Opiskelin Islannin yliopistossa Nordplus:n kautta yhden lukukauden verran syksyllä vuonna 2013.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opiskelin Islannin yliopistossa Nordplus:n kautta yhden lukukauden verran syksyllä vuonna 2013."

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristötekniikka Pääaine: vesi- ja ympäristötekniikka University of Iceland Syyslukukausi 2013 Raportti: Opiskelin Islannin yliopistossa Nordplus:n kautta yhden lukukauden verran syksyllä vuonna Islanti on asukasmäärältään ja maantieteelliseltä kooltaan pieni maa. Ilmasto on vaativa ja sääolosuhteet vaihtelevat nopeasti. Maa sijaitsee Euraasian ja Pohjois-Amerikan mannerlaattojen erkanemisvyöhykkeellä, minkä vuoksi vulkaaninen ja geoterminen aktiivisuus maassa on korkea. Tulivuoret ja tuliperäinen kiviaines on hyvin ominaista Islannin luonnolle. Myös jää on olennainen elementti islannin maisemassa: esimerkiksi Euroopan suurin jäätikkö sijaitsee siellä. Myös kuumia lähteitä löytyy. Yleispiirteittäin maisema on karua, avaraa ja kasvillisuus ja eläimistö on niukkaa. Islannissa kiehtoo sen luonnon ainutlaatuisuus ja koskemattomuus. Reykjavíkin kulttuurielämä on vilkas ja kaupungissa tapahtuu monenlaista joka päivä. Musiikki on olennainen osa islantilaista kulttuuria. Myös kahvila- ja ravintolatarjonta on laaja, ja hyviä vaihtoehtoja löytyy myös opiskelijabudjetilla. Hotdog on yleinen välipala. Mätää haitakin kannattaa maistaa, vaikka se onkin ihan kamalaa. Islantilaisten juomatavat ovat hyvin samankaltaiset kuin suomalaisten, sekä hyvässä että pahassa. Huonona puolena mainittakoon opiskelijaruokalan kalliit hinnat (lounas 5-6e). Islantiin lähtö on suomalaiselle helppoa ja vaivatonta, sillä viisumia ei tarvita. Hakuprosessi eteni normaalisti ilman ongelmia, tosin vahvistus Islannin päästä tuli melko myöhään. Etukäteisjärjestelyistä tärkeimpänä on kieleen tutustuminen ja reippaan asenteen löytäminen. sunto oli melko helppo löytää, sillä vaihtareille lähetettiin sähköpostiviestillä yhteinen lista mahdollisista asunnoista. Varsinaisia opiskelija-asuntoja ei tarjota, eli oma aktiivisuus on tärkeää asunnon haussa. Kannattaa suosia 101/105 postinumeroalueita: vaikka hinnat ovat korkeammat, on se sen arvoista. Tällöin nimittäin kaikki mahdollinen on kävelymatkan päässä. Joukkoliikenne Reykjavikin alueella toimii hyvin, mutta lopettaa arkisin toimintansa melko aikaisin. Monet ostivatkin käytetyn pyörän heti maahan mennessään, ja näin jälkikäteen ajateltuna se olisi ollut kannattava päätös. Pyörien hinnat liikkuivat euron tuntumassa, ja vaikka toki pyörän saanee myytyä samaan hintaan pois lähtiessään, kannattaa oman pyörän viemistä mukanaan harkita. Joukkoliikenne pääkaupungin ulkopuolella on lähes olematonta (lukuunottamatta bussiyhteyttä Akureyrin ja Reykjavikin välillä), joten ajokortista tai ajokortillisista kavereista on hyötyä jos ja kun haluaa reissata Reykjavikista välillä poiskin. Islantiin mennessä rekisteröitiin osoite, ja lähtiessä rekisteröidyttiin maasta lähteneeksi. Kaikkeen tähän sai selkeät ohjeet University of Icelandin kautta: vaihtareille järjestettiin infoja ja apua sai aina kysyessään. Kaiken kaikkiaan kaikki sujui ongelmitta kohdeyliopistossa. Islantilaiset luennoitsijat ja muu henkilökunta oli erittäin avuliasta ja joustavaa. Jokaisella vaihtarilla oli lisäksi oma paikallinen tutor, joka opasti alkuun ja auttoi lukukauden aikanakin. Jouduin käymään lääkärissä vaihdon aikana, mutta se onnistui kätevästi ja vain pientä maksua vastaan (n.10e/lääkärikäynti). Suomalaiset eivät tarvitse eurooppalaista sairasvakuutuskorttia asioidessaan Islannissa terveyskeskuksissa, mutta sitä kuitenkin pyydettiin näyttämään kun minulla se oli.

2 Opintojen suhteen yllätyin positiivisesti kurssien sisällöstä ja monipuolisuudesta. Opiskelin kursseja Environmental Science and natural resource management maisteriohjelmasta, ja kaikki kurssit olivat erittäin mielenkiintoisia ja mielekkäitä. Työmäärä oli suuri, ja vaikka aika ajoin tunsin oloni liiankin kiireiseksi, loppujen lopuksi koen kaiken sen työn olleen saavuttamani tiedon ja osaamisen arvoista. Kurssit käsittelivät mielenkiintoisia aiheita ja lähestymistapa oli kokonaisvaltainen. Sain paljon uutta tietoa, uusia näkökulmia ja ennen kaikkea ymmärtämystä, eli vaihto-opintoni tukivat aiempaa osaamistani erittäin hyvin. Opin, mikä on minulle paras tapa työskennellä, kun ohjeet ja odotukset ovat epämääräiset. Islannin hintataso on hieman korkeampi kuin Suomessa. Ruoka on suurin piirtein saman hintaista kun täällä, alkoholi kalliimpaa. Lihatuotteet ovat selkeästi kalliimpia kuin Suomessa, mutta suosimalla kalatuotteita säästää paljon. Vaatteet yms. ovat hieman kalliimpia, mutta esim. vaellus- tai ulkoiluvaatteet ovat laadultaan erittäin hyviä. Olin suunnitellut Islannin matkaa ja vaihtoon lähtöä niin kauan, että olin innoissani monella tapaa. Minulla oli suuret odotukset sekä Islannista matkakohteena, että vaihto-opiskelusta. Tästäkin huolimatta kokemus ylitti odotukseni. Islanti olisi loistava valinta kenelle tahansa, sillä kokonaisuutena kaikki meni hyvin. Juuri minulle erityisen hyvä kohde erityislaatuisen ja kauniin luontonsa vuoksi. Rakkauteni luontoon ja luonnossa liikkumiseen syventyi entisestään, eli löysin tavallaan kateissa olleen vaeltajaluenteeni uudelleen. Road tripit ja vaellukset toivat loistavaa vastapainoa opiskelulle ja sille perinteiselle Erasmus-elämälle. Islannin maisemia on mahdotonta sanoin kuvata, eikä edes valokuviin pysty tallentamaan sen ainutlaatuisuutta. Jylhien vuorien ja avarien laavakenttien kokonaisuus on maaginen. Opin rauhoittumaan ja nauttimaan hetkestä. Islannista tuli nopeasti koti. Islantiin hakeutuu keskenään hyvin samanhenkistä porukkaa, joten löysin helposti ystäviä ja yhteishenki oli vertaansa vailla. Missään vaiheessa en kokenut oloani yksinäiseksi tai avuttomaksi. Kokemus ylipäätään oli opettava, ihana ja inspiroiva. Sain ystäviä ympäri maailmaa. Sain intoa ja inspiraatiota opintoihini sekä pian alkavaan työelämään. Sain paljon rohkeutta ja uskallusta. Kaiken kaikkiaan kokemuksesta päällimmäisenä jäi mieleen, että þetta reddast allt (kaikki järjestyy/ei huolen häivää). [Elokuinen kaunis Reykjavík Hallgrimskirkjan tornista kuvattuna.]

3 [University of Iceland, yksi rakennuksista.] [Reykjavik syyskuussa.]

4 [Oktoberfest - olutta ja islantilaista musiikkia] [Thorsmörk - vaellukselta]

5 [Yksi monista reissuistani. Kuten näkyy, kontrastit ovat suuret. Karun kaunista.] [3-viikon kielikurssi Nupurissa, Westfjordsissa. Minä ja kaksi kaveriani.] Islanti ei ole tavanomaisimpia valintoja vaihtokohteeksi. Siitä huolimatta ja sen vuoksi suosittelen sitä erittäin paljon. Kaiken kaikkiaan Islanti on loistava valinta ihmiselle, joka ei pelkää tuulta tai sadetta ja joka osaa reippain mielin nauttia sen erikoislaatuisesta luonnosta ja ilmapiiristä. Haastavat mutta mielenkiintoiset opinnot, rauhoittava luonto ja aktiivinen kulttuurielämä tasapainottavat toisiaan ja lopputulos on loistava. Suositukseni Islantiin lähtijöille: menkää islannin kielen 3-viikon kielikurssille Westfjordsiin (järjestetään elokuussa), se on erittäin hyvä mahdollisuus Islannin kieleen ja kulttuuriin sekä muihin vaihtareihin. Tehkää retki highlands -alueelle sekä menkää katsomaan lunneja ja valaita, ennen kuin tulee syksy ja se ei ole enää mahdollista. Ottakaa vaelluskengät mukaan. Tutustukaa islantilaiseen musiikkiin. Kokeilkaa islanninhevosratsastusta, ostakaa islantilainen

6 villapaita. Älkää kiirehtikö liikaa, malttakaa usein myös istahtaa ja ihmetellä. Näin islantilainen maaginen ja rauhallinen tunnelma hiipii mieliinne. Ja tuskin lähtee pois. Nimimerkillä: in lööv

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Vaihtoraportti Puoli vuotta Islannissa

Vaihtoraportti Puoli vuotta Islannissa Vaihtoraportti Puoli vuotta Islannissa Yleistä Hain vaihtoon keväällä 2015, sillä tulin siihen tulokseen, että opintoni ovat kohta lähestymässä loppuaan ja halusin ehtiä opiskelemaan ulkomailla ennen valmistumistani.

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retki nro 1. Reykjavík - pääkaupungin kiertoajelu Opastettu kierros Reykjavikissa. Retken pituus n. 2,5

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.

Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa. OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5. Ohjausta opintielle yhteisöllisesti Rehjan saaressa OpinTorin teemaryhmä Yhteisöllisyys oppimisen tukena Oulun yliopisto 14.5.2008 Anna Launonen Opintojen aloitus Rehjassa Osa opintojaksoa: Opiskelu ja

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

ITALIA, Torino. Syksy 2009

ITALIA, Torino. Syksy 2009 ITALIA, Torino Harri Aaltonen Ville Veijola Syksy 2009 KOT7SN2 KOT7SN2 Torino Asukkaita 909 000 Sijaitsee Po-joen varrella Piemonten maakunnassa Pohjois- Italiassa. Torino tunnetaan erityisesti Fiat-autotehtaasta.

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa.

Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Elie Kopaly Sähkötekniikka Mines ParisTech 1.9.2013-6.6.2014 Erasmus Kurssit ranskaksi Minuun voi ottaa yhteyttä: elie.kopaly@aalto.fi ja raporttini voi julkaista internetissä yhteystietojen kanssa. Hakuprosessi

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska

Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011. Université Montpellier 1. Montpellier, France. Erasmus-ohjelma. opintojen opetuskieli ranska Vaihtoraportti Syyslukukausi 2011 Université Montpellier 1 Montpellier, France Erasmus-ohjelma opintojen opetuskieli ranska Kemian tekniikka Ennen vaihtoa Opiskelin vaihtosyksyni Montpellierissä farmasian

Lisätiedot

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI

Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI Vaihtoraportti TALVILUKUKAUSI 2015-2016 Perustiedot Tutkinto-ohjelma: Tuotantotalous Vaihtoyliopisto: Technische Universität München Vaihdon ajankohta: Talvilukukausi 2015-2016 Vaihto-ohjelma: Erasmus

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

University of Iceland Kevät 2017 MATKARAPORTTI Jyri Ehtamo

University of Iceland Kevät 2017 MATKARAPORTTI Jyri Ehtamo University of Iceland Kevät 2017 MATKARAPORTTI 12.07.2017 Jyri Ehtamo Sisällys 1 HAKEMINEN JA MATKAANLÄHTÖ... 3 1.1 Hakeminen... 3 1.2 Matkaanlähtö... 3 2 YLIOPISTO JA ORIENTAATIOPÄIVÄT... 4 3 OPISKELU...

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Erasmus-vaihto Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Riitta Kataja - koulutussuunnittelija - study.humanities@oulu.fi - huone KE217 (G2-ovi, 2 krs. Opintokatu), puh.

Lisätiedot

Janne Matikainen, HY, sosiaalitieteiden laitos Päivi Virtanen, HY+

Janne Matikainen, HY, sosiaalitieteiden laitos Päivi Virtanen, HY+ Tutkimustuloksia Janne Matikainen, HY, sosiaalitieteiden laitos Päivi Virtanen, HY+ www.helsinki.fi/yliopisto 19.11.2017 1 Toimintatutkimus suunnittelu toiminta reflektio havainnointi 19.11.2017 2 Kädet

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente 1.9.2015 31.1.2016 YLEISKUVA KOHTEESTA Vietin vaihtoni Alankomaiden itäisessä kaupungissa Enschedessä, jonka laitamalla kohdeyliopistoni

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Yönyli vaelluksella Karwendelissa.

Yönyli vaelluksella Karwendelissa. Alku Tuntui, että elämä oli jotenkin rullannut samalla urallaan jo tovin. Vaikka kaikki oli toisaalta hyvin oli duunia, koulu, kavereita ja tyttöystävä tuntui minusta siltä, että jotain uupui. Kaipasin

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut

Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut Ohjauksen koulutus Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Ryhmän tavoitteet ja yksilölliset kehityskulut Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Helena Puhakka Esitys perustuu artikkeliin: Puhakka, H. & Koivuluhta,

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm

Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA. 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Retket BARNLEK 2014 Islanti 5. - 13. HEINÄKUUTA 2013-9-30 Jorgen Bendt Pedersen Katarina Westerholm Reki nro 1. Reykjavík Opastettu kierros Reykjavikissa Kerrotaan ja nähdään eri paikkoja kaupungissa Retken

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl

Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta. Kyselyn kohderyhmänä olivat näytteilleasettajina toimineet yritykset 44 kpl Nurmijärvi NYT yritysten ja Keudan tapahtumalauantai 26.10.2013 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta 31.10 10.11.2013 Kyselyn kohderyhmänä olivat

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU) Opiskelijan tiedot Koulutusohjelma: Kemian kandidaattiohjelma Vaihdon ajanjakso: Syksy 2016 Raportin saa julkaista www-sivuilla ilman yhteystietoja. Vaihtoraportti Nanyang Technological University (NTU)

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA

YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA YHTEISKEHITTÄMISPÄIVÄ 26.03.2018 ASIAKKAAN VAIKUTTAMINEN OMIIN PALVELUIHIN ASIAKASPROSESSISSA KOKEMUKSIA ASIAKASSUUNNITELMAN TEOSTA POSITIIVISTA Hyviä kokemuksia, yksilöllinen kohtaaminen tärkeää. Pystyy

Lisätiedot

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti

Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Kari Kammonen

Kari Kammonen 1 6.8.2012 MATKARAPORTTI KEVÄT 2012 Kari Kammonen 2 Sisällysluettelo 1.Miksi Linköping kannattaa valita vaihto-oppilas paikaksi?...3 2.Alkuvalmistelut, kun opiskelupaikka on varmistunut...3 3.Opintojen

Lisätiedot

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC

VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST KEVÄT 2015. ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC KEVÄT 2015 VAIHTORAPORTTI ETELÄ-KOREA - KAIST Saa julkaista Into-sivuilla Kysymyksiä? -> alisa.kopilow@aalto.fi ALISA KOPILOW AALTO-YLIOPISTO Sähkötekniikan korkeakoulu ELEC Olin kevätlukukauden 2015 yliopistovaihdossa

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Opiskelijan kommenttipuheenvuoro. Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu

Opiskelijan kommenttipuheenvuoro. Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu Opiskelijan kommenttipuheenvuoro Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu 1 Mikä toi minut energia- ja ympäristötekniikan opiskelijaksi? Lähipiirissäni ympäristöasiat

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5

Lappeenrannan teknillinen yliopisto Kansainväliset palvelut. Matkaraportti. Ateena - Syksy Janne Neuvonen Tuta 5 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 17.3.2013 Kansainväliset palvelut Matkaraportti Ateena - Syksy 2012 Janne Neuvonen Tuta 5 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hakeminen vaihto-oppilaaksi... 3 3. Vaihto-opiskelun

Lisätiedot

Ei ollenkaan. Vähemmän. Miehet Naiset. Tärkeää. Kohtuullisen. Erittäin. Ei ollenkaan. Vähemmän. Miehet Naiset. Tärkeää. Kohtuullisen.

Ei ollenkaan. Vähemmän. Miehet Naiset. Tärkeää. Kohtuullisen. Erittäin. Ei ollenkaan. Vähemmän. Miehet Naiset. Tärkeää. Kohtuullisen. 101 Kokonaisarvio: kuinka tärkeää alasti oleminen on minulle 102 Koen itseni vapaaksi 103 Vaatteet eivät kiristä 104 Nautin ilman hyväilystä iholla 105 Koen olevani oma itseni 106 Koen olevani sopusoinnussa

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538

Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 Vaihtoraportti Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Entrepreneurship maisteriohjelma Erasmus-vaihto: syksy 2012-13 Universität zu Köln Saksa k239538 1 VAIHTOPAIKAN VALINTA... 3 JÄRJESTELYT... 3 Viralliset

Lisätiedot

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014

Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Työharjoittelu Norjassa Jormanainen Sanna Mari Ikaalisten käsi ja taideteollisuusoppilaitos, 2014 Kielet, joita tarvitset Norjalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Tromsassa ovat puhuneet enimmäkseen

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Luontomatkailun tutkija Seija Tuulentie seija.tuulentie@metla.fi Elämys on... matkailu- ja markkinointitutkimuksen näkökulmasta: moniaistinen,

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon.

Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Masennuksesta voi parantua ja päihteistä pääsee eroon. Tässä tilaa tekstille! POHJAN MA A-HAN KE ÖSTERBOTTEN-PROJEKTET 2005-2014 Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Keski-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri Vaasan

Lisätiedot