Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintakertomus vuodesta 2017
|
|
- Tapani Hukkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintakertomus vuodesta 2017 Yleistä Naantalin Sinisten toimintaa vuonna 2017 leimasi toiminnan ja toimintatapojen kehittyminen, joka johti positiivisempaan ilmapiiriin ja toiminnan tehostumiseen. Lisäksi uusia johtajia saatiin vuoden mittaan puolisen kymmentä, millä oli positiivinen vaikutus johtajiston jaksamiseen. Lippukunnan viikkotoiminta on ollut vilkasta ja Taimonrannassa sijaitsevalla kololla kokoontui päivittäin kouluvuoden aikana ikäkausiryhmiä. Syksystä 2017 alkaen kokousten aikatauluja sovittelemalla ja ryhmiä yhdistämällä sovittamaan kaikki kokoukset omalle kololle eikä kevään jälkeen ryhmien ole tarvinnut kokoontua erikseen Karvetin monitoimitalolla. Tapahtumat Naantalin Siniset osallistui erilaisilla kokoonpanoilla ja kaikkien ikäkausien voimin Lounais-Suomen partiopiirin ja Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin ja järjesti itse paljon erilaisia tapahtumia, joihin osallistui sekä lippukunnan omia jäseniä, mutta myös muiden lippukuntien partiolaisia. Erityisesti vuodesta 2017 voidaan esille nostaa lippukunnan kevätretki, kesäleiri ja The Tall Ships Races, jotka keräsivät paljon osallistujia. Naantalin Siniset järjesti lisäksi Archipelago Racen, joka on partiopiirin tapahtuma. 1
2 2
3 Johtajisto ja hallitus Lippukunnan hallitukseen kuuluivat vuonna 2017 seuraavat henkilöt: Nimi Niko Luntamo Emil Lohikoski Essi Liimatainen Emma Lehtonen Juuso Räisälä Laura Saari Lassi Liimatainen Anssi Heikkilä Tehtävä Lippukunnanjohtaja Apulaislippukunnanjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja Isokippari Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Hallituksen jäsen Lippukunnan hallitus kokoontui vuonna 2017 kahdeksan kertaa, joista kaksi on ollut sähköpostikokouksia nopean päätöksentekoprosessin vuoksi. Kokouksiin osallistui keskimäärin kuusi partiojohtajaa, joten kokoukset olivat päätösvaltaisia. Hallituksen jäsenet olivat kuluneena vuonna varsin nuoria, mikä on osaltaan partion arvojen mukaista. Lippukunnan johtajaneuvosto (PJN), joka on kaikkien toimivien johtajien, niin partiojohtajien kuin ryhmänjohtajien, yhteinen kuukausittain kokoontuva ryhmä, piti kokouksensa kouluvuoden aikana joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Kokouksiin osallistui keskimäärin 10 johtajaa. Johtajiston jaksaminen on parantunut vuoden 2017 aikana ja kaikkiin ryhmiin on saatu vähintään kaksi johtajaa, jolloin yksittäisten johtajien paine on pienentynyt. Lisäksi tehtäviä on onnistuttu jakamaan tasaisemmin. Joka tapauksessa lippukunnan arkea pyöritetään pienellä ydinryhmällä, jolla on paljon tehtävää. Tästä huolimatta ja kenties tästä syystä on ryhmähenki lippukunnassa lähtenyt kohentumaan kuluneen vuoden aikana. Sudenpennut (7 9-vuotiaat) Sudenpennut muodostavat edelleen lippukunnan aktiivisimman ikäryhmän. Sudenpenturyhmiä on yhteensä neljä ja ne kokoontuvat viikoittain. Kokouksissaan sudenpennut toteuttavat partio- 3
4 ohjelman mukaista toimintaa johtajansa opastuksella. Vuonna 2017 perustettiin yksi uusi sudenpentulauma. Sudenpennut ovat aktiivisesti osallistuneet Lounais-Suoma Partiopiirin tapahtumiin, joista mainittakoon sudenpentukisat keväällä ja syksyllä. Lippukunnan yhteisten tapahtumien, kuten kesäleiri ja kevätretken, lisäksi sudenpennut ovat vuoden aikana retkeilleet omien ryhmiensä kanssa. Sudenpentulaumat ovat myös järjestäneet viikkotoiminnan osana iltapurjehduksia Tokka- Lotalla. Seikkailijat (10 12-vuotiaat) Seikkailijaryhmiä on lippukunnassamme kolme. Seikkailijat kokoontuvat viikoittain, ja toteuttavat partio-ohjelman mukaista toimintaa. Seikkailijoita osallistui lippukunnan kevätretkelle ja kesäleirille. Ryhmäkohtaiset retket kuuluivat myös seikkailijoiden toimintaan. Lisäksi seikkailijaryhmillä on ollut omia ilta- ja viikonloppupurjehduksia. Tarpojat (13 14-vuotiaat) Lippukunnassamme toimii kolme tarpojaryhmää, jotka kokoontuvat viikoittain toteuttaen partioohjelman mukaista toimintaa. Tarpojien määrä oli vuonna 2017 ennätyksellisen suuri yli kymmeneen vuoteen ja tarpojalupauksensa antoi peräti 26 tarpojaa. Tässä ikäkaudessa partiopiirin ja Suomen partiolaisten tarjoaman toiminnan merkitys kasvaa ja lippukuntamme tarpojat osallistuivatkin vuoden aikana näiden järjestöjen tapahtumiin useampaan otteeseen. Tarpojat ovat retkeilleet ja pitäneet omia ilta- ja viikonloppupurjehduksia omien ryhmiensä kanssa sekä osallistuneet lippukunnan yhteisiin tapahtumiin. Samoajat (15 17-vuotiaat) Lippukuntamme samoajat ovat ryhmänohjaajakoulutuksen käyneitä nuoria, jotka toimivat ikäkausijohtajina nuoremmille partiolaisille. Samoajilla ei ole vuoden 2017 aikana ollut säännöllistä omaa ikäkausitoimintaa. Samoajat ovat kuitenkin olennainen osa lippukuntaa retkillä, leireillä ja muissa lippukunnan sekä piirin tapahtumissa. Kuitenkin vuoden aikana oli havaittavissa samoajien omaa aktiivisuutta ja innostuneisuutta. He ovat osallistuneet aktiivisesti partiopiirin tapahtumiin, 4
5 kuten Ässikselle, Archipelago Raceen ja erilaisille kursseille. Pääkaupunkiseudun partiolaisten kesäleirille osallistui kaksi samoajaa ja lippukunnan kesäleirille viisi samoajaa, joilla oli merkittävä rooli leirillä. Samoajat olivat mukana toteuttamassa kevään Pop Up partioleiri -tapahtumaa. Marraskuun halloweenretki kokosi yhteen neljä samoajaa. Vaeltajat (18 22-vuotiaat) Lippukuntamme vaeltajat toimivat pääasiassa johtajatehtävissä, niin ryhmä- kuin hallintotasollakin. Varsinaista vaeltajaryhmää lippukunnassamme ei ole, joten oma partiotoiminta on pitkälti oman aktiivisuuden varassa. Partiopiiri ja Suomen partiolaiset tarjoavat vaeltajille monipuolista ohjelmaa (esim. koulutuksia), joiden avulla myös vaeltaja pystyy kehittämään omia taitojaan. Lippukuntamme vaeltajia osallistui kesällä purjehduksille ja The Tall Ships Races -tapahtumaan sekä syksyllä järjestetylle halloweenretkelle. Vaeltajat ovat myös aktiivisesti mukana lippukunnan tapahtumissa järjestäjinä. Iso osa lippukunnan aktiivisista kippareista on vaeltajaikäisiä. Elokuussa järjestetylle Swejamboreelle osallistui kaksi vaeltajaa itsenäisesti. Lisäksi kaksi vaeltajaa osallistui Naantalissa järjestettyyn Rogainingin SM-kilpailuihin ja voittivat oman sarjansa. Aikuiset (23 ) Lippukunnan aikuiset toimivat pääasiassa ryhmänjohtajina ja hallinnossa. Varsinaista aikuistoimintaa lippukunnassa ei ollut vuoden 2017 aikana, mutta aikuisia osallistui itsenäisesti Lounais-Suomen Partiopiirin ja Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin. Lisäksi onnistuttiin aktivoimaan muutamia kipparireservissä olevia aikuisia kippareita kipparoimaan purjehduksia. Purjehdustoiminta Vuonna 2017 Tokka-Lotta II laskettiin hieman normaalia aikaisemmin jo huhtikuun puolella. Toukokuun ensimmäiset viikot kuluivat huoltotöiden parissa, ja veneeseen vaihdettiin genoan skuuttien kaksi vinssiä, sekä korjattiin noston yhteydessä huomattu puomin helan vika. Toukokuun loppupuolella purjehdittiin iltapurjehdus, yksi viikonloppupurjehdus sekä yksi charterpurjehdus. 5
6 Kesäkuussa Tokka-Lotta osallistui lippukunnan omalle kesäleirille, joka pidettiin Kustavin Katinkarissa. Lisäksi Tokka-Lotta toimi yhtenä Lounais-Suomen partiopiirin veneenohjaajakurssin koulutusaluksista kesäkuun puolessa välissä. Juhannuspurjehduksen jälkeen purjehduksista pidettiin viikon mittainen huoltotauko, jonka aikana veneeseen asennettiin uusi VHF-meriradio, sekä AIS-lähetin/vastaanotin. Heinäkuun alussa Tokka-Lotta aloitti kesän matkapurjehdukset, jotka suuntautuivat ensin Viron rannikon kautta Kotkaan. Kotkassa Tokka-Lotta liittyi The Tall Ships Races regattaan, jonka mukana sen purjehti ensin Tallinnan kautta Turkuun ja osallistui myös kisan toiselle kilpailuosuudelle Turusta Liettuan Klaipedaan. Klaipedasta Tokka-Lotta palasi Gotlannin, Tukholman ulkosaariston ja Ahvenanmaan kautta takaisin Saaristomerelle ja kotisatamaan Ajolanrantaan. Syyskaudella veneellä järjestettiin lähes viikoittain ilta- ja viikonloppupurjehduksia. Syyskuun lopussa Tokka-Lotta osallistui meripartiolaisten vuosittaiseen Archipelago Race - purjehduskilpailuun, joka oli tänä vuonna Naantalin Sinisten järjestämä. Tokka-Lotta sijoittui kilpailussa toiseksi. Lokakuun alussa veneellä järjestettiin vielä yksi koulutusviikonloppu, jonka tavoitteena oli kouluttaa veneenohjaajakurssille valmistutuvia naantalilaisia partiolaisia. Kurssille osallistui nasilaisten lisäksi partiolaisia Merimaskun Reimareista. Vene nostettiin normaaliin aikaan lokakuun loppupuolella ja noston yhteydessä hoidettiin veneen normaalit syyshuollot. Purjehduskausi 2017 oli kaikin puolin onnistunut ja kesän aikana venettä kipparoi 12 eri kipparia joka on melko lähellä viime vuosien määrää. Positiivisena muutoksena oli etenkin matkapurjehdusten tasainen jakautuminen neljän eri kipparin vastuulle. Kauden aikana Tokka- Lotta seilasi noin 2700 meripeninkulmaa ja oli liikkeellä yhteensä 90 päivää. Tokka-Lotta Atlantic Expedition Naantalin Sinisten syyskokous päätti käynnistää Tokka-Lotan 30-vuotisjuhlan vuoksi vuonna 2019 Tokka-Lotta Atlantic Expedition -projektin, jonka tavoitteena on juhlia koulutusaluksen pitkää taivalta ja mahdollistaa samalla lukuisille partiolaisille mahdollisuuden ikimuistoiseen purjehdusseikkailuun. Projektissa tuotetuin varoin on tarkoitus kunnostaa Tokka-Lottaa 90-luvun loistoonsa, jotta sillä on jatkossakin mahdollista purjehtia koulutustarkoituksessa. Itse tapahtuman aikana Tokka-Lotta purjehditaan Euroopan rannikoita pitkin Etelä-Eurooppaan, mistä se purjehditaan Atlantin yli ARC-purjehduskilpailussa (Atlantic Rally 6
7 for Cruisers) Karibialle. Siellä vene purjehtii talven ja keväällä 2020 se tuodaan Eurooppaan, missä purjehduskausi jatkuu normaalisti. Tiedotustoiminta Lippukunnan pääasiallisia tiedotuskanavia ovat omat internetsivut ( lippukunnan ja Tokka-Lotan Facebook-sivut sekä sähköposti. Perinteisten kanavien rinnalle otettiin vuoden alussa lippukunnan sisäiseen viestintään Whatsapp-ryhmät, joissa on vaihteleva kokoonpano riippuen ryhmästä. Tärkeimmät ryhmät ovat PJN- ja hallitusryhmät, joiden kautta hoidetaan juoksevia asioita johtajien ja hallituksen jäsenten välillä. Vuoden 2017 syyskokouksessa hyväksyttiin lippukunnalle viestintäsuunnitelma, jonka noudattaminen aloitettiin kokouksen jälkeen. Uutuutena aloitettiin tarpeen mukaan kuukausittainen Minihai-tiedotteen jakaminen, joka jaetaan sähköpostina enintään kerran kuukaudessa. Vuoden lopussa ehdittiin lähettää yksi Minihai. Vuonna 2017 lippukunnan sivustolla vieraili keskimäärin 755 kävijää kuukaudessa. Vuonna 2017 kokonaiskävijämäärä kasvoi noin 31,7 % vuoteen 2016 verrattuna. Suurin osa kävijöistä päätyy lippukunnan websivustolle hakukoneiden ja Facebookin kautta. Suosituimmat sivut sivustolla olivat Etusivu, Ryhmät, Toimihenkilöt & Yhteystiedot ja Tiedotus. Vuoden 2017 aikana sivustolla julkaistiin 18 tiedotetta, kun vuoden 2016 aikana julkaistiin 14 tiedotetta. Lippukunnan jäsenlehti Sinihai ilmestyi vuoden aikana kaksi kertaa, ensimmäinen toukokuussa ja toinen joulukuussa. Paperisen lehden lisäksi Sinihai jaettiin tiedostona Minihain liitteenä. Lokakuussa perustettiin Tokka-Lotalle oma Instagram-tili. Tokka-Lotan Facebook-sivut keräsivät paljon kiinnostusta vuoden aikana, erityisesti The Tall Ships Races -tapahtuman aikana seuraajien määrä lisääntyi merkittävästi. 7
8 Naantalin Sinisten ryhmät Sudenpennut Merikotkat Lentokalat Vasarahait Sinisimpukat Anssi Heikkilä ja Anu Väinölä Pekka Kopra ja Anu Väinölä Anu Väinölä ja Emilia Kivistö Marli Vahtera ja Riikka Kallio- Nurmi Seikkailijat Pulleat mursut Markus Paukku, Ville Wiljanen ja Kristian Adofsson Hopeadelfiinit Waltteri Hämäläinen ja Ella Saarenko Miekkavalaat Oliver Chydenius ja Pinja Ahonen Tarpojat Kaakkuri Meritähdet Yöhaikarat Henri Reivolahti ja Nuutti Hikipää Ada Jokela ja Katie Astin Viivi Larri, Lotta Nurmi ja Oliver Chydenius 8
Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Meripartiolippukunta Naantalin Siniset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä Naantalin Sinisten toiminnan painopiste pyritään pitämään ikäkausitoiminnassa. Ikäkausitoiminta toteutetaan Suomen
Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
Toimintasuunnitelma 2016
Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena
Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä
% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!
MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen
1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto
1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä
Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.
Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
Toimintakertomus vuodelta 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime
Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous
Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa
Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018
Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta
Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen
Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:
Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry
Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA
LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY
LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...
Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014
33730 TMPERE Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Meripartiolippukunta ry on partiolippukunta itätampereella, joka tarjoaa kaiken ikäisille pojille partiotoimintaa. Toiminnan kehittäminen
Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015
Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Yleistä Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi. Vuonna 2014 Hespartossa painotetaan erityisesti lippukuntamme kehittämistä ja
TOIMINTAKERTOMUS 2011
TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on
TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos
TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset
Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.
Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry
LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuosi 2013 on Hespartto ry:n 96. toimintavuosi. Vuoden painopisteinä ovat johtajien
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
1/5 PARTIOLIPPUKUNTA LAHDEN SINISET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014
1/5 PARTIOLIPPUKUNTA LAHDEN SINISET RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. YLEISTÄ Partiolippukunta Lahden Siniset ry on Hämeen Partiopiirin ry:n jäsen meripartiolippukuntana. Partiolippukunta Lahden Siniset ry
Toimintasuunnitelma 2019
Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla
TOIMINTASUUNNITELMA 2005
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,
Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?
Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin
Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu
Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry
PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä
Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii
Toimintakertomus vuodelta 2008
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018
Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen
Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016
Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16
TOIMINTASUUNNITELMA
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma
KASVUKYSELYN TULOKSET
KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.
Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...
TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä
Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on
2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat
NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie
- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -
- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla
LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA
LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19
sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri
Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2013 oli Töölön Sinisten 80-vuotisjuhlavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli
Toimintakertomus vuodelta 2017
Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintakertomus vuodelta 2017 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry toteutti vuonna 2017 partio-ohjelmaa viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien,
Partiolippukunta Lahden siniset ry
Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2010 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintakertomus sivu 3 3. Tuloslaskelma sivu 7 Perustiedot Partiolippukunta Lahden Siniset ry
Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008
Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot
Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan
Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta
Toimintakertomus vuodelta 2015
Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Vuosi 2015 oli Mankkaan Eräsusille toiminnantäytteinen. Lippukunnan jäsenmäärä on tasaantunut ja vuoden lopussa Mankkaan Eräsusissa oli 159 jäsentä. Maaliskuussa pidettiin
Partiolippukunta Lahden siniset ry
Partiolippukunta Lahden siniset ry TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2011 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 6 4. Talousarvio
LAADUN PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE
PORTAAT PAREMPAAN LIPPUKUNTAAN LAATUTYÖKALU VALMENTAJALLE JA LIPPUKUNNALLE Tämä korttipakka auttaa sinua selvittämään, miten lippukunnalla menee, mikä toimii hyvin ja mitä voisi tehdä paremmin. Tehdään
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.
Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 25. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2013
Mankkaan Eräsudet ry 1 / 6 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 20. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2013
VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT
YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
1 (7) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Partiolippukunta jatkaa 24. toimintavuotenaan partio-ohjelman toteuttamista viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien, vaellusten ja kilpailujen
Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.
TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Yleistä: Mynämäen Maahiset ry on sekalippukunta, joka toimii Mynämäen kunnan alueella. Lippukunta tarjoaa partiotoimintaa kaikenikäisille.
Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014
Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten
Toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 1/2017
AURAN TÄHTI POIKIEN UUTISKIRJE NRO 1/2017 Tämä on Auran Tähti Poikien uutiskirje, josta löytyy paljon tärkeää tietoa. Luethan Pullopostin tarkasti ja merkitse tapahtumat kalenteriinne. Kaiken voit aina
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015
Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN
Toimintakertomus vuodelta 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille vuosi 2012 oli jälleen aktiivinen ja toiminnantäyteinen. Lisäksi lippukunnan jäsenmäärä kasvoi vahvasti syksyllä,
Partiolippukunta Tornipääskyt ry
Partiolippukunta Tornipääskyt ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 LIPPUKUNNAN TAVOITTEET VUODELLE 2009 3 2 VARSINAINEN TOIMINTA 3 2.1 Sudenpentutoiminta 3 2.2 Seikkailijatoiminta
Toimintasuunnitelma vuodelle 2012
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry
17.10.210 MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry 2 Hinajaa, hunajaa, kaikki nallet halajaa! Rokua raikasi, kun yli 50 henkilöä viettivät Muhoksen Metsänkävijöiden
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!
Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan
Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry
1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut
TOIMINTAKERTOMUS 2018
10.3.2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 YLEISTÄ Vuoden 2018 tavoitteet toteutuivat suurimmalta osin. Lippukunta on kärsinyt vuoden aikana johtajapulasta, mikä on ajoittain vaikeuttanut tapahtumien järjestämistä
TOIMINTASUUNNITELMA 2006
Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,
KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA
KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja
Tilinpäätös 2011-2012 Tasekirja Sivu 1 (14) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Partiolippukunta Susiveikot ry... 2 Yleistä... 2 Ikäkausitoiminta... 4 Lippukunnan merkittäviä tapahtumia vuonna 2010-2011...
KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017
KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 HAP=Hämeenlinnan alueen partiolaiset =Hämeen partiopiiri SP=Suomen partiolaiset TAMMIKUU 6.1. Tilastojen DL Malla 14.1 Kolotalkoot Syke 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline
LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä
LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä
Toimintakertomus vuodelta 2016
Mankkaan Eräsudet ry 1 (7) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintakertomus vuodelta 2016 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry toteutti vuonna 2016 partio-ohjelmaa viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien,
-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja
Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa
EPT 4/2016. tiedottaa
EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi
Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012
Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot
Lippukunnan jäsenmäärä oli myös pienessä kasvussa. Vuoden lopussa se oli 167 jäsentä.
Mankkaan Eräsudet ry Toimintakertomus 2014 Mankkaan Eräsudet ry Vuosi 2014 oli Mankkaan Eräsudet ry:n 20-vuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi järjestettiin lippukunnan vuosijuhla ja syntymäpäiväjuhlat. Sen
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta
Toimintasuunnitelma vuodelle 2009
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön
Pranstakan purjehduskalenteri 2016
Pranstakan purjehduskalenteri 2016 KIPPAREIDEN YHTEYSTIEDOT: Lotta Ceder Noora Nurmi Vilja Parkkunen Elina Sirkiä Venla Soini Eveliina Tomberg Camilla Öhberg 040-7190081, lotta.ceder@gmail.com 044-5519310,
KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. www.käppäräpartio.fi. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):
KYSELY KOTEIHIN Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot): KÄPYNEN Kotiväen sähköpostiosoite (tai osoitteet): Olen kiinnostunut tukemaan lapseni partiotoimintaa: osallistumalla
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Seuraa meitä somessa
Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!
Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla
Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme
TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 5.3.2017 YLEISTÄ Rajamäen Metsänkävijät Ry on nurmijärveläinen yhteislippukunta, joka on tarjonnut partiotoimintaa rajamäkeläisille sekä lähialueiden lapsille, nuorille ja aikuisille
ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020
ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 (myöh. partiopiiri) toimii Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n (myöh. keskusjärjestö tai Suomen Partiolaiset) piirijärjestönä Etelä-Karjalan