Liite 5. PÄÄSI KIVI Etenemme historiassa Suomen kohtalon vuosiin: toisen maailmansodan ja jatkosodan aikaan vuosina Kekkonen koki ajan

Transkriptio

1 Liite 5. PÄÄSI KIVI Etenemme historiassa Suomen kohtalon vuosiin: toisen maailmansodan ja jatkosodan aikaan vuosina Kekkonen koki ajan synkkänä, ja purki ahdistustaan runoihinsa. Suurin osa niistä on raskasmielistä, henkisen paineen aiheuttamaa filosofista paatosta, mutta löytyy myös muutama käytännön politiikkaa käsittelevä riimitys. Valotan ensin hieman Kekkosen asemaa sodan aikana lainaten jälleen Wikipediaa: Talvisodan hallitukseen Urho Kekkosta ei otettu. Hän vastusti Moskovan rauhantekoa eduskunnassa maaliskuussa 1940 ja oli sodan jatkamisen kannalla. Toisen maailmansodan aikana hän toimi Siirtoväen Huollon Keskuksen johtajana Valtiovarainministeri Väinö Tannerin aloitteesta perustetussa tehtävässä Kekkonen palveli valtiovarainministeriön virastovaltuutettuna Tällöin hänen työmaataan oli valtionhallinnon järkeistäminen. Vuoden 1942 alussa Kekkonen ryhtyi kirjoittamaan Suomen Kuvalehteen nimimerkillä Pekka Peitsi. Hänen kirjoituksensa olivat katsauksia ulkopolitiikkaan ja sotivan maailman tapahtumiin. Keskeistä käännekohtaa Kekkosen ajattelussa merkitsi myöhäissyksy 1942: siitä lähtien hän etsiytyi kohti niin sanottua rauhanoppositiota. Rauhanopposition toiminta sai alkunsa tammikuussa 1943 ruotsalaisen Nyliberala studentförbundetin jäsenten keskuudessa. Oppositio halusi että Suomen hallitus aloittaisi rauhanneuvottelut Neuvostoliiton kanssa ja irtautuisi sodasta jo ennen syksyä Opposition edustajat harkitsivat jopa varjohallituksen perustamista Lontooseen ja Tukholman käyttämistä tällöin väliasemana. Rauhanoppositio suunnitteli toteuttavansa rauhanneuvottelut Paasikiven avulla. J.K. Paasikivi oli neuvotellut rauhasta Moskovassa talvisodan aikana ja toiminut Moskovassa myös välirauhan aikana erikoislähettiläänä. Paasikivi oli jämäkkä Suomen etujen puolustaja, jota Kremlkin kuunteli ja kunnioitti. Kekkonen hakeutui Paasikiven kanssa luottamuksellisiin väleihin tehtävänään pestata tämä neuvottelemaan nopeasta irtautumisesta sodasta. Tämänkertainen riimipari käsittelee juuri Kekkosen salaisia neuvotteluja Paasikiven kanssa. Kekkonen oli saanut kontaktin Paasikiveen, ja keskustelut olivat edenneet myönteisesti. Tieto piti saada Lontooseen rauhanopposition päämiehille, mutta maassa vallitsi sotasensuuri. Kekkonen kirjoitti kirjeen Lontooseen aiheenaan mukamas kansanrunouden tutkimus. Monen muun ennestään tunnetun kansallisrunomme joukkoon hän hivutti omat riiminsäkin.

2 Ennen kirjeen lähettämistä Kekkonen oli huolimaton: hän viimeisteli riimejään työpaikallaan, Siirtoväen Huollon Keskuksessa. Keskeneräiset riimit katosivat kuitenkin hänen työpöydältään, ja Kekkonen pelkäsi niiden joutuneen vakoilijoiden käsiin - joko saksalaisten tai venäläisten. Riimit olivat tietysti ulkopoliittisesti erittäin tulenarkoja, ja Kekkonen saattoi vain toivoa, että tiedustelupalvelut eivät saisi tolkkua keskeneräisestä lätinästä. Muussa tapauksessa maan kohtalon suunta saattoi kääntyä ja sota pitkittyä entisestään. Kävikö juuri niin - emme tiedä. Tämä asia sotahistorioitsijoiden tuleekin tutkia tarkemmin. Ensin esittelen kadonneen, keskeneräisen runon: Pääsi kivi, jyrisee, ei ääriäkään, jylisee. Idan kasken käristää, itkee nainen, nyyhkien nyrkkiin. Jätkä känsän kärsii. Hänkin: Uuden kärtän kasken. Keskel tulen leimuu honka kuin häkäristiä havitellen. Kekkosen vanhan miehen muistelmat tapauksesta ovat lohduttomat; hän syyttää itseään huolimattomuudesta ja mahdollisesta sodan pitkittämisestä. Kekkonen pohtii, kuinka monta miestä menetettiinkään tämän yhden ainoan runon takia. Poikkeuksellisesti en käsittele tätä hahmotelman asteelle jäänyttä runoa, sillä se on liian moniselitteinen. Selitystä pitäisi peilata myös sen mukaan, varastiko runot Saksan vai Neuvostoliiton tiedustelupalvelu, vai oliko runoraakile kenties mennyt vain siivoojan mukana roskiin. Sen sijaan valmiin, Lontooseen lähetetyn runon, analysoin vajavaisten tietojeni varassa. PÄÄSI KIVI Pääsi kivi, / Paasikivi jyrisee. / jyrisee: Idan kasken kesken käristää. / Idän käsken kesken karistaa. Ei ääriäkään, / Ei aariakaan! jylisee. / jylisee. Älliinsä tukien / Alliinsa tukien itkee nainen. / itkee: Näin en Uudet mietteet esiin: / Uudet mietteet esiin. Pääsi / Paasikivi: kivistä linjaa / Stalin jää, kasken, uuden miehen! / käsken uuden miehen

3 Mölö tövin miettii: / - Molotovin! Päätöksel selkeel jatkan! / Miettii paatoksel selkeel jätkän: Känsän kärsin! / Kansan karsin. Hänkin: Uuden kärtän kasken! / Hankin uuden kartan. Paistajaiset keskelle tulen. / Käsken päistä jäiset keskelle tulen! Leimuu honka. / Leimuu hönkä! Häkä, ristimme, / Hakaristimme hengen riistää. / hengen riistaa. Vältä! / Valta Väärin älkää liekin / vaarin alkaa. hehkuun jääkö! / Liekin hehkuun jaako? Lasna kärsiikö viel enempi? / Läsnä karsiiko viel enempi? Kekkosen runotyyli kehittyi ajan myötä, kuten tästäkin runosta on nähtävissä. Tämänkertainen runomme on tyylipuhdas salaviesti, toisin kuin esim. Etsi vain toista urkkijaa -runo. Vasemman puoliskon aihe ja käsittelytapa eivät liity millään tavalla oikean puoleisen runon varsinaiseen salaviestiin. Toisin kuin aiemmin runoja ei olekaan mielekästä tulkita rinnan, vaan erikseen. Nähdäkseni runojen keskinäistä vuoropuhelua ja antoisaa ristivalotusta ei tällä kertaa kerta kaikkiaan ole. Siihen Kekkonen on tietysti pyrkinytkin ja onnistunut tavoitteessaan siis erinomaisesti. Vasen puolisko on päässyt sotasensuurin läpi verrattoman helposti, sillä tyyliltään ja aihepiiriltään se on vanhahtava. Runo käsittelee Ida-nimisen naisen epäonnista kaskenpolttoa. Tapahtumiltaan ja tunnelmiltaan runo on rinnastettavissa Saarijärven Paavoon. Onnettomuudet ja kärsimykset seuraavat toisiaan, kuten tuohon epävarmaan maailmanaikaan todellisuudessa usein tapahtuikin. Ensimmäinen kaskenpoltto epäonnistuu suuren kiven päästyä irti ja tuhottua työmaan. Ilmeisen mäkisestä maastosta voimme päätellä, että tapahtumapaikkana on syrjäisen Vaara- Suomen saloseutu. Ida itkee, mutta itkunsakin keskellä hän tukee kuvainnollisesti älliinsä

4 eli älyynsä - konkreettisemmin ehkä siis päähänsä. Vallitsevat tunteet käyvät selväksi, mutta runossa ei jäädä surkuttelemaan: ällinsä tuella Ida keksii uudet mietteet. Pääsi Ida virkkaa hetken päästä. Tarkoittaako hän kiveä joka pääsi irti, vai apulaisensa (kenties loukkaantunutta, verta vuotavaa) päätä? Niin tai näin, tuo yksi ainoa sana herättää moninaiset mielikuvamme ja tunteemme, kuten hyvän runon kuuluukin tehdä. Hetkellisen herpaantumisen jälkeen Idalla on kuitenkin jo toimintasuunnitelma valmiina: Kivistä linjaa kasken, uuden miehen! Mikä positiivisen ajattelun mestarinäyte! Kasken tuhonneista kivistä Ida keksii itselleen hetkessä uuden kaskensa rajapyykit. Myös apulaisena olevan miehen (renki?) tulee ottaa linjaa kivistä: tuon uuden miehen pitäisi olla kova kuin kivi. Mölö tövin miettii antaa kaskenpoltossa apurina raatavasta miehestä vallinneen kansallisromantiikan mukaisen kuvan suomalaisesta perusmiehestä. Kekkonen on käyttänyt miehestä harvinaista, kuvailevaa murresanaa Mölö, joka tarkoittaa tyhmän ynseää, jurottavaa henkilöä. Tövi lienee Kekkosen itse keksimä sana, mikä lauseyhteydessään ei jätä tulkinnan varaa (tovi eli pieni hetki). Sanojensa valinnalla runoilija onnistuu loihtimaan taianomaisen, menneen maailman tunnelman runoonsa, eikä runo siksi herättänytkään sotasensuurissa mitään epäilyjä. Mies ottaa Idan neuvoista vaarin: hän päättää jatkaa urakkaa polttamalla uuden kasken. Perisuomalaisella sisulla mies kärsii känsänsäkin - tosin tämän mainitsemalla (siis valittamalla) hän himmentää hieman sankaruuttaan. Joka tapauksessa runossa on taitavasti muutamalla sanalla maalailtu suomalaisen miehen sielunmaisema: mies ei juuri puhu eikä pussaa, mutta naisensa eteen hän on valmis raatamaan. Runoa voidaankin pitää suomalaisen sisun ylistyksenä, vaikkei koko sanaa edes mainita runossa. Tuumasta toimeen: uusi kasken poltto on aloitettu, ja nyt lienee lounaan aika. Tuli on tietysti valmiina ja voidaan ryhtyä valmistelemaan ateriaa. Paistajaiset loihtii mielikuvan, että kyseessä voisivat olla suuremmatkin pidot. Tuntien tuon ajan niukat olot, kyseessä lienee kuitenkin vain nauriiden kypsentäminen maakuopassa. Lisukkeiksi voisi kuvitella enintään riistaksi saatua jänistä tai metsälintua. Tunnelmaa aterialle eivät luo kynttilät, vaan tulessa leimuava honka. Ateria saa traagisen lopun. Syöminkien on täytynyt tapahtua melko suljetussa tilassa, sillä muuten häkä, tappava kaasu, ei olisi riistänyt henkiä. Pohjoisten kansojen rististä eli painolastista kärsittiin siis ennen uusavuttomien sukupolveakin.

5 Ensimmäinen runo on loppumassa käytännölliseen opetukseen: Liekin hehkuun ei saa jäädä väärin. Kekkonen soveltaa hienosti vanhaa sananlaskua Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Opettavainen kaskenpoltto-runo päättyy upeaan filosofiseen pohdiskeluun elämän mielekkyydestä. Onhan elämä koettelemuksia ja kärsimyksiä täynnä, kohdusta hautaan. Näennäisestä synkkyydestään huolimatta itselleni jää runon viimeisestä kysymyksestä positiivinen ja toiveikas tunnelma. Onhan elämällä (lauseen mukaan) annettavanaan vähemmän kärsimystä sen edetessä pitemmälle. Näin ollen onnellisuuden määrä kasvaisi ikääntyessämme. Tämä sillä ehdolla, että vastaamme myöntävästi esitettyyn kysymykseen Lasna kärsiikö viel enempi? *** Tulkittavassa osiossa Paasikivi esittää ensin vahvan kantansa jyrisemällä : Idän käsken kesken karistaa. Ei aariakaan! Ilmeisesti Juho Kustin mielestä sota olisi jätettävä heti kesken, joten hän on valmiiksi samoilla linjoilla rauhanopposition kanssa. Ei aariakaan! jää tarkoitukseltaan hieman epäselväksi, ollen kuitenkin tyypillistä Paasikivimäistä ärähtelyä. Maasta, sen määräalasta on tietysti kyse. Mutta jyliseekö Juho Kusti sotajohdollemme (ei enää metriäkään eteenpäin Suur-Suomi harharetkellä), vai jyriseekö hän jo rauhan neuvottelujen tavoitettaan (saavutetuista asemista ja alueista Suomi ei luovu)? Asia oli varmasti kristallin kirkas kirjeen vastaanottajalle, mutta ei avaudu jälkipolville. Miehekkään aloituksensa jälkeen Paasikivi kuitenkin romahtaa henkisesti: hän jopa itkee ja hakee (henkistä) tukea vaimostaan, Alli Paasikivestä. Allin avulla Juho kokoaa itsensä, ja Paasikiviltä löytyy saman tien realistinen strategia ja taktiikka suunnitelman toteuttamiseksi: Neuvottelut on käytävä Molotovin, eikä Stalinin kanssa! Tämän jälkeen Juho Kusti paatoksel selkeel jätkän toteaa, että ilman valtavia uhrauksia rauhaa ei ole neuvoteltavissa. Kansan karsin ja Hankin uuden kartan ilmaisevat vanhan miehen realismin: Suomi joutuu altavastaajana alueluovutuksiin, joiden mukana menetetään myös asujaimistoa. Suomen rajat on tosiasioiden ja pakon edessä piirrettävä siis uusiksi. Tällä kertaa kynää kuluisi vain vähemmän kuin alkuperäissuunnitelmissa, jossa Suomi olisi ulottunut Uralille asti. Sekä Paasikivi että Kekkonen tiesivät, että NL:n vaatimukset eivät jäisi tähän - myös sotasyyllisiä tulisi rangaista. Paasikivi vaikuttaa tässä asiassa jopa aloitteelliselta. Innostuksessaan hän ampuu kuitenkin yli saatuaan taakseen merkittäviä poliittisia tahoja. Käsken päistä jäiset keskelle tulen uhkuu Juho kostoa kylmäpäiselle (päistä jäiset) armeijan johdolle. Vertauskuvallinen keskelle tulen tarkoittanee sotasyyllisten tutkintaa ja

6 rangaistusten toimeenpanemista. Paasikivi on vakuuttunut, että syyllisten perustelut eivät kestäisi tulikoetta (totuus ei pala tulessakaan). Leimuu hönkä Paasikiven suuhun pantuna metaforana on ylevä, ja se kuvastaakin hienosti sotaa ja sen jälkipyykkiä. Itse ymmärrän sen näin: sotasyyllisten suustaan päästelemä hönkä (valheet ja selittelyt) leimahtavat liekkeihin (leimuu). Puheen huuru ei siis kestä tulta, jolloin kyseessä on vale. Hakaristimme hengen riistaa on moniselitteisyytensä vuoksi hankalasti tulkittavissa. Paasikivi tarkoittanee, että suomalainen natsi-ideologia on kärsinyt lopullisen tuhonsa. Hengen riistaa viitannee jo tuolloin havaittuun suomalaisen arvomaailman köyhyyteen. Kovin helposti oli lähdetty seuraamaan Saksan viitoittamaa uutta ajattelumallia (olimme hengen riistaa), mutta yhtä helposti voisimme luopua tuhoisaksi osoittautuneesta muotiilmiöstä. Nyt puolestaan hakaristi olisi hengen riistaa eli ideologisen harharetken jälkeen paluu luterilaiseen arvomaailmaan olisi edessä. Konkreettisesti se tapahtuisi tuomitsemalla sotasyylliset ja näiden edustama ajattelutapa. Paasikiven monologin jälkeen seuraa Kekkosen arvio kuulemastaan. Nostetaanko Paasikivi (vaari) valtaan? Kekkonen pelkää Paasikiven yli lyövää innostusta. Liekin hehku vertautuu samankaltaisiin sanontoihin kynttilä lepattaa, jollain sytytti tai bensaa liekkeihin. Ajattelun liekin hehkuessa käydään kuitenkin vaarallisilla ylikierroksilla. Uskaltaisiko Paasikiveä sittenkään nostaa rauhanneuvottelujen ja maan johtoon? Voiko Juho Kustille myöntää valtuudet ilmenneiden huolestuttavien seikkojen valossa? Jaako? -termi on tuttu eduskunnan äänestyksistä (jaa/ei). Kekkonen kysyykin siis muiden mielipidettä. Lontoon kirjeen viimeinen lause on huolestunut: Kun ja jos Paasikivi lähtee mukaan (läsnä) johtamaan salaliittoa, menisikö hän jopa liian pitkälle? Karsisiko hän väkeä enemmän kuin rauhanoppositio piti tarpeellisena? Karsiminen tässä yhteydessä tarkoittaa tietysti sotasyyllisten tuomitsemista (kuolemantuomioon). *** Olemme käsitelleet Kekkosen elämän useita traagisia tapahtumia. Melkein jokaista runoaan UKK on joutunut katumaan, mikä antaa väärän ja yksipuolisen kuvan kirjasta. Punainen kirja sisältää kuitenkin enemmän riimejä Kekkosen voitoista ja juhlasta. Punainen kirja on myös täynnä hienoa filosofiaa ja kulttuuripolitiikkaa. Aikalaispoliitikkojaan UKK runnoo runoissaan armottomalla tarkkanäköisyydellä ja satiirilla. Seuraava aiheemme on kevyempi: Kekkosen lastenkutsut. - Oraakkeli

7 Kolumnin seuraukset: HS:n toimitus huokaisi helpotuksesta Oraakkelin kolumnin saapuessa julkaistavaksi sovitusti - vaikuttihan siltä, että Punainen kirja oli kuitenkin olemassa huolimatta edellisen kolumnin aiheuttamasta käänteestä. Kolumni julkaistiin, mutta tällä kertaa asiantuntijat teilasivat sen suoralta kädeltä: rauhanoppositio ei ollut koskaan ehtinyt majoittua Lontooseen, vaikka se oli ollut suunnitelmissa. Tämä kiistaton tosiasia asetti Oraakkelin tulkinnan outoon valoon, ja luottamus Punaisen kirjan olemassaoloon romahti kansankin keskuudessa muun median mellastaessa ivakirjoituksin HS:n kustannuksella.