HAMINA Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Pietarsaaressa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAMINA 2005. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Pietarsaaressa 5.-6.2.2005"

Transkriptio

1 PALAUTEKOOSTE Palautteesta kannattaa erityisesti ottaa opiksi kisoja järjestettäessä, mutta myös kilpailijana on mielenkiintoista lukea järjestäjien kulissien takana tekemistä ratkaisuista sekä muiden kilpailijoiden mielipiteistä. PALAUTETTA, OSA 1 Kilpailukutsu o Väärät viime vuoden mestarit 2004 talvikisojen tulosluettelo teki tepposet, siinä nimittäin vartiot olivat numero-, eivät sijoitusjärjestyksessä. Muuten kilpailukutsua pidettiin hyvänä. WWW-sivut WWW-sivuja pidettiin hyvinä, erityisesti kiitosta saivat keskustelupalsta sekä ajankohtaiset ratamestarin lumitiedotukset. Ilmoittautuminen Netti-ilmoittautumista pidettiin selkeänä. Kisakeskuksessa ilmoittautumispisteeseen olisi ilmeisesti saanut olla vielä enemmän opasteita. Ennakko-ohje Ohjeeseen kaivattiin ajo-ohjeen tueksi myös karttaa Muuten ennakko-ohjetta pidettiin hyvänä ja selkeänä. Ennakko-ohjeen tietoja täydennettiin www-sivuilla mm. lumitilanteen osalta. Varusteluettelo Varusteluetteloa pidettiin hyvänä. Kehuja sai lista suositeltavista varusteista ja ruksattavista ruuduista. Kahdessa kommentissa varusteluetteloa ei pidetty selkeänä, kommenttien perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, miltä osin listassa olisi ollut parannettavaa. Muita kommentteja Lisää etukäteistietoa kaivattiin tehtävistä. Ilmeisesti tehtävien nimet eivät antaneet riittävästi vinkkiä tehtävistä. Haminassa ei ollut omaa tehtäväryhmää yllätystehtäville, joten eri tehtäväryhmiin ripotellut yllätystehtävät jätettiin tarkoituksella arvoituksiksi. Toivottavasti kuitenkin valmistautumista vaativien tehtävien (Yrttitarha, Isostasia, Export, Laivantuomat) nimet antoivat riittävästi vinkkiä. Kisakeskukselle kaivattiin kylttejä sekä ennakko-ohjeeseen ajo-ohjeen tueksi karttaa. Kylttejä olisi kieltämättä voinut olla enemmänkin.

2 Mikä sai vartionne lähtemään partiotaitokilpailuun? Moni vartio oli talvikisassa ensimmäistä kertaa. Kisaan vetivät uudet kokemukset, rakkaus liikuntaan ja luontoon, seuraavien kisajärjestäjien velvollisuudentunto, tähtääminen SM-kisaan, hetken mielijohde, VJ, aiemmat kokemukset pietarsaarelaisten järjestämistä kisoista sekä vartion perinteet. Mikä oli hankalinta kisoihin lähtemisessä? Vaikeuksia vartioille oli tuottanut vartion kasaaminen, varusteiden löytäminen ja pakkaaminen, etukäteen mielessä pyörinyt hiihtofobia, kisasta aiheutuvat matkakustannukset, kuljetuksen järjestäminen, jäsenmaksun maksaminen sekä itsensä motivointi. Aikainen aamuherääminen oli tuottanut vaikeuksia monille. Ruskean ja harmaan sarjan laajennettu osallistumisoikeus Sai kannatusta. Kolmannen vartion jäsenen lainaaminen eri lippukunnasta auttaa huomattavasti vartion kokoamisessa.

3 PALAUTE TEHTÄVISTÄ PÄIVÄSARJAT Paras tehtävä Kisan parhaana tehtävänä pidettiin A:ta ja Puntaria. Yksittäisiä ääniä saivat myös Kartut kumoon, Messi ja Shangalala II Huonoin tehtävä Huonoimpina tehtävinä pidettiin ETA:ta, Messiä sekä Latusuunnistusta. Hajaääniä saivat Kivenheitto ja Hoppu. Tehtäväkohtaiset kommentit on kirjattu yösarjojen palautekoosteeseen.

4 PALAUTE TEHTÄVISTÄ YÖSARJAT Tähän on listattu vain ne tehtävät, joihin kisailijoilla tai järjestäjillä oli erityisiä kommentteja. Yrttitarha o Vähä outo o Ilman kuvia parempi! o Hyvä toteutus tunnistamisesta o Tosi hyvä tehtävä, aikaa liian vähän + interp. Harmitti o Mausteet meni nenään o Monipuolinen; haisteluosa hieno lisä, vaikka chilijauhe nenässä sai vedet silmille Vaklaus (RuHa) o Erilainen Halusimme kisaan tehtävän, jossa kilpailijat tarkkailisivat muita kilpailijoita tai järjestäjiä. Numeropalautteen mukaan tehtävä onnistui kohtalaisesti. Shangalala II o Teeman olisi voinut tuoda paremmin esille o Hyvä, kun sai suorituksen merkkiin o Kiva luovuustehtävä, mutta liian vähän aikaa o Namu o Ihana Halusimme tuoda Shangalala-projektin näkyviin myös partiotaitokilpailuissa. Tästä syystä muokkasimme tehtäväluetteloa vielä Kärppä-Viestin kisakutsun julkaisun jälkeen. Jos ette ole vielä huomanneet, rokotusautojen kuvat ovat nähtävillä netissä osoitteessa Emit o Hyvää vaihtelua tavalliseen suunnistukseen o Reitti ja sää huono o Voiko suunnistuksen toteuttaa helpomminkin... o Rastit helposti löydettävissä o Emitin käyttö epävarmaa o Mistä ihmeen jälkipeleistä tehtäväkäskyssä puhuttiin? Tehtävässä haluttiin esitellä kisailijoille hieman tuntemattomampaa lajia nimeltä hiihtosuunnistus. Jälkipeleillä tarkoitettiin Emit-korttien tallentamia rastivälien aikoja, jotka olivat saatavilla kisakeskuksessa ja joiden avulla olisi voinut vertailla omaa suoritusta muiden suorituksiin. Suunnistuksen todellakin voi toteuttaa helpomminkin, mutta minkäs teet, kun järjestäjistä löytyy liikaa suunnistushurahtaneita Valokuvasuunnistus o Hyvä päättelytehtävä, vaati keskittymistä

5 o Tehtävänanto epäselvä o Hyvä idea, huono toteutus (märkä paperi) o Liian vaikea Suunnistusaiheisia paperitehtäviä on kisoissa aika harvoin. Tehtävästä tehtiin tarkoituksella haastava ehkä liiankin haastava, sillä täysiin pisteisiin ei yltänyt kukaan. Matkatehtävä-tyyppinen toteutus antoi vartioille mahdollisuuden panostaa tehtävään haluamansa määrän aikaa. Isostasia o Paperitehtävä o Tavallinen paperitehtävä Ymmärrämme yskän... Paperitehtävät eivät ole myöskään järjestelytoimikunnan mielitehtäviä. Niitä on kuitenkin pakko olla lähes joka kisassa, koska toiminnalliset tehtävät vaativat järjestäjiltä enemmän resursseja sekä suunnittelu-, testaus-, että toteutusvaiheessa. Nosturi o Ohjeet selostettiin selkeästi o Epäselvä tehtäväkäsky o Aika äly ehkä huonossa paikassa o Palaute loistava juttu Puolihoito o Kaikkien olisi pitänyt saada tehdä se jo päivällä. Trangia-ruuaksi liian monta eri sorttia. o Hyvä, kun sai valita ajan o Olisi voinut olla haastavampaa o Olisi tarvittu ohjeita o Puuro-osio hyvä, A:ssa liian vähän aikaa o Puuro hyvä aamupala, arvostelija jätti hienosti kilpailijoillekin syötävää Halusimme antaa vartioille mahdollisuuden vaikuttaa tehtävän suoritukseen ja ohjata etenemisaikataulua haluttuun suuntaan. Plussakeli kuitenkin vesitti suunnitelmat, ja valitettavan harva vartio ehti tekemään ruuan päivällä. Export o Toimi tällä kelillä, pakkasella ei mielekäs o Kivasti yhdistetty kysymyksiin vastaaminen ja paperin teko Kaikkien paperitehtävien äiti. Poppari o Vaarallinen o Liian helppo ja nopea o Nam! Kiva uus juttu, näkyvä varoitus kuumasta öljystä hyvä tehtäväkäskyssä. Ei retkikeittimellä ole aina pakko tehdä vain makaronimössöä.

6 E.T.A. o Perus. o Tosi tiukka aika. o Tehtävien kesto yli 55 min, liian lyhyt aika o Mistä lyhenne E.T.A. tuli Lyhennettä E.T.A. (Estimated Time of Arrival) käytetään esimerkiksi merenkulussa ja ilmailussa ilmaisemaan arvioitua saapumisaikaa määränpäähän. Arvioitua hitaampi hiihtokeli teki tehtävästä liian vaikean. Vartiot onnistuivat kuitenkin saamaan tehtävästä pisteitä. Pleissaus o Köysi huono / liian jäykkä / vaikea o Ajoitus huono pitkän siirtymän jälkeen Tehtävän haasteellisuus oli tiedossa etukäteen. Saatujen pisteiden (max 3,5/4) perusteella tehtävä ei kuitenkaan ollut mahdoton. Laivantuomat o Pakollista paikallistietämystä o Lukutehtävä vaikea tehdä o Koulumeininkiä, märkä lehtiö o Mielenkiintoinen tehtävätyyppi Ahtaus o Ajatusta, mutta toteutus ei mielekäs o Kivan leppoisa o Kiva, järjestelykykyä testaava tehtävä o Helppo Pritsi o Turhan lyhyt aika o Erikoisvarustelu hauska lisä vaikkei niitä ehtinytkään tehdä o Perus Perustehtävä, johon yritimme tuoda hieman haasteellisuutta lyhyellä suoritusajalla ja leiripaikan erikoisvarustelulla. Venttiili o Hyvät kuvat o Sopivan haastava o Ihan ok, kivempi tehdä kun on vielä energiaa o Kinkkinen o Vaneri aivan liian kovaa Kätevyystehtävien tekemisessä korostuu yleensä työkalujen kunto. Yritimme ennakko-ohjeessa korostaa asiaa.

7 Musta pörssi o Kiva! o Hyvä valinta yörastille kevyt!! o Mukava illan piristys Yörastin ei niin vakava välipalatehtävä. Kivenheitto o Perinteinen arviointi, mitta-asteikon muunnos hyvä o Outo o Liian tiukat virhemarginaalit o Hyvin yhdistetty merimerkit tehtävään, mutta kauimmaisia ei nähnyt kun aurinko paistoi vastaan Puntari o Hyvä nopeustehtävä o Mukava o Just sopivasti aikaa o Sopivan pienitöinen rakentelutehtävä o Paras!!! Yliwoimaisesti Haveri o Hyvät potilaat o Uhrien toiminta sekavahkoa o Rastimiehet ei itekään tienyt mitä tekevät/esittävät o Aika yksipuolinen o Ei todentuntua, pikkutytöt keskenään EA-rastilla? o Turhan helppo o Oikean toimintatavan kertominen rastin päätteeksi olisi ollut kiva Ristiriitaisesta palautteesta päätellen yleisvaikutelma tehtävästä on ollut hieman sekava. Rastihenkilöt olivat ehkä hiukan liian nuoria potilaiksi. Laiva on lastattu o Laivan valinta oli kiva taktikointimahdollisuus o Superkiva! Pietarsaaressa laiva-alkuiset tehtävät tuntuvat kelpaavan UsToRa `98:n hitti oli laivanupotus. Latusuunnistus o Missä latu? o Huono aika ihan loppupuolella kisaa o Mukavan vaativa päättelytehtävä o Hyvä idea suunnistuksen opettamiseksi vaikka omille vartiolaisille o Huonot kynät Talvikalastus o Ärsyttävät kalat

8 o Liian helppo ja yksinkertainen o Supe-kisoihin sopiva o Liian painavat onget o Hauska kevennys Tehtävä ei todellakaan ollut yösarjojen vaatimustasoa vastaava. Alun perin tehtävässä oli tarkoitus käyttää talvisen verkkokalastuksen välineitä. Järven jään alla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vettä ja meren veden päällä ei ollut tarpeeksi jäätä. Tammikuussa huomasimme, että järven pinta oli tehokkaamman ojituksen ansiosta laskenut. Hoppu o Miksi viitoitettu reitti? o Perinteinen o Perus, kiva öljyjuttu o Tylsä o Öljy toi sopivasti vaikeustasoa ja vaihtelua Tehtävässä mitattiin etenemisnopeutta, ei suunnistustaitoa. Öljyllä annettiin tilaa vartion taktikoinnille ja mielikuvituksellisille kuljetustavoille. Arvostelu oli tulospalvelun kannalta hyvin haastava, mutta onneksi valvoja on DI... Kartut kumoon o Ristiriitaisia mielipiteitä o Kiva idea, huonosti toteutettu o Hyvä tehtävä, mutta tylsä lopussa o Ihan jees lopetus kisoille o Säännöt muuttuivat, eikä rastimies ollut varma oikein mistään Pimeys ja sade aiheuttivat hieman ongelmia päiväsarjojen osalta, mutta yösarjoille kentät saatiin priimakuntoon. Paras tehtävä Kisan parhaan tehtävän äänestyksen voitti yösarjojen osalta Puntari. Suosittuja olivat myös Kartut kumoon, Musta Pörssi, Poppari sekä kätevyydet Venttiili ja Pollari. Huonoin tehtävä Vähiten oli tykätty Laivantuomista. Hajaääniä saivat suunnistukset, EA, Talvikalastus, Export ja Yrttitarha.

9

10 PALAUTE YLEISJÄRJESTELYISTÄ Rata (Päiväsarjat) Rataa pidettiin melko helppona. Kisaviikonlopun sää sulatti tehokkaasti hiihtouria. Myös reitin loppuosalla pystyi hiihtämään vielä perjantaina, mutta olosuhteet pakottivat muuttamaan viimeiset rastivälit patikoinniksi. Rata (Yösarjat) o Lauantaina liian pitkiä rastivälejä o Miksi samaa reittiä takaisin? o Keli vaikeutti o Liian helppo ja liian pitkä Lumen häviämisen vuoksi sunnuntain rataa jouduttiin muokkaamaan. Kaikki sarjat etenivät sinisen sarjan reitin, jotta lumesta paljaat rannat saatiin vältettyä. Tämä aiheutti joitakin muutoksia myös rastipaikoissa ja muun muassa latusuunnistuksen rata jouduttiin tekemään uudestaan. Syksyinen keli myös hidasti etenemistä ja johti siihen, että ennakoitua pienempi osa vartioista ehti tehdä Puolihoidon A-osan päivällä. Yksikään vartio ei jäänyt pahasti muista jälkeen ja kaikki saapuivat yörastille kohtuullisessa ajassa. Reittimuutos nopeutti hieman sunnuntain aikataulua. Kisakeskus o + sauna o Tosi mainio o Saunasta iso kiitos o Liian pieni o Huoltajat tykkää o Sauna ei ollut päällä Kisakeskus oli erinomainen myös järjestäjien kannalta. Tilaa ei ollut valtavasti, mutta tarvittavat toiminnot saatiin hyvin sijoitettua. Viimeisille päiväsarjojen vartioille sauna oli napsahtanut pois päältä, mutta löylyihin kai lopulta päästiin. Tehtäväkäskyt o Hieman epäselvyyttä o Välillä sekavat! o Osa/jotkut epäselviä o Ytimekkäitä Tehtäväkäskyn kirjoittaminen on aina tasapainoilua tarkkuuden ja tekstin ymmärrettävyyden välillä. Mikäli osaatte tarkemmin yksilöidä huonoja tehtäväkäskyjä, ottakaa yhteyttä palautelomakkeen avulla. Välitämme palautteen seuraaville kisajärjestäjille.

11 Rastien toimivuus o Hyvä o Toimi o Vain yksi 10 min jonotus koko kisoissa o Hyvinpä nuo toimivat, ei valittamista Rastihenkilökunta o Kivoja o Yleensä mukavia o Mukavia! o Osa tosi mukavia, jotkut hyvin epäselviä o Ystävällistä, puheliasta, rentoa. Ei tiukkapipoisia. Tulospalvelu o Nopea ja informaatiota joka paikassa! o Yörastille olisi kaivannut välitilannetietoja o Nopeaa, kannettavat tulostennäyttäjiksi loistava keksintö o Ruokalas hyvä, muualla huono Kisakeskuksen ruoka o Erinomaista, täyttävää!!! o Ihanaa ruokaa!!! o Hyvää ja riitävästi o Sunnuntain ruoka tosi hyvää Hyvän palautumisen perusedellytys on kunnon ateria kisan jälkeen. Järjestäjienkin ruokapöydässä tunnelma oli korkealla.

12 MUITA HAVAINTOJA JA KOMMENTTEJA (KAIKKI SARJAT) o Pistesuunnistusta ja semmoista liikaa o Liikaa paperitehtäviä o Yörastin kartan lyhenteet hämäriä o Ei ollut uskontoaiheista rastia o Kiitos kivoista kisoista o Palkinnot oli hyviä. Terveisiä kaikille! Sää vei lauantain tunnelmaa o Kaikin puolin hyvin järjestetyt kisat kiitos! o Kisat olivat todella, todella, todella hyvät. Juuri tällaisia kisoja saattoi odottaa vain pietarsaarelaisilta! o Nikkarointi on kivaa, mutta silti teidän(poikien) hommia o Joo kivaa oli, voidaan tulla vaikka uudestaan o Sää oli huono. o Oli tosi kylmä, mutta kivaa oli o MAGEE SKAPA!!! Kisasta jäi kilpailijoiden lisäksi hyvä mieli myös järjestäjille. Tällaisten palautteiden ja kisakeskuksessa bongattujen tyytyväisten ilmeiden takia kisoja kannattaa järjestää! Kiitos kaikille kilpailijoille ja järjestäjille! Nähdään kisoissa.

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25

Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 Huoltajan / seuraohjaajan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 25 1. Olen Kysymykseen vastanneet: 24 (ka: 1,8) (1.1) tapahtuman osallistujan vanhempi 37,5% 9 (1.2) seuraohjaaja 45,8% 11 (1.3) järjestäjä

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

DUUNARI III YHTEYS 2010

DUUNARI III YHTEYS 2010 DUUNARI III YHTEYS 2010 Kooste kisan palautteesta Kisavartioille annettiin maalissa Kriitikko-rastikäsky, jossa pyydettiin antamaan palautetta alla olevien kysymysten mukaisesti. Tehtävä arvosteltiin palautteen

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

ARVOSTELU Oikeat laput oikeissa laatikoissa Tehtäväkäskyn vastainen suoritus

ARVOSTELU Oikeat laput oikeissa laatikoissa Tehtäväkäskyn vastainen suoritus Järvikoitos Etelä-Karjalan partiolaisten syys-pt 10.-11.9.2011 Lauritsalassa TEHTÄVÄKÄSKY Sarja SI PU RU HA Rasti 7 7 8 8 Tehtävä 8 8 11 11 Maksimipisteet 5 5 5 5 Taitotehtävä Saimaa ELÄMÄÄ Vartion tehtävänä

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje

PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Ennakko-ohje PASSENGERS PLEASE BE SEATED - Sinä ja vartiosi olette ilmoittautuneet kisaamaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten yösarjojen kevätmestaruuksista 16. 17.5.2015. Ilmoittautuminen Kilpailupäivän aamuna vartion

Lisätiedot

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

LAUHAN LETKIS. Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!! Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailut Kauhajoella 8.5.2004 LAUHAN LETKIS Tervetuloa kisaamaan Etelä-Pohjanmaan piirimestaruuksista Kauhajoelle Lauhanvuoren kansallispuiston maisemiin!!

Lisätiedot

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia.

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Sarja: Sudenpennut Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU Tehtäväkäsky Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Lauman tehtävänä on

Lisätiedot

EPP:N SYYSMESTARUUSKILPAILUT

EPP:N SYYSMESTARUUSKILPAILUT EPP:N SYYSMESTARUUSKILPAILUT ALAHÄRMÄSSÄ 0.-.9.00 PALAUTEKOOSTE KILPAILUREITTI- JA MAASTO Reitti Maasto Liikaa ojia, reitit saisivat mennä (yöllä) polkuja pitkin, ehkä liikaa suunta-rasteja, maasto oli

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle.

Lukekaa tämä ennakko-ohje huolellisesti ja ottakaa se mukaan kilpailupaikalle. ENNAKKO-OHJE JÄRVI -SUOMEN PARTIOLAISTEN SYYSMESTARUUSKILPAILU POTTU 12 KUOPIOSSA 8. 9.9.2012 Puijon Pakertajat toivottavat kaikki kilpailijat tervetulleiksi Pottu 12- partiotaitokilpailuun. Sunnuntaihin

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto 1. JOHDANTO 1.1. Nämä säännöt sisältävät kilpailumääräykset Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen järjestämiseksi.

Lisätiedot

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Sininen, Punainen

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Sininen, Punainen PUOLIHOITO Sininen, Punainen L Pörkenäs TEHTÄVÄ 2 MAKSIMIPISTEET Tervetuloa Haminan seuramatkalle! Matkapakettiin kuuluu asiakkaan valinnan mukaan lauantaina joko lounas tai päivällinen sekä aamiainen

Lisätiedot

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä)

4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua edeltävänä päivänä) KILPAILUN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Kilpailupaikka 2. Kilpailusta tiedottaminen 3. Tuomareiden ja toimihenkilöiden varaaminen 4. Kaluston varaaminen ja kilpailutilojen kunnostaminen (viimeistään kilpailua

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen

Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki. RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen Reittianalyysi Osakilpailu 8 Eurajoki, Kaharinmäki 16.3.2014 RTM Riku Juhala ja Saku Asikainen K-1 Heti alussa tarkkavaisuutta! Punainen reitti on lyhin ja tässä tapauksessa myös nopein reitti. Selkeä

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96

1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Asiakastyytyväisyys koulut 1. Koulusi Vastaajien määrä: 96 Elisenvaaaran koulu 0 0% Elisenvaaran lukio 0 0% Kyrön koulu 0 0% Riihikosken koulu 96 100% Yläneen yhtenäiskoulu 0 0% 1/10 2. Ruuan maku Vastaajien

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014

ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 ENY-C2003 Vesi- ja ympäristötekniikka KURSSIPALAUTE 2014 Kurssipalaute Kurssi järjestetään ensimmäistä kertaa + uusi toteutusmuoto à Tärkeää saada palaute6a jo kurssin aikana, jo6a voimme puu6ua ongelmakoh;in

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/ METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN partiotaitokilpailujen säännöt SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ... 3 1 Soveltaminen...3 2 L-SP:n piirinmestaruuskilpailut...3 3 Järjestämisoikeus...3 4 Sarjajako...4 5 Osanotto-oikeus...4

Lisätiedot

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa

Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista. Treenipäivä Orimattilassa Mikä on SUUNNISTUSTAIDON ja SUORITUKSEN kannalta oleellista erilaisissa tilanteissa? Treenipäivä Orimattilassa 13.3.2010 Käydään läpi kaikissa suunnistussuorituksissa esiintyviä tilanteita. Tilanteiden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE

Järvi-Suomen Partiolaiset TALVI SM-KILPAILUN PIIRIOHJE JärviSuomen Partiolaiset TALVI SMKILPAILUN PIIRIOHJE JärviSuomen Partiolaiset toivottaa kaikki kilpailuvartiot tervetulleiksi Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n partiotaitojen suomenmestaruuskilpailuihin

Lisätiedot

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje 1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form

25 responses. Summary. Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? Perustele edellisen kohdan vastauksesi. Edit this form herttaoksanen@gmail.com 25 responses Edit this form View all responses Publish analytics Summary Sopiiko omaan tahtiin oppiminen sinulle? 16% 28% 36% 20% Ei sovi. 5 20% Sopii melko hyvin. 9 36% Sopii hyvin.

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO

REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO REITTIANALYYSI MILA SPECIAL 1 SÖRNÄINEN, KATRI VALAN PUISTO 18.11.2014 RTM Antti Vainio SININEN ON LYHYEMPI AAVISTUKSEN, MUTTA KAITEEN YLI HYPPÄÄMINEN JA PORTAAT HIDASTAVAT TODELLA PALJON. HITAAMPI VAIHTOEHTO

Lisätiedot

Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä

Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä 6.9.2016 Ammattiopisto Lappian Tornion toimipisteen juhlasalissa tekniikan alan 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Palautteeseen vastanneita oli 155. 1. Sukupuoli

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2018

Suunnistuskoulu 2018 Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi

SPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. L SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(10) TEHTÄVÄIDEAT JA OIKEAT VASTAUKSET

METTÄSÄ 2015. L SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(10) TEHTÄVÄIDEAT JA OIKEAT VASTAUKSET METTÄSÄ 2015 L SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(10) TEHTÄVÄIDEAT JA OIKEAT VASTAUKSET Yleisesti kisasta Kisassa ei ole varsinaista teemaa, mutta kisan nimessä, tehtäväryhmien

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Suunnistuskoulu 2017

Suunnistuskoulu 2017 Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään!

Onnea ja reipasta partiomieltä kisoihin, Sommarössä nähdään! TERVETULOA! Kiitos ilmoittautumisestanne Pohjanmaan Partiolaisten KVARKEN-kevätmestaruuskisoihin! Kilpailupäivä on la 28.4.2012 ja paikka Vaasan naapurissa sijaitsevan Mustasaaren Sommarö. Seuraava ohjeistus

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas Kotikisojen järjestämisen opas 2 Kilpailun järjestämisen perusteet... 3 Kilpailukutsut... 3 Ottelupaikan järjestäminen... 3 Yksi vai kaksi ottelualuetta?... 3 Toimitsijapöydät... 3 Punnitus... 4 ATK-ohjelma

Lisätiedot

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely kuntosuunnistajille Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N PARTIOTAITOKILPAILUJEN

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N PARTIOTAITOKILPAILUJEN 1.1.2015 1/7 7.4.2016 1/8 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N PARTIOTAITOKILPAILUJEN JÄRJESTELYOHJE Partiotaitokilpailut tarjoavat eri-ikäisille partiolaisille oivan tilaisuuden seikkailla luonnossa, testata

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Seikkailijat. Lippukunta- tai alueleiri Sarja: Seikkailijat Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU

Seikkailijat. Lippukunta- tai alueleiri Sarja: Seikkailijat Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU Sarja: Seikkailijat Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU Tehtäväkäsky Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?

Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta? Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja

Lisätiedot

Omavarainen Lappi -maaseutuseminaari 4.11.2014 Rovaniemi Palautekyselyn yhteenveto

Omavarainen Lappi -maaseutuseminaari 4.11.2014 Rovaniemi Palautekyselyn yhteenveto Omavarainen Lappi -maaseutuseminaari 4.11.2014 Rovaniemi Palautekyselyn yhteenveto Kyselyn asteikko: 1 = huono, 2 = välttävä, 3 = tyydyttävä, 4 = hyvä, 5 = erinomainen 1. Seminaarin rakenne (rinnakkaiset

Lisätiedot

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015

Kouluruokailun tyytyväisyyskysely Joulukuu 2015 Kouluruokailun tyytyväisyyskysely 2015 Joulukuu 2015 Vastaajien ikä ja sukupuoli Ikä Sukupuoli 7-12 vuotta 26,59% 13-18 vuotta 63,62% yli 18 vuotta 9,79% tyttö 58,93% poika 41,07% 2 Missä koulussa ruokailet?

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus.

Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet. VERSIO 1 (2015) http://www.fillarirastit.com/ohjeet/pyorasuunnistus. Ohjeita 2015 www.fillarirastit.com Hiiltomiehet Kuva: Jari Yli-Hietanen Muutamia pyöräsuunnistuksen erityisjuttuja Polkukuvaus, kertoo polun ajettavuuden Mitä yhtenäisempi viiva sitä nopeampi sitä on ajaa

Lisätiedot

Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI

Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI Crosskart TUOMARISTON PUHEENJOHTAJAN RAPORTTI Lajipäällikkö: Timo Lampinen 00-8701 timo.lampinen@autourheilu.fi kilpailu: päivämäärä: järjestäjä(t): e-mail: paikkakunta: Crosskart Challenge Kemora 20.08

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015

Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Suunnistuksen SM kilpailujen ohjeet 2015 Online-ranki Online-ranki on haettavissa jäljempänä mainittuina päivinä osoitteesta, jonka kilpailun tulospalveluvastaava saa pyydettäessä kilpailupäällikkö Petteri

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Answer date Question Answer

Answer date Question Answer Text Question Report Cross tabulate by month Time period: 01.01.2002-31.08.2012 01 / 2003 04.01.2003 Things that could be developed in accommodation and catering services: hieman epäsiistit paikat! 03

Lisätiedot

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( )

PHYS-A3132 Sähkömagnetismi (ENG2) ( ) PHYSA Sähkömagnetismi (NG) (060 0600). Yleisarvioni kurssista kokonaisuutena =i perusteita vastata, =Välttävä, =Tyydyttävä, =Hyvä, =rittäin hyvä, =rinomainen Number of respondents: 0 6 8 0 6 8 0 6. Tapa,

Lisätiedot

Tehtävien nimien perässä oleva arvosana on laskettu keskiarvo kilpailijoiden tehtäville antamista arvosanoista.

Tehtävien nimien perässä oleva arvosana on laskettu keskiarvo kilpailijoiden tehtäville antamista arvosanoista. PALAUTTEET KILPAILUSTA Julkaisemme tehtäviin ja yleisjärjestelyihin liittyvät palautteet, jotta tulevien vuosien kilpailun järjestäjät voisivat kenties oppia jotain tai saada ideoita järjestelyiden sujuvoittamiseksi.

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Kerman Kiertäjät ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Järvi-Suomen Partiolaisten itäisen alueen Sankarimatka-sudenpentukilpailuun. Kilpailuun

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Onko Stephen Elop oikea mies Nokian johtajaksi?

Onko Stephen Elop oikea mies Nokian johtajaksi? Ctrl + Z Onko Stephen Elop oikea mies Nokian johtajaksi? Tietotalkoopäivät Tietotalkoot pidettiin 13. 14.9.2010 Keravan Viertolassa. Päivän tarkoituksena oli opettaa ensimmäisen vuoden tietojenkäsittelyn

Lisätiedot

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan

Kengurupalaute 2011. Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kengurupalaute 2011 Palautekyselyn vastaukset kokonaisuudessaan Kilpailusarjat (Kaikki) 1. Kilpailusarjat? (78) (EOS: 0) Mihin sarjoihin koulu osallistui? Kilpailusarjat? Kilpailu jäi tällä kertaa pitämättä,

Lisätiedot

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava.

Seikkailijakilpailun tuomarineuvostoon kuuluvat kilpailunjohtaja (puheenjohtaja), tulospäällikkö ja tehtävävastaava. Ennakko-ohje Tervetuloa kisaamaan! Olet tervetullut Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Korvenkylään! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa

Lisätiedot

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.

Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11

Lisätiedot

Kilpailuohje. Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014

Kilpailuohje. Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014 Kilpailuohje Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailu tiistaina 14.10. 2014 Järjestävä lippukunta: Meripartiolippukunta Nuotiotytöt, Turku. Säännöt Kilpailussa noudatetaan L-SP:n suunnistusmestaruussääntöjä.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

yhteenveto Salassapitovelvollisuus

yhteenveto Salassapitovelvollisuus Koulutuspalautteiden yhteenveto 2.3.2009 Salassapitovelvollisuus Odotuksia koulutuksesta luulin saavani selkeitä vastauksia (3 vastaajaa) valmiita vastauksia kaikkiin kysymyksiin vastauksia arjen kysymyksiin

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Partiotaitokilpailujen säännöt

Partiotaitokilpailujen säännöt 1 Partiotaitokilpailujen säännöt Nämä säännöt sisältävät yleisiä määräyksiä Suomen Partiolaisten partiotaitokilpailujen sekä erityisesti partiotaitojen suomenmestaruuskilpailujen (SM-kilpailujen) järjestämisestä.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Rehtorin haastattelu s. 2

SISÄLLYSLUETTELO. Rehtorin haastattelu s. 2 SISÄLLYSLUETTELO Rehtorin haastattelu s. 2 Oma tyyli s. 3-7 Tulevien seiskojen vanhempainilta s. 8-10 Ysigaala s. 11-18 Sarjakuva, tehnyt Severi Hölsö s. 19 Lehdentekijät: Ella-Riikka Pukkinen Roosa-Maria

Lisätiedot

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja

Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Joukkueen johtajien kokouksen pöytäkirja Agenda: 1. Kokouksen avaus, Ville Niemelä 2. Läsnäolijat: todetaan kiertävällä listalla 3. Esityslistan hyväksyminen 4. Perjantain kommentit 5. Organisaatio 6.

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä. Jari Turunen, apulaisylilääkäri

Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä. Jari Turunen, apulaisylilääkäri Ammatillisen kuntoutuksen voi aloittaa etänä Jari Turunen, apulaisylilääkäri Mikä on ammatillinen kuntoutusselvitys? Ideana oli tuoda ammatillisen kuntoutuksen palvelut niiden ulottuville, jotka eivät

Lisätiedot