Bluetooth-tekniikan tietoturva SANTERI PELTONEN JA AARO ALHAINEN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bluetooth-tekniikan tietoturva SANTERI PELTONEN JA AARO ALHAINEN"

Transkriptio

1 Bluetooth-tekniikan tietoturva SANTERI PELTONEN JA AARO ALHAINEN

2 Johdanto Bluetooth on lyhyen kantaman radiotekniikkaan perustuva langaton tiedonsiirtotekniikka. Bluetooth 3.0+HS (ja uudemmat) voi käyttää apuna WLANtekniikkaa ja yltää jopa 24 Mb/s (3 Mt/s) nopeuksiin. Bluetooth koostuu kolmesta osasta; radio-osa, radiolinkin hallintaosa (link controller) ja yhteydenhallinta (link manager). Bluetoothin keskilähetystaajuus on 2,45 Ghz eli sama kuin mm. mikroaaltouuneilla ja langattomilla lähiverkoilla. Yhteyksien häiriöiden vähentämiseksi lähetyksessä käytetään tajuushyppelyä. Perinteisessä Bluetoothissa on käytettävissä 79 taajuutta (f=2402+k MHz, k=0,,78) Verkossa Bluetooth-laitteet jakautuvat mastereiksi ja slaveiksi

3 Historiaa Sai alkunsa vuonna 1994, kun Ericsson alkoi tutkia menetelmiä tiedonsiirtämiseen langattomasti matkapuhelimien ja oheislaitteiden välillä Nimi tulee 900-luvulla eläneen viikinkikuninkaan, Harald Sinihampaan mukaan Vuonna 1998 perustettiin Bluetooth SIG, jonka perustajiin kuuluivat Ericsson, Nokia, IBM, Intel ja Toshiba Nykyään jäseniä on yli

4 Bluetooth v Security Mode 1: ei ole turvallinen mahdollisti liikenteen salaamisen Virrankulutuksen optimointi signaalinvoimakkuuden mukaan Liikenteen sisällön lukeminen helppoa

5 Bluetooth v1.2 Taaksepäin yhteensopiva, nopeampi yhteys ja laitteiden etsintä Teoreettinen maksiminopeus 1 Mb/s Security Mode 2: Security manager (määritelty Bluetootharkkitehtuurissa) valvoo pääsyä tiettyihin palveluihin ja laitteisiin Paransi alkuperäisen version taajuushyppelyä (AFH) Välttää taajuuksia, jossa on häiriöitä Paransi siirrettävän äänen laatua (esco) Lisäsi ominaisuuksia virheiden huomaamiseen, datan siirtoon ja yhteyden muodostamiseen (Optional QoS)

6 Bluetooth v2.0+edr Enhanced Data Rate (EDR) nopeuttaa tiedonsiirtoa. Teoreettinen maksiminopeus 3 Mb/s Security Mode 3: Turvallisuustoimenpiteet tehdään ennen kuin yhteys täysin muodostetaan. Vaatii tunnistautumisen ja salauksen kaikilta yhteyksiltä. Virusten asentuminen vaatii levitäkseen käyttäjän toimia eli käyttäjän täytyy ensin hyväksyä asennuspyyntö.

7 Bluetooth v2.1+edr Käyttää Secure Simple Pairing (SSP) -menetelmää, joka parantaa Bluetooth-laitteiden liittämistä keskenään Laitteiden etsinnän kehittyminen pienentää virrankulutusta Security Mode 4: Muistuttaa Security Mode 2:sta, mutta omaa voimakkaamman suojauksen, suojaus aloitetaan yhteyden synnyttyä.

8 Secure Simple Pairing Just Works (JW), Numeric Comparison (NC), Passkey Entry (PE) ja Out-Of-Band (OOB) Käyttää ECDH:ta (Elliptic Curve Diffie-Hellman) istuntojen salausavainten muodostamiseen Estää passiivisia salakuuntelijoita saamasta liikenteen salausavaimia Numeric Comparison on todistettu turvalliseksi aktiivista hyökkääjää vastaan Kuitenkin MITM-hyökkäykset (Man-In-The-Middle) SSP:tä vastaan ovat mahdollisia, koska hyökkääjä voi huijata uhrilaitteita käyttämään turvallisempien vaihtoehtojen (NC, PE ja OOB) asemasta JW:tä, jolloin tietoturva on kompromisoitu!

9 Bluetooth v3.0+hs Teoreettinen tiedonsiirtonopeus jopa 24 Mb/s Suuren tiedonsiirtonopeuden mahdollistaa yhteyden (Wi-Fi / WLAN) käyttö Bluetooth-radiotaajuuksia käytetään yhä laitteiden havaitsemiseen, yhteyden luomiseen ja profiilien määrittämiseen

10 Bluetooth v4.0 Huomattavasti edeltäjäänsä pienempi virrankulutus Tarjoaa edeltäjäänsä turvallisemman tiedonsiirron 128-bittisen AES:n (Advanced Encryption Standard) avulla Sisältää perinteisen Bluetoothin lisäksi Bluetooth high speed- sekä Bluetooth LE-protokollat Bluetooth high speed perustuu Wi-Fi:iin ja perinteinen Bluetooth koostuu vanhempien Blueetooth-protokollien perinnöstä

11 Bluetooth Smart/LE Jos halutaan kommunikoida LE-moodissa, niin silloin molempien laitteiden on tuettava sitä eli oltava vähintään Bluetooth 4.x - yhteensopiva laite, muussa tapauksessa kommunikoidaan sen vanhemman Bluetooth-version mukaisesti jota kommunikoivista laitteista vanhin tukee Taajuuksien määrä pudotettu 40 kappaleeseen, joista kolme kanavaa on varattu mainostamiseen

