KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2017 Kiitämme kaikkia asiakkaitamme hyvästä yhteistyöstä ja toivotamme teille rauhallista jouluaikaa ja kaikilla tavoilla valoissa uutta vuotta! Pyydämme, että huomioitte, että adoptiopalvelu on suljettu viikolla 52. Päivystämme tällöinkin hakumatkoilla olevia perheitä sekä kohdemaista tulevia asioiata ajatellen. Olemme jälleen koko työryhmä tavoitettavissanne portaittain viikosta 1 alkaen. Tämän tiedotteen lopusta löytyvät työntekijöidemme loma-ajat. Vuosi 2017 on ollut monella tapaa valoisa toiminnassamme! Saapuvien lasten lukumäärä nousee arviomme mukaan 7 lapsella viime vuotisesta (arviomme tällä hetkellä on 23 saapuvaa lasta yhteensä). Vilkasta loppuvuotta kuvastaa sekin, että joulun- ja uuden vuoden yli perheitämme on hakumatkoilla. Erityisesti olemme iloinneet kolmesta sisarusesityksestä Thaimaasta! Sisarusluvan omaaville hakijoille on edelleen tarvetta kohdemaissamme. Lapsen saaneiden perheiden odotusajat hakemuksen lähettämisestä lapsen Suomeen saapumiseen ovat myös olleet erittäin kohtuulliset. Tämä on sekä meille, että yhteistyötahoillemme tärkeä tavoite myös tulevana vuonna. Yhteistyö kaikkien kontaktiemme kanssa on toiminut erittäin hyvin. Päivittäistä tai vähintään viikottaista yhteydenpitoa on kaikkiin kontakteihimme. Uusien hakemusten lähettämismahdollisuudet ovat erinomaiset ja hakijat voivat lähettää hakemuksen kontakteihimme välittömästi adoptioluvan saatuaan, ilman odotusaikaa Suomessa. Tilanteessa jossa monilla suomalaisilla adoptionhakijoilla on verrattain korkea ikä adoptioprosessiin ryhtyessään, tämä mahdollisuus hakemuksen toimittamiseen heti luvan saatuaan kohdemaahan on tärkeää. Vuonna 2018 tulemme toteuttamaan kohdemaainfoja kerran vuodessa myös videoneuvottelulaitteiden välityksellä Pelastakaa Lasten aluetoimistojen kautta. Tätä on toivottu asiakapalautteessamme ja olemme nyt saaneet neuvoteltua tästä yhteistyöstä aluetoimistojemme kanssa. Toivomme, että tämä lisää osallistumismahdollisuuksianne näihin tilaisuuksiin tulevana vuonna. Uudistamme myös yhteydenpitoa asiakkaisiin siten, että kasvokkaista yhteydenpitoa lisätään tarjoamalla mahdollisuutta skype-palavereihin kanssamme tammikuun alusta alkaen. Toivomme, että sovitte näistä tapaamisista etukäteen työntekijöidemme kanssa. Emme ota skype puheluita vastaan kesken muuta asiakirja-

2 työtämme, asiakastapaamisten ja kohdemaahan suuntautuvan yhteydenpidon rinnalla. Etukäteen kanssamme sopimanne skype palaverit lisäävät toivon mukaan sujuvaa kasvokkaista yhteydenpitoa ja tutuksi tulemista prosessinne aikana. Pyydämme, että huomioitte sen, että Skype-palaveria kanssamme toivoessanne, hyväksytte samalla itse Skype-keskustelualustan tietoturva riskeineen. Pelastakaa Lapset ei vastaa tietoturvariskeistä skype puheluissa. Edelleen toivomme tapaavamme teitä myös toimistollamme aika ajoin. Tapaamismahdollisuus säilyy jatkossakin ja aina toiveestanne etukäteen kanssamme sopien. Kuulemme mielellään kokemuksistanne näistä uudistuksesta kun seuraavan kerran keräämme asiakaspalautetta keväällä 2018! Pelastakaa Lasten lehti ilmestyy jatkossa 4 kertaa vuodessa ja saatte sen edelleen kotiinne adoptiopalvelun asiakkaina. Tämän vuoden viimeisessä lehdessä voitte lukea adoptiopalvelumme kautta edellisvuonna saapuneiden lasten perheiden kokemuksia lapsen kielenkehityksestä adoption jälkeen. Inspiraation tämän jutun tekemiseen saimme kun puheterapeutti Leena Kaivosoja oli puhumassa vuonna 2016 odottajien illassamme. Artikkelissa on lisäksi haastateltu Leena Kaivosojaa adoptiolapsen kielenkehityksen erityispiirteistä. Pelastakaa Lasten lehdessä ilmestyvät adoptioon liittyvät tai adoptiolasten erityisyyttä ja adoptiovanhemmuutta sivuavia kirjoituksia keräämme jatkossakin asiakasnettisivujen Pelatakaa Lapset lehden kirjastoon. Kokoelmassa on tällä hetkellä artikkeleja jo usealta vuodelta ja voitte käydä niihin tutustumassa. Käsiteltyjä aiheita on jo hyvin monia ja eri näkökulmista! Olemme jälleen suunnitelleet ja toteuttamassa kolmisen kymmentä infoa teille ensi vuodelle! Voitte tutustua infokalenteriin tämän tiedotteen lopussa. Vuoden 2018 marraskuussa pidettävän Lapsen kohtaaminen hakumatkalla - tilaisuus sekä Odottajien ilta pidetään Tampereella, minkä toivomme mahdollistavan eri puolilta Suomea olevien hakijoiden osallistumisen tähän päivään kanssamme. Pelastakaa Lasten pitkäaikaisen työntekijän Tiina Maaniityn määräaikainen työsuhde adoptiopalvelun jälkipalveluvastaavana on päättymässä vuoden päättyessä. Kiitämme Tiinaa erittäin lämpimästi isosta panoksesta adoptiopalvelun jälkipalvelutyössä kuluneen vuoden aikana ja toivotamme Tiinalle hyvää jatkoa! Adoptiopalvelussa on käynnissä tätä tiedotetta kirjoitettaessa uuden työntekijän rekryhaastattelut. Tiedotamme asiakasnettisivuilla uuden työntekijän valinnasta ja työn aloittamisajankohdasta.

3 Asiakastaulukko Suomeen saapuneet lapset 2016 Suomeen saapuneet lapset 2017 Vireillä olevat / nimetyt lapset Hakemus kohdemaassa Bulgaria Filippiinit Kiina Kiina SN Kirgisia Thaimaa - DSDW Thaimaa - TRCCH Yhteensä Rekisteröityneitä hakijoita on 77 perheettä. Luku sisältää perheet, joilla hakemus kontaktissa, hakemuksen kokoamisen vaihe tai adoptiolupahakemus vireillä adoptiolautakunnassa. Adoptiopalvelun seurannassa on 115 lasta. OHJEITA ASIAKKAILLE Muistathan aika ajoin lukea tätä osiota! Olosuhdemuutosilmoitusvelvollisuus Adoptioluvan haltijoina adoptionhakijat ovat koko adoptioprosessin ajan velvollisia ilmoittamaan Suomen adoptiolautakunnalle olosuhteissaan tapahtuvista merkittävistä muutoksista. Tällaisia muutoksia ovat mm. asuinpaikan muutos uudelle paikkakunnalle tai toiseen maahan, raskaus, vakava sairaus, työttömäksi jääminen, rikostuomio, kuolemantapaus perheessä, avioero, uuden perheenjäsenen muuttaminen asumaan samaan talouteen sekä muut vastaavat merkittävät muutokset elämäntilanteessa. Koska merkittäviä ilmoitusvelvollisuutta aiheuttavia tekijöitä voi olla näiden lisäksi monia muitakin, epävarmoissa tilanteissa asiasta kannattaa tiedustella adoptiolautakunnasta sekä keskustella palvelunantajan kanssa. Adoptiolautakunnan ohjeet olosuhdemuutosilmoitusvelvollisuudesta sekä lomakkeen muutosten ilmoittamiseksi löydätte täältä: Adoptiopalvelunantaja on adoptiolain mukaan velvoitettu tekemään vastaavan ilmoituksen siitä huolimatta, että perhe itse ilmoittaa muutoksesta adoptiolautakunnalle.

