Väliarvio Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman toteutuksesta
|
|
- Aurora Väänänen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2018 KAINUUN ELY-KESKUS Väliarvio Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman toteutuksesta TIIVISTELMÄ...2 I ARVIOINNIN TARKOITUS...3 I OHJELMAN TOTEUTUSTOIMIEN VAIKUTUS VAROJEN KOHDENTUMISEEN, TULOKSIIN JA VAIKUTTAVUUTEEN...5 I TOTEUTUKSEN OSUVUUS MAASEUTUSUUNNITELMAN TAVOITTEISIIN JA PRIORITEETTEIHIN...8 I YHTEENVETOA...10 I TOIMENPIDESUOSITUKSIA...12 I
2 Tiivistelmä Tällä arvioinnilla selvitettiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ja sen alueellista toteutusta tarkentavan Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman toteutumaa Kainuussa. Tarkastelu pohjautuu hakemusten käsittelyn sähköisen HYRRÄ-järjestelmän sisältämään tietoaineistoon, ja sitä täydentävään Kainuun ELY-keskuksen keräämään tietoaineistoon. Toteutuksessa hyödynnettiin pääasiassa määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Ohjelmien toteutus käynnistyi tukien haun osalta vuonna 2015 ja päätösten teon osalta vasta vuonna Tästäkin huolimatta ohjelman toteutus on edennyt vuoden 2017 loppuun mennessä varojen käytön osalta lähes odotetulla tavalla. Kainuussa on ollut tähän mennessä käytössä ohjelman myöntövaltuutta noin 13 miljoonaa euroa, josta tukipäätöksiin on sidottu 8,9 miljoonaa euroa. Ohjelmakauden alussa myöntövaltuus suunniteltiin käytettäväksi tasasuhteessa 50/50% hanke- ja yritystukiin. Tähän mennessä hanketukien sidonta on edennyt suunnitellusti. Yritystukien sidonta on jäänyt alle puoleen suunnitellusta. Yritystukia on sidottu vajaaseen 50 eri hankkeeseen yhteensä 2,9 miljoonaa euroa. Kaikkiaan 18 perustamistukihankkeella on aikaan saatu 56 työpaikkaa. 30 investointihankkeen toteutus on valtaosalla hankkeista vielä käynnissä, eikä niiden työpaikka- ja aluetalousvaikutuksia voida vielä todentaa. Hankkeiden asetettujen tavoitteiden osalta voitiin todeta epätarkkuutta ja virheitä; selvitys- ja investointihankkeissa oli tavoitteet arvioitu liian optimistisesti tai peräkkäisten hankkeiden tulostavoitteet kahteen kertaan. Kohdealoittain hankkeet sijoittuvat kohdealoille 6A, 42 hanketta ja 3A, 6 hanketta. Pääosa hanketuista, sidonta noin 3,9 M, kohdentui Manner-Suomen ohjelman yhteistyötoimenpiteeseen M16, jossa oli 31 rahoitettua hanketta, joista 7 yritysryhmähanketta. Tämän lisäksi Kainuussa toteutetaan yhdeksää ylimaakunnallista yhteistyöhanketta. Hankkeiden tuloksena kehittämistoimintaan oli muun muassa saatu mukaan noin 500 yritystä, kehitetty 29 uutta tuotetta tai menetelmää, saatu 218 uutta palvelua tai tuotetta ja synnytetty 12 uutta yritystä. Tuloksien toteutumaprosentti vaihteli % välillä asetettuihin tavoitteisiin nähden. Peruspalveluihin ja kylien kunnostamiseen maaseutualueilla (M07), jossa sidonta oli 2,3 M, rahoitettiin tarkasteluaikana kuutta eri hanketta: kolmea vesihuoltohanketta, yhtä laajakaistahanketta, yhtä luontoreittihanketta ja yhtä tietoverkkojen käytön edistämishanketta. Hankkeet ovat hyödyttäneet noin maaseudun asukasta ja hankkeissa on tehty talkootyötä reilut työtuntia. Koulutus ja tiedonvälitystoimet (M01), jossa sidonta oli 1,2 M, ovat myös edenneet odotetusti. Kaikkiaan kolmeen Kainuusta ja kolmeen ylimaakunnallisena rahoitettuun koulutushankkeeseen on osallistunut reilut 1100 henkilöä (99 % tavoitteesta) ja koulutuspäiviä on toteutunut vajaa 900 koulutuspäivää (65 % tavoitteesta). Tiedotustilaisuuksia on kahdessa Kainuusta rahoitetusta hankkeessa järjestetty lähes 50 kpl (58 % tavoitteista) ja materiaalijulkaisujen määrä oli 29 kpl (38 % tavoitteista). Hanketuista suurin osa, 31 kappaletta, kohdistui kohdealalle 6A. Kohdealalle 3A kohdistui 9 hanketta, kohdealoille 2A neljä ja 6B kolme hanketta, kohdealalle 6C kaksi hanketta ja kohdealalle 5C yksi hanke. Tällä ohjelmakaudella myönnetyn yritystuen vaikuttavuutta ei voida vielä luotettavasti arvioida. Perustamistuella aikaansaatujen työpaikkojen määrä on ainut todennettavissa oleva tulosindikaattori, sillä investointituilla aikaansaadut työpaikat ja aluetalousvaikutukset ovat vielä pääsääntöisesti realisoitumatta. Muutoinkin yritystukien kysyntä Kainuussa koetaan liian vähäiseksi käytettävissä olevat kehittämisvarat ja alueen kehittymispotentiaali huomioiden. Yritystuen käytön konkreettisena tuloksena oli todettavissa uuden luonnonmarja-alan yrityskeskittymän syntyminen Sotkamoon. Hanketukien käytön voidaan todeta edistäneen Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman päämääriä tai tavoitteita. Maataloussektorille rahoitetut kehittämis-, tiedonvälitys- ja koulutustoimenpiteet ovat selvästi olleet omalta osaltaan vaikuttamassa viljelijöiden tuotanto- ja investointipäätöksiin alueella. Maaseutusuunnitelman tavoitteena ollut maatalouden tuotantopotentiaali on jopa hienoisessa kasvussa alueella, ja maatalouden rakennekehitys etenee. Yritysryhmähankkeita on saatu yhteistyötoimenpiteessä hyvin liikkeelle. Tämä indikoi erityisesti kainuulaisten matkailuyritysten halua löytää uusia markkinoita ja sitä kautta uutta asiakaskuntaa ja lisää liikevaihtoa. 2
3 Kainuun aluetalouden vuosia jatkunut nousuvire on vaikuttanut monilla tavoin yritystoimintaan. Valtion merkittävät panostukset Terrafame OY:n toiminnan käynnistämiseen, Sotkamo Silver OY:n kaivoksen käynnistämistä valmistelevat toimet sekä Kajaanissa käynnistynyt North European Bio Tech OY:n bioetanolitehdas ovat vaikuttaneet positiivisesti Kainuun taloudelliseen toimeliaisuuteen ja yrityselämään ohjelmakauden alusta tähän saakka. Tällä hetkellä kainuulaiset pk-yritykset näyttävät keskittyvän tuotantoon, ja alalla on syystä tai toisesta investointilama, mikä näkyy tukien hakuaktiivisuudessa. Kainuussa laadittu biotalousstrategia nostaa metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian tuotannon ja käytön kehittämisen kärjiksi. North European Bio Tech OY selvittää parhaillaan sijoituspaikkaa viisi kertaa suuremman tuotantolaitoksen rakentamisesta muiden sijoituspaikkojen mukana Kajaaniin. Paltamoon suunnitellaan biotuotetehdasta, joka toteutuessaan hyödyntäisi maakunnan kuitupuureservejä. Toteutuessaan investoinnit lisäisivät taloudellista toimeliaisuutta entisestään ja lisäisivät metsänkäyttöä alueella. Uusiutuvan puuenergian käytön kasvu näyttää taittuneen Kainuussa. Katseet tulee jatkossa suunnata entistä enemmän uusiutuvan energian käytön kehittämiseen, energiansäästöön ja ilmastomuutosta ehkäisevään innovaatiotoimintaan. Maaseuturahoituksella tuetut vesihuolto- ja laajakaistainvestoinnit ovat tuottaneet pitkävaikutteisia pysyväisluonteisia vaikutuksia Kainuun maaseutualueille. Jatkossa huomiota tulee kiinnittää toimivien tietoverkkojen katvealueisiin Kainuussa. Luontomatkailua on kehitetty erityisesti yritysryhmähankkeilla, mutta ilman teemastrategiaa ja koordinaatiota. Maakunnassa tehdyt markkinointiponnistukset ovat hyvä pohja luontomatkailun kehittämiselle ja alan kasvulle. Kainuun maaseutusuunnitelman tuloksellisuuden seuranta on syytä toteuttaa maa- ja metsätalousministeriön tulosohjausta varten tuottaman seurantamallin pohjalta. Myös toimenpidekohtaiset varojen käytön tavoitteet maaseutusuunnitelmassa ovat suuntaa antavia. 3
4 Arvioinnin tarkoitus Tällä väliarvolla selvitetään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ja sen alueellista toteutusta tarkentavan Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman toteutumaa Kainuussa. Tarkastelussa on rahankäytön kohdentamisen lisäksi toiminnan tuloksellisuus ja vaikuttavuus sikäli kuin sitä on mahdollista tarkastella ohjelmakauden tässä vaiheessa. Tarkastelu pohjautuu hakemusten käsittelyn sähköisen HYRRÄ-järjestelmän sisältämään tietoaineistoon ja sitä täydentävään Kainuun ELY-keskuksen keräämään tietoaineistoon. Toteutuksessa hyödynnetään pääasiassa määrällisiä tutkimusmenetelmiä. Tausta Kainuun alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma on Kainuun maakunnan alueellisen toteutuksen osuus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Maakunnallinen kehittämissuunnitelma pohjautuu Kainuun alueelliseen maaseudun kehittämisstrategiaan , johon on koottu alueelliset näkemykset tärkeistä alueen maaseudun kehittämisen arvoista, visiosta ja valitusta kehittämisstrategiasta perusteluineen. Kehittämissuunnitelma, aivan kuten strategiakin, on monen eri tahon yhteinen tahdonilmaus maaseudun kehittämisestä. Alueen strategia ja kehittämissuunnitelma muodostavat yhdessä Kainuun maaseutuohjelman. Ohjelman tavoitteet Manner-Suomen maaseutuohjelmalla halutaan a. edistää biotaloutta ja sen osana maatalouden harjoittamista taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla, b. monipuolistaa maaseudun elinkeinoja ja parantaa työllisyyttä kehittämällä yritysten kilpailukykyä, uutta yrittäjyyttä ja yritysten verkostoitumista, sekä c. lisätä maaseudun elinvoimaa ja elämänlaatua vahvistamalla paikallista omaehtoista toimintaa. Kainuun maaseutuohjelman tavoitteena on teemapohjaisten kehittämisstrategioiden avulla a. ylläpitää maa- ja puutarhatalouden olemassa olevaa tuotantopotentiaalia ja lisätä luomu- ja lähiruoantuotantoa Kainuussa, b. lisätä pysyvästi Kainuun metsien hakkumäärä miljoonalla kuutiometrillä vuodessa, c. kaksinkertaistaa bioenergiatoimialan liikevaihto ja d. kolminkertaistaa Kainuun luontomatkailun liikevaihto tällä ohjelmaudella. Suunnitelman tavoitteita ja toteutusta on tarkasteltu maaseutuasetuksen (EU n:o 1305/2013) prioriteettijaon ja maaseutuohjelmassa käyttöön otettujen toimenpiteitten tasolla. 4
5 Ohjelman toteutus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ja siten myös Kainuun alueellisen maaseutusuunnitelman toteutus käynnistyi tosiasiallisesti vasta toukokuussa 2015, jolloin maaseutuohjelman mukaiset yritys- ja osa hanketuista avautuivat haettaviksi. Yritystukien osalta haku käynnistyi siten, että ensimmäinen valintajakso päättyi ja seuraavat jaksot sekä Ensimmäinen hanketukien valintajakso päättyi ja vuoden viimeinen jakso Ensimmäiset päätökset yritys- ja hanketuista voitiin tehdä vasta vuoden 2016 alussa, jolloin tuettujen hankkeiden täysimääräinen toteuttaminen alkoi. Kainuun indikatiivinen myöntövaltuuskehys kaudelle oli ohjelmakauden alussa 22,8 miljoonaa euroa. Koska Vaalan kunta siirtyi vuoden 2016 alusta Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, kehys alentui 21,6 miljoonaan euroon. Myöntövaltuutta on budjetoitu etupainotteisesti ELY-keskusten käyttöön, siten Kainuun ELY-keskuksen käyttöön on osoitettu maa- ja metsätalousministeriön toimesta vuosina yhteensä noin 13,1 miljoonaa euroa. Kainuun ELY-keskuksen maaseutu- ja energiayksikkö (nykyisin maaseutupalvelut-yksikkö) asetti myöntövaltuuden käytön osalta tavoitteen käyttää myöntövaltuutta tasasuhteessa 50/50% yritystukiin ja hanketukiin ohjelmakauden aikana. Vuoden loppuun mennessä yritystukipäätöksiin on sidottu myöntövaltuutta noin 2,83 miljoonaa euroa ja hanketukiin 6,1 miljoonaa euroa. Tarkasteluhetkellä vireillä olevia yritystukihakemuksia oli yhteenlaskettuna noin 2,1 miljoonaan kustannuksiin, joihin haetaan tukea euroa. Hanketuissa tarkasteluhetkellä oli haettuna vain reilun euron tukiosuus noin euron hankkeeseen. Yritysten haasteena on ollut tämän ohjelmakauden alkupuolella saada paikalliset rahoituslaitokset osallistumaan investointihankkeiden rahoitukseen. Rahoituslaitosten vakavaraisuusvaatimusten kiristyminen ja tiukentunut vakuutustarkastelu ovat pysäyttäneet usean ELY-keskuksen rahoituskelpoiseksi arvioiman hankkeen etenemisen lopulliseen rahoitukseen ja toteutukseen. Viime aikoina parantuneen talouskehityksen arvioidaan lisänneen paikallisten yritysten tilauskantaa ja olemassa olevan kapasiteetin käyttöastetta niin, ettei yrityksiltä liikene aikaa toimintansa kehittämisen arviointiin ja suunnitteluun. Yritystukien haku on tällä hetkellä kaikilla rahoituskanavilla hiljentynyt. Kuten alueellisen maaseutusuunnitelman sisältökin osoittaa, tässä arvioinnissa ei suoraan käsitellä rahamääräisesti pääosaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman alueellista toimenpiteistä. Ohjelmaan sisältyvät viljelijätuet, kuten LFA- ja ympäristökorvaus, luonnonmukainen maatalous, eläinten hyvinvointikorjaukset sekä maatiloja koskevat investointituet, nuoren viljelijän tuet ja neuvontakorvaus jäävät tämän tarkastelun ulkopuolelle. Pellervon Taloudellinen tutkimuslaitos on julkaissut edellä mainittuja koskien raportin Selvitys maaseudun kehittämisohjelman tuloksista ja vaikutuksista maatalousalan kilpailukykyyn vuonna 2017; PTT työpapereita 192, jossa on myös Kainuuta koskevia tietoja. Ohjelman toteutustoimien vaikutus varojen kohdentumiseen, tuloksiin ja vaikuttavuuteen Yritystuet Yritystuet ovat edenneet Kainuussa hitaammassa tahdissa kuin hanketuet. Vuosina on tuettu 30 investointia ja 18 perustamistukihanketta. Investointitukea myönnettiin kaikkiaan 2,56 miljoonaa euroa ja perustamistukea euroa. Yritysten osalta tavoitteena on ollut aikaansaada myönnetyllä tuella 134 uutta työpaikkaa, joista 67 työpaikkaa syntyisi investointitukihankkeiden myötä. HYRRÄ-järjestelmään merkityt tavoitteet ovat muutamassa hankkeessa selvästi ylimitoitettuja, kun otetaan huomioon hanketyyppi ja hankkeen sisältö. Tähän mennessä työpaikkatavoitteesta on toteutunut perustamistukihankkeissa 56 työpaikkaa. Merkille pantavaa on, että Kainuuseen on syntynyt tämän ohjelmakauden 5
6 alussa merkittävä luonnonmarja-alan yrityskeskittymä Sotkamoon. Kyseessä olevien toteutettujen ja toteutuksessa olevien investointihankkeiden työpaikkatavoite on peräti 34 uutta työpaikkaa. Rahoitetut investointihankkeet ovat vielä pääosin toteutuksessa, eikä niiden maksuhakemuksien yhteydessä on vielä muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta raportoitu työpaikkatavoitteiden toteutumia. Muutoinkin tavoitteiden tarkastelu hakemustietojen perusteella osoittaa, että monissa hankkeissa tavoitteet ovat ylimitoitettuja. Esimerkkinä tästä ovat tyypillisesti hakemukset, joissa selvityshankkeissa asetetaan tavoitteiksi selvityksen kohteena olevan tulevan toiminnan arvioituja tuloksia. Myös saman yrityksen perustamistuki- ja investointitukihakemuksissa saattaa olla kyseessä saman yrityksen toiminnan aloittamisen tai kehittämisen synnyttämät tulokset kahteen kertaan. Toteutettavien hankkeiden vaikutuksia yritysten liikevaihtoon ja tulokseen on liian aikaista arvioida tässä vaiheessa. Rahoitetut hankkeet kohdetuvat kohdealalle 6A (42 hanketta) ja 3A (6 hanketta). Hanketuet Hanketukien rahan käyttöä koskevien tavoitteiden tarkastelussa näkyy selvästi se, että yhteistyötoimenpiteen rahoitustavoitteet ohjelmakaudelle (3,880 milj. euron käyttö toimenpiteeseen) tullaan ylittämään reilusti. Tähän mennessä yhteistyöhankkeisiin on sidottu 3,46 M. Varojen käytön myötä on tähän mennessä toteutettu 6 yhteistyöhanketta kaikkiaan 28 rahoitetuista yhteistyöhankkeesta. Lisäksi Kainuuseen kohdentuu 6 muiden ELY-keskusten rahoittamaa ylimaakunnallista yhteistyöhanketta. Hankkeissa tavoitellaan (taulukko 1.) 39 uuden yrityksen perustamista, yli 1200 yrityksen mukana oloa kehitystoiminnassa, 175 uuttaa tuotetta tai menetelmää, yli 300 yritysten yhtyeistä uutta palvelua tai tuotetta. Hankkeissa tavoitellaan alan alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kattavaa mukanaoloa. Hankkeiden arvioidaan työllistävän yli 70 henkilötyövuotta. Tämän hetkisten toteumatietojen mukaan tavoitteista on toteutunut parhaiten yhteisten tuotteiden palvelujen tai tuotteiden määrää kokeva tavoite (70,1 % toteutuma) ja mukana olevien yritysten ja toimijoiden tavoitteet (40,5 % ja 45 % toteutumat). Tulokset yhteensä Tavoitteet Toteutuma % Hankkeessa kehitetyt uudet tuotteet ja menetelmät ,48 Yritysten yhteisten uusien palveluiden / tuotteiden määrä ,78 Hankkeen vaikutuksesta syntyneet uudet yritykset ,77 Hankkeessa mukana olevien yritysten määrä ,40 Hankkeessa mukana olleiden muiden toimijoiden määrä ,95 Hankkeen aikana työllistyneiden määrä yht. 71,63 10,78 15,05 Taulukko 1. Yhteistyöhankkeiden tavoitteet ja niiden toteutuma. Edellä kuvattuun tarkasteluun sisältyy seitsemän yritysryhmähanketta, joiden tavoitteena erikseen on 60 uutta tuotetta tai menetelmää, 49 uutta yhteistä tuotetta tai palvelua, 35 mukana olevaa yritystä ja 3 mukanaolevaa toimijaa. Hankkeiden odotetaan työllistävän 11 henkilöä. Tähän mennessä hankkeilla on aikaansaatu 21 (35 % toteuma) uutta tuotetta tai menetelmää, 16 (32 %) yritysten yhteistä tuotetta tai menetelmää. Mukana on 8 (22%) yritystä ja 27 toimijaa. Hankkeiden arvioitu työllistävyys on ollut 0,35 henkilötyövuotta. Tulostiedot perustuvat kolmen hankkeen raportoimiin tuloksiin. Palvelujen ja kylien kehittämisen kohdalla Kainuussa on tehty työjako LEADER-ryhmien ja ELY-keskuksen välillä: LEA- DER-ryhmät vastaavat pääosin yleisten kylien ja paikallisyhteisöjen kehittämishankkeiden rahoituksesta ja ELY-keskus rahoittaa laajempia kylien perusinfrastruktuurin kehittämisen liittyviä yleishyödyllisiä investointihankkeita (muun muassa vesihuolto- ja laajakaistahankkeet). 6
7 ELY-keskus on rahoittanut kaikkiaan kuutta eri hanketta: kolmea vesihuoltohanketta, yhtä kyläverkkohanketta ja yhtä luontoreittihanketta sekä yhtä tietoverkkojen käyttöön liittyvää ylimaakunnallista kehittämishanketta. Kainuussa toteutetaan tämän lisäksi yhtä ylimaakunnallista hanketta, jonka on rahoittanut toinen ELY-keskus. Hankkeista on toteutettu kaksi, muiden ollessa vielä toteutuksessa. Hankkeisiin on sidottu yhteensä 2,3 miljoona euroa myöntövaltuutta. Hankkeiden yhteenlasketut tavoitteina (taulukko 2.) on hyödyttää kainuulaista, aikaansaada 1015 tunnin talkootyöpanos ja työllistää hankkeiden toteutusaikana 10 henkilöä. Tähän mennessä tavoitteista parhaiten ovat edenneet talkootyö ja palveluista hyötyvän väestön osuuden kehitys. Tulokset yhteensä Tavoite Toteutuma % Parantuneista palveluista hyötyvän maaseutuväestön määrä ,13 Tuetussa hankkeessa tehdyt talkootyötunnit ,00 Hankkeen aikana työllistyneiden määrä yht. 10,6 1,34 12,64 Taulukko 2. Kylien ja peruspalvelujen kehittämishankkeiden tavoitteet ja toteutuma. Koulutushankkeita on rahoitettu Kainuuseen vuosina seitsemän kappaletta sidotun myöntövaltuuden ollessa vajaat 0,9 miljoonaa euroa. Hankkeista kolme on Kainuun ELY-keskuksen rahoittamia, loput hankkeista on ylimaakunnallisia ja muiden ELY-keskuksien rahoittamia. Koulutuksiin osallistui vuosina yhteensä 1191 henkilöä. Näin ollen koulutushankkeille asetetut tavoitteet ovat tulleet osallistujamäärien suhteen täytetyiksi, vaikka valtaosa hankkeista jatkuu vielä vuonna 2018 ja Tulokset 1.1. Tavoiteet Toteutuma % Koulutukseen osallistuneiden henkilöiden lukumäärä yht ,58 Koulutuspäivien lukumäärä ,88 Taulukko 3. Koulutushankkeiden tavoitteet ja tulokset. Toimenpiteessä M01 toteuttavia tiedotushankkeita on Kainuussa toteutuksessa kolme. Näistä hankkeista kaksi on Kainuun ELY-keskuksen rahoittamia ja yksi muiden ELY-keskuksien rahoittama. Parhaiten näiden hankkeiden tavoitteiden toteutuma on edennyt infotilaisuuksien määrän osalta. Tulokset 1.2. Tavoiteet Toteutuma % Tuettujen infotilaisuuksien lukumäärä ,33 Julkaistun materiaalin (sis. verkkojulkaisut) lukumäärä ,16 Tuettujen esittelytilaisuuksien (demonstraatio) lukumäärä 2 0 0,00 Taulukko 4. Tiedotushankkeiden tavoitteet ja tulokset. 7
8 Toteutuksen osuvuus maaseutusuunnitelman tavoitteisiin ja prioriteetteihin Ohjelmakauden tässä vaiheessa yritystukien tulosvaikutuksien arviointi on osin vielä ennenaikaista. Perustamistukihankkeilla on saatu aikaan 56 työpaikkaa. Tuetut investointihankkeet ovat vielä pääosin kesken, ja perustamistuella tuettujen yritysten tuloshankkeet ovat vielä pääosin suunnittelupöydillä. Yritystuet toteuttavat hyvin prioriteettia 6, Sosiaalisen osallisuuden köyhyyden vähentämisen ja taloudellisen kehityksen edistäminen maaseutualueilla sekä kohdealaa 6A monipuolistamisen, uusien pienyritysten perustamisen ja kehittämisen sekä työpaikkojen perustamisen edistäminen. Lisäksi hankkeita kohdistuu kohdealalle 3A, Alkutuottajien kytkeminen paremmin ruokaketjuun laatujärjestelmien ja paikallisten markkinoiden edistämisen sekä lyhyiden jakeluketjujen avulla, tuottajaryhmät ja toimialaorganisaatiot sekä eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Pääosa hanketuella toteutuneista kehittämistoimenpiteistä on kohdistunut Kainuussa maa- ja puutarhatalouden teemaa toteuttaviin kehittämistoimiin. Maa- ja puutarhatalouden kohdealoihin kohdistuvia koulutus-, tiedonvälitys tai yhteistyöhankkeita on tuettu noin 2,4 miljoonalla eurolla (17 hanketta). Kehittämistoiminta on perustunut ohjelmakautta varten valmisteltuun Kainuun maa- ja elintarviketalouden teemaohjelma asiakirjaan. Selkeimpinä tuloksina toteutuksen onnistuneisuudesta ovat hyvin toteutuneet koulutukset ja yhteistyöhankkeet maataloussektorilla. Koulutusten ja hankkeiden voidaan todeta aktivoineen ja kannustaneen maatilayrityksiä hakemaan investointitukia ja auttaneen tuotantoon liittyviä investointihankkeita toteutukseen. Toteutuneet investoinnit maakunnan päätuotantosuunnilla ovat säilyttäneet maakunnan maataloustuotantoa tavoitetulla tasolla ja jopa edistäneet esimerkiksi alueen maidontuotannon kasvua noin miljoonalla litralla vuosittain tällä ohjelmakaudella. Myös luomu- ja lähiruokaan liittyviä hankkeita on saatu liikkeelle Kainuussa. Yhtenä merkittävänä tuloksena voidaan pitää Kainuun luonnontuotealan masterplan kehittämissuunnitelman laatimista luonnontuotealalle hankemuodossa toteutetussa alan asiantuntijoiden yhteistyöprosessissa. Kehittämissuunnitelman toteutusta on päästy jo viemään eteenpäin ensimmäisillä toteutushankkeilla. Luonnontuotealan kehitystä tukevat jo esillä olleet marja-alan yritystoiminnan kehitys Sotkamossa ja LUKE:n pyrkimys edistää hanketoiminnalla puutarhamarjojen jalostusta perustetuissa yrityksissä. Myös alueelliseen maaseutusuunnitelmaan kirjattu tavoite innovaatioryhmän perustamiseksi Kainuuseen on edennyt myönteisesti. Oulun yliopiston yliopistokeskuksen mittaustekniikan yksikön johtaman konsortion hakemus älyrehuhankkeesta sai myönteisen rahoituksen hankkeiden valtakunnallisessa haussa vuonna Teema Rahoitus Maa- ja puutarhatalous, luomu- ja lähiruoka Metsä-, puuteollisuus Kylät ja paikallisyhteisöt Luontomatkailu Luonnontuotteet Pienyritykset Energia Yhteensä Taulukko 5. Kehittämishankkeisiin sidottu myöntövaltuus teemoittain
9 Myös metsätalouteen ja puunjalostukseen liittyviin kehittämistoiminta jatkuu Kainuussa teemaohjelmaperusteisena. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen toteutukseen hyväksyttyyn teemaan yhdistettiin bioenergia-alan kehittämistoiminta. Yhdistämisen seurauksena toteutuksessa olevien teemojen määrä on supistunut kolmesta kahteen. Yhdistettyä teemaa palvelevia kohdealoja kehitetään tällä hetkellä 13 hankkeella ja niiden rahoitukseen on sidottu 1,35 miljoonan euroa. Toimintaa koordinoidaan tällä hetkellä Suomen metsäkeskuksen hallinnoimalla MetsäBio-teemahankkeella, johon osallistuvat kaikki maakunnan keskeiset metsä-, puunjalostus- ja bioenergia-alan kehittäjätahot. Merkittävimpiä maakunnallisia kehityskohteita ovat maakuntaan suunnitellun biojalostamon perustamisen, olemassa olevan biopolttoainetehtaan laajennuksen ja Kuhmon Kantolan alueen puujalostuskeskittymän kehittämisen edistäminen. Varsinaista luontomatkailun teemastrategiaa ei saatu valmisteltua Kainuuseen tämän ohjelmakauden alussa. Maakunnallinen elinkeinoyhtiö selvittää asiaa tällä hetkellä. Alaa koskevaa kehittämistoimintaa on kuitenkin rahoitettu maaseutuohjelman rahoituksella yritysryhmä-, yhteistyö- ja yleishyödyllisillä investointihankkeilla reilun 0,9 miljoonan euron rahoituksella. Rahoitettuja hankkeita on 6 kappaletta. Kehitystoiminnalla luodaan edellytyksiä muun muassa Hossan kansallispuiston ja muiden kainuulaisten matkailureittien hyödyntämiseen matkailussa, etsitään luontomatkailutuotteille uusia markkinoita ja kehitetään luontomatkailuyritysten toiminnan laatua ja osaamista. Kylien ja paikallisyhteisöjen kehittäminen on toteutunut ohjelmien valmisteluvaiheessa sovitun työjaon mukaisesti. Kainuun LEADER-ryhmät rahoittavat edellä mainittuun teemaan liittyviä yleishyödyllisiä kehittämishankkeita ELY-keskuksen keskittyessä rahoittamaan pieniä infrastruktuurin kehittämishankkeita. Tähän mennessä Kainuun ELY-keskus on rahoittanut 3 vesihuoltohanketta, yhtä laajakaistahanketta ja yhtä ylimaakunnallista laajakaistan käytön kehittämishanketta. Hankkeisin on sidottu 0,87 miljoonaa euroa. Investoinneista on hyötynyt noin 550 maaseudun asukasta ja niiden avulla on saatu kolmen kyläkunnan ympäristön tilaa parannettua merkittävästi. Muina erityisaiheena voitaneen tarkastella luonnontuotteiden käytön kehittämiseen liittyvää toimintaa ja pienyritysten kehittämistä Kainuussa. Kehittämistoiminta sisältyy Kainuun elintarvikestrategiaan ja sen luomu- ja lähiruoka-kokonaisuuteen, ja on siten myös osa Kainuun maa- ja elintarviketalouden teemaa. Erillisesti tarkastellen aiheen kehittämistä on tuettu sitomalla 0,7 miljoonan euron myöntövaltuus 7 alan kehittämishankkeeseen. Pienyritystoimintaa on kehitetty yhdellä maakunnallisella ja yhdellä ylimaakunnallisella kehittämishankkeella. Yritys- Suomi-palvelumallia soveltava maakunnallinen hanke on osoittanut tarpeellisuutensa aloittavien yritysten ensiasteen neuvontatoimintona. Hankkeisin on sidottu reilun 0,2 miljoonan euron myöntövaltuus. Hanke on jo tähänastisella toiminnalla saavuttanut asetetut tulostavoitteensa. Prioriteetti- ja kohdealakohtaisessa tarkastelussa koulutus- ja tiedonvälityshankkeet kohdistuvat pääosin kohdealoille 2A ja 6A, molemmille 3 hanketta, yksi hanke kohdealaan 2B, peruspalveluihin ja kylien kunnostamishankkeista neljä kohdealalle 6B ja kaksi kohdealalle 6C. Yhteistyöhankkeista 8 kohdentui kohdealalle 3A, yksi kohdealalle 5C ja 28 kohdealalle 6A. Kohdealoille 4A, 4B ja 4C ei kohdistu varsinaisesti rahoitettuja hankkeita. Kuitenkin toteutuksessa olevissa koulutus- ja tiedonvälityshankkeissa on kohdealoihin kohdentuvien EU-rahoitteisten tulotukien koulutukseen ja tiedonvälitykseen liittyviä osioita, jotka toistuvat vuosittain. Muutoinkin kohdealojen kautta toteutuu tämän tarkastelun ulkopuolella merkittävin osa Manner-Suomen maaseutuohjelman varojen käytöstä Kainuussa viljelijätukien maksujen kautta. Myös kohdealojen 5A, 5B, 5C, 5D ja 5E osalta loppuohjelmakaudella on tehtävä aktivointitoimenpiteitä, jotta kohdealoihin kohdentuvaa kehittämistoimintaa saadaan Kainuuseen. 9
