Seminaaripaketit: To , pe , molemmat päivät 84.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "http://www.oph.fi/kehittamishankkeet/valtionavustushankkeet/taiteen_perusopetus Seminaaripaketit: To 3.9. 49, pe 4.9. 56, molemmat päivät 84."

Transkriptio

1 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2015 Kuva: Johanna Pohjolainen Syyslukukausi käynnistyy jälleen aurinkoisissa ja lämpimissä merkeissä! Kesäisissä tunnelmissa aloittelemme töitä myös liiton toimistossa. Tähän syksyn ensimmäiseen viikkotiedotteen olemme koonneet ajankohtaisia tapahtumia ja koulutustilaisuuksia sekä haettavia avustuksia tulevan syksyn osalta. Jos alkukesän viikkotiedotteemme jäi sinulta lomakauden alussa lukematta, niin kannattaa kurkistaa muutamia syksyyn liittyviä aiheita myös siitä. Tiedote löytyy tiedotearkistostamme osoitteessa Kuvaukset Opetushallituksen rahoittamista valtionavustushankkeista 2013 verkossa Opetushallitus on koonnut opetustuntikohtaisen valtionavustuksen piirissä olevien taiteen perusopetuksen oppilaitoksen kehittämishankkeiden kuvauksia verkkosivuilleen. Hankkeet on ryhmitelty painopisteidensä perusteella toimintakulttuurin, oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämiseen, henkilöstökoulutukseen, teknologian ja opetusvälineiden kehittämiseen sekä esitys- ja näyttelyhankkeisiin. Kulttuurin Kaukametsä: Päivitetään Suomi - seminaari Kajaanissa, Kaukametsän kongressi- ja kulttuurikeskuksessa Miten Suomi- kuvaa päivitetään vastaamaan kulttuurisesti moninaista nykypäivää? Seminaarissa pohditaan miten taide- ja kulttuurielämämme monipuolistuu, pääsevätkö kaikki osalliseksi kulttuurista, miten jokaisen Suomessa asuvan ihmisen oma kulttuuri saa äänen. Seminaarin järjestää opetus- ja kulttuuriministeriö. Seminaaripaketit: To , pe , molemmat päivät 84. Ilmoittautumiset ja mahdolliset majoitusvaraukset mennessä verkkolomakkeella:

2 Lisätietoja ja seminaarin ohjelma: Kaikkiin keskusteluihin on yleisön mahdollista osallistua myös viestiseinän, tekstiviestien tai twitter- tilin kautta. Seminaari lähetetään suorana Internetin välityksellä. Linkki suoraan verkkolähetykseen tulee OKM:n sivuille. Elokuvakasvatuspäivä Raumalla osana Blue Sea Film Festivalia ja Elokuvakasvatuspäivä Espoo Cinessä Nyt on mahdollisuus perehtyä elokuvapedagogiikan saloihin asiaan vihkiytyneiden ammattilaisten kanssa Rauman 22. kertaa järjestettävillä Sinisenmeren elokuvajuhlilla perjantaina Päivän aikana on mahdollisuus tutustua elokuvakasvattamiseen käytännössä. Lue lisää ja katso päivän ohjelma osoitteessa Ennakkoilmoittautumiset osoitteessa Hinta 70. Elokuvakasvatusseminaari Espoo Cinéssä, Kino Tapiolassa tiistaina Alain Bergalan metodeihin ja uuteen opetussuunnitelmaan sukeltava seminaari on kaikille elokuvakasvatuksesta kiinnostuneille avoin tilaisuus. Yhteistyössä: Elokuvakasvatusverkosto. Lue lisää ja katso Espoo cinén ohjelmisto osoitteessa Lisätiedot ja ennakkoilmoittautuminen (seminaari, elokuvanäytös &purkupaja): Jos haluat liittyä elokuvakasvatusverkoston sähköpostilistalle, lähetä viesti osoitteeseen: Kulttuuri- ja kirjastotoimen neuvottelupäivä Tampereella, Museokeskus Vapriikissa Neuvottelupäivän ajankohtaisena teemana käsitellään laajasti kulttuuri- ja kirjastopalvelujen vaikuttavuutta ja sen arviointia. Tilaisuudessa kuullaan myös hallituksen kulttuuripolitiikan linjauksista. Perinteikkäät ja pidetyt kulttuuri- ja kirjastotoimen koulutukset on yhdistetty yhdeksi tilaisuudeksi, jossa aamupäivän yhteisen osuuden jälkeen syvennytään kahdessa rinnakkaisohjelmassa toiminnan vaikuttavuuteen liittyviin kysymyksiin erikseen sekä kulttuuri- että kirjastopalveluissa. Tilaisuus tuotetaan FCG Koulutuksen ja Suomen Kuntaliiton yhteistyönä. Päivän puheenjohtajina ovat Kuntaliiton erityisasiantuntijat Ditte Winqvist ja Johanna Selkee, jotka pitävät tilaisuudessa myös omat puheenvuoronsa. Lisäksi toteutukseen osallistuu suuri joukko kulttuuri- ja kirjastoasioiden päätöksentekijöitä, asiantuntijoita ja toteuttajia.

3 Lue lisää ja ilmoittaudu mennessä: Tuotantoyhtio Amezementin Kaikki kuvaa työpajat hanke sekä Kaikki kuvaa sivusto Tuotantoyhtiö Amazement ja - elokuvakasvatussivuston tekijät tarjoavat maksullisia elokuvatyöpajoja vuotiaiden 6-25 hengen ryhmille tilattavaksi edulliseen tarjoushintaan. Tilaaja voi olla esim. koulu, kunta, järjestö tai vanhempainyhdistys tai yksityinen ryhmä. Kaikki kuvaa- hankkeessa ovat mukana OKM, Suomen vanhempainliitto ja YLE. Tärkein päämäärä on tuoda laadukas elokuvakasvatus myös asutuskeskusten ulkopuolelle ja tähän netti on ollut oivallinen apuväline. Mikään ei kuitenkaan voita tekemällä oppimista ja siihen yhdistettyä lähiopetusta. Jokaisen työpajan parhaat lasten tuotokset sekä dokumentit pajaelokuvien tekemisestä esitetään televisiossa keväällä 2016! Lue lisää osoitteesta Kaikki kuvaa - sivusto Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama - sivusto opettaa havainnollisten videotutoriaalien avulla suoraan lapsille ja nuorille, kuinka helppoa ja hauskaa elokuvan tekeminen on - se onnistuu vaikka omalla kännykällä! Sivuston muutaman vuoden toiminnan aikana on järjestetty vuosittain myös valtakunnallisia Kaikki kuvaa - elokuvakilpailuja, joihin on lähetetty yhteensä pitkälti yli 300 elokuvaa. Kaikki leffat ovat vuotiaiden tekemiä ja katsottavissa sivustolla. Elokuvia voi vapaasti esittää kouluissa ja nuorisotaloilla. Kaikki aineistomme on täysin ilmaista ja vapaasti käytettävissä epäkaupallisiin tarkoituksiin. Tavoita helposti koulut ja päiväkodit uuden verkkopalvelun avulla: Laita materiaalisi jakoon Kulttuurin vuosikelloon! Kulttuurin vuosikello on uusi verkkopalvelu, jonka avulla voit jakaa materiaalejasi kouluille, päiväkodeille sekä muille opetus- ja kasvatustyön toimijoille. Vuosikello on kaikkien kulttuuriperintökasvatuksesta ja kulttuurisesti kestävästä kehityksestä kiinnostuneiden yhteinen sähköinen materiaalipankki ja julkaisukanava, joka avautuu syksyllä Kulttuurin vuosikellon kautta hyvät materiaalit ja toimijat saavat näkyvyyttä. Laitetaan hyvät ideat jakoon! Kulttuurisesti kestävä kasvatus on YK:n nimeämä lasten oikeus ja meidän kaikkien yhteinen juttu. Julkaisua varten tarvitaan linkki materiaaliin, siihen liittyvä kuvan ja lyhyehkö esittely. Oletusarvoisesti palvelu johtaa käyttäjän aina materiaalin omistajan omille sivuille, mutta myös suoraan vuosikellossa julkaisu on mahdollista. Katso lisätietoja ja ohjeet materiaalin toimittamisesta osoitteessa: vuosikellon- materiaalien- keruu- on- alkanut/ Yhteistyössä: Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry, Espoon kestävän kehityksen RCE- verkosto, OKKA- säätiön kestävän kehityksen sertifioinnit sekä Vihreä Lippu. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

4 MUISTUTUS: ANTI kansainvälinen nykytaidefestivaali syyskuuta yhteistyössä Kuopio Maratonin kanssa / Art of endurance seminaari Kuopio Maratonin innoittamana ANTI- festivaali järjestää tieteellis- taiteellisen Art of Endurance - seminaarin Kuopiossa torstaina klo Lue lisää ja ilmoittaudu sähköisellä verkkolomakkeella of- endurance- seminar/ Lue lisää ANTI- festivaalista MUISTUTUS: Suunnittele oma tapahtumasi Euroopan kulttuuriympäristöpäiville! / Kulttuuriympäristön tekijät - kilpailu vuonna 2015 Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on jokasyksyinen tapahtuma, joka aktivoi ihmisiä toimimaan oman kulttuuriympäristönsä ja - perintönsä omaleimaisuuden puolesta ympäri koko Euroopan. Kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppu on tänä syksynä Kevään ja kesän aikana kulttuuriympäristöpäivien ohjelmassa on ollut jo kymmeniä tapahtumia ja päivät huipentuvat syyskuussa. Päivien tavoitteena on lisätä kulttuuriympäristöön liittyvää ymmärrystä ja arvostusta sekä innostaa toimimaan kulttuuriympäristön säilymisen ja hyvän hoidon puolesta. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema vuonna 2015 on Teollisuuden ja tekniikan perintö. Vuositeemasta voivat kertoa vaikkapa opastettu retki vanhaan tehdaskiinteistöön tai ruukkialueelle, vierailu toimivaan teollisuuslaitokseen, työpaja tekniikan keksinnöistä tai näyttely työväestä ja sen perinteistä. Suunnittele ja toteuta siis oma tapahtumasi. Tapahtumat suositellaan ilmoittamaan hyvissä ajoin Rakennusperinto.fi- palvelun tapahtumakalenteriin osoitteessa Kerro tuotteen tarina - Kulttuuriympäristön tekijät - kilpailu vuonna 2015 Kulttuuriympäristön tekijät - kilpailun tehtävä vuonna 2015 on Kerro tuotteen tarina. Kilpailu on suunnattu lapsille ja nuorille ja sen tarkoituksena on tuoda esille oman lähiympäristön teollista tuotantoa ja erilaisten teollisten tuotteiden elinkaarta. Kilpailuaika päättyy Kilpailun järjestää Euroopan kulttuuriympäristöpäivien työryhmä. Työryhmässä ovat mukana ympäristöministeriö, Museovirasto, Opetushallitus, Suomen Kotiseutuliitto ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura. Lue lisää kilpailusta: pariston_tekijat_2015/ MUISTUTUS: Tervetuloa löytöretkelle! Löytöretkellä! on Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton 35- juhlavuoden teema vuosina Juhlavuoden valtakunnallinen näyttely esittelee lasten ja nuorten kuvantekemisen ja muotoilun iloa, riemua ja rikkautta eri puolilla maata. Kuvataidekoulujen vuotiaat oppilaat ovat tehneet löytöretkiä taiteeseen, omaan arkeen, kulttuuriperintöön ja ympäristöön.

5 Kuvataidekoulujen tutkiva ja uutta luova opetus on johdattanut lapset löytöretkille jo neljän vuosikymmenen ajan. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto kutsuu kuvataidekoulujen opettajat mukaan tuomaan erilaisia näkökulmia Löytöretkellä teemaan. Tervetuloa mukaan ja esittelemään ideoita tai jo aloitettuja projekteja maaliskuussa 2016 pidettävässä kuvataidekoulujen kevätpäivässä. Kevätpäivän puheenvuorokutsut tarkennetaan syksyn 2015 viikkotiedotteissa. Lue lisää loytoretkelle/ Tulevia koulutuspäiviä: Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivät Forssassa Lisätietoa myöhemmin. Merkitse päivät jo kalenteriisi! Lastenkulttuurikeskusten verkoston järjestämä Lastenkulttuurifoorumi Tampereella Kolmannen valtakunnallisen lastenkulttuurifoorumin teemana on kulttuuri lasten ja perheiden hyvinvoinnin tukena. Teemaa käsitellään tutkimustiedon sekä case- esimerkkien kautta, kulttuurin sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön näkökulmasta. Tilaisuus on tarkoitettu kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Lisätietoa myöhemmin. Merkitse päivä jo kalenteriisi! Taiteen perusopetuksen yhteistyöseminaari Lahdessa Lisätietoa myöhemmin. Merkitse päivät jo kalenteriisi! Katso myös muut ajankohtaiset koulutustilaisuudet osoitteessa: Ajankohtaisia avustushakuja: MUISTUTUS: Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston apuraha- haku tulossa elokuussa Päärahaston hakuaika MUISTUTUS: Koneen säätiön apuraha- haku Hakuaika on

6 Suomen kulttuurirahaston keskusrahasto Apurahoja myönnetään kaikille kulttuurielämän aloille. Työ voi tapahtua kotimaassa tai ulkomailla. Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä, erilaisia hankkeita ja rajoitetusti opintoja. Hakuaika apurahat/keskusrahasto- haku Pohjoismainen kulttuurirahasto Pohjoismaisen kulttuurirahaston tehtävänä on edistää pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä. Rahastolla on neljä hakuaikaa vuosittain. Varsinaista projektitoimintaa ei saa aloittaa ennen kuin rahasto on tehnyt päätöksensä ja olet saanut vastauksen. Seuraavat hakuajat päättyvät ja klo 12:00 Tanskan aikaa. tukea#tabpage- tab- 193

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh

Suomi 100 vuotta. Vapla Valmistelija: nuorisosihteeri Pirkko Suhonen, puh Vapaa-aikalautakunta 97 16.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 10 18.02.2016 Vapaa-aikalautakunta 62 21.09.2016 Vapaa-aikalautakunta 8 25.01.2017 Vapaa-aikalautakunta 27 20.04.2017 Suomi 100 vuotta Vapla 16.12.2015

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 33/2016 Kuva: Johanna Pohjolainen Tulevia koulutuspäiviä Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton syyspäivät Hämeenlinnan

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 5/2016

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 5/2016 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 5/2016 Kuvat: Lohjanseudun kuvataidekoulu. Kuvaaja: Marketta Urpo- Koskinen. Helmikuinen tervehdys kaikille! Minkälaisissa rakennuksissa

Lisätiedot

Otan mielellään vastaan palautettanne ja etenkin kehittämisehdotuksia evästykseksi tulevia kyselytutkimuksia varten.

Otan mielellään vastaan palautettanne ja etenkin kehittämisehdotuksia evästykseksi tulevia kyselytutkimuksia varten. Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 39/2015 Kuva: Johanna Pohjolainen Viikon 39 poiminnat Taiteen perusopetus visuaalisissa taiteissa vuonna 2014 - kartoitus julkaistaan

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys

Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen valtionavustushankkeiden työstö- ja kehittämisseminaari Reformin ehdotusten perusteella täsmentyneet valtionavustustoiminnan suuntaviivat osaamisperusteisuus

Lisätiedot

ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA

ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA ДЕНЬГИ - HAKEMUSVIIDAKOSSA Peurunka 29.1.2017 Marja Malmi, toiminnanjohtaja, SVS Pohjois-Suomen piirijärjestö ry Mervi Väisänen, projektikoordinaattori, SVS Pohjois-Suomen piirijärjestö ry TEHTÄVÄ Jakaudutaan

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 6/2016

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 6/2016 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 6/2016 Kuva: Johanna Pohjolainen Liiton verkkosivuston salasanasuojattujen osioiden salasana on vaihdettu 11.2.2016 alkaen! Liiton

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Maaliskuu 2016 Kimmo Koskinen kimmo.koskinen@oph.fi Oppimisympäristöjen kehittäminen - yleistavoitteita Kehittää ja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri tuo esille lapset ja nuoret taiteen tekijöinä Ohjelmaidea, tarkoitus ja kohderyhmät

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio13.9.2012 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa kirjallisuusviikko ja sen kehi5äminen Tapahtumatuotannon johtaminen Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi5oa tavoi5elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 09/2012

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 09/2012 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 09/2012 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen

Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Jatko-opiskelijat hyvin erilaisissa tilanteissa rahoituksen suhteen Suomen Akatemian kautta jaettava tohtoriohjelmarahoitus (aiemmin tutkijakoulurahoitus) rahoitus tutkimusprojektilta

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 1/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Hyvien käytäntöjen julkaisualusta. Hyvät käytännöt Eeva-Kaisa Linna

Hyvien käytäntöjen julkaisualusta. Hyvät käytännöt Eeva-Kaisa Linna TOIMINTAMALLIT JAKOON Hyvät käytännöt 12.5.2014 Eeva-Kaisa Linna HYVÄ KÄYTÄNTÖ1 Rajautuu koulutustoimialaan On säädösten ja määräysten mukainen On usein innovatiivinen Esittelee menetelmän esimerkiksi

Lisätiedot

Tohtoriopintojen rahoitus

Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopintojen rahoitus Tohtoriopiskelijoiden orientaatio12.9.2013 Johanna Hakala tutkimuksen kehittämispäällikkö Mistä rahoitusta jatko-opintoihin? Tohtoriopiskelijat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana 22.11.2007/Kasvatustieteen päivät, Vaasa Marja Leena Rönkkö KL, käsityötieteen lehtori marja leena.ronkko@utu.fi

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille

LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille Avajaiset 8.2.2017 Ympäristöministeriö, Helsinki Opetusneuvos Mikko Hartikainen Opetushallitus Toiminnanjohtaja Hanna Lämsä

Lisätiedot

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella

Tällä kertaa äänestän EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Europe Direct Pohjois-Satakunta Uutiskirje Lokakuu, 7/2018 Tällä kertaa äänestän 26.05.2019 EU-vaalit 2019 jo kohta ovella Seuraavat Eurooppa-vaalien ajankohta on jo sovittuna eri jäsenmaissa. Suomessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools - ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Turku, Pori, Tampere

Turku, Pori, Tampere Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere Elämme kansainvälisessä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen

ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO. Mist Kuva: Wilma Hurskainen ERIKOISTUMISOHJELMAT TAIDEYLIOPISTO Mist Kuva: Wilma Hurskainen Erikoistumisohjelmat Syvennä erityisosaamistasi ja laajenna uramahdollisuuksiasi! Taiteilija-kehittäjäksi organisaatioon taiteelliset interventiot

Lisätiedot

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012

Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Yhteishaun ulkopuolinen muu perusopetuksen jälkeinen koulutus mukaan uuteen kansalliseen hakupalveluun ALPE 2 työpaja 18.10.2012 Opetushallitus / ALPE-tiimi Päivän ohjelma 9:30-10:00 Aamukahvi 10:00-10:15

Lisätiedot

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille

Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemianluokka Gadolin - Kiehtovaa kemiaa kaikille Kemian opetuksen keskus, Kemma Kemian laitos Matemaa1s- luonnon3eteellinen 3edekunta Helsingin yliopisto Kemianluokka Gadolin toimii yhteistyössä Peruste:u

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Maailman Suurin Vanhempainilta

Maailman Suurin Vanhempainilta Maailman Suurin Vanhempainilta Maailma muuttuu nopeasti, samoin suomalainen koulu. Maailman Suurimman Vanhempainillan tavoitteena on kertoa innostavalla tavalla kaikesta siitä hienosta, mitä suomalaisissa

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 43/2016

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 43/2016 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton viikkotiedote / viikko 43/2016 Näyttelykutsut: Vasemmalla Visuaalisten taiteiden koulu Aimon 30- vuotisjuhlanäyttely Ihme. Oikealla Pohjois- Helsingin

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Tammikuu 2019

Tähtiseurakahvit. Tammikuu 2019 Tähtiseurakahvit Tammikuu 2019 Kokemuksia Tähtiseurojen kehittämisprosessista Timo Saarinen Suunnistusliitto Ks. Timon esitys tästä> Kommenttipuheenvuoro aluejärjestöstä 15.1.2019 2 Tiimiharjoitukset Uudet

Lisätiedot

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä 3.12.2009 Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen ympäristökasvatuksen Seura ry Taustalla Kansainväliset

Lisätiedot

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa

Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Kulttuurisesti kestävän kehityksen huomioiminen täydennyskoulutuksissa Helsinki 24.01.2013 Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-One & Erkka Laininen OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 11/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Pohjoismainen kulttuuripiste

Pohjoismainen kulttuuripiste Pohjoismainen kulttuuripiste Luomme tilaa pohjoismaiselle kulttuurille Webinaari 16.6.2016 Erityisasiantuntija Laura Norppa, Pohjoismainen kulttuuripiste POHJOISMAINEN KULTTUURIPISTE Virallinen pohjoismainen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku Riitta Nieminen

Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku Riitta Nieminen Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme Päijät-Hämeen liiton ylimääräinen EAKR-haku 21.6.2017 Riitta Nieminen www.paijat-hame.fi #phliitto 2 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus: Hakujen kokonaisuus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville.

oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verk kotyökalu opettajille, oppilaille ja kaikille koulussa työskenteleville. Satojentuhansien opettajien joukosta löydät helposti kollegoita, joiden kanssa

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Kielitivolin koordinaattoritapaaminen

Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Täydennyskoulutuksen lähijakso 13.-14.4.2010 Kielitivolin koordinaattoritapaaminen 4.-5.5.2010 Anna-Kaisa Mustaparta Uusi hankehaku 22.5. asti Hakutiedote, linkki sähköiseen hakulomakkeeseen ja lomakkeen

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Vihreä lippu. Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Vihreä lippu Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools -ohjelmaa Eco-Schools -ohjelman kattojärjestö on Foundation

Lisätiedot

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien

Lisätiedot

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi

Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema

Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari Kati Lounema Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden seminaari 30.11.2017 Kati Lounema Hallitus päätti kevään kehysriihessä tukea reformin toimeenpanoa yhteensä 30 miljoonalla eurolla vuosina 2018 ja 2019.

Lisätiedot

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin XIII Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Mordvan Tasavalta, Saransk Teemaseminaari 7.10.2011: Lasten ja nuorten informaatio- ja medialukutaitojen edistäminen yleisissä kirjastoissa Suomen kansalliset

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Elinvoiman kehittämisverkosto

Elinvoiman kehittämisverkosto Elinvoiman kehittämisverkosto 2017-2018 Elinvoiman kehittämisverkoston toteutus 2017-18 TARKENNETTU TYÖSUUNNITELMA 6.9.2017 31.10/17 1-2/18 3/18 5/18 8-9/18 12/18 Suunnitteluseminaari - Elinkeinopanoksia

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma

Hämeenlinna 21.3.2012. Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseutumatkailuseminaari Hämeenlinna 21.3.2012 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 11.4.20 08 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma MEK (Matkailun edistämiskeskus) valmistelee ja koordinoi

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kylät ry

Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot