kesälomamatka 2009 Ristiin rastiin Baltiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kesälomamatka 2009 Ristiin rastiin Baltiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa"

Transkriptio

1 kesälomamatka 2009 Ristiin rastiin Baltiassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa

2 Kuvat: iphone Matkan tavoitteena oli saada Andylle Latvian ja Baltian muotovaliotittelit sekä Kaisalle Tanskan ja pohjoismaiden muotovaliotittelit. Oman pikku lisämausteensa matkalle antoi Kaisan pari viikkoa ennen lähtöä alkanut totaalinen karvanlähtö...

3 Villinä ja vapaana maailmalla Matkan kestoksi oli ajateltu noin kaksi viikkoa, ja koirat oli ilmoitettu Rezekneen Latviaan sekä Tanskan erikoisnäyttelyyn. Muutoin aikataulut olivat täysin vapaat, alustavan suunnitelman mukaan kävisimme muutamissa gööttikenneleissä tapaamassa sukulaiskoiria ja hyvällä onnella saisimme niistä muutaman valokuvankin! Matkasuunnitelma onnistui todella hyvin, kilometrejä kertyi yhteensä noin 4500, joten sai siinä hetkosen istua ratin takana, mutta koska majapaikat olivat sopivien ajomatkojen päässä toisistaan ja väliin mahtui useamman päivän seisakki samassa paikassa, ei se pahemmin haitannut. Mukavan kontrastin ja ajattelemisen aihetta antoi Baltian maaseudun vaatimattomuus sekä Ruotsin, Tanskan ja Hollannin ilmiselvä vauraus.

4 Reitti Tällainen siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Gööttikenneleistä käytyä tulivat Tridents, Pihlspetsenst, Stenrikas, Sänningegårdens, Z-ti ja Longrove. Lisäksi vierailin muutaman sukulaiskoiran luona. Kiitokset kaikille vieraanvaraisuudesta!

5 3

6 4

7

8 6 Ensimmäinen näyttelypaikka Rezekne sijaitsee lähellä Venäjän rajaa ja alueella tuntuukin olevan voimakkaat, vuosisataiset yhteydet siihen suuntaan. Alueella näkyi voimakkaan rakentamisen jäljet, mutta vielä on paljon tehtävää. Koiranäyttelypaikka ja -systeemit sen sijaan eivät suurestikaan eronneet meikäläisistä! Jopa palkinnot olivat loistavia.

9 7

10 8

11 Rezekne, Latvia Niin surkeaa mökkiä ei Latviasta löytynytkään, etteikö katolla tai seinällä olisi komeillut satelliittiantenni tai kaksi! Myös autokalusto oli melko hyvää. Tulikin mieleeni, että tärkeät asiat ensin kuntoon Rezekne 9

12 10

13 Riikasta Rezekneen johtava tie oli paikoitellen todella huonossa kunnossa, mutta välillä oli EU-rahalla rakennettua, aivan uutta asfalttitietä. Paikalliset valittivat, että sillä ei ole hyvä ajaa koska ei tunne tietä auton alla :-) - ihmettelinkin, miksi siellä ajettiin niin hiljaa kun muualla maan tapa tuntui olevan hyvinkin aggressiivinen ajotapa.

14 12

15 13 Latvia

16 14 Latvian pääkaupunki Riika on valtava suurkaupunki, jossa kohtaavat keskieurooppalainen hansakaupunkimaisuus sekä ultramoderni city. Sulassa sovussa näiden kanssa ovat kaatumaisillaan olevat hökkelit... Laivalla Riikasta pääsee kätevästi Tukholmaan - suosittelen!

17

18 16

19 Riikassa on muutamia huippumodernej a pilvenpiirtäjiä sekä ostoskeskuksia, jotka kilpailevat minkä tahansa metropolin vastaavien kanssa! IMG_

20 18

21 Laivamatka Riikasta Tukholmaan alkaa kaupungin keskustasta ja jokea pitkin matkataan tunnin verran ennen kuin päästään avomerelle. Se alkaakin sitten samantien, minkäänlaista saaristoa ei Riikan edustalla ole. Satama-alue on todella laaja. 19

22 20

23 21

24 22

25

26 24 Pihlspetsens-kennelistä löytyi sitten Andyn äiti Tina, sisko Aminah sekä vähän matkan päästä velipoika Abbe. Toinen veli Acko asui muutaman kymmenen kilometrin päässä Oskarshamissa.

27 25

28 26

29 Kronoberg, Ruotsi Stenrikasissa kukki taas joka puolella - niin sisällä kuin ulkonakin! Miten toiset saavatkin pihansa pidettyä niin hienossa kunnossa, ei voi kuin ihmetellä. Nurmikoltakaan ei löytynyt ainoatakaan rikkaruohoa! Kronoberg 27

30 28

31 Eva-Majn, Vivin ja Kallen hoivista löytyi tällä erää 15 aikuista gööttiä sekä 6 pentua. Siinä kävikin aikamoinen vilske kun kaikki nämä tallustelivat kartanolla sulassa sovussa!

32 30

33 31 Eva-Maj ja koirat palaavat metsälenkiltä

34 32 Bessien äiti Lundbydalens Amanda on nyt 12-vuotias arvokas rouva. Sterilisaation jälkeen myös Amandalla on ollut vaikeuksia säilyttää nuoruusvuosien paino ja missimitat. Amanda on kuitenkin edelleen ryhdikäs ja hyvän näköinen!

35

36 34

37 Amandan poika Alrik on varsinainen pelle, ja painoongelmat vaivaavat vähän sitäkin. Tyyppi ja rakenne ovat hyvin samanlaiset kuin äidilläänkin. Stenrikas Alrik Af Dallas 35

38 36

39 Vasemmalla Bessien sisko Betagande Bella isossa kuvassa sekä pienemmässä Heddan äiti Cvängiga Cvea. Yläpuolella Stenrikas Enastoende Erik. 37

40 38

41 39

42 40

43

44 42 Sukulaisuus näkyi kyllä monen koiran kasvoilta, esimerkiksi yläpuolella oleva Goa Greta muistuttaa ilmeeltään ja olemukseltaan kovasti paljon Kaisaa. Ylhäällä Stenrikas Karska Knutte, sen alla S Juvliga Jennie, oikealla sivulla vasemmalla S Klämmiga Kickie ja oikealla S Livfulla Lilla Liv, joka syntyessään painoi vain 120 g.

45 43

46 44

47 _OIK4320 Vasemmalla nuori uros Luriga Levi Linus, alla Longrove Liberty Bell 13 v, sekä S Incredible Isa-Bella. Oikealla Heddan sisko S Harmoniska Heylsa, jotka kaikki asuvat Hollannissa Robert ja Mariette Fisherin luona. _OIK

48 46

49 Matka jatkui Sänningegårdesin kautta kohti Tanskaa. Sänningegårdens -koirista en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia lainkaan kun sääkään ei suosinut. Ruotsin ja Tanskan välinen sekä Jyllannin ja Fyn -saarten välinen silta olivat mykistyttäviä kokemuksia!

50 48

51 49 _OIK4410

52 50 Tanskassa tapasimme Heddan tyttären Jaxonville Polly Pitsimissin, sekä muutamia Tanskalaisia gööttejä. Niitä ei Tanskassa ole kaikenkaikkiaankaan kuin vähän toista sataa. Polly oli kyllä niin äitinsä näköinen sekin kuin vain olla voi!

53

54 52

55 Kuvissa leikkivät koirat ovat Tanskalaisen Z-ti -kennelin koiria. Fuglebjerg 53

56 54

57 Z-ti -göötit vauhdissa 55

58 56

59 57

60 58

61

62 60 Nygorgin kaupunki Fyn-saaren pohjoisrannalla oli kauniin maaseudun ympäröimä ja tyyliltään vähän saman tyyppinen kuin pohjois-saksan pienet kaupungit.

63 61

64 62

65 _OIK4590 Z-ti kennelin kantanarttu, sen tytär ja tyttärentytär, jonka isä on Fennican Lännen Lokarin poika Skogsbygdens Hjärter Ess. _OIK

66 64

67 Kuvat: iphone Kuvien laatu on puhelintasoa, mutta ison kameran kanssa toimiminen ei olisi onnistunut millään. Toivottavasti sait edes jonkinlaisen käsityksen pikku lomareissustamme, vaikka kuvasato ei laadullaan päätä huimaakaan.

68 Näyttely- ja sukulaisvierailumatka elokuussa 2009 Matkalla mukana Oili, Andy ja Kaisa Tuloksena Andylle Latvian ja Baltian sekä Tanskan MVa-tittelit, Kaisalle Tanskan ja Pohjoismaiden MVa-tittelit

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen

Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Lyhyt katsaus Kennel Kairojen alkutaipaleeseen Kirjoittanut Jouni Partanen Kaikki alkoi siitä, kun Rovaniemellä osoitteeseen Juurakkotie 28 tuli sedälleni, Sarin isälle, Maurille pieni ja pippurinen pikinokka

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Hejdå! - Terveisiä Norjasta

Hejdå! - Terveisiä Norjasta Hejdå! - Terveisiä Norjasta. 17.06.2109 Tai oikeastaan tällä hetkellä istun jo autossa ruotsin puolella, matkalla kohti Tulkholmaa. Reissun viimeinen treeni tehtiin juuri Örebrossa joka oli 1,30h juoksu.

Lisätiedot

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia.

Tutustuminen Riikaan, 2-3 tuntia? Ihan Riikan keskustaan ei autolla kannata mennä, autoilla on siellä rajoituksia. Majakkamatka 2015 Liettuaan ja Latviaan, aikatauluja 9.4.2015/eh 12.7.2015/eh 26.7.2015/eh lisätty tietoa Kuurin kyntään luonnonsuojelualueen maksusta 8.8.2015/eh lisätty tietoa Klaipedan nätävyyksistä

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina

Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Autoliiton Matkailututkimus 2013 selvitykset taulukoina Millä ajoneuvolla matkustitte % Henkilöauto, pakettiauto, maasturi 62 Matkailuauto 18 Moottoripyörä 10 Fly & Drive 5 Auton ja matkailuvaunun yhdistelmä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS

RYHMÄVARAUSVAHVISTUS Grankulla Ifk FIN-02700 KAUNIAINEN Matkanjohtaja: Kuka? + puhelinnumero? Viite: Robert Nyström Kiitos tilauksestanne! Pyydämme teitä ystävällisesti tarkistamaan, että varausvahvistus on tilauksenne mukainen

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kimppakyytikyselyn tulokset 1/6 Mynämäen kimppakyytipalvelu Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kuntalaisille kevään 2010 aikana tehtyyn kyselyyn saatiin 86 vastausta. Uskotko, että tulet joskus etsimään

Lisätiedot

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT

KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 PENTUKUVAT SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA MAISASTA V. 2012-2013 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa PENTUKUVAT L-PENNUT 0 VRK PIKALINKIT Maisan sivu Pentukuvat

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI

JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin

Lisätiedot

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on monta taloa.

MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000. Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1. Liipolassa on monta taloa. MONIKON PARTITIIVI SANATYYPEITTÄIN / MA2000 Muuta lihavat sanat monikkoon. Vaihda sana monta sanaan paljon. Harjoitus 1 Liipolassa on monta taloa. Keskustassa on viisi koulua. Huoneessa on monta hyllyä.

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu? High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Oppilaan (hakijan) nimi (sukunimi, etunimet) 2. Kenen idea vaihto-oppilaaksi lähteminen on? Oppilas itse Äiti Isä Joku muu, kuka 3. Onko vaihto-oppilaaksi lähtö

Lisätiedot

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia

Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Aidon luontoelämyksen jäljillä - vaelluskertomusten analyysia Luontomatkailun tutkija Seija Tuulentie seija.tuulentie@metla.fi Elämys on... matkailu- ja markkinointitutkimuksen näkökulmasta: moniaistinen,

Lisätiedot

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla.

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla. Kreivi Gustaf Mannerheim on kuollut. 50-vuotias Mannerheim menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena sairaalassa 26. elokuuta, kertoo asiasta ensimmäisenä uutisoinut Svenska Yle. Gustaf Mannerheim oli

Lisätiedot

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski

Tehtäviä. Teemu Saarinen: Pallosankari Unski Teemu Saarinen: Pallosankari Unski JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi 2012

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Tuuli-Tytti Sivusaari

Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti Sivusaari Tuuli-Tytti ja tytär Sanna Tuuli Tytti Sivusaari syntyi 25.1.1964 Vaasassa. Hänellä on kaksossisar Päivi Piia. Kaksoset Vanhemmat Simo ja Liisa Sivusaari. Tuuli eli avoliitossa Matts

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Huoltajan tulee täyttää ja lähettää tämä sähköinen lomake 3.1.2014 klo 1.00 mennessä. Pyydämme teitä lukemaan huolellisesti Meksiko-stipendien hakuohjeet. Lomake

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 2014 syksy

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 2014 syksy Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 2014 syksy 1. Hakijan nimi ja tämän lomakkeen täyttäjän tiedot Pyydämme antamaan tässä vanhemman / huoltajan, jonka haluatte antaa ensisijaiseksi YFU:n yhteyshenkilöksi,

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

MATKA SAMOHVALOVIIN 24-28.4.2011

MATKA SAMOHVALOVIIN 24-28.4.2011 MATKA SAMOHVALOVIIN 24-28.4.2011 Yläkuvassa Sergei Milov, Zavet (= Liitto, vrt. Novij Zavet = Uusi Testamentti) kodin isäntä. Viereisessä kuvassa Irinan ja Sergein talo ja vanha sauna. Taaempana juuri

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Kappale 2. Tervetuloa!

Kappale 2. Tervetuloa! Kappale 2 Tervetuloa! 17 Virtaset muuttavat On maanantai. Virtaset muuttavat. Osoite on Koivutie 8. 18 Joonas Virtanen on pihalla. Pieni poika tulee ulos. Hei, kuka sinä olet? Minä olen Joonas Virtanen.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten

valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten valoisampia ympäristöja Valaistusratkaisuja ihmisiä varten Valaistusratkaisut kaikkiin eri ympäristöihin Fagerhult on yksi markkinoiden johtavia valaistusalan yrityksiä, joka on vuodesta 1945 lähtien suunnitellut

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009

RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin

Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin Ensimmäinen luku Cait, oletko sinä vielä siellä? Saatoin kuulla Caitin hengityksen linjan toisessa päässä, mutta hänen äänensä oli kadonnut kesken lauseen. Haloo? Ulkona oli pimeää, oli myöhäinen ilta

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008)

LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) LONKKAKIPUTUTKIMUS / 08-09 Alkukysely 1 (Lähetetty kotiin tai imuroitu verkosta, marras- joulukuu 2008) Kiitos, että olette päättänyt osallistua tutkimukseen, jossa selvitetään nivelrikkovaivaisten koirien

Lisätiedot

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j

käsivarresta 2 luuta meni poikki. Toinen huono asia oli, että 13 vuotta sitten sinä veit tytön kalastamaan veneellä, mutta et saanut kalaa ja tyttö, j Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä

Nauti muistoista enemmän Sonyn. PlayMemories-sovellusperheellä osokuna Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 29.8.2012 klo 17.45 Nauti muistoista enemmän Sonyn PlayMemories-sovellusperheellä Sonyn PlayMemories-sovellusperhe monipuolistaa kameraan, älypuhelimeen ja tablettiin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä.

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä. Luonnekysely Hei Estrelanvuoristokoiran omistaja! Toivomme, että mahdollisimman moni estrelan omistaja täyttää tämän kyselyn, jotta saisimme totuudenmukaisen kuvan rodun tämän hetkisestä tilanteesta luonteen

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot

1 Aritmeettiset ja geometriset jonot 1 Aritmeettiset ja geometriset jonot Johdatus Johdatteleva esimerkki 1 Kasvutulille talletetaan vuoden jokaisen kuukauden alussa tammikuusta alkaen 100 euroa. Tilin nettokorkokanta on 6%. Korko lisätään

Lisätiedot

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition Maailman äärilaidalla Miksi mennä Pohjois-Norjaan havaitsemaan Venuksen ylikulkua? Lähimmillään Venuksen ylikulkua saattoi kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Vuoden paras koira Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Pisteet lasketaan oheisen taulukon mukaan siten, että kustakin luokasta / vuosi voidaan laskea mukaan

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia

Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia Oppitunti 8 - Osa 1 - Numeroita ja kuvia kymmenen kaksikymmentä kolmekymmentä neljäkymmentä viisikymmentä kuusikymmentä seitsemänkymmentä kahdeksankymmentä yhdeksänkymmentä sata satayksi satakaksi satakolme

Lisätiedot