Rastilan kaupunkipolku

Transkriptio

1 Rastilan kaupunkipolku Rastilan kaupunkipolku vie Rastbölen kartanon historiaan ja pääosin tilan maille syntyneelle vehreälle pientaloalueelle. Polulla tutustutaan myös erikoisiin luontokohteisiin Litorinameren rantalouhikkoon, hienoon kuusikujaan sekä Vanttikallion mustaan kiveen. Kaupunkipolulla nähdään lisäksi uudempaa kaupunkirakentamisen arkkitehtuuria Rastilankallion alueella.

2 1. Rastilan metroasema, Vuotie ja Vuosaaren silta Rastilan metroasema valmistui vuonna 1998 ja palvelee Rastilan sekä Meri-Rastilan asukkaita. Asemalta lähtevät liityntälinjat kulkevat Kallahden kautta Vuosaaren metroasemalle ja Keski-Vuosaareen. Alueella on myös pysäköintialue henkilöautoille. Vuosaaren metro ja Rastilan metroasema avattiin Juna kulkee uutta metroa varten rakennettua siltaa myöten Vartiokylän lahden poikki. Rastilan asema on maanpäällinen asema, jonka laituritasolla on luonnonkallioseinämä. Asema on Helsingin kaupungin rakennusviraston omaa ideointia ja sen suunnittelivat arkkitehdit Irmeli Grundström ja Juhani Vainio. Metroaseman taideteos on kuvataiteilija Timo Heinon teos Nonstop. Teos on kiinnitetty laituritason kallioleikkaukseen. Nonstop (1998) on teräksinen veistosseinämä Rastilan metroaseman kallioleikkauksessa. Teos koostuu 16 teräslevystä, jotka ovat kooltaan 3 x 2 metriä. Pituudeksi teokselle tulee 32 metriä ja painoa noin 8000 kg. Neljä levyistä on peilimäisiksi kiillotettua ruostumatonta terästä, toiset neljä on maalattu automaalaustekniikalla kiiltävän mustaksi ja loput kahdeksan ovat eri vaiheessa ruostuvaa ja rapistuvaa terästä. Ruostuvan ja ruostumattoman teräksen rinnastuksella metroaseman ympäristöteos kommentoi häviävän ja säilyvän välistä vuoropuhelua. Nonstop nimi viittaa asemalla alati kulkeviin matkustajiin, joiden loputon 2

3 liike heijastuu teoksen peilaavista pinnoista. Nimi viittaa samalla teräspintojen jatkuvaan hitaaseen rappeutumisprosessiin, joka elää eri aikamaailmassa asemalaiturin nopean rytmin kanssa. Metron rakentamisen yhteydessä Vuotien linjaus siirtyi kalliokuiluun metroradan eteläpuolelle. Aiemmin se kulki jokseenkin nykyisen Meri- Rastilan puoleisen pyörätien kohdalla. Vuotien maisemoinnissa on käytetty mm. metron louhintatöissä kertynyttä mustaa dioriittia ja istutuksia. Tien valopylväät, joiden väliin varsinaiset katuvalot on ripustettu, ovat rei itettyjä. Päiväsaikaan pylväät ja vaijerit luovat yhtenäisen tilan tunnetta. Pimeällä niiden juuressa oleva valaisin saa aikaan yhdessä perforoidun teräspinnan kanssa nk. moiree-ilmiön: ohiajavasta autosta keinovalo näyttää elävältä tulelta. Tuliefektin tarkoitus on symboloida myös sodanaikaista Helsingin ilmapuolustusta: nuotiotulien avulla vihollinen harhautettiin pudottamaan pommilastit tuolloin harvaanasutun Vuosaaren pelloille ja metsiin varsinaisen kaupunkialueen säästämiseksi. Suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Heikkinen-Komonen Oy yhdessä Maisema-arkkitehdit Byman& Ruokonen kanssa. Vuotie päättyy Vuosaaren siltaan. Sillan rakennutti yksityisellä rahoituksella Asuntosäästäjät ry:n perustama Vuosaari-Säätiö. Hankkeen taloudellista järkevyyttä epäiltäessä säätiön puheenjohtajan Martti Ilveskorven kerrotaan sanoneen: "Aina joku hyvän sillan ostaa." Silta valmistui yhdeksässä kuukaudessa ja se vihittiin käyttöön Saman vuoden alussa Vuosaari oli liitetty Helsingin maalaiskunnasta Helsingin kaupunkiin. Silta on pituudeltaan 417 metriä ja 18,5 metriä ja se oli valmistumisajankohtanaan Suomen toiseksi pisin silta ja pohjoismaiden pisimpiä teräsbetonisiltoja. Ja Helsingin kaupunkihan sen sitten osti. Kuvat: Anja Hinkkanen ja Matti Lipponen 3

4 2. Rastilan leirintäalue Helsingin kaupunki osti tuolloin Helsingin maalaiskuntaan kuuluneen Rastbölen kartanon ja sen maat vuonna 1951 ulkoilu- ja virkistysalueeksi. Varsinainen aidattu leirintäalue palveluineen alueelle perustettiin Kartanorakennus toimi ja 60-luvuilla mm. pensionaattina ja partiolaisten leirikeskuksena, kunnes alueelle perustettiin leirintäalue vuonna Alueella oli kuitenkin jo luvulta lähtien kesämajoja ja vuokrattavia pikkumökkejä. Ennen vuoden 1966 alueliitosta, jossa Vuosaari liitettiin kaupunkiin, telttailua harrastettiin myös nykyisen Meri- Rastilan ulkoilualueen puolella sekä Uutelassa. Mittavan matkailuvaunualueen perusparannuksen myötä Rastila sai virallisen luokituksen mukaiset kolme tähteä. Alueella voi yöpyä telttojen sekä matkailuvaunujen ja -ajoneuvojen lisäksi myös mökeissä, joita on kolmea eri kokoa: lomamökit, hirsimökit ja leirintämökit. Alueen yhteydessä toimii kesäaikana myös retkeilymaja Kesähostelli Karavaani. Urbaani Rastilan leirintäalue toimii Helsingin kaupungin liikuntaviraston alaisuudessa ja on avoinna ympäri vuoden. Paikan liikenneyhteydet ovat poikkeuksellisen hyvät; harva leirintäalue sijaitsee aivan metroaseman välittömässä läheisyydessä. Leirintäalueelle ovat nykyisin myös helsinkiläiset tervetulleita leireilemään. Kuva: Matti Lipponen 4

5 3. Rastilan kartano Rastilan (Rastbölen) kartano on yksi Vuosaaren viidestä kantatilasta ja alueella on viljelty maata jo keskiajalta lähtien. Rastbölen maat kattoivat suurimmillaan lähes koko nykyisen Meri-Rastilan ja noin puolet nykyisen Rastilan alueesta. Rastbölen kartanon alueet ulottuivat Vartiokylänlahden pohjukasta Broändasta etelään aina Ramsinniemen kärkeen asti. Raja tilan itäpuolella kulki linjaa Venemestarintie- Airoparinpolku-Vanttitie. Lisäksi kartanoon kuului pieni kaistale maata Kallahdenniemellä sekä muutamia saaria Vuosaaren edustalla. Rastbölen kartanon alueen asuttu historia alkaa keskiajalta. Varhaisin kirjallinen dokumentti on vuodelta 1540, jolloin alueella oli kolme taloa ja se käsitettiin kyläksi nimeltään Rassbölle. Vuonna 1551 kylä esiintyy nimellä Rassböhleby. Nimen alkuosa ras viittaa virtaan, vesijuoksuun ja laaksoon; Nimen nykyinen asu Rastböle (josta suomenkielinen Rastila on myöhemmin muodostettu) on kopiointivirhe ja vakiintui vasta 1800-luvulla. Rastilanpuro virtaa vielä nykyäänkin leirintäalueen ja kartanopuiston läpi; vaikkakin maan kohoamisen vuoksi melkoisesti kapeampana kuin kylän muodostumisen aikoina. Rastilalaiset talonpojat Jacob ja Mickel mainitaan laivureina 1500-luvun lopulla. Kauppaa käytiin Tallinnan ja Tukholman kanssa. 5

6 Myös merestä saatiin elantoa: maanviljelyn ja karjanhoidon ohessa kalastus oli tärkeää: Vuonna 1559 Rastilan kylän 2 nuottakuntaa (yksi nuotta = neljä miestä) vaihtoivat Viikin kuninkaankartanon kanssa 1 tynnyrin (32 kappaa (1 kappa= 4,58 litraa) yhteensä noin 146,5 litraa silakkaa 4 leiviskää suolaa vastaan. Arvokas suola käytettiin kalan ja lihan säilömiseen luvun loppupuolelta alkaen Vartiokylänlahden kaakkoisrannalla Rastilan kylän mailla, ilmeisesti Kortlahdessa, toimi kuninkaallinen laivatelakka Nörsö Bankstad. Telakka oli huomattavan suuri: vuoden 1566 palkkalistoissa mainitaan mm. 209 kirvesmiestä ja 4 seppää. Myös paikalliset talonpojat käskettiin laivanrakennukseen. Vuonna 1599 valmistui suuri sotalaiva kuningas Sigismundille, joka kävi sotaa kuninkuutta vaativaa setäänsä Kaarle Herttuaa vastaan. Amiraali Arvid Tönnerson valvoi töitä. Kun laivaa siirrettiin Tallinnaan syntyi kapina; laiva kaapattiin ja se päätyi vallankaappauksen edellisvuoden Stångejoen taistelussa varmistaneen Kaarlen kannattajille. Vielä vuonna 1634 Rassböle oli oma kylä; erotuksena Nårsöönimisestä kylästä. Vuonna 1694 kuitenkin jo osa jälkimmäistä. Rastbölen pienemmät tilat hävisivät 1600-luvun alussa ja vuosisadan puolivälissä alueella on vain yksi tila. Vuonna 1652 mainitaan Rassböle ratsutilana; ratsusotilaana toimii tilan omistajan palvelija. Ratsutila eli rustholli (rusthåll) eli rakuunatila oli yleensä suurehko tila, joka varusti verohelpotuksia vastaan kuninkaan käyttöön hevosen ja ratsusotilaan varusteineen. Tila maksoi ratsusotilaalle palkkaa ja luovutti torpan asumukseksi luvulta alkaen tilan omistajina oli useimmiten kaupungissa asuvia virkamiehiä ja upseeristoa. Viaporin merilinnoituksen rakentamisen alettua 1748 rakennettiin Rastilan lähialueille useita tiiliruukkeja linnoituksen tarpeisiin. Viaporin upseeri Jean Elfving perusti ruukin myös Rassbölen tilan maille. Rassbölen tilan ainakin vuodesta 1753 omistaneet kapteeni Anders de Bruce ja toinen upseeri Bengt von Spången perustivat myös Borgsin tilan maille Vartiokylän linnavuoren 6

7 alapuolelle rantaan hevoskäyttöisen tiiliruukin. Toinen kumppanusten ruukki sijaitsi Porslaxin ratsutilan alueella nykyisessä Aurinkolahdessa. Anders de Bruce muutti myöhemmin Hämeenlinnaan saatuaan nimityksen Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi. Vuonna 1761 Puotinkylän kartanon omistanut luutnantti (myöhemmin everstiluutnantti) Carl Magnus Jägerhorn osti Rassbölen, jonka hän myi apteekkari Wilhelm Elgille siirryttyään puolestaan vuonna 1774 Oulun läänin maaherraksi. Useimmat myöhäisemmätkään omistajat eivät itse asuneet tilalla muuten kuin kesäisin. Varsinaisesta maanviljelystä ja karjanhoidosta vastasi tilanhoitaja eli pehtori tai kartanon vuokraaja sekä tietysti varsinaiset maatilan työntekijät. Esimerkiksi luvulla kapteeni Jägerhornilla oli Rastilan tilallaan 3 renkiä ja 7 piikaa. Viimeinen kartanon yksityinen omistaja oli tuomari Walter Ahlqvist joka omisti tilan vuodesta Vuodesta 1922 tila oli vuokralla agronomi Gunnar Coleruksella. Vuonna 1951 Helsingin kaupunki osti tuolloin vielä Helsingin maalaiskunnassa sijainneen Rastbölen kartanon Ahlqvistin perikunnalta ulkoilu- ja retkeilyalueeksi. Se toimi silti vielä myös maatilana kaupungin palkkaaman isännöitsijän johdolla lähes vuosikymmenen. Itse kartanorakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja se on alunperin ollut ilman tornia. Aikaisemmat päärakennukset ovat sijainneet nykyisen Meri-Rastilan puolella sijaitsevan Märssykujan päässä olevalta mäeltä leirintäalueen portille rajoittuvalla alueella, missä myös tilan talouskeskus 7

8 navettoineen ja talleineen oli aina 1950-luvulle asti. Siellä sijaitsi myös punamultainen vilja-aitta, joka nyt on päärakennuksen ja rantasaunan välissä. Kartanon muista maatilanaikaisista rakennuksista on jäljellä tilanhoitajan rakennus kartanosta koilliseen. Kartanon puistosta on jäljellä vielä tammia, lehmuksia, vaahteroita ja sembramäntyjä sekä entisen sisäänkäynnin lehmuskuja. Puisto on kuitenkin aikanaan ulottunut aina Meri-Rastilan puolella mäellä seisovan jyhkeän tammen ympäristöön asti. Kartanon entisellä pellolla lähellä kuusiaitaa toimi vuosina myös Golfseura Suur-Helsingin Golfin 6-reikäinen golfkenttä. Alueella oli myös seuran pieni maja. Vuonna 1966 pelattiin kentällä peräti 19 kilpailua. Vuokrattu alue oli kuitenkin liian pieni täysimittaiseksi 18-reikäiseksi golfkentäksi ja seura vuonna 1967 muutti Luukkaalle. Kaupungin aikana kartanorakennus on toiminut pensionaattina, leirikeskuksena sekä Rastilan Maja nimisenä retkeily- ja ulkoilumajana. Nykyään rakennuksessa toimii ravintola Rastilan Kartano. Yläkerrassa vaikuttaa ekspressiivistä taideterapiaa opettava Inartes Instituutti. Kuvat: Anja Hinkkanen ja Matti Lipponen 8

9 4. Rastilan uimaranta ja Vartiokylänlahti Rastilan uimarannalta on hieno näkymä Vartiokylänlahdelle, Puotilan kartanolle ja Vuosaaren sillalle. Uimarannan yhteydessä on myös talviuintipaikka. Uimarannan vesi on kesäisin Vuosaaren lämpimimpiä johtuen paikan suojaisesta sijainnista ja Vartiokylänlahden mataluudesta. Helsingin kaupungin ulkoiluvirasto hoitaa rantasaunaa, joka on myös tilaussaunana käytössä ympäri vuoden. Saunassa on takkatupa, löylyhuone ja suihkutila. Saunomisajat ja varaukset selviävät leirintäalueen vastaanotosta (p ). Saunassa on sekä naisten- että miesten- ja viikonloppuisin myös sekavuoroja. Talviuintikautena avantoa pidetään auki. Vartiokylänlahti (Botbyviken; pitkään suomeksi Puotinkylänlahti) on Helsingin pisin merenlahti. Se on syntynyt ikivanhaan kalliomurtumaan, joka jatkuu aina Västersundomiin asti. Noin vuotta sitten jääpeite alkoi sulaa ja jään liikkeet näkyvät edelleen korkeilla paikoilla lahden ympäristössä. Litorinameren aikaan kuivaa maata alueella oli Vanttikallion ja Linnavuoren ja Meri- Rastilan pirunpellon kohdalla luvulle asti lahden pohjukka oli osa salmea, josta pääsi nykyisen Broändan puron uomaa kulkemaan Porvarinlahdelle asti. Tuosta salmesta on Vuosaari saanut myös nimensä (Nor = kapea salmi ja ö= saari; Norsö, joka muuttui 1700-luvulla muotoon Nordsjö. Lahden toisella puolella sijaitseva Vartiokylä (aiemmin siis Puotinkylä) on alkuaan Botby, jonka taustana on ilmeisimmin keskiaikainen miehennimi Bote. Kuvat: Anja Hinkkanen ja Matti Lipponen 9

10 5. Rastilanmäki Uimarannalta lähtee pohjoiseen Vartiokylänlahtea myötäilevä ja Rastilanmäkeä sivuava ulkoilupolku, joka kiertää koko lahden. Mäellä on kivinen ja osin hiekkainen Litorina-meren rantavalli, jonka pohjoispäässä on komea jyrkkärinteinen lohkareikko. Etelään vievä polku vie puolestaan Meri-Rastilan ulkoilualueelle aina Kortlahteen ja Ramsinniemen päähän asti. Ruovikon rajassa kasvaa tervaleppää. Rannassa kasvaa myös kurjenmiekkaa, mesiangervoa, rantakukkaa ja muita rehevän lehdon kasveja. Polkua voi kulkea myös kivikkoista harjua myöten seuraten leirintäalueen aitaa. Rastilanmäki nousee noin 25 metriä meren pinnasta. Mäki on Litorinameren aikainen vedenalainen karikko, johon etelästä ja kaakosta, aina Viipurista asti kelluneet jäävuoret ovat kiinnittyneet ja sulaessaan jättäneet kivilohkareita. Mäen itäisellä rinteellä, suojassa pohjoistuulilta ja hallalta, on sijainnut myös tilan vanha pieni peltoalue. Paikalle on rakennettu leirintäalueen huoltotiloja, mutta jäänteitä vanhasta viljelyalueesta on aidan sisäpuolella vielä löydettävissä. Paikassa, jossa polku lähestyy omakotiasutusta, sijaitsee suurten lohkareitten kivikasauma, joka on muodostunut vuotta sitten. Alue on lähes luonnontilainen, vaikka isoja kiviä on paikoin hakattu käyttöön. Kuvat: Matti Lipponen 10

11 6. Kuusiaita Komea kuusiaita rajaa kartanon aluetta pohjoiseen ja itään. Kuusten välissä kulkee suojaisa polku. Kuusiaita istutettiin vuonna 1951 rajaamaan tuolloin jo kaupungin omistukseen siirtyneen kartanon pihaja puistoalueen pohjoispuolen rintamamiesasutustonteista sekä itäpuolen Sasekan alueen uudisasutuksesta. Nyt puut aidassa ovat kasvaneet lähes kolmekymmentämetriseksi. Rastilan kartanon alue ulottui pohjoisessa aina Broändaan saakka. Sotien jälkeen kartanon pohjoisalueesta erotettiin maanluovutuslain nojalla tontteja uudisrakennuksille ns. rintamamiestonteiksi. Kuusiaita istutettiin myöhemmin erottamaan kartanon pihapuisto omakotialueesta. Kuuset kasvavat Rastilantien länsipäässä neljässä rivissä jatkuen kolmessa rivissä Venemestarintietä pitkin lähes Vuotielle saakka. Rastilantien kulmassa on villiintyneitä syreenipensaita jäänteenä vanhasta kartanopuistosta. Leirintäalueen aita sulkee nykyään kartanon entisen, vielä 1990-luvun lopulla talvisin käytössä olleen, yhteystien Rastilantietä pitkin Kallvikintielle. Kuva: Matti Lipponen 11

12 7. Rastilan vanha omakotiasutus Rastilan kartanon alueilla oli ennen talvi- ja jatkosotia muutamia tilan työtekijöiden asumuksia mutta sodan jälkeen maanluovutuslain nojalla kartano joutui luovuttamaan suurehkon alueen pohjoispuoleltaan sekä Broändasta uudisasutukseen. Osa uusista taloista oli nk. rintamamiestaloja. Suurin osa Rastilan vanhasta rakennuskannasta on purettu uudempien talojen tieltä ja tonttien täydennysrakentamisessa pihapiirit ovat usein huomattavasti pienentyneet. Siellä täällä näkyy kuitenkin vielä ja 50-lukujen rakennuksia, joissa erikoisuutena voidaan pitää harkkorakennetta ja rappausta. Monet rakentajat olivat Saseka Oy:n työntekijöitä tai muuten saivat läheiseltä tehtaalta rakennusmateriaalin edullisesti. Rintamamiestaloa voidaan pitää varsinaisena suomalaisten kestosuosikkina luvun puolivälin tienoilla alettiin rakentaa uusia pientaloja, joissa oli yhden hormin ympärille rakennettu tupa, makuukamari, sali ja eteinen. Yläkerrassa oli käyttöullakko, joka vähitellen muutettiin asuintiloiksi, perhekoon ja sen myötä tilantarpeen kasvaessa. Rintamamiestaloja rakennettiin aina 1960-luvun alkuun asti. 12

13 Lähes 20 vuotta kestäneen rakennusbuuminsa aikana rintamamiestyyppinen talo sai lisää kokoa ja näköäkin. Myös Alvar Aalto suunnitteli oman mallinsa rintamamiestalosta luvun aikana talon malli alkoi madaltua ja kaikkia tiloja ei välttämättä enää rakennettu yhden hormin ympärille. Käyttöullakko kuitenkin säilyi vielä. Myöhemmin rintamamiestalot alkoivat saada kylkeensä elintasosiipiä, joihin rakennettiin sauna- ja peseytymistilat sekä WC. Usein nämä lisäsiivet olivat joko loivia harjakattoja tai selkeästi tasakattoisia. Kuvat: Anja Hinkkanen ja Matti Lipponen 8. Vanha villa ja Lillesgården Rastilantien ja Poijutien kulmassa sijaitsi vielä 1970-luvun alussa punamultainen vanha kartanon työntekijöiden asunto, joka tunnettiin nimellä Vanha villa. Nykyään paikalla on palvelukoti Lillesgården. Vanhassa villassa, joka tuolloin oli kartanon muonamies Aaltosen asunto, toimi vuonna 1912 muutaman kuukauden ajan myös suomenkielinen kansakoulu, joka Vuosaaressa oli pitkään ilman vakituista toimitilaa. Vanhan villan tontilla on nyt ruotsinkielinen palvelukoti Lillesgården. Palvelukotia hoitaa samanniminen säätiö. Stiftelsen Lillesgården on vuonna 1967 perustettu säätiö, joka tarjoaa vuokra-asuntoja 60-vuotta täyttäneille eläkeläisille Helsingin seudulla. Säätiöllä on Rastilantie 11:ssa kaksi rakennusta: rivitalo sekä suurempi kaksikerroksinen talo. Asuntoja on yhteensä 42. Kuva: Anja Hinkkanen 13

14 9. Vanttikallio ja murroslaakso Vartiokylänlahden laakson itäisellä puolella kohoaa Vanttikallio noin 30 metrin korkeuteen merenpinnasta. Näkymä kalliolta länteen Vartiokylän Linnavuorelle on komea. Kallion päällä on siirtolohkareina Viipurin alueella tavattavaa kivilajia viborgiittia. Isomastonkujan kalliorinteen reunassa on ravinteikas kivilaji, jossa esiintyy erikoisia kalliokasveja. Kalliossa on runsaasti ns. mustaa kiveä. Mäellä sijaitsi vuosina myös Vuosaaren vesitorni, joka näkyi kaupunginosan maamerkkinä pitkälle Vuosaaren ulkopuolelle. Vanttikalliolla yleinen kiviaines on magmakiviin luokiteltaviin syväkiviin kuuluvaa gabroa. Magmakivet ovat syntyneet kiteytymällä kivisulasta. Syvällä maankuoressa hitaasti kiteytyviä magmakiviä kutsutaan puolestaan syväkiviksi eli plutoniiteiksi. Niiden rakenne on karkeampi kuin maan pinnalle 14

15 purkautuvissa pintakivissä kuten basaltissa vaikka mineraalien koostumus on sama. Syväkivet ovat muodostuneet Helsingin alueella noin miljoonaa vuotta sitten. Gabro on emäksinen syväkivilaji, jossa plagioklaasin lisäksi on tummia mineraaleja, kuten sarvivälkettä, pyrokseeneja, oliviinia sekä biotiittia ja on siksi väriltään tumman harmaata tai lähes mustaa. Gabroa on hyvin paljon Vuosaaressa muuallakin ja se on antanut nimensä myös Kallahden Mustankivenpuistolle sekä lähellä puistoa sijaitsevalla Asukastalo Gabrolle. Kivilajia käytetään paljon muistomerkeissä ja rakennuskivenä. Sen kauppanimi (yhdessä muiden tummien magmakivilajien kanssa) on musta graniitti. Noin 100 m Merikorttikuja 3:sta länteen on kiviröykkiö, joka on tulkittu pronssikautiseksi haudaksi; kasa on kuitenkin lähes tuhoutunut. Pronssikautena ei hautoihin laitettu esineistöä. Pronssikausi oli Suomessa ajanjaksolla noin eaa. ja tuolloin iso osa nykyistä Vuosaarta oli vielä merenpinnan alapuolella. Samanlaisia hautoja on lähistöllä mm. Mellunkylän Tankomäellä, Västersundomin Kasabergetilla sekä Herttoniemessä ja Kulosaaressa aivan metroradan läheisyydessä. Vuosaaressa on siis liikkunut kalastajia ja metsästäjiä jo tuhansia vuosia sitten. Kuva: Anja Hinkkanen 15

16 10. Aurinkokallio Rastilan pientaloalueen uusin laajempi rakennettu alue on Rastilantien, Vanttitien ja Pilssikujan väliin jäävä alue, joka nousi vuosituhannen vaiheessa. Alueella on sekä asumisoikeusettä omistusasuntoja. Aiemmin paikalla sijaitsi kallioinen metsä. Alueen rakentamista edelsi mittava pomminetsintäoperaatio Puolustusvoimien haravoidessa paikkaa mm. maatutkalla koska alueelle huhuttiin pudonneen suutariksi jäänyt pommi sodan aikana. Huhu osoittautui kuitenkin vääräksi eikä mitään pommiin viittaavaa löytynyt. Vanttitie 3:n kiinteistöön kuuluu myös Pilssikuja 2 ja 4. Talot on rakennettu vuonna 2000 ja arkkitehtina toimi Esko Kahri Arkkitehtuuri Oy Kahri & Co:sta. Talot ovat materiaaleiltaan slammattua kevytbetoniharkkoa ja kevennetty julkisivussa ponttilaudalla, katto taas kattotiilillä. Asuntoja yhtiössä on 50. Asunnot ovat asumisoikeusasuntoja. Vanttitie 1 ja 3 sekä Pilssitien pientalot ovat asumisoikeuskoteja. As.oy Aurinkokallio sijaitsee Vanttien ja Rastilantien kulmassa. Kuva: Anja Hinkkanen 16

17 11. Shellin alue Shellin huoltamo nousi Vuosaareen 1965 ja toimi kylän ainoana baarina tuolloin. Huoltamo saatiin tarpeeseen juuri Keski-Vuosaaren mittavimman rakennusvaiheen aikoihin. Paikasta muodostui samalla luontevasti myös uusien ja vanhempien vuosaarelaisten tapaamispaikka ja sen jukeboksista oli iloa nuorisolle vielä 1980-luvun alussa. Nykyinen rakennus on kuitenkin uudempi. Shellin huoltamon takana sijaitsi ennen suo, jonne kärrättiin yleisesti jätteitä tonteilta ajan tavan mukaisesti.rastilantien vanhempi linjaus kohti kartanoaluetta erkani Kallvikintieltä aiemmin nykyistä risteystä noin 150 metriä pohjoisempana. Myös Shellin pääkonttori toimi pitkään Vuosaaressa Ulappasaarentiellä ennen muuttoaan Vantaalle. Kuva: Anja Hinkkanen 17

18 12. Säästörasti ja Pirunkallio Rastilantie 2:ssa sijaitsevat As.oy Säästörastin kuusi pistetaloa. Talojen suunnittelijana toimi asuntosäästäjien oma arkkitehti Antti-Pekka Miettinen. Kalliota jonne talot 1970-luvulla nousivat kutsuttiin ennen Pirunkallioksi. Kallion eteläpuolella ja Airoparintien pohjoispuolella oli pitkään Sasekan työntekijöilleen rakennuttama, Vilholan alueena tunnettu, kaksikerroksisten talojen ryhmittymä, joka on purettu pois uudempien talojen tieltä. Kuvat: Eero Hildén ja Anja Hinkkanen 18

19 13. Airoparintien hartiapankkitalot ja muistokivi As.oy Säästöpari on rakennettu hartiapankkirakentamisena, jossa työtä tehtiin kukin kykyjensä ja aikansa puitteissa, omien "hartiapankkityönjohtajien" valvomana. Talojen välissä pihalla on myös hartiapankkirakentamisen muistomerkki. Hartiapankkirakentaminen oli juuri Vuosaaren 60-luvun rivitalorakentamiselle tyypillinen rakennustapa, vaikka ns. kovan rahan asuntojakin alueelle rakennettiin. Hartiapankkilaisen minimiviikkotuntimäärä oli tuntia. Kokonaistuntimäärä tuli olla keskimäärin 3000 tuntia. Hartiapankkirakentajat osallistuivat erilaisiin töihin ja eri osissa taloyhtiötä. Kun talo oli valmis arvottiin huoneistot rakentajien kesken. Usein hartiapankkilainen kuitenkin myös saattoi palkata työtekijän tilalleen täyttämään työvelvoitetta osittain tai kokonaan puolestaan. 19

20 Yhtiö on kahdessa talossa; väliin jää avara puisto. Huoneistoissa on erikoisuutena maanalainen kerros, jossa on huoneistosaunat ja joillakin oma uima-allas. Taloyhtiöllä on suojaisa leikkipuisto lapsille sekä oma väestönsuoja. Noin kg painava viborgiittilohkare ja reliefi on hartiapankkirakentamisen muistomerkki ja myös kunnianosoitus Asuntosäästäjät ry:lle sekä sen toiminnanjohtaja maisteri Martti Ilveskorvelle, joka oli rakentajien pitämä ja kunnioittama "Vuosaaren kuninkaaksi" leikkisästi tituleerattu taitava puuhamies neuvotteluissa mm. Helsingin maalaiskunnan, kaupungin ja rahoituslaitosten kanssa. Kivi on tuotu muualta ja sijoitettu nosturilla paikalleen vuonna Reliefin on suunnitellut vuosaarelainen taiteilija Liisa Mälkki. Viborgiitti on rapakiveä, joka on yleisnimitys monimuotoiselle ryhmälle happamia graniitteihin kuuluvia syväkiviä; sen tuntomerkkeinä ovat selvärajaiset vaalean kehän ympäröimät plagioglaasipalloset. Rapakivi on iältään 1,65 miljardia vuotta ja siten kallioperämme nuorinta osaa. Kuvat: Eero Hildén ja Anja Hinkkanen 20

21 14. Sillmanin kauppapuutarha Sillmanin puutarha sijaitsi Rastilantien ja Airoparintien välissä. Sillmanin puutarha sijaitsi Rastilantien ja Airoparintien välissä. Puutarha aloitti toimintansa Rastilassa 1930-luvulla ja toiminta jatkui 60-luvun lopulle asti. Kukkia myytiin vielä 70-luvun alussa. Kasvihuoneita oli kolme kappaletta, joissa Jarl ja Sofia Sillman kasvattivat kurkkua, tomaattia ja krysanteemeja. Pellolla kasvoi mansikkaa ja avolavalla kasvatettiin taimia. Puutarhuri Sillman kasvatti myös viinirypäleitä, joista valmisti itse viiniä. Kauppapuutarha oli suosittu kesätyöpaikka vuosaarelaisten nuorten keskuudessa. Hankaintien vanhat koivut tuulenpesineen reunustivat puutarhalle johtavaa tietä. Päärakennus sijaitsi Rastilantien ja Hankaintien kulmassa olevalla pienellä kukkulalla. Alueella on vielä koivuja ja omenapuita Sillmanin ajoilta. Kuva: Eero Hildén 21

22 15. Kaupparakennukset Nykyisen pyörähuollon rakennuksessa aloitti puoli vuosisataa sitten kylän ensimmäinen kauppa. Nordsjön kylän kaksi kauppaa, Lihr ja Elanto, sijaitsivat molemmat lähekkäin Kallvikintien varrella. Ne myös aloittivat toimintansa samoihin aikoihin vuonna Lihrin kauppa oli Lokitien risteyksessä nykyisen Vuosaaren Pyörähuolto Oy:n rakennuksessa. Kaupparakennuksen Kallvikintien puoleisessa päässä oli kauppa ja toisessa päädyssä sijaitsi kylän ainoa parturikampaamo. Lahja Kandolinin parturoitua oli kaikilla kylän pojilla samanlainen hiusmalli. Lihrin jälkeen kauppa oli 60-luvun alkupuolelta Sjöströmin K- Kauppana, joka siirtyi vuonna 1968 suurempiin tiloihin uuteen, nyttemmin purettuun, eteläiseen ostoskeskukseen Vuosaarentien varrelle, jonka kaupan seuraaja on nykyinen vielä suurempi K-Citymarket Vuosaari. K-kaupan jälkeen talossa toimi legendaarinen Airo-baari, josta muodostui monien vuosaarelaisten yhteinen tapaamispaikka juuri tuolloin tapahtuneen keskioluen myynnin vapautumisen avittamana. 22

23 1970-luvun alkupuolelta lähtien rakennuksessa toimi pitkään kultaseppäliike Rastilan Kulta. Rakennuksessa nykyisin toimiva polkupyöräliike on ollut Vuosaaressa jo vuodesta Aluksi se sijaitsi pitkään pohjoisessa ostoskeskuksessa; sitten eteläisessä ostoskeskuksessa Urheilu-Penttilän nimellä ja vuodesta 2001 nykyisen omistajan myötä Vuosaaren Pyörähuolto Oy nimellä. Elanto puolestaan sijaitsi vanhan Kallvikintien linjauksen (nykyinen kävely- ja pyörätie) varrella nykyisen Peräsintien 4:n tontilla. Osuusliike Elanto osti vuonna 1949 Nordsjön kylästä tontin kaupparakennusta varten, joka osuusliikkeen kiinteistöluetteloon merkittiin Kallvikin kiinteistön nimellä. Seuraavana vuonna avattiin paikalle Elannon sekatavaramyymälä. Elannon jälkeen rakennuksessa toimi pitkään huonekaluvarastomyyntiliike. Talo purettiin 90-luvun lopulla ja nykyään Elannon kaupan tontilla on omakotitalo. Kuva: Eero Hildén 23

24 16. Sasekan kerrostalot Vuosaaren ensimmäiset asuinkerrostalot nousivat vanhan Kallvikintien varteen. Nykyisessä As.Oy Venemestarintie 4:ssä sijaitsevat kolme taloa ovat alunperin Lohjan kalkkitehtaan tytäryhtiön Oy Saseka Ab:n työntekijöidensä asunnoiksi rakentamia. Kallvikintie kulki ennen sillan rakentamista talojen editse nykyistä kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Kallvikinniemeä. Käveltäessä Lokitieltä etelään päin väylän vasemmalla puolella on vielä pieni jäännös niitystä, joka tunnettiin 1970-luvun alkuvuosina "tivolin niittynä". Paikalle saapui syksyisin aina tivoli karuselleineen, Lunaland-telttoineen, taikureineen ja norsuineen. Sasekan talot valmistuivat vuonna 1962 ensimmäisinä Vuosaaren varsinaisina asuinkerrostaloina, vain muutamaa vuotta ennen Keski-Vuosaaren suurta rakentamis-vaihetta. Talot säilyivät Lohja Oy:llä pitkään senkin jälkeen kun Saseka oli jo lopettanut toimintansa Vuosaaressa ja Lohjan fuusioituessa Wärtsilän kanssa 1990 ne siirtyivät muodostetun Metra Oy:n omistukseen. Tämä puolestaan myi ne vuonna 1994 Urlus-säätiölle. Urlus-säätiö on sodan jälkeen perustettu maanpuolustuksellinen säätiö, joka tukee avustuksilla mm. reserviläis-, veteraani- ja partiolaisjärjestöjä. Kuva: Eero Hildén 24

25 17. Keulapuisto Keulapuisto on vehreä lehtomainen metsikkö keskellä Rastilaa. Päiväkoti Keula sijaitsee Keulapuiston länsireunalla. Vanhan maanviljelyn jäljet ovat vielä nähtävissä Keulapuiston maisemassa. Nordsjön kartanon entisten peltojen ojat leikkaavat edelleen metsittynyttä aluetta. Puiston keskellä ulkoilupolkujen risteyskohdassa olevalla aukiolla sijaitsi aikanaan lato. Päiväkoti Keula on perustettu vuonna Noin sadan lapsen talossa pyritään 1-6-vuotiaiden lasten kokopäiväryhmät muodostamaan ikäryhmittäin. Päiväkodissa toimii myös sosiaalista ja emotionaalista tukea tarvitsevien lasten erityisryhmä. 25

26 Syntyperäisen vuosaarelaisen Rainer Fribergin muistelua elämästä alueella 1950-luvulla: "1950-luvulla tunnettiin Vuosaaren omakotialue "Lindholmin lenkkinä". Lokitien alue tunnettiin myös nimellä "Pelto". Alue käsittää nykyisen Lokitie-Keulatie-Peräsintie -alueen omakotialueen ja sen keskelle jäävän puistoalueen. "Lindholmin lenkki" nimitys tuli siitä, että tämän hiekkatielenkin varrella asui kolme Lindholmia. Nykyisen Keulan lastentarhaa vastapäätä asuivat veljekset, joita kutsuttiin "Pikku-Kippariksi", Bjarne ja "Iso-Kippariksi", Erik. Kolmas Lindholm, Axel, jota kutsuttiin myös "Kartanon Lindholmiksi" asui ns. Söderholmin mutkassa, nykyisen Keulatien ja Venemestarintien risteyksessä. Söderholmin mutka oli saanut nimensä siitä, kun ko. kulmatontilla asui metsänvartija Söderholm ja hänen poikansa perhe autoilija Söderholm. "Kipparit" olivat saaneet nimensä siitä, kun olivat ennen kuorma-autoilijoiksi ryhtymistään kuljettaneet jaalallaan hiekkaa Sasekan tehtaalle Porvoon alueelta. Sittemmin "Iso-Kippari" ryhtyi taksiyrittäjäksi. "Pellon" alueella asuneet lapset ja nuoriso perustivat epävirallisen urheiluseuran "Pellon ponnistajat". Harjoittelu ja leikkimielinen kilpailu tapahtui "Vilholan" leikkikentän, nykyisen Airoparintien ja Lokitien väliin jääneellä alueella, joka rajoittui Fribergin ja Palomäen tontteihin. Siis nykyisen Lokitie 9:n ja 11:sta pohjoispuolelle. Samalla alueella poltettiin myös useana vuonna juhannuskokkoa. Mainittakoon, että rastilalaisilla oli oma urheiluseuransa, Rastböle Idrots Förening, RIF, joka järjesti kilpailuja oman alueen lapsille ja nuorisolle. Yhteistä tekemistä ei näillä "seuroilla" ollut. "Lindholmin lenkin" sisäpuolelle jäävää aluetta kutsuttiin "Viidakoksi". Alue on suurin piirtein nykyinen Keulapuisto. Nimensä alue sai siitä, kun entisillä pelloilla ja varsinkin ojien pientareilla kasvoi tiheässä pitkiä ohutrunkoisia koivuja. Me pojanviikarit vietimme siellä aikaa "flengaillen". So. kiipesimme niin korkealle ohueen koivuun kuin koivu vain kesti, sitten alkoi heijaus. Heiluimme korkealla koivussa useiden metrien 26