2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sonja Nikula ja Joni Linden.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sonja Nikula ja Joni Linden."

Transkriptio

1 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 06/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika keskiviikkona kello Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 Läsnä osanottajaluettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN AVAUS LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Päätös: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja koska paikalla oli 12 valtuutettua myös päätösvaltaiseksi. 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Sonja Nikula ja Joni Linden. 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Päätös: Asialista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi 4. LAUTAKUNTAEDUSTAJIEN PUHEENVUOROT Päätös: Kuultiin perusturva-, ympäristö-, teknisen ja kuvalautakuntien edustajien selostukset kokouksissa käsitellyistä asioista. 5. TOIMINTASÄ ÄNNÖN HYVÄKSYMINEN. Nuorisovaltuustotoiminnan kehittämisryhmä on tehnyt uuden toimintasäännön, joka jaettiin edellisessä kokouksessa. Uuden toimintasäännön olennaisin muutos on jäsenten määrän muuttaminen viiteentoista. Esitys: Päätös: Nuorisovaltuusto hyväksyy uuden toimintasäännön. Nuorisovaltuuston toimintasääntö hyväksyttiin yksimielisesti. Se astuu voimaan välittömästi. 6. VIIDEN JATKAVAN JÄSENEN VALITSEMINEN Nuorisovaltuuston toimintasäännön mukaan enintään viisi vaalikelpoista jäsentä voi jatkaa uudessa valtuustossa ilman vaaleihin osallistumista. Esitys: Päätös: Valitaan enintään viisi jatkavaa valtuuston jäsentä. Sonja Nikula, Joni Linden, Heidi Leppäniemi, Miia Pietilä ja Kristian Rasehorn valittiin yksimielisesti jatkamaan uudessa valtuustossa. 7. PAUL TEKAN SELOSTUS NUORISOVALTUUSTOJEN LIITON EDUSTAJISTON KOKOUKSESTA Liitteenä edustajiston kokouksen pöytäkirja. Päätös: Kuultiin Paul Tekan selostus kokouksesta. Lisäksi todettiin, että hänet valittiin työvaliokuntaan. 8. JUHO-PETRUS NIEMISEN TEKEMÄT ALOITTEET EDELLISESSÄ KOKOUK- SESSA 1. Nuvan markkinoinnin kehittäminen 2. Nuvan vapaamuotoiset tapaamiset Päätös: Nuorisovaltuusto päätti kokoontua epävirallisiin porinatuokioihin kello tiistaisin parillisina viikkoina kahvila Feeniksissä. Veera perustaa nuvan blogin facebookkiin ja Sonja Irkgalleriaan.

2 9. TYÖRYHMIEN KUULUMISET Työryhmät eivät ole kokoontuneet edellisen kokouksen jälkeen. 10. MUUT KÄSITELTÄVÄT ASIAT Riihimäen nuorisovaltuusto sijoittui toiseksi norsupalloturnauksessa Järvenpäässä ja pukukilpailussa tuli voitto Nuorisovaltuustolaiset kokoontuvat Hirvijärven uimarannalle kello (kokoontuminen nuorisokeskuksessa) epävirallisiin grillijuhliin. Lotta Löfberg Pirkko Sainio Sonja Nikula Joni Linden

3 Liite 1 Nuorisovaltuuston kokoukseen osallistuneet 1. Ansala Anni 2. Leppäniemi Heidi 3. Linden Joni 4. Nieminen Juho Petrus 5. Tanni Kati 6. Rasehorn Kristian 7. Löfberg Lotta 8. Pietilä Miia 9. Teka Paul 10. Nikula Sonja 11. Rasehorn Veera 12. Vuorinen Jenna Sainio Pirkko, nuorisosihteeri, kokouksen sihteeri

4 Toimintasääntö 1 Nuorisovaltuusto on riihimäkeläisten nuorten, kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksen nuorisoyksikön ohjauksessa oleva vaaleilla valittava nuoria koskevien asioiden asiantuntija- ja yhteistyöelin. 2 Nuorisovaltuuston tarkoitus on nuorten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksien edistäminen. Antaa valmiuksia nuorille osallistumaan ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Tuoda nuorten näkökulma esille kaupungin päätöksenteossa. Antaa lausuntoja ja tehdä aloitteita nuoria koskevissa asioissa. Seurata nuorisolain 8 :n toteutumista. Hoitaa muut nuorisovaltuustolle määrätyt tehtävät. Nuorisovaltuusto laatii toiminnastaan vuosittain toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman. 3 Nuorisovaltuusto valitaan joka toinen vuosi syksyllä. Vaalit järjestetään yläkouluissa, lukiossa, sekä toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa. Vaalikelpoisia sekä äänioikeutettuja ovat riihimäkeläiset vaalivuonna vuotiaat nuoret. Edellisestä valtuustosta voidaan enintään viisi valtuutettua valita jatkamaan uudessa valtuustossa ilman äänestystä. Myös heidän on täytettävä vaalikelpoisuuden ehdot. Mikäli ensimmäisen toimintavuoden jälkeen enemmän kuin seitsemän valtuutettua on estynyt osallistumaan valtuustotyöskentelyyn, järjestetään täydennysvaalit. 4 Nuorisovaltuustoon valitaan 15 jäsentä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa, jonka avaa vaaleissa eniten ääniä saanut valtuuston jäsen. Puheenjohtajan tehtävänä on nuorisovaltuuston kokousten johtaminen, kokousasioiden valmistelu sekä ellei toisin päätetä nuorisovaltuuston edustajana toimiminen. 5 Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta. 6 Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen mikäli puheenjohtaja ja vähintään seitsemän jäsentä on paikalla. 7 Nuorisovaltuusto valitsee edustajansa ja heille varaedustajan kaupungin perusturva-, tekniseen-, koulutus-, ympäristö-, ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntiin. Nuorisovaltuuston edustajalla on läsnäolo-, ja puheoikeus lautakuntien kokouksissa. Nuorisovaltuusto seuraa lautakuntaedustajien kokouksiin osallistumista ja tarvittaessa vaihtaa edustajaa.

5 8 Uusi nuorisovaltuusto kokoontuu järjestäytymiskokoukseen kuukauden kuluttua vaalitulosten vahvistamisesta. Nuorisovaltuuston kokoukset ovat julkisia. Nuorisovaltuuston kokoukset kutsuu koolle nuorisoyksikön työntekijä, joka on määrätty hoitamaan työtehtävänään nuorisovaltuuston asioita. Puhetta ensimmäisessä kokouksessa johtaa vaaleissa eniten ääniä saanut valtuutettu siihen asti, kunnes valtuuston puheenjohtaja on valittu. Nuorisoyksikön työntekijä toimii sihteerinä. 9 Kaupungin talousarvioon varataan vuosittain nuorisovaltuuston toimintaan määräraha ja laskujen hyväksyjänä on nuorisotoimenjohtaja.

6 Edustajiston Kokous 2/2009 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto NUVA ry Emmi Nuorgam ESITYSLISTA Paikka: Hotelli Victoria, Itsenäisyydenkatu 1, Tampere Aika: klo Läsnä:! " " $ % & ' ( ' )!! & '

