Sukujuurien jäljillä

Transkriptio

1 Sukujuurien jäljillä Kun minua pyydettiin kirjoittamaan kotiseutulehteen artikkelin sukututkimuksessa käytettävistä lähteistä ja antamaan samalla neuvoja, miten aloittelija pääsisi tutkimuksessaan alkuun, niin mietin, että osaisinko kirjoittaa moisesta. Kyllähän noita sukuja on tullut jo vuosia tutkittua, joten kai sitä jotain osaisi aiheesta kirjoittaa. Kerron tässä omasta sukututkimustaipaleestani ja siinä ohessa erilaisista lähteistä, joita sukututkijalla on käytettävissään. Mitä sukututkimus oikein on? Joillekin se on kaiken vapaa-ajan vievä harrastus, muutamille siitä on tullut ammatti, jotkut pitävät sitä historiatieteen alalajina ja joidenkin mielestä tämä on aivan turhaa touhua mitä niitä vanhoja asioita penkomaan. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana sukututkimus on kasvattanut suosiotaan ja yhä nuoremmat kiinnostuvat juuristaan. On virheellistä luulla, että sukututkimusta tekevät vain eläkeläispapat ja -mummot, vaikka itsekin välillä arkistolla tuntee olonsa oudoksi, koska muut tutkijat ovat yleensä huomattavasti vanhempia. Tosin päivätöissä käyville tutkiminen on hankalampaa, sillä arkistot eivät ole enää lauantaisin auki ja menevät arkenakin jo klo kiinni, joten arkistolla ei kovin kauan ennätä tutkia työpäivän päätteeksi. Mutta tänä päivänä kirkonkirjoja löytyy internetistä Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen (SSHY) www-sivuilta varsin hyvin, ja niitä tallennetaan sinne jatkuvasti lisää, joten arkistolla käyminen ei enää ole välttämätöntä, niin kuin aiemmin. Kunhan on päässyt sen verran alkuun tutkimuksissaan, että tiedot käsittelevät 1800-lukua, niin SSHY:n sivuilla olevien digitoitujen kirkonkirjojen avulla pääsee tutkimuksissa eteenpäin. Itse kiinnostuin juuristani jo joskus 1980-luvun lopulla, ja kotoani löytyi, olisikohan ollut perunkirjoitusta varten laadittu, sukuselvitys, josta keräsin tiedot talteen. Kotoa kannattaa siis tutkia vanhat paperit, joista voi löytyä tietoa esivanhemmista. Sitten kannattaa haastatella suvun vanhempia henkilöitä, joilta voi saada hyvinkin arvokasta perimätietoa omasta suvusta, mutta kaikki tiedot kuitenkin pitäisi tarkistaa alkuperäislähteistä, koska haastateltava saattaa muistaa nimen, syntymäajan tai muun vastaavaan väärin. Itseltäni tuo haastatteleminen jäi, koska moinen ei tullut mieleeni silloin aikanaan, kun laadin ensimmäiset sukukaaviot lähisuvustamme. Sitten kannattaa tutkia suvun vanhat valokuvat, ja tutkia niitä vaikkapa jonkun suvun vanhemman jäsenen kanssa, joka osaa kertoa keitä kuvissa oikein on. Itse keräsin tätini jäämistöstä vanhat valokuvat talteen, ja tutkimme niitä yhdessä nyt jo edesmenneen sukulaiseni kanssa. Siinä samalla kirjoitin ylös keitä kuvissa oikein on. Itse en olisi tunnistanut kuin pienen osan kuvien henkilöistä, joten tuosta kuvien läpikäymisestä oli varsin paljon hyötyä. Sitten kannattaisi tutustua pitäjän historiikkeihin ja kyläkirjoihin, joita löytyy varsin hyvin kirjastoista. Niistäkin voi löytyä omasta suvusta tietoa. Ja niiden lisäksi kannattaa tutustua johonkin sukututkimusoppaaseen tai mennä sukututkimuskurssille, mutta eihän se pakollista ole. Itsekin aloin ensin tutkia juuriani ja sitten kävin myös kurssilla katsomassa, josko sieltä saisin jotain apua. En ehkä niin suuresti tainnut saada, kun peruslähteet olivat siinä vaiheessa jotenkin tulleet jo tutuiksi. Laukaan historia -kirjoja lainailin monet kerrat 90-luvulla, kun aloin enemmän kiinnostua sukujuuristani, samoin sukututkimusopaskin oli usein lainassa. Sittemmin kyseiset kirjat on tullut hankittua oman kirjahyllyn täytteeksi useiden kyläkirjojen, muutamien sukukirjojen ja muiden historiakirjojen kanssa. Kannattaa myös tutustua Sukuhakemisto-nimiseen kirjaan tai Suomen Sukututkimusseuran sukututkijaluetteloon, jos vaikkapa joku olisi jo tutkinut omaa sukua ja julkaissut siitä kirjan. Nuo luettelot eivät olleet itselle tuttuja siinä vaiheessa kun aloin tutkia, mutta on niistä myöhemminkin löytynyt kuitenkin jotain hyödyllistä tietoa. Ja hyvänä apuna ovat myös erilaiset sukututkimussanastot, joista löytyy asiakirjoissa käytettyjä ruotsinkielisiä sanoja sekä

2 lyhenteitä ja niiden suomenkieliset vastineet. Kirkonkirjat kirjoitettiin ruotsiksi aina 1800-luvun loppupuolelle asti, joten ruotsin kielen taidosta olisi hyötyä. Tosin en itsekään siihen kouluaikaan panostanut, mikä on sittemmin sukututkimusta tehdessä harmittanut, vaikkakin näistä peruslähteistä selviää yleensä sanastojen avulla. Sitten 90-luvun puolivälin jälkeen aloin tutkia internetistä mitä sieltä mahtaa löytyä sukututkimuksesta ja päädyin Suomen sukututkimusseuran sivuille ja siellä olevaan Hiskitietokantaan. Kun löysin Hiskistä tietoa myös Laukaasta, niin aloin etsiä sieltä omia esivanhempiani, ja pian niitä löytyikin. En tietenkään ollut varma, että olenko oikeilla jäljillä, ja sitten sainkin tärkeän neuvon sähköpostitse sukulaiseltani, josta en ollut aiemmin tiennyt mitään Hän neuvoi, että kaikki Hiskistä otetut tiedot pitää tarkistaa alkuperäislähteistä, koska Hiski on kopion kopio, joten siihen on voinut tulla virheitä. Mutta kaiken kaikkiaan Hiski-tietokanta on varsin hyödyllinen apuväline sukututkimusta tehtäessä. Etenkin jos on joku esivanhempi hukassa, niin sen avulla voi onnistua jäljittämään hänet tarvitsematta selata tuntikausia kirkonkirjoja ilman mitään tietoa siitä, että mistä hän voisi olla kotoisin. Kotoa löytyvien tietojen kanssa voi sitten mennä joko maakunta-arkistolle tai kirkkoherranvirastoon. Maakunta-arkistolla voi virkailija hieman opastaa alkuun jos vaan sattuu aikaan olemaan, mutta parempi olisi kuitenkin jo hieman tietää lähteistä sinne mentäessä. Samoin kuin kirkkoherranvirastossa, missä yleensä virkailijoilla on paljon muitakin hommia, joten ehkä siellä ei niinkään ehditä neuvomaan aloittelevaa sukututkijaa. Maakunta-arkistolla kuitenkin yleensä on muitakin tutkijoita, ja he kyllä yleensä auttavat aloittelevaa sukututkijaa, joten kannattaa kysyä neuvoa kokeneemmilta sukututkijoilta siellä. Eri kirkkoherranvirastoissa käytäntö vaihtelee jonkin verran, joissakin ei sukututkijoita päästetä 1900-luvun materiaalien pariin, vaan 1900-lukua koskevat sukuselvitykset tekevät virkailijat. Toisissa kirkkoherranvirastoissa pääsee niitäkin itse tutkimaan, kunhan on täyttänyt lapun, jossa lupaa olla käyttämättä väärin saamiaan tietoja. Olen kolmessa eri kirkkoherranvirastossa käynyt asioimassa, ja kahdessa niistä olen päässyt itse tutkimaan ja muutenkin palvelu on ollut varsin hyvää. Itse siis tutkin ensi alkuun juuriani Hiskistä ja sitten vasta pidemmän ajan kuluttua menin tutustumaan maakunta-arkistolle alkuperäislähteisiin. Minulla oli niin hyvin kotona tietoja, ettei tarvinnut aluksi kirkkoherranvirastossa tutkia 1900-luvun tietoja, vaan pääsin kotoa löytyvillä tiedoilla aina 1850-luvun tienoille asti. Tosiasiassa ei sitä maakunta-arkistossakaan aivan alkuperäislähteiden ääreen pääse, vaan käytettävissä on luvuilla mikrofilmatut kopiot. Mitä kaikkia lähteitä maakunta-arkistolla tai kirkkoherranvirastossa oikein voi tutkia? Pääasiallisena lähteenä ovat kirkonkirjat, mihin kuuluu rippikirjat, lastenkirjat, syntyneiden, vihittyjen, kuolleiden ja muuttaneiden luettelot. Rippikirjoissa mainitaan kaikki ripillä käyneet seurakunnan asukkaat kyläkunnittain. Siellä mainitaan talon, torpan tai mäkituvan nimi ja niiden asukkaat. Kirja sisältää yleensä 5-12 vuoden tiedot. Ohessa on kuva, josta näkee hyvin, mitä rippikirjaan on merkitty. Kuvassa on vuosilta Laukaan pitäjän rippikirjan vasen sivu, jolla on Leppäveden kylän No. 13 Ahlbackan talon Ristonahon torppa. Siinä mainitaan torppari vaimonsa ja lastensa kanssa. Nimien lisäksi näkyy, milloin ja missä he ovat syntyneet, missä heidät mainitaan edellisessä rippikirjassa, seuraavan rippikirjan sivu, jolla heidät mainitaan, ja merkinnät rokotuksesta ja lukutaidosta.

3 Rippikirjoissa mainitaan vielä lisäksi ripilläkäyntimerkinnät, mistä henkilö on mahtanut tulla tai mihin muuttanut sekä vihki- ja kuolinmerkinnät. Sitten on lastenkirjat, joissa mainitaan perheen lapset, jotka eivät vielä ole päässeet ripille. Toisinaan sieltä saattaa löytyä vanhempikin renki tai piika, joka ei ole oppinut lukemaan, eikä näin ollen ole päässyt ripille. Kaikissa pitäjissä ei kuitenkaan ole lastenkirjoja pidetty, vaan lapset mainitaan tällöin rippikirjoissa. Syntyneiden luetteloon merkittiin syntyneiden syntymä- ja kastepäivä, vanhemmat, kummit sekä lapsen kotipaikka. Joidenkin pitäjien vanhemmissa syntyneiden luettelossa mainitaan vain isän nimi. Välillä vastaan tulee henkilöitä, joita ei löydy syntyneiden luettelosta. Niissä tapauksissa pitänee luottaa rippi- ja lastenkirjoissa mainittuihin syntymäaikoihin. Vihittyjen luetteloista löytyvät sitten vihkitiedot. Laukaan sekä Jyväskylän maaseurakunnan kirjat vanhemmalta ajalta ovatkin sukututkijan kannalta varsin hyödylliset, sillä niihin on merkitty aviopuolisoiden vanhemmat. Normaalisti niissä mainitaan vain puolisoiden nimien lisäksi asuinpaikat. Oheinen kuva on Laukaan vihittyjen luettelosta vuodelta 1881, ja siitä näkee nimien lisäksi iät mainittuna nimen edessä sekä asuinpaikat. Kuolleiden luettelossa myös Laukaan vanhemmat kirjat ovat varsin hyvät sukututkijan kannalta. Niihin merkittiin omaisiksi vainajan vanhemmat, mutta vanhemmat ei välttämättä aina ole oikein, joten tarkkana saa olla. Muuttaneiden luetteloon merkittiin, kun muutettiin pitäjästä toiseen. Muutto pitäjän sisällä talosta tai torpasta toiseen mainitaan yleensä rippikirjan sivuilla. Siinä oli peruslähteet sukututkimukseen ja noilla pääsee varsin hyvin alkuun tutkimuksissaan. Parhaimmassa tapauksessa kirkonkirjojen avulla voi päästä 1600-luvun loppupuolelle, mutta pääsääntöisesti kuitenkin 1700-luvulle. Joissakin pitäjissä ei päästä 1800-lukua pidemmälle, koska kirkonkirjoja on tuhoutunut erilaisin tavoin, kuten kirkon palaessa tai ne ovat uponneet järveen

4 veneen kaatuessa. Myös Laukaan osalta on joitain vanhoja kirjoja tuhoutunut, mutta silti päästään kuitenkin luvuille saakka. Kun sukututkimuksessa siirrytään aikaan ennen kirkonkirjoja tai halutaan henkilöistä lisätietoa, niin seuraavassa muutamia tärkeimpiä lähteitä, joita voi tutkia maakunta-arkistoissa. Läänintilit ja niihin sisältyvät henkikirjat ovat yksi lähde, jonka avulla voi päästä taaksepäin tutkimuksissaan. Niissä on pääasiallisesti mainittuna talojen väestä vuotiaat henkilöt eli ne, jotka joutuivat maksamaan veroa, tosin muutamia poikkeuksia tuohonkin on eri aikakausina. Yleensä siellä mainitaan vain isännän nimi, muista talossa asujista vain kuinka monta henkilöä on yhteensä; uudemmissa henkikirjoissa mainittiin tarkemmin talon väkeä. Niistä ei kuitenkaan löydy tietoja syntymäajoista, mutta hieman voi päätellä sen perusteella, milloin henkilö on ilmaantunut henkikirjaan. Perukirjoista voi myös etsiä tietoa vainajan omaisista ja perhesuhteista. Keski-Suomen alueen perukirjat on aika suurelta osin puhtaaksikirjoittanut jyväskyläläinen tutkija Heikki Vuorimies. Jos esivanhemmista löytyy ruotusotilaita, niin heistä löytyy tietoa Militaria I-II -luetteloista. Ruotusotilaista on Heikki Vuorimies Laukaan ja Jyväskylän seudun osalta tehnyt kaksi kirjaa, joissa ovat ruotusotamiehet Ruotsin valtakauden ajalta vuodesta 1710 lähtien. Suomen Asutuksen Yleisluettelo on laadittu mm. henkikirjojen, maakirjojen, autiotilaluetteloiden ja kymmenysluetteloiden pohjalta. Se kattaa pääasiassa vuodet , osassa pitäjiä vain lyhyemmän aikaa. Itä- sekä Pohjois-Suomen osalta sitä ei ole laadittu lainkaan. Mutta sekin on Hiskin tavoin vain kopio, joten sielläkin ilmenee virheitä. Niin kuin alussa jo mainitsin, internetissä on tänä päivänä SSHY:n toimesta jo aika paljon seurakuntien kirkonkirjoja, ja niitä ilmaantuu sinne koko ajan lisää, samoin kuin muita materiaaleja. Niistä 125 vuotta vanhemmat kirkonkirjat ovat vapaasti käytettävissä. Yhdistyksen jäsenien käytössä on vielä tuoreempia kirkonkirjoja parinkymmenen vuoden ajalta sekä läänintilejä, tuomiopöytäkirjoja ja pääkatselmusrullia, joista voi tutkia ruotusotilaita. Näiden edellä mainittujen lähteiden avulla pääsee varsin pitkälle omien juurien tutkimisessa. Hyvässä lykyssä juuria saattaa eksyä aatelisiin, kuten ainakin osalla laukaalaisista, tai sitten pysytään ihan tavallisissa talonpojissa ja torppareissa. Mutta kaikki ovat yhtä tärkeitä, itsellänikin juuret suurelta osin ihan tavallisissa talollisissa, joukkoon on eksynyt joitakin pappismiehiä ja sotilaita. Mutta aatelisia ei vielä ole juurissa tullut vastaan, vaikkakin läheltä liippaa, kun eräs esiäiti oli palvelijana perheessä, jolla oli esivanhemmissa aatelisia ja jonka jälkeläisiä on täällä Laukaassa. Tähän loppuun kevennyksenä pitänee mainita pari kuultua tarinaa aloittelevista sukututkijoista, kuinka aloittelija voi erehtyä varsin pahasti tutkimukseen kuluvan ajan suhteen. Sukujuuristaan kiinnostunut kaveri meni kesälomalla kotipitäjänsä kirkkoherranvirastoon mielessään tutkia lomalla ollessaan sukunsa. Vaan niin kävi että eihän siinä loman aikana päässyt kuin hieman raapaisemaan sukujuurien pintaa. Toinen aloitteleva sukututkija puolestaan oli saapunut maakunta-arkistolle, ja siellä sitten virkailija esitteli ensimmäisenä taukotilan, missä voi juoda kahvia, syödä eväitä tai keskustella toisten tutkijoiden kanssa. Sukututkija oli ihmeissään, että ei kai siinä niin kauan mene, että tarvitsisi eväitä mukaan ottaa. Mutta niin siihen kuitenkin aikaa menee, itsekin olen vuosikaudet maakunta-arkistolla kulkenut, ja monet kerrat nauttinut taukotilassa kahvit ja evästä ja jutellut sitten toisten sukututkijoiden kanssa tutkimusten edistymisestä tai mahdollisista yhteisistä esivanhemmista. Monesti jotkut vanhemmat tutkijat, joita en ole aiemmin tavannut, luulevat että olen opiskelija ja sen vuoksi siellä tutkimassa jotakin. Edelleen on paljon esivanhempia vielä tutkimatta, joten arkistolla saa vielä istua monet kerrat pyörittelemässä mikrofilmejä ja keskustella toisten tutkijoiden kanssa suvuista.

5 Vaikka nyt voikin kotona tutkia ihan koska tahtoo, niin itse pidän juuri arkistolla käynnistä ja siitä, että pääsee keskustelemaan toisten tutkijoiden kanssa. Hyödynnänkin molempia tutkimusmahdollisuuksia, tutkien kotona netistä löytyviä aineistoja ja arkistolla niitä muita, mitä ei vielä ole netissä, kuten myös arkiston sukukirjakokoelmaa. Loppuun muistutukseksi se, että aina pitäisi merkitä itselleen ylös lähteet, mistä mikäkin tieto on peräisin. Jos myöhemmin joutuu palaamaan samoihin henkilöihin, niin on helppo muistiinmerkittyjen lähteiden avulla etsiä henkilöt, eikä tarvitse uudestaan alkaa etsimään heitä. Toivon mukaan edellä mainittu lähteiden määrä ei säikäytä lopettamaan tutkimusta ennen kuin on sen aloittanutkaan, vaan on hyödyksi varsin mielenkiintoisen ja aikaa vievän harrastuksen parissa.