Vuosikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus"

Transkriptio

1 Vuosikertomus

2

3 Vuosikertomus 2017

4 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö ehkäisee syrjäytymistä edistämällä työpajatoiminnan ja sosiaalisen työllistämisen kehitystä saa perusrahoituksensa opetusja kulttuuriministeriöstä ja sen kehittämishankkeita rahoittavat OKM sekä EU:n Erasmus+. on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämistä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksista. on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Yhdistyksellä oli vuoden 2017 lopussa 256 jäsenorganisaatiota. Tähän toimintaan olemme saaneet avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Vuosikertomus 2017 Toimitus: Mari Ahonen-Walker & Anna Kapanen Valokuvat: TPY:n henkilöstö, Jussi Anno, Anna Autio, Juha Kiviniemi, Jani Laukkanen Ulkoasu ja taitto: Mirkka Hietanen Tämän painotuotteen paperina Edixion offset, 70 % PEFC. EU-ympäristömerkki rek.nro. FI/11/1. Paperiin käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista.

5 SISÄLTÖ Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) 4 Toiminnanjohtajan katsaus 6 Yhdistyksen strategia 2020 ja toiminnan organisoituminen 8 1 Jäsenpalvelut TPY:n alueellinen toiminta Valtakunnalliset tapahtumat Koulutustoiminta 17 2 Tieto ja vaikuttaminen Vaikuttamistyö Tilastollinen tiedontuotanto Laatutyö Paving the Way -hanke Avaintekijä-toiminta Voimaa valmennuksesta -hanke Työpajatoiminnan opinnollistaminen ( ) 25 3 Tukipalvelut Johtaminen ja sisäinen kehittäminen Taloushallinto Henkilöstö- ja hallintopalvelut Viestintä 30 Liitteet Liite 1: Jäsenorganisaatiot Liite 2: Yhdistyksen lausunnot Liite 3: Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:n säännöt 39 Liite 4: Tuloslaskelma ja tase 42 5

6 Toiminnanjohtajan katsaus Vuosi 2017 oli Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:n 20. toimintavuosi. Yhdistyksen juhlavuotta vietettiin pääasiassa työn merkeissä, liikkumalla työpajoilla, työpajojen verkostoissa ja niiden sidosryhmien tilaisuuksissa. Juhlavuosi huipentui marraskuun lopulla pidettyyn juhlaseminaariin, jossa muisteltiin menneitä, pohdittiin työpajojen roolia ja olemusta sekä kurkistettiin toiminnan tulevaisuuteen. Parhaillaan suunnitellaan laajaa yhteiskunnallista uudistusta, jossa julkiset palvelut järjestellään uudelleen vuoteen 2020 mennessä. Uudelleenjärjestelyssä on tarkoituksena siirtää sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä työllisyyspalveluiden järjestäminen uusiin maakuntiin, ja vastaavasti näiden palveluiden rahoitus valtion käsiin. Samalla kuntien tehtäviksi määrittyy entistä vahvemmin kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen. Kuntien tehtäväkenttään kuuluvat tulevaisuudessa työpajatoiminnankin näkökulmasta keskeiset koulutus- ja nuorisopalvelut sekä elinkeinopolitiikka. On huomattava, että käynnissä oleva muutos ei rajaudu pelkästään hallintorakenteeseen, vaan samalla eri toimintoja ohjaavaa lainsäädäntöä ja viranomaisohjeistusta uudistetaan laajasti. Toteutuessaan uudistus ravistelee työpajatoimintaa sen perustuksia myöten. Yhdistyksen vaikuttamistyössä keskityttiin toimintavuonna seuraamaan ja vaikuttamaan jo vireillä oleviin sekä käynnistyviin työpajatoimintaan vaikuttaviin uudistuksiin. Vaikuttamistyön ytimessä olivat niin työpajatoimintaa raamittavien rakenteiden ja sääntelyn kehittäminen kuin toimintaan osallistuvien aseman parantaminen. Vaikuttamistyötä tehtiin monimuotoisesti, tapaamalla päättäjiä ja virkamiehiä, osallistumalla erilaisiin työryhmiin, kirjoittamalla selvityksiä ja käyttämällä puheenvuoroja erilaisissa sidosryhmien tilaisuuksissa. Yhdistys jätti toimintavuonna kaikkiaan 16 kirjallista lausuntoa, joista suurin osa käsitteli maakuntauudistukseen liittyvien rakenteiden ja lainsäädännön muutoksia. Vaikuttamistyössään yhdistys kiinnitti huomiota siihen, että maakuntauudistus muuttaa palvelujen tuottamisen edellytyksiä. Jatkossa keskeiseksi nousee kyky tuottaa laajoja palvelukokonaisuuksia, ja tämä tulee asettamaan työpajatoimijat keskenään hyvin eriarvoiseen asemaan. Yhdistyksen jäsenistä suurin osa on pieniä toimijoita, ja yhdistys arvioi, että uudistus heikentää erityisesti niiden, samoin kuin kunnallisten toimijoiden mahdollisuuksia tuottaa palveluja maakunnille. Muita huolenaiheita työpajatoiminnan näkökulmasta olivat mm. maakuntien ja kuntien väliselle yhdyspinnalle sijoittumisen aiheuttamat haasteet, epävarmuus palveluiden rahoituksesta sekä työnhakijoiden pitkälti sähköisenä toteutuva palveluprosessi. TPY arvioi, ettei työpajojen toimintaa ja niiden kohderyhmiä ole tunnistettu riittävällä tasolla maakuntauudistuksen valmistelussa eikä uudistuksen vaikutuksia näihin ole arvioitu. Yhdistys esitti myös, että edellytykset työpajatoiminnan jatkumiselle tulee ottaa erilliseen tarkasteluun uudistuksen valmistelussa. 6

7 Eduskunnan sivistysvaliokunta totesikin lausunnossaan (SivL 11/2017) yhdistyksen antaman lausunnon ja sitä koskevan täydennyksen suuntaisesti, että Työpajatoimijat tulee huomioida ja ottaa mukaan uudistusten maakunnalliseen valmisteluun, ja toiminnan nuorisolaissa säädetyt tavoitteet ja tehtävät tulee tunnistaa paremmin. Työpajatoiminnan monimuotoinen rahoituspohja sekä palveluvalikoima tulee huomioida valmisteluvaiheessa niin, että kestävä rahoitus ja riittävä, jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin vastaava palveluvalikoima turvataan uudistusten myötä. Jatkovalmistelussa tulee entistä tarkemmin arvioida uudistusten vaikutuksia heikossa työmarkkina-asemassa oleviin asiakkaisiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että työpajojen osaamista heikossa työmarkkina-asemassa olevien palvelutarpeen arvioinnissa hyödynnetään. Jatkossa tulee asiakkaiden ohjautuminen työpajoille ratkaista toimivalla ja joustavalla tavalla. Yhdistys arvioi myös, että kasvupalveluiden järjestäminen erityisesti vaikeimmin työllistyvien ryhmien osalta tulee jäämään pitkälti maakuntien harkinnan varaan, kun maakuntaa velvoittavia pykäliä ei lakiesityksissä tämän ryhmän kohdalla vaikuta olevan. Samalla ne jättävät kasvokkaista, tiiviimpää ja yksilöllistä tukea työllistymiseensä tarvitsevat lähes huomiotta, ja kohdistavat heidän aktiivisuuteensa liittyviä tiukkenevia velvoitteita. Esitykset eivät huomioi työnhakijoiden yksilöllisiä tilanteita tai maakunnallisia eroja tarjolla olevista työpaikoista tai käytännön haasteita, kuten haja-asutusalueiden huonoja liikenneyhteyksiä. Kasvupalveluiden tuottaminen pääasiassa markkinaehtoisesti sisältää lisäksi muita riskejä vaikeasti työllistyvien kannalta, ja vaikka ns. kermankuorinta pyrittäisiinkin rajaamaan, ei sitä voitane sääntelyllä kokonaan estää. Yhdistys piti todellisena riskinä, että merkittävä osa vaikeasti työllistyvistä saattaa pudota kokonaan kasvupalveluiden ulkopuolelle, mikäli palveluihin pääsy tehdään lähtökohtaisesti vaikeaksi. Uudistuksia kommentoidessaan yhdistys toi toimintavuonna esiin myös sitä, että työpajatoimintaa on viime vuodet tarkasteltu lähinnä työllistymisen edellytyksiä vahvistavasta näkökulmasta. Tämä näkökulma on sekä kansantaloudellisesti että inhimillisesti keskeinen ja tärkeä näkökulma, mutta se ei kuitenkaan ole eikä saa jatkossakaan olla ainoa suunta, josta työpajatoiminnan työtä, tuloksellisuutta ja vaikutuksia arvioidaan. TPY korosti vaikuttamistyössään painokkaasti myös toiminnan muita rooleja: työpajoilla on paikkansa koulutuksellisten ja kuntoutuksellisten palvelujen kentillä sekä erityistä osaamista sosiaalisessa vahvistamisessa. Nuorten työpajatoimintaan liittyvää nuorisotyöllistä aspektia ei myöskään saa unohtaa. Toimintavuonna päivitettiin yhdistyksen sääntöjä. Yhdistyksen kokous päätti marraskuussa, että jatkossa yhdistyksen tehtävä suuntautuu työpajatoiminnan ja sosiaalisen työllistämisen kehittämisen lisäksi myös etsivän nuorisotyön kehittämiseen. Päätös oli pitkän valmistelun ja kehittämistyön tulos ja se toteuttaa yhdistyksen strategiaa, jossa yhtenä keskeisenä tavoitteena on sosiaalisen vahvistamisen palvelujatkumolla tapahtuvan monialaisen ja -ammatillisen työotteen vahvistaminen sekä sosiaalisen vahvistamisen kokonaisuuden kokonaisvaltainen kehittäminen. Loppusyksystä valmistauduttiin myös opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusrakenteen muutokseen ja haettiin valtionapukelpoisuutta uuden nuorisolain mukaisen osaamiskeskustoimintaan. Yhdistykselle myönnettiin loppuvuodesta avustuskelpoisuus vuosille Vuosi 2017 oli täynnä toimintaa, tapaamisia ja kentän ja yhdistyksen yhteistä vaikuttamistyötä. Lämpimät kiitokset kaikille aktiivisesta osallistumisesta ja tiiviistä yhteistyöstä toimintavuonna Mari Ahonen-Walker toiminnanjohtaja 7

8 Yhdistyksen strategia 2020 ja toiminnan organisoituminen hdistyksen vuonna 2015 käynnistynyt strategiakausi jatkuu vuoteen 2020 saakka. Yhdistyksen strategian mukaisesti toiminnan ytimessä ovat monipuoliset jäsenpalvelut ja tietoon perustuva vahva vaikuttamistyö. Yhdistyksen henkilöstö työskentelee kolmessa eri tiimissä. Tiimit ovat jäsenpalvelut, tieto ja vaikuttaminen sekä tukipalvelut. Jäsenpalveluiden tehtävänä on vahvistaa työpajojen henkilöstön valmennuksellista osaamista ja tarjota areenoita vertaiskehittämiselle. Keskeisiä toimintoja ovat valtakunnallisesti koordinoitu alueellinen toiminta sekä koulutukset ja tapahtumat, jotka mahdollistavat ammatillisen kehittymisen ja verkottumisen. Tiedon ja vaikuttamisen toiminnot vahvistavat työpajojen toiminnan edellytyksiä ja organisaatioiden osaamista. Tiimin työ perustuu tiedon keräämiselle, tiedon analysoimiselle ja mallintamiselle sekä tiedon suunnitelmalliselle levittämiselle ja vahvalle vaikuttamistyölle. Keskeisiä toimintoja ovat toimialaan liittyvän tiedon tuotanto ja hallinta, laatuun liittyvän osaamisen vahvistaminen sekä virkamiehiin ja päätöksentekijöihin suuntautuva vaikuttamistyö. Yhdistyksen tukitiimin tehtävänä on mahdollistaa ydintoiminnot. Sen työ perustuu hyvään johtamiseen ja taloudenhoitoon, jatkuvaan yhdistyksen toiminnan kehittämiseen sekä tehokkaaseen viestintään. Tukitiimin toimia ovat johtaminen, talous- ja hallintopalvelut sekä viestintä. TPY:n toiminnan organisoituminen VAIKUTTAJAT, PÄÄTTÄJÄT JÄSENORGANISAATIOT JOHTAMINEN JÄSENPALVELUT TIETO & VAIKUTTAMINEN HALLINTO & TALOUS VIESTINTÄ VAIKUTTAJAT, PÄÄTTÄJÄT JÄSENORGANISAATIOT 8

9 TPY, AVIt ja ALU-koordinaattorit koolla Akavatalolla joulukuussa. 1. Jäsenpalvelut hdistyksen jäsenpalveluja ovat valtakunnallisesti kattava, koordinoitu alueellinen toiminta, valmennusosaamista vahvistava koulutus sekä monipuoliset tapahtumat, jotka mahdollistavat ammatillisen kehittymisen ja verkottumisen muiden työpaja-ammattilaisten kanssa. Yhdistyksellä oli vuoden 2017 lopussa 256 jäsenorganisaatiota. Toimintavuoden aikana yhdistykseen jäseneksi haki 26 ja erosi 10 organisaatiota, eli jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana kaikkiaan 16 organisaatiolla. Jäsenyydestä eroamisen syynä olivat useimmiten hallinnolliset muutokset, joissa työpajatoiminta yhdistyi osaksi kokonaisuutta, joka oli jo yhdistyksen jäsen. Kolme eroa tuli organisaation tai työpajatyyppisen toiminnan loppumisen vuoksi. Vuonna 2017 yhdistyksen jäsenistä noin 61 % oli kunnallisia tai kuntayhtymien työpajoja, 26 % oli yhdistyspohjaisia, säätiöitä oli 10 % ja muita toimijoita, kuten osuuskuntia ja osakeyhtiöitä oli yhteensä 3 %. Jäsenorganisaatioista 71 % oli pieniä 1-9 toimihenkilön organisaatioita, 18 % keskikokoisia toimihenkilön organisaatioita ja 11 % suuria yli 30 toimihenkilön organisaatioita. Jäsenorganisaatiot on lueteltu liitteessä 1. Toimintavuonna yhdistyksen jäsenpalvelutiimi vastasi jäsenille suunnattujen palvelujen suunnittelusta, tuottamisesta ja arvioinnista, jäsenpalveluiden edelleen kehittämisestä, yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpidosta, jäsentuntemuksen vahvistamisesta sekä tapahtumien ja koulutusten markkinoinnista. Koulutusten markkinoinnissa tehtiin yhteistyötä aluehallintovirastojen ja työpajojen alueellisten verkostojen kanssa. Jäsenorganisaatioille lähetettiin toimintavuoden aikana kaksi kertaa jäsenkirje, jossa tiedotettiin yhdistyksen toiminnasta. Jäsenpalvelutiimissä työskenteli kolme työntekijää: jäsenpalvelupäällikkö, kouluttaja ja tapahtumatuottaja. Jäsenpalvelupäällikkö johti tiimin työtä ja toimi sen esimiehenä. Marras-joulukuussa 2017 toteutettiin jäsenkysely, jonka tarkoituksena oli vahvistaa yhdistyksen jäsentuntemusta sekä saada tietoa ajankohtaisista vaikuttamistyön teemoista. Edellisen kerran jäsenkysely oli toteutettu vuonna Jäsenkyselyyn vastasi yhteensä 116 jäsenorganisaatiota, joka edustaa noin 9

10 45 % yhdistyksen jäsenistöstä. Yhdistyksen tarjoamista palveluista erityisen hyödyllisiksi koettiin koulutukset, alueellinen toiminta, Sovari-mittari ja sähköinen jäsenkirje PajaInfo. Muista viestintäkanavista hyödyllisimmiksi koettiin yhdistyksen nettisivut, ALU-koordinaattoreiden kautta välitetty tieto sekä yhdistyksen Facebook-sivu. Yli 92 % kyselyyn vastanneista koki Valtakunnallisen työpajayhdistyksen toiminnan ja palvelut hyödyllisiksi ja yli 83 % vastanneista piti yhdistyksen henkilöstöä helposti lähestyttävänä. 1.1 TPY:n alueellinen toiminta Yhdistyksen alueellisessa toiminnassa toteutettiin työpajojen alueellisten (ALU) verkostojen valtakunnallista koordinaatiota. Alueellisia ALU-verkostoja toimii yhteensä 13, joista yksi on ruotsin- ja kaksikielisten työpajojen ULA-verkosto. Verkostot kattavat maantieteellisesti koko Suomen. Yhdistyksen jäsenpalvelutiimi osallistui 15 verkostokokoukseen 10 eri alueellisessa verkostossa. Verkostotapaamisissa, joihin jäsenpalvelutiimi osallistui, oli paikalla työpaja-ammattilaisia yhteensä 119 jäsenorganisaatiosta. Niistä pieniä 1 9 toimihenkilön organisaatioita oli noin 64 %. Verkostojen toiminnan suunnittelua ja kehittämistä tuettiin henkilökohtaisin kontaktein. Valtakunnallinen työpajayhdistys kehitti ja tuki ALU-verkostojen toimintaa yhteistyössä aluehallintovirastojen (AVI) nuorisotoimien kanssa. Lisäksi jäsenpalvelupäällikkö osallistui toimintavuoden aikana kaikkien aluehallintovirastojen alueellisille työpajapäiville tai nuorisotyöpäiville, ja piti puheenvuoroja yhdistyksen ajankohtaisista asioista, laatutyökaluista ja vaikuttamistyön teemoista. Alueellisia työpajapäiviä ja verkostokäyntejä hyödynnettiin myös tiedon keräämisessä. Saatuja tietoja hyödynnettiin mm. yhdistyksen lausuntojen tekemisessä. Lisäksi alueellisilta verkostoilta kerättiin näkemyksiä ja toiveita sähköisesti useita kertoja toimintavuoden aikana. ALU-verkostojen viestinnän tueksi laadittiin viestintästrategia, jossa määriteltiin yhteistyössä ALU-koordinaattoreiden kanssa tavoitteet ALU-verkostojen viestinnälle. Verkostoille tarjottiin aiheesta koulutuksia ja tuotettiin materiaalia verkostojen viestintä- ja vaikuttamistyön tueksi. Toimintavuoden syksyllä yhdistyksen blogissa käynnistettiin ALU-toimintaan keskittyvä kirjoitussarja, joka jatkuu vuonna Toimintavuoden aikana kehitettiin myös tapoja verkostojen väliseen vertaiskehittämiseen ja erityisesti uudempien verkostojen tai verkostokoordinaattorei- KARTTA 1. Alueelliset verkostokäynnit Rauma Kuhmo Oulu Jyväskylä Kouvola Kittilä Kemijärvi Kuopio Joroinen Hyvinkää Naantali (2) Mäntyharju Vaasa Lappeenranta 10

11 Yhdistyksen jäsenet vuoden 2017 lopussa 256 jäsenorganisaatiota muut toimijat, kuten osuuskunnat ja osakeyhtiöt 10 % 3% 11 % suuret yli 30 toimihenkilön organisaatiot säätiöt 26 % 61 % yhdistyspohjaiset toimijat kunnallisia tai kuntayhtymien työpajoja 18 % keskikokoiset % toimihenkilön organisaatiot pienet 1-9 toimihenkilön organisaatiot Jäsenet hallintomuodon mukaan Poimintoja jäsenkyselystä 2017 Jäsenet koon mukaan Jäsenkyselyyn vastasi yhteensä 116 jäsenorganisaatiota Yhdistyksen tarjoamista palveluista erityisen hyödyllisiksi koettiin: koulutukset alueellinen toiminta Sovari-mittari sähköinen jäsenkirje PajaInfo joka edustaa noin 45 % yhdistyksen jäsenistöstä Alu-verkostotoiminnan hyödyiksi koettiin : tiedonsaanti valtakunnallisesti ja alueellisesti ajankohtaisista asioista keskustelu muiden samaa työtä tekevien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa uudet ideat ja vertaistuki omaan työhön arvokas vaikuttamistyö päättäjien suuntaan 11

12 den työn tukemiseen. Työn tueksi ALU-verkostoille tuotettiin oma verkkosivusto, joka avataan alkuvuodesta Verkkosivuston avulla työpajojen alueelliset verkostot pystyvät paremmin viestimään omasta toiminnastaan ja saamaan tietoa toisten verkostojen toiminnasta. Verkkosivustolle on kerätty työpajojen hyviä käytäntöjä, joiden avulla työpajatoimijat voivat oppia toisiltaan ja löytää mahdollisia vertaiskehittämiskumppaneita. Verkkoalustassa on lisäksi ALU-koordinaattoreille suunnattu keskustelupalsta, joka tarjoaa yhden väylän toteuttaa vertaiskehittämistä. ALU-verkostojen toiminnasta vuonna 2017 toteutettiin palautekysely, jossa ALU-toiminta nähtiin pääasiallisesti hyödyllisenä. Suurin osa vastaajista oli osallistunut verkoston järjestämiin koulutuksiin, tapahtumiin ja verkostokokouksiin tai vastannut verkoston välittämiin kyselyihin. Verkostotoiminnan hyödyiksi koettiin muun muassa, että verkoston kautta sai tietoa valtakunnallisesti ja alueellisesti ajankohtaisista asioista, verkostossa pääsi keskustelemaan muiden samaa työtä tekevien ja ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa ja verkoston kautta sai uusia ideoita ja vertaistukea omaan työhön. Myös verkoston yhteistyössä tekemä vaikuttamistyö päättäjien suuntaan koettiin arvokkaaksi. Haasteeksi alueellisessa verkostotoiminnassa koettiin osallistumista estävä ajan puute ja organisaatioiden erilaisuus verkostojen sisällä. Osana alueellisen toiminnan valtakunnallista koordinaatiota ja vertaiskehittämistä yhdistys kutsuu ALU-koordinaattorit säännöllisesti koolle. Toimintavuoden aikana koordinaattoreille järjestettiin kaikkiaan kolme tapaamista, joista yksi sähköisesti. Toukokuussa järjestetyn tapaamisen aiheena oli verkostojen yhteinen viestintästrategia ja marraskuisen sähköisen tapaamisen aiheena olivat ajankohtaiset vaikuttamistyön teemat sekä tulevan vuoden suunnittelu. Joulukuussa 2017 järjestetyn kaksipäiväisen koordinaattoritapaamisen sisältöinä olivat alueelliset ajankohtaiskatsaukset ja toimintamallit, työpajakenttään vaikuttavat rakenteelliset uudistukset, viestintä ja vaikuttamistyö sekä ALU-koordinaation hyvät käytännöt. ALU-koordinaattorien tapaamisen ensimmäiseen päivään osallistuivat myös työpajatoiminnasta vastaavat aluehallintoviraston nuorisotoimien sekä opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet. Joulukuisen kokoontumisen lisäksi yhdistys järjesti työkokouksen aluehallintovirastojen nuorisotoimien ja opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiesten kanssa kesäkuussa. 1.2 Valtakunnalliset tapahtumat Yhdistyksen päätapahtumat toimintavuonna olivat NUORI2017-suurtapahtuma, Ihanko Pihalla? -työpajanuorten taide- ja kulttuuritapahtuma, Synergiaseminaari sekä yhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaari. Toimintavuoden aikana alettiin myös valmistella kevään 2018 Valtakunnallisia Työpajapäiviä. Yhdistyksen vuonna 2017 toteuttamiin tapahtumiin osallistui kaikkiaan noin osallistujaa. 12

13 NUORI2017 Nuoriso- ja kasvatusalan suurtapahtuma, NUO- RI2017, järjestettiin Tampereella Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiat sekä Nuorisotutkimusseura ry. NUORI2017 oli yksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumista. Tapahtuman tavoitteena oli vahvistaa osallistujien tietoja ja taitoja, antaa oivalluksia sekä käsitellä ajankohtaisia aiheita niin toimialan sisältä kuin laajemminkin yhteiskunnasta. Toista kertaa järjestetyn tapahtuman osallistujat olivat kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä, työpaja-ammattilaisia, varhaiskasvatuksen ja perhetyöntekijöitä, nuorisotoimenjohtajia, virkamiehiä, nuorisotutkijoita sekä alan opiskelijoita. Tapahtuman päätapahtumapaikkana toimi Tampere-talo. Tapahtumassa oli yhteensä osallistujaa, joista työpajakenttää edusti noin 400 osallistujaa. NUORI2017-tapahtumassa järjestettiin kaikkiaan 200 tuntia luentoja, keskusteluita ja työpajoja kolmen päivän 13

14 Tunnelmia NUORI2017-tapahtumasta aikana. Lisäksi tapahtuman aikana järjestettiin erilaisia non-stop-ohjelmia, kaupunkiseikkailu, kaksi valokuvanäyttelyä, julkistustilaisuuksia ja verkostotapaamisia. Tapahtumassa oli mukana 84 näytteilleasettajaa, jotka esittelivät toimintaansa messuosastoilla Sorsapuistosalissa ja pöytäpaikoilla Tampere-talon käytävätiloissa. Valtakunnallisen työpajayhdistyksen tuottamat ohjelmasisällöt käsittelivät esimerkiksi työpajatoiminnan perusteita, työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuutta, osaamisen tunnistamista sekä sote- ja maakuntauudistusta. Lisäksi yhdistys tuotti ohjelmaa yhteistyössä muiden organisaatioiden kanssa. Tapahtuman osana järjestettiin myös TPY:n juhlavuoden 14 avausseminaari, jossa muisteltiin 20-vuotisjuhlavuottaan viettäneen Valtakunnallisen työpajayhdistyksen kulkemaa polkua ja kiikaroitiin tulevaisuutta. Ihanko Pihalla? työpajanuorten taide- ja kulttuuritapahtuma Ihanko Pihalla? työpajanuorten taide- ja kulttuuritapahtuma järjestettiin Kuopiossa yhteistyössä Tukeva-työvalmennussäätiön kanssa. Tapahtuman teemoja olivat katutaide ja kulttuuri, ja se tarjosi nuorille väylän oman osaamisen esille tuontiin.

15 Synergiaseminaarin yleisöä Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Esitysten suunnittelussa ja toteutuksessa käytettiin sosiaalista mediaa ja digitaalisia työvälineitä. Tapahtuman kummina ja juontajana toimi Motoriikka Miikka. Ohjelmassa oli mm. uudelleenversioitua pelimusiikkia, tuunausta, virtuaalisia pelimaailmoja sekä graffitien maalaamista. Osa tapahtuman ohjelmasta tuotettiin yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Ihanko Pihalla? -tapahtumaan osallistui päivän aikana yhteensä 385 kävijää eri puolilta Suomea. Synergiaseminaari Työpajatoimijoille ja oppilaitosten edustajille suunnattu osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen teemoja esittelevä Synergiaseminaari järjestettiin Hämeenlinnassa Verkatehtaalla Synergiaseminaarin tarkoituksena on hyödyntää toimijaverkostossa olevaa osaamista, edistää yhteistyötä, jakaa hyviä käytänteitä ja vahvistaa toiminnan vaikuttavuutta. Seminaarin keskeisenä teemana oli ammatillisen koulutuksen reformi ja sen mukanaan tuomat mahdollisuudet työpajojen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyöhön. Seminaari tarjosi tietoutta ja konkreettisia malleja edistää työpajoilla tapahtuvaa osaamisen tunnistamista ja yhteistyötä koulutuksen järjestäjien kanssa. Puhujia oli mm. opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Opetushallituksesta sekä PAIKKO-hankkeesta, Valo-valmennuksesta ja Tornion työvoimalasäätiöstä. Synergiaseminaarissa oli noin 150 osallistujaa. Synergiaseminaarin lisäksi osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen teemaa käsiteltiin Synergiaverkostossa, joka kokoontui toimintavuoden aikana kolmesti, kahdesti kevätkaudella ja kerran syksyn aikana. Osallistujia näissä tapaamisissa oli yhteensä vuotisjuhlaseminaari Yhdistyksen juhlavuoden päätapahtuma oli Kilta-salissa Helsingissä järjestetty juhlaseminaari. Seminaarissa tarkasteltiin yhdistyksen roolia työpajatoiminnan tukijana ja kehittäjänä sekä luotiin katsetta tulevaisuuden työpajatoiminnan mahdollisuuksiin. Seminaarin alustajina oli mm. tutkijoita työelämän ja nuorisotutkimuksen kentiltä. Seminaariin osallistui lähes 90 työpajakentän ja sidosryhmien edustajaa. Juhlaseminaarissa julkistettiin myös yhdistyksen 20-vuotisjuhlajulkaisu Mahdollisuuksia rakentamassa. Valtakunnallinen työpajayhdistys 20 vuotta työpajakentän vaikuttajana ja kehittäjänä. Juhlajulkaisu tuotettiin yhteistyössä yhdistyksen henkilöstön, jäsenistön, yhteistyökumppaneiden sekä työpajojen valmentautujien kanssa. Julkaisun kantavana teemana on työpajatoiminnan vaikuttavuus. Julkaisussa avataan TPY:n roolia työpajatoiminnan tukijana sekä tarkastellaan työpajatoiminnan ulottuvuuksia valmennuksen, vaikuttavuuden, palvelujärjestelmän ja tutkimusten valossa. Lisäksi siinä annetaan ääni työpajojen valmentajille ja kehittäjille sekä valmentautujille. 15

16 TPY 20 vuotta 16

17 1.3 Koulutustoiminta Yhdistyksen koulutustoiminnan tavoitteena on vahvistaa työpajatoiminnan perusteiden tuntemusta ja valmennushenkilöstön ammatillista osaamista sekä parantaa työpajatoiminnan laatua ja vaikuttavuutta. Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen peruskoulutuksia, joita olivat Työ- ja yksilövalmennuksen perusteet ja Arviointi valmennuksessa -koulutukset sekä uutena pilotoitu Työpajapedagogiikka-koulutus. Lisäksi järjestettiin yksi Johdatus työpajavalmennukseen -koulutus. Peruskoulutukset järjestettiin alueellisina ja kaikille avoimina koulutuksina yhteistyössä aluehallinnon nuorisotoimien ja työpajojen alueellisten verkostojen kanssa. Koulutukset olivat maksuttomia ja tavoittivat jäsenorganisaatioiden lisäksi työpajoille tärkeitä yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä. Vuonna 2017 peruskoulutuksia järjestettiin yhteensä 32 koulutusta. Lisäksi järjestettiin yksi organisaatiokohtainen ostokoulutus (3 päivää). Peruskoulutuksia oli yhteensä 46 koulutuspäivää. Koulutuksissa oli mukana 646 osallistujaa. Peruskoulutuksista kerättiin palautteet arviointiasteikolla 1 4 ja saatujen palautteiden keskiarvo oli 3,5. Sosiaalisen työllistämisen laadunarviointi (STL) -mallista toteutettiin kaksi koulutusta ALU-verkostoissa ja yksi organisaatiokohtainen koulutus. Koulutuksissa oli yhteensä 40 osallistujaa ja osallistujapalautteiden keskiarvo oli 3,4. Sosiaalisen vahvistumisen Sovari-mittarista järjestettiin yksi organisaatiokohtainen koulutus, jossa oli kahdeksan osallistujaa, ja palautteiden keskiarvo oli 3,6. Toimintavuoden aikana järjestettiin lisäksi kaksi erilaista teemakoulutuskokonaisuutta. Sosiaalisen median työkalut valmennustyössä ja viestinnässä -koulutuksia järjestettiin yhdeksän yhteistyössä valtakunnallisen verkkonuorisotyön kehittämiskeskus Verken kanssa. Koulutukset toteutettiin työpajojen alueellisten ALU-verkostojen kautta eri alueilla. Maahanmuuttajat ja kulttuurinen moninaisuus työpajoilla -koulutus järjestettiin Tampereella, Kuopiossa, Oulussa ja Helsingissä. Koulutus vastasi työpajojen tarpeeseen edistää sujuvaa kanssakäymistä ja yhteisymmärrystä eri kulttuuri- ja kokemustaustoista tulevien kesken. Teemakoulutuksia järjestettiin vuoden aikana yhteensä 13, ja niissä oli yhteensä 205 osallistujaa. Teemakoulutusten palautteiden keskiarvo oli 3,5. Vuonna 2017 yhdistys järjesti kaikkiaan 50 koulutusta, joissa toteutui yhteensä 63 koulutuspäivää. Yhdistyksen koulutuksissa oli yhteensä 899 osallistujaa, joista 81 % oli yhdistyksen jäsenorganisaatioista. Koulutuksissa oli mukana 136 jäsenorganisaatiota, Palautetta vuoden 2017 koulutuksista Tämä on riippuvainen omasta rohkeudesta -> Saisin ehkä tulevaisuudessa enemmän näkyvyyttä ja tavoittaisin paremmin kohderyhmiä. Joutuu miettimään uudestaan, miten some otetaan käyttöön. Uusia ideoita ja näkemyksiä työhön, asioiden jäsentely omaan päähän selkeni, hyvää päivitystä omiin tietotaitoihin. Olen pohtinut teenkö asioita ns. oikein vahvisti ajatuksia. STL-koulutuksen osallistujia Imatralla. joista 43 % oli pieniä, 28 % keskisuuria ja 29 % suuria organisaatioita. Koulutusten osallistujista työvalmentajia oli 48 %, yksilövalmentajia 13 %, työ- ja yksilövalmentajia 4 %, työhönvalmentajia 4 %, etsivän nuorisotyön ammattilaisia 4 %, muita ohjaajia 8 % ja työpajan johtoa tai kehittäjiä 19 %. Sähköisiä verkkokoulutuksia toteutettiin yhteensä 16, joista seitsemän toteutettiin yhteistyössä Espoon Etsivän nuorisotyön kehittämisen tuki -hankeen kanssa. Verkkokoulutuksissa oli yhteensä noin 300 osallistujaa. Verkkokoulutuksista tehtiin tallenteet, joiden lisäksi tehtiin viisi tallennetta työpajatoiminnasta. Vuoden loppuun mennessä tallenteilla oli ollut yhteensä lähes 700 näyttökertaa. 17

18 Tapahtumat Nuori2017 Ihanko pihalla? osallistujaa kävijää päivän aikana Synergiaseminaari osallistujaa Koulutukset koulutusta koulutuspäivää Verkkokoulutukset 16 koulutusta 300 noin osallistujaa 18 osallistujaa Koulutusten osallistujat 4% 4% työhönvalmentajia 4% etsivän nuorisotyön ammattilaisia työ- ja yksilövalmentajia 8% muita ohjaajia 48 % 13 % työvalmentajat yksilövalmentajat 19 % työpajan johto/ kehittäjät

19 KARTTA 2. Alueelliset peruskoulutukset KARTTA 3. Teemakoulutukset ja STL- ja Sovari-koulutukset Lahti (2) Jyväskylä (2) Kuopio Tampere (2) Rovaniemi Vaasa Turku Joensuu Helsinki Pori Vantaa Joensuu Kokkola Jyväskylä Mikkeli Tampere Turku Rovaniemi Seinäjoki Hyvinkää Tampere Pori Oulu Joensuu Mikkeli Rovaniemi Kouvola Kuopio Turku Tampere Kuopio Oulu Helsinki Kittilä Kemijärvi Imatra Imatra Helsinki Turku Kouvola Mikkeli Sodankylä Oulu Pori Tampere Kuopio TYÖ- JA YKSILÖVALMENNUKSEN PERUSTEET JOHDATUS TYÖPAJAVALMENNUKSEEN ARVIOINTI VALMENNUKSESSA TYÖPAJAPEDAGOGIIKKA MAAHANMUUTTAJAT JA KULTTUURINEN MONINAISUUS TYÖPAJOILLA SOSIAALISEN TYÖLLISTYMISEN LAADUNARVIOINTIMALLI STL SOVARI-MITTARI SOMEN TYÖKALUT TYÖPAJAN VALMENNUSTYÖSSÄ JA VAIKUTTAMISESSA 19

20 2. Tieto ja vaikuttaminen ieto- ja vaikuttaminen -tiimin tehtävänä on edistää työpajojen toimintaedellytyksiä ja vahvistaa toiminnan organisointiin liittyvää osaamista. Vuonna 2017 toiminta koostui vaikuttamistyöstä, tilastollisesta tiedontuotannosta sekä työpajojen laatutyön vahvistamisesta. Lisäksi toimintavuonna jatkettiin Erasmus+ - ohjelmasta rahoitettua kansainvälistä, Tanskan tuotantokouluyhdistyksen (PSF) koordinoimaa Paving the Way -hanketta. Lisäksi yhdistys haki vuoden 2016 puolella RAY:ltä kohdennettua toiminta-avustusta (Ak) Avaintekijä -toimintaan. Tämän ohella vuoden aikana pyrittiin käynnistämään muuta määräaikaista kehittämistoimintaa. Tiimissä työskenteli toimintavuoden alussa kolme työntekijää: toiminnanjohtaja sekä tieto- ja laatupäällikkö ja tilastoasiantuntija. Tilastoasiantuntija siirtyi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston palvelukseen alkaen. 2.1 Vaikuttamistyö Valtakunnallinen työpajayhdistys teki vuonna 2017 monimuotoista vaikuttamistyötä. Yhdistyksen vaikuttamistyön avulla oli tarkoitus tukea työpajatoiminnan hyvien käytäntöjen levittämistä ja pyrkiä turvaamaan toiminnan resursseja sekä vahvistamaan työpajatoiminnan imagoa ja arvostusta. Kaikessa vaikuttamistyössä tuotiin esiin työpajapalveluiden joustavuutta, toiminnan laatua ja vaikuttavuutta, valmentautujien oikeutta itselleen soveltuviin palveluihin sekä edistettiin yksilöllisten koulutus- ja työelämäpolkujen syntymistä yhdistyksen strategian mukaisesti. Toimintavuonna 2017 vaikuttamistyön voimavaroja suunnattiin vireillä oleviin, toimintaan vaikuttaviin laajoihin rakenteellisiin ja lainsäädännöllisiin uudistuksiin. Toimintavuonna tarkasteltiin nuorisolain toimeenpanoa, ammatillisen koulutuksen reformia, maakunta-, sote- ja kasvupalvelu-uudistusten etenemistä sekä työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön rahoitusta, ohjaamo-kokonaisuuden kehittämistä sekä ajankohtaisia lainsäädännön muutoksia. Lisäksi keväällä 2017 Suomessa järjestettiin kuntavaalit, jotka tarjosivat mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden kunnasta voi tulla niin nuorisotyön, työpajatoiminnan ja työllisyyden edistämisen näkökulmasta. Yhdistys tuotti aineistoja paikalliseen vaikuttamistyöhön. Vaikuttamistyötä toteutettiin mm. tapaamalla valtakunnallisia päätöksentekijöitä ja virkamiehiä, osallistumalla erilaisiin työryhmiin, kirjoittamalla lausuntoja, tekemällä toimenpide-esityksiä, käyttämällä puheenvuoroja erilaisissa sidosryhmien tilaisuuksissa ja yhdistyksen omissa vaikuttamistilaisuuksissa. Ministerin Pirkko Mattila tavattiin helmikuun lopussa ja hänen kanssaan keskusteltiin työpajojen kuntouttavasta työtoiminnasta ja monialaista tukea tarvitsevien palveluohjauksesta maakuntauudistuksessa. Kesäkuun alussa valmistui TPY:n selvitys Heikossa työmarkkina-asemassa olevien palvelut on unohdettu: Arvioita sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksista työpajatoimintaan. Selvitys toimitettiin kaikille eduskunnan sivistys-, työelämä- ja tasa-arvosekä sosiaali- ja terveysvaliokuntien jäsenille. Yhdistys antoi toimintavuoden aikana yhteensä 16 lausuntoa (liite 2). Lausunnoista yhdeksän osoitettiin eduskunnan valiokunnille. Yhdistys täydensi näistä kahta edelleen uudella lausunnolla valiokuntien erityisestä pyynnöstä. Tämän lisäksi yhdistys jätti viisi lausuntoa ministeriöihin sekä lausunnot Opetushallitukselle ja kuntoutuksen uudistuskomitealle. Eduskunnalle annetut lausunnot koskivat valtion talouden suunnitelmaa sekä talousarviota, maakuntien ja sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä sekä maakuntien rahoitusta, kasvupalveluita ja niihin liittyvää lainsäädäntöä sekä ammatillisen koulutuksen reformia. Vuoden 2017 aikana vaikuttamistyössä tehtiin tiivistä yhteistyötä muiden välityömarkkinoiden kansallis- 20

21 ten järjestöjen sekä ammattiyhdistysliikkeiden kanssa. Kevään aikana yhdistys otti yhdessä Kuntaliiton ja välityömarkkinatyöryhmän kanssa tiivisti kantaa maakunta- ja kasvupalvelu-uudistusten vaikutuksiin heikossa työmarkkina-asemassa oleviin. Aiheesta julkaistiin kannanotot maalis- ja toukokuussa. Lisäksi yhdistys järjesti yhdessä muiden toimijoiden kanssa Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa -vaikuttamistilaisuuden eduskunnan kansalaisinfossa Tilaisuudessa oli läsnä noin 30 työllisyydenhoidon ja sidosryhmien toimijaa sekä päättäjää. Tilaisuus lähetettiin myös verkon kautta. Yhteisvaikuttamisessa muiden tahojen kanssa luotiin lisäksi toimintavuoden aikana yhteistä kantaa ns. aktiivimalleihin. Puheenvuoroja pidettiin mm. kuntien työllisyydenhoidosta vastaaville suunnatussa Valtakunnallisessa työllisyysfoorumissa Vantaalla syyskuussa. Työllisyysfoorumissa tarjoutui myös tilaisuus käydä vuoropuhelua työministeri Jari Lindströmin kanssa työpajatoiminnan laadusta ja vaikuttavuudesta. Lokakuussa yhdistyksellä oli puheenvuoro professori Heikki Hiilamon työryhmän Nuorten osallistumistuloa koskevan raportin julkaisuseminaarissa, josta tehtiin myös verkkotallenne. Toimintavuonna yhdistyksen vaikuttamistyössä hyödynnettiin erityisesti Sovari-mittarilla saatua vaikuttavuustietoa sekä yhdistyksen alueellisessa toiminnassa kerättyä tietoa. Yhdistyksen juhlavuoden vaikuttavuus-teeman mukaisesti yhdistyksen valtakunnallisessa vaikuttamistyössä korostettiin työpajatoiminnan vaikuttavuutta. Työpajatoiminnan vaikuttavuudesta saaduista tuloksista tuotettiin lisäksi materiaalia jäsenistön oman vaikuttamistyön tueksi. 2.2 Tilastollinen tiedontuotanto Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön kyselyt lähettiin vuoden 2017 alussa. Yhdistyksen tilastoasiantuntijan tehtävät siirtyivät Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä alkaen. Yhdistys jatkoi kyselyiden kehittämistyötä ja tilastotiedon levittämistä yhteistyössä aluehallintovirastojen kanssa sekä oli jäsenenä PAR-järjestelmien ohjausryhmässä. Työryhmä- ja verkostojäsenyydet Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmä TEM:in asettama nuorten matalan kynnyksen ohjauspalvelujen (Ohjaamo) ja verkko-ohjauksen kehittämisen valtakunnallisen koordinaatiohankkeen Kohtaamon ohjausryhmä TEM:n asettama Ohjaamoiden kansallinen ohjausryhmä. Ohjausryhmään TPY osallistuu SOSTE ry:n nimeämänä edustajana. THL:n ja OPH:n Oikeus oppimiseen -neuvottelukunta Kansanopistojen liiton Opitun tunnistamisen kansallinen ryhmä (NVL, Nordiskt Nätverk för Vuxnas) OPH:n Erasmus+ aikuiskoulutuksen asiantuntijaryhmä OPH:n Zoomi-Sujuvien siirtymien kansallinen koordinointi -hankkeen ohjausryhmä Espoon kaupungin Etsivän nuorisotyön kehittämisen tuki -hankkeen ohjausryhmä Marttaliiton Arki sujuvaksi-toiminnan ohjausryhmä Metropolia Ammattikorkeakoulun Matti Miesten matkat työhön -hankkeen ohjausryhmä Kuntoutujan aseman parantamiseksi toimiva KUVE-verkosto, jota koordinoivat SOSTE ja Kuntoutussäätiö. Suomen Kansanopistoyhdistyksen NEET-nuoret ja erityistä tukea tarvitsevat nuoret kansanopistoissa ja työpajoissa -hankkeen ohjausryhmä Jäsenyydet Suomen Nuorisotyö Allianssi ry:ssä, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys 21

22 Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen Synergiaverkosto koolla joulukuussa. ry:ssä, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:ssä sekä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:ssä. Yhdistys hyödynsi näitä jäsenyyksiä aktiivisesti sekä toimintansa kehittämisessä että vaikuttamistyössä. Kansainvälisessä vaikuttamistyössä osallistuttiin IPSO:n (International Production School Organisation) toimintaan. IPSOn kokoukset järjestettiin kahdesti vuoden 2017 aikana. Vuoden ensimmäinen kokous järjestettiin Suomessa ja toinen Norjan Bergenissä Laatutyö TPY on kehittänyt vuonna 2016 päättyneessä, OKM:n rahoittamassa määräaikaisessa kehittämistyössä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittaria työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuuden arviointiin. Sovari-mittari perustuu asiakkaiden itsearvioinnille, ja se tuottaa tietoa palveluiden laadusta sekä asiakkaiden kokemasta sosiaalisesta vahvistumisesta. Sovarin käyttäjiksi oli vuoden 2017 loppuun mennessä ilmoittautunut noin 170 työpajaa ja 145 etsivän nuorisotyön organisaatiota. Sovarin juurruttamistyötä toteutettiin esittely-, koulutus- ja seminaaripuheenvuoroin ALU-verkostojen tapaamisissa, NUORI2017-tapahtumassa, VATES-säätiön Työllistämisen kehittämispäivillä sekä järjestämällä kaksi verkkoklinikkaa ja tuottamalla koulutustallenne. Toimintavuoden syksyllä laadittiin työpajatoiminnan ja etsivän työn Sovari-tulosten yhteenvedot organi- 22

23 Välityömarkkinatyöryhmä koolla kesäkuussa. Työllisyyspalvelut ja maakuntauudistus -vaikuttamistilaisuus eduskunnan kansalaisinfossa. International Producation School IPSON kokous Norjan Bergenissä lokakuussa. Kunniajäsen Erik Häggman. 23

24 saatiokohtaisesti sekä AVI- ja ALU-alueiden mukaisesti. Organisaatiokohtaiset raportit tuotetaan, jos vastauksia on vähintään kahdeksan. Syksyllä oman raporttinsa sai 93 työpajaa ja 31 etsivän nuorisotyön organisaatiota. Lisäksi laadittiin valtakunnallinen työpajatoiminnan tulosraportti, joka sisälsi myös vertailua edellisvuoden tuloksiin. Etsivän nuorisotyön valtakunnallinen tulosraportti valmistuu vuoden 2018 alussa. TPY tarjoaa työpajojen laatutyön tueksi Sosiaalisen Työllistämisen Laadunarviointimallin (STL), joka on työkalu organisaatioiden itsearviointiin ja oman toiminnan kehittämiseen. Laatutyön alkuvaiheessa olevat voivat toteuttaa STL-arviointia käytännönläheisenä Webropol-kyselynä. Tästä Vasta-alkajien STL-mallista järjestettiin toimintavuonna verkkoklinikka ja tuotettiin kolmiosainen koulutustallenne. Vasta-alkajan STL-koulutuksia oli ALU-verkostoissa kaksi ja lisäksi yksi organisaatiokohtainen koulutus. STL-arvioinnin aloittamiseen ja toteuttamiseen ei pystytty tarjoamaan suunniteltua tiivistä tukea. Toimintavuonna oli suunniteltu järjestettäväksi kaksi tiedonhallinnan asiantuntijaryhmän tapaamista. Ryhmän toiminta käynnistettiin vuonna 2015 OKM:n rahoittamassa TPY:n Tiedonhallinnan kehittämiskokonaisuudessa ( ). Tiedonhallinnan henkilöstöjärjestelyjen vuoksi tapaamisia ei toimintavuonna järjestetty. 2.4 Paving the Way -hanke Toimintavuonna jatkettiin EU:n Erasmus+ KA2-ohjel- Yhdistys antoi toimintavuoden aikana yhteensä Sovarin käyttäjiksi ilmoittautui vuoden 2017 loppuun mennessä 16 lausuntoa noin 170 työpajaa 145 etsivän nuorisotyön organisaatiota 24

25 masta rahoitettua Assessment and Documentation of Non-formal Learning Paving the Way to Formal Education -hanketta. Vuosina toteutetun hankkeen tavoitteena oli kerätä ja jakaa eurooppalaisen osaamisen tunnistamisen ja dokumentoinnin hyviä käytäntöjä non-formaalin oppimisen kentällä, ja siten vahvistaa valmentautujien siirtymiä koulutukseen ja työhön. Hanketta hallinnoi Tanskan Tuotantokoulujen yhdistys PSF ja mukana oli TPY:n ja Joensuun Nuorisoverstas ry:n lisäksi partneriorganisaatioita Saksasta, Itävallasta, Ranskasta ja Sloveniasta. Hankkeen viimeinen asiantuntijatapaaminen järjestettiin Suomessa, ja siihen osallistui 10 asiantuntijaa eri maista. Tapaamisessa viimeisteltiin hankkeen julkaisuja ja tutustuttiin Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian työpajoilla toteutettavaan osaamisen tunnistamiseen. Hankkeessa laadittiin opas Epävirallisen oppimisen arviointi käytäntöjä ja työkaluja, joka esittelee hankkeessa mukana olevissa maissa kehitettyjä konkreettisia työkaluja ja malleja osaamisen tunnistamiseen, arviointiin ja dokumentointiin. Lisäksi hankkeessa tuotettiin artikkeli Tekemällä oppimisen tarjoamat mahdollisuudet - Ratkaisuja Euroopan NEET-nuoren kohtaamiseen, joka kokoaa osaamisen tunnistamisen hyötyjä työpajojen vaikuttamistyötä varten. Julkaisut tuotettiin sekä suomeksi että englanniksi. 2.5 Avaintekijä-toiminta Raha-automaattiyhdistykseltä haettiin vuonna 2016 kohdennettua toiminta-avustusta (Ak) Avaintekijä Osalliseksi ja osaajaksi -toimintaan vuoden 2017 alusta lukien. Avaintekijä-toimintaan ei myönnetty rahoitusta. Hankesuunnitelmaan sisältyneet Synergiaseminaari ja Synergiaverkoston tapaamiset toteutettiin osana yhdistyksen omaa toimintaa. Yhdistys haki maaliskuussa 2017 sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi avaamassa ylimääräisessä haussa avustusta Voimaa valmennuksesta Työpajojen valmentautujien voimavarojen ja osallisuuden vahvistuminen -hankkeeseen. Avustushakemus jätettiin Toimintakyky kuntoon -avustusohjelmaan. Hankkeen tarkoituksena oli työpajatoimintaan osallistuvien valmentautujien voimavarojen ja osallisuuden vahvistuminen vertaistoimintaa hyödyntävien osallistavien koulutusten ja kehittämisprojektien avulla. Voimaa valmennuksesta -hankkeelle ei myönnetty rahoitusta. 2.7 Työpajatoiminnan opinnollistaminen ( ) Loppuvuodesta 2017 haettiin OKM:stä erityisavustusta Työpajatoiminnan opinnollistaminen -kehittämiskokonaisuuteen. Kehittämistoiminnan taustalla on Sipilän hallituksen puoliväliriihessä ( ) käynnistämä toimenpideohjelma nuorten syrjäytymisen vähentämiseksi, jonka yhtenä toimenpiteenä on määrä opinnollistaa työpajatoimintaa. Kehittämistyön tavoitteena on, että työpajatoimijat ja koulutuksen järjestäjät kehittävät yhteistyössä työpajatoimintaa siten, että työpajoja voidaan hyödyntää nykyistä monipuolisemmin osaamisen hankkimista tukevana oppimisympäristönä ja oppimisen tukipalveluna. Rahoitus kehittämistoimintaan myönnettiin, ja kokonaisuuden varsinainen toiminta käynnistyy vuoden 2018 alkupuolella. 2.6 Voimaa valmennuksesta -hanke 25

26 3. Tukipalvelut Yhdistyksen tukipalveluihin kuuluvat johtaminen, talous- ja hallintopalvelut sekä viestintä. Johtaminen käsittää strategisen ja operationaalisen johtamisen sekä yhdistyksen sisäisen kehittämisen. Talous- ja hallintopalvelut sisältävät lisäksi myös henkilöstöhallinnon. Viestinnän kokonaisuus sisältää jäsenviestinnän, sisäisen ja ulkoisen viestinnän sekä markkinoinnin. Johtamisesta vastaa toiminnanjohtaja, talous- ja hallintopalveluista talous- ja hallintopäällikkö ja viestinnästä viestintäpäällikkö. 3.1 Johtaminen ja sisäinen kehittäminen Yhdistyksen ylintä päätäntävaltaa käyttää yhdistyksen kokous, joka kokoontui sääntöjen mukaisesti kahdesti vuoden 2017 aikana. Yhdistyksen kevätkokous järjestettiin Helsingissä, Suomen sosiaali ja terveys - SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n tiloissa. Kokouksessa oli läsnä 11 osallistujaa, jotka esittivät seitsemän valtakirjaa, ja joilla oli käytössään 15 ääntä. Kevätkokouksen aluksi kuultiin työ- ja elinkeinoministeriön kehittämispäällikön Jarkko Tonttilan alustus kasvupalvelu-uudistuksesta. Kokouksessa hyväksyttiin tilinpäätös, tilintarkastajan kertomus ja vuosikertomus sekä myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Lisäksi kevätkokous kuuli valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten valmistelun tilanteen ja myönsi yhdistyksen hallitukselle valtuuden käsitellä yhdistyksen hakemus valtakunnalliseksi nuorisoalan osaamiskeskukseksi haun tullessa ajankohtaiseksi. Yhdistyksen syyskokous järjestettiin yhdistyksen juhlaseminaarin yhteydessä Kilta-salissa Helsingissä. Paikalla oli 67 osallistujaa, joilla oli käytössään yhteensä 89 ääntä. TPY:n syyskokous teki päätöksen yhdistyksen sääntöjen päivittämisestä. Kokous päätti, että jatkossa yhdistyksen tehtävä suuntautuu työpajatoiminnan ja sosiaalisen työllistämisen kehittämisen ohella myös etsivän nuorisotyön kehittämiseen. Päätös oli pitkän valmistelun ja kehittämistyön tulos ja se toteuttaa yhdistyksen strategiaa, jossa yhtenä keskeisenä tavoitteena on sosiaalisen vahvistamisen palvelujatkumolla tapahtuvan monialaisen ja -ammatillisen työotteen vahvistaminen sekä sosiaalisen vahvistamisen kokonaisuuden kokonaisvaltainen kehittäminen. Päivitetyt säännöt löytyvät liitteestä 3. Syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2018 sekä valitsi hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen erovuoroisten tilalle kolme varsinaista ja kolme varajäsentä. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti kansanedustaja Anneli Kiljunen. Varsinaisiksi jäseniksi kaudelle valittiin toiminnanjohtaja Samuel Juntunen Tornion Työvoimalasäätiöstä, työpajaesimies Tarja Taskinen-Okungbowa Stadin ammattiopiston nuorten työpajoilta Helsingistä sekä yksilövalmennuspäällikkö Tarja-Liisa Riipinen Tukeva-työvalmennussäätiöstä Kuopiosta. Varajäseniksi vuodelle 2018 valittiin työvalmentaja Anna Turja Kyrönmaan työpaja Arpeetista Vaasasta, projektipäällikkö Ari Reunanen Rauman Seudun Katulähetys ry:stä sekä koulutussuunnittelija Mikko Kallio Jyränkölän Setlementistä Heinolasta. Hallituksen varsinaisina jäseninä vuonna 2018 jatkavat toiminnanjohtaja Risto Tolonen Kaarinan Pajamestarit ry:stä, toiminnanjohtaja Kimmo Kumlander Silta-Valmennusyhdistys ry:stä Tampereelta sekä kehittämisasiantuntija Jorma Nieminen Jyväskylän nuorisopalveluiden Nuorten taidetyöpajalta. Yhdistyksen strategista työskentelyä ohjaa yhdistyksen hallitus. Vuonna 2017 yhdistyksen puheenjohtaja- 26

