sopimuskautensa mittaisia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "sopimuskautensa mittaisia"

Transkriptio

1 Ylikansalliset energiatoimitukset ovat vain sopimuskautensa mittaisia Venäjän ja Ukrainan väliset kaasusopimukset nousivat vuodenvaihteessa kansainvälisestikin suuriksi uutisaiheiksi. Jo umpeutuneiden sopimusten uusimista edeltäneet hetket olivat suorastaan myrskyisiä. Ukraina syytti Venäjää imperialistisesta painostuspolitiikasta ja Venäjä Ukrainaa kaasun varastamisesta. Sopimukset syntyivät lopulta nopeasti ja sisälsivät kaksi kiireisintä ratkaisua. Osapuolet sopivat Ukrainan omaan käyttöön toimitettavan maakaasun uudesta hinnasta, joka noudatteli karkeasti kirkko keskelle kylää -periaatetta. Tämä toteutui yllättäen siten, että vaikka Gazprom nosti oman Ukrainan vientikaasunsa hinnan niin sanotulle eurooppalaiselle tasolle se tarjoutui samalla miksaamaan kaasuun sopivan annoksen Turkmenistanista hankkimaansa paljon edullisempaa kaasua. Venäjältä ostettavan maakaasun kallistuminen vaikuttaa suoraan Ukrainan teollisuuden toimintaan. RosBusinessConsultingin laskelmien mukaan sovittu 95 dollarin yksikköhinta leikkaa Ukrainan kemianteollisuudelta sen kansainvälisen kilpailukyvyn. Metallurgisessa tuotannossakin kipuraja olisi lähellä ja kulkisi RBC:n mukaan 103 dollarin kohdalla. Ukrainassa maan johtava teräksenvalmistaja, Mittal Steelin omistama Kryvorizhstal on kuitenkin jo esitellyt oman sopeuttamissuunnitelmansa. Teräsyhtiö aikoo muuttaa tuotantoteknologiaansa siten, että kaasun tarvetta vähennetään käyttämällä rautapitoisempaa malmia ja korvaavana Seuraavaksi maat sopivat odotetusti Ukrainan kautta Eurooppaan kulkevan kaasun transitomaksuista, koska kysymyksessä olivat kolmansien maiden vahvat intressit. Asioiden ratkettua ei enää tarvittu neuvotteluja Ukrainan vaatimista kompensaatioista eli lähinnä Venäjän Mustanmeren laivastotukikohtien vuokrien korotuksista. Sopimusten jälkeen osapuolet kiirehtivätkin kertomaan, etteivät itse hävinneet, joskaan eivät aivan voittaneetkaan. Kaasukonflikti antoi ainakin laajalti vaikuttanutta energiapoliittista opetusta. Se saattoi myös kylvää siemeniä seuraaviin kiistoihin. Romania ihmettelee parhaillaan tuontikaasunsa naapurimaista poikkeavaa markkinahinnoittelua, Valko-Venäjällä odotetaan ensimmäisiä tuntuvia hinnankorotuksia ja Turkmenistan aikoo vielä tänä vuonna korottaa ulkomaille toimitettavan kaasunsa hintaa. Kaasun kallistuminen haittaa Ukrainan teollisuutta energialähteenä kivihiiltä. Kryvorizhstalin mukaan kaasun osuus sen tuotantokustannuksista on nykyiselläänkin vain seitsemän prosenttia. Teräsyhtiö on toisaalta maan modernein ja muiden teräksenvalmistajien kohdalla kaasun kustannusosuus lienee prosenttia. Kaasun kallistumisella tulee joka tapauksessa olemaan suuria kerrannaisvaikutuksia Ukrainan teollisuustoiminnalle. Erityisen haavoittuvaisten avainalojen, kemianteollisuuden ja metalliteollisuuden yhteinen osuus maan bruttokansantuotteesta on 30 prosenttia. Vientituloista niiden osuus on vieläkin suurempi eli 45 prosenttia. T Ä S S Ä N U M E R O S S A : Ylikansalliset energia-toimitukset ovat vain sopimuskautensa mittaisia... 1 Kaasun kallistuminen haittaa Ukrainan teollisuutta...1 Kremlistä poistuva Illarianov: Kaasulta puuttuu selkeä markkinahinta...2 Venäjän ja Saksan kaupassa 40 prosentin lisäys...2 Venäjän investointirahasto valitsi ensimmäiset projektikohteensa...2 Venäjä ja Ukraina sopivat maakaasun hinnasta ja siirtomaksuista...3 Venäläisyritysten ulkomainen velka kasvoi vielä syksylläkin...3 Suomalaisyrityksillä 1,8 miljardia euron sijoitus-kanta Venäjällä...4 Kasvun hidastuminen ei huoleta Venäjän talousministeriä...4 Ennen sopimuksen allekirjoittamista..6 Ulkomaiset investoinnit kääntyivät laskuun Liettuassa...7 EKI-tutkimuslaitos antaa hyviä ennusteita Viron taloudesta...8 Viron vähittäiskauppa uskookasvuunja varautuukovaan kilpaan...8 Uudella Sillamäen-Kotkan laivayhteydellä on suuri rahtipotentiaali 9 Puolan erikoistalousalueille useita uusia investointisopimuksia...10 Puola pyrkii lisäämään omaa kaasutuotantoaan...10 Puola valvoo etujaan EU:ssa...10 Venäjällä laajentunut Reim Group tehostaa myös kiinteistövälitystään. 11 Venäjä ehdotti konttiliikenteen siirtämistä Imatrankosken reitille... 11

2 Kremlistä poistuva Illarianov: Kaasulta puuttuu selkeä markkinahinta Kuusi vuotta Kremlissä presidentin talousasioiden erikoisneuvonantaja toiminut liberaaliekonomisti Andrei Illarionov vaihtoi vuodenvaihteessa kaasukahvan ovenkahvaan. Muutenkin jo tehtävässään kypsynyt Illarionov ei oman ilmoituksena mukaan enää kestänyt loppuminuuteille venytettyjä kaasuneuvotteluja Ukrainan kanssa, toteaa kanadalainen Ukrainan asioihin erikoistunut Ottawassa julkaistava The Ukraine List. Andrei Illarionov oli silti eroilmoituksensa ajankohtanakin Ukrainalle toimitettavan maakaasun hinnoittelun osalta oikeaoppinen ekonomisti. Hän oli ehdottomasti markkinatalouteen ohjaavan hinnoittelun kannalla, mutta kylläkin reunaehdoin. Kaasulle kun hänen mukaansa ei Euroopassa ole olemassa selvää markkinahintaa. Ekonomistin mukaan kaasun hinnoittelun lähtökohtana voivat olla ainoastaan vaihtoehtoiset energialähteet, kuten hiili ja raakaöljy. Niihin nojaava laskelma on kuitenkin melko hankala paikallisten, alati vaihtuvien hintaerojen takia. Ukrainalle korotettu kaasun hinta oli Illarionovin tietojen mukaan silti laskettu periaatteessa samalla kaavalla kuin mihin Saksalle toimitettava kaasun hinta perustuu, kuljetuskustannukset huomioituna. Venäjän vuoden 2005 loppuun saakka soveltamaa 50 dollarin hintaa tuhannelta kaasukuutiolta Illarionov piti venäläisen toimittajan tekemässä haastattelussa vahvasti subventoituna kaupankäyntinä, mikä perustui aikaisempaan, Venäjän kannalta aivan toisenlaiseen ulkopoliittiseen tilanteeseen. Jatkoa ajatellen Andrei Illarionov antoi haastattelussa neuvon kaikille IVY:alueen kaasuntuottajamaille. Kaasuntoimittajien pitäisi laatia sopimuksia, jotka tähtäävät voittojen maksimointiin hieman pitemmällä aikavälillä, eivätkä välittömään rahastukseen bruttomääräisillä hinnoilla. Venäjän investointirahasto valitsi ensimmäiset projektikohteensa Viime vuonna perustettu Venäjän investointirahasto ei ole vielä päässyt käyntiin, mutta sen lähiajan rahoituskohteet on jo suurelta osin vahvistettu. Tänä vuonna aloitettaviin hankkeisiin on varattu 2,4 miljardin dollarin verran rahoitustukea. Investointirahaston ensisijaisia rahoituskohteita ovat infrastruktuuriin ja teollisuuteen liittyvät projektit. Talousministeri German Grefin joulukuussa ensimmäisen kerran julkisuudessa esittelemiin rahoituskohteisiin kuuluu muun muassa useita teiden ja rautateiden rakennusprojekteja. Niistä tärkeimmät ovat Moskovan ja Pietarin välisen moottoritien aloitustyöt sekä kaupunkien välisen junaradan parannustöiden aloittaminen. Uutistoimisto RIA Novostin mukaan investointirahasto aikoo keskittää varoja myös Angara-joella sijaitseviin kohteisiin Siperiassa. Projekti on niin suuri, että siitä tulee suurin teollinen investointihanke Venäjällä kolmeenkymmeneen vuoteen. Venäjän ja Saksan kaupassa 40 prosentin lisäys Venäjä on jo julkistanut kahdenvälisiä ulkomaankauppatietoja vuodelta Ensimmäisinä on annettu tietoja Saksan, Kiinan ja Kazakstanin kanssa käydystä kaupasta. Venäjän ja Saksan välinen kokonaiskauppavaihto kasvoi vuositasolla 40 prosenttia ja sen arvo nousi 32 miljardiin dollariin. Venäjän vienti lisääntyi 52 prosenttia kohoten 20 miljardin dollarin suuruiseksi. Venäjä toi puolestaan Saksasta 12 miljardilla dollarilla, mikä merkitsi 25 prosentin vuosikasvua. Venäjän Kiinan kanssa käymän kaupan kokonaisarvo kasvoi viime vuonna 37,1 prosenttia ja oli arvoltaan 29,1 miljardia dollaria. Kiina nousi tällä Venäjän neljänneksi tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Kokonaisvaihdon jakautumista vientiin ja tuontiin ei vielä ole ilmoitettu. Venäjän ja Kazakstanin välisestä kaupankäynnistä on annettu vasta se ennakkotieto, että kokonaiskauppavaihto kasvoi vuositasolla 35 prosenttia ja ylitti 10 miljardin dollarin rajan. Venäjän koko ulkomaankaupasta on saatu tiedot vasta tammi-marraskuun osalta. Keskuspankin mukaan vienti kasvoi 34,5 prosenttia nousten 220,6 miljardiin dollarin suuruiseksi ja tuonti lisääntyi puolestaan 28,9 prosenttia yltäen 111,1 miljardiin dollariin. Myös Venäjän tullilaitos on esittänyt oman laskelmansa, joka tässä vaiheessa tarjoaa pienemmät luvut kuin mitä keskuspankilta on saatu. Tullin mukaan viennin arvo oli tammi-marraskuussa 217,5 miljardia dollaria ja tuonnin 87,5 miljardia. 2 Toimitus/ Markkinointia Idänkaupan Vientipalvelut/ Muut informaatiotuotteet 12. vuosikerta Oy Compiler Ab Osuuskunnantie 50 B Helsinki Puh. 09) Fax (09) Klaus Lehmuskallio Kaija Pasila-Lehmuskallio Puh. (09) Fax (09) Compiler Trade Web Site Compiler enews Idänkaupan Vientipalvelut -eextra Suomalaisyritykset Venäjällä -tutkimus

3 3 Venäjä ja Ukraina sopivat maakaasun hinnasta ja siirtomaksuista Viisivuotisen sopimuksen mukaan maakaasutoimituksista Ukrainalle vastaa Sveitsiin rekisteröity RosUkrEnergo, jossa omistajina ovat Gazprom. Naftogaz Ukrainy, Gazprombank ja Raiffeisenbank. Yhtiö ostaa Gazpromilta venäläiskaasua hintaa 230 dollaria tuhannelta kuutiolta. lisää sen halvempaan keskiaasialaiseen kaasuun ja myy sekoituksen Ukrainan rajalla hintaa 95 dollaria tuhannelta kuutioilta. Ukrainalle maksettava siirtomaksu sen alueen kautta kuljetettavasta maakaasusta nousee puolestaan 1,09 dollarista 1,60 dollariin tuhannelta kuutiolta 100 kilometrin matkalla. Venäläisyritysten ulkomainen velka kasvoi vielä syksylläkin Venäjän julkisen ja yksityisen sektorin yhteenlaskettu velka ulkomaille oli viime vuoden syyskuun lopussa 228 miljardia dollaria, kolmanneksen BKT:stä. Federaation velka pieneni vuoden kolmannella neljänneksellä 70 miljardiin dollariin. Venäjällä toimivien yritysten velka sen sijaan kasvoi yhä ja oli syyskuun lopussa yli 100 miljardia dollaria. Velkaa lisäsivät yritysten luotonotto, joka kasvatti luottojen velkakannan 78 miljardiin (Lähde: Suomen Pankki. (BOFITViikkokatsaus: Toimittaja Timo Harell. Gazpromin maakaasuhintoja eri maille, dollaria tuhannelta kuutiometriltä ennakkotiedot Saksa 200 Slovakia, Slovenia 180 Länsi-Eurooppa 174* 250* Puola 120 Turkki 75 Viro, Latvia, Liettua Moldova Georgia Azerbaidzhan Armenia Ukrain Valko-Venäjä * Keskiarvo dollariin, ja velkakirjojen liikkeellelasku kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla, joka nosti velkakirjakannan 10 miljardiin. Pankkien ulkomainen velka kasvoi syyskuun lopussa vajaaseen 44 miljardiin dollariin. Rödl & Partner Rödl & Partner Konsu Oy kuuluu maailmanlaajuiseen Rödl & Partner -verkostoon, jolla on yli 60 toimistoa 36 maassa ja henkilöstömäärä on Päätuotteet ovat taloushallinto- ja tilintarkastuspalvelut, verokonsultointi, juridinen sekä liikkeenjohdon konsultointi. Rödl & Partner Konsu Group on Suomen johtava Venäjän-kaupan ja taloushallinnon konsulttiyritys, jolla on palvelutoimistot Suomessa Lappeenrannassa ja Helsingissä sekä Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa. Palveluksessamme on 100 henkilöä, joista noin 30 työskentelee Moskovassa. Yhtiöllä on ISO 9001:2000 laatusertifikaatti sekä AAA-luottoluokitus. Konsernin omavaraisuusaste on 83 % ja liikevaihdon vuotuinen kasvu 30 %. Etsimme suomalaista, tulosvastuullista PAIKALLISJOHTAJAA MOSKOVAAN johtamaan, kehittämään ja kontrolloimaan tytäryhtiömme toimintaa. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kaupallista koulutusta, taloushallinnon tuntemusta sekä hyviä sosiaalisia taitoja. Englannin- ja venäjänkielen taito on välttämätöntä. Hakemukset palkkatoivomuksineen pyydämme lähettämään sähköpostitse, mieluiten mennessä tai viimeistään tammikuun lopussa osoitteeseen com. Tehtävä tulee ottaa vastaan mennessä tai sopimuksen mukaan. Katso tarkemmat tiedot Rödl & Partner Konsu Group

4 Suomalaisyrityksillä 1,8 miljardia euron sijoituskanta Venäjällä Suomalaisyritysten sijoituskanta on Venäjällä 1,8 miljardia euroa ja yhteenlaskettu liikevaihto 1,9 miljardia euroa. Vastailmestyneestä tutkimuksesta selviää myös, että suomalaisyritykset työllistävät Venäjällä noin paikallista työntekijää. Kauppa- ja teollisuusministeriön tilaaman tutkimuksen antamat luvut ovat jopa 2-3 kertaa suuremmat kuin virallisen tilaston luvut. Vuodesta 2004 lähtien ja varsinkin viime vuonna sijoittaneiden yritysten määrä on voimakkaasti lisääntynyt. Lukuihin eivät sisälly aiemmat suuret suomalaisomistukset, jotka ovat siirtyneet ulkomaisiin käsiin. Ennemmistöomistuksilla hallitaan riskejä HRX netti-ilmo :39 Sivu 1 Suomalaisyritykset pyrkivät pitämään suorat rahalliset sijoitukset suhteellisen pieninä. Lisärahoitusta investointeihin haetaan muilta rahoittajilta. Yleensä suomalaiset pyrkivät enemmistöomistukseen, millä halutaan minimoida riskejä. Investointien kannattavuus taataan viemällä sijoituskohteena oleviin yrityksiin teknologiaa ja liiketoimintaosaamista. Voitot sijoitetaan takaisin yritysten toiminnan laajentamiseksi. Suomalaisten sijoitukset ovat suuntautuneet lähialueille Luoteis-Venäjällä ja sen keskukseen Pietariin sekä Moskovaan ympäristöineen. Selvityksen tutkijaryhmä esittelee nyt suosituksia potentiaalisista sijoittumiskohteista. Se pitää esimerkiksi Novgorodia ja Kalugaa hyvinä kohteina, koska niiden kulutuspotentiaali voi olla huomattavasti virallisia tietoja isompi ja ne sijaitsevat myös lähellä suuria asutuskeskuksia. Investoijien on syytä tarkkailla myös eräiden potentiaalisten alueiden kehitystä. Novosibirsk on yksi Venäjän suurimmista kaupungeista, Siperian aluepiirin hallintokeskus sekä kolmanneksi suurin tieteen ja tutkimuksen keskus. Rostovin alue on puolestaan eteläisen federaatiopiirin hallintokeskus, jossa on kehittynyttä teollisuutta ja maataloutta. Investoinnit ja investointiedellytykset Venäjällä -tutkimuksen toteuttivat Etlatieto Oy ja sen venäläinen yhteistyökumppani Solid Invest. Kasvun hidastuminen ei huoleta Venäjän talousministeriä Venäjän talousministeri German Gref pitää vuotta 2005 Venäjän talouskehityksen kannalta myönteisempänä kuin edellistä vuotta, vaikka bruttokansantuotteen kasvu hidastui. Vremja Novostej -lehden vuuodenvaihteessa haastattelema Gref ei nähnyt talouskasvun hidastumista minään vakavana asiana, koska samaan aikaan Venäjän johto sai aikaan puitteet tuotantorakenteen monipuolistamiselle. Tälle uudistusprosessille on nyt olemassa oikeat urat, mutta tie on raskas ja hidas. Grefin mukaan näkyvämpiä tuloksia tuskin saadaan vielä vuonna 2006, mutta seuraavana vuonna kyllä. German Gref uskoo erityisesti uusien erikoistalousalueiden vaikutuksiin sekä perusteilla olevan valtion investointirahaston tarjoamiin mahdollisuuksiin. Venäjän investointiolojen Gref katsoi kaiken aikaa paranevan. Tämä ei vielä näy investointisummissa, mutta kylläkin investointiprojektien suunnitelmallisuudessa. Enää ei Venäjälle tulla suurella kertarysäyksellä, vaan etabloituminen perustuu huolelliseen ennakkovalmisteluun ja sen jälkeen aloitettua tuotantoa kasvatetaan hallitusti vaihe vaiheelta. Tätä Gref luonnehti investointidynamiikan muutokseksi. 4

5 5

6 6 ASIANTUNTIJA: Tohtori Roman Zykov Ennen sopimuksen allekirjoittamista Solmiessaan sopimusta venäläisen osapuolen kanssa yritykset harkitsevat useita monimutkaisia seikkoja, kuten muun muassa säännöksiä, yleistä kauppatapaa, riskejä sekä vastuukysymyksiä. Toisaalta yritykset näyttävät sopimuksia neuvotellessaan ja allekirjoittaessaan aliarvioivan monia vähemmän näkyviä asioita. Tämän artikkelin tarkoitus on kiinnittää huomiota juuri tällaisiin asioihin, jotta sopimuksille luotaisiin hyvät perustat. Ennen neuvotteluiden aloittamista on hyvä varmistua siitä, että tuleva sopimuspartneri on todella olemassa. Olemassaolo selviää paikallisten veroviranomaisten myöntämästä rekisteriotteesta. Koska yritysten on annettava oikeat ja ajantasaiset tiedot veroviranomaisille, rekisteriote voi olla riittävä todiste olemassa olosta joksikin aikaa. Sopimusneuvotteluiden aikana on syytä tarkastaa, että toinen osapuoli on asianmukaisesti edustettu. Venäläistä yritystä edustavan henkilön toimivalta voi perustua joko yhtiöjärjestykseen tai yrityksen myöntämään valtakirjaan. Toimitusjohtajan toimivalta perustuu aina yhtiöjärjestykseen, eikä hän siksi tarvitse valtakirjaa. Yhtiöjärjestyksessä voidaan kuitenkin määrätä, että myös joku muu voi edustaa yhtiötä ilman valtakirjaa. Jos henkilön toimivalta kuitenkin perustuu valtakirjalle, sopimusosapuolen kannattaa varmistaa, että valtakirja on toimitusjohtajan allekirjoittama, ja että siinä on yrityksen virallinen leima (seal). Venäjän laki asettaa kansainvälisille sopimuksille muotovaatimuksen. Sopimukset, joissa ainakin yksi osapuoli on venäläinen henkilö, on tehtävä kirjallisesti. On mainitsemisen arvoista, että muutoin kuin kirjallisesti tehdyt kansainväliset sopimukset ovat mitättömiä, eivätkä ne siksi luo sopimusoikeudellisia velvoitteita eivätkä oikeuksia. Sama luonnollisesti koskee täydentäviä ja lisäsopimuksia, sekä muutoksia jo olemassa oleviin sopimuksiin. Näin ollen jos yritys esimerkiksi solmii kirjallisen sopimuksen ja haluaa myöhemmin muuttaa joitakin sen ehtoja (hinta, toimitusehdot ja ajat, maksut tms.), on ne suullisen sopimisen jälkeen muistettava muotoilla kirjallisesti. Muussa tapauksessa ne ovat mitättömiä. Eräiden sopimustyyppien kohdalla saatetaan edellyttää viranomaisrekisteröintiä. Tämä koskee pääasiassa kiinteää omaisuutta koskevia sopimuksia (rakennukset. rakennelmat, maa). Koska Venäjän virallinen kieli on venäjä, kannattaa harkita sopimuksen laatimista myös venäjäksi. Joissakin tapauksissa viranomaiset (kuten tulli, kilpailu- tai veroviranomaiset, tuomioistuimet jne.) saattavat pyytää yritykseltä kopiota sopimuksesta. Asiakirjojen kielivaatimuksista johtuen vain venäjänkieliset asiakirjat hyväksytään. Tästä syystä on suositeltavaa hankkia autenttinen venäjänkielinen kopio sopimuksesta etukäteen. Osapuolet voivat kuitenkin sopia, että sopimuksen ensisijainen kieli on muu kuin venäjä, esimerkiksi suomi. Lopuksi, venäläisen kauppatavan mukaan sopimusta ei ainoastaan allekirjoiteta, vaan siihen lisätään myös yrityksen virallinen leima (seal). Suosittelemme lisäksi numeroimaan sopimuksen jokaisen sivun ja laittamaan niille allekirjoittajien nimikirjaimet. Roman Zykov toimii lakimiehenä Asianajotoimisto Turkki Kokko Heliö Oy:ssä. Hän on väitellyt venäläisessä yliopistossa sekä suorittanut oikeustieteellisen tutkinnon myös Alankomaissa. Zykov toimi ennen Suomeen tuloaan Alankomaissa avustaen sikäläisiä ja muita eurooppalaisia yhtiöitä niiden Venäjään ja IVY-maihin liittyvissä liiketoimissa. Compiler enews 24 numeroa vuodessa. Kuuden numeron kestotilaushinta vuonna 2005 on 20 euroa + alv 22 %. Jakelu sähköpostitse. Tutustu näytenumeroon tästä!

7 MENESTY VENÄJÄLLÄ! Venäjä-erikoistumisopinnot tarjoavat Sinulle erinomaisen mahdollisuuden syventyä laaja-alaisesti Venäjän-kauppaan, Venäjän hallinto- ja oikeusjärjestelmään, talouteen, historiaan, kulttuuriin sekä kansainväliseen asemaan. VENÄJÄN-KAUPAN ERIKOISTUMISOPINNOT perehdyttävät Venäjän-kaupan keskeisiin osa-alueisiin ja Venäjän talouteen käytännönläheisesti. Koulutuksen toteuttaa Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Seuraavat opintojaksot: Pankit, maksuliikenne ja rahoitus, , Helsinki Tullaus ja sertifiointi, , Helsinki Yrityksen toiminta Venäjällä, , Helsinki Verkkokurssit: Luoteis-Venäjä liiketoimintaympäristönä, , Helsinki Ulkomaisen yrityksen kansainvälistyminen Venäjälle, , Helsinki VENÄJÄ-OSAAMISEN ERIKOISTUMISOPINNOT antavat syvällistä taustatietoa Venäjästä yhteiskuntana ja toimintaympäristönä sekä sen päätöksentekojärjestelmästä. Koulutuksen toteuttaa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian Kotkan yksikkö ja Aleksanteri-instituutti. Seuraavat opintojaksot: Onko venäläinen laiska? Työpaikan muuttunut merkitys Venäjällä , Helsinki Kenellä vastuu lasten hyvinvoinnista? Näkökulmia venäläiseen ja suomalaiseen perhekulttuuriin , Helsinki Ketä kiinnostaa Hanti-Mansia? Näkökulmia Pohjois- Venäjään ja Euroopan Unionin Pohjoiseen Ulottuvuuteen , Helsinki Kansalaisjärjestötoiminta Venäjällä , Helsinki Venäjän-kaupan ja Venäjä-osaamisen erikoistumisopintoja voi yhdistää omien tarpeiden ja kiinnostuksen mukaan. Erikoistumisopinnot voi suorittaa kokonaisuutena (laajuus 30 op) tai yksittäisinä jakoina. Ota yhteyttä! Lisätietoja ja esitetilaukset: HKKK,Pienyrityskeskus, Merja Ryökäs, puh sähköposti: HY, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Kotka Raija Puhakka, puh. (05) sähköposti: Ulkomaiset investoinnit kääntyivät laskuun Liettuassa Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus Liettuaa kohtaan on hiipumassa. Suorien ulkomaisten investointien loppusumma vuodelta 2005 puuttuu vielä, mutta tammi-syyskuussa investoinnit vähenivät 28 prosenttia niiden kokonaissumman jäädessä 1,23 miljardiin litiin. Ulkomaisia investointeja vähensi osaltaan se, että ulkomaalaisomisteiset yritykset eivät enää aikaisemmassa mitassa investoineet voittovaroja takaisin yrityksiin. Ulkomaisten sijoittajien aktiviteetin vähentyminen näkyy myös valtionomaisuuden yksityistämisten vähenemisenä. Viime vuonna yksityistämissopimuksia tehtiin 536 kappaletta, joista valtio sai 314,7 miljoonan litin myyntitulot eli 23,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna Yksityistämiskauppojen supistumisen yhtenä syynä oli juuri ulkomaisten sijoittajien vähäisempi osallistuminen. Esimerkiksi viime vuoden suurimmassa yksityistämisessä, kansallisen lentoyhtiö Lietuvos Avialinijosin (LAL) kaupassa ostajina olivat liettualaiset tahot. Myös Liettuan omien yritysten kotimaiset investoinnit ovat kääntyneet laskuun. Yritykset tähyävät nyt ulkomaille, koska ne pitävät kotimaan markkinoita liian pieninä. Tästä on hyvänä esimerkkinä jo useissa maissa toimiva vähittäiskauppaketju VP Market. Myös Liettuan kohonneet palkkakustannukset ohjaa niitä halvempiin naapurikohteisiin, kuten Kaliningradiin ja Ukrainaan. Keskuspankin mukaan liettualaiset yritykset investoivat tammi-syyskuussa ulkomaille 2,72 miljardin litin arvosta, mitkä oli 36,1 prosenttia edellisvuotista enemmän. 7

8 EKI-tutkimuslaitos antaa hyviä ennusteita Viron taloudesta Jäsenyys Euroopan unionissa on edesauttanut Viron talouskehitystä ennakoitua enemmän. Päättynyt vuosi oli Virolle kokonaisuutena hyvä ja myös tällevuodelle esitetyt arviot ovat lupaavia. Ensimmäisenä vuosiennusteen antanut tutkimuslaitos EKI odottaa Viron bruttokansantuotteen nousevan tänä vuonna kahdeksan prosenttia. Viennissä EKI ennustaa 14 prosentin kasvua. Talouselämän avainsektoreista teollisuustuotannossa ja rakennustoiminnassa päästään yhdeksän prosentin lisäykseen. Vähittäiskaupan osalta EKI:n kasvuennuste on hieman pienempi, kahdeksan prosenttia. Kuluttajahintojen tutkimuslaitos arvioi nousevan tänä vuonna 3,8 prosenttia, mikä ylittää vielä selvästi Maastrichtin sopimuksessa rajana olevan 2,4 prosentin inflaatiotason. Äripäev-lehden haastattelemat IKI:n tutkijat ovat lähinnä huolissaan europrosessin hidastumisesta, ylikuumenneista kiinteistömarkkinoista sekä kokonaan uutena ilmiönä, uhkaavasta työvoimapulasta. Viron talouselämän kilpailukyvyn peruspilarina on tähän asti ollut alhaiset työvoimakustannukset, mutta nyt tätä etua ollaan menettämässä. Työvoimapulan pahiten koettelemilla aloilla ja etenkin rakennusalalla palkkataso on lähtenyt kovaan nousuun. Rakennusalalla yritysten kapasiteetin käyttöaste on EU-maiden korkeimpia ja nousee jo 95 prosenttiin. Ammattitaitoisia rakennusmiehiä on siirtynyt ulkomaille jo noin , joten ammattitaitoisia rakentajia on jo jouduttu tuomaan Ukrainasta ja Puolasta. Tuotanto- ja konsulttipalveluita itäisessä Euroopassa Buslink Oy tarjoaa teollisuudelle omia tuotantopalveluita, alihankintapalveluita sekä konsulttipalveluita itäisen Euroopan kaupassa. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Pietarissa ja Kaunasissa Liettuassa. Venäjän ja Baltian maiden ohella meillä monivuotinen kokemus myös Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Lars Sonckin tie 3 E, Helsinki Telefax: Tutustu tarkemmin palveluihimme ja tuotteidemme kuvastoon: Buslink - ulkoistamispalveluita vaativiin tarpeisiin Viron vähittäiskauppa uskoo kasvuun ja varautuu kovaan kilpaan Postimees-lehden keräämien tietojen mukaan kaikki Viron johtavat vähittäiskauppaketjut aikovat laajentaa toimintaansa tänä vuonna. Eniten uusia myymälöitä aikoo avata liettualainen VP Market -ketju, jonka suunnitelmissa on parikymmentä uutta T-Market-halpamyymälää ja ensimmäisten Maxima supermarkettien perustaminen. Saman lähteen mukaan Tallina Kaubamaja -ryhmään kuuluva Selver aikoo tänä ja ensi vuonna avata yhteensä kymmenen uutta supermarkettia. Niitä perustetaan ainakin Tallinnaan, Narvaan ja Haapsaluun. Loput tulevat maakuntiin toistaiseksi tuntemattomiin kohteisiin. Keskon ja ICA:n yhteinen Rimi-ketju ovat Postimees-lehden mukaan ilmoittaneet laajentumisaikeista, mutta tarkempaa tietoa asiasta ei vielä ole annettu. S-ryhmän Prisma on puolestaan vahvistanut ainakin yhden uuden hypermarketin avaamisen tänä vuonna. Se on tarkoitus perustaa Tallinnaan. Markkinoille on tänä vuonna tulossa myös saksalainen Lidl, jonka on tarkoitus avata ensimmäinen myymälänsä maaliskuussa Pärnussa. Kaikkiaan Lidl tähtää tällä hetkellä 17 myymälän avaamiseen Virossa. Niistä useampi valmistuu jo tänä vuonna. Lidl on ilmoittanut ensisijaiseksi kilpailijakseen halpamyymäläsegmentin markkinajohtajan, Keskon operoiman Säästumarket-ketjun. Ennakkotietojen mukaan Viron koko vähittäiskauppa-ala kasvatti viime vuonna myyntiään 14 prosentilla. Ketjujen kasvuprosenttia ei vielä tiedetä, mutta suurten toimijoiden kohdalla luvut ovat todennäköisemmin tuntuvasti suurempia. Esimerkiksi Selverin tiedetään jo tehneen viime vuonna 140 miljoonan euron myyntituloksen, mikä on 50 prosenttia edellisvuotista parempi. 8

9 Uudella Sillamäen-Kotkan laivayhteydellä on suuri rahtipotentiaali Saaremaa Laevakompaniin sekä Kotkan ja Sillamäen satamayhtiöiden piakkoin käynnistämällä laivayhteydellä Viron Sillamäen ja Kotkan sataman välillä lasketaan olevan paljonkin potentiaalia vastata kasvaviin kuljetustarpeisiin. Autolautta Vironia aloittaa avausmatkalla Kotkan kantasatamasta Narvan tuntumassa sijaitsevalle Sillamäelle helmikuun 17. päivänä. Yleinen liikenne alkaa pian sen jälkeen. Alkuvaiheessa linjan markkinointi painottuu rahtiliikenteen palveluihin. Matkustajaliikenteen osuutta lisätään kevään kuluessa. Reitin potentiaali on suuri. Arvioimme, että Vironialla voisi kulkea runsaat rekkaa vuodessa, kertoo laivalinjaa Suomessa edustavan Stella Navesin toimitusjohtaja Kari Juvas. Laivalinjan suomalaiset osapuolet laskevat kuljetuskysynnän Itä-Suomen ja Itä-Viron välisen tavaraliikenteen varaan. Sillamäen satamasta on yhteys sekä Via Baltica -tiehen että Venäjän rautateiden rataverkkoon. Sillamäen satama tavoittelee asiakkaikseen myös kiinalaisia Virolainen satamayhtiö AS Sillamäe Sadam odottaa lisäksi saavansa osan Kiinan EUmaihin ja Yhdysvaltoihin suuntaavasta tavaraliikenteestä. Satayhtiön pääosakas, Viron entinen liikenneministeri ja pääministeri Tiit Vähi vieraili kesällä Pekingissä tapaamassa Kiinan presidenttiä. Joulukuussa kiinalainen virkamies- ja liikemiesvaltuuskunta kävi puolestaan tutustumassa Tallinnan sataman ohella myös Sillamäen satamaan. Kiinalaiset halusivat selvittää sataman soveltuvuutta gateway-pisteeksi ja jakelukeskukseksi. Aiemmin sotilaskäytössä olleessa Sillamäen satamassa on kunnostettu laiturit, satamalaitteet ja oma paikallinen juna-asema. Lisäksi satamassa on 2,5 kilometriä pitkä putkisto öljynsiirtoa varten. Sillamäen satama on saanut EU:lta luvan ylläpitää noin 600 hehtaarin kokoista vapaavarastoaluetta, jossa yritykset voivat säilyttää tavaraeriään verotta ja tullitta aina kolmeen vuoteen saakka. Vironian on tarkoitus ajaa reittiä kuutena päivänä viikossa. Vajaan 170 kilometrin merimatka taittuu siltä kuudessa tunnissa. Vironia on matkustaja- ja rahtiliikennettä palveleva ropax-alus. Se on entinen Star Wind, joka siirtyi virolaisomistukseen marraskuun alussa. Alus on rakennettu Norjassa vuonna Aluksen pituus on 158 metriä ja leveys 22 metriä. Siinä on 370 matkustajapaikkaa ja sen autokansille mahtuu noin 200 henkilöautoa ja 50 rekkaa. Vironian liikennöintinopeus on 18,5 solmua. 9 Pitäisikö Venäjän tytäryhtiönne hallitustyöskentelyä tehostaa? Konsulttiyhtiö Circes Oy tarjoaa luotettavaa ja asiantuntevaa palveluaan suomalaisyhtiöiden Venäjän tytäryhtiöiden ja osakkuusyhtiöiden hallitustyöskentelyyn. Circesin Veronika Braithwaitella on monivuotinen kokemus Venäjän liiketoimintaympäristöstä. Hän on toiminut Venäjällä useiden länsiomisteisten ja venäläisten yritysten hallituksissa palkattuna ammattilaisena. Paikalliseen talouselämään ja järjestelmään perehtyneen asiantuntijan mukana olo yrityksenne hallituksessa antaa teille parempia mahdollisuuksia valvoa yrityksenne liiketoimintaa sekä seurata markkinatilannetta ja tarjolla olevia mahdollisuuksia. Sama koskee myös riskienhallintaa. Voimme myös organisoida OOO-rajavastuuyhtiöille Supervising board -elimen toimimaan epävirallisena valvojana ja neuvonantajana. Circes Oy:n tytäryritys ZAO Circes on toiminut Moskovasta käsin Venäjällä vuodesta Sillä on käytettävissään laaja ja monipuolinen kontaktiverkko sekä resursseja yrityksenne erilaisiin toimeksiantoihin. Luottamukselliset yhteydenotot: DI Veronika Braithwaite, puh tai

10 Puolan erikoistalousalueille useita uusia investointisopimuksia Puola pyrkii lisäämään omaa kaasutuotantoaan Puolassa useilla eri paikkakunnilla toimivat erikoistalousalueet lisäävät yhä suosiotaan ulkomaisten investoijien keskuudessa. Kysynnän kasvaessa maan hallitus joutuu jatkuvasti käsittelemään ja hyväksymään talousalueiden laajentumisanomuksia. Viime vuoden menestyjiä oli Lodzin erikoistalousalue, jolle 16 uutta yritystä teki investointisopimuksen ja 12 ehti jo käytännössä aloittaa toimintansa. Uusista investoijista suurimman panostuksen aikoo tehdä saksalainen metallituotevalmistaja Haering. Tälle vuodelle ajoittuvia uusia investointeja on jo ehditty julkistamaan. Ensimmäisenä projektina valmistuu sveitsiläisen Faserplastin tuotantolaitos Slupskin erikoistalousalueella. Jo tammikuussa käyttöön otettava tehdas valmistaa muovikomponentteja nosturituotantoa varten. Hollantilainen Hofman-Slubice rakentaa puolestaan puisia ikkunan- ja ovenpokia valmistavan tuotantolaitoksen Kostrzyn- Slubicen erikoistalousalueelle. Ruotsalainen Beckers taas perustaa teollisuudelle erikoismaaleja valmistavan tehtaan Cracow Technology Parkin yhteydessä toimivaan Plastikowa Dolinaan. Italialaisomisteinen IMP-yhtiö aloittaa Swidnicassa PET-standardin muovipullojen uusiokäytön valmistaen niistä polyesterikuituja. Tehdashanketta tukee valtiollinen Eko-Fundusz-rahasto. Perinteisen teollisen valmistuksen ohella erikoistalousalueille on syntymässä myös toisentyyppisiä toimintaa. Puolalais-saksalainen Impel perustaa Legnican erikoistalousalueelle keskuspesulan, joka ryhtyy palvelemaan hotelleja ja sairaaloita Puolan ohella myös Saksassa. Car Technology Production -niminen yritys lisää sekin monipuolistumista, sillä se aikoo aloittaa Krakovan alueella autojen moottoreiden ja komponenttien suunnittelun sekä autojen prototyyppien valmistuksen. Puola hakee uutta energiastrategiaa vähentääkseen riippuvuutta Venäjän öljy- ja kaasutoimituksista. Kiireisimpänä tehtävänä hallituksella on kaasun hankintalähteiden lisääminen. Puolalla on omia merenalaisia kaasuesiintymiä, joilta kaasua tuottavat jo valtiollinen PGNiG-kaasuyhtiö sekä Grupa Lotos -ryhmään kuuluva Petrobaltic. Nyt Petrobaltic aloittaa uusien kaasuesiintymien etsinnän Itämerellä Leban edustalla. Sen yhteistyökumppanina on Landmark Halliburton. Kaasuhankkeen tarkoituksena on selvittää varantojen suuruus sekä montako porauslauttaa tarvittaisiin ja mikä olisi putkistojen tarve. Talouslehti Puls Biznesun mukaan Puolan vuotuinen maakaasuntarve on 13 miljardia kuutiota. Tästä kotimaisen tuotannon osuus on jo 4,3 miljoonaa kuutiota ja määrää halutaan edelleen kasvattaa. Puolan hallituksen vaihtoehtoisiin suunnitelmiin sisältyy myös nesteytetyn maakaasun käytön lisääminen. Tätä varten pitäisi kuitenkin ensin rakentaa maan- tai merenalaisia varastoterminaaleja. Puola valvoi hyvin etujaan EU-budjetin rahanjaossa 1 0 Puolan johto ei peitellyt tyytyväisyyttään kun EU:n joulukuun puolivälissä hyväksytty budjetti siunasi Puolalle 91 miljardin suuruiset avustukset vuosina Puola oli yksi suurimpia voittajia EU: n budjettiratkaisussa ja lisäksi se noteerattiin prosessin kuluessa yhdeksi Euroopan unionin suurvaltioksi, Britannian ja Saksan sekä Ranskan rinnalla. Saksa toimikin rahanjaossa varsin aloitteellisesti Puolan hyväksi. Puolalle korvamerkityt avustusrahat tulevat EU:n eri lähteistä. Rakennerahastoista Puola saa 59,5 miljardia alueellisia kehityshankkeita varten. Hallituksella onkin jo valmiina toimintaohjelma maan viiden köyhimmän läänin maaseutualueiden kehittämistä varten. Nämä alueet sijaitsevat Itä-Puolassa ja niiden kohdalla toimet kohdistetaan maataloustuotannon tukemiseen ja yleisten elinolosuhteiden parantamiseen. Puolalla on tiedossa myös noin miljardi euroa tiehankkeita varten. Keskeisten tieosuuksien parannustöiden ohella varoja saadaan myös moottoriteiden rakentamiseen. Tavoitteena on saada tänä vuonna valmiiksi noin 260 kilometriä uusia moottoritiepätkiä. IDÄNKAUPAN VIENTIPALVELUT Juttuarkisto vuodesta 1998 Sähköiset numerot vuodesta fi/idankaupan/uutisia/ vientipalvelut-muut.html

11 Venäjällä laajentunut Reim Group tehostaa myös kiinteistövälitystään Pietarissa ja Leningradin alueella jo 12 vuoden ajan toiminut lappeenrantalainen REIM Group laajensi viime vuonna Venäjän-toimintaansa myös Ekaterinburgiin, Kaliningradiin, Moskovaan, Nizhni Novgorodiin ja Donin Rostoviin. Uusien toimipisteiden myötä Reim Group Russian henkilöstömäärä nousi 70:een. Reim Group Russian toimintaan osallistuu lisäksi neljä partneria, joista kolme on venäläistä ja yksi amerikkalainen. Venäjällä kattavasti kiinteistöalan asiantuntijapalveluja tarjoava Reim Group on nyt mukana myös välittäjänä paikallisilla nopeasti kehittyvillä kiinteistömarkkinoilla. Sillä on läheistä yhteistyötä suomalaisten rakennusliikkeiden, kuten Lemconin, YIT Lentekin ja ZAO Lipsasen kanssa. Reim Group välittää parhaillaan asuntoja ZAO Lipsasen Pietarin keskusta-alueella rakenteilla olevasta talosta. Asuntojen arvonnousu ja vuokratuotto ovat Pietarissa varsin hyviä. Hinnat kallistuivat viime vuonna noin 25 prosenttia ja nousua tapahtuu varmasti jatkossakin, ainakin sijainniltaan hyvillä alueilla, Reim Groupin toimitusjohtaja Jari Vahviala muistuttaa. Hän arvelee, että nousua tapahtuu varmasti jatkossakin, ainakin sijainniltaan hyvillä alueilla. Vahvialan mukaan rakennusliike Lipsasen uudessa Sovetskaja-kadulla sijaitsevassa kohteessa asuntojen neliöhinnat ovat silti alle esimerkiksi Lappeenrannan keskusta-alueen hintojen. Reim Groupin tuottamiin kiinteistöalan asiantuntijapalveluihin sisältyvät kiinteistöjen isännöinti ja hallinto, tekninen kiinteistöhuolto, täydet kiinteistönvälityspalvelut, juridiset palvelut, taloushallinnon palvelut pääkirjanpitäjäpalveluineen sekä verokonsultointi. Reim Groupiin kuuluu Suomessa EL- Express Oy, joka tuo Venäjältä ja Ukrainasta terästä eri muodoissa sekä kivihiiltä. Tavaraa tuodaan sekä Suomen että muiden EU-maiden markkinoille. Reim Group toimii kotimaassa 14 eri paikkakunnalla ja sen palveluksessa on yli 100 henkilöä. Yhtiöryhmän pääjohtajana on Timo Multanen. Venäjä ehdotti konttijunaliikenteen siirtämistä Imatrankosken reitille Ratahallintokeskus on selvittänyt Kaakkois-Suomen rataverkon kehittämistä. Toimenpideohjelma edellyttää Lahti-Vainikkala-hankkeen lisäksi noin 400 miljoonan euron investointitarvetta vuoteen 2020 mennessä. Suomen ja Venäjän väliset kuljetukset hoidetaan jatkossakin Vainikkalan ja Imatrankosken raja-asemien kautta. Selvityksen aikana Venäjä esitti kuitenkin kehittämisvaihtoehdon, jonka mukaan Losevon ja Kamennogorskin välille rakennetaan uusi rata siten, että tavaraliikenne kulkisi Komennogorskista Viipuriin ja sieltä edelleen Venäjän satamiin ja Suomen puolelle Vainikkalaan. Venäjällä harkittiin myös kontti- ja raakapuukuljetusten siirtämistä Vainikkalan reitiltä Imatrankosken reitille. Kuljetusten siirtäminen on kuitenkin mahdotonta niin kauan kuin Luumäki-Imatra-välin kaksoisraidetta sekä Imatran alueen ratapihojen kehittämistä ja kolmioraidetta ei ole tehty. Seurava Idänkaupan Vientipalvelut ilmestyy helmikuussa. Varaa ilmoitustilasi ajoissa! 1 1 P Bridge to the Baltics ProBalt B ProBalt on viime vuosituhannen lopulta alkaen menestyksekkäästi järjestänyt kaupallisia yhteistyökontakteja suomalais- ja balttiyritysten välille. Yrityksemme Baltiassa toimivien paikallisten yhteistyökumppanien toimintaympäristönsä markkinoiden tuntemus takaa sen, että yhteistyökumppaneiksi valikoituvat kussakin tapauksessa asiakasyrityksen tarpeita parhaiten vastaavat balttiyritykset. Pääasiallinen toimialueemme on Baltia, muttei pelkästään se. Toimenkuvaamme kuuluvat myös markkinakartoitukset ja markkinoihin liittyvä sisällön tuotanto. Tälläkin hetkellä suoritamme erään erityistoimialan ammattilehden toimeksiannosta jatkuvaa, koko Euroopan kattavaa markkinatrendien seurantaa raportoiden niistä kuukausittain. Ota yhteyttä: Kari Nieminen PL Naantali Puh. (02) Mobiili

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen? Donetsk Luhansk Donetskin ja Luhanskin alueella asuu 6,5 milj. ihmistä eli 15% Ukrainan väkiluvusta. Krimin niemimaalla, ml. Sevastopol, asuu lähes 2,5

Lisätiedot

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.

Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan. Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6. Yleiskatsaus Venäjän talouteen, investointeihin ja rakennustoimintaan Rakennus-, LVI- ja energiatehokkuusalan Venäjä- Suomi-seminaari, Tahko 9.6.2011 Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT)

Lisätiedot

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa

Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Venäjän taloustilanne ja suhteet Suomen kanssa Maija Sirkjärvi Siirtymätalouksien tutkimuslaitos BOFIT 16.9.2010 1 Venäjän talous supistui vuonna 2009 voimakkaasti, mutta nousu on jo alkanut 50 40 30 20

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä

VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä VR Matkustajaliikenne Suomessa ja Venäjällä Kouvolan rautatieseminaari 13.12.2011 Ari Vanhanen Matkustajaliikenne VR-Yhtymä Oy VR on kehittynyt yhtä matkaa Suomen kanssa 1857: Asetus Suomen ensimmäisen

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2008

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2008 KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 8 Julkaistavissa 2..7 klo. KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 8 Lokakuu 7 KESKUSKAUPPAKAMARI Aleksanterinkatu 17, PL, 1 Helsinki

Lisätiedot

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa

VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa 28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia

Lisätiedot

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä

Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä Kutsuuko Itä?: Liikemahdollisuudet Venäjällä 1) Venäjä yhä tärkeä Suomen taloudelle 2) Sanktiot eivät ole pääsyy Venäjän-vientimme laskuun 3) Venäjä suuri mahdollisuus, muttei lähitulevaisuudessa 4) Venäjän

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina

Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina Suorat sijoitukset Suomeen ja ulkomaille viime vuosina 17.4.2013 Topias Leino Suomen Pankki Rahoitusmarkkina- ja tilasto-osasto Maksutasetoimisto Esityksen sisältö Mitä tarkoitetaan suorilla ulkomaisilla

Lisätiedot

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009

KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 2009 KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Julkaistavissa..8 klo KESKUSKAUPPAKAMARIN LUOTEIS-VENÄJÄN BUSINESS-BAROMETRI 9 Lokakuu 8 KESKUSKAUPPAKAMARI Aleksanterinkatu, PL, 1 Helsinki Puh.

Lisätiedot

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen

Aspo Pörssin monialatähti. Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Aspo Pörssin monialatähti Konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen Ohjeistus vuodelle 2011 Uusi, 8.12.2011 annettu ohjeistus vuodelle 2011 Aspo kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoittoaan noin 20 %. Osavuosikatsauksessa

Lisätiedot

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT

MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 1 (15) RATKAISU VENÄJÄN MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIT JA MYYNTIPROSESSIT 2 (15) 1. HYVÄT TULOKSET JA KESTÄVÄT KÄYTÄNNÖT TULEVAISUUTEEN Markinvest Oy on liikkeenjohdon ja markkinoinnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009

Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009 Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet

Lisätiedot

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen 1 Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys Tutkimusotos: suuret huolinta- ja kuljetusyritykset

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2015. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 2015 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupassa ollaan kasvuhakuisia Tämän kevään Barometrissä esitimme kolme ylimääräistä kysymystä, joista yksi

Lisätiedot

RATKAISU VENÄJÄN VIENTIIN JA MYYNTIIN

RATKAISU VENÄJÄN VIENTIIN JA MYYNTIIN 1 (11) RATKAISU VENÄJÄN MARKINVEST OY HALLITSEE B2B JA B2C VIENTIPROJEKTIN JA PROSESSIN 2 (11) MARKINVEST OY:N PAALUJA VENÄJÄLLÄ JA TAUSTAA Venäjä toiminta alkoi 1989, alihankinnan valvontaa konepajoissa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä?

Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? 14.5.2009 Itämeri-foorumi Turku Millä keinoin Itämeren alue selviää talouskriisistä? Toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamari Talousnäkymät heikentyneet nopeasti Itämeren alueella BKT:n kasvu,% Maailma

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013. 20.12.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Joulukuu 2013 20.12.2013, Lasse Krogell Alan Yritysrakenne TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Tilastokeskus julkaisi marraskuun lopulla tiedot

Lisätiedot

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä

Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Maksuliikenne ja kassanhallinta Venäjällä Pohjois-Karjalan Kauppakamari Kevätkokous 22.5.2013 Sami Hirvonen Cash Management-johtaja Danske Bank Oyj Savo-Karjalan Finanssikeskus Sisältö Danske Bank-konsernin

Lisätiedot

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Suomen kaupan barometri Kevät 2011. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen kaupan barometri Kevät 11 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: 1 1 8 mrd. Suomen ja Venäjän välinen kauppa 9, 6,7,815,16 3 5 6 7 8 9 1 Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus Tavaroita

Lisätiedot

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia

24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia 2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Laaja valtakunnallinen otanta Vastaajat ovat suuria, keskisuuria ja pieniä yrityksiä koko Suomesta. Yhteensä

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla

Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa YRITYSKUVAUS RASA OY Rasa Oy on suomalainen teollisuusyritys, joka on perustettu 50-luvulla. Rasa Oy toimittaa rakentamiseen liittyviä ratkaisuja, ja sillä on toimipisteitä 12 maassa. Se pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen

Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö. Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Elinkeinoelämä ja Itämeriyhteistyö Rahoitus ja julkisuus Kansallinen Itämeri-tutkijoiden foorumi 24.10.2013, Forum Marinum, Turku Timo Laukkanen Itämeriyhteistyö elinkeinoelämän agendalla Itämeriyhteistyö

Lisätiedot

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA

VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA VILJAKAUPAN RISKIENHALLINTA 26.3.2009 1 Riskienhallinnan yleiset periaatteet ja sovellukset 2 Markkinariskien hallinnan tarve ja lähtökohdat EU:n maatalouspolitiikka kehittyy entistä markkinalähtöisempään

Lisätiedot

NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille

NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille NEFCO:n tarjoamat rahoitusinstrumentit ympäristöalan hankkeille Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO Mikael Reims Manager Green Growth yritysfoorumi Helsinki, 28.5.2013 NEFCO Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 13.10.1999

TALOUSENNUSTE 13.10.1999 TALOUSENNUSTE 13.10.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori

Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta

Lisätiedot

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta

Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta 1 2009/1 Vaasan & Vaasan Kokemuksia Baltian liiketoiminnasta Finpron seminaari 22.1.2009 Harri Roos 2 2009/1 Vaasan & Vaasan -konserni Johtava tuoreleivonnan toimija Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

FINNGULF LNG LNG TERMINAALI

FINNGULF LNG LNG TERMINAALI FINNGULF LNG LNG TERMINAALI YVA-selostus 19.8.2015 Gasum Gasumin vuosi 2014 Liikevaihto 1 079 milj. euroa Liikevoitto 5,1 milj. euroa Taseen loppusumma 1 621 milj. euroa Investoinnit 51,5 milj. euroa Gasumin

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat. Joensuu 23.2.

Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat. Joensuu 23.2. 1 Venäjän kaupan rahoituksen haasteista ja mahdollisuuksista sekä idän markkinoiden nykynäkymistä Päätössanat Joensuu 23.2.2009 Hannu Puhakka 2 Yhteenvetoa viennin näkökulmasta 3 Finnveran osalta Finnverassa

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa

Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa Lehdistötiedote 6.3.2015 Grant Thorntonin tuore Women in Business -tutkimus: Naisten määrä johtotehtävissä laskenut selvästi myös Suomessa Naisjohtajien määrässä on ollut havaittavissa hidasta laskua viimeisen

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Investointitiedustelu

Investointitiedustelu Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Investointitiedustelu Kesäkuu 2015 Sisältö Johdanto... 3 Tiivistelmä... 3 Tiedustelumenetelmä, esitettävät kysymykset ja kattavuus... 3 Teollisuuden ja energia-alan

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Alkaako taloustaivaalla seljetä?

Alkaako taloustaivaalla seljetä? ..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3.

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3. Kehittämiskeskus Oy Häme MAHDOLLISUUKSIEN enäjä asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille 1 Venäjä on Euroopan nopeimmin kasvava markkina-alue. Se tarjoaa

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015

MARA. pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi. Jouni Vihmo, ekonomisti 29.9.2015 pitkän aikavälin näkymät erinomaiset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 9.9.15 Kohti neljättä taantumavuotta kulutusvetoinen kasvu ei tartu investointituotteita vievään Suomeen Päätoimialojen

Lisätiedot

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA

SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA SISÄINEN OHJE SO 21 1 (5) SO 21 KILPAILULAINSÄÄDÄNNÖN HUOMIOON OTTAMINEN STANDARDOINNISSA Vahvistettu :n hallituksessa 2014-09-19 1 Toimintaohjeiden tarkoitus ja soveltaminen Näiden sisäisten toimintaohjeiden

Lisätiedot

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta

Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takaisesta Tilastokeskus - Teollisuustuotanto väheni marraskuussa 15,2 prosenttia vuoden takais... http://www.stat.fi/til/ttvi/2009/11/ttvi_2009_11_2010-01-08_tie_001.html?tulosta Page 1 of 3 Teollisuustuotanto väheni

Lisätiedot

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia.

söverojen osuus liikevoitosta oli 13,5 prosenttia ja suomalaisomisteisten Virossa toimivien yritysten, poikkeuksellisen vähän, 3,2 prosenttia. Helsinki 213 2 Viron nopea talouskasvu 2-luvulla sekä Suomea alhaisempi palkkataso ja keveämpi yritysverotus houkuttelevat Suomessa toimivia yrityksiä laajentamaan liiketoimintaansa Virossa. Tässä tutkimuksessa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:13:53 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU

KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU KONTTILIIKENTEEN KEHITYNÄKYMÄT SUOMENLAHDELLA KYMENLAAKSON KAUPPAKAMARIN LOGISTIIKKAPÄIVÄ 21.5.2008 PROFESSORI JORMA TAINA TURUN KAUPPAKORKEAKOULU PYRIN ANTAMAAN VAIN PIENEN PINTARAAPAISUN TÄLLÄ HETKELLÄ

Lisätiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot Julkaistavissa 8.2.216, klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 215 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä väheni merkittävästi ulkokaupan ylijäämäisen kaupan vuoksi Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Venäjä ponnistelee WTOneuvottelujen

Venäjä ponnistelee WTOneuvottelujen 4 2006 Venäjä ponnistelee WTOneuvottelujen rinnalla CESalueen perustamista Venäjän WTO-jäsenyysneuvottelut ovat käytännössä enää kiinni keskinäisestä sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Amerikkalaisten

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Rahoitusratkaisuja vientiin

Rahoitusratkaisuja vientiin Rahoitusratkaisuja vientiin Monipuolisia vienninrahoituspalveluja vientiyrityksille ja rahoittajille Finnvera edistää suomalaista vientiä tarjoamalla yrityksille sekä vientiä rahoittaville pankeille monipuolisia

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Suomi Venäjä liikenne

Suomi Venäjä liikenne Suomi Venäjä liikenne Logistiikkapäivä, Kotka Lassi Hilska 30.5.2011 Venäjän liikenne? Liikenteen määristä Yhteistyömuodoista ja vaikuttamistavoista Käytännön hankkeista 2 Kuorma-autoliikenne vilkkaimmilla

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Suomen maakaasumarkkinoiden tulevaisuuden näkymiä

Suomen maakaasumarkkinoiden tulevaisuuden näkymiä Suomen maakaasumarkkinoiden tulevaisuuden näkymiä Ympäristöoikeustieteen seuran syyspäivät 6.9.2013 OTM Meri-Katriina Kanervisto Esityksen sisältö 1. Maakaasun asema Suomen energiakentässä 2. Tavoitteet

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT 2 Liuskekaasua Eurooppaan? Forsström & Koljonen 2013. Arvioita liuskekaasun

Lisätiedot

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja

VVO-yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja VVO-yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 Jani Nieminen toimitusjohtaja Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta

Lisätiedot

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 Sisältö Jakautumisen perustelut Jakautumisen hyödyt ja alustava suunnitelma osittaisjakautumiselle Kaksi itsenäistä yhtiötä, Caverion

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema

Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema TALOUSTUTKIMUS OY 20070305 13:33:58 TYÖ 4561.00 TAULUKKO 1005 ss VER % Pk-yritysbarometri 1/2007 Kaikki Päätoimiala Henkilökunnan määrä Vastaajan asema teolli raken kauppa pal -4 5-9 10-19 20-49 50- yrit

Lisätiedot

Yleisten apurahojen hakuohjeet

Yleisten apurahojen hakuohjeet Yleisten apurahojen hakuohjeet 1) Mihin tarkoitukseen rahasto jakaa yleisiä apurahoja? Erilaisia hankkeita tukemalla rahasto haluaa lisätä Suomen ja Norjan välisiä kontakteja sekä lisätä molempien maiden

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Itella Oyj Tulos 2007

Itella Oyj Tulos 2007 Itella Oyj Tulos 2007 15.2.2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tavaravirtojen hallintaan Itella Viestinvälitys kirjeiden, lehtien ja suoramainosten jakelupalvelut Itella Informaatio informaatiologistiikan

Lisätiedot