NOVGORODIN JA MOSKOVAN AIKAKAUSI
|
|
- Leena Kinnunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 18 NOVGORODIN JA MOSKOVAN AIKAKAUSI Novgorodin ja Moskovan herruuteen Ensimmäiset tarkat tiedot Raudun ja koko itäisen Kannaksen asutuksesta tarjoaa Novgorodin Vatjan viidenneksen henki- ja verokirja vuodelta Vuoteen 1500 päästessä oli jo paljon ennättänyt tapahtua Karjalan oloissa. Valitettavasti vain jälkimaailmalle säilyneet asiakirjatiedot ovat äärimmäisen niukat koko Karjalankin osalta, puhumattakaan sitten pienistä karjalaisista pitäjistä. Raudun vaiheita voimme seurata vain koko Karjalan alueen suurtapahtumien puitteissa. Kronikkatietojen mukaan vuonna 862 perustetusta Novgorodin ruhtinaskunnasta, Venäjän valtakunnan alkusolusta, paisui vähitellen vuosisatojen kuluessa huomattava mahtitekijä Laatokan-Suomenlahden eteläpuoliselle alueelle. Karjalaiset kävivät vilkasta kauppaa muun muassa Novgorodin kanssa ainakin jo ja 1100-luvuilta lähtien. Silloin tällöin novgorodilaiset kronikat tietävät kertoa novgorodilaisten ja karjalaisten yhteenotoista, mutta myös yhteisistä yrityksistä naapureita vastaan. Ensimmäisen kerran karjalaiset mainitaan Novgorodin aikakirjoissa 1143, mutta se ei suinkaan merkitse sitä, etteikö kanssakäymistä olisi ollut jo sitä aikaisemminkin. Pyrkiessään lujittamaan otettaan Karjalasta ja levittämään vaikutustaan Karjalan rintamaille novgorodilaiset joutuivat taistelemaan Karjalan herruudesta ruotsalaisten kanssa, jotka hekin halusivat saada turkiksista rikkaan Karjalan valtapiiriinsä ja istuttaa Karjalaan kristillisen roomalaiskatolisen uskon. Novgorodilaiset olivat puolestaan panneet alulle karjalaisten käännyttämisen kreikkalaiskatolisen kirkon uskollisiksi opetuslapsiksi. Taistelu Karjalasta joutui ensimmäiseen ratkaisuvaiheeseen ruotsalaisten tehtyä ns. kolmannen ristiretken Karjalaan 1293 ja perustettua samalla valtansa tueksi Viipurin linnan. Tuloksena näin alkaneesta ja sitten vuosisatoja kestäneestä Karjalan omistamisesta käydystä taistelusta oli kolmekymmentä vuotta kestäneen alkukamppailun jälkeen elokuun 12 päivänä 1323 Pähkinäsaaressa solmittu rauha, jossa Karjala kohtalokkaalla tavalla jaettiin kahtia. Rautu jäi silloin ensimmäisen kerran rajapitäjäksi. Raja tuli kulkemaan Raudun kohdalla pitkin Saijanjokea ja siihenastiset heimoveljet läntisellä Kannaksella muuttuivat vuosisadoiksi vieraan valtakunnan asukkaiksi ja vihollisiksi. Karjalan heimon tragiikka oli siitä lähtien painava leimansa rautulaistenkin jokapäiväiseen elämään.
2 19 Raudun asutus Vatjan viidenneksen verokirjan mukaan. Historiallinen Arkisto XX, 1. Ruotsin ja Novgorodin tiimellykseen sortui karjalaisen heimon vapaus. Yritykset Novgorodin herruuden kukistamiseksi eivät enää Karjalan miehiltä onnistuneet. Heimon vanhasta puolustustukikohdasta tuli Novgorodin vallan keskuspaikka Karjalaan. Novgorodilainen varusväki piti nyt hallussaan Karjalan kaupungin, Korelan, linnaa. Vuonna 1360 sattuneen tulipalon jälkeen novgorodilaiset rakensivat linnan uudelleen entistä ehommaksi ja 1364 valmistui linnaan muun muassa jyhkeä torni, joka on ollut Käkisalmen linnalle tunnusomainen meidän päiviimme asti. Novgorod ulotti Karjalaan oman hallinto- ja verotusjärjestelmänsä. Novgorodin valtioalue oli hallinnollisesti jaettu viiteen pjatinaan eli viidennekseen. Karjala tuli kuulumaan ns. Vatjan viidennekseen. Tämä viidennes alkoi Novgorodin porteilta ja siihen oli alkuaan kuulunut pääasiassa suomensukuisten vatjalaisten asuttama Inkerinmaa Laukaan ja Olhavanjokien välillä. Vatjalaisista viidennes oli saanut nimensäkin. Karjala, jota erotukseksi Ruotsin Karjalasta, on sanottu Novgorodin tai Käkisalmen Karjalaksi muodosti Vatjan viidenneksessä oman hallintoalueensa. Hallintokeskuksena oli Käki-
3 20 salmi. Käkisalmen linnaläänin seitsemästä karjalaisesta pogostasta eli pitäjästä kuului neljä Laatokan pohjoispuolella sijaitsevaa ns. Taka-Karjalaan ja kolme, s.o. itäinen Kannas, ns. Etu-Karjalaan. Etu-Karjalan pogostat olivat: Kaupungin pogosta eli Räisälä, Sakkola ja Rautu. Novgorodin suhteellisen itsenäinen valta-asema Luoteis-Venäjällä päättyi, kun Moskovasta oli kehittynyt Venäjän valtakunnan keskus ja sen suuriruhtinas Iivana III oli liittänyt koko Novgorodin alueen omaan hallintaansa vuonna Suuriruhtinas syrjäytti silloin novgorodilaiset vallanpitäjät ja asetti omat miehensä heidän tilalleen. Muutokset tulivat pian näkymään myös Käkisalmen linnaläänissä. Päästäkseen selville uuden alueensa oloista ja verotuksesta suuriruhtinas antoi toimeenpanna kesällä 1500 sen henki- ja verokirjoituksen, jonka tuloksena oli edellä mainittu Vatjan viidenneksen verokirja. Verokirjoituksen suorittivat Dmitri Vasilinpoika Kitajev ja Nikita Guba Simeoninpoika Moklokov. Vuoden 1500 verokirjassa viitataan jatkuvasti aikaisemmin tehtyyn vastaavanlaiseen vanhempaan verokirjaan ja annetaan joitakin tässä vanhassa verokirjassa olleita tietojakin, mutta valitettavasti ei tämä vanha verokirja sellaisenaan ole jälkimaailmalle säilynyt. Kuitenkin voidaan mainittuun verokirjaan tehtyjen viitteiden perusteella saada ainakin joitakin tietoja Käkisalmen Karjalasta jo vuotta 1500 aikaisemmalta ajalta, sillä vanha verokirja on todennäköisesti tehty jo ennen Novgorodin itsenäisyyden menetystä. Raudun asutus vuoden 1500 tienoilla Minkälaisen kuvan Vatjan viidenneksen verokirja antaa sitten jälkimaailmalle Raudusta ja sen elämästä ja 1500-lukujen vaihteessa? Vanhan kirjoituksen eli vanhan verokirjan mukaan, toisin sanoen ainakin ennen vuotta 1480, Raudussa oli ollut 150 kylää ja niissä 229 taloa. Vuonna 1500 oli kyliä niin ikään 150, minkä lisäksi oli vielä 2 autiokylää, ja taloja oli 249, niistä kolme hovia. Taloluku oli siis kasvanut, mutta sen sijaan oli pitäjän väkiluku melkoisesti vähentynyt. Vanhan kirjoituksen mukaan oli pitäjässä ollut 427 veroa maksavaa miespuolista asukasta, mutta uudessa verollepanossa heitä oli vain 352. Vähennys oli siis sangen huomattava, lähes 18 prosenttia. Mutta tähän väestökatoon on luonnollinen syynsä. Vuosina oli rajaseudulla raivonnut ns. vanha tai pitkä viha ja se oli vaatinut rajaseudun väestön keskuudesta oman veronsa. Tähän sotaan liittyy meidän aikoihimme asti elänyt muisto Viipurin neuvokkaasta puolustajasta Knut Possesta ja Viipurin pamauksesta. Aina ei kuitenkaan muisteta sitä, että Karjalan miehet silloin taistelivat eri puolilla rintamalinjaa. Kun otetaan
4 huomioon naiset, vanhukset ja lapset, on verolle pantujen mieshenkilöiden määrä kerrottava kuudella, jotta saataisiin selville pitäjän summittainen kokonaisväkiluku. Näin saadaan Raudun väkiluvuksi vuonna 1500 noin henkeä, jota on pidettävä verraten suurena, kun koko Etu-Karjalan - s.o. myöhempien Raudun, Metsäpirtin, Sakkolan, Pyhäjärven, Räisälän, Kaukolan ja Käkisalmen - yhteiseksi väestömääräksi voidaan arvioida noin henkeä. Raudun väkiluku teki tästä määrästä noin neljänneksen, joten silloisen Raudun asutusta voidaan pitää suhteellisen tiheänä. Verokirjan aikainen asutus peittää koko Raudun alueen eli pääasiassa samat tienoot kuin myöhempikin asutus. Siitä, missä järjestyksessä eri kylät ovat tulleet asutuiksi, verokirja ei kerro mitään. Voimakkain näyttää asutus olleen pitäjän keski- ja luoteisosissa Mäkrän, Vehmaisten, Kaskaalan, Savikkolan, Maanselän ja Orjansaaren rajoittamalla alueella. Näillä tienoin asutus ilmeisesti on ollut vanhintakin, koska tältä alueelta tapaamme pitäjän suurimmat kylät Orjansaaren ja Kaskaalan. Harvimmin asuttuja ovat pitäjän kaakkoiset osat, Huuhdin, Sirkiänsaaren ja Korleen kulmakunta. Uusimpia kyliä olivat todennäköisesti ne, joissa verokirjan tekemisen aikoina elivät samannimiset asukkaat. Vanhemmissa kylissä olivat asukkaat ennättäneet jo vaihtua. Tällaisia asukkaittensa mukaan nimettyjä kyliä oli pitäjän eri puolilla, kuten Ljutikinin Stepankovo-kylä asukkaanaan Timohno Stepankov, Maksimovon kylä Mäkrällä asukkaanaan Maksimko Pavlov, Ondrjushovon kylä asukkainaan Lenteiko ja Prohno Ondrjushovit, Nesterovon kylä Mäkrällä asukkaanaan Jurka Nesterov, Haritonovin Ofonaso-niminen kylä Mäkrällä asukkaanaan Grilmo Ofonasov ja lvashkovon kylä Vehmaisissa asukkaanaan Kuzemka lvashkov sekä Maanselällä Terehovo Droshkovo-niminen kylä asukkainaan Sidorik Terehnov sekä Ondrush ja Mikitka Terehnovit. Kylät on merkitty verokirjaan, kuten jo edellisistä esimerkeistä havaitaan, venäläisperäisin nimin, samoin niiden asukkaat. Vieraan silauksen alta paljastuu kuitenkin koko joukko väestön itsensä antamia kylännimiä, jotka kautta vuosisatojen liittyvät sitten Raudun asutushistoriaan. Sen sijaan ovat useimmat vierasperäisiin henkilönimiin perustuvat pikku kylien nimet kadonneet ajan ja asutuksen vaihtelujen aiheuttamaan hämärään. Kuten jo kyläluvusta voidaan päätellä, olivat verokirjaan merkityt kylät pieniä, useimmiten talon tai kaksi, korkeintaan kolme taloa käsittäviä. Vain poikkeustapauksissa oli suurempia kyliä. Kaskaala ja Orjansaari olivat Raudun talorikkaimmat kylät. Kun pikkukylät olivat tavallisesti lähellä toisiaan, muodostui niistä jonkinlaisia seutukyliä. Monet verokirjan pikkukylistä voidaan paikallistaa ja liittää vuosisatojen ajoilta tuttuihin rautulaisiin kylännimiin, jo tässä verokirjassa esiintyviin. Näin saadaan ainakin pääpiirteittäin selkeä kuva tuolloisesta Raudun asutuksesta. 21
5 22 Raasulissa, na Prasolsku, verokirja mainitsee viisi kylää: Mihkujevon, Fofanovon, Timujevon ja Jalmovon sekä kylän mäen alla, joka vastannee myöhempää Nuijalaa. Tässä ryhmässä oli yhteensä 8 taloa. Korven ja Vepsan (Vepse) lääni Raasulin länsipuolella oli vastapäätä Lipolan ja Valkjärven Ruotsin puoleisia alueita. Täällä olivat Nesterkovon ja Samilkinon kylä, Kobujevon, Korbatshpakovon, Oboburovon, Korholan ja Pantelejevon kylät, joissa oli yhteensä 8 taloa. Näistä lienee Kobujevo myöhempi Kopola. Vielä mainitaan Vepsassa Ignatovon ja uuden Krukovon autiokylät. Lisäksi luetellaan tältä alueelta koko joukko muita kyliä: Uusi Motikinon kylä ja toinen Motikinon kylä, yhteensä kaksi taloa, Nahkurovon kylä, Nahkurinmäki Kärsälässä, Petrinon kylä sekä Svinkinon kylä Korvessa, yhteensä kolme taloa, Vereskylä ja Zaharkovon kylä Vepsassa, kaksi taloa, Toininon kylä Korvessa, yksi talo. Kärsälän kylä Korvessa ja Ljavkujevon Kärsäläkylä Korvessa, kolme taloa, Timujevon kylä Vepsassa, yksi talo, Matikinon kylä, Korven Kotshanovo kylä, Kärsälän kylä, Mustanmäen kylä Korvessa, toinen Mustanmäen kylä (Mustujeva gora, Mustilanmäki?), Matikinon kylä Korvessa sekä Motikinon kylä Vepsassa, yhdeksän taloa. Kaikkiaan oli tällä Kärsälän-Vepsan alueella kokonaista 29 taloa. Se oli hyvin huomattava asutussikermä. Liippualla, Lipovoje, olivat seuraavat kylät: Lestujevon kylä, 3 t, Liippuan kylä kappelin luona, Kelliö, 2 t, Liippuan kylä tasangolla, 2 t, ja Liippuan kylä, Lipovoje, 1 t, yhteensä 8 taloa. Maanselällä ja Suurhousussa, Maselgi, Bolshoi Dvor, oli runsaasti pikkukyliä: Bobrujevon Suurhousu-niminen kylä, jossa oli hovi ja yksi talo, Maanselän kylä Suurenhousun luona, 2 t, Kostinon kylä kappelin luona, 1 t, Ljutikinin Stepankovokylä, 1 t, toinen Ljutikinin Timoshkinokylä, 1 t, Omosovon kylä, myöhempi Omelia lähellä Vakkilaa, 1 t, Suurhousun kylä, 1 t, Suurhousun kylä, 1 t, Ignatovon Mustilanmäenkylä Korvessa, 1 t, Gorlovon kylä Maanselällä, 1 t, Morosovon Maanselkäkylä, 1 t, Ignatovon Maanselkäkylä, 1 t, Melitovon kylä, Miettilä, 2 t ja Maanselän Terehovo Droshkovokylä, 2 t. Tässä ryhmässä oli yhteensä 18 taloa. Orjansaaressa oli varsinaisen pääkylän Orjansaaren, Orin Ostrov, 13 t, ohella muutamia pieniä kyliä: Kostujevon kylä aholla, sijainti tuntematon, 1 t, kylä Orjansaaressa mäellä uudismaalla, ehkä Mitronmäki, 2 t, kylä samassa Orjansaaressa, 1 t ja Ivanovon kylä samassa Orjansaaressa, 3 t. Kaikkiaan kuului Orjansaareen 20 taloa. Mäkrän, Megr, lääni oli Leinikylän järven luona Ruotsin rajalla. Siellä oli Maksimovon kylä, 1 t, Bulnjejevon kylä kappelin luona, 1 t, Ondrjushovon kylä, 1 t, Zaharovon kylä, 3 t, Nesterovon kylä Mäkrällä, 2 t, Kuzminin
6 Pavlovo-niminen kylä, 1 t, Haritonovin Ofonaso-niminen kylä Mäkrällä, 2 t, Trufanovon kylä, 2 t, Mäkrän kylä ahon takana, uudisviljelys Lampijärven, Seppälän järven, luona, 2 t, ja Mäkrän kylä järven luona, 3 t. Mäkrällä oli 18 taloa. Leinikylässä, Leinkaljskim, mainitaan: Suontaan (Zabolotje) kylä, myöhempi Leinikylän hovi, 1 t, ja samassa kylässä toisessa kohden 3 taloa, Ohujevon kylä, Sotkujevon ja Gluhovon kylä, kaikki Leinikylän järven luona, yhteensä 3 taloa, Lilinon kylä, 1 t Mäkrän ja Luukkolanmäen välillä, Kaninon kylä Leinikylän järven luona, 1 t, kylä LeinikyIässä Leinikylän järven luona, 1 t ja samaten kylä Leinikylässä Leinikylän järven luona, 1 t. Näissä kylissä oli kaikkiaan 11 taloa. Haapakylässä, Habakyla, oli Haapakylän kylä Leinikylän järven luona, 4 t ja Haapakylän Koshurkinokylä, 2 t, siis yhteensä 6 taloa. Vehmaisten, Vehmas, kylät olivat: Korostelevon kylä Vehmaisissa, 1 t, Novikovon kylä Vehmaisissa, 1 t, Jermakovon kylä Vehmaisissa, 2 t, Gluhovo Vaninon kylä Vehmaisissa, 1 t, Filiskovon kylä Vehmaanjärven luona, 2 t, Prohkujevon kylä Vehmaisissa, 1 t, Tarujevon kylä Vehmaanjärven luona, 1 t, Ivashkovon kylä Vehmaanjärven luona, 2 t, Shislovon kylä Vehmaisissa, 1 t, Batovon kylä Vehmaanjärven luona, 2 t, Selivanovon kylä Vehmaisissa, 1 t, Skotshkovon kylä Vehmaisissa, 1 t ja toinen Skotshkovon kylä Vehmaisten joella, 1 t. Vehmaisissa oli näin ollen kaikkiaan 17 taloa. Kuninkaanselällä, Knjasje, mainitaan Plavnevon kylä Puuminanjärvellä, 1 t, Plavnevo-niminen suuriruhtinaan verokylä, 2 t, Kuninkaanselän kylä, Knjasje Sjabrovo, Plavnevon järven luona, 1 t, Kuninkaan kylä, 1 t, samaten Kuninkaan kylä, 2 t ja Kuninkaan kylä Ivankovo-pokostalla Plavnevon järven luona, 1 t. Taloja oli yhteensä 8. Kaskaalan, Kaskalaga, kylässä oli 13 taloa, joten se oli pitäjän suurimpia. Sen lisäksi mainitaan vielä Vuoren kylä (Gorka = Korkkila) Kaskaalassa, 1 t. Näin tulee koko Kaskaalan taloluvuksi 14. Raudunkylässä oli Baranovon kylä Papinjärven rannalla, Kirkkojärvi, 1 t, Papinkylä, 1 t, entisen kirkon luona, pienempi kylä tasangolla Raudunjärven luona, 1 t, Popkovon kylä, Papinkylä, 1 t, toinen Popkovon kylä, 1 t, Popkovon Klavushovokylä, 1 t ja Popkovon Doroshkovokylä, 2 t ja kun pokostalla oli vielä papin ja kahden kirkonpalvelijan talot, 3 t, oli Raudunkylässä kaikkiaan 10 taloa. Sumpulassa oli neljä Simbujevon, Sumbujevon, kylää, jokaisessa yksi talo eli yhteensä 4 taloa. Varikselassa, Gorka Soroka, oli yksi talo ja Keripadassa, Kiropata, 3 taloa. 23
7 24 Savikkolassa, Glinov, mainitaan Orholan kylä ja toinen OrhoIan kylä Glinovassa, kummassakin yksi talo eli yhteensä 2 taloa. Potkelassa oli Kalistovon Botkovo, Potkela, Sjedenje-niminen kylä Korvessa, 1 t ja Batkovon kylä, 1 t eli yhteensä 2 taloa. Vakkilassa, Vahkola, oli useita pikkukyliä: Vahkolan Maninoniminen kylä, 2 t, Ontomanovon kylä Vahkolassa, 2 t, Vahkolan kylä kiilapalstalla, 1 t, kylä Vahkolassa, 3 t, Vahkolan kylä, 1 t, ja edelleen Vahkolan kylä, 1 t. Näissä kylissä oli 10 taloa. Räiskälässä, Rjätskola, oli vain yksi talo. Porkulla, Borok, olivat seuraavat kylät: Borokin kylä, 2 t, kylä Borok, Pienporkku (?) 1 t, Borkun kylä, 2 t ja Borokin kylä Palkealassa, 1 t. Taloja oli 6. Palkealassa olivat Palkivuoret, 2 t ja kyytimiehen talo, Palkealan, Palki gori, kylä 2 t, samaten kylä Palkealassa, 2 t, kylä PalkeaIassa, 2 t ja Palkealan kylä mäellä, 2 t. Kaikkiaan kuului kyläryhmään 11 taloa. Dudenitsassa, Studenedsh, oli 2 taloa. Huuhdissa, Guhta, oli useita samannimisiä kyliä: Huhtakylä, 1 t, Huhtakylä, 4 t, Huhtakylä, 2 t, samaten Huhtakylä, 1 t ja vielä Huhtakylä, 1 t, yhteensä 9 taloa. Sirkiänsaaressa oli Saarenkylä, 1 t, jossa asui Sergeiko Nesterov ja hänestä on kylä varmaan saanut myöhemmän nimensä: Sirkiänsaari, uusi Saarenkylä, 1 t ja Saarenkylä, 5 t eli yhteensä 7 taloa. Tähän ryhmään voitaneen laskea vielä Muronpään kylä Myllyojalla, todennäköisesti Koskitsanjoella. Kylä sijaitsi Muurainsuon luona, joka on Dudenitsan, Huuhdin ja Sirkiänsaaren välillä. Taloja oli 4. Korleella, Pogorelaja, Viisjoen varrella oli 4 taloa. Suvannon rannalla olivat Lavrovon kylä, 1 t ja Lavrovo-niminen verokylä, 2 t sekä Raajun, Rai, kylä, 1 t, joissa oli yhteensä 4 taloa. Nämä kylät olivat todennäköisesti kaikki Raajun alueella ja ovat voineet sijaita Raudun rajojen sisällä, mutta yhtä hyvin Sakkolan puolella. Ne on kuitenkin merkitty Rautuun kuuluviksi. Laatokanrannalla mainitaan kaksi Saaroisten, Ostrovtsa, kylää, joissa oli yhteensä 2 taloa. Ne olivat Sakkolan, Metsäpirtin, alueella, mutta on nekin luettu Raudun kyliksi. Asukkaat ovat niihin ilmeisesti tulleet Raudusta. Sijainniltaan epävarmoja ovat seuraavat pienet kylät: Shevelovon kylä, mahdollisesti Kuninkaanselällä tai Raudunkylässä, Kilbinon kylä, jossa oli hovi, Vorushkan kylä, Lehmimäen kylä, Dremkovon kylä ja Toivojevon kylä, neljä viimeksi mainittua ehkä Raudunkylässä, Pikilinon kylä, mahdollisesti Vakkilassa tai Sumpulassa, Podjelljen kylä ja Tammaharjun Mizujevok-
8 25 niminen kylä, ehkä Vehmaisissa. Näissä kylissä oli kussakin yksi talo ja yhteensä 9 taloa. (Raudun pogostaan on erheellisesti liitetty kolmisenkymmentä Pohjois- Inkerin Keltun pitäjän kylää, mutta niitä ei ole tässä otettu huomioon.) Mainittakoon tässä lyhyesti, että Raasulin kylän nimi johtuu raassalisanasta, mikä merkitsee kalanvälittäjää tai kalan tukkuostajaa. Raasuli on mahdollisesti ollut jonkinlainen kauppapaikka! Liippua on muodostunut lehmusta merkitsevästä sanasta, lipa, ja tarkoittaa siis Lehmuskylää. Korleen nimeä Viljo Nissilä pitää venäläisperäisenä. 1 Asutuksen laajuutta tarkasteltaessa kiintyy huomio siihen, että alueellisesti Rautu oli jo vuonna 1500 melko tarkoin rajoitettavissa. Sekä etelässä että lännessä rajat olivat jo vakiintuneet. Samaa voidaan pienin varauksin sanoa pohjoisesta ja itärajasta. Edellisessä tapauksessa jättävät vain Raajun seudun kylät aihetta tulkinnanvaraisuuteen ja idässä tekevät poikkeuksen Metsäpirtin Saaroisten kylät, jotka on laskettu Rautuun kuuluviksi. Ainakin suurin piirtein näyttävät Sakkolan ja Metsäpirtin vastaiset nautinta-alueet jo silloin vakiintuneen. Myöhemmin käytiin kuitenkin joskus kiistaa kaskimaista Sakkolan miesten kanssa. Novgorodilaiset ja moskovalaiset lääninherrat Karjalan miehet olivat alun pitäen itsenäisinä hallinneet niitä maita, joilla olivat riistaa pyydystäneet tai kaskia kaataneet, mutta kun he olivat joutuneet Novgorodin alamaisiksi, muuttuivat olosuhteet. Novgorodin valtakautena läänitettiin Karjalan maat novgorodilaisille pajareille, Novgorodin arkkipiispalle, luostareille ja kirkoille sekä joissakin tapauksissa muillekin henkilöille. Talonpoikien tuli maksaa veroa näille läänitysten haltijoille ja niin he joutuivat näihin uusiin isäntiinsä nähden riippuvaisuussuhteeseen. Kun sitten Moskova liitti valtapiiriinsä Novgorodin alueet, tapahtui myös maanomistusoloissa muutoksia, mutta nämä muutokset eivät juuri koskeneet karjalaista väestöä itseään vaan läänitysten omistajia. Ensimmäisen kerran karjalaiset saivat kokea muukalaista läänitysherruutta jo 1300-luvun alussa, sen sodan aikana, jota käytiin novgorodilaisten ja ruotsalaisten välillä Karjalan omistamisesta. Vuonna 1307 tai 1308 novgorodilaiset läänittivät Karjalan - ilmeisesti saadakseen siihen lujemman otteen - mahtavalle venäläiselle ylimykselle Boris Konstantininpojalle. Kun puhutaan koko Karjalan läänittämisestä, niin varmaan siihen silloin on kuulunut Rautukin. Vapauteen tottuneet karjalaiset eivät voineet sietää lääninherran harjoittamaa ankaraa komentoa, vaan pakenivat kronikan kertoman mukaan
9 26 ruotsalaisten luo turvaa hakemaan. Karjalaisten vapautumisyritykset tukahdutettiin silloin samoin kuin myöhemminkin. Vuonna 1333 novgorodilaiset läänittivät muiden alueiden mukana Karjalan Liettuan ruhtinaalle Narimont Gedimininpojalle. Neljä vuotta myöhemmin karjalaiset jälleen yrittivät vapautua raskaasta läänitysherruudesta ruotsalaisten avulla, mutta yhtä huonolla menestyksellä kuin edelliselläkin kerralla. Vuonna 1383 novgorodilaiset läänittivät Karjalan Narimontin pojalle Patrikille, josta nyt isänsä jälkeen oli tullut Liettuan ruhtinas. Mutta karjalaiset eivät nytkään halunneet alistua liettualaisten lääninherruuteen, vaan valittivat jo seuraavana vuonna sortoa itse Novgorodissa. Patrik joutuikin luopumaan Käkisalmen läänistä, mutta sai korvausta muualta. 2 Oliko Karjalassa jo näihin aikoihin muita lääninherroja, siitä ei ole tietoja, mutta 1400-luvulla oli kuitenkin jo novgorodilainen läänitysjärjestelmä vakiintunut koko Käkisalmen Karjalassa. Mahtavin lääniherra 1400-luvun Raudussa oli Novgorodin arkkipiispa. Hänen läänityksiinsä kuuluivat vanhan verokirjan mukaan Raasulin, Korven ja Vepsan, Maanselän, Mäkrän ja Kaskaalan läänit sekä niiden lisäksi joukko muita kyliä, yhteensä 67 taloa ja 107 obsaa. Näistä piispa oli kuitenkin läänittänyt edelleen Grigori Petroville 13 taloa ja 23 obsaa. Petrov oli nähtävästi novgorodilainen pajari. Piispan tiluksilla asui 131 talonpoikaa. Novgorodin itsenäisyyden kukistuttua menettivät sekä Novgorodin arkkipiispa että novgorodilaiset pajarit läänityksensä Moskovan suuriruhtinaalle, joka vuorostaan läänitti ne nyt omille kannattajilleen ja luottamusmiehilleen, moskovalaisille pajareille. Arkkipiispan läänityksistä annettiin Raasulin, Korven ja Vepsan, Maanselän, Mäkrän ja Kaskaalan läänit mahtavalle moskovalaiselle Savinien perheelle: Denis, Zana ja Leva Savinille sekä heidän veljensä pojalle ja langolleen. Tämä läänitys on annettu jonkin aikaa verollepanon jälkeen, mikä ilmenee verokirjaan myöhemmin tehdystä lisäyksestä. Tässä läänityksessä oli verollepanon mukaan 35 kylää, niistä kaksi juuri viljelykseen otettua ja verovapautta nauttivaa, 60 taloa, hovi mukaan luettuna, 71 obsaa ja 93 verollepantua talonpoikaa sekä läänityksen hoitaja. Savinit saivat pienempiä läänityksiä näiden lisäksi vielä Räisälästä ja Pyhäjärveltä. Lavrovon kylän, jossa oli 2 taloa, 2 obsaa ja 3 hengille kirjoitettua asukasta, piispa sai luovuttaa Käkisalmessa asuvalle Karjalan maaherralle, joka nyt oli Moskovan vallan korkein paikallinen edustaja Käkisalmen Karjalassa. Grigori Petrovin hallussa olleet arkkipiispan kylät, joissa uuden verollepanon mukaan oli 13 taloa, 18 obsaa ja 17 henkeä, suuriruhtinas läänitti moskovalaiselle pajarille Vasjuk Kostanpoika Petshenegoville. Petrovin lailla menettivät kaikki vaikutusvaltaiset Novgorodin pajarit karjalaiset läänityksensä. Niin kävi Marko Panfiljeville, Vasili Balakshinille, Luka ja Iska Levontjeville ja Pietari Kretshatnikoville sekä Ondrei ja Semen
10 27 Krashoville. Suuriruhtinas antoi ne moskovalaisille. Panfiljevin läänityksen, jossa vuonna 1500 oli 13 taloa, 14 obsaa ja 15 henkeä, sai Ondrei Nikitanpoika Pushkin. Balakshinin läänitys, 3 taloa, 4 obsaa ja 6 henkeä, siirtyi David Nikitanpoika Putjatinille. Ostash Dementinpoika Redrov sai Leontjevin ja Kretshatuikovin läänityksen 20 taloa, 29 1/2 obsaa ja 30 henkeä. Ostash itse asui läänityksellä sijaitsevassa hovissaan. Borisko Barikov sai Krashovien läänityksen: 4 taloa, 4 obsaa ja 5 henkeä. Luostarit ja kirkot saivat Novgorodin kukistuttuakin pitää läänityksensä. Raudussa oli näitä läänityksiä seuraavasti: Valamon Vapahtajan luostarilla: 5 kylää, 6 taloa, 8 1/2 obsaa, 8 henkeä. Konevitsan Pyhän Neitsyen luostarilla: 15 kylää, 25 taloa, 31 1/2 obsaa ja 37 henkeä, Käkisalmen Yrjön luostarilla: 3 kylää, 15 taloa, 13 obsaa ja 20 henkeä, Käkisalmen Ylösnousemuksen kirkolla: 2 kylää, 4 taloa, 5 obsaa ja 4 henkeä, Käkisalmen Nikolain luostarilla: 5 kylää, 7 taloa, 11 1/2 obsaa ja 11 henkeä sekä Pähkinälinnan Pyhän Neitsyen luostarilla: 3 kylää, 4 taloa, 3 1/2 obsaa ja 4 henkeä. Käkisalmen Ylösnousemuksen kirkko oli kuitenkin joutunut luovuttamaan läänityksestään Palkealan kyytimiehelle yhden kylän, jossa oli 2 taloa, 4 obsaa ja 3 henkeä. Maansa saivat pitää myöskin tilalliset. Heillä oli täysi omistusoikeus tiloihinsa. Tämä yhteiskuntaluokka on syntynyt alkuaan ruhtinaan henkivartijaväestä ja muodosti myöhemmin kansallisen sotaväen kantaosan. Novgorodin kansankokous antoi heille maatiloja, joten heistä muodostui itsenäisten tilallisten ryhmä. Suuriruhtinas ei katsonut aiheelliseksi riistää heidän maitaan itselleen. Hänelle riitti vaikutusvaltaisten novgorodilaisten pajarien vallan nujertaminen. 3 Raudussa oli tilallisia yhdeksäntoista perhekuntaa. Heistä olivat äveriäimpiä Lukinit, jotka omistivat 11 kylää, 15 taloa, joista Gridja Lukin viljeli yhtä Suurhousussa sijaitsevaa, 18 obsaa ja 25 verollepantua talonpoikaa. Golovki-
11 28 neilla oli 9 taloa ja Kuzminilla 7. Muiden omistukseen kuului 1 5 taloa. Yhteenveto Raudun maanomistus- ja läänitysoloista sekä asutuksesta vuonna 1500 muodostuu seuraavaksi: Pajarien läänitykset 118 taloa, 146 1/2 obsaa, 175 henkeä Tilalliset 67» 78 1/2» 90» Luostarit ja kirkko 61» 73» 84» Oman pogostan kirkko 3» 3» Yhteensä 249» 298» 352» Talojen kokonaismäärään on luettu kolme hovia sekä oman pitäjän papin, tiakan ja kirkonvartijan talot. Asukkaista oli 346 talonpoikia, heistä yksi kyytimies, kolme edellä mainittua seurakunnan toimihenkilöä, yksi lääninherra, yksi tilallinen ja yksi lääninhoitaja. Elinkeinot Elatuksen tarjosi Raudun väestölle maatalous, ensi sijassa kaskiviljelys ja karjanhoito. Ratkaiseva merkitys on vielä kyseessä olevana aikana ollut ensiksi mainitulla maatalouden muodolla. Missä määrin varsinainen peltoviljelys oli kaskeamisen ohessa voittanut jo alaa, on vaikeata suoranaisten lähteiden puutteen takia määritellä, mutta tuntematonta sekään ei ole ollut. Nähtävästi on Raudussakin ainakin pääasiassa ohra viljelty pelloissa, samoin myöskin vehnä. Vehnää on viljelty Orjansaaressa, jossa se mainitaan veroviljanakin, sekä Maanselällä. Ruis on kuitenkin ollut pääviljalajina ja kaskien valtaviljana. Kaikki verokirjan kylvömäärät on ilmoitettu rukiina. Tällainen merkitsemistapa on kuitenkin käsitettävä vain veroteknilliseksi muodollisuudeksi. Oliko jo silloin Itä-Suomessa vallalla ollut kolmivuoroviljelys vakiintunut, on vaikeasti todistettavissa, joskin eräät tutkijat ovat sitä mieltä, että niin olisi ollut asianlaita. Yksi vuoro olisi silloin ollut rukiilla, toinen kevätviljoilla ja kolmantena vuotena maa olisi ollut kesantona. Vaivattomasti ei tällainen vuorotus ole ainakaan kaskivaltaisessa viljelyksessä käynyt. Kenties on varsinainen kolmivuoroviljelys vain hiljalleen vakiintunut sitä mukaa kuin peltoala on laajentunut. Kaskiviljelyksen valta-aseman puolesta noihin aikoihin puhuu myös se, että verona maksettiin yleensä kolmannes viljasta, niinkuin vielä myöhemminkin oli tapana maksaa maanvuokrana tai osaviljana kaskesta, joka oli hakattu toisen maalle. 4
12 Rukiin ja muiden viljojen viljelyssuhdetta arvioitaessa voidaan todeta, että Savinien läänityksellä, jossa verona kannettavat viljamäärät on eritelty, on yleensä ruista ja kauraa määrätty maksettavaksi samanverran, mutta ohraa ainoastaan neljännes edellä mainittujen viljalajien määrästä. Niinpä esimerkiksi Maanselän läänistä määrättiin maksettavaksi 28 koroppaa ruista ja 28 koroppaa kauraa, mutta vain 7 koroppaa ohraa. Savinien läänien ulkopuolelta ei näiden viljalajien viljelyssuhdetta voida tarkalleen arvioida, sillä läheskään kaikista kylistä ei kannettu verona edes olutta tai maltaita. Todennäköisesti ohran viljelys ainakin osassa pitäjää on jäänyt hyvin vähäiseksi. Viljakasvien lisäksi viljeltiin pellavaa. Kun se oli välttämätön vaatetuskasvi, ymmärrämme hyvin sen viljelyksen yleisyyden. Tuskinpa lienee ollut taloa, jossa pellavaa ei kasvatettu. Vain ani harvoin pellava puuttuu veroesineiden joukosta. Karjanhoito oli hyvin vaatimatonta. Tehokkaaseen karjan ruokintaan ei ollut olemassa edellytyksiäkään. Heinää saatiin korjatuksi vain luonnonniityiltä ja kenties jonkinverran entisiltä kaskimailta. Kun vesistöt olivat pieniä, ei rantaniittyjäkään ollut liiemmälti. Verokirjan mainitsemat talojen tarpeisiin kootut heinämäärät ovatkin kauttaaltaan pienet. Niiden varassa ei voitu pitää suurta karjaa, vaikka ravinnoksi käytettiin heinän lisäksi olkia. Lampaita varten koottiin lehdeksiä. Kylää kohden koottiin heinää yleensä 10, 20 tai 30 kopnaa eli rukoa, harvoin jonkinverran enemmän. Ru on painoksi ovat eräät tutkijat arvioineet 100 kiloa. 5 Koko Raudun heinäsadoksi arvioitiin verokirjassa 3892 rukoa, mikä tekee keskimäärin vajaat 1600 kiloa taloa kohden. Hevosten ruokinnassakin jouduttiin näin ollen turvautumaan olkiin. Karjan vähyyttä osoittaa myöskin se, että voi ja juusto ovat melko harvinaisia veroesineinä. Lampaita näyttää pidetyn ainakin osissa pitäjää kohtalaisesti, sillä oinaita ja lampaan nahkoja sekä lampaan jalkoja koottiin veroina hyvin runsaasti. Sikoja ja kanoja oli vähän. Veroesineinä siat, kanat ja munat esiintyvät vain harvoin. Metsästyksellä ei 1400-luvun loppupuolella näytä enää olleen Raudussa suurtakaan merkitystä. Tietysti saatiin pikku riistaa hieman omiksi tarpeiksi, mutta varsinainen toimeentulo oli kokonaan maatalouden varassa. Kalastuksella ei Raudussa milloinkaan vesistöjen vähyyden takia ole voinut olla tärkeätä sijaa. Vanhassa verotuksessa oli vielä Panfiljevin läänityksestä, johon kuului muutamia Orjansaaren, Haapakylän ja Vepsan taloja, määrätty kannettavaksi 120 siikaa, mutta vuonna 1500 tämä ainut Raudussa esiintynyt kalavero poistettiin. Verokirjassa mainitaan kuitenkin vielä, että Raasulin läänin nautinnassa on Koskijärvi, josta pyydystetään kalaa ongella, verkoilla ja katiskoilla ja että Mäkrän läänin nautinnassa ovat samoin Leini- 29
13 30 kylän järvi ja Lampijärvi, Mäkränjärvi, viimeksi mainittu tosin yhteisenä ruotsalaisten kanssa. Näistä pyydystetään kalaa nuotalla ja verkoilla. Muiden pikkujärvien kalastusta ei ole edes katsottu tarpeelliseksi mainita. Verot Veromäärät on verokirjaan merkitty kylittäin. Kylän asukkaat olivat siis yhdessä vastuussa kylän maksettavaksi asetetusta verosta. Käytännössä kuitenkin usein kylässä oli vain yksi talo, joten mitään vaivaa ei ollut veromäärien jakamisessa talojen kesken. Verokirjassa eritellään tarkoin läänityksen haltijalle, tilallisille sekä isännöitsijälle maksettavat verot. Sen sijaan verokirja vaikenee tyystin tärkeästä, kaikista taloista maksettavasta obsaverosta. Obsa oli Etu-Karjalassa yleisesti käytetty verotusyksikkö. Jokaisen kylän obsamäärä on verokirjaan merkitty. Sitä paitsi esiintyy yhteenvedoissa vielä suurempi verotusyksikkö, aura, johon laskettiin aina kolme obsaa. Obsan suuruudesta tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen ja tuskinpa silloisissa oloissa verotusyksikön suuruutta on voitukaan aivan tarkoin määritellä. Alkuaan on obsaksi arvioitu maa-ala, jonka mies ja hevonen ovat pitäneet viljelyksessä, mutta sen lisäksi on arvioinnissa otettu huomioon maan laatu sekä tilaan kuuluvat muut nautinnat, kuten kalavedet ja riistamaat. Raudussa oli vuonna 1500 yhteensä 298 obsaa. Tästä määrästä oli läänityksinä 146 1/2 obsaa, luostareilla 73 ja tilallisilla 78 1/2 obsaa. Seurakunnan papille ja kirkonpalvelijoille ei obsia oltu pantu. Obsavero oli ilmeisesti suoraan valtiolle maksettava vero. Se on näin ollen alkuaan maksettu Novgorodille ja Novgorodin kukistumisen jälkeen Moskovan suuriruhtinaalle. Veron määrästäkään ei verokirjassa puhuta. Eräiden muista lähteistä saatujen tietojen mukaan on oletettu, että obsalta kannettiin 7 tenkaa. 6 Novgorodilaiseen ruplaan meni 15 riunaa ja 6 tenkaa ja riunaan vuorostaan 14 tenkaa eli ruplaan kaikkiaan 216 tenkaa. Kun näin 298 obsalta kertyi veroa yhteensä 2086 tenkaa, teki se 9 ruplaa 10 riunaa ja 2 tenkaa. Aprakkaveroa talonpojat maksoivat läänitysten haltijoille, luostareille ja tilallisille. Se oli tavallaan kuin vuokra siitä maasta, jota talonpojat viljelivät, koska he itse eivät tätä maata omistaneet. Aprakkavero maksettiin osittain rahana, osittain luonnontuotteina. Sen määrä näyttää vaihdelleen ainakin jonkinverran talonpoikain varallisuuden mukaan. Samoin kuin obsaveroakin määrättäessä on tässäkin otettu huomioon viljelysmaiden laatu, niityt, laitumet, kalavedet sekä riistamaat. Veromäärät ja veroesineet näyttävät vaihdelleen myös läänityksillä sekä luostarien että tilallisten mailla.
14 Ani harvoja poikkeustapauksia lukuun ottamatta maksettiin osa aprakkaverosta rahana. Rahaveron määrä vaihteli yhdestä neljään tenkaan obsalta. Silloin tällöin se saattoi nousta vieläkin suuremmaksi. Viljasadosta suoritettiin aprakkaverona tavallisimmin kolmannes, joskus vielä sen lisäksi jokin tietty, verokirjassa lähemmin mainittu määrä, esim. nelikko tai koroppa rukiita ja kauroja. Vastaavasti saattoi viljaveron osuus taas olla pienempikin, ilmeisesti milloin sato yleensä oli tavanomaista vähäisempi. Tällaisia tapauksia oli kuitenkin melko vähän. Niinpä kolmessa Liippuan kylässä sekä parissa Kaskaalan lääniin kuuluvassa kylässä oli viljaveron määrä neljännes sadosta sekä Mäkrän läänissä yhtä kylää lukuunottamatta sekä niiden lisäksi vielä kolmessa muussa kylässä vain viidennes. Mäkrällä oli tosin tähän määrään lisätty puolesta kahteen koroppaan ruista. - Koropan suuruudesta ei ole olemassa tarkkoja tietoja. Toiset tutkijat arvioivat sen noin 7,2 puudaksi toiset noin 9 puudaksi. Viimeksi mainittu arvio vastaisi noin 2 hehtoa. 7 Rahan ja viljan lisäksi aprakkaa maksettiin myös muina luonnontuotteina: voina, juustona, oluena, maltaina, kalana, oinaina, lampaanjalkoina ja lampaannahkoina, sikoina, kanoina, munina sekä pellavina. Näiden veroesineiden määrä vaihteli kuitenkin suuresti eri läänityksillä. Runsaimmin niitä kannettiin pajarien läänityksillä. Luostarien tiluksilla sekä useimmilla tilallisten mailla kannettiin tavallisimmin rahan ja viljan lisäksi vain pellavia. Melko harvinaisia veroesineitä olivat Raudussa mm. kanat, munat, siat ja maltaat. Voi ja juustokaan eivät olleet kovin yleisiä. Isännöitsijän veroa maksettiin pajarien läänityksillä sekä ainakin Konevitsan Pyhän Neitsyen luostarin tiloilla. Verona kannettiin pieni erä ruista ja kauraa, pellavia sekä joskus pieni erä rahaa tai joitakin karjantuotteita. Vero voitiin myös muuttaa rahaksi. Sitä kannettiin kolmena suurena vuotuisjuhlana: jouluna, pääsiäisenä ja Pietarin päivänä. Viljavero voitiin maksaa rahana, jolloin ruiskoropan hinnaksi laskettiin 10 tenkaa, kaurakoropan 5 ja ohrakoropan 7 tenkaa. Savinien läänityksen verot oli kaikki lääneittäin laskettu rahana. Verojen toimittaminen kävi näin moskovalaiselle pajarille helpommin. Aprakkaverona suoritettiin Raudussa Savineille, joiden hallussa oli 71 obsaa, 20 ruplaa 12 riunaa 10 1/2, tenkaa rahaa sekä muille pajareille, joiden hallussa oli 69 1/2 obsaa, 2 ruplaa 12 riunaa 1 1/2 tenkaa rahaa, viljasta tavallisimmin kolmannes, poikkeustapauksissa neljännes tai viidennes, sekä pellavia 55 pjatokia 1 1/2 sormausta, voita 23 vatia, 20 juustoa, 2 1/2 sikaa, 40 oinasta, 3 kanaa, munia 30 kappaletta sekä olutta 31 1/2 tynnyriä ja maltaita 1/2 koroppaa. Tilalliset, joiden hallussa oli 78 1/2 obsaa, saivat 12 riunaa 11 tenkaa rahaa, pellavia 28 pjatokia 3 sormausta, voita 18 vatia, 31
15 32 4 juustoa, 2 oinasta, yhden raavaanjalan, 15 tynnyriä olutta ja 2 koroppaa maltaita sekä viljasta kolmanneksen, poikkeustapauksissa hieman enemmän. Luostareille, joiden hallussa oli 73 obsaa, maksettiin 7 riunaa 11 tenkaa rahaa, kolmannes viljasta sekä pellavia 37 pjatokia 4 sormausta, voita 14 vatia, 6 juustoa ja 8 1/2 tynnyriä olutta. Kyytimiehille maksettiin 4 obsalta 3 tenkaa rahaa, kolmannes viljasta ja 3 sormausta pellavia. Isännöitsijänverona kannettiin Savinien läänityksellä 10 riunaa 2 tenkaa rahaa sekä muiden pajarien läänityksillä 12 tenkaa rahaa, viljaa 11 koroppaa 3 1/2 nelikkoa ruista ja 11 koroppaa 1/2 nelikkoa kauraa sekä 10 pjatokia pellavia, 10 lampaannahkaa, 7 lampaanjalkaa, 10 munaa, 3 juustoa ja tynnyri olutta. Konevitsan luostarin isännöitsijänvero on laskettu yhteen aprakkaveron kanssa. Tuomiolunastusta piti maksaa sen, joka menetti riidan oikeudessa. Lisäksi voitiin tuomita maksamaan varsinaista sakkoa tai sovintosakkoa, jonka koko pogosta tai volosti, lääni, suoritti yhteisesti. Nämä maksut kokosi suuriruhtinaan käskynhaltija, jolla oli sitä varten paikallisia asiamiehiä, tiuneja. Tällainen virkamies mainitaan verokirjassa Raudun Baranovon kylässä. Hän oli talonpoika nimeltä Onashka. Talonpoikien tuli myös antaa veronkantajille ja heidän seurueensa jäsenille asunto ja ruoka, kun nämä liikkuivat paikkakunnalla verotusasioissa. Muutkin valtion virkamiehet nauttivat samanlaisia oikeuksia. Tällaiset rasitukset lisäsivät huomattavasti talonpoikien verotaakkaa. Tiet ja kyytilaitos Novgorodin ja sen paikallisten hallintokeskusten välillä oli ylläpidettävä säännöllistä yhteyttä. Yhteydenpitoa varten tarvittiin teitä. Vanhin itäisen Kannaksen tie näyttää kulkeneen Lempaalan pitäjästä Raudun Raasulin kylän kautta Palkealaan ja sieltä Suvannon Taipaleeseen ja edelleen Pyhäjärven Jaaman kylään ja sieltä nähtävästi Räisälän kautta Käkisalmeen. Raudussa oli kyytiasema Palkealassa, jossa kyytimiehenä toimi Ofonashko Kirilov. Hänen avukseen oli määrätty kolme muuta talonpoikaa. Kyytilaitos näyttää järjestetyn vasta jonkin aikaa vuoden 1500 verollepanoa aikaisemmin, koska verokirjassa mainitaan, että Palkivuorten kylä oli kuulunut Käkisalmessa sijaitsevalle Ylösnousemuksen kirkolle, eikä uutta kylää ollut vielä annettu kirkon papeille korvaukseksi tästä kyytilaitoksen tarpeisiin otetusta kylästä.
16 33 Kreikkalaiskatolinen kirkko syrjäyttää pakanuuden Ensimmäinen maininta karjalaisten kosketuksista kristinuskoon on Novgorodin kronikassa vuodelta Novgorodilaiset olivat silloin sotajalalla ja tekivät ruhtinaansa Jaroslav Vsevolodinpojan johdolla retken Karjalaan. Ruhtinas antoi tällä retkellä kastattaa karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon. Vähällä piti, etteivät kaikki ihmiset tulleet kastetuiksi, kehaistaan kronikassa. 8 Näin toteaa siis Novgorodin aikakirja. Mutta karjalaiset eivät ilmeisestikään silloin olleet ensimmäisen kerran tekemisissä kristinuskon kanssa. Kysymyksessä on vain ajanjakso, jolloin sekä lännen että idän toimenpiteet pakanallisten suomalaisten käännyttämiseksi olivat voimistumassa. Siitä aiheutuu ehkä kronikankin maininta. Kronikassa ei ilmoiteta lähemmin, mihin ruhtinas Jaroslavin retki suuntautui, mutta todennäköisesti se tehtiin karjalaisten pesäseuduille Vuoksen varrelle. Kuuluivatko tuon ajan rautulaiset niiden ihmisten joukkoon, jotka silloin kastettiin, on vain arvattavissa. Mutta varmana voidaan pitää, että jo paljon aikaisemmin rautulaisetkin olivat tehneet tuttavuutta kristinuskon kanssa. Ne harvat löydöt, jotka Raudusta on tehty, puhuvat jo osittain tämän tosiasian puolesta. Edellä mainittu luvulta tavattu aarre sisälsi muun muassa pari riipusta, joiden koristeena on ristikuvio. Muualtakin Karjalasta on kaivausten yhteydessä löydetty koruja, jotka todistavat samaa. Martti Haavio onkin tutkimuksessaan Karjalan jumalista 9 tullut siihen tulokseen, että karjalaiset jo ennen ensimmäisen kristillisen vuosituhannen loppua ovat olleet kosketuksissa roomalaiskatoliseenkin maailmaan ja saaneet lähinnä Hampuri-Bremenin hiippakunnan alueelta vaikutteita, jotka monin tavoin näkyvät myöhemmässä karjalaisessa uskonelämässä ja jumalamaailmassa. Mistään äkkiä tapahtuneesta muutoksesta ei sitä paitsi voinut olla kysymys aikaisemmin enempää kuin vuoden 1227 retkelläkään. Pakanalliset ja kristilliset käsitykset ja tavat sekaantuivat vähitellen toisiinsa ja asenteiden muutos saattoi tapahtua vain vähitellen. Tästä ovat osoituksena vielä paljon myöhemmältä ajanjaksolta peräisin olevat tiedot. Vuonna 1534 Novgorodin arkkipiispa Makarij valitti Moskovan suuriruhtinaalle lähettämässään selonteossa, että pakanallista taikauskoa harjoitetaan yhä muun muassa Vatjan viidenneksessä Käkisalmen alueella asuvien suomalaisten keskuudessa. Ihmiset palvelivat metsiä, kiviä, jokia, soita, lähteitä, vuoria, kuuta ja aurinkoa ja uhrasivat pahoille hengille kaikenlaisia uhreja. Heillä oli omat pappinsa, jotka muun muassa antoivat lapsille nimiä, sekä omat hautausmaansa. Suuriruhtinaan käskystä arkkipiispa lähetti Ilja-nimisen munkin
17 34 hävittämään pakanuutta. Hän hävitti uhrimajat, hakkasi maahan ja poltti uhrilehdot ja viskasi pyhät kivet veteen sekä kastoi ne, jotka eivät vielä olleet kastetut. Hän kielsi myös naisia käyttämästä huntua ja leikkaamasta tukkaansa. Käden käänteessä ei Iljakaan liene saanut muutosta aikaan laajalla työkentällään. Mutta jo vuoteen 1500 mennessä Raudussakin oli paljon tehty kristinuskon juurruttamiseksi kansan mieleen. Raudussa oli oma kirkko, joka oli omistettu Suurelle Basilius (Vasili) Cesarealaiselle ja tämän mukaan kutsuttiin Rautua Raudun Vasilin pogostaksi. Kirkko, joka oli puusta rakennettu, sijaitsi Raudunkylässä myöhemmän ison pappilan luona, jossa vielä oli seurakunnan vanha hautausmaa. Veronkirjoituksen aikana oli Raudussa Jakov-niminen pappi. Hänen edeltäjistään ei ole mitään tietoja. Hän samoinkuin kirkon tiakka Jeskakin viljeli kirkon maata. Kirkon vartijalla Okulkolla ei ollut viljelystä. Seurakunnan virkailijat olivat veroista vapaita. Kirkon lisäksi Raudussa oli kolme kappelia: Maanselällä, Liippuan Keljassa ja Mäkrällä, jossa mainitaan Bulnjejevon kylä kappelin luona. Kappelit olivat tavallisesti munkin hoidossa. Hän piti jumalanpalveluksia sekä suoritti kirkollisia toimituksia. Lilinon kylässä, todennäköisesti Orjansaaressa, oli Valamon Vapahtajan luostarin talo ilman viljelyksiä. Siellä on asunut ainakin isännöitsijä, koska tässä luostarin läänissä kannettiin myös isännöitsijänveroa. Papit saivat seurakuntalaisilta lahjoja sekä maksuja erilaisista kirkollisista toimituksista.
SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria
Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian
ORTODOKSISUUS KARJALASSA. Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015
ORTODOKSISUUS KARJALASSA Pekka Intken pitämä esitelmä Karjalatalolla 19.9.2015 1 ORTODOKSISUUS KARJALASSA 1. Kristinuskon eroavuuksien synty (kreikkalaiskatolisuus roomalaiskatolisuus) 2. Venäjän kirkon
RAUTU. Sijainti ja rajat
9 MATTI KÄHÄRI: RAUTU Sijainti ja rajat»täällä on rajalla Rautu, tanner taistelun tulisen.» Rautu oli rajapitäjä. Sen osaksi tuli seisoa rajan myrskytuulissa milloin länttä, milloin itää vastaan. Sen kohtaloksi
Suvannon seudun läänityshistoria Suvannon seudun sukututkimuspiiri / Esko Simonen
Suvannon seudun läänityshistoria 1600-1900 Suvannon seudun sukututkimuspiiri 11.11.2017 / Esko Simonen Läänittäminen kruunu / hallitsija antaa yksittäisiä tiloja, kyliä tai suurempia alueita nimetyille
6. Ortodoksinen kirkko
6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?
Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu
LAHJOITUSMAAKAUSI. Isovihan aika
109 LAHJOITUSMAAKAUSI Isovihan aika 1690-luvun nälkävuosien kintereillä saapui maahan sota, suuri Pohjan sota (1700 21) eli isoviha. Sota toi mukanaan monenlaisia rasituksia, mutta kohtalokkaimmiksi muodostuivat
Sergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA
VEIKKO HOKKANEN: SUURPORKUN PAAKKISIA Taulu 1 I. Simo Paakkinen. Syntynyt 26.10.1785 Raudussa (Porkku). Talollinen. Kuollut 01.04.1824 Raudussa (Porkku). Puoliso Maria Miina. Syntynyt 31.01.1783 Raudussa.
RUOTSIN VALLAN AIKA. Ruotsalaisten ensimmäinen valtakausi 1580 1597
35 RUOTSIN VALLAN AIKA Ruotsalaisten ensimmäinen valtakausi 1580 1597 Raudun asutus oli 1500-Iuvun alkuun tultaessa, kuten Vatjan viidenneksen verokirja selvästi osoittaa, jo sangen voimakas. Vaikka elettiinkin
Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ
SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus -
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus - Oik. kand. Heikki J. Hyvärinen Saamentutkimuksen seminaari Levillä 30.9. 1.10.2010 1 NYKYINEN TILANNE JA KYSYMYKSIÄ
Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO
9.3.2009 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio
SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ
SUKUTUTKIMUKSEN KANTAPARI HENDERS WAINIKAINEN JA ANNA ROINITAR NYKYISEN KUOPION KAUPUNGIN KOLJOLANNIEMELLÄ Historian kirjoista on löytynyt myös tietoja näistä 1600-luvulla eläneistä esi-isistä ja myös
Määrlahden historiallinen käyttö
Ulrika Rosendahl, Loviisan kaupungin museo 27.5.2019 Määrlahden historiallinen käyttö Loviisan Määrlahden kaupunginosa, eli Loviisan lahden itäpuoli, näyttäytyy historiallisessa kartta-aineistossa asumattomana
Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014
VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta
15.2.2010 Dnro 85/301/2010 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 513/444/2010 Lausuntopyyntö 4.2.2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto
Muistoissamme 50-luku
Muistoissamme 50-luku Kuva: Suomen valokuvataiteen museo / Alma Media / Uuden Suomen kokoelma / rajattu 6. Ahkeraa työntekoa Maaseudulla heinäntekoon lähtivät kaikki. Työhön tarvittiin miehet, naiset ja
Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla
Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi
1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17
03. Nissnikun tila. Nissniku, Brita Lönnberg 1917, Reprokuva Kirkkonummen kunta, kulttuuripalvelut, kuvaaja tuntematon
03. Nissnikun tila Nissnikun tilan varhaisimpia merkintöjä on löydetty vuodelta 1557, kun Nissnikun maakirjassa mainitaan henkilö nimeltä Gregorius Nilsson. 1600-luvun alussa mainitaan Matz Nilsson Nissebystä.
Tilastokatsaus 13:2014
Vantaa 13.11.2014 Tietopalvelu B16:2014 Pendelöinti Vantaan suuralueille ja suuralueilta Vantaalaisista työssäkäyvistä 45 prosentilla oli työpaikka Vantaalla. Enemmistö kaupungin työssäkäyvistä työskenteli
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten
YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?
GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu
Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO
31.12.2008 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita
Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
TILASTOKATSAUS 4:2017
Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui
Raudun Paakkisten asuinsijoilla
Raudun Paakkisten asuinsijoilla Karjalan Kannaksella sijaitsevassa Raudussa asui Paakkisia ennen sotia enemmän kuin missään Suomen pitäjässä. Paakkiset tulivat Rautuun Ruotsin puolelta Savosta Ruotsin
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen
Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Lähteet: Juho Malinen Itä-Suomen Ylliopisto Tulppaanimania 1634-1637 Malkie: Burton G. Sattumankauppaa Wall Streetillä Mackay: Charles, Extraordinary Popular Delusions
Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit
TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN NATURA-ALUE MAANKÄYTÖN MUUTOKSET NATURA-VERKOSTOON LIITTÄMISEN JÄLKEEN LAATIJA: JUSSI MÄKINEN TARKASTAJA: MARKETTA HYVÄRINEN
KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN NATURA-ALUE MAANKÄYTÖN MUUTOKSET NATURA-VERKOSTOON LIITTÄMISEN JÄLKEEN LAATIJA: JUSSI MÄKINEN TARKASTAJA: MARKETTA HYVÄRINEN 30.1.2017 TARKASTELUN TAUSTA, TAVOITE JA MENETELMÄ Pirkanmaan
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.
Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri
Drottningholmin linna
1 Drottningholmin linna Drottninholmin linnan puiston puolelta Drottningholmin linna (ruots. Drottningholms slott) on Ruotsin kuningasperheen yksityisasunto. Se sijaitsee Ekerön kunnan Drottningholmissa,
Satoennuste. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Satoennuste ( )
Satoennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä Petri Pethman.11.01 101 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy VYR Satoennuste (1011) 1 Tutkimuksen toteutus Vastaajamäärä n= Kokonaisvastaajanäyte 1 0 vastaajaa vastausprosentti
Leipäviljan ja perunan luovutusjärjestelmä satokautena
KANSANHUOLTOMINISTERIÖ 3. 4. 1943. TIEDOITUSTOIMISTO Puheselostus N:o 22 Leipäviljan ja perunan luovutusjärjestelmä satokautena 1943 44. Vuonna 1943 alkavana satokautena tulee leipäviljan ja perunan luovutusvelvollisuus
Kokeeseen tulevat aiheet
Kokeeseen tulevat aiheet Vihkokoe. Lue kirjasta ne sivut, jotka on vihkoon merkitty otsikon viereen. Opettele vuosiluvuista vain ne, jotka on ympyröity. Muista, että aloitamme tilanteesta, jossa suomalaiset
FT Tuomas Tepora
FT Tuomas Tepora 21.4.2016 Ensin YH:n aikana syksyllä 1939 osa palasi ennen sodan alkua Sodan alettua ensin sotatoimialue ja rintamalinjan vetäydyttyä uusia alueita Sodan jälkeen koko luovutettava alue
HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA
HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA 1. Suomusjärven kulttuuri PEPPI, JANNA, LOVIISA, MINNA 2. Kampakeraaminen kulttuuri JONNA, SALLA, ESSI, JUHANI 3. Vasarakirveskulttuuri (nuorakeraaminen
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Tilastokatsaus 2:2014
Tilastokatsaus 2:2014 Vantaa 1 17.1.2014 Tietopalvelu B2:2014 Vantaalaisten tulot ja verot vuonna 2012 (lähde: Verohallinnon Maksuunpanon Vantaan kuntatilasto vuosilta 2004 2012) Vuonna 2012 Vantaalla
Mauno Koskinen KEITÄ ME VASKELOISET OLEMME
Mauno Koskinen KEITÄ ME VASKELOISET OLEMME Mistä karjalaiset tulivat ja milloin he asettuivat Laatokan etelä- ja kaakkoisrannoille, on edelleenkin kiistelty asia. Geenitutkimus, historialliset lähteet
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Pallas- Yllästunturin kansallispuistosta annetun lain :n muuttamisesta Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi
SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä
Kalevi Hyytiä Saaroinen (8) Saaroinen
Kalevi Hyytiä Saaroinen 1845 1 (8) Saaroinen 1845 Johdanto Tässä yhteenvedossa esittelen Sakkolan Saaroisten kylän väestön vuonna 1845. Aineisto pohjautuu lähinnä henki- ja kirkonkirjatietoihin. Lisälähteenä
SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE
SIIRTOLAISUUDESTA AMERIKKAAN JA MENEMISESTÄ VENÄJÄLLE Dos. Markku Mattila Aluepäällikkö Siirtolaisuusinstituutti Pohjanmaan aluekeskus Keskuskatu 32 I 60100 Seinäjoki Tel. 044-2592 447 www.migrationinstitute.fi
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Venäläisten matkailu Suomeen
Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa
Radion ortodoksinen aamuhartaus
1 / 5 Rovasti Veikko Purmonen Radion ortodoksinen aamuhartaus 21.9. 2002 Luuk. 5: 1-11 Kirkon luovuttamaton tehtävä ja kaikkien kristittyjen yhteinen kutsumus on lähetystyön tekeminen, todistaminen Jumalan
Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan
Vauhkonen ampui venäläisen sotilaan Suomen sotaa käytiin 200 vuotta sitten tähän aikaan kesästä eri puolilla Suomea. Torstaina 5.6. näyteltiin perimätietojen mukaan ainakin yksi sodan episodi Pieksämäellä.
AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi
AFANASJEV-SUKUKOKOONTUMINEN 6.7.2013 Rovaniemi, Korundi Ohjelma 8-10 Ilmoittautuminen ja nimikorttien jako Korundin aulassa 10-12 Sukukoontumisen avaus, Paavo Ahava III Vienan Karjala ja Afanasjev-sukunimi,
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
1 Sukutaulut. 1.1 Sukupolvet 1-3. kantaisä Paksu. Kalevi Hyytiä
Kalevi Hyytiä 1 Sukutaulut 17.10.2013 Keskeneräinen selvitys Paksu-suvun jälkipolvesta. 1.1 Sukupolvet 1-3 kantaisä Paksu Taulu 5 Aapro Paksu * 1670 Sakkola Raaju. Taulu 4. 5 Maria Loponen * 1685 19.4.1760
Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )
2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e
POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen
Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008
1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...
Nyt tämä vapaus on uhattuna, kaikki arvot, jotka
V - 2-33 ten vaikutuksesta ulkopoliittisten vaatimusten toteuttamisessa, sillä sen ruvetessa tuntumaan ulkopoliittisen johdon merkitys vähenee, puolustusministerin vaikutus kasvaa. Mutta minä puhun eräästä
Muistoissamme 50-luku
Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja
Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO
Millä oksalla istut? Teuvo Ikonen
Millä oksalla istut? Pilottihanke genomitutkimus on osa sukututkimusympäristöä -> helposti väärinkäsityksiä ja virheellisiä tulkintoja pilotointikohde -> Ilomantsin Ikoset -> taustalla vajavaiset kirkolliset
Esi-isien palvonta oli keskeisellä sijalla. Kuolleet jatkoivat kalmistossa elämää ja seurasivat kylän tapahtumia.
USKONTO SUOMESSA SUOMALAISTEN MUINAISUSKO Monia jumalia, joista jokaisella oli oma hallinta-alueensa. Hämäläisten jumalia olivat: Tapio metsä Ahti vesi Turisas sota Ukko Ylijumala ilma, ukkonen, maan kasvu
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Viljasatotutkimus. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto. Vilja-alan yhteistyöryhmä. Tutkimusmenetelmä:
Viljasatotutkimus Vilja-alan yhteistyöryhmä 30.10.2009 Petri Pethman Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista
Vuoden 1918 sota ja kreikkalaiskatolinen kirkko Suomessa
Vuoden 1918 sota ja kreikkalaiskatolinen kirkko Suomessa Esitelmä Karjalan teologisen seuran illassa 21.10.2008 Dos. Jyrki Loima Taustaa: ideologiat, identiteetit ja hallinto stereotypisoitu toinen 1900-luvun
Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Kangasala Keskustan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 2 Inventointi... 3 Kylätontit...
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta
Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin
Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017
Lukkari Loppukäyttäjäkysely marraskuussa 2017 Vastaajat Vastauksia oli 712. Yhteenvedosta on suodatettu pois nykyisten tai entisten työntekijöiden vastaukset (251). Yhteenveto perustuu siis 461 seurakuntalaisen
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013
01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa
Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012
asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen
Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta
Suomen ev.-lut. kirkon pappien käsitykset samaa sukupuolta olevien avioliitosta JOUKO KIISKI 17.10.2018 Taustaa Suomessa on viime vuosikymmenten aikana kiinnitetty huomiota eri vähemmistöjen oikeuksiin.
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola
Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene
2 tutkittu alue n. 3 km
Outokumpu Oy Malminetsintä Radiometrinen haravointi Korsnäs Heikki Wennervirta 10.1 e-14e201962 Työn tarkoitus Työstä sovittiin käyntini yhteydessa Korsnäsin kaivoksella 17.10,-19,10.1961 liitteenä olevan
Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia
Metsämaan omistus
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 28/2010 Metsämaan omistus 2006 2008 17.6.2010 Harri Hänninen Aarre Peltola Sekä suurten että pienten metsätilojen määrä on lisääntynyt
Klicka här, skriv ev. Undertitel
Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta
Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009
1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...
Läänintilit 1635-1808
Läänintilit 1635-1808 20.7.2012 mennessä 1545 arkistoyksikköä on digitoitu: Turun ja Porin lääni: Ahvenanmaan maakirja 1636, 1643, 1661 Ahvenanmaan tili- ja henkikirja 1635, 1643-44 Ahvenanmaan tili- ja
https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden
03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?
MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä
Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta
Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston