ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 1/2013
|
|
- Reijo Turunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 1/2013 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan ketjujen näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja markkinointipanostusten ennakoidaan kehittyvän tammi kesäkuussa Tammi helmikuun vaihteessa toteutettu suhdannekysely kohdennettiin erikoiskaupan ketjuyksiköiden johdolle. Kyselyyn vastasi noin 25 erikoiskaupan ketjua/monimyymäläyritystä seuraavilta toimialoilta: kirjakauppa, kodintekniikkakauppa, kulta ja kellokauppa, muotikauppa, optisen alan kauppa ja terveystuotekauppa. Vastaajaketjujen yhteenlaskettu liikevaihto oli noin milj. euroa. Saadut vastaukset suhteutettiin ketjujen liikevaihtoon. Puolivuosittain toteutettavassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä esitettiin seuraavat kuusi kysymystä: 1. LIIKEVAIHDON KEHITYS (HEINÄ JOULUKUU) Yrityksemme liikevaihto kehittyi heinä joulukuussa 2012 (verrattuna edellisen vuoden heinä joulukuuhun):
2 2 Liikevaihto kasvoi heinä joulukuussa 47 prosentilla vastaajista yli 2 prosenttia. Suunnilleen ennallaan myynti pysyi 17 prosentilla vastaajista. Myynti laski 36 prosentilla vastaajista yli 2 prosenttia. Elokuun lopulla 2012 tehdyssä suhdannekyselyssä odotukset loppuvuoden myynninkehityksen suhteen olivat vielä varsin positiiviset hyvin sujuneen alkuvuoden jälkeen: 65 prosenttia vastaajayritystä odotti myynnin kasvavan yli 2 prosenttia. Vastaajista 27 prosenttia arvioi myynnin pysyvän suunnilleen ennallaan. Myynnin laskua ennakoi loppukesästä vain 8 prosenttia vastaajista. 2. LIIKEVAIHDON KEHITYS (TAMMI KESÄKUU) Arvioimme yrityksemme/ketjumme liikevaihdon kehittyvän tammi kesäkuussa 2013 (verrattuna edellisen vuoden tammi kesäkuuhun): Suhdannekyselyyn vastanneiden ketjujen odotukset tammi kesäkuun 2013 myynninkehityksen suhteen ovat yleisen taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta kohtuullisen luottavaiset: 47 prosenttia vastaajista odottaa myynnin kasvavan yli 2 prosenttia. Suunnilleen ennallaan myynnin ennakoi pysyvän 41 prosenttia vastaajista ja vain 12 prosenttia vastaajista arvioi myynnin laskevan yli 2 prosenttia. Positiivisimmat myyntiodotukset vuoden ensimmäiselle puoliskolle ovat muotikaupalla sekä terveystuotekaupalla, joissa valtaosa vastaajista odottaa myynnin kasvavan vähintään 2 prosenttia.
3 3 3. HENKILÖSTÖ (HEINÄ JOULUKUU) Yrityksemme/ketjumme henkilöstön määrä muuttui heinä joulukuussa 2012 (verrattuna kesäkuun lopun tilanteeseen): Henkilöstön määrän kehitys heinä joulukuussa vaihteli suuresti ketjuittain. Henkilöstön määrä kasvoi tilapäisesti tai pysyvämmin 49 prosentilla vastaajista johtuen mm. uusien myymälöiden perustamisesta. Ennallaan henkilöstön määrä pysyi 14 prosentilla vastaajista. Tavanomaista useampi vastaaja vähensi pysyvämmin henkilöstön määrää (37 %). Henkilöstön määrä väheni pysyvämmin erityisesti optisen alan kaupassa sekä kirjakaupassa. Henkilöstömäärä kasvoi pysyvämmin erityisesti muotikaupassa. Elokuun lopulla 2012 tehdyssä suhdannekyselyssä vielä 82 % ketjuista ennakoi henkilöstön määrän pysyvän pääosin ennallaan loppuvuonna. Henkilöstömäärän pysyvämpää kasvua ennakoi 8 prosenttia ja pysyvämpää vähentymistä 10 prosenttia vastaajista. 4. HENKILÖSTÖ (TAMMI KESÄKUU) Arvioimme yrityksemme/ketjumme henkilöstön määrän muuttuvan tammikesäkuussa 2013 (verrattuna joulukuun lopun tilanteeseen):
4 4 Henkilöstön määrän kehitysnäkymät vaihtelevat ketjuittain. Vastaajista 29 prosenttia ennakoi tilapäistä tai pysyvämpää henkilöstömäärän kasvua alkuvuonna. Yli puolet (54 %) ennakoi henkilöstön määrän pysyvän ennallaan. Henkilöstön määrän pysyvämpää vähenemistä ennakoi 16 prosenttia vastaajista. Henkilöstön määrän pysyvämpää kasvua ennakoidaan osassa muotikaupan ja kultaja kellokaupan ketjuja. Henkilöstömäärän pysyvämpää laskua ennakoidaan erityisesti kirjakaupassa. 5. VARASTOT (TAMMI KESÄKUU) Arvioimme yrityksemme/ketjumme varaston määrän muuttuvan tammi kesäkuussa 2013 (verrattuna joulukuun lopun tilanteeseen):
5 5 38 prosenttia vastaajista ennakoi varastojen vähenevän tammi kesäkuussa joko tilapäisesti tai pysyvämmin. Ennallaan varastojen arvioi pysyvän 42 prosenttia vastaajista. Varastojen tilapäistä kasvamista puolestaan ennakoi 20 prosenttia vastaajista. Varastojen pysyvämpää vähenemistä ennakoi erityisesti kodintekniikkakauppa. Myös osa optisen alan ja muotikaupan ketjuista ennakoi varastojen pysyvämpää vähenemistä. 6. MARKKINOINTI (TAMMI KESÄKUU) Arvioimme yrityksemme/ketjumme markkinointipanostusten määrän tammi kesäkuussa 2013 (verrattuna joulukuun lopun tilanteeseen): Markkinointipanostuksissa ei tapahdu vuoden ensimmäisellä puoliskolla juurikaan muutoksia. Markkinointipanostukset pysyvät tammi kesäkuussa ennallaan 75 prosentilla vastanneista ketjuista, kasvavat tilapäisesti 15 prosentilla ja vähenevät tilapäisesti 10 prosentilla vastaajista. Markkinointipanostukset vaihtelevat ketjuittain erityisesti optisella alalla.
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2012 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan ketjujen/monimyymäläyritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön,
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan yritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja markkinointipanostusten
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010
ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan yritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja
ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS. Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti)
ERIKOISKAUPAN AUKIOLOAIKAKOKEMUKSET 2010 SELVITYS Taulukot (numeroitu raportin tekstin mukaisesti) 1. Yrityksemme päätoimiala on Fotokauppa 8,7 % Huonekalukauppa 3,7 % Kirjakauppa 9,5 % Kulta ja kellokauppa
Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut
j Liikevaihtotiedustelu zvuoden 216 alussa kyselyyn tehtiin muutoksia ja otettiin mukaan kokonaan uusi liikevaihtokategoria. Muutoksista johtuen kaikki vuoden 216 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia
Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia.
Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelujen liikevaihto on yhä vuoden takaista pienempi. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman lupaa. Henkilöstön
Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalvelut
j Liikevaihtotiedustelu zvuoden 1 alussa kyselyyn tehtiin muutoksia ja otettiin mukaan kokonaan uusi liikevaihtokategoria. Muutoksista johtuen kaikki vuoden 1 luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia vuoden
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 5,1 prosenttia edellisvuoteen
Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 212 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi vuoden 212 toisella neljänneksellä Tilaustilanne on kohentunut, mutta heikko kysyntä on yhä yleisin kapeikkotekijä
Kaupan indikaattorit. Toukokuu Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit
Kaupan indikaattorit Toukokuu 21 Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Luottamusindeksit kaupan alalla toukokuu 21 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Suhdannekuva.
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä
Kaivokset Kainuun kasvun kärjessä metsäklusterissa selkeää piristymistä Vuoden 2018 alkupuoliskolla yritysten henkilöstömäärät kasvoivat kaikilla ja liikevaihto lähes kaikilla toimialoilla Kaivostoiminnan
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2014 Sisällysluettelo 1. Selvityksen yleistiedot... 3 1.1. Toimialat... 3 1.2. Taustatiedot... 4 2. Liikevaihto ja talousodotukset... 4 2.1. Liikevaihtoindeksit... 4
Kaupan näkymät 2/2010
Kaupan näkymät 2/2010 Myynti- ja työllisyysnäkymät vähittäiskaupassa, autokaupassa ja tukkukaupassa Kaupan työlliset 2009 296 000 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 56 % 30 % Vähittäiskauppa
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen
Kaupan indikaattorit. Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa
Kaupan indikaattorit Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Tammikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa): 1. Kokonaisindeksi
Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 26.10.2018 Vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla liikevaihto kasvoi teknologiateollisuudessa kahta ELY-aluetta lukuun ottamatta koko maassa. Voimakkainta kasvu
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...
ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia Heli Tammivuori
ETL:n kannattavuuskyselyn tuloksia 22.11.2017 Heli Tammivuori ETL:n kannattavuuskysely Selvitti kannattavuuden ja myynnin kehittymistä vuonna 2017 ja odotuksia vuodelle 2018. Suunnattiin ETL:n jäsenyritysten
Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto
Etelä-Savon matkailubarometri 2010. Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke
Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Kyselyssä kartoitettiin yrittäjien näkemyksiä kevään ja lähitulevaisuuden suhdannetilanteesta.
Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. oli henkilöstövuokrauspalvelut.
Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto kesäkuussa selvästi vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista
Kaupan indikaattorit. Helmikuu Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa
Kaupan indikaattorit Helmikuu 2010 Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Helmikuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa):
Henkilöstöpalvelut. verrattuna liikevaihto laski. 0,3 prosenttia. Vuoden 2013 marraskuuhun
Liikevaihtotiedustelu zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto joulukuussa hieman vuoden takaista suurempi Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman
Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia.
Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 95,62 vuoden 214 joulukuuhun verrattuna 28,5 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton
Kaupan indikaattorit. Maaliskuu Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa
Kaupan indikaattorit Maaliskuu 2010 Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Maaliskuu 2010 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa):
Kaupan indikaattorit. Huhtikuu Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa
Kaupan indikaattorit Huhtikuu 21 Luottamusindeksit vähittäiskaupassa, autokaupassa ja teknisessä kaupassa Luottamusindeksit kaupan alalla Huhtikuu 21 Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa):
Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Häme -2 Pohjanmaa -8 Pohjois-Suomi -4 Pirkanmaa -8 Keski-Suomi -5 Kaakkois-Suomi -1 Itä-Suomi -7 Lounais-Suomi Uusimaa -25 1 8 6
Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi
Suhdannebarometri Helmikuu 1 Uusimaa Marraskuu 12 Teollisuus ja rakentaminen tummenevat, saldoluku -22 Tilauskirjat ovat laskeneet normaalia ohuemmiksi Tuotannon ennakoidaan pysyvän loppuvuoden aikana
Venäläisten matkailu Suomeen
Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012
Pohjois-Pohjanmaan suhdannetiedot 12/2012 Lisätietoja: Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto, p. 050 336 6524 Lähde: Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu
Joulukauppa numeroina. Jaana Kurjenoja
Joulukauppa numeroina Joulukauppa on elintärkeää tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille n liikevaihdon arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Keskiarvo 2000-2017 Kellot, korut, kultasepäntuotteet*
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2015
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Ylä -Sävon Pk-äluebärometri
Ylä -Sävon Pk-äluebärometri Heinäkuu 15 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Pk-yritysten suhdanteet... 4 2.1 Suhdannenäkymät... 4 2.2 Tuotanto / myynti ja odotukset... 5 2.3 Henkilöstökehitys... 5 2.4 Toimintaa
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus
Talouskatsaus. Henkilöstöpalvelualan hyvä suhdannetilanne ja ennakoivat suhdannenäkymät laimenivat EK:n suhdannebarometrissa.
HPL TOP liikevaihtotiedustelu /17 Talouskatsaus Henkilöstöpalvelualan hyvä suhdannetilanne ja ennakoivat suhdannenäkymät laimenivat EK:n suhdannebarometrissa. Yleisissä tilastoissa alan liikevaihto polkee
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013
RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 Hiltunen Heikki Junnila Tiia Luukkonen Aki Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...
Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä
2013 2014 2015 2016 VENÄLÄISTEN MATKAILU SUOMEEN KESÄ 2016 Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä Tammi-heinäkuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 1,5 miljoonaa
Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tulos parani edellisestä vuodesta Keskon liikevaihto 9,3 mrd., kehitys -3,8 % Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta
Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa
1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi vuonna 2014 yhteensä 8,2 prosenttia
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Pirkanmaan yritysbarometri I/2015
Pirkanmaan yritysbarometri I/215 Huhtikuu 215 Markus Sjölund Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36
Kaupan indikaattorit
Kaupan indikaattorit Toukokuu 11 Vähittäiskaupan ja teknisen kaupan luottamusindeksit Luottamusindeksit kaupan alalla Toukokuu 11 Tukkukaupan indeksit. Vähittäiskaupan indeksit (ml. autojen vähittäiskauppa):
Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014
Pirkanmaan yritysbarometri II/214 Marraskuu 214 Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36 4 Kaikki vastaajat
Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy. denmaan vastaajien suhdannenäkymät ovat koko maan keskiarvoa valoisammat.
Suhdannebarometri Helmikuu 21 Uusimaa Elokuu 214 Teollisuus ja rakentaminen heikkeni hieman kesän alussa Kysyntä on normaalia alhaisemmalla tasolla, mutta tuotanto lisääntyy Suhdanteiden ennakoidaan kohentuvan
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua
Mainosbarometri 2007 ennakoi mainonnan kasvua TIEDOTUSVÄLINEILLE JULKAISTAVISSA 20.9.2006 KLO 9.00 Markkinointiviestinnän panostusaikeita selvittävä Mainosbarometri 2007 -tutkimus ennakoi mainonnan lisääntyvän
Kysyntä on henkentynyt ja tuotanto
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2014 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannekuva on synkentynyt alkusyksyn aikana Kysyntä on henkentynyt ja tuotanto on laskussa Suhdannenäkymät ovat hiipuneet
Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Marraskuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Tuotanto kasvoi hivenen syksyn alussa - kysyntä on edelleen vaimeaa Kannattavuus on laskussa heikon hintakehityksen vuoksi
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 8 6 4 2-8 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Kaakkois-Suomi -4 Pohjanmaa -16 Keski-Suomi -7 Uusimaa -19 Lounais-Suomi -15 Pohjois-Suomi -23 Pirkanmaa -15 Häme Itä-Suomi -23-3
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain
Teknologiateollisuuden kehitys alueittain 23.10.2019 Vuonna 2018 teknologiateollisuuden liikevaihto kasvoi a, a ja ttä lukuun ottamatta kaikilla ELY-alueilla. Voimakkainta kasvu oli viime vuonna ssa, 16
Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Imatran keskusta-alueiden kaupallinen kehittäminen Liite 1
50 Liite 1 Selvityksessä käytettyjä käsitteitä Supermarket Hypermarket Supermarket on pääosin itsepalveluperiaatteella toimiva ruoan myyntiin keskittyvä päivittäistavaramyymälä, jonka myyntipinta-ala on
2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2010
2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2010 TAMMI-KESÄKUU 2010 Tammi-kesäkuussa 2010 Marimekko-konsernin liikevaihto laski hieman ja oli 31,8 milj. euroa (32,3 milj. euroa). Liikevoitto parani selvästi
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2010 23.7.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Paraneva asiakastyytyväisyys ja tehokkuus tuovat tulosta Keskon liikevaihdon positiivinen kehitys vahvistui ja tulos parani selvästi
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Suhdannebarometri. Suhdanteet. Saldo
LOKAKUU 218 Uusimaa Suhdannetilanteen arvioidaan pysyneen hyvänä kesän lopulla ja syksyn alussa Tuotanto- ja myyntikehitys on jatkunut vakaana Rekrytointivaikeudet ovat yhä yleisempiä Lähikuukausien suhdanneodotukset
Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015
Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja
Pirkanmaan yritysbarometri I/2015
Pirkanmaan yritysbarometri I/215 Huhtikuu 215 Markus Sjölund Pirkanmaan yritysbarometri l/215 Yhteensä 361 vastausta Kysely lähetettiin Pirkanmaalla 1 651:lle Vastausprosentti = 22 Taustatiedot Vastaajat
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018.
Keski-Suomen Aikajana 4/2018 Tilanne 30.6.2018 #keskisuomi #kasvunmaakunta Kasvun vauhti tasaantui hieman, mutta jatkui hyvänä alkuvuonna 2018. Vienti vetää ja teknologiateollisuus kovin kasvaja Veli-Pekka
Alamäentie 6 A 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721. Ylä-Savon Pk-aluebarometri
Alamäentie 6 A 743 Sonkajärvi Puh. (17) 76 77 Telefax (17) 76 7721 Ylä-Savon Pk-aluebarometri Heinäkuu 213 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Pk-yritysten suhdanteet... 4 2.1 Suhdannenäkymät... 4 2.2 Tuotanto
Talouskatsaus. Henkilöstöpalveluiden kokonaisliikevaihto kasvoi kesäkuussa 2,2 prosenttia ja vuoden toisella neljänneksellä 4,8 prosenttia.
19 HPL TOP liikevaihtotiedustelu /19 Henkilöstöpalveluiden suhdannetilanne on edelleen hyvä, mutta suhdannenäkymät ovat kääntyneet voimakkaaseen laskuun. Tilastokeskuksen mukaan alan liikevaihto on kasvanut
Kaupan näkymät Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät
Kaupan näkymät 11-12 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan työlliset 1 298 henkilöä 14 % Autokauppa Tukkukauppa ja agentuuritoiminta 55 % 31 % Vähittäiskauppa Lähde: Tilastokeskus, Työvoimatutkimus.
Toimialojen liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuussa
, joulukuu 2017 Kainuun yritysten liikevaihto kasvaa vahvasti Vuoden 2017 ensimmäisellä puolikkaalla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti, mutta henkilöstömäärä maltillisemmin Liikevaihto kasvussa
Alkoholilain muutoksen seuranta
Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäiskulutuksen ja -myynnin kehityksestä tammi joulukuu 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Helmikuu 2019 / Taloustutkimus Oy 1 Selvityksen
MTL-Barometri 3Q/2013 Tulokset. Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 4.10.2013
MTL-Barometri 3Q/2013 Tulokset Tarja Virmala Toimitusjohtaja, MTL ry 4.10.2013 MTL-Barometri Q3/2013 Tutkimusajanjakso 4.9. 20.9.2013 Verkkotutkimus sähköpostikutsulla Kohderyhmänä 427 Suomen suurinta
Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen
1 Yleiset suhdannenäkymät alueittain Teollisuus ja rakentaminen Itä-Suomi Keski-Suomi -7 Pohjois-Suomi 3 Lounais-Suomi -9 Kaakkois-Suomi Häme -18 Uusimaa -1 Pohjanmaa Pirkanmaa -19 1 85 87 89 91 93 95
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Alamäentie 6 A 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721. Ylä-Savon Pk-aluebarometri
Alamäentie 6 A 743 Sonkajärvi Puh. (17) 76 77 Telefax (17) 76 7721 Ylä-Savon Pk-aluebarometri Tammikuu 214 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Pk-yritysten suhdanteet... 4 2.1 Suhdannenäkymät... 4 2.2 Tuotanto
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2014 22.7.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä tammi-kesäkuussa edellisen vuoden tasolla Keskon liikevaihto oli 4,5 mrd., kehitys
Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019
Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti ja toimialan
23.2.2016 Matti Paavonen 1
1 Kasvu antaa pelivaraa talouden ongelmat on silti ratkaistava 23.2.2016, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 IV/2015: Palvelujen volyymi kasvoi 2,1 % Toimialojen tuotannon volyymin
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Alamäentie 6 A 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721. Ylä-Savon Pk-aluebarometri
Alamäentie 6 A 743 Sonkajärvi Puh. (17) 76 77 Telefax (17) 76 7721 Ylä-Savon Pk-aluebarometri Tammikuu 15 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Pk-yritysten suhdanteet... 4 2.1 Suhdannenäkymät... 4 2.2 Tuotanto
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 2013
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien alueelliset talousnäkymät huhtikuu 213 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät Hallituskatu 21 3 krs., 91 Oulu puhelin 1 322 198 ppy@yrittajat.fi www.ppy.fi SISÄLLYS POHJOIS-POHJANMAAN
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Henkilöstöpalvelut. Liikevaihtotiedustelu. Henkilöstövuokraus. Henkilöstöpalvelut. Henkilöstöpalveluiden. Henkilöstövuokrauspalveluiden
Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 74,34 miljoonaa Liikevaihto supistui 3,6 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin
Keski-Suomen Aikajana 2/2018
Keski-Suomen Aikajana 2/2018 Tilanne 31.12.2017 #keskisuomi vakaan #kasvunmaakunta kasvu jatkui hyvänä 2017 vientiteollisuus oivassa vedossa Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto Tuoreimmat käänteet
Suhdannebarometri. Teollisuus ja rakentaminen. 17. Uudenmaan teollisuuden ja rakentamisen
LOKAKUU 17 Suhdannebarometri Uusimaa kuvataan tavanomaista paremmaksi Tuotanto kasvaa ja henkilöstön määrä lisääntyy Heikko kysyntä yhä yleisin tuotantokapeikko Yleiset suhdanneodotukset ovat myönteiset,
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2016
Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni. Tuotantomäärät pienenivät kausivaihtelu
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Elokuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Kysyntä on vaimeaa ja tuotanto on hienoisessa laskussa Henkilökunnan määrä on pysynyt ennallaan - kannattavuus heikkeni Suhdanneodotukset
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 23.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti
Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 28.10.2016 kello 9:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q3/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta Jimm s verkkokaupan
Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi
Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Toukokuu 2016 Teollisuus ja rakentaminen Suhdanneodotukset loivassa nousussa, saldoluku 4 Tämänhetkinen tilanne yhä normaalia huonompi Tuotantokapasiteetti ylittää
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi