Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA hankitaan materiaalia alan tutkijoilta ja seuran tilaisuuksista.
|
|
- Ville-Veikko Koskinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan tulevaisuudentutkimusta ja sen opetusta edistävä tieteellinen yhdistys, joka myös yhdistää alan harrastajia ja vie eteenpäin kansalaiskeskustelua ja monitieteisyyttä. Seuran tarkoituksena on edistää ja levittää tulevaisuudentutkimusta, sen hyväksikäyttöä ja opetusta erityisesti Suomessa, ja tällä tavoin myötävaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin kehittämiseen. Toimintatapoihin kuuluu yhteydenpito muihin tutkijoihin ja tutkimuslaitoksiin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin sekä tiedotustoiminta julkaisujen, seminaarien ja oppimateriaalin muodossa. 2. Jäsenet ja toiminta Seurassa on ( tilanne) 642 aktiivihenkilöjäsentä, 19 yhteisöjäsentä ja 10 kunniajäsentä. Seuran yhteisiä toimintamuotoja ovat kesäseminaari, Tulevaisuusfoorumi-tilaisuudet, Top Ten Futures -seminaari, julkaisutoiminta sekä muut seminaarit ja keskustelutilaisuudet. Alueellisesti toiminta on organisoitunut toimintaryhmiksi, joita on yhteensä 13: Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Kuopio, Lahti, Mikkeli, Oulu, Pori, Rovaniemi, Ruovesi-Jämsä, Seinäjoki, Tampere ja Turku. Seuran budjetti vuodelle 2011 (2010) on suuruusluokkaa euroa ( euroa). Kuluista n. 70% on hallinto- ja järjestötoiminnan kuluja sekä n. 30% muodostuu julkaisutoiminnasta sekä seminaari-, projekti- ja paikallistoiminnan kuluista. Päätulonlähteitä ovat jäsenmaksut sekä opetus- ja kulttuuriministeriöltä (ent. opetusministeriö) haettu toiminta-avustus. Suuri osa esim. Futura-lehden kirjoittamis- ja toimitustyöstä, seminaareista sekä keskustelutilaisuuksista tuotetaan maksuttomana vapaaehtoistyönä, mikä ei näy talousarviossa. 3. Julkaisutoiminta Julkaisutoiminta edistää tulevaisuudentutkimukseen liittyvän tiedonvälitystä kotimaassa ja kansainvälisesti. Seuran julkaisutoiminta jakautuu jäsenlehti Futuraan ja kertajulkaisuihin julkaisusarjoissa Acta Futura Fennica ja Tulevaisuussarja. Verkossa ilmestyvän efutura-verkkolehden artikkelijulkaisutoiminta on väliaikaisesti tauolla, mutta keskustelua aktivoidaan sosiaalisen median palveluissa. Julkaisuihin hankitaan materiaalia alan tutkijoilta ja seuran tilaisuuksista. 3.1 Futura-lehti Futura on seuran kustantama jäsenlehti, joka ilmestyy vuoden 2011 aikana neljä kertaa. Lehti postitetaan tilaajille sekä jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Futuran kehittämisestä vastaa toimitusneuvosto, johon kuuluvat seuran puheenjohtaja, Futuran päätoimittaja ja toimitussihteeri sekä seuran hallituksen valitsemia muita jäseniä. Ryhmän puheenjohtajana toimii Futuran päätoimittaja. Toimitusneuvosto toimii kanavana kirjoittajiin sekä refereeihin ja kokoontuu tarvittaessa. Tieteelliseen neuvostoon kuuluu jäseniä eri yliopistoista ja korkeakouluista. Tieteellisen neuvoston jäsenet toimivat kontaktipintana refereeiden hankinnassa. Lehteä kehitetään periaatteella tieteellinen lehti, jonka jokainen jäsen voi tuntea omakseen. Futura-lehden alussa julkaistaan tieteelliset tekstit otsikolla artikkelit, referee-menettelyn läpikäyneet mainitaan erikseen. Muita otsikoita ovat katsaukset, haastattelut, keskustelua/näkökulmia, uutta tulevaisuudentutkimuksesta sekä metodipalsta, joka on mahdollisuuksien mukaan toimitettava palsta tulevaisuudentutkimuksen menetelmistä. Paikallistoimintaryhmiä aktivoidaan kertomaan kuulumisiaan Futuran palstoilla. Futura-lehden vuoden 2011 teemat ovat: Futura 1/2011 Kohtuutalous Futura 2/2011 Globaali demokratia Futura 3/2011 Top Ten Futures: Logistiikka ja liikkuminen Futura 4/2011 Ajatuspajat / Demografia ja siirtolaisuus Futura-lehteä myydään irtonumerona Tiedekirjassa ja Akateemisessa kirjakaupassa. Futura-lehden voi tilata myös Granumista ja Kulttilehdet.net-palvelusta. Granum on Suomen tiedekustantajien liiton ja Tampereen yliopiston kirjaston aloitteesta perustettu virtuaalinen kirjakauppa, suomalaisten tiedejulkaisujen markkinointi- ja myyntikanava sekä sähköisten tiedejulkaisujen välityskanava. Kulttilehdet.net on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n käynnistämä nettisivusto, joka edistää Kultin jäsenlehtien jakelua ja myyntiä valtakunnallisesti mainostamalla niitä mahdollisille jälleenmyyjille sekä avustamalla lehtien tilausten hallinnassa. Futura-lehden irtonumeroita sekä vuosi- ja kestotilauksia voi tilata myös seuran toimistosta. 1
2 3.2 Futura verkossa Futura-lehden artikkelit (1995- ) on luettavissa ja tulostettavissa Elektrassa. Elektra on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuden alaisten dokumenttien julkaisupalvelu internetissä ( jonka tuottamiseen osallistuvat Helsingin yliopiston kirjasto, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Kopiosto. Elektran tavoitteena on edistää elektronista julkaisemista ja laajentaa aineiston verkkovälitystä kustannusvastaavuuteen pyrkien. Elektran aineisto on käytettävissä Arto-tietokannan kautta Suomen yleisissä kirjastoissa, ammattikorkeakouluissa, useimmissa yliopistoissa sekä muutamissa muissa laitoksissa. Elektran kautta välitettyjen artikkeleiden käytöstä maksetaan korvausta sekä tekijöille että kustantajille. Seura on yli 40 muun tieteellisen lehden kanssa mukana Tieteellisten seurain valtuuskunnan ja Kansalliskirjaston yhteisessä hankeanomuksessa, jolla haetaan avustusta Suomen Akatemialta lehtien digitointihankkeelle vuosille Toteutuessaan hanke mahdollistaa Seuran jäsenlehden/futuran vuosina ilmestyneiden lehtien digitoinnin Kopioston, TSV:n ja Kansalliskirjaston tuella. Lehdet tallennetaan sähköiseen muotoon Kansalliskirjaston Mikkelin digitointikeskuksessa ja tuodaan tiedeyhteisön saataville osana yhteistä palvelua, jonka sisältö on löydettävissä mm. Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymän ja muiden keskeisten tiedonhakupalveluiden kautta. efutura on vuonna 1998 perustettu painettua Futura-lehteä täydentävä verkkolehti, jossa julkaistaan mm. artikkeleita, puheenvuoroja, keskustelua, pakinoita, ideoita ja innovaatioita. efutura on luettavissa seuran kotisivuilla. Vuonna 2011 efuturan toiminta keskittyy sosiaalisiin medioihin, esim. Facebook-ryhmän sivuilla käytävään tulevaisuudentutkimukseen liittyvään keskusteluun. Artikkelien julkaiseminen on toimintavuoden aikana tauolla. efuturan päätoimittajana ja Facebookkeskustelujen moderoijana toimii Keijo Rajakallio. 3.3 Acta Futura Fennica- ja Tulevaisuussarjat Acta Futura Fennica -sarjassa julkaistaan tulevaisuudentutkimukseen liittyviä väitöskirjatasoisia tutkimuksia sekä korkeatasoisia oppi- tai käsikirjoja. Tulevaisuussarjassa julkaistaan tulevaisuusaiheisia keskustelupuheenvuoroja. Nykyistä julkaisulinjaa jatketaan kummassakin sarjassa vuoden 2011 aikana. Toimintavuoden aikana selvitetään myös mahdollisuuksia julkaista Acta Futura Fennica 5 (Miten tutkimme tulevaisuutta) julkaisu uudelleen jossakin muodossa. Julkaisusarjoihin hankitaan aiheita mm. Tulevaisuusfoorumeista, jatko-opiskelijoilta sekä seuran järjestämistä seminaareista. Julkaisuille haetaan kustantaja teoskohtaisesti. Julkaisusarjoihin voi myös tarjota tutkimuksia julkaistavaksi, varsinkin jos julkaisun rahoitus on valmiina. 4. Seminaaritoiminta 4.1 Kesäseminaari Seuran perinteinen kesäseminaari järjestetään elokuussa Kesäseminaaria suunnitteleva työryhmä kootaan vuoden 2010 lopulla. 4.2 Tulevaisuusfoorumi Tulevaisuusfoorumin tavoitteena on oppia tunnistamaan ja hyödyntämään heikkoja signaaleja. Toimintavuoden aikana pyritään järjestämään 1-2 foorumitilaisuutta. Vuonna 2011 tavoitteena on harjoitella osallistujien etäläsnäoloa Tulevaisuusfoorumi-tilaisuuksissa sekä kokeilla jatkuvaan signaalien keräykseen perustuvaa toimintatapaa. 4.3 Top Ten Futures -seminaari Top Ten Futures -seminaarin ideana on kiteyttää tulevaisuuden keskeisiä kehityssuuntia asiantuntijatietoon perustuen. Seminaarissa ajankohtaisen teeman asiantuntijat esittävät lyhyesti tulevaisuusteesinsä, eli oman listansa noin kymmenestä keskeisestä kehityssuunnasta, ja perustelevat niitä laajemmin Futura-lehden Top Ten -teemanumerossa. Keväällä 2011 järjestetään Tieteiden talolla yhteistyössä Liikennesuunnittelun Seura ry:n kanssa Top Ten Futures IX seminaari otsikolla Etäisyyksien hallinta Seminaarin teemana on logistiikka, kattaen sekä tavaroiden että ihmisten liikkumisen paikallistasolla ja maailmanlaajuisesti. Työryhmässä ovat mukana Osmo Kuusi, Matti Leskinen, Pekka Rytilä (Liikennesuunnittelun Seura ry), Petri Tapio ja Hazel Salminen sekä konsultoimassa Sirkka Heinonen. 4.4 Tulevaisuudentutkimus ja muut tieteet Kahdeksannen tiedeseminaarin suunnittelu aloitetaan keväällä Seminaari järjestetään loppuvuodesta 2011 tai alkuvuodesta Työryhmässä ovat mukana Leena Koivisto (Ajatuspaja e2), Chris Kylander, Meimi Lahti (Satakunnan ammattikorkeakoulu), Matti Leskinen, Kari Mustanoja, Pentti K. Räsänen ja Hazel Salminen sekä muita teemasta kiinnostuneita seuran jäseniä. 4.5 Pikkujoulun tonttutohtoriväitös Seuran perinteinen pikkujoulu tonttutohtoriväitöksin pidetään joulukuussa. 2
3 4.7 Lapset ja nuoret Toimintavuoden tavoitteena on koota koulujen käyttöön tulevaisuusaiheista materiaalia lasten ja nuorten tulevaisuusajattelun lisäämiseksi. Jatketaan yhteistyötä Paraisten lukion ja Viestintäkasvatuksen seuran kanssa sekä pyritään aloittamaan yhteistyö Suomen Lähilukioyhdistys ry:n kanssa. 4.8 Opiskelijat: Gradupalkinto ja TVA Seura on vuonna 2010 perustanut Gradupalkinnon, joka myönnetään joka toinen vuosi erinomaiselle tulevaisuudentutkimukseen liittyvälle opinnäytetyölle. Alkuvuodesta 2011 valitaan seuralle ilmoitettujen, vuosina valmistuneiden opinnäytetöiden joukosta stipendin saava pro gradu työ tai vastaava, esim. diplomityö tai ammattikorkeakoulun lopputyö. 300 euron gradupalkinnon saaja julkistetaan seuran kevätkokouksessa huhtikuussa Palkinnon valitsee tehtävään valittu seuran hallituksen jäsen. Pyritään myös muulla tavoin innostamaan opiskelijoita ja nuoria tutkijoita tulevaisuudentutkimuksen pariin, esim. jatkamalla yhteistyötä Tulevaisuuden Verkostoakatemian kanssa ja antamalla opiskelija-alennuksia jäsen- sekä seminaarimaksuihin. 4.9 Muut teemat ja tilaisuudet Vuoden 2011 aikana järjestetään useita seminaareja ja yhteistyötilaisuuksia. Kehitetään uusia toimintamuotoja yhteisöllisyyden syventämiseksi. 5. Paikallistoiminta (toimintaryhmät laativat itse omat suunnitelmansa) kiinnostavia aiheita ja alustajia. Aiheina ovat merkittävät asiat pääkaupunkiseudun, Suomen ja maailman tulevaisuuden näkökulmasta. Tarvittaessa järjestetään pidempiä seminaareja viikonloppuisin ja käydään tutustumassa mielenkiintoisiin kohteisiin. Tilaisuuksista tiedotetaan jäsenkirjeissä, Futura-lehdessä, sähköisesti sekä lehtien tapahtumapalstoilla. Tilaisuuskohtaisesti etsitään kustakin aiheesta kiinnostuneita kohderyhmiä. Yhteistyötä muiden järjestöjen ja seuran paikallistoimintaryhmien kanssa kehitetään. Muiden järjestämiin tulevaisuustilaisuuksiin järjestetään osallistumismahdollisuuksia. Kaikille seuran jäsenille tarjottavaa sähköpostikeskustelua Tutuhesa-listalla täydentää blogi johon kootaan aineistoa ja yhteenvetoja keskustelusta. Listaviestejä voi lukea liittymättä listalle osoitteessa Toimintaa organisoi vetäjätiimi, johon kuuluvat Matti Leskinen, Pentti K. Räsänen, Chris Kylander, Arto Salmela ja Päivikki Telenius. Toimintaa suunnitellaan lounastapaamisissa ja Tutuhesa-listalla blogiin tukeutuen. 5.3 Hämeenlinnassa Hämeenlinnan paikallistoimintaryhmä järjestää vuonna 2011 ennakointiteemaisia tapaamisia, myös yhteistyössä Kanta-Hämeen ennakointiverkoston kanssa. Ryhmä vierailee organisaatioissa kuulemassa heidän tulevaisuussuuntautuneesta toiminnastaan sekä järjestää mahdollisuuksien mukaan toimintaa, missä perehdytään ja hyödynnetään tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä, kuten skenaariotyöskentelyä tai delfoi-menetelmää. Vetäjätiimissä ovat mukana Riitta Hakulinen, Heikki Lintala ja Anne Laakso. 5.1 Toimintaryhmien tukeminen Toimintaryhmien vetäjät kutsutaan vuosittain keskustelemaan ja ideoimaan toimintaryhmien tulevaisuutta ja yhteistoimintaa. Vuoden 2011 aikana järjestetään työpaja paikallistoiminnan vetäjille ja aktiiveille. Toimintaryhmien toimintaa ja rahoitusta pyritään järjestämään yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja yhteisöjen kanssa. Seura voi maksaa toimintaryhmien kustannuksia, mm. alustajien matkakuluja, talousarvion puitteissa. Toimintaryhmien tukemisesta vastaa hallituksessa 1-2 henkilöä, jo(t)ka valitaan vuoden alussa. 5.2 Helsingissä - Tutuhesa Tilaisuuksia järjestetään tiistaisin parittomina viikkoina Tieteiden talolla (paitsi kesäkuukausina). Niissä jäsenet voivat esitellä omia ideoitaan ja hankkia esittelyyn 5.4 Kuopiossa Kuopion toimintaryhmä ylläpitää savotutu-sähköpostilistaa. Ryhmä etsii myös yhteistyötahoja ja sponsoreita sekä selvittää pysyvämpää tilaa toimintaryhmän käyttöön. Toimintaryhmään pyritään saamaan uusia jäseniä ja jäsenistöä kannustetaan tilaisuuksien järjestämiseen.. Toimintaa organisoi Ari Paanala. 5.5 Lahdessa Toimintaryhmä järjestää vuoden 2011 aikana alustettuja keskustelutilaisuuksia tulevaisuuteen liittyvistä aiheista. Keskustelutilaisuuksia järjestetään toimintavuoden aikana 2-4, joista osa pyritään järjestämään yhteistyössä muiden paikallisryhmien kanssa. Tapaamisista tiedotetaan Päijät-Hämeen ennakointiverkoston ja seuran Lahden toimintaryhmän yhteisen sähköpostilistan kautta. Toimintaa organisoivat Soili Saikkonen ja Jukka Ilmonen. 3
4 5.6 Mikkelissä Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Mikkelin paikallistoimintaryhmä toimii yhteistyössä avoimen verkko-oppimisympäristön Internetix Campuksen ( fi), Otavan Opiston ( Nettilukion ( ja Metodixin ( kanssa. Toimintamuotoja ovat tulevaisuudentutkimuksellinen menetelmäkoulutus, työpajatoiminta ( edelfoiohjelman ( ja edelfoi-kehittäjäyhteisön ( ylläpitäminen. Mikkelin ryhmän vetäjänä toimii Jenni Linturi. Mikkelin paikallistoimintaryhmä järjestää yhdessä kumppaniensa kanssa kerran kuukaudessa avoimia ja monitieteisiä tulevaisuudentutkimuksen työpajoja (Delfoipaja), joiden kommunikaatio- ja kehittäjäyhteisönä verkossa toimii edelfoi-ryhmä ( Koulutus on työpajamaksua lukuun ottamatta maksutonta seuran jäsenille. Lisätietoa pajoista ja niiden teemoista löytyy sivulta Vuonna 2011 järjestetään 11 Delfoi-pajaa. Työpajat järjestetään Otavan Opiston tiloissa Mikkelissä, mutta niihin voi osallistua myös virtuaalisesti. Paja-esitykset taltioidaan, ja videot ovat katsottavissa sekä edelfoi-ympäristössä ( fi) että Ning-alustalla, jota ylläpitää Delfoi-menetelmän kehittäjäyhteisö Turussa Turun toimintaryhmä kokoontuu yleisöluennon tai keskustelutilaisuuden merkeissä pääsääntöisesti kaksi kertaa syyskaudella ja kolme kertaa kevätkaudella. Yleisöluentoja pitämään kutsutaan ulkopuolisia asiantuntijoita ja esitelmiä voivat pitää myös ryhmän jäsenet omista tutkimusaiheistaan. Tilaisuuksista tiedotetaan Tutu- Turun omalla sähköpostilistalla, Turun Sanomissa, erilaisilla sähköpostilistoilla kulloisenkin tarpeen mukaan sekä Turun yliopiston tiedotuksen kanavia hyväksi käyttäen. Avoimien yleisöluentojen lisäksi vetäjätiimi kokoontuu ainakin kerran kevät- ja kerran syyskaudella suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Yleisöluennot pyritään järjestämään Turun yliopiston tiloissa ja yhteistyötä Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kanssa tiivistetään. Aktiivisten jäsenten ja osallistujien määrää lisätään edelleen mm. mainostamalla ryhmän toimintaa yleisöluennoilla ja muissa mahdollisissa tilaisuuksia. Toimintaa organisoi vetäjätiimi Ilpo Alvesalo, Jussi Lehtonen ja Karoliina Autere Muut toimintaryhmät Muut toimintaryhmät järjestävät tapaamisia ja toimintaa tilanteen ja tarpeen mukaan. 5.7 Oulussa Vuonna 2010 uudelleenaktivoitunut Oulun toimintaryhmä jatkaa toimintavuoden aikana tilaisuuksien suunnittelua ja järjestämistä. Vuoden 2011 aikana järjestetään arviolta 4 tilaisuutta, joihin kutsutaan jäsenten lisäksi myös tapahtuman sisällöllisen teeman asiantuntijoita. Ryhmä perustaa sähköisen sivuston paikallisryhmän toiminnan tukemiseksi, tiedottamisen ja vuorovaikutuksen kanavaksi. Vetäjätiimissä toimivat Tiina Gallén, Arja-Sisko Holappa ja Aila Paaso. 5.8 Porissa - Satakunnan Klubi Porin toimintaryhmä verkostoituu alueen tulevaisuusorientoituneisiin yhteisöihin sekä Facebook-yhteisönä että muiden järjestämien tapahtumien yhteydessä että itse järjestämissään tilaisuuksissa. Toimintaa organisoi vetäjätiimi Tuula Hermunen, Jyrki Kangas ja Heikki Rantala. 5.9 Tampereella Tampereen paikallistoimintaa pyritään uudelleenaktivoimaan. Toimintaryhmän tavoitteena on vuoden 2011 aikana järjestää kaksi alustettua (alustajina tulevaisuudentutkijat) keskustelutilaisuutta tulevaisuuteen liittyvistä aiheista. Tavoitteena on myös perustaa aiheesta kiinnostuneille Tamperelaisille oma sähköpostilista. Paikallistoimintaryhmän vetäjinä toimivat Johanna Kentala ja Markus Vinnari. 6. Jäsenyhteydet ja jäsenpalvelu Jäsenille lähetetään neljä Futurinfo-jäsenkirjettä vuodessa, kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Jäsenkirjeitä lähetetään sekä postitse että sähköisesti. Eri tahot voivat lähettää jäsenpostin mukana omia tulevaisuudentutkimuksen aihepiiriin liittyviä tiedotteita ja mainoksia hintaan yksi euro per seuran jäsen. Myös jäsenkirjeiden välillä lähetetään sähköisiä tiedotteita seuran omiin sekä tulevaisuudentutkimusteemaisiin tilaisuuksiin liittyen. Seuran järjestämien tilaisuuksien esitykset pyritään mahdollisuuksien mukaan tallentamaan seuran kotisivuille tekstinä, kalvoesityksinä sekä äänitallenteina. Tutkitaan mahdollisuutta perustaa oma keskustelualusta, blogi tai Facebook-ryhmä, sähköpostijakelulistan ja efuturan lisäksi, aktivoimaan jäseniä sekä avustamaan tulevaisuudentutkimuksesta kiinnostuneita tahoja mm. asiantuntijan tai alustajan etsimisessä. Pyritään muodostamaan sähköisistä palveluista toimiva kokonaisuus. Lisäksi paikallistoimintaryhmät voivat halutessaan toimia myös sosiaalisessa mediassa, ja tiedot näistä sähköisistä toimintamuodoista kerätään yhteen seuran nettisivuille. 4
5 Seuran toimisto palvelee pienimuotoisena yhteydenpitopaikkana. Pientä käsikirjastoa täydennetään tulevaisuusaiheisilla lehdillä ja kirjoilla. Seuran toimistoon tulee vuonna 2011 mm. World Futures Society -yhdistyksen The Futurist ja Future Survey -lehdet sekä World Futures Studies Federationin Futures Bulletin. Lehtiä ja kirjoja voi tulla lukemaan paikan päälle tai lainata. Käsikirjastoon otetaan vastaan lahjoituksia tulevaisuusaiheisista teoksista. Näin voimme paremmin palvella mm. tietoa etsiviä opiskelijoita. Seuran kotisivut palvelevat osoitteessa Kotisivuja päivitetään ja täydennetään vuoden 2011 aikana sekä tutkitaan mahdollisuuksia uusia sivut kokonaisuudessaan. 7.1 Millennium-hanke Millennium-hanke on kansainvälinen ja itsenäinen, verkostomaisesti toimiva think tank muotoinen tulevaisuudentutkimushanke ( Kyseessä on maailmanlaajuinen tutkimusprosessi, johon suomalaiset tutkijat ja vaikuttajat osallistuvat. UN Habitat on listannut sen Best Practices -luetteloonsa. Millennium-hankkeen käytännön työ liittyy keskeisesti alueellisiin solmukohtiin eli noodeihin. Helsinki-noodia koordinoi asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat vuorovuosina päävastuullisena puheenjohtajina Sirkka Heinonen, Mika Aaltonen, Osmo Kuusi, Sari Söderlund ja pääsihteerinä toimii Juha Kaskinen. Riitta Nieminen-Sundell toimii Helsinki-noodin etäjäsenenä Englannista käsin. Noodin ja seuran yhteistyötä jatketaan vuoden 2011 aikana. 7. Yhteistyöhankkeet ja kansainväliset yhteydet Seura toimii yhteistyössä mm. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen, Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian (TVA), Rooman Klubin Suomen komitean, Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran (TUTKAS), Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan, Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n (TIEKE), Laatukeskuksen Julkisten palvelujen laatujaoksen, Viestintäkasvatuksen seura ry:n, Opetushallituksen Ennakoinnin sähköisen tietopalvelun (ENSTI), Helsingin kaupunginosayhdistyksen (HELKA) Kansalaiskanava-hankkeen, Suomen Rakennusinsinööriliiton (RIL), HYVAverkoston, Otavan Opiston, Tietotaitotalkoot-hankkeen sekä eri tieteellisten seurojen kanssa. Seura on jäsenenä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV), Suomen tiedekustantajien liitossa ja Kulttuuri-, tiede-, ja mielipidelehtien liitossa (Kultti ry) sekä vuonna 2009 perustetun Otavan Opiston osuuskunnan perustajajäsen. Seuran edustajien on mahdollista osallistua näiden järjestämiin koulutus- ja esitelmätilaisuuksiin. TSV:n jäsenenä seuralla on mahdollisuus käyttää Helsingissä sijaitsevan Tieteiden talon ja Säätytalon tiloja sekä Vantaan Heurekan ryhmätyötiloja kokouksiin ja seminaareihin. 7.2 Tieteiden yö -tapahtuma Tieteen päivät järjestetään vuonna 2011 tammikuussa teemalla Arjen arvoitus vardagens under. Niiden yhteydessä järjestettävässä Tieteiden yö tapahtumassa Seura esittelee toimintaansa ständillä, jossa kerrotaan seuran toiminnasta ja vastataan vierailijoiden kysymyksiin tulevaisuudentutkimuksesta. Seuran varapuheenjohtaja Marja-Liisa Viherä alustaa otsikolla Arjen elämyksellisen vuorovaikutuksen visio. Työryhmässä ovat mukana Iiris Penttilä, Juha Nurmela, Osmo Kuusi, Tapio Rantala ja Hazel Salminen. Iiris Penttilä on lisäksi mukana TSV:n järjestelytyöryhmässä. 7.3 Verkostoseminaari Yhteistyössä TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n ja Suomen laatuyhdistyksen kanssa järjestetään toimintavuoden aikana 1-2 verkostoseminaaria. Seminaareissa käsitellään ajankohtaisia verkottumiseen liittyviä asioita ja ne ovat avoimia ja maksuttomia. 7.4 Yhteistyö Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan kanssa Vuoden aikana selvitetään mahdollisuuksia käynnistää tulevaisuusraatityöskentely valiokunnan sopivaksi katsomasta teemasta valiokunnan ja Tulevaisuuden tutkimuksen seuran yhteistyönä. Seura kehittää yhteistyötä muiden tieteellisten seurojen kanssa vuoden 2011 aikana. Seuralla on yhteistoimintaa mm. julkaisuvaihdon muodossa Edistyksellisen tiedeliiton ja Yhteiskuntasuunnittelun seuran kanssa, seminaaritoiminnassa Liikennesuunnittelun Seura ry:n kanssa sekä jäsentiedotuksessa Suomen Rakennusinsinööriliiton kanssa. 7.5 Kansainväliset yhteydet Seura on sekä World Futures Societyn (WFS) että World Futures Studies Federationin (WFSF) jäsen. Yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen kanssa jatketaan ja pyritään kehittämään. 5
6 7.6 Tiedotustoiminta Tiedotustoimintaa yhteistyökumppaneille ja mediaan jatketaan vuoden 2011 aikana. Paikallistoimintatilaisuuksissa sekä esim. kirjamessuilla jaetaan potentiaalisille uusille jäsenille materiaalia. Seura ylläpitää yhteyksiä lähialueille mm. Viron yliopistoihin ja sisarseuroihin lähetetään vuonna 2011 Futura-lehti. Yhteistyötä lähialueiden kanssa jatketaan. 8. Hallinto ja talous Seuran hallitus kokoontuu vuoden 2011 aikana 6-8 kertaa sekä järjestää kevät- ja syyskokouksen. Seuran talous perustuu jäsenmaksuihin, avustuksiin ja julkaisu- ja seminaarituottoihin. Toimintasuunnitelman liitteenä on erillinen talousarvio. 9. Muuta Seuran hallitus myöntää harkintansa mukaan vuosittain tulevaisuuspalkinnon, nuorisostipendin tai antaa Futura-lehdessä julkisen huomionosoituksen ansiokkaasta tulevaisuusteosta. Lisäksi kiinnitetään huomiota tulevaisuudentutkimuksen jatko-opiskeluun, ja kuten kohdassa 4.8 mainitaan, jaetaan joka toinen vuosi tunnustuspalkinto opinnäytetyölle Gradupalkinnon muodossa. LIITTEET 1. Talousarvio vuodelle
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry.
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2014
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Toimintasuunnitelma 2009
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Toimintasuunnitelma 2009 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 luonnos vuosikokoukselle 16.11.2006
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 luonnos vuosikokoukselle 16.11.2006 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2008
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2008 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2007 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2012 - LUONNOS 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
TOIMINTASUUNNITELMA 2005 luonnos
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 luonnos 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta.
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja erityiset haasteet vuodelle 2013 Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980
TOIMINTASUUNNITELMA 2004
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2004 1. Miksi me olemme olemassa? Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja tavoitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA LUONNOS
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 - LUONNOS 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus ja tavoitteet Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran tarkoitus Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 0
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 0 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely
Tulevaisuuden tutkimuksen seura ja tulevaisuudentutkimus: lyhyt esittely Tulevaisuudentutkimus Tulevaisuudentutkimus on monitieteellinen tiedonala, jonka tarkoituksena on selvittää millaisia mahdolliset,
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 - luonnos
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 2 - luonnos 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 8
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 8 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - LUONNOS
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - LUONNOS 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 1
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 1 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - luonnos
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 - luonnos 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus
Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland
Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen
Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla
1 Tulevaisuudentutkimus Pirkanmaalla Markus Pöllänen Lehtori, Tampereen teknillinen yliopisto Pirkanmaan ennakointiammattilaisten kokoontumisajot 28.5.2012 Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana historian
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 7
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 7 (luonnos toimintakertomus käsitellään vuosikokouksessa 17.4.2008) 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA
TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen
Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus
1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
JÄSENTIEDOTE 3/2010. Seuran vaalikokous 2010 ja pikkujoulu. Jäsentiedote Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 11.11.2010 JÄSENTIEDOTE 3/2010 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen Seuran vaalikokous
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)
Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut
Tulevaisuuden tutkimuksen seura Sällskapet för framtidsstudier Finnish Society for Futures Studies
Hallituksen kokous Tulevaisuuden tutkimuksen seura Sällskapet för framtidsstudier Finnish Society for Futures Studies Aika: torstaina 18.1.2007 klo 17.10-19.15 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki
2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 3. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta
SYYSKOKOUS 2014 Kokouskutsu ja asialista Hallinnon Tutkimuksen Seura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään perjantaina 28.11.2014, Hallinnon Tutkimuksen Päivien päätteeksi klo 13:45 alkaen Vaasassa,
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 6
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 6 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2012 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 17.11.2011) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena
JÄSENTIEDOTE 2/2014. Seuran vaalikokous 2014. Seuran pikkujoulut
JÄSENTIEDOTE 2/2014 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen: Seuran vaalikokous 2014 Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n sääntömääräinen ja kaikille jäsenille avoin vaalikokous pidetään Otaniemessä
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.
MEDIAKORTTI 2019 1. Lehden tausta Tekninen Opettaja -lehti on Teknisten aineiden opettajat TAO r.y:n jäsenlehti, jolla on menossa jo 54.vuosikerta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa vähintään 32-sivuisena.
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013
FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää suomalaista maaseutututkimusta
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
www.vaasanteknillinenseura.fi jsa
www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia
Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain
Kotilava Liite 2. ory:n kokous 2/2017 Sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain vuonna 2014 1 Aineistokuvaus: Valtionapua vuonna 2014 saaneiden sähköisten lehtien kulut tuottoluokittain Valtionapua vuonna
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa. Johanna Lilja 28.9.2015
Sähköisen julkaisemisen palvelut TSV:llä nyt ja tulevaisuudessa Johanna Lilja 28.9.2015 Sähköisten julkaisupalvelujen historiaa TSV:llä Elektra-yhteistyö 1997 alkaen 2014: 32 lehteä OJS-julkaisualustan
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen
KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016
KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä
RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO
25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto
Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta 17.9.2004 Eeva-Liisa Aalto Kotimaisten sarjojen esikoiset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1834 Acta Societatis Scientiarum Fennicae 1840 Suomi, Tidskrift
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013
Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2013 (Sääntömääräiselle syyskokoukselle 15.11.2012) Toiminnan tarkoitus Maaseudun uusi aika -yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena
T O I M I N T A K E R T O M U S
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 0 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura on perustettu vuonna 1980 Suomen yliopistojen ja korkeakoulujen toimesta. Se on luonteeltaan
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus
Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV
Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle
11.1.2016 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä
Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt
Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta
Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004
Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 2 Banzai KuPSin kannattajat ry Toimintasuunnitelma 2004 Sisällysluettelo 1. TAUSTA JA TOIMINNAN TAVOITE...3 2. TOIMINTA VUONNA 2004...4 2.1 Yleistä...4
T O I M I N T A K E R T O M U S
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 7 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä
1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010
Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 1. Toiminnan tarkoitus Kuopion Yrittäjät ry toimii valtakunnallisen yrittäjäjärjestön paikallisena edunvalvojana Kuopiossa. Kuopion Yrittäjät tekee työtä pienten ja keskisuurten
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu
JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut
Tutustuminen Mittatekniikan keskukseen (MIKES)
PL 2100, 02015 TKK Rakentajanaukio 4 A, 02150 Espoo http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 05.11.2009 JÄSENTIEDOTE 2/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia
Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille
T O I M I N T A K E R T O M U S
T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 3 1. TULEVAISUUDEN TUTKIMUKSEN SEURA ry Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry/sällskapet för framtidsstudier rf. perustettiin tutkijoiden, opettajien ja tiedeyhteisön
Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus. Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015
Kotimainen tieteellinen julkaiseminen ja avoimuus Johanna Lilja Kirjastoverkkopäivät 21.10.2015 Tieteellisen julkaisemisen toimijat Suomessa Tieteelliset seurat Yliopistopainot/yliopistokustannukset Kaupalliset
JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö
JAMK julkaisutoiminta JKL Yliopiston julkaisuyksikkö Julkaisutoiminnan ja henkilöstön yleisesittely Ideasta julkaisuksi eli miten julkaisu syntyy Mistä käsikirjoitukset tulevat, mitä julkaistaan Verkkojulkaiseminen
PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013
PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
Varastosopimukset. Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari 8.3.2013 Johanna Lilja ja Sami Jokinen
Varastosopimukset Ajankohtaista julkaisemisessa seminaari 8.3.2013 Johanna Lilja ja Sami Jokinen Varaston nykytilanne Varastoivia seuroja 92 (v. 2012) Hyllymetrejä kaikkiaan n. 5 900, joista noin 25% vielä
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009
MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...
Suomen Sotahistoriallinen Seura ry JUKKA HEIKKILÄ 1
IISALMI 14.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 15.4.2018 JUKKA HEIKKILÄ 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura
1 of :06
1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika
OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011
1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013
Mannerheimin Lastensuojeluliitto Leppävaaran yhdistys ry Toimintasuunnitelma 2013 YHDISTYKSEN ARVOT VISIO Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Inhimillisyys Suvaitsevaisuus Ilo Visio on näkymä yhdistyksen
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin