Sivistyslautakunta 4/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistyslautakunta 4/"

Transkriptio

1 SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 4/ Aika Tiistai klo Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen Kuusisto Susanna Luoma Miia Nurminen Aki Tuulensuu Paavo Heikkilä Lilja KH:n edustajan varajäsen Vanhatalo Jukka KH:n puheenjohtaja Rantanen Päivi kunnanjohtaja Lehtinen Arja vt. sivistystoimenjohtaja, esittelijä, Poissa

2 ASIALISTA 56 Otsikko Sivu 35 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA VALTAISUUS PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN ESIKOULUN JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUPAIKKA EI JULKISUUTEEN KOULUKULJETUSOPPILAAT LUKUVUONNA SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIKATSAUS PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUODELLE OPS 2016 TUNTIJAKO KASVATUSKESKUSTELU ELI KAKE URHEILUSEUROJEN PERUSAVUSTUKSET VUONNA NUORISOTOIMEN AVUSTUKSET VUONNA KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET VUONNA KOULUKULJETUSTEN LIIKENNÖINNIN TAKSOJEN TARKISTUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 73

3 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä KOKOUKSEN LAILLISUUS JA VALTAISUUS Sivltk Kuntalain 58 :n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Siikaisten kunnan hallintosäännön 22 :n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus osallistua kokoukseen, viimeistään viisi (5) päivää ennen kokousta. Hallintosäännön 24 :n mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

4 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN Sivltk Siikaisten kunnan hallintosäännön 33 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi voidaan valita esimerkiksi sukunimen aakkosjärjestyksessä kaksi kulloinkin vuorossa olevaa jäsentä. Edellisen kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Miia Luoma ja Aki Nurminen. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Paavo Tuulensuu ja Seija Kallioniemi.

5 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä ESIKOULUN JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUPAIKKA Sivltk Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Perusopetuslain 6 :n mukaan kunnan tulee osoittaa oppivelvolliselle oppilaalle lähikoulu tai muu vastaava koulupaikka. Esiopetusta järjestettäessä tulee ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla lapsilla on mahdollisuus käyttää päivähoitopalveluita. Siikaisten kunnan johtosäännön 6 :n mukaan sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu oppilaan opetuksen järjestämispaikan osoittaminen. Liitteenä nro 1/37/ on luettelo uusista oppilaista, joiden koulupaikka on Siikaisten yhtenäiskoulu. Luettelossa on mukana myös päiväkodin esiopetusoppilaat. Sivistyslautakunta päättää esiopetusoppilaiden esiopetuspaikan ja perusopetuksen oppilaiden lähikoulun liitteen mukaisen suunnitelman mukaisesti. Oppilaiden huoltajat Rehtori Palkkasihteeri

6 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä EI JULKISUUTEEN

7 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä KOULUKULJETUSOPPILAAT LUKUVUONNA Sivltk Siikaisten kunnan sivistystoimen johtosäännön 6 :n mukaan sivistyslautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu koulukuljetus-oppilaista päättäminen.perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli koulumatka ylittää 5 km tai oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen koulumatka muutoin muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. Siikaisten kunnan koulukuljetuksia koskevat periaatteet on hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 17). Kuljetusperiaatteen mukaisesti kuljetusoikeuteen oikeutetun oppilaan koulumatka voi sisältää itse kuljettavaa matkaa korkeintaan yhden kilometrin esikoululaisilla ja kaksi kilometriä muilla oppilailla. Liitteenä nro 2/39/ on yhteenveto kuljetusoppilaista. Sivistyslautakunta päättää hyväksyä kuljetusoppilaat liitteen mukaisesti. Liikennöitsijät Rehtori palkanlaskija

8 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä SIVISTYSTOIMEN OSAVUOSIKATSAUS Sivltk Sivistystoimen vuoden 2014 talousarvion toiminnallisiin tavoitteisiin on kirjattu sivistystoimen osavuosikatsauksen käyttöönotto. Osavuosikatsauksessa esitetään käyttötalousosan toteutuminen: - toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen - määrärahojen ja tulosarvioiden toteutuminen Osavuosikatsaus laaditaan ja 31.8 sekä tilinpäätökseen liittyvän toimintakertomuksen yhteydessä. Poikkeuksellisesti osavuosikatsaus laadittiin tilanteen mukaisesti. Liitteenä 3/40/ on vuoden 2015 talousarvion toteutumat ja toiminnalliset tavoitteet. Sivistystoimen tehtävien hoitamiseen on käytetty määrärahoja (toteutumaprosentit) vuoden 2015 alusta seuraavasti: - sivistystoimen hallinto 16,16 - päivähoito (sis.esiopetuksen) 22,23 - perusopetus 23,33 - liikuntatoimi 23,64 - nuorisotoimi 19,60 - kirjastotoimi 30,03 - kulttuuritoimi 18,81 Toteutuma on huhtikuun lopussa 21,97 %. Tasaisen vauhdin mukainen jakauma olisi 25 %. Liitteenä 4/40/ on sivistystoimen toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammi-huhtikuussa 2015 Sivistyslautakunta merkitsee edellä esitetyn sivistystoimen osavuosikatsauksen tiedokseen.

9 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä PERUSOPETUKSEN TUNTIKEHYS LUKUVUODELLE Sivltk Siikaisten sivistystoimen johtosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää tuntiresurssin jakamisesta koulun käyttöön. Sivistystoimenjohtaja on neuvotellut rehtorin kanssa tuntikehyksen käytöstä. Tunti- ja opettajatarvetta on käsitelty myös opettajien kanssa. Ensi lukuvuoden osalta muutoksena lukuvuoden tuntikehykseen on alakouluikäisten pienryhmä sekä yläkouluikäisten pienryhmän toiminnan aloittaminen. Ensi lukuvuonna koululla ei ole käytössä resurssiopettajaa. Resurssiopetuksesta vastaa koulun kaksi päätoimista tuntiopettajaa. Kunnalle on myönnetty valtionavustusta ryhmäkokojen pienentämiseen. Avustuksella voidaan kattaa noin 10 oppituntia/viikko, ja se kohdistuu jakotunteihin. Lukuvuonna tuntikehys toteutui seuraavasti: Yhtenäiskoulu 1-9lk, 151h + 143h + 24h + 16,6h Erityisopetus 23h + 23h Toteutunut tuntikehys oli yhteensä 380,6h Stj:n ehdotus Sivltk Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Siikaisten yhtenäiskoulun tuntikehyksen lukuvuodelle seuraavasti: Yhtenäiskoulu 1-9lk, 177h + 178h + 17h (Laskelma sisältää erityisluokanopettajan tunteja 26h + 26h) Tuntikehyksen kokonaistuntimäärä on 372h. Hyväksyttiin yksimielisesti. Rehtori Siikaisten sivistystoimen johtosäännön mukaan sivistyslautakunta päättää tuntiresurssin jakamisesta koulun käyttöön. Sivistystoimenjohtaja on neuvotellut opettajien ja rehtorin kanssa tulevan lukuvuoden tuntikehyksestä ja sen käytöstä. Keskustelua on käyty kevään ajan syystä, että tuntikehyksen vähentämistarve on ollut ilmeinen. Ensisijaisena syynä on oppilasmäärän ja erityisopetustuntien tarpeen väheneminen radikaalisti marraskuun 2014 jälkeen. Lisäksi Kunnanhallitus esitti hallintokunnille ( , 27) pyynnön palkkamäärärahojen 4% säästöstä. Alustava työjärjestys on tehty, mutta ennen koulun alkua voi tapahtua muutoksia, jotka vaikuttavat tuntikehykseen. Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Siikaisten yhtenäiskoulun tuntikehyksen lukuvuodelle seuraavasti: Yhtenäiskoulu 1-9lk, 144h + 127h + 15,2h Erityisluokanopettajien tunteja 8h + 24h Tuntikehyksen kokonaistuntimäärä on 318,2h Rehtori

10 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä OPS 2016 TUNTIJAKO Sivltk Perusopetuksen järjestämistä ohjataan opetusta koskevan lainsäädännön, opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden sekä paikallisen opetussuunnitelman avulla. Valtakunnallisia säädöksiä ovat perusopetuslaki (628/1998 ja perusopetusasetus (852/1998) sekä valtioneuvoston asetus perusopetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja tuntijaosta (1435/2001, uusi asetus 422/2012). Ne sisältävät säännöksiä muun muassa opetuksen yleisistä tavoitteista, oppiaineista, opetuskielestä, opintosuoritusten arvioinnista, koulun työajoista ja muista opetuksen järjestämiseen liittyvistä periaatteista sekä oppilaan oikeuksista ja velvollisuuksista. Perusopetuksen tuntijako Opetushallitus on hyväksynyt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Perusteiden mukainen paikallinen opetussuunnitelma otetaan käyttöön vuosiluokkien 1 6 osalta Vuosiluokkien 7 9 osalta uuden opetussuunnitelman käyttöön otto tapahtuu porrastetusti 2017, 2018 ja Valtioneuvosto antoi asetuksen perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta. Asetuksessa määritellään tavoitteet esiopetukselle, perusopetukselle, lisäopetukselle sekä perusopetukseen valmistavalle opetukselle. Asetus sisältää myös perusopetuksen tuntijaon sekä joukon mm. kielenopetusta ja erityistä tukea koskevia säännöksiä. (Opetus- ja kulttuuriministeriö) Sivistystoimenjohtaja, rehtori ja opettajat ovat valmistelleet yhdessä kevään aikana uutta tuntijakoesitystä. Kokonaistuntimäärä on ehdotuksessa sama kuin edellisessä opetussuunnitelmassa. Varsinaisia painotuksia ei ole.tuntijakoesityksessä on noudatettu vain valtakunnallisia ohjeita. Liitteenä nro 5/42/ tuntijakoesitys Sivistyslautakunta hyväksyy OPS 2016 tuntijaon esitetyssä muodossa. Rehtori

11 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä KASVATUSKESKUSTELU ELI KAKE Sivltk Kasvatuskeskustelu eli Kake perustuu alla oleviin perusopetuslain kohtiin: 29 ( /1267) Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Opetuksen järjestäjän tulee opetussuunnitelman yhteydessä laatia ja ohjeistaa suunnitelma kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset suunnitelmien laatimisesta. 35 a ( /1267) Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se 2 momentissa esitetty huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi. Edellä 29 :n 3 momentin mukainen opetuksen järjestäjän suunnittelema kurinpitokeinojen ja kasvatuskeskustelun käymisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista tulee ottaa käyttöön 1 päivänä elokuuta Kasvatuskeskustelu eli Kake on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tuo vaihtoehtoisen toimintatavan jälki-istunnolle. Menetelmän tarkoituksena on oppilaiden vuorovaikutustaitoja edistämällä vähentää koulun häiriökäyttäytymistä. Kasvatuskeskustelujen kautta otetaan huomioon kunkin oppilaan yksilöllisyys ja tasavertainen ihmisarvo. Jälki-istunto on pelkkä rangaistussuoritus. Kasvatuskeskustelussa oppilaan käyttäytymistä tai tapaa toimia pyritään ohjaamaan ja hänen on itse mietittävä rikkomuksen seuraukset. Samalla opetetaan vastuullisuutta ja otetaan vanhemmat mukaan yhteisiin kasvatusasioihin. Siinä avataan kasvun rajoja keskustelun kautta, jolloin oppialalle tulee tunne, että hänestä huolehditaan, häntä kuunnellaan ja asiat otetaan

12 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä 66 vakavasti. Tällöin oppilas joutuu myös välittömästi pohtimaan mitä teki, miksi ja miten korjata tilannetta lisäämällä oppilaan vastuuntuntoa. Liitteenä nro 6/43/ Kake- lomakkeet Sivistyslautakunta päättää merkitä edellä esitetyn tietoon saatetuksi.

13 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä URHEILUSEUROJEN PERUSAVUSTUKSET VUONNA 2015 Sivltk Urheiluseurojen perusavustukset ovat olleet haettavana Kuntauutisissa (nro3 /2015), kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internetsivulla mennessä. Kunnan talousarviossa on urheiluseurojen perusavustuksiin varattu euron suuruinen määräraha. Määräaikaan mennessä kunnalle jätettiin seuraavat perusavustusanomukset: Siikaisten Naisvoimistelijat ry Siikaisten Sisu ry Liitteenä 7/44/ on yhteenveto hakijoista. Sivistyslautakunta päättää jakaa urheiluseurojen perusavustukset vuonna 2015 seuraavasti: Siikaisten Naisvoimistelijat ry Siikaisten Sisu ry Toiminta-avustukset maksetaan toteutuneiden kulujen mukaan kuitteja vastaan. Siikaisten Naisvoimistelijat ry Siikaisten Sisu Kirjanpito

14 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä NUORISOTOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 Sivltk Nuorisotyön avustukset ovat olleet haettavana mennessä. Avustuksista on ilmoitettu Kuntauutisissa (nro 3/15), kunnan ilmoitustaululla sekä internetsivulla. Kunnan talousarviossa on nuorisotyön vuosiavustuksiin varattu euron suuruinen määräraha. Kunnanvaltuusto hyväksynyt talousarvion käsittelyn yhteydessä periaatteen, että avustukset jaetaan toiminta-avustuksina nuorisotyötä tekeville järjestöille ja maksetaan toteutuneiden kulujen mukaan kuitteja vastaan. Kunnalle on määräaikaan mennessä jätetty seuraavat kolme hakemusta: Siikaisten 4H-yhdistys + Leväsjoen kyläyhdistys Sammin kyläyhdistys 400 Vapaa-aikasihteeri Taisto Salo esittää, että avustukset jaettaisiin seuraavasti: Siikaisten 4H-yhdistys Leväsjoen kyläyhdistys 400 Sammin kyläyhdistys 400 Liitteenä 8/45/ on yhteenveto hakijoista. Sivistyslautakunta päättää myöntää nuorisotyön avustukset vuonna 2014 seuraavasti: Siikaisten 4H-yhdistys Leväsjoen kyläyhdistys 400 Sammin kyläyhdistys 400 Siikaisten 4H-yhdistys Leväsjoen kyläyhdistys Sammin kyläyhdistys Kirjanpito

15 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä KULTTUURITOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015 Sivltk Kulttuuritoimen avustukset ovat olleet haettavana Kuntauutisissa (nro 3/2015) mennessä. Kunnan talousarviossa on kulttuuritoimen avustuksiin varattu euron suuruinen määräraha. Määräaikaan mennessä kunnalle jätettiin seuraavat avustusanomukset: Leväsjoen kyläyhdistys ry, Yhteinen teatteriretki tai muu kulttuuritapahtuma - Päivölässä järjestettävät Leväsjoki-päivät (ent. Perinnepäivät) Siikaisten Kotiseutu- ja Museoyhdistys ry, Nopea internet-yhteys kokoelmien digitointia varten - Uuden esitteen painatus Siikaisten Nuorisoseura ry - Elokuvien esittäminen - Koko perheen kesäteatterimatka - SiikainenSummer tapahtuman avustus, talon käyttö ym. - Pelimannikonsertti Kj:n ehdotus Sivistyslautakunta päättää jakaa kulttuuritoimen avustukset vuonna 2012 seuraavasti: Leväsjoen kyläyhdistys ry 345 euroa Siikaisten Kotiseutu- ja Museoyhdistys ry 345 euroa Siikaisten Nuorisoseura ry 345 euroa Avustuksen saajien tulee toimittaa mennessä kunnanjohtajalle selvitys tositteineen, mihin avustusrahat on käytetty. Leväsjoen kyläyhdistys Siikaisten Kotiseutu- ja Museoyhdistys Siikaisten Nuorisoseura ry Kirjanpito

16 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä KOULUKULJETUSTEN LIIKENNÖINNIN TAKSOJEN TARKISTUS Sivltk Siikaisten kunnan nykyiset koulukuljetussopimukset on solmittu ajalle Sopimukseen sisältyy myös kaksi yhden vuoden mittaista optiokautta ajalla ja Optiokausien käytöstä kunta päättää ja tiedottaa liikennöitsijöille vähintään 6kk ennen jatkokauden alkua neuvoteltuaan asiasta liikennöitsijän kanssa. Sivistystoimenjohtaja on tiedustellut kilpailutuksen voittaneilta liikennöitsijöiltä halukkuutta optiovuoden käyttöön lukuvuonna Kaikki liikennöitsijät ovat järjestelyyn suostuvaisia. Optiolukuvuotena noudatettaisiin samoja ehtoja kuin varsinaisena sopimuskautenakin. Optiolukuvuosi olisi mahdollista toteuttaa, koska reiteillä kulkevien oppilaiden lukumäärät eivät ole olennaisesti muuttuneet kuluvasta lukuvuodesta. Poikkeuksena on Leväsjoen reitti, joka piteni huomattavasti kahden uuden oppilaan muuttaessa kuntaan. Kuljetusta hoitaa kaksi eri liikennöitsijää voimassa olevalla kilometrikorvauksella. Mikäli kunta ei päätä käyttää optiokausia, koulukuljetusten hoitaminen kilpailutetaan. Kilpailutus voidaan suorittaa kaikille kohteille tai kohdistaa johonkin yksittäiseen kohteeseen. Nykyinen sopimusrakenne huomioon ottaen uuden sopimuksen kilpailuttamisella ei välttämättä saavuteta suurempia etuja kuin option käyttöönotolla. Koulukuljetusten kuljetuskustannukset ovat olleet vuonna euroa ja vuonna euroa ja vuonna Liitteenä 1/6/ on ostoliikennesopimus. Stj:n ehdotus Sivistyslautakunta päättää solmia vuoden 2012 kilpailutuksen voittaneiden liikennöitsijöiden kanssa aikaisemman tarjouskilpailun mukaiset sopimukset optiovuodeksi Merkittiin pöytäkirjaan, että Seija Kallioniemi poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Sivltk Liikennöitsijät Palkkasihteeri Koulukuljetussopimukset ovat voimassa asti. Sopimus sisältää myös mahdollisuuden yhteen optiovuoteen. Sivistyslautakunta on päättänyt käyttää toisen optiovuoden koulukuljetuksissa. Hinta on kiinteä ensimmäisen sopimusvuoden ajan, jonka jälkeen hintaa voidaan tarkistaa molemminpuolisella sopimuksella todetun kustannustason nousun perusteella. Kustannustason mittarina käytetään yleistä taksi- ja linja-autoliikenteen hintakehitystä. Esitys hinnan muutoksista on esitettävä tilaajalle kirjallisesti vähintään kolmea kuukautta ennen aiottua hinnan muutosta. Liikennöitsijät ovat anoneet hintojen tarkistamista alkaen hintakehityksen mukaisesti. Liitteenä 9/47/ on koulukuljetusten liikennöitsijöiden taksojen tarkastusanomukset. Sivistyslautakunta päättää korottaa koulukuljetusten korvauksia sovitulla tavalla yleisen taksi- ja linja-autoliikenteen hintakehityksen mukaisesti.

17 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Liikennöitsijät Palkkasihteeri

18 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET Sivltk Sivistyslautakunnalle saatetaan tiedoksi seuraavien viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset ajalta Kirjastosihteeri Sivistystoimenjohtaja Päivähoidonjohtaja Rehtori Vapaa-aikasihteeri Päätökset ovat nähtävänä kokouksessa. Kunnanhallitus on jo käsitellyt päätöksiä ja päättänyt, ettei se käytä hallintosäännön mukaista otto-oikeuttaan ao. päätöksiin. Sivistyslautakunta päättää merkitä edellä mainitut viranhaltijapäätökset tietoon saatetuiksi.

19 SIIKAISTEN KUNTA Kokouspäivämäärä TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT Sivltk KH:n päätös KH:n päätös KH:n päätös Opetushallituksen päätös : Siikaisten kunnalle on myönnetty valtionavustusta koulun kerhotoiminnan kehittämiseen euroa. Avustuksen perusteena ovat hyväksytyt kokonaismenot euroa. Merkitään tiedoksi.

Sivistyslautakunta 4/

Sivistyslautakunta 4/ SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta 4/2015 35 52 Aika Tiistai 26.5.2015 klo 17.00 19.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/

Sivistyslautakunta 6/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 1/2015 1-11

Sivistyslautakunta 1/2015 1-11 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta 1/2015 1-11 Aika Tiistai 3.2.2015 klo 17.30 Paikka Heikintalo Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen Kuusisto

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 68 76

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 68 76 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 68 76 SIVISTYSLAUTAKUNTA 6/2014 Aika 2.9.2014 klo 17.00 17.45 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Kuusisto Susanna jäsen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 7/

Sivistyslautakunta 7/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 7/2015 63 76 Aika Tiistai 22.09.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 35 53

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 35 53 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 35 53 SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2014 Aika 27.5.2014 klo 17.00 19.20 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kuusisto Susanna jäsen Luoma Miia Nurminen Aki Tuulensuu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 7/2015 63 78

Sivistyslautakunta 7/2015 63 78 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta 7/2015 63 78 Aika Tiistai 22.09.2015 klo 17.00 20.10 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen Kuusisto Susanna Luoma Miia

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 8/2014

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 8/2014 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 91 98 SIVISTYSLAUTAKUNTA 8/2014 Aika Tiistai 25.11.2014 klo 16.15 17.05 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen Luoma Miia Nurminen Aki Tuulensuu

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/

Sivistyslautakunta 6/ SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 17.45 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 77 90

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 77 90 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 77 90 SIVISTYSLAUTAKUNTA 7/2014 Aika 30.9.2014 klo 16.00 19.10 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapj. (saapui klo 16.25) Heikkilä Reijo

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 54 67

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 54 67 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 54 67 SIVISTYSLAUTAKUNTA 5/2014 Aika 25.6.2014 klo 16.30 19.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Kuusisto Susanna jäsen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 2/2015 12 20

Sivistyslautakunta 2/2015 12 20 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta 2/2015 12 20 Aika Tiistai 17.03.2015 klo 17.00 18.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2012

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2012 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 28 42 SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Tiistai 29.5.2012 klo 18.00 20.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Valli Simo puheenjohtaja Kurtti Arja varapuheenjohtaja Latvaniemi Susanna jäsen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma klo KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA Ma 23.2.2015 klo 18.30-21.10 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivistyslautakunta Sivu 19 KOKOUSAIKA ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 19 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstaina 20.3.2014 kello 18.30 20.58 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1 13 SIVISTYSLAUTAKUNTA 1/2014

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1 13 SIVISTYSLAUTAKUNTA 1/2014 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1 13 SIVISTYSLAUTAKUNTA 1/2014 Aika 4.2.2014 klo 17.00 19.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Dahl Pasi jäsen Kuusisto Susanna Luoma Miia Nurminen Aki Tuulensuu

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali

LEMIN KUNTA 1/ Sivistyslautakunta klo Kunnanvirasto 1, valtuustosali 1/2010 1 Sivistyslautakunta 26.1.2010 klo 18.00 18.50 Kunnanvirasto 1, valtuustosali Risto Pietiläinen Mervi Rings Jari Heikka Hannu Hakonen Tarja Kohonen Ari Alaoutinen Raija Liisa Tikka puheenjohtaja

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone

KIVIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA. Sivistyslautakunta. Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo Kunnanhallituksen kokoushuone ESITYSLISTA Kokousnumero 2/2018 Aika Tiistai klo 17.30 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Henkilötiedot on poistettu Kuntalain 140.1 :n nojalla KOKOUSKUTSU 20.03.18 Kunnanhallituksen kokoushuone Nro

Lisätiedot

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 HYVINVOINTILAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 SISÄLLYSLUETTELO 19 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN... 39 20 VUODEN 2016 TALOUSARVIO / TALOUDEN RAPORTTI AJ. 1.1.2016-30.6.2016 / SIVISTYSTOIMEN VASTUUALUE...

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 4/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 27 KOKOUSAIKA 16.5.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Koulurauhaasiakirja Rehtorikokoukset 13.1.2014 ja 12.3.2014 Opetus- ja varhaiskasvatusltk 27.3.2014 Seuraavassa lain täsmennyksiä 1.1.14 alk. 35 a Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 11/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Maanantaina 9.9.2019 klo 18.00 Paikka Teknisen toimiston kokoustila Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 3/2015 21 32

Sivistyslautakunta 3/2015 21 32 SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 3/2015 21 32 Aika Tiistai 28.04.2015 klo 17.00 - Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA No 3/2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivu 21 KOKOUSAIKA 12.4.2013 klo 18- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Timo Manninen, pj Henri Hedman, vpj Jussi

Lisätiedot

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Koulutuslautakunta 56 23.09.2015 Koulutuslautakunta 64 14.10.2015 Hallintosäännön delegointi, koulutuslautakunta, lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 561/00.01.01/2015 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014 Sivistyslautakunta 18.03.2014 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 18.03.2014 klo 18.00 19.15 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa 1.8.2016 alkaen Sivltk

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 14.5.2014 klo 18-19.20 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 33 Kokouksen avaaminen 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 98 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 95 Sivistyslautakunta 24.10.2017 AIKA 24.10.2017 klo 18.30 PAIKKA Narvan koulun ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 68 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista Yhteinen suunnitelma varmistaa toimintatapojen laillisuuden ja yhdenmukaisuuden sekä

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37. Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 39 30 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 37 Hyvinvointilautakunta 08.06.2015 AIKA 8.6.2015 klo 18:00 18.34 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Lahti Sirpa Eskola Tanja Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Pelto Juha-Pekka Saarinen Heikki.

Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Lahti Sirpa Eskola Tanja Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Pelto Juha-Pekka Saarinen Heikki. Viranomainen No 2/2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 20 KOKOUSAIKA Keskiviikko 22.4.2015 klo 17.30 18.52 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014

SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014 SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 17 34 SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014 Aika 15.4.2014 klo 17.00 21.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Kuusisto Susanna jäsen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 7/2010. Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro 7/2010 Sivistyslautakunta 9.11.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 9.11.2010 klo 18.00-18.50 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse Mattila Annika

Lisätiedot

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 16.9.2014 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 38 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous

Kunnanhallitus 11/ Jatkokokous SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Kunnanhallitus 11/2015 158 160 Jatkokokous Aika Torstai 20.08.2015 klo 19.30 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Vanhatalo Jukka puheenjohtaja Lahtinen Anneli varapuheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 22.05.2017 klo 18:00 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 31 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 4/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi

Muonion kunta Esityslista 4/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi Muonion kunta Esityslista 4/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Torstaina 25.4.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika 14.4.2015 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Lukion johtokunta 19.10.2010 Aika 19.10.2010 klo 18:00-19:00 Paikka Koulun ruokasali / kokoustilat Luettelo käsitellyistä asioista Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA KESKIVIIKKONA KLO ALKAEN.

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA KESKIVIIKKONA KLO ALKAEN. MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA KESKIVIIKKONA 18.11.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 74

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

ke klo kunnanviraston kokoushuone

ke klo kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ke 17.4.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen Sivistyslautakunta 42 25.05.2016 Sivistyslautakunta 85 17.11.2016 Sivistyslautakunta 36 15.05.2017 Sivistyslautakunta 45 29.06.2017 Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014

SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014 SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA 17 32 SIVISTYSLAUTAKUNTA 3/2014 Aika 15.4.2014 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Dahl Pasi jäsen Kuusisto Susanna

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT

kunnanviraston kokoushuone 50 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 55 TIEDOKSI SAATETTAVAT ASIAT 56 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 18.10.2016 klo 18.30 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 49 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 Maaniitun koulun johtokunta 25.09.2013 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 7 MAANIITUN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN PÄIVITYS 3 8 MAANIITUN KOULUN KRIISINHALLINTASUUNNITELMA 4 9 MAANIITUN

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013 Aika 13.6.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Karvian kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30

Sivistyslautakunta KIHNIÖN KUNTA (12) Sivistyslautakunta. Esityslista 1/2019. Kokousaika ke kello 17:30 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Törmä Leila Puheenjohtaja Jokioja Tiina 1. Varapuheenjohtaja Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 2.3.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 2.3.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 18 Kokousaika 24.2.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kettulan päiväkoti Käsiteltävät asiat 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2015 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 23 KOKOUSAIKA 28.5.2015 klo 18-18.43 KOKOUSPAIKKA MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 18.3.2015 Voimaan 1.8.2015 Muutettu opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 KOULUKULJETUSTEN JA MATKA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 3/2014. KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE

Sivistyslautakunta 3/2014. KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT. Kunnantalo LIITE YPÄJÄN KUNTA Sivistyslautakunta ASIALISTA 3/2014 KOKOUSAIKA Keskiviikko 02.04.2014 klo 18.00 19.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kunnantalo LIITE 20 Koulujen tuntikehykset lv. 2014-2015 21 Liikunta-

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017

HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSKUTSU SIVISTYSLAUTAKUNTA 4/2017 KOKOUSAIKA Torstai 7.9.2017 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite 30 31 32 33 1 34 2 35 3 36 4 37 5 38 Kunnanvirasto Asia nro, asia, liite nro Kokouksen

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 26 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 23 Hyvinvointilautakunta 24.05.2016 AIKA 24.5.2016 klo 18:07 20:02 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 Aika 29.8.2017 klo 18.02 19.47 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti EV 99/1999 vp - HE 91/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen esiopetusta koskevaksi Iainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 91/1999 vp esiopetusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA

LAITILAN KAUPUNKI Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009. Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunta 3/2009 Kokousaika 13.5.2009 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kaupungintalo, kokoushuone 232 Keskuskatu 30, LAITILA Läsnä Muut osallistujat Anneli Vuorio, puheenjohtaja

Lisätiedot

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa Peda palaveri 13.1.2015 OHR suppea 19.1.15 Oppilaskunnan käsittely Huoltajien näkemyksiä??? OHR laaja 16.2.15 Mitä oppilas ajattelee? 35 a (30.12.2013/1267)

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 9.9.2016 klo 9.00 12.25 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä: Marja Jalli puheenjohtaja Timo Hacklin varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Sivistyslautakunta 24.03.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 24.03.2015 klo 18.00 19.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. KOULUPAIKAN MYÖNTÄMINEN KIRKONKYLÄN KOULUUN Siv.ltk 24 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040 1579405 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perusopetuslain 6 mukaan kunta osoittaa

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh.

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Sivistys- ja hyvinvointivaliokunta 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 24 19.09.2017 24 Perusopetuksen

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 5/

Kunnanvaltuusto 5/ SIIKAISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Kunnanvaltuusto 5/2015 21 24 Aika Torstai 09.07.2015 klo 19.00 19.25 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Tervakangas Matti KV:n puheenjohtaja Heikintalo Hannu KV:n I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta

Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka

Lisätiedot

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone

Kangasniemi Pöytäkirja 8/ (12) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-16:54. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Kangasniemi Pöytäkirja 8/2017 1 (12) Aika 07.11.2017, klo 14:00-16:54 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsitellyt asiat 61 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 62 Pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 20.9.2017 4 Kokousaika Tiistai 26.9.2017 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18

Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone

kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika ti 3.9.2019 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 43 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013

Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013 Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 4/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 4/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 17.6.2014 klo 18-19.35 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 48 Kokouksen avaaminen 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.10.2014 klo 18-19.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 80 Kokouksen avaaminen 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kinnulan kunta, valtuustosali. Kröger Lasse, puheenjohtaja (x) Häkkinen Kirsti, varapuheenjohtaja (x) Lehtonen Marja, esittelijä-sihteeri (x)

Kinnulan kunta, valtuustosali. Kröger Lasse, puheenjohtaja (x) Häkkinen Kirsti, varapuheenjohtaja (x) Lehtonen Marja, esittelijä-sihteeri (x) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2012 Kokousaika Tiistai 24.7.2012 klo 17.00 17.56 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan kunta, valtuustosali

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 4 41

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 4 41 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu KORPILAHDEN KUNTA Sivistyslautakunta 4 41 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.6.2008 klo 19.00 21.04 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Oittilan Hirviranta Vanhala Jari A., puheenjohtaja

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015. Sivistyslautakunta 24.09.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015. Sivistyslautakunta 24.09.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Sivistyslautakunta 24.09.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 24.09.2015 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Inkinen Anneli Koivukoski

Lisätiedot