Lausunto 1 (28)

Transkriptio

1 Lausunto 1 (28) Työ- ja elinkeinoministeriö kirjaamo@tem.fi tarja.kroger@tem.fi Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja :n yhteinen lausunto hallituksen esitykseen kustannuskilpailukykyä vahvistavista toimista Yleistä Säännösesitykset rajoittavat merkittävästi työ- ja virkaehtosopimusosapuolten sopimusvapautta ja ovat ristiriidassa perustuslain, Euroopan unionin oikeuden ja Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten kanssa. Työelämän sääntelyn keskeisenä periaatteena on ollut vuosikymmeniä työntekijöiden suojelu. Lainsäädännöllä on asetettu minimivaatimukset suojan tasolle, joita ei ole voinut alittaa sopimusteitse. Palvelussuhteen ehdot, erityisesti palkkaus, työajat ja lomat, kuuluvat sopimustoiminnan ytimeen. Vapaasti, ilman ylärajaa neuvoteltavat työehtosopimukset ovat ammatillisen järjestäytymisvapauden keskeinen tarkoitus. Se, että pakottavalla lainsäädännöllä rajoitetaan työmarkkinaosapuolten oikeutta sopia lain tasoa paremmista palvelussuhteen ehdoista, tarkoittaa käytännössä luopumista heikomman eli työntekijöiden suojelun periaatteesta ja pakkolakien kohteena olevissa asioissa kollektiivisen sopimisoikeuden mitätöintiä. Lisäksi on selvää, että lain pakottavat säännökset estävät eri alojen tarpeiden huomioimisen. Säännösesitysten vaikutukset ovat ennakoimattomia ja kohdistuvat epätasaisesti eri toimialoille ja työntekijäryhmiin. Yksilötasolla esitettyjen työehtojen heikennysten vaikutukset vaihtelevat suuresti. Säännösesitykset kohdistuvat myös epätasa-arvoisesti, sillä esityksen mukaiset työehtojen heikennykset tulevat kohdentumaan erityisesti julkisen sektorin matalapalkkaisille naisvaltaisille aloille. Epätasa-arvoa lisää myös se seikka, että esitys heikentää useassa kohdassa niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien asemaa. Sukupuolivaikutusten arviointia esityksen vaikutuksista ei ole lainkaan tehty. Säännösesitykset ovat tulkinnanvaraisia ja tulevat lisäämään työnantajien hallinnollista taakkaa työpaikoilla. Tästä aiheutuvia kustannuksia ei ole selvitetty. Hallitus on muissa yhteyksissä pitänyt hallinnollista taakkaa työllistämiskynnystä nostavana tekijänä, mutta tässä esityksessä asia on vaikutusarvioinneissa sivuutettu. Säännösesitysten työllisyys- ja taloudelliset vaikutukset on puutteellisesti selvitetty ja ne perustuvat lukuisiin oletuksiin. Esitetyt säännösmuutokset ovat pysyviä, mutta sopimusvapauden rajoitukset määräaikaisia. Työehtojen ei kuitenkaan vaikutusarvioissa oleteta palautuvan aikaisemmalle tasolle määräajan jälkeenkään. Tämä on omiaan aiheuttamaan epävakautta ja ennakoimattomuutta työmarkkinoille. Esityksen mukaan paremmista työehdoista sopiminen henkilökohtaisilla työsopimuksilla on yhä mahdollista. Käytännössä tämä on mahdollista vain hyvin harvalle työntekijälle. Virkasuhteisilla paremmin sopiminen ei ole mahdollista edes teoriassa, SAK Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry Akava ry Toimihenkilökeskusjärjestö ry Hakaniemenranta 1, 3. krs, Helsinki Maistraatinportti 2 Mikonkatu 8 A, 6. krs, Helsinki PL 157, Helsinki Helsinki PL 421, Helsinki vaihde vaihde vaihde (09)

2 Lausunto 2 (28) koska virkaehtosopimukset määrittelevät myös palvelussuhteen ehtojen enimmäistason eikä henkilökohtaista sopimusoikeutta ole. Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Yleistä Lakiesitysluonnoksen sisältämä työehtosopimusten enimmäissääntely merkitsee - määräaikaisenakin - puuttumista PL 13.2 :ssä perusoikeutena turvattuun ammatilliseen yhdistymisvapauteen. Tätä perusoikeuteen puuttumista on kansallisen perusoikeuksien rajoittamisopin lisäksi tarkasteltava etenkin Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisvaatimuksen ja EU:n perusoikeuskirjan kannalta. Nämä tekijät menevät osittain päällekkäin sikäli, että myös EU:n perusoikeuskirjan 28 artiklalla on olennaisesti ihmisoikeusluonne ja kytkentänsä erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja ILOn sopimuksiin. Korostamme, että jäsenvaltioiden lojaliteettivelvoitteen ja lopulta EU-oikeuden etusijan vuoksi perusoikeuskirjaan sisältyvistä oikeuksista sekä toisaalta ihmisoikeusvelvoitteiden yleisestä noudattamisvaatimuksesta ei voida poiketa edes perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädetyllä poikkeuslailla. Hallituksen mielestä ehdotetut työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden rajoitukset ovat sopusoinnussa Suomea sitovien kansainvälisten määräysten, kuten ILO-sopimusten, Euroopan uudistetun sosiaalisen peruskirjan ja EU:n perusoikeuskirjan sekä muun EU-lainsäädännön kanssa. (lakiesitysluonnoksen s. 51). Tämän kannan tueksi ei ole esitetty pitävää analyysia. Olemmekin hallituksen johtopäätöksestä jyrkästi eri mieltä sekä kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden että perusoikeuskirjan osalta. ILOn yleissopimukset Suomen talous ei ole sellaisessa hätätilassa, joka ILO:n yleissopimusten nro 87 ja 98 mukaan oikeuttaisi esitetyt sopimusvapauden rajoitukset. Lakiesitysluonnos selostaa ILOn yleissopimusten nro 87 ja 98 valvontakäytännön puutteellisesti ja osin harhaanjohtavastikin. Luonnos toteaa ensin (s. 16) sinänsä oikein sen, että sopimusvapauden määräaikaisten rajoitusten tulee ILOn yhdistymisvapauskomitean valvontakäytännön mukaan olla vain välttämättömiä poikkeustoimia. Tämän jatkona (s. 17) luonnos toteaa, miten yhdistymisvapauskomitea ei ole arvioinut sitä, milloin taloudellinen tilanne on edellyttänyt poikkeustoimia tai missä määrin palkkaukseen puuttuminen on ollut perusteltua, mutta on luonnoksen tekstin mukaan - katsonut, että mahdollisuuksien mukaan puuttumisen tulisi koskea vain ongelmallisia sektoreita. Asiallisesti luonnoksen tämä toteamus voi nojata vain komitean valvontakäytännön v kokoelmajulkaisun Digest of decisions and principles of the Freedom of Association Committee of the Governing Body of the ILO (ILO Digest) 1028 kohtaan. Viittaus yleisesti ongelmallisiin sektoreihin vääristää olennaisesti komitean linjan kuvauksen, sillä ko. kohta kuuluu seuraavasti: The Committee is not mandated to decide on acceptable amounts of financial restraint, but where possible these measures should only extend to the sectors actually facing an emergency situation.

3 Lausunto 3 (28) Näin ollen myös poikkeustoimien välttämättömyyttä on arvioitava tiukasti, lähtökohtanaan hätätilasektorit eikä talouden yleinen tila, jota talouden mielessä hyvinäkin aikoina voidaan pitää ongelmallisena. ILO Digestin 1028 kohta edustaa sitä paitsi komitean pitempää linjaa. Sama kanta samalla sanamuodollakin - on todettu jo v Digestin 889 kohdassa, joka viittaa aiempiin vastaaviin kannanottoihin (asianomaisia tapauksia kuitenkaan yksilöimättä). Mainittu ahdas tulkintalinja ilmenee sitä paitsi myös komitean kannanotossa tilanteeseen, jossa pelkkää työehtosopimusten voimassaoloaikaa tilapäisesti jatketaan lainsäädännöllä, muuttamatta itse työehtoja. Sekin on sidottu hätätilanteisiin (cases of emergency): ILO Digestin 1023 kohta. Vaikka komitea ei ota suoranaisesti kantaa sopimusvapauden rajoitusten taloudelliseen välttämättömyyteen konkreettisissa tapauksissa, sen sitominen mainitulla tavalla hätätilasektoreihin osoittaa, ettei jäsenvaltioilla ole ihmisoikeusvelvoitteiden ml. perustuslain 22 - kannalta vapaita, pelkän poliittisen päätöksenteon sitomia käsiä välttämättömyyden arvioinnissa. Suomen talous ei ole hätätilassa sen enempää yksityisen sektorin alojen kuin julkisenkaan sektorin osalta. Lakiesitysluonnoksen sisältämät sopimusvapauden rajoitukset eivät siten ole ILO-sopimusten nro 87 ja 98 mielessä välttämättömiä eivätkä myöskään tehokkaita - luonnoksen perusteluina esittämien sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien sekä työllisyyden turvaamiseksi. Viittaamme lausuntomme jaksoon Työllisyysvaikutukset ja kestävyysvaje. Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) Sopimusvapauden rajoitukset merkitsevät oikeuttamatonta puuttumista EIS:n turvaamaan ammatilliseen järjestäytymisvapauteen. Lakiesitysluonnos toteaa (s. 15), että oikeus käydä työehtosopimusneuvotteluja kuuluu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) käytännön mukaan ammatillisen järjestäytymisvapauden piiriin ja siten myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen piiriin. Tätä painavammin so. pelkän neutraalin piirin kuulumisen sijasta - EIT:n suuri jaosto vahvisti v yksimielisesti ratkaisussa Demir ja Baykara (valitus nro 34503/97, Demir ), että oikeus työehtosopimusneuvotteluihin on nykyään tullut yhdeksi olennaiseksi osaksi ( one of the essential elements ) ammatillista järjestäytymisvapautta (154 kohta). Samalla vahvistettiin, että neuvotteluista syntyvä sopimus muodostaa olennaisen välineen ammattijärjestön jäsenten etujen edistämisessä ja turvaamisessa (157 kohta). Tältä pohjalta on selvää, että luonnoksen sisältämät sopimusvapauden rajoitukset (enimmäissääntely) merkitsevät puuttumista EIS 11.1 artiklan turvaamaan ammatilliseen järjestäytymisvapauteen. Vapaissa neuvotteluissa työnantajilla järjestöineen ei myöskään voi olla mitään EIS 11.2 tarkoittamaa toisten henkilöiden oikeutta, jonka turvaamista enimmäissääntely voisi oikeuttaa. Euroopan Sosiaalinen Peruskirja (ESP) ESP edellyttää vapaaehtoisiin ja siten vapaisiin työehtosopimusneuvotteluihin perustuvaa järjestelmää. Lakiesitysluonnos jättää mainitsematta, että ESP, joka sitoo Suomea valtiosopimuksena, on Suomessa voimassa myös lakina (486/2002).

