Utti. Utin kasarmi- ja leirialueiden. Selvitys. rakennusvaiheista ja nykytilanteesta. Markus Manninen

Transkriptio

1 Utti Markus Manninen Selvitys Utin kasarmi- ja leirialueiden rakennusvaiheista ja nykytilanteesta ARKKITEHTITOIMISTO SCHULMAN OY 2014

2 Utti Marraskuun lopulla [ ] Kepsun Taneli starttasi Breguetilla tähystäjänään vänrikki Aarne Bremer ja moottori pysähtyi noin 30 metrin korkeudessa. Taneli arvioi, että siitä voisi tehdä pakkolaskun tien yli komppanian pihaan, mutta siinäpä seisoivat meidän pojat, Kaarlo ja Veikko, keskellä tietä, eivätkä siirtyneet mihinkään, vaikka molemmat lentäjät huitoivat käsillään ja huusivat, että juoskaa pois alta. Ei siinä auttanut Tanelin muu kuin sakkautta kone alas. Siihen se sitten pysähtyi nokilleen ojan penkkaan poikien eteen. Kotona pojat kertoivat, että ne sedät vilkuttivat meille ja me vilkutettiin takaisin. Teoksesta Lentomestari Eino Juurikas, muisteluita ja muistiinpanoja Lentovarikon kilta, 1995

3 Markus Manninen Selvitys Utin kasarmi- ja leirialueiden rakennusvaiheista ja nykytilanteesta ARKKITEHTITOIMISTO SCHULMAN KASARMIALUE OY

4 Utti Sisällys 3 Johdanto 4 VENÄJÄN ARMEIJAN LEIRIALUE 5 Leiri ja ampumarata Punaisten lentoasema KASARMIALUE 11 Lentokenttä ja kasarmialue Klassistinen kasarmialue Kasarmialue Kasarmialueen muutoksia Kasarmialue nykyisin 80 LEIRIALUE 81 Leirialue ja 30-luvuilla 89 Leirialue nykyisin 105 Yhteenveto 107 Lähteet LENTOKENTTÄ LEIRIALUE KASARMI- ALUE TYRRI ARKKITEHTITOIMISTO SCHULMAN OY 2014 Teksti, ulkoasu ja taitto: Markus Manninen Valokuvat, ellei toisin mainita: Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Markus Manninen ja Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Ilmakuva: Google UTTI

5 Johdanto Varuskunnan rakennuksista suurin osa oli [sotien jälkeen] vanhoja ja ränsistyneitä, mutta ne henkivät milteipä käsinkosketeltavasti ilmailumme varhaista historiaa. Mikäpä olisi ollut nuorelle lentoupseerille henkisesti kannustavampi aloituspaikka kuin Utti, hävittäjäilmailumme kehto. Lainaus Paavo Tahvanaisen haastattelusta 1993, Karjalan lennoston historia, s.340. Etusivun kuva: Kasarmialue ilmasta marraskuussa Ohuen lumipeitteen ansiosta pääasialliset kulkuväylät näkyvät selkeästi. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Alla: Esikuntarakennus vasemmalla ja kasarmirakennus n:o12 oikealla kesäkuussa Kauempana etelään johtavan suoralinjaisen tien varrella näkyvät aliupseerirakennus n:o18 ja kaksi upseerien asuinrakennusta n:ot 23 ja 34. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Utin 1700-luvun lopulla rakennetun linnoituksen ympäristössä Salpausselän harjulla sijaitseva perinteikäs sotilasalue on hyvin säilynyt osa puolustusvoimien laadukasta rakentamista. Entisen ilmavoimien kasarmialueen ja maavoimien leirialueen muodostamaan kokonaisuuteen kuuluu useita eri ikäisiä rakennuksia 1910, 20- ja 30-luvuilta. Pääosa rakennuksista valmistui 1920-luvun puolessa välissä ja aluetta täydennettiin vielä 1930-luvun lopulla. Alue on kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävä ja sillä on vaiheikas ja kiinnostava historia. Puolustusvoimien käytössä edelleen oleva Ilmavoimien entinen kasarmialue on säilynyt kokonaisuutena näihin päiviin asti. Leirialueen tunnusomaiset piirteet ovat edelleen hahmotettavissa. Rakennuskanta on nykyisin Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa. Osa rakennuksista on vailla käyttöä ja niiden kunto on kärsinyt mm. ilkivallan seurauksena. Tämä päätösvalmistelun pohjaaineistona toimiva selvitys on teetetty tilanteessa, jossa useiden rakennusten tulevaisuus on avoinna. Selvitys koostuu Utin kasarmi- ja leirialueiden ja 30-lukujen rakennusvaiheiden yleispiirteisestä tutkimuksesta ja rakennusten nykytilanteen esittelystä. Selvityksen laati talvella 2014 arkkitehti Markus Manninen Arkkitehtitoimisto Schulman Oy:stä. Nykytilannetta paikanpäällä olivat tarkastelemassa myös arkkitehdit Sari Schulman ja Johanna Luhtala. Selvityksen tilaajan edustajina olivat kiinteistöpäällikkö Mikael Nieminen, asiakaspäällikkö Henri Ryth ja kiinteistöasiantuntija Leena Suomela Senaatti-kiinteistöistä. Utin Jääkärirykmenttiä edusti huoltopäällikkö Petri Naroma ja Museovirastoa erikoistutkija Jarkko Sinisalo ja intendentti Seija Linnanmäki. Utissa sijaitsevilta Helikopterikillalta / Sakari Liikka sekä Kymenlaakson ilmakillalta / Juha Ritari saatiin käyttöön kuvia ja muuta materiaalia. Tutkimuksessa käytettyä vanhaa piirustus- ja asiakirjamateriaalia säilytetään pääosin Puolustushallinnon rakennuslaitoksessa ja Kansallisarkistossa. Valokuvalähteistä tärkein on Sotamuseon kuva-arkisto. Markus Manninen Arkkitehtitoimisto Schulman Oy KASARMIALUE JOHDANTO 3

6 Utti Utti VENÄJÄN ARMEIJAN LEIRIALUE 4 UTTI

7 Leiri ja ampumarata Pakkolunastus Utin kylän alue Salpausselän harjanteella, kymmenisen kilometriä Kouvolasta itään, oli 1900-luvun alussa yksityisomistuksessa. Sata vuotta aiemmin oli Kymijoelta eli silloiselta Ruotsin vastaiselta rajalta tulevan, Salpausselkää pitkin Lappeenrantaan johtavan maantien suojaksi rakennettu Utin linnoitus. Kustaan sodan aikana vuonna 1789 käydyn Utin taistelun opetusten seurauksena pienehkö linnoitus sijoitettiin harjanteen kapeimmalle kohdalle pohjoisessa olevan Haukkajärven ja eteläisen laajan Haukkasuon väliin. Vaikka linnoitus oli pienehkö, se ja harjanteen molempiin reunoihin ulottuvat suojavallit ja redutit olisivat katkaisseet näin tehokkaasti vihollisen etenemispyrkimykset. Sellaiseen tilanteeseen ei jouduttu. Kun raja Suomen sodan jälkeen 1809 siirtyi Pohjanlahdelle, menetti vasta valmistunut linnoitus merkityksensä. 1 Hämeenlinnasta ja Helsingistä Pietariin johtavan rautatien valmistuttua vuonna 1870 ja edelleen Savon radan valmistuttua vuonna 1889 Kouvolan alue sai uutta merkitystä risteysasemana. Rautatien linja kulki Kouvolan Lappeenrannan maantien eteläpuolella ja parin kilometrin päähän vanhan linnoituksen kaakkoispuolelle sijoitettiin Utin asema. Venäläiset pelkäsivät 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä suomalaisten mahdollista kapinointia sekä ruotsalaisten ja saksalaisten hyökkäystä Suomen kautta pääkaupunki Pietariin. Strategisesti tärkeän rautatieyhteyden suojaaminen tuli yhä tärkeämmäksi. Sen lisäksi Kymijoen linjaa pidettiin vihollisen maihinnousua vastaan suunnattuna pääpuolustuslinjana. Vuoden 1908 lopussa perustettiin Helsingin ja Viipurin alueille sijoitettujen venäläiseli nk. suomenmaalaisten joukkojen vahvistukseksi 3. Suomenmaalainen tarkkampujaprikaati. Koska prikaatin tärkeimpänä tehtävänä oli suojata rautatielinjaa, joukkoja sijoitettiin mm. Kouvolaan, Korialle, Lahteen ja Riihimäelle. Siksi niiden varuskunnissa ryhdyttiin vuonna 1910 toteuttamaan laajaa tiilikasarmien rakennusohjelmaa. 2 Syyskuussa 1912 Suomessa sijainneiden venäläisjoukkojen eli 22. armeijakunnan komentaja pyysi Suomen senaattia ryhtymään toimenpiteisiin uudelle ampumaradalle ja leiripaikalle tarkoitettujen maa-alueiden pakkoluovuttamiseksi Utin rautatieaseman lähistöltä. Alue oli tarkoitettu sotaharjoittelualueeksi 3. tarkkampujaprikaatin lisäksi 3. Suomenmaalaiselle tarkkampujatykistödivisioonalle. Senaatin ehdotuksesta ampumarata päätettiin perustaa alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavasti Utin kankaalle, viiden kilometrin pituiselle ja kilometrin levyiselle tasaiselle alueelle Salpausselän harjulla Utin linnoituksen itäpuolella, maantien ja rautatien väliin. Leiripaikka taas sijoitettiin linnoituksen länsipuolelle huomattavasti kapeammalle harjun osalle. Pakkolunastustoimenpiteisiin ryhdyttiin lokakuussa 1912 ja niiden arvioitiin maksavan Suomen valtiolle markkaa. Kun alue oli maanmittareiden toimesta vuoden päästä, lokakuussa 1913 saatu paalutettua huomattiin, että senaatin esittämän 350 hehtaarin sijasta pakkolunastettavan alueen koko olikin 950 hehtaaria. 3 Leirialueen rakennustyöt aloitettiin vuoden 1914 alussa. Helmikuussa 1914 raportoitiin, että Utin asemalle oli tuotu useita vaunulasteja lautoja ym. rakennustarpeita. Tulevan ampumaradan alueella ryhdyttiin keväällä laajoihin raivaustöihin. Metsää oli 22. armeijakunnan komentajan Utin alue 1870-luvun puolivälissä tehtyihin mittauksiin perustuvassa Senaatin kartastossa. Maanmittaushallitus, KA VENÄJÄN ARMEIJAN KASARMIALUE LEIRIALUE 5

8 Utti mukaan hakattava niin paljon kuin tarpeelliseksi katsotaan alueen järjestelyjä varten. Tulevan leiripaikan läpi kulkenutta vanhaa maantietä taas ryhdyttiin siirtämään 2½ kilometrin matkalta etelämmäs. Toukokuussa 1914 avattiin Ranta-Utin kylään Haukkajärven rannassa uusi postitoimisto, joka välitti venäläissotilaiden kirjeenvaihtoa kesäkuukaudet kestäneen leirikauden aikana. 4 Alueiden pakkoluovutus ei ilmeisesti sujunut kitkatta. Esimerkiksi toukokuun loppupuolella 1914 alueella syttyi tai sytytettiin palamaan rakennuksia, mm. kaksi latoa. Pian Valkealan nimismiespiiristä komennettiin Utin leirille kaksi poliisia. Kesäkuussa taas Utin asemalla olleet rautatietyömiehet ilmoittivat ampumaradalta lennelleen sinne kiväärinluoteja. 5 Kesällä 1914 Venäläisten leirialuetta laajennettiin edelleen. Uudet pakkoluovutusalueet haluttiin armeijan käyttöön välittömästi, jo ennen oikeudellisia toimenpiteitä, ja maanomistajat anoivat siksi etumaksua alueistaan. Kesäkuun lopussa raivosi tuli jälleen Utin leirin lähistöllä ja tuhosi metsää noin kahden kilometrin alueelta. Pakkolunastettavien alueiden rajat paalutettiin ja pyykitettiin syyskuussa Maarekisteriin ne merkittiin joulukuussa Samaan aikaan Utin leirialueen perustamisen kanssa Venäjän sotalaitos pakkolunasti vielä paljon suuremman leirialueen Karjalan kannakselta Uudenkirkon pohjoispuolelta Perkjärven rautatieaseman ympäristöstä. Perkjärvelle oli perustettu tykistön ampumakenttä Nikolajevskij artilleriskij polygon jo vuosisadan alussa. Aluetta käytti leirialueenaan 22. armeijakunnan kenttätykistöjoukkojen lisäksi vuonna 1913 perustettu 4. tarkkampujaprikaati. 7 Päiväämätön kartta 3. tarkkampujaprikaatin sijoittumisesta Utin leirialueelle. Vesemmassa reunassa Utin linnoituksen länsipuolinen leirialue ja oikealla Utin kangas. KA Utin leirialuetta vuonna 1921: Pyhä tie ennen kunnostamista ja Viipurin rykmentin esikunnan käyttöön otettu venäläisaikainen paviljonkirakennus. Sotamuseo Leirialue Tarkkampujaprikaatin leiripaikka Utin linnakkeen länsipuolisella mäntykankaalla levittäytyi Kouvolan ja Lappeenrannan välisen maantien molemmille puolille. Leirialue muodosti itä länsi-sivultaan 1,5 kilometriä pitkän ja puoli kilometriä leveän suorakulmion. Maantien linjaus muutettiin kulkemaan nykyiselle paikalleen viivasuorana leiripaikan etelälaitaa pitkin, ja se yhdistyi vanhaan maantiehen linnoituksen itäpuolella. Pakkolunastusalue jatkui maantien ja rautatien välisellä alueella länteen aina Tykkimäen paikkeille asti. Suurin osa tästä alueesta koostui peltopalstoista, niityistä ja suosta. Sotaväen leiripaikaksi muutetulla alueella oli ennestään vain muutamia rakennuksia. Pakkolunastetun alueen koilliskulmassa, Haukkajärven rannassa oli Manu Haimin peltotila Hiedanpää. Sen hirsinen päärakennus ja aittarakennus ovat säilyneet näihin päiviin asti [nykyiset rakennukset n:o UTTI

9 Polkupyöräpataljoona 3:n alue Pyhän tien länsipäässä 1920-luvun alussa. Vasemmalla oleva sipulein koristeltu katos on todennäköisesti venäläisajalta ja on mahdollisesti silloin suojannut ikonikomeroa tms. Oikealla parasollikatoksia harjoituskentän laidassa. Sotamuseo Sotasaaliskeskusosaston vuoden 1919 alussa laatima kartta Utin leirialueesta rakennuksineen. KA ja 208]. Hieman etelämpänä, lähellä vanhaa maantietä oli vierekkäin kaksi asuinrakennus- tai huvilatonttia: kapteeni Leonid Behtejeffin ja rouva Olga Kononoffin palstat. Leirialue jaettiin ruutukaavalla kortteleiksi. Harjun pituussuunnassa oli yksitoista viiden noin 100 x 100 metrin korttelin riviä, joita erottivat 40 metrin levyiset kapeammat kaistaleet. Kortteleihin rakennettiin suuri määrä puisia leirirakennuksia armeijan hierarkian mukaisesti. Pohjoisiin kortteleihin, lähimmäs Haukkajärveä sijoitettiin yhteensä kahdeksan suurta tallikatosta, joiden yhteispinta-ala oli yli 1900 m 2 :a. Haukkajärven rantaan rakennettiin VENÄJÄN ARMEIJAN KASARMIALUE LEIRIALUE VAIHEITA 7

10 Utti betoninen pumppuhuone. Seuraavissa kahdessa korttelissa vanhan maantien pohjoispuolella sijaitsi keittiö- ja ruokailuparakkeja ja -katoksia sekä varastoparakkeja ja puuvajoja. Tänne oli myös sijoitettu useita paviljonkeja esikuntien käyttöön ja upseeriston asunnoiksi. Lisäksi oli lukuisia pikkuruisia noin 7 m 2 :n lautamökkejä, jotka olivat mahdollisesti upseerien ja aliupseerien asuntoina. Kaksi eteläisintä korttelialuetta olivat miehistön leiriytymisalueena. Miehistö majoittui telttoihin, mutta alueella oli myös lukuisia sivulta avoimia katoksia ruokailua yms. varten. Lähinnä uuden maantien linjaa oli koko leirialueen mittainen 100 metriä leveä harjoituskenttä. Sen reunassa oli kymmeniä pieniä vartiomiesten sadesuojia. Näissä nk. parasollikatoksissa oli pyöreä ja kaareva katos, jota kannattelevaa pylvästä kiersi istuin. 8 Utin itäistä pakkolunastusaluetta syyskesällä 1918, kun se oli otettu ilmailuvoimien käyttöön. Mäntyjen takana pilkottaa venäläisaikainen paviljonkirakennus ja oikealla klassistinen katosrakennelma kentän laidalla. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Ampumarata-alue Itäinen, ampumaradaksi tarkoitettu pakkolunastusalue oli suurempi kuin läntinen ja käsitti huomattavasti nykyistä Utin lentokenttää laajemman alueen. Lännessä alue rajoittui Utin asemalta Lappeenrannan maantielle johtavaan tiehen, pohjoisessa Lappeenrannan maantiehen, etelässä taas rautatiealueeseen ja idässä nykyisen Metson kylän itäpuolella kulkevalle tielle. Alueen länsi- ja pohjoisosa oli Utin kangasta ja pääosin rakentamatonta, etelä- ja itäosa taas suota ja peltoaukeita. Nykyisen Metson kylän paikkeilla oli kaksi maanviljelystilaa. Aivan alueen luoteiskulmaan rakennettiin venäläisten toimesta joitakin rakennuksia, jotka liittyivät mahdollisesti juuri tykistöampumaradan toimintaan. Niistä merkittävin oli tähän päivään säilynyt paviljonki eli upseerien asuin- tai esikuntarakennus [nyk. n:o 15]. Rakennuksessa oli viisi huonetta, kaksi verantaa, parveke ja tähystystorni. Seinät oli tehty rankarakenteena kaksinkertaisista laudoista ja perustus kivipilareista. Läheisyydessä oli ilmeisesti myös muita pienempiä majoja ja parakkeja leirialueen tapaan. Rakennettu alue reunusti suurta avointa kenttää, jonka laitaan oli pystytetty samanlaisia parasollikatoksia kuin varsinaisella leirialueella. Erikoisin rakennelma oli keskeiselle paikalle harjoituskentän laitaan sijoitettu kreikkalaista temppeliä muistuttava katosrakennelma pylväineen. Se oli mahdollisesti tarkoitettu korkeammille upseereille ammuntojen, manöövereiden tai paraatien seuraamista varten. 8 UTTI

11 Punaisten lentoasema 1918 Utin rautatieaseman lähistöllä poltettuja venäläisiä Nieuportkoneita keväällä Sotamuseo Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä syksyllä 1914 venäläiset tarkkampujajoukot lähetettiin Suomesta rintamalle ja niiden tilalle tuli sodan ajaksi nostoväkijoukkoja. Leirialueen käyttäjistä ei tältä ajalta ole tarkkoja tietoja. Vuodenvaihteessa oli Kouvolan alueella 92. nostoväkiprikaatin joukkoja vartioimassa rautatietä ja Kouvolan asemalla lisäksi 421. tarkkampujarykmentin marssi- eli täydennyspataljoonan komppania. 9 Utin leirialue oli syksyllä 1917 tyhjillään, sehän oli tarkoitettu nimenomaan kesäkäyttöön. Viipurin läänin vt. kuvernöörin esityksestä koko Utin rautatieaseman läheisyydessä ollut leirialue annettiin syyskuun lopussa 1917 metsähallituksen hoitoon. Metsähallitukselle myönnettiin määräraha alueen vartioimiseen ja hoitamiseen sekä oikeus toimittaa alueella tarpeen vaatimia metsänhoidollisia hakkuita. 10 Kansalaissodan aikana Kouvolassa toimi punaisten keskisen rintaman esikunta ja alueella olleita venäläissotilaita siirtyi punakaartilaisten tueksi. Pietarista saapui lisäksi Lättiläisen Tuckumin rykmentin vallankumouksellinen osasto. Helmikuun alussa 1918 venäläinen, Pietarin alueella toiminut 2. vallankumouksellinen ilmaosasto sai käskyn siirtyä Suomeen. Venäläiset lentäjät avustivat punaisia aluksi Viipurin alueella, mutta pian Punakaartin yleisesikunta määräsi viisi lentokonetta siirrettäväksi rautateitse Tampereelle ja Kouvolaan. Kouvolaan sijoitetut kolme Venäjällä lisenssillä valmistettua Nieuportkonetta käytti tukikohtanaan rautatien lähistöllä sijainnutta lumista peltoaukeaa. Sieltä venäläislentäjä Jefremov suoritti tiedustelu- ja pommituslentoja pohjoiseen Savon rintaman suuntaan helmikuun lopusta lähtien apunaan tähystäjänä toiminut metallityömies Roine. Kouvolaan tuotiin myöhemmin neljäskin kone, mutta sitä ei koskaan koottu toimintakuntoiseksi. Huhtikuun alkupäivinä lumi alkoi sulaa ja paljastaa ojia lentokenttänä toimineelta pellolta. Venäläinen lento-osasto päätettiin siirtää idemmäs Utin laajalle harjoituskentälle. Kun kenttää oli hieman raivattu, pystyivät punaiset tekemään sieltä muutamia lentoja kahdella Nieuportilla mm. Riihimäen suuntaan Tampereen taisteluista pelastautuneen venäläislentäjän avulla. Valkoiset lähestyivät Kouvolaa huhtikuun lopussa ja koska Viipurin rata oli katkaistu, täytyi venäläisten polttaa koneensa Utin rautatieaseman läheisyydessä olleella peltoaukealla. 11 Utin harjoituskentän soveltuvuus lentoaselajille ei ollut jäänyt huomaamatta valkoistenkaan puolella. Jo 23. huhtikuuta 1918 Mannerheim antoi määräyksen alueen ottamisesta maalentokoneiden tukikohdaksi, kunhan valkoiset saisivat vallattua sen. Valkoisilla oli kansalaissodan loppuvaiheessa länsi- ja itäarmeijoiden alaisuudessa kaksi erillistä lento-osastoa, jotka yhdistettiin ja näin syntyneiden Suomen ilmailuvoimien päälliköksi määrättiin 28. huhtikuuta saksalainen kapteeni Carl Seber. Toukokuussa ilmailuvoimille perustettiin neljä merilentoasemaa ja yksi maalentoasema, Utti, jonne oli määrä perustaa lentokoulu. Kevään ja kesän 1918 aikana Utin lentoasemaa koskevassa kirjeenvaihdossa käytetään nimityksiä Utin Lentokoulu ja Maalentokoulu. 12 VENÄJÄN ARMEIJAN KASARMIALUE LEIRIALUE 9

12 Utti Utti KASARMIALUE 10 UTTI

13 Lentokenttä ja kasarmialue Utin lentoasema raivataan 1918 Ennen kuin Utin harjoituskentän alue voitiin ottaa ilmailuvoimien maalentokoneiden päätukikohdaksi ja lentokouluksi, oli se raivattava. Alue oli tiheää kanervaa kasvava suuri hakkuuaukea, jota peittivät venäläisten metsänraivaustöiden jäljiltä tuhannet lahot kannot. Ilmailuvoimien maalentokoneet sijoitettiin siksi toukokuun 10. päivänä väliaikaisesti Lappeenrantaan, venäläisen ratsuväen vanhan harjoituskentän alueelle. Samana päivänä, viikko sen jälkeen kun valkoiset olivat vallanneet alueen, Uttiin tuotiin Lahdesta Hennalan vankileiriltä noin 200 punavankia raivaustöihin. Töiden ylivalvojaksi ja Utin Lentoaseman päälliköksi määrättiin reservin luutnantti Michelsson, jolla oli apunaan toinen upseeri ja kahdeksan vartiomiestä. Vangeille rakennettiin kolme kaarikattoista lautaparakkia: kaksi majoitusta varten ja kolmas pohjoisemmas keittiö- ja ruokailurakennukseksi, jossa oli myös kellotapuli. Lentoaseman komentajalla oli käytössään pieni hirsinen mökki. Muulle henkilökunnalle tuotiin leirialueelta parikymmentä pientä lautavajaa, joita käytettiin asuinmajoina ja varastoina. Osa näistä saattoi tosin olla paikalla jo vanhastaan. Lisäksi rakennettiin puinen vesitorni ja pari pientä talousrakennusta. Tältä ajalta on säilynyt saksankielinen luonnospiirustus lentoaseman rakennuskannasta. 13 Kesäkuun 1918 puolen välin jälkeen Lappeenrannassa olleet lentokoneet ja pääosa henkilökunnasta siirrettiin Uttiin. Koneet sijoitettiin raivausaukion etelälaidalle pystytettyihin kolmeen telttakatokseen (kaksi saksasta ostettua ja yksi venäläisiltä sotasaaliina saatu). Lentäjiä oli aluksi ainoastaan yksi, ruotsalainen vapaaehtoinen herra Beckström. Toimintakuntoisia lentokoneita, jotka siis muodostivat pääosan Suomen Ilmailuvoimien maalentojoukoista, oli seitsemän: kaksi venäläisperäistä Nieuportia, kolme Ruotsista lahjoituksina saatua konetta sekä ajanmukaisimmat sotakoneet, kaksi Saksasta ostettua D.F.W. CV -konetta, joita ruotsalainen lentäjä ei tosin uskaltanut lentää niiden suuren moottoritehon takia. Lentotoiminta saatiin kunnolla käyntiin vasta elokuussa, jolloin Turun lentoasemalta saapui neljä lento-oppilasta ja heidän kouluttajansa, venäläinen Sähkösanomanne johdosta t.k. 15 p:ltä pyydämme saada tietää, mihin tarkoitukseen siinä mainittu pikilanka tulisi. Meillä ei sitä paitsi ole varastossa minkäänlaista pikilankaa. Parakin akkunat lähetetään t.k. 18 p:nä. Armeijan Wiipurin Insinööripiirin Rakennus osastolta Utin Lentokouluun , KA R-592. Fänrik Mickelsson Utti. Kl. 2 starta från Wilmanstrand 2 flygmaskiner på väg till Utti. Gör upp eld på flygplatsen. Flygstation Willmanstrand. Sähkösanoma , KA R-592. Lento-oppilaat Collin, Hannus (Hannelius), Weber, Ehnrooth sekä luutnantti Holmqvist ja lentoaseman vääpeli Aarnio syksyllä Saksasta ostetun DFW C.V -koneen siivellä seisoo Utin lentoaseman komentaja yliluutnantti Graefe. Sotamuseo KASARMIALUE 11

14 Utti kapteeni Adlerheim, entiseltä nimeltään Vladimir Parfinenko. Ilmailuvoimien henkilökunta oli tähän aikaan hyvin kansainvälinen, suomalaisten ja saksalaisten lisäksi siihen kuului ruotsalaisia, tanskalaisia ja venäläisiä. Viimeksi mainitut olivat entisiä Venäjän armeijan lentäjiä, taidoiltaan erinomaisia ja toimivat pääasiallisina ohjaajina ja kouluttajina. 14 Lentoaseman päälliköksi nimitetty saksalainen yliluutnantti Graefe saapui ottamaan komennon 22. elokuuta Ensimmäiseksi työkseen hän ilmoitti mitä suurimmassa epäjärjestyksessä olleen lentoaseman kanslian kuntoon saattamisen. Entiseen venäläisaikaiseen paviljonkirakennukseen [n:o 15] sijoitetussa kansliassa ei nimittäin oltu harjoitettu minkäänlaista kirjanpitoa ja kaikki kirjeet ja kirjoitukset olivat järjestelemättä. Lentoaseman silloisella suomalaismiehistöllä ei ollut juuri minkäänlaista sotilaskoulutusta. Uusi päällikkö otti käyttöön ankaran kurin ja ehdottoman täsmällisen palveluksen, vankeja kohtaan hänen kerrotaan olleen hyvin humaani. Suurimpana huolenaiheena Graefellä oli kuitenkin lentoaseman rakennuskannan kehnous. Jos toimintaa aiottiin jatkaa tulevana talvena, olisi Lentokoneita ja telttakatoksia kentän etelälaidalla vuonna Oikealla olevassa puurakennuksessa oli verstas ja moottorivarasto. Sotamuseo Etualalla kaksi kaarikattoista vankiparakkia ja niiden takana lentoaseman komentajan talo. Taustalla tien toisessa päässä on ruokalaparakki kellotorneineen. Kuva on otettu kanslian kattotasanteelta. Kuva teoksesta: Karjalan lennoston historia 12 UTTI

15 Sotasaaliskeskusosaston marraskuussa 1918 laatima kartta lentokentän alueesta. Kansliarakennus (9) ja vankiparakit (10 ja 11), lentokentän laidassa on viisi telttakatosta (3-4 ja 6-8) sekä lautainen autotalli (5). Vankipäällikkö Lahti. Pyysimme eilen sähköteitse ja telefoonissa 95 vangille 7 päiväksi ruokaa. Emme sitä saaneet vaikka luvattiin. Odotamme huomenna saavamme. Ymmärrätte kai etteivät vangit voi elää ilman ruokaa. Lentokoulu Utti Lentokoulu Utti. Lähetimme vangeille ruokaa tänä aamuna. On siellä Utin asemalla. Lahden Sotilasvankilan Päällikkö. Sähkösanomat , KA R-592. suoritettava erilaisia rakennustöitä. Asuinrakennuksiin oli välttämättä saatava lämmityslaitteet ja ulkona ympäri vuorokauden seisoville hevosille tallirakennus. Kesän kestäneitten raivaustöiden seurauksena jo puolet harjoituskentän alasta oli saatu kunnostettua vankien toimesta. Lentokoneiden suojaksi olisi kuitenkin talven varalle täytynyt pystyttää kunnollisia hangaareja, telttakatokset eivät riittäneet. Kentän laidalla oli syksyllä 1918 viisi telttakatosta sekä laudoista kyhätty autotalli. Kahteen pieneen puurakennukseen oli sijoitettu moottorivarasto ja -korjauspaja sekä polttoainevarasto. Lentopommikellari rakennettiin raivatun alueen toiseen laitaan, noin puolen kilometrin päähän muista rakennuksista. Lentoaseman alue oli rajattu aidalla, jossa oli kaksi porttia kenttää reunustavan pohjois-etelä-suuntaisen tien molemmissa päissä ja pääportti vartiokoppeineen majoitusalueen länsireunalla. 15 Ilmailuvoimien lentoasemat muutettiin elokuussa 1918 lento-osastoiksi. Utin Lento-osasto 3:n lentotoiminta päätettiin lokakuussa lopettaa, koska rakennuksiin ei oltu tehty tarpeellisia parannustöitä ja säät olivat muuttuneet kehnoiksi. Lentokoneet ja lentäjät siirrettiin Santahaminaan, jossa sijaitsi Ilmailuvoimien esikunta ja mm. alkeiskoulutuksesta vastannut Lentopataljoona. Uttiin jäi talvehtimaan muutama vartiomies. 16 Utin lentoaseman komentaja Graefe (oikealla) poseeraa koirineen Nieuport-koneen edessä. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Talvinen kuva Utin ruokalaparakista vuonna Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo KASARMIALUE 13

16 Utti Lentokenttä käyttökuntoon ranskalaiset 1919 Lento-osasto 3:n toiminta lakkautettiin virallisesti helmikuussa Ilmailuvoimien lento-osastot muutettiin maaliskuussa ilmailuosastoiksi, koska lento -sana aiheutti sekaannusta mm. postinkulussa varsinkin armeijan lennätinosastojen kanssa. Santahaminassa muodostettiin II Ilmailuosasto, jonka oli määrä siirtyä Uttiin säiden salliessa. 17 Alkuvuoden aikana Utin olosuhteita kohennettiin mm. rakentamalla kaksi puista parakkirakennusta kansliarakennuksen ja miehistön majoitukseen otettujen entisten vankiparakkien pohjoispuolelle. Parakit tuotiin mahdollisesti leirialueelta. Vuoden 1919 aikana tehdyt rakennustyöt suunniteltiin maaliskuusta lähtien keskitetysti sotaministeriön insinööriosastossa, kun ne edellisvuonna oli täytynyt suorittaa joukko-osastojen omasta toimesta. Autonomian aikana sotalaitoksen rakennukset oli suunniteltu yleisten rakennusten ylihallituksessa (YRYH). Rakennusasioiden työnjako ylihallituksen, insinööriosaston ja yksittäisten joukko-osastojen kesken ei edelleenkään ollut täysin selkeä, mistä aiheutui epätietoisuutta, sekaannusta ja rettelöä, kuten ylihallituksen vuosikertomuksessa mainittiin. 18 Heinäkuussa 1919 Utin lentoaseman toiminta käynnistyi uudelleen, kun II Ilmailuosasto siirtyi sinne Santahaminasta. Ilmailuosaston henkilökuntaan kuului neljä vänrikkiä ja talouspäällikkö, 13 aliupseeria ja yhteensä 70 miehistön jäsentä. Lentokoneita varten pystytettiin kentän etelälaitaan kolme entistä suurempaa ja tukevampirakenteista telttahallia, joista kaksi oli siirretty Helsingistä Hermannin lakkautetulta lentoasemalta. 19 Kesällä saapui maahan hallituksen kutsumana suuri ranskalainen sotilaslähetyskunta, johon kuului myös kaksitoista lentäjää, antamaan asiantuntijaapua puolustusvoimien järjestelemisessä. Ranskalaisvaikutus ulottui myös puolustusvoimien kalustohankintapäätöksiin. Panssarivaunujen ym. lisäksi Ranskasta ostettiin ilman suurempaa harkintaa tai hintavertailuja kaksikymmentä ajanmukaista Bréguet 14 -tiedustelukonetta, jotka olivat lajissaan maailmansodan aikaisista koneista parhaita. Uttiin saapui elokuuhun 1919 mennessä neljä Bréguet-konetta ja osa ranskalaislentäjistä oli komennettu antamaan koulutusta niiden käyttöönotossa. Heidän majoitusvaatimuksensa olivat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin mitä Utissa oli tarjolla, olivathan lentäjät maailmansodankin aikana tottuneet elämään muuta armeijaa paremmissa oloissa. Valtioneuvostolta saatiinkin kiireellinen määräraha mm. uusien huonekalujen hankintaan, ja tämän oston suotuisat jälkimainingit tuntuivat vielä vuosikausia Utin muuten niin puutteellisissa asunto-oloissa., kuten ilmailuvoimien ensimmäisiin lentäjiin kuulunut Tauno Hannus muisteli. Suurin osa Utissa edellisvuonna olleista lentokoneista oli jo tuhoutunut onnettomuuksissa. Bréguet-tiedustelukoneiden lisäksi kentällä oli vain yksi käyttökuntoinen koulukone. Saksasta saapui syyskuussa kolme välikäsien Ylinnä: Kangaspintaista lentokonehallia pystytetään tod.näk. heinäkuussa Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Yllä: Majoitusalueen asuinmökkejä vuonna Etummaisen mökin verannalla poseeraa ranskalaislentäjä. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Kansliarakennus n:o 15 ja kaksi vuonna 1919 rakennettua parakkia talvella Puurakenteisia halleja ei ole vielä pystytetty oikealla olevalle lentokentälle. Sotamuseo 14 UTTI

17 Toimintaohje lentokoneiden syöksyessä alas tai muissa tapaturmissa. Kuolleiden lentokumppaneiden kuvat ripustettakoon sopivalla tavalla lentoasemien upseeri- ja miehistöhuoneiden seinälle. Jokaisena vuosipäivänä tulee aseman johtajan jättää onnettomuudessa kuolleen omaiselle myötätuntoinen muistelmakirjoitus Hauptman ja Suomen Ilmailuvoimien Päällikkö Seber , KA R-592. Oik: Toinen vuonna 1919 rakennetuista parakeista, jotka siirrettiin todennäköisesti leirialueelta. Sotamuseo Alla: Ranskalaisia Utissa kesällä Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Puiset lentokonehallit on jo pystytetty ja verstaita ja autotallia rakennetaan vuoden 1920 ilmakuvassa. Sotamuseo kautta ostettua Fokker D.VII -konetta, joilla ilmailuvoimien lentäjät saivat ensikertaa tuntumaa ajanmukaisiin hävittäjäkoneisiin ja mm. taitolentoon. Ne olivat maailmansodan parhaita saksalaiskoneita, jotka olisi antautumissopimuksen mukaan kuulunut tuhota tai luovuttaa liittoutuneille. Näistäkin koneista kaksi tuhoutui onnettomuuksissa kuitenkin jo seuraavan vuoden alussa. 20 Ilmailuvoimien tärkeimmäksi tehtäväksi katsottiin tässä vaiheessa tukea maajoukkoja tiedustelun ja vihollisen niskaan suoritettujen pomminheittojen avulla. Suomi oli vielä sotatilassa neuvostovenäjän kanssa ja siksi neljä Utin Bréguet-konetta ja lentäjää siirrettiin elokuun syys- ja lokakuun ajaksi Perkjärven leirialueelle rakennetulle kentälle suorittamaan tiedustelulentoja Pietarin ja Karjalan suunnalle. 21 Ilmailuosastojen nimitys vaihdettiin vuodenvaihteessa 1920 ilmailuasemiksi. Utin II Ilmailuasemaa ei enää tarvinnut tyhjentää talveksi lentäjistä ja lentokoneista, koska uudet telttahallit kestivät lumikuormaakin. Vuoden 1920 alkupuolella Utin vähälukuisen lentokaluston suojaksi siirrettiin Ahvenanmaalta Degerön saarelta Granbodasta kaksi suurta puista lentokonesuojaa. Ne sijoitettiin lentokenttäalueen länsireunaan vastakkain, kuten ne olivat olleet alkuperäisessä sijoituspaikassaankin. 22 KASARMIALUE 15

18 Utti Ilmailuaseman uudisrakennuksia Ilmailuvoimien toimintakuntoisena pysymisen kannalta välttämätöntä oli alusta asti ollut lentokoneiden moottoreiden ja muiden laitteiden sekä puurunkojen ja kangaspintojen huolto ja kunnossapito. Koulutettuja mekaanikkoja oli vähän, eikä taitamattomien lentäjien käsissä helposti vaurioituvien rakenteeltaan kehittymättömien koneiden kunnossapitäminen ollut helppoa. Toisaalta yksinkertaisen rakenteensa ansiosta esimerkiksi vuonna 1920 hankitut häkkyrämäiset Caudron G.3 -koulukoneet voitiin usein pahastikin vahingoittuneina saattaa takaisin lentokuntoon. 23 Utin lentokentän etelälaidalle rakennettiin vuoden 1920 alkupuolella kaksi huoltorakennusta: osittain tiilirakenteinen moottorihuoltorakennus eli metalliverstas [nyk. n:o 28] ja puinen puutyöverstas [n:o 27] yhden kangashallin tilalle. Näiden länsipuolelle rakennettiin lisäksi puinen kolmen auton autotalli (entinen n:o 29). Kaksi ensinmainittua rakennusta ovat säilyneet näihin päiviin, tosin suuresti muutettuina. 24 Sotalaitoksen kasarmirakennukset siirrettiin toukokuun alusta 1920 lähtien yleisten rakennusten ylihallituksen hoitoon ja suunniteltaviksi. Ylihallitus jatkoi sotaministeriön insinööriosastossa aiemmin suunniteltujen rakennusten toteuttamista, tehden tosin piirustuksiin lukuisia muutoksia ja korjauksia. Merkittävimmät Utissa vuonna 1920 aloitetuista rakennustöistä olivat kaksikerroksinen puurankarakenteinen upseeriperheiden asuinrakennus ylhäiseen yksinäisyyteen lentokentän pohjoislaitaan (ent. n:o 1) sekä miehistön ja alipäällystön hirsinen ruokalarakennus (n:o 3) vanhan ruokailuparakin viereen. Utin alueen rakennustöitä valvoneessa ylihallituksen Mikkelin lääninrakennuskonttorissa suunniteltiin lisäksi upseerirakennuksen ulkorakennus (n:o 1a), sauna- ja leipomorakennus sekä jääkellari. Lääninrakennuskonttorissa suunniteltiin myös vanhan kanslia- ja päävahtirakennuksen [n:o 15] täydellinen uudistustyö. Sen vanha tähystystorni ja etelänpuoleinen veranta purettiin, ikkunoita ummistettiin ja sisustus uusittiin. 25 Alla: Kansliarakennus muutostöiden jälkeen vuonna Helikopterikilta Oik. ylh: Utin lentokentän länsiportti 1920-luvun alussa. Sotamuseo. Oik: Bréguet-konetta huolletaan. Sotamuseo 16 UTTI

19 Utin Ilmailuosasto 1:n alue syyskuussa PhRakl Tullessani ilmailuvoimien komentajaksi 1920 näin edessäni täydellisen Augiaan tallin, jossa elostelevat upseerit viettivät huolettomia ja työttömiä päiviä ilman vähintäkään vastuun ja velvollisuudentuntoa. Ilmailuvoimien komentaja A. Somersalo. Lainaus teoksesta: Karjalan lennoston historia, s.56. Upseereja Utin silloisella upseerikerholla syksyllä Kuva teoksesta Karjalan lennoston historia. Sotaministeriö myönsi määrärahan näitä ja muita pienempiä muutos- ja korjaustöitä varten toukokuun lopussa 1920, ja rakennusurakan sai hoitaakseen viipurilainen rakennusmestari K.H. Paavilainen. Rakennustyöt olivat valmiina tammikuussa Lopputarkastuksessa oltiin huolestuneita upseerirakennuksen eli nk. Pilvilinnan sijoittamisesta avonaiselle lentokentälle, jossa se altistui kaikille tuulille. Huoli oli aiheellinen, koska Ensokartonkijärjestelmää noudattava rakennus osoittautui tiiviydeltään kyseenalaiseksi ja korjauksia jouduttiin tekemään vielä seuraavan vuoden 1922 aikana. Uusi ruokalarakennus todettiin heti liian ahtaaksi miehistön ja alipäällystön yhteiskäyttöön. Miehistölle suositeltiinkin rakennettavaksi lähitulevaisuudessa kokonaan uusi ruokalarakennus. Lisäksi tarvittiin kyllin tilava ja tarkoituksenmukainen kasarmi, koska miehistön asuinolosuhteet olivat erittäin kehnot. Kahta kaarikattoista vankiparakkia oli kyllä syksyllä 1920 myönnetyn määrärahan turvin muutettu talvikäyttöön sopiviksi lisäämällä seiniin eristystä ja uusimalla ovet ja ikkunat. Osa miehistöstä joutui kuitenkin tilanpuutteen vuoksi majoittumaan kentän laidassa sijaitsevaan vasta valmistuneeseen puutyöverstaaseen [n:o 27], jota oli joulukuussa 1920 kiireellä paranneltu talvilämpimäksi. 26 Vuoden 1921 alussa suoritettiin puolustusvoimissa suuri uudelleenjärjestely, jonka tarkoituksena oli ennen kaikkea selkeyttää organisaatiota. Ilmailuvoimien esikunta ja Ilmailupataljoona sijaitsivat edelleen Santahaminassa, ja siellä olivat myös alkeiskoulutusta antanut Ilmailukoulu sekä lentokoneita ja varusteita valmistanut ja korjannut Ilmailutelakka. Viipuriin ja Sortavalaan perustetut ilmailuosastot vastasivat Suomenlahden ja Laatokan merilentotoiminnasta. Utin ilmailuasemasta tuli Ilmailuosasto 1, joka jatkoi maalentokoneiden tukikohtana. Ilmailuosasto 1:n esikunnan alaisuudessa oli Bréguet-koneilla varustettu ja mm. ilmakuvausta suorittanut tiedustelulaivue sekä hävittäjätoiminnasta vastannut taistelulaivue, jolla ei tosin ollut montaakaan tähän tarkoitukseen soveltuvaa lentokonetta. 27 KASARMIALUE 17

20 Utti 18 UTTI

21 Klassistinen kasarmialue Vas: Utin lentoaseman asemakaava vuodelta 1922 (päiväämätön). Uudisrakennukset ja muutetut rakennukset merkitty tummalla rasterilla, mm. aliupseerirakennus A, kasarmi B ja ruokala C sekä vanha ruokala D ja vuonna 1919 rakennetut parakit E ja F. PhRakl Vas. alla: Aliupseerirakennuksen toteutumaton vaihtoehtosuunnitelma A1 vuodelta PhRakl Alla: Rakennustyöt ovat käynnissä lokakuussa 1922 otetussa ilmakuvassa. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Nykyisen kasarmialueen rakentaminen alkaa Edellisvuonna esiin nousseita puutteellisuuksia miehistön- ja alipäällystön majoitusolosuhteissa ryhdyttiin korjaamaan vuonna Alkuperäinen kapea viipale rakennusmaata lentokentän länsireunassa oli jo rakennettu täyteen, ja Utin asemalle johtavan tien länsipuolelta oli hankittu lisämaata, jolle Utin kasarmialue alkoi nyt muodostua. Ylihallituksessa laadittiin kesän 1922 aikana piirustukset ja kustannusarviot uudelle miehistökasarmille [rak n:o 12] ja miehistöruokalalle (ent. n:o 7) sekä kaksikerroksiselle kapitulantti- eli aliupseerirakennukselle [rak n:o 18]. Miehistökasarmi ja -ruokala sijoitettiin alueen pohjoisosaan ja ne rajasivat sinne laajan koulutus- ja paraatikäyttöön soveltuvan kokoontumisaukean. Suunnitelman asemapiirroksessa oli esitetty ääriviivalla myös toinen samanlainen kasarmi, joka olisi toteutuessaan sulkenut kasarmipihan länsilaidan. Aliupseerien asuinrakennus sijoitettiin etelämmäs, selvästi erilleen edellisistä. Lisäksi suunniteltiin tarvittavat ulkovarasto- ja käymälärakennukset. Näistä aliupseeriston ulkovarasto [rak n:o 2] on säilynyt muutettuna. Utin miehistökasarmi ja aliupseerirakennus muistuttivat hyvin paljon ylihallituksessa edellisenä kesänä 1921 suunniteltuja Savon jääkärirykmentin kasarmirakennuksia Sakkolan Kiviniemessä, Karjalan kannaksella. Neuvosto- Venäjän rajan tuntumassa sijaitseva Kiviniemen kasarmialue täytyi Utin tapaan rakentaa Valkjärven rantaan tyhjästä, joukot olivat siihen asti joutuneet majoittumaan siviiliasuntoihin. Määrärahoja täytyi nyt venäläisaikaisten rakennusten korjauksen sijaan suunnata uudisrakentamiseen. KASARMIALUE 19

22 Utti Mallia näihin itsenäisen Suomen ensimmäisiin omiin kasarmirakennuksiin otettiin 1800-luvun tarkkampujapataljoonien kasarmeista, joiden huonejärjestys poikkesi venäläiskasarmeista. Tyyliltään 1920-luvun klassismia edustaneet Kiviniemen kasarmit eivät vielä olleet täysin onnistuneita, ja niitä moitittiin myös sotaväen päällikön toimesta epäkäytännöllisiksi. Vuotta myöhemmin suunnitellun Utin kasarmin pohjakaava poikkesi eräiltä osin Kiviniemestä, mutta siinäkin suuret tuvat ja sivukäytävä herättivät aluksi rakenteiden kestävyyden suhteen epäilyksiä. 28 Utin uudisrakennustöille myönnettiin vuoden 1922 heinäkuussa 1,3 miljoonan markan määräraha. Toinen kasarmi ja puolet aliupseerirakennuksesta jätettäisiin ensivaiheessa rakentamatta. Aliupseerirakennuksesta rakennettiin kaksi itäistä porrashuonetta eli kahdeksan yhden huoneen ja keittiön asuntoa. Edellisvuonna valmistunut ruokala (ent. n:o 3) muutettiin pelkästään aliupseeriston käyttöön ja kaksi vuonna 1919 rakennettua parakkia (n:o 10 ja 11) muutettiin sairastuvaksi sekä asevarasto- ja asepajarakennukseksi. Rakennusurakka annettiin viipurilaiselle rakennusmestari K.V. Sténille. Lokakuussa 1922 kaikissa uudisrakennuksissa olivat hirsityöt jo käynnistyneet. Rakennustöiden aikataulu oli kuitenkin määritelty puolustusministeriön (kesäkuusta 1922) vaatimuksesta aivan liian tiukaksi; ruokalaa lukuunottamatta rakennusten olisi pitänyt olla valmiina jo saman vuoden lopussa. Urakoitsijalle myönnettiin kuitenkin jatkoaikaa useita kuukausia ja rakennusten lopputarkastus pidettiin vasta lokakuun alussa Ilmailuosasto 1:n komentajan kapteeni Allan Gottlebenin mukaan viivytyksestä ei aiheutunut suurempia haittoja joukko-osastolle, vaan oli pelkästään hyödyllistä että osa töistä lykättiin kesäaikaan. 29 Rakennusmestari Stén urakoi vuonna 1923 Uttiin myös suurta lentokonehallia puolustusministeriön insinööriosaston johdolla. Se sijoitettiin puisten hangaarien pohjoispuolelle ja korvasi toisen vielä jäljellä olevista telttakangashalleista. Myöhään syksyllä valmistuneelle uudelle lentokonehallille alkoi olla tarvetta, koska taistelulaivueelle ostettiin vuonna 1923 kaksikymmentä ranskalaista Gourdou-Leseurre -hävittäjää sekä Caudron C.59 ja C.60-koulukoneita, joista osa alkoi saapua jo saman vuoden puolella. Osa lentokoneista saapui Uttiin puisissa kuljetuskonteissa ja koottiin paikanpäällä. Kookkaita kontteja käytettiin sitten ympäri kenttää sijoitettuina tilapäisinä varastoina ja pajatiloina. Uusi halli tuli tiedustelulaivueen kookkaampien Breguet-koneiden käyttöön. 30 Yllä: Utin kasarmialueen uudet rakennukset lokakuun lopulla Rakenteilla oleva lentokonehalli kuvan vasemmassa reunassa. Toista jäljellä ollutta kangashallia puretaan taustalla. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Oik: Maatiedustelulaivueen uusi kaarikattoinen halli ja Hävittäjäeskaaderin vanhempi puuhalli marraskuussa Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Yllä: Venäläisaikainen luonnospiirustus tarkkampujakomppanian kasarmista, joka on suunniteltu suomalaisen kasarmityypin mukaan. KA Alla: Kiviniemen kasarmeja 1920-luvulla. Museovirasto 20 UTTI

23 Lämpimästi pukeutuneita Bréguet-lentäjiä Utissa 1920-luvulla. Sotamuseo Gourdou-Leseurre -koneita Utissa lokakuussa Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo KASARMIALUE 21

24 Utti Kasarmialue saa nykymuotonsa Utin Ilmailuosasto 1 organisoitiin maaliskuussa 1924 uudelleen Maatiedustelulaivueeksi ja Hävittäjäeskaaderiksi, jossa oli periaatteessa kolme laivuetta. Ensimmäinen kaksitoistakoneinen Gourdou-Leseurre -hävittäjälaivue muodostettiinkin syksyllä 1924, mutta hävittäjiä ei useampaan laivueeseen juuri riittänytkään, koska vain keskimäärin 7 8 konetta oli yleensä lentokuntoisina. Mahdollisiin sotatoimiin ei olisi voitu ryhtyä, koska hävittäjiin ei säästösyistä oltu ostettu aseistusta. Utissa pystyttiin kuitenkin nyt aloittamaan hävittäjätoiminnan kehittäminen ja koneiden määrä riitti osastolentokoulutukseenkin. Kesäkuukausina Uttiin siirtyi Santahaminasta myös Ilmailukoulun maaohjaajaosasto harjoittelemaan hävittäjätoimintaa. 31 Lentotoiminnan vilkastuessa ja lentäjien määrän kasvaessa ryhdyttiin Utissa suunnittelemaan ja toteuttamaan mittavaa rakennusohjelmaa, jonka seurauksena kasarmialue sai yhtenäisen ilmeen sekä ainutlaatuisen symmetrisen ja hierarkkisen asemakaavansa. Samaan aikaan Utin kanssa alkoivat työt kasarmialueen rakentamiseksi myös Sortavalan Meritiedustelulaivue 2:n (ent. Ilmailuosasto III) uudella lentoasemalla Kasinhännässä, ja sinne suunnitellut rakennukset muistuttivat Utin vastaavia. Uttiin, Sortavalaan sekä Santahaminan merilentoasemalle rakennettiin lisäksi puolustusministeriön insinööriosaston suunnittelemat uudet betoni- ja tiilirakenteiset lentokonehallit. 32 Utin nk. takahallin rakentaminen alkoi kesällä 1924 kauas itään, silloisen lentokenttäalueen toiseen reunaan. Seuraavan vuoden puolella valmistuneesta hallista tuli Hävittäjäeskaaderin koneiden sijoituspaikka. Kenttä jakautui näin toiminnallisesti kahteen osaan hävittäjien ja maatiedustelukoneiden kesken, tosin takahallilla ei ollut aluksi omia huoltotiloja. 33 Utin kasarmialueen uudisrakennusten piirustukset ja työselitykset valmistuivat Ylihallituksessa huhtikuun lopussa Sotilashierarkian mukaan järjestetyssä asemakaavassa miehistö, aliupseeristo ja upseeristo erotettiin omiksi vyöhykkeikseen olemassa olevaa tilannetta täydentäen. Näin kasarmialueen pohjoisosassa olevaa kasarmikenttää täydennettiin idänpuoleisella esikuntarakennuksella (n:o 8) sekä miehistöruokalaan liittyvällä varastorakennuksella (n:o 4). Kasarmialueen keskiosassa oleva aliupseerien asuinrakennus täydennettiin alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi [n:o 18 laajennus]. Asemakaavan keskiakselille miehistö- ja aliupseerialueiden väliin sijoitettiin näiden yhteiskäyttöön suunniteltu tiilirakenteinen sauna- ja pesutuparakennus [n:o 16]. Toiselle miehistökasarmille ja aliupseerirakennukselle varattiin symmetrisesti sijoittuvat paikat keskiakselin länsipuolelta. Sortavalan Kasinhännän kasarmialue tai 30-luvulla. Helikopterikilta Oik: Utin kasarmialueen asemakaavasuunnitelma keväältä 1924 (päiväämätön). PhRakl Vuonna 1924 suunniteltu Utin nk. takahalli valmiina syyskuussa Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo 22 UTTI

25 KASARMIALUE 23

26 Utti Kasarmialueen eteläosa varattiin upseerien käyttöön. Naimattomien ja perheellisten upseerien asuinrakennukset [n:o 23 ja 34] ympäröivät keskeistä upseerikasinoa [n:o 24]. Asemakaavahierarkian päätteeksi keskiakselin eteläpäähän sijoitettiin komentajan asuinrakennus [n:o 35]. Koko kasarmialueen keskipisteeksi ja koko lentokenttäalueen maamerkiksi suunniteltiin korkea tiilinen vesitorni [n:o 22]. Kaikki rakennukset varustettiin vesi- ja viemärijohdoilla, tosin kaikkien yhteyteen tehtiin myös ulkorakennukset käymälöineen. Viemäriverkoston pumppuhuone sijoitettiin kasarmialueen eteläpuolelle. Vesi- ja viemärityöt suoritti ylihallituksen koneinsinöörikonttori. Uudisrakentaminen painottui upseerien ja aliupseerien majoitustiloihin, mikä johtui ilmavoimien poikkeavasta henkilökuntarakenteesta. Lentäjät olivat upseereja tai aliupseereja ja myös mekaanikoista suurin osa oli alipäällystöä. Ylihallituksessa suunniteltujen rakennusten kustannusarvioksi tuli yli 4,5 miljoonaa markkaa, mutta vain osasta rakennuksia pyydettiin urakkatarjoukset kesällä. Urakkasopimus solmittiin syyskuussa 1924 viipurilaisen rakennusmestari F. Saloniuksen kanssa 2,1 miljoonasta markasta. Marraskuussa Saloniuksen urakkaan lisättiin vielä upseerikasino erillisen markan määrärahan turvin. 34 Marraskuun puolessa välissä 1924 saunarakennus oli jo ehditty muurata vesikattoon asti. Puurakennuksille valettiin vasta betoniperustoja, naimattomien upseerien ja aliupseerien asuinrakennuksissa oli pystyssä jo muutama hirsikerta. Tammikuussa 1925 useimmat rakennukset oli jo saatu vesikattoon ja kaikki rakennukset valmistuivat kahteen kesäkuussa ja elokuussa järjestettyyn lopputarkastukseen mennessä. Vesitornin työt kuitenkin jatkuivat lokakuun lopulle asti, koska sen huipulle oli päätetty sijoittaa säähavainto- ja merkinantoasema. Tällainen oli aiemmin ollut sijoitettuna puisten lentokonehallien vierelle korkeaan hirsitorniin. 35 Kaksi kuvaa marraskuulta Yllä tulevan upseerikasinon n:o 24 rakennuspaikka ja oikealla varastorakennusten perustusten valaminen käynnissä kasarmin pohjoispuolella. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Tammikuussa 1925 useimmissa uusissa rakennuksissa tehtiin vesikattotöitä, kuvan oikeassa reunassa näkyviä upseerikasinoa n:o 24 ja upseerirakennusta n:o 34 lukuunottamatta. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Alokkaat voimistelevat kasarmin ja vastavalmistuneen esikunnan edustalla syyskuussa Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo 24 UTTI

27 KASARMIALUE 25

28 Utti 26 UTTI

29 Kasarmialue Upseereja Utin upseerikerhon n:o 24 itäpuolella toukokuussa Rakennus oli vielä vuoraamaton. Esko Laiho/ Kymenlaakson Ilmakilta Vas: Elokuussa 1926 otetussa ilmakuvassa näkyy vasemmalla vaaleana hohtava rakenteilla oleva aliupseerirakennus n:o 19. Kasarmialueen tieverkostoa ei oltu vielä tässä vaiheessa viimeistelty. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Vas. alla: Utin Maalentoeskaaderin pesäpallojoukkue joulukuun alussa Taustalla vasemmalla vielä vuoraamaton naimattomien upseerien asuinrakennus n:o 23. Ilmavoimien kuvakokoelma/sotamuseo Alla: Useita Aero-koneita sekä mm. Gourdou-Leseurre -hävittäjä Utin lentohallien edustalla 1920-luvun loppupuolella. Helikopterikilta Täydennyksiä Vuodesta 1926 sotilasrakennusten suunnittelu ja ylläpito siirtyi yleisten rakennusten ylihallitukselta puolustusministeriön rakennusosastoon. Ylihallitus saattoi vuoden aikana kuitenkin loppuun keskeneräisiä uudisrakennustöitä esimerkiksi Terijoen kasarmialueella. 36 Huhtikuussa 1926 muuttui jälleen myös ilmailuvoimien organisaatio. Utin lentoyksiköt saatettiin jälleen yhteisen komentajan alaisuuteen Maalentoeskaaderiksi. Sen uuden komentajan jääkärieversti Väinö Fredrik Virkkusen alaisuudessa olivat esikunta, maatiedustelu- ja hävittäjälaivueet sekä toimituskomppania. Maalentoeskaaderin henkilöstöön kuului vuoden 1926 lopussa 17 upseeria ja 14 aliupseeriohjaajaa sekä seitsemän aliupseeriohjaajaoppilasta. Lentomekaanikkoja oli yhteensä 58. Setä Virkkusen aikana, joka jatkui aina vuoteen 1937 asti, Uttiin iskostui omaperäinen ja kaiholla muisteltu Utin henki, luottamuksellinen ja toverillinen ilmapiiri. 37 Utissa rakennettiin vuoden 1926 aikana aiempaan yleissuunnitelmaan kuulunut, mutta silloin rakentamatta jäänyt kaksikerroksinen aliupseeriasuinrakennus [n:o 19]. Se suunniteltiin kaikesta päätellen puolustusministeriössä ja oli edellisvuonna valmistuneisiin verrattuna vielä puhdaspiirteisemmin klassinen. Siinä oli mm. aumakaton sijaan satulakatto ja hyvin korostetut kattolistat. Rakennus oli ulkonaisesti valmis elokuussa Tällöin ei vielä oltu aloitettu asemakaavassa esitetyn tieverkoston rakentamista, mutta vuoden 1927 syksyllä oli mm. upseerikasinon ympäristössä suoritettu istutuksia. Kasarmialueen puistomainen tieverkosto toteutettiin 1920-luvun lopulla alkuperäissuunnitelmista poikkeavasti. Leveitä vaaka- ja pystysuuntaisia pääteitä täydensivät diagonaalit, pensasistutuksin reunustetut yhdystiet. Komentajan asunnon eteläpuolella oli avoin puutarha-alue. Myös lentokentällä tehtiin maanmuokkaustöitä, kun 1. ja 2. hallin välille maan alle kaivettiin kaksi polttoainesäiliötä. Maanpinnalle rakennettiin pienet polttoaineletkukopit. Tyylikkään kasarmialueen ja tarkoituksenmukaisten lentokonehallien tultua valmiiksi, ryhdyttiin Maalentoeskaaderin ikääntyneille Bréguettiedustelukoneille ja rakenteeltaan heikoiksi todetuille Gourdou-Leseurre -hävittäjille etsimään seuraajia vuonna Uusiksi tiedustelukoneiksi hankittiin kahdeksan Prahalaisen Aero-lentokonetehtaan A-11 koneita, jotka saapuivat Uttiin syyskuuhun 1927 mennessä. Suomalaisten omien Haukka- KASARMIALUE 27

30 Utti hävittäjien kehitystyön ollessa kesken, hankittiin Gourdou-Leseurre-koneiden väliaikaisiksi korvaajiksi ensimmäisen maailmansodan ylijäämävarastoista 14 englantilaista Martinsyde F.4 Buzzard -hävittäjää. Aero ja Buzzard -koneet edustivat ilmailuvoimista ilmavoimiksi muuttunutta puolustushaaraansa Utin lentokentällä järjestetyssä puolustusvoimien paraatissa elokuussa Laajennuksia Utin lentotoiminta vilkastui 1930-luvulla jatkuvasti ja samalla Maalentoeskaaderin henkilökunnan määrä kasvoi. Hävittäjälaivueen kalustoksi saatiin vuoden 1929 lopusta alkaen englantilaiset, Valtion lentokonetehtaalla lisenssillä valmistetut Gloster Gamecock -koneet. Ne olivat ajanmukaisia, myös Kuninkaallisten ilmavoimien pääkaluston muodostavia koneita, joita kuvattiin ilmavoimien ensimmäisiksi varsinaisiksi hävittäjiksi. 40 Ilmailutekniikan kehitys vaati uudenlaisia rakennuksia. Radioita oli 1920-luvun loppuun mennessä alettu käyttää yhä suuremmassa määrin ilmavoimien lentoasemien välillä säätietojen vaihtamiseen ja lentokoneiden nousu- ja laskeutumisaikojen välittämiseen. Vuonna 1928 oli vesitornin viereen pystytetty tornin korkuinen puumasto radioantennin kiinnittämistä varten. Vesitornin pohjoispuolelle valmistui puolustusministeriön rakennusosaston arkkitehdin Kalle Lehtovuoren helmikuussa 1930 suunnittelema puinen radiohuone [n:o 21]. Varsinaisia lentokoneradioita saatiin käyttöön seuraavana vuonna, tosin lentokoneissa oli aluksi vain vastaanottimia, Gamecockeissa ei niitäkään. 41 Utin kasarmialueen asemakaava oli muodoltaan täydellisyyttä hipova, mutta siinä oli vain vähän laajentamisvarauksia rakennustarpeen kasvaessa. Tämä koski erityisesti Maalentoeskaaderin lentäjien pääosan muodostavia aliupseereita, joille varattu alue oli jo rakennettu täyteen. Uutta aliupseerikerhoa ja -ruokalaa [n:o 17] varten otettiin käyttöön lisärakentamisalaa lännempää. Puolustusministeriön rakennusosaston arkkitehti Elis Hyvärisen kesäkuussa 1931 laatimien suunnitelmien mukaan rakennettu aliupseerikerho valmistui seuraavaan kesään mennessä samaan linjaan sauna- ja pesutuparakennuksen kanssa. Aliupseerikerhon molemmin puolin ryhdyttiin ilmeisesti jo vuoden 1932 lopulla rakentamaan kahta arkkitehti Ragnar Ypyän suunnittelemaa yksikerroksista aliupseerien asuinrakennusta. Harjakaisia vietettiin huhtikuussa 1933 ja rakennukset valmistuivat syksyyn mennessä. Näistä vain suurikokoisempi 28 UTTI