Suomen Kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjaan vuonna Lars Levi Laestadiuksen saarnat - Jumalasta vai ihmisistä?

Transkriptio

1 Suomen Kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjaan vuonna 2001 Lars Levi Laestadiuksen saarnat - Jumalasta vai ihmisistä? Lauri Koistinen Keskustelu Lapin Marian kanssa Åselessa tammikuun alussa 1844 oli käänteentekevä Laestadiuksen kristillisyydelle. Sinä iltana rovasti sai tuntea taivaan ilon esimakua ja hän tuli armoitettuun sieluntilaan, kuten apostoli Paavali Ananiaksen kätten päälle panemisen kautta ja Luther kerjäläismunkin kautta. Tie Jumalan luo kulkee siis ihmisten kautta. Jumala on järjestyksen Jumala, kuten vanha Jonas Rustholkarhu meitä Lappeenrannan esikoislestadiolaisia nuorukaisia opetti vanhuuden päivinään luvun alkupuolella. Jumalan järjestykseen kuuluu johtaa ihminen uskon vanhurskauteen synninpäästön sanalla pyhien ihmisten kautta Laestadiuksen saarnojen käyttö herätysliikkeessämme juontaa juurensa herätyksen alkuun. Jo vuonna 1846 Laestadius lähetti Pekka Raattamaan Jukkasjärvelle raittiuspuheita pitämään ja antoi hänelle mukaan yhden saarnakonsepteistaan, jonka Pekka luki julkisesti jukkasjärveläisille. Pekka oli juro ja vähemmin karismaattinen henkilö. Hänen lukutaitonsa vastasi nykyisen peruskoulun ensimmäisen luokan syyslukukauden alun tasoa. Ei ollut lähettilään henkilössä paljon hurraamista, mutta vähästä se tuli syttyi. Saarnojen luku tuli tavaksi myös Juhani Raattamaan katekeettakouluissa, ja siitä muodostui perinne lukea saarna hartauskokouksissa eli kristittyjen seuroissa. Laestadiuksen saarnojen lukemisella kylärukouksissa kierrettiin myös konventikkeliplakaatti, joka piti maallikoitten hartauskokoukset laittomina. Kun herätys levisi, niin kirjoitettujen saarnojen tarve lisääntyi. Niinpä ei auttanut muu, kuin panna päre palamaan ja tehdä pirtistä "kirjapaino". Monet alkoivat kirjoittaa mustekynällä kopioita Laestadiuksen saarnoista paksuihin kovakantisiin kirjoihin, jollaisia oli jo siihen aikaan saatavilla. Ei tullut kysymykseenkään kustantaa mitään postillaa silloisissa olosuhteissa. Suomen kirkkohistoriallisella seuralla on tätä nykyä hallussaan jonkin verran näitä pirtin tuotteita Kansallisarkistossa Helsingissä. Lisäksi niitä on Oulun maakunta-arkiston Laestadiana kokoelmissa, Pajalan ja Kolarin kirkonarkistoissa sekä muutamien yksityishenkilöiden hallussa. Ne kertovat meille herätysliikkeemme kulta-ajasta, sen kirkkaasta alusta. Silloin keskuudessamme vallitsi yksi sydän ja yksi sielu. Esi-isämme kostuttivat pirtissä kirjoitetut kirjat kyyneleillään ja voimme olettaa heidän hypelleen liikutuksissa kirjat kainalossaan ja iloinneen sanasta Pyhässä Hengessä. Laestadiuksen postillat, joita alettiin jo 1870-luvulla painaa, kantoivat uskonnollista tunnetta ja veivät sitä polvesta polveen. Tietysti suullisilla saarnoilla oli avainasema, sillä uskoonhan voi tulla vain Pyhän Hengen voimasta puhutun, äänellisen sanan kautta. 1

2 Nyt esitän kysymyksen, ovatko Laestadiuksen saarnat Jumalasta vai ihmisistä? Asia on vähintään yhtä arkaluontoinen kuin kysymys Johanneksen kasteesta, oliko se Jumalasta vai ihmisistä. Juutalaiset vastasivat Jeesukselle: "Emme tiedä!" Me esikoislestadiolaiset käsitämme, että rovastin saarnat ovat Jumalasta. Muutoinhan me olisimme hylänneet ne jo aikoja sitten käyttökelvottomina loruina. Mitä järkeä sitten on käyttää Laestadiuksen saarnoja satoja vuosia joka sunnuntai ja vielä arkisinkin, kun meillä on Pyhä Raamattu, Luther ja monta muuta arvokasta Jumalan sanan kirjaa tarjolla? Vastaan kysymällä: Mitä järkeä meillä on opiskella historiaa vuosisata toisensa perästä, varsinkin kun sananparsi sanoo: "Historia opettaa meille sen, että emme opi mitään historiasta!" Ja toinen sananparsi kuuluu: "Jos jokainen tekisi itse niin kuin neuvoo toisia tekemään, niin me kaikki olisimme suhteellisen hyvin menestyneitä ihmisiä." Kirkkohistoria, niin kuin historia yleensäkin, on passioitten historiaa. Se kertoo meille elävästä elämästä, jota ei ohjaa järki, vaan hallitseva tunne, passio. Jokainen toimii sydämensä ehdoilla. Jokainen on sydämensä nöyrin ja alamaisin orja. Omantunnonkin on sopeutuminen sydämen ehtoihin. Eikä meillä kellään ole sydämeemme nähden valtaa. Kukaan ei voi olla sydämensä herra. Vain Pyhä Henki voi muuttaa meidän sydämemme. Laestadius oivalsi passioitten merkityksen ja ymmärsi hyvin, mitkä niiden toimintamekanismit olivat ihmissielussa, joka ajassa ja paikassa toimii elinten välityksellä. Sielua voidaan muuttaa ajassa ja paikassa, mutta ei enää haudan tuolla puolen. Uusi syntyminen on siveellisten passioiden syntyä yksilössä. Oikea uskonto syntyy sanankuulijassa tunteitten alueella, joihin sananpalvelija Pyhän Hengen inspiroimana vaikuttaa sanoin, elein ja aidoin tuntein, siis kaiken kattavalla kommunikaatiolla. Jumala ilmoittaa meille tämän apostoli Paavalin sanoilla: Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. (Room. 10: 17, Biblian mukaan). Huomattakoon, ettei mikä tahansa tunteilu tule tässä kysymykseen, vaan Laestadiuksen teologiassa sekä siveettömät että siveelliset passiot ovat tarkoin määritellyt ja selitetyt. Laestadiuksen kirjoitetut saarnat kantavat siveellisiä intohimoja eli moraalisia passioita sillä edellytyksellä, että ne myös käännettyinä eri kielille säilyttävät alkuperäisen sisältönsä myös tunteen alueella ja että ne ymmärretään oikein, siis sydämellä ja ajatuksella. Sanalla on voima kantaa tunnetta. Sen tietää jokainen kirjallisuuteen vihkiytynyt henkilö. Kuinka muutoin voitaisiin selittää se ilmiö, että joku ihminen voi lukea tuhat sivua kuvatonta kirjaa niin suurella innolla, että tuskin malttaa syödä tai nukkua kesken lukemisensa? Jos sana ei kantaisi tunteita, niin kirjat olisivat sangen harvinaisia. Puhelinluettelo meillä ehkä olisi joka talossa, mutta tuskin mitään muuta. Huomattakoon, että rovasti rankaisee epäsiveellisiä passioita miltei jokaisessa saarnassaan. Tämä puoli hänen julistuksestaan tulee useimmiten hyljeksityksi uskontunnustajienkin keskuudessa. Seitsemän kuolemansyntiä on ajettava ulos sydämestä, ennen kuin Pyhä Henki voi tulla sinne asumaan. Uudesti syntyneillekin synninnuhde on 2

3 tarpeellista, sillä heissäkin on vielä poisottamaton syntiturmelus eli perisynti jäljellä niin kauan kuin he elävät, vaikka heidän sydämistään onkin 7 perkelettä ulos ajetut niin kuin Maria Magdaleenan sydämestäkin. Nuhdesaarnat palvelevat pyhityksen oppina uudestisyntyneitä kristityitä. Kantavatko väärennetyt Laestadiuksen postillat kaikkia asiaankuuluvia uskonnollia tunteita elävänä? Vastaus: Osittain. Riippuu lukijan asenteesta ja väärennöksen laajuudesta, miten paljon Pyhä Henki kyseisen luetun sanan kautta vaikuttaa. Raamattu kieltää meitä lisäämästä sanaakaan pyhän kirjan profetian sanoihin. Sama kielto koskee sanojen poisjättämistä. Meillä on perinteisesti se raamatullinen käsitys, että Pyhän Hengen inspiraatiosta saarnattua sanaa ei saa muuttaa yhtään. (2 Piet. 1: 20-21). Siitä ei saa ottaa mitään pois, eikä siihen saa lisätä mitään. Käsitykseni on, että jos postilla ei enää kanna niitä uskonnollisia tunteita, jotka Pyhä Henki siihen alussa loi, ja jos postillassa ei kunnioiteta Pyhää Henkeä, niin se on sangen vaarallinen ja turmiollinen väärennös. Emerituspiispa Olaus Brännström sanoi minulle Uppsalassa muutama vuosi sitten saarnani kuultuaan, että Pyhä Henki vaikuttaa Boremanin postillakäännöksenkin kautta. Myönsin asian todeksi, mutta siitäkin huolimatta Boremanin käännös on synti Pyhää Henkeä vastaan. Siinä on rikottu Pyhän Hengen työtä. Olen tutkinut asian perinpohjin, kun olen kääntänyt koko teoksen uudelleen suomenkielisistä käsikirjoituksista ruotsiksi tuoden käännöksessäni kaikki Boremanin tekemät muutokset esiin. Se osa tekstistä, minkä hän jätti pois, on painettu sinisellä värillä käännöksessäni, muun tekstin ollessa mustaa. Olen myös tehnyt suurehkon määrän huomautuksia Boremanin käännöksestä saarnojen loppuviitteissä. Uusi käännökseni on ollut kirjakaupoissa syksystä 1999 lähtien (painos 3000 kpl). Boreman jätti noin sanaa pois käännöksestään, ja koko esikoislestadiolainen herätysliike muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta tukee vieläkin Boremanin työtä. Ja mikä surkeinta, Boremanin väärentämät saarnat ovat suurimmalta osaltaan mukana Sam Wettaisen toimittamassa postillassa vuodelta 1985 korjaamattomina, ja tätä postillaa länsilestadiolaiset käyttävät joka pyhä kokoontuessaan. Boremanin teos on siis jatkuvasti käytössä esikoisliikeen keskuudessa. Jos Raamattua olisi käsitelty niin kuin Boreman käsitteli Lestadiuksen tekstejä, niin meillä ei olisi enää Isä Meidän rukoustakaan jäljellä näiden 2000 vuoden takaa. Luultavasti rukoilisimme silloin Väinämöistä ja Ilmarista tai sitten voisimme olla jopa hinduja. Jumalan sanan kirjojen muuttaminen tuo aina riidan seurakuntaan. Kysytään, missä muutosten raja kulkee? Vaara on, että ilmestyy yhtä monta mieltä kuin miestäkin. Ja mikä on silloin uskon ja opin perusta, jos kirjoitettu Jumalan sana joutuu tuuliajolle. Silloin ollaan koko joukolla tuuliajolla ja ajaudutaan varmaan tuhoon. Kyllä meillä ihmisillä on oltava jotain itseämme korkeampaa, mistä kiinni pidetään. Eivätköhän Pyhän Hengen inspiraatiosta lausutut sanat ole ihmistä korkeammalla? Emme saa heittäytyä niin heikolle perustalle kuin ihmisten käsiin autuuden asioissa, vaan meidän on pysyttävä Jumalan sanassa vaikka jäisimme yksin. 3

4 Seuraavassa otteita kuuluisien Jumalan miesten kirjoituksista, joissa he valaisevat rovasti L. L. Laestadiuksen saarnojen merkitystä: L.L.L Hulluinhuonelainen: 550: mutta tavallisella saarnatavalla ei saada aikaa muuta kuin koiranuskontoa Samoin lukijaiset eivät voi hyväksyä uusia kirjoja, koska uusien kirjojen tekijöillä ei ole ollut mitään omaa kokemusta armonjärjestyksestä Papit eivät suo lukijaisille heidän vanhoja kirjojaan Ymmärryksen kasvattamisesta ei seuraa kristinuskoa, sillä koko kirkon historia osoittaa, että oppimattomat ottavat vastaan kristinuskon innokkaammin kuin oppineet. L. L. L:n kirjeestä tuomiokapitulille 17/6 1854: Kokemus on myös osoittanut, ettei totuudella, joka esitetään yleisillä sananparsilla, ole ollut mitään vaikutusta raa an massan vakaumukseen. Tästä näkökohdasta pitää kova puhe saarnoissani arvostella. Eikä korkeasti kunnioitettava konsistori saattane kieltää, että minun saarnoillani on ollut hyvää tekevä vaikutus kansan vakaumukseen On huomautettava, että lappalaiset saivat inhon paloviinaa kohtaan, kun sitä kutsuttiin vuotavaksi pirun paskaksi Juhani Raattamaa: Kirjeet ja kirjoitukset s : Minä muistutan vielä kaikkia, jotka ovat valkeudessa. Ottakaat tarkka vaari sen tohtorin neuvoista, joka on Könkäisessä, sillä hän saattaa parhaiten ymmärtää ylimmäisen tohtorin kirjasta, mikä teille terveellinen on. (1852) Juhani Raattamaa, Kirkkopostillan esipuhe, Saivonmuotkassa heinäkuussa 1877: Rakastetut lukijat ja vastatulevainen kansa, ottakaat vaari provasti Laestadiuksen saarnoista! sillä hän on ensimmäinen ja paras työntekiä Jumalan pellossa Pohjan maan läänissä

5 Juhani Raattamaa, Uuden Postillan esipuhe, Saivonmuotkassa 4/7 1895: Toivotamme ja rukoilemme teitä, te nuorukaiset ja tulevaiset polvet, ottakaat vaarin ja kätkekäät sydämiinne Kristuksen oppi, jota provasti Laestadius on saarnannut teidän isillenne ja äideillenne, jota tarjotaan tässä postillassa, joka on koottu saarnoista, joita sanan kuulijat ovat hartailla sydämillä tallentaneet kalliina tavarana yli neljäkymmentä vuotta. Ilokseni olen näiden seurakuntain kokouksissa katsellut Laestadiuksen opetuslapsia harmailla hiuksilla ja liikutetuilla sydämillä ja Jumalan rauhaa nautitsevaisella mielellä kuuntelevan Jumalan sanoja, ja rukoilen, että nämät saarnat tulisivat tulevaisten polvien siunaukseksi Jonas Purnu, Siionin Sanomat, Calumet 1894, n:o 3: Mutta Lutherus pani niin terävät sanat saarnaansa, että se pisti jalopeuraa korvaan ja vihlasi sydäntä, että vitisi (=vihloi) eli leikkasi, samaan laihin teki Laestadius, hän pani semmoiset terävät Jumalan sanat saarnoihinsa, että se pisti viinaporvarin korvaan ja vihlasi sydäntä että vitisi, niin ikään pani hän saarnoihinsa semmoiset Jumalan sanat armon varkaitten sydäntä kohden, että ne heräisivät armoa varastamasta Luther kirjoittaa paimenkirjeessään Böömin veljille vuonna 1523 muun muassa seuraavaa: Seitsemäs ja viimeinen papillinen virkatehtävä on tuomita ja arvostella jokaista oppia Mutta jos kuulijoilta on riistetty oikeus arvostella oppia, mikä sitten estää tohtoria tai opettajaa tuomasta mitä pahinta roskaa, niin, olemasta pahempi kuin itse perkele Jaa, ei olisi milloinkaan kehittynyt mitään paavilaitosta, jos seurakunnan oikeus tuomita oppia olisi pidetty voimassa. Onko jokaisen rivimiehen velvollisuus sitten pitää huolta siitä, ettei väärennettyjä oppikirjoja käytetä kristillisessä seurakunnassa. Laestadiuksen vastaus tähän on Kirkkopostillassa (Postilla 1-2 s. 909). Tämä kuuluu seuraavasti: He (nim. pakanat) näkevät senkaltaisia vikoja kristittyjen elämässä, jotka kuuluvat kristittyjen velvollisuuteen, niin kuin esimerkiksi synnintunnustus, lähimmäisen sovittaminen, hengellisten kirjain erottaminen ja puhuminen kristillisyydestä; kaikki nämä asiat ovat pakanan mielestä kauhistavainen synti, niin myös kun paloviina sanotaan pirunpaskaksi, joka pakanain mielestä on paras siunaus maan päällä. 5

6 Olivatko Laestadiuksen saarnat Jumalasta vai ihmisistä, on mahdotonta todistaa tieteellisesti, sillä tiede ei ulotu sinne asti, missä sellainen kysymys ratkaistaan. Gamaliel edustaa tiedettä parhaimmillaan sanoessaan, että jos tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukee, mutta jos se on Jumalasta, niin ette voi sitä vastaan olla. Kirkkohistoriallinen totuus kuitenkin on se, ettei Pohjolassa ole ollut Laestadiuksen vertaista pappia ennen eikä jälkeen hänen päiviään. Niin pitkäikäistä ja laajaa uskonnollista liikettä ei kukaan muu pappi Pohjolassa ole saanut aikaan. Vaikka alkuopille uskollinen vähemmistömme onkin pieni ja lähes tuntematon, niin viimeistä sanaa ei kuitenkaan ole vielä sanottu toimintamme lopputuloksesta. Yhdyn edesmenneen teol. tri. Pekka Raittilan lausuntoon SKHS:n vuosikirjassa 1984 s. 220: Tosin on muistettava, että kehitysprosessi on vielä kesken. Tulevaisuus näyttää, minkä painon erilaiset perinnetekijät saavat mahdollisissa uusissa tilanteissa. Kirjoitus hylättiin SKHS:n vuosikirjasta 2001, koska se ei täyttänyt tieteellisiä kriteerejä. Myönnän, ettei otsikon mukaisesta aiheesta voida kirjoittaa tieteelliset kriteerit täyttävää tekstiä, vaikka esimerkiksi Martti Luther olisi kirjoittajana, sillä hän sanoo, ettei yksikään Jumalan sana ole niin halpa, että sen voisi järjellä käsittää. Tiede on järjen ja tiedon asia. Kristillisyys sitä vastoin on sydämen ja omantunnon asia. Jumalan sana ja Pyhän Hengen vaikutukset eivät kuulu tieteen piiriin, vaan ne ovat yhtä paljon tieteen yläpuolella kuin taivas on maasta. Tämä huomautus on tehty Pajalassa 11/ Lauri Koistinen 6