Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS"

Transkriptio

1 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai kello Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 12 nuorisovaltuuston jäsentä. Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Osallistujalista liitteenä. LIITE PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös ääntenlaskijoina. Nimilistan mukaan vuorossa ovat Janika-Sofia Haapanen ja Emilia Jokinen. Esitys: Valitaan vuorossa olevat pöytäkirjantarkastajiksi. Päätös: Kumpikaan ehdotettu ei ollut paikalla. Heidän tilalleen valittiin Erika Katilainen ja Aino Kotirinta. 4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Tässä kohdassa voidaan esittää lisäyksiä käsiteltäviin asioihin. Ne voidaan lisätä omiksi kohdikseen tai käsitellä kohdassa muut esille tulevat asiat. Päätös: Lisättiin liikenneturvallisuustyöryhmän edustajan valinta omaksi kohdakseen. 5. LAUTAKUNTAEDUSTAJIEN PUHEENVUOROT Sivistys- ja hyvinvointilautakunta o Ei edustusta kokouksessa o Materiaalimaksu lukiossa 40 kerätään ensimmäisenä opiskeluvuonna Kaupunkikehityslautakunta o Ei nuoria koskevia asioita Ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontajaos o Nuorisovaltuuston puheenvuoro esityslistalle Sosiaali- ja terveyslautakunta o Ei nuoria koskevia asioita 6. NUORISOVALTUUSTON TALOUS 2017 Nuorisovaltuustolla on loppuvuodeksi käytössään noin 600. Rahaa on mennyt esim. NUVA ry:n jäsenmaksuihin, keskustelutilaisuuden ruokaan, ABC-päiviin Haminassa, Asema X:n ruokailuihin ja kokouspalkkioihin.

2 2/5 Tämä tarkoittaa loppuvuoden osalta sitä, että koulutuksiin osallistuminen on mahdotonta. Liittokokoukseen voidaan lähettää yksi (1) edustaja. Päätös: Annettiin tiedoksi. 7. LAUSUNTO TALOUSARVIOKESKUSTELUUN NUORISOVALTUUSTON OSALLISUUDESTA Nuorisotoimenjohtajalta ja nuorisosihteeriltä on pyydetty lausuntoa/kommentteja talousarviokeskusteluun nuorisovaltuuston osallisuuden ja demokratian kehittämisestä. Nuorisovaltuusto pyytää yläkoulujen, lukion ja Hyrian oppilaskuntia ja kaupunginhallitusta nimeämään vaaleilla valittujen jäsenten lisäksi edustuksen nuorisovaltuuston kokouksiin Nuorten, päättäjien ja virkamiesten keskusteltutilaisuutta kehitetään järjestämällä vuoden aikana kaksi aiempaa tilaisuutta tiiviimpää, 3-4 tuntia kestävää, tilaisuutta. Nuorisovaltuusto saa edustuksen kaupunginhallituksen kokouksiin Nuorisovaltuutetut otetaan mukaan laajemmin eri työryhmiin ja hankkeiden ohjausryhmiin Vahvistetaan nuorisovaltuuston viestintää niissä medioissa missä nuoret liikkuvat Päätös: Annettiin tiedoksi. Puheenjohtajan kommentit liitteenä. LIITE NUORISOVALTUUSTON VAALIT Sähköisiä ilmoittautumisia tuli yhteensä 29 kpl, joista kaksi määräajan jälkeen. Istuvasta valtuustosta jatkaa suoraan viime kokouksessa valitut 5 jäsentä. Esitys: Hyväksytään myös määräajan jälkeen tulleet ilmoittautumiset. Arvotaan ehdokkaille äänestysnumero. Päätös: Hyväksyttiin kaksi myöhästynyttä ilmoittautumista. Kaksi ilmoittautunutta perui osallistumisensa. Vaalinumerot liitteenä. LIITE SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITON JÄSENKYSELY Vastausaikaa asti. Päätös: Annettiin tiedoksi. 10. TERVEISET ASEMATAPAHTUMASTA Tapahtuma meni hyvin. Nuorisovaltuusto sai paljon myönteistä palautetta ja huomiota. 11. NUVA RY:N LIITTOKOKOUS VANTAALLA Esitys: Nuorisovaltuusto valitsee yhden (1) edustajan liittokokoukseen. Päätös: Tulevan nuorisovaltuuston PJ edustaa a kokouksessa. 12. LIIKENNETURVALLISUUSTYÖRYHMÄN EDUSTAJAN VALINTA Päätös: Valittiin Olivia Mäenpää nuorisovaltuuston edustajaksi.

3 3/5 13. MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Terveiset Hyvinkään nuorisovaltuuston kokouksesta o Pyydetään marraskuun kokoukseen edustaja Hyvinkään nuorisovaltuustosta. 14. SEURAAVAN KOKOUKSEN PÄIVÄMÄÄRÄ Uuden nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous maanantaina klo KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo Pöytäkirjan vakuudeksi Riihimäellä Jere Mattila Puheenjohtaja Heikki Leväniemi Sihteeri Erika Katilainen Pöytäkirjantarkastaja Aino Kotirinta Pöytäkirjantarkastaja

4 4/5 LIITE 1 Nuorisovaltuuston kokous klo Aalto Mirella 2. Katilainen Erika 3. Kotirinta Aino 4. Lukkari Iida 5. Mattila Jere (Puheenjohtaja) 6. Mattila Suvi 7. Mäenpää Olivia 8. Pajari Helmi 9. Rantanen Aapo 10. Simovaara Neea 11. Sten Villiina 12. Svärd Leander Nuorisopalveluiden työntekijä(t) Leväniemi Heikki (Sihteeri) Muut läsnäolijat (Nuorisovaltuuston vaaleihin ilmoittautuneita, ei kokouspalkkiota) Vettenterä Melian Huttunen Aleksi Eronen Julius Halmesmäki Sissel Hiltunen Riia Pasanen Riikka Kankaantähti Jenny Herttua Venla Kyyny Jenni Koskela Ines Romppanen Helmi Kuronen Helena Rantanen Aada

5 5/5 LIITE 3 Nuorisotoimenjohtajalta ja nuorisosihteeriltä on pyydetty lausuntoa/kommentteja talousarviokeskusteluun nuorisovaltuuston osallisuuden ja demokratian kehittämisestä. Lausunto annettiin kokoukselle tiedoksi puheenjohtajan kommenteilla lisättynä. Nuorisovaltuusto pyytää yläkoulujen, lukion ja Hyrian oppilaskuntia ja kaupunginhallitusta nimeämään vaaleilla valittujen jäsenten lisäksi edustuksen nuorisovaltuuston kokouksiin Kommentti: Tämä tavoite kuulostaa kunnianhimoiselta ja hyvältä viestintää ajatellen. Tällä pystyttäisiin aidosti olla yhteydessä kouluihin. Jokainen oppilaskunta saisi itse päättää edustajastaan nuorisovaltuuston kokouksissa. Mielestäni oppilaskunta voisi tehdä myös päätöksen, että jo nuorisovaltuustossa oleva henkilö, joka myös toimii koulunsa oppilaskunnassa, voisi olla oppilaskuntansa edustaja nuorisovaltuuston kokouksissa, jollei haluta/pystytä nimittää toista edustajaa. Mitä tulee kaupunginhallituksen edustajaan nuorisovaltuuston kokouksissa, sen voisi järjestää esimerkiksi siten, että kh:n edustaja olisi nuorisovaltuuston kokouksissa tarvittaessa. Nuorten, päättäjien ja virkamiesten keskusteltutilaisuutta kehitetään järjestämällä vuoden aikana kaksi aiempaa tilaisuutta tiiviimpää, 3-4 tuntia kestävää, tilaisuutta. Kommentti: Samaa mieltä. Nuorisovaltuusto saa edustuksen kaupunginhallituksen kokouksiin Kommentti: Tämä olisi erittäin hyvä, läsnäolo- ja puheoikeudella. Samalla vaatisin edustusta kaupunginvaltuustossa. (Kun annetaan riihimäkeläisille nuorille tällaisia mahdollisuuksia ja kokemuksia, se voi pitkällä aikavälillä näyttäytyä positiivisesti nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisääntymisenä.) Nuorisovaltuutetut otetaan mukaan laajemmin eri työryhmiin ja hankkeiden ohjausryhmiin Kommentti: Tätä on toteutettu jo hienosti ja pidän hyvänä käytännön jatkamista. Vahvistetaan nuorisovaltuuston viestintää niissä medioissa missä nuoret liikkuvat Kommentti: Ehdottoman samaa mieltä.

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli paikalla 14 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1.

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli paikalla 14 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1. 1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 21.8.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 21.8.2017 kello 18.15-19.19 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Neea Simovaara ja Leander Svärd. Päätös: Esityksen mukainen.

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Neea Simovaara ja Leander Svärd. Päätös: Esityksen mukainen. 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 20.8.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 20.8.2018 kello 18.15-20.35 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina. 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 19.6.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 19.6.2017 kello 17.05-18.18 Paikka Ravintola Asema X, Asema-aukio 1.

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 11.02.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.02.2019 kello 17.59-20.22. Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

1. KOKOUKSEN AVAUS Edellisen nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja avasi kokouksen klo

1. KOKOUKSEN AVAUS Edellisen nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja avasi kokouksen klo 1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 9.10.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.10.2017 kello 18.19-20.43 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 16.1.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 16.1.2017 kello 18.15-20.21. Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 13.2.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 13.2.2017 kello 18.17-20.04 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina.

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Tarvittaessa pöytäkirjantarkastajat toimivat myös äänestysten ääntenlaskijoina. 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.5.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.5.2017 kello 18.15-19.57 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 13.11.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 13.11.2017 kello 18.14-19.50. Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN -Kohdassa Muut asiat Jere Mattila kertoo Karan oppilaskuntien tapaamisesta

4. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN -Kohdassa Muut asiat Jere Mattila kertoo Karan oppilaskuntien tapaamisesta Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.2.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.2.2016 kello 18.17-19.53 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1.

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/6 Riihimäen kaupunki ESITYSLISTA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 06.05.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 06.05.2019 kello 17.45 19.24 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 05.08.2019 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 05.08.2019 kello 17.52-18.53 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.4.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.4.2016 kello 18.16 20.23 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/6 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 14.5.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.5.2018 kello 18.15-19.17 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Venla Herttua ja Riia Hiltunen. Päätös: Esityksen mukainen.

3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Esitys: Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Venla Herttua ja Riia Hiltunen. Päätös: Esityksen mukainen. 1/7 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 11.12.2017 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.12.2017 kello 18.15-19.51 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo

1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 22.8.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 22.8.2016 kello 18.15-20.00 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 8.12.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 8.12.2014 kello 18.15 21.01 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.3.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.3.2016 kello 18.20-19.59 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 19 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1.

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 19 nuorisovaltuutettua. Nimilista liitteenä. LIITE 1. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.5.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 11.5.2015 kello 18.16-19.52 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/9 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.3.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.3.2018 kello 18.15 Paikka Nuorisokeskus Monari,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.4.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.4.2014 kello 18.25 19.25 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 20 nuorisovaltuutettua. Osallistujalista liitteenä. LIITE 1.

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 20 nuorisovaltuutettua. Osallistujalista liitteenä. LIITE 1. 1/11 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 15.1.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 15.1.2018 kello 18.16-20.27 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista.

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Lisätään kohtaan muut asiat: Janna-Susannan terveiset lautakuntaseminaarista. Muistutus verokortista. Riihimäen kaupunki Pöytäkirja Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.2.2014 kello 18.20-19.20 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Essi Heikkilä ja Noora Laine.

2. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Essi Heikkilä ja Noora Laine. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.2.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.2.2015 kello 18.19-19.33 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 1.

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.5.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 kello 18.14-20.01 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

4. UUSI NUORISO-OHJAAJA ESITTÄYTYY Anni Holopainen esittäytyi ja tutustui pikaisesti nuorisovaltuuston toimintaan.

4. UUSI NUORISO-OHJAAJA ESITTÄYTYY Anni Holopainen esittäytyi ja tutustui pikaisesti nuorisovaltuuston toimintaan. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 12.11.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.11.2011 kello 18.02-19.27 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/10 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 14.01.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.01.2019 kello 17.49-19.38. Paikka Riihimäen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.1.2013 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.1.2013 kello 18.04-20.00 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 14.05.2012 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 14.05.2012 kello 18.00 20.16 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/4 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 12.12.2016 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.12.2016 kello 18.17-20.18 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/9 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.11.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.11.2018 kello 17.47-.20.48 Paikka Riihimäen

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/11 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 9.4.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 9.4.2018 kello 18.15-20.09 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.3.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.3.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.3.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.3.2014 kello 18.18 19.47. Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.12.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 9.12.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/12 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue Nuorisopalvelut 12.2.2018 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 12.2.2018 kello 18.16-19.24 Paikka Nuorisokeskus

Lisätiedot

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu

Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu Salon kaupunki Saapunut Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2019 365/00.02.14.15/2019 1 (10) Kokousaika klo 15.30 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, Tuomi Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 2/2019 AIKA: 23.3.2019 klo 13.45-14.40 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14) NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 14.08.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17.

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto Osallistujat Jone Korpi puheenjohtaja, poistui ajassa 17. TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN Aika 15.2.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN, PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN JA JÄSENASIAT

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN, PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN JA JÄSENASIAT Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017

JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 1/2 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO Esityslista 2/2017 Paikka: Carelicumin auditorio Aika: tiistai 8.2. kello 16:30 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.40 13 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 3/2017 AIKA: 11.10.2017 klo 17:00 18:29 PAIKKA: Laitilan kirjaston kokoushuone, Kauppakatu 5, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika pj. Vuorela Ilmari II vara pj. poistui kokouksesta 17:59 Elo Jalmar

Lisätiedot

Salon kaupunki / /2017

Salon kaupunki / /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(14) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 11.1.2017 klo 16.59 18.44 Kokouspaikka Salon kaupungintalo (kokoustila Mänty), Tehdaskatu 2 Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00

PÖYTÄKIRJA II. Aika: Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo. 1 Kokouksen avaus. Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 PÖYTÄKIRJA II Aika: 25.10.2018 Kokouspaikka: Leppävirran kunnantalo 1 Kokouksen avaus Esitys: Avataan kokous ajassa 15:00 Päätös: Kokous avattiin ajassa 15.09 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat 2.1 Valtuuston

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Salon PÖYTÄKIRJA 4/ (6) nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu

Salon PÖYTÄKIRJA 4/ (6) nuorisovaltuusto. Otsikko Sivu Salon kaupunki Saapunut 23.8.2018, 362/00.02.12.02/2018 Salon PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (6) Kokousaika 3.4.2018 kello 16:30 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoustila Haapa Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 26 Kokouksen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 4/2018

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 4/2018 AIKA: 7.5.2018 klo 17:00 18:22 PAIKKA: Kaupungintalon kahvio, Keskuskatu 30, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Vuorela Ilmari Aho Niko Elo Jalmar Nieminen Tino Rantala Paavo Rantanen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 07/16 1 (7) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 12 nuorisovaltuuston jäsentä. Läsnäololista liitteenä. LIITE 1.

2. LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Nimenhuudossa oli läsnä 12 nuorisovaltuuston jäsentä. Läsnäololista liitteenä. LIITE 1. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 19.4.2015 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Sunnuntai 19.4.2015 kello 9.15 10.30 Paikka Räyskälän leirikeskus, Räyskäläntie 670,

Lisätiedot

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16.

1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: tiistaina kello 16. 1/6 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2015 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: tiistaina 10.2.2015 kello 16.30 Läsnä Jäsenet: Honkanen Ville Ihanus Emilia (poistui klo 17.08)

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 04.09.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Nuorisovaltuusto 06.02.2018 AIKA 06.02.2018 klo 16:00-17:01 PAIKKA Korvatunturin koulu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2017 AIKA: tiistai 9.5.2017 klo 17:25 18:06 PAIKKA: Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila PAIKALLA: Lahtonen Erika Ihanmäki Jussi Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Tino Nurminen Säde Pöykiö Riku Rantala

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali Aika: 8.5.2018 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Vanhanen Joel (pj.), Saarinen Meija, Papathemelis Jonas, Hursti Toivo, Salmela Niklas, Korhonen Eemeli, Rantapää Niklas, Heib Salma, Hietanen Lauri, Munne

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 21.02.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Tupa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.13 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 6/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 17.5.2018, kello 16.30 Paikka Monitoimitalo 13, Satakunnankatu 13, 4. kerros, 33100 Tampere Osallistujat

Lisätiedot

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 6. kokous 1 (6) Kokoustiedot. Aika: klo

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 6. kokous 1 (6) Kokoustiedot. Aika: klo 1 (6) Nuorisovaltuuston 6. kokous Kokoustiedot Aika: 15.11.2018 klo 14.17-16.49 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Martinsali Ville Virtanen, puheenjohtaja Aleksi Suro, 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström,

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto

Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto Riihimäen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus PÖYTÄKIRJA 1/2010 Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika maanantaina 11.1.2010 kello 17.00-17.50 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu 1 Läsnä

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 (11 ) Nuorisovaltuusto 03.11.2018 AIKA 03.11.2018 klo 17:00 PAIKKA Cafe Hertta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 50 Kokouksen avaus 3 51 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

Tampereen Nuorisofoorumi Pöytäkirja 8/2013 Puheenjohtajaneuvosto 19. kesäkuuta 2013

Tampereen Nuorisofoorumi Pöytäkirja 8/2013 Puheenjohtajaneuvosto 19. kesäkuuta 2013 Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 19.06.2013 klo 16.00 Paikka Monitoimitalo 13 Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1. Varapuheenjohtaja Sofia Julin 2.

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 16.33. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Emma Killinen Tuuli Raunio

Emma Killinen Tuuli Raunio ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2018 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Keskiviikko 7.2.2018 klo 17.35-19.06 Kunnantalo Tytti Lehtimäki Akseli

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 1/2019 AIKA: 17.1.2019 klo 16.35-17.45 PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Laurila Niklas Vuorela Ilmari Saloniemi Oskari puheenjohtaja I. varapuheenjohtaja II. varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika6.4.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101 Tampere

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 1/2016 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 1/2016 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika3 15.6.2016, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 PÖYTÄKIRJA Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 8.3.2017, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin asialista muut asiat-muutoksella (kotisivut) työjärjestykseksi.

3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hyväksyttiin asialista muut asiat-muutoksella (kotisivut) työjärjestykseksi. Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 20.10.2014 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 20.10.2014 kello 18.18-19.45 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 2/2018 Puheenjohtajaneuvosto

TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 KOKOUSKUTSU 2/2018 Puheenjohtajaneuvosto TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTO 1 TAMPEREEN NUORISOVALTUUSTON HALLITUKSEN KOKOUKSEN KOKOUSKUTSU Aika 31.1.2018, kello 16.30 Paikka Kulttuuri- ja nuorisopalveluiden toimisto, Puutarhakatu 11, 3. kerros, 33101

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Esityslista 1/2019 AIKA: 17.1.2019 klo 16.30 - PAIKKA: Laitilan Nuokkari, Kaukolantie 19, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Antola Maria Harikkala Heta Hiekka Anne Koskela Maria Kylä-Puhju Nuppu Laurila Niklas Mäkelä

Lisätiedot

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 4. kokous 1 (5) Kokoustiedot. Aika: klo

Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston 4. kokous 1 (5) Kokoustiedot. Aika: klo 1 (5) Nuorisovaltuuston 4. kokous Kokoustiedot Aika: 4.9.2018 klo 14.00-15.29 Paikka: Saapuvilla olleet jäsenet: Valtuustosali Ville Virtanen puheenjohtaja Aleksi Suro 1. varapuheenjohtaja Sofia Källström

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 11/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 11.11.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 11.11.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Anssi Moilanen Sihteeri: Noora Mäkelä Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Pöytäkirja

Pöytäkirja 1 (8) n kokous Aika: 14.8.2019 klo 16.30-19.27 Paikka: Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Jäsenten läsnäolo: Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hamarila Viivi Kontiokorpi Enni Koskinen Eino Lisinen Veeti Majabacka

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018

Laitilan Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 8/2018 AIKA: 9.4.2018 klo 17:06-17:58 PAIKKA: Laitilan Kaupungintalon kahvio, Keskuskatu 30, 23800 Laitila OSALLISTUJAT: Jäsenet: Lahtonen Erika Vuorela Ilmari Elo Jalmar Nieminen Aleksi Nieminen Tino Rantala

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

1/4 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: keskiviikkona klo 16.

1/4 JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017. Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c. Aika: keskiviikkona klo 16. JOENSUUN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/4 Paikka: Carelicumin auditorio, Torikatu 21 c Aika: keskiviikkona 25.1.2017 klo 16.30 Läsnä Jäsenet: Hiltunen Tatu Välimäki Sampo Kontkanen Veeti

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot

Nuva PÄÄTÖS: Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Joni Heinola, Jenny Lindfors sekä Sonja Hälikkä.

Nuva PÄÄTÖS: Valittiin kokouksen ääntenlaskijoiksi Joni Heinola, Jenny Lindfors sekä Sonja Hälikkä. KOUVOLAN NUORISOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJA Jatkokokous Aika: Torstai 11.2.2016 kello 18.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Camilla Relander Sihteeri:

Lisätiedot