Nuuksiokeskus Oy. Nuuksion luontokeskuksen ympäristövaikutusselvitys

Transkriptio

1 Nuuksiokeskus Oy Nuuksion luontokeskuksen ympäristövaikutusselvitys Luontotieto Keiron Oy

2 Sisältö 1 Johdanto Hankkeen kuvaus Selvitysalueen sijainti Tutkimusmenetelmät Esitietojen hankinta Kestävän virkistyskäytön suunnittelumenetelmä Mahdolliset virhelähteet Maankäyttö ja suunnittelutilanne Natura-alue Kaavatilanne Esitiedot Kallio- ja maaperä sekä maisema Vesistöt Elinympäristöt Kasvisto Eläimistö Retkeily ja ulkoilu Hoito ja ennallistaminen Lähtökohdat ja tiedot arviointiin Luontoarvot Virkistyskäyttö Kuluminen Palvelurakenteet Ulkomaiset vastaavat kohteet Virkistyskäyttömuodot Maisematekijät Kävijämäärät tulevaisuudessa Kävijäskenaariot Skenaarioiden vaikutukset Ympäristövaikutukset Ristiriitapaikat arvojen ja käytön välillä Kuluminen Häiriöt Rakennuksen ympäristö- ja maisemavaikutukset Suositukset ja lieventämistoimenpiteet

3 10.1 Rakenteet Luontokeskus rakennuksena Opastus Uhkatekijät Maisematekijät Seuranta Pohdintaa ja johtopäätökset Natura-arvion tarveharkinta Natura-arvion prosessi Natura-arvot Nykytilanne ja suunnitelmat syksyllä Suunnitelmien vaikutukset Natura-arvoihin Lieventämistoimenpiteet Johtopäätös Lähteet Kansikuva: Nuuksion luontokeskuksen tontti länsireunalta kuvattuna. Taustalla pilkottaa Solvallan urheiluopiston hirsisauna ja Nuuksion Pitkäjärven länsiranta. Kuva: Meri Mannerla- Magnusson. Karttojen 1-5 ja 7 copyright Maanmittauslaitos, lupanumero MML/VIR/POH/K201/08. 2

4 1 Johdanto Espoon Solvallan alueelle ollaan perustamassa Nuuksion luontokeskusta. Keskus sijoittuu Solvallan urheiluopiston läheisyyteen Nuuksion Pitkäjärven rannalle. Luontokeskushankkeesta vastaavat Metsähallitus sekä Espoon kaupunki ovat tilanneet Luontotieto Keiron Oy:ltä yleistasoisen selvityksen hankkeen ympäristövaikutuksista sekä keskuksen rakennuspaikan elinympäristökartoituksen. Selvityksen tavoitteena on laatia Nuuksion Solvallaan suunnitellulle luontokeskukselle yleistasoinen ympäristövaikutusten selvitys. Ympäristövaikutusten selvityksessä otetaan kantaa hankkeen seurausvaikutuksiin luonnonoloihin, maisemaan ja kulttuurisiin tekijöihin. Vaikutusten suuruutta, suuntautumista maantieteellisesti ja vuodenajallisesti tarkastellaan eri vaihtoehdoilla. Samalla tarkastellaan kielteisten vaikutusten lieventämismahdollisuuksia. Työssä pohditaan ympäristöriskejä ja mahdollisia vaurioita. Johtopäätösten perusteella laaditaan perusteltu Naturaarvion tarveharkinta ja otetaan kantaa Natura-arvion tarpeeseen. Selvitys on laadittu työryhmässä, johon kuuluvat FM Susanna Pimenoff, FM Anu Luoto, FM Johan Ekroos, FM Eeva-Maria Kyheröinen sekä arkkitehti Meri Mannerla-Magnusson. 3

5 2 Hankkeen kuvaus Espooseen, Solvallan urheiluopiston läheisyyteen, rakennettava Nuuksion luontokeskus on suunniteltu avattavaksi vuonna Luontokeskuksen rakentamiseksi on perustettu kiinteistöosakeyhtiö, johon kuuluvat Metsähallitus, Espoon kaupunki ja Solvallan urheiluopisto. Ylläpitoon osallistuvat lisäksi Helsinki, Vantaa, Vihti, Kirkkonummi ja Kauniainen. Nuuksion luontokeskus suunnitellaan palvelemaan koko Nuuksion järviylänköä ja monipuolistamaan pääkaupunkiseudun yli miljoonan asukkaan luonnossa virkistäytymistä ja liikkumista. Luontokeskuksesta saa tietoa ja neuvontaa niin Nuuksion järviylängöstä kuin pääkaupunkiseudun muistakin luontokohteista. Kävijä saa luontokeskuksessa tietoa myös koko Suomen kattavasta suojeluverkosta. Näyttelyiden ja erilaisten audiovisuaalisten esitysten avulla välitetään kävijälle tietoa ja elämyksiä suomalaisesta luonnosta. Luontokeskus tekee myös ympäristökasvatustyötä, jota voivat hyödyntää pääkaupunkiseudun lasta ja koululaista. Keskuksessa järjestetään toimintaa esikoululaisille ja koululaisille, kuten luontoon liittyviä tapahtumia, näyttelyitä ja opastuksia maastossa. Tuleva luontokeskus sijaitsee vain puolen tunnin matkan päässä Helsingin keskustasta. Paikalla pääsee kätevästi julkisella liikenteellä. Espoon kaupunki rakentaa kävely- ja pyörätien. Sijainti Solvallan urheiluopiston vieressä mahdollistaa laajan yhteistyön terveysliikunnan ja leirikoulutoiminnan osalta. Luontokeskuksen yhteyteen tulee myös luontokauppa, välinevuokraamo ja kahvilaravintola sekä auditorio. Luontokeskuksessa yrittäjällä on mahdollisuus markkinoida ja myydä tuotteitaan ja ottaa luontokeskuksen palvelut osaksi omia elämyspakettejaan. Nuuksion kansallispuiston muiden sisäänkäyntien palveluvarustusta kehitetään lähivuosina ja näin pyritään tasaamaan kävijämääriä puiston sisällä. (Metsähallitus 2008a). 4

6 3 Selvitysalueen sijainti Luontokeskukselle kaavoitettava tontti sijaitsee Espoon Nuuksion kaupunginosassa, aivan Solvallan urheiluopiston rakennusten vieressä. Tontti sijoittuu Nuuksion Pitkäjärven ja Nuuksiontien väliin. Tontin pinta-ala on noin 1,7 ha. Nuuksion järviylänkö sijaitsee pääkaupunkiseudulla kahden kunnan Vihdin ja Kirkkonummen sekä Espoon kaupungin alueilla. Järviylänköä rajaa etelässä Kehä III ja Turunväylä. Lännessä alue rajautuu Turunväylään sekä Ojakkalaa kohti vievään paikallistiehen. Koillisosassa kulkee Vanha Porintie (maantie 120) ja pohjoisessa vastaan tulee Lohja-Hyvinkää rautatie. (Makkonen 2003). Nuuksion järviylängön läheisyydessä asuu yli miljoona ihmistä, joista ylänköalueen kunnissa kaikkiaan noin asukasta (Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen Internet-sivut). Asutuksen painopiste on etelässä ja kaakossa. Itse Nuuksion alueella asuu yli asukasta, joista suurin osa Espoon kaupungin alueella. Suurimmat kylät ylänköalueella ovat Kalajärvi, Niiperi, Nuuksio-Nupuri sekä Perusmäki. (Makkonen 2003). Nuuksion ulkoilu- ja retkeilyalue muodostuu noin 39 km 2 laajuisesta kansallispuistosta ja siihen liittyvästä yhdeksästä Helsingin ja Espoon kaupunkien omistamasta ulkoilualueesta, joiden pinta-ala on n. 30 km 2. Koko Nuuksion järviylängön pintaala on noin 215 km 2. (Haapanen & Nieminen 2005). Selvitysalueen pinta-ala on noin 68 km 2, jossa painopisteiksi on otettu Solvallan ja Haukkalammen ympäristöt. Kartta 1. Selvitysalue sijaitsee Nuuksion Pitkäjärven molemmin puolin. Tarkastelussa on painotettu Solvallan ja Haukkalammen ympäristöjä. 5

7 4 Tutkimusmenetelmät Ympäristövaikutusten arvioinnissa kiinnitettiin huomio hankkeen suoriin ja epäsuoriin vaikutuksiin luontoarvoihin, maisemaan ja kulttuurisiin tekijöihin. Arviolta valtaosa vaikutuksista on epäsuoria ja kohdistuvat muualle kuin varsinaisen luontokeskuksen tontille. Suurin paine kohdistunee luontokeskuksen lähialueelle. Koska työ tehtiin eri kävijäarvioiden ja vaikutusarvioiden perusteella, ilman tarkkoja lukuja, piti pohdinnan olla melko yleistasoista. Tämän takia tarkasteltiin vaihtoehtoisia skenaarioita, jotka eroavat toisistaan määrällisesti, paikallisesti ja ajallisesti. Selvityksessä tarkasteltiin mahdollisia vaikutuksia, niiden voimakkuutta ja maantieteellistä sijoittumista suhteessa seuraaviin tekijöihin: - elinympäristöihin ja kasvillisuuteen (mm. kuluminen, kasvillisuuden muutos) - maaperään (mm. pintamaan kuluminen ja kivennäismaan paljastuminen) - linnustoon ja muuhun eläimistöön (häiriöherkkyys, elinympäristöjen muutos) - maisemaan (vaikutukset maiseman tilalliseen rakenteeseen, reitteihin ja näkymiin) - historiallisia ja kulttuurisia sekä sosiaalisia vaikutuksia tarkasteltiin yleispiirteisesti siltä osin, kun ne liittyvät esimerkiksi reitteihin ja maisemakuvaan 4.1 Esitietojen hankinta Nuuksion kansallispuistoon liittyen on olemassa runsaasti kirjallista materiaalia sekä julkaistuna että julkaisemattomina raportteina. Olemassa olevasta kirjallisesta materiaalista saatiin hankkeen aluksi tilaajalta julkaisulista, jonka pohjalta julkaisuja lähdettiin etsimään. Tilaajalta saadun julkaisulistan lisäksi hakuja tehtiin myös yliopiston ja kaupunginkirjaston tietokannoista. Paikkatietoa on saatu Metsähallitukselta, Espoon kaupungin mittaustoimistolta, Espoon ympäristökeskukselta ja Helsingin lintutieteellinen yhdistys Tringa ry:ltä. Näistä on tarkemmin kerrottu luvussa 7.1. Luontoarvot. 4.2 Kestävän virkistyskäytön suunnittelumenetelmä Ympäristövaikutuksia analysoitiin ja havainnollistettiin paikkatiedon avulla. Työvaiheessa hyödynnettiin kestävän virkistyskäytön suunnittelumenetelmää (Virsu), jota on kehitetty Karjaanjoki LIFE- hankkeessa (Pimenoff & Vuorinen 2005). Merkittävät luontoarvot merkittiin paikkatiedoiksi ja ne puskuroitiin arvioidun häiriö- tai kulumisherkkyyden perusteella. Käyttöpaineen suuntautuminen maantieteellisesti eri puolille Solvallaa, kansallispuistoa ja virkistysaluetta pyrittiin havainnollistamaan paikkatiedoin. Käyttöpaineesta ja luontoarvoista tehtiin myös ajalliset tasot, jolloin kävijämäärä ja luonnon häiriöherkkyys voitiin huomioida eri vuodenaikoina. Kun tiedot yhdistettiin samalle karttatasolle, nähtiin helposti mahdolliset ristiriidat käytön ja suojelun välillä. Karttojen perusteella voitiin analysoida lieventämistoimenpiteitä ajallisiin rajoituksiin ja paikkaan sidottuihin rajoituksiin. 4.3 Mahdolliset virhelähteet Selvityksessä on monia mahdollisia virhelähteitä, jotka vaikuttavat johtopäätöksiin. Tässä selvityksessä on jouduttu tekemään useita olettamuksia lähtökohdista, koska 6

