Muumilaakson oheismateriaali opettajille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muumilaakson oheismateriaali opettajille"

Transkriptio

1 Muumilaakson oheismateriaali opettajille Kaikki lainaukset Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Oheismateriaali on lähinnä suunnattu opettajille ja päiväkodin ohjaajille, ja se on tarkoitettu tukemaan näyttelyyn tutustumista sekä ennen että jälkeen näyttelyn. Kädentyöt: Kaarnavene Paksu kaarna on koverrettava ohuemmaksi mutta ohueen kaarnaan riittää, että tasoittaa sen pohjan. Toiseen päähän veistetään keulamainen kärki. Kaarnaveneen pohjaan tehdään viilto, johon kiinnitetään esim. pieni tasainen kivi. Päällyspuolelle tehdään pieni reikä, johon kiinnitetään tikku. Siihen voi pujottaa vielä lehden purjeeksi. Tarkemmat ohjeet kaarnaveneen teosta löydät seuraavasta linkistä: Pajupilli ja muut puhaltimet Nuuskamuikkunen istui usein sillalla soitellen huuliharppuaan tai etsien uusia säveliä. Puhaltimista esim. pajupillin voi tehdä myös itse. Ohjeet löytyvät seuraavasta linkistä: Puhaltimia voi kokeilla tehdä myös muista materiaaleista: materiaaleiksi käyvät hyvin esim. putkikasvit tai kapeat muoviputket. Pääasia että putki on kokonaan ontto. Myös pulloja voi käyttää orkesterina. Jokaiselle oma pullo, jossa jokaisella on eri määrä vettä ja yksi henkilö johtamaan orkesteria! Pahviaskartelua Myy ei tosin ollut koskaan nähnyt kelkkaa, mutta hän vainusi, että pahvilaatikoita voi käyttää jotenkin järkevästi (Taikatalvi). Pikkuinen Myy keksi käyttää järkevästi pahvilaatikoita kelkan rakentamiseen! Onnistutteko te rakentamaan kelkkaa pahvilaatikoista? Vai kenties keksitte niistä jotain muuta hienoa! Todella hyviä vinkkejä pahvin ja muun kierrätysmateriaalin käytöstä löytyy Eko-Elmerin nettisivuilta osoitteesta: 1

2 Maisemamaalaus Lukuisat puuhat eivät kuitenkaan auttaneet Muumimammaa pääsemään eroon kotilaakson kaipuustaan. Hän alkoi maalata kuvia majakan seinälle ullakolta löytämillään väreillä. Seinämaalaus tuli yhä kauniimmaksi. Siinä oli suuria omenapuita, hedelmiä, ruusupensaita sekä kaivo, halkovaja ja sininen kaide kuistia varten. Illan jälkeen maalaus alkoi muistuttaa yhä enemmän Muumilaaksoa. (Muumipappa ja meri) Tehkää oma seinämaalaus isolle voimapaperille seinään tai taululle. Muumimamma maalasi omaa unelmamaisemaansa paikasta, jota hän ikävöi. Minkälainen paikka olisi sinun unelmien paikka? Mitä siellä olisi? Mitä asioita, mitä värejä? Ketä ihmisiä/ eläimiä? Mörön istumat jäätaidetta Mörkö oli istua kyyhöttänyt jääkylmänä ja harmaana sireenipensaiden varjossa ja vain katsonut heihin. Mutta miten hän oli katsonut! Ja kun hän hiipi pois, oli maa jäässä siitä, missä hän oli istunut. (Taikatalvi). Mörön istumia jäisiä jälkiä voidaan hyvin toteuttaa lasten kanssa jääaskarteluna. Tarvitaan jokin laakea astia, kuten esim. tarjotin, uunipelti tai esim. koulun tai päiväkodin keittiöltä saatavat muoviset lihatuotteiden kuljetukseen tarkoitetut laatikot. Laatikon pohjalle voidaan asettaa oksia, heiniä tms. talventörröttäjiä ja halutessasi vaikka hieman hiekkaa. Jos heinät ovat tarpeeksi pitkiä, ne voidaan kiinnittää paikalleen pyykkipojan avulla astian reunaan. Mikäli haluatte, voitte värjätä astiaan kaadettavan veden esim. vesiväreillä. Vettä tulee olla astiassa n. 3-4 cm, jolloin mörön jäljet jäätyvät upeiksi jäätauluiksi. Noista jäätauluista voi järjestää pihalle vaikka jäisen taidenäyttelyn jäätauluista tai hienoista jääelementeistä voi rakentaa vaikka jäälyhtyjä (4 elementtiä/ jäälyhty). Lumitaidetta Kun muumipeikko tuli ulos harmaaseen hämärään, seisoi kuistin edessä vieras valkoinen hevonen ja katseli häneen loistavilla silmillään. Hän tervehti varovasti, mutta hevonen ei liikahtanutkaan. Silloin muumipeikko huomasi, että se oli tehty lumesta. Häntänä oli puuvajasta otettu luuta ja silminä pienet peilit. (Taikatalvi). Tuu-tikki oli rakentanut hienon lumihevosen, jonka hän vielä seuraavana yönä jäädytti. Millaisia lumiveistoksia te voisitte yhdessä ryhmänä rakentaa? Pienoismalli Muumilaaksossa olette nähneet lukuisia hienoja pienoismalleja muumien elämästä. Tehkää oman ryhmänne kanssa oma pienoismalli, esimerkiksi Muumilaakson ympäristöstä. Minkä näköinen on Muumitalo? Tai uimahuone? Majakka? Entä piha sen ympärillä? Katsokaa Muumilaakson karttaa (löytyy esim. Muumilaakson marraskuun alkulehdeltä) ja miettikää, minkä kohdan haluatte rakentaa pienoismalliksi. Käyttäkää paperimassaa, kartonkia, aaltopahvia, väripapereita, tulitai hammastikkuja, puupalikoita, havuja, 2

3 Helmikoru t Musiikki: Helmiä, puuskahti Niiskuneiti ihastuneen. Voiko niistä tehdä nilkkarenkaita? Voiko, toisti Muumipeikko. Nenärenkaita ja korvarenkaita ja vatsavöitä ja otsaripoja (Muumipeikko ja pyrstötähti) Minkälaisia koruja tai te voitte valmistaa lasi-, muovi- tai puuhelmistä? Tytöt ja pojat voivat tehdä omanlaisensa korut. Nuuskamuikkusen teki mieli tehdä lauluja. Hän odotti, kunnes halu kävi polttavaksi, ja eräänä iltana hän kaivoi esiin huuliharpun reppunsa pohjalta. Elokuussa hän oli Muumilaaksosta jostakin löytänyt viisi tahtia, jotka kiistämättä olivat loistava alku sävelmään. Ne olivat tulleet ihan itsestään, niin kuin sävelet tulevat kun niiden on annettu olla rauhassa. Nyt oli oikea hetki tarttua niihin ja antaa niiden kasvaa sadelauluksi. (Muumilaakson marraskuu) Tehkää omia sadelauluja. Soittimina voi käyttää kellopelejä, metallofoneja, triangeleita, kulkusia, chime bellsiä, lautasia ja muita omasta mielestänne sadeääniksi sopivia soittimia. Tunnelmaa tuovat myös saippuakuplat. Koko tuokion voi aloittaa esim. seuraavalla tavalla. Opettaja puhaltaa saippuakuplia (lapset piirissä). Jokaisen kerran kun kupla rikkoutuu tai koskettaa lattiaa, lapset sanovat jonkin vokaali- tai konsonanttiäänteen lyhyenä. Kukin lapsi valitsee, mitä kuplaa seuraa. Vähitellen voidaan jatkaa muuten samalla tavalla mutta äänteiden tilalla lapset soittavat soitinta (siis yksi lyhyt ääni yhden kuplan rikkoutuessa). Tästä voidaan jatkaa vielä keksimällä kokonaisia sävellyksiä yhdessä. Opettajan ei tarvitse olla koko ajan johtaja, vaan myös lapset voivat olla johtajina näyttämässä, milloin on kenenkin vuoro soittaa ja milloin kaikki soittavat yhdessä. Musiikkia luonnosta Nokkahuiluja voidaan käyttää Nuuskamuikkusen soittaman huuliharpun tapaan. Niillä saadaan aikaan luonnon omia sävelmiä. Myös varsinaisia luonnosta löytyviä materiaaleja voidaan käyttää soittimina: simpukoita (Niiskuneiti keräsi), kiviä (Muumimamman ruusupenkin ympärillä), heinänlehti peukalojen välissä (vrt. Nuuskamuikkusen soittoharrastus). Oksia voidaan käyttää kapuloina ja vesikin voi olla soitin, jos sitä loiskuttaa tai valuttaa astiassa tai tiputtaa hanasta. Mukaan vielä kädet taputtamaan ja jalat tömistämään, niin oma orkesteri on valmis! Muumimaailman taikaa: uusia muumilauluja (CD) Mumintrollen (CD) Tauro Erna: Muumilaakson laulukirja Tauro Erna: Visor från Mumindalen Uudet Muumihitit (kasetti) Törnroos, Benny: Min egen Mumin. 14 oroginala Mumin låtar (CD) Kuusisto Ilkka: Muumiooppera 3

4 Tanssi: Tulitanssi Silloin Tuu-tikki alkoi hitaasti polkea lumessa ympäri ja laulaa: Nyt yksinäiset ja hiljaiset, hurjat, ne tulevat, kurjat - rumpua lyö - ahnaasti syö liekki jo puuta! Hännät ne paukkaa, tanssissa laukkaa - rumpua lyö lyö sekä tanssi, kun musta on yö! (Taikatalvi). Tuu-tikki oli sytyttänyt nuotion. Se oli loimahti heti paikalla liekkeihin alhaalta ylös saakka, se karjui kuin jalopeura ja heitti peilikuvansa mustaan jäähän. Pieni, yksinäinen sävel vilahti nopeasti Muumipeikon ohi; näkymätön päästäinen siinä kiiruhti myöhästyneenä talvisiin juhlamenoihin. Suuret ja pienet varjot liikkuivat juhlallisesti hyppien vuorella olevan tulen ympärillä. Ja sitten hännät alkoivat paukuttaa rumpuja. (Taikatalvi). Tulitanssi voidaan toteuttaa helposti huivien avulla. Musiikkina kannattaa käyttää jotain jännittävää, dramaattistakin musiikkia. Löytyy esim. René Aubryltä, Piirpaukkeelta tai Kitarolta. Kirjastosta kannattaa kysyä lisää. Tulitanssiin valitaan jokaiselle tulenväriset huivit. Aluksi voidaan yhdessä kokeilla, miten huiveja voi liikuttaa eri tavalla; pyörien, eri tasoissa, hitaasti, nopeasti, ilmaan heittäen, kahdella/ yhdellä kädellä kiinni pitäen, hitaasti/ nopeasti kävellen huivi pään päällä kattona, Kokeilujen jälkeen voidaan harjoitella varsinainen tulitanssi. Tulelle voi tapahtua erilaisia asioita: tuli herää nuotiossa (pientä liikettä tiiviissä ryhmässä), tuli innostuu ja saa vauhtia, lieskoja alkaa näkyä silloin tällöin, liekit lentävät (hurjaa liikettä tilassa huivien kanssa), tuli hiipuu, sammuu vähitellen. Osia voi myös keksiä lisää, yhdessä voidaan kokeilla, miten mitäkin kohtaa halutaan ilmentää. Pyrstötähti-tanssi Kaikki tapahtui aivan viime hetkessä. Sillä nyt suuri pyörretuuli lähestyi taivaanrannasta. Se näytti spiraalin muotoiselta pyörivältä pilveltä ja lähestyi ulvoen ja pyörien yli metsän taittaen puita yhtä helposti jos ne olisivat tulitikkuja. Jyristen ja jyskyen pyrstötähti veti liekehtivän häntänsä läpi koko laakso, metsän ja yli vuoren ja syöksyi ulvoen edelleen avaruuteen. (Muumipeikko ja pyrstötähti) Edellistä tanssi-ideaa voidaan käyttää myös Muumipeikko ja pyrstötähti kirjan pohjalta tehtävään pyrstötähti-tanssiin. Vaiheet muuttuvat vain eri nimisiksi. Lisää ideoita saa mm. kirjasta Viitala: Tanssia elämyksen ehdoilla 4

5 Lumitanssi Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli. Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken, hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti. Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat. näinkö se käykin, mietti Muumipeikko. Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta päin! Ilma oli muuttunut leudommaksi. Lumihiutaleiden takia ei voinut nähdä ympärilleen, ja Muumipeikon valtasi sama hurmio, jota hän tunsi aina kahlatessaan mereen. Hän heitti kylpyviitan yltään ja heittäytyi pitkin pituuttaan kinokseen. Talvi! hän ajatteli. Siitähän voi pitää! (Taikatalvi). Lumitanssissa voi käyttää mukana paperisilppua, vastaavaa kevyttä materiaalia tai hallaharsoa. Musiikkeina toimivat monenlaiset, riippuen siitä, halutaanko iloinen ja vauhdikas tanssi vai herkempi ja leijuvampi. Klassisesta musiikista löytyy hyviä, myös mm. Philip Glassilta Piirpaukkeelta, Tuulenkantajilta. Kokeillaan ensin, miten lunta voidaan pöllyttää, millä sitä voidaan kuljettaa (kola, lapio, ), heitetään lunta ilmaan ja seurataan leijumista. Omaan liikkeeseen yritetään ottaa piirteitä lumen leijumisesta. Hallaharsoa voidaan yhdessä leijuttaa, siihen voidaan kietoutua. Miten tunnelma muuttuu, kun sitä valaistaan eri tavoin? Esimerkiksi pimeässä tilassa? Voidaan kokeilla myös lumienkeleiden tekemistä käytettävän materiaalin kanssa. Siis kokeillaan leikkilumella aivan samanlaisia asioita kuin oikeallakin. Valmis koreografia syntyy mitä tahansa edellä mainittuja osasia yhdistelemällä. Talvella tanssi voidaan myös siirtää oikeasti ulos, oikealle lumelle. Lisää ideoita kirjasta Viitala: Tanssia elämyksen ehdoilla. Leikit, pelit: Maja Ja äkkiä hemuli keksi mitä hän tekisi, hän rakentaisi papalle majan suureen vaahteraan! Hän ilahtui niin, että häntä rupesi naurattamaan. Vaahteramajan, tietenkin! Hän rakentaisi sen yläilmoihin, vankkojen mustien oksien lomaan, etäälle perheestä. Siitä tulisi seikkailumaja, villi ja vapaa, sen katossa kiikkuisi myrskylyhty, ja siellä he istuisivat kaksin kuuntelemassa miten lounaistuuli natisuttaa seiniä ja rupattelisivat keskenään, vihdoinkin rupattelisivat! (Muumilaakson marraskuu) Menkää lähimetsään ja rakentakaa siellä olevista katkenneista oksista, kivistä, kävyistä ja muusta materiaalista erilaisia majoja Muumilaakson asukkaille. Minkälaisen majan Niiskuneiti haluaisi? Entä Nuuskamuikkunen tai Hemuli? Minkä kokoinen ja näköinen voisi olla Pikku Myyn maja? 5

6 Keräilynäyttely -Mitä tämä nyt oikein on, hemuli sanoi ja katsoi ympärilleen. Hän katsoi taivaalle ja haaviinsa ja sitten hän kiersi auki hyönteispurkin kannen ja katsoi sinnekin. Lopulta hän otti suurennuslasinsa ja alkoi etsiä ruohikosta. Hän etsi ja kuunteli ja nuuski ja nuuski, ja vähitellen hän tuli maassa olevalle halkeamalle. -Niiden täytyy olla hyvin harvinaisia hyönteisiä, hemuli sanoi itsekseen. Varmasti harvinaisia ehkä ennen keksimättömiä. (Muumipeikko ja pyrstötähti) Minä olen kokonaisen viikon järjestänyt postimerkkejäni ja käynyt läpi kaikki virhepainokseni ja vesileimani ja mitä tapahtuu? Pöytä jolla työskentelen viedään pois. Tuoli kiskaistaan altani. Suljetaan koko talo. Ja tässä minä nyt istun ja postimerkkini ovat yhtenä sekasotkuna, eikä kenelläkään ole järkeä sanoa mitä on tekeillä. (Muumipeikko ja pyrstötähti) Hemulit keräävät mm. postimerkkejä ja perhosia. Kootkaa yhdessä oma keräilynäyttely, johon jokainen voi tuoda oman keräilykokoelmansa, tai osan siitä. Jos keräilykokoelmaa on hankala kuljettaa, voi niistä myös piirtää ja kirjoittaa tarinoita. Liikunta: Uinti Täällä minä aina sukelsin, sanoi Muumipeikko hyvin hiljaa katsellen keltaisia, taittuneita kaisloja, jotka pistivät esiin jäästä. Vesi oli aivan lämpöistä ja minä uin yhdeksän vetoa veden alla. (Taikatalvi) Muumipeikko pitää kovasti uimisesta ja sukeltamisesta. Uintiharjoitteita ja vesileikkejä löytyy lisää mm. seuraavalta sivulta Hiihto Älä laske suksia luisumaan hajalleen. Taivuta polvesi. Kumarru eteenpäin. Yläruumis suorana. Käsivarret tiukasti vartaloa vasten. Muistatko nyt mitä minä olen sanonut? En, sanoi Muumipeikko. Hemuli tyrkkäsi häntä selkään, hän sulki silmänsä ja laski. Ensin sukset menivät niin kauas toisistaan kuin pääsivät. Sitten ne menivät ristiin ja sotkeutuivat suksensauvoihin. Ja kaiken päällä makasi muumipeikko kummallisessa asennossa. (Taikatalvi). Muumille tuo hiihdon opettelu ei ollut yhtä helppoa kuin hemulille. Kuinka on teidän laita? Suomen Latu on kehittänyt lasten Muumi-hiihtokoulu, jossa käydään hiihdon tekniikka läpi leikinomaisesti hyvän Muumi-hiihtokoulu oheismateriaalin avulla. Lisätietoja Muumi-hiihtokoulun oheismateriaalista (julisteet, hiihtopassit, hihamerkit opaskirjat ym.) Mäenlasku Ylhäältä mäeltä joku laski ala s kimmeltävässä lumiryöpyssä ja huusi: -Pois alta! Pidä varasi! Muumipeikko seisoi hievahtamatta ja vain tuijotti. Suoraan 6

7 häntä kohti tuli hopeatarjotin ja sen päällä oli kadonnut kahvipannunmyssy. (Taikatalvi). Talviauringon kalpeassa paisteessa hän näki ison hemulin laskettelevan suksilla rinnettä alas. Se puhalsi kiiltävää messinkitorvea ja näytti voivan mainiosti. (Taikatalvi). Jäärouvahippa Se tulee hämärissä, kun taivas muuttuu vihreäksi. Se tulee suoraan mereltä. - Onko se nainen? Muumipeikko kysyi. - On, ja hyvin kaunis, sanoi Tuu-tikki. Mutta jos katsot häntä suoraan kasvoihin, palellut jääksi. Sinä muutut aivan samanlaiseksi kuin näkkileipä, niin että kuka tahansa voi taittaa sinut pieniksi palasiksi. (Taikatalvi). A) Jäärouva hippaa voidaan leikkiä esim. luistimilla. Yksi lapsista valitaan jäärouvaksi, joka jäädyttää muita esim. jäisellä taikasauvallaan. Kun jäinen sauva koskettaa lasta, hänen on jähmetyttävä paikoilleen. Jäädytetyn lapsen voi pelastaa esim. halaamalla. Mikäli lapsia on yli 12, kannattaa valita kaksi jäärouvaa. B) Sisätiloissa Jäärouva-hippaa voidaan leikkiä esim. siten, että yksi on vuorollaan hippa ja muut juoksevat häntä karkuun. Mikäli Jäärouva koskettaa, kiinnisaatu muuttuu myös Jäärouvaksi. Hippaa jatketaan, kunnes kaikki ovat muuttuneet yhdeksi suureksi Jäärouvaksi. C) Herkempää Jäärouva-hippaa voidaan leikkiä sisätiloissa siten, että yksi lapsi valitaan aluksi Jäärouvaksi, muut liihottelevat tilassa lumihiutaleen lailla. Kun Jäärouva koskettaa, on häntä katsottava silmästä silmään ja samalla jähmetyttävä paikoilleen. Toisinaan asento, johon jähmettyy voi olla hyvinkin hassu! Leikki päättyy, kunnes kaikki ovat jähmettyneet. Viimeksi jähmetetystä lapsesta tulee uusi Jäärouva. Sanataide: Henna Laininen, Veera Lehtola, Maria Siironen ja Anna Turunen Sanataideyhdistys Yöstäjä ry Kuvitteellisia kasveja ja kuplivia keitoksia Hajamielisen isoäidin keittokirjasta löytyy omituisia maustekasveja: miltä mahtaa näyttää nurmirölli? Missä se voisi kasvaa, ja mihin sitä voisi käyttää? Onko sillä arvaamattomia sivuvaikutuksia? Entä kääpiölauha, röyhyvihvilä tai pöyrtänökattara? Kysymyksiä voidaan miettiä suullisesti opettajan johdolla. Oppilaat voivat piirtää valitsemansa kasvin kuvan, ja laatia reseptin ruokalajiin tai rohtoon, johon kasvia voisi käyttää (piirtäen, kirjoittaen tai suullisesti). 7

8 Seikkailijan kartta Piirretään jännittävästä maastosta (vuoret, luolat, laaksot, metsä, meri) kartta, johon merkitään tutkimusretkikunnan reitti: Mistä lähdettiin liikkeelle? Mitä vaikeakulkuisia paikkoja tai mieleenpainuvia maamerkkejä kohdattiin? Missä tapahtui jotakin jännittävää tai hassunkurista? Mikä oli tutkimusretken määränpää? Itse keksityille karttamerkeille voi laatia selitykset kartan sivuun. Lopuksi voidaan kertoa parille suullisesti tutkimusretkikunnan seikkailusta karttaa apuna käyttäen tai kirjoittaa siitä pieni tarina. Tulkkia tarvitaan! Keskitalven juhlissa kaksi ötökkää, Viuh ja Humps kohtaavat toisensa. Kumpikaan ei ymmärrä toisen kieltä, mutta he haluaisivat tutustua toisiinsa. Auta ötököitä tulkkaamalla heidän keskustelunsa ensin suomeksi, sitten ajatuskupliin piirtämällä. VIUH: Krämts pöp tsiif? HUMPS: Mihnu höm trup. Lehnu höi? VIUH: Priits tsöm. HUMPS: Nuh kiu. Lahjoja jaossa Mitähän Presidentti toivoisi joululahjaksi? Entä Joulupukki itse? Tai mörkö? Tai pieni hiiri? Laadi joululahjalista, johon kirjoitat tai piirrät erilaisten henkilöiden ja olentojen toiveita. Lahjatoiveet voivat olla asioita tai tunteita siinä missä esineitäkin, hullunkurisiakin toiveita saa mielikuvituslistalla esittää.s Uutinen Leikkaa vanhoista sanomalehdistä juttujen otsikoita ja värikkäitä, mukavia kuvia. Laita otsikot yhteen kippoon (kirjekuorikin käy tai ihan vaan pino) ja kuvat toiseen. Arvo itsellesi yksi otsikko ja yksi kuva. Kirjoita otsikkoon sopiva uutinen. Uutisesta pitää myös käydä ilmi, miten kuva liittyy siihen. Uutisen sisällön voi myös miettiä suullisesti. Uutisista saa tulla hassunkurisia. Kuvaruno tutkimusretkeilijän karttana Kuvaruno on sellainen runo, jonka sanat muodostavat jonkinmoisen kuvion. Kuvarunon voi kirjoittaa, vaikka ei vielä osaisi montaa sanaa; yksikin sana riittää. Kirjoita kuvaruno niin, että sanat muodostavat paperille kartan tiensä kadottaneelle tutkimusretkeilijälle. Voit ensin esimerkiksi kirjoittaa sanat paperille haluamaksesi muodostelmaksi ja sitten piirtää reitin sanojen välistä. Voit myös miettiä, miten sanaryppäät voisivat muodostaa paperille metsää, vesistöjä, vuoria ja polkuja. 8

9 Tutkimusretkeilijän selviytymisopas Kirjoita selviytymisopas äärimmäisiin olosuhteisiin matkaavalle tutkimusretkeilijälle. Keksi ensin viisi ongelmaa tai vaaratilannetta, joita tutkimusmatkailija saattaa kohdata (esim. tapaa jääkarhun, ei saa nuotiota syttymään, sairastuu flunssaan). Keksi sen jälkeen keinoja, joilla tutkimusretkeilijä voi näistä ongelmistaan selvitä. Selviytymiskeinot voit muotoilla ohjeiksi (esim. Lumoa jääkarhu jäisellä tuijotuksella ). Tehtävän voi myös toteuttaa suullisesti. Arvaamatto mia eläimiä Jaetaan lapsille kortteja, joissa kussakin on jonkin eläimen kuva ja nimi. Pareittain yritetään selittää eläimet sanomatta eläimen nimeä. Kokeillaan erilaisia suhtautumistapoja eläimiin ja kuvaillaan niitä vuoroin niiden käyttäytymisen ja vuoroin niiden ulkonäön kautta. Runo talvi-illasta 1. rivillä kuvaillaan miltä talvi näyttää 2. rivillä miltä talvi kuulostaa 3. rivillä miltä talvi tuoksuu 4. rivillä kuvitellaan itsensä talvi-iltaan ja yhdistetään kuvaus omaan tunnelmaan. Talven Olento Kukin lapsista kuvittelee metsän, josta löydetään kumma otus. Ohjaaja kysyy vuorotellen jokaiselta ensin sen ulkonäöstä: Minkä värinen otus on? Minkä kokoinen? Millainen pää? Onko häntää? Millainen turkki? Ja sitten sen muista ominaisuuksista: Mitä lajia otus on? Mikä sen nimi on? Millainen otus on luonteeltaan? Mitä se syö ja juo? Mitä otus tekee mielellään? Mitä se inhoaa? Viihtyykö se yksin vai onko se laumaeläin? Kirjoitustehtävänä voidaan kuvitella tilanne, jossa otus kohtaa jonkin toisen metsän eläimen; Mitä tapahtuu? Pähkähulluja tutkimuksia Eläydytään pähkähulluiksi tutkijoiksi ja keksitään nimikylttiin oma tutkijanimi sekä oppiarvo, esim. Serafiina Sähkösilmä, hehkulamppukielen professori. Keksitään päättömiä tutkimuksia kirjaamalla paperille kaksi havaintoa tutusta ympäristöstä ja niistä seuraava pähkähullu johtopäätös, esimerkiksi: 9

10 1. HAVAINTO: luokkahuoneen seinät on maalattu vihreiksi 2. HAVAINTO: opettaja käyttää tänään korkokenkiä JOHTOPÄÄTÖS: kentaurit eivät nuku talviunta Tutkimustuloksista voidaan kirjoittaa myös lyhyitä uutisia lehteen, joissa tutkimutuloksia voidaan kuvaillaan tarkemmin, esim. Hehkulamppukielen professori Serafiina Sähkösilmä on todistanut, että kentaurit eivät nuku talviunta. Sen sijaan ne harrastavat pikaluistelua talvella. Erilaisten otusten kohtaamisia Oppilaat jaetaan pareihin ja jokainen oppilas päättää, mikä fantasiaolento (mörkö, velho, yksisarvinen jne.) haluaa olla. Jokainen pari saa paperilapulla erilaisuuden kohtaamiseen liittyvän ongelmatilanteen, johon kyseiset fantasiaolennot joutuvat, esim. toinen teistä on tallannut bussissa toisen varpaille tai toinen teistä on toisen vieraana mutta ei pysty syömään mitään tarjolla olevista ruokalajeista. Parien tehtävänä on kirjoittaa vuoropuhelu, jonka aikana olennot ratkaisevat ongelman. Vuoropuhelu voidaan ensin kirjoittaa olentojen omalla, käsittämättömällä kielellä ja sitten suomentaa paperin kääntöpuolelle. Lopuksi parit esittävät tilanteet luokan edessä fantasiakielellä ja suomeksi. Pimeän otusten verryttely Kun talvi vihdoin koittaa, pimeänotukset ryömivät koloistaan ja verryttelevät pitkän piileksimisen jälkeen. Kokeillaan erilaisten otusten liikkeitä: 1) ryömitään kuin kolmipäinen myyrä, 2) pyörähdellään kuin mörkö, 3) laukataan kuin kentauri, 4) loitsitaan käsillä kuin noita, 5) tanssahdellaan kuin maahinen, 6) venytellään kuin sapelihammastiikeri. Draama: Minun ohjelmani on varjonäytelmä, Vilijonkka sanoi Mymmelistä piittaamatta. Hän käveli lieden eteen ja kääntyi yleisöön päin. Tämä on varjonäytelmä nimeltä Kotiinpaluu. Vilijonkka ripusti lakanan katonrajaan leipävartaan varaan. Hän nosti lampun halkolaatikolle lakanan taakse ja kävi sammuttamassa lyhdyt, toinen toisensa jälkeen. (Muumilaakson marraskuu) Muumimamma katsoi muumipappaan. Sinä osaisit varmasti kirjoittaa näytelmäkappaleen, jos Emma auttaisi sinua, hän sanoi. Sinähän olet kirjoittanut muistelmiasikin eikä kai ole vaikeata tehdä loppusointuja? Äh, en minä osaa kirjoittaa näytelmää, Muumipappa torjui punastuen. Kyllä sinä osaat, kultaseni, sanoi Mamma. Ja me luemme osat ulkoa ja kaikki tulevat katsomaan kun me näyttelemme. (Vaarallinen juhannus) Tehkää omia näytelmiä muumien tapaan. Yhdessä voidaan valmistaa vaikka Muumihahmoja keppinukeiksi, ja niillä voidaan tehdä vaikka varjoteatteria piirtoheittimellä. Samalla voidaan tehdä paperista myös muutamia siluettihahmoja esimerkiksi muumitalosta, uimahuoneesta tai muusta ympäristöstä, jota näytelmässä tarvitaan. Jos lapset ovat itse näyttelijöinä, tarvitaan kangas, joka läpäisee valoa ja piirtoheitin 10

11 tai taskulamppu. Näyttelijä on valaisimen ja kankaan välissä. Lamppua voidaan liikuttaa, joten huomio voidaan kohdistaa eri paikkoihin. Käsistä saa yleensä tarkimmat varjot. Huoneeseen voidaan rakentaa myös pienoisteatteri, jonka takana näyttelemistä harjoitellaan keppinukkien avulla. Muumilaakson tarinoista löytyy mielenkiintoisia, toisinaan vähemmälle huomiolle jääneitä osioita, joista voidaan rakentaa uudenlaisia draamatilanteita ryhmän kanssa. Seuraavassa yksi esimerkki tällaisesta. Opettajan omassa harkinnassa on, kuinka kauan draamaprosessia vedetään ryhmän kanssa, kuinka pitkään lapset jaksavat työskennellä saman teeman ympärillä ja millaisia taukoja kannattaa eri draamakertojen välillä pitää. Toisinaan on hyvä jättää asioita myös hautumaan. Silloin sattui äkkiä jotakin. Pienet jäljet kulkivat suoraan poikki muumin omien jälkien. Hän seisoi hiljaa ja tuijotti niitä pitkän aikaa. Joku elävä olento oli tassutellut läpi metsien, ehkä vain puoli tuntia sitten. Se ei voinut olla kaukana. Jäljet kulkivat laaksoon päin, ja kulkijan oli täytynyt olla pienempi kuin hän itse. Käpälät olivat tuskin vajonneet lumeen. (Taikatalvi). Aiheeseen tutustuminen Kuka tuo olento on? Opettaja lukee tuon katkelman Taikatalvesta. Keskustellaan tarinasta ja pohditaan yhdessä, kuka kumma voisi olla tuo olento, jonka käpälät olivat tuskin vajonneet lumeen. Opettaja kysyy: Kenen jäljistä voisi olla kyse? Kuka olento on? Mitä ajattelet olennon ulkonäöstä, kodista, tavoista jne.? Mitä tuo olento ajattelisi ihmisistä ympärillään? Miten tuo olento suhtautuu ihmisiin ympärillään? Tämän keskustelun jälkeen lapset piirtävät kuvan tuosta olennosta isolle pahville ryhmätyönä. Päähenkilöön tutustuminen Missä hänet kohtasit? Siirrytään draamaan roolien avulla. Pienryhmässä esitetään kohtaukset, jossa vastataan äsken esitettyihin kysymyksiin. Kohdataan tuo olento roolien avulla. Lasten piirtämä pahvikuva esittää tuota olentoa, muut esittävät ryhmäläisiä. Yksi ryhmä kerrallaan esittää asennoin ja elein suhdetta tuohon olentoon. Muut ryhmäläiset voivat miettiä, mitä still-kuvana olevat lapset ajattelevat. Pysähtyneen lapsen ääneen lausutut ajatukset tulevat muilta lapsilta esim. menemällä lapsen taakse ja käden koskettaessa olkapäätä. Keskustellaan yhdessä, miltä tilanne näyttää. Vastaavatko asennot ja lausutut ajatukset toisiaan? Konfliktin luominen Nyt se tulee vai tuleeko? Eräänä päivänä tuo olento kuitenkin ilmestyy luokan ovelle (pahvikuva olennosta tuodaan luokan ovelle). Kuinka nyt tilanteeseen suhtaudutaan? Mitä olennolle pitäisi tehdä? Koko ryhmä improvisoi tilanteen, jossa otetaan kantaa olennon tulemiseen luokkaan puolesta ja vastaan. Esitetään luokan ovella, mitä tapahtuu, kun lapset kohtaavat olennon luokan ovella. Tämän jälkeen mietitään yhdessä, kuinka tilanteeseen suhtauduttiin. 11

12 Abstrahoiminen Tältä siitä varmaan tuntuu. Syvennetään äskeisiä olennon tunteita ääni- ja liikeimprovisaatiolla. Mitä olento oli mahtanut ajatella, kun hän oli tullut luokkaan ja häneen suhtauduttiin hyvin erilaisilla tavoilla? Valitaan outoa ja pelottavaa sekä tuttua ja turvallista musiikkia. Ryhmä voi liikkua vapaasti musiikin tai ohjaajan mallin mukaan. Lopuksi voidaan keskustella asiasta ja soveltaa koettuja tunteita omakohtaisemmalle tasolle. Oletko sinä joskus mennyt uuteen luokkaan? Onko sinun luokkaasi tullut uusi lapsi? Miltä se on tuntunut? Filosofia Muumilaakson tunnetuin filosofi on ehkä Nuuskamuikkunen. Mutta samoin kuin Nuuskamuikkunen, lapset ovat mitä mainioimpia filosofeja! Opettajan/ ohjaajan tulisikin pyrkiä luomaan filosofisiin keskustelutilanteisiin luottamuksellinen ilmapiiri. Lasten tulisi nähdä opettaja ihmisenä, joka ei ajattele tietävänsä kaikkea, vaan on kiinnostunut myös lasten ajatuksista, kunnioittaa heidän mielipiteitään ja on valmis myös hyvien perusteiden nojalla muuttamaan omia mielipiteitään. Opettajan tulee kokea itsensä kanssatutkijana lasten kanssa ja joka todella rakastaa erilaisia ajatuksia ja ajattelua! Nuuskamuikkusen lisäksi hyvin moni Muumilaakson asukkaista antaa meille paljon ajattelemisen aihetta. Esim. Hemulin keräilyharrastuksesta voidaan keskustella filosofisesti lasten kanssa seuraavaan tapaan: Hemulit keräävät erilaisia asioita; postimerkkejä ja hyönteisiä. Hemulit eivät yleensä tyydy vain keräilemään niitä, vaan esittelevät niitä ylpeinä muille. Keräilemisessä sinänsä ei ole ehkä mitään kummallista, mutta se saattaa muodostua ongelmalliseksi, silloin kun mietimme, mitä kaikkea on sopivaa kerätä. Voiko kerätä jotain sellaista, mitä ei voi omistaa? Voiko kerätä simpukoita, perhosia, hyönteisiä? Varsinkin silloin, kun ne ovat eläviä? Onko niillä tunteita? Ne ovat osa luontoa. Mutta ovatko ne sellaisia asioita, joita pitäisi keräillä? Onko mielestäsi oikein keräillä seuraavia asioita? Perustele. Nuket, leikkiautot, omat piirustukseni, kengät, postimerkit, ystävät, perhoset, sedät, auringot ja kuut, naulat, videofilmit, kissat, kukat, sanat, ajatukset Lisää ajatuksia filosofisiin pohdintoihin; Sharp & Splitter: Kuka minä olen? Nukkesairaala-kertomuksen opettajanopas. Oulun yliopisto. Oulun opettajankoulutuslaitos. Opi filosofiaa 2. Kokkaaminen, leipominen/ Ruuanlaitto: Kaikilla oli vatsa täynnä kuusenneulasia aivan niin kuin heidän esi-isilläänkin oli ollut, ja vuoteiden viereen he olivat toiveikkaina koonneet kaiken mitä saattoi tarvita aikaisin keväällä (Taikatalvi) Muumikirjojen mukaan muumit täyttävät vatsansa kuusenneulasilla jaksaaksensa nukkua läpi talven. Muumimamma tunnetaan kuitenkin hyvänä ruuanlaittajana ja muumitalo täyttyy usein mitä ihanimmista herkkujen tuoksuista. Erityisesti pannukakut, ohukaiset, pullat, kakut ja hillot ovat Muumilaakson asukkaille mieleen. Katso ruokaohjeita Muumimamman keittokirjasta tai linkistä 12

13 Minä en syö kalaa, ilmoitti hemuli. Ainoastaan vihanneksia ja marjoja. Karpalohilloa? kysyi Muumipeikko toiveikkaana. Suuri ruukullinen karpalososetta oli ainoa, mikä ei käynyt kaupaksi. Mutta hemuli vastasi: - Ei, mieluummin puutarhamansikoita. (Taikatalvi) Kirjallisuus: Muumi-aiheista kirjallisuutta, äänikirjoja ja CD-rom levyjä löytyy lukuisia, joka lähtöön. Kirjastosta löydät lisää, tässä on mainittu muutamia. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti Jansson, Tove: Muumipapan urotyöt Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus Jansson, Tove: Taikatalvi Jansson, Tove: Näkymätön lapsi Jansson, Tove: Muumipappa ja meri Jansson, Tove: Taikurin hattu Jansson, Tove: Muumilaakson marraskuu Jansson, Tove: Kuinkas sitten kävikään? Jansson, Tove: Kuka lohduttaisi Nyytiä? Jansson, Tove: Vaarallinen matka Jansson, Tove: Outo vieras muumitalossa Jansson, Tove: Muumit ja suuri tuhotulva Muumi-sarjakuvia Malila: Muumimamman keittokirja Malila: Muumipeikon luontoretki Jansson, Tove: Saako pannukakulla istua: Muumilaakson mietekirja Liikunta-aiheinen kirjallisuus (mm. Taikatalvi-kirjan käsittelyn tueksi): Flemmen, A Leikiten suksilla. Suomen Latu. Harsunen, P Kurssi. Vierumäen urheiluopisto. Hiihtokoulun ohjaajan opas Suomen hiihtoliitto. Jortikka, J. Kurssi. Vierumäen urheiluopisto. Kivimäki, A-M Taitoluistelu. Weilin+Göös. Lasten hiihtokoulu Hiihdonohjaajan käsikirja. Suomen Latu. Liikunnan opetuksen opas/tytöt Kouluhallitus. Valtion painatuskeskus. 13

14 Nettilinkit: - Muumihakupalvelu - kuvat Muumiperheen hahmoista verkossa pelattava peli - ruokaohjeita - yli 100 Muumi-kuvaa - puuhasivuja Muumi-kuvia 14

Muumilaakson oheismateriaali opettajille

Muumilaakson oheismateriaali opettajille Muumilaakson oheismateriaali opettajille Kaikki lainaukset Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Oheismateriaali on lähinnä suunnattu opettajille ja päiväkodin ohjaajille, ja se on tarkoitettu tukemaan näyttelyyn

Lisätiedot

Ne Salaperäiset 15.1.-5.2.2008

Ne Salaperäiset 15.1.-5.2.2008 Oheismateriaali opettajille Ne Salaperäiset 15.1.-5.2.2008 Kaikki lainaukset Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Kaikki piirrokset Tove Jansson ja kuvat Tampereen Taidemuseo. Oheismateriaali on lähinnä suunnattu

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Muumilaakson oheismateriaali opettajille (Muumipeikon peilileikki )

Muumilaakson oheismateriaali opettajille (Muumipeikon peilileikki ) Muumilaakson oheismateriaali opettajille (Muumipeikon peilileikki 7.11-29.11.2006) Kaikki lainaukset Tove Janssonin Muumi-kirjoista. Oheismateriaali on lähinnä suunnattu opettajille ja se on tarkoitettu

Lisätiedot

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi. Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla

Lisätiedot

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään etsimme sanomalehdestä tarinoita. 1. Etsi lehdestäsi mielenkiintoinen

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Moomin Characters. Muumi. Leikkipaikkavälineet

Moomin Characters. Muumi. Leikkipaikkavälineet Moomin Characters Muumi Leikkipaikkavälineet Iki-ihanat Muumit seikkailevat Puuha Groupin leikkivälineissä. Leikkipaikkavälineet Muumi-leikkipaikkavälineet ihastuttavat niin lapsia kuin aikuisia ja houkuttelevat

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Opettajan oheismateriaali Olipa kerran Muumilaakso kokonaisuuteen 2009 Tampereen taidemuseo, Muumilaakso

Opettajan oheismateriaali Olipa kerran Muumilaakso kokonaisuuteen 2009 Tampereen taidemuseo, Muumilaakso Opettajan oheismateriaali Olipa kerran Muumilaakso kokonaisuuteen 2009 Tampereen taidemuseo, Muumilaakso Musiikin väri ja tunnelma Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa

Lisätiedot

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen Luonnon aakkoset YM, AI, kielet pareittain tai pienissä ryhmissä aakkoskortit, pyykkipojat

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin 75289 Laskuvarjo Ideoita LASKUVARJO leikkeihin LASKUVARJO leikit, tuotenumero 75289 Leikkivarjon käyttö: - hauskaa, jännittävää, erilaista ja motivoivaa toimintaa Leikin valmisteluissa ja opettelemisessa

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja )

Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Kuvien tarinat -tehtävä ( 30 kpl tehtäväsivuja ) Harjoitellaan kuvanlukutaitoa, kysymyksiin vastaamista, asioiden kuvailemista ja tarinallista kerrontaa. Tehtävä vahvistaa myös päättelykykyä sekä puhutun

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Näytelmä Joulusatu : sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Laatinut: Jaroslava Novikova Opetuskommentit: 1. Kyseessä on draamaa. Esitimme

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan

Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan Opettaja näyttelee muutamien esineiden ja kuvien avulla hyvin yksinkertaisen näytelmän ja saa opiskelijat osallistumaan siihen. Opettaja tuo ensimmäiselle tunnille sanomalehden, aikakauslehden, kirjeen

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua.

1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 1. Keksi ja kirjoita, mitä kirjan päähenkilölle kuulee 5 10 vuoden kuluttua. 2. Kenestä kirjan henkilöstä et pitänyt tai pidit vähiten. Miksi? 3. Kirjoita kirjan päähenkilön TOP10-lista. 4. Tee kuvin ja

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina

Puolivälin päiväkoti. Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Puolivälin päiväkoti Luonnon hyvinvointivaikutuksia ääninä ja valoina Miltä kuulostaa kevät, kun vesi tippuu jääpuikoista? Miten kurjet kutsuvat kavereitaan ja miten sammal rapisee? Joskus kun tulen päiväkotiin,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin

Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Lasten luovuuden rohkaisu ja tarinallisuuden merkitys siinä kuvataideopettajan silmin Vattumadon talo päiväkotiprojekti eskareille Valoveistos ja Varjoteatteri Merja Isomaa-James, Tuija Mettinen LÄHTÖTILANNE

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.

8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty. Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Elma Saarelainen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

MYSTEERI MUSEOSSA LUOKAT

MYSTEERI MUSEOSSA LUOKAT KOPIRAITTILAN KOULU 3.-4. LUOKAT Opettajan ohjeet Mysteeri museossa peliä pelataan QR-koodi -suunnistuksena. Tulosta jokainen QR-koodilappu omalle paperille ja laita ne sisälle tai ulos sellaiseen paikkaan,

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3 4. luokkien elämyspäivä Rantokankaalla Tavoitteet edistää ryhmäytymistä yhteistoiminnallisilla aktiviteeteilla luontoelämysten kokeminen Kohderyhmä ja koko 9 10-vuotiaat oppilaat, 36 lasta ja neljä

Lisätiedot

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OHJELMOINTI 1. Alkupohdinta: Mitä ohjelmointi on? Keskustellaan siitä, mitä ohjelmointi on (käskyjen antamista tietokoneelle). Miten käskyjen antaminen tietokoneelle

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Liikkeitä joka lähtöön

Liikkeitä joka lähtöön Julkaistu Eläkeläinen-lehdessä 1/2018 Talvi on ottanut kunnon otteen ja lumikinoksia löytyy ympäri maata. Tässä lehdessä tarjoamme talvijumppaa, jossa mielikuvissa hyödynnämme talvista luontoa. Liikkeet

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot