Containerships konserni Avainluvut, IFRS 10-12/ / / /2016. Muutos. Muutos
|
|
- Ilmari Korhonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Containerships Oyj Pörssitiedote klo 15:20 EEST Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Keskeiset taloudelliset tiedot - Liikevaihto 60,4 (50,6) milj. euroa - Käyttökate 4,4 (3,8) milj.euroa - Nettotulos 0,1 (0,8) milj. euroa Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat CONTAINERSHIPS on täyden palvelun logistiikkayhtiö, joka tarjoaa turvallisen ja nopean konttiliikenteen Itämeren, Pohjanmeren ja Välimeren alueilla. Valikoimaan kuuluvat sekä standardoidut että asiakaskohtaiset kontit ja eri kuljetusmuodot ovelta ovelle. Katsauskauden liikevaihdosta noin 87 prosenttia muodostui Itä- ja Pohjanmeren liikenteestä ja noin 13 prosenttia Välimereltä. Liiketoimintaympäristössä ei tapahtunut vuoden viimeisellä neljänneksellä merkittäviä muutoksia. Venäjän markkinatilanne on pysynyt talouspakotteiden ja maan yleisen taloustilanteen vuoksi haasteellisena. Ison-Britannian Brexit päätös ei ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut yhtiön liiketoimintaan. Toimintaympäristössä ei ennakoida tapahtuvan merkittäviä muutoksia lähitulevaisuudessa. Yhtiö etenee suunnitellusti valitulla ympäristöystävällisellä LNG-strategian mukaisella investointipolulla: laivojen rakennus on aloitettu ja LNG-alukset (neljä alusta) tulevat yhtiön käyttöön vuoden 2018 aikana. Yhtiö on kasvattanut LNG-rekkojen määrää Isossa-Britanniassa ja tutkii mahdollisuuksia lisätä LNG-rekkojen määrää myös Alankomaissa ja Suomessa. Välimeren liiketoiminnassa syksyllä 2016 aloitettu oma agentuuritoiminta Algeriassa on jatkunut positiivisesti. Tunisiassa ja Libyassa liiketoimintaa kehitetään yhteistyössä paikallisten agenttien kanssa. Containerships konserni Avainluvut, IFRS 10-12/ /2016 Muutos 1-12/ /2016 Muutos Liikevaihto, Meur 60,4 50,6 19,4 % 226,7 197,9 14,5 % Käyttökate, Meur 4,4 3,8 14,7 % 15,2 13,9 9,3 % % liikevaihdosta 7,2 % 7,5 % 6,7 % 7,0 % Liikevoitto, Meur 2,6 1,8 44,0 % 7,8 5,9 31,5 % % liikevaihdosta 4,3 % 3,6 % 3,4 % 3,0 % Tulos, Meur 0,1 0,8 0,2-1,4 % liikevaihdosta 0,1 % 1,6 % 0,1 % -0,7 % Omavaraisuuste 16,0 % 16,8 % -4,9 % 16,0 % 16,8 % -4,9 % Omavaraisuuste, oikaistu 20,8 % 21,3 % -2,4 % 20,8 % 21,3 % -2,4 % Henkilöstö keskimäärin ,6 % ,6 %
2 Containerships esittää käyttökatteen ja oikaistun omavaraisuusaseteen vaihtoehtoisina tunnuslukuina, koska ne kuvaavat johdon mielestä paremmin konsernin operatiivista liiketulosta ja taloudellista asemaa sekä parantavat vertailukelpoisuutta. Käyttökatteen täsmäytys liiketulokseen ilmenee konsernin laajasta tuloslaskelmasta. Oikaistu omavaraisuusaste (Omapääoma/taseen loppusumma *100) sisältää pääomalainan 6 Meur. Vaihtoehtoiset tunnusluvut eivät kuitenkaan korvaa IFRS-standardin mukaisia tunnuslukuja. Yhtiön liikevaihto kasvoi neljännellä vuosineljänneksellä 19,4 % edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta ja oli 60,4 (50,6) miljoonaa euroa. Itä- ja Pohjanmerellä rahtihintojen lasku pysähtyi ja kääntyi kvartaalin lopulla lievään nousuun. Välimerellä markkina- ja kilpailutilanne jatkui viimeisellä vuosineljänneksellä haastavana. Yhtiö kehitti alkuvuonna Välimeren toimintaansa paremmin asiakastarpeita vastaavaksi, mikä käänsi myynnin kasvuun neljännellä kvartaalilla. Myynnin myönteisen kehityksen uskotaan jatkuvan Välimerellä vuonna 2018 näiden toimenpiteiden ansiosta. Neljännen vuosineljänneksen operatiivinen kannattavuus parantui hieman: käyttökate oli 0,6 miljoonaa ja liikevoitto 0,8 miljoonaa euroa parempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Loka-joulukuussa käyttökate oli 4,4 miljoonaa euroa eli 7,2 prosenttia liikevaihdosta (3,8 milj. euroa ja 7,5 %). Liikevoitto oli 2,6 miljoonaa euroa eli 4,3 prosenttia liikevaihdosta (1,8 milj. euroa ja 3,6 %). Toiminnan tehostamistoimenpiteistä etenkin parantunut käyttöaste ja tyhjien konttien positiointi ovat parantaneet kannattavuutta. Sitä vastoin öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu ja polttoainekustannusten nousu 50 %:lla edellisvuoteen verrattuna lisäsi operatiivisia kustannuksia merkittävästi heikentäen kannattavuutta. Neljännen vuosineljänneksen nettotulos heikkeni edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 0,7 miljoonaa euroa ja oli 0,1 (0,8) miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjalainan korkokuluista osa aktivoidaan laivojen rakentamiskuluihin yleisen käytännön mukaisesti siitä lähtien, kun laivojen ennakkomaksut maksettiin lokakuussa IFRS-raportin omaan pääomaan ei sisälly noin 6 miljoonan euron arvoista pääomalainaa. Oikaistu oma pääoma on noin 26 miljoonaa euroa, kun se IFRS-laskelmassa on noin 20 miljoonaa euroa. Yhtiön operatiivisen toiminnan kassavirta oli edellisvuotta heikompi, ollen 1,6 (12,4) miljoonaa euroa. Lähiajan merkittävimmät riskit Containershipsin liiketoiminnan merkittävimmät riskit liittyvät öljyn hinnan vaihteluun sekä Venäjän ja Turkin markkinoiden poliittiseen epävarmuuteen. Riskit ja riskienhallinta on kuvattu tarkemmin yhtiön verkkosivuilla ja tilinpäätöksessä. Yhtiön arvion mukaan riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia katsauskaudella. Tulevaisuudennäkymät Neljännen vuosineljänneksen käyttökate oli tavoitteen mukaan edellisvuotta parempi ja myös koko vuoden käyttökatteen arvoidaan olevan viime vuotta parempi. Toiminnan tehostamista jatketaan. Etenkin myyntityötä pyritään kehittämään keskittymällä niihin segmentteihin ja alueisiin, joissa kasvua on saatavissa sekä tehostamalla edelleen toimintaa
3 erityisesti näillä alueilla. Yhtiö ei odota markkinatilanteessa suuria muutoksia. Tilanteen odotetaan jatkuvan haastavana Välimerellä. LNG-alusten rakentaminen on käynnissä ja alukset toimitetaan suunnitelman mukaisesti vuoden 2018 aikana. Lisäksi yhtiö jatkaa panostuksia LNG-rekkaliikenteen kehittämiseen. Containerships Oyj julkaisee vuoden 2017 tilinpäätöksen aiemmin ilmoitetun mukaisesti Containerhips Oyj:n ja liikkeeseenlaskema yhteensä 60,0 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina on ollut listattuna Nasdaq Helsingissä alkaen. JAKELU: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet Lisätietoja: Toimitusjohtaja, Kari-Pekka Laaksonen, Puh , karipekka.laaksonen(at)containerships.fi Containerships Oyj on raportoinut tuloksensa IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti vuoden 2016 alusta lähtien. Osavuosikatsaukset laaditaan IFRS-laskentaperiaatteiden mukaisesti, mutta niihin ei sisälly IAS 34 -osavuosikatsausraportointistandardin edellyttämiä liitetietoja. Yhtiö on noudattanut osavuosikatsauksen laadinnassa samoja laadintaperiaatteita kuin IFRStilinpäätöksessä Osavuosikatsauksessa esitettyjä tietoja ei ole tilintarkastettu. Liite 1 Containerships konserni: laaja tuloslaskelma, tase, laskelma oman pääoman muutoksista ja rahavirtalaskelma. CONTAINERSHIPS KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA euroa Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Liiketoiminnan muut kulut Käyttökate (EBITDA) Poistot ja arvonalentumiset Liikevoitto (EBIT) Rahoitustuotot Rahoituskulut
4 Nettorahoituskulut Voitto (tappio) ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto (tappio) Muut laajan tuloksen erät Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi Muuntoerot Tilikauden muut laajan tuloksen erät, netto Tilikauden laaja tulos yhteensä Tilikauden voiton (tappion) jakautuminen: Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille Emoyrityksen omistajille Määräysvallattomille omistajille CONTAINERSHIPS KONSERNITASE KONSERNITASE euroa VARAT Pitkäaikaiset varat Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Muut pitkäaikaiset rahoitusvarat 2 2 Laskennalliset verosaamiset Muut saamiset Pitkäaikaiset varat yhteensä Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus Myyntisaamiset ja muut saamiset Muut lyhytaikaiset rahoitusvarat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset Rahavarat Lyhytaikaiset varat yhteensä Varat yhteensä OMA PÄÄOMA Osakepääoma 80 80
5 Ylikurssirahasto Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Hybridipääomalaina Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma omistajien osuus Oma pääoma yhteensä VELAT Pitkäaikaiset velat Pääomalainat Joukkovelkakirjalainat Muut pitkäaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Muut pitkäaikaiset rahoitusvelat Laskennalliset verovelat Pitkäaikaiset velat yhteensä Lyhytaikaiset velat Korolliset lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Lyhytaikaiset velat yhteensä Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä CONTAINERSHIPS LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA euroa Osakepääoma Ylikurssirahasto Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Hybridilaina omistajien osuus oma pääoma Oma pääoma Laaja tulos Tilikauden tulos Muuntoerot Tilikauden laaja tulos yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa omistajien osuus 0 Osakepääoman lisäys 0 0 Hybridipääomalaina 0 0 Pääomalainan uudelleen luokittelu 0 0 Muut muutokset 0 0
6 Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä Oma pääoma euroa Osakepääoma Ylikurssirahasto Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Muuntoerot Kertyneet voittovarat Hybridilaina omistajien osuus oma pääoma Oma pääoma Laaja tulos Tilikauden tulos Muuntoerot Tilikauden laaja tulos yhteensä Liiketoimet omistajien kanssa omistajien osuus Osakepääoman lisäys Hybridipääomalaina Pääomalainan uudelleen luokittelu Muut muutokset Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä Oma pääoma CONTAINERSHIPS KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA euroa Liiketoiminnan rahavirrat Voitto (tappio) ennen veroja Oikaisut: Liiketoiminnan muut tuotot Poistot ja arvonalentumiset Rahoitustuotot Rahoituskulut Muut oikaisut Käyttöpääoman muutokset: Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos Vaihto-omaisuuden muutos Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos Saadut korot Maksetut verot Muut rahoituserät Liiketoiminnan nettorahavirta
7 Investointien rahavirrat Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynnistä saadut tuotot Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankinnat Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirta Veloista ja lainoista saadut maksut Muut saamiset (sulkutilit) *) Maksetut korot Realisoituneista johdannaisista saadut maksut Lainoihin ja velkoihin liittyvät transaktiomenot Lainojen takaisinmaksu 0 0 Rahoitusleasingvelkojen maksut Maksettu korko rahoitusleasingvelasta Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Sekkiluotto käytössä Valuuttakurssien muutosten nettovaikutus rahavaroihin Rahavarat Muutokset sulkutileillä olevista rahavaroista esitettiin aikaisemmin liiketoiminnan rahavirroissa. Tilikaudella 2017 muutokset sulkutileillä olevista rahavaroista esitetään rahoituksen rahavirrassa, joka antaa tarkemman ja oikeamman kuvan rahavirtojen kehityksestä. Tästä johtuen tilikauden 2016 liiketoiminnan ja rahoituksen rahavirrat ovat oikaistu vastaavasti.
