HERÄTYSLIIKKEITÄ. Tulkinnanvapautta uskovi!e yksilöi!e

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HERÄTYSLIIKKEITÄ. Tulkinnanvapautta uskovi!e yksilöi!e"

Transkriptio

1 HERÄTYSLIIKKEITÄ Historia ja filosofia Tulkinnanvapautta uskovi!e yksilöi!e Vapaakristillisyyden aika alkaa reformaatiosta. Vapaakristillisyys ei nojaa oppejaan suurimpiin kirkkokuntiin eli katoliseen, ortodoksisiin tai protestanttisiin kirkkoihin. Erilaisia vapaakristillisiä liikkeitä on valtava määrä ympäri maailmaa. Niitä ovat muun muassa: 1. Baptistit 2. Helluntailaisuus 3. Afrikan itsenäiset kirkot 4. Latinalaisen Amerikan karismaattiset yhteisöt 5. Pohjois-Amerikan jatkuvasti uudelleenmuotoutuvat seurakunnat 6. Manner-Kiinan kotiseurakuntaliikkeet 7. Entisen Neuvostoliiton alueilla ortodoksisen kirkon kanssa kilpailevat seurakunnat 1800-luvulla uskonnoissa tuli muotiin yksilöllinen hurskaus. Tällöin syntyi suuri määrä kristillisiä liikkeitä ympäri maailmaa. Pohjois-Amerikassa perustettiin useampi oma kirkkokin näistä kristillisistä liikkeistä. Reformoidun kirkon pohjalta syntyi mm. vapaakirkko, baptistiyhdyskunta, metodistikirkko ja myöhemmin helluntaiherätys. Lisäksi syntyivät kristillisperäisiksi liikkeiksi kutsutut MAP-kirkko ja Jehovan todistajat. Suomessa herätysliikkeet syntyivät 1700-luvun pietistisen ajattelun pohjalta luvulla uskonnollista yksilöllisyyttä alettiin korostaa. Suomalaisen pitäminen automaattisesti kristittynä ei ollut oikea tapa tulkita 133

2 kristinuskoa. Henkilökohtainen usko oli tärkeämpää. Kristillisyyden piti myös näkyä elämässä. Perinteisesti Suomessa on kerrottu olevan viisi herätysliikettä: Herännäisyys, lestadiolaisuus, evankelisuus, rukoilevaisuus ja viidesläiset. Tämä viiden herätysliikkeen kuva ei kuitenkaan ole historiallisesti pätevä. Suomessa on ollut useita kymmeniä merkittäviä herätysliikkeitä. Herätysliikkeille keskeistä on henkilökohtainen usko, Raamatun lukeminen ja rukous. Myös evankelioimistyötä arvostetaan. Julistustyö on tavallista ja siinä painotetaan usein valintaa: joko on Jumalaa vastaan tai sen puolella. Suuntauksia lyhyesti Helluntailaisuus 1900-luvun taitteessa baptistien ja pyhitysliikkeitten keskuudesta nousi esiin Yhdysvalloissa uskonlahko, joka korosti Pyhällä Hengellä täyttymistä. Tämä täyttymys näkyi mm. kielillä puhumisena, profetoimisena ja parantamisena. Erityisesti kielillä puhumista on helluntailaisuudessa arvostettu. Myös kielillä puhumisen ymmärtäminen oli yksi armolahjoista. Varsinainen helluntaiherätys alkoi vuonna 1906 Los Angelesin herätyksestä. Helluntailaisuudessa olennaista on aikuisen valinta tulla uskoon. Lasta ei voi kastaa, koska lapsi ei vielä ymmärrä uskomista. Lasta kasvatetaan omakohtaiseen uskoon. Uskoon ei saa painostaa. Adventtikirkko Adventtikirkon oppi alkaa kehittyä 1840-luvulta lähtien. Adventismin ideana oli kiihkeä odotus Kristuksen pikaisesta paluusta. Yksi liikkeen johtohahmoista oli William Miller, joka laski (sattumanvaraisesti Raamatun mainintoja laskemalla) Jeesuksen palaavan Jeesus ei palannut tällöin ja suuren pettymyksen jälkeen liike hajaantui. Jotkin laskivat uusia päiviä ja toiset selittivät palaamisen tapahtuneen jotenkin toisin. Millerin 134

3 kannattajat ovat yhä suurin adventistien ryhmä. Heitä kutsutaan seitsemännen päivän adventisteiksi. Seitsemännen päivän adventistit seuraavat hengellisenä johtajanaan profeetta Ellen G. Whitea ( ). Hän 17-vuotiaana suuren pettymyksen jälkeen alkoi saada näkyjä, joista tehdyt opukset ovat tärkeitä Raamatun lisäksi. Whiten näkyjen mukaan Miller oli ymmärtänyt laskelmansa väärin. Tällöin Jeesus ei palannut, vaan Kristus asetettiin silloin ylimmäksi papiksi taivaalliseen pyhäkköön, jossa hän valmistelee takaisintuloaan. Jehovan todistajat Jehovan todistajat eivät varsinaisesti ole herätysliike, vaan kristillisperäinen liike MAP-kirkon kanssa. Niiden taustat ovat kuitenkin herätysliikkeissä. Adventistiset liikkeet olivat innokkaimpia odottajia 1800-luvulla. Millerin tavoin Jehovan todistajien liikkeen synnyttänyt Charles Taze Russell teki omat laskelmansa ja sai vuodeksi Lähetystyö oli tehokasta ja jehovan todistajien ryhmä kasvoi voimakkaasti. Jeesus ei palannut ja pettymys lamautti liikkeen, kunnes Joseph Rutherford loi Vartiotorni-seurasta tehokkaan maailmanlaajuisen järjestön. Rutherford uudisti opetusta ja teki pesäeron yhteiskuntaan ja poliittiseen vallankäyttöön. Uusia Jeesuksen palaamisen vuosia esitettiin 70-luvulle asti. Jehovan todistajien mukaan Raamattu antaa vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Raamattu on myös virheetöntä ja ristiriidatonta Jumalan sanaa ja on kaikilta osiltaan luotettava tiedonlähde. Jehovan todistajat käyttävät Russellin kokoamaa käännöstä, jonka sisältö on koottu pääosin 1600-luvulla tehdyistä englanninkielisistä käännöksistä. Jehovan todistajan tunnistaa usein ovelta ovelle tehtävästä lähetystyöstä. Lähetystyön ohessa he jakavat Vartiotorni- tai Herätkää! -lehteä. Jokaisen seurakunnan jäsenen oletetaan osallistuvan aktiivisesti julistustyöhön. Jeho- 135

4 van todistajilla ei ole omia kirkkoja, vaan valtakunnansaleja, joita näkee ympäri Suomea. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Tutummin tämän pitkän nimen omaavia kirkon jäseniä kutsutaan mormoneiksi. Tämä liike saa alkunsa 1827 Joseph Smith -nimisen maalaispojan näyistä. Smithin kerrotaan saaneen Jumalan sanansaattaja Moronilta tiedon kultaisista levyistä, jotka oli piilotettu Cumoran kukkulalle. Näissä tauluissa oli reformoidulla egyptin kielellä kirjoitettuna Amerikan muinaisten asukkaiden historia ja iankaikkisen evankeliumin täyteys. Smith käänsi englanniksi nämä levyt katselemalla kahden erikoisen kiven läpi ne englanniksi. Tästä käännöstyöstä syntyi Mormonin kirja. Kun käännös oli valmis, vei Moroni kultalevyt ja silmälaseina toimineet kivet pois. Varsinainen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko (lyhennettynä MAP-kirkko) perustettiin Smith oli mormonien mukaan Jumalan valitsema profeetta ja Kristuksen apostoli. Mormoneilla on useampi pyhä kirja ja lähde: 1.Raamattu, jos se on oikein käännetty, 2.Mormonin kirja, 3.Opin ja Liittojen kirja ja 4.Kallisarvoinen helmi sekä 5.MAP-kirkon yksi profeetta kerrallaan. MAP-kirkon mukaan ihminen voi tulla Jumalan kaltaiseksi, jopa jumalaksi. Jumaluuden voi saavuttaa vasta kuoleman jälkeen. Teot maan päällä ovat olennaisia tulemisessa jumalaksi. Mormonin kirjan mukaan osa Israelin heimoista vaelsi noin 600 eaa. Amerikan mantereelle. Amerikan mantereella Jeesus ilmestyi näille hei- 136

5 moille ja perusti sinne sisarkirkon ja omat apostolinsa. Koska kristillinen kirkko muualla oli unohtanut oikean Kristuksen opetuksen, tuli Joseph Smithin palauttaa oikea Kristuksen kirkko maan päälle. Tämä siis alkoi välisenä aikana. Luvattu maa, paratiisi, tulee Amerikan mantereelle. Jehovan todistajien tapaan myös mormonit tekevät lähetystyötä ovelta ovelle. 19-vuotiaiden miesten velvollisuus on lähteä noin kahden vuoden lähetystyöhön. Suhde muihin uskontoihin on mormoneilla myönteinen. Lestadiolaisuus Lestadiolaisuus on Suomen pohjoisosien merkittävin kristinuskon lahko, jonka kehitti aikanaan Lars Levi Laestadius. Lestadiolaisuus sai alkunsa 1844, kun Laestadius sai henkilökohtaisen kääntymiskokemuksen. Aivan yksin ei lestadiolaisuus tietenkään syntynyt, vaan siihen vaikuttivat useat muut herätysliikkeet koko Pohjois- Skandinaviassa. Muiden herätysliikkeiden avulla lestadiolaisuus pääsi leviämään nopeasti. Muita herätysliikkeitä olivat muun muassa Koutokeinon hurmos ja sen takana ollut Huutajatliike. Lars Levi Laestadius ( ). Lestadiolaisuuden perustaja. Herätysliikkeen kehittymisen aikana itse Laestadiuksestakin tuli myyttinen, eräänlainen jumalallisia voimia omaava hahmo. Laestadiuksen seuraajat ja 137

6 myös hän itse kirjoitti hänestä kirjoittivat myyttisiä kertomuksia. Ensin kertomukset olivat hyvin saamelaisia tyyliltään. Lestadiolaisuuden alkuvaiheella olikin tarkoitus vahvistaa tietynlaista kuvaa saamelaisuudesta. Lestadiolaisuudessa luterilaisen lahkon perustaja Martti Luther on lähes myyttinen henkilö. Hänen oppinsa Laestadius välitti sittemmin kivulla synnytetylle Ruotsin Lapin (esikoisten) seurakunnalle. Esikoisten seurakunnan täytyi kulkea läpi Ilmestyskirjassa kerrotut lopunaikojen taistelut ja koettelemukset. Laestadiuksen mukaan ihminen on erittäin syntinen sieluaan myöten ja tarvitsee suullisesti julistetun synninpäästön uskovien seurakunnalta. Kirkollisista liikkeistä lestadiolaisuus on omaperäisin ja voimakkain elämäntapojen vaikuttaja. Lestadiolaisuus hajaantui 1900-luvun taitteessa useammaksi suuntaukseksi: 1. Vanhoillislestadiolaisuus pitää itseään todellisen kristillisyyden edustajina. Yksinkertaiset talonpoikaisarvot ovat keskeisiä. Vanhoillislestadiolaisuudessa ei ole hyväksyttyä katsoa televisiota, juoda alkoholia, käyttää ehkäisyä, koristautua tai sisustaa turhaan. He käyttävät vuoden 1776 raamatunkäännöstä ja laulavat Siionin lauluja virsien lisäksi. Puhujaa keskeytetään synninpäästöpyynnöillä. Yleisössä voi syntyä liikutuksia, jossa uskova voi alkaa äänekkäästi hurmioituneena kiitellä. 2. Rauhansanalaiset ovat vanhoillisia huomattavasti avarampi suuntaus. He käyttävät uutta raamatunkäännöstä, ovat lähempänä kirkkoa. Liikutuksia tai keskeytyksiä ei esiinny. 3. Esikoisuus on konservatiivista ja sulkeutunutta. Omaa ryhmää pidetään ainoana aitona kristillisenä seurakuntana. Säestystä he eivät käytä lauluissaan. 4. Uusiherätys: Herätys ja parannuksenteko keskeistä. Oma seurakunta ei ole ainoa oikea kristillinen seurakunta. 138

Protestanttisten yhteisöjen yhteisiä piirteitä LL

Protestanttisten yhteisöjen yhteisiä piirteitä LL Protestanttisten yhteisöjen yhteisiä piirteitä LL Protestanttisten kirkkojen tekemät yhteisöt muodostavat monimuotoisen ryhmän. Niillä on eri korostuksia, ja ne jakaantuvat edelleen useimpiin pienempiin

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)

USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden

Lisätiedot

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA

LUTERILAISUUS TÄNÄÄN SCHMALKALDENIN OPINKOHTIEN VALOSSA STI, 25.9.2013 DANIEL NUMMELA LUTERILAISUUS TÄNÄÄN OPINKOHTIEN VALOSSA TUNNUSTUSKIRJAT TUTUIKSI JOHDANTO - 1517 Lutherin 95 teesiä - 1530 Augsburgin tunnustus - 1537 Schmalkaldenin opinkohdat 1 JOHDANTO

Lisätiedot

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde?

DOGMATIIKKA. Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? DOGMATIIKKA Dogmatiikassa tarkastellaan kristinuskon oppia eli... Mitä kirkko opettaa? Mihin kristityt uskovat? Mikä on uskon sisältö ja kohde? JUMALA RAKKAUS EHTOOLLINEN KIRKKO PELASTUS USKONTUNNUSTUKSET

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO

Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO 7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15

Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken. Wednesday, August 19, 15 Yhtäläisyydet abrahamilaisten uskontojen kesken Abrahamilaisia uskontoja Juutalaisuus Kristinusko Islam Jumala Kaikilla kolmella on yksi jumala Jumala Kaikkivaltias Luojajumala Juutalaisuus ja islam Juutalaisilla

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO

SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO SUOMEN HELLUNTAIKIRKKO Suomen Helluntaikirkon julkaisuja 2 2014 tekijät, Suomen Helluntaikirkko ja Aikamedia Oy Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT

7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT 7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR

ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

PROTESTANTTISET KIRKOT

PROTESTANTTISET KIRKOT PROTESTANTTISET KIRKOT Historia Raamattu on perinnettä tärkeämpi Protestanttisten kirkkojen muodostuminen alkoi 1500-luvulla, kun uskonpuhdistus sai aikaan katolisen kirkon hajoamisen sisältä päin. Protestanttisia

Lisätiedot

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen??

1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? 1. Oletko uudestisyntynyt kristitty, jolla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen?? Vuosi KYLLÄ EN EN OSAA SANO A 1994 10 % 64 % 26 % 2002 8 % 69 % 23 % 2008 9 % 72 % 19 % 2018 9 % 79 % 12 % Lähde: gallup-tutkimukset

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2258 Gallup Ecclesiastica 2003 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi?

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi? UE2 kurssin kertaus Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Voit tehdä itsellesi aikajanan samalla, kun kertaat. Se helpottaa tapahtumien hahmottamista. I Antiikin aika 1. Kristinuskon synty Milloin, missä ja miten

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Millainen on Latinalaisen Amerikan uskonnollinen kenttä tällä hetkellä? Elina Vuola SUOL talvipäivät

Millainen on Latinalaisen Amerikan uskonnollinen kenttä tällä hetkellä? Elina Vuola SUOL talvipäivät Millainen on Latinalaisen Amerikan uskonnollinen kenttä tällä hetkellä? Elina Vuola SUOL talvipäivät 31.1.2009 Uskonnollinen pluralismi Lat.Am. uskonnollinen kenttä aina ollut heterogeeninen Lat.am. katolisuus

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi:

ARMON OSALLISUUS Se on evankeliumista elämistä. Käärme sanoi: ARMON OSALLISUUS Olemme kuulleet edellä opetusta armon olemuksesta, siitä millaista armo on olemukseltaan. En mene tässä opetuksessa siihen, mitä tämä armo on, koska se tuli esille edellisessä r-tunnissa.

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS

ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ENSIMMÄINEN APOSTOLIKOKOUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin kiista syntyi Antiokiassa, sitten apostolit kokoontuivat Jerusalemissa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2

ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2 ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit

KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Kristinuskon ydinopit KYSELY EV.LUT SEURAKUNNAN TYÖNTEKIJÖILLE. Helmikuu 2013 Kristinuskon ydinopit Tutkimustapa Tutkimuksen teki Radio Dei yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen kanssa. Kysely osoitettiin sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen.

Miksi tämä diasarja? Svebiliuksen katekismusta opetettiin Ruotsin Lapissa ulkoa vuodesta 1793 alkaen. Miksi tämä diasarja? Piispa Olaus Svebilius on laatinut 1700-luvulla kattavan selityksen Lutherin katekismukseen. Se on hyvää luettavaa myös tänä päivänä. Se opetettiin ulkoa kaikille koko Skandinaviassa.

Lisätiedot

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN

KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

8. Skolastiikan kritiikki

8. Skolastiikan kritiikki 8. Skolastiikan kritiikki luterilaisen ja katolisen reformaation ristiriidat kehittyivät Lutherin myöhäiskeskiajan teologiaan kohdistuvan kritiikin pohjalta reformoitu traditio omaksui suuren osan luterilaista

Lisätiedot

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet

Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin

Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas

Lisätiedot

26. Totuuden puolustajat

26. Totuuden puolustajat 26. Totuuden puolustajat Viimeisten päivien sapatinuudistuksesta Jesaja ennustaa: "Näin sanoo Herra: - noudattakaa oikeutta, toteuttakaa vanhurskaus, sillä pelastus on lähellä, se tulee, kohta minä tuon

Lisätiedot

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9

Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9 Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan

Lisätiedot

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.

MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen. MIKSI JUMALA KÄSKEE KUOLLEITA PARANNUKSEEN? Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS:

Lisätiedot

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi

USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin

Lisätiedot

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913

Raamattu - tarua vai totta. Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta Jyväskylän vapaaseurakunta 140913 Raamattu - tarua vai totta? Millä perusteilla voimme väittää Raamatun sanaa todeksi? Voiko Raamatulle löytää tieteellisiä perusteita vai jääkö

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat

12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat 12. Yhteenveto: Tunnustusten teologiat luterilaisuus: Augsburgin tunnustus Puolustus Yksimielisyyden ohje muut tunnustuskirjat katolisuus: Trenton kirkolliskokous reformoidut kirkot: paikalliset tunnustukset

Lisätiedot

7.11 Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto

7.11 Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 Uskonto Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.

Lisätiedot

Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa?

Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa? 114 Iustitia 15 (2002) 114 119 Miten puhua Jumalasta muslimien kanssa? Miten Jumalasta on ylipäätänsä puhuttava? Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä

Lisätiedot

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO

Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana

Lisätiedot

7.10. Uskonto. 7.10.1. Evankelis-luterilainen uskonto

7.10. Uskonto. 7.10.1. Evankelis-luterilainen uskonto 1 7.10. Uskonto 7.10.1. Evankelis-luterilainen uskonto Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen

Lisätiedot

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät Uskonto 250 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Suomi Mielipiteet ja oikaisut ovat tervetulleita. Lähetä ne sekä huomaamasi

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä

Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä isä Arto Leskinen1 Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä Katekumeenipiiri 1.11.2017 isä Arto Leskinen isä Arto Leskinen2 Raamattu ja traditio Kirkon opin lähteenä Puhuessaan kahdesta uskon lähteestä,

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Eskatologia. Oppi lopusta

Eskatologia. Oppi lopusta Eskatologia Oppi lopusta ta eskhata = viimeiset ajat/tapahtumat Oppi lopusta ja maailmankaikkeuden päätöksestä Ihmisen kuolema = oman elämän eskatologinen loppu Maailmanloppu koko todellisuuden eskatologinen

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

9.2.9. Uskonto. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.9. Uskonto. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.9. Uskonto Uskonnon opetuksen tavoitteena on tarjota oppilaalle tietoja ja taitoja, joiden avulla hän rakentaa kulttuuri identiteettiään ja ymmärtää ja hyväksyy erilaisuutta. Oppilaat perehtyvät suomalaiseen

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen UUSI LUOMUS ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA Mutta vanhurskasten polku

Lisätiedot

SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo:

SAARNA Evankeliumi. Matt. 7: Jeesus sanoo: SAARNA 6.8.2017 Evankeliumi Matt. 7: 13-14 Jeesus sanoo: Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 4. vuosi nro APT_5 /28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 14.6. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) DIAKONIEN VALINTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus?

Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Tiede ja usko kaksi kieltä, yksi todellisuus? Uskon ja tieteen vuorovaikutusmallit Neljä vuorovaikutusmallia eli tapaa ymmärtää uskon ja tieteen suhde 1. Konflikti 2. Erillisyys 3. Dialogi 4. Yhteneväisyys

Lisätiedot

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä

ORTODOKSISET KIRKOT. Uskonto on täynnä mysteerejä ORTODOKSISET KIRKOT Historia Uskonto on täynnä mysteerejä Ortodoksinen kirkko alkoi kehittyä Kreikassa ja Bysantissa omaksi suuntauksekseen. Syynä tähän olivat eri kieli eli kreikka ja kulttuuri, joka

Lisätiedot

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN

ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN ONKO MAAILMA PÄÄSSYT SISÄLLE SEURAKUNTAAN Yhteyden ilta 2.10.2012 Tapani Talikainen Lähtökohtia illan opetukseen Sielujemme vihollinen pyrkii hävittämään Israelin ja uuden liiton seurakunnan Hyökkäys tapahtuu

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta

Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Kirkkovuoden juhlat Kirkko vuosi alkaa ensimmäisestä adventista Adventin väri on valkoinen. Se kuvaa iloa ja puhtautta Adventin jälkeen seuraava juhla on Suomen itsenäisyyspäivä 6.12$ Kirkossa rukoillaan

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

TV7 RAAMATTUKOULU. "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29)

TV7 RAAMATTUKOULU. Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) 1 TV7 RAAMATTUKOULU "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. (Matt.22:29) Tapani Talikainen JUMALAN UUTTA LUOVA TYÖ (1) HERÄTYKSEN HISTORIAA TAUSTAA Maailman

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi

IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi IHMEELLINEN RAAMATTU Past. Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 Kuunneltavissa osoitteessa:

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Kuka Jeesus haluaa meille olla?

Kuka Jeesus haluaa meille olla? 1 Johanneksen evankeliumin selitys 9 Joh. 3:9-15 Savonlinnan Tuomiokirkko, 16.9.2015 Kuka Jeesus haluaa meille olla? Viime kerralla tapasimme Nikodemos nimisen juutalaisten hallintomiehen, joka oli yöllä

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

kotiin Pyhät kirjoitukset...2 Yleiskonferenssi...2 Lehdet...3 Musiikki...3 Evankeliumiaiheinen taide...3 Kirjat, oppikirjat ja lehtiset...

kotiin Pyhät kirjoitukset...2 Yleiskonferenssi...2 Lehdet...3 Musiikki...3 Evankeliumiaiheinen taide...3 Kirjat, oppikirjat ja lehtiset... Evankeliumiaiheista aineistoa kotiin Pyhät kirjoitukset...2 Yleiskonferenssi...2 Lehdet...3 Musiikki...3 Evankeliumiaiheinen taide...3 Kirjat, oppikirjat ja lehtiset...4 Sukututkimus...6 Lähetystyö...6

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 30 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta 08:30 Armon kalliolla: Harrastuksen ja evankelioinnin yhdistäminen 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot

Mormonien pyhät tekstit muutoksessa

Mormonien pyhät tekstit muutoksessa Mormonien pyhät tekstit muutoksessa FT, TkT Kim Östman Eksegeettinen päivä Helsinki, 7. helmikuuta 2019 Johdanto Pyhiin teksteihin liitetään usein ajatus muuttumattomuudesta Nissinen & Vähäkylä (toim.),

Lisätiedot

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:

Lisätiedot