12 Bluetooth v4.1 Suunniteltu toimimaan saumattomasti verkkoteknologioiden kanssa. (4G LTE) IPv6-tuki Laite voi toimia samanaikaisesti sekä hubina että yhteyden jäsenenä eli voi vastaanottaa tietoa sekä olla yhteydessä johonkin muuhun laitteeseen samaan aikaan

13 Bluetooth v4.2 Pääasiassa päivityksiä smart:iin, nopeampi tiedonsiirto, parempi tietoturva ja turvallisemmat yhteydet Jopa 2.6 kertaa edeltäjänsä nopeampi tiedonsiirto Lisäsi Secure Connection-ominaisuuden Bluetooth smart:iin Käyttäjä voi kieltää laitteen jäljittämisen Bluetooth:in avulla

14 Haavoittuvuudet Molemmat Bluetooth-tyypit käyttävät Secure Connection ominaisuutta BT LE käyttää yhteyden salaukseen AES-CCM:ää Perinteinen BT käyttää yhteyden salaukseen SAFER+:aa, joka on paljon heikompi kuin AES ja näin ollen helpompi murtaa SSP:n ominaisuuksista NC ja OOB on todettu turvallisiksi NC:tä voidaan käyttää kahden laitteen yhdistämiseen, jotka voivat esittää kuusi numeroa Monissa laitteissa ei ole näyttöä, joten NC:tä ei voida käyttää PE tulee tällöin käyttöön, jolloin salasana on usein ennalta määritetty, tai OOB, jossa pariutumiseen käytetään esim. NFC:tä (Near Field Communication) tai perinteistä kaapelia (esim. USB-piuha laitteiden välillä)

15 Haavoittuvuudet(2) Vanhojen Bluetooth-versioiden (jotka eivät tue SSP:tä) tunnusten vaihtoprosessi on ongelmallinen ja kompromisoi tietoturvan (aiheesta tarkemmin luennoilla): Lähde: Haataja K.: Security Threats and Countermeasures in Bluetooth-Enabled Systems. Doctoral Dissertation, University of Kuopio, 2009.

16 Haavoittuvuudet(2) Uudempien SSP:tä tukevien Bluetooth-versioiden tietoturvaa vastaan voi hyökätä esim. MITM-tyyppisten hyökkäysten avulla (aiheesta tarkemmin luennoilla): Lähde: Haataja K.: Security Threats and Countermeasures in Bluetooth-Enabled Systems. Doctoral Dissertation, University of Kuopio, 2009.

17 Tunnettuja hyökkäyksiä Bluejacking Hyökkäyksessä lähetetään laitteiden autentikointipyyntö toiseen laitteeseen Bluesnarf Hyökkääjä kuvainnollisesti kävelee paikalle, pyytää tavaran ja juoksee pois OBEX GET -pyyntö BlueSnarf++ hyökkääjä saa oikeudet lukea, kirjoittaa ja tuhota tiedostoja, ilman autentikointia OBEX FTP-palvelinta BlueBump Hyväluontoisen yhteyden luonnin jälkeen, katkomalla ja yhteyden avaimien pakotetulla vaihdolla vastapää pyritään saamaan tilaan, jossa päästään käsiksi autentikoimattomiin kanaviin HeloMoto Käyttämällä OBEX PUSH:ia (esim. käyntikortti) voi lisätä laitteensa listaan ja onnistuessaan, ovat laitteen AT-komennot käytössä. Toimii vain erään valmistajan laitteissa.

18 Tunnettuja hyökkäyksiä(2) BlueBug perustuu piiloitettujen, mutta suojaamattomien kanavien ja AT-komentojen hyväksikäyttämiseen mahdollista muuntaa puhelin salakuunteluun sopivaksi lähettimeksi Blueprinting BlueChop BlueStab laitteen yksilöintitietojen onginta Ohjelma mahdollistaa olemassa olevien Bluetooth-yhteyksien katkonnan. Toimiakseen se vaatii laitteelta tuen usealle samanaikaiselle yhteydelle. hyökkäyksessä puhelimen nimeen lisätään merkkejä alfanumeerisen alueen ulkopuolelta, seurauksena puhelin saattaa jumiutua tai toimia muutoin kummallisesti BlueSmack lähetetään L2CAP-echo, jonka pituus määrätään oletusarvoa suuremmaksi, jolloin vastaanottajan puskurimuisti ei välttämättä riitä paketin vastaanottoon Blooover I & II Blooover II tukee BlueBug, HeloMoto ja BlueSnarf -hyökkäyksiä yhdessä ja samassa sovelluksessa (ts. sovellus on kokoelma muita hyökkäyksiä)

19 Tunnettuja hyökkäyksiä(3) ios AirDrop -haavoittuvuus Hyökkääjä pystyy asentamaan laitteeseen haitallisia sovelluksia, jos laitteessa on Bluetooth ja AirDrop -tiedostojako päällä.

20 Riskin minimointi ja vastatoimet Älä käytä Bluetoothia Laitteiden lähetystehon säätäminen mahdollisimman matalaksi Monimutkaiset PIN-koodit Oletusarvoisesti laite näkymättömäksi Voimakkain mahdollinen salaus käyttöön Security mode 3 Laitteiston pitäminen ajan tasalla

21 Lähteet /Lindell/BH_US_08_Lindell_Bluetooth_2.1_New_Vulnerabilities.pdf Wikipedia: Keijo Haataja: Security Threats and Countermeasures in Bluetooth-Enabled Systems

T-79.4501 Cryptography and Data Security

T-79.4501 Cryptography and Data Security T-79.4501 Cryptography and Data Security Lecture 11 Bluetooth Security Bluetooth turvallisuus Uhkakuvat Bluetooth turvallisuuden tavoitteet Linkkitason turvamekanismit Pairing menettely Autentikointi ja

