OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 2010"

Transkriptio

1 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 2010 Säätiön perustaminen ja tavoitteet Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n hallintoneuvosto perusti Osuus pankkijärjestön Tutkimussäätiön Säätiön perustaminen liittyi osaltaan Osuuspankkien Keskuspankki Oy:n 70 vuotisen toiminnan juhlintaan. Säätiön nimi muutettiin vuonna 1991 Osuuspankkiryhmän Tutkimussäätiöksi ja vuonna 2008 OP Pohjolaryhmän tutkimussäätiöksi. OKO lahjoitti säätiölle alkupääomana markkaa. Toiminnan rahoituspohjana olivat alkuvuosina pääosin OKOn ja sen tytäryritysten vuosittaiset lahjoitukset. Lahjoitusten merkitys pieneni, kun säätiön sijoitukset ja niiden tuotot kasvoivat. Vuodesta 1987 lähtien säätiö ei ole saanut lahjoituksia, vaan toiminta on perustunut yksinomaan sijoitus ten tuottoihin. Perustamisen yhteydessä säätiön tarkoitukseksi määriteltiin taloustieteellisen tutkimuksen ja erityisesti osuuspankkitoimintaan liittyvän tutkimuksen tukeminen ja edistäminen. Viime vuosina OP Pohjolaryhmän tutkimussäätiön tuki on kohdentunut kansantaloutta ja rahoitustoimialaa käsitteleviin tutkimushankkeisiin. Apurahojen jakaminen, parhaan rahoituksen alalta tehdyn väitöskirjan palkitseminen ja ajankohtaisaiheinen teemapäivä ovat vuosittain säätiön keskeisimpiä toimintamuotoja. Säätiön talous Vuonna 2010 kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden epävarmuus edelleen hälveni. Sen ansiosta rahamarkkinoiden toimintakyky parani ja osakemarkkinoilla kurssit olivat pääosin nousussa. OMX Helsingin pörssin yleisindeksin nousi vuoden 2010 aikana 18,7 prosenttia. EKP:n rahapoliittinen linja oli talouden vakautta tukeva. Keskuspankin ohjauskorko pysyi vuoden aikana muuttumattomana yhdessä prosentissa, mutta lyhyet euromääräiset rahamarkkinakorot kuitenkin hieman nousivat vuoden aikana. Parhaimmin luottoluokitettujen maiden valtionlainojen tuottotasot pysyivät edelleen hyvin matalia. OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiön arvopaperisalkussa osakesijoitusten paino oli viime vuosien markkinakehityksen seurauksena noussut. Osakepainon pienentämiseksi vuonna 2010 kertyneet korko ja osinkotuotot sijoitettiin pääosin yritysten liikkeeseen laskemiin velkainstrumentteihin. OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiön sijoitetun varallisuuden tuotto koheni kertomusvuonna, mutta osakekurssien nousun tuottamat arvonpalautukset jäivät edellisvuotista vähäisemmiksi. Vuonna 2010 säätiön varsinaisen toiminnan kulujäämä oli ,17 euroa. Hallitus myönsi apurahoja yhteensä euroa, mutta kun niitä peruutettiin ,79 euroa, olivat jaetut apurahat nettomääräisesti ,21 euroa.

2 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 2 Sijoitustoiminnan juoksevista tuotoista osingot ja sijoitusrahastoosuuksien tuotot olivat kertomusvuonna yhteensä ,83 euroa. Korkotuottoja kertyi ,21 euroa ja vuokratuottoja ,84 euroa. Edellisinä vuosina tehtyjä osakkeiden arvonalennuksia palautui yhteensä ,82 euroa. OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiön tilikauden ylijäämä oli ,54 euroa. Säätiön taseen loppusumma kasvoi noin 4,8 prosenttia edellisvuodesta ja oli vuoden 2010 lopussa ,53 euroa. Säätiön finanssivarallisuutta on kertomusvuoden aikana hoidettu Pohjola Varainhoito Oy:n kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Tutkimusapurahat Vuonna 2010 OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiö jakoi vuosittaisia tutkimusapurahoja 36. kerran. Kokouksessaan säätiön hallitus päätti myöntää tutkimusapurahoja yhteensä euroa seuraaville tutkijoille ja tutkimusryhmille: Tutkija Tutkimuksen nimi Myönnetty summa, Ahti Valtteri Conlin Andrew Joseph Forecasting exchange rates and commodity prices Biologiset tekijät, persoonallisuus ja taloudellinen riskinotto 2 Dolfus Gero Migration Incentives, Immigration Policies, and the Welfare State 2 Haapalainen Tuomo Gambling with the House Money in the Stock Market Huotari Antti Optimaalinen salkunvalinta osaketuottojen noudattaessa Levy-prosessia Hämäläinen Saara Informaatioperustainen suhdanneteoria ja optimaaliset ennusteet Joenväärä Juha Hedge fund strategies, leverage, liquidity and systemic risk Kalla Simo Sequential Auctions with Bidder Entry and Exit Kalliovirta Leena A new Gaussian mixture model with financial applications

3 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 3 Koivuranta Matti Kuusi Tero Väitöskirjatyöhön (Inhimillisen pääoman rooli elinkaarimalleissa) liittyvä vuoden tutkimusvierailu University of Pennsylvaniaan. Rakenteellisia näkökulmia kansantalouden pitkän aikavälin kasvuun ja vakauteen Laakkonen Helinä Asymmetric News Effects caused by investor's aversion on ambiguity Lehtoranta Antti Lof Matthijs Päätoimisen jatko-opiskelijan vuotuinen apuraha ( Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) Econometric Modelling of Heterogeneous Beliefs in Financial Economics 2 Luoto Jani Bayesian Treatment of Noncausal Time Series Luotonen Niilo Henkilökohtaiset arvot ja sijoittajakäyttäytyminen 2 Malinen Tuomas Jatko-opiskelijavaihto New Yorkin yliopistossa Maury Benjamin Nyberg Henri Investor portfolio concentration, information advantages, and the performance of individual investors Forecasting Economic and Financial Time Series with Noncausal VAR Models 3 Peni Emilia Rantala Ville Rinne Kalle Naisjohtajuuden vaikutus yrityksen taloudelliseen tilanteeseen ja tilinpäätöksen laatuun rahoitusalalla An analyst-based method for selecting comparable firms and studying corporate peer effects Short-Term Reversals, Returns to Liquidity Provision and the Costs of Immediacy 2 Vasama Suvi Financial Contracting, Moral Hazard, and Learning 1 Suuremmille tutkimushankkeille tarkoitetut apurahat, yhteensä euroa, hallitus päätti antaa seuraaville tutkijoille:

4 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 4 Tutkija/tutkimusryhmä Tutkimuksen aihe Myönnetty summa, Suominen Matti Kalmi Panu ja tutkimusryhmä Haaparanta Pertti ja työryhmä Investor behavior and the functioning of financial markets Osuuspankkien menestys taloudellisen ja rahoituskriisin aikana: Kansainvälinen vertailu Mikroluotot ja mikroyrittäjyys Hussain Syed Muhajid Post-doc position at Hanken Valmistuneet tutkimukset vuonna 2010 Kaikilta apurahan saajilta tiedusteltiin kertomusvuoden syksyllä tutkimusten edistymistä. Hallituksen joulukuun kokoukseen mennessä yhteensä 14 tutkijaa tai tutkimusryhmää toimitti säätiölle raportin valmistuneesta tutkimuksesta. Tutkija (apurahan myöntövuosi) Terhi Chakhovich (2008) Antti Fredriksson (2008) Tuomo Haapalainen (2010) Henry Jarva (2009) Tutkimuksen nimi Essays on Managerial Myopia and Subject Positions in Companies with different Governance Structures Soft and Hard Information in Bank Firm Relationships The Effect of Relationship Intensity and Reporting Conservatism on Loan Pricing and Relationship Value Gambling with the House Money in the Stock Market Essays on Accounting Conservatism and Goodwill Write offs Juha Joenväärä (2009, 2010) Juha Junttila ja Marko Korhonen (2009) Petri Jylhä ja Matti Suominen (2009) Joni Kokkonen Kalle Rinne (2008) Klaus Kultti (2001) Marika Miettinen (2007) Essays on Hedge Fund Performance and Risk Stock market information and the real exchange rate real interest rate parity Speculative Capital and Currency Carry Trades Merger Waves and Deal Structures A model for money as a store of value Micro Startup Survival: the Role of Non accounting and Accounting Variables Including Lender s

5 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 5 Evaluation Niku Määttänen, Essi Eerola (2006) Mikko Niemenmaa (2008) Matching in the housing market with risk aversion and savings Credit Default Swap Returns Around Various Corporate Events Matti Suominen (2006) Corporate governance, finance, and the real sector Anssi Öörni (2007) The Role of Implementation Intentions in e Invoice Adoption Lisäksi OP Pohjola ryhmän vuonna 2007 käynnistämä säästämis ja rahoitustutkimusohjelma katsottiin päättyneeksi. Tutkimusohjelman tuloksia raportoiva tutkimusseminaari pidettiin Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulun tiloissa. Teemapäiväseminaari OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiön perinteinen teemapäivä järjestettiin kahdennenkymmenennen ensimmäisen kerran. Teemapäivän otsikko oli "Uuden talouskasvun tekijät". Esitelmöitsijöitä olivat pääministeri Matti Vanhanen, pääjohtaja Kari Jordan, puheenjohtaja Lauri Lyly, toimitusjohtaja Anne Berner ja professori Markku Kuisma. Paneelikeskustelussa puhetta johti päätoimittaja Pekka Seppänen ja panelisteja olivat Seija Ilmakunnas (Vatt), Paavo Okko (prof. emeritus), Vesa Vihriälä (VNK), Pekka Ylä Anttila (ETLA) ja Juha Ylä Jääski (Teknologiateollisuus). Elokuussa pidetyn hallituksen kokouksen yhteydessä valmisteltiin seuraavan vuoden teemapäivää. Esille nousivat teemat, jotka liittyivät joidenkin Euroopan maiden kokemiin talouskriiseihin ja EU:n poliittiseen kehitykseen. Väitöskirjapalkinto OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiö pyysi yliopistoilta ja korkeakouluilta esityksiä palkittaviksi väitöskirjoiksi lukuvuodelta Tutkimussäätiön tieteellinen toimikunta esitti väitöskirjapalkintoa Henri Nybergin väitöstyölle "Studies on Binary Time Series Models with Applications to Empirical Economics and Finance". Hallitus hyväksyi toimikunnan ehdotuksen kokouksessaan ja palkitsi väittelijän eurolla. Esteellisyysperiaatteet päätöksenteossa Hallitus pyysi maaliskuun kokouksessaan tieteellisen toimikunnan puheenjohtajaa ja asiamiestä valmistelemaan

6 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö 6 ehdotusta päätöksenteon esteellisyydestä säätiön toiminnassa. Joulukuun kokouksessaan hallitus hyväksyi sille valmistellun esityksen "Esteellisyysperiaatteet säätiön päätöksenteossa". Säätiön hallinto OP Pohjola ryhmän tutkimussäätiön hallituksessa on yksitoista jäsentä, joista viisi määräytyy säätiön sääntöjen perusteella. Kertomusvuonna säätiön hallituksen puheenjohtajana toimi OP Pohjola osk:n hallintoneuvoston puheenjohtaja liikuntaneuvos Paavo Haapakoski ja varapuheenjohtajana toimi professori Jaakko Pehkonen. Sääntöjen mukaan hallituksen jäseniä ovat myös OP Pohjola osk:n hallituksen puheenjohtaja pääjohtaja Reijo Karhinen, OP Keskus osk:n hallituksen varapuheenjohtaja liiketoimintajohtaja Tony Vepsäläinen sekä Pohjola Pankki Oyj:n toimitusjohtaja Mikael Silvennoinen. Lisäksi OP Pohjola osk:n hallintoneuvosto valitsee hallitukseen kuusi jäsentä, joiden toimikausi on kolme vuotta. Hallintoneuvoston valitsemina jäseninä ovat toimineet rehtori Eero Kasanen, professori Satu Lähteenmäki, toimitusjohtaja Martti Mäenpää, kansleri Ilkka Niiniluoto, professori Paavo Okko ja puheenjohtaja Tuire Santamäki Vuori. Kertomusvuosi oli valittujen osalta toimikauden toinen. Säätiön tieteellisen toimikunnan puheenjohtajana toimi professori Matti Pohjola. Toimikunnan jäseniä kertomusvuonna olivat professorit Tom Berglund, Ari Hyytinen ja Markku Lanne. Säätiön hallitus kokoontui vuoden aikana kolme kertaa ja tieteellinen toimikunta kaksi kertaa. Säätiön tilintarkastuksesta on vastannut KHT yhteisö KPMG Oy Ab ja KHT Timo Nummi. Varatilintarkastajina ovat toimineet KHT Birgitta Immerthal ja KHT Juha Pekka Mylén. KPMG Oy Ab on nimennyt päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Eija Kauppi Hakkaraisen. Säätiön asiamiehenä on toiminut Matti Huomo, toimistosihteerinä tradenomi Tarja Aho ja kirjanpitäjänä yo. merkonomi Sirpa Toivo.

OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön ja Kyösti Haataja säätiö apurahan saajat vuonna Hakija Aihe Myönnetty määrä

OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön ja Kyösti Haataja säätiö apurahan saajat vuonna Hakija Aihe Myönnetty määrä OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiön ja Kyösti Haataja säätiö apurahan saajat vuonna 2011 Post doc apurahat Khondker Aktaruzzaman Mikko Mäkinen The Role of Microfinance in Promoting Micro Entrepreneurs: Evidence

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2015 OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2014 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenes toimintavuosi. Säätiön ja

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2006 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO OBLIGAATIOINDEKSIRAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2015 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO EURO-OBLIGAATIO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS 2017 OP Ryhmän tutkimussäätiö Kyösti Haatajan säätiö SÄÄTIÖIDEN SYNTY JA TOIMINTA OP Ryhmän tutkimussäätiö ja Kyösti Haatajan säätiö ovat tukeneet tieteellistä tutkimustoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2006 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2007 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2015 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenesensimmäinen toimintavuosi.

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki

HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Helsinki HALLITUKSEN JA OSAKKEENOMISTAJIEN EHDOTUKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 10.4.2019 Helsinki SISÄLLYS 1. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen 2 2. Hallituksen

Lisätiedot

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät

Lisätiedot

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvoston ja hallituksen jäseniä sekä Metsä Groupin pääjohtaja ja toimihenkilöitä. Pöytäkirja 96 1(7) Metsäliitto Osuuskunnan edustajiston varsinainen kokous Aika Tiistaina 3.5.2016 kello 15.00 Paikka Metsätapiola, Revontulenpuisto 2 C, Espoo Läsnä Poissa Anttila Juha Haikkonen Aila

Lisätiedot

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20

Sija Nimi Kaupunki Syntymävuosi Ikäluokka Paino Tanko Ero Tulos 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua Avoin 65,80 67,5 1,70 20 5.3.2016 Lapua 1 70 Tomi Halmesmäki Lapua 5.3.2016 1976 Avoin 65,80 67,5 1,70 20 1 80 Tero Keisala Lapua 5.3.2016 1985 Avoin 71,30 72,5 1,20 43 2 80 Atte Ojala Lapua 5.3.2016 1991 Avoin 71,40 72,5 1,10

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen.

Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat liitteenä 1 olevan ääniluettelon mukaisesti. Hallituksen puheenjohtaja Mikko Nikula avasi kokouksen. HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 1/2016 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 13.4.2016 klo 10.00 11.53 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Mannerheimintie 13, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina osakkeenomistajat

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT PSYKIATRIAN TUTKIMUSSÄÄTIÖ SR NIMISEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Psykiatrian Tutkimussäätiö sr, ruotsiksi Stiftelsen för Psykiatrisk Forskning sr, englanniksi Finnish

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

Kuulustelija(t) Huikku Jari Liski Matti. Vilmunen Jouko Airio Hannele Huvitus Mari Peltonen Berit Airio Hannele. Kuulustelija(t)

Kuulustelija(t) Huikku Jari Liski Matti. Vilmunen Jouko Airio Hannele Huvitus Mari Peltonen Berit Airio Hannele. Kuulustelija(t) Sivu 1 järjestys päivittäin MA 24.08.2015 22E12000 31C01300 31E00600 72A00100 72B00202 Laskentatoimi: Capital Budgeting Taloustiede: Energy and Environmental Economics Taloustiede: Open Economy Macroeconomics

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00

Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011. Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen Yhtiökokous 2011 Hotelli Scandic Marski 16.3.2011 klo 17.00 Amanda vuonna 2010 Vuosi 2010 Tunnuslukuja (M ) 2010 2009 Hallinnointipalkkiot 4.0 4.3 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä

hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2012 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO RAHAMARKKINARAHASTO AAA 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki.

ASPO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. ASPO OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika ja paikka Läsnä 7.4.2016, klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä osoitteessa Katajanokanlaituri 6, 00160 Helsinki. Kokouksessa olivat

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2013 ERIKOISSIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO KEHITTYVÄT MARKKINAT 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011

HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011 HKSCAN OYJ PÖYTÄKIRJA NRO 2/2011 HKSCAN OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 27.4.2011 klo 11.00 12.55 Paikka: Läsnä: Helsingin Messukeskus, Ballroom, Messuaukio 1, Helsinki Kokouksessa olivat edustettuina

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous

Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Varsinainen yhtiökokous Aika: Torstai 8.3.2012 klo 14.00 Paikka: Amer Sports Oyj:n pääkonttori, Mäkelänkatu 91, Helsinki Läsnä: Asianmukaisesti ilmoittautuneita osakkeenomistajia oli yhtiökokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ 1 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2007 YLEISTÄ Jane ja Aatos Erkon säätiö on perustettu vuonna 2002 tukemaan korkeatasoista kansainvälistä tutkimusta lääketieteen, tekniikan ja talouden

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki

Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017

INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 INVESTORS HOUSE OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2017 Sisällysluettelo Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys 3 Hallituksen jäsenten palkitsemisen keskeiset periaatteet 3 Toimitusjohtajan ja muun johdon

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus (2 )

Säätiön tarkoitus (2 ) 30.1.2012 1 Perustettu v. 1984 Perustajina Lappeenrannan kaupunki ja Viipurin Taloudellinen Korkeakouluseura ry (per. 1919, Viipuri) Peruspääoma 16.818,79 (100.000 mk) Tase 31.12.2010 ~ 7 milj. Säätiö

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT

MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT MIESTEN YLEMPIEN PUDOTUSPELIEN TILASTOT 1979-2016 OTTELUTILASTO 1. 220 Toni Kohonen KiPa, Lippo, SoJy, KPL 2. 202 Jani Komulainen SoJy 3. 190 Roope Korhonen SoJy 4. 161 Simo Eerikäinen Tahko, Tiikerit,

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Sisällysluettelo 1 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015... 1 1.1 Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo

Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esitys: Kuopion alueen kauppakamarin henkilövalinnat vuodelle 2019 Vaalivaliokunnan pj Mikko Isotalo Esityslista 5. Päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2) PÖRSSITIEDOTE 9.4.2003 klo 13.00 1 (2) :N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 1,25 euroa osinkoa vuodelta 2002. Yhtiökokous myönsi valtuutuksen hallitukselle omien osakkeiden luovuttamiseen

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.

Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko. 1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vaasan Keilailuliitto ry / Seinäjoen Keilailuliitto ry Vaasan Keilahalli / Seinäjoen Keilahalli

Vaasan Keilailuliitto ry / Seinäjoen Keilailuliitto ry Vaasan Keilahalli / Seinäjoen Keilahalli Sivu 1 (5) 1 Bowl Factory 11525 0 Holmström Ville M 221 210 188 237 246 223 300 265 1890 Lehtikangas Suvi A 201 212 242 178 214 195 171 203 1616 Sorvo Toni M 181 196 190 214 198 198 146 267 1590 Lehtikangas

Lisätiedot

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat

SUPER 2000 Ahvenisto Kierrosajat 4- Kierrosajat Avoin luokka Lähtö 1 44 Pasi Mäensivu 1:38.331 1:34.233 2:04.529 1:57.437 1:36.047 1:34.727 1:33.692 1:32.717 1:34.390 1:34.224 41 Mika Lipsanen 1:37.989 1:33.585 1:33.685 1:33.773 1:34.654

Lisätiedot

MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja

MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys. Risto Rouhiainen, puheenjohtaja MPY Osuuskunta, Nimeämistoimikunnan esitys Risto Rouhiainen, puheenjohtaja 14.6.2017 Nimeämistoimikunnan tehtävä MPY Osuuskunnan (myöhemmin MPY) nimeämistoimikunnan tehtävät: valmistella Osuuskunnan kokoukselle

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

STS-SÄÄTIÖ TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT VUODELTA 1995. Toimintakertomus 1-3. Tuloslaskelma 4. Tase 5. Rahoituslaskelma 6. Taseen liitetiedot 7

STS-SÄÄTIÖ TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT VUODELTA 1995. Toimintakertomus 1-3. Tuloslaskelma 4. Tase 5. Rahoituslaskelma 6. Taseen liitetiedot 7 TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT VUODELTA 1995 Toimintakertomus 1-3 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Rahoituslaskelma 6 Taseen liitetiedot 7 Käytetyt kirjanpitokirjat 7 Allekirjoitukset 8 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1995 Yleistä

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014

VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 (5) VAMPULAN OSUUSPANKKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 VARSINAINEN OSUUSKUNNAN KOKOUS AIKA 12.3.2014 kello 19.00 20.15 PAIKKA LÄSNÄ 1 Kokouksen avaus Vampulan Osuuspankin kokoustilat Kaarina Leppämäki Hannu Leppämäki

Lisätiedot

CLASSIC -- Match Results By Category SSG Summer Match 2014 Printed elokuu 3, 2014 at 20:58

CLASSIC -- Match Results By Category SSG Summer Match 2014 Printed elokuu 3, 2014 at 20:58 CLASSIC -- Match Results By egory Ladies egory 664,8305 196 He, Weixiang L FIN CLASSIC -- Match Results By egory Seniors egory 2 90,96 760,7425 48 Rönnberg, Peter S FIN 691,9479 136 Sundman, Tom S FIN

Lisätiedot

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015

SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 SIEVI CAPITAL OYJ PÖYTÄKIRJA Y: 0190457-0 No. 1/2015 SIEVI CAPITAL OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2015 AIKA: 14.4.2015 alkaen klo. 13:00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi Ääniluettelon

Lisätiedot

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat

RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016. Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja näiden edustajat RAUTE OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2016 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: PAIKKA: LÄSNÄ: 31.3.2016 klo 18.00 alkaen Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti Liitteenä 1 olevassa ääniluettelossa mainitut osakkeenomistajat ja

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä ja osingonmaksusta päättämistä Hallitus ehdottaa, että 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella jaetaan osinkona

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS

TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI 31.12.2013 Y-tunnus: 2574013-6 SIJOITUSRAHASTO FRONT SUOMI SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

5. Ääniluettelon vahvistaminen sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen AFFECTO OYJ -- PÖRSSITIEDOTE -- 13.2.2014 klo 12.30 Kutsu Affecto Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Affecto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 10.4.2014

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen 23.02.2015 Sivu 1 / 1 787/00.04.02/2015 6 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2015 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Weckström, puh. 043

Lisätiedot

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014

SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 1.1. - 31.12.2014 SIJOITUSRAHASTO RUSSIAN PROSPERITY FUND EURO 1 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Toimintakertomus 2-3 Tuloslaskelma

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 ) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.4.2000 klo 9.00 1 ( 2 ) OLVI OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET Olvi Oyj jakaa 0,90 euroa osinkoa vuodelta 1999. Nykyiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen hallitukseen.

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

PÖRSSITIEDOTE. Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin torstaina klo 11.00 alkaen yhtiön auditoriossa, Hyvinkäällä. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JA SEN VALIOKUNTIEN EHDOTUKSET 16.3.2016 PIDETTÄVÄLLE VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE OSINGONJAKOEHDOTUS Digia Oyj:n vapaa oma pääoma oli 31.12.2015 päivätyn taseen mukaan 34.214.777,30 euroa,

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot