Hallituksen toimintakertomus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen toimintakertomus 2014"

Transkriptio

1 Suomen Messut Osuuskunta 1 (7) Hallituksen toimintakertomus 2014 Suomen Messut -konsernin liiketulos nousi 4,2 miljoonaan euroon ja liikevaihto kasvoi 9,2 prosenttia edellisvuodesta. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin edellisvuotta paremmasta näyttely- ja tapahtumaohjelmasta. Säästöohjelman ansiosta kuluja saatiin eri toiminnoissa karsittua ja tulosta parannettua. Tilojen ja palvelujen uudistamista jatkettiin Kokoustamossa ja halleissa sijaitsevissa ravintoloissa. Lisäksi liiketoiminnan vastuullisuuteen kiinnitettiin entistä enemmän huomiota jatkamalla energiankäytön tehokasta optimointia ja kehittämällä kokoustarjoiluja aiempaa ympäristöystävällisemmiksi. 95 vuotta työtä suomalaisen elinkeinoelämän hyväksi Suomen Messut Osuuskunta täytti kertomusvuonna 95 vuotta. Osuuskunta perustettiin edistämään suomalaista elinkeinoelämää vastikään itsenäistyneessä Suomessa. 95-vuotispäivää Messukeskus vietti lokakuussa työn merkeissä, avaamalla yli kävijää keränneet I love me -messut. Yrityksen missio on edelleen sama: edistää suomalaista hyvinvointia mahdollistamalla tuloksekkaita kohtaamisia. Visiossaan Messukeskus on tuloksellisin, sosiaalisin ja elämyksellisin kohtaamismedia nyt ja tulevaisuudessa. Huippuseminaareja ja uusia ohjelma-avauksia Messukeskuksessa vieraili vuonna 2014 yhteensä (edellisvuonna ) kävijää messuilla, kokouksissa, kongresseissa, yritysjuhlissa ja muissa tapahtumissa. Määrä kasvoi edellisvuodesta kävijällä. Eniten kävijöitä keräsivät Helsingin Kirjamessut rinnakkaistapahtumineen ( kävijää), Vene Båt -messut ( kävijää) ja Matka Nordic Travel Fair yhdessä Caravan-messujen kanssa ( kävijää). Kävijöistä miljoona tuli Messukeskukseen messuille. Eri alojen messuja ja näyttelyjä järjestettiin vuoden mittaan 101. Näyttelypinta-alaa varattiin Messukeskuksen itse järjestämissä tapahtumissa m2 (edellisvuonna m2). Näytteilleasettajia oli omissa ja vierastapahtumissa yhteensä 9430 (edellisvuonna 9492). Kokous-, kongressi- ja juhlavieraita oli (edellisvuonna ). Messukeskuksen suosio kokouspaikkana kasvoi: kokouksia, kongresseja ja yritysjuhlia järjestettiin vuoden mittaan 1543 (edellisvuonna 1392). Messukeskus isännöi vuonna 2014 useita kansainvälisiä kongresseja ja liike-elämän huippuseminaareja. Kesäkuussa järjestettiin älyliikenteen ITS Europe -kongressi ja röntgenhoitajien ISRRT maailmankongressi. Lokakuussa Messukeskuksessa järjestettiin Euroopan menestyksekkäimpiin liike-elämän seminaareihin kuuluva Nordic Business Forum. Marraskuussa Messukeskus isännöi ensimmäistä kertaa Slushia, valtavasti huomiota kerännyttä startup-tapahtumaa. Messukeskuksen tilat ja palvelut muuntuivat messujen ja kokousten lisäksi monen tyyppiseen käyttöön. Elokuinen Maailman Voittaja koiranäyttely toi Messukeskukseen koiraharrastajaa ympäri maailman. Pasilaan kotiutui myös Suomen suurin pelitapahtuma Assembly, ja heinäkuussa Messukeskus toimi jälleen elektronisen musiikin Summer Sound -festivaalin areenana.

2 Suomen Messut Osuuskunta 2 (7) Tilojen ja palvelujen kehittäminen jatkui Vuonna 2013 toteutettujen suurten investointien hyödyntäminen jatkui. Täysin saneerattu Galleria, uusitut kokoustilat ja saneerauksen myötä käyttöön otetut uudet ravintolapalvelut saivat runsaasti kiittävää palautetta asiakkailta. Messukeskuksen uudistettu mainos- ja opastenäyttöjärjestelmä avasi uudenlaisia näkyvyysmahdollisuuksia näytteilleasettajille ja kumppaneille sekä mahdollisti messu- ja kokousvieraiden joustavan ja visuaalisesti näyttävän opastamisen. Kokoustamon uudistamista jatkettiin somistamalla kaksi toisen kerroksen kokoustilaa graffitimaalauksin. Teosten aiheet luonto ja avaruus kuvaavat Messukeskuksen monipuolista toimintaa. Ravintoloiden uudistaminen jatkui hallissa 6, jossa Balcony-ravintola remontoitiin hampurilaispaikaksi ja Panorama-ravintola koko perheelle sopivaksi, lihapulliin erikoistuneeksi ravintolaksi. Galleriassa avattiin pizza-, panini- ja grillileipätuotteita tarjoava Pizza & Grill -ravintola. Ravintolapalveluista vastaavan Fazerin kanssa jatkettiin myös kokoustarjoilujen uudistamista. Fazer muokkasi kokoustarjoiluja ympäristöystävällisemmiksi, siirtyi suosimaan hankinnoissaan luomu- ja lähituottajien raakaaineita sekä kampanjoi vähentääkseen Messukeskuksen ravintoloiden jätemäärää. Verkkokaupalla onnistunut alku Vuodenvaihteessa avattu verkkokauppa sai asiakkailta erinomaisen vastaanoton. Vuoden 2014 aikana verkkokaupassa myytiin messulippua, 13 % kaikista myydyistä lipuista. Verkkokauppa pohjustaa messukäynnin suunnittelua ja nopeuttaa messuvieraan sisäänpääsyä, sillä verkkokaupan asiakkaille on avattu sisäänkäynneillä omat palvelukaistat. Ensimmäisenä vuotenaan verkkokauppa on palvellut messuvieraita lippukauppana ja mahdollistanut mm. erilaiset myyntikampanjat ja dynaamisen hinnoittelun. Verkkokaupassa tarjottiin kanta-asiakasetuja messuklubilaisille ja toteutettiin joululahjalippujen myyntikampanja. Syyskaudesta alkaen kävijöille on tarjottu mahdollisuus pääsylipun hankintaan etuhintaan ennen messujen avautumista. Palvelutarjontaa on pyritty laajentamaan asteittain erilaisten palvelupakettien ja lisämyyntituotteiden tarjontaan. Talotekniikka omiin käsiin Messukeskus otti vuonna 2014 teknisen kiinteistöhuollon omiin käsiin. Vakinaiseen henkilökuntaan palkattiin neljä huoltomiestä, jotka vastaavat Messukeskuksen energiatehokkuuden toteutumisesta, teknisten järjestelmien toiminnasta ja pienkorjaustöistä. Messukeskuksen neliöön sisältyy seitsemän tekniikaltaan erilaista hallia, kymmeniä kokoustiloja, yli 20 ravintolaa ja hotelli. Hyvässä kunnossa oleva kiinteistö on turvallinen työskentelyympäristö näytteilleasettajille ja viihtyisä vierailupaikka messu-, kokous- ja hotellivieraille. SVV maailmanluokan av-osaamista Suomen Messut Osuuskunnan tytäryritys Suomen Videoviestintä SVV Oy jatkoi av-palvelun tarjoamista sekä Messukeskuksen asiakkaille että kansainvälisiin kongresseihin ja huippukokouksiin Suomessa ja lähialueilla. SVV:n

3 Suomen Messut Osuuskunta 3 (7) kalusto ja asiantuntemus täydentävät olennaisesti Messukeskuksen tila- ja palvelutarjontaa. Äänentoiston, kamerakuvauksen, kokousmikrofonien, valaistuksen, tulkkausjärjestelmien, tietoliikenneyhteyksien, screenien ja muun tekniikan ohella tarvitaan vahvaa av-teknistä osaamista, jotta messut, kokoukset, kongressit ja asiakastilaisuudet onnistuisivat. Vastuullista liiketoimintaa Messukeskus kehittää toimintaansa, tilojaan ja palvelujaan tukenaan ISO laatusertifikaatti ja ISO ympäristösertifikaatti. Myös kaikilta yhteistyökumppaneilta edellytetään vastuullisuutta ja sitoutumista ympäristöjärjestelmään. Messukeskus kierrättää kaikki jätteensä ja tuottaa palvelunsa ekologisesti kestävien periaatteiden mukaisesti. Tärkeimpiä ympäristötavoitteita ovat jätteiden määrän vähentäminen, jätteiden huolellinen ja tehokas jatkokäyttö, energiankäytön optimointi sekä kemikaalitietoisuus. Energiankäyttöä optimoidaan tehokkaasti hyödyntäen uusinta talotekniikkaa. Messukeskus ja Schneider Electric aloittivat vuonna 2011 aina vuoteen 2018 saakka ulottuvan yhteistyön, jolla pyritään pienentämään hiilidioksidipäästöjä yhteensä tonnilla ja energiankulutusta megawattitunnilla. Kokoustoiminnassa Messukeskus otti ensimmäisenä kokousareenana Suomessa käyttöön hiilijalanjälkimittarin. Messukeskus on myös liittynyt osaksi pohjoismaista kestävän kehityksen kokousaluetta kansainvälisen kongressialan liiton ICCAn (International Congress and Convention Association) julistuksen mukaisesti. Euroja ja työpaikkoja pääkaupunkiseudulle Messukeskuksen liiketoiminnalla on merkittävä vaikutus pääkaupunkiseudun hotellien, ravintoloiden, joukkoliikenteen ja muiden palveluntarjoajien työllisyyteen. Messuvieraat ja näytteilleasettajat käyttävät messuille, kokouksiin ja kongresseihin osallistuessaan runsaasti erilaisia palveluja. Messukeskuksen talousvaikutuksen on laskettu olevan ympäristölleen jopa yli 155 miljoonaa euroa vuodessa. Arvio perustuu Finland Convention Bureaun, Matkailun edistämiskeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön laskelmiin. Lisäksi Messukeskuksen katon alla palveluja tuottaa ja omaa liiketoimintaansa harjoittaa noin 30 kumppaniyrityksen verkosto. Pasila kehittyy, Messukeskus hyötyy Keski-Pasilan rakentaminen käynnistyi syyskuussa 2014 Pasilan aseman tienoilta ja jatkuu aina vuoteen 2023 saakka. Miljardin euron rakennushanke käsittää Tripla-korttelin, johon kuuluu joukkoliikenneterminaali, hotelli, toimistoja, asuntoja sekä kauppa- ja kongressikeskus. Messukeskukselle Pasilan alueen uudistuminen on suuri ja tervetullut uusi mahdollisuus. Kehittyvien liikenneverkostojen myötä alueen saavutettavuus nousee huippuluokkaan. Pasilasta sukeutuu urbaani ja edustava kaupunkikeskus, mikä tuo Messukeskuksen ympäristöön uudenlaista sykettä ja nostetta. Lähivuosikymmeninä, Pasilan jatkorakentamisen myötä, työpaikkojen määrä Pasilassa edelleen lähes kolminkertaistuu ja asukkaiden määrä tuplaantuu.

4 Suomen Messut Osuuskunta 4 (7) Toimitusjohtajan vaihdos Toimitusjohtaja Christer Haglund jätti tehtävänsä marraskuussa. Uutena Suomen Messut Osuuskunnan na aloitti DI Anni Vepsäläinen. Ennen nimitystään Vepsäläinen toimi osuuskunnan hallintoneuvoston jäsenenä. Omistajat Suomen Messut Osuuskunta on jäsentensä omistama. Osuuskunnan muodostavat 199 jäsentä, joukossa yrityksiä, Helsingin kaupunki ja Suomen Messusäätiö. Taloudellinen kehitys Liikevaihto ja tulos Suomen Messut konsernin muodostavat Suomen Messut Osuuskunta ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt Suomen Videoviestintä SVV Oy, Expomark Oy, Helsingin Messut Oy ja Kiinteistö Oy Wanha Satama sekä osakkuusyhtiö Adforum Ab (50 %). Tytäryhtiö Standiman Oy sulautettiin emoyhtiöön Henkilökunta siirtyi emoyhtiön palvelukseen vanhoina työtekijöinä ja omaisuuserät siirrettiin emoyhtiölle tase-arvoilla. Konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli 58,0 (vuonna ,1; vuonna ,2) milj. euroa, kasvua edellisvuodesta oli 9,2 prosenttia. Näyttelytoiminnan liikevaihdon kasvu oli 0,8 prosenttia ja kongressi- ja kokoustoiminnan 16,0 prosenttia, teknisten palveluiden 8,2 prosenttia ja vuokraustoiminnan liikevaihto nousi 8,9 prosenttia. Tytäryhtiöistä Suomen Videoviestinnän liikevaihto nousi 18,9 prosenttia, Expomarkin 138,6 prosenttia ja Helsingin Messujen 9,4 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihdon kasvu johtui pääosin edellisvuotta paremmasta näyttely- ja tapahtumaohjelmasta niin emoyhtiön kuin tytäryhtiöidenkin osalta. Toiminnan kulut olivat 53,8 (54,6; 54,2) milj. euroa, josta suunnitelman mukaisten poistojen osuus oli 10,1 (9,8; 9,5) milj. euroa. Toteutetun säästöohjelman ansiosta muissa kuluerissä, paitsi tilaisuuksien sisältöön ja puitteisiin liittyvissä erissä, saavutettiin säästöjä ja lisäksi osakkuusyhtiö Adforumin tulos oli selkeästi edellisvuotta parempi. Konsernin liiketulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 4,2 (-1,5; 6,1) milj. euroa. Liikevaihtoon suhteutettu liiketulos oli 7,2 (-2,8; 10,1) prosenttia. Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 3,9 (-1,8; 5,7) milj. euroa. Rahoitus Liiketoiminnan rahavirta oli 15,3 (9,3; 13,6) milj. euroa. Investointien rahavirta oli -3,0 (-15,9; -4,8) milj. euroa. Lainoja lyhennettiin suunnitelman mukaisesti.

5 Suomen Messut Osuuskunta 5 (7) Korollisia velkoja tilikauden lopussa oli 11,4 milj. euroa (21,8; 16,2). Taseen loppusumma oli 108,8 (114,6; 111,2) milj. euroa. Tilinpäätöksen mukainen omavaraisuusaste on 80,3 prosenttia, kun se edellisenä vuonna oli 72,9 (74,6) prosenttia. Verot Konsernin verot olivat 0,2 (0,001; 1,2) milj.euroa. Investoinnit Konsernin investoinnit olivat yhteensä 3,0 (15,4; 5,0) milj. euroa eli 5,2 (29,1; 8,3) prosenttia liikevaihdosta. Kiinteistön korvaus- ja ylläpitoinvestointeja tehtiin 1,7 milj.eurolla, tietotekniikkainvestointeja 0,2 milj.eurolla ja av-tekniikkaa hankittiin 0,5 milj.eurolla. Näkymät vuodelle 2015 Tavoitteena on pitää kuluvana vuonna konsernin liikevaihto ja kannattavuus edellisvuoden tasolla. Käynnistetyt toiminnan kehittämistoimenpiteet tähtäävät digitaalisten palvelujen kehittämiseen, lisämyyntiin sekä kustannustehokkuuden parantamiseen. Investoinnit keskittyvät kiinteistön korvausinvestointeihin ja tietojärjestelmäinvestointeihin. Riskit ja epävarmuustekijät Suomen Messut -konsernin liiketoiminta on herkkää suhdannevaihteluille. Messutoiminnan menestyksellisyys perustuu yritysten halukkuuteen käyttää messumediaa markkinoinnissaan. Merkittävä osa kokoustoiminnan tilaisuuksista liittyy näyttelytapahtumiin, jonka lisäksi teknisten palveluiden ja vuoraustoiminnan tuotot vaihtelevat näyttelyohjelman myötä. Suomen Messujen messusalkku sisältää useiden eri toimialojen näyttelyitä, mikä lieventää yhden toimialan mahdollisten suhdannevaihteluiden vaikutusta. Henkilö- ja omaisuusriskejä torjutaan järjestelmällisellä riskienhallinnalla. Riskien taloudellisilta vaikutuksilta on suojauduttu omaisuus- ja keskeytysvakuutuksin. Velkaantumisaste on 23,7 prosenttia ja korkomenojen osuus liikevaihdosta on 0,58 prosenttia. Henkilöstö Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 240,9 (251,2; 240,5) kokopäiväistä työntekijää ja 25,8 (26,0; 28,8) osa-aikaista työntekijää. Palkat ja palkkiot olivat yhteensä 12,4 (12,8; 12,6) milj. euroa. Hallinto Hallintoneuvosto puheenjohtaja Jussi Pajunen ylipormestari varapuheenjohtaja Jukka Moisio

6 Suomen Messut Osuuskunta 6 (7) Kimmo Alkio Anne Berner Tuija Brax Taavi Heikkilä Antti Herlin Jyri Häkämies Timo Jaatinen Kari Jordan Olli Koski Tapio Kuula Matti Kähkönen Timo Lappalainen Matti Lievonen Heikki Malinen Veli-Matti Mattila Sam Nieminen Ilkka Paananen Juhani Pekkala Jussi Pesonen Sari Sarkomaa Sakari Tamminen Jorma Turunen Pekka Vauramo Anni Vepsäläinen Ben Zyskowicz hallituksen puheenjohtaja kansanedustaja pääjohtaja hallituksen puheenjohtaja pääekonomisti CEO kansanedustaja toimitusjohta diplomi-insinööri kansanedustaja Osuuskuntakokous valitsi kokouksessaan osuuskunnan sääntöjen mukaan eroa pyytäneiden Mika Vehviläisen ja fil. maist. Kuisma Niemelän tilalle Itella Oyj:n Heikki Malinen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi ja SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä jäljellä olevaksi toimikaudeksi (2016). Dipl. ins. Jukka Alhon kausi päättyi ja osuuskuntakokous valitsi lisäksi uusiksi hallintoneuvoston jäseniksi Supercellin CEO Ilkka Paanasen, Finnair Oyj:n Pekka Vauramon ja DI Anni Vepsäläisen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Suomen Messut Osuuskunnan hallintoneuvoston jäsenelle maksettava palkkio on 750 /kokous. Puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkioiden ohella 750 suuruinen kuukausikorvaus. Hallitus Yhtiön hallitukseen kuuluu 5 jäsentä. Hallituksen jäsenet ovat: puheenjohtaja Matti Halmesmäki varapuheenjohtaja Maarit Toivanen-Koivisto

7 Suomen Messut Osuuskunta 7 (7) Juha Rantanen Hannu Syrjänen Jaana Tuominen hallituksen puheenjohtaja konsernijohtaja Hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan hallituksen jäseneksi alkaen uudestaan erovuorossa olleet Juha Rantasen ja hallituksen puheenjohtaja Hannu Syrjäsen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Suomen Messut Osuuskunnan hallituksen jäsenelle maksettava palkkio on /kokous. Puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkioiden ohella suuruinen kuukausikorvaus. Johtoryhmä Christer Haglund, saakka. Anni Vepsäläinen, alkaen. Mikko Horppu, myyntijohtaja Veronica Krabbe, asiakaspalvelujohtaja Maria Mroue, markkinointi- ja viestintäjohtaja Sami Pilkkikangas, talousjohtaja Mika Vakkilainen, johtaja, tuotanto ja kiinteistö Tilintarkastajat Varsinainen tilintarkastaja Tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy Suojelija Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Tiedot jäsenten ja osuuksien yhteenlasketuista määristä Osuuskuntaan kuului jäsentä, joiden yhteenlaskettu osuuksien määrä oli osuutta. Hallituksen ehdotus Suomen Messut Osuuskunnan voiton käytöksi Voiton käyttö Aikaisempien tilikausien tappio ,03 Tilikauden voitto ,22 Osuuskuntakokouksen käytettävissä oleva määrä osuuskunnan sääntöjen mukaisiin tarkoituksiin ,81 Tästä määrästä ehdotetaan: osuuskorkoa maksettavaksi 6 % osuusmaksuille ,60 jolloin voittovarojen tilille jää jäljelle , ,81

Hallituksen toimintakertomus 2015

Hallituksen toimintakertomus 2015 Suomen Messut Osuuskunta 1 (6) Hallituksen toimintakertomus 2015 Suomen Messut -konsernin liikevoitto oli kertomusvuonna 4,0 miljoonaa euroa (4,2 M ) ja liikevaihto 56,8 M (58,0). Messukeskuksessa vieraili

Lisätiedot

Uudistusten vuosi. Strategian kiteytys ja brändilupaus. Uusi yritystunnus ja nimenmuutos. Suomen Messut Osuuskunta. Hallituksen toimintakertomus 2013

Uudistusten vuosi. Strategian kiteytys ja brändilupaus. Uusi yritystunnus ja nimenmuutos. Suomen Messut Osuuskunta. Hallituksen toimintakertomus 2013 1 (8) Uudistusten vuosi Suomen Messut Osuuskunnalle vuosi 2013 oli taloudellisesti heikko. Tärkeimmät tulokseen vaikuttavat tekijät olivat yleinen taloustilanne sekä edellisvuotta heikompi näyttelyohjelma

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus 2016

Hallituksen toimintakertomus 2016 Suomen Messut Osuuskunta 1 (7) Hallituksen toimintakertomus 2016 Suomen Messut -konsernin liikevoitto oli kertomusvuonna 3,67 miljoonaa euroa (vuonna 2015 4,0 M ) ja liikevaihto 56,9 miljoonaa euroa (56,8).

Lisätiedot

Suomen Messut Osuuskunta Hallituksen toimintakertomus 2017

Suomen Messut Osuuskunta Hallituksen toimintakertomus 2017 1 Suomen Messut Osuuskunta Hallituksen toimintakertomus 2017 Suomen Messut -konsernin liikevoitto oli kertomusvuonna 2,8 miljoonaa euroa (vuonna 2016 3,7 M ) ja liikevaihto 60,3 miljoonaa euroa (56,9).

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 7.11.2002 klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2002 - Elektroniikka-alan taantuma jatkunut Suomessa - Liikevaihto 17,7 milj. euroa 1-9/02

Lisätiedot

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018 Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 218 23.8.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Puolivuosikatsaus 218 Q2/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset

Lisätiedot

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 14.8.2003, klo 9.15 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2003 Beltton konserni kasvatti sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan. Konsernin liikevaihto kasvoi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Oy:n ja Tampereen Messut -konsernin median joululounas 13.12.2012 2 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampere Exhibition and Sports Centre (TESC) o keskeinen sijainti,

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 TIEDOTE 1(5) 27.11.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 69.865.140 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

FINNLINES OYJ 26.10.2005

FINNLINES OYJ 26.10.2005 FINNLINES OYJ 26.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2005 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella :n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 17. maaliskuuta 2005, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja myönsi

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS Panostaja Oyj Pörssitiedote 20.3.2003 klo 11.30 PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2002-31.1.2003 Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellä neljännesvuotiskaudella 9,9 milj. euroa (ed. tilikauden

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan.

Konsernin liikevaihdon ennakoidaan laskevan ja liiketuloksen paranevan. 11.11.2013 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 48,4 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 52,7 milj. euroa). Liiketulos

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013 Talentum Osavuosikatsaus Q1/2013 Sisältö 1. Talentumin Q1/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q1/2013 Talentumin Q1/2013 Mediamainonnan määrä Talentumin medioissa laski 20,2 % mutta

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni

TIEDOTE AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU (5) Konserni 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 40,0 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 41,4 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018

LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 1 LPOnet Osk Anl Katsaus toimintaan 2018 LPOnet Osk Anl-konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta LPOnet Osk Anl ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö Osuuskunta EmsaloNet, joka omistaa LPOnetin

Lisätiedot

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017

Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 Puhelinosuuskunta LPO Katsaus toimintaan 2017 1 Puhelinosuuskunta LPO:n konsernin muodostivat tilikauden aikana emo-osuuskunta ja sen kokonaan omistama tytäryhtiö LPOnet Oy Ab sekä Osuuskunta EmsaloNet,

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen

Q liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen Q1 2018 liiketoimintakatsaus Vt. toimitusjohtaja Harri Sivula ja talousjohtaja Markku Pirskanen LIIKEVAIHTO KASVOI 10,9% KÄYTTÖKATEMARGINAALI PARANI Liikevaihto oli 173,7 milj. euroa (156,6), kasvua oli

Lisätiedot

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa.

Vuosineljänneksen liiketulokseen sisältyi omaisuuden myyntivoittoja 0,2 (3,9) miljoonaa euroa. 3.11.2014 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2014 VR-konsernin liikevaihto oli kolmannella vuosineljänneksellä 348,9 (382,5) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto laski 7,0 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018

TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TAMPERE-TALO TAMPERE HALL TALOUSTIEDOT 2018 // TAMPERE HALL FINANCIAL INFORMATION 2018 TIETOJA HENKILÖKUNNASTA Henkilökunnan jakautuminen osastoittain Aulamyynti 6 8 9 Hallinto 7 5 4 IT, kehittäminen,

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 218 22.11.218 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Osavuosikatsaus 218 Q3/218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus. Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2010 28.4.2010 Tammikuu maaliskuu 2010 Toimistokalustekysyntä laski viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 22,6 milj. euroa (24,0), jossa oli

Lisätiedot

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Kamux tilinpäätöstiedote 2018 Kamux tilinpäätöstiedote 218 1.3.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Talousjohtaja Tapio Arimo Sisältö Vuosikatsaus 218 Q4 ja 218 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät ja taloudelliset tavoitteet Yhteenveto

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1-9/2006 Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset asiat 7-9/2006 Tilauksia saatiin 603 (Q3/05: 578) milj. euroa Liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 625 (577) milj. euroa Operatiivinen liikevoitto

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.

6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa. 6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.

Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat. Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Julkaistu: 2004-08-12 06:30:48 CEST Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004, klo 8.30 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Ensimmäinen vuosineljännes 2016

Ensimmäinen vuosineljännes 2016 Ensimmäinen vuosineljännes 2016 Jakson liikevaihto oli 23 447 T (23 571 T ) Jakson liiketulos oli 299 T (721 T ) Jakson tulos oli 212 T (515 T ) Tulos per osake 0,014 Oma pääoma per osake 0,443 Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / TILINPÄÄTÖS 01-12 / 09.02.2011 TAMMI JOULUKUU Toimistokalustekysynnässä ei ole aikana tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 108,4 milj. euroa (95,3),

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

Yhtiökokous

Yhtiökokous Yhtiökokous 31.3.2011 Toimintaympäristö 2010 Suunnittelupalveluiden kysyntä kääntyi kasvuun vuoden 2010 alussa ja kasvu jatkui koko vuoden. Kysynnän kasvu oli vuoden alkupuoliskolla epäyhtenäistä Etteplanin

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5)

Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Vaisala Oyj Pörssitiedote 3.5.2004 klo 11.00 1(5) Osavuosikatsaus 1.1.2004-31.3.2004 (3 kk) - Liikevaihto: 38,3 miljoonaa euroa (1-3/2003: 40,2) - Liikevoitto: 1,9 (-0,1) miljoonaa euroa - Saatujen tilausten

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki

Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, Helsinki Varsinainen yhtiökokous tiistaina klo 11.00 Akseli Gallen-Kallela -kabinetissa Hotel Kämpissä, Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla

Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Lehto Group Oyj:n liiketoimintakatsaus, tammi maaliskuu 2016 Liikevaihdon kasvu jatkui kaikilla palvelualueilla Tämä ei ole IAS 34 -standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain

Lisätiedot

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen

Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen Muistio 1 (5) Jakeluverkonhaltijoiden sähköverkkoliiketoiminnan tilinpäätöstietojen yhteenveto tilikaudelta 2018 Vuoden 2018 lopussa Suomessa harjoitti sähköverkkotoimintaa 77 jakeluverkonhaltijaa, 10

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Alla luetellut liitteet ilmenevät :n tilinpäätöksestä 2014, joka löytyy :n internet-sivuilta osoitteesta: https://fortum-ar-2014.studio.crasman.fi/pub/pdf/fortum_tilinpaatos_2014.pdf Liite 6 Tilinpäätösasiakirjat

Lisätiedot