Lauri Laurila VASKELAN KYLÄSTÄ JA KYLÄLÄISISTÄ

Transkriptio

1 Lauri Laurila VASKELAN KYLÄSTÄ JA KYLÄLÄISISTÄ Lauri Laurila, s. 1924, on muistelut syntymä- ja kotikyläänsä useissa yhteyksissä ja tilaisuuksissa. Oheinen, lähes kokonaan suoriin lainauksiin pohjautuva teksti on kooste hänen kahdesta kirjoituksestaan. Toinen on Karjala-lehden Metsäpirtti-liitteessä vuodelta 1973 ja toinen Metsäpirtti Meille Rakas -kirjan II-osassa. Väliotsikot ovat koosteen tekijän laatimat. Juho, Aune ja Darja sekä isäntä Mikko Suvimäki, emäntä Domna tyttärenpoka sylissään sekä paimenpoika ja juoksutyttö. Paavo Jeremejef, Jerla Puavo. Kontrahtikapina kasautti kylän yhdeksi ryhmäksi "Itse kylän sijainnista aikakirjat kertovat, että 1800-luvun alussa sattuneen ns. kontrahtikapinan seuraamuksena hovinhoitaja määräsi vaskeloiset muuttamaan talonsa aivan kylätien varteen, etteivät asukkaat ehtisi robottiinkäskijää pakoon suonlaidan vitsikkoon. Ja kylätien varteen oli talot sullottava, vieri viereen, seinät vastakkain. Isojaon seurauksena joutui valtaosa kyläläisistä siirtämään rakennuksensa uudelleen heille annetuille tiloille. Mutta luvattoman paljon niitä jäi vielä kylänmäellekin. Siinä oli toistakymmentä pihaa muutaman hehtaarin alueella. Osa taloista siirtyi noin kilometrin päähän Tiikkeinälle, osa suvun muinaiselle asuinpaikalle Pölläniemeen ja osa siitä kylään päin, entisen Suvantojärven rantatöyräälle. Myöhemmin siirtyi muutamia taloja entiselle vesijätölle, Rantaan."

2 Aune Suvimäki maatalousnäyttelyssä Kiviniemessä Ruusu-lehmineen. Aune, Maria ja Tarja Suvimäki. Kylä ja sen osat "Vaskela oli Metsäpirtin läntisiä kyliä. Sitä lännempänä oli vain Raaju, joka muinaisten hoviherrojen korttipelin seurauksena oli jäänyt tavallaan kuin Raudun pitäjän sisälle. Kylän ja samalla koko Metsäpirtin läntisenä rajana Rautua vasten oli Tuusnaoja, joka kylän luoteisimmassa kulmassa laski vetensä Taipaleenjoen 'nieluun' siinä missä Suvanto loppuu ja Taipaleenjoki alkaa. Itäisenä rajana Lapanaisia vasten oli pelkkä tilusraja Rautu-Metsäpirtti maantiestä Tuusnaojalle Perä-Jousseille. Pohjoisena rajana Koukunniemeä vasten oli kuuluisa Taipaleenjoki. Eteläistä rajaa kylällä ei ollutkaan, sillä rajana oleva Tuusina kaartui Lahen kaalatoksen kohdalla kaakkoon ja virtasikin siitä suunnasta Perä-Jousseilta alkaen. Kylä oli Metsäpirtin vähämäkisin kylä. Sen ainoa mäki, muinaisen Suvannon rantatöyräs,kohosi matalimpaan kohtaan Laivarannan alhoon verrattuna noin kymmenkunta metriä 1,5 km:n matkalla. Valtaosa kylän pelloista olikin entistä Suvantojärven pohjaa ja sen alavaa rantamatalikkoa." Tämän mäen eri osille oli aikojen kuluessa muodostuneet omat nimityksensä. "Itäisin pää siitä oli Pöllä, sitten Rohkolan kolkka, Kylänmäki ja läntisimpänä Riisniemi. Selitys nimillekin löytyy. Pöllä on saanut nimensä jo keskiajan lopulla, jolloin se Lapanaisiin kuuluvana on ollut Pölläniemi ja asukkaana Pöllänen. Rohkolan kolkan nimi on jo paljon uudempi, suurjaon seuraamus, jolloin rohkolaiset asuttivat sen. Kylänmäki, kuten jo tuli mainittua, on ollut varsinainen asuinpaikka ja siitä nimi, joskin Suvannon rantaa kutsuttiin Rantamäeksi. Riisniemen nimestä oli kirjoittajalla kotona Karjalassa oltaessa käsitys, että siellä oli kasvanut riienpensaita, mutta vasta evakkotiellä tämän niemen entisen isännän, Riisniemen Antin eli Lahtisen Antin poika Jussi korjasi erehdyksen ja kertoi nimen olleen alkuaan Reisniemija johtuneen siitä, että Suvanto oli siellä ollut niin matala, että kyläläiset vetivät 'reisnuottaa'. Tämä 'reisnuotta' on rakennettu tavallisia pikkuverkkoja perättäin laittamalla ja sitä on sitten kahlaamalla vedetty nuotan tapaan. Tiikkeinä on taas saanut nimensäpikkulammesta, parin, kolmen aarin kokoisesta. Läpikiven Kaapre kuivasi tämän 'tiikin' 1930-luvulla kylän pikkupoikien suureksi harmiksi.

3 Vaskelan kylän silhuettia vuodelta Kylän pellot olivat saaneet nimensä osittain Suvantojärven, osittain Vaskelan suon ja Joussein kylän mukaa. Niinpä 'Laivarykin' kulmalta koululle päin oleva osa oli Niemi, siitä etelään Järvenselkä, Riisniemen eteläpuolella oli Lahti ja Lahen harju. Mutainen osa Vaskelansuosta oli Suomutteikko ja ylävämpi osa Tuusinan varressa Suonselkä. Pellot Paloniemen ja Joussein alapuolella olivat PeräJoussei ja Tuusina. Metsiä ei kylän alueella ollut ollenkaan, vain neljä pikkulehtoa: Rasi-lehto, Tiikkeinänlehto, Rekkosenlehto ja Pöllän lehto. Rasi-lehto oli raivaamatta jäänyt osa Vaskelansuosta ja kasvoi männikköä. Sen omistivat Koskivaarat ja Välijärvet. Rekkosenlehto oli lepikkoa ja sen omisti kuten nimikin jo sanoo, Rekkosen Mikko. Lepikkoa olivat myös Tiikkeinän ja Pöllänlehdot. Ne kuuluivat kulmakunnan tiloihin, Tiikkeinänlehto muodosti talojen pihalehdon. Pöllänlehdon pajuilla kerottiin olleen erittäin parantavan vaikutuksen vaimoihmisten aviollisiin mielialoihin." Vaskelan mäen peltoja reunustivat vankat kiviaidat.

4 Taipaleenjoki Vaskelankoskea "kolujen" kohdalla. Laivaryki oli kuvasta vasemmalla, taustalla Suvantojärveä. "Vaskelan kylä sijaitsi Taipaleenjoen alkujuoksun eteläpuolella, kuten jo kerrottu. Joki suuntautui alkuosallaan etelä-kaakkoon. Vajaan kilometrin virrattuaan se kaartui enemmän kuin suorakulman verran itäkoilliseen. Kaarteessa se puski valtaisat vesimassansa Vaskelan puoleiseen rantaan ja kulutti Laurilan Heikin ja Heimosen veljesten peltoa, vain aarin verran kesässä, mutta joen olemassaolon aikana jo runsaan hehtaarin. Virran kääntyessä uuteen suuntaan ryhtyi joki tanssittamaan vesiään iloisessa katrillissa puolen kilometrin matkan Vaskelankoskessa. Vaikka Vaskelankoski Suomelle kuuluessaan oli Suomen vesirikkain koski, ei se silti mikään 'Niagara' ollut, ei edes Imatran kokoinen. Pudotusta siinä sanottiin olevan 2,1 metriä. Koskesta päästyään törmäsivät vedet noin puolen kilometrin päässä uuteen esteeseen, Pöllänriviin. Siinä täytyi veden ahtautua Koukunniemen puoleiseen rantaan syövyttämäänsä kapeaan virtapaikkaan. Kohta tämän alapuolelle päättyi Vaskelan ranta. Vaskeloisille joki oli kotivirta. Siinä kävivät kylän pojat ja nuoretmiehet kesäisin uimassa. Viimeksi uimapaikka oli joen kaarteen kohdalla. Uimapaikaksi Taipaleenjoki oli huono. Tosin siinä uiminen oli helppoa, kun ensin juosta kipitettiin ylävirtaan, vaikkapa joen alkunielussa olevalle laivarykille saakka, sukellettiin siitä jokeen ja annettiin virran viedä. Käsiä ja jalkoja ei tarvinnut liikutella kuin sen verran, että pinnalla pysyi. Mutta joen vesi oli tavattoman kylmää, kesän lämpimimpänä aikanakin vain +14 astetta. Vaskelankosken Näkki oli erittäin saaliinhimoinen luvun suomalaisina vuosikymmeninä se ehti saalistaa puolenkymmentä ihmistä. Joki oli myös pyykinpesupaikka. Kesäisin monet naiset veivät pyykkipatansa jokirantaan ja pesivät pyykkinsä siellä. Tästä lapsuus- ja nuoruusvuosien kotivirrasta riittäisi tarinaa vaikka kirjan veran, mutta lisään tähän muistelukseen vielä, että joen saaliinhimoinen Näkki oli varsin äveriäs asukas, jos mittapuuna käytetään kenkien määrää. Niitä Näkillä oli Pöllänrannassa valtaisa varasto. Mikä lie sitten näkinkengän tehtävä luonnon kiertokulussa. Oman lukunsa vaatisivat myös Taipaleenjoen lohet. Oikeastaan Taipaleenjoen Lohi on kirjoitettava isolla alkukirjaimella, siksi kuuluisa se on muinoin ollut." Tähän yhteyteen on hyvä lisätä, että kun joki asettui nykyiseen muotoonsa ja liete kuivui monen metrin korkuiseksi rantatörmäksi, siitä tuli tuhansien törmäpääskyjen pesimäpaikka.rannoille muodostuivat syvät maanvalumat, "lonkkerit". Ne olivat rannalla 68 m leveät ja rantatörmän syvyiset m:n

5 matkalla lonkkerit kutistuvat sarkaojiksi. Pitkin rantaviivaa ei voinut kulkea vaan lonkkerit oli kierrettävä. Vaskelankoski oli kalaisa koski. Kalastusoikeus oli vuokrattu yksityiselle. Koskeen oli kiinnitetty isot rysät, joihin Laatokan kalat uivat. Siikaverkot olivat kosken niskalla koluilla. Kolut oli keväällä juntattava paikoilleen ja syksyllä poistettava. Jäämassat olisivat vieneet ne mennessään. Pyydykset koettiin varhain aamulla. Kalasaalis pakattiin laatikoihin jäitten sekaan ja toimitettiin laivalle, joka vei ne Kiviniemeen. Sieltä laatikot vietiin rautatieasemalle ja junalla edelleen Viipuriin. Tuusnaoja "Taipaleenjoen niskalle laskee Tuusnaoja. Onko se isohko puro vai pikkuinen joki, siitä voi olla erilaisia näkemyksiä. Sillä oli kaksi erikoispiirrettä. Ensiksikin se virtasi luonnottoman syvässä uomassa. Sen äkkijyrkät rantatörmät olivat korkeimmilla kohdillaan 56 metrisiä. Toinen erityispiirre oli sen mutkaisuus. Mutkia oli yhtä paljon kuin naapurissaan Viisjoessa, joskin Tuusinan mutkat olivat pienempiä. Näiden jokien mittasuhteet ovat ilmeisesti suorassa suhteessa jokien vesimäärään. Oli Tuusinalla vielä kolmaskin ominaisuus. Siinä asusteli varsin kaunis ja kirkasvärinen korentolaji, joka välkehti kaikissa väreissä. Syvällä joenuomassa häälennolla ketjuna keinuen korennot olivat varsin sievä näky." Avarat maisemat "Vaskelan kylän sijainti oli nk. Metsäpirtin aukealla. Ei aivan keskellä, mutta melkein. Vaikkei mäki ollut järin korkea, olivat näkymät melko avarat. Peltoja näkyi kilometrikaupalla joka suuntaan. Näyttävin oli maisema kylästä katsoen pohjoiseen ja luoteeseen. Siellä olivat Suvantojärvi, Koukunniemi, Läämäki ja Kirvesmäki. Vuoden 1938 syksyyn saakka kulki Suvannolla matkustajahöyrylaiva Saimaa I. Illansuussa Vaskelan rantaan saapuessaan setoi terveisiä muualta, vaikka ei sanonutkaan. Sitten laivayhtiö teki konkurssin, laivat myytiin pakkohuutokaupalla ja seuraavana kesänä Saimaa I ei enää yöpynyt Vaskelan rannassa. Koilliseen suuntaan oli peltonäkymiä pitkälti. Sen katkaisivat Kemppilä (Neusaari) ja Taipaleen Linnamäki. Laatokka jäi niiden taa. Idän suunnalle oli näkymää vähiten. Runsaan kilometrin päässä olivat Lapananharju ja Kivikkoharju. Niiden takaa kuului sunnuntaiaamuisin Metsäpirtin kirkonkellon soitto. Kirkon isossa kellossa oli erittäin huono sointi, melkein kuin kahden metallinkappaleen vastakkainlyönnistä tuleva ääni. Palkealan kirkon messinkisten kellojen iloiseen helinään verrattuna se oli kuin seppä olisi lyönyt moukarilla alasimeen. Metsäpirtin kirkon pienen kellon ääni, jonka nyt voi kuulla Punkaharjulla, oli sitävastoin heleä. Kaakon suunnalla maisemassa oli eloa. Siellä oli muhkea Hatakanmäki taloineen, pihoineen, peltoineen ja sarajineen. Maisemallisesti yksitoikkoisin näkymä oli lounaaseen, siitäkin huolimatta, että Vaskelan pellot olivat valtaosin tällä suunnalla. Peltoja jatkui pitkälle Tuusinan toiselle puolelle. Piristyksenä peltojen yksitoikkoisuudelle olivat Palkealan ja Raasulin komeat mäet. Sieltä Raasulin mäkien takaa nousivat myös kesäiset ukkospilvet, kiertyvät lännessä olevan Kyönniinmäen taitse Suvannolle ja nousivat sieltä Metsäpirtin aukean ylle. Se oli salamointia, se. Mutta vaikka ukkosilmat olivatkin rajuja ja salamointi tiheää, niin harvinaisen vähän salamat aheuttivat vahinkoja. Koko kolmikymmenluvulla taisivat vahingot jäädä Karpan Jussin mökin

6 palamiseen ja Rauhalan lehmän kuolemiseen. Molemmille vahingon kärsineille se oli kuitenkin tuntuva menetys. Tällainen oli se maisema, jossa muistelija varttui lapsesta nuorukaiseksi. Ja mitä hän sieltä sai? Tunnelmointiin taipuvaisena hän näki siellä työn juhlaa. Kotimäeltään katsellen näki puolen Metsäpirttiä ahertavan pelloillaan, näki keväisten toukopeltojen vihertävän, kesäiset heinäseipäitten rivistöt jokaisella ilmansuunnalla, syyskesän ruiskuhilaiden hattulyhteiden kuhertelun. Kaikessa oli jotain hyvin ylevää. Vaikea sitä on sanoin kuvata. Silloisen poikasen mieleen se kasvatti talonpoikaisen elämänkatsomuksen. Tällä talonpoikaisuudella ei kuitenkaan ole mitään yhtymäkohtaa maalaisliittolais-kepulaiseen mentaliteettiin, vaan niin kuin ennen eläneet sen sanoiksi kiteyttivät: 'Kyntäös oma vakosi, anna arvo toisellekin.' Saimaa I höyrysi Vaskelan ja Kiviniemen väliä. Vierasperäiset henkilönimet "Papeillahan oli muinoin tapana kirjoittaa nimet oman kielensä mukaisesti, luterilaisilla papeilla ruotsalaiseen ja kreikkalaiskatolilaisilla venäjänkieliseen muotoon. Kansa käytti kuitenkin omia nimiään, jotka kylänvanhin oli antanut. Esimerkiksi vuonna 1500 laaditussa, tohtori Ronimuksen väitöskirjatyönään suomentamassa 'Henki- ja verokirjassa' ei koko Korelan (Käkisalmen)linnaläänissä esiinny ainoatakaan suomalaista nimeä sen enempi etu- kuin sukunimenäkään. Kaikki vaskeloiset kuuluivat vielä Suomen itsenäistymisen aikoihin kreikkalaiskatoliseen kirkkokuntaan. Eikä kääntymisiä luterilaisuuteen esiintynyt suuremmassa määrin vielä 1930luvullakaan."

7 Oliko Vaskelassa ihmisiä, kysyy Lauri Laurila harkitun provosoivasti ja vastaa itse kysymykseensä: "Oli toki, ellei erehdy kysymään asiaa uskonkiihkoilijoilta tai sitten hämäläisiltä, jotka mielellään kallistuvat antamaan kielteisen vastauksen kysymykseen, sopivatko Karjalasta evakkoon lähteneisiin yleiset ihmisen tuntomerkit. Ketä Vaskelassa asui -kysymys on aikoinaan kiinnostanut myös tutkijoita. Heitä kävi Vaskelassa kaksikin miestä, ensimmäinen jo 1800-luvulla ja toinen vuonna Molempien suorittamat antropologiset mittaukset antoivat tulokseksi, että vaskeloiset ovat Karjalan Kannaksen alkuperäistä väestöä, siis karjalaisia, samoin kuin valtaosaltaan äyrämöisiin kuuluvat, eläinperäisen sukunimen omaavatkin. Lisäksi karjalaiseen väestöön kuuluivat nk. käännynnäiset, joiden esi-isät muinoin uskonsotien aikaan liittyivät mieluummin luterilaiseen kirkkoon kuin tulivat tapetuiksi tai lähtivät yrittämään evakkomatkalle vatjalaisten ja vepsäläisten asuinalueille." Vaskeloisia vaikuttajapersoonia "Eräillä vaskeloisilla oli verenvetoa myös yhteiskunnallisiin luottamustehtäviin. Metsäpirtin itsenäisyyden ajan alkuvuosina toimi Jaakko Koskivaara kunnallisissa luottamustehtävissä. Jaakon kuoltua vuonna 1922 tehtävä siirtyi Heikki Koskiselle. Hän oli vähintään yhtä ehtivä mies kuin Jaakko Koskivaarakin. Talvisotaan mennessä hän oli hankkiutunut moneen toimeen kunnalliselämässä ja lisäksi Osuuskaupan hallintoneuvostoonkin. Viimeksi pidetyissä kunnallisvaaleissa äänestivät vaskeloiset tai oikeammin sanottuna Vaskelan suku myös Juho Leppälehdon kunnanvaltuustoon." Tähän on hyvä liittää noiden vuoden 1937 kunnallisvaalien tulokset vaaliliitto A:sta. Listalta valittiin 12 henkilöä. Juho Leppälehto sai 69 ääntä toiseksi eniten listalta ja Heikki Koskinen 53 ääntä, mikä oli kuudenneksi eniten. Viimeisin valittu sai 28 ääntä. "Kunnallisissa tehtävissä Juho Leppälehto ehti työskenellä kahden vuoden ajan.vielä suurempi oli hänen työpanoksensa Vaskelan-Metsäpirtin Osuuskassan hyväksi. Yhdessä Matti Koskivaaran ja Jaakko Välijärven kanssa hän kävi puhumassa raajulaisille ja koukunniemeläisille asiasta." "Tämän muistelijan isän, Vasili Laurilan terveydentilan huononnuttua siinä määrin, ettei hänestä enää ollut yhteisten asiain hoitajaksi, jäivät myös kylän eri osuuskuntien kynätyöt yksinomaan Juho Leppälehdon tehtäviksi." Vaskelasta oli edellisten lisäksi pitäjänlaajuisesti yhteiskunnallisiin tehtäviin osallistunut Nikolai Suvimäki, Jerla Mikko. Nikolai Suvimäki toimi vuosikymmeniä sekä Metsäpirtin Osuuskaupan että Säästöpankin johtokunnissa. Hän oli Heikki Koskisen ohella pitäjän eturivin maanviljelijöitä. Jerlan tila oli hyvin viljelty ja hyvin rakennettu. Myös talon karja oli pitäjän parhain. Koskisella oli ns. mallitila, jossa maatalousoppilaitoksen oppilaat kävivät harjoittelemassa ammattiinsa luvulla kooltaan Suvimäen luokkaa, ehkä suurempikin, oli Matti Koskivaaran tila, Ripakko. Asuinrakennus oli kylän suurin ja tupa avarin. Siellä kylän kokoukset pidettiin. Olivatpa uskon asiat niin tai näin, vaskeloiset elivät vaskeloisina Vaskelan mäellä ja metsäpirtiläisinä Metsäpirtissä, osallistuivat niin kunnalliseen elämään kuin aatteellisiin rientoihin siinä missä muutkin. Pahimpien haukkujien ohi yritettiin luovia sivuttain selkää kääntämättä, rehtien ihmisten keralla tultiin toimeen kasvokkain. Nuorten miesten kylätappeluissa ei ollut kysymys uskon asioista vaan siitä, kuka seisoo viimeksi "kukkona tunkiolla".

8 Suvannon lietteitä. Naapurikylissä kuuli joskus sanottavan: "yksmielisii ko vaskeloist" tai "vaskeloist on yksmielisii ko suvet" sanojan asenteesta ja tilanteesta riippuen. Ja tässä sanonnassa on melko lailla katettakin. Vaskeloisilla oli kylänkeskeistä "ykstuumaisuutta" enemmän kuin missään muussa kylässä. Maanviljelys oli tärkein tulolähde "Vaskeloisten samoin kuin koko pitäjänkin pääelinkeino oli maanviljelys. Vuosisadan vaihteessa (1800/1900) on kalastus ollut vielä huomattava sivuelinkeino, mutta 1930-luvulla tämä loppui lähes kokonaan. Vain pari kierrekuntaa oli enää koko kylässä ja nämäkin kävivät molkinpyyvvössä kerran pari kesässä. Vuosisadan alkukymmeninä on myös metsä- ja uittotöillä ollut varsin huomattava merkitys sivutulojen antajana, mutta kun Raudun puolella olevien 'hovimetsien' puusto tuli hakatuksi, loppuivat sekä metsäettä uittotyöt." MK Martta (Marfa) Laurila. Simo Laurilan perhe Paloniemestä.

9 Anna ja Heikki Leske Heik Laurila. Aleksei Laurilan perhettä Paloniemestä, Lapset ovat Mikko ja Maria. Aino, Arvi ja Kalevi Laurila Paloniemestä. Paavo Ap Laurila, vaimonsa Olga ja Au lis. Kuvausvuosi lienee 1934.