7 - Kokouksen avaus Puheenjohtaja Sini Korpinen avasi kokouksen klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1.1. Kokous on kutsuttu koolle kaksi viikkoa ennen ajankohtaa. Koska edustajiston säännöissä ei lue mitään kokouksen päätösvaltaisuudesta, osanottajamäärä riittää päätösvaltaiseen kokoukseen. Kokous todettiin päätösvaltaiseksi Todetaan kokouksen läsnäolijoiksi yhteensä 25 henkilöä, joista varsinaisia jäseniä (24) olivat Sini Korpinen, puheenjohtaja, Aleksi-Erik Tolvanen, Anette Henttu, Anna Kuusama, Anna Mellin, Anna Mäkelä, Anniina Tourunen, Johanna Marttinen, Joni Kähkönen, Joni Palokankare, Katariina Pirttijärvi, Klaus Unkuri, Kuisma Salomaa, Lauri Heiskanen, Lauri Koskentausta, Lotta Leppänen, Mari Leinonen, Mira Karppanen, Olli Syrjälä, Paulos Teka, Oona Huttunen, Sanna Kaartinen, Senni Raunio ja Venla Anttila. Edustajiston sihteeri Emmi Nuorgam oli puhe- ja läsnäolo-oikeudella läsnä. - Kokouksen järjestäytyminen o o o Sini Korpinen ehdotti että pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat ovat samat henkilöt. Koskentausta ehdotti että valitaan kaksi henkilöä pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi. Mäkelä ilmoitti olevansa käytettävissä. Sihteeri ehdotti Salomaata. Valittiin ääntenlaskijoiksi Mäkelä ja Salomaa. - Vahvistetaan kokouksen työjärjestys Vahvistettiin sellaisenaan. - Ilmoitusasiat Jyväskylään ja Nurmekseen päätetty perustaa nuorisovaltuusto. Helsingin nuorisovaltuustohanke edistyy hyvää vauhtia. Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton uudenmaan piiri on perustettu huhtikuussa. Väli- Suomen piirin perustamisasiat etenee ja hankkeen tiimoilta on pidetty palaveria. Heiskanen pyysi selvennystä piirijärjestöjen perustamisesta ja Koskentausta esitteli perustamisprosessin sisällön lyhyesti. Salomaa kertoi, ettei Kaakkois-Suomen piirissä olla kovin kiinnostuneita piirijärjestön perustamisesta. Keskusteltiin piiriasioista yleisesti ja jaettiin vinkkejä. - Edellisen kokouksen pöytäkirja Sihteeri luki edellisen kokouksen pöytäkirjan. Merkittiin tiedoksi. - Valitaan edustajiston työvaliokunta 7.1 Edustajiston järjestäytymiskokouksessa päätettiin valita edustajistolle työvaliokunta joka yhdessä puheenjohtajan ja sihteerin kanssa valmistelee asioita edustajistolle käsiteltäväksi, toimii edustajiston nopeantoiminnanjoukkoina ja toimii aktiivisesti edustajiston täysivaltaisen toiminnan edistämiseksi. Työvaliokunnan kooksi päätettiin 1+1+5, jolloin kokoonpanoon kuuluu puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi viisi (5) muuta jäsentä.

8 7.2 Vaalitavaksi päätettiin yksinkertainen äänten enemmistö. Kaikilla äänivaltaisilla kokousedustajilla on 5 ääntä. Äänestyslippuun kirjoitetaan maksimissaan viisi nimeä ja vähintään yksi nimi, muutoin äänestyslippu hylätään. 5 eniten ääniä saanutta valitaan. 7.3 Työvaliokuntaan ehdolle asettuivat: Aleksi-Erik Tolvanen Mari Leinonen Anette Henttu Mira Karppanen Katariina Pirttijärvi Oona Huttunen Anniina Tourunen Johanna Marttinen Olli Syrjälä Lauri Heiskanen Senni Raunio Paulos Teka 7.4 Työvaliokuntaehdokkaat esittäytyivät. 7.5 Suoritettiin vaali. 7.6 Vaalissa jätettiin 24 hyväksyttyä äänestyslippua ja käytettiin yhteensä 111 ääntä. Äänimäärät: Oona Huttunen 3 Katariina Pirttijärvi 6 Aleksi-Erik Tolvanen 8 Mari Leinonen 8 Anette Henttu 8 Mira Karppanen 8 Anniina Tourunen 10 Johanna Marttinen 10 Olli Syrjälä 10 Lauri Heiskanen 13 Senni Raunio 13 Paulos Teka Koska Tourunen, Marttinen ja Syrjälä saivat kukin tasan 10 ääntä eikä näin ollen työvaliokuntaan saatu valittua viittä eniten ääntä saanutta, suoritettiin arvonta. 7.8 Onnettareksi valittiin Anna Mellin ja arvonta suoritettiin. Arvonnan jälkeen työvaliokuntaan tulivat valituiksi: Johanna Marttinen 10 Olli Syrjälä 10 Lauri Heiskanen 13 Senni Raunio 13 Paulos Teka 14 - Edustajiston ensimmäinen kannanotto Keskustelun jälkeen päätettiin tehdä kannanotto kuntataloudesta. Työvaliokunta valmisteli kannanoton lauantai-illan aikana ja esitteli sen sunnuntaina edustajistolle. Työvaliokunnan valmistelema kannanotto hyväksyttiin. (Liite 1)

9 - Muut esille tulevat asiat 1.3. Esiteltiin valtakunnallisten aloitteiden käsittelyjärjestysmalli. Edustajisto piti mallia hyvänä, ja päätettiin viedä asiaa eteenpäin. - Seuraava kokous Päätettiin pitää kokous vielä ennen juhannusta. Sihteeri ehdottaa kokouspäivää sähköpostilla. Kokoustauko klo Kokous jatkui sunnuntaina klo Todettiin, että kokouksesta ovat poistuneet Mira Karppanen, Anna Mäkelä ja Anna Kuusama. Koska Mäkelä valittiin pöytäkirjantarkastajaksi, mutta hän joutui poistumaan, päätettiin valita pöytäkirjantarkastajaksi hänen tilalleen Anna Mellinin ehdotuksesta Joni Palokankare. Palattiin kohtaan 8. edustajiston ensimmäinen kannanotto. - Kokouksen päätös Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Sini Korpinen Puheenjohtaja Kuisma Salomaa Pöytäkirjantarkastaja Emmi Nuorgam Sihteeri Joni Palokankare Pöytäkirjantarkastaja

10 ! "!$$"!!"""%&!' ($$$!)*$+ ),! $! -!.!/)0)!$$"!"1$$! -!!!"!!!"!!!! "!$$"!!"""%&!)1""&"!&-""!!!!!!!""%!"!!-$!")!!!!!!!!!-!!$ &%") $! -!"$$!!$!2 &!$$!!!"$!"!"!)34&-! $!"$!$!$!$$!&2!)!!$!!"!"$"""!&$3 -!&&!!!) $! -!&$!!"""!"" & "$-!!-)31$$" "!!&!!!"$""-!!$$!!3$%""!31!!!!""" $!!!-!!"$!"!&!! $!!!!$"")3 $! -!!!&$"!!$"!$)!!!! $&-! -$--!&" ""!!!""2 %!!!!)1""&"-!!! 2!).!/)0)$! -!% 2!!!!!!!!5167$$!*$51$6!8!5!"2!69!""5.&6158!!&!$"!6.!:!5*6;&2!5!!6).!"!- &&!!!5!!)!+ ),!6 00/ ;"%!&!7$$!*$5$$!)*$+ ),! $$!*$ ;"%!&! $!.!! 2<=>) 00 $$!)*$+ ),! &!$!!?> :!!

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.05.2012 kello 18.00 20.16 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.12.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 9.12.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 05/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 05/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 05/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika perjantaina 8.5.2009 kello 15.15 Paikka nuorisokahvila Toffeli Läsnä osanottajaluettelo

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto

Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika maanantaina 11.1.2010 kello 17.00-17.50 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 Läsnä

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2017

Salon kaupunki / /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Sisältö: 1 Toiminta-ajatus 2 Tarkoitus 3 Kokoonpano ja valitseminen 4 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Tehtävät ja toimenkuvat 6 Toimintasuunnitelma ja kertomus

Lisätiedot

Päätöksentekijät: Sonja Pukkila edustajiston jäsen, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg edustajiston jäsen, poistui kohdassa 5, 15.35.

Päätöksentekijät: Sonja Pukkila edustajiston jäsen, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg edustajiston jäsen, poistui kohdassa 5, 15.35. 1(5) Aika: 21.3.2015, klo. 12.00 16.00 Paikka: Wanha Walimo, kokoushuone Winssi (Vesijärvenkatu 25,15140 Lahti) Päätöksentekijät: Sonja Pukkila, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg, poistui kohdassa

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Päätös: Dokumentin muotoiluasetuksia ja ulkonäköä muutetaan edustavammaksi.

Päätös: Dokumentin muotoiluasetuksia ja ulkonäköä muutetaan edustavammaksi. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 01/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 13.1.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 13.1.2009 kello 17.00 19.20 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Pöytäkirja 2, Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Pöytäkirja 2, Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Pöytäkirja 2, 20.09.2018 Leppävirran nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 20.9.2018 klo 15:00-16:30 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Hartikainen, Jere

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 11.11.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret Aika Keskiviikko 30.5.2018 klo 18.20 19.20 Paikka Läsnä Aulangon tekosaaret Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, 2. varapuheenjohtaja, kokouksen sihteeri Backlund Lidia Heiskanen Okko (saapui

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Nuorisovaltuusto AIKA 01.06.2017 kello 17:00-18:20 PAIKKA Loimaan Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA Aika: Tiistaina 8.10.2013, klo 16 20 Paikka: Nuortentila Vaihde, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Esityslista

Esityslista 1 (8) n kokous Aika: klo 17.00 Paikka: Nilken, Kaarinan pääterveysasema, Voivalantie 5 Jäsenten läsnäolo: Muut osallistujat: Jäsenet Hakala Rasmus Halen Tua Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.1.2013 kello 18.04-20.00 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja 1 (8) n kokous Aika: 14.8.2019 klo 16.30-19.27 Paikka: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Jäsenten läsnäolo: Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino Lisinen Veeti Majabacka

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA 16.1.2017 klo 17.00 18.31 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kannisto Arttu (ja merkintä siitä, kuka Tynkkynen Alina toimii puheenjohtajana) Silenko Robert Mauriala

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (6) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö 1 Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

Salon kaupunki Saapunut / /2017

Salon kaupunki Saapunut / /2017 Salon PÖYTÄKIRJA 11/2017 1 (6) Kokousaika 19.12.2017 kello 16:00 Salon kaupunki Saapunut 10.1.2018 207/00.02.12.02/2017 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoustila Kataja Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 109

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16.

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16. 1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: tiistaina 10.2.2015 kello 16.30 Läsnä Jäsenet: Honkanen Ville Ihanus Emilia (poistui klo 17.08)

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja

Hallitus. Aika: Kello: Hämeenkatu 3 b 2. krs, Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Aika: 22.5.2011 Kello: 10.12-12.57 Paikka: Hämeenkatu 3 b 2. krs, 33100 Tampere Läsnä: Tiina Koljonen Puheenjohtaja Anna-Kaisa Välilä Anna Kantola Miia Pietilä Tino Svart Varapuheenjohtaja Jäsen Jäsen

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017 AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PIHTIPUTAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Nuorisovaltuusto 13.9.2017 Sivistyslautakunta 24.10.2017 92 Kunnanhallitus 6.11.2017 279 Sisällysluettelo 1. Tavoite ja tarkoitus... 3 2. Valitseminen... 4

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Raision kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällysluettelo: 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tehtävät 2. Yleiset määräykset 3. Valitseminen 4. Jäsenten tehtävät 5. Järjestäytyminen 6. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 A 00180 Helsinki Edustajiston 1.ylimääräinen kokous Esityslista Aika: 15.2.2017 klo 18.00 Paikka: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Bulevardi

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 07/16 1 (7) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Aika: keskiviikkona 21.1.2015 klo 16.30 INTERNET VERSIOSTA POISTETTU SISÄLLISLUETTELO, JOKA ON OLLUT ALKUPERÄISESSÄ

Aika: keskiviikkona 21.1.2015 klo 16.30 INTERNET VERSIOSTA POISTETTU SISÄLLISLUETTELO, JOKA ON OLLUT ALKUPERÄISESSÄ JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 1/4 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: keskiviikkona 21.1.2015 klo 16.30 INTERNET VERSIOSTA POISTETTU SISÄLLISLUETTELO, JOKA ON OLLUT

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.4.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.4.2014 kello 18.25 19.25 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 NUORISOVALTUUSTO

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 NUORISOVALTUUSTO MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 NUORISOVALTUUSTO Aika Keskiviikko 18.1.2017 klo 16:37 18:34 Paikka Kaupungintalo, Mikkelin kaupunginvaltuuston istuntosali, Raatihuoneenkatu 8-10 Läsnä Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta.

Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. Kh 16.10.2017 162 Valtimon nuorisovaltuuston toimintasääntö 1. Nuorisovaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta. 2. Nuorisovaltuuston tehtävät: edistää ja kehittää nuorten

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016. Sivu 1. Haavisto Marika pj :issä 2-8

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016. Sivu 1. Haavisto Marika pj :issä 2-8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2016 KOKOUSAIKA 18.1.2016 klo 17.00 18.20 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Haavisto Marika pj :issä 2-8 (ja merkintä siitä, kuka Mauriala Anni toimii

Lisätiedot

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Tuusulan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kunnanhallitus 30.8.2010 383 Voimaan tulopv. 7.9.2010 Kunnanhallitus 12.9.2011 363 Voimaan tulopv. 1.10.2011 Sisältö 1. Luku, Yleiset

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto 11.9.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.9.2017 kello 18.26-19.39 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki PÖYTÄKIRJA 1(10) EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasila, tila 2004 KUTSUTUT 1 Salla Korhonen paikalla 2 Juhani Sillanpää paikalla 3 Teemu Tiilikainen paikalla 4 Tiina Hiltunen paikalla

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet /

Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet / PYHÄRANNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 26.1.2017 1/2017 1 (6) KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Torstaina 26.1.2017 klo 18.00 18:53 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Aaltonen Sari Alhoranta Jukka puheenjohtaja 1 7 Huttela

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017

JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 1/2 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 Paikka: Carelicumin auditorio Aika: tiistai 8.2. kello 16:30 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.40 13 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 NUORISOVALTUUSTO

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 NUORISOVALTUUSTO TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Tiistai 28.1.2014 klo 17.05 19.30 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 _ Osallistujat: Nimi Tehtävä Adow Ahmed jäsen Alari

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1 KOKOUSAIKA 19.1.2015 klo 17.30 18.55 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015 Matintalo Janita pj

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

Salon kaupunki Saapunut / /2017

Salon kaupunki Saapunut / /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 (6) Kokousaika 15.8.2017 kello 15:00 Kokouspaikka Palvelupiste Voimala, Vilhonkatu 2 Salon kaupunki Saapunut 4.9.2017 207/00.02.12.02/2017 Käsiteltävät asiat Otsikko

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

1/4 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: keskiviikkona klo 16.

1/4 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: keskiviikkona klo 16. JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/4 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: keskiviikkona 25.1.2017 klo 16.30 Läsnä Jäsenet: Hiltunen Tatu Välimäki Sampo Kontkanen Veeti

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 23.09.2015 klo 17.00 19.15 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset

Lisätiedot

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa

Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja. Jokioja Sanni. Markkola Roosa Kihniön nuorisovaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokousaika tiistai 20.2.2018 klo 16:30-18:40 Kokouspaikka Kihniön yhtenäiskoulu Saapuvilla olleet jäsenet Autio Marko varapuheenjohtaja Hylkinen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika: Maanantai 16.1.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Kannisto Arttu Tynkkynen Alina Silenko Robert

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 11.02.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.02.2019 kello 17.59-20.22. Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista. Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 21.02.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Tupa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.13 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2017 Sivu 8

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2017 Sivu 8 KOKOUSAIKA 13.2.2017 klo 16.30 17.43 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 2/2017 Sivu 8 Haavisto Marika

Lisätiedot