Kemian laitoksen tietotekniikasta ja ICT- benchmarking. Yleistä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kemian laitoksen tietotekniikasta ja ICT- benchmarking. Yleistä"

Transkriptio

1 Kemian laitoksen tietotekniikasta ja ICT- benchmarking Yleistä Kemian laitoksella on henkilökuntaa noin ja vierailevia tutkijoita ym. henkilöitä vaihteleva määrä. Opiskelijoita kpl. ICT-Benchmarking taulukoiden täyttö vaikutti siltä, ettei sitä ollut tarkoitettu mitenkään laitosten täytettäväksi. Samaten mittausviikon tarkat kirjaukset olivat laitoksella turhia, koska viikot ovat aivan erilaisia ja laitoksella ei ole kokopäiväistä ATK-tukihenkilöä. Taulukkoon on arvioitu keskimääräinen ajankäyttö tietoteknisiin toimenpiteisiin. Tähän ei kuulu laitoksella tehtävä tutkimustoiminta, johon liittyy myös merkittävässä määrin ohjelmistosuunnittelua laboratorio-insinöörin osalta. Henkilökohtaiset työasemat Lähes jokaisella vakinaissa palvelussuhteessa olevalla ( n. 50 henkilöä) on henkilökohtaisessa käytössään tietokone ja näistä jo lähes kaikissa alkaa olla käyttöjärjestelmänä Windows XP. Joitakin Windows 2000 ja jopa Windows 98 koneita on vielä käytössä. Näistä koneista käytännössä kaikki on liitetty UTU-domainiin ja GP:n kautta tulee ainoastaan ATK-keskuksen määrittelemät policyt. Yhteiskäyttöiset työasemat Laitoksella on laboratorioissa ja opetustiloissa n. 30 yhteiskäyttöistä tietokonetta, joita käyttäjät eivät itse hallitse ja joihin kirjaudutaan peruskäyttäjän oikeuksin. Näitä koneita käyttävät pääasiassa opiskelijat. Koneissa on käytännössä kaikissa Windows XP käyttöjärjestelmänä ja niitä hallitaan lähes täysin Group Policyjen kautta. Laitoksella on 7 erilaista OU:ta, joissa on jonkin verran erilaiset määrittelyt. Osaan tietokoneista on paikallisesti asennettu laboratorion tarvitsemia ohjelmistoja. Laitoksen laboratorio-insinööri hoitaa nämä määrittelyt. Mittalaitteiden ohjaustietokoneet Laitoksella on suuri määrä erilaisia mittalaitteita ja tutkimusjärjestelmiä, joissa on erittäin kirjava valikoima tietokoneita ja käyttöjärjestelmiä. Näistä laitteista osa on UTUdomainissa, mutta pääasiassa ne eivät ole kytkettynä domainiin. Näiden laitteiden ylläpito on erittäin haastavaa ja vikatilanteissa jopa raastavaa. Koneiden ikähaitari on 20 vuotta ja joissain on jopa vielä käytössä Intel 386-pohjainen tietokone ja vanha DOS-versio. Erityisesti viime kesänä usean laitteen kovalevyt hajosivat ja laitteiden uudelleen käyttöönsaanti kulutti lukuisia työtunteja. Mikroluokka Laitoksella on Biokemian laitoksen kanssa yhteinen mikroluokka ja sitä hallitaan täysin Group Policyjen kautta. Luokassa olevat 12 tietokonetta ovat toistaiseksi käyttökelpoisia. Laitos ylläpitää mikroluokkaa.

2 Palvelimet Laitoksella on palvelinhuoneessaan 4 kappaletta Windows 2003 Server -palvelinta. Palvelimet ovat lähes normaalia PC-rautaa, niissä on kaksi kovalevyä kytkettynä RAIDkonfiguraatioon kovalevyrikkojen aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi: nmr-kemlk Laitekeskuksen NMR-verkon palvelin, levypalvelut, tiedonsiirtopalvelut labser-kem Mittalaiteverkon palvelin, levypalvelut, tiedonsiirto, backup pajaser-kem laitoksen IT-toimintojen testaus ja ylläpitopalvelin, virtuaalikoneet kemia-kem Terminal Server, ohjelmistojen ajo, lisenssipalvelin, levypalvelut keva kemikaalivaraston varastokirjanpito (NT 40) Lisäksi on public-kem palvelin, jossa toimii mittauslaitteiden monitorointipalvelu ja siihen pääsee yliopiston palomuurin ulkopuolelta kiinni. Mittalaiteverkot Laitoksella on kaksi virtuaalista mittalaiteverkkoa (VLAN): NMR-verkko ja mittalaiteverkko. Näiden verkkojen tarkoituksen on eristää mittalaitteiden ohjaustietokoneet muusta laitoksen verkosta ja tarjota tiedonsiirto- ja backup-palveluja mittalaitteiden ohjaustietokoneille. Erityisesti Windows XP-koneiden kanssa pitää olla tarkkana, koska mittalaitteiden ohjaustietokoneisiin ei voi antaa automaattisten paikkojen tulla automaattisesti eikä koneiden tehot ja ohjelmistot yleensä salli F-Securen massiivista virustorjuntaohjelmistoa ja siksi koneet on eristettävä yleisestä verkosta. Tietokoneet Laitoksella on PC-tietokoneita yhteensä yli 212, joista käyttöjärjestelminä: Windows XP PRO 134 Windows NT 10 Windows Windows 2003 Server 4 Win 98/95/ DOS 10 OS/2 3 Laitoksella oli vielä hetki sitten Unix ja VAX-tietokoneita, mutta niitä ei enää ole käytössä (ainoastaan yhden massaspektrometrin käyttöjärjestelmänä on unix). Samaten linux on laitoksella vain testauskäytössä. MAC-koneita ei ole aktiivisessa käytössä. ATK-pähkäilyä kuluu eniten laitoksella olevien lukuisten tieteellisten instrumenttien ohjelmissa ja raakaa työtä henkilökohtaisten koneiden ongelmien ratkaisuun ja ylläpitoon. Suunnittelutyötä on aikoinaan kulunut aikalaisestikin Group Policyjen kautta hallittujen koneiden hallintaan saattamiseksi, mutta nykyisin Group Policyt selvästi helpottavat hallintaa.

3 Tulostimet Laitoksella on lukuisa määrä printtereitä ikivanhoista matriisiprinttereistä värilasereihin. Yhteisiin verkkotulostimiin tulostetaan printers-palvelimen kautta ja osalla on henkilökohtainen tulostin suoraan kytkettynä tietokoneeseen. Mittalaitteissa on lukuisa määrä tulostimia. verkkotulostimia laser 8 kpl, väri 3 kpl henkilökohtaisia tulostimia n. 15 kpl mittalaite ym. tulostin n. 25 kpl Puhelimet ja PDA-laitteet Laitoksella ei ole laitoksen omistamia älypuhelimia ja PDA-laitteita. Ohjelmistot Lähes kaikissa työasemissa on ohjelmistoina Office 2003 sekä iso liuta Windows XP:hen tarvittavia lisäohjelmia. Näistä ohjelmista nykyisin suuri osa saadaan Atk-keskukselta. Lisäksi laitos on hankkinut koko yliopiston käyttöön ChemDraw ohjelman site-lisenssin ( 5000 euroa per vuosi). Laitokselle on lisäksi hankittu lukuisa määrä yksittäisiä ohjelmia. Laskennallinen kemia käyttää jonkin verran CSC:n laskentapalveluja (laskenta osin siirtynyt laitokselle PC-koneille). Ulkoisia tietokantoja käytetään tutkimustoiminnassa. Mittalaitteissa on aivan omat ohjelmansa. Kemikaalivaraston kirjanpito-ohjelma on itse tehty laitoksella. Atk-työpanos Laitoksen ATK:sta vastaa laboratorio-insinööri ja hänen tehtäviin kuuluu kaikki tehtävät tietokoneiden (työasemat, palvelimet) hankinnasta niiden poistoon sekä huollosta uusien järjestelmien suunnitteluun. Keskimäärin aikaa tähän työhön menee % työajasta. Lisäksi työpajan mekaanikko huoltaa ja asentaa PC-tietokoneita. Tiedekunnan Atk-tukihenkilö toimii asiantuntija-kumppanina ja auttaa vaikeissa tapauksissa. Suurimmat työpanokset menevät mittalaitteiden ylläpitoon, järjestelmien suunnitteluun ja testaukseen, neuvontaan. Haastavinta on laitteistojen ja ohjelmistojen kirjavuus. Myös perusylläpito kuluttaa resursseja, koska koneita on yli 200 ja laite- ja ohjelmistokanta erittäin kirjavaa. Uusien koneiden hankinta ja valinta kuuluu myös tehtäviin sekä uusien ATK-ohjelmistojen ja järjestelmien hankinnassa mukana oleminen, valinta sekä testaus.

4 Kustannukset Kemian laitoksella on kulunut kolmen viime vuoden aikana suoriin Atk-hankintoihin (pois luettuna instrumenttien ohjaustietokoneet) yhteensä kokonaiskustannukset ( ) tietokoneet (kpl) tulostimet (kpl) Keskimääräinen työaseman hinta on ollut 1000 euroa per kappale ja palvelimen 1000 euroa rungolta. Tulostimen keskihinta on 500 euroa. Uusiin tietokoneisiin on hankittu ATK-keskuksen suosittelema peruswindows -lisenssi ja koneisiin on asennettu sitten RIS:llä Windows XP PRO. Suurin kustannuserä ohjelmistoissa on ChemDraw- vuosilisenssi (5000), joka oikeuttaa kaikille utu.fi-sähköpostin omaavalle ohjelmiston käyttöoikeuden. Yksittäisistä ohjelmista on hankittu yksittäisiä lisenssejä (kelluvia lisenssejä, jos mahdollista), mutta on pyritty käyttämään ATK-keskuksen tarjoamia site-lisenssin omaavia ohjelmistoja. Samaten on pyritty informoimaan ATK-keskusta uusien ohjelmistolisenssien hankintatarpeesta.

5 Active Directoryssa olevat koneet: Hallitsettomat laitteet: OU: Laitteet ABINA-OKEM ADAPTERI-FKEM AFFENA-FKEM AMIDIITTI-OKEM ANALYST-AKEM ANALYTIC2-AKEM ANALYTIC-AKEM ARC1-KEM BIGBOSS-FKEM BLAZE-EKEM BOSS-OKEM BROMIDE-AKEM CARBON-OKEM CHEMSTA-OKEM CLARINET-OKEM CLEAVAGE-OKEM CRYSTALLITE-EKEM CYANO-EKEM DEKKA-OKEM DIONEX-FKEM ELECTRO1-KEM ELIA-AKEM EP3-AKEM FLEDKU-FKEM FLUORO-AKEM FOSFONAT-OKEM FTIR-AKEM HAM-OKEM HIRVI-FKEM HPLC1-FKEM HPLC2-FKEM HT1-FKEM HUHU-AKEM HYDROLYSIS-OKEM IRMAN-OKEM JAAKKO-KEMLK KAASUFILE-FKEM KAINO-EKEM KILPI-EKEM KIRSTI-KEMLK KOTKA-KEM KOURA-KEM KUHAFILE-FKEM KUHA-FKEM KUOPPA-FKEM KURJIS-FKEM LACTOBACILLUS-TBIO LAKTAAMI-OKEM LEENA-KEM LFER-FKEM LIGHT-AKEM LK2-KEM LUMINES-AKEM MASSA-KEMLK MATH-AKEM MEAS3-KEM MEAS4-KEM MEAS-KEM MERIAHVEN-FKEM MICRO-AKEM MIMOSA-FKEM MLAH-FKEM MOBILE-EKEM MONOLAYER-AKEM MONOMEERI-FKEM NANOLAYER-AKEM NEUMATKA-OKEM NIR-AKEM NITROGEN-KEM NMR-KEMLK OCEAN-AKEM OKTAAVI-OKEM OMENA-FKEM OPELEH-OKEM OPE-OKEM OPETLAB-KEM OPEX-OKEM ORGANIC1-OKEM OSSI2-FKEM OXYGEN-KEM PAJA1-KEM PAJA2-KEM PAJA6-KEM PAJA-KEM PAJAKONE-KEM PAJAMAN2-KEM PAJASER-KEM PANDORA-EKEM PEAKLESS-OKEM PEM-FKEM PENTAGG-FKEM PEPTOID-OKEM PERSISTENT-EKEM PETRI-KEMLK PHOSPHOR-EKEM PLANE-AKEM POTSTAT-AKEM POV-FKEM PTARPA-EKEM PUBLIC-KEM PYRANE-OKEM QSAR-FKEM RAMAN-AKEM RENIUM-EKEM RUSKI-FKEM SENSOR-AKEM SILICON-AKEM SIMPPU-FKEM SOKERION-OKEM SPECTRE1-FKEM SPECTRE-FKEM STAR-FKEM SUPERKOOHO-AKEM TESTXP-KEMLK THALLUS-KEM TRAVEL1-AKEM TRAVEL1-OKEM TRAVEL2-AKEM TRAVELNEU-OKEM TURBO-OKEM TVKAK-AKEM TYKKI-KEM VARASTO-KEM VISCO-AKEM WIZARD-KEM

6 Hallitut laitteet: OU: Laitekeskus IBU-KEMLK SPEKTRI-KEMLK OU: Materiaalikemia ARPA-EKEM ASSARI-FKEM EKSESSI-FKEM ESTERI-OKEM FULLE-AKEM GLOW-EKEM KATAJA-FKEM MEAS2-KEM MOONSHINE-EKEM POLYMER-AKEM RARE-EKEM REEDFIELD-EKEM OU: Opetuslaboratorio OPEMATH-KEM OPETUS-KEM RUPULASKU-KEM OU: Orgaaninen kemia HEPTIUM-OKEM HEXIUM-OKEMPUB OPELEH-FKEM THESIS1-OKEM OU: Fysikaalinen kemia ISOTOPE-FKEM KOIVU-FKEM PIPETTI-FKEM PUBLIC1-FKEM OU: Hallitut ARGON-KEM NEON-KEM OU: Analyyttinen kemia GOLD-AKEM LAYER2-AKEM MSCOPE-AKEM THIOPHENE-AKEM WAFER-AKEMPUB OU: Mikroluokka ARC01-KEMPUB ARC02-KEMPUB ARC03-KEMPUB ARC04-KEMPUB ARC05-KEMPUB ARC06-KEMPUB ARC07-KEMPUB ARC08-KEMPUB ARC09-KEMPUB ARC10-KEMPUB ARC11-KEMPUB ARC12-KEMPUB Verkkotulostimet: akem_hp2420 (mv) akem_printer1 (v) akem_optra (mv) fkem_hp3005 (mv) fkem_ps2 (mv) okem_hp5m (mv) okem_hpdj1 (v) ekem_phaser (v) ekem_optra (mv) kem_hp7210 (v) kem_hp (mv) kemlk_canon (mv) vari1-kem (v) Lisäksi ei AD:ssa on määriteltynä iso liuta mittalaitekoneita. UTU Domain: Hallitsemattomat koneet: Hallitut tietokoneet (yhteiskäyttö): Hallitut tietokoneet mikroluokka: Windows 2003 Serverit Muut palvelintyyppiset koneet Windows XP: 90 kpl Windows 2000: 10 kpl Windows 98/95: 25 kpl yhteensä 125 kpl Windows XP: 32 kpl Windows XP: 12 kpl 4 kpl 2 kpl Ei domain: Muut tietokoneet: 37 kpl Koneita yhteensä: / Kari Loikas

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus)

1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) 1. päivä ip Windows 2003 Server ja vista (toteutus) Olette pomosi kanssa tarkastaneet asiakkaan tekemän ja sinun korjaaman suunnitelman ja tehneet oman versionsa siitä. Noudata siis tätä tekemäänne uutta

Lisätiedot

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013

Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) EDUPOLI ICTPro1 29.10.2013 Virtualisointi Pertti Pennanen DOKUMENTTI 1 (5) SISÄLLYSLUETTELO Virtualisointi... 2 Virtualisointiohjelmia... 2 Virtualisointitapoja... 2 Verkkovirtualisointi... 2 Pertti Pennanen DOKUMENTTI 2 (5) Virtualisointi

Lisätiedot

Tekniset vaatimukset Tikon 6.4.1

Tekniset vaatimukset Tikon 6.4.1 Marraskuu 2014 1 (22) Tekniset vaatimukset Marraskuu 2014 2 (22) 1 Ohjelmapalvelin... 6 1.1 Ohjelmat... 6 1.1.1 Tuetut käyttöjärjestelmät... 6 1.1.2 Muut tarvittavat ohjelmat... 6 1.2 Palvelin (Suositus

Lisätiedot

Directory Information Tree

Directory Information Tree IP-osoite / Host taulu, jossa neljä 8 bit lukua esim. 192.168.0.10/24, unix, linux, windows windows\system32\drivers\etc DNS (Domain Name System), muuttaa verkkotunnuksen IPosoitteeksi. X.500 perustuu

Lisätiedot

Alfa-ohjelmat, verkkoasennus, asennusohje 2006 syyskuu. Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE. Verkkoasennus-CD, versio 1.25. Kielioppi & kirjallisuus

Alfa-ohjelmat, verkkoasennus, asennusohje 2006 syyskuu. Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE. Verkkoasennus-CD, versio 1.25. Kielioppi & kirjallisuus 2 Alfa-ohjelmat ASENNUSOHJE Verkkoasennus-CD, versio 1.25 Kielioppi & kirjallisuus Oppikirja ja Harjoituskirja englanti, ruotsi, saksa, ranska, suomi Harjoituskirjojen tasot: 1, 2 ja 3 Alfa-aihepiirisanasto

Lisätiedot

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Mac OS X

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme

Lisätiedot

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005. Kilpailijan numero. allekirjoitus. nimen selvennys. Sivu 1

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005. Kilpailijan numero. allekirjoitus. nimen selvennys. Sivu 1 Kilpailupäivä 2, torstai 26.1.2005 Kilpailijan numero allekirjoitus nimen selvennys Sivu 1 Tietokoneet ja verkot PÄIVÄ 2: Yrityksen palvelimen ja työasemien asentaminen ja konfigurointi sekä turvallisen

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Mac OS X Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Ohjeet laajakaistaverkon käyttöön ottamiseksi Tietokone kytketään huoneistossa olevaan ATK-rasiaan

Lisätiedot

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Release 1 versio 4 14.9.2006 Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2006 Sisällysluettelo Osa 1: Perustietoa verkosta...3 Osa

Lisätiedot

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member

Mark Summary Form. Tulospalvelu. Competitor No Competitor Name Member Summary Form Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C D E Windows Palvelimen asennus ja konfigurointi Linux palvelimen asennus

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server.

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. PIKA-ALOITUSOPAS Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. Fiscal Media Manager -ohjelmalla tehdään kalenteri,

Lisätiedot

Tekniset vaatimukset Tikon 6.5.0

Tekniset vaatimukset Tikon 6.5.0 Toukokuu 2015 1 (23) Tekniset vaatimukset Toukokuu 2015 2 (23) 1 Ohjelmapalvelin... 6 1.1 Ohjelmat... 6 1.1.1 Tuetut käyttöjärjestelmät... 6 1.1.2 Muut tarvittavat ohjelmat... 6 1.2 Palvelin (Suositus

Lisätiedot

Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa. Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto

Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa. Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto Virtualisointi Kankaanpään kaupungissa Tietohallintopäällikkö Jukka Ehto Esityksen kulku Esittely ja taustaa Virtualisoinnin vaiheet ja käyttöhuomiot Laitteistot ja yhteenveto Kankaanpää: 12 136 asukasta

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

KAIKKI LAITTEET KÄYNNISTETÄÄN UUDELLEEN ENNEN TARKISTUSTA

KAIKKI LAITTEET KÄYNNISTETÄÄN UUDELLEEN ENNEN TARKISTUSTA LUE TEHTÄVÄ KOKONAAN ENNEN ALOITTAMISTA!!! KAIKKI LAITTEET KÄYNNISTETÄÄN UUDELLEEN ENNEN TARKISTUSTA Asiakkaanne Paten Bitti Oy on nopeasti kasvava suomalainen ohjelmistotalo, joka on laajentanut toimintaansa

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows XP Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Pihlavan koulun tietostrategia 2008

Pihlavan koulun tietostrategia 2008 Pihlavan koulun tietostrategia 2008 1 PIHLAVAN KOULUN TIETOSTRATEGIA 2008 Pihlavan koulussa on toukokuussa 2008 1-6 luokan oppilaita 185 sekä yksi esiopetusluokka. VISIO: Yhtenäinen ja toimiva informaatioteknologia

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Windows Vista

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA. Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: HomePNA Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Espoon Taloyhtiöverkot, 2011 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

Pertti Pennanen pepe.local 1 (38) EDUPOLI ICTPro1 9.11.2013

Pertti Pennanen pepe.local 1 (38) EDUPOLI ICTPro1 9.11.2013 pepe.local Pertti Pennanen pepe.local 1 (38) SISÄLLYSLUETTELO pepe.local... 1 Virtuaalisoitu ympäristö... 2 SRV1... 2 Forest ja organisaatio... 3 DHCP... 6 IIS... 7 SRV2... 9 Policy Manager server... 9

Lisätiedot

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE

KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE KAUKOVALVONTAOHJELMA CARELAY CONTROL WPREMOTE Tämä kuvaus on tarkoitettu Carelay - tuotteen Waterpumps WP:n ja Power Factor::n sovelluskohteisiin. Yleistä Carelay Control Wpremote on kaukovalvontaohjelma,

Lisätiedot

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot:

7.3.2009 Versio 2.1. Käyttäjätunnukset tulee olla muotoa etunimi.sukunimi. Käyttäjätietokannasta tulee löytyä seuraavat käyttäjät ja tiedot: VAASAN TAITURI OY Työskentelet Tepon Tuki ja Turva Oy nimisessä yrityksessä IT-asiantuntijana. Vaasan Taituri Oy on ulkoistanut IT-palvelunsa teille ja sinun tulisi suunnitella ja toteuttaa heille uusi

Lisätiedot

Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision

Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision Tulostinohjelmisto ja apuohjelmat 1 Tulostimen hallintaohjelmisto MarkVision Windows 95/98/2000-, Windows NT 4.0- ja Macintosh-käyttöjärjestelmien MarkVision toimitetaan tulostimen mukana Drivers, MarkVision

Lisätiedot

Kemin peruskoulut ja Lukio käyttävät Linux-järjestelmää. Antti Turunen ICT-asiantuntija

Kemin peruskoulut ja Lukio käyttävät Linux-järjestelmää. Antti Turunen ICT-asiantuntija Kemin peruskoulut ja Lukio käyttävät Linux-järjestelmää Antti Turunen ICT-asiantuntija Perustietoa Peruskouluja 6 Toimipisteitä 7 Lukio Oppilasmäärät Perusopetuksessa n.1900 oppilasta Lukiossa n. 470 opiskelijaa

Lisätiedot

WEIKKA. Asennus opas. Hannu-Matti Lemettinen HML Productions 2009-2011

WEIKKA. Asennus opas. Hannu-Matti Lemettinen HML Productions 2009-2011 WEIKKA Asennus opas Hannu-Matti Lemettinen WEIKKA OHJELMAN ASENNUS Weikka ohjelman asennuksessa tarvitaan kaksi tiedostoa. Setup.exe sekä Weikka.msi tiedostot. Asennus käynnistetään suorittamalla (kaksoisnapsautus)

Lisätiedot

Visuaalinen opas. Xerox CX -tulostuspalvelin Perustuu Creo Color Server -teknologiaan Xerox Color 550/560 -tulostinta varten 653-01727A-FI

Visuaalinen opas. Xerox CX -tulostuspalvelin Perustuu Creo Color Server -teknologiaan Xerox Color 550/560 -tulostinta varten 653-01727A-FI Visuaalinen opas Xerox CX -tulostuspalvelin Perustuu Creo Color Server -teknologiaan Xerox Color 550/560 -tulostinta varten 653-0177A-FI CX-tulostuspalvelintietokoneen kaapeliliitännät 1 3 4 5 1VDC POWER

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows Vista

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet. Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: Ethernet Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa opastetaan,

Lisätiedot

WINE API ja Virtualisointiohjelmistot

WINE API ja Virtualisointiohjelmistot WINE API ja Virtualisointiohjelmistot Yleistä Winestä Ohjelmisto, joka mahdollistaa Windows -pohjaisten ohjelmien käytön kuissa käyttöjärjestelmissä Toimii yhteensopivuuskerroksena ohjelman ja käyttöjärjestelmän

Lisätiedot

ZENworks Application Virtualization 11

ZENworks Application Virtualization 11 ZENworks Application Virtualization 11 ZENworks / perinteinen asennus ZENworks virtualisointi Ei erillistä asennusta Ei vaadita erilisiä oikeuksia Oletusasetukset mukana Eri versiot samanaikaisesti Sama

Lisätiedot

SSH Secure Shell & SSH File Transfer

SSH Secure Shell & SSH File Transfer SSH Secure Shell & SSH File Transfer TIETOHALLINTO Janne Suvanto 1.9 2002 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 2 SSH Secure Shell ohjelman asetukset... 3 POP3 tunnelin asetukset... 6 Yhteyden

Lisätiedot

Pauli Pesonen. Pääroolit. Järjestelmäasiantuntija, Senior. Ansioluettelo Päivitetty 1 / 2008

Pauli Pesonen. Pääroolit. Järjestelmäasiantuntija, Senior. Ansioluettelo Päivitetty 1 / 2008 Ansioluettelo Päivitetty 1 / 2008 Pauli Pesonen Osoite Nummenselkä 16 E 20, 03100 Nummela Puhelin 0400 553 425 E-mail pauli.pesonen@iki.fi Syntymävuosi 1967 Kansallisuus Suomi Kotisivut http://www.iki.fi/pauli.pesonen/

Lisätiedot

Ongelmatilanteita verkkokokousympäristössä (BigBlueButton) Mediamaisteri Group PL 82 (Sumeliuksenkatu 18 B) FI-33101 TAMPERE www.mediamaisteri.

Ongelmatilanteita verkkokokousympäristössä (BigBlueButton) Mediamaisteri Group PL 82 (Sumeliuksenkatu 18 B) FI-33101 TAMPERE www.mediamaisteri. Ongelmatilanteita verkkokokousympäristössä (BigBlueButton) Mediamaisteri Group PL 82 (Sumeliuksenkatu 18 B) FI-33101 TAMPERE www.mediamaisteri.com Mediamaisteri Group 2011 Ongelmat ja niiden ennaltaehkäisy

Lisätiedot

Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille

Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille Windowsia verkkoyhteyksiin käyttäville asiakkaille Käytettäessä eri käyttöjärjestelmää tai järjestelmäarkkitehtuuria palvelimelle ja asiakkaalle yhteys ei ehkä toimi oikein, kun yhteyden muodostus suoritetaan

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows Vista

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows Vista Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Tunnelitunnistus. Esittely ELCOPLAST OY

Tunnelitunnistus. Esittely ELCOPLAST OY Tunnelitunnistus Esittely ELCOPLAST OY 27. huhtikuuta 2010 Tunnelitunnistus Esittely Tunnelitunnistusjärjestelmä Tunnelitunnistusjärjestelmä on henkilöiden ja ajoneuvojen automaattinen tunnistusjärjestelmä

Lisätiedot

TIKONIN TEKNISET SUOSITUKSET

TIKONIN TEKNISET SUOSITUKSET Maaliskuu 2012 1 (8) TIKONIN TEKNISET SUOSITUKSET Nämä tekniset suositukset ovat Tikon version 6.1.2 ja maaliskuun 2012 tilanteen mukainen. Halutessasi voit tarkistaa teknisten suositusten ajantasaisuuden

Lisätiedot

Miten voin selvittää säästömahdollisuuteni ja pääsen hyötymään niistä?

Miten voin selvittää säästömahdollisuuteni ja pääsen hyötymään niistä? Se edullisempi tietokanta Miten voin selvittää säästömahdollisuuteni ja pääsen hyötymään niistä? Rasmus Johansson rasmus.johansson@microsoft.com Ratkaisumyyntipäällikkö (Sovellusalusta) Microsoft Oy Miten

Lisätiedot

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi.

Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. Onko sinun yritykselläsi jo tietotekniikka Palveluksessa? vtoasp -palvelun avulla siirrät tietojärjestelmäsi haasteet ammattilaisten hoidettaviksi. vtoasp -palvelu 1) Huolehtii yrityksesi tietojärjestelmän

Lisätiedot

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name

Mark Summary Form. Taitaja 2012. Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot. Competitor Name Summary Form Skill Number 205 Skill Tietokoneet ja verkot ing Scheme Lock 24-04-2012 14:06:21 Final Lock 26-04-2012 13:05:53 Criterion Criterion Description s Day 1 Day 2 Day 3 Day 4 Total Award A B C

Lisätiedot

TIETOKONEET JA VERKOT. 15.5.2013 v.1.4

TIETOKONEET JA VERKOT. 15.5.2013 v.1.4 Asiakkaanne Paten Bitti Oy on nopeasti kasvava suomalainen ohjelmistotalo, joka on laajentanut toimintaansa erityisesti kotimaassaan ja tällä kertaa Joensuuhun. Paten Bitti tuottaa sovelluksia pääasiallisesti

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh.

ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS. Navita Yritysmalli. YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 1/5 ASENNUSOHJEET INTERNET-ASENNUS Navita Yritysmalli YHTEYSTIEDOT Visma Solutions Oy Mannerheiminkatu 5 53900 LAPPEENRANTA Puh. 010 7564 986 Käyttöönotto Matti Sihvo Koulutus Jan-Markus Viikari LAITEVAATIMUKSET

Lisätiedot

TIETOKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO OHJELMISTOJEN KÄYTTÖ JA ASENNUS, ENNAKKOTEHTÄVÄ

TIETOKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO OHJELMISTOJEN KÄYTTÖ JA ASENNUS, ENNAKKOTEHTÄVÄ TIETOKONEASENTAJAN AMMATTITUTKINTO OHJELMISTOJEN KÄYTTÖ JA ASENNUS, ENNAKKOTEHTÄVÄ MICROSOFT OFFICE -OHJELMISTON PAKOTETTU ASENNUS ORGANISAATIOYKSIKÖN TIETOKONEISIIN Tomi Stolpe Paimion AKK, TVAT-139 28.5.2007

Lisätiedot

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026

Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 2012 Tecalemit Oy Seppo Koskivuori Maha Eurosystem jarrulaskentaohjelman asennusohje versio 7.20.026 Vaatimukset: - tietokone (PC), jossa vapaa USB portti - käyttöjärjestelmä Windows XP, Vista tai Windows

Lisätiedot

KESKITETTY RAIDELIIKENTEEN INFORMAATIOJÄRJESTELMÄ. Järjestelmän yleiskuvaus

KESKITETTY RAIDELIIKENTEEN INFORMAATIOJÄRJESTELMÄ. Järjestelmän yleiskuvaus KESKITETTY RAIDELIIKENTEEN INFORMAATIOJÄRJESTELMÄ Järjestelmän yleiskuvaus Laatinut Tarkastanut Hyväksynyt Kari Ryyppö Tarkoitus: Keskitetyn raideliikenteen informaatiojärjestelmän ohjausjärjestelmän tekninen

Lisätiedot

31.3.2009. Alussa varmistettavien palvelimien käyttöjärjestelmät ovat seuraavat: Tampereen kaupunki Käyntiosoite Puhelin kirjaamo@tampere.

31.3.2009. Alussa varmistettavien palvelimien käyttöjärjestelmät ovat seuraavat: Tampereen kaupunki Käyntiosoite Puhelin kirjaamo@tampere. Kysymys 1 Palvelinten määrä ja mallit joita tulisi varmistaa? 500 Palvelimen mallit ovat seuraavat: Ellei toisin mainita niin palvelimet ovat Intel pohjaisia Räkkipalvelimet o Proliant DL380 G2, 33 kpl,

Lisätiedot

Xerox Device Agent, XDA-Lite. Pika-asennusopas

Xerox Device Agent, XDA-Lite. Pika-asennusopas Xerox Device Agent, XDA-Lite Pika-asennusopas XDA-Liten esittely XDA-Lite on ohjelmisto, jolla kerätään laitetietoja ja sen päätehtävänä on lähettää automaattisia mittarilukemia laskutuksen tarkkuuden

Lisätiedot

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1

VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS. Page 1 VISMA ECONET PRO ASP SOVELLUSVUOKRAUS Page 1 Mitä ASP tarkoittaa? Application Service Providing, eli sovellusvuokraus ASP-ratkaisussa käytetään valittuja ohjelmistoja mistä tahansa Internetin kautta työpaikalta,

Lisätiedot

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows 7

Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows 7 Taloyhtiön laajakaistan käyttöohje, Tekniikka: ADSL/ADSL2/ADSL2+ Käyttöjärjestelmä: Windows 7 Espoon Taloyhtiöverkot, 2010 Tervetuloa Espoon Taloyhtiöverkkojen laajakaistan käyttäjäksi! Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

LUONNOS 24.8.2011 MINIMIVAATIMUKSET (sisällyttävä laitteen perushintaan) KONELUOKKA A KONELUOKKA B KONELUOKKA C. - nopeus 21-49 tulostetta/minuutti

LUONNOS 24.8.2011 MINIMIVAATIMUKSET (sisällyttävä laitteen perushintaan) KONELUOKKA A KONELUOKKA B KONELUOKKA C. - nopeus 21-49 tulostetta/minuutti LUONNOS 24.8.2011 MINIMIVAATIMUKSET (sisällyttävä laitteen perushintaan) KONELUOKKA A KONELUOKKA B KONELUOKKA C - nopeus 10-20 tulostetta/minuutti - nopeus 21-49 tulostetta/minuutti - nopeus vähintään

Lisätiedot

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista

Kytkentäopas. Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten. Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Sivu 1/5 Kytkentäopas Windows-ohjeet paikallisesti liitettyä tulostinta varten Ennen Windows-tulostinohjelmiston asentamista Paikallinen tulostin on tulostin, joka on liitetty tietokoneeseen USB- tai rinnakkaiskaapelilla.

Lisätiedot

Vaivattomasti parasta tietoturvaa

Vaivattomasti parasta tietoturvaa Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business

Lisätiedot

Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011

Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011 Finnish Value Pack Asennusohje Vianova Systems Finland Oy Versio 18.10 12.4.2011 2(6) 1. Käyttöoikeudet ja asennusvaatimukset 2. Asennus Novapoint Finnish Value Pack 18.10 sovellusten asennus vaatii järjestelmänvalvojan

Lisätiedot

Lync Online. Järjestelmänvalvojan perusopas

Lync Online. Järjestelmänvalvojan perusopas Järjestelmänvalvojan perusopas Sisällysluettelo Johdanto... 3 Kohdeyleisö... 3 Dokumentin sijainti... 3 Erityiset tiedot... 3 1. Lync Onlinen lataaminen ja asentaminen... 4 2. Määritä ulkoinen tietoliikenne...

Lisätiedot

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,

Lisätiedot

Materiaalitutkimuksen grid (M-grid)

Materiaalitutkimuksen grid (M-grid) Materiaalitutkimuksen grid (M-grid) Arto Teräs arto.teras@csc.fi CSC:n Grid-seminaari 13.10.2004 Sisällys Projektin yleiskuvaus Yhteistyökumppanit Laitteisto ja ohjelmistot Ylläpidon toteutus Uudet haasteet

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Järjestelmänvalvontaopas

Järjestelmänvalvontaopas Järjestelmänvalvontaopas Medtronic MiniMed Northridge, CA 91325 USA 800 646 4633 (800-MiniMed) 818 576 5555 www.minimed.com Edustaja EU:n alueella Medtronic B.V. Earl Bakkenstraat 10 6422 PJ Heerlen Alankomaat

Lisätiedot

Tre-seudun opetusinfran palveluverkko Suunnitteluohje palveluun liittymiseksi

Tre-seudun opetusinfran palveluverkko Suunnitteluohje palveluun liittymiseksi Tre-seudun opetusinfran palveluverkko Suunnitteluohje palveluun liittymiseksi Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 2 Lähtökohta ja tarvittavat tiedot 2 3 Suunnittelutyöt 3 3.1 Kartoitus ja työsuunnittelu 3 3.2

Lisätiedot

HASP-vianetsintäopas 1

HASP-vianetsintäopas 1 1 HASP-vianetsintäopas Corporate office: Trimble Geospatial Division 10368 Westmoor Drive Westminster, CO 80021 USA www.trimble.com Copyright and trademarks: 2005-2013, Trimble Navigation Limited. All

Lisätiedot

Työpöytävirtualisointi

Työpöytävirtualisointi Työpöytävirtualisointi VMware View LIPO - SAMK Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalouden, matkailun, tietojenkäsittelyn, viestinnän ja yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusta. Käyttäjiä noin

Lisätiedot

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle 3.2.2015 Esa Väistö Sisällysluettelo 2 (8) Office2013 ProPlus asennus opiskelijoille ja opettajille... 3 Asennus Windows työasemaan... 3 Asennus

Lisätiedot

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri

Palomuurit. Palomuuri. Teoriaa. Pakettitason palomuuri. Sovellustason palomuuri Palomuuri Teoriaa Palomuurin tehtävä on estää ei-toivottua liikennettä paikalliseen verkkoon tai verkosta. Yleensä tämä tarkoittaa, että estetään liikennettä Internetistä paikallisverkkoon tai kotikoneelle.

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

Nopean asennuksen ohje

Nopean asennuksen ohje Tulostuspalvelin Nopean asennuksen ohje Nopean asennuksen ohje 1.1 Hardwaren asennusmenettely 1. Liitä tulostuspalvelin tulostimeen, jota haluat käyttää verkossa. 2. Liitä tulostuspalvelin verkkoon liittämällä

Lisätiedot

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas

Kytkentäopas. Tuetut käyttöjärjestelmät. Tulostimen asentaminen. Kytkentäopas Sivu 1/5 Kytkentäopas Tuetut käyttöjärjestelmät Software and Documentation -CD-levyltä voi asentaa tulostinohjelmiston seuraaviin käyttöjärjestelmiin: Windows 8 Windows 7 SP1 Windows 7 Windows Server 2008

Lisätiedot

Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje Mar-06 1(5)

Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje Mar-06 1(5) Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje Mar-06 1(5) Novapoint Finnish Value Pack 16.20 Asennusohje 1. Käyttöoikeudet ja asennusvaatimukset Novapoint Finnish Value Pack 16.20 asennus vaatii järjestelmänvalvojan

Lisätiedot

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO

TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TIETOKONEYLIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TEHTÄVÄ 2: Symantec Endpoint Protection Manager, SEPM keskitetyn tietoturva hallintaohjelmiston asennus, sekä vaadittavien palveluiden/roolien käyttöönottaminen

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen.

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen. Sivu 1/7 Kytkentäopas Tulostimen asentaminen paikallisesti (Windows) Huomautus: Kun asennat paikallisesti liitettyä tulostinta eikä Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD-levy ei tue käyttöjärjestelmää, käytä

Lisätiedot

2. päivä ip Debian Linux

2. päivä ip Debian Linux 2. päivä ip Debian Linux Internet yhteys on vihdoin toimitettu. Yritys haluaa kuitenkin, että heidän internet liikenteensä kulkee palomuurin läpi. Yritys on ostanut tähän tarkoitukseen esiasennetun palvelimen

Lisätiedot

1 (5) VUOKRALISENSSIN KÄYTTÖÖNOTTO JA PILVIPISTEET AUTODESK ACCOUNTISSA. Milloin vuokra-aika alkaa?

1 (5) VUOKRALISENSSIN KÄYTTÖÖNOTTO JA PILVIPISTEET AUTODESK ACCOUNTISSA. Milloin vuokra-aika alkaa? 1 (5) VUOKRALISENSSIN KÄYTTÖÖNOTTO JA PILVIPISTEET AUTODESK ACCOUNTISSA Milloin vuokra-aika alkaa? Vuokra-aika alkaa sinä päivänä, kun saat Autodeskilta tilausvahvistuksen sähköpostilla. Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

CLS VERKKOLISENSSIN ASENNUSOHJE sivu 1

CLS VERKKOLISENSSIN ASENNUSOHJE sivu 1 CLS VERKKOLISENSSIN ASENNUSOHJE sivu 1 Huom! Jos sinulla on ollut SURFCAM verkkolisenssi ennestään CLS verkkolisenssi ei tarvitse enää ohjelmasuojaa, vaan sen lisenssi on sidottu siihen tietokoneeseen

Lisätiedot

Small Business Server 2003 R2 Microsoftin palvelinohjelmisto pienille ja keskisuurille organisaatioille

Small Business Server 2003 R2 Microsoftin palvelinohjelmisto pienille ja keskisuurille organisaatioille Small Business Server 2003 R2 Microsoftin palvelinohjelmisto pienille ja keskisuurille organisaatioille Windows Small Business Server 2003 R2 Microsoftin palvelinohjelmisto pienille ja keskisuurille organisaatioille

Lisätiedot

Visma Document Center 8.01 Asennus ja päivitys (Visma Nova) Ohje

Visma Document Center 8.01 Asennus ja päivitys (Visma Nova) Ohje Visma Document Center 8.01 Asennus ja päivitys (Visma Nova) Ohje Asiakaspalvelu: Helpdesk: www.visma.fi Visma Software Oy pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin parannuksiin ja/tai muutoksiin tässä oppaassa

Lisätiedot

Ohje Hosted.fi SharePoint

Ohje Hosted.fi SharePoint Ohje Hosted.fi SharePoint Käyttöönotto 09.05.2011 Anvia Hosting Oy Urho Kekkosen katu 4-6 A 00100 Helsinki Puhelin 0207 7682 00 Fax 0207 7682 01 Y-tunnus 1666661-6 Kotipaikka: Helsinki www.anvia.fi Dokumentin

Lisätiedot

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 Ohjelmiston asennusopas Suomi LB9154001 Johdanto Ominaisuudet P-touch Editor Printer Driver P-touch Address Book (vain Windows ) Tämän avulla on helppo luoda useita

Lisätiedot

Käppärän koulun tietostrategia

Käppärän koulun tietostrategia 2008 Käppärän koulun tietostrategia JOHDANTO LAITTEISTO Käppärän koulussa on tällä hetkellä n. 50 konetta oppilaskäytössä. Näistä koneista hieman yli puolet on hankittu vuonna 2004 tai sen jälkeen. Näin

Lisätiedot

Käyttöohje Planeetta Internet Oy 3.8.2011

Käyttöohje Planeetta Internet Oy 3.8.2011 Käyttöohje Planeetta Internet Oy 3.8.2011 PLANEETTA TIEDOSTOPALVELIN KÄYTTÖOHJE 3.8.2011 1 (25) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Planeetta Tiedostopalvelin... 2 Yleistä tietoa palvelusta... 2 Palvelun

Lisätiedot

FORMULA 1 RACE MASTER

FORMULA 1 RACE MASTER FORMULA 1 RACE MASTER Käyttöohje Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

TI10 Joni Hämäläinen & Jan Lampikari

TI10 Joni Hämäläinen & Jan Lampikari Seminaarityön raportti 1(11) Opintojakso: Linux Perusteet Opettaja: Tomi Pahula Opintojakson toteutus: Syksy 2012 Opintojakson seminaarityö: 21.11.2012 Opiskelijaryhmä: Opiskelijat: Raportti palautettu:

Lisätiedot

DNS- ja DHCPpalvelut. Linuxissa. Onni Kytönummi & Mikko Raussi

DNS- ja DHCPpalvelut. Linuxissa. Onni Kytönummi & Mikko Raussi DNS- ja DHCPpalvelut Linuxissa Onni Kytönummi & Mikko Raussi Sisällysluettelo 1. Yleisesti DNS ja DHCP palveluista... 2 1.1. DNS yleisesti... 2 1.2. DNS hierarkia ja TLD... 2 1.3. DHCP yleisesti... 3 2.

Lisätiedot

INTERNET-yhteydet E L E C T R O N I C C O N T R O L S & S E N S O R S

INTERNET-yhteydet E L E C T R O N I C C O N T R O L S & S E N S O R S INTERNET-yhteydet IP-osoite IP-osoitteen tarkoituksena on yksilöidä laite verkossa. Ip-osoite atk-verkoissa on sama kuin puhelinverkossa puhelinnumero Osoite on muotoa xxx.xxx.xxx.xxx(esim. 192.168.0.1)

Lisätiedot

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,

Lisätiedot

SQL Server 2008 asennus

SQL Server 2008 asennus SQL Server 2008 asennus 1. Yleistä... 3 2. Edellytykset... 3 3. SQL Server 2008 Express asennus... 4 4. Yhteystiedot... 6 2/6 1. YLEISTÄ Tässä ohjeessa käydään vaiheittain Microsoft SQL Server 2008 tietokantaohjelmiston

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

PIKAOPAS MODEM SETUP

PIKAOPAS MODEM SETUP PIKAOPAS MODEM SETUP Copyright Nokia Oyj 2003. Kaikki oikeudet pidätetään. Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...1 2. MODEM SETUP FOR NOKIA 6310i -OHJELMAN ASENTAMINEN...1 3. PUHELIMEN VALITSEMINEN MODEEMIKSI...2

Lisätiedot

KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA

KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA KYLÄSAAREN KOULUN TIETOSTRATEGIA 21.5.2008 Kyläsaaren koulussa on oppilaita 201 (toukokuu 2008) 1. Koulun IT-visio Informaatioteknologiaa hyödynnetään yhtenä osa-alueena jokapäiväistä koulutyötä. 2. Tietostrategian

Lisätiedot

Arto Luukkainen 24.3.2014

Arto Luukkainen 24.3.2014 Arto Luukkainen 24.3.2014 2 Agenda Kaukomarkkinat ja Panasonic Toughbook Trendit mobiilipäätteissä ammattikäytössä Tablet trouble tutkimus Panasonic Toughpad tietokoneet Lisävarusteet 3 Kaukomarkkinat

Lisätiedot

TAITAJA 2007 KILPAILUTEHTÄVÄ. Osio 1 TIETOKONEEN RAKENTAMINEN STANDARDIOSISTA

TAITAJA 2007 KILPAILUTEHTÄVÄ. Osio 1 TIETOKONEEN RAKENTAMINEN STANDARDIOSISTA TAITAJA 2007 KILPAILUTEHTÄVÄ Osio 1 TIETOKONEEN RAKENTAMINEN STANDARDIOSISTA Tehtävänäsi on koota tietokone. Emolevy on valmiiksi kotelossa ja prosessorin päällä on valmiisi hopeatahnaa. Tarkista, että

Lisätiedot

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005. Kilpailijan numero. Server 2003 Administrator. XP pro Järjestelmänvalvojan

Tietokoneet ja verkot. Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005. Kilpailijan numero. Server 2003 Administrator. XP pro Järjestelmänvalvojan Kilpailupäivä 1, keskiviikko 25.1.2005 Kilpailijan numero allekirjoitus nimen selvennys Kirjoita työn edetessä tähän selvällä käsialalla Server 2003 Administrator XP pro Järjestelmänvalvojan Langattoman

Lisätiedot

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007

Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Asteri Vuokrankanto (Dos) Vuosipäivitys 1.11.2007 Päivityksen asentaminen... 4 Vista... 6 Uuteen koneeseen siirtäminen... 7 - pikakuvake työpöydälle... 9 Tulostusongelmat uusissa koneissa... 12 - Tulostaminen

Lisätiedot

IT ja viestintäteknologia

IT ja viestintäteknologia IT ja viestintäteknologia 205 Tietokoneet ja verkot Kuva: Skills Finland / Tiina Salminen Lajivastaavat Joel Puodinketo 1 / 12 Koulutuskeskus Salpaus joel.puodinketo(at)salpaus.fi puh. 044 708 1060 Jorma

Lisätiedot

Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1

Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1 Toukokuu 2012 1 (14) Tikon Ostolaskujenkäsittely versio 6.1.2 SP1 Asennusohje Toukokuu 2012 2 (14) Sisällysluettelo 1. Vaatimukset palvelimelle... 3 1.1..NET Framework 4.0... 3 1.2. Palvelimen Internet

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan Opetusverkon käyttösäännöt. Siilinjärven kunta Tietotekniikkapalvelut Jukka Simola

Siilinjärven kunnan Opetusverkon käyttösäännöt. Siilinjärven kunta Tietotekniikkapalvelut Jukka Simola Siilinjärven kunnan Opetusverkon käyttösäännöt Siilinjärven kunta Opetusverkon käyttösäännöt 1 (7) Johdanto Tässä asiakirjassa kuvataan Siilinjärven kunnan ylläpitämän, ensisijaisesti kunnan opetustoimen

Lisätiedot

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta

TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta TEHTÄVÄ 4: Microsoft Windows Deployment Services asennus ja hallinta Windows Deployment Services, WDS Käyttöjärjestelmän asennus työasemalle Dynamic Host Configuration Protocol, DHCP * Domain Name System,

Lisätiedot