Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopinnot
|
|
- Viljo Kyllönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopinnot Teatteritaiteen maisterin tutkinto, valo- tai äänisuunnittelu Teatteritaiteen kaksivuotinen maisterintutkinto (120 op) pohjaa tätä ennen suoritettuun teatteritaiteen kandidaatintutkintoon (180 op) tai vastaaviin opintoihin, tietoihin, taitoihin ja työkokemukseen alalta. Koulutuksen perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä valo- tai äänisuunnittelijoita sekä kotimaiselle että ulkomaiselle taidekentälle. Koulutus syventää ja laajentaa opiskelijan valo- tai ääniesteettistä ajattelua, tarjoaa välineitä analyysiin ja argumentointiin sekä tukee opiskelijan kasvua ympäristönsä kanssa vuorovaikutussuhteessa toimivana taiteilijana. Teatteritaiteen maisterintutkinnon suoritettuaan Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta valmistunut valo- tai äänisuunnittelija on itsenäinen taiteilija, joka osaa toimia taiteellisen ryhmän luovana ja innovatiivisena jäsenenä. Valmistunut opiskelija pystyy myös kehittämään omaa taiteenalaansa eteenpäin sekä monien eri taiteenlajien (teatteri, tanssi, ooppera, sirkus, musiikki, esitystaide jne.) osana soveltavana taiteena että itsenäisenä valo- tai äänitaiteena. Valo- tai äänisuunnittelija tuntee taiteenalansa tradition ja hallitsee sen tekemiseen tarvittavan tekniikan sekä suunnitteluprosessin. Hän osaa hyödyntää monimutkaista teatterikoneistoa taiteellisten päämäärien saavuttamiseksi. Hänellä on valmius omaksua uutta tekniikkaa ja uudenlaisia toimintatapoja kriittisyyttä unohtamatta. Valo- tai äänisuunnittelija voi työskennellä kiinnitettynä teatteriin, freelancerina, vapaissa ryhmissä tai itsenäisenä taiteilijana ilmaisumuodosta riippumatta. Henkilökohtainen opintosuunnitelma Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman opiskelija laatii tutkinnon ensimmäisenä opintovuonna henkilökohtaisen maisteriopintoja koskevan opintosuunnitelman. Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) tarkoittaa suunnitelmaa siitä, mitä opintojaksoja ja taiteellisia töitä opiskelija sisällyttää tutkintoonsa ja missä aikataulussa hän opintonsa suorittaa. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman hyväksyy suuntautumisvaihtoehdon professori ja se tarkistetaan vuosittain opiskelijan henkilökohtaisen ohjauksen tapaamisessa. Teatterikorkeakoulun tutkintosäännön mukaan opiskelija, jolla ei ole hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ei voi osallistua opetukseen eikä häneltä vastaanoteta opintosuorituksia.
2 Opintojen sisältö: Maisteriopinnoissa opiskelijalla on laajemmin kuin kandidaattiopinnoissa mahdollisuus yksilöllisiin valintoihin, kokeiluihin ja erikoistumiseen. Teatteritaiteen maisterin tutkinto on 120 opintopisteen laajuinen, ja se on mahdollista suorittaa kahdessa vuodessa. Maisterin tutkinto koostuu 120 opintopisteen laajuisista syventävistä opinnoista, joista opinnäyte on 30 opintopistettä. Syventävistä opinnoista pakolliset opinnot ovat 66 opintopistettä (suoraan maisteriopintoihin tuleville opiskelijoille 68 opintopistettä), vaihtoehtoiset opintojaksot 20 opintopistettä ja itsenäisesti suoritettavat opinnot 34 opintopistettä (suoraan maisteriopintoihin tuleville opiskelijoille 32 opintopistettä). Itsenäisesti suoritettavia opintoja ovat mm. assisteeraus, harjoittelut ja taiteelliset työt, jotka valitaan yksilöllisesti. Maisteriopinnot antavat valmiudet jatko-opintoihin. Opintojen rakenne Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman opetus järjestetään pääosin intensiivikursseina. Keskeisenä välineenä on oppimispäiväkirja, jota opiskelija pitää kaikista opintojaksoista, produktioista ja muusta opintoihin liittyvästä työskentelystä. Suoritusmerkinnän saa vasta, kun oppimispäiväkirja on tarkastettu. Maisteriopinnot etenevät opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja aikataulun mukaan. Lukuvuosi on jaettu neljään periodiin. Opintoihin kuuluu paljon yhteisiä jaksoja Teatterikorkeakoulun koreografi-, dramaturgi- ja ohjaajaopiskelijoiden sekä Taideteollisen korkeakoulun lavastustaiteen opiskelijoiden kanssa. Opetettava taiteenala on voimakkaasti kansainvälinen. Audiovisuaalinen ilmaisu mahdollistaa kielirajat ylittävän taiteen tekemisen ja tutkimuksen. Osa valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman opetuksesta on vieraskielistä. Monia valo- tai äänisuunnittelijan osaamisalueita, kuten valon ja äänen suunnittelumetodien ja perustyövälineiden hallintaa, dramaturgista ajattelua, ryhmätyötaitoja, kykyä hahmottaa esityksen eri osatekijöitä ja kokonaisuutta, innovatiivisuutta tai kykyä luoda, opiskellaan käytännön harjoittein. Useiden opintojaksojen suoritustapa on osallistuminen opetukseen. Opintojen arvostelu Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman opinnot arvostellaan numeerisella arvosanalla 1 välttävä, 2 tyydyttävä, 3 hyvä, 4 erittäin hyvä, 5 erinomainen tai arvosanalla hyväksytty / hylätty. 2
3 Teatteritaiteen maisterin tutkinto, 120 op Valosuunnittelun suuntautumisvaihtoehto opintovuosi op SYVENTÄVÄT OPINNOT MA1 MA2 yht. Pakolliset opintojaksot Perehdyttäminen maisteriopintoihin 2 2 Seminaari Valon estetiikka I ja II Tanssi kokonaistaideteoksena / Esitys ja teknologia Henkilökohtainen ohjaus Opinnäyte Kypsyysnäyte 0 0 Vaihtoehtoiset opintojaksot Vuorovaikutteinen esitysteknologia, 5 op Rigging and Flying, 3 op Suurtuotannot, 3 op Suuri näyttämö, 8 op Valo kuvataiteena, 8 op Liikkuva valo III, 3 op Liikkuva valo -master-class, 3 op Liikkuvan valon mallintaminen ja ennakkosuunnittelu, 3 op Arkkitehtuurivalaistus, 6 op Galleria- ja museovalaistus, 4 op Näyttely- ja messuvalaistus, 3 op Visual Performance, 3 op Digitaalisen esitysmateriaalin tuottaminen, 5 op Tanssin video, 5 op Post Abstract Expressionist Landscape, 3 op Valo - väri - tila, 3 op Digitaalinen mallintaminen ja piirtäminen, 6 op Pani Master-class, 5 op Itsenäisesti suoritettavat opinnot Ulkomaan harjoittelu, 4-16 op Kotimaan harjoittelu, 6-16 op Assisteeraus, 4-10 op Produktiot, 6-16 op Esittävän taiteen tuntemus, 1-10 op Opinnot muissa yliopistoissa, 1-30 op Opinnot TeaKin muissa yksiköissä, 1-30 op YHTEENSÄ
4 Teatteritaiteen maisterin tutkinto, 120 op Äänisuunnittelun suuntautumisvaihtoehto opintovuosi op SYVENTÄVÄT OPINNOT MA1 MA2 yht. Pakolliset opintojaksot Perehdyttäminen maisteriopintoihin 2 2 Seminaari Äänen estetiikka IV ja V Tanssi kokonaistaideteoksena / Esitys ja teknologia Henkilökohtainen ohjaus Opinnäyte Kypsyysnäyte 0 0 Vaihtoehtoiset opintojaksot Vuorovaikutteinen esitysteknologia, 5 op Rigging and Flying, 3 op Suurtuotannot, 3 op Suuri näyttämö, 8 op Videoteos ja ääni, 8 op Dokumentti, 5 op Kuunnelma, 10 op Radiofonia, 8 op Elektroakustisen musiikin historia, 5 op Akustiikka, 3 op Tilaääni, 5 op Äänen viimeistely, 3 op Ääni erikoisympäristössä, 5 op Itsenäisesti suoritettavat opinnot Ulkomaan harjoittelu, 4-16 op Kotimaan harjoittelu, 6-16 op Assisteeraus, 4-10 op Produktiot, 6-16 op Esittävän taiteen tuntemus, 1-10 op Opinnot muissa yliopistoissa, 1-30 op Opinnot TeaKin muissa yksiköissä, 1-30 op YHTEENSÄ
5 VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELUN PAKOLLISET SYVENTÄVÄT OPINNOT 05-VMA000 Perehdyttäminen maisteriopintoihin 10-VMA009 (suoraan ulkopuolelta maisteriopintoihin tuleville opiskelijoille), 2 op Opintojakson jälkeen opiskelija osaa paikantaa yliopistolaitoksen, oman koulutusalansa ja sen opetussuunnitelman. Opiskelija osaa kuvata teatteri- ja tanssitaiteen eri osa-alueita ja hahmottaa oman toimintansa yhteisöllisessä taiteellisessa prosessissa. Toteutustavat: Uusien opiskelijoiden perehdytys alkaa perjantaina klo Opinto- ja tutkimuspalveluiden perehdytyksellä Teatterikorkeakoulun päärakennuksessa (Kookoksella) auditorio 1:ssä. Syyslukukaudella 2010 Perehdyttäminen maisteriopintoihin -jakson voi muilta osin suorittaa osallistumalla TeaKin yhteisissä opinnoissa tarjotulle kurssille Ryhmänohjaajuus ja ryhmäprosessit (3 op), tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohje, ks. Tutustuminen omaan koulutusalaan sen opetussuunnitelmaan on integroitu jaksoon Henkilökohtainen ohjaus (1 op / vuosi), joka alkaa VÄS-laitoksen infotilaisuudella maanantaina klo ja jatkuu samana iltapäivänä johdatuksella tutkinnon rakenteeseen sekä henkilökohtaisilla ohjaustapaamisilla. Arvostelu: suoritusmerkintä (hyväksytty hylätty) Kohderyhmä: TeaKin ulkopuolelta suoraan maisteriopintoihin tulevat uudet opiskelijat Aikataulut ja salit: Opintopalveluiden perehdytys pe klo 10-12, Kookos, auditorio 1 Ryhmänohjaajuus ja ryhmäprosessit ma-pe klo Katso lisäksi jakso Henkilökohtainen ohjaus 05-VMA051. Lisätiedot: Ilmoittautumiset Ryhmänohjaajuus ja ryhmäprosessit -jaksolle mennessä yhteiset@teak.fi Henkilökohtainen ohjaus 05-VMA051, 05-VMA052, 1 op / opintovuosi Yhdessä professorin kanssa laadittavan henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) perusteella opiskelija osaa suunnitella ja suunnata omia opiskeluaikaisia valintojaan tavalla, joka parhaiten tukee hänen kasvamistaan valo- tai äänisuunnittelijana. Sisältö: Opintosuunnitelmanlaatimisen ja päivittämisen yhteydessä käydään läpi tutkintoon vaadittavat opintojaksot suhteessa suoritettuihin ja suunniteltuihin opintoihin sekä sovitaan vaihtoehtoisten ja itsenäisesti suoritettavien opintojen sisällöstä ja suoritustavasta. HOPS-tapaamisessa opiskelija saa ohjausta opintoihinsa ja suuntautumiseensa. 5
6 Kohderyhmä: maisterintutkintoa suorittavat VÄS-opiskelijat Toteutustapa: Pienryhmäopetus ja yksilöohjaus Suoritustapa: Osallistuminen opetukseen, henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatiminen ja siitä keskusteleminen oman ohjaavan professorin kanssa. Opettajat: Markku Uimonen (valo), Juhani Liimatainen (ääni) ja Tiia Kurkela (tutkinnon rakenne yleisesti) Aikataulut ja salit: Uusille maisteriopiskelijoille (05-VMA051) VÄS-laitoksen info ma klo (osa uusien opiskelijoiden perehdytystä) tutkintorakenne ja opiskelukäytännöt ma klo 13 14, suunnittelija Tiia Kurkela henkilökohtaiset ohjaustapaamiset ja opintosuunnitelmien laatiminen koulutusohjelmien professorien kanssa klo Maisteriopintojaan jatkaville (05-VMA052) Henkilökohtaiset ohjauskeskustelut järjestetään syyslukukauden alussa klo Opiskelijat varaavat hops-keskusteluaikansa suoraan omalta professoriltaan. Lisätiedot: Teatterikorkeakoulun tutkintosäännön mukaan opiskelija, jolla ei ole hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ei voi osallistua opetukseen eikä häneltä vastaanoteta opintosuorituksia. Opintosuunnitelmat alkavalle lukuvuodelle tulee laatia ennen syyskuun alkua. Seminaari 05-VMA001, 05-VMA002, 2 op / opintovuosi Opiskelija kehittää taiteellista ajatteluaan erittelemällä omaa ja muiden taiteellista työtä. Opiskelija osaa esitellä eri välinein omaa oppimistaan ja taiteellista työtään sekä kehittää keskustelu- ja argumentaatiotaitojaan osallistumalla aktiivisesti keskusteluun. Sisältö: Laitoksen muusta opetus- ja työskentelyrytmistä poiketen läpi syyslukukauden joka kuukauden ensimmäisenä torstaina järjestettävissä seminaareissa tarkastellaan valo- ja äänisuunnittelijan taiteilijaidentiteettiä ja sen kehittymistä. Eri vuosikurssien yhteisissä seminaareissa käydään taidekeskustelua ja kuullaan ajankohtaisia esitelmiä sekä kokemuksia valo- ja äänisuunnittelijan työstä laitoksen opiskelijoiden, opettajien ja taiteilijavieraiden pitäminä. Kevätlukukaudella seminaari kokoontuu periodina viikon ajan kevään lopulla ja kokoaa yhteen eri vuosikurssien oppimiskokemuksia vuoden ajalta. Toteutustavat: Luento-opetus, itsenäinen työskentely Arvostelu: Suoritusmerkintä (hyväksytty-hylätty) 6
7 Suoritustavat: Osallistuminen opetukseen. Läsnäolo kaikissa kokoontumisissa on välttämätöntä. Omien töiden ja projektien esitysvuorot jaetaan ennen kutakin seminaarikertaa. Opettaja: Kimmo Karjunen, Jari Kauppinen, Juhani Liimatainen, Markku Uimonen Ajoitus: I, II ja IV periodi Kohderyhmä: VÄS1-3, VÄS-MA Aikataulut ja salit: I-II periodissa torstaisin 30.9., ja klo 13:00 17:15, IV periodissa viikko 17, ti-pe klo 9:00 17:15, Valostudio Lisätiedot: Seminaarikokoontumiset ovat pakollisia kaikille koulutusohjelman opiskelijoille. Ulkomailla vaihdossa olevia ja niitä, jotka muusta perustellusta syystä eivät osallistu seminaariin syys- tai kevätkaudella lukuvuonna pyydetään ilmoittamaan esteestä osastosihteeri Raija Koskivaaralle lukukauden alussa sekä omalle ohjaajalle hops-keskustelun yhteydessä. Tanssi kokonaistaideteoksena 05-VMA007, 10 op Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa liikelähtöisen kokonaistaideteoksen osana taiteellista työryhmää. Hän osaa ottaa huomioon liikkeen, lavastuksen, pukusuunnittelun, äänen ja valon osana teosta. Opiskelija kykenee suhteuttamaan työnsä rinnakkaisryhmien taiteellisiin ja toteutuksellisiin ratkaisuihin. Opiskelija osaa kokeilla ja etsiä uusia vuorovaikutteisia lähtökohtia taiteelliselle ryhmätyölle. Sisältö Äänisuunnittelun, valosuunnittelun, koreografian, lavastuksen, pukusuunnittelun ja tanssin opiskelijat toteuttavat yhdessä tanssiteoksen. Ennakkotehtävät: vko 34 TeaKin yhteisissä opinnoissa Ryhmänohjaajuus ja ryhmäprosessit 3 op, suositellaan kaikille kurssille osallistuville. Lisätiedot: Tuo kurssin viikon 35 orientaatioviikolle mukanasi kolme itsellesi tärkeää kuvaa hyödynnettäväksi ryhmätyöskentelyssä. Toteutustavat Pienryhmäopetus, ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely Suoritustavat Osallistuminen opetukseen, projekti/käytännön työ, raportointi tai oppimispäiväkirja koulutusohjelmakohtaisesti Arvostelu: suoritusmerkintä (hyväksytty hylätty) Opettajat Kimmo Karjunen, Jari Kauppinen, Kirsi Monni; tuottaja Aila Kurppa 7
8 Kohderyhmä VÄSMA valo ja ääni, koreografia, 2. vuosikurssi, tanssi, 3. vuosikurssi, Aalto-yliopiston lavastustaiteen näyttämölavastuksen ja pukusuunnittelun opiskelijat Aikataulu syksyllä 2010 (vko 34 TeaKin yhteisissä opinnoissa Ryhmänohjaajuus ja ryhmäprosessit 3 op, suositellaan kaikille kurssille osallistuville. Lisätiedot: vko 35 Kurssin aloitus ja orientaatio ma-pe klo 9-17:15 vkot itsenäistä ryhmätyöskentelyä vko 38 pe klo 9-12 ideapalaveri, sali 701 vko 41 ma klo mallipalaveri, sali 701 vko 42 syysloma vko harjoitukset ma-ke ja pe kokopäiväisesti, alkaen Teatterisali käytössä vko 47 harjoitukset ja ensi-ilta osin klo 18:00, ma-pe, esitykset vko 48 esitykset ma, ti, ke klo 18:00 ja pe klo 13:00, palautteet ma, ti, ke klo 12-15, purku pe esityksen jälkeen. Ilmoittautuminen Uudet ilmoittautumiset ja lukuvuonna kerättyjen alustavien ilmoittautumisten vahvistukset Tanssi kokonaistaideteoksena -jaksolle Weboodissa tai sähköpostitse osastosihteeri Raija Koskivaaralle (raija.koskivaara@teak.fi). Lisätiedot: Opetusteatterin henkilökunta neuvottelee ja sopii sekä tuotannolliset että tekniset ratkaisut taiteellisen työryhmän kanssa. Henkilökunta valvoo produktion turvallista valmistumista sekä avustaa ja opastaa produktion kaikkien osa-alueiden toteutuksessa. Ilmoittautumiset yhteisiin opintoihin ja suositellulle ryhmänohjauskurssille mennessä yhteiset@teak.fi. Teatteritaiteen maisterin tutkinnon opinnäyte 05-VMÖ001, 30 op Maisterin tutkinnon opinnäyte on - taiteellinen työ, johon liittyy kirjallinen osio tai - kirjallinen tutkielma tai - suunnitteluprojekti. Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman mukaan suoritettavan maisterin tutkinnon opinnäytteestä, siihen liittyvistä vaatimuksista ja käytännöistä on kerrottu lisää erillisissä opinnäyteohjeissa, jotka löytyvät TeaKin ja VÄSin verkkosivuilta. Opiskelija osaa tiivistää työnsä oleelliset kohdat ja viestiä niistä selkeästi. Taiteellinen työ, johon liittyy kirjallinen osio: Opiskelija kykenee taiteelliseen työskentelyyn itsenäisesti ja osana taiteellista työryhmää. Hän osaa dokumentoida ja analysoida omaa taiteellista työtään sekä ratkaista suunnitteluun liittyviä ongelmia ammattitaitoisesti. 8
9 Kirjallinen tutkielma: opiskelija kykenee tieteelliseen ajatteluun, on perehtynyt alan aihepiiriin sekä hallitsee tarvittavat tutkimusmenetelmät ja tieteellisen kirjoittamisen. Suunnitteluprojekti: Opiskelija kykenee itsenäiseen suunnittelutyöhön. Hän osaa tuottaa materiaalia, jonka perusteella suunnitelmat voidaan toteuttaa ja arvioida. Sisältö ja toteutustapa Opiskelija täyttää koulutusohjelmansa professorin kanssa neuvotellen opinnäytesuunnitelman. Suunnitelma palautetaan koulutusohjelman suunnittelijalle. Opinnäyte toteutetaan suunnitelmaan kirjatun aikataulun mukaan ja professorin kanssa sovituin ohjausjärjestelyin. Taiteellisen opinnäytteen Materiaali: TeaKin opinnäyteohje, VÄS:n ohje opinnäyteprosessista, kirjoittamisen oppaat Suoritustapa: opinnäytteen suunnittelu ja toteutus ohjeistuksen mukaan Lisätietoja: Opinnäytettään lukuvuonna laativille opiskelijoille suositellaan lämpimästi kurssille Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015 osallistumista. Katso kurssin lisätiedot sen kohdalta. Maisterin tutkinnon kypsyysnäyte 05-VMÖ002 Ennen teatteritaiteen maisterin tutkinnon opinnäytteen hyväksymistä opiskelijan on suoritettava kirjallinen kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyttä opinnäytteen aihepiiriin sekä täydellistä suomen tai ruotsin kielen taitoa. Kypsyysnäytteessä opiskelija vastaa yhteen opinnäytteen tarkastajan tai koulutusohjelman professorin laatimasta kolmesta vaihtoehtoisesta opinnäytteen aihepiiriin liittyvästä kysymyksestä. Kun opiskelija on osoittanut suomen tai ruotsin kielen taidon kandidaatin tutkintoa varten, hänen ei tarvitse osoittaa sitä enää maisterin tutkintoa varten. Katso tarkempi kuvaus ja ohjeet TeaKin verkkosivuilta. VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELUN VAIHTOEHTOISET OPINTOJAKSOT 05-VMZ000 Suuri näyttämö 05-VMZ121, 8 op Opiskelija löytää suuren näyttämön vaatimukset ja mahdollisuudet omakohtaisen harjoittelun perusteella. Hän osaa työskennellä luovasti osana monimutkaista koneistoa repertuaarin ja suuren koneiston asettamat tekniset rajoitteet hyödyntäen. Opiskelija hallitsee kommunikoinnin taiteellisen työryhmän lisäksi teknisen henkilöstön kanssa. Sisältö Näyttämötyöpaja, jossa paneudutaan suuren näyttämön ominaispiirteisiin kokeilulle avoimessa ilmapiirissä. Ominaisuuksiin kuuluvat suuret odotukset ja mahdollisuudet, tiukat tekniset rajoitukset, kireä aikataulu, suuri katsomo ja suuren mittakaavan näyttämö, näyttämötekniikka, teknisen toteuttamisen hitaus sekä komentoketjun hallitseminen. Yhteisopetus TeaKin ohjaaja-, dramaturgi-, näyttelijä-, koreografi- ja tanssijaopiskelijoiden, Aalto-yliopiston näyttämölavastuksen ja pukusuunnittelun, Tampereen yliopiston 9
10 näyttelijäntyön laitoksen kanssa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä kulloinkin jonkin suuren teatterin kanssa tämän suurella näyttämöllä. Työskentely- ja suoritustavat ilmoitetaan myöhemmin. Työskentely tapahtuu Helsingin ulkopuolella (mahdollisesti Lahti) kahden viikon periodissa. Kurssi järjestetään yhdessä useiden muiden koulutusohjelmien kanssa. Kohderyhmä: VÄS-MA ääni- ja valo, koreografia, tanssi, ohjaus, (dramaturgia), suomen- ja ruotsinkielisen näyttelijäntyön koulutusohjelma, Aalto-yliopiston näyttämölavastuksen ja pukusuunnittelun koulutusohjelma, NäTy:n näyttelijäopiskelijat Tampereelta. Ajoitus: Ennakkotyöskentely maalis-toukokuussa 2010 myöhemmin ilmoitettavina ajankohtina; varsinainen toteutusjakso viikoilla (ma pe ). Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015 Jakso on pakollinen osa Valon estetiikka II -jakson suoritusta. Se on mahdollista suorittaa myös erikseen vapaavalintaisena jaksona, 2-3 op:n laajuudessa. Suorituksen laajuudesta sovitaan opettajan kanssa kurssin alussa. ja/tai sisältö päivitetään myöhemmin Toteutustavat Pienryhmäopetus, itsenäinen työskentely Arvostelu Suoritusmerkintä (hyväksytty-hylätty) Suoritustavat Osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt Opettaja: Heta Reitala Ajoitus: I ja II periodi Kohderyhmä: Opinnäytettään tai muita kirjallisia töitä laativat maisteriopiskelijat. Kurssi on pakollinen osa Valon estetiikka II Henkilökohtainen tutkielma (10 op) -jaksoa. Jos kurssilla on tilaa, myös kolmannen vuosikurssin kandiopiskelijat voivat osallistua. Ensisijaisesti kurssipaikat kuitenkin suunnataan maisteriopiskelijoille. Aikataulut ja salit: torstaisin klo 14:00 17:00, VÄS luokka 407 ( ja VÄS neuvotteluhuone). I periodissa 9.9., 16.9., 23.9., II periodissa 4.11., , Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Kurssille otetaan 10 opiskelijaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla ovat kuitenkin maisteriopiskelijat. 10
11 VALO- JA ÄÄNISUUNNITTELUN ITSENÄISESTI SUORITETTAVAT OPINNOT 05- VMH000 Opiskelija voi liittää valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelman maisteriopintoihin itsenäisesti suoritettavia opintoja yhteensä 34 opintopisteen verran (tai 32 opintopisteen verran, jos hän on tullut suorittamaan suoraan maisteriopintoja). Opiskelija koostaa itsenäisesti suoritettavat opintonsa valo- ja äänisuunnittelun laitoksen, muiden Teatterikorkeakoulun laitosten, toisten koti- tai ulkomaisten korkeakoulujen opintojaksoista tai Teatterikorkeakoulun yhteisistä opinnoista. Itsenäisesti suoritettaviin opintoihin on mahdollista liittää myös laitoksen professorin kanssa etukäteen hops-keskustelussa suunniteltu produktio, koti- tai ulkomaisen valo- tai äänisuunnittelijan assisteeraus, kotimaan harjoittelu tai ulkomaan harjoittelu. Opiskelija esittelee henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassaan (hops) maisterin tutkintoon valitsemansa itsenäisesti suoritettavat opinnot. Laitoksen professori hyväksyy kunkin opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Ulkomaan harjoittelu 05-VMH006, 4-16 op Ulkomaan harjoittelun jälkeen opiskelija osaa analysoida omaa ammattitaitoaan ulkomaankokemuksen valossa, tunnistaa eroja kulttuurissa, koulutuksessa, ammattiryhmien tehtävissä, produktion suunnittelussa ja toteutuksessa. Opiskelija osaa soveltaa omia ammatillisia valmiuksiaan kansainvälisissä tuotannoissa sekä tunnistaa kehittämisalueitaan. Hän osaa verkostoitua ja luoda työskentelyedellytykset: vieraassa kulttuurissa. Ulkomaan harjoittelu voi olla opintoja ulkomaisessa yliopistossa tai työharjoittelua. Sisältö ja toteutustapa Ulkomaan harjoitteluksi hyväksytään koulutusohjelman professorin kanssa etukäteen sovittu työharjoittelu ja/tai opintoja taidekorkeakouluissa ulkomailla. Opiskelija laatii ulkomaanharjoittelustaan kuvallisen ja kirjallisen harjoitteluraportin ja esittelee harjoittelunsa seminaarissa. Suoritustapa: Työharjoittelu ja/tai opintoja taidekorkeakouluissa ulkomailla sekä kuvallinen ja kirjallinen harjoitteluraportti, oppimispäiväkirja Arvostelu: Hyväksytty hylätty Kotimaan harjoittelu 05-VMH005, 6-16 op Opiskelija omaa kokemusta itsenäisestä taiteellisesta työskentelystä ammattimaisessa työryhmässä. Hän osaa määritellä käytännön työskentelytavat, eri ammattiryhmien tehtävät ja toiminnan produktion suunnittelussa ja toteutuksessa. Hän osaa soveltaa itsenäisesti omalla ammatillisella tehtäväalueella tarvittavia valmiuksia esittävän taiteen instituutioissa. 11
12 Sisältö ja toteutustapa: Kotimaan harjoitteluksi hyväksytään koulutusohjelman professorin kanssa etukäteen sovittu taiteellinen työ, jonka opiskelija esittelee seminaarissa. Kotimaan harjoittelusta, siihen liittyvistä vaatimuksista ja käytännöistä sekä sen raportoinnista on kerrottu lisää erillisessä harjoitteluohjeessa VÄSin verkkosivuilla. Suoritustapa Itsenäinen valo- tai äänisuunnittelutyö ja harjoitteluraportti, oppimispäiväkirja Arvostelu: Hyväksytty hylätty Assisteeraus 05-VMH003, 4-10 op Opiskelija laajentaa kokemustaan valo- tai äänisuunnittelijan työstä ja taiteesta työskentelemällä ammattituotannossa suunnittelijan assistenttina tai opetusassistenttina laitoksella. Opiskelija osaa suorittaa itsenäisesti suunnittelijan tai kurssin pääopettajan hänelle määrittelemiä tehtäviä. Sisältö: Assisteerauksen myötä opiskelijalle mahdollistuu osallistuminen syventävään suunnitteluprosessiin ilman lopullista vastuuta työn taiteellisesta tasosta tai työn teknisestä loppuunsaattamisesta. Assistentin tehtäviin kuuluu suunnittelijan avustaminen esimerkiksi teoksen Sisältöihin liittyvässä esitutkimuksessa ja ennakkomateriaalin hankinnassa, työkuvien piirtämisessä tai muissa vastaavissa taiteelliseen suunnitteluun ja/tai tekniseen toteutukseen valmistavissa tehtävissä. Assisteerauksesta, siihen liittyvistä vaatimuksista ja käytännöistä sekä sen raportoinnista on kerrottu lisää erillisessä assisteerausohjeessa VÄSin verkkosivuilla. Toteutustapa Itsenäinen työskentely Suoritustapa Oppimispäiväkirja Arvostelu: Hyväksytty - hylätty Lisätiedot: Assisteerauksesta, siihen liittyvistä vaatimuksista ja käytännöistä sekä sen raportoinnista on kerrottu lisää erillisessä assisteerausohjeessa VÄSin verkkosivuilla. Mikäli opiskelija on suorittanut assisteerauksen jo kandidaattiopinnoissaan, hän ei voi suorittaa sitä enää samansisältöisenä maisteriopinnoissa (suunnitteluassistentti/opetusassistentti). Vapaavalintainen produktio 05-VMH013, 6-16 op Vapaavalintaisen produktion myötä opiskelija osaa toteuttaa itsenäisesti valo- tai äänisuunnittelun sellaisessa tuotannossa, teoksessa, työryhmässä tai työympäristössä, josta hänellä on vain vähän tai ei lainkaan aiempaa kokemusta. 12
13 Sisältö ja toteutustapa Vapaavalintaiseksi produktioksi hyväksytään laitoksen professorin kanssa etukäteen sovittu taiteellinen työ. Vapaavalintaisesta produktiosta, siihen liittyvistä vaatimuksista ja käytännöistä sekä sen raportoinnista on kerrottu lisää erillisessä produktio-ohjeessa VÄSin verkkosivuilla. Jokaisesta tutkintoon liittyvästä produktiosta on ilmoitettava verkkosivuilta löytyvällä produktioilmoituskaavakkeella suunnittelijalle sekä omalle professorille. Suoritustavat: Projekti / käytännön työ ja oppimispäiväkirja Arvostelu: Hyväksytty hylätty Lisätiedot: Katso erillinen produktio-ohje ja palauta täytetty produktioilmoituslomake koulutusohjelman suunnittelijalle. Esittävän taiteen tuntemus 05-VMH002, 1-10 op Opiskelija osaa tunnistaa ja tulkita analyyttisesti esittävän taiteen erilaisia muotoja ja sisältöjä tai tekniikoita. Hän osaa soveltaa aiemmin oppimiaan analysointimalleja ja kehittää työskentely- ja tiedonhankintatapojaan siten, että pystyy käyttämään niitä hyväkseen sekä opinnoissaan että opiskelun jälkeisessä toiminnassaan. Sisältö: Opiskelija seuraa omatoimisesti alansa kehitystä ja uusimpia virtauksia. Opintojakson voi suorittaa osallistumalla konferensseihin ja seminaareihin, tenttimällä kirjallisuutta tai analysoimalla esityksiä. Suoritus tapahtuu professorin kanssa sovituilla kirjallisilla esseillä tai raporteilla, joissa opiskelija pohtii sovitun materiaalin suhdetta omiin taiteen tekemisen lähtökohtiinsa ja työtapoihinsa. Toteutustapa Itsenäiset katselut, kuuntelut ja alan teorioihin tutustuminen sekä niiden analyyttinen erittely kirjallisesti. Suoritustapa Kirjalliset esseet, joista sovitaan professorien kanssa. Voidaan suorittaa useammassa osassa maisteriopintojen kuluessa. Oppimispäiväkirja. Opinnot muissa yliopistoissa 05-VMH009, 1-30 op Osallistuttuaan muiden korkeakoulujen opetukseen opiskelija täydentää omaa tutkintoaan relevanttien lähitieteiden ja -taiteiden tiedoilla. Opiskelija osaa koostaa muiden yliopistojen opetustarjonnasta hänen omaa ammatillista kehitystään tukevan opintokokonaisuuden ja soveltaa oppimaansa omaan suunnittelutyöhönsä. Sisältö: Maisterintutkintoon on mahdollista sisällyttää toisissa yliopistoissa (kotimaassa tai ulkomailla) suoritettuja opintoja. Muihin kotimaisiin yliopistoihin voi hakeutua JOO-sopimuksen kautta. Joustava opiskeluoikeus 13
14 eli JOO helpottaa opiskelijoiden opiskelua yli yliopistorajojen. Lisätietoa TeaKin sivuilta: sekä Opinto-oikeutta hakevan opiskelijan tulee muistaa pyytää omalta yliopistolta (opintopalvelut ja professori) puolto JOO-opinnoille. Tutkintoon mukaan otettavien muiden yliopistojen opintojaksot tulee sisällyttää omaan Hopsiin eli niistä on keskusteltava oman professorin kanssa. Opinnot muissa TeaKin yksiköissä 05-VMH014, 1-30 op Osallistuttuaan muiden Teatterikorkeakoulun yksiköiden järjestämään opetukseen opiskelija hallitsee myös muiden taiteiden osa-alueiden tietämystä. Opiskelija osaa soveltaa oppimaansa omaan valo- tai äänisuunnittelijan työhönsä. Sisältö: Maisterintutkintoon on mahdollista sisällyttää myös TeaKin muilla laitoksilla suoritettuja opintoja ja yhteisissä opinnoissa tarjottuja kursseja. TeaKin intranetissä julkaistaan lukukausittain tiedot yhteisistä opinnoista sekä ns. risteilyohjelmista) eli muiden laitosten opiskelijoille avoimista opintojaksoista. Yhteiset opinnot löytyvät myös TeaKin internet-sivuilta: -> Yhteiset opinnot. Tutkintoon mukaan otettavien yhteisten opintojen kurssit ja muiden laitosten opintojaksot tulee sisällyttää omaan Hopsiin eli niistä on keskusteltava oman professorin kanssa. VALOSUUNNITTELU IV JA V Valon estetiikka I 05-VMA010, 10 op / opintovuosi Opiskelija osaa esitellä valosuunnittelun tyylejä ja estetiikan kysymyksiä. Hän osaa arvioida ja analysoida valaistusta osana kokonaistaideteosta sekä itsenäisenä taiteena. Opiskelija osaa estetiikan perusterminologian avulla esittää ja kommentoida valaistuksen arvottamiseen liittyviä haasteita. Sisältö: Seminaarityyppinen, itsenäistä työskentelyä edellyttävä opintojakso, jossa tarkastellaan valaistuksen rooleja, tehtäviä ja osatekijöitä erityyppisissä esityksissä tai muissa taiteen lajeissa. Ohjelmaan kuuluu tutkimuskäyntejä, tutkimusprojekteja ja niiden analyysiä sekä yksin että ryhmässä, taideteoreettisten esseiden laatimista ja alaan liittyvään kirjallisuuteen perehtymistä. Toteutustapa: Luento-opetus, ryhmätyöskentely ja itsenäinen työskentely Suoritustavat: Osallistuminen opetukseen, essee, tutkielma ja oppimispäiväkirja Ennakkolukeminen: Ilmoitetaan seminaarin aikataulusta sovittaessa. Aikataulu: Työskentelytavoista ja seminaariajoista sovitaan aloittavien maisteriopiskelijoiden kanssa syksyllä 2010 HOPS-tapaamisten yhteydessä. 14
15 Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Valon estetiikka II Henkilökohtainen tutkielma 05-VMA011, 10 op Opiskelija osaa jäsentää omaa valosuunnitteluaan ja luovan työnsä keinoja sekä kehittää analyyttisen kirjoittamisen valmiuksiaan. Sisältö: Opiskelija tekee tutkielman valitsemastaan aiheesta, liittyen valosuunnittelijuuteen ja omaan esteettiseen ajatteluunsa. Tutkielma selvittelee tekijän oman esteettisen ajattelun taustoja ja määrittää tekemisen kieltä. Tutkielmassa opiskelija harjoittelee tieteellisen kirjoittamisen valmiuksiaan ja työstää ajatuksiaan myös opinnäytetyötään silmällä pitäen. Henkilökohtaisesta ohjauksesta sovitaan professorin kanssa. Kurssiin sisältyy jakso Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015, joka johdattaa kirjoittamiseen ja tarjoaa tukea tutkielman aloittamiseen. Toteutustavat: Pienryhmäopetus, itsenäinen työskentely Arvostelu: Numeerinen asteikko 0-5 Suoritustavat: jakson Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015 suorittaminen tutkielmaa pohjustavine harjoituksineen, ohjaustapaamiset professorin kanssa, henkilökohtainen tutkielma. Opettajat: Heta Reitala (tutkiva kirjoittaminen), Markku Uimonen (sisällöllinen ohjaus) Ajoitus: I ja II periodi Kohderyhmä: VÄSMAvalo Aikataulut ja salit: Katso Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015 -kurssin aikataulu. Lisäksi erikseen itsenäisesti sovittavat ohjaustapaamiset professorin kanssa. Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Ilmoittauduthan myös Tutkiva kirjoittaminen 05-VMH015 -kurssille ohjeen mukaan. Mainitse ilmoittautuessasi, suoritatko kurssin osana Valon estetiikka I -jaksoa. VALOSUUNNITTELUN VAIHTOEHTOISET OPINTOJAKSOT 05-VMZ000 Opiskelijan tulee suorittaa yhteensä 20 opintopisteen verran valo- ja äänisuunnittelun laitoksen järjestämiä syventäviä opintojaksoja henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaan. Laitos järjestää vuosittain vaihtuvia vaihtoehtoisia opintojaksoja vuosittain vaihtuvan opetusohjelman mukaisesti. Valo kuvataiteena 05-VMZ073, 8 op 15
16 Opiskelija osaa muokata valoa myös kuva- ja tilataiteen elementtinä ja soveltaa osaamistaan työskentelemällä enemmän kuvataiteen kuin esittävän taiteen kontekstissa. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa valoa hyödyntävän teoksen ja esitellä ideansa luonnoksin. Sisältö : Public Light Art -project, kurssikuvaus ja tiedot ennakkosuunnittelun aloitusaikataulusta ilmoitetaan elokuussa Toteutustavat: ryhmätyöskentely, itsenäinen työskentely Arvostelu: Numeerinen asteikko 0-5 Suoritustapa: Osallistuminen hankkeeseen, sen ennakkosuunnitteluun ja purkuun ohjeistuksen mukaan, oppimispäiväkirja Opettajat: Markku Uimonen ja vierailijoita Ajoitus: I periodi Kohderyhmä: VÄSMAvalo Aikataulut ja salit Ennakkotyöskentely ja suunnittelu syksyn 2010 viikoilla 35 39, hankkeen toteutus viikoilla Pvm Aikaväli Tila Opettaja Aihe Ma (vko 40) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ti (vko 40) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ke (vko 40) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Pe (vko 40) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ma (vko 41) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ti (vko 41) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ke (vko 41) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Pe (vko 41) 09:00-17:15 Muu Muu tila Uimonen Markku Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Arkkitehtuurivalaistus 05-VMZ119 6 op (syksyn kurssista 3 op, keväälle suunniteltavasta jatkosta 3 op) Opiskelija osaa soveltaa valosuunnittelua myös näyttämötaiteiden ulkopuolella, tapahtumaluonteisessa arkkitehtuurivalaistuksessa. Hän osaa suunnittelun erityispiirteet ja niiden visualisoinnin ja esittelyn sekä 16
17 pystyy tunnistamaan kaluston pitkäaikaisen käytön, ulko-olosuhteiden ja mahdollisen ilkivallan aiheuttamat vaatimukset. Hän osaa ottaa huomioon lupakäytännöt ja rajoitukset sekä projektinhallinnan ja suunnittelun aikatauluttamisen. Sisältö: Viikolla 36 englanninkielinen vierailuluentojakso (Psyche Chui) ja viikolla 37 opetus suomeksi (Tapio Kallasjoki). Toteutustavat: pienryhmäopetus, itsenäinen työskentely Arvostelu: Numeerinen asteikko 0-5 Suoritustapa: Syksyn jakson (3 op) osalta osallistuminen opetukseen, oppimispäiväkirja / essee Opettajat: Psyche Chui (viikko 36), Tapio Kallasjoki (viikko 37) Ajoitus: I periodi Kohderyhmä: VÄSMAvalo Aikataulut ja salit Pvm Aikaväli Tila Opettaja Aihe Ma (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka Ti Ke Pe (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka Ma (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka Ti Ke Pe (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV405 Pikkuluokka Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Näyttely- ja messuvalaistus 10-VMZ029 3 op + työpanoksen mukainen lisäsuoritus hopsissa sovitun mukaisesti Opiskelija osaa suunnitella asiakkaan tuotemerkkiä ja yrityskuvaa tukevan ja messujen olosuhteet huomioonottavan valaistuksen. Sisältö: Prague Quadriennale näyttelysuunnittelu kurssi 17
18 Kurssitiedote Aalto-yliopiston Elokuva- ja lavastustaiteen osasto ja Teatterikorkeakoulun Valo- ja äänisuunnittelun laitos on varannut yhteisen 50 m2 näyttelyosaston PQ skenografian maailmannäyttelystä kesäkuussa Näyttelyssä on erikseen kansallinen osasto, teatteriarkkitehtuurin osasto, ja skenografia koulujen osasto. Noin 80 valtiota osallistuu näyttelyyn, se on mittakaavaltaan maailman suurin ei-kaupallinen alan tapahtuma. Kukin maa saa käyttöönsä yhden näyttelytilan, jonka käytöstä päättää kansallinen kuraattori. Suomen Oistat -keskuksen päätöksen mukaisesti TaiK ja TeaK jakavat koulujen osastolta vuokratun tilan, kuten on tehty jo vuodesta 1987 lähtien. (mainittakoon että tarjottu perustila on 25m2 joka on tuplattu maksamalla lisää). Koulujen näyttelyissä on perinteisesti noudatettu kahta päälinjaa: dokumentaarinen, koulujen toimintaa ja tuotoksia esittelevä näyttely, tai installaatiomainen statement, jonka kautta on (ehkä) luettavissa jotain koulutuksen päämääristä ja tasosta. Molempia on tehty ja nähty. Tänä ja ensi vuonna lähdetään liikkeelle tiiviin workshopin kautta. Suunnittelutoimisto Amerikan arkkitehdit Teemu Nousiainen ja Sami Maukonen organisoivat näyttelysuunnittelu -työpajan, jonka yhteydessä myöskin tulevan näyttelyn teemat, Sisältö: ja käytäntö tulevat työstettäväksi ja päätettäväksi. Todennäköistä on, että työpajan perusteella valitaan yksi ehdotus jonka toteutusta vie eteenpäin nimetyt pääsuunnittelijat, yksi kultakin laitokselta. Tämän yksikön ympärille kootaan isompi työryhmä jonka kanssa näyttely toteutetaan ensin Suomeen, ja josta se kuljetetaan Prahaan yhteistyössä Suomen kansallisen näyttelyn kanssa. Kaiken tämän lisäksi PQ:n yhteydessä on myös maailmanlaajuinen Scenofest -tapahtuma alan opiskelijoille, siitäkin lisää tietoa tulossa syksymmällä, ja jo nyt alustavalla tasolla saatavissa PQ:n sivuilta. Opiskelijoiden matkat ja majoitus: Prahassa subventoidaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti saadusta rahoituksesta riippuen. Opintopisteitä jaetaan harkinnanvaraisesti osallistumisen laajuuden perusteella. Ajankohta: näyttely avoinna Kurssiaikataulu: I vaihe viikot 49 ja 50 (v.2010), II vaihe viikko 2, III vaihe viikko 7 Näyttelyn toteutus huhti-toukokuussa (tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin). budjetti: ilmoitetaan kurssin alussa Opettajat: Eeva Ijäs, Aalto-yliopisto/ELO, Markku Uimonen, TeaK/VÄS Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle tai syksyllä 2010 kevään kursseja koskevaan myöhemmin ilmoitettavaan määräaikaan mennessä. 18
19 Digitaalisen esitysmateriaalin tuottaminen 05-VMZ002, 5 op Opiskelija osaa tuottaa osaksi näyttämökuvaa tarkoitettua tietokoneella generoitua videomateriaalia. Opiskelija tuntee videoprojisoinnin mahdollisuudet ja rajoitukset ja osaa korjata kuvan reaaliaikaisesti ja interaktiivisesti muuttuvaa näyttämökuvaa vastaavaksi. Sisältö: Kahden viikon mittainen työpaja Kööpenhaminassa viikoilla ( ) Yhteyshenkilönä toimii professori Markku Uimonen. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet alkusyksystä. Tanssin video 05-VMZ109, 5 op Opiskelija tuntee tanssielokuvan genreä ja kevyeen videotuotantoon liittyvän kaluston. Hän osaa kuvakerronnan perusteet sekä valaista, kuvata ja editoida liikelähtöisen lyhytelokuvan. Sisältö: Kurssikuvaus päivitetään myöhemmin. Kohderyhmä: VÄS:n valo-opiskelijat (sopimuksen mukaan ääniopiskelijat) yhdessä tanssin koulutusohjelman kanssa. Alustava aikataulu ja salit viikko 5, ti-pe , VÄS valostudio, aloitusjakso viikko 7, ti-pe , video-edit ja muita tiloja, kuvaus ja editointi viikko 9 tai 10, ti-pe, ryhmätyöskentelyä sekä videoiden katselut Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle syksyllä ilmoitettavaan määräaikaan mennessä. ÄÄNISUUNNITTELU IV ja V Äänen estetiikka IV Äänitaiteen tuntemus 05-VMA020, 10 op Opiskelija osaa erotella erilaisia äänellisen ilmaisun ja esteettisen ajattelun malleja. Opiskelija pystyy analysoimaan omaa äänellistä ajatteluaan ja soveltamaan monimuotoisempia luomisen tapoja omassa työskentelyssään. Sisältö ja aikataulu: pakollisena osana suoritusta Ääni erikoisympäristöissä -jakso (Kristian Ekholm) I periodissa viikolla 36, äänitaideopetus ja työpajat (Juhani Liimatainen) III periodissa viikoilla 2-6. Työskentely ma-ke ja pe klo 9:00-17:15. Opettajat: Juhani Liimatainen ja vierailijoita Toteutustapa: Työpaja- ja ryhmätyöskentely sekä itsenäinen työskentely 19
20 Suoritustavat: Osallistuminen opetukseen, harjoitustehtävät, oppimispäiväkirja Äänen estetiikka V Henkilökohtainen tutkielma 05-VMA021, 10 op Opiskelija osaa jäsentää omaa äänisuunnitteluaan ja luovan työnsä keinoja sekä kehittää analyyttisen kirjoittamisen valmiuksiaan. Opetusta seuraavan kerran lukuvuonna Opiskelijoiden, jotka ovat kiinnostuneita jakson suorittamisesta lukuvuonna pyydetään ottamaan lukuvuoden alussa yhteys professori Juhani Liimataiseen sekä ilmoittautumaan Tutkivan kirjoittamisen kurssille. Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. ÄÄNISUUNNITTELUN VAIHTOEHTOISET OPINTOJAKSOT 05-VMZ000 Opiskelijan tulee suorittaa neljäntenä ja viidentenä opintovuonna tai maisterintutkinnon ensimmäisenä ja toisena opintovuonna yhteensä 20 opintopisteen verran valo- ja äänisuunnittelun laitoksen järjestämiä syventäviä opintojaksoja henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaan. Laitos järjestää vuosittain vaihtuvia vaihtoehtoisia opintojaksoja vuosittain vaihtuvan opetusohjelman mukaisesti. Videoteos ja ääni 05-VMZ093 Opiskelija osaa soveltaa kuvan ja äänen muodostaman yhteisteoksen lainalaisuuksia ja mahdollisuuksia. Hän kykenee arvioimaan oman ääniraitansa sekä kokonaisteoksen ominaisuuksia ja suhteita. Lisätiedot: Sopimuksen mukaan mahdollisuus suoritukseen jakson Tanssin video yhteydessä. Ks. ko. kurssi ja neuvottele osallistumisesta kurssin opettajien ja oman hops-ohjaajasi kanssa. Kuunnelma 05-VMZ032, 10 op Opiskelija osaa käyttää kuunnelman muotokieltä ja ilmaisua sekä suunnitella ja toteuttaa kuunnelman. Toteutus ja aikataulu: Ennakkotehtävä elo-syyskuussa 2010 Kuunnelman työt -sarjan pohjalta. Ohjeistus ilmoittautuneille elokuussa. Syksyn aloitusjakso viikoilla 40 41, VÄS valostudio sekä Kookoksen ja YLEn studiot. Työskentely viikolla 40 make ja pe klo 9:00 17:15 ja viikolla 41 ma-pe klo 9:00 17:15. Itsenäistä ryhmätyöskentelyä syksyn ja kevään jaksojen välissä sekä palautetapaamiset: joulukuun puolivälissä, tammikuun viimeisellä viikolla (vko 4) ja helmikuun puolivälissä myöhemmin sovittavina ajankohtina. Tuotantosuunnittelu viikolle 6 20
21 Kevään jakso viikoilla 9-11, työskentely YLEn tiloissa. Ennakkotehtävä: Kuunnelman työt -sarjan pohjalta, ohjeistus annetaan elokuussa 2010, toteutus syyskuun loppuun mennessä ennen aloitusjaksoa. Kohderyhmä: VÄS-MA-ääni sekä NOD-opiskelijat. Jakso on suunnattu ensisijaisesti kevään 2010 kuunnelmakurssille osallistuneille maisteriopiskelijoille. Vastuuopettajat: Juhani Liimatainen, Maarit Ruikka, Mikko Viljanen, Juha-Pekka Hotinen (YLE), mukana YLEn äänisuunnittelijoita ja muita asiantuntijoita Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. Ääni erikoisympäristöissä 05-VMZ083, 2-5 op Opiskelija osaa ottaa huomioon erikoiset tilalliset ja äänitekniset vaatimukset sekä olosuhteet ja soveltaa niitä rohkeasti ja luovasti. Opiskelija kykenee analysoimaan valmiita töitä sekä toteuttamaan omia ideoitaan teoksena. Sisältö: Kurssikuvaus tulossa. Kohderyhmä: Viikon 36 opetus kuuluu pakollisena osana jakson Äänen estetiikka IV suoritukseen, jonka opetus jatkuu tammikuussa. Ääni erikoisympäristöissä -jakson voi suorittaa erikseen 3 op:n laajuisena osallistumalla syksyn opetukseen. Toteutustavat: viikko 36 ( ) ma-ke ja pe klo 9:00 17:15, opettaja Kristian Ekholm viikko 37 ( ) ma-ke ja pe klo 9:00 17:15 suunniteltu Erasmus-opetusvierailujakso Rose Bruford Collegesta (UK) aikataulu ja kurssin opintopistelaajuus varmistuu elokuussa Suoritus: osallistuminen opetukseen, harjoitustyöt, oppimispäiväkirja Aikataulut ja salit: Pvm Aikaväli Tila Ma (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV407 Iso Luokka Ti (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV407 Iso Luokka Ke (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV407 Iso Luokka Pe (vko 36) 09:00-17:15 VÄSV407 Iso Luokka Ma (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV401 CAD tietokoneluokka 21
22 Ti (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV401 CAD tietokoneluokka Ke (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV401 CAD tietokoneluokka Pe (vko 37) 09:00-17:15 VÄSV401 CAD tietokoneluokka Ilmoittautuminen: Weboodissa tai osastosihteeri Raija Koskivaaralle. 22
Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopinnot
Tutkintovaatimukset 2010 2015 Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma, maisteriopinnot Teatteritaiteen maisterintutkinto, valo- tai äänisuunnittelu Teatteritaiteen kaksivuotinen maisterintutkinto (120
Tutkintovaatimukset 2010 2015 Valo- ja äänisuunnittelun maisteriohjelmat
Tutkintovaatimukset 2010 2015 Valo- ja äänisuunnittelun maisteriohjelmat Teatteritaiteen maisterintutkinto, valo- tai äänisuunnittelu Teatteritaiteen kaksivuotinen maisterintutkinto (120 op) pohjaa tätä
Tutkintovaatimukset 2015 2020
Tutkintovaatimukset 2015 2020 Äänen maisteriohjelma (120 op) Teatteritaiteen kaksivuotinen maisterintutkinto (120 op) pohjaa tätä ennen suoritettuun teatteritaiteen kandidaatintutkintoon (180 op) tai vastaaviin
Tutkintovaatimukset 2015 2020
Tutkintovaatimukset 2015 2020 Valosuunnittelun maisteriohjelma (120 op) Sisältökuvaus: Valosuunnittelun maisteriopinnoissa opiskelijalla on kandidaattiopintoja laajemmat mahdollisuudet yksilöllisiin valintoihin,
Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.
Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.) Opintotyyppi Syventäviä opintoja Koulutusala Kuvataideala
Opintojen aikataulutus ja ilmoittautumiset opintojaksoille
Opintojen aikataulutus ja ilmoittautumiset opintojaksoille Alla on lista lukuvuoden opetuksen aikataulutuksesta. Opetukseen ilmoittaudutaan WebOodin kautta kaksi kertaa vuodessa. Syksyn kurssien osalta
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden
HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)
HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.
Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa (TaM) vaadittavat opinnot / Tutkintovaatimukset 2013-2014
1 (5) Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Median laitos Graafisen suunnittelun koulutusohjelma (TaM) Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS) Graafisen suunnittelun koulutusohjelmassa
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800
Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide
HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)
HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.
Kandidaatin opinnäyteseminaari. Intro
Kandidaatin opinnäyteseminaari Intro Seminaari? Seminaari on sarja kokoontumisia, joiden tarkoitus on tukea syksyllä alkavaa opinnäytteen suunnittelua ja keväällä toteutusta. Syksystä kevääseen kulkeva
HOPS ja opintojen suunnittelu
HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005
ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2016 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS. Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava
Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1) ja HOPS Paavo Arvola, FT, yliopistotutkija, HOPS-vastaava 29.8.2012 29.8.2012 Opintojen ohjattu suunnittelu (ITIY1 2op) Pakollinen opintojakso kandidaatintutkinnossa
Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!
Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti Uusi valokuva -erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 UUSI VALOKUVA -ERIKOISTUMISOPINNOT 30 OP Erikoistumisopinnot
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset
Yliopistotason opetussuunnitelmalinjaukset Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea 30.8.2011 Alkaneen lukuvuoden aikana suunnitellaan yliopiston perustutkintojen opetussuunnitelmat ja tutkintovaatimukset
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013
TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset
Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs
Inarinsaamen kielen opetus 2019 2020 Anarâškielâ máttááttâs 2019 2020 Syksy 2019 / Čohčâ 2019 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö
Maisteriopiskelijan infopaketti. Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Internet- ja pelitutkimuksen opintosuunta 28.8.2012 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 2. Asiakirjahallinnan
Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs
Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa
Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena
Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen
Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-
Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma Opetusohjelma 2010 2011
Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma Opetusohjelma 2010 2011 Perustehtävä Koulutuksen perustehtävänä on tuottaa valo- ja äänisuunnittelijoita taide- ja kulttuurikentälle. Teatteri-, tanssi-, ooppera-,
Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM
MEDIAN LAITOS 1 (5) Valokuvataide 27.6.2013 Henkilökohtainen opintosuunnitelma HOPS /TaM Valokuvataiteen koulutusohjelman (TaM 120 op) tutkinnon rakenne 2013 2014 ja opintojen suositeltu suorittamisjärjestys
Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.
Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot
Ydinteema on oppimisen ohjaaminen ja erityisesti opetuksen suunnittelu.
A-jakso: viikot 45 50 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 10-14 Aloitusseminaari ABC-jakson harjoittelijoille ti 23.10.2011 klo 12.30-14.00. C jakson infotilaisuus ti 19.2. 2013 Normaalikoulun luokka B
Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere
Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan
Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon
Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset
Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,
KIRJOITTAMISEN MAISTERIOHJELMA (120 op)
KIRJOITTAMISEN MAISTERIOHJELMA (120 op) Opetussuunnitelma Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriopinnot ovat kaksivuotiset. Opinnot suoritetaan Teatterikorkeakoulussa ja ne johtavat maisterin tutkintoon.
Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs
Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö
Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs
Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)
Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET
ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2017 ÄÄNEN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Äänen maisteriohjelman perustehtävänä on tuottaa ammattitaitoisia, ilmaisu- ja yhteistyökykyisiä
YK 61Orientoivan vaiheen HOPS, 1 op hyl/hyv YK 10 Filosofia ja etiikka, 7 op
OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI Systemaattinen teologia 1(5) 2.11.2010 OPINTOSUORITUSTEN REKISTERÖINTI SYSTEMAATTISEN TEOLOGIAN OSASTOLLA Opintojaksot on suoritettava opinto-oppaassa ilmoitettujen opintopisteiden
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)
Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia
OPISKELIJAN MUISTILISTA
Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta
Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala
Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita
Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma
ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35 Normaalikoulun
Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen
Johdatus akateemisiin opintoihin 1 op, kaikille yhteiset luennot Henkilökohtainen opintojen suunnittelu eli HOPS Urapalvelut opintojen alkuvaiheessa uraohjaaja Kirsi Vallius-Leinonen 4.9.2012 Yliopisto-opiskelun
A-jakso: viikot B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti klo
A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-13 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 25.10.2016 klo 12.30-14.00 paikka L302 1 A-jakson Infotilaisuus 25.10. 2016 klo 14.15 14.35
Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista
Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN
OHJAUSSUUNNITELMA. Filosofian tutkinto-ohjelma. Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Filosofian tutkinto-ohjelma Ohjaus filosofian tutkinto-ohjelmassa Filosofian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden
VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 VALOSUUNNITTELUN MAISTERIOHJELMA Kaksivuotinen koulutus, 120 op Valosuunnittelun maisteriohjelman perustehtävänä on kouluttaa valosuunnittelijoita
OPINNÄYTEOHJEET. Seminaarisessio 1 ARTS3016.KAND TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE JA SEMINAARI. Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 2017
OPINNÄYTEOHJEET Seminaarisessio 1 ARTS3016.KAND TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE JA SEMINAARI Antti Pirinen, Aalto ARTS, Muotoilun laitos 2017 Aloitusviikon ohjelma ARTS3016.kand TAITEEN KANDIDAATIN OPINNÄYTE
Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514
Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden
Maisteriopiskelijan infopaketti. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
Maisteriopiskelijan infopaketti Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta 27.8.2013 Maisterintutkinnon eri opintosuunnat 1. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opintosuunta
ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE
1 (5) ILMOITTAUTUMINEN OPINNOILLE Opintojen toteutuksille tulee ilmoittautua SoleOPSissa niiden ilmoittautumisaikana joko HOPSilta tai toteutussuunnitelmalta. Ilmoittautumisajat - syksyn opinnoille 15.4.
POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi
1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt
TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)
TU-C3010 Projektien (5 op.) Kevät 2018 Kurssin tavoitteet ja sisältö Kurssin tavoitteena on opettaa opiskelijoille projektiliiketoiminnan, erityisesti projektinhallinnan käsitteet, toimintatavat ja menetelmät.
1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?
Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan
OPINTO-OPAS 2010 2011
OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan?
Millaisin tavoittein maistereita koulutetaan? Ritva Jakku-Sihvonen projektinjohtaja, Vokke-projekti, Helsingin yliopisto Maisterin tutkinto voimassa olevan asetuksen mukaan Pääaineen hyvä tuntemus, sivuaineiden
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)
MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus
Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten
OHJAUSSUUNNITELMA. Historian tutkinto-ohjelma. Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa
OHJAUSSUUNNITELMA Historian tutkinto-ohjelma Ohjaus historian tutkinto-ohjelmassa Historian tutkinto-ohjelmassa annettava ohjaus kohdistuu sekä opiskelijan opintojen ohjaukseen että opinnäytetöiden ohjaukseen.
TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen
7.3.2014 LL TEKNILLINEN TIEDEKUNTA KAUPPATIETEEN KANDIDAATIN JA MAISTERIN TUTKINTO Ohjeita teknisen viestinnän opiskelijoille tutkintojen suorittamiseen SISÄLTÖ 1. KTK Giga - kandidaatintutkinnon suorittaminen
694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2
1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA
PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT OHJEET KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA LV 2013 2014 1 Sisällysluettelo OPISKELU KULTTUURITUOTANNON JA MAISEMANTUTKIMUKSEN KOULUTUSOHJELMASSA... 3 KOULUTUSOHJELMAN
LAULUTAIDE > Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA
LAULUTAIDE 1.8.2018 -> Kandidaatin tutkinto (180 op) PÄÄAINEOPINNOT (SISÄLTÖKOKONAISUUDET) op min. op. max. HUOMIOITA S-LAT001 Laulu S-LAT1 Laulu, laulutaide (kandi) (16+16+10 op) 42 Pakolliset opinnot
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Ylivieskan ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON
AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä
Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm
HOPS välineenä. Strategiset rastit: HOPS Sami Hautakangas & Liisa Ahlava
29.3.2012 HOPS välineenä Strategiset rastit: HOPS 29.3.2012 Sami Hautakangas & Liisa Ahlava Kenen/minkä väline? Opiskelijan Ohjausvastaavan / HOPS-opettajan Tutkinto-ohjelman johtajan / vastuutahon Tieteenalayksikön
Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö
Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op
Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot
Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot
Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op
Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita
Kevään 2013 alustava opetusohjelma
Kevään 2013 alustava opetusohjelma * Viikolla 10 ei ole opetusta * Muutokset ja täydennykset ovat mahdollisia niistä tiedotetaan oppiaineen internet-sivuilla. ******************************************************************************
Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration
1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö
Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat
Kauppatieteiden maisteri KTM. 31.8.2015 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä
Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Kaisu Säilä Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne Tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma
Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen
USKONTOTIETEEN HOPS. Humanistinen tiedekunta
USKONTOTIETEEN HOPS Humanistinen tiedekunta ORIENTOIVIEN OPINTOJEN HOPS (2 op) Jakson aikana opiskelija hankkii valmiudet opintojensa aloittamiseen ja tutkintonsa suunnitteluun sekä tutustuu opiskeluympäristöönsä
Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön
Vertaistukea ja tietoista orientoitumista kandidaatintyöhön Jussi Maunuksela Fysiikan laitos, PL 35 (katuosoite Survontie 9C), 40014 Jyväskylän yliopisto s-posti: jussi.o.maunuksela@jyu.fi 11.8.2017 Vaasa
Tutkintovaatimukset 2015 2020
Tutkintovaatimukset 2015 2020 Esittävien taiteiden taiteellisen tutkimuksen tohtoriohjelma (240 op) Tohtoriohjelman tarkoitus ja tavoitteet Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen (Tutke) tohtoriopinnot
Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)
Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi
DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2015 DRAMATURGIAN MAISTERIOPINNOT Kaksivuotinen koulutus, 120 op Dramaturgiassa maisterin tutkinnon suorittanut opiskelija voi oman suuntautumisensa
Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita
Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa
Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna
OPINTOPOLKU Varhaiskasvatuksen opintosuunnan opiskelijoille kasvatustieteen maisteriohjelmassa Opintojen jakautuminen periodeihin lukuvuonna 2019-2020 KASVATUSTIETEEN MAISTERIN TUTKINTO (Varhaiskasvatuksen
Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät
Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä
HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA
1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx
Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta
Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen
Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset
109 Hallintotieteiden tiedekunta Hyväksytty hallintotieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 5.6.2007. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset Tutkintojen suorittamisessa noudatetaan
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS
Orientoivat opinnot osa III opintojen suunnittelu ja HOPS Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö 21.10.2013 YKYY0 Orientoivat opinnot ja HOPS 2 op 1. Orientoivat I: Tutkinto- ja opintoasiat Ma 2.9
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma
Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opintojen ohjaussuunnitelma Tässä ohjaussuunnitelmassa kuvataan kauppatieteiden tutkinto-ohjelman
811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN
811393A JOHDATUS TUTKIMUSTYÖHÖN Harjoitus 1: Tutkimussuunnitelma 19.9.2017 Mari Karjalainen 1 Yleistä kurssin suorittamisesta Tutkimusaiheen päätät itse, voit laajentaa JTT-tutkielman pohjalta kandityön
UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA. 60 op. 15 op
1 VASTAAVUUSTAULUKOT SOSIOLOGIA AINEOPINNOT UUTEEN OPSIIN SIIRTYVILLE OPISKELIJOILLE YHTEISKUNTATIETEIDEN JA FILOSOFIAN AINEOPINNOT, SOSIOLOGIAN OPINTOSUUNTA OPS 217-22 OPS 214-217 Yhteiskuntatieteiden
KUVATAIDE // SYVENTÄVÄ HARJOITTELU kevät 2011 HELSINGIN NORMAALILYSEO
RYHMÄNOHJAUKSET ensimmäistä lukuun ottamatta kuvataiteen luokassa B414; á 75min (yht.450min) 1. Ti 15.2. TAIK / Yleistietoa koulusta ja harjoittelusta, harjoitteluohjelma yms. 2. Ma 7.3. klo 10.00-11.15
Julkaistu , päivitetty s. 1 (6)
s. 1 (6) Eläinlääketieteen kandidaatin ja lisensiaatin tutkinnon valinnaiset opinnot lukuvuonna 2019 / ALUSTAVA AIKATAULU Yleiset valmiudet Hallinto ja päätöksenteko yliopistossa 2 tai 3 op K, L lkv 2019-409