10 Yhteenvetoa Arvioinnissa tuli esille, että huolimatta Manner-Suomen maaseutuohjelman toimeenpanon huomattavasta viivästymisestä ohjelman valmistelun, lainsäädännön hyväksymisen ja sähköisen HYRRÄ-käsittelyjärjestelmän käyttöön oton aiheuttamista syistä johtuen, ohjelman alueellinen toteutus on edennyt lähes odotetulla tavalla vuoden 2017 loppuun mennessä. Yritystuet Yritystukiin varattiin Kainuussa 50 % maakunnallisesta kehyksestä. Tämä tarkoittaa tukeen käytettävän rahoitusresurssin kaksinkertaistamista edellisen ohjelmakauden toteutumaan verrattuna. Vuosien 2016 ja 2017 yhteenlaskettu myöntövaltuuden käyttö on jäänyt 21 %:iin käytössä olevasta valtuudesta. Yhtenä syynä heikkoon toteuma-asteeseen on todettu yritysten vaikeutunut luotonsaanti rahoituslaitoksilta. Mikäli tarkastelukautena vireille hyväksymiskelpoisiin hakemuksiin olisi järjestynyt tarvittava ulkopuolinen rahoitus, sidonta-aste olisi edullisimmassa tapauksessa voinut nousta noin %:iin käytössä olevasta valtuudesta. Kainuun aluetaloudessa on viime vuosien aikana näkynyt Terrafame Oy:n kaivostoiminnan käynnistymisen vaikutukset. Jatkossa myös Sotkamo Silver Oy:n käynnistyvä kaivos vaikuttaa alan kehittymiseen alueella. Valtion merkittävä taloudellinen panos kaivostoiminnan uudelleen käynnistämisessä on säteillyt laaja-alaisesti toimintaa palvelevaan pk-yritystoimintaan. Kaivos on luonut kysyntää toimintaa palvelevalle yritystoiminalle ja taannut tasaista taloudellista tulovirtaa alueen yrityksille, mukaan lukien maaseutuyritykset, niiltä osin kun palveluja on kyetty tuottamaan alueellisesti. Kaivostoiminnan onnistunut eteneminen suunniteltuun laajuuteen ja toiminnan vakiintuminen on vähentänyt käynnistysvaiheen tason kysyntää ulkopuolisilta palvelun tuottajilta, ja siten laskenut yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Ongelmaa korjaa piristynyt taloussuhdanne maassamme. Kuitenkin on todettavissa, että talouden noususuhdanne näkyy vastakkaissuuntaisesti yritystukien kysynnässä kautta linjan Kainuussa. Maaseuturahoituksen ja myös muiden yritystukimuotojen kysyntä on hiljentynyt. Yrittäjien voimavarat lienevät sitoutuneet tällä hetkellä suhdanteen hyödyntämiseen olemassa olevalla toimintakapasiteetilla, niin ettei toiminnan kehittämiseen liikene aikaa. Yritystuen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointi on tässä vaiheessa ohjelmakautta varsin haasteellista. Suuri osa rahoitetuista hankkeista on perustamistukihankkeita, joissa selvitetään yrityksen tai uuden toiminnon käynnistymisedellytyksiä tai käynnistetään yritystoimintaa, ja investointihankkeissa hankkeen toteutukset ovat kesken ja investointien vaikutukset työpaikkoina ja aluetalousvaikutuksina ovat realisoitumatta. Toimialakohtaisesti tarkastellen Kainuuseen ollaan saamassa myönteisten tukipäätösten avulla kriittistä yritysmassaa luonnontuotteiden, etenkin luonnonmarjojen, jalostukseen. Alalle on muodostumassa merkittävä työpaikkakeskittymä Sotkamoon, mikä vahvistaa entisestään alan merkittävyyttä Kainuussa. Tällä ohjelmaudella käyttöön otettu yritystukihankkeiden valintamenettely yhtenäisten valtakunnallisten valintakriteerien avulla on saatu toimimaan kitkattomasti Kainuussa. Hakemusten suunniteltua alhaisempi määrä on tosin eliminoinut tarpeen käyttää pisteytystä tukikelpoisten hankkeiden karsintaan esimerkiksi myöntövaltuuden niukkuuden takia. Pisteytyksen perusteella hylätyistä tukihakemuksista ei ole tehty oikaisuvaatimuksia. Yritystukien määrän lisäämiseksi on Kainuussa kiinnitettävä entistä enemmän aktivointitoimenpiteisiin, joilla uusia hankkeita saadaan yritystukirahoitukseen. Kainuun biotalousstrategian toteutus suunnitellulla tavalla edistää maaseuturahaston rahoitukseen saatavien hankkeiden määrää ja vaikuttaa myönteisesti ohjelman varojen suuntaamistavoitteisiin yrityksille. Etenkin uusiutuvan energian ja energian säästöön liittyvän yritystoiminnan kehittämiseen on suunnattava entistä enemmän panosta. Myös luontomatkailun kehittäminen suunniteltuun laajuuteen tarjoaa järkeviä ja vaikuttavia käyttömahdollisuuksia maaseuturahaston yritystukivaroille. Hanketuet Hanketukien myöntö on edennyt suunnitellulla tavalla myöntövaltuuden sidonnan osalta. Tähän mennessä sidottu myöntövaltuus vastaa vajaata 47 % käytettävissä olleesta valtuudesta ja ennakoitavissa oleva hanketukien kysyntä 10
11 jatkuu edelleen vilkkaana. Kehittämistoimintaa on saatu hyvin kohdennettua teemakohtaisesti arvioiden maatalouden ja ruoantuotannon tehostamista koskeviin hankkeisiin. Hankkeiden vaikuttavuutta kuvannee hyvin maataloustuotannon volyymin säilyminen ja jopa kasvu maakunnassa. Myös uusien luonnontuotealan yritysten etabloituminen alueelle on osoitus aktivointi- ja kehitystoiminnan onnistumisesta Kainuussa. Tiedotus ja koulutushankkeet ovat tavoittaneet hyvin tavoitellut kohderyhmänsä, ja hankkeissa on ollut myös toimenpiteitä, joilla maatalousyrittäjien tietotaitoa tulotukiasioissa on ylläpidetty ja parannettu. Kainuussa laadittu biotalousstrategia nostaa metsäbiotalouden ja uudistuvan energian tuotannon ja käytön tehostamisen suunnitelman kärkitoimenpiteiksi. Hanketoiminnalla on tuettu kyseistä teemaa kehittävää strategiatyötä ja koordinaatiota. Maakunnan kunnianhimoiset tavoitteet biotuotetehtaan, NEB Oy:n etanolitehtaan laajennuksen ja Kuhmon puutuotekeskittymän edistämiseksi sisältyvät hankerahoitukseen valittujen kehittämishankkeiden kehityskohteisiin muodossa tai toisessa. Metsänomistajien ja metsätoimijoiden koulutushankkeet ovat tavoittaneet hyvin kohderyhmänsä, mistä osoituksena hyvä osallistumisaktiivisuus koulutustapahtumiin. Metsätalouden kehittämis- ja koulutushankkeista merkittävä on toteutunut ylimaakunnallisina. Kainuuseen on rakennettu ensimmäinen tuulivoimalapuisto Hyrynsalmen ja Suomussalmen rajalle Kivivaara Peuravaaran alueelle. Vuoden 2017 valmistuneessa ja käyttöön otetussa puistossa on 30 tullivoimayksikköä ja sen teho on 90 MW. Hankkeen rahoittivat paikallinen sähköyhtiö Loiste Oy ja sijoitusyhtiö Taaleri. Paikallinen metsäenergian käyttö on alentunut maakunnassa muun muassa puuraaka-aineen Venäjän-tuonnin takia ja sähkön markkinahinnan alentumisen takia. Myös sahojen sivutuotteiden tarjonta ylittää reilusti kysynnän ja painaa raaka-ainehintoja alaspäin. Tavoiteltu nousu metsän hakkuissa ei ole vielä toteutunut Kainuussa. Metsäteollisuuden investoinnit tulevat lisäämään raakapuun kysyntää Kainuussa, varsinkin jos maakuntaan suunniteltu biotuotetehdas toteutuu. Myös sahat ovat varautuneet kasvattamaan tuotantokapasiteettiaan lähivuosina maakunnassa. Jatkossa tarvitaan edelleen lisäpanostuksia uusiutuvan energian käytön kehittämiseen, energiansäästön edistämiseen sekä ilmastonmuutosta ehkäisevään innovaatiotoimintaan. ELY-keskuksen rahoittamista kylien ja peruspalvelujen kehittämishankkeista pääosa on ollut maaseudun perusinfrastruktuuriin liittyviä yleishyödyllisiä investointihankkeita. Toteutetut vesihuoltohankkeet ovat parantaneet elämänlaatua ja ympäristön tilaa maaseudulla, ja niiden vaikutus on pysyvää tai pitkäaikaista. Laajakaistahankkeita tarvitaan Kainuussa kuntiin ja kuntien alueille, joissa verkkojen rakentaminen ei ole vielä edennyt. Kehitystä tulee edistää maaseuturahaston maakunnallisella teemahaulla. Matkailu on potentiaalinen kasvuala myös Kainuussa. Kainuun maaseutusuunnitelman tavoitteena oleva liikevaihdon kasvu ei ole vielä toteutunut, vaikka alan liikevaihto näyttä olevan kasvusuunnassa. Maakunnassa on tehty pitkäjänteistä kehittämistyötä maakunnan tunnettavuuden, saavutettavuuden ja matkailutarjonnan uudistamisen eteen. Matkailutarjonta pohjautuu Kainuun omaleimaisen luontoon, luontokohteisiin nojaaviin palveluihin ja omaleimaisen kulttuuritarjontaan. Alan kunnianhimoisia kasvutavoitteita edistetään erilaisten markkinointitoimin kotimaassa ja valituilla kohdealueilla ulkomailla. Maaseuturahaston yritysryhmähankkeita on kyetty hyödyntämään entistä paremmin luontomatkailuyritysten tuotekehityksessä ja uusien asiakaskohderyhmien kartoituksessa niin, että positiivisia kasvuvaikutuksia on odotettavissa alan kehityksessä jo lähivuosina. Kehitystoimintaa tuetaan tarpeellisten kehittämisinvestointien rahoituksella yrityksille. Aiemmin rahoitettujen ja nyt käynnissä olevien valtakunnallisten koordinaatio- ja kehittämishankkeiden positiiviset vaikutukset on selvästi tunnistettavissa Kainuussa. Muun muassa Outdoors Finland -kehittämistoiminta jatkuu maakunnallisena kehittämistoimintana. Toiminnan avulla kainuulaiset matkailuyrityksen saanevat näkyvyyttä ja kanavia markkinointiin ja myyntiin kansainvälisesti. Matkailun koordinaatiohanke on rakentanut myös Kainuuseen toimivan yhteysverkoston alan ja kehittämistiedon välittämiseen. 11
12 Jatkossa tarvitaan lisää panostusta matkailutoimijoiden yhteistyön tiivistämiseen ja koulutukseen. Lisäksi tarvitaan tutkimuslaitosten poikkialaista innovaatiotoimintaa varsinkin digitalisaation edistämisessä matkailun tuotekehityksessä, palvelutoiminnassa ja markkinoinnissa. Tällä ohjelmakaudella käyttöön otettu hanketukihakemusten valintamenettely yhtenäisten valtakunnallisten valintakriteerien avulla on saatu toimimaan kitkattomasti Kainuussa. Ohjelmakauden alun hakemustulva on selvästi vakiintunut ja tasoittunut; viime valintajaksoilla ei myöntövaltuuden riittävyys ole ollut hankkeiden valintaa rajoittava tekijä. ELY-keskus otti vuonna 2017 käyttöön kehittämishankkeiden valintaan minipisterajan 1,40 pistettä yhtenäisillä valtakunnallisilla valintakriteereillä, mikä on käytössä myös vuonna ELY-keskus on vastaanottanut kaikkiaan 55 hanketukihakemusta, joista valittiin rahoitukseen 38 hanketta 17 hankkeen jäädessä valinnan ulkopuolelle. Valitsematta jääneille hankkeille tehdyistä 13 kielteisestä päätöksestä ei ole tehty yhtään oikaisuvaatimusta. Loput hakemuksista on peruttu hakijan toimesta. Tomenpidesuosituksia Kainuun maaseutusuunnitelma-asiakirja tarjoaa edelleen hyvän pohjan kehittämistoiminnan organisointiin ja toteutukseen. Kehittämistoimintaa voidaan jatkaa teemaperusteisesti toteutuksessa olevien nykymuotoisten kahden teeman osalta. Luontomatkailuteeman koordinoidun kokonaiskehittämisen toteutusedellytykset tulee selvittää pikaisesti, ja jos tarve vaati, tulee vaihtoehtoisia etenemismalleja matkailun kehittämiseen selvittää. Kyläteeman toteutuksen työnjako ELYkeskuksen ja LEADER-ryhmien kesken on osoittautunut toimivaksi ja kehittämistoiminnan toteutusta voidaan jatkaa edelleen sovitulla työjaolla. Prioriteettikohtaisesti huomiota on kiinnitettävä prioriteetin 5 toteutukseen. Maakunnallisen biotalousstrategiaan liittyviä energiatehokuuteen, uusiutuvien energialähteitten käytön kehittämiseen ja materiaalien kierrättämiseen liittyvää kehittämistoimia tulee aktivoida ja edistää alan yritystoimintaa. Myös kylien ja paikallisyhteisöjen roolia alan toimijoina tulisi edistää. Samoin prioriteetin 6 osalta suunnitelman toteutustoimia tulee tehostaa yritystoiminnan edistämisen osalta. Myöntövaltuuden käyttötavoite yritystukiin on vielä saavutettavissa tämän ohjelmakauden aikana, mutta se vaatii erityshuomiota yritysten aktivointitoimiin ja yritysten perustamista ja kasvua tukevaan kehittämishanketoimiin. Muiden prioriteettien osalta alueellisen suunnitelman toteuttaminen voi edetä tähän mennessä muotoutuneilla kehitysurilla. Maaseutusuunnitelma-asiakirjassa todetaan toimivien tietoliikenneyhteyksien kehittämistarve maakunnassa maaseutuyritysten toiminta- ja kehitysedellytyksien turvaamiseksi. Hanketuella ja kansallisen laajakaistastrategian mukaisilla kehittämishankkeilla on toteutettu laaja-alaisia kyläalue- ja kuntakohtaisia verkkohankkeita Kainuussa. Kainuun kunnista Paltamossa ja Kajaanissa maaseudun laajakaistaverkkohankkeet eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Asian edistämiseksi tulee järjestää maaseuturahaston kyläverkkohankkeiden teemahaku. Hankkeiden toteutuksen edetessä tällä ohjelmakaudella hankkeiden tuloksia seurataan tehostetusti ja verrataan toteutumaa maa- ja metsätalousministeriön Manner-Suomen maaseutuohjelman kokonaistavoitteista johtamiin Kainuun alueellisiin tavoitteisiin vuosittain tulosneuvottelujen yhteydessä. Kainuun alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma asiakirjan liitteen 1. tavoitteet on laadittu ohjelman suunnitteluvaiheessa, jolloin valtakunnalliset tavoitteet eivät olleet suunnitelman laadinnassa käytössä. Myös suunnitelman taulukkoon 7. arvioidut rahoituksen käyttöarviot ohjelman toimenpiteittäin on laadittu niin aikaisessa vaiheessa, ettei tuolloin ollut kokonaisvaltaista tietoa ohjelman toimenpiteitten sisällöstä ja toimeenpanoa ohjaavasta lainsäädännöstä. Rahoituksen toteutuman vertaaminen taulukkoon ei ole kaiken kaikkiaan tarkoituksenmukaista. 12
13 13
14 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2018 VÄLIARVIO KAINUUN ALUEELLISEN MAASEUTUSSUUNNITELMAN TOTEUTUKSESTA Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2018 Maaseutu ja energia -yksikkö Juha Määttä Taitto:SK Kansikuva: Sari Kajava, Luke Takasivun kuva: julkaisusta Sotkamo - Kainuun etelä / Kari Tervo
Kainuun maaseutuohjelman alueellinen edistyminen ja vaikutus arvioinnin silmin
Kainuun maaseutuohjelman alueellinen edistyminen ja vaikutus arvioinnin silmin Maaseutuohjelmien arvioinnin tilaisuus Helsinki 5.2.2019 Juha Määttä Sisältö Arvioinnin lähtökohdat Kainuussa Alueellisen
Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu
Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma
Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Mieslahti 10.02.2015 Sivu 1 9.2.2015 Toiminnan arvopohja Kehitysmyönteisyys - Asiakas- ja kuluttajalähtöisyys
Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali
Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan
Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto
Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Voimassa oleva maaseutuohjelman. rahoitusosuus 1) EU:n. % kehyksestä
Maaseutuohjelman toteutuma toimenpiteittäin/alatoimenpiteittäin (sitoumukset ja maksut 31.12.2018 mukaan milj. euroina) Toimenpiteet Voimassa oleva maaseutuohjelman 1) Sidottu 4) Maksettu (takaisinperinnät
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla
Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin
Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan
Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Maaseutuohjelman eteneminen, hanke- ja yritystuet tilanne 30.9.2018 Jyrki Pitkänen KASELY 17.10.2018 Manner-Suomen maaseutuohjelma Sisältää mm. seuraavat toimenpiteet
Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet
Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme
LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE
LÄHIRUOAN KOORDINAATIOHANKE valtakunnallisten koordinaatiohankkeiden ja yhteistyötoimenpiteen hakulanseeraus 24.4.2015 Kirsi Viljanen kirsi.viljanen@mmm.fi Sivu 1 27.4.2015 Taustaa ja perusteluita koordinaatiolle
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET. Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry
Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi MAASEUTUOHJELMAN TUET Riitta Bagge Etelä-Karjalan Kärki-LEADER ry 2015 1 Tavoite Tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteita noudattaen monipuolistaa, uudistaa
Maaseudun rahoitustilastot 2015
Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020
Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu
Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla
Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta
Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet
Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen
Yleistä & ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info
Yleistä & ajankohtaista maaseutuohjelmasta Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Hakujen alkaminen 11.5.2015 haettavaksi ovat avautuneet: o Yritystuet
Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa
Valintajaksot, valintamenettely ja haun avautuminen maaseutuohjelmassa Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 2.4.2015 Hakujen avautuminen maaseutuohjelmassa on jatkuva haku haku
ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin
Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit
Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1 Tuen hakeminen Hakemus toimitettava
Kehittämishankkeet. Juha Määttä, Kehittämispäällikkö Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kajaani
Kehittämishankkeet Juha Määttä, Kehittämispäällikkö Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 13.5.2015 Kajaani Sivu 1 13.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus Ensimmäinen osa hausta alkoi 11.5
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Lappeenranta 11.3.2016 Kouvola 15.3.2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille
Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden
Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015
Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat
Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen
Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen
Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset
ELY- Laajakaistahankkeet
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Julkinen rahoitus osana hankkeiden suunnittelua ja toteuttamista ohjelmakaudella 2014-2020 Jukka Penttilä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Sivu 1 8.9.2014 Visio ja strategiset painopisteet Kaakkois-Suomi tuottaa
Maaseuturahaston toteutus ja vaikuttavuus
Maaseuturahaston toteutus ja vaikuttavuus Tulevaisuusfoorumi Eurajoki 30.11.2017 Timo Pukkila maaseudun kehittämisen asiantuntija Satakunnan ELY-keskus Satakunnan ELY-keskuksen myöntövaltuus ohjelmakaudella
Maaseuturahaston tilastoja 2017
Maaseuturahaston tilastoja 2017 Sivu 1 28.3.2018 ELY-keskuksen yritystuet Toimenpide Kpl (%) Myönnetty tuki (EU ja valtio) (%) 4.2 Elintarvikkeiden valmistus 9 (22 %) 4 183 544 (51 %) 6.2 Yrityksen perustamistuki
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen
1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,
Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan
Ajankohtaista maaseuturahastosta
Ajankohtaista maaseuturahastosta Maaseuturahaston rahoitusinfo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Vuoden 2017 rahoitus Maaseutuohjelman rahoituskiintiö vuodelle 2017 on yhteensä
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus
Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden
Maaseudun rahoitustilastot 2015
Maaseudun rahoitustilastot 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunta Pohjanmaalla tehtiin maan eniten investointitukipäätöksiä Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Hanketuella rahoitettava toiminta Hankkeet eri aluetasoilla Hankkeiden valintaperusteet Hankesuunnitelma Ohjausryhmät Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hanketukien
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin
Ajankohtaista hanketuista
Ajankohtaista hanketuista Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sirkku Wacklin 28.4.2017 Hanke ja yritystukien rahoituskiintiö Pohjanmaan ELY-keskus (milj. ) 2014-15 12,4 2016 7,0 2017 7,5
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN
Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit
Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset
Uusi ohjelmakausi
Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo
Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin
Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki
Elinkeinojen kehittäminen Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Sivu 1 9.6.2015 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi
Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Satakunta, Varsinais-Suomi Maaseudun kehittäminen, maa- ja elintarviketalous Tampere 26.1.2018 Osastopäällikkö Minna-Mari Kaila Maa-
Ajankohtaista hanketoiminnasta
Ajankohtaista hanketoiminnasta 1.12.2017 Levi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Sivu 1 11.12.2017 Ohjelmakauden terveiset Lapin ELY:n käytettävissä olevat maaseuturahaston varat koko ohjelmakaudella 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 EAKR-hankehaun infotilaisuus 20.1.2015 Lappeenranta Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Esityksen sisältö Yleistä
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö
Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat
Maaseudun yritystuen valintakriteerit ja valintajaksot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa
1.11.2016 Maaseudun yritystuen valintakriteerit ja valintajaksot Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa Rahoitettavat yrityshankkeet valitaan Maa- ja metsätalousministeriön vahvistamien valintakriteereiden perusteella.
Leaderrahoituksen. yritystuet
Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava
OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA
OHJE TUENSAAJALLE SEURANTATIETOJEN TOIMITTAMISESTA Seurantatietojen tavoitteiden saavuttaminen kertoo hankkeen onnistumisesta. Tuensaaja sitoutuu toimittamaan seurantatiedot myönteisen tukipäätöksen saatuaan.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1
Maaseuturahaston rahoitusinfo Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija
Maaseuturahaston rahoitusinfo 30.9.2015 Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Sivu 1 1.10.2015 Yritystukihankkeiden tilannekatsaus ELY-keskukseen saapunut noin 30 yritystukihankemusta
MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu
MAASEUTURAHASTOSTA Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Kaija Siikavirta Sivu 1 7.12.2015 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 STRATEGISET PAINOPISTEET OVAT: 1. Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta
Hankkeiden seurantatietojen merkitys
Hankkeiden seurantatietojen merkitys Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Inka Ahonen Rahoitusasiantuntija Lapin ELY-keskus Sivu 1 6.2.2017 Säädöspohja Hankkeiden seurantatietovaatimus perustuu
Yleishyödylliset investointihankkeet
Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet rahoittaa luontomatkailua Etelä-Savossa 27.1.2015 Juva Jukka Kotro Etelä-Savon ELY-keskus Rakennerahastoyksikkö Eurooppa
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Rahoitusinfo 5.5.2015 Kalevi Hiivala Asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.5.2015 YRITYSTEN
Ajankohtaista hanketuista
Ajankohtaista hanketuista Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Petri Svanbäck ja Sirkku Wacklin 3.11.2016 Myönteiset hanketukipäätökset 11.10.2016 NTM-centralen Leader Totalt Uudenmaan ELY-keskus
Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit
Tukien hakeminen, hakujaksot ja valintakriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Tuen hakeminen - Hakemus toimitettava toimivaltaiselle
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku
Satakunnan Leader-ryhmät Noormarkku 12.2.2015 Mitä Leader on? Kannustetaan paikallisia toimijoita omaehtoiseen kehittämistyöhön. Neuvotaan ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi. Myönnetään
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella
Rahoitusmahdollisuudet tulevalla ohjelmakaudella Matkailuyritysverkosto Myyntiä, markkinointia, edunvalvontaa 3.10.2013 Survon kartano Ulla Mehto-Hämäläinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kehittämisohjelmasta
Rahoitus ja kehittäminen
Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys
Linnaseutu Hämeenlinnan seudun maaseudun kehittämisyhdistys Leader toiminta koostuu kolmesta osa-alueesta Leader-rahoitus Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta.
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen
Yhdessä enemmän Maaseudun päivittämisestä yrittäjyyden supervuoteen Tilannekatsaus Huhti-toukokuu 2016 Jyrki Pitkänen KASELY Maaseutupalvelut Maaseuturahoitus Kaakkois-Suomessa 2014-2020 Myöntökehys 2014-2020
Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella
1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM
Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.
Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020
Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Vihreän kasvun Hämeen toteutustilanne. Hämeen maaseutusuunnitelma
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Hämeen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Vihreän kasvun Hämeen toteutustilanne Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013
Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,
Tukea yrityksille Maaseuturahastosta
Tukea yrityksille 2014-2020 Maaseuturahastosta Ykkösakseli ry lyhyesti Leader-ryhmä alueella Karkkila, Lohja, Salo, Vihti Alueella maaseutualueen asukasmäärä vajaa 140 000 Hallitus käsittelee hankkeet
Ministeriön ajankohtaiset - toteumatilanne ja havaintoja vuosiraporteista kehystarkistuksen tilanne
Ministeriön ajankohtaiset - toteumatilanne ja havaintoja vuosiraporteista 2018 - kehystarkistuksen tilanne Leader-työn hallituspäivät 17.-18.5.2019 Laura Jänis Leaderin toteumatietoja Leader-periaatteiden
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Yleistä ohjelmasta, Hämeen suunnitelman esittely sekä rahoitettuja hanke-esimerkkejä Antti Pitkänen, Hämeen ELY-keskus Hämeen maaseudun kehittäminen
Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus. Leader ajankohtaispäivät , Oulu Laura Jänis
Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiskatsaus Leader ajankohtaispäivät 4.-5.4.2017, Oulu Sisältö Maaseutuohjelman tilanne Suomessa Ajankohtaista Leaderissä EU:ssa Hanke- ja yritystukiasetusten muutokset
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi
Nurmiseminaari Syötekeskus 8-9.1.2015 POPELY Timo Lehtiniemi Manner-Suomen maaseutuohjelman maaseudun kehittämistukien haut Alustava aikataulun mukaan haut alkavat vaiheittain keväällä Kaikkien tukimuotojen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen
Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM
Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,
Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö
Ajakohtaista Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta Timo Lehtiniemi Yksikön päällikkö Maaseutu ja energia yksikkö 1 Loppukauden 2007-2013 kuulumisia POPELYn maaseuturahaston rahoituskiintiöstä ei ole jäämässä
Maaseutujaoston kokous 17.9. Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Maaseutujaoston kokous 17.9 Timo Lehtiniemi, yksikönpäällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 22.9.2015 Maatalouden investointituet Myönnöt tehdään tukijaksoittain ja hankkeet kilpailevat keskenään
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry
Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä
Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma
Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Sykettä Suomen sydämestä Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus 12.2.2015 Sivu 2 Maaseudun kehittämisen perusperiaatteet Keski- Suomessa
Maaseutuohjelma Pohjois- Pohjanmaalla väliarviointi itsearviointina. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö
Maaseutuohjelma Pohjois- Pohjanmaalla väliarviointi itsearviointina Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Sivu 1 28.2.2019 Vuosi 2018 oli vaikuttavuuden vuosi aineistot Alkuvuosi 2018 - kick off tilaisuus Alueellisen
Kainuun biotalousstrategia Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016
Kainuun biotalousstrategia 2015 2020 Jouni Ponnikas, Kainuun liitto Kevät 2016 Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto 1 Biotalous (Suomen biotalousstrategia) Kevät 2016 Jouni Ponnikas / Kainuun liitto
EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013
MAASEUTURAKENTAMISEN SUUNNITTELUN AJANKOHTAISPÄIVÄ 3.2.2009 EU-maaseutupolitiikan suuntaviivat ja Suomen ohjelma vuosille 2007-2013 C-G Mikander, Maaseutuvirasto Sivu 1 4.2.2009 EU:n maaseutupolitiikka
Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet
Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.
Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne