Suomen Taitoluisteluliitto:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Taitoluisteluliitto:"

Transkriptio

1 Suomen Taitoluisteluliitto: 1. Maajoukkueen ja nuorten valmennusryhmien toiminta 2. Yksinluistelun, muodostelmaluistelun ja jäätanssin kansainvälinen kipailutoiminta 3. Koulutustoiminta 4. Harrasteluistelu 5. Leiritykset 6. Seuratoiminta 7. Edunvalvonta, markkinointi, sponsorointi 8. Tiedotus 9. Toimistoassistentin palvelut 10. Kilpailukoordinaattorin palvelut

2 Maajoukkueen ja nuorten valmennusryhmien toiminta Yksinluistelun ja jäätanssin maajoukkueeseen tehdään urheilijavalinnat vuosittain yhdeksi vuodeksi kerrallaan Yksinluistelun nuorten valmennusryhmiin (Talent-ryhmä ja Nuorten maajoukkue) tehdään valinnat vuosittain kahdeksi vuodeksi kerrallaan, paitsi yläikärajan kauden aikana saavuttavien urheilijoiden kohdalla yhdeksi vuodeksi kerrallaan Yksinluistelun maajoukkueen valintakriteerien uudistuksen myötä maajoukkueen koko on keväästä 2013 eteenpäin 20 urheilijaa; kumpaankin nuorten valmennusryhmään kuuluu n urheilijaa STLL järjestää maajoukkueelle sekä nuorten valmennusryhmille ympärivuotista leiritystä Suomen Urheiluopistolla Kaikille valmennusryhmille luodaan leirityksille olosuhteet, joissa urheilijat on kokonaisvaltaisesti huomioitu; asiantuntijapalveluita kaikilla leireillä pyritään tarjoamaan jää- ja oheisvalmennuksen lisäksi mm. terveydenhuollon, psyykkisen valmennuksen, lihashuollon, ravitsemuksen ja mediaosaamisen aloilta. Lisäksi ennen kilpailukauden alkua valmennusryhmäläiset saavat henkilökohtaista palautetta kilpailuohjelmistaan leireillä vierailevilta tuomareilta ja teknisiltä asiantuntijoilta STLL vastaa valmennusryhmäläisten leirityskuluista osittain Valinnoista valmennusryhmiin vastaavat valmennuspäällikkö, Nuorten Olympiavalmentaja sekä lajityöryhmät, ja valinnat vahvistaa STLL:n liittohallitus Kaikkiin valmennusryhmien asioihin liittyvissä kysymyksisä vastaa ja ongelmatilanteissa auttaa valmennuspäällikkö

3 Suomen Taitoluisteluliitto Yksinluistelun, muodostelmaluistelun ja jäätanssin kansainvälinen kipailutoiminta STLL ilmoittaa SM-sarjojen luistelijoita ja joukkueita vuosittain ISU:n kansainvälisen kilpailukalenterin kilpailuihin luistelijoiden ja / tai valmentajien omien toiveiden sekä lajityöryhmien tekemien valintojen puitteissa. STLL hoitaa näiden kilpailujen osalta kaiken yhteydenpidon järjestäjään ja vastaa käytännön asioista tiedottamisesta kilpailupaikkoja haetaan syksyn kilpailuihin loppukesästä / alkusyksystä STLL:n nettisivuilla olevalla lomakkeella, josta tiedotetaan valmentajia ja urheilijoita hyvissä ajoin kevään kilpailupaikkojen haku vastaavasti loppusyksystä ISU:n kv. kalenterin kilpailuihin edustamaan lähtevät urheilijat allekirjoittavat Kv. edustusurheilijan sopimuksen, jossa sitoutuvat mm. urheilijamaiseen käytökseen koko kilpailumatkan aikana kaikki ISU:n kansainvälisen kalenterin kilpailujen kilpailukutsut julkaistaan STLL:n nettisivuilla osiossa Tapahtumat & kilpailut myös kaikki liittoon saapuvat Interclub-kilpailukutsut julkaistaan nettisivuilla yllä mainitussa osiossa; Interclub-kilpailuihin ovat oikeutettuja osallistumaan kaikkien STLL:n jäsenseurojen kaikki luistelijat kilpailujen ikärajojen ja sääntöjen puitteissa Näihin kilpailuihin ilmoittautumiset hoitavat seurat, ja kaikki yhteydenpito järjestäjiin tapahtuu seurojen kautta; on kuitenkin hyvä muistaa, että Interclubkilpailuihin osallistuvista luistelijoista tulee ilmoittaa myös STLL:oon

4 Koulutustoiminta: Ylivoimaisen osaamisen lisäämistä kaikilla osa-alueilla Vastuutyöntekijä: Koulutuspäällikkö Koulutusten organisointi, tilavaraukset, ilmoittautumiset, ennakkoinfot- ja tehtävät Koulutusten koordinointi, yhteistyö eri tahojen välillä Koulutussisältöjen kehittäminen Koulutusmateriaalien ylläpito Kouluttajien rekrytointi ja kouluttaminen Koulutustoiminnan arviointi Vuonna 2012: Luistelun ohjauksen perusteet ja luistelukouluohjaajan koulutuksissa koulutettiin 234 ohjaajaa I-tason valmentajia valmistui: 61 kpl Täydennyskoulutuksissa kävi 70 valmentajaa järjestettiin 16 erilaista tuomarikoulutusta ja 3 seurakoulutustapahtumaa Lisäksi valmentajia ja luistelijoita koulutettiin maajoukkuetoiminnan ja ISU-develpoment projektin yhteydessä

5 Harrasteluistelu: Harrastusedellytysten kehittäminen laaja-alaisesti Vastuutyöntekijä: koulutuspäällikkö tuotteiden ideointi ja työstö seuran arkitoiminnan helpottaminen Luistelukoulutoiminta: Erilaiset tuotteet: Luistelukoulupassi Tähtidiplomit Luistelukoulupaketit Välinekassi Aikuisten harrasteluistelu: Lajin terveysprofiilin ylläpitäminen Aikuisluistelijoiden virikepäivät Poikaprojekti: poikaluistelun kehittäminen Tricks, Skills, Blades luistelukoulu pojille Längelmäellä Soveltava luistelu: kilpailujärjestelmän kehittäminen lajin tunnetuksi tekeminen seuramateriaalit Harrastajaluistelijoiden Leiritulet -leiri Valmennuksen tukimateriaalit: Tukimateriaalien suunnittelu ja työstö: o esim. Taitoluistelun harrastajan urapolku o Kasvata Luistelijaksi materiaali o Treenipassit jne. Koulut ja päiväkodit Tukimateriaalit opetukseen Liikuntaseikkailu maapallon ympäri kampanja materiaalia Koulujen väliset muodostelmaluistelukilpailut

6 Suomen Taitoluisteluliiton leiritoiminta Kesäleirit STLL järjestää vuosittain kesäleirejä Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä seuraavasti: YKSINLUISTELU o leirit avoimia kaikkien seurojen luistelijoille sekä osittain myös ulkomaisille luistelijoille o ikäryhminä silmu- ja debytantti-ikäiset luistelijat, noviisiluistelijat sekä SM-noviisi, -juniori ja -senioriluistelijat o erilliskiintiöt Talent-ryhmän, Nuorten maajoukkueen ja maajoukkueen luistelijoille Leiriviikkoja järjestetään kesä-heinäkuussa yhteensä 4. Leireillä on normaalin ryhmävalmennuksen lisäksi järjestetty vuosittain mahdollisuus lunastaa yksityistunteja leireillä olevilta kotimaisilta ja / tai ulkomaisilta valmentajilta. Jääharjoittelun lisäksi leireihin sisältyy erilaista, monipuolista oheisharjoittelua lajinomaisista harjoituksista tanssiin sekä koreografiaan. MUODOSTELMALUISTELU o avoin kaikkien seurojen luistelijoille o tarkoitettu minori- ja noviisi-ikäisille luistelijoille Vuosittain pyritään järjestämään 2 x 2 vrk leirijaksoa kesäkuun alkupuolella. Leirien ydin on yksilötaitojen harjoittelussa ja lisäämisessä, sillä osallistujia on monista eri seuroista ja joukkueista. Valmentajia leireillä on yleensä kaksi. Jääharjoittelun lisäksi leireillä tarjotaan monipuolista, luistelijoiden lajissa kehittymistä tukevaa oheisharjoittelua, joka on koostunut mm. liikkuvuus- ja kuntoharjoituksista, rytmiikasta, koordinaatioharjoituksista ja tanssista. Tulevan kesän leirien lisätiedot:

7 Suomen Taitoluisteluliiton leiritoiminta MiniChallenge-leirit STLL järjestää kilpailukauden aikana kahden vuorokauden pituisia, erittäin suosittuja MiniChallenge-leirejä Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä leirit ovat avoimia kaikkien STLL.n jäsenseurojen luistelijoille, jotka kilpailevat seuraavissa sarjoissa: silmut A, debytantit, noviisit ja SM-noviisit leirien pääpaino jääharjoittelussa on kaksoisakseliin ja kolmoishyppyihin valmistavissa harjoitteissa jääharjoitusten lisäksi leireihin sisältyy hieman kauden ajankohdasta riippuen monipuolista, lajia tukevaa oheisharjoittelua vastuuvalmentajana leireillä toimii STLL:n Nuorten Olympiavalmentaja Berit Kaijomaa apunaan useampia kokeneita yksinluistelun ammattivalmentajia kauden aikana leirejä järjestettiin neljä tulevan kauden leiriajankohdat ilmoitetaan STLL.n nettisivuilla osoitteessa hwww.stll.fi/tapahtumat-kilpailut/leirit/minichallenge/

8 ALUETOIMINTA Seuratoiminta: Seuran toimintaedellytysten vahvistaminen laajamittaisen harrastus- ja kilpailutoiminnan sekä menestykseen tähtäävän valmennuksen osalta Tapahtuuu liiton eri työalojen toimesta Koulutuspäällikön työalaan kuuluvat toimenpiteet: Sinettiseuratoiminta: uusien hakijoiden sparraus auditointikäynnit joka 2. tai 3. vuosi Sinettiseuraseminaari Taitoluistelun Sinettiseurojen laatukriteerien ylläpito ja seuranta Tukipalveluiden ylläpito Seurajohtajien koulutus: Liikunnan aluejärjestöjen kanssa yhteistyössä liiton omat koulutukset viestintä Seuratuet: eri tukimuodoista viestiminen hakijoiden sparraus lausuntojen antaminen Seurojen työkalupakki: materiaalien työstö o valmennuksen tukimateriaalit o seurojen tukimateriaalit: mm. luistelukouluvas-taavan kansio o urapolut

9 EDUNVALVONTA, SPONSOROINTI, MARKKINOINTI, TALOUS 1. Gramex/Teosto maksut 2. Tuplaturvavakuutukset 3. Valmennusrahasto 4. Säätiön tuet ja tilitykset 5. Urheiluopistoyhteistyö 6. OKM avustukset ja raportointi 7. OK järjestelmätuki/suoratuki, raportointi ja seuranta 8. Arvokilpailut/kv-kilpailut: hakuprosessi ym. 9. Yritysyhteistyö, sponsorihankinta, markkinointi 10. Taloushallinto, henkilöstöhallinto 11. Taitoluistelu lehti - mainokset, sopimukset 12. ISU yhteistyö - Scholarship, C-tuki ym. raportointi ja tilitykset. - arvokilpailujen hakuprosessi, raportointi, seuranta - luvat esiintymisiin eri näytöksissä ulkomailla

10 Tiedotus - Liiton tiedotusvastuulle kuuluu uutisointi ISU:n kv. kilpailukalenterin kilpailuista, SM-kilpailuista ja avustaa seuraa tarvittaessa esim. SMvalintakisojen tiedottamisessa. - Liiton vastuulla oleva lehdistötiedottaminen on yleensä aina valtakunnallista. Kukin seura vastaa omien paikallisten kisojensa tiedottamisesta. - Tiivis yhteistyö SM-kisajärjestäjän kanssa ennen SM-kisaa. - Liiton kuvapankin ylläpito sekä laadukkaiden kuvien toimittaminen eri lehtien ja sidosryhmien tarpeisiin. - Finlandia Trophyn ja arvokilpailuiden tiedotusvastuu sekä isojen kisojen lehdistöpäällikön toimen hoitaminen. - Erilaisten esitteiden ja materiaalien päivitys. - Haastattelupyyntöjen koordinointi. - Erilaisten taitoluisteluaiheisten juttuideoiden saattaminen lehdistön tietoon. - Lehdistötilaisuuksien koordinointi. - Sosiaalisen median päivitys ja hyödyntäminen jokapäiväisessä toiminnassa ja tapahtumissa sekä tapahtumien omien FB-sivustojen päivittäminen. - Mediakoulutukset maajoukkueluistelijoille. - Taitoluistelu-lehteen liittyvät asiat. - Erilaisten tekstien ja materiaalien tuottaminen eri sidosryhmille/eri tarkoituksiin. - Art on Ice, Plan Jäägaala ym. vastaavien tapahtumien tiedotus ja yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. - Tapahtumien mainonnan ja markkinoinnin suunnittelu ja toteutus yhdessä tiimin kanssa. - Videomateriaalien tuottaminen tapahtumiin. Tavoitteet: - Tavoitteena ajantasainen ja nopea uutisointi: tiedottaja herää tiedottamaan vaikka keskellä yötä. - Tavoitteena läpinäkyvä ja liiton strategiaa tukeva tiedottaminen. - Tavoitteena pitää seurat ajan tasalla liiton toiminnasta. Toiveet seuroille: - Lähettäkää kuvia/pieniä paikallisia uutisia joita voimme julkaista liiton Facebook-sivustolla. - Olkaa aktiivisesti paikallisiin lehtiin yhteydessä oman alueenne mielenkiintoisista asioista. Liitosta saa konsultaatioapua tiedotukseen liittyvissä asioissa. - Jakakaa liiton sivujen uutisia. Jaettu viesti on moninkertainen viesti vaikka se ei suoraan oman seuran toimintaan liittyisikään. - Kun järjestätte kisoja, nimetkää aina tiedotuksesta vastaava henkilö joka lähettää vähintään tulokset lehteen.

11 TOIMISTOASSISTENTIN TOIMENKUVASSA Seurat - Seurakysely o Kyselyn laadinta ja lähettäminen seuroille o Kyselyn purku Sähköpostijakelulistat Postijakelulistat Luistelijoiden purku sarjoittain Joukkueiden purku sarjoittain - Seurapostitus o Liittokokous ja seuraparlamentti- kutsut o Toimintasuunnitelma ja kertomus o Muut tiedotettavat asiat - Nettisivujen päivitys o Seurayhteyshenkilöiden päivittäminen o Extranet- tunnukset Lisenssit ja Taitoluistelu-lehti - Lisenssit o Lisenssikauden avaukseen liittyvät työt o Yhteydenottojen vastaanotto ja purku o Luistelukoululisenssin käyttöönotto ja tuki - Taitoluistelulehti o Osoitepoiminnan teko o Laskutus (kesto- ja määräaikatilaukset) Taloushallinto - Myynti- ja ostoreskontra o Myyntilaskujen teko kauden aikana ja maksujen seuranta o Ostolaskujen syöttäminen järjestelmään Leirit - Leiri- ilmoittautumiset o MiniChallenge o Challenge o Kesäleirit, YL ja ML o Yhteydenpito Vierumäen ja Berit Kaijomaan kanssa o Yhteydenpito leirille osallistuvien kanssa o Laskutus o ISU Nordic Development Maajoukkue - Maajoukkuevaatetus o Maajoukkuevaatteiden tilaus o Seuraavan kauden vaatteiden määrän arviointi o Lisätilaukset kauden aikana o Maajoukkuevaatteiden jakaminen kauden aikana Kotimaassa järjestettävät KV-kilpailut ja seminaarit - FT o Lomakkeiden laadinta o Kilpailukutsun laadinta o Kokousvaraukset ja valmistelut o Ilmoittautumiset o Yhteydenpito osallistuviin maihin o Lomakkeiden purku o Hotellivaraukset o Kilpailuun liittyvät järjestelyt o Kuljetusaikataulut o Kisatoimiston ja hotellipisteen pyörittäminen o Vapaaehtoiset o Rekrytoinnissa auttaminen o Ruokailut - ISU Nordic Development o Aikataulun teko o Matkajärjestelyt o Majoitusvaraukset o Yhteydenpito osallistuviin maihin sekä moderaattoreihin o Raportointi o Leirillä järjestelyiden varmistaminen ja toimiston ylläpitäminen