27 Yhdistyksen kevätkokous SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n tiloissa. Syyskokous päätti yhdistyksen sääntömuutoksesta. na toimi kansanedustaja Anneli Kiljunen ja varapuheenjohtajana toiminnanjohtaja Risto Tolonen. Varsinaisia jäseninä toimintavuonna olivat toimitusjohtaja Riitta Harmanen Eduro-säätiöstä Rovaniemeltä, toiminnanjohtaja Kimmo Kumlander Silta-Valmennusyhdistys ry:stä Tampereelta, kehittämisasiantuntija Jorma Nieminen Jyväskylän nuorisopalveluiden Nuorten taidetyöpajalta, yksilövalmennuspäällikkö Tarja-Liisa Riipinen Tukeva-työvalmennussäätiöstä Kuopiosta sekä erityisasiantuntija Lisbet Salomonsson-Manninen Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta. Hallituksen varajäsenet olivat työllisyys- ja erityispalveluiden palvelupäällikkö Jaana Lehtinen Lahden kaupungin nuorisopalveluista, projektipäällikkö Ari Reunanen Rauman Seudun Katulähetys ry:stä sekä työpajaesimies Tarja Taskinen-Okungbowa Stadin ammattiopiston nuorten työpajoilta Helsingistä. Hallitus kokoontui vuoden 2017 aikana kahdeksan kertaa ja lisäksi kerran järjestettiin sähköpostikokous. Elokuussa 2017 järjestettiin hallituksen ja henkilöstön yhteiset kehittämispäivät, jolloin tarkasteltiin käynnissä olevia yhteiskunnallisia uudistuksia, vaikutta- mistyön teemoja ja strategian jalkautumista yhdistyksen käytännön työhön. Yhdistyksen hallitus kutsui syksyllä 2017 Lounais-Suomen aluehallintoviraston nuorisotoimen ylitarkastaja Erik Häggmanin yhdistyksen kunniajäseneksi. Häggmanin kanssa on tehty pitkään tiivistä yhteistyötä ja hänen panoksensa koko toimialan kehittämiselle on ollut merkittävä hän on muun muassa pitkään vastannut alan tilastoinnista ja valtakunnallisesta raportoinnista. Kunniajäsenyys luovutettiin yhdistyksen 20-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingissä Operatiivisen toiminnan johtamisesta vastasi yhdistyksen toiminnanjohtaja. Tiimien esimiehet vastasivat tiimiensä kehittämisestä sekä suunnittelivat yhdessä tulevaa toimintaa, raportoivat toiminnanjohtajalle sekä osallistuivat tarpeen mukaan myös hallitustyöntelyyn ja hallituksessa menevien asioiden valmisteluun. Yhdistyksen henkilöstön yhteisen tiedon jakamisen foorumeita olivat säännöllisesti toteutettavat kalenteri- ja tiimikokoukset sekä noin kerran kuussa järjestettävät koko henkilöstön yhteiset toimistokokoukset. Toiminnan toteuttamisen ja kehittämisen kannalta on 27

28 tärkeää, että kaikki saavat äänensä kuuluviin ja asioita pystytään valmistelemaan ja jakamaan yhdessä. Yhdistyksen johtamisessa sovellettiin varhaisen tuen toimintatapaa. Toiminnanjohtaja kävi myös kehityskeskustelut koko henkilökunnan kanssa. 3.2 Taloushallinto TPY:n kokonaisrahoitus vuonna 2017 oli ,31 euroa. Toimintaan käytettiin , 89 euroa. Tilikausi 2017 oli 1 514,42 euroa ylijäämäinen. Tuloslaskelma ja tase ovat liitteessä 4. Tuotot Valtionavustukset Valtakunnallisen työpajayhdistyksen perusrahoituksesta vastasi toimintavuonna opetus- ja kulttuuriministeriö. Yleisavustusta haettiin jäsenpalveluiden, tieto- ja vaikuttamistyön sekä tukipalveluiden kuluihin. Vuodelle 2017 TPY sai yleisavustusta euroa. Valtionavustusta käytettiin jäsentoimintaan, vaikuttamistyöhön, laadun ja vaikuttavuuden arviointityöhön sekä yleishallintoon ja vakituisen henkilöstön palkkakuluihin. Vuoden lopulla TPY haki OKM:n erityisavustusta työpajojen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien yhteistyön vahvistamiseen vuosille Kokonaisuuteen myönnettiin koko sen toiminta-ajalle yhteensä euroa, joista vuonna 2017 käytettiin 2 232,00 euroa. Kehittämistoiminta käynnistettiin loppuvuodesta 2017 hankehenkilöstön rekrytoinneilla, ja varsinainen toiminta käynnistyy alkuvuodesta Kehittämishankkeet TPY:llä oli toimintavuonna käynnissä yksi Erasmus+ -rahoitteinen hanke. Paving the Way -hankkeeseen saatiin 6 301,11 euroa. Omat tuotot Osallistumismaksuina kerättiin yhteensä ,00 euroa. Jäsenmaksuina kerättiin ,00 euroa ja muina tuottoina 1392,20 euroa. Omat tuotot olivat yhteensä ,20 euroa ja ne muodostivat 14,5 % kokonaistuotoista. Kulut Toimintaan käytettiin vuonna 2017 kaikkiaan ,89 euroa. Tiimeittäin kulut jakautuivat seuraavasti: jäsenpalvelut ,50 euroa, (35,95 %); tieto ja vaikuttaminen ,27 euroa, (19,42 %), kehittämishanke 2232,00 euroa (0,33 %) ja yleishallinto, tiedotus ja vaikuttaminen ,12 euroa, (44,30 %). Muutoksia yhdistyksen rahoituspohjaan TPY on toiminut vuodesta 2010 asti yhtenä opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämistä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksista. Ministeriön nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto on vastannut yhdistyksen toiminnan perusrahoituksesta tähän liittyvällä vuotuisella toiminta-avustuksella. Vuonna 2017 voimaan astunut uusi nuorisolaki uudistaa nuorisotyön rahoitusta. OKM purki aiemman palvelu- ja kehittämiskeskusrakenteen vuoden 2017 lopussa, ja se siirtyy vuoden 2018 alusta rahoittamaan ja toteuttamaan uudessa nuorisolaissa (1285/2016) ja sitä tarkentavassa asetuksessa säädettyä valtakunnallista nuorisoalan osaamiskeskusrakennetta. Valtakunnallinen työpajayhdistys valmistautui uuteen rakenteeseen ja eriyttää tulevaisuudessa toimintojaan OKM:n eri rahoituslinjoihin. Rahoitusrakenteen muutos ei vaikuttanut yhdistyksen varsinaiseen toimintaan vuoden 2017 aikana, mutta asiaa valmisteltiin toimintavuoden aikana. Yhdistys kutsui kevään aikana koolle etsivää nuorisotyötä kehittävät tahot, jotka kokoontuivat vuoden aikana kolmesti. Marraskuussa yhdistys haki valtionapukelpoisuutta osaamiskeskusrakenteessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyi osaamiskeskusten valtionapukelpoisuuden 28

29 Rahoitus Kulut kokonaisrahoitus Jäsenpalvelut euroa euroa toimintaan käytetty Tieto ja vaikuttaminen euroa euroa tilikausi Yleishallinto euroa ylijäämäinen. euroa , , , , , ,12 Verkkosivut kävijöitä istuntoja seuraajia facebookissa 29

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella

Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Verkostotoiminta uusien maakuntien alueella Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattorit Anna Holopainen ja Tarmo Aavaluoma 22.11.2017 Lyhyesti

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä 1. Yleistä TPY:stä 2. Vaikuttamistyön ajankohtaiset 3. Sovari-mittari etsivään nuorisotyöhön ja työpajoille Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä

Lisätiedot

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä

Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Ajankohtaista työpajakentällä ja TPY:ssä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelliset nuorten työpajapäivät Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa ALU-koordinaattori Outi Rautio 17.11.2017 Lyhyesti TPY:stä Työpajakentän

Lisätiedot

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ Alueelliset työpajapäivät Tampereella 10.6. Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (kesäkuu

Lisätiedot

TPY:n toimintasuunnitelma 2017

TPY:n toimintasuunnitelma 2017 TPY:n toimintasuunnitelma 2017 SISÄLTÖ Yleistä yhdistyksestä... 1 Yhdistyksen strategia 2020 ja toiminnan organisoituminen... 2 1 Jäsenpalvelut... 3 1.1 TPY:n alueellinen toiminta... 3 1.2 Valtakunnalliset

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015-2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka sääntöjen mukaisena tehtävänä on ehkäistä

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

ULA-DAGAR 19-20.9.2013 I RASEBORG. Marika Ståhlberg, organisationschef marika.ståhlberg@tpy.fi

ULA-DAGAR 19-20.9.2013 I RASEBORG. Marika Ståhlberg, organisationschef marika.ståhlberg@tpy.fi ULA-DAGAR 19-20.9.2013 I RASEBORG Marika Ståhlberg, organisationschef marika.ståhlberg@tpy.fi ULA -NÄTVERKET Svenska Produktionsskolan Sveps/Helsingfors, After Eight/Jakobstad, Ungdomsverkstaden /Borgå,

Lisätiedot

Alueelliset verkostot

Alueelliset verkostot Alueelliset verkostot työpajatoiminnassa ja etsivässä nuorisotyössä Parempia palveluja nuorille Alueellisen verkostoyhteistyön yhdyspinnat Etsivä nuorisotyöntekijä tukee alle 29- vuotiaita nuoria, jotka

Lisätiedot

Itä-Suomen etsivän työn ja työpajojen työkokous Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys

Itä-Suomen etsivän työn ja työpajojen työkokous Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys TYÖPAJOJEN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ JA VERKOSTOJEN KOORDINOINTI Itä-Suomen etsivän työn ja työpajojen työkokous 30.9.-1.10. Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä TPY:stä

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla

Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Sosiaalihuoltolaki uudistuu Sosiaalista kuntoutusta työpajoilla Kuntamarkkinat 10.9.2014 Mea Hannila-Niemelä & Pirjo Oulasvirta-Niiranen Startti parempaan elämään -juurruttamishanke Valtakunnallinen työpajayhdistys

Lisätiedot

Ajankohtaista TPY:ssä

Ajankohtaista TPY:ssä Ajankohtaista TPY:ssä Alueelliset nuorten työpajapäivät Pikku-Syöte 16.-17.11.2016 Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mikä TPY Vaikuttamistyötä työpajakentän hyväksi

Lisätiedot

Ajankohtaista Syöte

Ajankohtaista Syöte Ajankohtaista Syöte 12.11.2014 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Mari Ahonen-Walker, toiminnanjohtaja Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö Perusrahoituksesta

Lisätiedot

Viestintästrategia

Viestintästrategia Hallituksen hyväksymä 1.11.2016 Viestintästrategia 2017 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Sisällys Johdanto... 1 Strategian lähtökohdat... 1 Viestinnän kohderyhmät ja tekijät... 2 Viestinnän toimintaperiaatteet...

Lisätiedot

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan

Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan Työpajatoiminta maakuntauudistuksessa Palveluintegraatiota parhaimmillaan LAADUKASTA TYÖPAJATOIMINTAA TARVITAAN MYÖS TULEVAISUUDESSA Työpajatoiminta on aktiivista työvoima- ja sosiaalipolitiikkaa, jolla

Lisätiedot

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko

SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS. Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko SOSIAALISEN VAHVISTAMISEN OSAAMISKESKUS Anna Vilen & Mika Piipponen Hanko 24.10.2018 Sosiaalinen vahvistaminen Nuorten osallisuus Nuorisoalan osaamiskeskukset Verkossa tapahtuva nuorisotyö, nuorten tieto-

Lisätiedot

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen

Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Riitta Kinnunen Valtakunnalliset työpajapäivät 18.-19.4.2018, Jyväskylä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän

Lisätiedot

TPY:n toimintasuunnitelma 2016

TPY:n toimintasuunnitelma 2016 TPY:n toimintasuunnitelma 2016 SISÄLTÖ Yleistä yhdistyksestä... 1 Yhdistyksen strategia 2020 ja toiminnan organisoituminen... 2 1 Jäsenpalvelut... 3 1.1 TPY:n alueellinen toiminta... 3 1.2 Valtakunnalliset

Lisätiedot

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere

Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä. Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere Sovari vaikuttavuustiedon hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen Etsivän nuorisotyön päivät, Tampere 6.-7.2.2019 Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen

Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Merja Hilpinen Länsi ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 6.6.2017 Merja Hilpinen Länsi- ja Sisä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 3.5.2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionavustuskelpoisuushaku

Lisätiedot

TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 2011 (23.11.2011)

TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 2011 (23.11.2011) TPY:N JÄSENORGANISAATIOT VUONNA 11 (23.11.11) Finström Hammarland Sund Lumparland Hyvinkää Mäntsälä Myrskylä Lapinjärvi Huittinen Punkalaidun Urjala Kylmäkoski Nousiainen Aura Lieto Tarvasjoki Turku Petäjävesi

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa

Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa Työpajat muutosten kynsissä mitä sote- ja maakuntauudistus tuo tullessaan? Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Vaasa 29.9.2017 29.9.2017 TPY pähkinänkuoressa Työpajojen toimintakenttä muutoksessa Sote-

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

TPY:n toiminta- suunnitelma 2018

TPY:n toiminta- suunnitelma 2018 TPY:n toiminta- suunnitelma 2018 päivitetty 27.3.2018 SISÄLTÖ Yleistä yhdistyksestä... 1 Uudistuksia nuorisoalan valtakunnallisen kehittämistyön rahoituksessa... 1 1 Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

TPY:n toimintasuunnitelma 2018

TPY:n toimintasuunnitelma 2018 TPY:n toimintasuunnitelma 2018 SISÄLTÖ Yleistä yhdistyksestä... 1 Uudistuksia nuorisoalan valtakunnallisen kehittämistyön rahoituksessa... 1 1 Työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön valtakunnallinen kehittäminen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS

VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS VALTAKUNNALLINEN TYÖPAJAYHDISTYS RY on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. ehkäisee syrjäytymistä edistämällä työpajatoiminnan,

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki

KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki KOHTAAMO Ohjaamojen ja nettiohjauksen kehittämisen tuki Katariina Soanjärvi Projektipäällikkö, KT 2 OHJELMALLISIA LÄHTÖKOHTIA Osa toimia, joilla Suomi lunastaa Eurooppa 2020 strategian kansallisessa toimeenpanoohjelmassa

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Tarja Bergström, hankepäällikkö Verkostotapaaminen 16.11.2018 - Koordinaation tehtävänä on luoda edellytyksiä ohjelman verkottumiselle ja vuorovaikutukselle,

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Vuosikertomus

Vuosikertomus Vuosikertomus 2016 1 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Vuosikertomus 2016 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) lyhyesti Työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö Työpajakentän ja sosiaalisen

Lisätiedot

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna

Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna 7.2.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen Kunnallisen nuorisotyön kehittämisverkosto Osaamiskeskus Kanuuna Digi-seminaari 7.-8.2.2018 Hotel Arthur 1. Kunnallisen nuorisotyön

Lisätiedot

Sote-valmistelijat

Sote-valmistelijat Sote-valmistelijat 9.5.2016 Uusia resursseja kärkihankkeista HALLITUKSEN STRATEGINEN PAINOPISTEALUE: Hyvinvointi ja terveys Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmä sosiaali- ja terveysministeri Hanna

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi

Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan. Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6.

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan. Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6. Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutuksia työpajatoimintaan Jäsenpalvelupäällikkö Anne Välimaa Alueelliset työpajapäivät Tampere 6.6.2017 8.6.2017 Esityksen sisältö TPY pähkinänkuoressa Työpajatoiminnan

Lisätiedot

TPY:n toimintasuunnitelma 2015

TPY:n toimintasuunnitelma 2015 TPY:n toimintasuunnitelma 2015 2 (10 ) SISÄLTÖ Yleistä yhdistyksestä... 1 Yhdistyksen strategia 2020 ja toiminnan organisoituminen 1.1.2015 alkaen... 2 1 Jäsenpalvelut... 3 1.1 TPY:n alueellinen toiminta...

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä

Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä Oppimisympäristöjen ja osaamisen tunnistaminen työpajoilla -havaintoja ja huomioita työpajoille tehdystä kyselystä NAO-seminaari 30.9.2015, Turku Aineisto Kysely lähetettiin kaikkiaan 224 TPY:n jäsenorganisaatiolle

Lisätiedot

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla

UUSI OVI työmarkkinoille. maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla UUSI OVI työmarkkinoille maahanmuuttajien valmennuksen ja kotouttamisen kehittäminen sosiaalisen työllistämisen toimialalla Valtakunnallinen työpajayhdistys ry TPY (www.tpy.fi) 1997 työpaja-ammattilaisten

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö

Ohjaamo Helsinki. Tuloksia ja tulevaa. Sirkku Reponen projektipäällikkö Ohjaamo Helsinki Tuloksia ja tulevaa Sirkku Reponen projektipäällikkö Kaupunkistrategiaa toteuttamassa Helsinki kehittää yhteensovitettuja, vaikuttavia ja ihmiskasvoisia palveluja yhdessä kaupunkilaisten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari

Lisätiedot

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/12/627/2018 ohjausasiakirja 1.2.2018 Nuorisotutkimusseura ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku

LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku LAPE-muutosagentin ja kuntaagentin haku 17.9.-2 Rahoitushaut: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lapsi-ja-perhepalveluiden-muutosohjelman-muutosagenttienvaltionavustusten-hakeminen-vuodelle-2019

Lisätiedot

Nuorisolain uudistusta valmistellaan

Nuorisolain uudistusta valmistellaan Katsaus toimialaan Nuorisolain uudistusta valmistellaan Valmistelussa hyödynnetään vuosittaiset toimialan seminaarit ja muut yhteiset tilaisuudet, edetään teemoittain, hyödynnetään avoimia nettikyselyjä

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä

Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä Tellervo Tarko, AMKE ry Mikä on AMKE? Mikä on järjestö Ihmisten yhteenliittymä, joka on organisoitunut

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 15.3.2010 Aija Rinkinen opetusneuvos Opetushallitus Valtioavustuksen jakautuminen ja toimijat, tehostettu ja erityinen tuki I Aalto ( 2008 2009) - Kuntia mukana

Lisätiedot

Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana

Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien aikana OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ OKM/4/627/2018 Tavoiteohjausasiakirja 1.2.2018 Suomen Partiolaiset ry:n osaamiskeskuksen tavoitteet ja toiminta vuosien 2018 2019 aikana 1. Osaamiskeskusrakenne Opetus ja

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Lisäksi

Lisätiedot

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA

ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA ALU-KOORDINOINTI KANTA- JA PÄIJÄT- HÄMEESSÄ SEKÄ UUDELLAMAALLA Hankkeen esittely ja alkukyselyn tulokset Yhteistyö tuo aina mahdollisuuden uusille "ikkunoille" tulevaan. Osaaminen vahvistuu ja näkökulmat

Lisätiedot

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n

Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet

Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät

Lisätiedot

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot

Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Alueelliset kasvu- ja oppimisyhteisöjen turvallisuusverkostot Turvallisuus opetusalalla - ennakoi, opi ja toimi Rauma 26.-27.9.2018 Mikko Helasvuo Tiina Mäkitalo Michael Mäkelä Thomas Sundell Merja Ekqvist,

Lisätiedot

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Merja Hilpinen ylitarkastaja Uuden nuorisolain muutokset nuorten työpajatoiminnassa ja muuta ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita NEET-nuoret Nuorisolaki

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja. Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa -kampanja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne Ajatus yhteisestä vaikuttamisesta Maakunta- ja sote-uudistus sekä siitä johtuva kuntien uudistus Sote- ja kasvupalvelut

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

MANU-ryhmä. Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä

MANU-ryhmä. Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä MANU-ryhmä Keski-Suomen maakunnallista nuorisovaltuustoa valmisteleva ryhmä Taustaa Keski-Suomessa on ollut maakunnallinen nuorten vaikuttajaryhmä vuodesta 2011 Maakuntauudistustyön myötä luotiin luonnos

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan

Lisätiedot