VAASAN YLIOPISTON HALLINTOSÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN YLIOPISTON HALLINTOSÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 VAASAN YLIOPISTON HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Vahvistettu hallituksen kokouksessa toukokuun 11. päivänä 2001 (muutettu viimeksi hallituksen kokouksessa ) Yleiset määräykset 1 Yliopistolaissa (645/97) ja sen perusteella annetussa asetuksessa (115/98) olevien säännösten lisäksi Vaasan yliopiston hallinnossa noudatetaan tätä johtosääntöä sekä muita yliopiston hallituksen hyväksymiä johtosääntöjä. Yliopiston kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Yliopistolla voi olla toimintaa myös muilla paikkakunnilla. 3 Yliopiston tehtävänä on itsehallintonsa puitteissa edistää vapaata tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa ylintä opetusta. Tehtäviä hoitaessaan yliopiston tulee toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Yliopisto jakaantuu tiedekuntiin. 4 Lisäksi yliopistossa on erillisiä laitoksia ja yksiköitä. Yliopistoon kuuluvat sen opettajat, tutkijat, muu henkilökunta ja opiskelijat. 5 Yliopistossa käytettävä kieli Yliopiston virkakieli on suomi. Tiedekirjaston virkakieli määritellään sen johtosäännössä. Yliopiston opetus- ja tutkintokieli on suomi. Tutkintokielenä voi olla myös vieras kieli. Muuta kuin suomen kieltä käytetään opetuskielenä siten kuin tutkintosäännössä määrätään. 6 Yliopisto voi oikeuttaa muun opettajan kuin syntyperäisen Suomen kansalaisen käyttämään yksinomaisena opetuskielenä muuta kuin suomen kieltä.

2 Opiskelijan oikeudesta käyttää kuulusteluissa ja tutkinnoissa muuta kuin suomen kieltä määrätään tutkintosäännössä. Yliopiston toimielimet 7 Yliopiston päätösvaltaa käyttävät hallitus ja rehtori. Tiedekunnan päätösvaltaa käyttävät tiedekuntaneuvosto ja dekaani. Erillisten laitosten ja yksiköiden päätösvaltaa käyttävät johtokunta ja johtaja siten kuin tässä hallintosäännössä tai muussa johtosäännössä tarkemmin määrätään. Yliopistolla, tiedekunnilla ja erillisillä laitoksilla on johtoryhmät siten kuin tässä hallintosäännössä tarkemmin määrätään. Yliopistossa on rehtorin asettamat koulutustoimikunta ja tutkimustoimikunta. Yliopistolla on hallituksen asettama neuvottelukunta. Hallituksen, rehtorin, vararehtorien ja tiedekuntien tiedekuntaneuvostojen vaaleista säädetään yliopistolain ja asetuksen säännösten lisäksi vaalijohtosäännössä. 2 Hallitus 8 Yliopiston hallitukseen kuuluvat rehtori, vararehtorit, tiedekuntien dekaanit, neljä muuta henkilökuntaan kuuluvaa jäsentä, neljä opiskelijaa ja kaksi yliopiston ulkopuolisia tahoja edustavaa jäsentä. Dekaanit edustavat professoreita. Dekaanien varajäseninä toimivat varadekaanit. Muut yliopiston henkilökuntaan kuuluvat valitsevat keskuudestaan neljä jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä. Ylioppilaskunta valitsee neljä jäsentä ja heille varajäsenet. Hallitus nimittää yliopiston ulkopuoliset jäsenet ja heille varajäsenet yliopiston neuvottelukunnan esityksestä. Hallituksen toimikausi on kolme kalenterivuotta. Hallituksen tehtävänä on arvioida ja kehittää yliopiston toimintaa sekä: Yleiset tehtävät: 9 1) hyväksyä yliopiston taloutta ja toimintaa koskevat sekä muut laajakantoiset suunnitelmat ja päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista; 2) hyväksyä yliopiston johtosäännöt ja muut vastaavat määräykset; 3) huolehtia yliopiston päätöksentekoelinten valitsemisesta ja tarvittavien pysyvien neuvottelu-, lauta- ja toimikuntien asettamisesta lukuun ottamatta 11.1,3 :ssä mainittuja toimielimiä; 4) antaa lausunnot yliopistoa koskevissa periaatteellisesti tärkeissä asioissa;

3 3 5) päättää opiskelijavalinnan yleisistä periaatteista ja yliopistoon vuosittain otettavien opiskelijoiden määrästä; 6) käsitellä muut sen tehtäväksi asetuksella säädetyt tai johtosäännöllä määrätyt asiat; sekä 7) päättää muut yliopistoa koskevat asiat, joita ei ole säädetty tai määrätty jonkin muun toimielimen ratkaistavaksi. Tiedekuntia ja laitoksia koskevat tehtävät: 8) päättää tiedekuntaneuvostojen jäsenten lukumäärästä ja määrätä tarvittaessa lisäjäsenet tiedekuntaneuvostoihin; 9) päättää tiedekunnan laitosjaosta tiedekuntaneuvoston esityksestä; 10) päättää perusteista, joiden mukaan henkilön kuuluminen tiedekuntaan määräytyy; 11) päättää oppiaineen perustamisesta, muuttamisesta ja lakkauttamisesta ellei ylemmänasteisista säännöksistä muuta johdu; 12) päättää erillisten laitosten perustamisesta ja niiden tehtävistä; 13) päättää erillisten laitosten johtokuntien kokoonpano. Henkilöstöasioihin liittyvät tehtävät: 14) päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, muuttamisesta sekä muista merkittävistä virkajärjestelyistä, 15) nimittää professorit, hallintojohtajan, yliopistopalveluiden päälliköt, erillisten laitosten ja yksiköiden johtajat, Kielipalvelut-yksikön johtajan, lakimiehen, tutkimusjohtajan ja tiedekuntien hallintopäälliköt; 16) myöntää virkavapaudet kohdassa 15 mainittuihin virkoihin nimitetyille kaksi vuotta pidemmäksi ajaksi; sekä 17) määrätä tehtävien hoitajat kohdassa 15 mainittuihin virkoihin kaksi vuotta pidemmäksi ajaksi. Erityiset tehtävät: 18) asettaa vaalilautakunta; 19) nimittää kaksi yliopiston ulkopuolista jäsentä ja heille varajäsenet hallitukseen yliopiston neuvottelukunnan esityksestä; 20) päättää vararehtoreiden työsuunnitelmaan kuuluvan työajan käyttämisestä vararehtorin tehtäviin ja vararehtoreiden työnjaosta rehtorin tehtävien hoitamisessa rehtorin ollessa estynyt; 21) päättää opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta; 22) päättää promootion järjestämisestä; sekä 23) ratkaista ne rehtorille ja yliopistopalveluille kuuluvat asiat, jotka rehtori ja yliopistopalvelut niiden tärkeyden vuoksi haluaa saattaa hallituksen ratkaistavaksi. Hallitus voi siirtää sille kuuluvan tehtävän jonkin muun toimielimen ratkaistavaksi. Yliopistolla on rehtori ja kaksi vararehtoria. Rehtori ja vararehtorit 10

4 4 Vaalikollegio valitsee rehtorin ja vararehtorit viideksi vuodeksi kerrallaan. Rehtorin tehtävänä on: 11 1) johtaa, valvoa ja kehittää yliopiston toimintaa; 2) toimia yliopiston hallituksen puheenjohtajana; 3) asettaa koulutustoimikunta ja tutkimustoimikunta sekä tutkintolautakunta; 4) jakaa yliopistolle erittelemättömänä myönnetyt määrärahat hallituksen hyväksymien strategisten linjausten mukaisesti; 5) ottaa yliopiston dosentit ja nimittää suunnittelijat ja muut vastaavat yliopistopalveluiden virkamiehet; 6) myöntää virkavapaudet ja määrää tehtävien hoitajat kohdassa 5 mainittuihin virkoihin kaksi vuotta pidemmäksi ajaksi sekä myöntää virkavapauden ja määrää tehtävän hoitajan hallintojohtajan virkaan kahta vuotta lyhyemmäksi määräajaksi; 7) hyväksyä professorin virkoja koskevat virantäyttöselosteet, tarkastaa ja hyväksyä tiedekuntaneuvoston tekemän virkaehdotuksen, päätöksen virkaesityksen raukeamisesta sekä esityksen nimittää professorin virkaan kutsusta; 8) ottaa vastaan yliopistolle lahjoitetut ja testamentatut varat ja päättää niiden käytöstä; 9) hyväksyä tutkimus- ja muut sopimukset; 10) käsitellä sivutoimiluvat ja -ilmoitukset; 11) vahvistaa ylioppilaskunnan säännöt ja jäsenmaksun; 12) vahvistaa tietojärjestelmien ja -verkkojen käyttösäännöt; 13) päättää opiskelijalle annettavasta varoituksesta; sekä 14) käsitellä muut yliopiston yleistä hallintoa koskevat asiat, joista ei toisin säädetä tai johtosäännöllä määrätä. Rehtori käyttää yliopiston puhevaltaa tuomioistuimissa ja viranomaisissa sekä edustaa muutenkin yliopistoa. Rehtorilla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa yliopiston kaikkien hallintoelinten kokouksissa. 12 Rehtori voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian yliopisto muun virkamiehen tai toimielimen ratkaistavaksi. Rehtori voi alistaa hallituksen ratkaistavaksi toimivaltaansa kuuluvan asian, joka on yliopiston kannalta laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä. 13 Rehtorin ollessa estynyt hoitaa hänen tehtäviään vararehtori siten kuin hallitus päättää. Sekä rehtorin että vararehtorien ollessa estyneitä, rehtorin tehtäviä hoitaa virkaiältään vanhin dekaani. Rehtori on vapautettu virkaansa kuuluvista tehtävistä, samoin vararehtori rehtorin tehtäviä hoitaessaan.

5 Hallitus päättää vararehtoreiden työsuunnitelmaan kuuluvan työajan käyttämisestä vararehtorin tehtäviin. 14 Vararehtoriksi on kelpoinen rehtorin kelpoisuusehdot täyttävä henkilö. Vararehtorin tulee olla yliopiston professorin virkaan nimitetty henkilö. 15 Toisen vararehtorin tehtävänä on avustaa rehtoria erityisesti tutkimukseen ja tutkijankoulutukseen liittyvissä asioissa ja toisen vararehtorin erityisesti opetukseen ja koulutukseen liittyvissä asioissa. Muista tehtävistä päättää rehtori vararehtorien kanssa keskusteltuaan. 5 Vaasan yliopiston työnantajavirkamiehet 16 Vaasan yliopistossa virkaehtosopimuslain mukaisia työnantajavirkamiehiä ovat rehtori, hallintojohtaja ja henkilöstöpäällikkö. He edustavat valtiota valtion virkaehtosopimusten neuvottelumenettelystä tehdyn pääsopimuksen mukaisissa virkaehtosopimuksista käytävissä neuvotteluissa ja niiden valmistelussa. Lisäksi heidän tulee edustaa valtiota valtion virkaehtosopimusten neuvottelumenettelystä tehdyn pääsopimuksen mukaisissa neuvotteluissa virkaehtosopimusten soveltamis- ja tulkintakysymyksistä sekä virkamiesten työrauhaa koskevissa asioissa. Heidän tulee muutoinkin toimia työnantajan edustajina. Työnantajavirkamiehet vastaavat palkkausjärjestelmän toteuttamisesta koko yliopiston osalta. Työnantajavirkamiehet kokoontuvat säännöllisesti käsittelemään henkilöstöön liittyviä asioita. Johtoryhmät 17 Yliopistolla on johtoryhmä, johon kuuluvat rehtori puheenjohtajana, vararehtorit, dekaanit, hallintojohtaja ja rehtorin määräämät muut virkamiehet. Johtoryhmän tehtävänä on tukea rehtoria yliopiston johtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Tiedekunnassa on johtoryhmä, johon kuuluvat dekaani puheenjohtajana, varadekaani, laitosten johtajat, hallintopäällikkö ja dekaanin määräämät muut virkamiehet. Johtoryhmän tehtävänä on tukea dekaania tiedekunnan johtamiseen liittyvissä kysymyksissä. Erillisen laitoksen johtoryhmän kokoonpanosta ja tehtävistä määrätään laitoksen johtosäännössä. Koulutustoimikunta ja tutkimustoimikunta

6 18 6 Yliopistossa on opetuksen ja koulutuksen suunnittelua, arviointia ja kehittämistä varten rehtorin asettama koulutustoimikunta ja jatkokoulutuksen ja tutkimuksen suunnittelua, arviointia ja kehittämistä varten rehtorin asettama tutkimustoimikunta. Rehtori voi päättää tarkemmin toimikuntien tehtävistä. Neuvottelukunta 19 Yliopistolla on yhteiskuntasuhteiden edistämistä varten hallituksen asettama neuvottelukunta. Neuvottelukunnan tehtävänä on tehdä esitys yliopiston hallitukseen valittavista ulkopuolisista jäsenistä. Neuvottelukunnan muut tehtävät päättää hallitus. Yliopiston päätöksentekomenettely 20 Yliopiston päätöksenteossa noudatetaan hallintolakia sekä muita yliopistoa koskevia oikeusohjeita ja johtosääntöjä. 21 Monijäseninen hallintoelin kokoontuu milloin puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja, katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kolme jäsentä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten kirjallisesti pyytää. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään kolmantena arkipäivänä ennen kokousta. Käsiteltävät asiat on mainittava kokouskutsussa. Hallintoelin voi kiireellisissä tapauksissa ottaa läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. 22 Monijäseninen hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Jos hallituksen jäsen on estynyt hoitamasta tehtäväänsä, astuu hänen tilalleen esteen ajaksi asianomaisen vaaliliiton tai vaaliliittojen ulkopuolelta valittu ensimmäisenä oleva varajäsen. Jos tiedekuntaneuvostossa ei ole riittävästi sellaisia jäseniä, jotka saavat osallistua päätöksentekoon, hallitus määrää tiedekuntaneuvostoon tarpeellisen määrän lisäjäseniä. Lisäjäsenen toimikausi on sama kuin tiedekuntaneuvoston. 23 Yliopiston toimielimissä päätökset tehdään esittelystä. Hallituksen ja rehtorin esittelytehtävistä huolehtii yliopistopalveluiden työjärjestyksessä määrätty virkamies.

7 7 Tiedekuntaneuvoston, dekaanin ja laitosjohtajan esittelystä huolehtii tiedekunnan hallintopäällikkö tai hänen määräämänsä virkamies. Erillisen laitoksen esittelystä määrätään työjärjestyksessä. Esittelymenettelyä ei noudateta tieteellistä pätevyyttä ratkaistaessa, väittelylupaa myönnettäessä, opetusnäytettä tai opintosuoritusta arvosteltaessa taikka dekaania, varadekaania, laitoksen esimiestä ja tämän varamiestä valittaessa. Päätökset on perusteltava. Päätökseen on liitettävä valitusosoitus. Mikäli muutoksenhaku on kielletty, on kiellon perustelu ilmoitettava. Monijäsenisten hallintoelinten kokouksessa käsiteltävistä asioista laaditaan esityslistat, joihin merkitään kunkin asian kohdalle tehty päätös. Esityslistoista muodostuvat pöytäkirjat allekirjoittavat puheenjohtaja sekä esittelijä tai kokouksen sihteeri. 24 Hallituksen ja tiedekuntaneuvoston kokouksessa päätetään asiat yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota puheenjohtaja on kannattanut. Äänestettäessä viran täyttämistä tai opiskelijan kurinpitoa koskevasta asiasta noudatetaan kuitenkin samaa menettelyä kuin monijäsenisessä tuomioistuimessa. 25 Ratkaistaessa dosentiksi hakevan tieteellistä pätevyyttä saavat päätöksentekoon osallistua kokouksen puheenjohtajan lisäksi vain vastaavan tieteellisen pätevyyden saavuttaneet. Arvosteltaessa opintosuorituksia saavat päätöksentekoon osallistua kokouksen puheenjohtajan lisäksi vain vastaavantasoisen opintosuorituksen suorittaneet. Tiedekuntaneuvoston muilla jäsenillä on tällöin kuitenkin puheoikeus kokouksessa. Tiedekuntaneuvosto on päätösvaltainen 1 momentissa mainituissa asioissa, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi päätöksentekoon oikeutettuja jäseniä on läsnä vähintään kolme. 26 Monijäsenisen hallintoelimen kokouksessa käsiteltävä asia voidaan jättää pöydälle, mikäli joku jäsenistä sitä vähintään yhden muun jäsenen kannattamana ehdottaa. Sama jäsen voi ehdottaa saman asian pöydälle jättämistä kuitenkin vain yhden kerran. Asia voidaan jättää pöydälle myös esittelijän pyynnöstä tai puheenjohtajan päätöksellä, jolloin pöydällepano ei tarvitse kannatusta. 27 Esittelijällä on oikeus saada merkityksi eriävä mielipiteensä pöytäkirjaan. Myös monijäsenisen hallintoelimen jäsenellä on oikeus merkitä eriävä mielipiteensä pöytäkirjaan. Eriävä mielipide

8 8 on perusteltava ja sen esittäjän allekirjoitettava ja puheenjohtajan varmennettava sen vastaavan kokouksen kulkua. 28 Monijäsenisen hallintoelimen kokouksessa käsitellyistä asioista laaditut toimituskirjat allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa esittelijä tai kokouksen sihteeri. Rehtori ja dekaani allekirjoittavat ratkaisemiensa asioiden toimituskirjat ja ne varmentaa asian esittelijä. Oikeusturva 29 Yliopiston rehtori asettaa opintosuoritusten oikaisupyyntöjä varten hallituksen toimikaudeksi tutkintolautakunnan, johon kuuluu puheenjohtajana toimiva professorijäsen, kaksi muuta professorijäsentä, joista toinen toimii varapuheenjohtajana, kaksi muuta opettajakuntaa edustavaa jäsentä ja kaksi opiskelijajäsentä. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Opiskelijavalintaa koskevat oikaisupyynnöt ratkaisee dekaani. 30 Tutkintolautakunnan tehtävänä on: 1) käsitellä muun opintosuorituksen kuin väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen arvostelua koskeneen oikaisupyynnön johdosta annettuun päätökseen tyytymättömän vireille panemat oikeusturvakysymykset. 2) käsitellä väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen arvostelua koskevat oikaisupyynnöt. 3) käsitellä muita opiskelijoiden oikeusturvaan liittyviä asioita harkintansa mukaan ja antaa näissä asioissa ehdotuksia ja suosituksia opetustoiminnan kehittämiseksi.

9 9 YLIOPISTON TIEDEKUNTA- JA LAITOSHALLINTO Tiedekunnat 31 Yliopiston tiedekunnat ovat hallintotieteiden tiedekunta, humanistinen tiedekunta, kauppatieteellinen tiedekunta ja teknillinen tiedekunta. Tiedekunnassa voi olla yhden tai useamman oppiaineen ja tieteenalan muodostamia laitoksia tai yksiköitä. Tiedekunnissa voi olla myös laitoksiin kuulumattomia oppiaineita ja instituutteja. Tiedekuntaneuvoston tehtävänä on: Yleiset tehtävät: 32 1) kehittää tiedekunnan tutkintoja, opetusta ja tutkimusta sekä tiedekunnan muuta toimintaa; 2) tehdä ehdotukset tiedekunnan taloutta ja toimintaa koskeviksi sekä muiksi laajakantoisiksi suunnitelmiksi; 3) päättää tiedekunnalle erittelemättöminä myönnettyjen määrärahojen käyttösuunnitelmien perusteista; 4) tehdä hallitukselle esitys promootion järjestämisestä ja sen yhteydessä tai muulloinkin annettavasta kunniatohtorin arvosta; 5) ratkaista ne dekaanille kuuluvat asiat, jotka dekaani niiden laajakantoisuuden tai periaatteellisen tärkeyden vuoksi saattaa tiedekuntaneuvoston ratkaistavaksi; 6) käsitellä ja ratkaista muut sen tehtäväksi asetuksella säädetyt tai johtosäännössä määrätyt tehtävät; sekä 7) ratkaista ne tiedekuntaa koskevat asiat, joita ei ole erikseen säädetty muiden toimielinten ratkaistaviksi. Henkilöstöön liittyvät tehtävät: 8) tehdä esitys professorin virantäyttöselosteeksi ja tehdä ehdollepano professorin virkaan; 9) tehdä esitys kutsumismenettelyyn ryhtymisestä ja esitys professorin viran täyttämiseksi kutsusta; 10) valita professorin viran täyttämisessä ja dosentin ottamisessa käytettävät asiantuntijat; 11) ratkaista muut professorin viran täyttämismenettelyssä ehdollepanoviranomaiselle säädetyt tehtävät; 12) ratkaista dosentiksi hakevan tieteellinen pätevyys ja tehdä esitys dosentiksi ottamisesta; 13) tehdä esitys yliopiston hallitukselle tiedekunnan hallintopäällikön nimittämisestä; 14) nimittää tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilökunnan, lukuun ottamatta niitä virkoja, joissa toimivalta kuuluu hallitukselle tai rehtorille, sekä tiedekunnan opintopäällikön, suunnittelijan, amanuenssin ja muut vastaavat virkamiehet, nimittää virkamiehet virkasuhteeseen edellä mainittuihin virkoihin yli kaksi vuotta kestäväksi määräajaksi, ottaa työsuhteiset työntekijät yli kaksi vuotta kestäviin työsuhteisiin sekä tehdä esitykset hallitukselle sen nimitettäväksi määrätyistä viroista; sekä

10 10 15) myöntää tiedekunnan kohdassa 14 mainituille virkamiehille yli kaksi vuotta kestävät virkavapaudet. Tiedekuntahallintoon liittyvät tehtävät: 16) tehdä esitys tiedekuntaneuvoston lisäjäsenistä; 17) tehdä esitys laitosjaosta, oppiaineen perustamisesta ja lakkauttamisesta; 18) määrätä laitoksen johtaja ja varajohtaja tai oppiaineen esimies; sekä 19) päättää tiedekunnan viran opetusalan täsmentämisestä. Opintoihin ja tutkintoihin liittyvät tehtävät: 20) tehdä esitys tiedekuntaan otettavien opiskelijoiden määrästä; 21) hyväksyä opetussuunnitelmat; 22) määrätä väitöskirjojen esitarkastajat ja vastaväittäjä tai vastaväittäjät ja päättää muut väitöskirjaan liittyvät asiat 23) päättää lisensiaatintutkimusten tarkastajan tai tarkastajat ja päättää muut lisensiaatintutkimukseen liittyvät asiat; 24) arvostella väitöskirjat, lisensiaatintutkimukset tai muut vastaavat opinnäytteet sekä syventäviin opintoihin kuuluvat tutkielmat; sekä 25) antaa tätä johtosääntöä ja tutkintosääntöä tarkemmat määräykset tutkintoasetuksen soveltamisesta sekä opintojen suorittamisesta ja opintosuoritusten arvostelusta. Tiedekuntaneuvosto voi siirtää päätösvaltaansa dekaanille. 33 Tiedekuntaneuvostot valitaan kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan. Tiedekuntaneuvoston jäsenille valitaan varajäsenet. Hallitus voi tarvittaessa määrätä tiedekuntaneuvostoon lisäjäseniä. Dekaani 34 Tiedekuntaneuvosto valitsee tiedekuntaneuvoston professorijäsenistä toimikaudekseen dekaanin ja varadekaanin. Dekaani päättää keskusteltuaan varadekaanin kanssa dekaanin ja varadekaanin välisestä työnjaosta. Dekaanin tehtävänä on: 35 1) johtaa, valvoa ja kehittää tiedekunnan toimintaa; 2) toimia tiedekuntaneuvoston puheenjohtajana; 3) jakaa tiedekunnalle erittelemättöminä myönnetyt määrärahat; 4) asettaa tiedekunnan johtoryhmä; 5) valvoa tiedekunnan hankinnoista tehtyjen päätösten noudattamista, määrärahojen käyttöä sekä käyttösuunnitelmien noudattamista;

11 11 6) nimittää tiedekunnan muut kuin 32.1,14 :ssä mainitut virkamiehet sekä tiedekunnan virkamiehet enintään kaksi vuotta kestäviin virkasuhteisiin, ottaa työsopimussuhteinen henkilökunta enintään kaksi vuotta kestävään työsuhteeseen sekä myöntää enintään kaksi vuotta kestävät virkavapaudet; 7) valvoa, että tiedekunnan opetus- ja tutkimusvälineet ja tilat ovat asianmukaisessa järjestyksessä sekä tarvittaessa osoittaa välineet ja tilat opettajille ja tutkimustyötä harjoittaville; 8) tehdä esitys yliopistopalveluille avoinna olevan tiedekunnan viran haettavaksi julistamisesta; 9) hyväksyä tiedekuntaan otettavat uudet opiskelijat ja ratkaista opiskelijavalintaa koskevat oikaisu-pyynnöt; 10) antaa todistus tiedekunnassa suoritetuista tutkinnoista ja erillisopinnoista ja myöntää oppiarvot; sekä 11) vastaa palkkausjärjestelmän toteuttamisesta tiedekunnan tasolla sekä käydä kehitys- ja arviointikeskustelut tiedekunnan lähiesimiesten kanssa; 12) käsitellä ne tiedekunnalle kuuluvat asiat, joista ei toisin säädetä tai johtosäännössä määrätä. Dekaani voi alistaa tiedekuntaneuvoston ratkaistavaksi toimivaltaansa kuuluvan asian, joka on tiedekunnan kannalta laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä. Dekaani voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian laitoksen johtajan tai oppiaineesta vastaavan professorin ratkaistavaksi. Laitoksen hallinto 36 Tiedekuntaneuvosto määrää laitoksen johtajan ja varajohtajan. Laitoksen johtajan tulee olla professorin viran haltija tai hoitaja taikka vakinainen opettaja, joka on suorittanut tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet. Laitoksen johtajan toimikausi on sama kuin tiedekunnan dekaanin. Dekaani ja oppiaineen esimies hoitavat soveltuvin osin laitoksen johtajalle kuuluvat tehtävät niissä oppiaineissa, jotka eivät kuulu laitokseen. Laitoksen johtajan tehtävänä on: 37 1) johtaa, valvoa ja kehittää laitoksen toimintaa; 2) vastata laitoksen opetussuunnitelmien, toimintaa ja taloutta koskevien suunnitelmien sekä vastaavien tehtävien asianmukaisesta valmistelusta; 3) toimia laitoksen opettajakunnan ja muun henkilökunnan välittömänä esimiehenä; 4) sopia laitoksen opettajakuntaan kuuluvien kanssa heidän työsuunnitelmaansa kuuluvan työajan käytöstä sekä vahvistaa työsuunnitelmat; 5) päättää dekaanin laitoksille erittelemättöminä jakamien määrärahojen käytöstä; 6) ottaa sivutoimiset tuntiopettajat ja tuntipalkkaisen projektihenkilöstön; 7) kutsua laitoksen henkilökunta ja opiskelijat koolle laitoskokoukseen käsittelemään laitoksen toiminnalle merkittäviä asioita;

12 12 8) käydä kehitys- ja arviointikeskustelut laitoksen henkilöstön kanssa, ellei toisin sovita tai määrätä, sekä 9 ) suorittaa muut laitoksen toimintaan kuuluvat tehtävät, joita ei ole määrätty muiden toimielinten tehtäväksi. Erillisten laitosten hallinto 38 Yliopistossa on erillisinä laitoksina atk-keskus ja yksikkö Vaasan yliopisto, Seinäjoki, sekä Levón-instituutti, Tritonia, joka toimii Svenska handelshögskolanin ja Åbo Akademin kanssa yhteisenä tiedekirjastona ja oppimiskeskuksena ja Länsi-Suomen muotoilukeskus Muova, joka on Vaasan yliopiston ja Taideteollisen korkeakoulun yhteinen erillislaitos. Erillisten laitosten hallintoa hoitavat niiden johtokunnat ja laitosten johtajat. Johtajan tehtävien hoitamisesta hänen ollessa estynyt niitä hoitamasta määrätään laitoksen työjärjestyksessä. Tritonian hallinnosta määrätään erillisellä johtosäännöllä. Atk-keskuksen johtokuntana toimii soveltuvin osin rehtorin asettama tietohallinnon johtoryhmä. Erillisellä laitoksella voi olla neuvottelukunta ja projektikohtaisia asiantuntijaelimiä. 39 Hallitus nimeää toimikaudekseen erillisen laitoksen johtokunnan jäsenet ja kullekin heistä henkilökohtaisen varajäsenen. Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. 40 Erillisen laitoksen monijäsenisen hallintoelimen jäseneksi voi hallitus nimetä myös yliopistoon kuulumattoman henkilön. 41 Johtokunnan kokoontumisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä yliopiston hallituksen osalta on tämän hallintosäännön 21 :ssä määrätty. Johtokunta voi siirtää erillislaitoksen johtajan ratkaistavaksi asian, joka ei ole laitoksen kannalta laajakantoinen tai tärkeä.

13 13 42 Johtokunnan tehtävänä on: 1) suunnitella, kehittää ja seurata laitoksen toimintaa; 2) tehdä esitys toimintaa ja taloutta koskeviksi suunnitelmiksi; 3) päättää laitokselle myönnettyjen määrärahojen käyttösuunnitelmien perusteista; 4) nimittää laitoksen vakinainen henkilökunta, joka ei ole muiden nimitettävä, ottaa laitoksen määräaikainen henkilökunta yli kahden vuoden määräajaksi; 5) tehdä hallitukselle ja rehtorille esitykset niiden nimitettäviksi määrätyistä henkilöistä; 6) myöntää yli kaksi vuotta kestävät virkavapaudet ja nimittää virkamiehet virkasuhteeseen virkavapauden ajaksi sekä vastaavat tehtävät työsopimussuhteisten osalta sekä myöntää virkavapaus ja määrätä tehtävän hoitaja laitoksen johtajan virkaan kahta vuotta lyhyemmäksi määräajaksi; 7) toimia asiantuntijaelimenä laitoksen kannalta merkittävistä hankinnoista päätettäessä, merkittäviä projekteja käynnistettäessä ja toimintaohjelmista päätettäessä; sekä 8) käsitellä ja ratkaista muut asiat, jotka on määrätty johtokunnan käsiteltäväksi. Johtokunta voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian johtajan ratkaistavaksi. 43 Erillisen laitoksen johtajan tehtävänä on: 1) johtaa, valvoa ja kehittää laitoksen toimintaa ja ratkaista ne laitokselle kuuluvat asiat, joita ei ole määrätty johtokunnan käsiteltäviksi; 2) laatia määrärahojen käyttösuunnitelmat ja valvoa määrärahojen käyttöä; 3) hyväksyä koulutustilaisuuksien ja projektien määrärahojen käyttösuunnitelmat ja sisällöt sekä tehdä näistä päätöksistä ilmoitus johtokunnalle; 4) nimittää virkamiehet laitoksen virkasuhteisiin, ottaa laitoksen työsopimussuhteinen henkilökunta, myöntää virkavapaudet ja nimittää tehtävien hoitajat, ellei toisin ole säädetty; 5) huolehtia siitä, että laitoksen välineet ja laitteet ovat asianmukaisessa järjestyksessä ja käytössä; 6) käydä kehitys- ja arviointikeskustelut laitoksen henkilöstön kanssa, ellei toisin sovita tai määrätä; 7) vahvistaa laitoksen työjärjestys; 8) toimia johtokunnan esittelijänä ja toimeenpanna johtokunnan päätökset; 9) antaa lausuntoja laitoksen toimialaan kuuluvista asioista; 10) kutsua koolle laitoksen neuvottelukunta vähintään kerran vuodessa; sekä 11) suorittaa muut mahdolliset laitoksen toimialaan kuuluvat tehtävät. Levón instituutin opiskelijavalinnoista määrätään tutkintosäännössä. Erillisen laitoksen johtaja voi alistaa toimivaltaansa kuuluvan asian johtokunnan päätettäväksi. 44 Erillisen laitoksen henkilökunnan tehtävät määrätään johtajan hyväksymässä työjärjestyksessä. 45

14 Erillisen laitoksen neuvottelukunnan nimittää yliopiston hallitus johtokunnan esityksestä. Neuvottelukunnan toimikausi on sama kuin johtokunnan toimikausi. Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvottelukunta voi tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja laitosten toiminnan kehittämiseksi. Yliopistopalvelut 46 Yleisten yliopistopalveluiden hoitamiseksi yliopistossa on yliopistopalvelut -niminen yksikkö. Yliopistopalvelujen tehtävänä on huolehtia asioiden valmistelusta ja esittelystä, päätösten toimeenpanosta sekä päättää sille säädöksissä ja määräyksissä määrätyt asiat. Yliopistopalvelut käsittelee sille tässä hallintosäännössä säädetyt asiat sekä rehtorin sen käsiteltäväksi siirtämät asiat. Rehtori voi yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen sellaisenkin asian, joka muutoin olisi yliopistopalvelujen virkamiehen ratkaistavissa. Yliopistopalvelut voi saattaa hallituksen ratkaistavaksi sille kuuluvan asian, joka on yliopiston kannalta laajakantoinen tai periaatteellisesti tärkeä. Yliopistopalvelujen tehtävänä on: 47 1) valvoa, että yliopiston omaisuutta hoidetaan ja käytetään asianmukaisesti sekä taloudellisesti; 2) huolehtia yliopiston monijäsenisten hallintoelinten ja rehtorin käsiteltävien asioiden valmistelusta ja esittelystä, tarvittaessa määrätä esittelijä sekä päätösten toimeenpanosta, jollei toisin ole säädetty; 3) nimittää ne virkamiehet virkaan tai virkasuhteeseen, joiden nimittäminen ei kuulu hallitukselle tai yliopiston muulle hallintoelimelle; 4) ottaa sellainen työsopimussuhteinen henkilökunta, joiden osalta päätös ei kuulu jollekin toiselle toimielimelle; 5) myöntää virkavapaus yliopiston virkamiehille tilanteissa, joihin ei liity harkintavaltaa sekä virkavapaus niille virkamiehille, joiden osalta päätös ei kuulu jollekin toiselle yliopiston toimielimelle; 6) huolehtia virkojen julistamisesta haettavaksi; 7) hoitaa palkanlaskentaan liittyvät tehtävät sekä hoitaa muut yliopiston henkilöstöhallintoon liittyvät asiat; 8) huolehtia yliopiston opetussuunnitelmien julkaisemisesta; 9) koordinoida opiskelijavalintoja; 10) koordinoida tutkimushankehallintoa ja innovaatiotoimintaa, 11) pitää luetteloa yliopistoon kuuluvista henkilöistä ja opiskelijoiden opintosuorituksista sekä muita tiedostoja, jotka on määrätty yliopistossa pidettäviksi tai katsottu tarpeellisiksi; 12) hoitaa yliopiston sisäistä ja ulkoista tiedotustoimintaa; 13) hoitaa yliopiston henkilöstökoulutusta ja muuta henkilöstön kehittämiseen liittyviä asioita; 14

15 15 14) huolehtia yliopiston tilinpidosta taloussäännössä tarkemmin määritellyllä tavalla; 15) järjestää yliopiston sisäinen valvonta; 16) hoitaa yliopiston hankinnat, jollei toisin ole säädetty tai määrätty; sekä 17) hoitaa, käsitellä ja ratkaista muut sen tehtäväksi säädetyt tai rehtorin sen käsiteltäväksi siirtämät asiat. 48 Yliopistopalvelujen päällikkönä on hallintojohtaja, jolla on vastuu yliopiston yleisen hallinnon toimivuudesta. Hallintojohtajalla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa yliopiston kaikkien hallintoelinten kokouksissa. 49 Yliopistopalveluille kuuluvien asioiden ratkaiseminen määrätään hallintojohtajan vahvistamassa työjärjestyksessä. Rehtori voi yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen sellaisenkin asian, joka muutoin olisi yliopistopalveluihin kuuluvan virkamiehen ratkaistavissa. Yliopistopalveluiden organisaatiosta määrätään työjärjestyksessä. Voimaantulo 50 Vaasan yliopiston hallintosääntö tuli voimaan elokuun 1. päivänä Tähän hallintosääntöön tehtiin hallituksen päätöksellä muutoksia, jotka tulivat voimaan Vaasan yliopiston hallitus on kokouksessaan päättänyt muutoksista, jotka tulevat voimaan Vaasan yliopiston hallitus on kokouksessaan päättänyt muutoksista, jotka tulevat voimaan

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali

Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaali ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaanin vaali 3. Muut asiat Tiedekuntaneuvosto Kokous Dekaanin vaalikokous Hallintopäällikkö

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 (9) Huom! Tämä johtosääntö tulee voimaan 1.1.2017 TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8 kohdan ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 18.10.2010 hyväksynyt

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 25. päivänä syyskuuta 2009 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien.

Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille. Dekaani, professori Matti Niemivuo siirtyy eläkkeelle 1.11.2013 lukien. Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin tiistaina 24.9.2013 klo 8.15 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö

Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Liite 2 1 (7) Tampereen teknillisen yliopiston johtosääntö Hyväksytty TTY-säätiön hallituksessa YLEISKUVAUS Tampereen teknillisen yliopiston johtosäännön perustana ovat yliopistolaki, säätiölaki, säädekirja,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 26.8.1998 Jyväskylän yliopiston hallituksessa 9.6.1999, 5.4.2000, 14.6.2000, 15.11.2000, 7.2.2001, 22.8.2001, 20.3.2002, 12.6.2002, 12.3.2003, 12.11.2003,

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Halloped-koulutus Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta 22.1.2014 Koulutuksen sisältö 1) Nopeat perusteet yliopiston hallinnosta 2) Edunvalvonnan perusteita 3) Halloped-keissejä Yliopiston

Lisätiedot

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet

Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 4 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja HALLINTOSÄÄNTÖ Luku 1 Hallinnon yleiset periaatteet 1 Yliopiston hallinnon tehtävänä on mahdollistaa yliopiston

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Sibelius- Akatemian ohjesääntö. Sibelius- Akatemian ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Sibelius- Akatemian ohjesääntö Käsittely 1. TaiY- johtosääntötoimikunta 10.8.2012 2. Sibelius- Akatemian johtoryhmä 15.1.2013 3. SibAn osastoneuvostot 2013 4. Akateeminen neuvosto 5.2.2013

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä.

3 Valtuuskunta Valtuuskunnan tehtävistä säädetään kunnallisen eläkelain 138 :ssä. 1 (5) Kevan johtosääntö Valtuuskunnan 13.3.2014 hyväksymä, voimaan 13.5.2014 I YLEISTÄ 1 Soveltaminen Tässä johtosäännössä annetaan kunnallisen eläkelain 168 :ssä tarkoitetut määräykset Keva-nimisen kunnallisen

Lisätiedot

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama , 4, 33 ja 42 muutettu ) 2 luku VAALIVIRANOMAISET 1 HELSINGIN YLIOPISTO Keskusvaalilautakunta 29.8.2006/kr-k KAMPUSTEN VAALILAUTAKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama 14.2.2003, 4, 33 ja 42 muutettu 16.2.2005) 2

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

1991 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 187 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolan -nimisestä yksiköstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Päätös 1 (7) Muutos Tieteellinen toimikunta hoitaa Akatemian tehtäviä toimialallaan.

Päätös 1 (7) Muutos Tieteellinen toimikunta hoitaa Akatemian tehtäviä toimialallaan. Päätös 1 (7) 27.6.2014 Dnro AKA/1/00.01.10/2014 Muutos 25.8.2016 Suomen Akatemian johtosääntö 1. Hallitus 1 Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 4 :n mukaan Akatemian hallitus päättää asiat, jotka

Lisätiedot

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset.

1.4.2014. Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset. HALLINTOJOHTOSÄÄNTÖ 1 (14) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön, jota sovelletaan yliopiston toiminnassa sen lisäksi, mitä laissa tai asetuksessa

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 115. Yliopistoasetus. Annettu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 115. Yliopistoasetus. Annettu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 1998 N:o 115 118 SISÄLLYS N:o Sivu 115 Yliopistoasetus... 261 116 Ylioppilaskunta-asetus... 267 117 Asetus eläintautiasetuksen 10

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 20.3.2019 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 26.3.2019

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö Hyväksytty Turun konservatorion kannatusyhdistys - Garantiföreningen för Åbo konservatorium ry:n hallituksen kokouksessa 27.12.2012. I luku Toimiala l Toiminnan

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

MaA Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta MaA103 1.12.2015 Joachim Kratochvil Koulutuspoliittinen asiantuntija Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Hallinnon opiskelijaedustaja (halloped). Kaikkien kausi alkaa 1.1.2016 ja päättyy 31.12.2017 Jokaisella

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) -kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on x. päivänä elokuuta 2017 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 24.11.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö

Turun konservatorion opetustoiminnan johtosääntö sivu 1/6 n opetustoiminnan johtosääntö 1 5, 7 19 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 25.5.2015, 6 ) 6 voimassa 1.8.2015 lähtien (hallitus 24.8.2015, 8 ) I luku Toimiala 1 Toiminnan järjestäminen Oppilaitoksen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Finanssivalvonnan työjärjestys

Finanssivalvonnan työjärjestys 1 Finanssivalvonnan työjärjestys Johdanto Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 8 :n mukaan pankkivaltuusto vahvistaa Finanssivalvonnalle työjärjestyksen. Pankkivaltuuston tehtävänä on 1) valvoa

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI - OULUN LÄÄNIN ALUETEATTERI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.11.2007 71 Muutos: 3 kv 25.2.2013 31 I YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä ja nimi Liikelaitoksen

Lisätiedot

Muutos Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 4 :n mukaan Akatemian hallitus päättää asiat, jotka koskevat:

Muutos Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 4 :n mukaan Akatemian hallitus päättää asiat, jotka koskevat: Päätös 1 (8) 27.6.2014 Dnro AKA/1/00.01.10/2014 Muutos 8.6.2018 Suomen Akatemian johtosääntö 1. Hallitus 1 Suomen Akatemiasta annetun lain (922/2009) 4 :n mukaan Akatemian hallitus päättää asiat, jotka

Lisätiedot

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö

Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö Valtuusto 10.6.2009 1 SISÄLLYSLUETTELO Apuvälinekeskusliikelaitoksen johtosääntö... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunta... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta...

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi Tiedekuntaneuvosto 7/11 27.9.2011 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTA A A 15/11 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 16/11 2 Yliopiston toiminnan ja talouden suunnittelun aikataulu A 17/11 3 Teknillisen tiedekunnan

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT 1 Yhdistyksen nimi on Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry, ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö

TAIDEYLIOPISTO. Johtosääntö TAIDEYLIOPISTO Johtosääntö Käsittely: 1. Taideyliopiston johtosääntötoimikunta 10.8.2012 Johtosäännön lähtökohdat ja periaatteet 2. Hallituksen iltakoulu 16.8.2012 Kollegion jäsenmäärä ja valinta 3. Taideyliopiston

Lisätiedot

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 11.11.2008 84 Noudatetaan 1.1.2009 alkaen 1 Toimiala Tässä johtosäännössä määritellään vesihuoltolaitoksen, sen johtokunnan ja toimitusjohtajan

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 22. päivänä kesäkuuta 2017 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous

16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous 16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun 1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta

Lisätiedot

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ----

HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET. III luku. Muut määräykset. VI luku. Nimenkirjoitus 1(6) ---- 1(6) HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET III luku Muut määräykset - 19 Asukkaiden aloitteet Aloiteoikeus ja aloitteen käsittely VI luku Nimenkirjoitus Kaupungin asukkaalla sekä kaupungissa toimivalla

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ VAASAN YLIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8) kohdan ja 28 :n perusteella yliopiston hallitus on 22. päivänä kesäkuuta 2017 hyväksynyt tämän johtosäännön. Vaasan yliopistossa

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 19.5.1999 Muutettiin hallituksen kokouksessa 3.5.2006 3 :n 1 mom., 6 :n kohdat 8 ja 9 sekä 7 :n kohta 4. Normaalikoulun

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 10.10.2008 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 15.10.2008 klo 10.00 alkaen kokoushuoneessa, Yliopistonkatu 8, III krs.

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS 1 Kokoontuminen Tuomiokapitulin istunnot pidetään tuomiokapitulin määrääminä aikoina. Tuomiokapituli voi kokoontua myös muulloin piispan tai hänen estyneenä

Lisätiedot

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti. Green Energy Showroom verkoston säännöt 1 Verkoston nimi ja kotipaikka Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö

TAIDEYLIOPISTO. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ohjesääntö. Teatterikorkeakoulun ohjesääntö TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulun ohjesääntö Käsittely 1. TeaKin johtoryhmä 19.2.2013 2. TeaKin johtoryhmä 5.3.2013 3. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 11.3.2013 4. TeaKin laitosjohtajat ja proffat 15.4.2013

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 26. päivänä kesäkuuta 2014. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 27. päivänä elokuuta

Lisätiedot

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen.

Työjärjestys perustuu yliopiston akateemisten asiain komitean työjärjestykseen. Kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys 13.2.2018 1. Työjärjestyksen sisältö Tämä on kemian tekniikan korkeakoulun akateemisen komitean työjärjestys, jossa on määräykset akateemisen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ Voimaan 1.2.2013 1 Sisällys 1 LUKU... 3 PERUSTURVAN TOIMIALA... 3 1 Lautakunnan tehtävät... 3 2 LUKU... 3 PERUSTURVALAUTAKUNTA JA JAOSTOT... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Tämä johtosääntö määrittää Teatterikorkeakoulun hallinnon yleiset perusteet yliopistolain (645/1997) ja yliopistoasetuksen (115/1998) pohjalta.

Tämä johtosääntö määrittää Teatterikorkeakoulun hallinnon yleiset perusteet yliopistolain (645/1997) ja yliopistoasetuksen (115/1998) pohjalta. Teatterikorkeakoulun hallintojohtosääntö Hallituksen 18.11.2008 hyväksymä 1. LUKU: Yleistä 1 Johtosäännön tarkoitus Tämä johtosääntö määrittää Teatterikorkeakoulun hallinnon yleiset perusteet yliopistolain

Lisätiedot

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. LUONNOS 17.11.2015 SAIMAAN LENTOASEMA -SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Säätiön nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki. 2 Säätiön tarkoituksena

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp Lakialoite laeiksi kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksesta sekä eduskunnan virkamiehistä annetun lain ja valtion maksuperustelain 1 ja

Lisätiedot

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö

Taideyliopiston vaaliohjesääntö. Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopisto Vaaliohjesääntö Taideyliopiston vaaliohjesääntö Hallitus 11.3.2013 1 Sisältö: Soveltaminen 1 Soveltaminen Äänioikeus ja vaalikelpoisuus 2 Äänioikeus 3 Vaalikelpoisuus Vaalitoimikunta 4 Vaalitoimikunta

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu;

Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama ) 1) yliopiston virkaan nimitetty ja pysyvään työsuhteeseen otettu; 1 HELSINGIN YLIOPISTO Hallintovirasto 8.9.2006 Henkilöstö- ja lakiasiain osasto Lakiasiain yksikkö Keskusvaalilautakunta TIEDEKUNTIEN TEHTÄVÄT Helsingin yliopiston vaalijohtosääntö (Kanslerin vahvistama

Lisätiedot

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986.

Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous , muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. Kurikkalan Setlementti ry Hallituksen kokous 20.3.2002 15, muutosehdotus Kurikan kansalaisopiston ohjesääntöön vuodelta 1986. KURIKAN KANSALAISOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ OPISTON TOIMIALA Opiston toiminnan järjestäminen

Lisätiedot