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat
Containerships Oyj Pörssitiedote 14.11.2017 klo 17:30 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.7.-30.9.2017 - Liikevaihto 55,8 (48,4) milj. euroa - Käyttökate 3,7 milj. euroa (3,4 milj. euroa) - Nettotulos
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018
Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2018 klo 09.00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 Avainluvut: Kasvu jatkuu - Liikevaihto 62,6 (55,7) milj. euroa - Käyttökate 4,0 (3,5) milj. euroa
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Avainluvut, IFRS Q1/2017 Muutos 1-12/2016
Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2017 klo 09:00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2017 - Liikevaihto 55,7 (49,1) milj. euroa - Käyttökate 3,5 milj. euroa (3,3 milj. euroa) - Nettotulos
Containerships Oyj Pörssitiedote klo 09:00
Containerships Oyj Pörssitiedote 15.8.2017 klo 09:00 Containerships Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017 Tammi-kesäkuu 2017: Liikevaihto kasvoi lähes 12 prosenttia ja nettotulos parani 1,8 miljoonaa
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Avainluvut, IFRS Q3/2016
Containerships Oyj Pörssitiedote 15.11.2016 klo 09:00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016 - Liikevaihto 147,3 (148,6) milj. euroa - Käyttökate 10,1 milj. euroa eli 6,8 % liikevaihdosta
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
1 000 euroa
1(11) Liite 1: Containerships konsernin puolivuosikatsaus 2018: - Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS - Konsernitase, IFRS - Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, IFRS - Konsernin rahavirtalaskelma,
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Tilinpäätös Tammi joulukuu
Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Toimintakatsaus. Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan. ajalta tammikuu maaliskuu Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018)
Toimintakatsaus ajalta tammikuu maaliskuu 2019 Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018) Liikevaihto oli 95,8 miljoonaa euroa (100,3 Meur). Liiketoiminnan
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
TALENOM OYJ JUSSI PAASO
TALENOM OYJ JUSSI PAASO PALVELUT Voisiko yrittäjän arjen sujuvuus olla suuryrityksen tasolla? Talenomin palvelut tähtäävät asiakkaan menestykseen ja yrittämisen helppouteen. TILITOIMISTOPALVELUT NEUVONTAPALVELUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO
TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 217 JUSSI PAASO HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN Vuonna 1972 perustettu huolenpitävä ja selkokielinen tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
TALENOM OYJ JUSSI PAASO
TALENOM OYJ JUSSI PAASO TILITOIMISTOALA VUONNA 22 Automaatioasteen voimakas kasvu vie manuaalisen rutiinityön kirjanpitäjien työpöydiltä konesaleihin. Ketkä pysyvät toimialan digitalisoitumisessa mukana?
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1
Raision yhtiökokous 23.3.2016
Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013
Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki
FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA
TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana
Kansainvälisen toiminnan ja viennin liikevaihto oli 26,41 miljoonaa euroa (25,92), joka on 48,5 % liikevaihdosta (49 %).
NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.10.2011 Klo 9.45 1(8) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2011 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 54,42 miljoonaa euroa (53,12 miljoonaa
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
Finnlinesin varatoimitusjohtaja Jukka Laaksovirta on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen työsuhteensa päättyy
FINNLINES OYJ 25.04.2006 klo 17.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Finnlines-konsernin liikevaihto oli 200,5 (173,8) meur. Liikevoitto oli 9,5 (10,6) meur. Tulos ennen veroja oli 6,1 (9,7) meur. Omavaraisuusaste
SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN
1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018
TOIMINTAKATSAUS AJALTA TAMMIKUU MAALISKUU 2018 LIIKEVAIHTO JA TULOS Konsernin tulos vuoden ensimmäiseltä kvartaalilta parani verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon. Konsernin liikevaihto oli 1. tammikuuta
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta