Lars Levi Laestadiuksen toinen minä

Transkriptio

1 Profeettana vieraalla maalla Lars Levi Laestadiuksen toinen minä SEPPO LOHI Lars Levi Laestadiuksen ( ) uskonnollinen julistus oli niin painavaa, että se on lyönyt leimansa 150 vuoden ajan pohjoissuomalaiseen elämäntapaan ja uskonkäsityksiin. Hänen papintyönsä Kaaresuvannossa alkoi 1826, laajeni yhteiskunnallisiin kannanottoihin ja huipentui kevättalvella 1846 lestadiolaisen herätyksen syntyyn. Laestadiuksen syntymästä tulee tammikuussa kuluneeksi 200 vuotta. Hän kuoli varhain aamulla 21. helmikuuta 1861 Pajalan pappilassa mahasyöpään, juuri kun kaamoksen luonto nukkui horrostaan ja pakkanen lepäsi raskaana Tornionjokilaakson yllä. Laestadius jätti jälkeensä armollisen mutta jyrisevän julistajan maineen. Tämä kuva on kuitenkin vain osa hänen persoonallisuuttaan. Jumalan armoa julistavasta saarnaajasta tuli armoton kriitikko heti, kun hän astui tutkijankammioonsa. Tutkija oli Laestadiuksen toinen minä. Tutkijan minä jäi äidin toiveiden ja taloudellisten realiteettien varjoon Karl Erik Laestadius ( ) avasi velipuolelleen Lars Leville ikkunan kasvien rikkaaseen maailmaan tämän poikavuosina Kvikkjokkin pappilassa (kuvat 1 ja 2). Seutua pidettiin Lapin paratiisina. Kun 19-vuotias Lars Levi muisteli lapsuuttaan, hän oli vakuuttunut, että Karl Erik oli se genius, joka istutti häneen»alun kasvien tuntemukseen». Jo lukioaikanaan Lars Levi teki tutkimusretkiä ja löysi ennen tuntemattomia kasveja.»riemu, jonka nuori luonnontutkija kokee löytäessään uuden lajin, on varattu vain hänelle ja luulenpa, ettei voittoisa kenraalikaan ole yhtä iloinen kuin tämä nuori luonnontutkija, joka on valloittanut Floran tai Faunan maailman», Laestadius muisteli (Wester- och Norrbottens Läns Tidning 14/1841). Duodecim 1999; 115:

2 Kuva 1. Lars Levi Laestadius ( ). Kuva on syyskuulta 1839, jolloin ranskalainen taiteilija Charles Chiraud teki Kaaresuvannossa Laestadiuksesta vesivärimaalauksen. Sen pohjalta Emille Lassalle valmisti kivipiirroksen ja lisäsi siihen ritarimerkin. Laestadius aloitti kasvitieteen opinnot Upsalan yliopistossa 1820 professori Göran Wahlenbergin johdolla. Äidin toive, suvun perinne ja Karl Erikin esimerkki olivat kuitenkin työntämässä häntä pappisuralle. Huonosti palkattu tiedemiehen ura ei houkutellut. Lars Levi ryhtyi opiskelemaan teologiaa, mutta teki silti vuosittain tutkimusretkiä. Aktiivisuus palkittiin: tiedeakatemia jakoi hänelle stipendejä, ja yliopisto julkaisi tutkimustulokset tiedonannoissaan. Helmikuussa 1825 Laestadius vihittiin papiksi, ja hänet määrättiin Arjeplogin kirkkoherran ja sittemmin Piitimen Lapin missionäärin virkaan. Hän siirtyi Kaaresuvantoon keväällä 1826 ja solmi vuoden kuluttua avioliiton Brita Catharina Ericsson-Ahlstadiuksen ( ) kanssa. Varsin- Kuva 2. Näköala Kvikkjokkin pappilasta. Laestadius asui velipuolensa Karl Erikin pappilassa Kvikkjokkissa. Siellä hänen sydämeensä kylvettiin luonnontutkijan ensimmäiset siemenet S. Lohi

3 kin ensimmäiset viisitoista vuotta Kaaresuvannossa olivat myös tieteellisesti aktiivista aikaa: hän osasi yhdistää harrastuksensa ja papintyönsä. Yhteydenpito tiedeyhteisöön jatkui, ja Svensk Botanik julkaisi vuodesta 1826 lähtien yli sata hänen piirtämäänsä kasvia (kuva 3). Asiantuntijana ranskalaisessa tutkimusretkikunnassa Manner-Eurooppaan Laestadiuksen nimi kulkeutui vuosina , jolloin laivaston lääkäri Joseph Paul Gaimardin ( ) johtama ranskalainen tutkijaryhmä teki matkan Lappiin. Lapin ja kasvitieteen asiantuntijana toimi yliopiston ja tiedeakatemian nimittämänä Laestadius. Matkan tulokset julkaistiin Ranskassa vuosina Lars Levi Laestadius esiteltiin meteorologiaa, kasvitiedettä, kasvimaantiedettä, fysiologiaa ja lääkeoppia käsittelevien osastojen toimituskunnan jäsenenä. Teokseen oli otettu myös hänen Kaaresuvannossa tekemänsä meteorologiset havainnot vuosilta Sarjaan piti sisällyttää tutkielma lappalaisten historiasta ja mytologiasta. Sen ensimmäinen osa valmistui 1840 ja kolme muuta Tämä Laestadiuksen teos Fragmenter i lappska mythologien näki kuitenkin päivänvalon vasta Harald Anderssonin toimesta Retkikunnan mukana ollut taiteilija Charles Giraud ( ) maalasi syksyllä 1839 vesivärein Laestadiuksesta muotokuvan, josta vuoden 1841 jälkeen taiteilija Emile Lassalle ( ) valmisti kivipiirroksen ja lisäsi siihen ritarimerkin. Kuva 3. Laestadiuksen piirtämiä kasveja. Svensk Botanik -nimiseen kasvioppiin Laestadius piirsi elämänsä aikana yli sata kasvia. Ensimmäinen kuva julkaistiin vuonna 1826, jolloin toimittajana oli professori Göran Wahlenberg. Vasemmalla tunturiarnikki, oikealla tunturikurjenherne. Lars Levi Laestadiuksen toinen minä 2609

4 Vaikka Laestadius arvosteli retken tieteellistä antia, hän itse hyötyi siitä. Olle Franzén (1973) on huomauttanut, että hän tuli tämän matkan johdosta»korjatuksi» kasvitieteilijöiden»iankaikkisiin majoihin»; hän sai nimensä eurooppalaisiin tietosanakirjoihin ja tuli tunnetuksi myös mannereurooppalaisten kasvitieteilijöiden parissa (kuva 4). Laestadius sai tilaisuuden kertoa Lapin mytologiasta ja vastaanottaa ritarimerkin. Hänet nimitettiin, kuten retkikunnan muutkin ruotsalaiset jäsenet, Ranskan kunnialegioonan jäseneksi. Tämän lisäksi hänen taloudellinen asemansa kohentui. Kuva 4. Turjanhorsma (Epilobium laestadii Kytöv.). (Naturhistoriska riksmuseet 1996, linnaeus.nrm.se/flora). Eläintieteilijä ja»haudanryöstäjä» Laestadius ehti kasvien lisäksi kerätä tietoja myös eläimistä. Hän teki selkoa karhunkaadosta ja kertoi tuntevansa ainakin neljä seutukuntansa kuuluisinta karhunkaatajaa, laati muistiinpanoja lintujen muuttomatkoista sekä tarjosi metsämiehille Tidskrift för Jägare och Naturforskare -lehdessä (ilmestyi ) havaintojaan Lapin riistasta ja pyyntitavoista. Hän kirjoitti kuvauksia oravista, ketuista, riekkojen pyynnistä ja sopulien vaelluksista. Kesällä 1827 hän oli seurannut neljää ahmanpoikaa, jotka taitavasti kalastelivat kiveltä harreja keskellä kuohuvaa koskea. Laestadius oli perehtynyt myös vesieläimiin ja esitteli lukijoilleen 18 Lapin kalalajia. Hän oli laatinut varsin laajan selostuksen villiporosta. Vaikka Laestadiuksella oli omia kokemuksia, hän oli oppinut turvautumaan myös asiantuntijoihin ja piti eläintieteilijä professori Sven Nilssonin ( ) kanssa kirjeyhteyttä ainakin vuoteen Olle Franzén (1973) on kirjannut mielenkiintoisia tietoja Laestadiuksen osuudesta»haudanryöstöihin». Termi, jota Franzén käyttää, ei tee oikeutta Laestadiukselle, sillä vanhojen hautojen kaivaminen oli tutkijoiden piirissä tavallista vielä 1800-luvulla. Laestadius saattoikin avoimesti kertoa retkistään lehtien palstoilla (Norrlands Posten 72/1838). Kukaan ei kiinnittänyt huomiota syyshämärissä 1837, kun vanhalle hautausmaalle Enontekiön Markkinaan kokoontui pieni ryhmä, johon kuului kolme pappia, Laestadius, Fr. Liljeblad ja E. Kolström, sekä nimismies E. U. Grape ja tutkija Sven Lovén. Miehet kaivoivat esiin rautakangin ja lapioin kolmen saamelaisvainajan pääkallot. Yhdellä oli päässään vielä myssy ja tukku hiuksia. Seuraavana vuonna Laestadius oli opastamassa ranskalaista tutkimusretkikuntaa, joka tiedemiehen palavalla innolla nosti vielä kaksi säkillistä pääkalloja ja luita ja vei ne mukanaan. Karoliinisen instituutin anatomian professori Anders Adolph Retzius ( ) tilasi Laestadiukselta 1840-luvulla vastasyntyneiden saamelaislasten pääkalloja. Vastauksessaan rovasti tyytyi valittamaan, että niiden hankkiminen tuotti vaikeuksia, ja suositteli, että professori kääntyisi suoraan Haaparannan piirilääkäri Carl Josua Wretholmin ( ) puoleen. Vieraillessaan Kaaresuvannossa talvisaikaan, jolloin haudat olivat avoimia, hän saattoi helposti leikata»kuin kirurgi kaulan poikki sellaiselta lapselta». Tekikö piirilääkäri niin, 2610 S. Lohi

5 se ei käy ilmi. Joka tapauksessa Retziuksella oli ollut Tukholmassa 1842 aihetta kiittää piirilääkäriä siitä, että tämä oli toimittanut kaksivuotiaan saamelaistytön pääkallon. Kirjailija ja kotalapin kirjakielen perustaja Laestadius aloitti kirjallisen toimintansa 22-vuotiaana pohtimalla uudisviljelymahdollisuuksia Lapissa.»Om möjligheten och fördelen af allmänna uppodlingar i Lappmarken» ilmestyi painosta Teos oli nuoren miehen uskalias yritys hahmottaa Lapin tulevaisuutta. Laestadius suositteli uudisviljelyn tukemista vaikka myönsikin, etteivät tunturiselänteet sopineet viljelyyn. Malmikenttien tehokas hyödyntäminen kuitenkin edellytti lähelle työntyvää uudisviljelyä. Teos päättyi ehdotukseen uudisasukaskoulun perustamisesta Lappiin. Laestadiuksen kasvitieteellinen pääteos oli»loca parallela plantarum». Tutkielma valmistui 1831 ja julkaistiin Siinä 31-vuotias pappismies teki kasvien kasvupaikkoja koskevia vertailuja ja väitti, että kasvien pohjoiset ja tuntureiden huipuilla kasvavat rinnakkaismuodot olivat maan laadun, lämmön ja valon vuoksi eteläisiä ja alempana kasvavia sukulaisiaan tanakampia, karvaisempia ja isokukkaisempia. Hänen kirjalliset saavutuksensa liittyvät myös historialliseksi kuriositeetiksi jääneen kotalapin kirjakielen luomiseen ( ) ja»crapula Mundin» painattamiseen (1843). Samaan aikaan hän alkoi kirjoittaa»dårhushjonetia» (Hulluinhuonelainen), joka kiteytti yli kymmenen vuoden työn tuloksena johdonmukaiseksi systeemiksi hänen elämänkokemuksensa, ajatuksensa ja käsityksensä ihmisen rajoista ja kehitysmahdollisuuksista. Laestadiuksen tieteellinen harrastus jäi taka-alalle 1840-luvulla ja 1850-luvun alussa. Syitä oli useitakin: Lapin mytologian kirjoittaminen ja pastoraalitutkintoon valmistautuminen,»loca parallelan» alussa saama nuiva vastaanotto, herättäjän ja uskonnollisen johtajan rooli, psykologiset opinnot, virkatoimet, sairaus ja kasvava perhe. Kirjallisen toiminnan tilinpäätös tapahtui kuitenkin 1850-luvun puolivälissä, jolloin hän julkaisi lehteään»ens Ropandes Röst i Öknen» ( ) ja kirjoitti loppuun edellä mainitun uskonnonfilosofisen teoksensa. Lehden julkaiseminen ja»dårhushjonetin» loppuun saattaminen (1855) kruunasivat Laestadiuksen ajatuskaaren. Tieteellisellä toiminnallaan, teoksillaan ja kokoelmillaan Laestadius liittyi Pohjolan sielunpaimenten pitkään traditioon. Jo 1600-luvulla papit olivat kirjoittaneet valtiovallan pyynnöstä kuvauksia pohjoisista oloista ja toimineet kansainvälisten retkikuntien oppaina. Carl von Linnén johdolla tiedeakatemia oli laatinut ohjeet toivotuista raporteista. Vaikka luonnontieteelliset harrastukset olivat kukkineet Lapin pappiloissa Linnén kuoleman jälkeen jo kahden sukupolven ajan, yksikään näistä papillisista amatööreistä ei ollut edennyt niin pitkälle kuin Lars Levi Laestadius. Tiedeakatemia on säilyttänyt muun muassa kasvin kokoelman ja satoja sivuja julkaisemattomia tieteellisiä käsikirjoituksia. Hänet kutsuttiin Ruotsin tieteellisten seurojen sekä Edinburghin kasvitieteellisen seuran jäseneksi. Olipa hän professori Göran Wahlenbergin kuoleman jälkeen (1851) ehdolla myös Ruotsin tiedeakatemiaan. Kasvitieteilijät arvostavat Laestadiusta ennen kaikkea ekologina, systemaatikkona ja keräilijänä. Dosentti Harri Vasanderin tiedonannon mukaan runsaalla Lars Levi Laestadiuksen toinen minä 2611

6 Kuva 5. Pajalan pappila. Laestadius toimi Pajalan kirkkoherrana ja asui tässä pappilassa vuodesta Rakennus on koottu kahdesta osasta, joista toinen oli Köngäsen vanha pappila. Laestadius muutti sinne Kaaresuvannosta kolmellakymmenellä kasvilla on edelleen Laestadiuksen antama nimi. Turjanhorsman (Epilobium laestadii Kytöv.) ja tunturiunikon (Papaver laestadianum) lajinimet kunnioittavat Lapin tutkijan nimeä. Luonnontutkijan ääni kuului herättäjän saarnoissa Laestadius tunnetaan varsinaisesti uskonnollisena herättäjänä, jollainen hänestä tuli 1844 tapahtuneen hengellisen murroksensa jälkeen. Tutkijan identiteettiään ja uudisraivaajahenkeään hän ei kadottanut. Saarnaaja tarvitsi analyyttista taitoa, sillä yhteiskunnassa ideologiat ja uskonnolliset suuntaukset kohtasivat toisensa ja sekoittuivat keskenään; ympäristötekijät, aatehistoriallinen tausta ja kulttuurinen viitekehys määräsivät toiminnan ehdot. Herätyssaarnaajana Laestadius halusi olla Johannes Kastaja, joka raivasi peltoa, kitki rikkaruohot ja teki tietä Lapin ihmisten sydämissä, jotta Vapahtaja pääsisi kulkemaan sinne. Uudisraivaus tapahtui saarnojen avulla kuulijan sydämessä. Tavoite oli yksinkertainen: johdattaa matkalaiset Raamatun tapahtumien saattelemana perille; ihmisen oli tultava kristityksi armonajassa, koska sielu ei voinut muuttua enää iäisyydessä. Laestadiuksen saarnat heijastivat yhteiskunnallisia oloja puutteineen ja paheineen, mutta myös hänen omia luonnontieteellisiä harrastuksiaan. Hän 2612 S. Lohi

7 otti esimerkkejä kasvi- ja eläinkunnasta kuvatessaan ihmisen hengellistä kehitystä ja luonnehtiessaan tämän perusominaisuuksia. Herättäjän toinen minä tunkeutui esiin vielä toisena adventtisunnuntaina 1860, jolloin Laestadius piti viimeisen saarnansa Pajalan kirkossa (kuva 5): vaarat ja pahdat huusivat, luonto kukki ja linnut visersivät. Kirjallisuutta Boreman P, Dahbäck, G. Lars Levi Laestadius och hans gärning. Festskrift. Stockholm, Castrén, K. Kiveliön suuri herättäjä Lars Levi Laestadius. Toinen painos. Helsinki, Franzén O. Naturalhistorikern Lars Levi Laestadius. Tornedalica nr 15. Luleå, Lohi S. Sydämen kristillisyys. Lars Levi Laestadius ja lestadiolaisen herätyksen alkuvaiheet. Jyväskylä, Lohi S. Pohjolan kristillisyys. Lestadiolaisuuden leviäminen Suomessa Diss. Oulu. Jyväskylä, Miettinen M E. Lestadiolainen herätysliike I. Perustajan aika. Diss. Helsinki. Mikkeli, Nilsson, K. Den himmelska Föräldern. Ett studium av kvinnans betydelse i och för Lars Levi Laestadius teologi och förkunnelse. Acta universitatis upsaliensis. Upsala Women s Studies. A. Women in religion. Upsalan yliopisto, Nordberg, A. Petrus Laestadius upplysare och upprorsman. Luleå, Nissen K. Lars Levi Laestadius. Naturarforsker eller prest? Oslo, Outakoski N. Lars Levi Laestadiuksen saarnojen maahiskuva. Scripta historica XVII. Diss. Oulu, SEPPO LOHI, FT, TM, dosentti, kirkkoherra Väkätie Simo Lars Levi Laestadiuksen toinen minä 2613