4 Lausunto 4 (28) Lakiesitysluonnos jättää niin ikään mainitsematta ESP 2.1 artiklan. Sen mukaan sopimuksen osapuolet sitoutuvat määräämään kohtuullisista päivittäisistä ja viikoittaisista työajoista ja siitä, että työviikkoa lyhennetään vähitellen siinä määrin kuin tuottavuuden kasvu ja muut asiaan vaikuttavat tekijät sen sallivat. Loppiaisen ja helatorstain määrääminen lailla palkattomiksi vapaapäiviksi vuosityöaikaa lyhentämättä, ts. työaikaa pidentäen, sekä vuosilomien lyhentäminen kuuluvat 2.1 artiklan piiriin. Työajan pidentäminen on ristiriidassa ESP 2.1 artiklan kanssa. ESP 2.2 artiklan mukaan osapuolten on määrättävä (säädettävä) yleisistä palkallisista juhlapäivistä kuten loppiainen ja helatorstai. Valvontakäytännön mukaan silloin tehtävästä työstä tulisi maksaa 100 % korotettu palkka (European Committee of Social Rights, Digest of the Case-law, s. 198, 48 kohta: Conclusions XVIII-1, Croatia). Lakiesitysluonnos estäisi tämän korotuksen työehtosopimuksella sovittuna. ESP 6.1 ja 6.2 artiklat konkretisoivat kollektiivisen neuvotteluoikeuden tehokasta tunnustamista edellyttämällä vapaaehtoisiin työehtosopimusneuvotteluihin perustuvaa järjestelmää. Lakiesitysluonnos (s. 15) tyytyy referoimaan ESP 6 ja 31 (nykyään G) artiklat. Luonnoksen myöhempi kannanotto (s. 51) sopimusvapauden rajoitusten sopusoinnusta ESP:n kanssa voi mielekkäästi nojata vain jälkimmäiseen artiklaan. Taloudellisilta vaikutuksiltaan epämääräisen säädöskokonaisuuden ei voida katsoa toteuttavan G artiklan tarkoittamaa yleistä etua ESP 2 artiklan oikeuksien rajoittamiseksi. EU-oikeus lakiesitysluonnoksessa Luonnoksessa on EU-oikeudesta virheellinen yleisnäkemys, jolla työehtosopimusten enimmäissääntelyä ei voi perustella. Lakiesitysluonnoksen rationa on (s ) luetella käytännössä kaikki mahdolliset sopimusvapauden legitiimit rajoitukset, mukaan lukien EU-oikeuteen sisältyvät. Niillä on kullakin omat painavat perustelunsa eivätkä ne yhdessäkään perusta mitään yleistä valtuutusta puuttua työmarkkinaosapuolten sopimusautonomiaan. Lakiesitysluonnos perustelee (s. 49) sopimusvapauden rajoitusten yhteensopivuutta EUoikeuden kanssa tai ainakin niiden tavanomaisuutta - ensinnäkin direktiivin 96/71 implementoivan, lähetettyjä työntekijöitä koskevan lain (1146/99) luonnoksen mukaan sisältämällä enimmäissääntelyllä, mikä on harhaanjohtavaa. Direktiivi ja laki toki soveltuvat välittömän oikeusvaikutuksen omaavaan palvelutarjonnan vapauteen kuuluvan sen periaatteen rajaamina, että lähetetyille työntekijöille ei voida asettaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa lailla tai työehtosopimuksella edullisempia työehtoja kuin vastaavilla kansallisilla työntekijöillä on (sosiaalisen protektionismin kielto). Kyse ei kuitenkaan ole enimmäissääntelystä siinä mielessä, että se estäisi sopimasta lähtöjäsenvaltiossa edullisemmista työehdoista kuten esimerkiksi 50 %:n lomarahasta - kuin vastaanottavassa jäsenvaltiossa sovitut tai säädetyt. Direktiivi ja laki ovat lainvalintasäännöstöjä, jotka eivät mitenkään perustele lakiesityksen enimmäissääntelyä. Toiseksi, enimmäissääntelyn perusteena tai ainakin sen poikkeuksellisuuden liudentajana lakiesitysluonnos viittaa sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden vastaisten työehtosopimusmääräysten mitättömyyteen, mikä pohjautuu sekä kansalliseen että EU-oikeuteen. Sukupuolten tasa-arvon (direktiivissä 2006/54) poikkeukseton toteuttaminen on samalla ihmisoikeus, minkä luonnollisesti täytyy koskea myös työehtosopimuksia. Tämä ilmeni jo EU-tuomioistuimen ratkaisussa 43/75 Defrenne II. Niin ikään yhdenvertaisuusperiaate

5 Lausunto 5 (28) kuten ikäsyrjinnän kieltokin - unionin oikeuden yleisenä periaatteena luonnollisesti kattaa myös työehtosopimukset. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus (siinä myös direktiivit 2000/43 ja 2000/78) eivät kuitenkaan perustele nyt puheena olevaa enimmäissääntelyä. Kolmanneksi, luonnos ei lopulta asiallisesti perustele johtopäätöstä siitä, että enimmäissääntely olisi perusoikeuskirjan kanssa sopusoinnussa. Luonnos tyytyy toteamaan tämän seuraavasti (s ): Vaikka myös EU:n perusoikeuskirja suojaa kollektiivista neuvotteluoikeutta, työehtosopimuksin ei voida poiketa EU:n pakottavasta lainsäädännöstä. Esimerkiksi EU:n työvoiman vapaata liikkuvuutta loukkaavat kansallisen lain säännökset ja työehtosopimusten määräykset ovat EU-oikeuden nojalla mitättömiä. Sivumennen todettuna ko. kansalliset säännökset eivät tarkasti ottaen ole mitättömiä, vaan tarvittaessa väistyvät EU-oikeuden tieltä sen etusijan vuoksi. Edellä siteeratussa luonnoksen kohdassa nojataan yleisesti ajatukseen siitä, että esitetty enimmäissääntely olisi oikeutettua myös sen tosiseikan varassa, että EU-oikeudessa ylipäätään on pakottavia säännöksiä, joista ei voi työehtosopimuksin poiketa. Tässä ajatuksessa EU-oikeuden kulloisetkin erityispiirteet hämärtyvät ratkaisevasti. Tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, ikäsyrjinnän ja sosiaalisen protektionismin kieltoa kommentoimme jo edellä; samaten kansalaisuuteen liittyvän syrjinnän ehdoton kielto koskee myös työehtosopimuksia. Juuri työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta riittää todeta, että se turvaa työntekijöiden oikeuksia sisämarkkinoilla eikä siten mitenkään perustele enimmäissääntelyä koskien sairausajan palkkaa, loppiaisen ja helatorstain saattamista palkattomiksi, vuosilomien lyhentämistä ja lomarahojen leikkaamista. Sisämarkkinavapauksista ei voida - kuten ei voida välittömästi vaikuttavista unionin oikeuden yleisistä periaatteista tai muustakaan pakottavasta EU-oikeudesta - muutenkaan johtaa mitään yleistä, työehtosopimusten lailla tapahtuvan kansallisen enimmäissääntelyn oikeuttavaa periaatetta. Olennaista on, että kyseisten työehtojen enimmäissääntely tapahtuisi tilanteessa, jota EU-oikeudessa sairausajan palkan jäädessä EU-oikeuden ulkopuolelle, paitsi syrjintäkysymyksenä - koskee vähimmäis- ja samalla erityissääntelyä edustava työaikadirektiivi. Vähimmäissääntelyn ylittävältä osalta ne ovat työmarkkinaosapuolten puhtaan sopimusautonomian piirissä. Luonnoksen mukaan kuten yllä oleva sitaatti osoittaa - perusoikeuskirjan työehtosopimuksille antama suoja alistuu yksioikoisesti EU:n pakottavalle lainsäädännölle. Tässä näkemyksessä hämärtyy se, että perusoikeuskirja on itsessään oikeudellisesti sitova ja osa unionin primäärioikeutta. Sillä on sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla ja tarvittaessa se syrjäyttää ristiriidassa olevan sekundäärilainsäädännön. Perusoikeuskirjan suhdetta unionin muuhun primäärioikeuteen ei ole kuitenkaan tarpeen eritellä tässä yksityiskohtaisesti, koska kyseisiin työehtoihin liittyvässä enimmäissääntelyssä relevanttia on itse perusoikeuskirjan ohella vain työaikadirektiivi. On näin ollen käsiteltävä ensin sitä, missä määrin mainittu enimmäissääntely kohdistuu unionin oikeuden - so. työaikadirektiivin alaan, seurauksenaan perusoikeuskirjan soveltuminen. Palaamme siihen jäljempänä.

6 Lausunto 6 (28) Lomarahan enimmäissääntely suhteessa EU-oikeuteen Osana loma-ajan palkkausta lomaraha liittyy erottamattomasti palkkaan, jonka työntekijä saa vastikkeena suorittamastaan työstä. Lakiesitysluonnoksen perusteluissa (s. 14) todetaan, ettei lomaraha vuosilomapalkasta ja korvauksesta erillisenä etuutena ole osa työaikadirektiivin 7 artiklassa tarkoitettua vuosilomapalkkaa. Tällä tarkoitettaneen sitä, ettei esitettävä lomarahan leikkaus kohdistu direktiivin 7 artiklan tarkoittaman vuosiloman palkallisuuteen. Tämä näkemys on väärä, mitä on syytä perustella yksityiskohtia myöten. Jo asiassa C-49/98 Finalarte ym., tuomion 7, 18 ja 65 kohta, esiintyi Saksan rakennusalan lomapalkka ja ylimääräinen lomaraha (Urlaubsentgelt und zusätzliches Urlaubsgeld). Tämä lomaraha ei saanut vapaaseen palvelutarjontaan liittyneessä tuomiossa mitään erityiskohtelua palvelutarjonnan rajoituksena, vaan lomapalkkaa ja lomarahaa käsiteltiin yhtenä kokonaisuutena. Ainoa nimenomaisesti lomarahan asemaa eritellysti koskeva tuomio on C-396/13 Sähköalojen ammattiliitto. Satakunnan käräjäoikeus kysyi EU-tuomioistuimelta pelkistäen sanottuna - kuuluuko sähköistysalan yleissitovan työehtosopimuksen sisältämä 50 % lomaraha ns. lähetettyjen direktiivin 96/71 sisältämän vähimmäispalkkojen käsitteen piiriin. Työntekijät Suomeen lähettänyt puolalaisyritys ehdotti kirjallisissa huomautuksissaan kielteistä vastausta. Se vetosi ennen muuta siihen, että lomaraha on työehtosopimuksessa sovittua extraa suhteessa varsinaiseen lomapalkkaan. EU-tuomioistuin hylkäsi yrityksen kannan. Kysymyksenasetteluna tuomioistuin totesi mm. lomarahan osalta sen, onko tämä palkanosa osa direktiivin 96/71 3 artiklassa tarkoitettua vähimmäispalkkaa (37 kohta). Tuomioistuin perusti vastauksensa otsikon Loma-ajan palkkaus alla - unionin perusoikeuskirjan 31.2 artiklan säännökseen oikeudesta palkalliseen vuosilomaan. Aiemman oikeuskäytännön (johon palataan jäljempänä) noteerattuaan se katsoi, että ylipäätään loma-ajan palkkaus liittyy erottamattomasti palkkaan, jonka työntekijä saa vastikkeena suorittamastaan työstä (68 kohta). Edelleen se katsoi lähetettyjen direktiivin 96/71 oikeaksi tulkinnaksi sen, että loma-ajan palkkaus vastaa vähimmäispalkkaa, johon työntekijällä on oikeus viitekautena (69 ja 70 kohdat). Tavanomaisessa työoikeudellisessa ja työmarkkinakielenkäytössä loma-ajan palkkaus kattaa kiistatta varsinaisen vuosilomapalkan lisäksi lomarahan. Tästä seuraa, että myös lomaraha liittyy erottamattomasti palkkaukseen, johon työntekijällä on oikeus vuosiloman aikana. Uusien nimitysten ( lomaltapaluukorvaus ja sitä asiallisesti vastaava korvaus ) käyttöönotto lakiesitysluonnoksessa ei muuta substanssia tässä suhteessa, mihin palaamme jäljempänä. Päätelmä lomarahan liittymisestä erottamattomasti vastikkeena saatavaan palkkaan on kiistatta oikeutettu myös tuomiossa Sähköalojen ammattiliitto ilmenevän, loma-ajan palkkausta koskevan päättelyn yleisen logiikan kannalta. Kielteinen vastaus kansallisen tuomioistuimen kysymykseen lomarahan jäämisestä vähimmäispalkkojen käsitteen ulkopuolelle olisi luonnollisesti merkinnyt sen lausumista yksiselitteisesti sitä paitsi perusteluineen - julki. Sellaista lausumaa tai perusteluja tuomiossa ei ole.

7 Lausunto 7 (28) Mainittua päätelmää ei kumoa myöskään tuomiossa käytetty termi (vähimmäispalkka) viitekautena. Se poikkeaa ratkaisevasti vuosilomalain terminologian sisältämästä, vain työssäoloaikaan (tai sen veroiseen aikaan) liittyvästä termistä lomanmääräytymisvuosi. Unionin oikeudessa viitekausi sisältää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työssäoloajan lisäksi myös ansaitun loman pitämisen, mikä ilmenee esimerkiksi tuomiosta C-486/08 Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, 30 ja 32 kohta, ja määräyksestä C-415/12 Brandes, 21, 30 ja 35 kohta, sekä tuomiosta C 579/12 RX-II Strack, erityisesti kohta. Mainittua päätelmää ei kumoa myöskään tuomion Sähköalojen ammattiliitto sisältämät viittaukset (66 ja 67 kohta) aikaisempaan oikeuskäytäntöön, jossa on ilmennyt periaate, että vuosiloman aikana on maksettava työskentelyaikaa vastaavaa normaalia palkkaa. Tuomion 66 kohdassa mainitussa tuomiossa C-131/04 ja C-257/04 Robinson-Steele ym. oli kyse vain vuosilomapalkan sisällyttämisestä tunti- tai päiväpalkkaan ("rolled-up holiday pay"). Tässä riittää todeta, että EU-tuomioistuin nojautui ratkaisussaan vuosilomaoikeuden perusteisiin Suomessakin - kuuluvaan vähimmäispakottavuuteen ja määräsi erillisen vuosilomapalkan maksettavaksi (erityisesti tuomion 51 ja 52 kohta). Tuomion Sähköalojen ammattiliitto 66 ja 67 kohdissa viitattu tuomio Lock, C-539/12, koski kysymystä peruspalkan lisäksi myyntiprovisiota saaneen työntekijän lomapalkasta. Työnantaja maksoi vuosiloman ajalta vain peruspalkan. EU-tuomioistuin määräsi vuosilomapalkan maksettavaksi myös palkan provisio-osuudesta, toki jättäen sen maksuperusteiden tarkemman määrittelyn kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi. Tämä vastaa täysin Suomenkin vuosilomalain periaatteita. Tuomioon Lock liittyvään periaatteeseen saattaa työntekijä lomalla palkan osalta työskentelykausia vastaavaan tilanteeseen on lisäksi todettava, että meillä työntekijä kerryttää työskentelykausina lomarahaa siinä missä varsinaista lomapalkkaakin. Tapaukset Robinson-Steele ja Lock eivät siten sisältäneet minkäänlaista lomarahaa eivätkä muutenkaan mitenkään mitätöi tuomiossa Sähköalojen ammattiliitto näiden tapausten huomioon ottamisen jälkeen omaksuttua kantaa (68 kohta), jonka mukaan loma-ajan palkkaus ja sen myötä lomaraha liittyy erottamattomasti palkkaan, jonka työntekijä saa vastikkeena suorittamastaan työstä (korostus tässä). Tämän periaatteen toteaminen on tuomion Sähköalojen ammattiliitto ratkaiseva panos nyt relevantissa lomarahan leikkauksen EU-oikeudellisen aseman määrittelyssä. Tuomion Sähköalojen ammattiliitto merkitystä ja vaikutusta vastaan saatetaan vedota siihen, että jutussa oli kysymys (vain) lähetettyjen direktiivin 96/71 sisältämän vähimmäispalkkojen käsitteen soveltamisesta. Tämäkin vetoaminen olisi tehotonta. Tuomion 65 kohta toteaa, miten työaikadirektiivin 7 artikla täsmentää perusoikeuskirjan 31.2 artiklan oikeutta palkalliseen vuosilomaan. Sitten tapaukset Robinson-Steele ja Lock esitellään nimenomaan työaikadirektiivin 7 artiklan tapauksina. Niiden sisältämään, työsuorituksesta maksettavan vastikkeen ideaan nojaten seurasi 68 kohdan sisältämä linjaveto ylipäätään lomaajan palkkauksen ml. lomaraha - asemasta. Vain välttämätön muodollinen vastaus asianomaiseen ennakkoratkaisukysymykseen tuli tuomiossa Sähköalojen ammattiliitto, 69 kohta, lähetettyjen direktiivin 96/71 kautta. Sen systematiikassa lähetetylle työntekijälle maksettava loma-ajan palkkaus SEUT 57.3 artiklan edellyttämän yhdenvertaisen kohtelun mukaisesti - vastaa työntekovaltion lakia ja (Suomessa kaikkien alojen) työehtosopimuksia, joille juuri työaikadirektiivin 7 artikla asettaa vähimmäistason. Vastaavasti termin loma-ajan vähimmäispalkkaus käyttäminen tuomion 69 kohdassa johtuu direktiivin 96/71 systematiikasta ja terminologiasta, eikä merkitse minkäänlaista perääntymistä tuomion 68 kohdan ilmaisemasta kannasta liittyen loma-ajan palkkaukseen ja sen myötä lomarahan asemaan.

8 Lausunto 8 (28) Lakiesitysluonnoksesta on poistettu aiemmissa versioissa tuomiosta Sähköalojen ammattiliitto esitetyt perustelut, joilla pyrittiin vakuuttamaan lukijaa siitä, ettei lomarahan leikkaus kohdistu neljän viikon vähimmäisvuosiloman palkallisuuteen. Niin ikään luonnoksesta on poistettu aiempi, tyhjäksi jäänyt otsikko riskinarviointi suhteessa EU:n vuosilomasääntelyyn. Luonnoksessa leikkaus tarkoitetaan ilmeisesti pitää EU-oikeuden ulkopuolella toteamalla nyt, että erillisenä etuutena lomaraha ei ole osa työaikadirektiivin 7 artiklassa tarkoitettua vuosilomapalkkaa. Tämäkään muotoilu ei vakuuta, koska se rakentuu oletukselle vuosilomapalkan määrittelystä direktiivissä niin, että lomaraha olisi samalla suljettu vuosiloman palkallisuuden ulkopuolelle. Direktiivissä ei ole muuta määritelmää tai ilmaisua kuin palkallinen vuosiloma. Lomarahaetuuden erillisyyskin on hyvin suhteellista kun lomarahan laskentaperusteena yleisesti on prosentuaalinen osuus (50 %) vuosilomapalkasta. Palautan mieleen myös rakennusalan sopimustekniikan, jossa lomapalkka, lomaltapaluuraha ja lomakorvaus on yhdistetty yhdeksi eräksi loma-ajan palkkausta, nimeltään lomaraha. Vastaavasti esimerkiksi sähköistysalan työehtosopimus määrää työsuhteen päättyessä maksettavaksi 50 % korotetun vuosilomakorvauksen, siis käyttämättä termiä lomaraha, vaikka tarkoitus on selvä: lomarahaa vastaava korotusosuus myös lomakorvauksesta. Yhtä kaikki, loma-ajan palkkauksesta siinäkin on kyse omalla erityisellä tavallaan, siis mahdollistaessaan työntekijän työsuhteen päättymisen jälkeen omalla ajallaan pitämän loman. Lopulta tuomion Sähköalojen ammattiliitto linjanveto loma-ajan palkkauksesta lomarahoineen on täysin sopusoinnussa myös työaikadirektiivin muun oikeuskäytännön kanssa. Siis: perusoikeuskirjan 31.2 artiklaa konkretisoiden direktiivin 7 artikla määrää neljän viikon palkallisen vähimmäisvuosiloman. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sitä on pidettävä unionin sosiaalioikeuden erittäin tärkeänä periaatteena, jota ei voida - perusoikeutta toteuttavana säännöksenä - tulkita suppeasti: ks. esim. tuomio yhdistetyissä asioissa C-229/11 ja C-230/11 Heimann ja Toltschin, 22 ja 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio C- 486/08 Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, 29 kohta; tuomio C 579/12 RX- II Strack, 29 kohta. Tuomioon Sähköalojen ammattiliitto ja muuhunkin mainittuun oikeuskäytäntöön nojaavana johtopäätöksenä on siten todettava, että lomaraha liittyy erottamattomasti työaikadirektiivin 7 artiklan edellyttämän neljän viikon vähimmäisvuosiloman palkallisuuteen. Lomarahojen leikkauksen kohdistumisesta Lomarahan leikkaus kohdistuu työaikadirektiivin 7 artiklan vähimmäismääräyksenä asettamaan neljän viikon vuosiloman palkallisuuteen. Lakiesitysluonnosta on tarkasteltava myös siltä kannalta, mihin lomarahan leikkaus kohdistuu työaikadirektiivin mielessä. Lomarahan leikkauksen kohdentumisen määrittelyssä on nojattava työsuhteen peruskäsitteisiin. Niitä ovat itse työsuoritus ja toisaalta lomarahan liittyminen erottamattomasti palkkaan, jonka työntekijä saa vastikkeena työsuorituksesta. Kun lomarahaa kerrytetään kaikkina työssäolokuukausina, on loogista päätellä, että myös lomarahan leikkaus kohdistuu koko loma-ajan siis myös työaikadirektiivin asettaman neljän viikon vähimmäisloman palkkaukseen.

9 Lausunto 9 (28) Sivumennen: jos tämä päätelmä yritettäisiin keinotekoisesti kiertää lomarahan viipaloinnilla, leikkauksen kohdentumiselta myös neljän viikon lomaosuuteen ei vältytä. Otamme esimerkin. Olkoon lomarahojen leikkausprosentti hallituksen ilmoittama 30. Tässä viipalointimallissakin viiden viikon vuosilomaan liittyvästä lomarahasta leikattaisiin osuus, joka väistämättä kohdistuu myös työaikadirektiivin edellyttämän neljän viikon loman osuuteen. Viidennen lomaviikon lomarahaosuutta vastaisi vain 20 % leikkaus. Näistä syistä ja keinotekoisuuttaan - tällainen viipalointiselitys ei ansaitse enempiä kommentteja. Vastaavasti niillä työntekijöillä, joilla on vain neljän viikon loma, lomarahan koko 30 %:n leikkaus kohdistuu määritelmän mukaan työaikadirektiivin edellyttämään neljän viikon palkalliseen vuosiloman aikaan. Nyt käsiteltävän EU-oikeuden kannalta ei ole tarpeen puuttua siihen tosiseikkaan, että lomaa kertyy alle vuoden työsuhteissa kaksi arkipäivää lomanmääräytymiskuukaudelta eikä neljän viikon loma pääsääntöisesti toteudu niissä. Lakiesitysluonnoksessa esitetään vuosilomalakiin sisällytettäväksi enimmäissäännös lomaltapaluukorvauksesta tai sitä asiallisesti vastaavasta korvauksesta. Viimeksi mainittu tarkoittaa käytännössä nykyisiä lomarahoja. Laki estäisi ja/tai mitätöisi työehtosopimuksella sovittavat ja käytettävistä termeistä riippumattomat - paremmat ehdot kuin 35 % korotus varsinaiseen vuosilomapalkkaan. Se vastaa edelleen lomarahan yleistä 30 % leikkausta. Kun kaavailtu lomaltapaluukorvaus ja sitä asiallisesti vastaava korvaus määriteltäisiin laissa prosentuaalisena lisänä vuosilomapalkkaan, nekin kertyisivät työssäolon (ja sen veroiselta) ajalta ja olisivat osa loma-ajan palkkausta. Vaikka laki säädettäisiin näillä termeillä, se kohdistuisi määritelmän mukaan myös neljän viikon vähimmäisloman palkkaukseen, seurauksenaan unionin perusoikeuskirjan soveltuminen, kuten jäljempänä esitämme. Kun ministeriön esitys on vain sanonnallinen ja lakitekninen muutos - substanssin siitä mitenkään muuttumatta - pitäydymme jäljempänä valtioneuvoston tiedonannon terminologiaan eli lomarahojen leikkaukseen. Johtopäätöksenä on todettava, että lomarahojen leikkaus kohdistuu työaikadirektiivin 7 artiklan vähimmäismääräyksenä asettamaan neljän viikon vuosiloman palkallisuuteen. Loppiaisen ja helatorstain työaikajärjestelyt Arkipyhien osalta säännellään työaikadirektiivin tarkoittamaa työaikaa ja toimitaan siten unionin oikeuden alalla. Työaikadirektiiviä on vakiintunutta oikeuskäytäntöä vastaten tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista perussopimuksen asianomaisten määräysten, tässä siis myös SEUT 151 artiklan tavoitteiden, so. työehtojen parantamisen ja työehtosopimuksiin tähtäämiseen, valossa. Direktiivin oikeusperustana on EY 137 (nykyään SEUT 153) artikla, joka sitä paitsi viittaa direktiivisääntelyyn SEUT 151 artiklan tavoitteiden toteuttamiseksi. Loppiaisen ja helatorstain saattaminen palkattomiksi vapaapäiviksi enimmäissääntelyineen perustuu ilmeisesti näkemykseen, että se on mahdollista kun työaikadirektiivin sanamuoto ei nimenomaisesti koske ao. sääntelyä, ja että se ei millään muotoa ole EU-oikeuden piirissä. Tämä näkemys ei ole kestävä. Lakiesitysluonnos sääntelisi loppiaisen ja helatorstain luonnetta vuosityöajan pidentämiseksi. Siinä siis joka tapauksessa säännellään työaikadirektiivin tarkoittamaa työaikaa ja toimitaan siten unionin oikeuden alueella.

10 Lausunto 10 (28) Lakiesitysluonnos toimii työaikadirektiivin, siis unionin oikeuden, alueella myös loppiaiseen ja helatorstaihin liittyvän, työajan pidentämistä (sisääntekoa) edellyttävän palkkauksen osalta, vaikka direktiivin sanamuoto koskee palkkausta vain neljän viikon vähimmäisvuosiloman osalta. Perustellusti voi katsoa, että tiettyjen päivien (arkipyhien) määrääminen kokonaan palkattomiksi vapaapäiviksi on työajan sääntelyä ja siten työaikadirektiivin kautta unionin oikeuden alalla toimimista. Vastaavasti loppiaisen ja helatorstain työaikaan ja palkkaukseen liittyvä työehtosopimusten enimmäissääntely kohdistuu työaikadirektiiviin kun sitä luetaan SEUT 151 artiklan osoittamien unionin ja jäsenvaltioiden - tavoitteiden, joita ovat työehtojen parantaminen ja työehtosopimustoiminta, valossa. Tätä kantaa ei myöskään kumoa tuomio Comisiones obreras (CC.OO), 1 joka toteaa, miten työaikadirektiiviä lähtökohtaisesti ei sovelleta palkkaukseen. Niin ikään EUtuomioistuimen määräys Vorel 2 totesi, miten direktiiviä ei periaatteessa sovelleta palkkaukseen, samoin määräys Grigore. 3 Myöskään SEUT artikla ei estä tulkintaa, jonka mukaan direktiivi, luettuna SEUT 151 artiklan tavoitteiden valossa, myös palkkauksen osalta riittää vetämään asian unionin oikeuden alaan. Sellainen tulkinta ei merkitse tietyn palkkatason edellyttämistä, joka on SEUT artiklan nojalla jäsenvaltioiden ja niiden työmarkkinaosapuolten tehtävä (Del Cerro Alonso 4 ). Näin ollen loppiaiseen ja helatorstaihin liitettävä sääntely koskee direktiivin tarkoittamaa työaikaa. Viittä viikkoa pitempien vuosilomien lyhentäminen Jäsenvaltioilla ei ole direktiivin 15 artiklan sanamuodon mukaan velvollisuutta (vaan oikeus) sallia ja edistää neljää viikkoa pitemmän vuosiloman sisältäviä työehtosopimusmääräyksiä. Kun direktiiviä luetaan SEUT 151 artiklan unionin ja jäsenvaltioiden tavoitteeksi vahvistaman työehtojen parantamisen periaatteen ja SEUT 151 artiklaan sisältyvän työmarkkinaosapuolten keskinäisen vuoropuhelun (joka kattaa myös työehtosopimustoiminnan) valossa, päädytään tältäkin osin Dominguez tapauksesta 5 huolimatta tulkintaan, jonka mukaan pitkien vuosilomien lyhentämisessä toimitaan unionin oikeuden alalla. Perusoikeuskirjan soveltuminen Lomarahojen, loppiaisen ja helatorstain työaikasääntely sekä vuosilomien lyhentäminen ovat työaikadirektiivin kautta perusoikeuskirjan soveltamista edellyttävää unionin oikeuden alueella toimimista. Perusoikeuskirjalla on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaan sama oikeudellinen arvo kuin EU:n perussopimuksilla. Se on siten vaikutukseltaan yhtä vahva kuin vaikkapa tavaroiden tai palvelujen vapaa liikkuvuus EU:n sisämarkkinoilla. Perusoikeuskirja on myös oikeudellisesti sitova. 1 Asia C-266/14 Federación de Servicios Privados del sindicato Comisiones obreras (CC.OO), 48 kohta. 2 Asia C-437/05 Vorel, 32 kohta. 3 Asia C-258/10 Grigore, 83 kohta (saatavilla vain ranskaksi ja romaniaksi). 4 Asia C-307/05 Del Cerro Alonso, kohta. 5 Asia C-282/10 Dominguez.

11 Lausunto 11 (28) EU:n perusoikeuskirjan sovellettavuudesta sen 51 artikla sanoo, että se on osoitettu jäsenvaltioille silloin kun ne soveltavat unionin oikeutta. Lakiesitysluonnos (s. 16) asiallisesti toistaa tämän todetessaan, että perusoikeuskirja on oikeudellisesti sitova silloin, kun sovelletaan EU-oikeutta. Todellisuudessa soveltamisala on oikeuskäytännön mukaan laajempi. EU-tuomioistuimen suuri jaosto totesi sinänsä aiempaan oikeuskäytäntöön tukeutuen - maamerkkiratkaisussaan C-617/10 Åkerberg Fransson, 21 kohta, johtopäätöksenään seuraavaa: Koska perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia on siis noudatettava silloin, kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan, sellaisia unionin oikeuden alaan kuuluvia tilanteita ei voi olla, joihin kyseisiä perusoikeuksia ei sovellettaisi. Unionin oikeuden sovellettavuus merkitsee perusoikeuskirjassa taattujen perusoikeuksien sovellettavuutta. (korostus tässä) Hienous on siinä, että ei vain soveltamisalaan vaan laajemmin unionin oikeuden alaan kuuluvat tilanteet riittävät laukaisemaan perusoikeuskirjan soveltamisen. Kyseessä ei tarvitse olla esimerkiksi direktiivin implementointitilanne. Lainsäätäjä voi muutenkin toimia unionin oikeuden alalla, kuten myös kansalliset tuomioistuimet. Ratkaisun Åkerberg Fransson mielessä työaikadirektiivin 7 artiklan määräämä neljän viikon palkallinen vähimmäisvuosiloma muodostaa unionin oikeuden alan rajat lomarahojen leikkauksen EU-oikeudellisen aseman määrittelyssä. Kun lomarahojen leikkaus edellä kerrotusti kohdistuisi myös tuohon palkalliseen loma-osuuteen, väistämättömänä johtopäätöksenä on se, että leikkaus muodostaa vähintään tilanteen, joka kuuluu unionin oikeuden alaan. Estettä ei ole tulkita tilannetta myös niin, että leikkaus tulee työaikadirektiivin 7 artiklan osoittamalle unionin oikeuden soveltamisalalle. Kyse on siis siitä, että työaikadirektiivin 7 artiklan vuosilomasäännös vetää lomarahojen ilmoitetun leikkauksen unionin oikeuden sisään, jolloin myös leikkaukseen liitettäväksi ilmoitettu enimmäissääntely olkoonkin määräaikaista - työntekijöille edullisempien työehtosopimusmääräysten estämiseksi ja/tai mitätöimiseksi alistuu unionin perusoikeuskirjan määräysten soveltamiselle. Vastaavasti loppiaisen ja helatorstain työaikasääntely sekä vuosilomien lyhentäminen on työaikadirektiivin, luettuna SEUT 151 artiklan valossa, kautta unionin oikeuden alueella toimimista johtaen perusoikeuskirjan soveltumiseen. Työehtosopimusten enimmäissääntelystä perusoikeuskirjan kannalta EU-oikeudessa on painavat perusteet pitää myös määräaikaista työehtosopimusten enimmäissääntelyä yhteensopimattomana perusoikeuskirjan kanssa. Lakiesitysluonnos ei mitenkään erittele mainitsemaansa, perusoikeuskirjan kollektiiviselle neuvotteluoikeudelle ja työehtosopimuksille antamaa suojaa. Erittely on välttämätöntä esitetyn työehtojen enimmäissääntelyn EU-oikeudellisen aseman arvioinnissa. Työehtosopimusten solmimista ja sopimusten asemaa koskeva perussäännös on perusoikeuskirjan (POK) 28 artikla. Siinä vahvistetaan otsikon Neuvotteluoikeus ja oikeus työtaistelutoimiin alla, että

12 Lausunto 12 (28) Työntekijöillä ja työnantajilla tai näiden järjestöillä on unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti oikeus asianmukaisilla tasoilla neuvotella ja tehdä työ- ja virkaehtosopimuksia sekä oikeus ryhtyä eturistiriitatilanteissa etujensa puolustamiseksi työtaistelutoimiin, lakko mukaan lukien. Ensin on syytä käsitellä POK 28 artiklan sanamuodon viittausta neuvotteluoikeuteen kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Käsiteltävien työehtojen leikkaukseen liitettävän enimmäisnormin yhteensopivuutta unionin oikeuden kanssa saatetaan perustella tällä sanamuodolla. Sellainen perustelu ei ole kestävä. Kun leikkaus muodostaa unionin oikeuden alaan kuuluvan tilanteen, perusoikeuskirjan sisältämä työehtosopimusoikeuden sääntely saa etusijan suhteessa kansalliseen lainsäädäntöön tai käytäntöön (asia 6/64 Costa v ENEL). Työehtosopimusten yhteydessä tämä konkretisoitui tapauksessa C-271/08 komissio v Saksa, ns. AKA tapaus, 43 kohta. Siinä EU:n perusoikeuskirja syrjäytti Saksan perustuslain järjestäytymisvapauden ja siihen nojaavan kollektiivisen neuvotteluoikeuden sääntelyssä. Toiseksi on huomattava, että EU-tuomioistuin tunnustaa sopimusosapuolten autonomiaan sisältyvän oikeuden määritellä vapaasti etujensa tasapaino; ks. esim. ratkaisu C-297/10 ja C-298/10, Hennigs ja Mai, 66 ja 92 kohta. Työehtojen enimmäissääntely järkyttäisi tasapainoa radikaalisti työnantajapuolen eduksi. Kysymyksessä olisi olennaisesti vakavampi kuin ratkaisusta C-131/12 Google Spain, 81 kohta, ilmenevä potentiaalinen puuttuminen perusoikeuksiin, joka siinä riitti syrjäyttämään sisämarkkinoilla toimivan yrityksen taloudellisen intressin. Kolmanneksi: keskeisestä oikeuskäytännöstä on vielä palattava mainittuun AKA-tapaukseen (C-271/08). Siinä EU-tuomioistuin suojasi POK 28 artiklaa sovellettaessa erään julkisen sektorin työehtosopimuksen perusolemuksen lausuen seuraavasti (49 kohta): On lopuksi syytä todeta, että toisin kuin työmarkkinaosapuolten sopima kunnallisten työntekijöiden eläketason kohentamisen tavoite, laitosten ja yritysten nimeäminen esillä olevan kaltaisessa työehtosopimuksessa ei liity kollektiivisen neuvotteluoikeuden perusolemukseen. Eläketason kohentaminen palkkaukseen liittyvien sopimusmääräysten kautta oli neuvoteltavien työehtojen piirissä. Tuomio ilmentää yleisesti työehtosopimusten perusolemusta, ts. työehtojen parantamisen periaatetta, ja on radikaalissa ristiriidassa työehtojen leikkaukseen liitettävän, työehtosopimuksia koskevan enimmäissääntelyn kanssa. Tämä tuomio on sopusoinnussa myös sen kanssa, että ns. Viking Line ratkaisussa (79 kohta) vahvistettiin, miten unionin taloudellisten ja sosiaalisten päämäärien vertailu (tasapainotus) sidottiin juuri SEUT 151 (ex EY 136) artiklan sisältämään työolojen parantamisen periaatteeseen ja sosiaalidialogiin. Neljänneksi on korostettava, että unionin tuomioistuin tukeutuu vakiintuneesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vastaavaan oikeuskäytäntöön (ks. esim. ratkaisu Viking Line, 86 kohta EIT:n senhetkisen käytännön osalta), mitä myös POK 52.3 ja 53 artiklat edellyttävät. Nykyään sitä edustaa työehtosopimusten osalta EIT:n mainittu ratkaisu Demir, jonka mukaan oikeus työehtosopimusneuvotteluihin on nykyään olennainen osa ammatillista järjestäytymisvapautta (154 kohta). Seurauksena on Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 11.2 artiklan rajoitusperusteiden soveltuminen, johon työehtojen leikkauksen perusteeksi