4 Ilmoitusvelvollisuus palvelunantajalle hakijoiden olosuhteissa tapahtuvista muutoksista Pelastakaa Lasten adoptiopalvelu asiakkailla on lisäksi asiakassitoumukseen perustuva ilmoitusvelvollisuus palvelunantajalle olosuhteissa tapahtuvista muutoksista. Perheessänne tapahtuvien muutosten sekä asuin- ja työpaikkaan liittyvien muutosten ilmoittaminen on tärkeää ja välttämätöntä tehdä ajantasaisesti. Yhteydenpidon merkitys on tärkeää myös tilanteissa, joissa elämäntilanteessanne tapahtuu adoptioprosessin kannalta olennaisia muutoksia. Tällaisia ovat mm. muutto kotimaassa tai ulkomaille, muutokset perhe- tai työtilanteessa sekä terveydentilassa. Asiakassitoumuksenne ehtojen mukaisesti edellytämme, että pidätte meitä ajan tasalla kaikissa näissä muutoksissa, jotta voimme ajoissa reagoida muutosten mahdollisiin vaikutuksiin adoptioprosesseissanne. Yhteisenä tavoitteenamme on, että adoptioprosessi voisi jatkua aina, kun hakijoiden edellytykset ja elämäntilanne sen sallivat. Pelastakaa Lasten adoptioneuvonnassa olleille asiakkaille haluamme lisäksi muistuttaa, että osoite- ja yhteystietojen päivittäminen adoptioneuvontaan ei vielä takaa sitä, että saisimme muuttuneet tiedot adoptiopalvelumme työyksikköön. Pyydämme tekemään osoite ja yhteystietomuutokset suoraan adoptiovastaavillemme tai adoptiopalvelun toimistosihteerille Elena Beliaevalle Adoptioluvan voimassaolo ja asiakkaan vastuu jatkoluvan hakemisessa Adoptioluvan myöntävä Suomen adoptiolautakunta toimittaa adoptiolupahakijoille kopion adoptioluvasta. Adoptioluvasta käy ilmi mihin päivämäärään asti adoptiolupa on voimassa. Teidän tulee uusia adoptiolupa ajoissa ennen luvan umpeutumista, mikäli haluatte jatkaa adoptioprosessia luvan päättymisen jälkeen. Adoptionhakijoiden tulee itse henkilökohtaisesti hakea adoptioluvalle jatkoa, mikäli he haluavat pitää adoptiohakemuksensa voimassa luvan umpeutuessa. Mikäli teillä on epäselvää, onko teidän mahdollista hakea adoptioluvalle jatkoa, olkaa ajoissa yhteydessä adoptiopalveluun asian selvittämistä varten. Pelastakaa Lasten asiakkaiden allekirjoittaman asiakas-sitoumuksen mukaan teidän tulee olla yhteydessä adoptiopalvelunantajaan viimeistään 6kk ennen adoptiolupapäätöksen voimassaolon päättymistä, jotta prosessianne voidaan jatkaa. Tulette lisäksi saamaan palvelunantajalta kirjalliset ohjeet jatkoluvan hakemista varten. Ohjeet toimitetaan teille postitse kotiin 5 kk ennen ADOPTIOKULUT JA PALVELUMAKSUT VUONNA 2018 Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun palvelumaksut säilyivät ennallaan vuonna Adoptiokuluja koskien on tehty viimeksi tarkastuslaskennat lokakuun 2017 hintatason pohjalta. Tulemme julkaisemaan ajantasainen kustannusarvion nettisivuillamme tammikuussa Suosittelemme, että adoptioprosessin edetessä käytte aika ajoin tarkistamassa kustannusten kehittymistä.

5 Vuonna 2018 asiakkaaksi rekisteröityvien uusien asiakkaiden palvelumaksun perusosa on 4950 euroa. Palvelumaksun perusosa laskutetaan kolmessa osassa (1. erä kun lupahakemus lähetetty adoptiolautakuntaan, 2. erä kun hakemus on lähetetty kohdemaahan, 3. erä kun lapsiesitys on hyväksytty). Kaikkia asiakkaita koskeva vuosipalvelumaksu vuodelle 2018 on 400 euroa. Vuosipalvelumaksu laskutetaan vanhoja asiakkaita koskien helmikuussa ja uusia asiakkaita koskien samassa yhteydessä kuin palvelumaksun perusosan 1. erä. Lisätietoja palvelumaksuista sekä adoptiokuluja koskevista muutoksista saa adoptiovastaavilta ja/tai kansainvälisen adoptiopalvelun päälliköltä Irene Pärssinen-Hentulalta puh ASIAKASNETTISIVUJEN KÄYTTÖOIKEUS JA PELASTAKAA LAPSET LEHTI MAHDOLLISUUS JAT- KAA TILAUSTA LAPSEN SAAPUMISEN JÄLKEEN Vuonna 2017 lapsen saaneiden perheiden on mahdollista jatkaa asiakasnettisivujemme käyttöoikeutta ja Pelastakaa Lapset lehden tilausta maksamalla vuosipalvelumaksun. Vuonna 2018 tämä vuosipalvelumaksu adoptiolapsen saapumisen jälkeen on 130 euroa. Ilmoittakaa mikäli haluatte jatkossakin seurata uutisiamme ja saada lehtemme lapsenne saavuttua. MAAKOHTAISET KUULUMISET Bulgaria Olemme tänä vuonna entiseen malliin toimittaneet uusia adoptiohakemuksia ANIDO:n kautta Oikeusministeriöön. Tähän mennessä 17 perheen hakemukset on rekisteröity syksystä 2015 lähtien. Mielenkiintoinen vuosi on alkamassa, sillä kaikki hakijamme ovat valmiita hyväksymään eriasteisia erityistarpeita ja ensimmäisten hakemusten rekisteröinnistä tulee ensi syksynä kuluneeksi kolme vuotta. ANIDO:lta saamiemme tietojen mukaan lapsiesityksiä on tehty parissa kolmessa vuodessa rekisteröimisestä, mikäli hakijoilla on ollut valmius hyväksyä erityistarpeita tai biologisten vanhempien taustaan liittyviä riskitekijöitä. Mutta pienten ja terveiden lastenkotilasten kohdalla odotusaika on tällä hetkellä yli viisi vuotta. Ministeriössä tehdään nyt lapsiesityksiä perheille, joiden hakemus on rekisteröity alkuvuodesta ANIDO:n omille nettisivuille tulee viiveellä näkyviin kaikki Oikeusministeriön tekemät lapsiesitykset. Sivuilla on nyt nähtävissä elokuun loppuun mennessä tehdyt lapsiesitykset. Vaikka Oikeusministeriössä tehdään joka kuukausi kymmenittäin lapsiesityksiä ulkomaalaisille perheille adoptiohakemusten suuren määrän vuoksi odotusaika Regularohjelmassa on hyvin pitkä. On kuitenkin syytä muistaa, että myös tässä ohjelmassa odotusajat voivat vaihdella paljonkin lapsitoiveen ja hakemuksen sisällön mukaan.

6 ANIDON ja muiden Bulgarian adoptiotyötä edistävien tahojen pitkällisten ponnistelujen jälkeen huoltajuutta vaille jääneiden lasten kirjaamisessa rekistereihin entistä varhaisemmassa vaiheessa on tapahtumassa edistymistä. Maassa on käynnistetty Korkeimman Syyttäjäviraston toimesta kaikkien alueellisten sosiaalivirastojen tarkastukset kohdistamalla pääpaino lasten rekisterimerkintöihin. Sosiaalivirastojen on ilmoitettava joko päivämäärä, milloin lapsi on merkitty paikalliseen adoptiorekisteriin, tai sitten syyt ja perustelut, jos rekisteröintiä ei ole hoidettu. Lisäksi on ilmoitettava päivämäärä, milloin lapsen asiapaperit on lähetetty Oikeusministeriöön lapsen merkitsemiseksi kansainväliseen adoptioon vapaina olevien lasten rekisteriin tai perusteltava, miksi asiapapereita ei ole toimitettu Oikeusministeriöön. Ohjeistus huoltajuutta vaille jääneiden lasten pakollisesta merkitsemisestä adoptiorekistereihin on valmisteilla ja ohjeisiin on tulossa myös maininta seuraamuksista, jos rekisteröinti on laiminlyöty. Monet eri tahot ovat nyt yhdistäneet voimansa lasten rekisteröinnin tehostamiseksi. Alkuvuodesta on tarkoitus järjestää sosiaali- ja oikeusministeriön, alueellisten sosiaalivirastojen, Adoptiovanhempien yhdistyksen ja bulgarialaisten adoptiojärjestöjen edustajien yhteinen kokous, missä tarkastellaan toimenpiteiden vaikutusta ja suunnitellaan jatkoa yhdessä. ANIDO ainakin on hyvin toiveikas sen suhteen että myös Oikeusministeriön ylläpitämään adoptiorekisteriin saadaan näiden toimenpiteiden ansiosta kirjattua enemmän lapsia, mikä takaisi lapselle pysyvän ratkaisun ja turvallisen kodin entistä varhaisemmassa vaiheessa. ANIDO on ollut alusta alkaen hyvin aktiivinen toimija tässä asiassa ja adoptiopalvelussa voidaan seurata tilannetta tiiviisti ANIDO:n tiedotuksen ansiosta. Yhteistyö ANIDO:n kanssa on sujunut kuluvana vuonna erittäin hyvin ja toimitamme mielellämme lisää uusia adoptiohakemuksia Oikeusministeriöön.Suunnittelemme vierailua Bulgariassa helmikuussa 2018, minkä jälkeen tiedotamme jälleen tuoreita kuulumisia. Kiina Tänä vuonna kotiin pääsee kahdeksan (8) lasta. Lasten iät ovat vaihdelleet 2-vuodesta 7-vuoteen. Lapsiesitykset ovat tulleet tänä vuonna 2 pv- 3,5 vuoden odotuksilla. Terveydentilat ovat erityistarveohjelman nykyisen luonteen mukaan vaatineet paljon selvittelyjä vielä lapsiesityksen saamisen jälkeen ja aivan kaikkien lasten kaikkiin tilanteisiin ei ole saatu välttämättä ennen hakumatkaa tyhjentäviä vastauksia. Hakumatkat ja asiointi Kiinassa ovat sujuneet hyvin. Hakumatkajärjestelyistä vastaa edelleen yhdyshenkilömme Jesse Yang. Perheet hoitavat itse matkat Suomesta Pekingiin ja takaisin (tai toiseen kaupunkiin), mutta Jesse vastaa matkajärjestelyistä maan sisällä, hakumatkan sujuvuuden varmistamiseksi. Jesse toimii itse enää harvemmin tulkkioppaana,

7 Filippiinit mutta vastaa hakumatkan aikana taustalla matkan sujuvuudesta. Tulkkiopas on perheen käytössä koko matkan ajan, perheen toiveiden mukaan. Yhdyshenkilömme Jesse on ollut toimeksiantoperusteisesti yhdyshenkilönämme tänään vuonna nyt 20 vuotta. Pelastakaa Lapset myönsi Jesse Yangille hopeisen ansiomerkin jonka hakumatkalla ollut perhe ojensi Jesselle. Kiinasta on tullut lapsia kauttamme kaikkina vuosina yhteensä 511 tähän mennessä. Keväälle suunnitteilla oleviin hakumatkoihin vaikuttaa Kiinalainen uusi vuosi. Yhdyshenkilömme mukaan välisenä aikana ei kannata matkustaa hakumatka-aikeissa Kiinassa, koska virastot ja viranomaisasioinnit onnistuvat heikommin juhlapyhien vuoksi. Myös liikenteessä oleva ihmispaljous voi tuntua väljästä pohjolasta matkaaville hieman liialta. Koiran vuotta 2018 tullaan juhlimaan Suomessakin Helsingissä ulkoilmatapahtumalla ( Kiina SN ohjelmassa on nyt mukana pieni kourallinen perheitä. Kuluneina viimeisinä vuosina lasten terveydentilat ovat olleet haasteellisia perheeseen sijoitusta ajatellen ja useammalla perheellä on kokemuksia lapsiesityksistä, jotka ovat osoittautuneet liian vaativiksi, toivomme silti voimia odotukseen. Perheiden omia valmiuksia ja lapsiesityksiä ei pysty vertailemaan keskenään, lapsiesitystyö on hyvin yksilöllistä. Omaan odotukseen ja lapsitoiveeseen liittyen adoptiovastaava Laura Holmi keskustelee mielellään perheiden kanssa ja tapaa perheitä toiveiden mukaan. Näemme Kiina SN-ohjelman edelleen toimivana kontaktina. Jokainen lapsi, joka on ohjelmassa mukana, ansaitsee kodin ja rakastavat vanhemmat. Me pyrimme vastamaan omalta osaltamme tähän mukana olevien perheiden avulla. Otamme Kiina SN-ohjelmaan mukaan mielellämme uusia perheitä, mutta juuri nyt jos perhe haluaa mukaan ohjelmaan, vaaditaan heiltä valmiutta vahvasti erityistarpeiseen lapseen. Toivomme, että CCCWA:n ilmoittama One- to One ohjelman ja muiden avustusperusteisten ohjelmien lakkautus (joissa Suomalaiset toimijat eivät ole olleet mukana) tuovan ohjelmaan jälleen lapsia, joiden terveydentilat olisivat lievempiä. Tämän suuntaista viestiä olemme saaneet yhdyshenkilömme välityksellä CCCWA:lta. Tämä olisi myös positiivinen pilkahdus pidempään ohjelmassa lievää SN-lapsiesitystä odottaneita perheitä ajatellen. Vaikka ohjelmassa on mahdollisuuksia tänäkin päivänä löytää lapsi, jolle voisi löytyä koti perheidemme joukosta, eikä työskentely ole hiipunut, odotammekin mielenkiinnolla vuotta Kulunut vuosi on Filippiinit yhteistyössä ollut jälleen hyvä. Kotiin tänä vuonna ehtii seitsemän (7) lasta, kahden (2) perheen hakumatkat jäävät ensi vuoden puolelle. Meidän adoptioperheistä kaikki, jotka ovat tulleet ICAB:in rosteriin hyväksytyksi 2015 vuonna, ovat saaneet lapsiesitykset. ICAB:in rosterissa on tämän myösä vain vuonna 2016 ja 2017 ICAB:in hyväksyttyjä hakijaperheitä. Hyväksyttynä on 25 hakijaperhettä, muutaman perheen hakemukset odottavat hyväksyntää ICAB:illa. Olemme tietoisia, että meidän perheet ovat aktiivisesti mukana lapselle parasta perhettä etsittäessä, mutta joulun aikana Filippiineillä kristilliset pyhät hiljentävät

8 toimintaa ja ICAB:in toimisto on yleensä joulun aikaan kiinni useamman päivän. Olkaa kuitenkin valoisin mielin odotuksenne suhteen! Vielä jokunen sana hakemus- ja vuosipäivityskuvista. ICAB:ille lähtevillä valokuvilla sekä hakemuksessa, että vuosipäivityksissä on markkinointiarvo niissä voitte välittää millainen valovoimainen perhe olette. Tämän lisäksi kuulemme toistuvasti perheiden hakumatkakokemuksia siitä, että perheen kaikki hakemuskuvat ja vuosipäivityskuvat on lähetetty ICAB:in toimistolta lastenkotiin lapsen valmistelemiseksi adoptioon ja teihin tutustuttamiseksi. Siis vaikka lähetätte lapsiesityksen saamisen jälkeen ajankohtaisen Welcome-albumin lapselle, useimmat lastenkodin käyttävät myös prosessin aikana toimittamianne valokuvia valmistellessaan lasta tapaamiseenne. Tämä on kaunista ja edistyksellistä toimintaa Filippiinien adoptiokontaktilta. Myös tämä näkökulma huomioiden vuosipäivityskuvissa on hyvä panostaa hyviin kuviin ja kuvateksteissä voi kuvata jo vähän lapsen kaipuuta ja perheenne valmiutta ja kuinka lapsi on ajatuksissanne ja rukouksissanne jo odottaessanne häntä. ICAB tiedotti kaikille yhteistyökumppaneilleen saaneensa vietyä läpi kaikkien rosteriin hyväksyttyjen tai hyväksyntää odottamassa olevien perheiden lapsen tausta- ja terveystilan päivityksen. Meidän asiakkaiden osalta asia oli selvä jo lokakuussa. ICAB:in yleistoive oli se, että perheet voisivat edelleen rohkeasti hyväksyä checklistiltä useita lapsen mahdollisia terveydentiloja, koska he käyttävät listaa vain yhtenä lapsiesitystyöskentelyn välineenä. Vahva rooli lapsiesitystyöskentelyssä on perheiden kotiselvityksissä, lisäselvityksissä ja vuosipäivityksissä kuvatuilla lapsitoiveilla/perheen valmiuksilla ja elämäntavoilla. Näkisimme, että suurimmalla osalla perheistämme on väljyyttä checklistin lapsitoiveessa, mutta jos oma checklist arveluttaa, niin sitä on mahdollista päivittää ja väljentää seuraavan vuosipäivityksen yhteydessä ja ilmaista vuosipäivityksessä laajemmin lapsitoivettaan. Voitte kuitenkin olla huojentuneita siitä, että suomalaisilla hakijoilla asiakirjoissa käy ilmi lapsitoive paremmin, kuin monella muulla maalla, johtuen meidän adoptioneuvontatyöstä ja tiiviistä yhteistyöstä neuvonnan ja palvelun välillä. Näkisimme, että perheidemme ei tarvitse kantaa huolta omasta listastaan tai miten tulee nähdyksi ICAB:illa.

9 Hakumatkoihin on vaikuttanut kesästä 2017 saakka se, että Manilan konsulipiste on edelleen tilapäisesti kiinni. Meillä on tieto, että tämä sulku on ainoastaan tilapäinen ja johtuu henkilöstövaihdoksesta sekä soveltuvien suurlähetystötason toimitilojen etsintään tarvittavasta ajasta. Kuala Lumpurin kautta asiointi ei ole tuonut hakumatkoihin juurikaan pidennystä ja perheiden mukaan tämä on sujunut ennakkoodotuksista huolimatta hyvin. Olemme viestineet Ulkoministeriöön asiasta päättäville tahoille toivettamme, että konsulipiste Manilassa aukeaisi mahdollisimman pian. Olemme kuulolla tässä asiassa. Mikäli teillä on pohdintaa tai kysymyksiä omaan odotukseen ja adoptioprosessiin liittyen, adoptiovastaava Laura Holmi keskustelee mielellään kanssanne ja tapaa perheitä toiveiden mukaan. Thaimaa Kohta päättyvä vuosi on ollut vilkas Thaimaan adoptioissa. Keväällä saimme avattua uuden kontaktin, Thai Red Cross Children s Home:n (TRCCH) ja yhteistyö on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin. Thai Red Cross on ollut aikaisemmin Helsingin kaupungin kontakti ja yhteistyö Suomeen on sujunut hyvin jo usean vuoden ajan. Lastenkoti toimii vieressä olevan sairaalan yhteydessä ja siinä on noin 50 paikkaa. Lasten terveydentilaa voidaan seurata ja lapsista pidetään hyvää huolta vaikka kasvun ja kehityksen suhteen ei olisikaan mitään erityistä huolen aihetta. Lapset ovat iältään 0 4 vuotiaita ja heillä voi olla jokin lievä erityistarve tai biologisten vanhempien taustaan liittyvä riskitekijä. Olemme tänä syksynä toimittaneet ensimmäisen adoptiohakemuksen, joka on nyt saatu rekisteröityä ja lapsiesityksen odotus voi alkaa! Adoptionhakijoiksi hyväksytään pariskuntia, jotka voivat esittää todistuksen biologisesta lapsettomuudesta, ja toimitamme mielellämme lisää uusia hakemuksia kiintiön sallimissa rajoissa. Odotusaika hakemuksen rekisteröimisestä lapsiesityksen saamiseen on vaihdellut noin yhdestä vuodesta kolmeen vuoteen. Thai Red Cross:in kautta adoptoineet perheet pitävät tiiviisti yhteyttä keskenään ja muutamat perheet ovat jo usein vierailleet lastenkodissa adoption jälkeen. Perheet toivottavat kaikki uudet hakijat sydämellisesti tervetulleiksi joukkoonsa ja kertovat mielellään omista kokemuksistaan.

10 Kuluvana vuonna yhteistyö adoptiokontaktimme DCY:n (Department of Children and Youth) kanssa on sujunut erittäin hyvin. DCY:n kautta on vuoden aikana adoptoitu suomalaiseen perheeseen seitsemän lasta ja yksi perhe on joulukuussa lähdössä hakemaan kahta sisarusta. Sisaruspareja onkin ollut tänä vuonna harvinaisen monta, peräti kolme! Iältään lapset ovat olleet vajaasta kahdesta vuodesta seitsemään vuoteen. Odotusaika lapsiesityksen saamiseen rekisteröinnistä on vaihdellut vajaasta vuodesta pariin vuoteen. Lapsilla on voinut olla lieviä, hyvin hoidettavissa olevia erityistarpeita, tai biologisten vanhempien taustaan on liittynyt jokin riskitekijä. Olisimme voineet lähettää tänä vuonna DCY:lle seitsemän uutta kiintiöpaikkahakemusta, mutta valitettavasti paikat jäivät käyttämättä. Tieto seuraavan vuoden kiintiöstä saadaan yleensä alkuvuodesta ja samalla voimme selvittää käyttämättä jääneiden hakemuspaikkojen kohtalon. Toivoisimme paljon uusia adoptionhakijoita, sekä pariskuntia että yksinhakijoita, erittäin hyvin toimiviin Thaimaa kontakteihiimme!toivomme, että laitatte tästä sanaa eteenpäin myös adoptionhakijoiden omissa verkostoissa. Viime vuoden lokakuussa 88-vuotiaana kuolleen Thaimaan kuninkaan Bhumibol Adulyadejin hautajaisia vietettiin viisi päivää lokakuun lopussa. Vuoden kestänyt suruaika on nyt päättynyt. Kuningas Bhumibol oli thaimaalaisille tärkeä esikuva, vaikka kuninkaalla ei nykyään ole paljoakaan varsinaista valtaa. Kuningas Bhumibol ehti olla thaimaalaisten isähahmo yli seitsemän vuosikymmentä. Hän oli maailman pisimpään hallinnut monarkki. Nyt titteliä pitää hallussaan Britannian kuningatar Elisabet II. Yli kymmenen miljoonaa thaimaalaista on suruaikana käynyt Bangkokissa muistelemassa kuollutta kuningasta ja kunnioittamassa hänen muistoaan. Suruajalla ei ole ollut varsinaista vaikutusta adoptioyhteistyöhömme. Hakumatkoilla perheet ovat kenties kiinnittäneet huomiota valtion virkamiesten mustiin työasuihin ja voineet havaita ruuhkien olevan entistäkin pahempia tietyillä alueilla.

11 ADOPTIOPALVELUN TILAISUUDET TERVETULOA! Järjestämme adoptioprosessin eri vaiheissa oleville adoptionhakijoille ja adoptioperheille suunnattuja tilaisuuksia Tiukula-talossa sekä joidenkin tilaisuuksien kohdalla myös Pelastakaa Lasten aluetoimistoissa (Oulu, Jyväskylä, Joensuu, Tampere, Turku). Tilaisuuksiin ilmoittautuminen tapahtuu nettisivujen kautta: Vaihtoehtoisesti voitte ilmoittautua sähköpostitse osoitteessa: elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi KANSAINVÄLINEN ADOPTIOPROSESSI JA KOHDEMAAT INFO Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info (2,5h) esittelee Pelastakaa Lasten adoptiokohdemaat sekä asiat jotka adoptionhakijana tulisi huomioida jos harkitsee näitä adoptiokohdemaita sekä adoptionhakijoille välttämätöntä tietoa adoptioprosessista, adoptioluvan hakemisesta, asiakassopimuksesta sekä adoptiokustannuksista. Tilaisuus sopii adoptioneuvonnan loppuvaiheissa oleville sekä kaikille kansainvälisestä adoptioista kiinnostuneille. Joensuussa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa sekä Oulussa järjestettyjen tilaisuuksien yhteydessä on mahdollista varata henkilökohtainen keskusteluaika adoptiopalvelun työntekijän kanssa. Keskusteluaika on sovittava etukäteen adoptiopalvelun työntekijän kanssa.

12 klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Keski-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 32 (2 krs), Jyväskylä ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Turun toimisto Sepänkatu 5 A, Turku ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, Oulu ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Länsi-Suomen aluetoimisto Hämeenkatu 14 C 23, 3. krs, Tampere ilmoittautuminen mennessä klo Intercountry adoption process and countries of origin Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki ilmoittautuminen mennessä klo Kansainvälinen adoptioprosessi ja kohdemaat info Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen mennessä

13 KOHDEMAA TUTUKSI TILAISUUDET Kohdemaa tutuksi tilaisuudet (ns. maainfo) on tarkoitettu kontakteista kiinnostuneille sekä hakijoille, joille on jo myönnetty adoptiolupa tai joiden adoptiohakemus on lähetetty kohdemaahan. Järjestämme vuoden 2018 aikana yhden kunkin maan tilaisuuksista videoneuvottelulaitteidemme kautta Pelastakaa Lasten aluetoimistoihin (tästä tiedotetaan kevään aikana lisää). Tilaisuudessa on mm. maakohtainen tilannekatsaus. Päivän aikana käydään läpi adoptiolapsen hakumatkaan liittyviä asioita ja käytäntöjä. Maainfossa on myös kulttuuriosio sekä perhetapaaminen. Odotusaikana on erittäin tärkeää osallistua tähän Kohdemaa tutuksi- tilaisuuteen, mutta on riittävää käydä infossa vain kerran prosessin aikana. Bulgaria kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki klo ilmoittautuminen mennessä klo ilmoittautuminen mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava sirpa.maenpaa@pelastakaalapset.fi Filippiinit kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki klo ilmoittautuminen mennessä klo ilmoittautuminen mennessä -lisätietoja antaa sosiaalityöntekijä adoptiovastaava laura.holmi@pelastakaalapset.fi

14 Kiina kohdemaana Pelastakaa Lapset Tiukula talo Koskelan- tie 38, Helsinki klo ilmoittautuminen mennessä klo ilmoittautuminen mennessä - lisätietoja antaa sosiaalityöntekijä adoptiovastaava laura.holmi@pelastakaalapset.fi Thaimaa kohdemaana Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki klo ilmoittautuminen mennessä klo ilmoittautuminen mennessä - lisätietoja antaa adoptiovastaava sirpa.maenpaa@pelastakaalapset.fi LAPSEN KOHTAAMINEN HAKUMATKALLA Tilaisuudessa käsitellään lapsen kohtaamista hakumatkalla sekä lapsen että vanhemman näkökulmasta. Tilaisuus järjestetään kaksi kertaa vuonna 2018, kerran Helsingissä ja kerran Tampereella. Kohderyhmä: Lapsiesitystä odottavat Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun asiakkaat klo Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen: elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi Toinen tilaisuus marraskuussa Tampereella myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana ja paikassa. ODOTTAJIEN ILTA Adoptiopalvelun asiakkaiden ja henkilökunnan kohtaamispaikka. Adoptiopalvelun ajankohtaiset kuulumiset, mahdollisuus keskusteluun maaryhmissä adoptiovastaavan kanssa sekä keskustelua virittämään jokin ajankohtainen adoptio-aiheinen vierailijapuheenvuoro. Odottajien ilta järjestetään tänä vuonna Tampereella marraskuun aikana. Ilmoitamme tarkan ajankohdan ja paikan tuonnempana ja lähetämme kaikille odottajille henkilökohtaisen kutsun sähköpostitse! ADOPTIOLAPSEN TERVEYDENTILA -LUENTO Tietoa siitä, minkälaisiin terveyspulmiin adoptiovanhempien tulisi varautua sekä minkälaista hoitoa tietyt adoptiolapsilla mahdolliset sairaudet voivat vaatia. Luento tukee adoptiolapsen tausta- ja terveystietolomakkeen täyttämistä. Seminaaripäivä on ensisijaisesti tarkoitettu adoptioneuvonnassa ja odotusvaiheessa oleville hakijoille mutta myös adoptioperheet ja ammattilaiset ovat tervetulleita. Tilaisuus järjestetään kaksi kertaa vuodessa keväisin ja syksyisin. Tilaisuus on maksullinen 25eu/henkilö Kevään 2018 luentopäivä on lauantai (tarkka kellonaika ilmoitetaan myöhemmin!) Pelastakaa Lapset, Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki Ilmoittautuminen mennessä elena.beliaeva@pelastakaalapset.fi

15 AJANKOHTAISTA TIETOA, KOULUTUSTA JA TAPAHTUMIA ADOPTIOHAKIJOILLE JA -PERHEILLE Adoptiovalmennuksesta lisää valmiuksia adoptiovanhemmuuteen Ryhmämuotoinen ohjattu valmennus täydentää tärkeällä tavalla yksilöllisesti saatua adoptioneuvontaa ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen toisten tulevien adoptiovanhempien kanssa. Useat kontaktimaamme ovat lisänneet viime aikoina adoptiohakijoiden vaatimuksiksi adoptiovalmennuskurssit (Kiina, Thaimaa, Filippiinit), mutta suosittelemme kursseja kaikille adoptionhakijoille. Adoptiovalmennuskursseja tarjoa Yhteiset Lapsemme ry sekä Pelastakaa Lasten aluetoimistot (Pridevalmennuskurssit osana adoptio- neuvontaa sekä Kansainvälisen adoption valmennusryhmät). Suosittelemme valmennuskursseille ilmoittautumista mahdollisimman varhaisessa prosessin vaiheessa sen varmistamiseksi että kurssi on suoritettu siinä vaiheessa kun hakemus lähetetään kohdemaahan. Tiedotamme ajankohtaisista valmennuskursseista asiakasnettisivuillamme, mutta kursseista kannattaa tiedustella myös muina aikoina suoraan kursseja tarjoavilta tahoilta. Yhteiset Lapsemme ry:n adoptiovalmennus Valmennuskurssit sopivat hyvin kaikille adoptiota harkitseville, neuvontavaiheessa oleville sekä hakijoille, jotka ovat jo pidemmällä prosessissa ja odottavat asiapapereiden lähettämistä kohdemaahan, lapsen nimeämistä tai hakumatkalle lähtemistä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: lisätietoja Våra Gemensamma Barn rf:s adoptionsförberedelse Adoptionsförberedelsekurserna passar bra till alla som funderar på adoption eller är i olika skeden av adoptionsprocessen. Det ordnas en svenskspråkig kurs varje eller vartannat år i Vasa-trakten. Vidare upplysningar: anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi, Adoptiokuraattorin tukipuhelin Tukea ja neuvoa puhelinpalvelusta puh arkisin klo Adoptiokuraattori Anja Wikstedt vastaa aina kun pystyy, muussa tapauksessa puhelinvastaajassa on tieto, milloin kuraattorin seuraavan kerran tavoittaa. Adoptiokuraattorille voi jättää myös soittopyynnön tai viestin sähköpostilla anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi. Adoptiokuraattorille soittaminen on luottamuksellista ja soittaa voi myös nimettömänä. Adoptiokuraattori keskustelee sekä suomeksi että ruotsiksi.

16 Adoptioperheet ry Adoptioperheet ry:llä on paljon mielenkiintoista ja tärkeää vertaistoimintaa josta lisätietoja heidän nettisivuillaan ja toimistoltaan (09) Tammikuussa käynnistyy jälleen -vertaischatit adoptiovanhemmille ja odottajille. Tulevia aiheita ovat mm: Adoptiolapsi siirtymävaiheissa / Diagnoosittomat erityistarpeet klo 18: / Kotoa töihin klo 18:30-20:00 / Kotona adoptiolapsen kanssa klo 12-13:30 / Kiintymyssuhde klo 18:30 20:00. KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN AUKIOLOAJAT, PÄIVYSTYS, HENKILÖKUNNAN TAVOITETTA- VUUS JA YHTEYSTIEDOT Työntekijöillämme ei ole kiinteitä puhelinaikoja vaan adoptiovastaavat pyrkivät olemaan tavoitettavissanne mahdollisimman joustavasti. Työn luonteen vuoksi työntekijöillä on edelleen työtilanteita, joissa ei voida vastata tuleviin puheluihin. Sähköpostitse asiointi ja soittopyyntönne työntekijän sähköpostiin ovat tervetulleita puhelinliikenteen ruuhkautumisen välttämiseksi. Pyrimme tapaamaan asiakkaita vähintään kerran, mutta mielellään muutaman kerran adoptioprosessin aikana ja aina tarvittaessa tai pyynnöstänne. Tapaamiset työntekijän kanssa voivat aika ajoin olla tärkeitä! Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta ottaa vastaan asiakkaita ilman ajanvarausta. Pyydämme siksi teitä varaamaan ajan henkilökohtaisesti kyseisen työntekijän kanssa puhelimitse tai sähköpostitse. Näin meillä on juuri sillä hetkellä aikaa teille. Skype -puheluita voidaan toteuttaa etukäteen kanssamme sovittuina aikoina. Sopiessanne skype -puhelun hyväksytte sen lähtökohdan, että Pelastakaa Lapset ei vastaa Skypeohjelmalla toteutuvien puheluiden tietoturvasta. Sähköpostiosoitteemme noudattavat muotoa: etunimi.sukunimi@pelastakaalapset.fi.

17 Työntekijöiden puhelinnumerot ja tavoitettavuus jouluviikoilla: Adoptiopalvelu on suljettu viikolla 52, jolloin päivystämme hakumatkoilla olevia perheitä sekä kohdemaista tulevia asioita ajatellen. Irene Pärssinen-Hentula Kansainvälisen adoptiopäällikkö Puh Lomalla: Laura Holmi Adoptiovastaava sosiaalityöntekijä (Filippiinit, Kiina) Puh Lomalla: Sirpa Mäenpää Adoptiovastaava (Bulgaria, Thaimaa) Puh Lomalla: Tiina Maaniitty Jälkipalveluvastaava Puh Päivystää viikolla Elena Beliaeva toimistosihteeri puh Lomalla:

18 Seuraava asiakastiedote ilmestyy viikolla 9 JOULUILOA ja VALOISAA UUTTA VUOTTA KAIKILLE ASIAKASPERHEILLE TOIVOEN Kansainvälisen adoptiopalvelun työryhmä

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU 2018 Kirpeät pakkasterveiset adoptiopalvelusta! Suomeen saapui viime vuonna 23 lasta ja tämän vuoden puolella Suomeen on saapunut 3 lasta. Iloiset

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE MAALISKUU 2016 Hyvää kevättalvea! Tiukula kerho aloitti toimintansa maaliskuussa Pelastakaa Lasten nettisivut uudistuvat tänä keväänä. Tässä yhteydessä kansainvälisen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Aurinkoista kevättalvea kaikille!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU Aurinkoista kevättalvea kaikille! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE MAALISKUU 2017 Aurinkoista kevättalvea kaikille! Adoptio on vaativa prosessi adoptionhakijoille, mutta ennen kaikkea se on onnellinen perhetapahtuma ja tärkeä

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2012 / 15.6.2012 Adoptiopalvelussamme on jatkunut aivan erityisen vilkas vuosi Suomeen saapuneiden lasten osalta. Suomeen on saapunut

Lisätiedot

TILANNE / Pelastakaa Lapset ry

TILANNE / Pelastakaa Lapset ry KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE JOULUKUU 2015 Hyvää jouluaikaa! Adoptiovastaava Sirpa Mäenpää ja nuoret Aulangolla 14.11.2015 Vietimme Venäjä adoptioiden päättäjäisiä Hämeenlinnassa hotelli Aulangolla

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE JOULUKUU 2016 Hyvää joulua kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Valmistaudumme vuoden vaihteeseen, mutta edessä on vielä työntäyteisiä viikkoja. Viimeistelemme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2017 My experience is? My protection. That is because of help of my second family. Love sees beyond differences - lastenkotitaustaisten nuorten liikunnallisesta

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2015 Kulunut kevät on ollut sekä päättyvien että alkaneiden adoptiokontaktien kevät. Suomessa on päättynyt yhteistyö useamman maan kanssa (Etiopia, Venäjä)

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KESÄKUU 2016 Eurooppalaiseen adoptiojärjestöjen kattojärjestö EurAdopt järjesti 12. kerran kansainvälisen adoptiokonferenssin Utrechtissa. Konferenssin tämänvuotinen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2013 Sisältö: Asiakaskyselyn tulokset s.1 Katsaus kevääseen sekä tulevaan s.2 Tilasto tämän hetkisestä tilanteesta s.2 Ohjeita asiakkaille s.3-4 Maakohtaiset

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2018 Kesäkausi on täydessä vauhdissa ja kansainvälisen adoptiopalvelun kautta on saapunut 10 lasta Suomeen. Lapsiesityksiä on vireillä 5 perheellä,

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2015 Hyvää kevättä kansainvälisestä adoptiopalvelusta! Kevät on tänä vuonna adoptiopalvelussamme yhtäaikaisesti uuden alkua mutta myös vanhan päättymistä.

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2012 / 27.9.2012 Adoptiopalvelussamme on tänä vuonna iloinen tilastollinen piikki lapsiesityksissä. Suomeen oli saapunut adoptiopalvelumme

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta!

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE KESÄKUU 2017 Kesäinen tervehdys adoptiopalvelusta! Kauttamme saapuneita lapsia laulamassa ja leikkimässä Siina Hirvosen kanssa toukokuisessa perhetapahtumassa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Tämä tuli sittenkin niin nopeasti

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu Tämä tuli sittenkin niin nopeasti KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2014 Tämä tuli sittenkin niin nopeasti Tapahtumarikkaasta alkuvuodesta kertoo niin lapsiesitykset kuin kontaktimaiden monenlaiset uutiset joita tässä tiedotteessa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN ASIAKASTIEDOTE LOKAKUU 2018 Kesä on takana päin, ja vaikka kansainvälisessä yhteistyössä kesälomat eivät vaikuta sen kummemmin toimintaan, on syyskausi käynnistynyt täysillä.

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013 Juurimatkalla koettua! KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2013 Sisältö: Juurimatkalla koettua. s.1 Katsaus kuluneeseen vuoteen sekä tulevaan s.2 Palvelumaksut 2014 s.3 Tervetuloa tilaisuuksiimme

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2011 / 14.12.2011 Joulun valon sydämiimme tuokoon lailla tähden sen tarun, josta muistelmiimme, saamme joulun ikuisen. Hyvät adoptiopalvelun

Lisätiedot

Kesäkuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Kesäkuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2014 Eurooppalaisten adoptiojärjestöjen edustajia, alan tutkijoita ja asiantuntijoita, aikuisia adoptoituja ja adoptiovanhempia kokoontui huhtikuussa Tukholmaan

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2015 Adoptiopalvelumme kautta on saapunut tämän alkuvuoden aikana lisää ainutlaatuisia lapsia ja toivotamme heidät kaikki 21 tervetulleiksi Suomeen! Syyskuun

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2012 / 14.12.2012 Uusien asiakkaiden osalta kulunut vuosi on ollut hieman edellisvuotta hiljaisempi. Lapsimääriä tarkasteltaessa vuosi

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013

KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2013 Sisältö: Lämmintä syksyä Pelastakaa Lasten adoptiopalvelusta ajankohtaisia terveisiä NAC kokouksesta s.1-2 Katsaus syksyyn sekä tulevaan s.2-3 Palvelumaksut

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2011 Pienen ystävän kohtaaminen Kiina kontaktihenkilömme perheiden tapaamisessa Paloheinässä 3/2011 Pelastakaa Lasten adoptiopalvelun

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Kesäkuu 2011 / 14.6.2011 Hyvät adoptiopalvelumme asiakkaat! Kesäinen tervehdys Pelastakaa Lasten kansainvälisestä adoptiopalvelusta, jossa kevät

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2013 / 19.3.2013 Filippiineillä, Pampangan vastaanottokeskuksen vauvala Hyvät adoptiopalvelun asiakkaat! Adoptiopalvelun toiminta on

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 /

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 / 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Syyskuu 2011 / 16.9.2011 Hyvät adoptiopalvelun asiakkaat! Haaveena ikioma ikuinen perhe. Global Consultation konferensissa 8/2011 tanssivia lapsia

Lisätiedot

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / Aurinkoista kevättä kaikille!

PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / Aurinkoista kevättä kaikille! 1 PELASTAKAA LASTEN KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Maaliskuu 2012 / 29.3.2012 Aurinkoista kevättä kaikille! Lasten toimintaa Venäjä adoptioiden 20v tapahtumassa Kutsumme teidät adoptiopalvelumme

Lisätiedot

Joulukuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Joulukuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Joulukuu 2014 Eräs aikuinen adoptoitu lähestyi Pelastakaa Lapsia joulutervehdyksellä, jossa hän jakoi ilonsa oman suurimman joulutoiveensa toteutumisesta hänen ollessaan

Lisätiedot

Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta

Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta Tiedote Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelunthaimaan matkasta 9.4.2018 Pelasakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen- Hentula ja adoptiovastaava Sirpa Mäenpää vierailivat

Lisätiedot

Lokakuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE

Lokakuu 2014 KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE KANSAINVÄLISEN ADOPTIOPALVELUN TIEDOTE Lokakuu 2014 Kulunut syksy on ollut adoptiopalvelussamme erityisen tapahtumarikas niin perheille suunnattujen tapahtumien osalta kuin erityisesti uuden adoptioyhteistyökontaktin

Lisätiedot

Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste

Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste 1 Pelastakaa Lasten kansainvälisen adoptiopalvelun asiakasrekisterin tietosuojaseloste Laadittu: 12.6.2018 Viimeksi päivitetty: 1. Rekisterinpitäjä Pelastakaa Lapset ry (Y-tunnus: 0116788-1) Osoite: PL

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / LAKIMIES, ADOPTIOLAUTAKUNNAN SIHTEERI, JONNA SALMELA ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 SÄÄTYTALO 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT 2. ASUINPAIKKA 3. KOTONAOLON

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perheiden erityispalvelut Perheoikeudelliset asiat 03.11.15

HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perheiden erityispalvelut Perheoikeudelliset asiat 03.11.15 HELSINGIN KAUPUNKI 1 KERTOMUS KANSAINVÄLISESTÄ ADOPTIOPALVELUSTA VUONNA 2015 Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on yksi kolmesta Suomessa toimivista kansainvälisen adoptiopalvelun antajista. Helsingin

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS 6.2.2014 ADOPTIOKOULUTUS 30.1.2014 ADOPTIOLAUTAKUNNAN NÄKÖKULMIA LAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMISESTA KÄYTÄNNÖSSÄ / Ylitarkastaja, adoptiolautakunnan sihteeri, Jonna Salmela 6.2.2014 1. Adoptionhakijan ikärajat

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS

ADOPTIOKOULUTUS ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 26.1.2017 Merja Vuori, puh 0504301560, merja.vuori@valvira.fi 1 Hyvät koulutustilaisuuden osanottajat, - 7/2012 uusi adoptiolaki voimaan,

Lisätiedot

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä

Kuvaa ei voi näyttää nyt. ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET. Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä ULKOMAILLA OLEVIEN BIOLOGISTEN VANHEMPIEN SUOSTUMUKSET Tuula Jattu, sosiaalityöntekijä Perheen sisäinen adoptio Tilanteessa, kun lapsen toinen vanhempi asuu ulkomailla Adoptiolaki 2012/Adoption ensisijaisena

Lisätiedot

Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus ), Asemamiehenkatu 4 B Helsinki

Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus ), Asemamiehenkatu 4 B Helsinki INTERPEDIA RY:N ADOPTIOREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE Rekisterinpitäjä Interpedia ry (Y-tunnus 0618557), Asemamiehenkatu 4 B 00520 Helsinki Rekisterin nimi Interpedia ry:n adoptiorekisteri Rekisteriasioista

Lisätiedot

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016

ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2016 Merja Vuori Adoptiolautakunnan puheenjohtaja 8.2.2016 Merja Vuori 1 LUPAPÄÄTÖSTEN KEHITYS (vahvistamattomat luvut) Kv-adoption hakemukset/päätökset vähentyneet 41 % vuodesta 2012

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 5 Sivu 1 / 11 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden tukeminen ovat tärkeitä muun muassa lapsen

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT

ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / Lakimies, adoptiolautakunnan sihteeri, Adoptiokoulutus 26.1.2016 Säätytalo 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT (SUKULAISADOPTIOT) 2. ADOPTIOLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen kehittämiseksi

Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen kehittämiseksi Aloite 1 (5) Adoptiolautakunta Oikeusministeriölle ja sosiaali- ja terveysministeriölle Adoptiolautakunnan ja lapsiasiavaltuutetun yhteisaloite adoptiolain jälkiarvioinnista sekä adoption jälkeisen tuen

Lisätiedot

Taustamuistio 2: Adoptiopalvelujärjestelmä ja muut adoptioperheiden palvelut

Taustamuistio 2: Adoptiopalvelujärjestelmä ja muut adoptioperheiden palvelut Adoptiovisio 2035 Taustamuistio 2: Adoptiopalvelujärjestelmä ja muut adoptioperheiden palvelut Tähän muistioon on koottu huomioita ja kysymyksiä, jotka koskevat adoptioneuvontaa, adoptiopalvelua, adoptiolautakuntaa,

Lisätiedot

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN Kotimaisen adoption kehittämishanke 2010-2013 KOHTAAMINEN hankkeen lähtöajatus Pysyvyyden turvaaminen ja oikeus perheeseen pitkäaikaista sijaishuoltoa tarvitsevalle lapselle LOS 20 artikla

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. adoptiosta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012

Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta /2012 Valtioneuvoston asetus. adoptiosta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2012 202/2012 Valtioneuvoston asetus adoptiosta Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2012 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot

* * A-OSA + + OLE_ADO 1 OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot OLE_ADO 1 *1019901* OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka asut Suomessa ja haet oleskelulupaa ulkomailta adoptoitavalle lapselle (kansainvälinen

Lisätiedot

1 Adoptiolautakunnan toimintakertomus 2016

1 Adoptiolautakunnan toimintakertomus 2016 1 Adoptiolautakunnan toimintakertomus 2016 www.valvira.fi Dnro 369/02.02.03.00/2017 14.3.2017 2 Sisällys Esipuhe... 4 1 Adoptiolautakunnan kokoonpano ja tehtävät... 6 2 Adoptiolautakunnan toiminta vuonna

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 1/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Oppilaan (hakijan) nimi (sukunimi, etunimet) 2. Kenen idea vaihto-oppilaaksi lähteminen on? Oppilas itse Äiti Isä Joku muu, kuka 3. Onko vaihto-oppilaaksi lähtö

Lisätiedot

+ + Syntymäpaikkakunta OLE_ADO_240518PP +

+ + Syntymäpaikkakunta OLE_ADO_240518PP + OLE_ADO 1 *1019901* OLESKELULUPAHAKEMUS ADOPTION PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, joka asut Suomessa ja haet oleskelulupaa ulkomailta adoptoitavalle lapselle (kansainvälinen

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

TAISTO19-harjoitus. Skype-info

TAISTO19-harjoitus. Skype-info TAISTO19-harjoitus Skype-info 30.9.2019 Tervetuloa TAISTO19-harjoitukseen! Tässä info-kokouksessa: Kertaus mistä TAISTOssa on kyse? Miten valmistautua 10 kohtaa Harjoituskäsikirja - läpikäynti Aikataulu

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK4_plus 1 *1459901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä on perheselvityslomake sinulle, jonka alle 18-vuotias naimaton lapsi on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen. Sinä olet lapsen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1

ADOPTIOLAUTAKUNTA. 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 ADOPTIOLAUTAKUNTA 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 1 1.7.2012 UUSI ADOPTIOLAKI TULI VOIMAAN 25.1.2013 Jonna Salmela/Merja Vuori 2 ADOPTIOASIOIDEN PÄÄTÖKSENTEKO JA HALLINTO MUUTOKSET 1.7.2012 LUKIEN

Lisätiedot

Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA

Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA Lääketieteellinen arviointi adoptiolautakunnan työskentelyssä Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA 25.1.2013 Riitta Aejmelaeus 1 Lääkärijäsen Lääkärin läsnäolo perustuu adoptioasetuksen

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

* * A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

* * A-OSA + + PK3_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA. 1 Huoltajani tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PK3_plus_240518PP +

+ + Isä Äiti Muu huoltaja Kasvattivanhempi. PK3_plus_240518PP + PK3_plus 1 *1479901* PERHESELVITYSLOMAKE LAPSELLE HAKIJANA HUOLTAJA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka huoltaja on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Sinä asut

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019

OHJE KÄYTTÄJILLE 2019 LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa

Lisätiedot

Adoptiolautakunnan lääkäri Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA

Adoptiolautakunnan lääkäri Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA Adoptiolautakunnan lääkäri Riitta Aejmelaeus LT, Geriatrian erikoislääkäri HealthMBA 6.2.2014 Riitta Aejmelaeus 1 Lääkärijäsen Lääkärin läsnäolo perustuu adoptioasetuksen 12 :ään, jossa on säädetty lautakunnan

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Huoltajan tulee täyttää ja lähettää tämä sähköinen lomake 3.1.2014 klo 1.00 mennessä. Pyydämme teitä lukemaan huolellisesti Meksiko-stipendien hakuohjeet. Lomake

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA

YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA YLEISTÄ TÄSTÄ DOKUMENTISTA Tässä dokumentissa on esitelty Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo ry:n eri rekisterien rekisteriselosteet. Nämä rekisterit ovat seuraavat: 1. Demon sidosryhmärekisteri:

Lisätiedot

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!

Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Karusellen 040-314 4859- Auringonkukat 040-314

Lisätiedot

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa.

Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. 1 Kelan palvelut ovat viime vuosina uudistuneet ja kehittyneet. Yhteiselle asiakkaalle se tarkoittaa helpompia ja nopeampia tapoja hoitaa Kela-asiansa. Tunnistetaan yhteisen asiakkaan tilanne Kela tarjoaa

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:

Lisätiedot

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen sijaiseksi ilmoittautuminen

Liperin kunnan varhaiskasvatuksen sijaiseksi ilmoittautuminen Henkilöstöpalvelut/ohje 19.2.2019 Liperin kunnan varhaiskasvatuksen sijaiseksi ilmoittautuminen Työpaikkailmoitus Kuntarekry.fi-palvelussa Löydät Liperin kunnan kaikki avoimet työpaikkailmoitukset osoitteesta

Lisätiedot

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE

STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE STEP-BY-STEP -OHJE OPETTAJALLE 1. REKISTERÖITYMINEN: Aloita rekisteröityminen klikkaamalla alla olevaa painiketta Syötä tarvittavat tiedot. Vahvista, että olet lukenut ehdot läpi ja paina Send Saat aktivointiviestin

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni

*1409901* A-OSA + + PH4_plus 1 PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI. 1 Lapsen tiedot 1.1 Henkilötiedot. 2 Omat henkilö- ja yhteystietoni PH4_plus 1 *1409901* PERHESELVITYSLOMAKE HUOLTAJALLE HAKIJANA LAPSI Tämä perheselvityslomake on tarkoitettu sinulle, joka olet ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella hakevan alle 18

Lisätiedot

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson

Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä. sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson Adoptioperheiden tukeminen Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmässä sosiaaliohjaaja Laura Uusitalo vs. ohjaaja Laura Petterson 2000-luvun alussa adoptioneuvontaan haluavien jono oli pitkä ja lapsia tuli

Lisätiedot

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena.

YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena. YTHS on opiskelijan hyvinvoinnin ja terveyden tukena Kuka saa käyttää YTHS:n palveluja? Voit käyttää palvelujamme, jos olet perustutkintoa suorittava yliopisto- tai korkeakouluopiskelija kun olet maksanut

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot