Tässä uutiskirjeessä terveisiä toimistolta, Savonlinnasta, Oulusta, Vantaalta, jopa ulkomailta. Toiminnanjohtajan terveiset! TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tässä uutiskirjeessä terveisiä toimistolta, Savonlinnasta, Oulusta, Vantaalta, jopa ulkomailta. Toiminnanjohtajan terveiset! TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ:"

Transkriptio

1 S Y K S Y Tässä uutiskirjeessä terveisiä toimistolta, Savonlinnasta, Oulusta, Vantaalta, jopa ulkomailta asti Toiminnanjohtajan terveiset! Syksy on jo pitkällä ja kauppoihin on ilmestynyt joulukoristeita sinne tänne Vuoden viimeinen neljännes on menossa ja yllättävän pian on taas aika tarkastella mennyttä vuotta taaksepäin, samalla katse vahvasti tulevaan suunnattuna. Suomen Romanifoorumilla vuosi on jälleen ollut muutosten vuosi ja paljon on opittu yhdessä, mutta paljon meillä on vielä opittavaakin! Haluamme edelleen kehittää monia asioita, eikä varmasti vähiten viestintää ja vuorovaikutusta kanssanne, koska se on edellytys kaiken muunkin toiminnan kehittämiseen. Toivommekin, että voimme jatkaa alkanutta yhteistyötä teidän kanssanne ja kehittää romanikentän toimintaa YHDESSÄ. Järjestöpäivillä nähdään ja muutenkin; ollaan yhteyksissä! TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ: Armas Lindberg toiminnanjohtaja Avustusten hakuaika päättyy, lisätietoa netissä: Järjestöpäivät Jyväskylän Kiponniemessä Suunnitteilla koulutuspäivä Oulussa, Pohjois-Suomen Romanit ry:n tiloissa

2 UUTISKIRJE FRF Järjestökoulutus Savonlinnassa kokoonnuimme Savonlinnan Kristilliselle Opistolle oppia saamaan. Mukana oli meitä järjestötoimijoita usealta paikkakunnalta. Koulutuspäivän sisältö Järjestöhautomon kouluttaja Matti Forsberg piti kaksi koulutusosiota, joista toinen tapahtui atk-luokassa. Aamupäivällä laadittiin kuvitteellisen yhdistyksen toimintasuunnitelma seuraavalle vuodelle. Sama teema jatkui tietokoneiden ääressä iltapäivällä ja siellä toimintasuunnitelman liitteeksi työstettiin talousarvio. Osallistujien mietteitä Jatkosuunnitelmat Oppi ei ojaan kaada, kouluttautuminen on aina tärkeää, se todettiin myös Savonlinnassa. Järjestötyöhön liittyvä koulutus olikin palautteen mukaan yksi kiinnostavimmista koulutusaiheista, joita toivottiin jatkossa lisää. Päivän päätteeksi Ossi Blomerus ja Armas Lindberg kokosivat aiheita ja opittua yhteen. Yhdessä todettiin, että meillä on järjestökentällä haasteita, mutta on myös mahdollisuuksia. Muistetaan aina oman yhdistyksen toiminnan tarkoitus (kerrottu yhdistyksen sääntöjen toisessa pykälässä) sekä se, että toimintamme tekee järjestön, eikä järjestö toimintaa! Kiitoksen aika Kiitos kaikille mukana olleille, kouluttajille ja Ossille, joka kantoi päävastuun päivän järjestelyistä, kaikki sujui todella hyvin. Ruoka oli maittavaa, tilat loistavat, palvelu pelasi ja kaikkea oli yllin kyllin! Tästä on hyvä jatkaa, nähdään Kiponniemessä! Valokuvat: Ossi Blomerus ja Matti Forsberg 2

3 2 1 UUTISKIRJE FRF Terveiset FRF:n toimistolta Romanifoorumin toimistolla on kesän aikana tehty muutoksia sisustukseen ja syksyn aikana pidetty useita palavereita eri tahojen kanssa.yhdistyksen toiminnan kehittämistä on jatkettu edelleen ja tällä hetkellä panostetaan vahvasti jäsenjärjestöjen tukemiseen koulutuksen, viestinnän ja taloudellisen tuen avulla. Arkipäivät toimistolla ovat kuluneet nopeasti uutta opiskellessa. Pannukahvia olemme saaneet keitellä jo monellekin teistä, mutta kyllä sitä riittää, joten tulkaahan käymään! Olemme toimistolla joka arkipäivä, mutta kannattaa kilauttaa tai laittaa viestiä ennen tuloa, koulutuspäiviä ja palavereita muualla on kuitenkin säännöllisesti. FRF:n työtehtäviä nyt muutaman kuukauden hoidettuamme, olemme tulleet yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tarvitsemme romanikentälle yhdessä tekemistä ja uusia yhteistyön muotoja. Meistä kukaan ei ole niin vahva yksin, kuin voimme olla yhdessä. Joukostamme löytyy monen alan osaajia, ammattilaisia, asiantuntijoita, käytännön tekijöitä, vierellä kulkijoita ja eri tavoin lahjakkaita ihmisiä. Tuetaan toisiamme siinä missä olemme parhaimmillamme! Terveisin Armas ja Sanna Lindberg Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät Vantaalla Vuoden 2013 Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät olivat Vantaalla. Mukana oli arvovaltaisia puhujia ministeriöstä ja eri kaupunkien hallinnonaloilta. Puheenvuorojen diaesityksiä luettavissa oheisesta linkistä (sivun alaosassa): 3

4 UUTISKIRJE FRF Esittelyssä: Pohjois-Suomen Romanit ry Pohjois-Suomen Romanit ry on perustettu vuonna Sen tavoitteena on Oulun läänin romanien kielen, kulttuurin ja identiteetin vahvistaminen sekä yhteiskunnallisen aseman parantaminen. Tällä hetkellä yhdistyksen puheenjohtajana toimii Henna Huttu ja toiminnanjohtajana Dimitri Lindgren. Vuokralla olevat, noin 100 neliön toimitilat sijaitsevat Oulun keskustassa, osoitteessa Nummikatu c. Toiminta P-S Romanit ry on hallinnoinut RAY:n ja ELY-keskuksen hankkeita vuodesta 2000 lähtien. Lisäksi toimintaan on kuulunut vuosien varrella Kielipesä-toimintaa, lasten ja nuorten harrastuskerhoja, LIIAS-kerhoa, miesten ja naisten iltoja, raamattupiiriä, ompelukerhoa, perinnekäsityökurssia, leirejä, tapahtumia, kulttuuriprojekteja, Matkalla yhdessä äänitten julkaisu, TUROM-koulutusta, oppisopimus- ja työkokeilupaikkojen tarjoamista sekä kuntouttavaa työtoimintaa, josta seuraavaksi hieman tarkemmin. Kuntouttava työtoiminta Yhdistys solmi ensimmäisen sopimuksen nuorten aktivointitoiminnan toteuttamisesta Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen kanssa vuonna Tämän sopimuksen myötä yhdistyksessä on ryhdytty kehittämään kuntouttavaa työtoimintaa nimenomaan aktivoivana toimenpiteenä. Kuntouttavan työtoiminnan sisältöön kuuluu mm. henkilökohtaista ohjausta, viikkorytmin opettelua, ryhmäkeskusteluja, työtehtäviä, opiskelua ja erilaisia luentoja. Tulevaisuuden näkymät Yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta, vaikka rahoituksen järjestymisessä vuosittain onkin aina omat haasteensa. Yhdistys on vakiinnuttanut paikkansa romanien omana toiminta- ja osallistumiskanavana sekä asiantuntijatahona viranomaistaholle. Tulevaisuuden näkymiä ja visioita voisivat olla yhteishanke muiden romanijärjestöjen kanssa ja omien toimitilojen hankkiminen! Aika näyttäköön, mitä tulevaisuus tuo tullessaan J 4

5 UUTISKIRJE FRF Matkakertomus Strasbourg Plenary Assembly (FRF:n osallistujat: Tino Varjola ja Ossi Blomerus) ERTF:n (Euroopan romanien ja kiertävien foorumi) yleiskokous pidettiin syyskuussa Strasbourgissa. Suomesta kokoukseen osallistuivat Tino Varjola ja Ossi Blomerus. Yleiskokous kesti kaksi päivää ja siihen osallistui romani-aktivisteja eri puolilta Eurooppaa. Suomesta osallistui lisäksi ihmisoikeus- suurlähettiläs Rauno Lehtisaari sekä Tanja Leikas- Botta Suomen Ulkoministeriöstä. ERTF:n yleiskokous vastaa järjestöjen vuosikokousta, joissa hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös. Ensimmäisen seminaaripäivän aikana käsiteltiinkin nämä asiakirjat vuodelta 2012 sekä ERTF:n reformi- ja sääntöuudistukset. Seuraavana päivänä osallistujat työskentelivät ns. workshopeissa, jotka rakentuivat viiden ajankohtaisen teeman ympärille. Työpajojen teemat olivat strategisia ja sisälsivät haasteen/odotuksen ERTF:n toiminnan kehittämisestä. Delegaatit saivat itse valita mihin työryhmään osallistuvat. Plenaryssa esillä olleiden ja päätettyjen asioiden käsittely jatkuu edelleen ja myös FRF:n rooliin niillä tulee olemaan vaikutuksia. Millaisia vaikutuksia; se nähdään lähikuukausien aikana. Lisätietoa ERTF:n verkkosivuilta osoitteesta Tino Varjolan kirjoittama matkakertomus kokonaisuudessaan löytyy FRF:n nettisivuilta: 5

6 UUTISKIRJE Suomen Romanifoorumi - Fintiko Romano Forum (FRF) on suomalaisten romanijärjestöjen keskusliitto. Toiminnan tavoitteena on kehittää romani- järjestöjen osallistumisvalmiuksia, voimaantumista ja verkostoitumista. FRF osallistuu kansalliseen ja kansainväliseen ihmisoikeustyöhön ja yhden- vertaisuuden edistämiseen. YHTEYSTIEDOT: FRF Suomen Romanifoorumi ry Mäkelänkatu A, Helsinki toimisto@romanifoorumi.fi FRF toimii jäsenjärjestöjensä edustajana muun muassa erilaisissa kunta- ja valtionhallinnon työryhmissä ja neuvottelukunnissa. FRF tekee aloitteita, antaa lausuntoja ja osallistuu erilaisiin kuulemistilaisuuksiin lainsäädännön uudistamista koskevissa kysymyksissä ja Suomen ratifioimien kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa koskevassa seurannassa.

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Mäkelänkatu 58-60 A 00510 HELSINKI INTERNET Fintiko Romano Forum, ry Mäkelänkatu 58-60 A, 00510 Helsinki www.romanifoorumi.fi 1. Yleistä Suomen Romanifoorumi on perustettu vuonna

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Fintiko Romano Forum Opastinsilta 3, 00520 HKI. www.romanifoorumi.fi

Fintiko Romano Forum Opastinsilta 3, 00520 HKI. www.romanifoorumi.fi Fintiko Romano Forum Opastinsilta 3, 00520 HKI www.romanifoorumi.fi 1. Yleistä Suomen Romanifoorumi on perustettu vuonna 2007 palvelemaan ja toimimaan hyvin laajaalaisesti Suomen romaniväestön hyväksi.

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2009 SUOMEN ROMANIFOORUMI FINTIKO ROMANOFORUM M Ä K E L Ä N K A T U 5 8-6 0 A 0 0 5 1 0 H E L S I N K I

VUOSIKERTOMUS 2009 SUOMEN ROMANIFOORUMI FINTIKO ROMANOFORUM M Ä K E L Ä N K A T U 5 8-6 0 A 0 0 5 1 0 H E L S I N K I VUOSIKERTOMUS 2009 SUOMEN ROMANIFOORUMI FINTIKO ROMANOFORUM M Ä K E L Ä N K A T U 5 8-6 0 A 0 0 5 1 0 H E L S I N K I FINTIKO ROMANO FORUM -VUOSIKERTOMUS 2009 1.Yleistä Vuosti 2009 oli Fintiko Romano Forum

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI

BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI BACK TO BASICS 1 JOS SYDÄN VIELÄ SYKKII MATTI FORSBERG, JÄRJESTÖKONSULTTI Ohjelma Esittelyt ja koulutuksen tavoitteet Miksi yhdistyksesi on olemassa ja mitä se tekee? Tauko Mikä ihmeen missio, visio ja

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Missio, visio, arvot ja strategia. Hallituksen kehittämispäivä

Missio, visio, arvot ja strategia. Hallituksen kehittämispäivä Missio, visio, arvot ja strategia Hallituksen kehittämispäivä 16.6.2012 MISSIO = OLEMASSAOLON PERUSTARKOITUS/ OIKEUTUS Säännöt 2 Liiton tarkoituksena on edistää ja valvoa Suomen lain mukaisten perusoikeuksien

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Mikä on Jämy? Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke edistää ja koordinoi maakunnassa

Lisätiedot

Pedagoginen mentorointi (4 op)

Pedagoginen mentorointi (4 op) Pedagoginen mentorointi (4 op) 2012 Esittelyt ja alkutunnelmia Kuka olen, mistä ja millaisesta opistosta tulen ja mitä siellä teen työkseni? Tuntemukset tällä hetkellä/odotukset tälle koulutukselle? Miten

Lisätiedot

Nurmeksen järjestöilta

Nurmeksen järjestöilta Nurmeksen järjestöilta 4.9.2018 Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys JANE on yhdistysten ääni Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE tiivistää alueen yhdistyksien osaamisen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Strasbourg 2013 2013

MATKARAPORTTI Strasbourg 2013 2013 MATKARAPORTTI Strasbourg 2013 2013 FINTIKO ROMANO FORUM RY. MATKARAPORTTI ERTF PLENARY ASSEMBLY RANSKA, STRASBOURG 4.-.7.9.2013 SUOMEN ROMANIFOORUMI MÄKELÄNKATU 58-60 A 00510 HELSINKI FINTIKO ROMANO FORUM

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Pohjois-Suomen A-killat

Pohjois-Suomen A-killat Pohjois-Suomen A-killat 1. Jokilaaksojen A-kilta ry 2. Kajaanin A-kilta ry 3. Kemin A-kilta ry 4. Keskipisteen A-kilta ry 5. Koillis-Lapin A-kilta ry 6. Oulun A-kilta ry 7. Pohjois-Lapin A-kilta ry 8.

Lisätiedot

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Miksi Etelä-Karjalaan tarvitaan yhdistysten yhteistyöyhdistys? Yhteistyö yhdistysten välillä vahvistuu ja osaamista voidaan jakaa puolin ja toisin Rahoituksen ja sponsoreiden

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen

Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa. Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Osaamismerkit vapaaehtoistoiminnassa Lotta Pakanen ja Minna Pesonen Opintokeskus Sivis Valtakunnallinen vapaan sivistystyön oppilaitos. Toteuttaa, tutkii, kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta.

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Tarja Bergström, hankepäällikkö Verkostotapaaminen 16.11.2018 - Koordinaation tehtävänä on luoda edellytyksiä ohjelman verkottumiselle ja vuorovaikutukselle,

Lisätiedot

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo

Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 9.9.2015 Mikkeli Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät Satu Blomerus Susanna Rajala Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteuudistus Varhaiskasvatus (OPH 1.8.2015

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen

SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo. 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen SUOMEN PAKOLAISAPU Järjestöhautomo 1.11.2011 PIETARSAARI Järjestökonsultti Tiina Mäkinen Taustaa Suomen Pakolaisavusta Järjestö perustettiin vuonna 1965 uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu

Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu JANE TYÖSKENTELY Konkreettiset toimet Vastuut Aikataulu Järjestöasiain neuvottelukunta TVK + JANE: JANEn kokoukset Tutustumisvierailut kokousten yhteydessä Kokouksissa yhteistä työskentelyä JANEn työvaliokunta

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula Järjestöt 2.0 -hanke Järjestöt maakuntauudistuksessa 21.6.2017 toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys: painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa

Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Kansalaistoiminnan rooli tulevaisuuden Suomessa Normeja purkaen ja yhteistyötä lisäten kohti parempaa Anne Kalmari Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukirenkaan puheenjohtaja Helsingissä 27.10.2016 Vapaaehtoistyön

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke

Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke 10.4.2015 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & Avanti-hanke AVANTIBOOK Nro 6 Seinäjoen kaupungin Työllisyyspalvelut & AVANTI-HANKE Työllisyyden kuntakokeiluhanke Kaupungin Työllisyyspalvelut Seinäjoki

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

FIG Working Week Suomessa 2017

FIG Working Week Suomessa 2017 FIG Working Week Suomessa 2017 FIG MIL - MAKLI FIG Working Week 2017 Sisältö FIG:n esittely WW2017 järjestäjäorganisaatiot MIL ja MAKLI FIG Working Week konsepti Suomen Working Weekin esittely Mikä FIG

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI suunnittelija Henry Lindgren

Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI suunnittelija Henry Lindgren Pohjois-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan TOIMINTASUUNNITELMA TOIMIKAUDEKSI 2017 1.1.2017 suunnittelija Henry Lindgren Aluehallintovirasto 2017 1 2 (11) Alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan

Lisätiedot

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Herättäjä-Yhdistys Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Hyväksytty päätoimikunnassa 11.12.2010 Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 Herättäjä-Yhdistyksen ja sen paikallisosastojen toimintaa säätelevät

Lisätiedot

Pesäpuu ry. Historiaa:

Pesäpuu ry. Historiaa: Pesäpuu ry Pesäpuu ry on perustettu vuonna 1998, joka ylläpitää valtakunnallista lastensuojelun erityisosaamisen keskusta. Toimintaamme tukee Raha-automaattiyhdistys ja toimintamme on yleishyödyllistä.

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

TRUST hankeen OHRY II

TRUST hankeen OHRY II TRUST hankeen OHRY II 26.9.2016 1. Esityslista: 1. Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen 2. TRUST -hankkeen kevätkauden tulokset 3. Koulutuspakettien esittely 4. Monik ry:n puheenvuoro 5. TRUST

Lisätiedot

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä

Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 1 2 Tässä alueellisen toiminnan aluejakoa sekä henkilöitä työn takana. Varmasti monet olette jo tehneetkin paljon yhteistyötä 3 Terveys ry siirtää toimintansa uudelle Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle Yhdessä

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea

Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Yhdistyksen toiminnasta vireyttä, virtaa ja vertaistukea Mikkelin seudun Omaishoitajat ja Läheiset Maarit Väisänen OMAISHOITO MIKKELISSÄ Valtakunnallisiin arvioihin perustuen Mikkelissä on n. 3000 omaishoitajaa,

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona Merja Kaija, projektipäällikkö ja kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry / Kehittyvät Kylät hanke Ensin idea, sitten mistä tukea! Säätiöiden

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti

Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti Maataloustuottajayhdistysten Neuvottelupäivät, Vuokatti 13.-14.2.2018 Matti Tyhtilä Edunvalvonnassa ajankohtaista Laki eläinten hyvinvoinnista (28.2.2018 mennessä) Maakuntavaalit 8/2018 Ehdokasasettelu

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

FINTIKO ROMANO FORUM RY. - SUOMEN ROMANIFOORUMI LIITON VUOSIKERTOMUS I. Toiminta-ajatus

FINTIKO ROMANO FORUM RY. - SUOMEN ROMANIFOORUMI LIITON VUOSIKERTOMUS I. Toiminta-ajatus FINTIKO ROMANO FORUM RY. - SUOMEN ROMANIFOORUMI LIITON VUOSIKERTOMUS 2010 I. Toiminta-ajatus Fintiko Romano Forum ry. Suomen Romanifoorumi (myöhemmin Suomen Romanifoorumi tai FRF) on romanijärjestöjen

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Taustaa Pohjois-Karjalan järjestötoiminnasta. Pohjois-Karjalassa on 3723 rekisteröityä yhdistystä (PRH 8/2018)

Taustaa Pohjois-Karjalan järjestötoiminnasta. Pohjois-Karjalassa on 3723 rekisteröityä yhdistystä (PRH 8/2018) 2018 Taustaa Pohjois-Karjalan järjestötoiminnasta Pohjois-Karjalassa on 3723 rekisteröityä yhdistystä (PRH 8/2018) JANE on yhdistysten ääni Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta JANE tiivistää

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet

Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Pääteemana toimintalinja 5 eli sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahaston rahoitusmahdollisuudet Euroopan

Lisätiedot

MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011

MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011 MITÄ NYT PITÄISI TEHDÄ? FT AARO HARJU YTT JORMA NIEMELÄ SELVITYSHENKILÖIDEN RAPORTTI 2011 TOIMEKSIANNON TAUSTA Valtioneuvoston periaatepäätös 4.2.2010 demokratian edistämisestä Taustalla mm. kansalaisyhteiskuntapolitiikan

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Järjestöneuvottelukuntien hyviä käytäntöjä muualta Suomesta Kansalaisjärjestöilta Ylivieskassa

Järjestöneuvottelukuntien hyviä käytäntöjä muualta Suomesta Kansalaisjärjestöilta Ylivieskassa Järjestöneuvottelukuntien hyviä käytäntöjä muualta Suomesta Kansalaisjärjestöilta Ylivieskassa 2.10.2013 Marjo Riitta Tervonen, Pohjois-Suomen erityisasiantuntija SOSTE Suomen sosiaali ja terveys Perustettu

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät Itä-Suomen yliopistossa

Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät Itä-Suomen yliopistossa Kooste palautteesta / sisäiseen käyttöön (https://www.oppi.uku.fi/lotta/?id=883d3ee4ba358464415f4dec18a055f4) Opintoasiain- ja Peda-forum -päivät 23.-24.8.2011 Itä-Suomen yliopistossa Vastaajan tiedot

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013

Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön suuntaviivoja Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Jaana Fedotoff Seinäjoki 3.10.2013 Mikä on keskeistä, mihin pyritään? Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden

Lisätiedot

Toimintakeskus Mielenmaja on Mikkelin kaupungin psykososiaalisten palveluiden yksikkö, joka tukee mielenterveyskuntoutujien

Toimintakeskus Mielenmaja on Mikkelin kaupungin psykososiaalisten palveluiden yksikkö, joka tukee mielenterveyskuntoutujien Toimintakeskus Mielenmaja on Mikkelin kaupungin psykososiaalisten palveluiden yksikkö, joka tukee mielenterveyskuntoutujien kuntoutumista ja arjessa selviämistä, järjestäen erimuotoista päivätoimintaa

Lisätiedot

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI! JÄRJESTÖ 2.0 Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Jokaisessa maakunnassa Järjestö 2.0 hanke Yhteistyön kehittäminen ja yhteistyömallien rakentaminen järjestöjen ja maakunnan

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli

Lisätiedot

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma

Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA

OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPISKELU HUMANISTISESSA AMMATTIKORKEAKOULUSSA Humak pidättää oikeuden muutoksiin HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU 1 MIKÄ ON HUMAK? Humak on valtakunnallinen verkostoammattikorkeakoulu Humanistisen ja kasvatusalan

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Oulun kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2016 Maahanmuuttajaneuvosto

Oulun kaupunki PÖYTÄKIRJA 7/2016 Maahanmuuttajaneuvosto Aika Maanantai 19.12 klo 12:18 16:50 Paikka Villa Victor, Torikatu 23 Kokouksen osanottajat Fischer Erwin, puh.joht. Suorsa Angela, varapuh.joht. Dolinšek Saša El Hassane Kazza Györgyne Szanto Bernadett

Lisätiedot