sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta."

Transkriptio

1 Näytelmä Joulusatu : sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta. Laatinut: Jaroslava Novikova Opetuskommentit: 1. Kyseessä on draamaa. Esitimme näytelmän pikkujouluna 2012 suomen kieltä pääaineena opiskelevien Pietarin valtionyliopiston ekakurssilaisten voimin. Projektin toteuttamiseksi ei tarvittu kuin 7 opiskelijaa, sopivat puvut ja esineet, läppäri laulamisen säestämiseksi ja yleisölle tarkoitetut karkit. Esityksen kesto on min. Opettajan laadittua tekstin se luettiin, purettiin ja käännettiin oppitunnilla. Opiskelijat olivat opetelleet repliikit ulkoa ja esittivät ne juhlassa vaivatta. 2. Ko. näytelmä opetustapana sopii yläasteen koululaisille ja korkeakoulun 1-2 vuosikurssin opiskelijoille. Mitä tulee kielitaitotasoon, niin riittää kun suomea on opiskeltu puoli vuotta. 3. Opettelemalla ja esittämällä näytelmän harjoittelee muistia ja suullista suomen kielen tuottamista, kartuttaa sanastoa, oppii esiintymään julkisesti ja tekemään ryhmätyötä vieraalla kielellä. Onnistunut esitys aiheuttaa opiskelijoille ilohetkiä ja itsevarmuutta ja kohottaa motivaatiota. Henkilöt: Setä Liisa Ukko Akka Liisan isä Joulupukki Tonttu Käsikirjoitus: Liisa: Setä kiltti, kerro minulle satu! Setä: Kyllä. Istu nyt tuohon jakkaralle, niin minä kerron sinulle kauniin sadun. Liisa: No, kerro nyt! 1

2 Setä: Olipa kerran Ukko ja Akka, jotka hukkasivat jouluaattona kaikki lastenlapsilleen ostamansa lahjat ja olivat siitä hyvin harmissaan. (Ukko ja Akka ilmestyvät) Liisa: Niin setä, missä Ukko ja Akka muuten oli? Setä: Eräässä kaukaisessa maassa. Liisa: Missä se maa on? Setä: Se on meren takana. Liisa: Minkä meren takana? Setä: Minkä hyvänsä... esimerkiksi Mustanmeren takana. (Ukko otaa esiin kartan, Setä otaa Liisalta sakset (tai sokeripihdit) ja näyttää niillä, missä Mustameri on. Palauttaa sakset (sokeripihdit) Liisalle). Olipa siis kerran Ukko ja Akka, jotka hukkasivat jouluaattona kaikki lastenlapsilleen ostamansa lahjat ja olivat siitä hyvin harmissaan. Liisa: Odotapas, onko se meri muuten musta? Ukko ja Akka yhdessä: Ei! Liisa: Minkätähden sitä sitten sanotaan Mustaksimereksi? Setä: En minä tiedä? Liisa: Minkätähden et tiedä? Setä: Kun ei kukaan ole sitä minulle selittänyt. Liisa: Minkätähden ei ole selittänyt? Setä: Ole vaiti! Olipa siis kerran Ukko ja Akka, jotka hukkasivat jouluaattona kaikki lastenlapsilleen ostamansa lahjat ja olivat siitä hyvin harmissaan. 2

3 Liisa: Odotapas, etkö sinä sitten tiedä kaikkia asioita maailmassa? Setä: En tiedä puoliakaan. Liisa: Mitkä asiat sinä sitten tiedät? Setä: Älä kysele niin paljon, kuuntele kun minä kerron sinulle sadun! Liisa: Mutta minun isänipä tietää kaikki asiat maailmassa. Setä: Kuka sen on sanonut? Liisa: Isä itse. Setä: Sen minä kyllä uskonkin. Kukaan muu ei olisi sellaista sanonutkaan. (Isä ilmestyy) Liisan isä: Niin, minä tiedän kaikki asiat maailmassa ja kaikki vastaukset kaikkiin arvoituksiin. Entä tiedättekö te? Nyt minä annan teille arvoitukset ja ne, jotka arvaavat oikein, saavat minulta karkit. Jouluarvoitukset: Tavalliset arvoitukset: Setä: Niin, olipa siis kerran Ukko ja Akka, jotka hukkasivat jouluaattona kaikki lastenlapsilleen ostamansa lahjat ja olivat siitä hyvin harmissaan. Liisa: Kuka Ukko muuten? Ukko: No eräs Ukko vain. Liisa: Onko se vanha? Akka: On! 3

4 Liisa: Onko se vanhempi kuin isä? Isä: On! Liisa: Onko se yhtä vahna kuin joulupukki? Akka: Melkein. (Joulupukki ja tonttu ilmestyvät) Materiaali osoitteessa: (Tuleeko) Tonttu:-Tuleeko Joulupukki? Joulupukki:-Tulee, totta kai! Tonttu:-Saiko hän toivekirjeen? Joulupukki:-Ihan varmasti sai! Tonttu:-Entä - jos lahjat loppuu? Joulupukki:-Epäilet - vielä vai! Liisa:-Mahtaako mulle riittää? Joulupukki:-Sinulle totta kai! (- Ester Ahokainen ) Joulupukki: Olepa kiltti ja odota, sillä pukilla varmaan on lahjoja. Ja me toivotamme teille hyvää joulua jokaiselle! (- Taija Myöhänen) (Joulupukki antaa muille henkilöille lahjoja (Kaikki sanovat joulupukille kiitos, kiitos ja Tonttu samaan aikaan esittää runoa): Tonttu: Pikku tontun joulu Pikku tonttu hiippalakki metsän halki vaeltaa yllä upouusi takki, punaisempi porkkanaa. Puut ja pensaat lumi peittää. Jäljet jäävät polulle. Kuuhut kultasillan heittää tieksi pikku tontulle. 4

5 Mihin matkaa yksinänsä tonttuveikko touhuissaan? Kelkkanen on perässänsä paketteja pullollaan. Arvasithan, minne tässä hiippalakki kiiruhtaa. lasten luo on menemässä. Lahjojaan he odottaa. (- Maijaliisa Dieckmann ) (Kaikki esittävät runon): Setä:Joulu kuulostaa kulkuselta. Liisa:Joulu tuntuu pumpulilta. Akka: Joulu maistuu piparilta tai namuselta tai mantelilta. Ukko: Joulu näyttää tähtöseltä. Isä: Joulu näyttää kynttilältä. Tonttu: Joulu tuoksuu vihreältä tai punaiselta tai ruskealta. Joulupukki: Sillä joulukuusi on vihreä ja kuusen oksan kätkössä on piparipossun seurana kirkkaanpunainen omena. (Joulupukki antaa Liisalle omenan) (-Kaarina Helakisa) Setä: Niin, olipa siis kerran Ukko ja Akka, jotka hukkasivat jouluaattona kaikki lastenlapsilleen ostamansa lahjat ja olivat siitä hyvin harmissaan. Liisa: Missä sanoit se Ukko ja Akka oli? Setä: No siellä kaukaisessa maassa sen meren takana. ((Ukko otaa esiin kartan, Setä otaa Liisalta sakset (tai sokeripihdit) ja näyttää niillä, missä Mustameri on. Palauttaa sakset (sokeripihdit) Liisalle). 5

6 Ukko: Johan hän sen sinulle selitti. Liisa (katsoo karttaa): Senkö mustanmeren takana? Setä: Niin. Liisa: Onko se Akkakin siellä? Akka: On! Setä: Onko sinulla vielä muuta kysymistä? Liisa: Minkätähden se Ukko ja Akka olivat siellä Mustanmeren takana? Miksi ne eivät asu Helsingissä? Akka (Ukolle ja Sedälle): Niin, miksi me emme asu Helsingissä? Setä: En minä tiedä. Kaikki yhdessä: Et sinä osaa kertoa satua. Setä: Nähtävästi te olette oikeassa. Kaikki laulavat laulun joulupukista: muut joululaulut: Joulupukki Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu. Tääll on myöskin kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset. Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki, vietä iltaa joukossamme täällä meidän riemunamme. Tervetullut meille aina, käypä tänne, puuta paina, tai jos leikkiin tahdot tulla, kahta hauskempaa on sulla! Joulupukki: Kiitos, kiitos, kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset, terve teille, pienokaiset, leikkiväiset, laulavaiset. Hauska tääll ois iltahetki, 6

7 vaan on vielä pitkä retki: kuusen luota kuusen luokse mulla matkan suunta juoksee. Lapset: Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki, viivy vielä pieni hetki, vaikka onkin pitkä retki. Tässä tuomme sulle mettä vilpoisaa kuin lähdevettä, sitten jaksat pitkän tiesi kulkea kuin aimo miesi. Ukko ja Akka: Nyt me tiedämme, missä kadonneet joululahjat ovat. Tiedättekö te? (katsojat salissa löytävät lahjat, jotka ovat piilossa (mm. Liisalla ja muissa kätköissä) ja saavat karkit.) Loppu 7

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa Joulumaa on muutakin

Lisätiedot

Joulu on jo ovella...

Joulu on jo ovella... 1. Видеофильм «Рождество» Joulu on jo ovella... 2. Приветствие Добрый день, дорогие друзья! Добро пожаловать на наш праздник Рождества! Hyvää päivää, hyvät ystävämme. Tervetuloa Pikkujouluun! Мы рады видеть

Lisätiedot

JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY

JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee, niin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset JOULUISET LAULUPÄHKINÄT Kysymykset ja vastaukset Mikä säe kuuluu lauluun? 1 No, onkos tullut kesä a. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla. b. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! c. Kun

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

EKL:n Oulun piiri ry. En etsi valtaa, loistoa. Enkeli taivaan. Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt, ja tää on teille merkiksi:

EKL:n Oulun piiri ry. En etsi valtaa, loistoa. Enkeli taivaan. Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt, ja tää on teille merkiksi: 1 EKL:n Oulun piiri ry Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt, ja tää on teille merkiksi: En etsi valtaa, loistoa En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Enkeli taivaan lausui näin. Miks hämmästyitte säikähtäin? Kello löi jo viisi. lapset herätkää! Joulupuu on rakennettu. joulu on jo ovella.

Enkeli taivaan lausui näin. Miks hämmästyitte säikähtäin? Kello löi jo viisi. lapset herätkää! Joulupuu on rakennettu. joulu on jo ovella. Helppo joululauluvisa Helpossa joululauluvisassa on vanhojen ja tuttujen joululaulujen alkusäkeitä. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Arkihuolesi kaikki heitä. Enkeli taivaan

Arkihuolesi kaikki heitä. Enkeli taivaan Arkihuolesi kaikki heitä Arkihuolesi kaikki heitä, mieles' nuorena nousta suo! Armas joulu jo kutsuu meitä taasen muistojen suurten luo. Kylmä voisko nyt olla kellä, talven säästä kun tuoksahtaa lämmin

Lisätiedot

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä.

Lisätiedot

LAULUT.

LAULUT. 0 JOULU- lauluja 1 LAULUT Arkihuolesi kaikki heitä..... 2 Arvaas kuinka tonttu-ukko....6 Jouluaatto nyt on herttainen.....11 Joulu on taas.....8 Joulukirkkoon....10 Joulupukki, joulupukki... 4 Juhla se

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Enkeli taivaan lausui näin. maan kansoille nyt tulevan. Kello löi jo viisi. muuten matka jää. Joulupuu on rakennettu. ompi kuusen oksilla.

Enkeli taivaan lausui näin. maan kansoille nyt tulevan. Kello löi jo viisi. muuten matka jää. Joulupuu on rakennettu. ompi kuusen oksilla. Joululauluvisa I Joululauluvisa I:ssä on vanhojen ja tuttujen joululaulujen 1. säkeistön alkuja ja loppuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Tähtitornin. ton!uta"noita

Tähtitornin. ton!utanoita Tähtitornin ton!uta"noita 2013 Olipa kerran tonttu. Tonttu asui pienen pienessä mökissä. Joulupukki oli antanut hänelle erikoistehtävän. Hänen oli pitänyt lähteä vakoilemaan muita tonttuja, mitä he tekevät.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 27.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HYVÄ PAIMEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus kertoi tämän vertauksen parannettuaan sokean (=viime sunnuntain

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot.

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot. 19082008 12:42 - Viimeksi päivitetty 23062010 06:06 Mummo menee metsään Toimittaja Terttu Lensun pakina YLE:n radiossa juhannuksena 2008 Metsäpäiviä ja -teemoja 1996-2009 Metsätyömaiden Tehopakkaus 1940-luvulta

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS

KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KANAANILAISEN NAISEN USKO JA RUKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jeesus siirtyi Galileasta Tyron ja Siidonin alueelle, joka

Lisätiedot

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen Lue lapselle runo päivässä 2014 Kuvitukset: Mirkka Eskonen Maanantai Oravasatu Oli orava. Unessa hännällään se purjehti kauas etelään. Siis lenteli häntä purjeenaan. Siitä tässä nyt kerrotaan. Se saapui

Lisätiedot

On lapsi syntynyt meille. maan ympär kajahtavi. Lumi on jo peittänyt. enkeleitten maasta. Taivahalla syttyy juuri. lasten juhla verraton!

On lapsi syntynyt meille. maan ympär kajahtavi. Lumi on jo peittänyt. enkeleitten maasta. Taivahalla syttyy juuri. lasten juhla verraton! Joululauluvisa II Joululauluvisa II:ssa on tunnettujen joululaulujen alkuja ja loppuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun nimen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

On hanget korkeat, nietokset

On hanget korkeat, nietokset On hanget korkeat, nietokset Säv. Jean Sibelius - San Vilkku joukahainen 1. On hanget korkeat, nietokset, vaan joulu, joulu on meillä! On kylmät paukkuvat pakkaset ja tuimat pohjolan tuuloset, vaan joulu,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014. Yhteislaulut Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla 2014 Yhteislaulut Joulu on taas (Trad.) :,: Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. :,: :,:Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo. :,: :,:

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT

VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VIIMEISEN ATERIAN VALMISTELUT JA JEESUS PESEE JALAT 1. Kertomuksen taustatietoja Nyt lähdemme seuraamaan tapahtumia Jerusalemissa kiirastorstaista alkaen.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Genessaretin järvellä b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015. Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri.

PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015. Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri. PUHELINKESKUSTELUJA LAKKA-ryhmä 3.8.2015 Lääkäriasia Olga on potilas, Titi on lääkäri. - Hei, täällä on Olga Komulainen. - Hei, terveyskeskus. Titikan Phuakphool täällä. - Tota, haluan varata ajan hammaslääkärille.

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 37/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 5.8. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) RIKAS NUORUKAINEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Matt. 19: 16-30 Eräs

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN

PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.

Lisätiedot

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä. MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan

Lisätiedot

1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille.

1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille. 1. Tekstiharjoitus Lue, mitä Katja on kirjoittanut ylioppilasaineessaan joulun merkityksestä suomalaisille. Suomalaiset ja joulu Suomalaiset rakastavat joulua. Jouluvalmistelut aloitetaan jo hyvissä ajoin,

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot