Sulkavan kunnan rakennusjärjestysluonnos
|
|
- Eeva-Kaarina Melasniemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 2018 Sulkavan kunnan rakennusjärjestysluonnos
2 I sisällysluettelo 1 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TAVOITTEISTA JA RAKENNUSVALVONNAN ORGANISAATIOSTA Rakennusjärjestyksen tavoite Rakennusvalvonnan organisaation kuvaaminen RAKENTAMISTAPAOHJEET, HYVÄ RAKENTAMISTAPA JA YMPÄRISTÖN HOITO Yleistoimivaltuus rakentamistapaohjeiden antamiseen Hyvä rakentamistapa Rakennetun ympäristön hoito ja valvonta Rakennuksen tai sen osan purkaminen RAKENTAMISEEN LIITTYVIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan Rakennusten ja rakennelmien korkeusasema Aitaaminen Piha-alue/Pihamaa Maalämpökaivot ja maalämpöpiirit Rakennuspaikan liikennejärjestelyt Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuolto verkostojen ulkopuolisilla alueilla Jätehuoltoon liittyvät rakennelmat Jätevesi Mainos- tai muut vastaavat laitteet Osoitemerkintä SUUNNITTELUTARVEALUEET RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA, MUUT KUIN RANTA-ALUEET Rakennuspaikka Rakentamisen määrä Rakennusten ja rakennelmien sijoittuminen RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLA Rakennuspaikka Rakentamisen määrä Rakentamisen sijoittuminen RAKENTAMISEN OHJAAMINEN ASEMAKAAVAN ALUEELLA Asuinrakennusten määrä ja kerrosten lukumäärä Talousrakennukset ja rakennelmat Talousrakennusten ja rakennelmien sijoittuminen Tontin rajan ylittäminen katualueen tai muun yleisen alueen puolelle Asemakaavoja täydentäviä muita mahdollisia määräyksiä YLEISET ALUEET ASEMAKAAVA-ALUEILLA JA JULKINEN ULKOTILA Julkisen ulkotilan määritelmä Julkisen ulkotilan rakennelmat ja ulkokalusteet Julkisen ulkotilan mainos- taikka muut laitteet Tapahtumien järjestäminen RAKENTAMINEN ALUEILLA, JOILLA ON ERITYISIÄ MAANKÄYTÖN JA RAKENTAMISEN RAJOITUKSIA Pilaantuneet maat rakentamisessa Tärinä- sekä melualueet ja melun torjunta sekä rakennuksissa että piha-alueilla... 11
3 II 9.3 Radonalueet Rakentaminen pohjavesialueilla Maanalainen rakentaminen LUPAJÄRJESTELMÄT Ilmoitusmenettely Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus Toimenpiteiden ilmoituksenvaraisuus RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT Työmaan perustaminen, hoitaminen ja purkaminen Katu- tai muun yleisen alueen käyttäminen ja katualueen työlupa Työmaataulu Tilapäiset työmaarakennukset Työmaan jätehuolto MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN JA POIKKEAMINEN Määräyksistä poikkeaminen Voimaantulo... 16
4 1 1 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TAVOITTEISTA JA RAKENNUSVALVONNAN ORGANISAATIOSTA 1.1 Rakennusjärjestyksen tavoite Rakennusjärjestyksellä pyritään tukemaan kunnan ja sen elinympäristön kehittämistä. Rakennusjärjestys on mahdollistava. Se tukee asumisen viihtyisyyttä ja elinkeinojen kehittämistä ottaen huomioon maiseman ja ympäröivän luonnon. Tavoitteena on myös yhtenäistää rakentamisen ohjausta lähikuntien kanssa. Rakennusjärjestyksen määräysten suhteesta muihin säädöksiin säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 14 :ssä 1.2 Rakennusvalvonnan organisaation kuvaaminen Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii Rantasalmen ympäristölautakunta, jonka alaisuudessa toimii rakennusvalvonta. Päätösvallan siirtämisestä sekä ympäristölautakunnan ja sen alaisen henkilöstön tehtävistä määrätään kunnan hallintosäännössä. Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteista määrätään kunnan hyväksymässä lupa- ja valvontamaksujen taksassa. (MRL 145 ) 2 RAKENTAMISTAPAOHJEET, HYVÄ RAKENTAMISTAPA JA YMPÄRISTÖN HOITO 2.1 Yleistoimivaltuus rakentamistapaohjeiden antamiseen Rakentamisen ohjaamiseksi ympäristölautakunta voi antaa alueellisia tai koko kuntaa koskevia rakentamistapaohjeita. Ohjeiden tulee edistää alueen ominaispiirteisiin ja paikallisiin erityisolosuhteisiin sopivaa ja kestävää rakentamista. 2.2 Hyvä rakentamistapa Rakennuksen käyttöiän on oltava käyttötarkoitus huomioon ottaen riittävän pitkä. Rakenteita ja laitteita suunniteltaessa ja valittaessa tulee ottaa huomioon rakennukselle suunniteltu käyttöikä. Rakenteiden ja laitteiden korjattavuus tulee ottaa huomioon myös tilavarauksissa. Rakentamisessa tulee käyttää materiaaleja, joiden kestävyydestä, huollettavuudesta, korjattavuudesta ja käytöstä poistamisesta on kokemusta tai luotettavaa tietoa. 2.3 Rakennetun ympäristön hoito ja valvonta Rakennusta tulee hoitaa ja pitää kunnossa eikä sitä saa päästää rapistumaan korjauskelvottomaksi. Rakennuksen korjaamisessa on otettava huomioon kunkin rakennuksen ominaispiirteet, eikä korjaaminen saa johtaa tyylillisesti ympäristöstä poikkeavaan lopputulokseen. Töhryt rakennuksen julkisivuista tulee poistaa mahdollisimman pian. Kaavassa suojellulla tai muutoin arvokkaaksi arvioidulla alueella tulee ennen ympäristökuvaan vaikuttavien toimenpiteiden toteuttamista olla yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen.
5 2 Rakennukset, niiden ulkopuoliset osat, portit, aidat sekä sellaiset rakennelmat ja pienehköt laitokset, jotka vaikuttavat ympäristökuvaan, on pidettävä asianmukaisessa kunnossa ja niin, etteivät ne rumenna ympäristöä. Tontin sisäiset pelastusreitit on pidettävä lumesta vapaina. Kiinteistölle on varattava lumen varastoinnille riittävästi tilaa, lunta ei saa siirtää tie-, katu- tai yleisille alueille. Puiden kaatamisesta asemakaava-alueella tulee etukäteen sopia rakennustarkastajan tai ympäristösihteerin kanssa. Asemakaava-alueella tai kyläkeskuksen alueella sijaitsevaa asuinrakennuksen tonttia ei saa käyttää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumentavaan ajoneuvojen, koneiden, laitteiden tai tavaroiden ja yli 10 m³ suuruiseen polttopuiden ulkovarastointiin. Rakennus ympäristöineen on pidettävä jatkuvasti siistissä kunnossa. Tämän toteamiseksi rakennusvalvontaviranomainen voi tarvittaessa järjestää maastokäyntejä tai pitää katselmuksia päättäminään ajankohtina, joiden yhteydessä havaitut puutteet kirjataan ja ryhdytään asian vaatimiin toimenpiteisiin. Katselmusten ajankohdista ja alueista on ilmoitettava kiinteistönomistajille ja haltijoille. 2.4 Rakennuksen tai sen osan purkaminen Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää, että ennen purkamistyön käynnistämistä on esitettävä purkamissuunnitelma. Purkamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota purkamistyöstä aiheutuvien melu- ja pölyhaittojen rajoittamiseen Rakennusvalvontaviranomainen voi erityisestä syystä rakennuksen purkamisen sisältävää rakennuslupahakemusta tai erillistä purkamislupahakemusta käsitellessään edellyttää, että hakija toimittaa selvityksen rakennuksen ja sen sisätilan historiallisesta tai rakennustaiteellisesta arvosta. Jos uuden rakennuksen rakentamista ei aloiteta välittömästi rakennuksen tai sen osan purkamisen jälkeen, niin tontti on viivytyksettä siistittävä purkamisen jäljiltä ja mahdollisesti vaurioitunut katu- ja muu yleinen alue on viivytyksettä korjattava ja siistittävä. 3 RAKENTAMISEEN LIITTYVIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä. Rakentamisella ei saa tuhota luonnon merkittäviä kauneusarvoja ja erikoisia luonnonesiintymiä, kuten siirtolohkareita ja kauniita yksittäispuita. Avoimeen maastoon rakennettaessa tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennuksen korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Rakennuspaikkaa tulee tarvittaessa maisemoida istutuksin. Maisemallisesti merkittävillä peltoalueilla rakentaminen tulee sijoittaa olemassa olevien pihapiirien ja metsäsaarekkeiden tuntumaan. Rakentamisessa on vältettävä tärvelemästä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä, erityisiä maastomuotoja, siirtolohkareita ja kauniita yksittäispuita tai puuryhmiä. Rakennustyön yhteydessä vaurioitunut tai muuten ympäristöä rumentava osa pihamaasta on istutuksin ja alueen käyttöön liittyvin järjestelyin saatettava kokonaisuuteen soveltuvaksi.
6 3 Rakennettaessa olevien rakennusten yhteyteen on rakentamisen sovelluttava noudatettuun rakennustapaan ja olemassa olevaan rakennuskantaan sijoituksen, koon, muodon, kattokaltevuuden, ulkomateriaalien, värityksen sekä julkisivun jäsentelyn osalta. Rakennuspaikalla rakennusten tulee muodostaa ympäristökuvaltaan sopusuhtainen kokonaisuus. Valtakunnallisesti kulttuurihistoriallisesti arvokkailla alueilla rakennusten ja rakennusryhmien tulee maisemassa muodostaa ehjä kokonaisuus, jossa säilyy rakennusten perinteinen koko- ja sijaintihierarkia sekä julkisivumateriaalien yhtenäisyys ja arvokkaan miljöön eri osat erityispiirteineen. Teollisuus-, varasto ja tuotantorakennukset tulee sijoittaa rakennusalalle siten, että kiinteistön piha-alueen käyttö ei tarpeettomasti rumenna tie- tai katunäkymää tai maisemakuvaa. Rakennuksen sijoituksella ja järjestelyillä ohjataan tarvittavat varastointialueet sijoittuvaksi kiinteistön takapihalle. 3.2 Rakennusten ja rakennelmien korkeusasema Rakennuksen korkeusaseman tulee sopeutua olemassa olevaan ympäristöön. Suunnittelussa on otettava huomioon tien tai katusuunnitelman mukaiset katukorkeudet. Rakennuslupapiirustuksista tulee riittävällä tarkkuudella ilmetä rakennuspaikan ja ympäröivän alueen olemassa olevat ja suunnitellut korkeudet (mm. maanpinnan korkeudet, sokkeli- ja katukorkeudet). Kellarin lattiapintaa lukuun ottamatta on maanvastaisen lattian yläpinnan oltava vähintään 0,3 m rakennuksen ulkopuolella olevan maanpinnan yläpuolella. 3.3 Aitaaminen Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöön. Katua tai muuta yleistä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita on tehtävä niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle. Tontille tai rakennuspaikalle rakennettava aita, ellei sitä sijoiteta rajalle, tulee sijoittaa siten, että se on piha-alueiden järjestelyjen kannalta tarkoituksenmukainen ja huollettavissa. Tonttien tai rakennuspaikkojen välisen ja rajalle sijoittuvan aidan tekemiseen ja kunnossapitämiseen ovat kummankin tontin tai rakennuspaikan haltijat velvolliset osallistumaan puoliksi kumpikin, jollei velvollisuuden muunlaiseen jakamiseen ole erityistä syytä. Mikäli asiasta ei sovita, siitä päättää rakennusvalvontaviranomainen. Aidan, joka ei ole naapuritontin tai -rakennuspaikan rajalla tekee ja pitää kunnossa tontin tai rakennuspaikan haltija. 3.4 Piha-alue/Pihamaa Pihamaata rakennettaessa on huolehdittava, että siitä tulee tontin tai rakennuspaikan käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla käyttökelpoinen, terveellinen, turvallinen ja viihtyisä ja ettei se aiheuta haittaa naapureille.
7 4 Pihamaan korkeusaseman tulee sopeutua olemassa olevan ympäristön korkeusasemiin. Pihamaan korkeusasemaa ei saa ilman rakennusvalvontaviranomaisen lupaa muuttaa siitä, mitä rakennusluvassa vahvistetut piirustukset osoittavat. Pihamaan tasaus voidaan toteuttaa tarvittaessa pengertämällä tai tukimuureilla esteettömyys huomioiden. Luiskaaminen ja pengertäminen on tehtävä kokonaan omalla rakennuspaikalla siten, etteivät maa-ainekset ja sade- ja pintavedet valu naapurikiinteistölle tai katutai muulle yleiselle alueelle. Tukimuurin sijoittaminen naapurin rakennuspaikan rajalle edellyttää naapurikiinteistön omistajan suostumusta. Tukimuuria rajalle suunniteltaessa on otettava huomioon sen soveltuminen maastoon, korkeus ja huoltaminen sekä muut, erityisesti naapurin asemaan vaikuttavat, seikat. Erityisestä syystä rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa tukimuurin naapurin rajaan kiinni, vaikka naapuri ei ole antanut suostumustaan. 3.5 Maalämpökaivot ja maalämpöpiirit Toimenpideluvan lisäksi pohjavesialueella tulee selvittää tarve vesialain mukaisesta luvasta. I ja II pohjavesialueilla tulee tehdä erillinen selvitys lämpökaivojen rakentamisesta. Pohjavesialueilla ei saa käyttää pohjavedelle haitallisia lämmönkeruunesteitä. Maalämpöjärjestelmiä ei tule rakentaa kunnallisten vedenottamoiden lähistölle. 3.6 Rakennuspaikan liikennejärjestelyt Rakennuspaikan liikennejärjestelyt on suunniteltava niin, että ne eivät aiheuta vaaraa tai haittaa asukkaille tai ympäristölle. Rakennuspaikalle asemakaava-alueella saa rakentaa yhden kadulle tai tielle johtavan ajoneuvoliittymän. Rakennusvalvontaviranomainen voi sallia rakennettavaksi useamman ajoneuvoliittymän, mikäli se rakennuspaikan käytön kannalta on perusteltua. Mikäli rakennuspaikalle tarvitaan uusi liittymä yleiseltä tieltä, tulee lupahakemukseen liittää liittymälupa tai tiepitäjän lausunto. 3.7 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Sade- ja pintavesiä ei saa johtaa vesihuoltolaitoksen jätevesiverkostoon. Mikäli kiinteistö ei ole vesihuoltolaitoksen sadevesiverkoston toiminta-alueella on sade- ja pintavedet sekä salaojiin kertyvä vesi ensisijaisesti imeytettävä omalla kiinteistöllä tai mahdollisuuksien mukaan johdettava avo-ojajärjestelmään. Tontti on muotoiltava siten, että hulevedet eivät valu suoraan tielle, kadulle tai muulle yleiselle alueelle. Avo-ojia ei saa täyttää, ellei selvitetä ojan täyttämisen vaikutuksia oman tontin ja naapuritonttien sade- ja pintavesien johtamiselle ja haittojen syntymistä ehkäistä. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella hulevesien purkupaikka on sijoitettava omalle rakennuspaikalle vähintään 5 metrin päähän rajasta ja vähintään 20 metrin päähän vesistöstä ja siten, ettei se muutoinkaan haittaa naapuria tai jäädy. Sade- ja sulamisvedet on johdettava pois rakennuksen vierestä. Rakennusta välittömästi ympäröivä maanpinta tontilla tai rakennuspaikalla muotoillaan rakennuksesta poispäin viettäväksi. Rakennuksen vierustalta kaadon tulee olla riittävä.
8 5 3.8 Vesihuolto verkostojen ulkopuolisilla alueilla Kiinteistöä varten tulee olla riittävästi laadultaan soveltuvaa talousvettä. Rakennettaessa kiinteistölle, jota ei ole liitetty vesihuoltolaitoksen vesijohtoon, tulee rakentajan tarvittaessa esittää selvitys talousveden laadusta ja riittävyydestä rakennusluvan hakemisen yhteydessä. 3.9 Jätehuoltoon liittyvät rakennelmat Kaikkien kiinteistöjen, joissa syntyy jätettä, on järjestettävä jätehuolto jätelain ja kunnan jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla. Jätteiden keräilyvälineet on sijoitettava siten, etteivät rumenna ympäristöä tai aiheuta hajuhaittoja tms. haittoja. Jätteiden keräysvälineet tulisi sijoittaa katokseen tai aitaukseen ottaen huomioon tarvittava koko ja käyttötarkoitus. Sijoittamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota paloturvallisuuteen. Jätteen keräysvälineiden säilytyspaikat on lisäksi sijoitettava siten, että niiden tyhjentäminen jäteautolla on mahdollista Jätevesi Jätevedet on käsiteltävä valtioneuvoston asetuksen talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla 157/2017 sekä kunnan ympäristösuojelumääräysten mukaisesti. Kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen tai muuttaminen vaatii toimenpideluvan. Selvitys ja suunnitelmat jätevesien käsittelyjärjestelmästä tulee liittää rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen taikka rakentamista koskevaan ilmoitukseen. Vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueella kaikkien kiinteistöjen, joissa syntyy jätevesiä, tulee kuulua keskitettyyn jätevesien käsittelyjärjestelmään Mainos- tai muut vastaavat laitteet Laite on kiinnitettävä tukevasti eikä se saa haitata julkisen tilan käyttöä eikä olla huomattavasti häiritsevä eikä muodostaa liikuntaestettä. Laitteen muodon, värityksen ja rakenteen on sovelluttava rakennukseen ja ympäristöön. Laitteet on pidettävä kunnossa ja rikkinäiset on joko korjattava tai poistettava välittömästi. Asemakaava-alueen ulkopuolella lupakäsittelystä sekä asemakaava-alueella olevalla maantie alueella (LT) lupakäsittelystä vastaa tienpitoviranomainen. Mainoslaite on sijoitettava niin, ettei siitä aiheudu haittaa liikenteelle, eikä se saa aiheuttaa risteysalueille näkemäesteitä. Kadun ja muun yleisalueen haltijalla on oikeus poistaa alueeltaan luvattomat kadun käyttöä haittaavat tai vaarantavat laitteet, mainokset ja ulkotulet. Rakennusvalvontaviranomainen voi antaa korjaus- tai poistamiskehotuksen, jos mainostaminen ei täytä yllämainittuja mainostamisen ehtoja Osoitemerkintä Rakennukseen on asennettava kadulta tai muulta liikenneväylältä selkeästi havaittavissa oleva osoitemerkintä ja se on pidettävä kunnossa. Milloin rakennus ei ulotu katuun, muuhun liikenneväylään tai tontin sisäiseen liikennealueeseen taikka sen välittömään läheisyyteen, osoitenumero tai sen osoittava ohjaus on sijoitettava myös kiinteistölle johtavan ajoväylän alkupäähän. Osoitenumeroinnin on oltava toteutettuna viimeistään rakennuksen käyttöönottotarkastuksessa.
9 6 Yksityisteiden nimikylttien asennuksesta ja kunnossapidosta vastaa kyseisen yksityistien tiekunta tai tien varrella asuvat ja/tai loma-asunnon omistajat yhteisvastuullisesti. 4 SUUNNITTELUTARVEALUEET Kuntien, maankäyttö- ja rakennuslain 16 mukaiset, suunnittelutarvealueet ovat kuntakeskusten asemakaava-alueiden läheisyydessä olevat alueet. Suunnittelutarvealueella tulee uuden rakennuspaikan koon olla vähintään yksi hehtaari. 5 RAKENTAMINEN ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA, MUUT KUIN RANTA-ALUEET 5.1 Rakennuspaikka Rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri. Rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistöjen rajoista, yleisistä teistä, naapurin maasta, muista rakennuksista sekä rantaviivasta. (MRL 116) uuden rakennuspaikan on oltava pinta-alaltaan vähintään 5000 m 2 ympärivuotisessa asuinkäytössä 3000 m 2 ympärivuotisessa asuinkäytössä, jos kunnallistekniikka käytettävissä 3000 m 2 loma-asuntokäytössä 5000 m 2 suunnittelutarvealueella Tämän pykälän määräyksiä ei sovelleta alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten. Rakennuspaikan, jolla pidetään hevosia, tulee olla tarkoitukseen riittävän suuri. Pinta-alan tulisi olla vähintään 1,0 hehtaari ensimmäistä hevosta kohti ja 0,5 hehtaaria lisää kutakin seuraavaa hevosta kohden. Rakennuspaikalla tulee voida osoittaa riittävät ulkotarhat ja/tai laitumet. Uudestaan rakentaminen, peruskorjaus ja vähäinen lisärakentaminen saadaan suorittaa sen estämättä, mitä edellä tässä pykälässä on määrätty, jos rakennuspaikka pysyy samana ja täyttää MRL:n 116 :n edellyttämät vaatimukset. Saari, jonka pinta-ala on alle 1 ha, ei pääsääntöisesti muodosta rakennuspaikkaa. Mikäli rakennuspaikka on maanmittaustoimituksella muodostettu ennen tämän rakennusjärjestyksen voimaan tuloa, on rakennuspaikan vähimmäiskokoa tutkittava tuolloin voimassa olleiden määräysten mukaan. 5.2 Rakentamisen määrä Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden loma- tai asuinrakennuksen. Rakennuspaikalle saa lisäksi rakentaa sen käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia sekä vierasmajan. Rakennuspaikalle saa rakentaa talousrakennuksia enintään 4 rakennusta, ellei erityisestä syystä muuta johdu. Rakennusoikeus yleensä 10 % rakennuspaikan pinta-alasta, kuitenkin enintään 1000 k-m2. Rakennuspaikalla sallittu kerrosala saa olla enintään 250 m2 + 5 % rakennuspaikan alasta. Vierasmajan rakentaminen on sallittua jos rakennuspaikan koko on riittävän suuri yli 4000 m2. Vierasmajassa sallittuja tiloja ovat oleskelutilat, makuutilat, keittiö, WC ja pesutilat. Vierasmajassa voi olla tulisija. Vierasmajassa ei saa olla saunaa. Vierasmajan suurin sallittu pinta-ala on 40 k-m2. Vierasmaja on rakennuspaikalla olevan päärakennuksen talousrakennus eikä se saa muodostaa uutta rakennuspaikkaa.
10 7 Rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisia tiloja voidaan sijoittaa myös maanpinnan alapuolelle tai ullakolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. Sen estämättä mitä edellä tässä rakennusjärjestyksessä on rakennusten tai asuntojen lukumäärästä määrätty, rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa maatalouskäytössä olevan maatilan talouskeskuksen yhteyteen siihen sopeutuvia tuotanto- ja maatilamatkailua palvelevia rakennuksia. Sen estämättä mitä edellä tässä rakennusjärjestyksessä on rakennuspaikan asuinrakennusten lukumäärästä säädetty, rakennusvalvontaviranomainen voi antaa luvan rakentaa toisen yksiasuntoisen sukupolvenvaihdosta palvelevan asuinrakennuksen. Lupapäätöksessä voidaan sallia rakennusten pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 5.3 Rakennusten ja rakennelmien sijoittuminen Milloin taajaman asemakaava-alueella ei ole määrätty rakennusalaa, rakennusten etäisyys rakennuspaikan rajasta tulee olla vähintään 4 metriä. Muilla alueilla tulee rakennusten etäisyys rakennuspaikan rajasta olla vähintään 5 metriä ja toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla olevasta rakennuksesta vähintään 10 metriä. Palovaarallista rakennusta (esim. savusauna) ei saa sijoittaa 15 metriä lähemmäksi toisen omistamaa tai hallitsemaa maata eikä 20 metriä lähemmäksi rakennusta, joka on toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla. Rakennelmien etäisyyden naapurin rajasta tulee olla rakennelman oman korkeuden verran kuitenkin vähintään 5 m. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee selvittää vaadittavat varoetäisyydet sähköverkkojen ilmajohtoihin johdon haltijalta. Johdot ja etäisyydet johtoihin on esitettävä rakennussuunnitelmissa. Rakennuksen etäisyyden tulee olla ympäristömelua aiheuttavasta kohteesta sellainen että rakennuksessa tai sen läheisyydessä mahdollisuus työskennellä ja levätä hyväksyttävissä olosuhteissa. Uutta rakennuspaikkaa ei saa muodostaa siten, että etäisyys lähimmästä asuinrakennuksesta maantien tai paikallistien keskilinjaan olisi alle 30 metriä. Maanteiden 434,435,436 ja 438 varrelle rakennettavien asuinrakennusten etäisyys on oltava vähintään 50 metriä tien keskilinjasta. Muiden rakennusten vähimmäisetäisyys on 20 metriä maantien keskilinjasta ja yksityistie tienalueen reunasta 5 metriä. 6 RAKENTAMINEN RANTA-ALUEELLA 6.1 Rakennuspaikka Rantaan rajoittuvan pysyvän asumisen rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 5000 m² ja loma-asunnon rakennuspaikan pinta-alan vähintään 3000 m². Rakennuspaikalla tulee rantavyöhykkeen kasvillisuus pääosin säilyttää ja vain harventaminen on sallittua. Suojapuuston puuttuessa voi rakennusvalvontaviranomainen määrätä kasvillisuutta istutettavaksi rakennusten ja rannan väliin joko luvassa tai katselmuspöytäkirjassa. Vesistön rannalla olevan rakennuspaikan vesistöön tai vesijättöalueeseen rajoittuvan rajan pituuden tulee olla vähintään 50 metriä. Rakennettaessa saareen tulee pinta-alan olla vähintään 1 ha. Saaren muodon tulee olla sellainen, että etäisyysvaatimukset rantaviivasta täyttyvät.
11 8 Rakennuspaikan tulee sijainniltaan, muodoltaan, maasto-olosuhteiltaan ja maaperältään sekä maisemallisesti tarkoitukseen sovelias sekä pinta-alaltaan rakennuksen käyttötarkoitukseen riittävä. Rakennuspaikan muodon, koon ja korkeusaseman tulee olla sellainen, että rakennukset voidaan sijoittaa alueelle, jolla ei ole sortuma- tai tulvavaaraa. 6.2 Rakentamisen määrä Rantavyöhykkeellä ja ranta-alueella loma-asuntokäyttöön tarkoitetun rakennuspaikan yhteenlaskettu rakennusoikeus saa olla enintään 120 m2 + 3 % rakennuspaikan alasta, kuitenkin enintään 200 k-m2 ja kerrosten lukumäärä enintään II Ranta-alueella ja rantavyöhykkeellä ympärivuotiseen asuinkäyttöön tarkoitetun rakennuspaikan yhteenlaskettu rakennusoikeus saa olla enintään 300 k-m2. Ranta-alueella olevalle rakennuspaikalle saa rakentaa enintään yhden yksiasuntoisen enintään kaksikerroksisen asuinrakennuksen tai loma-asunnon. Lisäksi saa rakentaa rakennuspaikan käyttötarkoitukseen liittyviä talousrakennuksia enintään 4 rakennusta, ellei erityisestä syystä muuta johdu. Kaikkien rakennusten tulee sijaita samassa pihapiirissä. Saunarakennuksen kerrosala saa olla enintään 25 krsm² ja katettu ala enintään 40 m². Saunarakennuksen kerrosluku on I, matala parvi (alle 1,6 m) on sallittu. Saunarakennuksessa tulee saunatiloja (löylyhuone, pesuhuone, pukuhuone) olla vähintään 1/3 rakennuksen kerrosalasta. Rakennusta saareen rakennettaessa on rakennuslupaa haettaessa annettava selvitys käytettävästä auto- ja venepaikasta mantereella. Rantarakennuspaikalle saa, mikäli se maisemaan sopeutuu, rakentaa yhden puupintaisen lämpöeristämättömän venevajan rantaviivasta maalle päin. Venevaja, joka sijaitsee vesirajassa, tulee sijoittaa mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan. Harjan suunnan tulee olla kohtisuorassa rantaa nähden ja venevajan harjan korkeuden tulee olla sopusuhtainen maisemaan nähden. Venevajan rakennusala saa olla enintään 40 m² ja harjan korkeus enintään 4 metriä. Vierasmajan rakentaminen on sallittua jos rakennuspaikan koko on riittävän suuri yli 4000 m 2. Vierasmajassa sallittuja tiloja ovat oleskelutilat, makuutilat, keittiö, WC ja pesutilat. Vierasmajassa voi olla tulisija. Vierasmajassa ei saa olla saunaa. Vierasmajan suurin sallittu pinta-ala on 40 k-m 2. Uuden vierasmajan etäisyys keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee olla vähintään 30 m. Jos vierasmajan etäisyys on alle 30 metriä rantaviivasta, tulee lomarakennuksen etäisyyden olla vähintään 30 metriä rantaviivasta. Vierasmaja on rakennuspaikalla olevan päärakennuksen talousrakennus eikä se saa muodostaa uutta rakennuspaikkaa. 6.3 Rakentamisen sijoittuminen Rakennettaessa ranta-alueille tulee erityistä huomiota kiinnittää rakennusten korkeusasemaan, muotoon, ulkomateriaaleihin ja väritykseen. Katemateriaalien tulee olla himmeäpintaisia tai himmeiksi pintakäsiteltyjä. Suuria yhtenäisiä lasipintoja tulee välttää. Rakennuksen etäisyyden rantaviivasta ja sijainnin rakennuspaikalla tulee olla sellainen, että maiseman luonnonmukaisuus mahdollisuuksien mukaan säilyy. Rakennuksen etäisyyden keskivedenkorkeuden mukaisesta rantaviivasta tulee kuitenkin, mikäli edellä olevasta vaatimuksesta ei muuta johdu, olla vähintään seuraava: - Asuinrakennus ja rakennus yli 100 m 2, kerrosluku II, katettu ala yli 120 m 2 vähintään 30 m - Rakennus, kerrosala on enintään 100 m², kerrosluku I tai I½, katettu ala enintään 120, vähintään 20 m
12 9 - Rantasauna, kerrosala on alle 25 m² vähintään 10 m - huvimaja, grillikatos tms. alle 15 m 2 vähintään 10 m - uusi vierasmaja, kerrosala alle 40 m 2 vähintään 30 m Alin suositeltava rakennuskorkeus, jonka alapuolelle ei ole syytä sijoittaa vettymisestä vahinkoa kärsiviä rakenteita, on 0,5 metriä ylävesirajaa korkeammalla (HW50). HW50-arvo on kerran 50:ssä vuodessa esiintyvä tulvakorkeus. Jos vesistöjen ylävesirajaa ei ole tiedossa, niin alimman vettymisestä vahinkoa kärsivien rakenteen on oltava 1,5 metriä keskiveden korkeuden yläpuolella. Rakennelmien (kuten grillikatos, kota, venevaja) etäisyydet ratkaistaan rakennuspaikkakohtaisesti, kuitenkin siten, että venevajaa lukuun ottamatta etäisyys rantaviivasta on vähintään 10 metriä ja että rakennelmat jäävät kasvillisuuden tai maaston suojaan. Ulkokäymälän tulee olla tiivispohjainen. Se on sijoitettava vähintään 10 m:n etäisyydelle naapurin rajasta ja vähintään 20 m:n etäisyydelle rantaviivasta tulvavesirajan yläpuolelle. Rakennuksen sijoittamisessa on aina otettava huomioon maiseman erityispiirteet. Rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen rakennettavaksi edellä esitettyjä metrimääriä kauemmaskin, mikäli se alueen erityispiirteet huomioiden on tarpeen. 7 RAKENTAMISEN OHJAAMINEN ASEMAKAAVAN ALUEELLA 7.1 Asuinrakennusten määrä ja kerrosten lukumäärä Asemakaava-alueen AO-korttelin rakennuspaikalle saa rakentaa yhden asuinrakennuksen, mikäli asemakaava ei muuta määrää. 7.2 Talousrakennukset ja rakennelmat Asemakaava-alueella asuintontille saa päärakennuksen lisäksi rakentaa yhteensä enintään 4 kpl talousrakennuksia. Talousrakennuksen tulee olla yksikerroksinen ja harjakorkeuden pienempi kuin asuinrakennuksen sekä kooltaan asuinrakennukselle alisteisia. Asuinrakennusten talousrakennusten tulee katemateriaaliltaan ja kateväriltään olla yhteneväinen päärakennuksen julkisivun kanssa. Seinämateriaalin ja -värityksen tulee sopeutua päärakennuksen väritykseen. 7.3 Talousrakennusten ja rakennelmien sijoittuminen Rakennelmat ja laitteet on sijoitettava ensisijaisesti asemakaavan osoittamalle rakennusalalle. Vajat, rakennelmat ja laitteet kuten pienet autosuojat, varastot, puutarhamajat, kasvihuoneet, pihagrillit, maakellarit, jätekatokset, leikkimökit ja muut vastaavat on sijoitettava tontille siten, etteivät ne aiheuta haittaa naapurille tai rumenna ympäristöä. 7.4 Tontin rajan ylittäminen katualueen tai muun yleisen alueen puolelle Rakenteiden ulottumiseen katualueelle on aina saatava alueen haltijan lupa. Rakennuksen portaita, laitteita tai muita vastaavia (maan pinnan tasolla tai lähellä maan pintaa olevia) ulokkeita ei saa sijoittaa katualueelle. Rakenteista ei saa aiheutua haittaa kadun tai muun yleisen alueen käytölle tai kunnossapidolle.
13 Asemakaavoja täydentäviä muita mahdollisia määräyksiä Ellei asemakaavassa ole toisin määrätty, tontille tulee rakentaa 1,5 autopaikkaa yhtä asuntoa kohden sekä 1 autopaikka liike- ja toimistorakennuksen 50 m2 kerrosalaa kohti, 1 autopaikka yleisten rakennusten 100 m2 kerrosalaa kohti ja 2 autopaikkaa kokoustilojen 10 istumapaikkaa kohti. Kiinteistön toteutettaviksi määrätyistä autopaikoista vähintään 10 % on jätettävä nimeämättömiksi ns. vieraspaikoiksi. Liikuntarajoitteisten autopaikat tulee sijoittaa rakennuksen sisäänkäyntiin nähden tarkoituksenmukaisesti ja ne tulee merkitä asianmukaisella tunnuksella. Näiltä autopaikoilta ja rakennuspaikan rajalta on oltava soveltuva kulkuväylä rakennukseen ja sitä palveleviin tiloihin. Autopaikat on järjestettävä siten, että asuminen ja pihaalueen käyttö häiriintyvät mahdollisimman vähän. 8 YLEISET ALUEET ASEMAKAAVA-ALUEILLA JA JULKINEN ULKOTILA 8.1 Julkisen ulkotilan määritelmä Julkisella ulkotilalla tarkoitetaan tilaa, joka asemakaavassa on määritelty liikenne-, katuaukio-, katu-, tori-, puisto- tai virkistysalueeksi tai joka on asemakaava-alueen ulkopuolella edellä mainitussa käytössä. 8.2 Julkisen ulkotilan rakennelmat ja ulkokalusteet Julkiseen ulkotilaan sijoitettavien rakennelmien koon, rakenteen ja ulkoasun on oltava maisemakuvaan sopivia. Ne eivät saa estää liikkumista ja toimimista. Jakokaapit ja vastaavat tekniset laitteet on sijoitettava rakennuksiin tai siten, etteivät ne häiritse kadun käyttö, kunnossa- ja puhtaanapitoa eivätkä maisemakuvaa. Mastot ja vastaavat tekniset pylväät on sijoitettava niin, etteivät ne riko tarpeettomasti maisemaa eivätkä aiheuta haittaa naapureille. Antennit ja muut vastaavat on pyrittävä sijoittamaan jo olemassa oleviin mastoihin tai kerrostalojen katoille. 8.3 Julkisen ulkotilan mainos- taikka muut laitteet Katu-, tori- tai muulle alueelle ei saa sijoittaa siirrettäviä myynti- tiedotus- ja mainoslaitteita siten, että ne vaarantavat turvallisuutta, haittaavat kadun käyttämistä tai kunnossa- ja puhtaanapitoa tai ovat kaupunkikuvallisesti sopimattomia. Laitteiden sijoittamiseen tulee saada lupa alueen omistajalta tai haltijalta. 8.4 Tapahtumien järjestäminen Erilaisten tapahtumien järjestämistä varten voidaan julkiseen ulkotilaan pystyttää yleisötelttoja ja muita vastaavia siirrettäviä rakennuksia ja rakennelmia ilman rakennusvalvontaviranomaisen lupaa niin, että ne voivat olla pystytettyinä paikallaan ja käytössä korkeintaan 1 viikon. Tapahtumien järjestäjien tulee kuitenkin noudattaa pelastus-, ympäristö- ja terveysvalvonnan viranomaisten määräyksiä. Tapahtuman järjestämisellä ja alueen käytöllä tulee olla alueen omistajan tai haltijan suostumus. Teltoissa on oltava yleisömäärään nähden riittävästi opastettuja poistumisreittejä ja alkusammutuskalustoa. Teltat on kiinnitettävä tukevasti maahan. Tapahtumien jälkeen kaikki rakennukset ja rakennelmat on poistettava viipymättä ja tapahtumaalue siistittävä. Vahingoittunut tai likaantunut katu- tai muu alue on kunnostettava ja siistittävä välittömästi.
14 11 Tapahtumia järjestettäessä on huolehdittava riittävistä jätehuolto- ja käymäläjärjestelyistä jätehuolto-suunnitelmineen sekä häiritsevän melun ennalta ehkäisystä. Mikäli tapahtuman johdosta on muutettava liikennejärjestelyjä, järjestäjän on lisäksi hankittava lupa liikennejärjestelyn muuttamiseen liikennejärjestelyistä vastaavalta viranomaiselta. 9 RAKENTAMINEN ALUEILLA, JOILLA ON ERITYISIÄ MAANKÄYTÖN JA RAKENTAMISEN RAJOITUKSIA 9.1 Pilaantuneet maat rakentamisessa Rakennushankkeeseen ryhtyvän on tarvittaessa selvitettävä rakennuspaikan maaperän mahdollinen pilaantuneisuus. Tehty selvitys ja selvitys niistä toimenpiteistä, joihin on tarpeen ryhtyä saastuneisuuden johdosta, tulee liittää rakennuslupaasiakirjoihin. 9.2 Tärinä- sekä melualueet ja melun torjunta sekä rakennuksissa että piha-alueilla Tarvittaessa hakijan on liitettävä rakennuslupahakemukseen melutarkastelu ja selvitys meluhaittojen ehkäisemisestä. 9.3 Radonalueet Rakennuksen alapohjarakenteita suunniteltaessa ja rakennettaessa on varmistuttava, ettei maaperän tai täyttösoran radon pääse huonetiloihin. Uusi asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylitä arvoa 200 Bq/m³. 9.4 Rakentaminen pohjavesialueilla Pohjaveden suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota pohjavesialueilla. Kaivettaessa on jätettävä pohjaveden ylimmän pinnan ja maanpinnan välille riittävä suojakerros. Täyttöjä tehtäessä täyttöainesten on oltava laadultaan täyttöön soveltuvia, puhtaita maa-aineksia. Rakennusvalvonta- ja ympäristönsuojeluviranomainen voivat tarvittaessa vaatia rakentajalta selvitystä suojakerroksen riittävyydestä ja täyttömaiden puhtaudesta. Pohjavesialueella on tutkittava rakentamisen vaikutukset pohjaveden laatuun ja korkeusasemaan. Tämä tutkimus on liitettävä lupahakemukseen. I ja II luokan pohjavesialueilla sekä vedenhankintavesistön valuma-alueella öljyja polttonestesäiliöt sekä muut vaarallisten aineiden säiliöt tulee sijoittaa maan päälle. Ne on rakennettava kaksivaippaisena rakenteena tai varustettava sellaisella suoja-altaalla ja varolaitteella, joka estää suorat valumat maastoon säiliön rikkoutuessa tai muun vahingon yhteydessä. 9.5 Maanalainen rakentaminen Maan alle rakennettaessa tulee selvittää rakentamisen vaikutukset ympäristöön. Erityisesti on varmistuttava, ettei rakentaminen vaikuta ympäristössä jo olemassa olevien maanpäällisten ja maan-alaisten rakenteiden turvallisuuteen.
15 12 Asemakaava-alueen ulkopuolella voidaan sallia rakennuksen pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittaminen maanpinnan alapuolelle tai ullakon tasolle, mikäli se ottaen huomioon rakennus ja sen käyttötarkoitus sekä soveltuminen rakennettuun ympäristöön on mahdollista. 10 LUPAJÄRJESTELMÄT 10.1 Ilmoitusmenettely Ilmoitusmenettelyä sovelletaan merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäiseen rakentamiseen, rakennus- tai toimenpideluvan asemasta. Taulukko Ilmoituksenvaraiseen työhön voi ryhtyä 14 vuorokautta sen jälkeen, kun asianomainen on tehnyt tätä koskevan kirjallisen rakentamisilmoituksen rakennusvalvontaviranomaiselle. Rakentamisilmoitukseen on liitettävä tarpeelliset selvitykset toimenpiteen sijainnista, laajuudesta ja laadusta sekä tarvittaessa selvitys naapureiden kuulemisesta. Rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurin oikeusturvan kannalta on tarpeen (MRL momentti). Ilmoitus raukeaa, jollei toimenpidettä ole aloitettu ja saatettu loppuun kolmen vuoden kuluessa ilmoituksen tekemisestä Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus Saunan, moottoriajoneuvosuojan ja rakennuksen, jossa on osastoivia rakennusosia tai tulisijoja tai jonka kerrosluku on suurempi kuin I, rakentaminen on aina luvanvaraista. Rakentaminen on luvanvaraista silloin, kun rakennuksen kerrosala on kaavaalueella yli 25 m 2 tai katettu ala yli 40 m 2 sekä 20 metriä lähempänä rantaa yli 25 m 2 tai katettu ala yli 40 m 2 että muualla yli 50 m2 tai katettu ala yli 80 m 2. Ilmoitusmenettelyä voidaan soveltaa maatalouden harjoittamisen kannalta tarpeellisen, enintään 100 m²:n suuruisen muun talousrakennuksen kuin saunarakennuksen tai vierasmajan rakentamiseen. Ilmoitusmenettelyn sijasta rakennushankkeeseen ryhtyvä voi aina halutessaan saada asian käsiteltyä lupa-asiana Toimenpiteiden ilmoituksenvaraisuus Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n nojalla määrätään toimenpideluvan hakemisesta tai ilmoitusmenettelyn seuraavasti:
16 13 Vapautettu - Toimenpidelupa haettava T OSA-ALUEJAKO: Asemakaava 1 Ranta-alue 2 Ilmoitus tehtävä I Muu alue 3 TOIMENPIDE RAKENNELMA: Esiintymislava, sijoitus yli 1 kk tai enemmän T T T Kiinteistökohtainen jäteveden käsittelyn järjestelmä EI T T Kevytrakenteinen huvimaja, grillikatos, alle 15 m2 T I I Grillikatos, kota m2 T T I Katos tai vaja, alle 10 m2, kork. enintään 3 m I I I Katos tai vaja, alle 25 m2, korkeus alle 4 m I I I Katos tai vaja, alle 50 m2 T T I Katos, maatalouskäyttöön alle 100 m2 T T I Kasvihuone yli 25 m2 T I I Kompostoiva käymälä, tavallinen kotitarvekäyttöön EI - - Käymälä, yleisötilaisuudet yms., sijoitus alle 1 viikko Käymälä, yleisötilaisuudet 1 viikko tai enemmän T T T Esiintymislava, sijoitus alle 1 kk Esiintymislava, sijoitus 1 kk tai enemmän T T T Muu vastaava rakennelma I I I 2. YLEISÖRAKENNELMA: Asuntovaunualue tai vastaava T T T Katsomo T T T Urheilu- ja kokoontumispaikka T T I Yleisöteltta, paikallaan yli 1 viikon T T T 3. LIIKUTELTAVA LAITE Asuntovaunu tai -laiva käytössä, joka ei liity tavanomaiseen retkeilyyn tai veneilyyn. T T T 4. ERILLISLAITE Masto, (Alle 15 m korkea) Masto, korkeus m I I I Masto, korkeus yli 30 m T T T Piippu, hormistot T T T Varastointisäiliö, polttoneste alle 3 m 3 I I I Varastointisäiliö, polttoneste 3 m 3 tai enemmän T T T
17 Toimenpide Varastointisäiliö, lietelanta yli 500 m 3, kuivalanta yli 300 T T T m 3 ja virtsa yli 200 m 3 Varastointisäiliö, muu yli 10 m 3 T T T Hiihtohissi T T T Muistomerkki, suurin ulottuvuus yli 1,5 m T T T Muistomerkki, muu Suurehko antenni, valaisinpylväs tai vastaava, korkeus yli 15 m tai läpimitta yli 1,5 m T I I Tuulivoimala (Kiinteistökohtainen, alle 20 m korkea) EI T T Aurinkopaneeli yli 10 m 2 T T I Maalämpöjärjestelmän rakentaminen olemassa olevaan T T T 5.VESIRAJALAITE Suurehko laituri, yli 10 m pitkä tai yli 30 m2 T T T 6.SÄILYTYS- TAI VARASTOINTI Muusta alueesta erotettu suurehko yli 1000 m2 varastointitai pysäköintialue taikka sellaiseen alueeseen verrattava alue T T T 7.JULKISIVUTOIMENPIDE Rakennuksen julkisivun tai kattomuodon muuttaminen T T T Ulkoverhouksen tai vesikatteen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen T I - Katukuvaan vaikuttavan markiisin rakentaminen T - - Ikkunajaon muuttaminen, parvekelasituksen asentaminen T MAINOSTOIMENPIDE Muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa taikka ikkunaa peittävän mainoksen pysyvä tai pitkäaikainen asettaminen koko 1-3 m2 Muun kuin luonnonsuojelulaissa säädetyn rakennelman, tekstin tai kuvan asettaminen ulkosalle mainos- tai muussa kaupallisessa tarkoituksessa taikka ikkunaa peittävän mainoksen pysyvä tai pitkäaikainen asettaminen koko yli 3 m2 I I I T T T 9.AITAAMINEN Enintään 1,2 m korkean kiinteän aidan tai pensasaidan rakentaminen rajalle, kun molemmat rajanaapurit ovat allekirjoittaneet lupahakemuksen tai ilmoituksen Yli 1,2 m2 korkean kiinteän aidan tai pensasaidan rakentaminen rajalle, kun molemmat rajanaapurit ovat allekirjoittaneet lupahakemuksen tai ilmoituksen I I I T I I Muut rakennuspaikkojen aidat T T T 10. JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT
18 15 Olemassa olevan kiinteistön jätevesijärjestelmän rakentaminen tai peruskorjaaminen viemäriverkoston ulkopuolella tai puhdistamon asennus (3.5) T T T Taulukkoa ei sovelleta, jos rakennelmat täyttävät rakennuksen määritelmän. Sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on näiden ennakkovalvonnan toimenpiteiden puuttuessakin rakennettava säännösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa. Jos mainostoimenpide tai rakennelman, vajan taikka aidan rakentaminen suoritetaan rakentamistapaohjeen ja rakentamismääräysten mukaisesti, on ilmoitusmenettely riittävä, ellei rakennusvalvontaviranomainen edellytä erityisestä syystä luvan hakemista. Pientaloalueilla lautasantenni sijoitetaan ensisijaisesti pihatasolle. Mikäli antenni sijoitetaan rakennuksen katolle, on se asennettava katukuvaa häiritsemättömään paikkaan. Lautasantennin väriksi valitaan näkyvän katon tai tausta-seinän väri. Mikäli aiottu yksityiskäyttöön tuleva laiturirakennelma on enintään 10 metriä pitkä ja pinta-alaltaan enintään 30 neliömetriä se ei edellytä toimenpideilmoituksen tekemistä. Toimenpidelupaa ei tarvita: - asuinhuoneiston kokonaan sisäänvedetyn parvekkeen lasittamiseen - korkeintaan 3 m²:n suuruisen aitauksen, katoksen tai suojan rakentamiseen jätteiden keräilyä varten - ilmalämpöpumpun tai alle 10 m2 suuruisen aurinkokeräimen sijoittamiseen Vaikka toimenpiteen toteuttaminen ei vaadi lupaa, tulee rakentamisessa noudattaa asemakaavan määräyksiä ja ko. rakentamisen liittyviä säännöksiä. Suojelluissa rakennuksissa tulee ottaa huomioon rakennussuojelusta aiheutuvat vaatimukset. Parveke- tai terassilasituksen toteuttamiseen tulee hakea toimenpidelupa, mikäli lasituksen avautuvuus on alle 50 % tai rakentaminen edellyttää palo-osastointia. 11 RAKENNUSTYÖN AIKAISET JÄRJESTELYT 11.1 Työmaan perustaminen, hoitaminen ja purkaminen Työmaa on erotettava ympäristöstään tarkoituksenmukaisesti, tarvittaessa aitaamalla. Työmaa-aidan koon, rakenteen, materiaalin ja värin on sopeuduttava ympäristöön. Maisemallisesti arvokkaat puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat tulee suojata työmaa-aikana huolellisesti. Rakennusvalvontaviranomainen voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyötä valvottaessa rakentajaa laatimaan tarvittavan suojaussuunnitelman. Työmaa on pidettävä hyvässä ja siistissä järjestyksessä. Työmaata on hoidettava niin, ettei siitä aiheudu henkilö- tai omaisuusvahinkoja, liikenne- ja muita häiriöitä tai kohtuutonta muuta haittaa ympäristölle. Työmaalla rakennusmateriaalit on säilytettävä suojattuina. Rakentamiseen ei saa käyttää vaurioituneita materiaaleja tai rakennusosia. Rakennustyön jälkeen työmaan huoltorakennukset ja työmaa-aidat yms. työmaarakenteet on poistettava viipymättä ja työmaa-alue on siistittävä. Vahingoittunut katu- tai muu alue on pantava viivytyksettä kuntoon.
19 16 Hulevesijärjestelmät tulee rakentaa mahdollisuuksien mukaan työmaan alkuvaiheessa Katu- tai muun yleisen alueen käyttäminen ja katualueen työlupa Tien- tai kadunpitäjä voi myöntää hakemuksesta oikeuden määräajaksi käyttää katu- tai muuta yleistä aluetta työmaata ja sen huoltotiloja varten. Hakemukseen on sisällytettävä tarpeelliset suunnitelmat työmaan aitaamisesta, jätehuollon, ajoneuvo- ja erityisesti jalankulkuliikenteen turvallisesta järjestämisestä sekä melu- ja pölyhaittojen rajoittamisesta. Poikkeavista liikennejärjestelyistä tulee ilmoittaa alueen pelastusviranomaiselle Työmaataulu Vähintään 3 kuukautta kestävälle rakennustyömaalle on pystytettävä työmaataulu tai -kyltti, josta ilmenevät työn kohde, työstä vastaavat tahot ja yhteystiedot sekä kohteen arvioitu valmistumisajankohta. Omakoti- ja loma-asuntotyömaan kyltin tulee olla vähintään 0,5 m x 0,5 m suuruinen säänkestävä kyltti, josta ilmenevät työn kohde ja rakennuttaja Tilapäiset työmaarakennukset Rakennustyön jälkeen työmaan huoltorakennukset ja työmaa-aidat yms. työmaarakenteet on poistettava viipymättä ja työmaa-alue on siistittävä. Vahingoittunut katu- tai muu alue on pantava viivytyksettä katualueen haltijan edellyttämään kuntoon Työmaan jätehuolto Työmaan jätehuollon tulee olla suunnitelmallista. Työmaa tulee olla riittävästi varusteltu jätehuollon järjestämiseksi. 12 MÄÄRÄYSTEN VALVONTA, NOUDATTAMINEN JA POIKKEAMINEN 12.1 Määräyksistä poikkeaminen Poikkeuksia tämän rakennusjärjestyksen säännöksistä voi myöntää hallintosäännössä määrätty viranomainen ja vähäisiä poikkeuksia rakennusluvan myöntävä viranomainen siinä järjestyksessä kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa asiasta on säädetty Voimaantulo Tämä rakennusjärjestys tulee voimaan... Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan voimassa ollut Sulkavan Kunnan rakennusjärjestys, jonka valtuusto on hyväksynyt...
REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
1 REISJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KUNNANHALLITUS
RAKENNUSJÄRJESTYS YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 27.10.1999 KUNNANHALLITUS 29.11.1999 KUNNANVALTUUSTO 22.12.1999 SISÄLLYSLUETTELO RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS
Hangon kaupungin RAKENNUSJÄRJESTYS 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Rakennusvalvontaviranomainen...3 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus...3 4 Toimenpiteiden luvan-/ilmoituksenvaraisuus...3
Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Rakennusvalvonnan luvat Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Rakentamisen luvat ja ilmoitukset Rakennuslupa Toimenpidelupa
1-9 kohdissa tarkoitettu lupa ei ole tarpeen, jos toimenpide perustuu oikeusvaikutteiseen kaavaan.
1 SAUVON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
JUANKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. Soveltamisala Maankäyttö ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Kaustisen kunta Rakennusjärjestys
Kaustisen kunta Rakennusjärjestys 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SALLAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA...3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN- / ILMOITUKSENVARAISUUS...3
PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on tekninen lautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja.
RANUAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Puumalan kunnan rakennusjärjestys 2015
Tekninen lautakunta 18.6.2014 25 liite no 14 Tekninen lautakunta 4.9.2014 31 liite no 15 Tekninen lautakunta 28.10.2014 36 liite no 16 Tekninen lautakunta 22.1.2015 1 liite no 1 Puumalan kunnan rakennusjärjestys
TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
TOHOLAMMIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET...3 1.1 SOVELTAMISALA...3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...3 2.1
Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella. Päätösvallan siirtämisestä määrätään johtosäännössä.
KULLAAN KUNTA 1 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.12.2001 45 RAKENNUSJÄRJESTYS Ulvilassa lisäksi voimassa paikallisena ohjeistona ja määräyksenä entisen Kullaan alueella 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4
2 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus 4 4 Toimenpiteiden
NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS 1 1.6.2001 alkaen Kaupunginvaltuusto 9.4.2001/19
NAANTALIN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS 1 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
HAUSJÄRVEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS
1 HAUSJÄRVEN KUNA RAKENNUSJÄRJESYS 1. SOVELAMISALA JA VIRANOMAISE 1.1 SOVELAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS. Valtuuston 29.4.2002 hyväksymä
PELLON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Valtuuston 29.4.2002 hyväksymä Voimaantulo 1.6.2002 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1. Soveltamisala 2 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen 2 2. LUPAJÄRJESTELMÄT
Puumalan kunnan rakennusjärjestys 2015
Tekninen lautakunta 18.6.2014 25 liite no 14 Tekninen lautakunta 4.9.2014 31 liite no 15 Tekninen lautakunta 28.10.2014 36 liite no 16 Tekninen lautakunta 22.1.2015 1 liite no 1 Kunnanhallitus 16.2.2015
TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KORPPOON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuuston hyväksymä 25 päivä kesäkuuta 2002. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden
Puumalan kunnan rakennusjärjestys 2015
Tekninen lautakunta 18.6.2014 25 liite no 14 Tekninen lautakunta 4.9.2014 31 liite no 15 Tekninen lautakunta 28.10.2014 36 liite no 16 Tekninen lautakunta 22.1.2015 1 liite no 1 Puumalan kunnan rakennusjärjestys
KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 29.3.2010 14 Voimaantulo: 4.5.2010 KAUHAVAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS HAAPAVEDEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
LUUMÄEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Valtuusto 18 / 06 2001 45 Voimaantulo: 1. 7 2001 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2. RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 2. LUPAJÄRJESTELMÄT Maankäyttö-
MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
MERIJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Sisällys 1. Soveltamisala ja viranomaiset 1.1 Soveltamisala..1 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen..1 2. Lupajärjestelmät 2.1 Rakentamisen ja muiden toimenpiteiden luvanvaraisuus
RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV 14.12.2009 77 Voimaantulo 01.01.2010
KOKEMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty KV 14.12.2009 77 Voimaantulo 01.01.2010 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden
PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS
PAIMION KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Tämä rakennusjärjestys tulee voimaan MRL:n 202 :n mukaisesti kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen, kun se on saanut lainvoiman. PAIMION KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.
KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KRUUNUPYYN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuuston hyväksymä 25.2.2010. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on valvontalautakunta. Sen alaisena toimii rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu.
YLIKIIMINGIN KUNTA 1 RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 14.11.2001 69 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Tekninen lautakunta 17.02.2005 Kunnanhallitus 21.02. 2005 Kunnanvaltuusto 09.03.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1.1 SOVELTAMISALA 1 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
Kosken Tl KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Kunnanvaltuusto hyväksynyt 27.2. 2001 Tullut voimaan 4.3.2002 Ehdotus / Päivitetty 10.10.2001 Kunnanhallitus 14.1.2002 Kosken Tl KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS LUKU I: SOVELTAMISALA
NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122
NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4
2001 Suomenniemi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 4 1 Soveltamisala 4 2 Rakennusvalvontaviranomainen 4 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus
Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys alkaen. (Alajärvi, Soini, Vimpeli)
Järvi-Pohjanmaan rakennusjärjestys 1.6.2011 alkaen (Alajärvi, Soini, Vimpeli) 2 RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien
SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO. 1 Soveltamisala. 2 Rakennusvalvontaviranomainen. 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus
SEINÄJOEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 Talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus 4 Suunnittelutarvealue 5 Toimenpiteiden luvan-/ilmoituksenvaraisuus
SIMON KUNNANVALTUUSTON 18.2.2002 8 HYVÄKSYMÄ SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA
SIMON KUNNANVALTUUSTON 18.2.2002 8 HYVÄKSYMÄ 1 SIMON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys,
ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
ULVILAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 30.1.2002 Voimaantulo 1.2.2002 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.1.2007 SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. luku SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1 Soveltamisala 1 2 Rakennusvalvontaviranomainen 1 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 1 3 Talousrakennuksen
KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
Tämä rakennusjärjestys kumoaa Kustavin kunnan 12.11.2001hyväksytyn rakennusjärjestyksen. JOHDANTO KUSTAVIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Tällä rakennusjärjestyksellä annetaan ohjeita rakentamisesta Kustavin
2.1 TALOUSRAKENNUKSEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS 2.2 TOIMENPITEIDEN LUVAN-/ILMOITUKSENVARAISUUS
1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten lisäksi on Kristiinankaupungissa
PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 PUNKALAITUMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien
LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan
Seuraavat muutokset tehty hyväksyttyyn ( 16.9.2014 91 Rakennus- ja ympäristölautakunta ) rakennusjärjestysluonnokseen 16.9.2014: L = hyväksytty luonnos 16.9.2014 E = hyväksytty ehdotus 24.3.2015 Sisällys
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
1 HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 5 YMPÄRISTÖTOIMI HARJAVALLAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 2002 Hyväksytty kaupunginvaltuusto 26.11.2001/101 Voimaantulo 1.1.2002 1. Soveltamisala ja viranomaiset
KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys
KUHMOISTEN KUNTA Rakennusjärjestys KUHMOISTEN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS 1 (12 ) SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1 SOVELTAMISALA... 3 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT...
PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, Parikkala puh , fax RAKENNUSJÄRJESTYS
PARIKKALAN KUNTA Harjukuja 6, 59100 Parikkala puh. 0400 851 951, fax 05-430 136 e-mail: kunta@parikkala.fi www.parikkala.fi RAKENNUSJÄRJESTYS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 1.1.
Ehdotus 4.12.2006 Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006
Ehdotus 4.12.2006 Liite nro 4 uuden Äänekosken kaupunginvaltuusto 11.12.2006 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt..200_ 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.LUKU YLEISTÄ 1 SOVELTAMISALA 2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 3 KATSELMUKSET
R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S
R A K E N N U S J Ä R J E S T Y S Karstulan kunta Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA... 1 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN... 1 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
Viittaus: MRL 113, 117 ja 118 ja MRA 51, Muinaismuistolaki 295/1963
RAKENNUKSEN RAKENTAMINEN 9 Rakennuksen sopeutuminen ympäristöön Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan luonnonmukaisuus sekä säästettävä arvokkaita kasvillisuuden reunavyöhykkeitä,
Taipalsaaren kunta RAKENNUSJÄRJESTYS. (Ehdotus)
Taipalsaaren kunta RAKENNUSJÄRJESTYS (Ehdotus) Taipalsaaren kunta 1 Sisällys 1. Soveltamisala... 4 2. Rakennusvalvontaviranomainen... 4 3. Rakentamistapaohjeet, hyvä rakentamistapa ja ympäristön hoito...
Kurikan kaupungin rakennusjärjestys
1 (12) Kurikan kaupungin rakennusjärjestys Sisällysluettelo 1. Soveltamisala ja viranomaiset 2. Lupajärjestelmät 1.1 Soveltamisala 1.2.Rakennusvalvontaviranomainen 2.1 Talousrakennuksen luvan-/ ilmoituksenvaraisuus
1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3
SISÄLLYSLUETTELO 1. luku sivu SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1 Soveltamisala 3 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 2. luku LUPAJÄRJESTELMÄT 4 3 Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus 4 4 Toimenpiteiden
RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002
RAKENNUSJÄRJESTYS HUMPPILAN KUNTA 2002 HUMPPILAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala 1.2 Viranomaiset 1.3 Päätösvallan siirto 2. LUPAJÄRJESTELMÄT
KANNUKSEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS
KANNUKSEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ 1.1 Rakennusjärjestyksen tavoite 1.2 Soveltamisala 1.3 Rakennusvalvontaviranomainen 1.4 Määritelmiä 2 LUPAJÄRJESTELMÄT 2.1 Rakennuslupa 2.2 Ilmoitusmenettely
1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 Voimaantulo 1.1.2002 Valtuusto hyväksynyt 7.11.2001 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä
SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS,
1 SAMMATIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS, 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Äetsän kunnan rakennusjärjestys
1 Äetsän kunnan rakennusjärjestys Hyväksytty: Valtuusto 13.11.2001 87 Voimaantulo: 1.1.2002 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS I LUKU: YLEISTÄ 1 Tavoite 2 Tehtävä Rakennusjärjestyksellä annetaan paikallisista oloista johtuvia määräyksiä ja ohjeita, joilla ohjataan maankäyttöä ja rakentamista
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
SIIKAISTEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Siikaisten kunnanvaltuustossa 8.9.2011 30 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden
UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 UUDENKAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Ikaalisten kaupunginvaltuusto 18.6.2002 (37 ) Voimaantulo: 15.8.2002 alkaen 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa
Mynämäen kunta. Rakennusjärjestys. Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 17.12.2007 Voimaantulo: 22.1.2008
Mynämäen kunta Rakennusjärjestys Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 17.12.2007 Voimaantulo: 22.1.2008 2 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET... 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT... 3 2.1 ILMOITUSMENETTELY...
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 17.12.2001 94, muutos KV 23.6.2008 36 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 3 2.1 ILMOITUSMENETTELY 4 2.2 TOIMENPIDELUPA
4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.
RAKENNUSVALVONTA 2015 RANTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOIITUKSEN MUUT- TAMINEN VAKITUISEKSI ASUNNOKSI I YLEISTÄ Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi tulisi ensisijaisesti
Rautalammin kunnan. rakennusjärjestys. Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2016. Voimaantulo XX.XX.2016.
Rautalammin kunnan rakennusjärjestys Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.2016. Voimaantulo XX.XX.2016. Sisällysluettelo Tavoite....................................................... 4 Tavoite.........................................................
Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESTYS
Karvian kunta RAKENNUSJÄRJESYS KARVAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESYS Kunnanvaltuusto hyväksynyt 29/1/2003 10 Voimaantulo Päätöksen lainvoimaisuudesta 1. SOVELAMSALA JA VRANOMASE 1.1 Soveltamisala Maankäyttö-
Urjalan kunnan rakennusjärjestys
Urjalan kunnan rakennusjärjestys 1. Soveltamisala ja viranomaiset Soveltamisala Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista kokevien säädösten ja
INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
INARIN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Inarin valtuustossa 12.6.2008 Tullut voimaan 22.7.2008 2 SISÄLLYSLUETTEL MÄÄRÄYKSET 1. Soveltamisala ja viranomaiset 1.1. Soveltamisala 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen
Ikaalisten kaupunki. Rakennusjärjestys
Ikaalisten kaupunki Rakennusjärjestys Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 7.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 1 IKAALISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 7.4.2014, 17 Voimaantulo: 1.6.2014
RAKENNUSJÄRJESTYS. 1 Lite kv SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 Lite kv 22 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten
Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS
1 Kangasniemen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty 8.11.2010 Voimaantulo 22.12.2010 2 Kangasniemen kunnan rakennusjärjestys 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa
SULKAVAN KUNNAN RA- KENNUSJÄRJESTYS
SULKAVAN KUNNAN RA- KENNUSJÄRJESTYS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Soveltamisala ja viranomaiset 2 1.1. Soveltamisala 2 1.2. Rakennusvalvontaviranomainen 2 2. Lupajärjestelmät 2 2.1. Talousrakennuksen luvan-/ilmoituksenvaraisuus
ALUE RA-2 1/8 RA-1. ajo. ajo. ajo m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m
ALUE 1 1521200 1521400 6715500 6715500 RA-2 4 1/8 RA-1 3 M 2 1 1521200 1521400 6715200 6715200 0 50 m 100 m 150 m 200 m 250 m 300 m 1520500 1520700 6715000 6714700 ALUE 2 4/2 RA-1 2 1 1520500 1520700 6715000
Liite 17 valtuuston 6.10.2003 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA
Liite 17 valtuuston 6.10.2003 pidetyn kokouksen pöytäkirjan 72 JANAKKALAN KUNNAN SÄÄNTÖKOKOELMA 2 SISÄLLYS Sivu 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 3 1.1 Soveltamisala 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen 2 LUVANVARAISUUS
LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
LIEDON KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Voimaantulo 01.01.2016 Tällä rakennusjärjestyksellä kumotaan Liedon kunnanvaltuuston kesäkuun 1. päivänä 2007 hyväksymä ja Tarvasjoen kunnanvaltuuston joulukuun 20.päivänä
KIHNIÖ N KUNNAN RAKENNUSJA RJESTYS
KIHNIÖ N KUNNAN RAKENNUSJA RJESTYS 1 JOHDANTO 3 1. YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1.1 Soveltamisala 3 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 1.3 Rakentamistapaohjeet 3 2. LUPAJÄRJESTELMÄT 3 2.1 Ilmoitusmenettelyn menettelytapamääräyksiä
PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS
PYHTÄÄN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET ------------------------------------- 1 1.1 SOVELTAMISALA --------------------------------------------------------- 1 1.2
3:30 2: :1 :50 1:31 876:1 2:38 RA M 8:0 2:65 2:63 2:96 2:5 2:104 2:73 2:103 2:110 8:0 8:12 55 M 2:120 LV-3 876:1 1:14 1:14
2:109 :50 1:31 Y 33/1 ½ r II RA 2:38 1 8:0 ajo 2:96 2:5 2:65 2:63 2:38 1552600 1551900 2:104 6690600 6690600 2:73 2:103 2:110 8:0 90 70 97 53 8:11 68 61 56 87 89 20 74 18 24 8:12 55 13 2:120 22 80 80 25
RAKENNUSJÄRJESTYS EURAJOEN KUNTA. (EURAJOKI LUVIA saakka) Hyväksyminen: Voimaantulo: EHDOTUS
RAKENNUSJÄRJESTYS 10.10.2016 EHDTUS EURAJEN KUNTA (EURAJKI LUVIA 31.12.2016 saakka) Hyväksyminen: Voimaantulo: SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Rakennusvalvontaviranomainen... 1 2 RAKENTAMINEN
Rakennusjärjestys 1. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen on ympäristölautakunta. Sen alaisena toimii rakennustarkastaja ja muu palveluhenkilöstö.
Rakennusjärjestys 1 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten
MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
152/11/1120/2006 MIEHIKKÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Rakennuslautakunta 28.2.2007, 16 ja 3.5.2007 28 Kunnanhallitus 11.06.2007, 126 Kunnanvaltuusto 18.06.2007, 26 RAKENNUSJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO MIEHIKKÄLÄN
KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS. Hyväksytty. Voimaantulo
KOKEMÄEN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Hyväksytty Voimaantulo Kokemäen kaupungin rakennusjärjestysluonnos 22.9.2015 1 Sisällys I LUKU... 2 YLEISTÄ... 2 1 SOVELTAMISALA... 2 2 TAVOITE... 2 3 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN...
SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
SALON KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.4.2010 37 Voimaantulo 1.6.2010 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1 SOVELTAMISALA 2 1.2 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN
SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2
RAKENNUSJÄRJESTYS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 2 1.1 SOVELTAMISALA 2 1.2 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TEHTÄVÄ 2 1.3 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAINEN 2 2 LUPAJÄRJESTELMÄT 2 2.1 TALOUSRAKENNUKSEN
PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS
0 PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 PELKOSENNIEMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS Sisällysluettelo 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1 2. LUVANVARAISUUS 1 2.1 Talousrakennuksen luvanvaraisuus 2 2.2 Toimenpiteiden
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Rakennuksen sijoittuminen ja ympäristön huomioon ottaminen
1 LUONNOS 22.02.2007 Sisällys: I LUKU Yleistä 1 Soveltamisala 2 Rakennusvalvontaviranomainen 3 Rakentamistapaohjeet II LUKU Lupajärjestelmät 4 Vajat ja muut rakennelmat 5 Aidat ja tukimuurit 6 Julkisivutoimenpiteet
ALUE 1. Äijälän ranta-asemakaava M-1 1/1 RA-1 M-1. 0 m 50 m 100 m 200 m 300 m 400 m. 1/2r. ajo. ajo. ajo
440 400. Z -4--4 400 44400. 440 ALUE Äijälän ranta-asemakaava. 0..0. 0-4--4.. 4..4. --- 4.4. RA- / /r 0. -4--.4. pmo 4 ---. 0. W 000 ---. 0. 000 44400.0. 0,0. 4 ---.. --- 4. --- 0 m 0 m 0 m 0 m 00 m 400
AKAAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS
1 AKAAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS Rakennusjärjestyksen valmistelutyöryhmä LUONNOS 17.8.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO Sivu A. YLEISTÄ 1 Tavoite 3 2 Tehtävä 3 3 Rakentamista koskevat ohjeet 3 4 Rakennusvalvontaviranomainen
HIRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.5.2010
1. HRVENSALMEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1.5.2010 2. Hirvensalmen kunnan RAKENNUSJÄRJESTYS sivu Sisällysluettelo 1. 1. Soveltamisala ja viranomaiset 2. 1.1 Soveltamisala 1.2 Rakennusvalvontaviranomainen
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Nro 2 KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYS jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 14. toukokuuta 2001. 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1 SOVELTAMISALA 1.2
Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys
Sivu 1 / 10 Mäntyharjun kunnan rakennusjärjestys 1. SOVELAMISALA JA VIRANOMAISE 1.1 SOVELAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien
Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen
Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää
Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt
Rakennusvalvonnan asiakastilaisuus Lohja Vihti Karkkila 6.3.2017 Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Pekka Laitinen, johtava rakennustarkastaja, Vihdin kunta Aiheen rajaus
PÄIVITETTY SUUNNITTELUTARVEALUEIDEN OSALTA HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTOSSA 9.3.2015 14 / VOIMAANTULO 22.4.2015
VESILAHDEN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS HYVÄKSYTTY VESILAHDEN KUNNANVALTUUSTOSSA 27.09.2004 36 PÄIVITETTY SUUNNITTELUTARVEALUEIDEN OSALTA HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTOSSA 9.3.2015 14 / VOIMAANTULO 22.4.2015 I