13 Lausunto 13 (28) ilmoitettu kilpailukyvyn parantamishanke kansallisine perusteluineen ei voi sisältyä. Myöskään työnantajapuolella ei ole sellaisia EIS 11.2 artiklan tarkoittamia oikeuksia, joiden turvaamiseksi oikeutta työehtosopimusneuvotteluihin ja sopimuksiin voitaisiin rajoittaa. Viidenneksi on todettava POK 28 artiklan kytkentä ILO-sopimusten valvontakäytäntöön, jonka merkitys EU-oikeudessa tunnustettiin implisiittisesti esimerkiksi ratkaisussa C-438/05 Viking Line, 43 kohta, katsottaessa, että ILO-sopimus nro 87 sisältää lakko-oikeuden, mikä perustuu juuri sopimuksen valvontakäytäntöön. 6 Tämä sopimus on POK 53 artiklan tarkoittamalla tavalla unionin kaikkien jäsenvaltioiden ratifioima, mistä osaltaan johtuu, ettei POK 28 artiklaa voida tulkita ja soveltaa mainitusta valvontakäytännöstä poikkeavasti. Seurauksena on, että edellä otsikon ILOn yleissopimukset alla todettu kollektiivisen neuvotteluoikeuden määräaikaistenkin rajoitusten oikeuttamisen sitominen hätätilasektorien joita Suomessa ei ole - olemassaoloon on myös POK 28 artiklan mielessä välttämätöntä. Yhteenvetona on todettava, että POK 28 artiklalle on ominaista ensinnäkin EU:n omasta oikeudesta johtuva kollektiivisen neuvotteluoikeuden ja sopimusten vahva suoja. Lisäksi sen yhdenmukainen samalla ihmisoikeusperusteinen - tulkinta ja soveltaminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ILO:n sopimusten kanssa pakottaa johtopäätökseen, että - myös määräaikaista lomarahaa, loppiaisen ja helluntain työaikajärjestelyjä sekä vuosilomien pituutta koskevien työehtosopimusten enimmäissääntelyä on pidettävä yhteensopimattomana perusoikeuskirjan kanssa. Edellytämme, että hallitus luopuu enimmäissääntelystä myös tällä perusteella. Sairausajan karenssipäivä ja palkan leikkaus Lakiesitysluonnokseen sisältyy myös sairausajan pakollinen karenssipäivä ja sairauspäivien palkan pakollinen leikkaus 80 %:iin. Molempiin osioihin liittyisi paremmat työehtosopimusmääräykset määräajan estävä sääntely. Työsopimuslain (55/2000) 13 luvun 7 :ssä säädetään, mistä työsopimuslain säännöksistä työnantajien ja työntekijöiden valtakunnalliset yhdistykset voivat poiketa työehtosopimuksella. Näihin kuuluu muun muassa mahdollisuus poiketa sairausajan palkkaa koskevista säännöksistä, mitä säännöstä nyt esitetään muutettavaksi. Tätä säännöstä on perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan tarkasteltava perustuslain 80 :n 1 momentin valossa siltä osin kuin se koskee asioita, jotka perustuslain mukaan "muuten kuuluvat lain alaan" (PeVM 41/2000). Nykyistä työsopimuslakia säädettäessä lähtökohtana oli, että työnantaja maksaa sairausajan omavastuuajalta palkan. Perustuslakivaliokunta piti tuolloin ongelmallisena sitä, että työehtosopimuksella voitaisiin poiketa tästä säännöstä. Valiokunta viittasi tässä perustuslain 19 :n 2 momenttiin, jonka mukaan jokaiselle taataan lailla oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa sairauden aikana. Valiokunta totesi, että sairauspäivärahan omavastuuajan valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on ennen perusoikeusuudistusta otettu huomioon työntekijöiden lähtökohtainen oikeus saada vastaavana aikana palkkaedut työsuhteen perusteella. Lopputulos oli kuitenkin se, ettei valiokunta nähnyt asiassa mitään ongelmia. (PeVM 41/2000.) 6 Valvontakäytännön unionin oikeudessa tunnustetusta merkityksestä viittaamme esimerkkinä neuvoston asetukseen yleisestä tullietuusjärjestelmästä 978/2012/EU, 9, 15 ja 19 artikla, joissa on viittaukset asianomaisten kansainvälisten sopimusten valvontakäytäntöön. Asetusten liitteet (liite III asetukseen 732/2008 ja liite VIII asetukseen 978/2012) sisältävät muun muassa Kansainvälisen työjärjestön yleissopimukset nro 87 ja 98.

14 Lausunto 14 (28) Nyt luonnoksessa esitetään itse lakiin yhden päivän omavastuuta, minkä jälkeen palkkaa leikattaisiin 80 %. Tämä olisi varsin dramaattinen huononnus verrattuna siihen, että työehtosopimuksissa on yleensä korkeintaan vain yhden päivän omavastuu, minkä jälkeen työnantaja maksaa palkan jäljelle jääneeltä sairausvakuutuslain omavastuuajalta. Kyse on siis aivan erilaisesta tilanteesta kuin nykyistä työsopimuslakia säädettäessä. Käytännössä tämä merkitsisi sitä, ettei aikaisemman lainsäädännön pohjana ollut oletus siitä, että sairausajan palkka korvaa sairauspäivärahan omavastuuajan, enää toteutuisi. Esityksen toteutuminen merkitsisi käytännössä sitä, että työntekijän perustoimeentulo saattaisi sairauspäivärahan perusteena olevista ansioista riippuen jäädä omavastuuajalta pienemmäksi kuin sairausvakuutuslain mukainen päiväraha. Perustoimeentulon varmistamiseen sairauden ajalta on suhtauduttu varsin vakavasti. Esimerkiksi työttömyyskassat maksavat työttömyyspäivärahaa sairausvakuutuslain omavastuuajalta, vaikka työntekijä ei tuolloin olekaan työttömyysturvalain edellyttämällä tavalla työvoimaviranomaisten käytettävissä vaan sairaana. Tältä osin kyse on perustuslain 19 2 momentin edellytysten toteutumisesta. Luonnoksessa esitetään, ettei omavastuuta olisi, jos kyse on ammattitaudista tai työtapaturmasta. Epäselväksi jää, miten käytännössä varmistettaisiin se, että työntekijä saisi palkkansa kansainvälisen työjärjestön (ILO) työvammatapauksia koskevaa yleissopimusta nro 121 ja laivanisännän vastuuta koskeva yleissopimusta nro 55 mukaisesti ottaen huomioon, ettei työtapaturman tai ammattitaudin todentaminen aina ole helppoa ja että saatavien vanhentumisaika on suhteellisen lyhyt. Näillä perusteilla pidämme sairausajan karenssipäivän ja sairausajan palkan ehdotettua sääntelyä perustuslain 19.2 :n tarkoittaman perustoimeentulon turvaamisen ydinalueeseen puuttumisena, mitä ei voida oikeuttaa lakiesitysluonnoksen vaikutuksiltaan epämääräisillä perusteluilla. Karenssipäivään ja sairausajan palkkaan työehtosopimusten osalta liittyvä enimmäissääntely puolestaan kohdistuu ammatillisen yhdistymisvapauden ydinalueen suojaan, eikä enimmäissääntelyä voida tästä syystä toteuttaa tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä. Oleellisempaa on, että myös tämän enimmäissääntelyn, ollakseen perustuslainmukaista, tulisi määräaikaisenakin täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ILO-sopimusten asettamat tiukat vaatimukset. Näin ei ole, kuten edellä on osoitettu. Yhteenveto ihmisoikeusvelvoitteiden ja EU-oikeuden kannalta Koko ehdotettu, työehtosopimuksia koskeva enimmäissääntely on edellä esitetyillä perusteilla ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ILOn yleissopimusten nro 87 ja 98 kanssa. Kyseiset sopimusvapauden rajoitukset eivät ihmisoikeusvelvoitteiden loukkaamisen vuoksi ole perustuslain mukaisia edes poikkeuslailla säädettyinä (PL 22, PeVM 25/1994 ja esim. Veli-Pekka Viljanen, Perusoikeuksien rajoittaminen, teoksessa Hallberg ym, Perusoikeudet, WSOY Pro 2011, s ). Lomarahaa, loppiaisen ja helatorstain työaikajärjestelyjä sekä vuosilomien pituutta koskevien työehtosopimusten enimmäissääntelyä on edellä esitetyillä perusteilla pidettävä yhteensopimattomana EU:n perusoikeuskirjan kanssa. Enimmäissääntelyä ei voida toteuttaa loukkaamatta SEU 4.3 artiklan mukaista lojaliteettiperiaatetta ja EU-oikeuden etusijaa. Loppiaisen ja helatorstain työaikasääntely on ristiriidassa Suomea valtiosopimuksena ja kansallisena lakina sitovan Euroopan sosiaalisen peruskirjan kanssa.

15 Lausunto 15 (28) Nykytilan arviointi Vaikutusarviot Hallituksen esitysluonnoksen nykytilan arviointia koskevassa osiossa on nähtävissä tarkoitushakuisuutta ja ainakin yksipuolisia näkemyksiä. Esityksessä todetaan, että Suomessa on varaa pidentää työaikoja. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että palkansaajien keskimääräinen viikkotyöaika jää Suomessa EU:n keskiarvon alapuolelle ja vuosityöaika OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Esityksessä ei huomioida mitenkään sitä seikkaa, että Suomen työvoimarakenne poikkeaa useista EU maista. Suomessa lähes puolet työssäkäyvistä on naisia ja valtaosa naisista työskentelee kokoaikatyössä. Vertailtaessa maita keskenään on tällä tekijällä merkittävä vaikutus. Mikäli kokoaikatyötä tekevien viikkotyöaikaa pidennettäisiin, koskisi se Suomessa tyypillisesti sekä miehiä että naisia. Vaikutukset perheisiin olisivat voimakkaammat kuin maissa, joissa miehet tekevät tyypillisesti kokoaikatyötä ja naiset joko eivät osallistu yhtä yleisesti työmarkkinoille tai he työskentelevät tyypillisesti osa-aikaisesti. Maiden välisissä työaikavertailuissa eri tilastot antavat hyvin erilaisen viestin suomalaisten työaikojen pituudesta verrattuna muihin EU maihin. Tilastot ovat riippuvaisia työajan määrittelystä ja mittauksen kohteesta. Yleisesti ottaen yrittäjien työajat ovat palkansaajia pidemmät. Pisimmät työajat ovat maissa, joissa yrittäjien osuus työssäkäyvistä on suuri ja toisaalta työn tuottavuus on maavertailussa keskimääräistä heikompi. Vauraammissa, korkean arvonlisäyksen maissa työajat ovat keskimäärin lyhempiä kuin matalan arvonlisäyksen maissa. Esityksessä ei myöskään millään tavoin oteta ota huomioon sitä, että tarkasteltaessa työaikojen merkitystä kilpailukykyyn, työajan pituuden merkitys on rajallinen. Tärkeintä tuottavuuden ja kilpailukyvyn kannalta on se, mitä työaikana tehdään ja miten työn häiriötekijät minimoidaan. Yleistä Hallituksen esitysluonnoksen taloudelliset sekä työllisyyttä ja ostovoimaa koskevat vaikutusarviot ovat puutteellisia ja perustuvat liiaksi oletuksiin. Myös sukupuolivaikutuksia koskevat arviot ovat ohuita ja puutteellisia. Puutteelliset vaikutusarviot heikentävät esityksen uskottavuutta, mutta toisaalta antavat myös väärän kuvan sen vaikutuksista. Esityksen tarkoituksena on parantaa yritysten kilpailukykyä. Työvoimakustannuksia olennaisempaa kansainvälisen kilpailukyvyn kehittymisessä on yritysten kyky tehdä tuote- ja palveluinnovaatioita ja uudistaa sisäisesti käytäntöjään. TEKESin vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan vain 25 % organisaatioista täytti innovatiivisen organisaation määritelmän, eli ne olivat edellisen kahden vuoden aikana joko uudistaneet merkittävästi tai kehittäneet kokonaan uusia tuotteita tai palveluja.

16 Lausunto 16 (28) Taloudelliset vaikutukset Tietoiset virheet laskelmissa Taloudelliset vaikutukset ovat monin paikoin puutteellisesti selvitetty. Tämä myönnetään lakipaketissa suoraan: laskelmissa ei ole voitu vielä ottaa huomioon kaikkia lainvalmistelun yhteydessä täsmentyneitä laskentaan vaikuttavia tekijöitä ja valmistelussa on noussut esille tarpeita tehdä laskelmiin tarkennuksia. Laskelmissa on siis tietoisesti lukuisia pienempiä ja suurempia virheitä, joita ei tässä vaiheessa ole vielä pyrittykään korjaamaan. Vaikutusten kannalta ratkaiseva palkkavaikutus sivuutetaan täysin Laskelmissa on tehty yksinkertaistavia ja virheellisiä oletuksia laskennan yksinkertaistamiseksi. Laskelmissa oletetaan, että lakisääteiset työehtoheikennykset jäävät pysyviksi eikä niillä ole mitään vaikutusta palkkaneuvotteluihin. Jos työehtoheikennykset kompensoituvat merkittäviltä osin tai kokonaan tulevien vuosien palkkaneuvotteluissa, niin lakipaketin työehtojen heikennyksillä ei ole pitkällä aikavälillä tosiasiallista vaikutusta työllisyyteen. Tämä pudottaa myös pohjan kestävyysvajearviolta, koska se perustuu yksinomaan työllisyysarvioihin. On selvää, että tällaisilla työehtoheikennyksillä on vaikutusta palkkaneuvotteluihin. Tämä myönnetään myös hallituksen esityksen luonnoksessa. Siinä todetaan, että todellisuudessa palkkavaikutus riippuu taloustilanteesta ja neuvotteluvoimasta. Tätä palkkavaikutusta laskelmissa ei kuitenkaan huomioida mitenkään, koska vaikutuksen ennakointiin ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä menetelmää. Vaikutusarviot ovat siis tältä osin tietoisesti yläkanttiin. Vaikutusarvioissa tyydytään mahdollisimman tarkasti arvioimaan sitä mikä on helppo laskea, jolloin lakipaketin todelliset vaikutukset jäävät selvittämättä. Työ- ja virkaehtosopimusten piirissä on n. 85 % palkansaajista. Niin sanotuilla sopimuksettomilla aloilla pakkolakien eriarvoistava vaikutus korostuu, sillä kompensaatiota työ- ja virkaehtosopimuksilla ei voida hakea. Sairauskarenssin vaikutukset selvästi yläkanttiin Sairausajan palkan heikentämisen käyttäytymisvaikutus on laskelmissa arvioitu epärealistisen suureksi. Vaikutusarvioissa oletetaan, että vaikutus sairauspoissaoloihin tulee kaarijoustolla yksi. Tämä oletus tarkoittaa sitä, että leikkausten myötä nykyiset yhden päivän sairastamiset poistuisivat kokonaan ja alle yhdeksän päivän sairausjaksojen sairauspäivistä poistuisi noin 60 %. Oletus on harhaanjohtava. Laskelmien pohjana olleissa kansainvälisissä tutkimuksissa tutkittiin aivan erityyppisiä muutoksia sairausajan palkassa tai päivärahassa, jonka takia niistä havaittua kaarijoustoa ei voi suoraan soveltaa tämän reformin arviointiin. Matemaattista mallia soveltaen ei saada järkeviä vaikutusarvioita, kun laskelmien pohjana olevat tutkimukset tutkivat tosiasiassa eri ilmiötä.

17 Lausunto 17 (28) Vaikutukset julkiseen talouteen ovat epävarmoja ja ylioptimistisia Valitut toimet tuottavat julkiseen talouteen suoria säästöjä työvoimakustannusten alenemisen myötä (lomarahan, vuosilomien lyhennyksen ja sairausajan palkan osalta) ja pidemmällä aikavälillä työpanoksen lisäyksen ja työvoiman tarpeen vähenemisen kautta (arkipyhät, sairausajan palkka, vuosilomat). Suorien säästöjen määräksi on arvioitu 682 miljoonaa ja epäsuorien säästöjen määräksi 856 miljoonaa (koko julkinen talous). Esitysten vaikutukset julkiseen talouteen ovat hyvin epävarmoja, mutta ainakin lyhyellä aikavälillä selvästi miinusmerkkisiä. Lyhyellä aikavälillä toimet säästävät julkiselta sektorilta suoraan 682 miljoonaa euroa. Samalla pienentyvien palkkojen takia verotulot vähenevät 765 miljoonaa euroa, eli kokonaisuutena julkinen sektori jäisi 83 miljoonaa miinukselle. Kun huomioidaan myös työnantajien sosiaaliturvamaksun alennuksen tuoma 847 miljoonan kustannus, niin yhteensä julkinen sektori heikentyisi lyhyellä tähtäimellä jopa 930 miljoonaa. Esityksessä mainittuun 74 miljoonan heikentymiseen päästäisiin vain, jos epäsuorat säästöt toteutuvat täysimääräisesti. Niiden toteutumisesta ei ole kuitenkaan varmuutta, eikä esityksessä ole mukana mekanismeja, joilla epäsuorien säästöjen toteutus varmistettaisiin. Esitysluonnoksen sivun 25 analyysi antaa siten liian myönteisen kuvan sen vaikutuksista julkiseen talouteen lyhyellä aikavälillä. Lisäksi esityksen luvussa 5.2 todettujen lyhyen aikavälin haitallisten työllisyysvaikutusten vaikutus julkisen talouden tasapainoon sivuutetaan täysin. Pidemmällä aikavälillä epäsuorat säästöt toisivat laskelmien mukaan 856 miljoonaa säästöjä julkiselle sektorille. Lisäksi parantuva työllisyys vahvistaisi julkista taloutta. Pitkästä aikavälistä ei tosin voi varmuudella sanoa mitään, koska epävarmuus palkkakehityksestä vaikuttaa ratkaisevasti pitkän aikavälin säästöihin. Epäsuorat säästöt ovat ilmassa Laskelmissa oletetaan että työajan pidentäminen ei vaikuta tuottavuuteen. Tämän perusteella on laskettu suuria epäsuoria säästöjä julkiselle taloudella ja yrityksille arkipyhien poistosta, sairauspäivien vähenemisestä ja pitkien vuosilomien lyhentämisestä. Todellisuus voi olla toinen. Esimerkiksi sairauspoissaolon todellinen kustannus työnantajalle voi vaihdella huomattavasti. Joissain tapauksissa vaikutusta tuotokseen ei ole ollenkaan, vaan työntekijä tekee sairastamisen aikana rästiin jääneet työt myöhemmin ilman eri korvausta. Toisaalta joissain tilanteissa kustannus työnantajalle voi olla huomattavasti palkkaa suurempi, jos yllättävän sairauspoissaolon takia joku suurempi prosessi häiriintyy. Laskelmissa on yksinkertaisuuden vuoksi oletettu, että työajan pidennys ei vaikuta tuottavuuteen, mutta mitään empiiristä perustetta oletukselle ei esitetä. Kohteleeko uudistus kuntia tasapuolisesti? Esityksen tavoitteena on rahoittaa työnantajien sosiaaliturvamaksun alennus työehtoheikennysten tuomilla säästöillä julkiselle sektorille. Työnantajien sosiaaliturvamaksun alentaminen kuitenkin lisää nimenomaan valtion menoja, kun taas esitetyt työehtojen heikennykset tuovat säästöjä pääasiassa kunnille. Kokonaisuus vaikuttaa siis hyvin eri tavalla

18 Lausunto 18 (28) kuntiin ja valtioon. Esityksessä ei käy ilmi, miten valtio siirtäisi kunnille tulleet säästöt työnantajien sosiaaliturvamaksun alennukseen. Tällainen massiivinen rahansiirto saattaa toteutustavasta riippuen kohdella eri kuntia hyvinkin epäreilusti. Toimenpiteet kohdentuvat hyvin epätasaisesti Ehdotusten vaikutukset vaihtelevat merkittävästi aloittain ja yksilökohtaisesti. Suurimpia vaikutukset ovat julkisella sektorilla, jossa lomat ovat pidempiä, lomarahat suurempia ja sairastavuus korkeampi kuin yksityisellä sektorilla. Julkisen sektorin alat ovat tyypillisesti naisvaltaisia, joten esityksen vaikutukset kohdentuvat korostetusti naisiin. Lisäksi sairausajan palkan muutokset kohdistuvat voimakkaammin naisiin ja työntekijäasemassa oleviin, koska heillä sairastavuus on korkeampi. Lomarahojen ja sairausajan palkan heikennykset voivat leikata palkkaa julkisella sektorilla suoraan lähes 4 %, yksityisellä sektorilla hieman vähemmän. Yksilötason vaihtelu on suurta, ja leikkaus voi olla huomattavasti tätä suurempi. Lisäksi työajan pitenemistä seuraava epäsuora palkanleikkaus on julkisella sektorilla enimmillään n. 3,5 %. Näin ollen palkanalennus voi enimmillään olla yhteensä noin 8 %, ja yksilötasolla suurempi. Esitysluonnoksen vaikutusarviot ovat tältä osin vakavasti puutteelliset. Työllisyysvaikutukset ja kestävyysvaje Pitkän aikavälin työllisyysvaikutukset epävarmoja Työllisyysvaikutukset perustuvat pitkälti oletukseen, että lakipaketin tuomat työehtojen heikennykset jäävät pysyviksi. Tästä ei kuitenkaan ole mitään takeita. Itseasiassa on selvää, että työehtojen heikennykset jäävät väliaikaisiksi. Palkoista neuvotellaan säännöllisesti ja pitkällä aikavälillä palkat kehittyvät samaa tahtia tuottavuuden kanssa. Pakkolait eivät pysyvästi muuta työmarkkinoiden neuvottelutasapainoa tai kannustimia palkkamalttiin, joten vaikutus jäänee väliaikaiseksi. Siten myös työllisyysvaikutus jää väliaikaiseksi. Tätä esityksen laskelmissa ei huomioida. Työllisyysvaikutukset perustuvat yhteen laskelmaan, jossa on arvioitu yksikkötyökustannusten alentamisen työllisyysvaikutusta pitkällä aikavälillä. Edellä on kuvattu, että laskelman oletukset eivät ole realistisia. Näillä epärealistisilla oletuksilla paketin vaikutukseksi saadaan henkilön parannus yksityisen sektorin työllisyyteen. Julkisen sektorin työllisyys puolestaan alenee henkilötyövuodella. Vaikka laskelmat ovat hyvin herkkiä tehdyille oletuksille, ja oletukset eivät ole realistisia, tuloksista ei ole tehty herkkyysanalyysiä. Perusteluissa ei ole myöskään arvioitu, millaisella aikavälillä myönteiset työllisyysvaikutukset syntyvät. Siitäkään ei ole arviota, millaisin edellytyksin ja millä todennäköisyydellä positiiviset työllisyysvaikutukset realisoituvat käytännössä. Lyhyen aikavälin työllisyysvaikutukset negatiivisia ja arviot puutteellisia Lyhyen aikavälin työllisyysvaikutukset sivuutetaan esityksessä vain maininnalla ja todellinen vaikutusarvio puuttuu. Yksikkötyökustannusten alentaminen heikentää ostovoimaa, jota seuraava kysynnän lasku heikentää työllisyyttä lyhyellä aikavälillä kotimarkkinasektorilla. Samoin työajan pidennys heikentää työllisyyttä lyhyellä aikavälillä. Esityksen perusteluista (luku 5.2) käy ilmi, että asia on tunnistettu. Esityksessä ei kuitenkaan esitetä arviota,

19 Lausunto 19 (28) kuinka paljon ostovoima heikkenee ja kuinka paljon työllisyys alenee lyhyellä aikavälillä. Tämän arvion puuttuminen vääristää johtopäätöksiä olennaisesti. Lisäksi heikentyvä työllisyys heikentää julkisen talouden tasapainoa lyhyellä aikavälillä. Myöskään tämän vaikutusten suuruutta ei ole arvioitu. Kestävyysvajearvio on ylioptimistinen Esitysluonnoksessa on arvioitu, että toimet pienentävät kestävyysvajetta 0,4 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen. Luku perustuu yksinomaan arvioon yksityisen sektorin työllisyyden paranemisesta hengellä pitkällä aikavälillä. Edellä on kuvattu, että arviot työllisyysvaikutuksista perustuvat virheellisiin ja epärealistisiin oletuksiin. Todellisuudessa pitkän aikavälin työllisyysvaikutus jää arvioitua pienemmäksi, jolloin myös kestävyysvajevaikutus on pienempi kuin arvioitu 0,4 prosenttiyksikköä. Valittujen toimien taloudellisesta välttämättömyydestä Esityksen perusteluissa todetaan, että hallitus alentaa yksikkötyökustannuksia niillä lainsäädännöllisillä keinoilla, joita sillä on käytettävissä. Tämän todetaan olevan vaikeaa, josta syystä hallitus on päätynyt esittämään työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden rajoittamista väliaikaisesti (luku 3.). Perustelu on heikko. Hallituksen käytössä on keinoja, joilla voidaan alentaa yksikkötyökustannuksia ilman, että työehtoihin ja sopimisvapauteen tarvitsee puuttua. Esityksen toimenpiteet ja TSS-oikeudet Esitysluonnoksen perusteluissa säätämisjärjestyksestä todetaan (s. 50), että toimenpiteet ovat välttämättömiä muun muassa sosiaalisten ja sivistyksellisten perusoikeuksien edellyttämän talouden rahoituspohjan turvaamiseksi ja ehdotuksilla pyritään vaikuttamaan siihen, että valtiovalta kykenisi turvaamaan perustuslain 18 :n 1 momentin mukaisesti jokaiselle oikeuden lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Edellä kohdissa 1.2 ja 1.3 on esitetty, kuinka esityksen vaikutukset työllisyyteen ja julkisen talouden tasapainoon ovat lyhyellä aikavälillä negatiiviset. Pitkän aikavälin vaikutusarviot ovat esitysluonnoksessa epärealistisia, eikä mitään varmuutta 0,5 % kestävyysvajevaikutuksesta ole. Luonnoksen sivulla 51 todetaan, että 0,5 % vaikutus julkiseen talouteen syntyy vain, jos toimenpiteiden vaikutus jää pysyväksi. Pysyvä vaikutus syntyy puolestaan vain, jos toimenpiteet eivät vaikuta myöhempään palkanmuodostukseen, minkä olettaminen ei ole realistista. Näin ollen esityksen toimenpiteet eivät pienennä kestävyysvajetta ja siten turvaa julkista taloutta siinä esitetyllä tavalla. Ei siis voida yksiselitteisesti todeta, että esitetyt toimet takaavat julkisen vallan mahdollisuudet turvata TSS-oikeuksia verrattuna tilanteeseen, että niitä ei tehdä. Sukupuolivaikutukset Luonnoksessa esitetyt leikkaukset kohdistuisivat keskimäärin enemmän naisiin kuin miehiin. Toteutuessaan lakiesitys heikentäisi sukupuolten palkkatasa-arvoa, koska esimerkiksi pitkät lomat kompensoivat pienenpää palkka. Esitys olisi näin ollen perustuslain 6 :n tasaarvopäämäärien vastainen. Esitys ei myöskään ole sopusoinnussa perustuslain 6 :n yhdenvertaisuussäännösten kanssa.

20 Lausunto 20 (28) Vuosiloman lyhentäminen (Vuosilomalaki 32, 33 ) Sukupuolivaikutuksiltaan merkittävin on vuosilomien leikkaaminen. Monet niistä aloista, joihin pitkien vuosilomien leikkaaminen vaikuttaa, ovat naisvaltaisia aloja. Näistä suurin on kuntasektori, joka on lähes 80 %:sesti naisvaltainen. Lomien lyhentäminen vahvistaisi myös palkkaeriarvoisuutta sukupuolten välillä, koska esimerkiksi pitkät lomat kompensoivat pienempää palkkaa. Sairausajan palkkaa koskeva sääntely (Työsopimuslaki 2 luku 11 ) Sairausajan palkan leikkaaminen kohdistuisi jossain määrin enemmän naisiin kuin miehiin. Tutkimusten mukaan naisilla on miehiä enemmän lyhyitä sairauspoissaoloja. Siten erityisesti ensimmäisen sairauspäivän karenssi kohdistuu jossain määrin enemmän naisiin kuin miehiin. Naiset ovat myös miehiä useammin ilmoittaneet olleensa sairaana töissä. On siis mahdollista, että lakimuutos entisestään lisää eroa miesten ja naisten välillä sairaana työskentelyssä. Erityisesti pienituloiset, joilla ei ole varaa karenssipäivään tai joiden työaika ei jousta tai jotka eivät voi tehdä etätyötä, tulisivat töihin sairaudestaan huolimatta. Leikkaus kohdistuisi siis enemmän pienituloisiin naisiin. Työnteko helatorstaina ja loppiaisena (Työaikalaki 33 ) Luonnoksesta ei käy ilmi, millainen on loppiaisena ja helatorstaina töitä tekevien sukupuolijakauma. Vaikutusten arvioinnista voi kuitenkin päätellä, että kyseisinä päivinä töitä tekevät ensisijaisesti ne, joiden työpanos on välttämätön monien lakisääteisten yhteiskunnan toimintojen (terveydenhuolto, pelastustoimi jne.) ylläpitämiseksi. Käytännössä nämä työntekijät tekevät usein jakso- ja vuorotyötä. Tämän kaltaista työtä tekeviltä poistuu sunnuntaityökorvaus. Esityksen sisältämillä tiedoilla sen sukupuolivaikutusten arviointi tältä osin jää puutteelliseksi. Lomaltapaluukorvaus (Vuosilomalaki 33 a ) Lomaraha määräytyy vuosilomapalkan mukaan, jolloin lomarahan leikkaus kohdistuu rajuimmin niihin työntekijöihin, joilla on palvelusvuosien perusteella määräytyvä pidempi vuosiloma. Koska nämä alat ovat edellä vuosilomien leikkausta koskevassa kohdassa tarkoitetulla tavalla naisvaltaisia, kohdistuisi myös lomarahan leikkaus rajummin naisiin kuin miehiin. Lakisääteisen lomaltapaluukorvauksen sukupuolivaikutusten arviointi jää annetuilla tiedoilla puutteelliseksi. Yksityiskohtaiset perustelut Työaikalaki: Sunnuntaityö ja loppiaisen ja helatorstain palkattomuus Työaikalakiin ehdotetaan muutosta, jonka mukaan loppiainen ja helatorstai eivät enää lyhennä säännöllistä työaikaa eikä niistä makseta sunnuntaityökorvausta. Lisäksi rajoitetaan valtakunnallisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen mahdollisuutta poiketa laista työntekijän eduksi. Olennainen muutos aiempaan oikeustilaan ja työehtosopimusten määräyksiin on myös työaikalain 33 :n uusi 3 momentti, jonka mukaan työntekijälle ei maksettaisi palkkaa arkipäiville sijoittuvilta loppiaiselta ja helatorstailta, ellei hän ole työssä näinä päivinä.