Ennaltaehkäisy ja tunnistaminen

Transkriptio

1 Aki Tsupari Kopiot, väärennökset ja jäljennökset Ennaltaehkäisy ja tunnistaminen Väärennöksiä ja kopioita voidaan luokitella alkuperäisen käyttötarkoituksen tai valmistusmenetelmän mukaan. Tässä artikkelissa keskitytään enemmän valmistusmenetelmän mukaiseen luokitteluun sekä erilaisten väärennösten tunnistamiseen. On kuitenkin hyvä huo mioida, että väärennösten ja kopioiden alkuperäisiä käyttötarkoituksia on lukuisia. Väärennökset voivat olla laadukkaita alunperinkin keräilijöiden harhauttamiseksi suuniteltuja väärennöksiä, heikompilaatuisia niin sanottuja turistiväärennöksiä tai kiertoon tarkoitettuja aikalaisväärennöksiä. Kopio-termiä voidaan käyttää, jos kolikossa on selkeä merkintä, esimerkiksi copy. On olemassa myös merkitsemättömiä kopioita, joita ei alunperin ole valmistettu väärentämistarkoituksessa (esimerkiksi museoiden valmistuttamina). Väärissä käsissä laillisesta kopiosta tulee kuitenkin helposti väärennös, jolla on mahdollista harhauttaa kohteen ostajaa. Erillisenä tyyppinä mainittakoon fantasiarahat eli kolikot, joita ei ole virallisesti valmistettu. Fantasiarahoja on tehty esimerkiksi tukemaan poliittisia tarkoitusperiä tai juhlistamaan merkittäviä historiallisia tapahtumia. Tietyistä käytöstä poistetuista kolikoista on tehty myös jäljennöksiä eli replikoita. Niitä valmistaa tyypillisesti jokin virallinen taho kuten rahapaja. Jäljennökset ovat yleensä helposti erotettavissa alkuperäisestä kolikosta muun muassa laatunsa tai materiaalinsa kautta, ja näin ollen erehtymisen vaaraa alkuperäiseen ei ole. Replikoilla ei useinkaan ole erityistä numismaattista arvoa, ja niiden arvo voi olla vain niiden sisältämän metallin arvo. Joistakin replikoista on tosin tullut myös Kuva 1: 100 markan kolikko vuodelta 1926, vasemmalla aito ja oikealla replika. Replika on tehty tarkoituksella suuremmaksi ja kiiltolyöntiseksi, joten erehtymisvaaraa ei ole. numismaatikkojen piirissä suosittuja esimerkiksi pienten lyöntimäärien vuoksi, ja se on voinut nostaa replikan arvon metallia korkeammaksi myös jälkimarkkinoilla. Helpon tunnistettavuutensa vuoksi replikat voivat olla hyvä tapa täydentää kokoelmaa kolikoilla, jotka muuten ovat saatavuudeltaan vaikeita. Määritelmällisesti väärennös on yleensä hyötymistarkoituksessa tehty jäljitelmä, jonka tarkoitus on luoda valheellinen vaikutelma tuotteen alkuperästä tai sisällöstä. Jos alkuperäinen ja siitä tehty kopio on mahdollista sekoittaa toisiinsa, joko myyntiketjun ensimmäisessä tai myöhemmissä vaiheissa, on kyseessä väärennös. Kolikkojen väärennökset voidaan valmistustavan perusteella luokitella kahteen pääluokkaan: 1) Lyödyt tai valetut väärennökset, joissa koko kolikko on väärennös. Nämä kolikot voivat olla joko aikalaisväärennöksiä tai nykyaikaisia, usein Kiinassa valmistettuja, väärennöksiä. 2) Muunnetut kolikot, joissa alkuperäistä kolikkoa on muunnettu. Kolikon muunto voi liittyä vuosilukuun, rahapajan leimaan, variantin tunnistamiseen tai jopa toisen metallin tai värin lisäämiseen edellisen päälle. Ryhmän yksi väärennöksistä valetut väärennökset on helpoin tunnistaa. Ne ovat laatutasoltaan heikompia ja helppo tunnistaa esimerkiksi saumoista. Ne eivät myöskään soi niitä lyödessä, kuten lyödyt kolikot. Erehtymisen vaara on yleensä pieni. Valettujen väärennösten alatyyppinä on elektrotyypit, joita esimerkiksi museot käyttävät kolikon molempien puolien erillisen esittelyn mahdollistamiseksi. Lyötyjä väärennöksiä voidaan valmistaa kipinäeroosiolla, joka 10 Numismaatikko 4/2018

2 on meistien valmistusmenetelmä. Nämäkin kopiot ovat usein helpohkoja tunnistaa epätasaisesta jäljestä sekä siitä että kolikkoja on jouduttu usein jälkikäteen kiillottamaan. Vaikein tunnistettava luokka on siirtomeistiset lyödyt kopiot, joissa alkuperäistä kolikkoa on hyödynnetty meistin tekemisessä eli alkuperäisen kolikon muoto on siirretty meistiin peilikuvana. Tällöin alkuperäinen kolikko on yksinkertaisimmissa valmistusmenetelmissä jouduttu uhraamaan, ja näinollen ainakin kalliimmille kolikoille menetelmä ei välttämättä sovi. Koska kolikot ovat lyötyjä, ne voivat soida vastaavalla tavalla kuin aidot kolikot, myös yksityiskohdat voivat olla tarkkoja. Siirtomeisteissä kolikkoon kuitenkin jää erikoispiirteitä alkuperäisestä mallista, jotka toistuvat kaikissa kopiokappaleissa ja tekevät väärennöksen tunnistamisen mahdolliseksi. Kuluminenhan ei voi olla samanlaista kahdessa eri kolikossa. On myös mahdollista, että samaa arvopuolta on käytetty useiden eri vuosien kolikoita lyötäessä eli kolikon molemmat puolet kannattaa tutkia. Siirrettyä meistiä väärentäjät käyttävät ennenkaikkea kulta- ja hopeakolikoissa, sekä jonkin verran myös kuparikolikoissa. Eri valmistumenetelmillä valmistettujen väärennösten tunnistamiseen annetaan vinkkejä tämän artikkelin seuraavissa kappaleissa. Lähtökohtaisesti ryhmän yksi historialliset aikalaisväärennökset voivat olla merkittävästikin jopa alkuperäistä kolikkoa arvokkaampia. Tämä selittyy sillä, että usein näitä kolikoita on olemassa hyvin pieniä määriä, joten ne kiinnostavat keräilijöitä. Aikalaisväärennösten kerääminen onkin hyvin yleistä ja se on tärkeä osa numismaattista harrastusta. Tunnettuja suomalaisia aikalaisväärennöksiä on olemassa muun muassa vuosien 1930 ja mk:n kolikoista. Niiden huutokauppahinnat ovat olleet yli kymmenkertaisia aitoon verrattuna. Nykyaikaiset väärennökset ja kopiot ovat puolestaan lähtökohtaisesti arvottomia tai niiden arvo on vain kolikon sisältämän metallin arvo. Niiden numismaattinen arvo on nolla tai tavallaan jopa negatiivinen. Kopion arvo voi olla negatiivinen, koska laadukasta kokoelmaa jälleenmyytäessä yksikin löytyvä väärennös voi vaikuttaa laskevasti koko kokoelman jälleenmyyntiarvoon. Jos väärennökset on tehty nykyään käytössä olevista rahoista, ne ovat jopa laittomia. Myös väärennöksen, jäljennöksen tai kopion myyminen aitona on laitonta. Toisen pääluokan muunnettujen kolikoiden tunnistaminen vaatii puolestaan alkuperäisen kolikon erityispiirteiden hyvää tuntemista. Esimerkkinä suhteellisen yleisestä suomalaisesta muunnetusta kolikosta on vuoden 1953 rautainen 5 markan kolikko, josta on olemassa harvinainen niklattu variantti. Kolikosta on olemassa sekä rahapajassa lyötyä niklattua versiota että jälkikäteen muunnettu niklattu versio. Perusharrastajalle näiden kahden kolikon erottaminen on vaikeaa ja se vaatii harjaantunutta silmää. Väärennösten suurehko määrä on vähentänyt keräilijöiden kiinnostusta aitoon kolikkoon. Tämä on valitettavasti johtanut siihen, että suhteessa aitoon saatavuuteensa vuoden 1953 niklattu rauta on aliarvostettu. Keräilijöiden tulisi välttää kopioiden hankkimista kokoelmiinsa ja etenkin kopioiden jälleenmyyntiä erehtymisvaaran vuoksi. Kopion alkuperä voi myöhemmin kolikon omistusketjussa unohtua, ja siitä voi aiheutua suurta vahinkoa sekä kolikoiden ostajalle että myyjälle. Vaikka väärennöksien kanssa ei aivan joka päivä joutuisikaan tekemisiin, on numismatiikkaa harrastavan hyvä tuntea helpot sekä vaikeammat peruskeinot väärennöksiltä välttymiseen ja niiden tunnistamiseen. Tässä jaotellaan keinovalikoima ennaltaehkäiseviin, yleisiin väärennösten tunnistamiskeinoihin, metallikohtaisiin tunnistamiskeinoihin sekä kalliimpiin teknologiaan perustuviin tunnistamiskeinoihin. Ennaltaehkäisevät keinot Tärkein tapa väärennöksiltä välttymiselle ovat ennaltaehkäisevät keinot. Yleisesti numismaattisessa yhteisössä tulisi suhtautua suurella varauksella kopioiden jälleenmyyntiin. Jos mahdollista numismaatikkojen ei myöskään tulisi ostaa kopioita, edes kokoelmansa aukkopaikkoja täyttämään. Kopioiden hankkiminen lisää kysyntää niiden tekijöille, ja siksi houkuttaa valmistamaan niitä lisää. Jos käytettyjen rahojen markkinoilla liikkuu paljon kopioita, se myös nostaa kynnystä uusille numismaatikoille aloittaa harrastus huijatuksi tulemisen riskin vuoksi. Jos houkutus kokoelman aukkojen täyttämiselle kopiolla on kuitenkin liian suuri, tulisi varmistaa, että hankittu kopio on selvästi merkitty, ettei itse tai joku muu kokoelmaa myydessä ole vaarassa erehtyä. Koko kokoelman uskottavuus joutuu kyseenalaiseksi, jos mukana on selvästi merkitsemättömiä kopioita. Valitettavasti pikavoittojen vuoksi kopioiden jälleenmyynti aitona voi houkuttaa monia. Julkisissa ja kansainvälisissä internethuutokaupoissa kuten ebay, on mukana joitakin epärehellisiä myyjiä ja väärennöksiä. Myös kotimaisessa huuto.netissä on väärennöksiä tosin pienemmässä mittakaavassa kuin ebayssa. Eräs varsin helppo tapa tunnistaa väärennöksiä on hinta, jos kolikkoa kaupitellaan merkittävästi arvoaan edullisemmin väärennöksen todennäköisyys on suuri. Jos ja kun ebaysta tai esimerkiksi huuto.netistä ostaa kalliimpia kolikoita tulisi ostajan varmistaa, että alkuperäinen kotelointi ja aitoustodistus tulevat kaupan mukana. Vanhemmille, usein ennen 1970-lukua ilmestyneillä kolikoilla, näitä ei useinkaan ole olemassa. Sen sijaan uudemmille, ei kierrossa olleille kolikoille, tarvittavat kotelot ja todistukset puolestaan löytyvät. Myös myyjän palautteiden määrä ja laatu kannattaa tarkastaa, tosin se ei valitettavasti aina ole tae siitä, että kaikki olisi kunnossa. Numismaatikon tulisi kiinnittää suurta huolellisuutta siihen mistä kokoelmansa kolikot hankkii. Luotettavia lähteitä aitojen kolikoiden hankkimiselle ovat esimerkiksi suomalaiset ja muunkin maalaiset suuret jälleenmyyjät sekä numismaattisten yhdistysten huutokaupat. Näillä tahoilla on yleensä tarvittava osaaminen väärennösten tunnistamiseen. Ei kuitenkaan ole mahdotonta, että väärennöksiä olisi myös näillä listoilla. Jos väärennetyn kohteen sattuu ostamaan, valitettavasti vas- Numismaatikko 4/

3 tuu jääkin sen jälkeen ostajalle. Väärennettynä ostetut kohteet tulee ja saa aina palauttaa myyjälle. Haasteena tässä kuitenkin on kuitenkin väärennöksen tunnistaminen, koska vain silloin ostaja osaa perustellusti vaatia rahojaan takaisin. Näinollen onkin erittäin tärkeää, että numismaatikoilla on hyvä perusosaaminen ja työkalut väärennösten tunnistamiseksi. Hyvien rahaluetteloiden lisäksi perusvälineet kopioiden tunnistamiselle ovat tarkka elektroninen mitta, laadukas magneetti, tarkka vaaka sekä kohdevalolla varustettu luuppi (Kuva 2). Myös kansainväliset kolikoiden luokitusyritykset kuten NGC (Numismatic Guaranty Corporation) sekä PCGC (Professional Coin Grading Company) luokittelevat aitoja kolikoita ja tunnistavat väärennöksiä. Nämä yritykset laittavat luokiteltuja aitoja kolikoita suljettuihin koteloihin (Kuva 3), joiden avaaminen kotelointia rikkomatta on mahdotonta. Valitettavasti myös näistä koteloistakin on väärennöksiä liikkeellä, joten koteloinnin ja sinetöinnin mallit kannattaa tuntea tarkasti. Luokitellun kolikon sarjanumeron voi kuitenkin syöttää nettisivulle, joka palauttaa kolikon kuvan sellaisena kuin se luokitellessa oli eli huolellisella ostajalla erehtymisen vaaraa ei juurikaan ole. Tämä tunnistamistapa on kuitenkin tavalliselle harrastajalle kallis, joten on syytä etsiä edullisempiakin keinoja. Kuva 2: Elektroninen mitta, luuppi, elektroninen vaaka ja magneetti ovat tärkeimmät välineet kopioiden tunnistamiselle. Yleiset tunnistamistavat Seuraavassa on esitetty viisi yleisintä tapaa väärennösten tunnistamiseksi: 1) Kolikon ulkoasun tutkiminen On hyvin tyypillistä, että normaalissa käytössä olevat kolikot ovat tasaisesti kuluneita ja niissä ei ole teräviä kulmia. Kopiot sen sijaan sisältävät usein terävämpiä kulmia tai saumoja, jotka voivat johtua koli- kon valamisesta. Osa kopioista on yritetty tehdä keinotekoisesti kuluneemman näköiseksi tummentamalla niitä, eli ei pidä antaa keinotekoisesti vanhennettujen kolikoiden hämätä. Kolikon reunat ovat aidoissa kolikoissa tasaisen laatuisia ja paksuisia, kun taas kopioissa reunat ovat heikompilaatuisia ja paksuuseroja voi esiintyä. Yleisesti ottaen väärennettyjen kolikoiden yksityiskohdat ovat usein epätarkempia ja yleinen ulkoasu sameampi (Kuva 4). Kuva 3: NGC:n luokittelema vuoden markan kolikko 2) Magneetin käyttäminen Hyvä ja nopea keino löytää väärennöksiä kulta-, hopea-, messinki-, kupari- ja pronssikolikkojen joukosta on tarkastaa ne magneetilla. Jos magneetti vetää kolikkoa puoleensa, kolikko ei ole aito. Normaali jääkaappimagneetti ei tähän tarkastukseen käy, sen sijaan suositellaan voimakkaita esimerkiksi luokan N52 neodyymimagneetteja. Kaikkiin kolikoihin magneetilla testaaminen ei sovi, kuten esimerkiksi Suomen rautamarkkoihin, joita on lyöty ennen vuoden 1963 rahauudistusta. Myös uudet 1 ja 2 kolikot ovat lievästi magneettisia. Valitettavasti merkittävä osa nykyisistä kopioista ei ole magneettisia, joten magneetti toimii vain rajatusti. 12 Numismaatikko 4/2018

4 pystyvällä elektronisella mitalla. Kolikosta tulee mitata sekä halkaisija että paksuus. Toleranssit näissä on hyvin pienet, joten kaikki eroavaisuudet asettavat kolikon alkuperän kyseenalaiseksi. Usein etenkin paksuudessa löytyy merkittäviä eroja, tämä luonnollisesti johtuu siitä että väärennöksessä käytetyllä metallilla on eri ominaispaino ja se ero on väärentäjälle helpompaa piilottaa kolikon paksuuteen, kuin kaikille helposti näkyvään kolikon halkaisijaan (Kuva 5). Olisikin hyödyksi, jos numismaattisissa luetteloissa olisi myös kolikon paksuustiedot mukana. Kultakolikoiden väärennösten tunnistamisessa painon ja mittojen tarkastaminen on hyvin toimiva keino, koska kullan ominaispaino on muita yleisesti käytettyjä metalleja selvästi korkeampi. Lähimmäksi yltää lyijy, joka on noin 30% kevyempää kuin kulta. Tämä ero tulee väärentäjän näinollen piilottaa esimerkiksi kolikon paksuuteen. Kuva 4: Vuoden 1907 aito ja väärennetty 2 markan kolikko. Aidon tunnistaa tasaisemmasta kulumisesta, kolikon numeroiden muodosta ja paremmasta reunan laadusta. 3) Kolikon painon tarkastaminen Hyvällä ja tarkalla vaa alla kolikon tarkastaminen on erittäin hyvä keino kopioiden tunnistamisessa. Uusissa kolikoissa toleransseja ei tulisi olla käytännössä ollenkaan, vanhemmissa kolikoissa jo kulumisenkin vuoksi toleranssit ovat suurempia ja jopa 10% erot ovat mahdollisia paljon kuluneissa kolikoissa. Kulumattoman kolikon ollessa kyseessä jo >1% erot kolikon painossa antavat aihetta epäillä kolikon aitoutta. Referenssiarvot suomalaisten kolikoiden painolle on saatavilla muun muassa Numismaatikkoliiton vuosittain julkaistavasta luettelosta, ulkomaisissa kolikoissa hyvä lähde on Krausen kolikkoluettelot. Etenkin pienempien kuparirahojen kopioissa on havaittu merkittävästi alkuperäistä painavampia kolikoita. Paino ei saisi käytännössä koskaan juurikaan ylittää alkuperäistä painoa, joten tämä on hyvä ja helppo tunnistuskeino. 4) Kolikon mittojen tarkastaminen Kolikon mitat on hyvä tarkastaa sadasosamillimetrin tarkkuuteen 5) Luupin käyttäminen kolikon yksityiskohtien tunnistamiseen Kolikkoa kannattaa verrata luupilla vastaavaan alkuperäiseen. Vää- Kuva 5: Vasemmalla aito vuoden 1913 kultainen 20mk ja oikealla kopio. Elektronisella mitalla mitattuna aidon paksuus on noin 1,35mm ja kopion 1,94mm. Tässä tapauksessa ero on helppo huomata silmämääräisesti myös ilman mittausta. Numismaatikko 4/

5 rennöksissä kolikon pinta on usein aitoa epätasaisempaa, ja pinta voi olla saippuamaisempi tai naarmuisempi. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää tarkkoihin yksityiskohtiin, jotka ovat vaikeampia väärentää. Muunnetuissa kolikoissa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää yksityiskohtiin, jotka tekevät kolikosta erilaisen ja arvokkaan eli tyypillisesti rahapajan leimaan ja vuosiluvun numeroiden muotoon. Jos kolikkoa on muunnettu siihen on usein jäänyt muunnetun vuosiluvun kolikon tunnusmerkkejä. Metallikohtaiset tunnistamistavat Mainituilla yleisillä keinoilla tunnistaa jo pääosan väärennöksistä. Tämän lisäksi on olemassa useita metallikohtaisia väärennösten tunnistamiskeinoja, joissa hyödynnetään metallien fysikaalisia ominaisuuksia. 1) Hopeakolikot lämmönjohtavuus Hopeakolikoiden erityisominaisuudet auttavat tunnistamaan onko kolikko aitoa hopeaa vai ei. Hopea on metalleista paras lämmönjohdin. Tätä voi testata laittamalla hopeakolikon ja vertailun vuoksi muusta metallista olevan kolikon päälle jääpalan. Hopeakolikon päällä ollessa jääpalan sulamisen pitäisi alkaa välittömästi, ja näin ei tapahdu kyseessä ei ole hopeakolikko. 2) Hopea- ja kultakolikot äänitesti Hyvä keino tunnistaa hopea on ottaa hopea- tai kultakolikko vaikkapa etusormen päälle ja toisella kädellä lyödä sitä kevyesti esimerkiksi toisella kolikolla. Tällöin hopea- ja kultakolikosta tulisi tulla korkeaääninen, kirkas ja pitkäkestoinen sointi. Tavallisemmista metalleista tehtyjen kolikoiden ääni on matalampi, lyhyempi ja tylsempi. Ero on yllättävän selkeä ja tämä tapa on hyvin luotettava, kun korva sille harjaantuu. 3) Hopeakolikot diamagnetismi Hopealla on mielenkiintoinen ominaisuus, diamagnetismi, vaikka hopea ei varsinaisesti magneettinen olekaan. Diamagneettinen hopea Kuva 6: Neodyymimagneeteista valmistettu magneettirata. hylkii magneettista kenttää. Tämän ominaisuuden voi testata magneettisella radalla. Kun hopea kolikkoa lasketaan jyrkähköä rataa pitkin sen liukumisnopeus on merkittävästi hitaampi kuin ei-hopeisella väärennöksellä. Tämä testauskeino on suhteellisen edullinen, ja toimivuudeltaan erinomainen. Kuvassa 6 on neodyymimagneeteista itsetehty magneettirata. Teknologian hyödyntäminen Aiemmin mainituilla keinoilla ja harjaantumalla väärennösten tunnistamisessa onnistuu pääsääntöisesti jo hyvin. Niiden lisäksi on muutamia kalliita ja edullisempiakin laitteita, joilla metallien koostumuksia voidaan analysoida luotettavasti. 1) Äänitaajuuksien mittaaminen applikaatiolla Android-puhelimen käyttäjille on olemassa kätevä applikaatio Bullion test, jolla voi nopeasti tunnistaa aidon kolikon. Testattava kolikko valitaan alasvetovalikosta (mukana ei valitettavasti ainakaan vielä ole suomalaisia kolikoita), ja puhelimen mikrofoni laitetaan lähelle kolikkoa. Sen jälkeen kolikkoa lyödään kevyesti 14 Numismaatikko 4/2018

6 kynnellä tai toisella kolikolla ja applikaatio tunnistaa äänentaajuuksista kolikon aitouden. Kuvassa 7 on vuoden 1882 Morgan dollarin testaustulos, joka todensi kolikon aitouden. Applikaation saa ladattua muutamalla eurolla Play-storesta. 2) Röntgenfluorometri Röntgenfluorometrillä (XRF) pystyy tunnistamaan kolikon alkuaineiden pitoisuudet tarkasti. Analysaattorin näytölle saadaan sekunneissa kolikon tarkat alkuainepitoisuudet prosenteissa. Laitteella niklattujen vuoden ja 5 markan kolikoiden sekä vuoden markan eri koostumusten salat on mahdollista tarkastaa luotettavasti. Hyvän röntgenfluorometrin hinta on yli kymmenen tuhatta euroa, ja lisäksi päälle tulevat huolto-ja kalibrointikustannukset. Näinollen ihan kotikäyttöön sellaista tulee harvoin hankittua. Hyvin varustetulla kolikoiden jälleenmyyjällä voi analysaattori kuitenkin olla. Röntgenfluorometrin käytöstä on seikkaperäinen kuvaus Numismaatikkolehden numerossa 2/ ) Ultraäänipaksuusmittari Ultraäänipaksuusmittari mittaa kuinka kauan äänellä kestää aikaa kulkea kolikon läpi. Jos kyseessä on esimerkiksi puhdas hopea- tai puhdas kulta, laitteella pystyy hyvinkin luotettavasti mittaamaan metallin aitouden. Eri metalleille ja eri metalliseoksille saadaan erilaiset läpimenoajat. Ultraäänipaksuusmittarin hinta on joitakin satoja euroja. 4) Sigma metalytics arvokkaiden metallien analysoija Muun muassa ebayssa myydään elektromagneettisiin aaltoihin Kuva 7: Bullion test applikaatiolla voi testata hopea-ja kultakolikoiden aitoutta kolikon lähettämien äänitaajuuksien perusteella. Applikaatio todensi vuoden 1882 hopeisen Morgan dollar kolikon aitouden helposti. perustuvaa metallin tunnistinta. Toimii erityisen hyvin kullan ja hopean tunnistamiseen, mutta myös muille metalleille. Tämän analysaattorin hinta on noin 500 euroa. 5) Tekoälypohjainen kuvantunnistus Uusimpana metodina etenkin laadukkaisiin väärennöksiin on tarjolla tekoälypohjaista kuvantunnistusta. Tekoäly opettelee aidosta kolikosta sen ominaispiirteet ja pystyy se perusteella tietyllä todennäköisyydellä tunnistamaan kuvantunnistuksella väärennökset. Tämä teknologia on vielä alkuvaiheessa, mutta tulee varmasti valtaamaan alaa tulevaisuudessa. SNY:n väärennöskokoelma Suomen Numismaattisella Yhdistyksellä on useiden satojen kolikoiden väärennöskokoelma, kokoelmaan kuuluu myös väärennettyjä mitaleita ja seteleitä. Kokoelma on vapaasti jäsenistön nähtävissä yhdistyksen tiloissa Mechelininkadulla Helsingissä. Kokoelma on koottu huutokauppaan tarjotuista kohteista, jotka on todettu väärennöksiksi. Yhdistys pyrkii aktiivisesti ottamaan väärennetyt kohteet kokoelmaan omistajien suostumuksella, jotta keräilijöillä kierrossa olevien väärennösten määrää saataisiin vähennettyä. SNYn väärennöskokoelman kolikoissa antiikin ajan väärennökset ovat yliedustettuina niiden suurehkon tarjonnan vuoksi. Antiikin rahoja on väärennetty jo kauan, ja väärennöksiä on valitettavasti mukana myyntiin tarjotuissa vanhemmissakin kokoelmissa. Antiikin väärennöksistä valetut kolikot on helpompi tunnistaa jo perinteisellä äänitestillä. Valettujen väärennösten alatyyppinä ovat elektrotyypit (ns. galvanokopiot), jotka on valmistettu kahdesta erikseen valmistetusta kolikon puolesta yhteenliittämällä. Kuvassa Kuva 8: Galvanokopioita antiikin kolikoista. Numismaatikko 4/

7 Kuva 9: Kolikoita, jotka on muunnettu vuoden pennisiksi. 8 on valettuja galvanokopiota, joiden reunassa on yhteenliittämisestä syntyneitä valujälkiä, halkeamisia tai jälkien peittämiseen tarkoitettuja viilauksia. Galvanokopiointi on 1800-luvulta lähtöisin oleva menetelmä, ja suuritöisyytensä sekä suhteellisen helpon tunnistettavuutensa vuoksi nykyään vähenevässä määrin käytössä. Lyötyjen antiikin väärennösten tunnistaminen on harjaantumattomalle vaikeampaa, koska usein luotettavia paino, materiaali ja mittatietoja ei ole saatavilla. Tällöin tunnistaminen perustuu yleensä kokemukseen kolikoiden erityispiirteistä. Toinen suuri aliryhmä SNY:n väärennöskokoelmassa on väärennetyt hopeakolikot 1800-luvulla sekä 1900-luvun alkupuolella alunperin lyödyistä kolikoista. Helpoimmin tunnistettavat kolikot on valmistettu raudasta ja ne tarttuvat magneettiiin. Pääosan muista hopeakolikoiden väärennöksistä pystyy tunnistamaan painotestillä, magneettiradalla ja luupilla kolikon pintaa tutkimalla. Hopeaväärennökset ovat erityisen yleisiä USA:n, Espanjan sekä Venäjän kolikoista. Myös Ranskan, Kiinan ja Japanin väärennökset ovat yleisiä. Suomalaisista väärennöksistä erityisen yleisiä kokoelmassa ovat vuoden 1949 kuparimarkan kopiot, 16 Numismaatikko 4/2018 joita on olemassa useita eri tyyppejä. Kolikot pystyy usein tunnistamaan painotestillä ja kolikon erikoispiirteitä tutkimalla. Aiemmin jonkin verran sekaannusta on aiheuttanut ns. Borgin tyyppi B, joka on myös sittemmin varmistettu väärennökseksi. Kokoelmassa on mukana myös muunnettuja kolikoita. Kuvassa 9 on kaksi Suomen 5 pennin kolikkoa vuodelta 1910, jotka on muunnettu toisesta 5 pennin kolikosta. Kolikon muuntaminen on kannattavaa väärentäjälle, koska vuoden penninen voi harvinaisuutensa vuoksi olla kymmeniä kertoja arvokkaampi kuin pääosa muiden vuosien 5 pennin kolikoista. Kuvia tarkemmin tutkimalla on huomattavissa muokkauksen jälkiä etenkin viimeisessä vuosiluvun numerossa. Mielenkiintoisia väärennöksiä kokoelmassa olivat kullasta valmistetut kultakolikoiden väärennökset. Niitä löytyy etenkin saksalaisista kolikoista, joita saksalainen tohtori Schmidt valmisti ja 1960-luvuilla suurehkoja määriä. SNY:n kokoelmassa on myös vastikään löytynyt suomalaisesta vuoden markan kolikosta kullasta valmistettu väärennös, joka oli painoltaan sekä paksuudeltaan hieman alimittainen aitoon verrattuna. Myös kolikon yksityiskohtien epätarkkuus paljastivat kolikon väärennökseksi. Vaikeammissa tapauksissa SNY käyttää röntgenfluorometria, jolla kolikon koostumus saadaan tunnistettua tarkasti. Lopuksi Jo antiikin ajoista rahojen väärennökset ovat olleet ei-toivottu tosiasia ja ne tulevat olemaan sitä myös tulevaisuudessa. On tärkeää, että numismatiikan harrastajat pyrkivät ennaltaehkäisemään kopioiden leviä mistä. Lisäksi on hyvä tietää, että jo kotikonstein monet väärennökset on mahdollista tunnistaa. Paras keino väärennöksiltä välttymiseen on hankkia kolikoita luotettavista lähteistä. Tämäkään tapa ei suojele kaikilta väärennöksiltä, joten sen lisäksi jokaisen kannattaa hankkia ainakin perustaidot väärennösten tunnistamiseksi. Vinkkejä, ajatuksia ja ohjeita väärennöksistä ja niiden tunnistamisesta sekä esimerkkitapauksia otamme mielellämme vastaan esimerkiksi sähköpostitse aki.tsupari@gmail.com ja pyrimme jakamaan väärennöstietoutta jatkossakin.