Pöyliöjärventie 2-8, vesikaton saneeraus
|
|
- Outi Ahola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 / 7 Rakennushankkeen nimi Pöyliöjärventie 28, vesikaton saneeraus Tilaaja Kemijärven Kaupunki Rakennuttajatehtävät Kemijärven kaupunki / Tekniset palvelut Tässä asiakirjassa on esitetty tarjouskyselyn mukaisen urakan rakentamis, hanke, kiinteistö ja käyttäjätehtävien sisältö Tehtävien sisältö on esitetty Talo 2000 hanke ja tuotantonimikkeistöjen seloisteissa, jotka on nähtävissä osoitteessa: Merkinnät kunkin osapuolen kohdalla sarakkeissa: = tilaajan sarakkeessa tarkoittaa sitä, että tilaaja hoitaa velvollisuuden, tehtävän ja/tai työsuorituksen tuottamisen myös muiden osapuolten käyttöön työmaalla = ao. urakoitsijan sarakkeessa tarkoittaa sitä, että urakoitsija vastaa velvollisuudesta, tehtävästä ja/tai työsuorituksesta vain oman urakan osalta o = ao. urakoitsijan sarakkeessa tarkoittaa sitä, että urakoitsijalle kuuluu velvollisuuden, tehtävän ja/tai työsuorituksen tuottaminen myös muiden osapuolten käyttöön työmaalla 1 RAKENNUSOSAT (tarkempi erittely löytyy Talo2000 nimikkeistöstä) Kaikki rakennusosat Talo2000 tuotantonimikkeistön periaatteiden (s. 35) mukaisesti lukuun ottamatta tässä asiakirjassa ja muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa mainittuja poikkeuksia Rakennusosat (yleisesti) seuraavasti: Urakoitsijoiden töihin liittyvät rakennustekniset työt, kuten muuraus, betoni, rappaus, kirvesmiehen, puusepän yms. työt Purkutyöt seuraavasti: Rakenteiden purku, avaus ja uudelleen sulkeminen purettavia LVISasennuksia varten Ei käyttöön jäävien nykyisten LVIlaitteiden ja putkistojen purku Säätölaitteiden purku ao. suunnitelmissa esitetyn laajuuden mukaan Nykyisten sähköasennusten purku, siirtäminen ja uudelleen asennus ao.suunnitelmassa esitetyn laajuden ja sähköselostuksen mukaisesti Sähköasennusten jännitteettömiksi teko ennen purkutöiden aloitusta ja huolehtiminen, ettei nykyisiä käytössä olevia asennuksia vaurioiteta Vanhojen työkoneiden irroitus ja siirto tilaajan osoittamaan paikkaan kiinteistössä. Uudelleen asennettavat koneet suojataan pölyltä ja kolhuilta. Laitteet ja kalusteet ovat tilaajan omaisuutta Vesikaton vanhojen käytöstä poistettavien läpivientien, piippujen yms. purku ja uudelleen paikkaus Tarkastus ja huoltoluukut seuraavasti: Asennusohjeet / asennuspiirustukset tarkastus ja huoltoluukuista Tarkastus ja huoltoluukut tai helposti avattavat rakenneosat alakattoihin, roiloihin yms. rakenteisiin puhdistusluukkujen, säätö ja sulkuventtiilien, tuntoelimien, palopeltien, jakorasioiden yms. huollettavien ja tarkastettavien asennusten kohdalle
2 2 / 7 Suunnitelmaasiakirjoissa sisällytettyjen luukkujen, kehyksien, säleikköjen yms. toimittaminen Urakoitsijoiden toimituksiin suunnitelmaasiakirjoissa sisällytettyjen luukkujen, kehyksien, säleikköjen yms. asentaminen Tekniset tilat seuraavasti: Kaikki rakennustekniset työt 2 TEKNIIKKAOSAT 23 Sähköosat Kaikki sähköosat Talo2000 tuotantonimikkeistön periaatteiden (s. 3 5) mukaisesti lukuun ottamatta tässä asiakirjassa ja muissa tarjouspyyntöasiakirjoissa mainittuja poikkeuksia Sähkölaitteet yleisesti seuraavasti: Toimitusrajat ks. sähkösuunnitelmat Toimitus TNSjärjestelmään (5johdinjärjestelmä) soveltuvana Sähkölaitteet ja asennukset (yleisesti) seuraavasti: Laitteiden asennusolosuhteiden mukainen suojausluokka Hälytysten impulssielimien toimitus potentiaalivapain koskettimin 3vaihekytkentä (ellei suunnitelmaasiakirjoissa ole mainittu toisin) Luettelon laatiminen urakkaan kuuluvien sähkölaitteiden liitäntätiedoista (sijainti, tunnus, malli, liitäntäteho, nimellisjännite ja virta, kytkentätapa ym.) Sopiminen yhtenäisestä laitteiden ja kaapeleiden merkintätavasta ja sen hyväksyttäminen tilaajalla Huippuimureiden turvakytkimet 3 HANKETEHTÄVÄT 31 Hankkeen johtotehtävät 311 Rakennuttaminen 3111 Hankkeen valmistelu 3112 Suunnittelun valmistelu ja ohjaus 3113 Rakentamisen valmistelu 3114 Rakentamisen ohjaus 3115 Vastaan ja käyttöönoton ohjaus 3116 Takuuajan rakennuttaminen 3117 Muu hankkeen rakennuttaminen 312 Paikallisvalvonta 3121 Rakentamisen työmaavalvonta 3122 Tekniikan työmaavalvonta 3123 Muu paikallisvalvonta
3 3 / Hankkeen hallinto 3131 Hankkeen hallintotehtävät 3132 Lupatehtävät 3133 Rakentamisen vakuuttaminen Rakennustyövakuutus, kattaa valmiin työn Palovakuutukset Vastuuvakuutukset Työntekijävakuutukset Muut vakuutukset 3134 Muu rakennuttamisen hallinto 32 Suunnittelutehtävät 321 Tilasuunnittelu 3211 Toiminnallinen tilasuunnittelu 3212 Tilayhteyssuunnittelu 322 Rakennussuunnittelu 3221 Pääsuunnittelu 3222 Arkkitehtisuunnittelu 3223 Rakennesuunnittelu 3224 LVIsuunnittelu 3225 Sähkösuunnittelu 3226 Sisustussuunnittelu 3243 Huoltokirjatehtävät Tuoteselosteet, käyttöturvallisuustiedotteet ja huoltoohjeet Tuotekelpoisuustodistusten hankkiminen kaikista käytetyistä rakennusmateriaaleista Kaikkien asiakirjojen toimitus sähköisessa muodossa suomenkielisinä Luovutusasiakirjat seuraavasti: a. Tarkekuvat Tarkekuvien laatiminen ja niiden toimittaminen valvojalle kuitattavaksi Kaikista muutoksista, joista ei ole muutospiirustusta, tarkekuvien b. Muut luovutusasiakirjat Luovutusasiskirjojen toimittaminen suunnitelmien mukaisesti Viranomaisten leimoilla varustetut lupapiirustukset ja niihin liittyvät luvat Viranomaisten tarkastuspöytäkirjat Takuusitoumuksien luovuttaminen 332 Työmaan johtotehtävät 3321 Vastaava työnjohto Työmaan hallintojärjestelyt Työmaan vastaava johto Töiden yhteensovittaminen ja mahdollisten ristiriitojen sovittaminen Työmaakokouksien puheenjohtajana ja sihteerinä toimiminen Työmaapäiväkirjan pito Tietojen antaminen työmaapäiväkirjaan kirjallisesti (työvaiheilmoitukset)
4 4 / Työnsuunnittelu ja ohjaus Aikataulut seuraavasti: Työnaikaisen alustavan suunnitelmaaikataulun laatiminen Rakennusvaiheaikataulun laatiminen ja valvominen Työaikataulujen laatiminen ja valvominen Viikkoaikataulujen laatiminen ja valvominen Työmaasuunnitelmat seuraavasti: Kaikkien viranomaisten, määräysten ja työselitysten mukaisten suunnitelmien laatiminen Työmaakohtainen laatusuunnitelman laatiminen myös alihankkijoiden töiden osalta Tilaajan edellyttämien valvontatoimenpiteiden sisällyttäminen työmaakohtaiseen laatusuunnitelmaan Työmaasuunnitelman laatiminen 3323 Työmaan työturvallisuus Työsuojelun toteuttaminen lakien ja määräysten mukaisesti Työsuojelun valvonta ja johto työturvallisuusasiakirjan mukaisesti Työturvallisuustarkastukset (turvallisuusasiakirjan mukaisesti) Työsuojeluhenkilökunta (tuosuojelusta vastaavan henkilön nimeäminen) Kaikki viranomaisten ja määräysten edellyttämien turvallisuussuunnitelmien laatiminen ja toimittaminen viranomaisille Työntekijöiden työhönopastus ja perehdyttäminen (myös aliurakoissa) Kulkuluvat Henkilökohtaiset kuvalliset tunnisteet Henkilökohtaiset suojavarusteet Turvalaitteet Turvallisuusrakenteet Turavarakenteiden poistaminen ja palauttaminen (esim. kaiteet, aukkosuojaukset, katokset) 3324 Rakennustyön työnjohto ja valvonta Työnjohto seuraavasti: Työnjohtajan nimeäminen muiden urakoiden aputöitä varten Työnjohtajan nimeäminen toimimaan yhdyshenkilönä osapuolten välillä Urakan aloituspalaverit ja urakoitsijapalaverit: Urakan aloituspalaverien ja urakoitsijapalaverien järjestäminen Osallistuminen urakan aloituspalavereihin ja urakoitsijapalavereihin Työkohteen vastaanotto seuraavasti: Työkohteen vastaanottotarkastus edelliseltä urakoitsijalta Em. vastaanotosta laaditaan kirjallinen virhe ja puutelista. Ennakkotarkastatukset seuraavasti:
5 5 / 7 Ennakkotarkastuksien pitäminen (mm. peittyvät rakenteet) Tarkastuksista ilmoittaminen työmaan johtovelvollisuuksista vastaavalle Tilaajan edustajalle on varattava mahdollisuus osallistua em.tarkastuksiin Muistio tehdyistä tarkastuksista ja niiden merkitseminen työmaan tarkastusasiakirjaan Informointivelvollisuudet seuraavasti: Muiden työsuoritusten suunnitelmiin tutustuminen oman työsuorituksen osalta Muiden osapuolten työsuoritusta, hankintaa tai suunnittelua palvelevien tietojen toimittaminen Vastaanotto seuraavasti: a. Yleistä Vastaanottomenettelyn koordinointi Vastaanoton alustavan aikataulun laadinta Laitteiden ja materiaalin ennakkohyväksyttäminen tilaajalla Asennustapatarkastukset tilaajan edustajan kanssa Vastaanottomenettelyn kokeiden ja tarkastuksien suorittaminen Uuden vastaanottotarkastuksen järjestäminen liiallisten puutteiden takia Muiden tarkastuksien uusiminen urakan puutteiden vuoksi Rakennustyön valmius ennen vastaanottotarkastusta (itselle luovutus) kirjallisena Tilaajalle ja työmaan johtovelvollisuuksista vastaavalle on varattava mahdollisuus osallistua kaikkiin tarkastustilaisuuksiin ja kokeisiin Osatarkastuksien edellyttämät mittaukset omilla mittalaitteilla Pöytäkirjojen laatiminen tarkastuksista, mittauksista ja kokeista Em. pöytäkirjojen toimittaminen tilaajalle ja työmaan johtovelvollisuuksista vastaavalle Luovutusdokumenttien tarkastus ja luovuttaminen b. Viranomaistarkastukset Rakennusvalvontamaksun mukaiset viranomaistarkastukset Muiden viranomaistarkastuksien pitäminen kustannuksellaan c. Rakennusosien vastaanotto Rak.teknisten töiden osalta tilaajan edustajat pitävät ennakkotarkastuksen Tarkastuksiin osallistuminen Takuuajan toimenpiteet seuraavasti: Takuuajan toimenpiteet tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti Takuutarkastukseen osallistuminen Muut tarvittavat katselmukset ennen rakennustöiden alkua Muut tarvittavat katselmukset kohteen valmistuttua
6 6 / 7 34 Työmaatehtävät 341 Työmaapalvelut 3411 Työmaarakennukset Sosiaalitilat kalusteineen Varasto, yms. tilojen hankkiminen kalusteineen Kiinteä puhelin ja faksi työasioita varten käyttökustannuksineen Kopiokone työasioita varten Aitaukset ja työmaakilvet seuraavasti: Työmaakilpi, hankinta ja asennus Työmaaaidan ja porttien valmiselementtien toimitus Työmaaaidan ja porttien rakentaminen Jalankulkukäytävien rakentaminen materiaaleineen viranomaisten vaatimusten mukaisesti Työmaaaidan ja porttien urakan aikainen kunnossapito 3413 Avustavat rakennustyöt Huoltoovet ja tarkastusluukut Läpivientien sovituskappaleet ja tiivistykset seuraavasti: Rakennussuojaus seuraavasti: Suojauksen toteuttaminen tavaran / rakenteen vaurioitumista vastaan Suojauksien väliaikainen poistaminen ja uudelleen asettaminen Suojaukset työn aikana Laitteiden, kalusteiden, putkistojen, kanavistojen, valaisimien, savuilmaisimien, kaapelien, tms. suojaukset kolhiutumiselta, pölyltä ja lialta, tarvittaessa kiintein suojuksin (asennettuja laitteita ym. ei saa käyttää alustoina muissa töissä) Lumi ja jäätyöt seuraavasti: Työkohteen lumi jäätyöt Rakennuksen (rakennuspohjan) lumi ja jäätyöt Rakennusalueen lumi ja jäätyöt Tulityöt seuraavasti: Tulityöt valvontoineen ja tulityökortteineen sisältäen tulityölupien myöntämisen Työmaan johtovelvollisuudesta vastaavalle ilmoitus tulityökortin omaavista henkilöistä Työmaan johtovelvollisuudesta vastaava luovuttaa listan tilaajalle Työnaikainen palosuojaus Työnaikainen paloturvallisuus Työmaan yleispalovartiointi Työnaikaisen paloilmoitusjärjestelmän rakentaminen, käyttö ja kunnossapito
7 7 / Käyttöaineet ja energia Sähkö (myös voimavirta) yhteen pisteeseen alueella Sähkö (myös voimavirta) yhteen pisteeseen rakennuksen kerroksessa Veden ja sähkönjakelu edellä mainituista vesi ja sähköpisteistä eteenpäin Työmaan yleisvalaistus normaalina työaikana (kulkutiet ja varastoalueet) Varsinainen työkohdevalaistus 3415 Työmaan lämmitys ja kuivaus 3416 Työmaan puhtaanapito ja suojaus Varastonhoito Rakennussiivous Jätehuolto 3417 Työmaan vartiointi Omien työkalujensa ja tarvikkeidensa vartiointi Käytössään olevien tilojen lukitseminen ja vartiointi 342 Työmaakalusto 3421 Nostot ja siirrot 3422 Telineet 3423 Työmaakuljetukset 3424 Muu työmaan kalusto Työvälineet, koneet ja apulaitteet Työtarvikkeet ja pientarvikkeet
URAKKARAJALIITE URAKKARAJALIITE MAANRAKENNUS- JA KUITUTÖIDEN URAKKARAJALIITE
URAKKARAJALIITE MAANRAKENNUS- JA KUITUTÖIDEN URAKKARAJALIITE 1. HALLINTOJÄRJESTELYT 1.1. Yleistä 1.2. Informointivelvollisuudet 1.3. Asioiden kirjaaminen 1.4. Työaikataulu 1.5. Piirustusaikataulu Työmaan
Pientaloteollisuus PTT ry PIENTALOPAKETTIEN YLÄKÄSITTEET 01.06.2010 1(5)
1(5) TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS Materiaalitoimitus = M Materiaalit toimitetaan asennettuna = A Ei sisälly toimitukseen = tyhjä solu YLÄKÄSITTEET Talopaketin toimituslaajuus 1 RAKENNUSOSAT TALOVALMIS MUUTTOVALMIS
Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka, Turvallisuusasiakirja, kokonaisurakka 1. YLEISTÄ Turvallisuusasiakirjan tarkoitus...
TURVALLISUUSASIAKIRJA 16.10.2018 Sivu 1/5 Tilaaja: Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kyöstintie 4, 84100 Ylivieska Hanke: Jokirannan koulu A-rakennus purku-urakka Visalantie 5, 84100 Ylivieska
Urakkaohjelma. Pvm. 14.11.2014. Projekti nro Projekti 1649V01. Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus. Kittilä VESIJOHTOJEN SANEERAUS
Laatija Rauno Huuki Urakkaohjelma Pvm. 14.11.2014 Sivu 1(9) Projekti nimi, Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Projekti nro Projekti 1649V01 Kaukosen asuinrakennuksen vesijohtosaneeraus Kittilä
NURMES-TALON PERUSKORJAUS
NURMES-TALON PERUSKORJAUS URAKKARAJALIITE Päiväys 17.5.2019 Tämä urakkarajaliite koskee seuraavia urakoita: MAANRAKENNUSURAKKA Laatija Jere Korhonen 1 URAKKARAJALIITTEEN SISÄLLYSLUETTELO 1. HALLINTOJÄRJESTELYT
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ. Turun kaupunki. Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Tilapalvelut PL11 20100 TURKU
Turun kaupunki TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Sivu 1/5 Tilaaja: Turun kaupunki, Kiinteistöliikelaitos, Tilapalvelut PL11 20100 TURKU TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ 1.1. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus
KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA
KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA 22.2.2017 SUUNNITTELIJAT, ASIANTUNTIJAT 0 RAKENNUSKOHTEEN TIEDOT 0.1 Rakennuskohde ja -paikka Kihniön kunta, Kihniön yhtenäiskoulu
TILAAJAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
BERNERIN HALLIN VESIKATTEEN UUSIMINEN TILAAJAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Laatija: Osmo Jauhiainen 1 (4) TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1. YLEISTÄ 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus Tämä turvallisuusasiakirja on
KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,
E S I K O U L U NAHKIALAN KOULU
E S I K O U L U MÄNTYSALONTIE 3 37800 TOIJALA K O R J A U S - J A M U U T O S T Y Ö URAKKARAJALIITE 06.07.2016 1 1. HALLINTOJÄRJESTELYT Jokaisen urakoitsijan tulee tutustua toisen osa-alueen suunnitelmiin
TURVALLISUUSASIAKIRJA
9.5.2017 TURVALLISUUSASIAKIRJA KYYHKYSENKATU 10 IMATRA Purku-urakka Laatija:Wise Group Finland Oy, Riitta Honkalammi Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 0 Yleistä 3 0.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 0.2 Päätoteuttajan
RAKENTAMISEN JOHTAMINEN 1. HALLINNOLLISET ASIAT. 1.1 Vastuullisten ja valtuuksien ilmoittaminen. 1.2 Rakennuspaikka ja sen rakennusaikainen käyttö
19.11.2002 Sivu 1/5 1. HALLINNOLLISET ASIAT 1.1 Vastuullisten ja valtuuksien ilmoittaminen Tilaaja ilmoittaa kirjallisesti urakkaneuvotteluissa tai viimeistään ensimmäisessä työmaakokouksessa tilaajan
JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
9.7.2014 Sivu 1/7 Tilaaja: RVLE kiinteistöyksikkö Niskapietiläntie 32 E 55910 Imatra Projekti: Onttola 2010R-00020.01, Ivalo 2010R-00041.01 Ivalon ja Onttolan ampumaratojen kehittäminen JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
KITTILÄN LUKIO JULKISIVUKORJAUS TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
28.2.2017 KITTILÄN LUKIO JULKISIVUKORJAUS TYÖ 1894 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 2 1.2 Päätoteuttaja... 2 1.3 Töiden yhteensovitus ja työsuojelu...
KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU
TAMPEREEN KAUPUNKI LIITE 5 TURVALLISUUSASIAKIRJA KOUKKUTIE, KUMPUTIE, KUNNASTIE, LAALAHDENKUJA JA PEKANKATU RUOTULA JA TAKAHUHTI Suunnitelmanumerot:14105, 14104, 14103, 14163, 14164 TAMPEREEN KAUPUNKI
PTT:N VESIKATTOVALMIS TOIMITUKSEN SISÄLTÖKUVAUS
PTT:N VESIKTTOVLIS TOIITUKSEN SISÄLTÖKUVUS Tähtikvartetti -kampanjan tarkan toimituserittelyn saat omalta Kotikonkariltasi. ateriaalitoimitus ateriaalit toimitetaan asennettuna VESIKTTO- VLIS Tontin alueosat
HATTULAN YHTEISKOULU/LUKION VESIKATTEEN UUSIMINEN
HATTULAN YHTEISKOULU/LUKION VESIKATTEEN UUSIMINEN TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖTURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖASIAT 3.1 Yleistä Työturvallisuuteen liittyvät asiat ja työsuojeluorganisaatio on esitettävä työmaan
Urakkarajaliite (YSE1998) Sammakkokangas Oy Äänekosken jäteasema
Urakkarajaliite (YSE1998) Sammakkokangas Oy Äänekosken jäteasema Urakkarajaliite 1/13 Sisältö 1 Rakennushankkeen yhteystiedot... 3 1.1 Rakennuskohde... 3 1.2 Tilaaja/rakennuttaja... 3 1.3 Suunnittelu...
ETELÄ KARJALAN JÄTEHUOLTO OY:N KUIVAMÄDÄTYSLAITOKSEN SEKÄ BIOKAASUN JALOSTUS JA TANKKAUSASEMAN SUUNNITTE LU JA KVR URAKKA ASENNUSJÄRJESTELYSOPIMUS
ETELÄ KARJALAN JÄTEHUOLTO OY:N KUIVAMÄDÄTYSLAITOKSEN SEKÄ BIOKAASUN JALOSTUS JA TANKKAUSASEMAN SUUNNITTE LU JA KVR URAKKA ASENNUSJÄRJESTELYSOPIMUS 1.11.2017 Asennusjärjestelysopimus Tilaaja: Urakoitsija:
MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA
MYRSKYLÄN KUNTA TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS URAKKAOHJELMA 1 Sisältö MYRSKYLÄN KUNTA... 0 TERVEYSASEMAN PERUSKORJAUS... 0 URAKKAOHJELMA... 0 SISÄLTÖ... 1 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT... 3 0.1 RAKENNUTTAJA,
Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista
Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista Päätehtävät ja roolit Tilaaja päättää Isännöitsijä johtaa taloyhtiötä Projektijohtaja johtaa hanketta Valvoja valvoo
TURVALLISUUSASIAKIRJA
TURVALLISUUSASIAKIRJA 22.2.2019 Tilaaja: SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ RATAKATU 36 Hanke: TOIMISTOTILOJEN JÄÄHDYTYSJÄRJESTELMÄT Asiakirjan versiopäivitykset 22.2.2019, Pertti Jalonen, Luotu turvallisuusasiakirja
KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 TURVALLISUUSASIAKIRJA
JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 31.1.2013 KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 2(6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja/päätoteuttajan tehtävät
Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
Komin ylikulkukäytävä, U-6514 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 16.1.2015 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jesse Lindholm A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
URAKKARAJALIITE LAITILAN KAUPUNKI KAUKOLANKODIN ASTIANPESULINJASTOTILAN SANEERAUS (RU)
1 URAKKARAJALIITE LAITILAN KAUPUNKI KAUKOLANKODIN ASTIANPESULINJASTOTILAN SANEERAUS (RU) Kaukolantie 30 23800 LAITILA HANKE 3 / 2017 2 Urakkarajaliite SISÄLLYSLUETTELO 1. HALLINTOJÄRJESTELYT... 3 1.1 TYÖMAAN
Puh. (02), Fax. E- URAKKARAJALIITE ITÄKULMAN KOULU ULKOPUOLISET SANEERAUSTYÖT KAIVOLANTIE 1058 LAITILA
1 Puh. (02), Fax. E- mail: @.fi URAKKARAJALIITE ITÄKULMAN KOULU ULKOPUOLISET SANEERAUSTYÖT KAIVOLANTIE 1058 LAITILA 11.3.2019 Tämä urakkarajaliite koskee seuraavia urakoita: SALAOJITUS JA SADEVESIJÄRJESTELMÄ/VEDENERISTYSURAKKA
RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209
syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot
TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE
SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
1.2.2008 Sivu 1/7 Tilaaja: SY-Invest Oy Kalevankatu 56 a A 00180 Helsinki Hanke: KOY Köydenpunoja TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Sivu 2/8 KOY KÖYDENPUNOJA SISÄLLYSLUETTELO: 1. Yleistä...3 1.1. Turvallisuusasiakirjan
SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET.
SOPIMUS(luonnos) KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET KÄSIN ASENNETTAVAT PÄÄLLYSRAKENTEET Hanke Nurmijärven kunnan Klaukkalan ja Lepsämän alueurakka 1.10.2017-30.9.2020. Urakkakohde Urakkakohteina Nurmijärven
URAKKAOHJELMA HYÖKKÄLÄN ALAKOULUN VÄISTÖTILAT
URAKKAOHJELMA HYÖKKÄLÄN ALAKOULUN VÄISTÖTILAT 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN TIEDOT... 3 1.1 TILAAJA... 3 1.2 TOIMITTAJA... 3 2. RAKENNUSKOHDE... 3 2.1 RAKENNUSKOHDE... 3 2.2 RAKENNUSPAIKKA... 3 3. HANKKEEN
URAKKARAJALIITE LAITILAN KAUPUNKI OPISTOTALON JULKISIVUSANEERAUS (RU) Urheilutie LAITILA HANKE 2 / 2017
1 URAKKARAJALIITE LAITILAN KAUPUNKI OPISTOTALON JULKISIVUSANEERAUS (RU) Urheilutie 5 23800 LAITILA HANKE 2 / 2017 2 Urakkarajaliite SISÄLLYSLUETTELO 1. HALLINTOJÄRJESTELYT... 3 1.1 TYÖMAAN HALLINTO...
Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut ALASTARO. Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri
Tilaaja: Loimaan Kaupunki Rakennuttamispalvelut 32440 ALASTARO Laatija: Janne Ilmalahti Rakennuttamisinsinööri Hanke: Uimahalli Vesihovin saneeraus Kuusitie 1 32210 LOIMAA Versio Sisältö Vaihe Päiväys
URAKKARAKENTAMISEN PROSESSI
ALUSTAVAT TYÖT Laskentaasiakirjoihin perehtyminen Urakkaneuvotteluun ja sopimukseen tutustuminen Budjettiin tutustuminen ja aikataulun laatiminen Resurssien hankinta - Miehet - Koneet - Aliurakoitsijat
TURVALLISUUSASIAKIRJA
3.4.2017 Sivu 1/8 Tilaaja: Iisalmen kaupunki / Tekninen toimiala PL 10 74101 IISALMI Hanke: Kauppis-Heikin koulun purku-urakka TURVALLISUUSASIAKIRJA Iisalmen kaupungin Toimitilat Pohjolankatu 14, 74100
Yhteiset kokoukset ja toimitukset
Yhteiset kokoukset ja toimitukset Talonrakennusteollisuus ry VT, KTM Työmaakokoukset Työmaakokouksen tarkoituksena on luoda kontakti osapuolten kesken todeta työmaan tuotannon tila tutkia onnistuneen lopputuloksen
HANKENIMIKKEISTÖ. Haahtela nimikkeistö: TYÖMAATEHTÄVIEN HANKENIMIKKEISTÖ. Talo 2000 Hankenimikkeistön mukaisesti. Työmaatehtävien hankenimikkeistö
Haahtela nimikkeistö: TYÖMAATEHTÄVIEN HANKENIMIKKEISTÖ Talo 2000 Hankenimikkeistön mukaisesti Sivu 1/10 3.4 Työmaatehtävät Työmaatehtäviä ovat työmaata kokonaisuutena palvelevat työmaapalvelut ja työmaan
KITTILÄN YLÄASTE JULKISIVUREMONTTI YHDYSKÄYTÄVÄN JA TAVARAN VASTAANOTON KOHDALLA TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
19.3.2015 KITTILÄN YLÄASTE JULKISIVUREMONTTI YHDYSKÄYTÄVÄN JA TAVARAN VASTAANOTON KOHDALLA TYÖ 1611 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 2 1.2 Päätoteuttaja...
KOIVIKKO D, RIVITALON PERUSKORJAUS, KVR TURVALLISUUSASIAKIRJA
1 KOIVIKKO D, RIVITALON PERUSKORJAUS, KVR TURVALLISUUSASIAKIRJA 3.5.2017 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 1.1. Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2. Turvallisuusasiakirjan laadinta ja ylläpito...
Tarjous. Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen
Tarjous Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen mika.pitkanen@turku.fi PÄÄSKYVUOREN UUSI ASEMAKAAVA-ALUE URAKAN RAKENNUSTYÖN VALVONTA,
TURVALLISUUSASIAKIRJA
KAUHAJOEN KAUPUNKI URHEILUTIEN SILLAN rakentaminen kokonaisurakkana KAUPUNKI 2(7) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus 3 1.2 Päätoteuttaja 3 1.3 Töiden yhteensovitus 3 1.4
URAKKARAJALIITE PÄIVÄTOIMINTAKESKUS ARKKITEHTITOIMISTO JARI HINTSALA
1 PÄIVÄTOIMINTAKESKUS 3.4.2013 2 1 HALLINTOJÄRJESTELYT...3 1.1 Työmaan hallinto...3 1.2 Informointivelvollisuudet...3 1.3 Työmaan ohjaus ja valvonta...3 1.4 Asioiden kirjaaminen...3 1.5 Työaikataulu...4
1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.
1 Urakkasopimus YSE 1998 RT 80260 RT 80260 1(5) URAKKASOPIMUS YSE 1998 Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998. Hanke Numero Rakennuskohde Urakkasopimus PÄÄURAKKA 1
Eura kunta Koulukeskuksen paikoitusalue Valaistus Eura HANKINTASELOSTUS SÄHKÖ- JA TELETEKNISET JÄRJESTELMÄT
Eura kunta Koulukeskuksen paikoitusalue Valaistus Eura HANKINTASELOSTUS SÄHKÖ- JA TELETEKNISET JÄRJESTELMÄT 02.06.2016 Muutos A 26.5.2017 Lisätty piha-alueen valaistus A0 YLEISTIEDOT KOHTEESTA... 2 A01
Harjavallan kaupunki, Tekninen lautakunta Keskustie 5b,29200 Harjavalta. Urakkamuotona on kokonaishintaurakka.
HARJAVALLAN KAUPUNKI Tekniset palvelut Keskustie 5b Päiväys Dnro 29200 HARJAVALTA 8.7.2013 URAKKAOHJELMA MULLINMÄENTIE,POROLANOJAN SILLAN RAKENTAMINEN 1 TILAAJA JA RAKENNUTTAJA Nimi: Osoite: Harjavallan
Myrskylän kunta 24.01.2012 1119. Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma
Päiväkoti Helmi-Tarhan saneeraus ja lisärakennus Urakkaohjelma 24.01.2012 1119 Arkkitehtitoimisto Hovi & Nikki, 48100 KOTKA tel. +358 5 210 3400 posti@edifica.fi Sisältö SISÄLTÖ... 2 0 RAKENNUSHANKKEEN
URAKKASOPIMUSLUONNOS
27.6.2018 Sivu 1/8 Tilaaja Kemijärven Kaupunki / Tekniset palvelut Vapaudenkatu 8 B 98100 Kemijärvi Urakoitsija Rakennuskohde Vesikaton saneeraus Pöyliöjärventie 2-8 98120 Kemijärvi Sivu 2/8 Me allekirjoittaneet
RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO
RAKENNUSURAKAN VALVONTA JA VASTAANOTTO OSASTOPÄÄLLIKKÖ HARRI MÄKINEN SUOMEN TALOKESKUS OY 27.4.2012 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto
HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN
26.2.2015 Sivu 1/2 Lauri Laukkanen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hanke: 003 01/nykytila Karkkilan terveysasema Huhdintie 23-25 03600 Karkkila Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Päiväys 12.4.2018 Savonlinnan Vuokratalot Oy / Hilkanhaka 7 ja 8 purku-urakka Kuusniementie 17 B ja 19, 57600 Savonlinna Savonlinnan Vuokratalot Oy Puistokatu 13 57100 Savonlinna
Rakentamisen laadun prosessi
Rakentamisen laadun prosessi Työn suunnittelu Työmaan toimintasuunnitelma Työn toteutus Rakenne- tai työvaihekohtainen laaturaportti Urakkakohtainen laaturaportti Työnaikainen laadunvarmistus Poikkeamaraportti
Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihanke
Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihanke Vertailulomake Tilaajan edustajan arviointi ehdokkaan aiemmin toteuttamasta rakennushankkeesta POSTIOSOITE: PL 60, 04301 TUUSULA; KÄYNTIOSOITE: HYRYLÄNTIE
SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 1 2. VAARAA AIHEUTTAVAT RAKENNUSTYÖT... 3 3. RAKENNUSTYÖN SUORITUSVAATIMUKSIA... 3
Mäntyharjun päiväkoti Turvallisuusasiakirja 1 / 5 SISÄLLYSLUETTELO: 1. YLEISTÄ... 1 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 1 1.2 Päätoteuttaja... 2 1.3 Urakoitsijat... 2 1.4 Töiden yhteensovitus ja työsuojelu...
Pohjos-Suomen Teollisuusopisto Johtamislaboratorio Vellamontie 12 90500 OULU
Pohjos-Suomen Teollisuusopisto Johtamislaboratorio Vellamontie 12 90500 OULU URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Päiväys 5.03.2010 Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: KOKONAISHINTAURAKKA URAKKAOHJELMAN
LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO. Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015
LVI-työselitys HATTULAN SEURAKUNTA VIRASTO- JA SEURAKUNTATALO Ulkopuoliset viemäriputket 09.06.2015 HATTULAN SEURAKUNTA LVI SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 1 1.1 RAKENNUSKOHDE 1 1.3 SUUNNITTELIJAT 1 1.4 HANKINNAN
RAKENTAMISEN JOHTAMINEN 1 HALLINNOLLISET ASIAT. Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI. Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012
31.3.2011 Sivu 1/11 Diaarinumero: 5561/2008 Projektinumero: 601010 Tilaaja: Liikelaitos Oulun Tilakeskus PL 30 90015 OULUN KAUPUNKI Hanke: Metsokangas II, päiväkoti 2011-2012 RAKENTAMISEN JOHTAMINEN 1
YSE:n käyttö PKSSK:ssa
INVESTOINNIT PKSSK:SSA G2, Päiki, apteekki ja silmäyksikkö 12/2011 (12,8 milj. ) L1, psykiatriatalon 1. vaihe10/2013 (12,2 milj. ) P2, pysäköintitalo 2. 12/2013 (9,0 milj. ) K-talo tehostetun palveluasumisen
suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri
Osakasmuutosten valvonta asuntoosakeyhtiössä: toimijoiden pätevyys, suunnitelmien tarkastus ja arkistointi sekä töiden valvonta 2.12.2014 Jari Hännikäinen neuvontainsinööri Oikeus ja velvollisuus 1.7.2010
VANTAAN KAUPUNKI RUUSUKVARTSINKATU, LUMIKVARTSINKATU TYÖTURVALLISUUSLIITE. No 53209 / 10
VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 1(5) VANTAAN KAUPUNKI TYÖTURVALLISUUSLIITE No 53209 / 10 25.05.2014 VANTAAN KAUPUNKI 16UBS0001 2(5) SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3
TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Vastaanottaja Sotkamon kunta Asiakirjatyyppi Työturvallisuusasiakirja Päivämäärä 27.1.2017 Viite SOTKAMON KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN Päivämäärä 27.1.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Teemu Heikkinen Juha Hämäläinen
RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016
syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä
PAPPILANNIEMEN PÄÄRAKENUKSEN VESIKATON HUOLTOMAALAUSTYÖT
PAPPILANNIEMEN PÄÄRAKENUKSEN VESIKATON HUOLTOMAALAUSTYÖT TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA TYÖTURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖASIAT 3.1 Yleistä Työturvallisuuteen liittyvät asiat ja työsuojeluorganisaatio on esitettävä
TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu
1 TURVALLISUUSASIAKIRJA Mattilankatu JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka 16.4.2010 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 1.2 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 Rakennuttaja
URAKKAOHJELMA Savukosken vanhainkoti Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10)
11.02.2011 Perusparannus JA 11.02.2011 Sivu 2 (10) 1 TIETOJA RAKENNUSHANKKEESTA...4 1.1 Rakennuskohde...4 1.2 Rakennuttaja...4 1.3 käyttäjä...4 1.4 Suunnittelijat...4 2 URAKKAMUOTO...5 2.1 Urakkasuhteet...5
Ranuan Infra vuokratilat Ryhmis ja Monkkari URAKKARAJALIITE
1 Ryhmis ja Monkkari 30.10.2018 1 HALLINTOJÄRJESTELYT...2 1.1 Työmaan hallinto...2 1.2 Informointivelvollisuudet...2 1.3 Työmaan ohjaus ja valvonta...2 1.4 Asioiden kirjaaminen...2 1.5 Työaikataulu...3
URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998
URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998 Antero Oksanen Ville Laine Kim Kaskiaro CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy ja tekijät ISBN 978-952-246-015-8 Kannen suunnittelu:
TYÖTURVALLISUUSLIITE
JOROISTEN KUNTA Mutalantie 2 79600 JOROINEN KIINTEISTÖ OY ENSON METSURITALOT Kisakuja 79600 JOROINEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 17.08.2013 Tämä työturvallisuusliite koskee seuraavia urakoita: Pääurakka (Rakennusurakka)
Kontiomäen Monitoimitalon maalämpö URAKKARAJALIITE (YSE 1998)
Kontiomäen Monitoimitalon maalämpö URAKKARAJALIITE (YSE 1998) 1 1. HALLINTOJÄRJESTELYT 1.1 Työmaan hallinto Työmaan johtovelvollisuudesta vastaava (YSE 1998 4) urakoitsija, myöhemmin pääurakoitsija, on
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA. Päiväys 20.5.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI URAKKAOHJELMA Kaupunkirakennepalvelut Yhdyskuntatekniikka PIENET KADUNRAKENNUSKOHTEET 2010/2 URAKKAOHJELMA Päiväys 20.5.2010 P.M. URAKKAOHJELMAN SISÄLLYSLUETTELO URAKKAOHJELMA... 1
KUNNOSSAPIDON PROSESSI
ALUSTAVAT TYÖT Laskentaasiakirjoihin perehtyminen Urakkaneuvotteluun ja sopimukseen tutustuminen Tavoitebudjetin laatiminen Resurssien hankinta - Kunnossapitohenkilöstö - Koneet ja laitteet - Aliurakoitsijat
Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA
Pöytyän kunta Keskuskeittiö 1 Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA Insinööritoimisto H. Kiiski Oy 20.12.2017 Pöytyän kunta Keskuskeittiö 2 TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA 1 YLEISTÄ 1.1 Työturvallisuusasiakirjan
TURVALLISUUSASIAKIRJA KOLARIN KUNTA JÄNKÄNPAIKANTIEN MUUTOS
KOLARIN KUNTA JÄNKÄNPAIKANTIEN MUUTOS 2019 2 1. YLEISTÄ... 3 1.1. N TARKOITUS... 3 1.2. PÄÄTOTEUTTAJA... 3 1.3. TILAAJAN YLEISET TURVALLISUUSOHJEET... 3 1.4. YHDYSHENKILÖT... 3 1.5. TYÖMAAN TURVALLISUUSSUUNNITTELU...
PYSTYTYSTYÖN JA PURKUTYÖN TURVALLISUUSASIAKIRJA
15.10.2016 Sivu 1/9 Tilaaja: Hausjärven kunta/ tekninen toimiala Keskustie 2-4 12100 Oitti Hanke: Oitin ala-asteen väistötilat 2017 PYSTYTYSTYÖN JA PURKUTYÖN TURVALLISUUSASIAKIRJA Asiakirjan versiopäivitykset
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015
2238/752 1 (5) KAUNIAISTEN KAUPUNKI BREDANNIITYNKUJA, BREDAÄNGSGRÄNDEN TYÖTURVALLISUUSLIITE 6.8.2015 2238/752 2 (5) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työturvallisuusliitteen tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja...
Keskustien perusparannus. Puumala, Kirkonkylä PUUMALA. Tilaajan edustajat Sopimusasioissa Työsuoritukseen liittyvissä asioissa
Kunnanhallitus 14.8.2017 142 liite nro 1 URAKKASOPIMUS 8.8.2017 1(6) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH
Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista. Pirkko Vuori, Verohallinto
Tiedonantovelvollisuus rakentamispalveluista Pirkko Vuori, Verohallinto Tiedonantovelvollisuus urakoista Kuka on tiedonantovelvollinen? Kukin tilaaja ilmoittaa omat urakkatietonsa Ts. keneltä on tilannut
Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA
Hattulan seurakunnan virastotalon ja seurakuntatalon korjaus vaihe 1 URAKKAOHJELMA 3.7.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tietoja rakennushankkeesta...1 1.1 Rakennuskohde ja -paikka...1 1.2 Rakennuttaja...1 1.3
JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
23.2.2015 Sivu 1/9 Tilaaja: Kittilän kunta / tekninen osasto Valtatie 15 99100 Kittilä Hanke: Sirkan koulun laajennus JAETUN URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Asiakirjan versiopäivitykset 23.2.2015, Heikki
Kainuun Etu Oy Kainuun Uusi sairaala
Kainuun Etu Oy Kainuun Uusi sairaala Toteutusmuotona Allianssi-malli, osapuolet Kainuun sote Skanska Talonrakennus Oy Sweco Oy Caverion Suomi Oy Skanska Talonrakennus Oy Pohjois-Suomen ja Itä- ja Keski-Suomen
PL 21 07171 Pornainen Puh. 0400-415081 E-mail: jukka.pietila@pornainen.fi
PORNAISTEN KOULUKESKUKSEN TEKNISET TILAT Vesikaton uusimistyöurakka URAKKAOHJELMA 26.5.2014 0 RAKENNUSHANKKEEN YHTEYSTIEDOT 0.1 Rakennuttaja Kohteen rakennuttaja on Pornaisten kunta Yhdyshenkilö tekninen
Vastaanottotarkastus, pöytäkirja
Vastaanottotarkastus, pöytäkirja RAKENNUSKOHDE TAI SEN OSA, URAKAN KOHDE TAI SEN OSA Raision Ammattiopisto, laiturirakennuksen laajennustyöt RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Naantalin tilalaitos Käsityöläiskatu
TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT
Liite 4 TURVALLISUUSASIAKIRJA METSÄNHOITOPALVELUT 2 (6) SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 1.1 Turvallisuusasiakirjan tarkoitus... 3 1.2 Päätoteuttaja... 3 1.3 Töiden yhteensovitus... 4 1.4 Yhdyshenkilöt...
RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA
ENVIRONMENT PETRA PIHLAINEN RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA Sisältö Yleistä rakennuttamisesta Suunnittelu Urakan kilpailutus Eri osapuolien vastuista ja velvoitteista Vastaanotto Viestintä Yleistä rakennuttamisesta
Rakennuttajan edustajana ja tilaajana toimii Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus/rakentamispalvelut
KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMISKOHTEET 2013 2015 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA SOPIMUKSEN KOHDE 1.1 Rakennuttaja 1.2 Tilaaja 1.3 Toimittaja Rakennuttaja on Järvenpään kaupunki Rakennuttajan edustajana ja tilaajana
Sisällys. Tekninen osasto
81 1/8 Sisällys 1. RAKENNUSKOHTEEN TIEDOT... 2 1.1. Rakennuskohteet ja paikat... 2 1.2. Rakennuttaja... 2 1.3. Suunnittelijat... 3 2. YLEISTÄ... 3 2.1. Vastuu- ja yhteyshenkilöt turvallisuusasioissa...
Lämmitysjärjestelmien asentaminen
TALOTEKNIIKAN OSAAMISTARJOTIN 8.1. 31.5.2019 27.12.2018 1 Sisällys Lämmitysjärjestelmien asentaminen... 2 Lämmitysjärjestelmien asentamisen perusteet, 30 osp... 2 Putkistojen hitsaus... 3 Putkistojen hitsauksen
LUONNOS RT 80260 URAKKASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET. toukokuu 1998
toukokuu 1998 1 (10) URAKKASOPIMUS Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998 RT 16-10660, LVI 03-10277, Ratu 417-T, KH X4-00241. Hanke No Rakennuskohde 1 SOPIJAPUOLET
RTØ RT 80272 13-10- 2015 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P. syyskuu 2000 korvaa RT 80209
RTØ KAl1PUNKl 13-10- 2015 RT 80272 syyskuu 2000 korvaa RT 80209 VASTØNOTTOTARKASTUKSEN P YTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon
KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI
Porvoon kaupunki KEVÄTLAAKSONKALLION ASE- MAKAAVA-ALUE 481, MASSAS- TABILOINTI Turvallisuusasiakirja KEVÄTLAAKSONTIE, NIITTYSYRJÄNTIE, PUISTOKÄYTÄVÄ 2 JA PUISTOKÄYTÄVÄ 6 Viite 1510017110 Versio URAKKALASKENTA
RT TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA. Hanke Nro. Rakennuskohde Maijamäen kiertoliittymän rakentaminen
elokuu 2001 korvaa RT 80233 1 (5) TALOUDELLISEN LOPPUSELVITYKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Hanke Nro Rakennuskohde Maijamäen kiertoliittymän rakentaminen Tilaaja Naantalin
Kiimingin Jokirannan uusi koulu
Kiimingin Jokirannan uusi koulu Kuukausitiedote syyskuu 2019 Tällä tiedotteella pyrimme kuvaamaan rakennuskohteen työmaatilannetta sekä informoimaan kuntalaisia työmaalla tapahtuvista työvaiheista, laatu-
RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016
syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä
URAKKAOHJELMA (YSE 1998)
Rakennuskohde Tapio Oy Koy Maistraatinportti 4 00240 Helsinki URAKKAOHJELMA (YSE 1998) Tämä urakkaohjelma koskee seuraavia urakoita: PÄÄURAKKA (purku, rakennus ja sähköurakka) Laatija: Tilassa Oy Töölönkatu
RT 80272 VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209
syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (7) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä on otettu huomioon Rakennusurakan yleiset sopimusehdot
Rakennusautomaatiourakka, tarjouksen selonottoneuvottelun pöytäkirja
1 / 9 15.5.2019 Tilaaja Asematie 3, PL 76 52700 Mäntyharju Hanke, Kisalan urheiluhallin laajennus Kokousajankohta ja -paikka 15.5.2019 kello 10:30 Mäntyharjun kunnantalo, Asematie 3, Mäntyharju Läsnä Tapio
KOKONAISURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
30.6.2015 Sivu 1/8 Tilaaja: Hämeen ammattikorkeakoulu Oy PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammattikorkeakoulu Oy PL 230, 13101
RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016
syyskuu 2000 korvaa RT 80209 1 (8) VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA tarkistettu, muuttamaton, 2. painos, syyskuu 2016 Tämä pöytäkirjalomake ja lomake RT 80275 Virheluettelo liittyvät toisiinsa ja niissä
KOKONAISURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
Tilaaja: Petterinkulma Oy Kirkonsalmentie12 74120 Iisalmi Hanke: Asuinkerrostalojen ikkuna- ja parvekeoviremontti Kannelkuja 4 AB Töyrykatu 4 CDE Töyrykatu 6 ABC Töyrykatu 6 DEF KOKONAISURAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA
RAKENNUTTAJAN TURVALLISUUS- ASIAKIRJA, TURVALLISUUSSÄÄNNÖT JA MENETTELYOHJEET
RAKENNUTTAJAN TURVALLISUUS- ASIAKIRJA, TURVALLISUUSSÄÄNNÖT JA MENETTELYOHJEET HATTULAN VANHAN KUNNANVIRASTON ALUE PURKU-URAKKA VAHANEN RAKENNUSFYSIIKKA OY Linnoitustie 5, 02600 Espoo 2 (7) Sisällys 1 TURVALLISUUSASIAKIRJA