Bibliometriikkahankkeet 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Bibliometriikkahankkeet 2014"

Transkriptio

1 Bibliometriikkahankkeet 2014

2 Sisällysluettelo 1 Johdanto Hankkeet Opintomatka Yliopistojen bibliometrinen profiiliselvitys Julkaisutiedonkeruun laajentaminen valtion tutkimuslaitoksiin ja yliopistosairaaloihin Tutkijan identifiointiselvitys ja toteutuksen valmistelu Korkeakoulujen julkaisutietovirrat Juuli julkaisutietoportaali Julkaisufoorumityö ARTIVA Analyysikuutio Bibliometriset aineistot... 5

3 1 Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan OKM:n vuoden 2014 bibliometriikkahankkeiden tavoitteiden toteutumista. Vuonna 2014 oli käynnissä yhteensä kymmenen bibliometriikkahanketta ja näistä kaksi loppui samana vuonna. Ensi vuodelle jutkuvia hankkeita on siis kahdeksan. Taulukossa 1 on esitetty hankkeet. Taulukko 1. Vuoden 2014 bibliometriikkahankkeet. Sarake Loppui vai jatkuu kertoo, jatkuuko hanke vuonna Hanke Opintomatka Yliopistojen bibliometrinen profiiliselvitys Julkaisutiedonkeruun laajentaminen valtion tutkimuslaitoksiin ja yliopistosairaaloihin Tutkijan identifiointiselvitys ja toteutuksen valmistelu Korkeakoulujen julkaisutietovirrat Juuli - julkaisutietoportaali Julkaisufoorumityö ARTIVA Analyysikuutio Bibliometriset aineistot Loppui vai jatkuu Loppui Loppui Seuraavissa kappaleissa tarkastellaan hankkeiden toteutumisia. 2 Hankkeet 2.1 Opintomatka Vastuuhenkilö: Olli Eskola, CSC, olli.eskola@csc.fi Tammikuussa tehtiin matka Norjaan ja Tanskaan kuuden hengen delegaatiolla. Näistä kaksi oli OKM:stä ja neljä CSC:ltä. Matkalla tutustuttiin Norjan ja Tanskan ratkaisuihin julkaisutiedonkeruun ja tutkijarekisterin osalta. Matka onnistui suunnitellusti. 2.2 Yliopistojen bibliometrinen profiiliselvitys Vastuuhenkilö: Olli Poropudas, OKM, olli.poropudas@minedu.fi Vuonna 2014 on tehty yliopistojen bibliometrista profiiliselvitystä, jossa on tarkasteltu tuottavuutta sekä vaikuttavuutta julkaisujen perusteella. Raportin ensimmäinen versio julkaistiin bibliometriikkaseminaarissa lokakuussa. Raportin lopullinen versio julkaistaan OKM:n julkaisusarjassa vielä tämän vuoden puolella. Raporttiin liittyen on saatu sekä positiivista palautetta että kehitysehdotuksia. Raportti on toiminut dialogikanavana yliopistojen ja OKM:n välisessä vuoropuhelussa, joten tavoitteet ovat toteutuneet. 2.3 Julkaisutiedonkeruun laajentaminen valtion tutkimuslaitoksiin ja yliopistosairaaloihin Vastuuhenkilö: Hanna-Mari Puuska, CSC, hanna-mari.puuska@csc.fi

4 OKM antoi CSC:lle toimeksi esiselvityksen tekemisen, ja se valmistui maaliskuussa Esiselvityksen perusteella lähes kaikki tutkimuslaitokset ja yliopistolliset sairaalat ovat kiinnostuneita liittymään korkeakoulujen julkaisutiedonkeruuseen. Esiselvityksessä esitettiin jatkotoimenpiteinä mm. neuvottelujen aloittaminen tutkimuslaitosten, yliopistollisten sairaaloiden ja näiden vastuuministeriöiden kanssa, ks. Esiselvitys oli lausuntokierroksella keväällä 2014 ja OKM:n lausuntoyhteenveto valmistui lokakuussa Siinä ehdotetaan seuraavia: Seuraavana toimenpiteenä ehdotetaan, että valtion tutkimuslaitosten ja yliopistollisten sairaaloiden edustajat kutsutaan koolle keskustelemaan hankkeen toteuttamisesta. Kokouksen pohjamateriaaliksi tulisi laatia suppea suunnitelma järjestyksestä, jolla laitokset liittyvät opetusja kulttuuriministeriön julkaisutiedonkeruuseen. Kokouksen jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriön tulisi perustaa hanke liittymistoimenpiteiden valmistelemiseksi sekä sitä ohjaamaan ohjausryhmä. Ryhmässä tulisi olla edustettuina opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi ainakin keskeiset tutkimuslaitokset sekä yliopistolliset sairaalat sekä niitä hallinnoivat ministeriöt sekä CSC. CSC:lle tulisi antaa toimeksianto yleisen ja laitoskohtaisen toimeenpanosuunnitelman laatimisesta. 2.4 Tutkijan identifiointiselvitys ja toteutuksen valmistelu Vastuuhenkilö: Hanna-Mari Puuska, CSC, CSC:n joulukuussa 2013 valmistuneessa esiselvityksessä suositellaan ORCIDin käyttöönottoa tutkijatunnisteessa kansallisella tasolla. Selvitys oli korkeakouluissa lausuntokierroksella ja palaute oli positiivista, mutta paljon jäi avoimia kysymyksiä. OKM järjesti miniseminaarin , jossa esiteltiin ORCIDin käyttöönottosuunnitelmia eri maissa. OKM nimesi selvitykselle ohjausryhmän ja CSC toteuttaa parhaillaan OKM:n toimeksiannosta lisäselvitystä ORCIDin käyttöönotosta. 2.5 Korkeakoulujen julkaisutietovirrat Vastuuhenkilö: Jukka Haapamäki, OKM, Vaikeasta tekstimuotoisesta tietosisällöstä johtuen julkaisutiedonkeruu on ollut aikaisemmin osin epäonnistunut tiedonkeruutapahtuma. Tiedonkeruuseen panostettiin tälle kertaa paljon ja tavoitteet saavutettiin vuonna Juuli julkaisutietoportaali Vastuuhenkilö: Jyrki Ilva, Kansalliskirjasto, Korkeakouluilta kerätty vuoden 2013 julkaisudata lisättiin Juuliin ( kesä-heinäkuun vaihteessa Datan käsittely oli aiempaa suoraviivaisempaa, sillä se oli formaatiltaan hyvin lähellä edellisvuotta, eikä tietojen konvertointiin käytettyihin skripteihin tai käyttöliittymään tarvinnut tehdä suuria muutoksia. Hankkeen osalta tavoitteet ovat täyttyneet.

5 2.7 Julkaisufoorumityö Vastuuhenkilö: Janne Pölönen, TSV, Julkaisufoorumityötä on tehty Julkaisufoorumin tietoteknisten palveluiden kehittäminen -hankkeena. Hankkeeseen on kuulunut kaksi projektia: julkaisukanavatietokanta sekä arviointisivusto. Julkaisukanavatietokanta projektissa siirrettiin Julkaisufoorumin julkaisukanavatietokanta CSC:lle. Lisäksi kehitettiin bibliografisen ja bibliometrisen tietopohjan ylläpitoa, sekä valmisteltiin tietokannan laajentamista ja kytkemistä yliopistojen tietojärjestelmiin. Arviointisivusto-projektissa tavoitteena oli paneelien ja Julkaisufoorumin sihteeristön käyttöön tarkoitetun verkkopohjaisen käyttöliittyvän suunnittelu ja rakentaminen. JFP-ohjausryhmä totesi hankkeen päättyneeksi ARTIVA Vastuuhenkilö: Lassi Lager, Kansalliskirjasto, Kotimaisten tieteellisten artikkelien metatietovaranto (ARTIVA)- kehittämishankkeen päämääränä on edistää kotimaisissa julkaisukanavissa julkaistujen tieteellisten artikkelien viitetietojen tallentamista ja saatavuutta ja tietojen yhteentoimivuutta muiden järjestelmien kanssa. Hankkeessa on kehitetty helppokäyttöinen syöttölomake, jolla niin kirjastot kuin tiedekustantajat voivat tallentaa artikkelien viitetiedot Artoon. Lomake on ollut tuotantokäytössä helmikuusta 2014 alkaen. Elokuun lopussa syöttölomakkeesta julkaistiin uusi versio, jossa on mm. aikaisemmin tallennettujen viitteiden muokkausmahdollisuus ja päällekkäisestä tallennuksesta varoittava tuplakontrolli. Uudet toiminnot parantavat huomattavasti lomakkeen käytettävyyttä ja helpottavat käytön laajentamista. Hankkeen osalta tavoitteet ovat täyttyneet. 2.9 Analyysikuutio Vastuuhenkilö: Anu Nuutinen, Suomen Akatemia, Suomen Akatemia ja opetus- ja kulttuuriministeriö saavat palvelussuhteessa olevan henkilöstönsä käyttöön marraskuussa 2014 CSC:n kehittämän bibliometrisen analyysikuution, jonka avulla voidaan tuottaa analyysejä tieteenaloittain ja Suomen osalta tutkimusorganisaatioittain. Kuutio mahdollistaa myös kansainvälisen vertailun maiden ja tieteenalojen välillä. Ensimmäisessä vaiheessa käytössä on Thomson Reutersin Web of Science -pohjaiseen aineistoon perustuva kuutio Bibliometriset aineistot Vastuuhenkilö: Paula Mikkonen, Kansalliskirjasto, Opetus- ja kulttuuriministeriöllä ja Suomen Akatemialla on oikeus käyttää CSC:n hallussa olevaa Elsevierin ja Thomson Reutersin raakadataa sopimuksissa määriteltyyn bibliometriseen analyysiin. Elsevierin sopimus sisältää datan päivitykset vuoden 2016 loppuun. Thomsonin sopimus kattaa datan päivitykset vain vuoden 2014 loppuun asti. Thomson toimittaa vuoden 2014 raakadatan viimeisen päivityksen CSC:lle vuoden 2015 alkupuolella.

Bibliometriikkahankkeet 2015

Bibliometriikkahankkeet 2015 Bibliometriikkahankkeet 2015 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Meneillään olevat hankkeet... 4 2.1 Julkaisutiedonkeruun laajentaminen valtion tutkimuslaitoksiin ja yliopistosairaaloihin... 4 2.2 Tutkijan

Lisätiedot

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa

ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa ARTOn / ARTIVAn hyödyntäminen julkaisutiedonkeruussa Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruuseminaari 19.9.2014 Lassi Lager ARTO Kotimainen artikkeliviitetietokanta Yli 1,5 milj. viitettä Yli 1,5 milj. tiedonhakua

Lisätiedot

ARTIVA-tilannekatsaus

ARTIVA-tilannekatsaus ARTIVA-tilannekatsaus Asiantuntijaseminaari 29.4.2014 Lassi Lager ja Artturi Lehikoinen arto-posti@helsinki.fi ARTIVA-hanke OKM:n rahoittama Kansalliskirjaston kehittämishanke Edistää kotimaisissa julkaisukanavissa

Lisätiedot

Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa

Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa Vuoden 2012 julkaisudata Juulissa Asiantuntijaseminaari, 26.11.2013 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Mikä ihmeen Juuli? OKM:n korkeakouluilta keräämille julkaisutiedoille rakennettu selailu- ja hakukäyttöliittymä

Lisätiedot

ARTIVA-pilotointi. KVP asiantuntijaseminaari Lassi Lager

ARTIVA-pilotointi. KVP asiantuntijaseminaari Lassi Lager ARTIVA-pilotointi KVP asiantuntijaseminaari 12.9.2013 Lassi Lager ARTIVA-hanke OKM:n rahoittama Kansalliskirjaston kehittämishanke, jonka tarkoitus on edistää kotimaisissa julkaisukanavissa julkaistujen

Lisätiedot

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi -seminaari 9.11.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Tiedepolitiikan tavoitteet

Lisätiedot

Kansallinen julkaisurekisterihanke

Kansallinen julkaisurekisterihanke Kansallinen julkaisurekisterihanke Tutkimus vapaaksi verkkoon! -seminaari 25.1.2011, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Käynnistys: TiedeKOTA-työryhmä 2007-2008 tehtävänä kehittää KOTA-tietokannan tutkimusosiota:

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi - kansallisen tason toteuttamisvaihtoehdot

Tutkijan identifiointi - kansallisen tason toteuttamisvaihtoehdot Tutkijan identifiointi - kansallisen tason toteuttamisvaihtoehdot CSC:n toteuttama esiselvitys OKM:n toimeksiannosta Hanna-Mari Puuska CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 18.3.2014 Tutkijan identifiointi

Lisätiedot

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva JURE ja julkaisufoorumi Julkaisuarkistotapaaminen, 31.8.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama, CSC:n koordinoima Jure-projekti suunnittelee

Lisätiedot

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Juuli - julkaisutietoportaali. Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Juuli - julkaisutietoportaali Asiantuntijaseminaari, Helsinki 12.9.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalista Juuliksi Kansallisen julkaisuportaalin kehitystyö alkoi syksyllä 2012 Rahoitus

Lisätiedot

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ Suomen tiedekustantajien liiton seminaari 22.5.2012 Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj LAATU TIETEESSÄ tiedeyhteisö: yliopistot, tutkimuslaitokset, tieteelliset

Lisätiedot

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä Asiantuntijakokous, 19.4.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Jure-projekti ja kansallinen julkaisurekisteri OKM:n rahoittama

Lisätiedot

RAKETTI-TUTKI-osahanke II vaiheen ( ) loppuraportti

RAKETTI-TUTKI-osahanke II vaiheen ( ) loppuraportti RAKETTI-TUTKI-osahanke II vaiheen (2012 2014) loppuraportti Luonnos 12.3.2014 Tavoitteet TUTKI-osahanke on korkeakoulujen tutkimusta ja tutkimushallintoa käsittelevä RAKETTI-hankkeen osa. TUTKI-osahankkeen

Lisätiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot

Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Julkaisuportaali ja yliopistojen julkaisutiedot Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi!, Helsinki 25.4.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Mihin erillistä julkaisuportaalia tarvitaan? Julkaisuportaali

Lisätiedot

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia Tutkimuksen tietohallinto tutkijan tukena -seminaari 16.3.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Juuli-julkaisutietoportaali: tilannekatsaus

Juuli-julkaisutietoportaali: tilannekatsaus Juuli-julkaisutietoportaali: tilannekatsaus Missä mennään -webinaari, 27.4.2017 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Juuli-julkaisutietoportaali Juuli (www.juuli.fi) ollut käytössä kesäkuusta 2013 lähtien

Lisätiedot

Julkaisufoorumien luokittelu

Julkaisufoorumien luokittelu Julkaisufoorumien luokittelu Suunnittelija Janne Pölönen, TSV OKM:n bibliometriikkaseminaari Helsingin yliopisto 11.3.2013 Julkaisufoorumi-luokitus Vuonna 2011 valmistunut tieteellisten julkaisukanavien

Lisätiedot

Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa?

Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa? Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa? Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyviksi! 25.4.2013 Lassi Lager, Kansalliskirjasto ja vähän muutakin:

Lisätiedot

Juulin kehittäminen: tilannekatsaus

Juulin kehittäminen: tilannekatsaus Juulin kehittäminen: tilannekatsaus VIRTA-julkaisuyhteyshenkilöiden kokous, 4.11.2016 Jyrki Ilva Juuli-julkaisutietoportaali Juuli-portaali (www.juuli.fi) ollut käytössä kesäkuusta 2013 lähtien Uutta dataa

Lisätiedot

Tieteen tila hankkeen valmistelu

Tieteen tila hankkeen valmistelu Tieteen tila 2014 -hankkeen valmistelu KOTA-päivät 20.8.2013 Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 1 www.aka.fi/tieteentila2012 Tieteenaloittainen materiaali sisältää myös tilastoaineistoa sekä bibliometrisiä

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali. OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi)

Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali. OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Korkeakoulujen kansallinen julkaisuportaali OKM:n bibliometriikkaseminaari, 11.3.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) OKM:n tiedonkeruu ja raportointiportaali Yliopistojen julkaisutiedot (v. 2011 lähes

Lisätiedot

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut

Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Korkeakoulujen julkaisutiedonkeruut Hanna-Mari Puuska Korkeakoulujen IT-päivät, Rovaniemi 30.10.2012 hanna-mari.puuska@csc.fi http://raketti.csc.fi/tutki RAKETTI-TUTKI Korkeakoulujen tutkimusta ja tutkimushallintoa

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi

Tutkijan identifiointi Tutkijan identifiointi Asiantuntijaseminaari,18.9.2014 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Tutkijoiden identifiointi OKM:n julkaisutiedonkeruu nostanut myös Suomessa esille kysymyksen tutkijoiden identifioinnin

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Julkaisurekisteripalvelujen rakentaminen Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi JURE-projekti rake%.csc.fi/jure/

Lisätiedot

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva

Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali. Tampereen teknillinen yliopisto, Jyrki Ilva Julkaisutiedot läpinäkyviksi: julkaisuportaali Tampereen teknillinen yliopisto, 4.10.2012 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Julkaisuportaalin idea Raportointiportaali (http://vipunen.csc.fi) tuottaa

Lisätiedot

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot Linnea2-konsortion yleiskokous, 22.11.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Yliopistojen uusi rahoitusmalli ja julkaisutiedot Yliopistojen uutta

Lisätiedot

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa JURE-projektin tulosseminaari, 24.11.2011 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset julkaisut JURE:n lähtökohta:

Lisätiedot

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Johdatus julkaisufoorumin toimintaan Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Metodifestivaali 2015 19.8.2015 Tampereen yliopisto Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumi-luokitus 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Juuli-julkaisutietoportaali

Juuli-julkaisutietoportaali Juuli-julkaisutietoportaali Kirjastoverkkopäivät, 24.10.2017 Jyrki Ilva, jyrki.ilva@helsinki.fi Juuli-julkaisutietoportaali Juuli (www.juuli.fi) ollut käytössä kesäkuusta 2013 lähtien Julkinen käyttöliittymä

Lisätiedot

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA Julkaisufoorumi -hanke Pirjo Markkola / HELA 8.12.2010 Julkaisufoorumi-hanke Tavoite: - laatuluokitus kaikkien tieteenalojen ulkomaisille ja kotimaisille julkaisukanaville (tieteelliset lehdet ja kustantamot)

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus

Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Julkaisufoorumi-projektin tilannekatsaus Koordinaattori Otto Auranen, TSV Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön tapaaminen Helsinki 26.5.2011 Tehtävät Laatuluokitus tieteellisille

Lisätiedot

Theseuksen tulevaisuudennäkymiä

Theseuksen tulevaisuudennäkymiä 7. marraskuu 2017 Theseuksen tulevaisuudennäkymiä Mitä uutta auringon alla juhlavuonna 2018? 2 Minna Marjamaa ja Tiina Tolonen Theseus-visio 2018 Theseus profiloituu amkien täyden palvelun avoimen julkaisemisen

Lisätiedot

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus

Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Suomalaiset lehdet ja avoimen julkaisemisen rahoitus Julkaisujen avoimuus -työryhmä, 18.9.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Raportti ministeriölle Avoin saatavuus -työryhmän suositukset (marraskuu

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Korkeakoulujen kansallisen julkaisurekisterin

Korkeakoulujen kansallisen julkaisurekisterin Korkeakoulujen kansallisen julkaisurekisterin perustaminen JURE-projektin loppuraportti Sisällysluettelo 1 Taustaa... 2 2 JURE- ohjausryhmä... 3 3 Projektin eteneminen... 4 4 Työryhmät... 6 Tieteenalaluokitustyöryhmä...

Lisätiedot

Kansalliset kehittämishankkeet: Etenemissuunnitelmat

Kansalliset kehittämishankkeet: Etenemissuunnitelmat Kansalliset kehittämishankkeet: Etenemissuunnitelmat Sektorikokous 6.11.2014 Finna: painopisteet 2014-2015 Metatietovaranto Versio 1.2 1.8.2013 2008-2011 2012 2013 2014 2015-2016 Ø Palvelun tuen nykytilan

Lisätiedot

ARTIVA-hankkeen tulokset ja jatkosuunnitelmat

ARTIVA-hankkeen tulokset ja jatkosuunnitelmat ARTIVA-hankkeen tulokset ja jatkosuunnitelmat Lassi Lager lassi.lager@helsinki.fi ARTIVA-seminaari 4.2.2015 / Lassi Lager 1 1. ARTOn vuosi 2014 2. ARTOn kehittäminen -> ARTIVA-hanke 3. Hankkeen ja kyselyn

Lisätiedot

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset

Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Tieteen tila 2014 Havainnot ja suositukset Heikki Mannila 24.10.2014 1 Sisältö Tavoitteet Aineistot ja huomautuksia niihin Havaintoja Suositukset 2 Tavoitteet Materiaalia, joka tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten

Lisätiedot

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016

Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Yliopistojen julkaisujen avoimuus vuonna 2016 Missä mennään -webinaari, 13.2.2018 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Kohti tieteellisten julkaisujen avoimuutta Julkaisujen avoimuus tärkeä tavoite sekä

Lisätiedot

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa Anu Nuutinen Johtava tiedeasiantuntija 11.3.2013 Johdon tuki -yksikkö 1 Miksi, mihin ja miten Akatemia käyttää bibliometrisiä indikaattoreita? Akatemian

Lisätiedot

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) KOTA seminaari 1.9.2015 Åbo Akademi Esityksen sisältö 1. Julkaisufoorumin esittely 2. Luokituksen käyttö rahoitusmallissa

Lisätiedot

Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto. Arto-päivä, Jyrki Ilva

Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto. Arto-päivä, Jyrki Ilva Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto Arto-päivä, 9.5.2012 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Viitetietojen kokoamisen motiivit Tieteellisiä julkaisuja koskevia viitetietoja kootaan kahteen erilaiseen

Lisätiedot

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto

RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto RAkenteellisen KEhittämisen Tukena TIetohallinto Julkaisurekisteripalvelujen rakentaminen Korkeakoulujen ja opetusministeriön yhteinen tietohallintohanke, jota CSC koordinoi (JURE)-projekti) Tomi Mäkelä

Lisätiedot

Pyyntö OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät

Pyyntö OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät Pyyntö OKM/12/040/2017 01.02.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM nimeämispyyntö jäseniksi tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimustietovarannon johto- ja ohjausryhmät Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous PÖYTÄKIRJA(LUONNOS) Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous Aika: Keskiviikko 2.12.2015 klo 13 16 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, kh. Kalevala, Meritullinkatu 10, Helsinki Kutsutut:

Lisätiedot

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous PÖYTÄKIRJA(LUONNOS) Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous Aika: Maanantai 24.8.2015 klo 9.30 12 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, kh. Kalevala, Meritullinkatu 10, Helsinki Kutsutut:

Lisätiedot

Julkaisufoorumin kuulumiset

Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin kuulumiset Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Julkaisutiedonkeruuseminaari Saimaan ammattikorkeakoulu 29.8.2016 Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 8.6.2016

Lisätiedot

Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit

Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit Suomalaisten julkaisujen avoimuus - mittarit ja prioriteetit Surima-hankkeen loppuseminaari, 24.2.2017 Jyrki Ilva Kohti julkaisujen avoimuutta Julkaisujen avoimuus tärkeä tavoite

Lisätiedot

VIRTA julkaisutietopalvelu

VIRTA julkaisutietopalvelu VIRTA julkaisutietopalvelu KOTA seminaari 22. 23.8.2017 Hanna Mari Puuska CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT osaamiskeskus VIRTA julkaisuiltapäivän ohjelma 1. VIRTA

Lisätiedot

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki)

Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Kotilava Hemvett Rahoituspilotti käyntiin Ajankohtaista julkaisemisesta 13.5.2016 Tieteiden talo (Kirkkokatu 6, Helsinki) Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, Kirjastoverkkopalvelut

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 3

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 23.8.2012 LIITE 3 JULKAISUFOORUMIN SIJOITUSORGANISAATIO JA YLLÄPITO VUODEN 2013 ALUSTA Julkaisufoorumi voi toimia Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV) opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) myöntämällä erityisavustuksella

Lisätiedot

VIRTA-julkaisutietopalvelu. CSC Finnish research, education and public administration ICT knowledge centre

VIRTA-julkaisutietopalvelu. CSC Finnish research, education and public administration ICT knowledge centre VIRTA-julkaisutietopalvelu CSC Finnish research, education and public administration ICT knowledge centre Taustaa OKM kerää julkaisujen metatiedot vuosittain 14 yliopistolta ja 5 yliopistolliselta sairaalalta

Lisätiedot

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus

Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Tiedeyhteisön toteuttama julkaisufoorumien tasoluokitus Puheenjohtaja Ilkka Niiniluoto, TSV Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 TSV

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana Rehtori Matti Manninen Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu oletteko valmiit? OKM:n, TSV:n ja UNIFI:n seminaari Helsinki 17.2.2014 Tausta Julkaisut

Lisätiedot

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Tekijyys tieteessä-seminaari

Lisätiedot

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut

Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile

Lisätiedot

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC

Puhuja? Avoinyliopisto.fi -verkkopalvelu CSC:n palvelut CSC JA PALVELUT. Avointen yliopistojen neuvottelupäivät Soile Pylsy, CSC -verkkopalvelu CSC:n palvelut Avointen yliopistojen neuvottelupäivät 12.-13.10.2011 Soile Pylsy, CSC CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy CSC IT Center for Science Ltd. Puhuja? Soile Pylsy, asiantuntija

Lisätiedot

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille 11.3.2013 Leena Huiku Tampereen teknillinen yliopisto TUT RAE 2010-2011 5 paneelia, 23 laitosta, 1127

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa EDUSKUNTA VALTIONEUVOSTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Työ-

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi Kansleri Ilkka Niiniluoto Julkaisufoorumi-seminaari Helsinki 2.2.2015 TAVOITTEET Julkaisufoorumi on tiedeyhteisön toteuttama tieteellisen julkaisutoiminnan

Lisätiedot

Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC

Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari 16.12.2016 OKM, SYN, HULib, CSC Bibliometriikka eri näkökulmista Akateeminen tutkimus Informaatiotutkimus,

Lisätiedot

VIRTA-julkaisutietopalvelun iltapäivä

VIRTA-julkaisutietopalvelun iltapäivä VIRTA-julkaisutietopalvelun iltapäivä KOTA-seminaari, 29.8.2018 - Joonas Nikkanen, CSC CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Kello Ohjelma 13:00-13:30

Lisätiedot

Tutkijan identifiointi -ohjausryhmän kokous

Tutkijan identifiointi -ohjausryhmän kokous Tutkijan identifiointi -ohjausryhmän kokous Aika: Tiistaina 13.1.2015 klo 9-11 Paikka: OKM, Väinämöinen, Meritullinkatu 10 Osallistujat: Olli Poropudas, opetus- ja kulttuuriministeriö, puheenjohtaja Immo

Lisätiedot

Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut. Jyrki Ilva Erikoiskirjastojen neuvosto,

Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut. Jyrki Ilva Erikoiskirjastojen neuvosto, Kansalliskirjaston julkaisuarkistopalvelut Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Erikoiskirjastojen neuvosto, 9.12.2011 Julkaisuarkiston idea Julkaisuarkiston (open repository, institutional repository)

Lisätiedot

Yliopistojen rahoitusmalli

Yliopistojen rahoitusmalli Yliopistojen rahoitusmalli 2017-2020 5.6.2015 Yliopistojen rahoitusmallin tarkistus 2017 alkaen OKM asetti 12.11.2014. työryhmän yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen. Työn määräaika

Lisätiedot

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta Suunnittelija Janne Pölönen (TSV) Ajankohtaista julkaisemisessa 23.3.2017 ESITYS 1. Julkaisufoorumi ja tasoluokat 2. Suomenkieliset

Lisätiedot

Julkaisuarkistot ja tutkimustietojärjestelmät

Julkaisuarkistot ja tutkimustietojärjestelmät Julkaisuarkistot ja tutkimustietojärjestelmät Kirjastoverkkopäivät, työpaja, 23.10.2014 Jyrki Ilva, tietojärjestelmäasiantuntija, jyrki.ilva@helsinki.fi Julkaisuarkiston määritelmä Julkaisuarkisto on vakiintunut

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN JULKAISUTOIMINNAN TIEDONKERUUT KOTA SEMINAARI Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

KORKEAKOULUJEN JULKAISUTOIMINNAN TIEDONKERUUT KOTA SEMINAARI Ylitarkastaja Jukka Haapamäki KORKEAKOULUJEN JULKAISUTOIMINNAN TIEDONKERUUT KOTA SEMINAARI 12.9.2012 Ylitarkastaja Jukka Haapamäki Sisältö Julkaisutiedonkeruun kehittämisen historia (2006-2012) Kokemuksia julkaisutiedonkeruusta 2011

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet Suomen Akatemia 24.1.14 : Humanistiset tieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä sekä rahoituksesta www.aka.fi/tieteentila Suomen Akatemia 24.1.14 Sisällysluettelo -hanke...

Lisätiedot

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet Rehtori Keijo Hämäläinen (JY) Julkaisufoorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Julkaisufoorumi-seminaari Tieteiden talo 20.3.2019 TAUSTA Tieteelliset julkaisut yliopistojen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/2014. Julkaisufoorumin ohjausryhmä. Aika: tiistai klo Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405

PÖYTÄKIRJA 1/2014. Julkaisufoorumin ohjausryhmä. Aika: tiistai klo Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Julkaisufoorumin ohjausryhmä PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika: tiistai 22.4.2014 klo 10 13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Paikalla: Puheenjohtaja: Kansleri Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 2/2013 Aika: tiistai 1.10.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TIEDONKERUUT Ylitarkastaja Jukka Haapamäki

YLIOPISTOJEN TIEDONKERUUT Ylitarkastaja Jukka Haapamäki YLIOPISTOJEN TIEDONKERUUT 31.8.2016 Ylitarkastaja Jukka Haapamäki Sisältö OKM:n tiedonkeruiden aikataulu Tiedonkeruiden virtaistaminen Rekrytointitiedonkeruu Kyselyn tausta Kyselyn rajaus Hakuun liittyvät

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 8.9.2014 Liite 1

Julkaisufoorumin ohjausryhmä 8.9.2014 Liite 1 LIITTEEN SISÄLLYSLUETTELO 1. JULKAISUFOORUMI-LUOKITUS YLIOPISTOJEN RAHOITUSMALLISSA 2015 ALKAEN (S. 1-3) 2. YLEISTIETEELLISTEN JULKAISUSARJOJEN LUOKITTELU (S. 4) 3. JULKAISUFOORUMIN TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Suunta tästä eteenpäin

Suunta tästä eteenpäin Suunta tästä eteenpäin Nimi- ja paikkatietopalvelujen seminaari 30.1.2018 Minna Karvonen Opetus- ja kulttuuriministeriö KDK- onnistuimmeko? Arvioinnin tulokset liikennevaloina KDK-hankkeen vaikuttavuus

Lisätiedot

Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011

Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Julkaisufoorumi-hankkeen ohjausryhmä Pöytäkirja 4/2011 Aika: tiistai 11.10.2011 klo 9-11 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Jäsenet: Juha Haataja

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia

Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Julkaisufoorumin ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuulumisia Kotimaiset tieteelliset artikkelit näkyväksi -seminaari 25.4.2013 Janne Pölönen ja Johanna Lilja Esityksen sisältö Kysely tiedekustantajille

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313

PÖYTÄKIRJA. Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313 PÖYTÄKIRJA Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous tiistai 17.11.2015 klo 10 12 Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 313 Paikalla: Puheenjohtaja: Kansleri Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta)

Lisätiedot

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan sektoritutkimuksen tutkijatapaaminen Opetusministeriö, Helsinki Esitelmä tiedepolitiikka -työryhmässä Hankkeen tutkimusjohtaja:

Lisätiedot

OJS-palvelun kehittäminen. Artiva-seminaari Johanna Lilja

OJS-palvelun kehittäminen. Artiva-seminaari Johanna Lilja OJS-palvelun kehittäminen Artiva-seminaari 4.2.2015 Johanna Lilja Open Journal Systems OJS Public Knowledge Projectin (PKP) kehittämä avoin julkaisujärjestelmä, joka sisältää koko julkaisun toimitusprosessin

Lisätiedot

Kansainväliset tutkijatunnisteet

Kansainväliset tutkijatunnisteet Kansainväliset tutkijatunnisteet Tutkijan identifiointi -seminaari 25.2.2014 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Henkilönimet ja julkaisujen tekijyys Julkaisujen tekijätietojen sekavuus vanha tuttu ongelma,

Lisätiedot

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous

Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous PÖYTÄKIRJA(LUONNOS) Kansallisen julkaisutiedonkeruun yhteistyöryhmän kokous Aika: Maanantai 30.5.2016 klo 13 16 Paikka: Opetus- ja kulttuuriministeriö, kh. Kalevala, Meritullinkatu 10, Helsinki Kutsutut:

Lisätiedot

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa

Kotilava. Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille. Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa Kotilava Rahoitusmalli avoinna uusille lehdille Julkaisuavustusinfo Tieteellisten seurain valtuuskunnassa 25.8.2017 Riitta Koikkalainen, tietoasiantuntija Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut 050

Lisätiedot

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA 2016 JOHDANTO Hyväksytty Turun yliopiston rehtorin päätöksellä 28.8.2016 Tieteeseen kuuluu olennaisesti avoimuus. Avoin julkaiseminen lisää tieteen

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 1/2013 Aika: tiistai 16.4.2013 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 405 Läsnä: Ilkka Niiniluoto (Tieteellisten seurain valtuuskunta), puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja: Hallituksen jäsen Keijo Hämäläinen (Tieteellisten seurain valtuuskunta)

Puheenjohtaja: Hallituksen jäsen Keijo Hämäläinen (Tieteellisten seurain valtuuskunta) PÖYTÄKIRJA Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous Aika: torstai 13.12.2018 klo 14-17. Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 401 Puheenjohtaja: Hallituksen jäsen Keijo Hämäläinen (Tieteellisten

Lisätiedot

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa

Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen välineenä ammattikorkeakouluissa Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -käyttöluvalla. Tarkastele käyttölupaa osoitteessa http://creativecommons.org/licenses/by/4.0/ Theseus avoimen julkaisutoiminnan edistämisen

Lisätiedot

ORCID ja tutkijoiden tunnistaminen. RAKETTI-tulosseminaari, Jyrki Ilva

ORCID ja tutkijoiden tunnistaminen. RAKETTI-tulosseminaari, Jyrki Ilva ORCID ja tutkijoiden tunnistaminen RAKETTI-tulosseminaari, 30.8.2013 Jyrki Ilva (jyrki.ilva@helsinki.fi) Henkilönimet ja julkaisujen tekijyys Julkaisujen tekijätietojen sekavuus vanha tuttu ongelma, jälleen

Lisätiedot

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti KOTA-AMKOTA-seminaari 23.9.2010, Helsinki Opetusneuvos Olli Poropudas Jure-projekti osa Raketti-hanketta perustamispäätös 10.6.2009 kaksi kokonaisuutta 1) kansallisen julkaisurekisterin rakentaminen

Lisätiedot

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä Koordinaattori Otto Auranen, TSV Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi seminaari Helsinki

Lisätiedot

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Rahoittajat ja tiedon julkisuus Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia 3.5.2010 Periaate Julkisella rahalla tehty tutkimus on julkista. Berliinin julkilausuma 2003. ESF + EUROHORCS: Tiekartta 2008 Julkisuus koskee

Lisätiedot

Tutkimustietojen näkyvyys ja hyödynnettävyys

Tutkimustietojen näkyvyys ja hyödynnettävyys Tutkimustietojen näkyvyys ja hyödynnettävyys Hanna Mari Puuska KOTA seminaari 1.9.2015 Tutkimustietojen näkyvyys ja hyödynnettävyys Nykytilanne Viranomaistiedonkeruut + useita erillisiä valtakunnallisia

Lisätiedot

JUSTUS - Theseus integraatio

JUSTUS - Theseus integraatio JUSTUS - Theseus integraatio 21.11.2018 Theseus 10-vuotis juhlaseminaari, Tampere Joonas Nikkanen, CSC CSC Suomalainen tutkimuksen, koulutuksen, kulttuurin ja julkishallinnon ICT-osaamiskeskus Mikä JUSTUS?

Lisätiedot

Ehdotus CSC:n bibliometriikkapalveluista vuodesta 2013 alkaen. OKM:n tilaama esiselvitys CSC:ltä

Ehdotus CSC:n bibliometriikkapalveluista vuodesta 2013 alkaen. OKM:n tilaama esiselvitys CSC:ltä Ehdotus CSC:n bibliometriikkapalveluista vuodesta 2013 alkaen OKM:n tilaama esiselvitys CSC:ltä 20.11.2012 1 Tiivistelmä Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on tuottaa jatkossa vuosittain päivitettävä

Lisätiedot

Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta

Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta Liite 1 Muistio korkeakoulun rekisterissään ylläpitämien tietojen teknisestä tietojenkäsittelypalvelusta 0) JOHDANTO - Korkeakoulujen valtakunnalliseen tietovarantoon (tietovaranto) tallennetaan lakisääteisesti

Lisätiedot

Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet

Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet : Maatalous- ja metsätieteet Tieteenaloittainen tarkastelu opetus- ja tutkimushenkilöstöstä, rahoituksesta ja bibliometrisin menetelmin mitatusta tieteellisestä vaikuttavuudesta www.aka.fi/tieteentila

Lisätiedot

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Julkaisufoorumin ohjausryhmä Pöytäkirja 3/2012 Aika: torstai 13.12.2012 klo 10-13 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 312 Läsnä: Ilkka Niiniluoto, puheenjohtaja Risto Heiskala Mirja Iivonen

Lisätiedot

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun

OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Asiakirjan nimi: OKM nimeämispyyntö jäseniksi Oppijan tietovirtojen ja Virtaopintotietopalvelun ohjausryhmään Asiakirjan päivämäärä: 31.01.2017

Lisätiedot

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten

JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten JAMKin henkilöstön julkaisutietojen tallennus JUSTUS-palveluun OKM:n julkaisutiedonkeruuta varten Ohje kirjoitettujen julkaisujen (julkaisutyypit A-E, G) ja taidejulkaisujen (F) tallennukseen Päivitetty

Lisätiedot