12 Kilpailukoordinaattorin työpöydällä Kilpailuasiat: junioreiden GP- ja GP-sarjan kilpailuilmoittautumiset arvokilpailuilmoittautumiset (yksinluistelu ja jäätanssi PM, EM, JMM, MM, muodostelma JMM ja MM) matkavaraukset (luistelijat, valmentajat, tuomarit, liiton edustajat jne) tuomareiden lähettäminen ym. kilpailuihin tiivis yhteistyö valmennuspäällikön kanssa muiden kv-kisojen osalta Sääntö- ja tuomaritoimikunnan ryhmien kokousten valmistelu ja toimiminen esittelijänä ryhmien kokouksissa lohkojaot kotimaan kilpailukalenterin suunnittelu Tuomaritoiminnan järjestely ja ylläpito: tuomareiden käytettävyyksien kysely (puoli)vuosittain tuomaristojen muotoileminen STLL:n alaisiin kilpailuihin tuomareiden yhteystietojen ym. päivitys eri rekistereihin tuomarikoulutusten, sääntöinfojen ja valmentajapäivien organisointi (milloin, missä, osallistujalistat, käytännön raamit) Yhteydenpito Kansainväliseen luisteluliittoon (ISU): ISU:n tiedonantojen seuraaminen (Communications) tiedonvälitys asianomaisille, ilmoittaminen ISU:n seminaareihin ja koulutuksiin vuosi-ilmoitukset ja muu yhteydenpito Erilaisten rekisterien ylläpito kotimaassa: testirekisteri(t) tuomariluokkalistat tuomareiden siirtokaaviot kilpailutulosten arkistointi (kotimaa ja kv) tuomaritoiminnan dokumentointi (kotimaa ja kv) YT- ja TC-raporttipohjat ja niiden jakaminen työryhmille Lupa-asioiden järjestäminen: ulkomaalaisten edustusoikeudet Suomen kilpailujärjestelmässä suomalaisten edustusoikeudet ulkomailla Muuta: sääntötulkintojen tekeminen esim. kilpailujärjestäjien kanssa toimintasuunnitelma ja toimintakertomus tuomaritoiminnan tiimoilta declaration-lomakkeiden keräys, luistelijoiden lomakkeiden tarkistus kauden alussa ja kv-declarationeiden toimittaminen ISUun tarvittaessa Anne F huolehtii tuloslaskentaohjelmien päivityksistä, arviointilaitteistosta ja vastaa niihin liittyviin kysymyksiin tuomareiden kevätkirjeet, muu yhteydenpito kotimaan toimijoihin

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. 14.6.2011 Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. Liittohallituksen kokouksessa 13.6.2011 on hyväksytty seuraaville sivuille kootut

Lisätiedot

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien Tähän dokumenttiin on kerätty muutamia yleisiä sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan 2016-2017 lähtien. Joissain kohdissa on viittaukset Sääntökirjaan 23 korostettu ja niiden paikkansa pitävyydet tarkistetaan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Hei, Tervetuloa mukaan taitoluistelun pariin kaudelle 2015-2016. Tässä tiedotteessa tietoa luisteluryhmistä, valmennuksesta, ilmoittautumisesta ja seuran

Lisätiedot

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2012-2013 LÄHTIEN Kilpailukausi alkaa olla siinä vaiheessa,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY- TAITOLUISTELUN ASIANTUNTIJA LIITON VISIO o Taitoluistelu on vetovoimainen laji ja kilpailukykyinen harrastus

Lisätiedot

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Harrastajat/ kans. sarjat Aikuisten (muodostelma-,) yksinluistelu ja jäätanssikilpailut Taitajat (yl) ei ikärajaa, kilpailevat seura- ja aluetasolla Minit (yl)

Lisätiedot

YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012

YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012 YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012 I PERUSTESTIT Perustestien alkeistesti sekä tasot 1 ja 2 seurojen käyttöön kaudesta 2012-2013 lähtien nuoremmille luistelijoille. Kauden 2012-2013 ne ovat harjoittelua ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi luistelee

Lisätiedot

Ringeten työryhmät 1 RINGETEN TYÖRYHMÄT (PÄIVITETTY 1.10.2014) TYÖRYHMIEN TALOUS

Ringeten työryhmät 1 RINGETEN TYÖRYHMÄT (PÄIVITETTY 1.10.2014) TYÖRYHMIEN TALOUS Ringeten työryhmät 1 RINGETEN TYÖRYHMÄT (PÄIVITETTY 1.10.2014) TYÖRYHMIEN TALOUS Työryhmien jäsenille maksetaan vain kilometrikorvaukset Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry:n talousohjeen mukaisesti

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT Tähän ohjeeseen on kerätty muutamia arvioita koskevia tärkeitä asioita Tuomareiden ja teknisten sääntömuutokset, kesältä 2016 Tuomareiden ja teknisten harjoittelut missä, milloin ja kenelle 1. Tuomareiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF HELSINGIN LUISTINKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2012-2013 YLEISTÄ HSK:n toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta ja tavoitteellista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014

Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

OULU SKATE 8 9.12.2012

OULU SKATE 8 9.12.2012 ry KILPAILUKUTSU 19.10.2012 OULU SKATE 8 9.12.2012 ry kutsuu seuranne STLL:n rekisteröityneitä ja lisenssin lunastaneita luistelijoita kutsukilpailuun Linnanmaan jäähalliin 8.-9.12.2012. KILPALUSARJAT

Lisätiedot

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat www.hl.fi KILPAILUKUTSU 19.9.2012 Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat

Lisätiedot

Visio, missio, arvot ja strategia

Visio, missio, arvot ja strategia Visio, missio, arvot ja strategia Joensuun Kataja ry taitoluistelujaosto Arvot toiminnan perusta Visio tahtotila Jatkuva kehitys Missio tehtävä Strategia toimintamalli Arvot AVOIMUUS Asioista puhutaan

Lisätiedot

Jäätanssin ja pariluistelun ikärajat noviisipoikien ikäraja muuttuu, ei muuta muutosta

Jäätanssin ja pariluistelun ikärajat noviisipoikien ikäraja muuttuu, ei muuta muutosta 6.6.2013 1 (8) SÄÄNTÖMUUTOKSET- JA TARKENNUKSET KAUDESTA 2013-2014 LÄHTIEN Kiitos kaikille kilpailusääntöjen sääntömuutosehdotuksia ja -tarkennuksia palautetta antaneille seuroille ja henkilöille. Kilpailutoiminnan-

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011

Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011 1. Taustaa Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008 Hyväksytty 25.4.2009 Toiminnanjohtajan tervehdys Vuosi 2008 oli jatkoa edellisen kauden menestykselle. Euroopan mestaruus kilpailuissa saimme taas uuden suomalaisen mitalistin

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010

SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010 SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010 Julkaisija: Suomen Taitoluisteluliitto r.y. www.stll.fi SÄÄNTÖKIRJA 20 TOIMITUSTYÖHÖN OVAT OSALLISTUNEET Anne Fagerström Olga Baranova Merja Huttunen Nina Korpikoski

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA 2008-2009 LÄHTIEN YKSIN- JA PARILUISTELU SEKÄ JÄÄTANSSI SM-SENIORIT JA JUNIORIT (Sääntökirjan 19 kohdat 8.1, 8.1.1, 8.1.2, 8.3, 8.3.1 ja 8.3.2) Lyhyt- ja vapaaohjelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015

Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016

Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi

Lisätiedot

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Miten olen jalkauttanut lapsuusvaiheen asiantuntijatyötä ja sen sisältöjä omaan toimintaani? Kirjaa toteutettuja / meneillään olevia asioita

Lisätiedot

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015

MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINTA 2015 MAAJOUKKUETOIMINNAN ARVOT Yhdessä tekeminen Intohimo kehittyä Pelaajalähtöisyys Kunnioitus MAAJOUKKUETOIMINNAN TAVOITTEET Huippu-urheilulähtöisyys o Tavoitteena auttaa ja tukea

Lisätiedot

Yksinluistelun testijärjestelmät

Yksinluistelun testijärjestelmät Yksinluistelun testijärjestelmät Anne Fagerström Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Toimintalinja kaudelle 2015 2016. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

Toimintalinja kaudelle 2015 2016. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Toimintalinja kaudelle 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Sisällys 1 Seuran visio 1 2 Arvot ja eettiset linjaukset 1 3 Urheiluseuratoiminnan tavoitteet 1 3.1 Kasvatukselliset tavoitteet 1 3.2 Viihtyminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry LEIRIKALENTERI 2016 TAMMIKUU 30.-31.1. Coed Camp, Kisakeskus Lohja UUTUUS! HELMIKUU 25.-26.2. Alueellinen Stunttileiri, Kisakeskus Lohja UUTUUS! 26.-28.2. Maajoukkuerinkileiri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

Ringettepelaajan tie huipulle!

Ringettepelaajan tie huipulle! Ringettepelaajan tie huipulle! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja perustoimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 1 Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014-2015 1.6.2014-31.5.2015 TOIMINTA-AJATUS Seinäjoen Taitoluistelijoiden tarkoituksena on taitoluisteluharrastuksen kehittäminen

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

egroup 2014 Valmennusryhmä-info egroup 2014 Valmennusryhmä-info 12.12.2013 Kilpasuunnistajan polku Essussa egroup ja egrouph-valmennusryhmät vastaavat sarjoissa H/D 16-21 kilpasuunnistajana menestymään pyrkivien urheilijoiden valmennuksesta

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016 1(5) Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma1.7.2015-30.6.2016 1. Yleistä Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) on monipuolinen taitoluisteluseura,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU MUODOSTELMALUISTELUN I-LOHKON KANSALLISTEN SARJOJEN 1. KILPAILU JYVÄSKYLÄSSÄ 22.11.2015 Jyväskylän Taitoluisteluseura ry (JyTLS) kutsuu STLL:n jäsenseurojen I - lohkon muodostelmaluistelijoita tulokkaiden,

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1. 2014-2015 1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.2 Tutustu kilpailukutsuun, joka löytyy klikkaamalla

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 4.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2016 30.4.2017 1. YLEISTÄ - yhteistyötä kehitetään Jämi Keskuksen kanssa alue-

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2016 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2017 30.4.2018 1. YLEISTÄ - Kehitetään yhteistyötä alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2013-30.6.2014 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Seuran ylimpänä päättävänä elimenä toimivat vuosikokoukset. Syyskokous pidetään torstaina 20.10.2011, kevätkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin.

Seuran ylimpänä päättävänä elimenä toimivat vuosikokoukset. Syyskokous pidetään torstaina 20.10.2011, kevätkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2011-30.6.2012 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009 Hyväksytty 24.4.2010 Puheenjohtajan tervehdys Tammikuun EM-kilpailut Helsingissä aloittivat kauden ja päättivät usean vuoden ponnistelut voitonjuhlaan. Kilpailujen urheilullinen

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

6.5.1 Testiin ilmoittautuminen ja osallistumisen peruuntuminen

6.5.1 Testiin ilmoittautuminen ja osallistumisen peruuntuminen 29.8.2014 Suomen Taitoluisteluliiton liittohallitus on hyväksynyt seurojen kuulemisen (toukokuu 2014) ja ISU:n kongressissa päätettyjen kilpailuihin tai kilpailemiseen liittyvien sääntömuutosten ja tarkennusten

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Puheenjohtaja

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Puheenjohtaja TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2010 Vuosikatsaus Vuosi 2010 oli menestyksekäs ja rajoja rikkova. Arvokisajärjestelyissä oli välivuosi, mutta pienempiä tapahtumia oli vuoden aikana useita. Oman arvioni mukaan

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016

SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6. Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 1/6 Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintasuunnitelma 2016 SUOMEN SAAPPAANHEITTOLIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2/6 Sisällysluettelo 1. VUODEN 2016 PÄÄTAVOITTEET...

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE

SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE SATAKUNNAN HIIHTO RY SUUNNITELMA Liisankatu 11 Pori 30.10.2017 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 1.5.2018 30.4.2019 1. YLEISTÄ - Ollaan mukana alueellisen yläkoululeiritystoiminnan

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kouluikäisten harrastusryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2014-30.6.2015 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2006 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2006 sujui Taitoluisteluliitossa visiotamme toteuttaessa: Taitoluistelu on kilpailukykyinen, haluttu harrastus ja merkittävä urheilulaji,

Lisätiedot

YL vanhempainilta

YL vanhempainilta YL vanhempainilta 6.5.2013 Tervetulosanat, Tiina Taponen Esittelyt Puheenjohtaja Valmentajat Yksinluistelun taustavoimia (varustepörssi, koulutuspäällikkö, jaoston jäsenet, yksinluisteluvastaava jne) Vanhempien

Lisätiedot

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014

Elokuun tiedote 2013. Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Johtokunnan työnjako kaudella 2013 2014 Elokuun tiedote 2013 Porvoon Taitoluistelijat Harjoitukset jatkuvat Porvoossa 29.7. Tervetuloa jatkamaan luistelua uudelle kaudelle Porvooseen! Valmennusryhmien jääharjoitukset jatkuvat kesätauon jälkeen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007 TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007 Hyväksytty 19.4.2008 Puheenjohtajan tervehdys Vuosi 2007 oli menestyksekäs ja monella tavoin rajoja rikkova. Heti tammikuussa suomalaisnaisluistelijat tekivät historiaa.

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia

Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennukseen uusia tuulia Joukkuevoimistelun valmennusjärjestelmän uudistuksia on toteutettu vaiheittain viimeisen vuoden aikana. Liittojohtoista valmennustoimintaa kehitetään lajiasiantuntijaryhmän

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

SPV:n strategia

SPV:n strategia SPV:n strategia 2015-2020 SPV:n visio 2020 Järjestäytynyt veneily on tavoiteltua. Veneurheilu on suosittua ja tuo kansainvälistä mainetta ja menestystä. SPV:n missio 2020 SPV kehittää yhteistyössä jäsenseurojen

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT 2017-2018 Päivitetty 11.8.2017 idän / 18.8.2017 kaakon aluekokouksessa Aluesäännöt täydentävät STLL:n sääntökirjan sääntöjä. ISUSARJAT ISU-sarjojen kilpailut ovat itäisen

Lisätiedot

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailulisenssin kaudelle 2018-2019 lunastaneita yksinluistelijoita ja muodostelmaluistelujoukkueita,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous

Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous 25.11.2017 Visio Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Missio Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä jäsenseurojensa kanssa luo edellytykset taitoluistelun

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto,

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen

Lisätiedot

SHOL ORGANISAATIO JA VASTUUALUEET

SHOL ORGANISAATIO JA VASTUUALUEET SHOL ORGANISAATIO JA VASTUUALUEET PÄÄTOIMINNOT: Kilpailutoiminta (Competitions) Kehitys (Development) Huippu-urheilu (High Performance) (maajoukkueet) Viestintä (Communications) Talous ja Hallinto (Finance

Lisätiedot

YL vanhempainilta

YL vanhempainilta YL vanhempainilta 19.4.2016 Taitoluistelu 2016-2017 LÄHITULEVAISUUDEN VISIOMME VG-62:lla on laaja luistelijapohja ja mahdollisuus harrastaa VG-62:lla on kaikki nykyiset YL ryhmät ja ML joukkueet Uusi joukkue

Lisätiedot