Lisätiedot

Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa:

Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa: Ismo Grönvall/Timo/TUTA 0353064 Tehtävä 5: Sisäilmaston mittaus hyödyntää langatonta anturiteknologiaa: Ihmiset viettävät huomattavan osan (>90 %) ajasta sisätiloissa. Sisäilmaston laatu on tästä syystä

Lisätiedot

LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT

LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT Last update : 05.09.2012 LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT H. Honkanen Lyhyen matkan langattoman siirron tarkoitus on siirtää tietoa ( = dataa ) lähietäisyydellä ( alle 1m 50m ) Siirtotekniikoita

Lisätiedot

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen)

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) 6 Korvanappi 7 Mikrofoni 8 Pidike 9 Varauksen osoitin (punainen) 10 Virtavalo (vihreä) Asennus

Lisätiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot Tuotetiedot Hands free -laite Mikrofoni Lyhyt mikrofoni 1 12 V -liitin 2 Mikrofoniliitäntä 3 Linkkipainike 4 Toiminnon merkkivalo (sininen/punainen) 5 Soittopainike 6 Äänenvoimakkuuden lisääminen (+) Käyttö

Lisätiedot

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300 Erinomainen ja vankkatekoinen all-in-one-ultrakannettava. Toshiba EasyGuard sisältää monia ominaisuuksia, joiden avulla yritysasiakkaat voivat parantaa tietoturvaansa, tehostaa järjestelmän suojausta ja

Lisätiedot

Connection Manager -käyttöohje

Connection Manager -käyttöohje Connection Manager -käyttöohje 1.0. painos 2 Sisältö Tee yhteysongelmien vianmääritys 10 Tietoja yhteydenhallintasovelluksesta 3 Näin pääset alkuun 3 Avaa yhteydenhallintasovellus 3 Tarkista nykyisen yhteyden

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja

TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja TeleWell GPRS-modeemin ohjekirja Hyväksyntä CE 0682 Sisältö Tekniset vaatimukset GPRS-toiminnolle...2 Tuetut käyttöjärjestelmät Windows 98SE, Me, 2000, Xp...2 Myyntipakkauksen sisältö...2 Vaatimukset tietokoneelle,

Lisätiedot

Bluetooth-kirjautumismenetelmiä InSitu-järjestelmässä

Bluetooth-kirjautumismenetelmiä InSitu-järjestelmässä Bluetooth-kirjautumismenetelmiä InSitu-järjestelmässä Tuukka Puranen tupepura@cc.jyu.fi 8.3.2006 Tiivistelmä InSitu on Jyväskylän yliopiston adaptiivisen opetuksen tutkimusja kehitysprojekti. Sen käytännön

Lisätiedot

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen

Lisätiedot

WL54AP2. Langattoman verkon laajennusohje WDS

WL54AP2. Langattoman verkon laajennusohje WDS WL54AP2 Langattoman verkon laajennusohje WDS Näitä ohjeita seuraamalla saadaan langaton lähiverkko laajennettua yksinkertaisesti kahden tai useamman tukiaseman verkoksi. Tukiasemien välinen liikenne(wds)

Lisätiedot

Turvallisuustasot. Turvallisuustasot

Turvallisuustasot. Turvallisuustasot 500 Bluetooth-teknologian tietoturva Koska Bluetooth on langaton kommunikointijärjestelmä, on olemassa mahdollisuus sille, että lähetyksiä voidaan tahallisesti häiritä, pikoverkko voidaan tukkia tai väärää

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi. Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi

Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi. Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi Turvaa langattomat laitteesi ja verkkosi Harri Koskinen Rossum Oy www.rossum.fi Aiheet Rossum Oy lyhyesti Langattomien verkkojen lyhyt yleiskatsaus Langattomien verkkojen turvallisuus Turvallisuuden arviointi

Lisätiedot

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650

PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 PIKAOHJE MODEM OPTIONS for Nokia 7650 Copyright 2002 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään 9354501 Issue 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM OPTIONS FOR NOKIA 7650:N ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään.

PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310. Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. PIKAOPAS MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310 -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma Tietoliikennetekniikan suuntautumisvaihtoehto. Opinnäytetyö.

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma Tietoliikennetekniikan suuntautumisvaihtoehto. Opinnäytetyö. TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikan koulutusohjelma Tietoliikennetekniikan suuntautumisvaihtoehto Opinnäytetyö WPAN - Wireless Personal Area Network Tampere 2010 TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ

Lisätiedot

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.88. Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.88. Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.88 Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2 4. KÄYTÖN ALOITTAMINEN...3

Lisätiedot

KUITUTALON LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas: Inteno EG500

KUITUTALON LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas: Inteno EG500 KUITUTALON LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ Pikaopas: Inteno EG500 Tervetuloa DNA:n asiakkaaksi! Onnittelut hyvästä valinnasta ja mukavia hetkiä uuden laajakaistasi parissa. Tämä asennusohje auttaa sinua

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

2 Valitse Install driver (Asenna ohjain).

2 Valitse Install driver (Asenna ohjain). Tuotetiedot C Asennus A B D A: USB-liitin B: Suojus C: Linkkivalo [vilkkuu hitaasti = käyttövalmis] [vilkkuu nopeasti = Bluetooth käytössä] D: USB-jatkojohto 1 ON Käynnistä tietokone. Aseta Trust-asennuslevy

Lisätiedot

Google Cloud Print -opas

Google Cloud Print -opas Google Cloud Print -opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: Käyttövinkit kertovat, miten eri tilanteissa on toimittava tai miten kutakin toimintoa voi

Lisätiedot

Nokia langaton audioyhteyslaite AD-42W 9247810/1

Nokia langaton audioyhteyslaite AD-42W 9247810/1 Nokia langaton audioyhteyslaite AD-42W 9247810/1 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA Oyj ilmoittaa vastaavansa siitä, että tuote AD-42W noudattaa Euroopan neuvoston direktiivin 1999/5/EY määräyksiä. Vaatimustenmukaisuusilmoituksesta

Lisätiedot

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE SUOJAA YHTEYTESI YKSI TURVA KAIKILLE LAITTEILLE Suojaa kaikki eri laitteesi - PC:t, Macit, puhelimet ja tabletit - yhdellä palvelulla. VIRUSTEN TORJUNTA Suojaa

Lisätiedot

LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT

LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT Last update : 15.01.2011 LYHYEN KANTAMAN LANGATTOMAT SIIRTOTAVAT H. Honkanen Lyhyen matkan langattoman siirron tarkoitus on siirtää tietoa ( = dataa ) lähietäisyydellä ( alle 1m 50m ) Siirtotekniikoita

Lisätiedot

AUTON TIEDONSIIRTOTYÖKALUT VIDA ALL-IN-ONE

AUTON TIEDONSIIRTOTYÖKALUT VIDA ALL-IN-ONE VIDA ALL-IN-ONE SISÄLTÖ 1 TIETOA AUTON TIEDONSIIRTOTYÖKALUISTA... 3 1.1 DiCE... 3 1.2 J2534... 3 1.3 VCT2000... 3 1.4 Volvon järjestelmätesteri (VST)... 3 2 DICE... 4 2.1 Tuki... 4 2.2 Komponentit... 4

Lisätiedot

WiFi-asetusopas. Infrastruktuuritila

WiFi-asetusopas. Infrastruktuuritila WiFi-asetusopas uu Johdanto WLAN-tiloja on kaksi: infrastruktuuritila yhteyden muodostamiseksi tukiaseman kautta ja ad-hoc-tila suoran yhteyden muodostamiseksi WLAN-yhteensopivalla laitteella (kuten kannettavalla

Lisätiedot

Lyhyen kantaman radiotekniikat ja niiden soveltaminen teollisuusympäristössä. Langaton tiedonsiirto teollisuudessa, miksi?

Lyhyen kantaman radiotekniikat ja niiden soveltaminen teollisuusympäristössä. Langaton tiedonsiirto teollisuudessa, miksi? Lyhyen kantaman radiotekniikat ja niiden soveltaminen teollisuusympäristössä Jero hola ja Ville Särkimäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Langaton tiedonsiirto teollisuudessa, miksi? Toimilaitediagnostiikassa

Lisätiedot

Bluetooth. Miksi nimeksi Bluetooth? Bluetooth mikä se on?

Bluetooth. Miksi nimeksi Bluetooth? Bluetooth mikä se on? 441 Bluetooth 442 Bluetooth mikä se on? Avoin spesifikaatio (haettavissa osoitteesta www.bluetooth.org) datan ja reaaliaikaisen kaksisuuntaisen äänen siirtoon Teoreettinen maksiminopeus 24 Mb/s, mutta

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas

Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Laitteen ensimmäinen käyttöönotto 1. Aseta SIM-kortti laitteen pohjaan pyötätuen takana olevaan SIM-korttipaikkaan 2. Aseta mukana tullut ethernetkaapeli tietokoneen

Lisätiedot

Älypuhelinverkkojen 5G. Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen

Älypuhelinverkkojen 5G. Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen Älypuhelinverkkojen 5G Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen Johdanto [1][2] Viimeisen 30 vuoden aikana mobiiliverkkojen markkinaosuus on kasvanut merkittävästi Langattomia laitteita on joillain alueilla

Lisätiedot

TW- EAV510 v2: WDS- TOIMINTO KAHDEN TW- EAV510 V2 LAITTEEN VÄLILLÄ

TW- EAV510 v2: WDS- TOIMINTO KAHDEN TW- EAV510 V2 LAITTEEN VÄLILLÄ TWEAV510 v2: WDSTOIMINTO KAHDEN TWEAV510 V2 LAITTEEN VÄLILLÄ Alla kaksi vaihtoehtoista ohjetta WDSverkon luomiseksi Ohje 1: WDSyhteys käyttää WPAsalausta. Tässä ohjeessa WDSyhteys toimii vain, kun tukiasema

Lisätiedot

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta

TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta TW- EAV510 ketjutustoiminto (WDS): Kaksi TW- EAV510 laitetta WDS- VERKON RAKENTAMINEN OSA 1: JOHDANTO WDS- tekniikalla voidaan jatkaa langatonta verkkoa käyttämällä tukiasemia siltana, jolloin verkkoa

Lisätiedot

Tietoturvan perusteet - Syksy 2005. SSH salattu yhteys & autentikointi. Tekijät: Antti Huhtala & Asko Ikävalko (TP02S)

Tietoturvan perusteet - Syksy 2005. SSH salattu yhteys & autentikointi. Tekijät: Antti Huhtala & Asko Ikävalko (TP02S) Tietoturvan perusteet - Syksy 2005 SSH salattu yhteys & autentikointi Tekijät: Antti Huhtala & Asko Ikävalko (TP02S) Yleistä SSH-1 vuonna 1995 (by. Tatu Ylönen) Korvaa suojaamattomat yhteydentottotavat

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: HL-340CW/350CDN/350CDW/370CDW/380CDW DCP-905CDW/900CDN/900CDW MFC-930CW/940CDN/9330CDW/9340CDW Versio A FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa

Lisätiedot

Smart Access Käyttötapa

Smart Access Käyttötapa Smart Access Käyttötapa A. Edellytykset... 2 1. Älypuhelinyhteensopivuus... 2 2. Kaapelin valinta... 2 a. Applen laitteet (iphone 4/4s)... 2 b. Applen laitteet (iphone 5/5c/5s)... 2 c. Android-laitteet,

Lisätiedot

Langattomat ominaisuudet (vain tietyt mallit)

Langattomat ominaisuudet (vain tietyt mallit) Langattomat ominaisuudet (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2006 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

Nokia Bluetooth Headset BH-202 9251777/1

Nokia Bluetooth Headset BH-202 9251777/1 Nokia Bluetooth Headset BH-202 22 3 1 4 5 7 6 8 9 9251777/1 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA vakuuttaa täten, että HS-38W-tyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja sitä koskevien

Lisätiedot

T-Cam IPC900 HD PTZ valvontakamera

T-Cam IPC900 HD PTZ valvontakamera T-Cam IPC900 HD PTZ valvontakamera Sisällysluettelo Ennen käyttöä... 1 Käyttöehdot... 1 Huomioitavaa... 1 Käyttöolosuhteet... 1 Valvontakameran käyttöönotto... 2 Kameran etäkäyttö... 2 Kameran kytkeminen...

Lisätiedot

AirPrint-opas. Versio 0 FIN

AirPrint-opas. Versio 0 FIN irprint-opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: Vinkki Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia tai miten toimintoa voi käyttää yhdessä muiden

Lisätiedot

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä?

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä? Miksi moniprosessorijärjestelmä? Laskentaa voidaan hajauttaa useammille prosessoreille nopeuden, modulaarisuuden ja luotettavuuden vaatimuksesta tai hajauttaminen voi helpottaa ohjelmointia. Voi olla järkevää

Lisätiedot

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. Danfoss Link SCM Simple Communication Module Asennusohje. Danfoss Heating Solutions

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. Danfoss Link SCM Simple Communication Module Asennusohje. Danfoss Heating Solutions MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Simple Communication Module Asennusohje Danfoss Heating Solutions Sisällysluettelo Johdanto.... 29 Asennus.... 29 Kiinnitys.... 29 Johdotus... 30 Laitteen lisääminen.... 30

Lisätiedot

DSL-LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas

DSL-LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas DSL-LAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ Pikaopas Tervetuloa DNA:n asiakkaaksi! Onnittelut hyvästä valinnasta ja mukavia hetkiä uuden laajakaistasi parissa. DNA:n laajakaistan käyttöönotto on helppoa ja nopeaa:

Lisätiedot

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen

Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Ohje luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen Liikenteen turvallisuusvirasto 27.9.2012 Sisällysluettelo Luottamuksellista tietoa sisältävien sähköpostiviestien

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859496

Käyttöoppaasi. F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID http://fi.yourpdfguides.com/dref/2859496 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID. Löydät kysymyksiisi vastaukset F-SECURE MOBILE SECURITY 6 FOR ANDROID

Lisätiedot

Langattomat kenttäväylät rakennusautomaatiossa

Langattomat kenttäväylät rakennusautomaatiossa Langattomat kenttäväylät rakennusautomaatiossa Jouko Pakanen Prof. TKK Nykytilanne Rakennusautomaatiossa langatonta tiedonsiirtoa ei ole hyödynnetty laaja-alaisesti. Nykyteknologian puolesta se olisi jo

Lisätiedot

TW-LTE REITITIN: INTERNET-YHTEYKSIEN KAISTANJAKO

TW-LTE REITITIN: INTERNET-YHTEYKSIEN KAISTANJAKO TW-LTE REITITIN: INTERNET-YHTEYKSIEN KAISTANJAKO Käyttötarkoitus: Toiminne jakaa useamman liittymän kaistaa usealle käyttäjälle samanaikaisesti. Näin ollen, kun käytössä on useampi kaista, voidaan käyttää

Lisätiedot

WLAN-laitteen asennusopas

WLAN-laitteen asennusopas 1 WLAN-laitteen asennusopas Ohje Inteno DG200 käyttöön WLAN-tukiasemana Tässä ohjeessa WLAN ja WIFI tarkoittavat samaa asiaa. 2 1. Myyntipaketin sisältö: -Inteno-modeemireititin (malli DG200) -Virtajohto

Lisätiedot

KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIA LANGATON VIERAILIJAVERKKO 2(7) VERKKOYHTEYDEN MÄÄRITTELY WINDOWS XP:LLE (WINDOWS XP SP3)

KEMI-TORNIONLAAKSON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LAPPIA LANGATON VIERAILIJAVERKKO 2(7) VERKKOYHTEYDEN MÄÄRITTELY WINDOWS XP:LLE (WINDOWS XP SP3) LANGATON VIERAILIJAVERKKO 1(7) LANGATTOMAN VIERAILIJAVERKON KÄYTTÖ Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia tarjoaa vierailijoiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan käyttöön suojatun langattoman verkon

Lisätiedot

Tietoja RICOH Smart Device Connectorin käyttäjille: Laitteen määritys

Tietoja RICOH Smart Device Connectorin käyttäjille: Laitteen määritys Tietoja RICOH Smart Device Connectorin käyttäjille: Laitteen määritys SISÄLLYSLUETTELO 1. Kaikille käyttäjille Johdanto...3 Tietoja oppaasta...3 Tavaramerkit... 4 Mikä on RICOH Smart Device Connector?...

Lisätiedot

6. Langattoman modeemin asennus

6. Langattoman modeemin asennus 6.1 Langattoman modeemin asetukset Cisco EPC3825 Huom! Langattoman verkon käyttöön liittyviä asetuksia voi muuttaa vain sellaiselta tietokoneelta, joka on liitetty laitteeseen verkkokaapelilla. Nyt olet

Lisätiedot

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android )

Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Mobiilitulostus-/- skannausopas Brother iprint&scanille (Android ) Sisällysluettelo Ennen Brother-laitteen käyttöä... Kuvakkeiden selitykset... Tavaramerkit... Johdanto... Lataa Brother iprint&scan Google

Lisätiedot

Langattomat lähiverkot. Matti Puska

Langattomat lähiverkot. Matti Puska Langattomat lähiverkot 1 FWL 2 FWL Salaus Radioaaltojen etenemistä ei voida rajoittaa vain halutulle alueelle. Liikenteen salauksen tavoitteena on turvata radiotiellä siirrettävien sanomien ja datan yksityisyys

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas

DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas DNA Mokkula 4G WLAN E5372 pikaopas Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän

Lisätiedot

Smart Plug Asennusopas. Android

Smart Plug Asennusopas. Android Smart Plug Asennusopas Android Sisällysluettelo Ennen asennusta Tietoa Smart Plugista 3 Vaihe 1/7 Vaihe 2/7 Vaihe 3/7 Vaihe 4/7 Vaihe 5/7 Vaihe 6/7 Vaihe 7/7 Ennen asennuksen aloittamista Tilin luominen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikka / Tietoverkkotekniikka. Antti Parkkinen. ICTLAB tuotantoverkon IPv6 toteutus

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikka / Tietoverkkotekniikka. Antti Parkkinen. ICTLAB tuotantoverkon IPv6 toteutus KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Tietotekniikka / Tietoverkkotekniikka Antti Parkkinen ICTLAB tuotantoverkon IPv6 toteutus Projektiopinnot kevät 2011 SISÄLLYS 1 JOHDANTO 3 2 TUTUSTUMINEN IPV6 OSOITTEISIIN

Lisätiedot

Bluetooth 4.0 hyvinvointiteknologian keinona

Bluetooth 4.0 hyvinvointiteknologian keinona Venla Knuutila Outi Laamanen Bluetooth 4.0 hyvinvointiteknologian keinona Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Hyvinvointiteknologia Insinöörityö 9.10.2013 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä

Lisätiedot

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas Sivu 1/5 Kytkentäopas Tuetut käyttöjärjestelmät Software and Documentation -CD-levyltä voi asentaa tulostinohjelmiston seuraaviin käyttöjärjestelmiin: Windows 8 Windows 7 SP1 Windows 7 Windows Server 2008

Lisätiedot

Nokia autosarja CK-100 9210123/1

Nokia autosarja CK-100 9210123/1 Nokia autosarja CK-100 9210123/1 2008 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Navi ja Nokia Original Accessories -logo ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä.

Lisätiedot

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa

Lisätiedot

F: Liitäntäpainike G: Paristotila H: Varausliitäntä I: Liiketunnistin/merkkivalo. 12 h

F: Liitäntäpainike G: Paristotila H: Varausliitäntä I: Liiketunnistin/merkkivalo. 12 h TRUST MI5400X BLUETOOTH OPTICAL MOUSE Tuotetiedot Hiiri Laturi F A B D G I E C H J A: Hiiren kakkospainike B: Intelli-rullahiiri/ pariston merkkivalo tyhjä ja varattu C: Hiiren ykköspainike D: Selaa taaksepäin

Lisätiedot

010627000 Tietoturvan Perusteet Yksittäisen tietokoneen turva

010627000 Tietoturvan Perusteet Yksittäisen tietokoneen turva 010627000 Tietoturvan Perusteet Yksittäisen tietokoneen turva Pekka Jäppinen 31. lokakuuta 2007 Pekka Jäppinen, Lappeenranta University of Technology: 31. lokakuuta 2007 Tietokone Koostuu raudasta ja ohjelmista

Lisätiedot

KAAPELILAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas

KAAPELILAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ. Pikaopas KAAPELILAAJAKAISTAN ASENNUS JA KÄYTTÖ Pikaopas Tervetuloa DNA:n asiakkaaksi! Onnittelut hyvästä valinnasta ja mukavia hetkiä uuden laajakaistasi parissa. Pikaohje modeemin asennukseen ➀ Kytke modeemi kuvassa

Lisätiedot

TW- EAV510 JA TW- LTE REITITIN: WDS- VERKKO

TW- EAV510 JA TW- LTE REITITIN: WDS- VERKKO TW- EAV510 JA TW- LTE REITITIN: WDS- VERKKO Oletus konfiguroinnissa on, että laitteet ovat tehdasasetuksilla WDS- verkko luodaan 2.4G tukiasemien välillä Laite 1 (TW- EAV510 tai TW- EAV510 AC): - Tähän

Lisätiedot

Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon

Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon Canon-digitaalikamera Käyttöopas kahden kameran väliseen tiedostojen siirtoon Sisällysluettelo Johdanto....................................... 1 Kuvien siirtäminen langattomassa yhteydessä........ 2 Kameran

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä mistä salauksessa on kyse? Risto Hakala, Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto

Lyhyt oppimäärä mistä salauksessa on kyse? Risto Hakala, Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto Lyhyt oppimäärä mistä salauksessa on kyse? Risto Hakala, risto.hakala@viestintavirasto.fi Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto Sisältö Tiedon suojauksessa käytetyt menetelmät Salausratkaisun arviointi

Lisätiedot

Tek mediakaukosäätimen ja lähettimen ohjelmointiohje. Kuulotekniikka Oy Kauppalantie 40 00320 Helsinki Puh. 020 7290 500. www.kuulotekniikka.

Tek mediakaukosäätimen ja lähettimen ohjelmointiohje. Kuulotekniikka Oy Kauppalantie 40 00320 Helsinki Puh. 020 7290 500. www.kuulotekniikka. Tek mediakaukosäätimen ja lähettimen ohjelmointiohje Kuulotekniikka Oy Kauppalantie 40 00320 Helsinki Puh. 020 7290 500 www.kuulotekniikka.com s VAIHE 1 Aseta ladattava akku Tek Connect kaukosäätimeen

Lisätiedot

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen

Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen Helia Metropolialueen vapaat langattomat verkot Helsinki, 30.3.2006 Vapaat ja langattomat näkökulmat tulevaisuuteen TkT Arto Karila Karila A. & E. Oy E-mail: arto.karila@karila.com Helia 30.3.2006-1 Konvergenssi

Lisätiedot

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Tietokonemalli: Alienware Alpha R2 Säädösten mukainen malli: D07U Säädösten mukainen tyyppi: D07U002/ D07U003 Huomautukset, varoitukset ja vaarat HUOMAUTUS:

Lisätiedot

Asennusopas. Huomautus. Observit RSS

Asennusopas. Huomautus. Observit RSS Asennusopas Observit RSS Versio 5.3 Huomautus Tämä opas on uusia asennuksia varten. Axis-kamerapaketti sisältää käytettävän lehtisen. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä tukeen: +46 60 61 67 50. Tarjoaja:

Lisätiedot

ReSound-sovellukset - käyttöohje

ReSound-sovellukset - käyttöohje ReSound-sovellukset - käyttöohje Johdanto Onneksi olkoon ReSound-sovelluksen lataamisen johdosta. ReSoundsovellukset tuottavat parempia kuuntelemiselämyksiä ja auttavat hyödyntämään ReSound-kuulokojeita

Lisätiedot

Langaton tietokone (vain tietyt mallit)

Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Langaton tietokone (vain tietyt mallit) Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröity tavaramerkki. Bluetooth on omistajansa

Lisätiedot

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi

Lisätiedot

Älypuhelimet. Sisällysluettelo

Älypuhelimet. Sisällysluettelo Älypuhelimet Jussi Huhtala Sisällysluettelo Älypuhelimen määritelmä Historia Laitteistoarkkitehtuuri Käyttöjörjestelmät Android Symbian ios Yhteenveto 1 Älypuhelin Puhelin joka sisältää normaalit puhelimen

Lisätiedot

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla SOUNDGATE Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla Vaihtoehtoja yhteyksien muodostamiseen on enemmän kuin koskaan. Olemme yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja työkavereihimme missä ja milloin tahansa erilaisten

Lisätiedot

TW- EAV510 v2: WDS- TOIMINTO TW- EAV510 V2 LAITTEEN ja TW- LTE REITITTIMEN VÄLILLÄ. Oletus konfiguroinnissa on, että laitteet ovat tehdasasetuksilla

TW- EAV510 v2: WDS- TOIMINTO TW- EAV510 V2 LAITTEEN ja TW- LTE REITITTIMEN VÄLILLÄ. Oletus konfiguroinnissa on, että laitteet ovat tehdasasetuksilla TW- EAV510 v2: WDS- TOIMINTO TW- EAV510 V2 LAITTEEN ja TW- LTE REITITTIMEN VÄLILLÄ Oletus konfiguroinnissa on, että laitteet ovat tehdasasetuksilla Laite 1 TW- EAV510 v2: - Tähän laitteeseen tulee ulkoverkon

Lisätiedot

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.8 NOKIA 6310i -PUHELIMELLE

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.8 NOKIA 6310i -PUHELIMELLE PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.8 NOKIA 6310i -PUHELIMELLE Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2

Lisätiedot

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE

PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE PIKAOPAS NOKIA PC SUITE 4.51a NOKIA 6510 -PUHELIMELLE Copyright Nokia Oyj 2002. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. JÄRJESTELMÄVAATIMUKSET...1 3. PC SUITE -OHJELMISTON ASENTAMINEN...2

Lisätiedot

1 Käyttöönotto LTE/3G/2G

1 Käyttöönotto LTE/3G/2G 1 Käyttöönotto LTE/3G/2G Vaihe 1: Asentaminen: SIM -kortti 1. Liu'uta korttipaikan suojus pois. 2. Työnnä SIM-kortti korttipaikkaan. Varmista, että SIM-kortin viistetty reuna on kohdistettu korttipaikan

Lisätiedot

Bluetooth for Microsoft Windows -ohje

Bluetooth for Microsoft Windows -ohje 第 1 頁, 共 31 頁 Bluetooth for Microsoft Windows -ohje Johdanto Perustoiminnot Bluetooth-tekniikan toiminnan määrittäminen omalla tietokoneella Bluetooth-yhteyden käyttäminen Ongelmanratkaisu LISENSOITU OHJELMISTO

Lisätiedot

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377

DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 DNA MATKAMOKKULA 4G WLAN E5377 Sisällysluettelo Pikaopas... 3 Matkamokkula tutuksi... 6 Ensimmäinen käyttöönotto... 7 Windows 7 ja Windows Vista... 9 Windows 8... 11 MAC OS X... 13 Apple ipad... 14 Android

Lisätiedot

DS150E:n käyttöopas. Dangerfield June 2009 V3.0 Delphi PSS

DS150E:n käyttöopas. Dangerfield June 2009 V3.0 Delphi PSS DS150E:n käyttöopas 1 SISÄLTÖ Osat.......3 Asennusohjeet..... 5 Bluetoothin asetusten määritys...26 Diagnoosiohjelma....39 ECU:n kirjoitus (OBD)... 86 Skannaus....89 Historia...94 EOBD-yhteys..97 Tiedosto..41

Lisätiedot

Motorola Phone Tools. Pikaopas

Motorola Phone Tools. Pikaopas Motorola Phone Tools Pikaopas Sisältö Vähimmäisvaatimukset... 2 Ennen asennusta Motorola Phone Tools... 3 Asentaminen Motorola Phone Tools... 4 Matkapuhelimen asennus ja määritys... 5 Online-rekisteröinti...

Lisätiedot

Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server

Home Media Server. Home Media Server -sovelluksen asentaminen tietokoneeseen. Mediatiedostojen hallinta. Home Media Server 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People ja Nseries ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut tuotteiden ja yritysten

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille: AirPrint-opas Tämä käyttöopas soveltuu seuraaville malleille: HL-L850CDN/L8350CDW/L8350CDWT/L900CDW/L900CDWT/ L9300CDW/L9300CDWT/L9300CDWTT DCP-L8400CDN/L8450CDW MFC-L8600CDW/L8650CDW/L8850CDW/L9550CDW

Lisätiedot

Kotiteatterijärjestelmä. Aloitusopas HT-XT1

Kotiteatterijärjestelmä. Aloitusopas HT-XT1 Kotiteatterijärjestelmä Aloitusopas HT-XT1 Sisällys Käyttöönotto 1 Pakkauksen sisältö 3 2 Asentaminen 4 3 Liitännät 6 4 Järjestelmän virran kytkeminen 8 5 Äänen kuunteleminen 9 Perustoiminnot Äänitehosteista

Lisätiedot

HUOM: Jos saat punaisen tekstin: Incorrect New Password. Kirjoitit salasanat eri tavalla. Yritä uudelleen

HUOM: Jos saat punaisen tekstin: Incorrect New Password. Kirjoitit salasanat eri tavalla. Yritä uudelleen Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas Option GlobeSurfer III pikakäyttöopas... 1 Laitteen ensimmäinen käyttöönotto... 1 USB-tulostimen tai muistitikun jakaminen GlobeSurferin avulla... 3 dyndns (dynaaminen

Lisätiedot

Opas palveluiden käyttöönottoon

Opas palveluiden käyttöönottoon Tervetuloa Lounean asiakkaaksi Opas palveluiden käyttöönottoon Huoneistoosi on nyt asennettu Kuitulaajakaista VDSL 25 M ja Kaapeli-TV. Säilytä tämä ohje. Sisällysluettelo Kuitulaajakaistan käyttöönotto

Lisätiedot

Nokia Bluetooth-HF BH-102 9207247/2

Nokia Bluetooth-HF BH-102 9207247/2 Nokia Bluetooth-HF BH-102 1 2 3 4 45 46 7 8 10 119 9207247/2 VAATIMUSTENMUKAISUUSILMOITUS NOKIA vakuuttaa täten, että HS-107Wtyyppinen laite on direktiivin 1999/5/EY oleellisten vaatimusten ja sitä koskevien

Lisätiedot

AirPrint-opas. Versio 0 FIN

AirPrint-opas. Versio 0 FIN AirPrint-opas Versio 0 FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa käytetään seuraavaa kuvaketta: Vinkki Vinkit kertovat, miten eri tilanteissa voi toimia tai miten toimintoa voi käyttää yhdessä muiden

Lisätiedot

T-Cam IPC800 HD valvontakamera

T-Cam IPC800 HD valvontakamera T-Cam IPC800 HD valvontakamera Sisällysluettelo Ennen käyttöä... 1 Käyttöehdot... 1 Huomioitavaa... 1 Valvontakameran käyttöönotto... 2 Kameran etäkäyttö... 2 Kameran kytkeminen... 2 Asetusten nollaus...

Lisätiedot

Tekninen Tuki. Access Point asennusohje

Tekninen Tuki. Access Point asennusohje Access Point asennusohje Langattoman signaalin kantoaluetta on kätevä laajentaa Access Pointia ja ns. siltausta käyttämällä. Access Pointin pohjassa on WAN MAC Address (MAC osoite). Kirjoita tämä ylös

Lisätiedot

Nokia langaton äänisovitin AD-47W

Nokia langaton äänisovitin AD-47W Nokia langaton äänisovitin AD-47W 9247383/1 SUOMI AD-47W-sovittimen avulla voit kytkeä langatonta Bluetooth-tekniikkaa tukevan yhteensopivan HF-laitteen tietokoneeseen (tai muuhun yhteensopivaan laitteeseen).

Lisätiedot

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND Touch -SOVELLUS Jotta saisit kaiken irti BEYOND: Two Souls -pelikokemuksesta, suosittelemme pelaamaan peliä langattomalla DUALSHOCK 3-ohjaimella. Jos kuitenkin

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä mistä tietojen salauksessa on oikeasti kyse? Risto Hakala, Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto

Lyhyt oppimäärä mistä tietojen salauksessa on oikeasti kyse? Risto Hakala, Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto Lyhyt oppimäärä mistä tietojen salauksessa on oikeasti kyse? Risto Hakala, risto.hakala@ficora.fi Kyberturvallisuuskeskus, Viestintävirasto Sisältö Miten tietoa voidaan suojata? Mitä yksityiskohtia salausratkaisun

Lisätiedot

Radiolaitteet. Ostajan opas. Opas myyjille ja maahantuojille

Radiolaitteet. Ostajan opas. Opas myyjille ja maahantuojille Radiolaitteet Ostajan opas Opas myyjille ja maahantuojille Sisällysluettelo Johdanto... 2 Mitä merkinnät tarkoittavat?... 3 Oletko oikealla taajuudella?... 4 Kuka vastaa nettiostoksestasi?... 5 1 Johdanto

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV7-2070EA

Käyttöoppaasi. HP PAVILION DV7-2070EA Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle HP PAVILION DV7-2070EA. Löydät kysymyksiisi vastaukset HP PAVILION DV7-2070EA käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300

Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300 Toshiba EasyGuard käytännössä Toshiba EasyGuard käytännössä: Portégé M300 Erinomainen ja vankkatekoinen all-in-one-ultrakannettava. Toshiba EasyGuard sisältää monia ominaisuuksia, joiden avulla yritysasiakkaat

Lisätiedot