8 tarkkaa tietoa tulevasta ei ole saatavissa. Työn edetessä huomasimme, että luontokeskuksen kävijämääristä oli olemassa hyvinkin erikokoisia arvioita, jopa (Ormio & Rasinmäki 2006, Makkonen 2003). Tämän takia valitsimme lähtökohdaksi kävijätavoitteen henkilöä vuodessa. Lisäksi virhelähteitä ovat hankesuunnitelman ja taustatietojen yleispiirteisyys sekä vertailutiedon puutteellisuus. 5 Maankäyttö ja suunnittelutilanne 5.1 Natura-alue Nuuksion Natura-alue koostuu laajasta kansallispuiston ydinosasta sekä kolmesta erillisestä osa-alueesta. (Koodi FI ). Natura-alueen kuvaus (Uudenmaan ympäristökeskus 2008): Nuuksio sijaitsee pääkaupunkiseudun tuntumassa Kirkkonummen, Espoon ja Vihdin rajamailla, alle 40 kilometrin päässä urbaaneista alueista. Rajaus koostuu yhtenäisestä yli viiden tuhannen hehtaarin emäalueesta sekä muutamasta pienemmästä osa-alueesta. Alueen geologiaa luonnehtii lukuisten murroslaaksojen, kalliojyrkänteiden ja silokallioiden halkoma arkaainen peruskallio. Korkeus vaihtelee välillä metriä meren pinnan yläpuolella. Laaksojen pohjalla on runsaasti pieniä soita ja järviä. Alue on kolmen Suomenlahteen laskevan pienvesistön vedenjakaja-aluetta ja vesitaloudellisesti lähes itsenäinen. Pieniä ja pienehköjä järviä on runsaasti: alueeseen kuuluu 90 järveä ja lampea joko kokonaan tai osittain. Ne ovat osaksi suorantaisia, humuspitoisia oligo-dystrofisia lampia, osaksi kalliorantaisia, karuja ja kirkkaita oligotrofisia järviä. Järviä yhdistävät toisiinsa pienehköt purot, joiden virtaama on vähäinen. Niistä merkittävin on alueen keskeisessä murroslaaksossa virtaava Myllypuro. Nuuksion luontoa hallitsevat erilaiset havumetsät, kuivat kalliomänniköt ja tuoreet kuusimetsät. Kallioperän rikkonaisuuden takia kasvillisuus on pienipiirteistä ja mosaiikkimaista. Murroslaaksojen pohjilla on metsäisiä soita, joiden valtapuusto on kuusta tai mäntyä ja sekapuina koivua ja tervaleppää. Purojen varsilla on tulvakorpia. Rehevimmät ja monimuotoisimmat metsät ovat murroslaaksojen rinteillä ja pohjalla, joissa sekapuuna runsaasti haapaa sekä paikoin lehmusta ja vaahteraa. Kalliokasvillisuus vaihtelee kuivista ja paahteisista jäkäläkallioista varjoisiin ja kosteisiin sammaljyrkänteisiin. Purolaaksoissa on paikoin kulttuuriperäisiä niittyjä, joissa on perinnekasvillisuutta. Natura-alueella ei ole pysyvää asutusta. Alueen murroslaaksoissa on muutamia autioituneita, vähitellen umpeen kasvavia pientiloja. Alueen sisällä on saarekkeina joitakin toimivia pientiloja ja kesähuvila-alueita. Vanhimmat tunnetut asuinpaikat ovat kivikautisia. Lähes kaikki metsät ja suot ovat olleet metsätalouskäytössä luvulle asti. Maisemia hallitsevat kallioiden jyrkkä topografia näköalapaikkoineen, laajat mutta pienipiirteiset ja vaikeakulkuiset metsät sekä lukemattomat pienet järvet. Komeiden maisemien ja pääkaupunkiseudun läheisyyden takia Nuuksio on ollut suosittu retkeilykohde jo pitkään luvulta lähtien siellä on ollut kuntien ylläpitämiä ulkoilualueita ulkoilumajoineen. Marjastus ja sienestys ovat alueella suosittuja. Nuuksio on eteläisimmässä Suomessa suurin, tärkein ja yhtenäisin läntisen taigaluonnon, erityisesti metsien, suojelualue. Suuri osa alueen metsistä on ollut talo- 7

9 uskäytössä jo pitkään, mutta alueella on myös luonnontilaisia metsiä ja rauhoituksen jälkeen metsien luonnollinen kehitys voi edetä ja alueen merkitys metsäluonnon suojelualueena tulee edelleen kasvamaan. Metsähallitus onkin aloittanut metsien luonnontilan ennallistamisen polttamalla vanhaa talousmetsää pieneltä alalta. Nuuksiossa elää kaikkiaan viitisenkymmentä Suomessa uhanalaista eläin- ja kasvilajia ja yli kolmekymmentä EU:n luonto- ja lintudirektiivien lajia. Lajisto on luonnollisestikin painottunut metsälajistoon. Suuren kokonaislajilukumäärän lisäksi yksittäisten lajien yksilö- ja parimäärät ovat usein huomattavia. Esim. kanalintujen ja liito-oravan kannat ovat uusmaalaisittain suuria. Rajaukseen sisältyvät nykyisen kansallispuiston ulkopuolella olevat seuraavat yksityiset suojelualueet: Ruuhijärven Isosaari (0,04 ha), Kilpilampi Lippukallio (30 ha) sekä Saukonnoro (4 ha) ja Haukkalampi Romvuori (9,5 ha), jotka ovat osia lehtojensuojeluohjelman kohteesta Haukkalammen Romvuoren lehdot. Rajaukseen kuuluvista erillisistä osa-alueista merkittävimmät kuuluvat vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Nämä ovat Luukin alue (170 ha), johon on liitetty myös Koivulan lehtopurolaakson lehtojensuojeluohjelman kohde, josta suurin osa on jo suojeltu yksityisenä suojelualueena, Pirttimäen alue (37 ha), jonka vanhan metsän rajaukseen on yhdistetty arvokas Mullkärretin lettoalue, sekä Hakjärven lehtokorven alue (59 ha). Luontodirektiivin luontotyyppejä on Nuuksion kansallispuistossa kaikkiaan 18, joita ovat karut kirkasvetiset järvet, humuspitoiset lammet ja järvet, pikkujoet ja purot, kosteat suurruohoniityt, alavat niitetyt niityt, vuoristojen niitetyt niityt, keidassuot, vaihettumissuot ja rantasuot, silikaattikalliot sekä luonnonmetsät alatyyppeineen.(ormio ja Rasimäki 2006). 5.2 Kaavatilanne Nuuksion järviylänköä koskevan seutukaavan eri vaiheet ja muutokset on vahvistettu ympäristöministeriössä vuosina 1977, 1987 ja Seutukaavassa pääosa ylänköalueesta on virkistysaluetta sekä maa- ja metsätalousvaltaista aluetta. Vanhan seutukaavan korvaava maakuntakaava on vahvistettu vuonna (Ormio ja Rasinmäki 2006). Ylänköalueen kaikki kolme kuntaa Vihti, Espoo ja Kirkkonummi ovat laatineet yleiskaavoja siten, että alueen erityisluonne virkistysalueena sekä suojelualueena on otettu huomioon. Nuuksion kansallispuiston ja sen suunnitelluilla laajennusosilla sekä lähialueella on useita kohteita, jotka sisältyvät valtakunnallisiin suojeluohjelmiin. Lehtojensuojeluohjelman kohteita on kaksi Koivulan lehtopurolaakso sekä Romvuoren lehdot. Rantojensuojelu-ohjelmaan kuuluvat lähes kaikki järviylängön ydinosan vielä rakentamattomat rannat. Näistä kuitenkin suuri osa on vielä rauhoittamatta. Vanhojen metsien suojeluohjelmaan kuuluu kaikkiaan viisi kohdetta, joista osa on liitetty kansallispuistoon ja osa kuuluu Helsingin kaupungin ulkoilualueeseen. (Ormio ja Rasinmäki 2006). 8

10 6 Esitiedot 6.1 Kallio- ja maaperä sekä maisema Nuuksion alue muodostuu pääosin kalliomaista, joiden päällä on vain ohut maakerros. Ylänköalue on metriä merenpinnan yläpuolella. (Leivo 2003). Alueen vallitseva kivilaji on graniitti. Pohjoisessa ja idässä on granodioriittia ja Bodomin ympäristössä rapakivigraniittia. Lisäksi alueella on joitakin erikoisia kivilajeja kuten pallokiveä sekä granaatteja graniitissa. Mielenkiintoisia geologisia kohteita ovat myös hiidenkirnut, silokalliot ja luolat. Kallioperä on hapanta. Maaperä on lähes yksinomaan moreenia. Savimaita on kapeina nauhoina mäkien välisissä laaksoissa sekä Bodom-järven rannoilla. Myös hiekkaa sekä silttiä on vain pieninä laikkuina. Nuuksion alueen korkeuserot ovat suuria. Mäkien rinteet ovat usein jyrkkiä ja laaksot niiden välillä kapeita. (Makkonen 2003). Kallioselänteet ovat suuntautuneet kaakosta luoteeseen jään kulkusuunnan mukaan. Ylänköaluetta halkoo muutama syvä murroslaakso, joissa sijaitsevat alueen suurimmat järvet. (Leivo 2003). Maisemamaakunnallisesti Nuuksion järviylänkö sijaitsee usean maisema-alueen kohtauspisteessä. Ympäröiviä maisema-alueita ovat Kirkkonummen-Espoon järviseutu sekä Vihdin-Lohjan järviseutu, Lepsämän viljelymaisema sekä rannikkovyöhyke. (Makkonen 2003). Kuva 1. Haukkalammelta avautuu näkymä jyrkänteelle. Kuva: Anu Luoto. 6.2 Vesistöt Nuuksion järviylängöltä laskee Suomenlahteen vesiä kolmelta pieneltä vesistöalueelta. Pieniä järviä ja lampia on alueella noin 90. Järvien osuus on valuma-alueen pinta-alasta noin 7 prosenttia. Järvet ja lammet ovat osaksi suorantaisia ja humuspitoisia tai kalliorantaisia karuja ja kirkkaita. Vesien laatu lammissa ja järvissä on pääosin hyvä tai jopa erinomainen. Viljelyalueiden halki virtaavissa puroissa vedenlaatu on tyydyttävä. (Makkonen 2003). Kansallispuiston alueella on kaikkiaan 43 lampea ja lisäksi rantoja 20 muusta järvestä ja lammesta. Lampien lisäksi alueella on lukuisia puroja, joista pisin on 9 kilometrin pituinen Myllypuro. (Ormio ja Rasinmäki 2006). Myllypurolle on tehty kunnostussuunnitelma (Savolainen 1997), jossa tarkoituksena on varmistaa puron uoman ja ranta-alueiden kehittyminen luonnontilaiseksi. 9

11 Kuva 2. Haukkalammen rannat ovat suota ja kallioita, kuten monella muullakin Nuuksion kansallispuiston järvellä. Kuva: Anu Luoto 6.3 Elinympäristöt Nuuksion järviylängön kasvillisuus on pääosin kangasmetsää, jossa vuorottelevat lehtomainen, tuore ja kuivahko kangas. Karumpia metsätyyppejä esiintyy kalliomäkien korkeimmilla kohdilla. Kalliokasvillisuus vaihtelee varjoisista jyrkänteistä paahteisiin jäkälikköihin. Lehtoalueita on melko vähän, lähinnä Pitkäjärven pohjoispuolen laaksossa. Kasvillisuuteen vaikuttaa myös alueen maaston monimuotoisuus, jossa valo-olosuhteet vaihtelevat varjosta paahteeseen. (Makkonen 2003). Kulttuurivaikutteista kasvillisuutta on lähinnä laaksoissa sijanneiden torppien ympäristössä., joille ovat olleet tyypillisiä pienet rinneniityt ja pellot. Kansallispuiston alueella tällaisia on ollut erityisesti Myllypuron laaksossa. Niityillä esiintyy vielä perinneympäristöjen lajistoa mm. hirvenkelloa. Arvokkaimmat niityt ovat Kattilan kuiva keto, Purolan hirvenkelloniityt sekä Rajalan pihaketo. Tärkeimpiä niittyjä sekä vanhojen torppien pihaketoja pidetään avoimina raivaamalla, niittämällä tai laiduntamalla. (Ormio ja Rasinmäki 2006). 10

12 Kuva 3. Avomaisemaa ylläpidetään Myllypuron ympäristössä. Kuvassa pilkottaa Nuuksion Pitkäjärven pohjoisranta. Kuva: Anu Luoto. Nuuksion kansallispuiston suojeluarvo perustuu moniin ominaisuuksiin, jotka tekevät siitä eteläisen Suomen tärkeimmän metsäluonnon suojelukohteen. Kansallispuisto sijaitsee kahden kasvillisuusvyöhykkeen rajalla. Rikkonaiset maisemanmuodot ovat luoneet edellytykset luontotyyppien ja pienilmaston vaihtelevuudelle, jonka seurauksena alueen monimuotoisuus on suurta. Alueen laajuus mahdollistaa erämaista ympäristöä vaativien lajien viihtymisen alueella. Puisto toimii tukialueena ja leviämiskeskuksena luonnonmetsistä riippuvaisille lajeille. Kansallispuisto sijaitsee vedenjakaja-alueella ja on vesitaloudellisesti itsenäinen. Nuuksion alueella on maisemallisia arvoja sen monimuotoisten maastonmuotojen seurauksena. (Ormio ja Rasinmäki 2006). 6.4 Kasvisto Nuuksion alue ei ole kasvilajistoltaan erityisen poikkeuksellinen, sillä sieltä puuttuvat monet vaateliaiden kasvilajien suosimat ominaisuudet kuten kalkkivaikutus, ravinteikkaan kosteikot sekä rehevät multamaat. Myös kulttuuriympäristöjä on niukasti. Toisaalta Nuuksiosta tavataan Uudenmaan mittakaavassa harvinaisia lajeja kuten vaivaiskoivua ja pikkutervakkoa. Lisäksi monet varttuneita kuusimetsiä suosivat lajit viihtyvät alueella. Nuuksiosta tavattuja uhanalaisia tai harvinaisia kasvilajeja ovat mm. hirvenkello, ahokirkiruoho, suo- ja lehtoneidonvaippa, soikkokaksikko sekä huhtakurjenpolvi. (Leivo 2003). Nuuksion kansallispuiston alueelta on selvitetty lehtisammalia (Juslén 1997) sekä kääpiä (Honkanen 1996). Lehtisammallajeja on löydetty 161 lajia. Nuuksion sammallajiston erityispiirteitä ovat kalliojyrkänteiden, purojen sekä lehtojen lajit. Kalliojyrkänteet soveltuvat monille pohjoisille lajeille, jotka ovat Etelä-Suomessa muuten harvinaisempia. Valtakunnallisesti uhanalaisia lehtisammallajeja on löytynyt kolme: jouhisammal (EN), haapariippusammal (VU)) ja turrisammal (NT). Lisäksi alueellisesti uhanalaisiksi katsottavia lajeja on viisi: pahtaomenasammal, säiläsammal, rosopurosammal, isotuppisammal sekä etelänhavusammal. Uhanalaiset lajit sijoittuvat lähinnä Nuuksionpään ja Haukkalammen ympäristöön. Nuuksion kansallispuiston alue on osoittautunut kääpälajistoltaan monipuoliseksi (Honkanen 1996). Tehdyssä inventoinnissa löydettiin kaikkiaan 92 lajia, joista 11

13 kahdeksan on valtakunnallisesti uhanalaisia. Löydettyjä uhanalaisia lajeja ovat käpäläkääpä, valkorihmakääpä, lakkakääpä, silokääpä, huopakääpä, haavanarinakääpä, rustikka ja rusokääpä. Kolme yleisintä lajia Nuuksion alueella ovat taulakääpä, haavankääpä sekä kantokääpä, joiden osuus kaikista selvityksen näytealoilta tehdyistä havainnosta on lähes 40 %. Metsätalouskäytössä olleilla alueilla kääpien lajija yksilömäärät olivat pieniä. Rehevistä metsistä löytyi runsaasti lehtilahopuuta ja näin ollen myös kääpiä. Lehtomaisilla kankailta kääpähavaintoja olikin eniten. Havupuiden kääpiä löytyi aarnialueiden lisäksi etenkin pienistä korpilaikuista talousmetsien keskeltä. 6.5 Eläimistö Nuuksion ylänköalueen linnustolle tunnusomaisia ovat mäntykankaiden kehrääjät, luonnontilaista metsää suosivat lajit kuten pikkusieppo, pohjantikka sekä idänuunilintu. Pienillä ja karuilla metsälammilla viihtyvät kuikka ja kaakkuri. Nuuksion alueelta löytyy myös metson ja petolintujen suosimia laajoja yhtenäisiä metsäalueita. Kaikkiaan Nuuksion alueella pesii noin 120 lintulajia. Kaikkiaan alueella on havaittu lähes 190 lajia, joista osa on satunnaisia vieraita tai muuttomatkalaisia. Näistä vaarantuneiksi (VU) on luokiteltu neljä lajia (pikkutikka, peltosirkku, tiltaltti ja käenpiika), lisäksi silmälläpidettäviä lintulajeja on 15 (mm. kehrääjä, käki, pikkusieppo, kangaskiuru, kalasääksi, mehiläishaukka, pohjantikka ja harmaapäätikka). (Leivo 2003, Ormio ja Rasinmäki 2006). Nuuksion alueelta on tehty pienimuotoinen nisäkässelvitys (Below 1994), jossa loukkupyynnillä selvitettiin pienten nisäkkäiden, lähinnä jyrsijöiden, esiintymistä alueella. Kaikkiaan loukkuihin joutui seitsemän eri lajin yksilöitä, joista metsäpäästäinen oli yleisin. Saman selvityksen yhteydessä tarkkailtiin lepakoita yliääniilmaisimella yhtenä yönä toukokuun alussa ja tuolloin havaittiin pohjanlepakko Kattilan tilalla sekä Saukkonoron tiellä ja vesisiippa Haukkalammella. Nisäkkäitä Nuuksion alueelta on tavattu nelisenkymmentä lajia. Suurin osa näistä lajeista on muuallakin yleistä peruslajistoa. Harvinaisempia eläimiä edustavat ilves, karhu, saukko ja liito-orava. Liito-oravalle Nuuksio on tärkeä alue koko Suomen mittakaavassa ja ylänköalueella on arvioitu asuvan noin 400 liito-oravaa. Kartoituksissa on löydetty Nuuksion alueelta noin 300 liito-oravametsikköä. Liito-oravan elinpiireistä osa on suojelualueilla ja osa yksityisillä sekä kuntien omistamilla mailla. (Leivo 2003). Luonnonvaraisia ja alkuperäisiä kalalajeja Nuuksion vesistä löytyy kaikkiaan 18. Lisäksi alueen vesiin on istutettu mm. ankeriaita, harjuksia, karppeja, lohia ja muikkuja. Ahven ja hauki ovat Nuuksion vesien yleisimmät kalat. (Leivo 2003) Myllypurosta on löydetty purotaimenta sekä pikkunahkiaista. Taimenkanta on luontaisesti lisääntyvä, mutta populaatio ei ole kovin suuri. Lisäksi taimenkanta voi olla ainakin osittain istutusperäistä (Leivo 2003). Muuta lajistoa ovat särki, ahven, hauki, kivisimppu ja made. (Ruottinen 1996). 6.6 Retkeily ja ulkoilu Nuuksion kansallispuistolla on sijaintinsa takia tärkeä tehtävä virkistyskohteena, luontoelämysten tarjoajana sekä luontoharrastuksen edistäjänä. Kansallispuisto on Euroopan mittakaavassakin ajateltuna tärkeä boreaalisten havumetsien suojelu- ja nähtävyyskohde. Nuuksion järviylänkö on jo vuosikymmeniä ollut tärkeä retkeilyja ulkoilukohde. Kansallispuiston lisäksi alueella on useita ympäristökuntien ulkoilualueita. Aluetta käytetään etenkin päiväulkoiluun, marjastukseen ja sienestykseen sekä teltta- ja viikonloppuretkeilyyn. 12

14 Tehtyjen kävijätutkimusten perustella erityisen ahkerasti kansallispuiston aluetta käyttävät helsinkiläiset ja espoolaiset. Nuuksiossa käydään useampia kertoja vuodessa ja päiväkävijät viipyvät keskimäärin neljä tuntia, yöpyjät tyypillisesti yhden yön. Lihasvoimainen liikkuminen on pääosin sallittua kaikkialla kansallispuiston alueella. Polkupyöräily on kuitenkin sallittu vain osalla kansallispuiston teistä ja poluista maaston kulumisen vuoksi. Myös ratsastajille on omat reitit. Moottoriajoneuvoilla voi liikkua kansallispuistossa kulkevilla yleisillä teillä. Kalliokiipeily on kansallispuiston alueella ohjattu kahteen paikkaan. Leiriytymiselle ja tulenteolle on osoitettu omat paikkansa ja muualla nämä toiminnot ovat kiellettyjä. Kansallispuiston alueella on sallittu marjastus ja ruokasienten kerääminen sekä kalastus useimmissa alueen lammissa. (Ormio ja Rasinmäki 2006). Nuuksion kansallispuiston reittiverkosto on pyritty luomaan sellaiseksi, että se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden ympäröivien ulkoilualueiden reittien kanssa. Puiston läpi kulkee Reitti 2000, jota pitkin pääsee mm. Pirttimäestä Haukkalammelle ja edelleen pohjoiseen Salmen ulkoilualueelle. Lisäksi Haukkalammelta on yhdysreitti Kattilaan ja edelleen pohjoiseen, jossa polku yhdistyy Reitti 2000:aan. Haukkalammelta lähtee merkitty polku myös etelään Siikarantaan. Yhdysreittien lisäksi puistossa on useita rengaspolkuja. Suurin osa rakennetusta polkuverkostosta sijaitsee Haukkalammen lähiympäristössä. Haukkalammelta lähtevät kaikki kansallispuiston rengasreitit, joita on yhteensä neljä kappaletta. Nahkiaispolku ja Punarinnankierros ovat lyhyitä ympyrälenkkejä, pituudeltaan noin kaksi kilometriä. Nahkiaispolku on kansallispuiston ainoa luontopolku opastauluineen. Haukankierros kiertää Haukkalammen ympäri ja on noin neljän kilometrin pituinen ympyrälenkki. Lenkin varrella on upeat näkymät Haukkalammelle sekä vaativia nousuja sekä epätasaista maastoa. Korpinkierros on pisin kansallispuiston rengasreiteistä ja sen pituus on noin seitsemän kilometriä. Reitti kiertää Haukkalammelta etelään kiertäen Kolmoislammit. (Ahola 2008). Merkittyjen retkeilyreittien ja polkujen lisäksi Nuuksiossa on lukuisia viitoittamattomia polkuja. Kansallispuiston ulkopuolella on ulkoiluun soveltuvia kuntoratoja mm. Solvallan urheiluopiston lähialueella. Solvallan lenkkipolut ovat kolmen ja viiden kilometrin pituiset. Talvella käytössä on kolmen kilometrin mittainen hiihtolatu. Lenkkipolut ovat valaistuja klo 22 asti ja ne on päällystetty joko kivituhkalla tai purulla. 13

15 Kuva 4. Kansallispuistossa on käytetty samanlaisia reittiviittoja kuin muissakin Suomen kansallispuistoissa. Kuva: Anu Luoto Nuuksion alueelle sijoittuu useita lähikuntien ulkoilualueita, joista Helsingin kaupunki omistaa seitsemän: Pirttimäki, Karjakaivo, Nuuksionpää, Kattila, Luukkaa, Vakkoi ja Salmi. Espoon omistuksessa on kaksi aluetta: Nuuksio ja Oittaa. Suurimmat kävijämäärät kohdistuvatkin ulkoilualueille, joista suurimmat ovat Luukkaa ( kävijää) ja Salmi ( kävijää). Ulkoilualueiden kansallispuistoa monipuolisempi palvelutarjonta suosii tavallista ulkoilua varsinaisen luonnossa samoilun sijaan. Pääulkoilureitit on merkitty maastoon selvästi. Lisäksi osa poluista on tasoitettu leveiksi kivituhkapintaisiksi kävelyteiksi. Selkeät väylät vähentävät ympäröivien alueiden kulumista, kun suurin osa kävijöistä kulkee niitä pitkin. (Leivo 2003). Kuva 5. Pääreitit on tehty leveiksi ja päällystetty kivituhkalla. Näin vähennetään ympäristön kulumista. Kuva: Anu Luoto. 14

16 Nuuksion kansallispuiston uusin kävijätutkimus on vuodelta 2001 (Rasimäki 2001). Tuolloin kansallispuiston kokonaiskävijämääräksi on arvioitu kävijää. Vuonna 2007 kävijämäärän on arvioitu olleen henkilöä (Grahn 2007). Kävijämäärä on siis viimeisten seitsemän vuoden aikana kasvanut henkilöllä vuosittain. Nuuksion kävijöistä suurin osa on pääkaupunkiseudulta, lähinnä Helsingistä ja Espoosta. Harrastuksista yleisimpiä olivat kävely, luonnon tarkkailu sekä retkeily. Tärkein vierailualue oli Haukkalampi. Ensikertalaisia kävijöistä oli kävijätutkimuksen mukaan 25 %. Kyselyyn osallistuneet kävijät olivat tyytyväisiä kansallispuiston polkuverkostoon, opastetauluihin sekä pysäköintipaikkoihin. Häiritsevänä koettiin kuitenkin liian suuri kävijämäärä. Vilkkaimpina syksyn viikonloppuina puistossa voi olla jopa kävijää. Suurin osa kävijöistä suuntaa Haukkalammelle, joka ruuhkautuu pahoin. Haukkalammella on paikoitustilaa 200 henkilöautolle, mikä ei riitä kaikille kävijöille. Autoja pysäköidäänkin kapean Haukkalammentien varteen, mikä vaikeuttaa liikennettä entisestään. (Metsähallitus 2008b) Kuva 6. Haukkalammentie ruuhkautuu kauniina syysviikonloppuina. Kuva: Antti Raita, Metsähallitus 6.7 Hoito ja ennallistaminen Koko Nuuksion järviylänkö on viime vuosiin saakka ollut metsätalouden, maatalouden ja rakennustoiminnan piirissä, jonka seurauksena luonto on enemmän tai vähemmän näiden toimintojen muuttamaa. Kansallispuiston alueelle on laadittu soiden ja kivennäismaiden ennallistamissuunnitelma noin 2000 hehtaarin alueelle. Lisäksi muutamalle pienemmälle kohteelle on tehty erillinen ennallistamissuunnitelma. Hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan ennallistaminen on tarkoitus toteuttaa valuma-alue kerrallaan. Kansallispuiston alueella on tehty mm. seuraavia ennallistamistöitä: ojitetun suon ennallistaminen, kulon jäljittely, lahopuun tuottaminen, pienaukotus, puron ja lähteen ennallistaminen. Ennallistamistoimien lisäksi kansallispuistossa on tehty pienialaisesti luonnonhoitotöitä, jotka kohdistuvat lähinnä lehtoihin (kuusen poisto). (Ormio ja Rasinmäki 2006). 15

17 Nuuksion kansallispuistoa on kehitetty virkistys- ja retkeilypainotteisena kansallispuistona. Tähän saakka puiston tarjoamat opastus- ja asiakaspalvelut ovat olleet vähäisiä. Hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan kansallispuiston maankäyttöä on tarkoitus ohjata vyöhykealuejaon mukaisesti. Kansallispuiston alue on suunnitelmassa jaettu kolmeen osaan joita ovat: syrjäosa, nähtävyysosa ja nähtävyysosa/käytön keskittymä. Syrjäosa on laaja, yhtenäinen alue, joka pidetään rauhallisena ja erämaisena sekä luonnontilaisena. Nähtävyysosat ovat syrjäosien ulkopuolista aluetta kansallispuistossa. Ne ovat perus-nuuksiota, jossa on viitoitettuja polkuja ja latuja sekä huollettuja leiriytymisalueita. Käytön keskittymät ovat vilkkaan luonto-opastuskäytön alueita, joiden yhteydessä sijaitsee luontotalo tai luontotupa. Näille alueille ohjataan suurimmat kävijävirrat. Kansallispuiston alueella ei toistaiseksi ole rajoitusosia, joiden alueella liikkuminen olisi kokonaan kiellettyä. Rajoitusosien perustaminen voi olla tarpeen tietyillä arvokkailla kohteilla kun alueen käyttö lisääntyy. (Ormio ja Rasinmäki 2006). Kuva 7. Kulun ohjausta voi tehdä myös kaatamalla puita reitin varteen, jolloin polku ei levene itsestään. Kuva: Anu Luoto. 16

18 7 Lähtökohdat ja tiedot arviointiin Työssä on otettu lähtökohdaksi arvioida Solvallan lähiympäristön ja Haukkalammen ympäristön luontoarvoja ja kulumisherkkyyttä. Koska suurin kävijäpaine kohdistuu nykyään Haukkalammelle ja tulevaisuudessa osa siitä kohdistuu Solvallaan luontokeskuksen myötä, katsottiin järkevimmäksi verrata näitä alueita. Koko järviylängön kattavaan tarkasteluun ei ollut ajallisia resursseja eikä riittäviä lähtötietoja. 7.1 Luontoarvot Arvokkaat luontokohteet on saatu Espoon ympäristökeskukselta paikkatietona. Tiedot perustuvat selvitykseen vuodelta 1987 (Espoo 1987). Aluemuotoisena tietona ovat viralliset luonnonsuojelualueet ja arvokkaaksi arvioidut alueet. Solvallaa lähimpänä olevat arvoalueet ovat Punjonsuo ja Käkilammen-Lakeasuon alue. Useimmat arvoalueet ovat edustavia kalliomänniköitä, joiden välissä on suojuotteja ja melko luonnontilaista kangasmetsää. Arvoalueisiin sisältyy myös lehtoja ja järvenrantoja. Arvoluokissa on sekä valtakunnallisesti arvokkaita että paikallisesti arvokkaita kohteita. Lisäksi suunnittelussa oli käytössä Natura-alueen raja ja FINIBA alueen raja. FINIBA alueisiin kuuluvat Suomessa linnustolle tärkeiksi luokitellut alueet. FINIBA alueelta on tehty Helsingin lintutieteellisen yhdistys Tringa ry:n toimesta lintulaskentoja vuosina Tästä aineistosta saatiin tämän työn käyttöön sellaiset lajit, jotka ovat häiriöherkkiä tai ilmentävät elinympäristöänsä hyvin. Solvallan välittömässä lähiympäristössä ei esiinny runsaasti häiriöherkkiä lajeja, havaintoja on palokärjestä, harmaapäätikasta, teerestä, leppälinnusta, pikkusieposta ja sirittäjästä. Häiriöherkiksi luokiteltiin mm. kuikka-, peto- ja kanalinnut. Näiden havaintopisteiden perusteella muodostettiin linnustollisesti herkkiä alueita (ks. kartta 3). Solvallaa lähinnä olevilla linnustollisesti herkillä alueilla esiintyy metsoa, kaakkuria, petolinnuista mm. kalasääski, varpus-, kana- ja mehiläishaukka sekä pöllöistä lehto- ja varpuspöllö. Häiriöherkkyydellä tarkoitetaan tässä työssä luonnon kannalta herkkiä lajeja. Eläimistössä häiriöherkiksi luokitellaan mm. petolinnut ja monet isot nisäkkäät. Nisäkkäistä ei kuitenkaan ollut käytössä tarkempia tietoja, kuten luolastojen sijainteja, koska niitä ei ehditty selvittää. Nämä tiedot on kuitenkin tarpeen selvittää reittejä suunniteltaessa. Nuuksiossa esiintyvää liito-oravaa ei ole katsottu häiriöherkäksi. Ihmisen kielteinen vaikutus liito-oravaan johtuu metsänhakkuista ja kissojen saalistuksesta, joita luontokeskuksen myötä ei katsota aiheutuvan. Häiriöherkkiä, tai oikeastaan kulumisherkkiä, ovat helposti kuluvat elinympäristöt kuten lehdot, korvet ja kalliomänniköt. Näistä elinympäristöistä häviää tallauksen vaikutuksesta luontainen kasvilajisto. Tässä työssä on oletettu maaston olevan yhtä kulumisherkkää kaikkialla Solvallan ympäristössä, koska alueella on kalliomänniköitä ja osin myös lehtoja. Tarkempaan elinympäristökohtaiseen tarkasteluun ei myöskään ollut ajallisia mahdollisuuksia, kun tietoa ei ollut saatavissa koko tarkastelualueelta. 17

19 Kattila Haukkalampi Solvalla häiriöherkät lintualueet luonnonsuojelualueet arvokkaat luontotyypit 0 1 kilometriä 2 muut arvokohteet paikallisesti arvokas kohde maakunnallisesti arvokas kohde valtakunnallisesti arvokas kohde kansallispuisto Kartta 2. Luontoarvot selvitysalueella esitetään arvokkaina alueina ja pisteinä. Arvokkaita alueita ovat kansallispuisto, perustetut luonnonsuojelualueet, kaavoitusraportissa arvokkaaksi luokitellut elinympäristöt, linnuston kannalta herkäksi luokitellut alueet ja geologiset kohteet. Geologiset kohteet 1 silokallio (14) 2 jyrkänne yms (14) 3 kivilaji (5) 4 turvemuodostuma (6) 5 hiidenkirnu (4)

20 Kuva 8. Lehtokasvillisuus on rehevää ja se kuluu helposti tallauksen vaikutuksesta, mutta uusiutuu myös melko nopeasti. Kuva: Anu Luoto. Nuuksion järviylängön alueella sekä kansallispuistossa on lukuisia geologisia kohteita, jotka ovat myös kiinnostavia retkeilykohteita. Nuuksiossa esiintyy joitakin harvinaisia kivilajeja, joista ehkä tunnetuin on pallokivi. Pallokiven syntyä ei ole pystytty tarkasti selvittämään. Koko maailmasta tunnetaan alle 200 pallokiviesiintymää, joista Nuuksion esiintymä on yksi. Erilaisia kallioperän pinnanmuotoja löytyy Nuuksion alueelta runsaasti. Näitä ovat monet silokalliot, murroslaaksot jyrkänteineen ja lohkareikkoineen. Myös erilaisia luolia löytyy Nuuksion alueelta, joista yksi sijaitsee lähellä Haukankierrosta. Kalliomäet ovat Nuuksion tyypillisintä maisemaa ja niiltä avautuu komeita näköaloja ympäröivään maisemaan. Hiidenkirnut ovat jääkauden aikaansaamia syviä usein säännöllisen muotoisia kaivantoja kallioperässä. Usein hiidenkirnut ovat täynnä orgaanista ainetta kuten multaa, lehtiä ja risuja tai vettä. Hiidenkirnuja löytyy Nuuksiosta useita, yksi läheltä Solvallaa. Hiidenkirnujen lisäksi muita jääkauden aikaansaamia muodostumia ovat siirtolohkareet sekä erilaiset muinaisrannat. Jääkauden jälkeisiä muodostumia ovat Nuuksion lukuisat suot. Punjonsuo Solvallan pohjoispuolella on luonnontilainen keidassuo. Solvallan lähellä sijaitsee myös toinen luonnontilainen keidassuo, Lakeasuo. Mielenkiintoisia suomuodostumia ovat myös Mustalammen kelluvat turvelautat, jotka ovat irronneet järveä ympäröivältä suolta luvulla veden pinnan noston yhteydessä. (Petrell 2006). 19

21 Kuva 9. Hiidenkirnut ovat joskus helposti nähtävissä, kun niihin ei ole kertynyt liikaa kariketta. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. 7.2 Virkistyskäyttö Kuluminen Kaikki luonnon virkistyskäyttömuodot voivat muuttaa luonnonympäristön prosesseja ja vuorovaikutuksia. Yksi näkyvimmistä vaikutuksista syntyy retkeilijöiden aiheuttaman tallauksen kautta. Tallaus tiivistää maaperää, kuluttaa kasvillisuutta ja saattaa synnyttää kasvittomia aloja ja tätä kautta maaperän eroosiota. Virkistyskäytön kuluttava vaikutus kohdistuu kuitenkin vain harvoin koko retkeilyalueeseen. Yleensä se on kanavoitunut käyttöä ohjaaville poluille ja taukopaikoille, joilla retkeilijät viettävät suurimman osan ajastaan. Suurimmat muutokset luonnonympäristössä tapahtuvat jo alhaisella käyttömäärällä ja parin ensimmäisen vuoden aikana, jonka jälkeen virkistyskäyttö aiheuttaa enää vain hieman lisävaikutuksia ympäristöön. (Aho 2005) 20

22 Kuva 10. Kulumisen jälkiä yhdellä Karjakaivon reitillä. Kuva: Meri Mannerla- Magnusson. Nuuksion kansallispuiston alueelta on tehty kaksi tutkimusta, jossa on selvitetty leiripaikkojen, sekä virallisten että epävirallisten, kulumista. Ensimmäisen selvityksen tekivät partiolaiset ennen kansallispuiston perustamista ja toinen tehtiin luvun alussa opinnäytetyönä (Kiviharju 2001). Tätä Nuuskinta -aineistoa on käytetty tässä selvityksessä lähtökohtana mietittäessä leiripaikkojen sijoittumista ja määrää sekä kävijöiden aiheuttamaa kulumista. Nuuskinta-aineistosta on otettu mukaan leiripaikkojen lukumäärä/järvi tai lampi sekä samoilta kohteilta niiden saamat kulumispisteet. Tutkimuksessaan Kiviharju on tarkastellut kaikkiaan yhtätoista kulumismuuttujaa, joita hän on arvottanut viisiluokkaisella asteikolla (0-4), siten että 0 tarkoittaa ei havaittavaa kulumista ja 4 erittäin paljon kulumista tai muita muutoksia. Tässä selvityksessä kunkin tarkasteltavan järven tai lammen leiripaikkojen kulumispisteet on laskettu yhteen ja jaettu leiripaikkojen lukumäärällä. Tätä keskiarvoa on käytetty kuvaaman kyseisen alueen kulumista. Leiripaikat ovat sijoittuneet järvien ja lampien rannoille. Leiripaikkojen sijoittuminen ja lukumäärä esitetään kartassa 3. Leiripaikkoja on eniten suurten järvien (Ruuhijärvi, Orajärvi, Urja ja Vääräjärvi), rannoilla. Nämä kaikki leiripaikat ovat epävirallisia, sillä näiden järvin rannoilla on ainoastaan yksi virallinen leiripaikka keittokatoksineen Urjan eteläpäässä. Tämä alue on kansallispuiston ns. syrjäosaa, jonne ei ole tarkoitus rakentaa polkuverkostoa tai virallisia huollettuja leiripaikkoja. Kulumista on kuitenkin näiden järvien rannoilla vähemmän kuin eräiden pienempien järvien ympärillä (kartta 4). Tämä johtunee käyttöpaineen jakautumisesta usealle pienelle leiripaikalle. Kattilajärven eteläpuolelle pääsee autolla ja siellä sijaitsee myös leirikeskus. Ruuhijärven ympäristössä on useita partiolaisten kämppiä, joka vaikuttaa leiripaikkojen kuluneisuuteen. Partiolaiset tosin myös omistavat kämppien ympäristöissä maata ja siten heillä on lupa esim. tulentekoon. 21

23 Kattila Haukkalampi Solvalla 0 1 kilometriä 2 Kartta 3. Leiripaikkojen lukumäärä esitetään ympyröinä, joiden halkaisija kuvaa leiripaikkojen runsautta. Eniten leiripaikkoja on suurten järvien rannoilla. Viralliset palvelurakenteet esitetään kolmioina. Kattila Haukkalampi Solvalla 0 1 kilometriä 2 Kartta 4. Leiripaikkojen kuluneisuutta esitetään ympyröinä, joiden halkaisija kuvaa kulumisen suuruuden. Suuri ympyrä esittää voimakasta kulumista. Voimakkainta leiripaikkojen kuluneisuus on Haukkalammen ympäristössä sijaitsevilla leiripaikoilla. Viralliset palvelurakenteet esitetään kolmioina.

24 Kansallispuiston sydämessä Haukkalammen ympäristössä on lukumääräisesti vähemmän leiripaikkoja kuin suurten järvien alueella. Haukkalammen ympäristössä on myös useita virallisia ja huollettuja leiripaikkoja keittokatoksineen ja nuotiopaikkoineen. Suurin kävijäpaine kohdistuu näille leiripaikoille, mikä näkyy korkeina kulumispisteinä. Nuuksion kansallispuistossa tehdyssä kävijätutkimuksessa maaston kuluneisuutta ei pidetty erityisen häiritsevänä tekijänä, sillä noin 80 % vastaajista kuluneisuus oli häirinnyt melko tai erittäin vähän. (Rasinmäki 2001) Palvelurakenteet Kansallispuistot on tarkoitettu yleisiksi nähtävyyskohteiksi sekä palvelemaan monen tasoisia retkeilijöitä. Tämä vuoksi niiltä vaaditaan erilaisia palvelurakenteita, jotka lisäävät kävijöiden viihtyisyyttä. Palvelurakenteita ovat mm. tulentekopaikat, keittokatokset, kuivakäymälät, laavut, kammit ja tuvat sekä polkuverkosto viitoituksineen ja opastauluineen. Näiden rakenteiden tarkoituksena on toisaalta lisätä kävijöiden viihtyisyyttä, mutta myös ohjata kävijävirtoja tietyille alueille ja reiteille. Palvelurakenteita hoidetaan ja ylläpidetään säännöllisesti: tulentekopaikoille toimitetaan polttopuita, kuivakäymälöitä tyhjennetään ja polkureittien opasteita uusitaan. Nuuksion kansallispuistossa on tällä hetkellä kaikkiaan 23 tulentekoon tai leiriytymiseen sopivaa virallista paikkaa. Laavuista ja telttailualueista osa on etukäteen varattavia. Kansallispuistojen palveluvarustusta voidaan verrata suhteuttamalla eri palveluiden määrä kävijöiden määrään. Kaaviossa 1 on esitetty viiden eteläsuomalaisen kansallispuiston palveluvarustusindeksi (kävijä/palveluvarustus). Nuuksion indeksi poikkeaa huomattavasti muista pinta-alaltaan vastaavan kokoisista mutta kävijämääriltään huomattavasti pienemmistä puistoista. Nuuksiossa yhtä palveluvarustusta käyttää ainakin teoreettisesti lähes 7500 kävijää vuodessa. On myös huomattava, ettei käyttö kohdistu yhtä suurena kaikille paikoille. Muissa kansallispuistoissa tulentekopaikkojen ja leiriytymispaikkojen ym. palveluvarustusten käyttö on huomattavasti vähäisempää. Esimerkiksi Pirkanmaalla sijaitsevan Seitsemisen kansallispuiston yhtä palveluvarustusta käyttää vuodessa noin 2500 kävijää. Seitsemisessä leiriytymis- ja tulentekopaikkojen määrä poikkeaa vain vähän (18) Nuuksiosta (23 kpl). 23

25 Kaavio 1. Palvelurakenteiden ja kävijöiden määrän välinen suhde viidessä pintaalaltaan samankokoisessa Etelä-Suomen kansallispuistossa. Indeksi on laskettu jakamalla kävijöiden määrä palvelurakenteiden määrällä. Palvelurakenteina on käytetty leiriytymis,- yöpymis- ja tulentekopaikkoja Nuuksion kansallispuiston kävijätutkimuksesta ilmenee, että kyselyyn vastanneet ovat olleet pääosin tyytyväisiä puiston retkeilyä tukevaan palveluvarustukseen. Heikoimmaksi arvioitiin kuivakäymälät sekä telttailupaikat. Kyselyyn vastanneet pitivät tärkeänä tulipaikkojen (75 % vastaajista), merkittyjen retkeilyreittien (70 % vastaajista) ja luontopolkujen (70 % vastaajista) lisäämistä. (Rasinmäki 2001). Kuva 11. Haukkaholman tulenteko- ja taukopaikka on kivituhkattu kulumisen vähentämiseksi. Kuva: Meri Mannerla-Mangnusson 24

26 7.2.3 Ulkomaiset vastaavat kohteet Tyrestan kansallispuisto Tukholman lähistöllä vastaa monilta lähtökohdiltaan Nuuksion järviylänköä. Luonto on melko samantapaista, mutta lisänä on merta. Pinta-ala on noin 5000 ha eli puistot ovat samankokoisia. Tukholman läheisyys tuo Tyrestaan arviolta noin miljoona kävijää vuodessa, kun taas Nuuksion järviylängöllä on arviolta kävijää (Kopu & Ylitalo 2005) Virkistyskäyttömuodot Nuuksion kansallispuiston suosituimmat virkistyskäyttömuodot ovat kävely tai lenkkeily, luonnontarkkailu sekä retkeily (Rasimäki 2001). Muita harrastuksia ovat mm. telttailu, marjastus, lintuharrastus, valokuvaus, suunnistus ja sienestys. Nämä kaikki voivat myös olla päällekkäisiä, sillä useimmiten kävijät tekivät puistossa 4-6 eri asiaa. Harvinaisempia aktiviteettejä olivat tehdyn kyselyn mukaan pyöräily, kalliokiipeily sekä ratsastus. Solvallan urheiluopisto antaa monipuolista koulutusta liikunnan alalta. Opistosta valmistuu liikuntaneuvojia ja lisäksi siellä annetaan lisäkoulutusta mm. seikkailu- ja ulkoilmapedagogikassa. Koulutuksessa käytetään rakennettujen liikuntapaikkojen lisäksi myös opiston ympäristössä olevia lenkkipolkuja ja hiihtolatuja sekä myös luonnonalueita; urheilukentän takana on mm. suopotkupallokenttä. Solvallan läheisyydessä sijaitsee myös laskettelukeskus Swinghill, jossa on kolme eritasoista rinnettä. Uuden luontokeskuksen tavoitteena on tuoda Nuuksion kansallispuistoon uusia kävijöitä ja näiden houkuttelemiseksi tarvitaan ainakin jonkin verran uusia aktiviteetteja. Kansallispuiston alueella jo aiemmin suositut kävely, retkeily ja lenkkeily säilynevät jatkossakin suosituimpina virkistyskäyttömuotoina. Lisääntyviä virkistyskäyttömuotoja voivat mahdollisesti olla melonta, maastopyöräily ja ratsastus. Melonta keskittynee Nuuksion Pitkäjärvelle uuden luontokeskuksen ympäristöön, sillä keskuksesta on tarkoituksena vuokrata kanootteja. Myös alueen erämatkailuyrittäjät voivat järjestää melontaretkiä. Maastopyöräily on viime aikoina kasvattanut suosiotaan ja Nuuksion alueelta löytyy pyöräilijöille useita mielenkiintoisia reittejä. Tällä hetkellä maastopyöräilijöille ei ole osoitettu omia reittejä kansallispuiston alueella. Jatkossa maastopyöräilijät olisi järkevä ohjata ainakin osittain eri reiteille kuin muut polkuverkoston käyttäjät. Erillisillä maastopyöräilyreiteillä lisättäisiin toisaalta muiden poluilla liikkujien turvallisuutta, sekä lisäksi voitaisiin ohjata pyöräilijät haastaville kohteille. Nuuksion järviylängön alueella ja lähiympäristössä on monia hevostalleja. Nuuksion maastot sopivat hyvin muutamien tuntien ratsastusvaelluksiin ja metsäluonnon kokeminen hevosen selästä voi olla elämys. Tällä hetkellä Nuuksion alueella on yli 20 kilometriä ratsastajille tarkoitettuja polkuja. Suunnitelmien mukaan ratsastuspolkuverkostoa on tarkoitus kasvattaa jopa kaksinkertaiseksi. (Ahola 2008). 25

27 Kuva 12. Nuuksion Pitkäjärvellä voi harrastaa melontaa. Näkymä Solvallan urheiluopiston laiturilta luoteeseen. Kuva: Anu Luoto Tulevan luontokeskuksen suunnitelmissa myös erämatkailuyrittäjillä katsotaan olevan merkittävä osa uusien matkailijoiden houkuttelemiksi. Yrittäjät käyttävät kansallispuiston reittejä, tulentekopaikkoja sekä telttailualueita. Ennakkoon varattavat tulentekopaikat ja telttailualueet tai tuvat soveltuvat parhaiten luontomatkailuyrittäjien tarpeisiin. Luontomatkailu kansallispuiston alueella edellyttää Metsähallituksen kanssa tehtyä sopimusta. Yritystoiminnan järjestämisestä sovitaan käyttösopimuksissa, joissa huomioidaan kansallispuistojen erityisolosuhteet. (Ormio & Rasinmäki 2006). Luontomatkailusta ei todennäköisesti aiheudu merkittävää lisäkuormitusta, mikäli yrittäjät noudattavat tekemiään sopimuksia. 7.3 Maisematekijät Maisema-arvoista saatiin tietoa Nuuksion retkeilyoppaasta ja kartasta (Ahola 2008). Kantakartan ja maastokäynnin ( ) perusteella arvioitiin yleispiirteisesti Solvallan taajaman maisemaa ja Nuuksiontietä sekä kansallispuistosta Haukkalammen ja Kattilan maisemaa. Nuuksion luontokeskukseen saavutaan mutkittelevaa Nuuksiontietä pitkin Nuuksion Pitkäjärven solamaista maisematilaa seuraillen. Jylhien kallioiden rajaamaan vesipintaan avautuvat välähdysmäiset näkymät ovat luontokeskukseen tulijan ensikosketus Nuuksion erämaiseen luontoon. Vehmaat kartanomaisemat avoimine niittyineen ja suurine lehtipuineen jäävät taakse ja matka jatkuu kohti karua järviylänköä. 26

28 Kuva 13. Kansallispuistoon menijälle avautuu komea näkymä Nuuksiontieltä Pitkäjärvelle. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Nuuksion kansallispuisto on instituutiona nuori, vaikka järviylänkö on retkeilykohteena vanha ja tietyille käyttäjäryhmille vakiintunut. Erämainen maisema on monimuotoinen ja kulutusherkkä. Alue on laaja ja maisemallisesti melko tasarakeinen; se tarjoaa runsaasti samankaltaisia maisemakokemuksia eri puolilla. Tämä on luonnon kantokyvyn hallinnan kannalta edullista, koska reittejä rakentamalla kulutusta voidaan ohjata halutulla tavalla. Tässä mielessä maisema kestää hyvin myös luontokeskuksen sijoittamisen edellyttäen, että reitistön kehittämiseen paneudutaan. Erityisiä kohokohtia järviylängön maisemassa ovat murroslaaksoihin muodostuneet pitkät järvet, ja niihin korkeammilta maastokohdilta avautuvat näköalat. Yksi näistä on Nuuksion Pitkäjärvi, jonka äärelle luontokeskus sijoittuu. Saapuminen luontokeskukseen, näköalat rakennuksesta järvelle, pihapiiri ja lähiluontopolut yhdessä luovat kävijälle ensivaikutelman kansallispuiston maisemasta. Tuleva luontokeskus sijoitetaan rakennettuun ympäristöön Solvallan urheiluopiston välittömään läheisyyteen. Solvallan toimintaan kuuluvat erilaiset urheilutoimintojen alueet ovat muuttaneet ja osittain pilanneet alueen maisemaa. Tästä syystä erämaista luontoa tuskin voidaan palauttaa tontille, mutta lähimaiseman pitäisi tukea luontokeskuksen ympäristökasvatuksellisia tavoitteita olla kestävä ja luontoa kunnioittava, luonnonmukainen. 27

29 8 Kävijämäärät tulevaisuudessa 8.1 Kävijäskenaariot Nuuksion kansallispuiston käyntikertojen määrä on 2000-luvulla kasvanut 10 % vuosittain. Luontokeskuksen on tässä työssä oletettu valmistuvan vuonna Näiden lukujen perusteella on tässä työssä laskettu vuoden 2011 puiston käyntikertojen määräksi noin henkilöä, kun vuoden 2007 käyntikertojen määräksi on arvioitu (Grahn 2007). Vertailuvuonna 2001 Nuuksion kansallispuistossa käyntikertoja on ollut vuodessa (Nikula 2001). Skenaarioiden lähtökohta on vuoden 2011 tilanne niin, että keskuksen kävijämäärissä tarkastellaan koko avausvuotta. Todennäköistä on, että alkuvuosina kävijämäärät ovat suurempia ja tasaantuvat sen jälkeen hieman. Tätä ei skenaarioissa ole huomioitu. Luontokeskuksen kävijämäärätavoitteeksi on asetettu henkilöä vuosittain. Koska kävijämäärien arvioinneissa on esitetty hyvinkin erikokoisia lukuja, olemme ottaneet skenaarioihin mukaan ääripäät. 0 - vaihtoehdossa lähtökohtana on nykyisen kehityksen jatkuminen, kävijämäärät kasvavat 10 % vuodessa eikä luontokeskusta rakenneta. 1 - vaihtoehdossa oletetaan, että hankkeessa monesta syystä epäonnistutaan houkuttelemaan keskukseen kävijöitä ja määrä jää henkilöön. 2 - vaihtoehdossa käyntikertatavoite on käyntiä vuodessa. 3 - vaihtoehdossa oletetaan käyntikertoja olevan jo vuodessa. Tämä saattaa jopa toteutua, jos arvioidaan vuotta 2020 ja pääkaupunkiseudun kasvu on ollut voimakasta ja markkinointi tehokasta. Luontokeskuksen perustamisen vaikutukset luontoon johtuvat kävijämäärän kasvusta. Siksi on oleellista arvioida kuinka suuri määrä luontokeskuksen kävijöistä tutustuu luontoon ulkoilmassa. Skenaarioissa on tarkasteltu erityisesti kävijämäärien lisääntymistä Nuuksion kansallispuiston alueelle. Luontokeskukselta maastoon lähtevien määrän jakautumisesta kansallispuiston ja ulkoilualueiden välillä ei ole olemassa arvioita. Tässä työssä käytetyt oletukset perustuvat Hämeen luontokeskuksen kävijätutkimukseen (Huhta 2008), Nuuksion kävijätutkimukseen 2001 (Rasinmäki 2001) ja Nuuksion kävijämääräarvioon 2007 (Grahn 2007). Hämeen luontokeskuksen kävijöistä 65 % aikoi käydä lähistön luontokohteissa (Huhta 2008). Tämän perusteella oletetaan, että Nuuksion luontokeskuksen kävijöistä myös 65 % käy ulkoilemassa joko lähiluontopolulla, Solvallaa ympäröivillä poluilla tai kansallispuiston alueella. Tässä on huomioitavaa, että Solvallan lähiympäristö ei ole kansallispuistoa, vaan ulkoilualuetta. Ulkoilualueen kävijämääristä ei ole tarkempaa tietoa, vaan arviointiin on käytetty kansallispuiston käyntikertojen määriä.. Nuuksion kansallispuiston kävijätutkimuksen perusteella 26 % haastatelluista oli ensimmäistä kertaa kansallispuistossa (Rasinmäki 2001). Hämeen luontokeskuksen kävijöistä 52 % oli ensimmäistä kertaa keskuksessa (Huhta 2008). Skenaarioissa oletamme 50 % Nuuksion luontokeskuksen kävijöistä olevan ensi kertaa keskuksessa, kun taas puolet kävijöistä tulee uudestaan hakemaan tietoa, käymään ravintolassa, kuuntelemassa esitelmää tai tutustumassa vaihtuvaan näyttelyyn. Ensikertalaisista suurin osa on todennäköisesti päiväkotilapsia tai koululaisia, osa on myös turisteja. 28

30 Olettamusten perusteella laskimme maastossa kävijöiden lisäyksen eri skenaarioille. Tässä kappaleessa puhutaan synonyymeinä henkilöistä, kävijöistä ja käyntikerroista. Sama henkilö voi käydä alueella esim. kolme kertaa, jolloin se tässä laskelmassa on laskettu kolmeksi henkilöksi/käyntikerraksi. Taulukko 1. Skenaarioiden 0-3 mukainen käyntikertojen kasvu maastossa. Lähtökohdaksi on otettu kansallispuiston vuoden 2011 arvioitu käyntikertojen määrä VE Käyntikerrat vuonna 2011* Uusia kävijöitä 50 % * Kävijöistä maastoon 65 % * KP käyntejä lisäksi /vuosi Maastossa käyntejä yhteensä Käyntikertojen kasvu keskuksesta johtuen Käyntikertojen lisäys vuodesta * luvut koskevat luontokeskusta, KP= kansallispuisto Vaihtoehdossa 0 kansallispuiston käyntikerrat kasvavat vuoteen 2011 mennessä kertaan. Lisäystä vuodesta 2001 on käyntikertaa, eli kymmenessä vuodessa käyntikertojen määrä yli kaksinkertaistuu. Vaihtoehdossa 1 luontokeskuksen käyntitavoitteesta jäädään puoleen. Luontokeskuksessa vierailee kävijää saamassa tietoa mm. oikeista retkeilytavoista. Näistä kävijöistä on ensi kertaa luontokeskuksessa tai kansallispuistossa. Keskuksessa käyneistä henkilöä lähtee sisätiloista myös maastoon, mutta kaikki eivät suuntaa Haukkalammelle tai edes kansallispuiston rajalle, vaan he pysyvät lähiluontopoluilla. Kansallispuistossa käy kävijää Haukkalammen luontotuvalla tai he samoilevat itsenäisesti, mutta näillä käyntikerroilla ei käydä luontokeskuksessa. Tässä vaihtoehdossa kansallispuiston käyntikertojen määrä on yhteensä Keskuksen aiheuttama lisäys kansallispuiston käyntikertoihin jää kertaan. Kasvu kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on hiukan yli puolet, eli kaikkiaan käyntikertojen kasvu on kansallispuistossa Vaihtoehdossa 2 luontokeskuksen tavoiteltu käyntikertojen määrä täyttyy. Keskuksen markkinointi onnistuu ja uusia kävijöitä keskuksessa on Keskuksesta lähtee maastoon henkilöä. Lisäksi kansallispuistossa käy ilman keskuksessa poikkeamista henkilöä. Näistä osa on saattanut käydä luontokeskuksessa aiemmin (kun tarkastellaan tilannetta vuoden 2011 jälkeen) eivätkä he koe olevansa lisätiedon tarpeessa. Maastossa käy yhteensä henkilöä, joista osa suuntaa Haukkalammelle tai muualle kansallispuistoon ja osa taas luontokeskukselta lähteville reiteille. Keskus lisää maastossa kävijöiden määrää henkilöllä vuodessa. Vaihtoehdossa 3 luontokeskuksen käyntimäärä ylittää tavoitteen reilusti ja kävijöitä on peräti vuodessa. Markkinointi on niin tehokasta, että henkilöä tutustuu ensi kertaa luontokeskukseen. Keskus innostaa maastossa käymiseen ja henkilöä lähtee ulkoilemaan. Valtaosa kansallispuistossa kävijöistä haluaa tulla myös keskukseen ja vain henkilöä käy kansallispuistossa vierailematta luontokeskuksessa. Koska osa luontokeskuksen kävijöistä jää sisätiloihin, maastossa käy vuodessa henkilöä. Luontokeskus innostaa henkilöä tutustumaan Nuuksion kansallispuistoon, jonne he eivät muutoin olisi tulleet. Käyntikertojen kasvu verrattuna vuoteen 2001 on käyntikertaa eli määrä lähes kolminkertaistuu. 29

31 8.2 Skenaarioiden vaikutukset Vaihtoehtossa 0 luontokeskusta ei rakenneta, mutta kävijämäärät kansallispuistossa jatkavat kasvuaan. Vuonna 2011 käyntikertoja on kaikkiaan , joten lisäys vuoteen 2007 on käyntiä. Jos näistä käynneistä puolet suuntautuu Haukkalammelle, käy jo nyt ruuhkaisella alueella noin henkilöä enemmän kuin nykyisin. Haukkalammen palvelurakenteita ei ole lisätty kovin paljon sitten puiston avaamisen vuonna 1993, jolloin käyntikertoja oli noin vuodessa. Käyntikertojen kasvun seurauksena Haukkalammen maasto kuluu entisestään, kasvipeite häviää ja kivennäismaa paljastuu nykyistä laajemmilla alueilla. Kivituhkaamisen tarve kasvaa suureksi, jotta maasto kulumista taukopaikoilla ja reiteillä voitaisiin hillitä. Kävijöiden viihtyvyys vähenee, kun kaikkialla on tungosta. Tämä johtaa siihen, että itsenäiset retkeilijät suuntaavat muualle enemmän kuin nykyisin, josta aiheutuu kulumisen lisääntymistä puiston syrjäosissa. Kehityksen vaikutuksia voidaan lieventää lisäämällä reittejä ja taukopaikkoja. Vaihtoehdossa 1 luontokeskus ei onnistu houkuttelemaan kansallispuiston joka tapauksessa tulevista kävijöistä kuin viidesosan. Käyntikerrat kansallispuistossa ovat kuitenkin kasvaneet nykyiseen verrattuna reilusti. Tämä tarkoittaa, että valtaosa kansallispuistossa kävijöistä jää ilman luontokeskuksen antamaa ympäristökasvatusta sekä retkeilytietoutta. Suuri osa kävijöistä kulkee edelleen Haukkalammen kautta ja siksi Haukkalammen ympäristö kuluu entisestään. Vaihtoehdossa 2 luontokeskuksen kävijöistä lähtee myös maastoon. Moni heistä suuntaa Haukkalammen sijasta Solvallan ympäristöön tai muille kansallispuiston kohteille ja siksi kävijäpaine jakaantuu tasaisemmin usealle alueelle. Kävijäpaine Haukkalammella ei kasva nykyisestä kovin paljoa. Vaikka kävijäpaine jakautuu tasaisemmin, on Haukkalammen alueen kuluminen edelleen todennäköistä, sillä alueen kantokyky ylittyy jo nykyisellä kävijämäärällä.. Vaihtoehdossa 3 kävijämäärä luontokeskuksessa on suuri ja keskuksen antama ympäristökasvatus tavoittaa laajan yleisön. Nuuksion kansallispuiston kävijöistä suurin osa vierailee myös luontokeskuksessa, ja näin he saavat tietoa oikeista retkeilytavoista. Mikäli Solvallan reitit onnistuvat houkuttelemaan pääosan luontokeskuksessa kävijöistä, paine Haukkalammen ympäristöön vähenee ja siirtyy Solvallaan. Luontokeskuksen myötä kävijämäärät lisääntyvät kuitenkin myös kansallispuiston alueella. Tämän takia kuluminen uhkaa sekä Haukkalammen aluetta että Solvallaa, ellei kävijämäärään varauduta riittävillä palvelurakenteilla. Yllä esitetyt skenaariot ovat olettamuksia luontokeskuksen mahdollisista vaikutuksista. Luontokeskuksen ensi sijaisena tavoitteena on olla itsenäinen tutustumiskohde, joka esittelee laajemmin uusmaalaisia sekä koko Suomen luontokohteita Nuuksion kansallispuiston lisäksi (Timo Kukko, suullinen tiedonanto ). Tällä perusteella vain osa keskuksen kävijöistä voidaan olettaa suuntaavan kansallispuiston alueelle tai edes keskuksen läheisyyteen perustettaville uusille reiteille. Näin ollen luontokeskuksen ympäristövaikutukset voivat jäädä hyvinkin vähäisiksi, mikäli valtaosa Nuuksion kansallispuistoon saapuvista kävijöistä poikkeaa myös luontokeskuksessa ja vain pieni osa uusista kävijöistä suuntaa kansallispuiston alueelle. Luontokeskuksen on tarkoitus olla toiminnassa myös talvisaikaan, jolloin kävijöitä pyritään houkuttelemaan keskukseen mielenkiintoisilla näyttelyillä, luennoilla sekä tapahtumilla. 30

32 Taulukko 2 Yhteenveto Nuuksion luontokeskuksen ympäristövaikutuksista eri oletusvaihtoehdoilla. (KP = kansallispuisto) VE OLETUS SUUNNITELMA VAIKUTUKSET VAIKUTUKSEN SUUNTA LIEVENTÄMISTOIMET 0 Keskusta ei rakenneta, kävijämäärä kasvaa 10 % vuodessa, vuonna 2011 on käyntikertaa. palveluvarustusta parannetaan hoito- ja käyttösuunnitelman (HKS) mukaisesti kansallispuiston (KP) pinta-ala kasvaa suunnitellusti luonnon kantokyky ylittyy Haukkalammen alueella uusia laittomia leiripaikkoja syntyy, koska uusia virallisia paikkoja ei perusteta vastaamaan kysyntää reitit ja polut ruuhkaantuvat viihtyisyys vähenee (melu, sosiaalinen paine) reittien ja taukopaikkojen kuluneisuus ja roskaantuminen lisääntyvät - - reittien, taukopaikkojen sekä opastuksen lisääminen kulumisherkkien paikkojen kunnostus (pitkokset, portaat, hake tai kivituhka) 1 Keskus rakennetaan, mutta se ei saavuta kävijätavoitetta, käyntikertoja vuodessa. palveluvarustusta parannetaan etenkin luontokeskuksen lähiympäristössä muualla KP:n alueella noudatetaan HKS:n suunnitelmia KP:n pinta-ala kasvaa suunnitellusti luontokeskuksen kävijöitä ohjataan KP:n ulkopuolisille kohteille kävijämäärä jakautuu painottuen Haukkalammelle, koska vain osa KP:n kävijöistä poikkeaa luontokeskuksessa luontokeskuksen saatu opastus ja neuvonta vähentävät luonnolle aiheutuvia häiriötä jonkin verran + uusien reittien tehokas käyttö palveluvarustuksen riittävä huolto kulumisherkkien paikkojen kunnostus (pitkokset, portaat, hake tai kivituhka) 2 Keskus rakennetaan ja kävijätavoite saavutetaan, käyntikertaa vuodessa. palveluvarustusta parannetaan etenkin luontokeskuksen lähiympäristössä muualla KP:n alueella noudatetaan HKS:n suunnitelmia KP:n pinta-ala kasvaa suunnitellusti luontokeskuksen kävijöitä ohjataan KP:n ulkopuolisille kohteille kävijämäärä jakautuu tasaisemmin, Haukkalammen, Solvallan ja muiden kohteiden välillä Solvallan lähiympäristössä esiintyy jonkin verran kuluneisuutta ja roskaantumista luontokeskuksessa saatu opastus ja neuvonta muuttavat retkeilytapoja kestävimmiksi + + ympäristökasvatuksen ja -neuvonnan lisääminen kävijöiden ohjaaminen monenlaisille reiteille ja aloituspisteisiin myös KP:n ulkopuolelle palveluvarustuksen riittävä huolto kulumisherkkien paikkojen kunnostus (pitkokset, portaat, hake tai kivituhka) 3 Keskus rakennetaan ja kävijätavoite ylittyy, käyntikertaa vuodessa. palveluvarustusta parannetaan etenkin luontokeskuksen lähiympäristössä muualla KP:n alueella noudatetaan HKS:n suunnitelmia KP:n pinta-ala kasvaa suunnitellusti luontokeskuksen kävijöitä ohjataan KP:n ulkopuolisille kohteille luonnon kantokyky ylittyy Haukkalammella sekä Solvallan ympäristössä kävijämäärän kasvaessa maaperän kulumista ja roskaantumista esiintyy huomattavasti reitit ja polut ruuhkaantuvat viihtyisyys vähenee (melu, sosiaalinen paine) - kävijöiden ohjaaminen erilaisille reiteille ja aloituspisteisiin KP:n ulkopuolelle ryhmien opastaminen alueelle tiettyinä ajankohtina, ruuhkahuippujen ulkopuolella palveluvarustuksen huollon lisääminen kulumisherkkien paikkojen kunnostus (pitkokset, portaat, hake tai kivituhka) 31

33 9 Ympäristövaikutukset 9.1 Ristiriitapaikat arvojen ja käytön välillä Johtopäätösten tekemiseksi laadittiin yhdistelmäkartta 5, jossa näkyvät päällekkäin sekä luontoarvot että virkistyskäyttöön liittyvät seikat. Pahimmin kuluneet alueet keskittyvät Haukkalammen ympäristöön, mikä on seurausta suurimman käyttöpaineen ohjauksesta sinne. Käyttöpainetta on melko paljon myös Solvallan koillispuolella, suurten järvien ympäristöissä, Ruuhijärven, Urjan ja Vääräjärven rannoilla. Luontoarvoja on monessa paikassa, ja tietenkin koko kansallispuiston ala on luonnoltaan arvokas. Arvokkaaksi luokiteltuja alueita ei ole aivan Solvallan urheiluopiston lähiympäristössä, johon luontokeskuksen lähiluontopolku perustetaan. Lähimmät kolme arvokohdetta sijaitsevat noin kilometrin etäisyydellä tulevasta luontokeskuksesta. Koska arvokohteita löytyy useita kolmen kilometrin etäisyydellä tulevasta luontokeskuksesta, on merkityksellistä suunnitella uudet reitit ja rakennettujen alueiden ulkopuolelle sijoittuva toiminta luontoarvojen ehdoilla Alustavien Metsähallituksen tekemien reittisuunnitelmien perusteella uudet reitit Nuuksion luontokeskuksesta voidaan tehdä pitkälti nykyisiä reittejä hyödyntäen. Reitit on suunniteltu arvokohteiden ohitse. Siksi selkeitä ristiriita-alueita ei näiden yleispiirteisten suunnitelmien perusteella ole. Suojelun ja kasvavan virkistyspaineen välissä on tietenkin periaatteellinen ristiriita. Ristiriitaa syntyy helpommin sosiaalisista vaikutuksista, jos erämaakokemusta odottava retkeilijä kohtaa maastossa meluavia ihmisiä ja roskia. 9.2 Kuluminen Kasvillisuuden tuhoutuminen on virkistyskäytön näkyvä vaikutus, joka alentaa sekä alueen esteettistä arvoa että retkeilijöiden viihtymistä ja luontokokemuksen laatua. Tallaus vahingoittaa kasveja suoraan vaurioittamalla niitä, sekä epäsuorasti muuttamalla kasvupaikan ominaisuuksia. Jo varsin vähäiset tallauskerrat vuodessa voivat aiheuttaa näkyviä kasvillisuusmuutoksia. Colen (1992) mukaan vain 200 tallauskertaa vuodessa aiheuttaa jo muutoksia (Koivuniemen 2006 mukaan). Nuuksion leiripaikat sijoittuvat pääosin kuiviin elinympäristöihin kuten kuiville kankaille ja kalliolle (67 % leiripaikoista) (Kiviharju 2001). Kuivahkot ja siitä karummat kankaat ovat tallaukselle kaikkein herkimpiä, koska niiden kasvillisuuden toipumiskyky on heikko. Karujen kasvupaikkojen alhainen kulutuskestävyys johtuu niiden runsaasta jäkäläkasvillisuudesta. Kuivalla säällä jäkälät ovat erittäin hauraita, minkä lisäksi ne ovat hitaita uusiutumaan. On arvioitu, että kuivaan jäkälikköön tallatun jäljen korjautuminen ennalleen kestää noin 30 vuotta. Palleroporonjäkälän kohdalla tilanne on vielä heikompi; sen uusiutuminen normaaliksi jäkäläpeitteeksi voi viedä jopa 90 vuotta. Parhaiten kulutusta kestävät mustikka- ja puolukkatyypin kankaat. Myös rehevämmät tyypit, lehdot ja lehtomaiset kankaat, ovat herkkiä kulumiselle, mutta niiden kasvillisuuden uudistuminen on nopeampaa mikä parantaa niiden kulutuksenkestävyyttä. (Aho 2005). 32

34 Kattila Haukkalampi Solvalla palvelurakenne reitit leiripaikkojen määrä 0 1 kilometriä 2 luontoarvokohteet häiriöherkät lintualueet lähtöpisteet kansallispuisto Kartta 5. Kartalla esitetään luontoarvot ja käyttöpaineet päällekkäisten, eli ristiriitaisten, alueiden havaitsemiseksi. Luontoarvoja ovat kansallispuisto, arvokkaaksi luokitellut alueet ja lintujen kannalta häiriöherkäksi luokitellut alueet. Käyttöpaineet on esitetty reiteillä, palvelurakenteilla ja leiripaikkojen lukumäärää esittävillä ympyröillä.

35 Tallauksen seurauksena leiripaikkojen tai polkujen kasvillisuus muuttuu. Parhaiten tallausta kestävät kasvilajit ovat kooltaan pieniä ja mätästäviä tai ruusukemaisia, niillä on pitkät juuret, pieni lehtipinta-ala ja nopea lisääntyminen. Tällaisia lajeja ovat useimmat heinät, kun taas leveälehtiset ruohot sekä varvut ovat herkempiä tallaukselle. (Aho 2005). Nuuksiossa tutkittujen leiripaikkojen kasvillisuus oli monin paikoin vähentynyt huomattavasti. Sen sijaan lajisto ei ollut juurikaan muuttunut. Joidenkin pahoin kuluneiden leiripaikkojen ympäristössä heinälajisto oli muuttunut. (Kiviharju 2001). Lajisto voi muuttua niin, että tietyt paikalla jo kasvavat lajit runsastuvat ja toiset taas häviävät. Toisaalta taukopaikoille kulkeutuu vieraita kasvilajeja retkeilijöiden kengänpohjissa ja vaatteissa sekä eläinten mukana. Näiden vieraslajien kulkeutuminen taukopaikoille on suhteellisen hidasta ja yleensä tulokaslajeja esiintyy vasta yli kahdeksan vuotta vanhoilla leiripaikoilla. Yleisimpiä vieraslajeja ovat heinistä nurmikat, kuten kylä- ja niittynurmikka. Vieraslajien ilmaantuminen suojelualueille ei ole hyväksyttävää, mutta usein niitä ei tapaa taukopaikkojen ulkopuolella, sillä ne eivät pysty kilpailemaan sulkeutuneen kasvillisuuden kanssa. Eräät tulokaslajit voivat auttaa eroosion torjunnassa ja alkuperäisten lajien palautumisessa kuluneille alueille. (Koivuniemi 2006). Nuuksion osalta leiripaikoilta ei ole erikseen tutkittu vieraslajeja, eikä Kiviharjun (2001) raportista käy ilmi ovatko joillekin taukopaikoille ilmaantuneet heinälajit alueella luontaisesti esiintyviä vai enemmän kulttuurin seuralaisia. Kuva 14. Kävijämäärän kasvaessa polut levenevät, kun retkeilijät väistävät tallauksen takia paljastuneita juuria ja kiviä. Kuva: Anu Luoto Nuuksion kansallispuiston alueella myös polkuverkosto on kovassa käytössä ja paikoitellen polut saattavat käyttöpaineen seurauksena levitä ja uusia polkuja syntyä. Polut lähtevät leviämään helposti alueilla, joilla maaperä on kosteaa ja joita ei ole pitkostettu. Retkeilijät kiertävät kosteimmat kohdat kuivan maan kautta ja leventävät samalla polkua. Myös hyvin kuivilla, maaperältään kivisillä paikoilla polku saattaa lähteä leviämään sivulle, kulutuksen paljastettua maaperässä olevat kivet. Niin sanottuja paikallispolkuja syntyy leiripaikoille, kun kuljetaan esimerkiksi nuotiopaikan ja vesilähteen väliä. Pahiten kuluneilla leiripaikoilla näitä paikallispolkuja ei voi enää erottaa, koska maanpinta on koko alueelta paljasta. PallasOunastunturilla tehdyssä kulumistutkimuksessa (Koivuniemi 2006) havaittiin leiripaikan eri rakenteiden välisen etäisyyden ja kulumisen välillä yhteys: mitä kauem34

36 pana rakenteet olivat toisistaan, sitä enemmän on liikkumista ja näin ollen myös kulumista. Nuotiopaikan lähiympäristö havaittiin samassa tutkimuksessa kuluneimmaksi kohdaksi taukopaikoilla. Nuuksiossa havaittiin Kiviharjun (2001) tutkimuksessa maapuiden vähentyneen tulentekopaikkojen yhteydessä. Etenkin tämä oli havaittavissa epävirallisilla leiripaikoilla, joilla ei ollut polttopuuhuoltoa. Toisaalta maapuut olivat hävinneet myös joiltakin leiripaikoilta, joiden lähellä oli puuvajat. Maapuut voivat olla oksia, risuja tai suurempia puunrunkoja. Niiden käyttö polttopuuna vähentää lahopuun määrää. Maapuiden lisäksi polttopuuksi voidaan katkoa elävien puiden oksia tai kaataa vielä pystyssä olevia kuolleita puita. Lahopuun määrän väheneminen voi vaikuttaa vähentämällä lahottajasienten sekä tiettyjen lahopuuta käyttävien hyönteisryhmille soveliaita elinympäristöjä. Lisäksi oksien katkominen elävistä puista altistaa puut sienitaudeille ja muille tuholaisille. Oksien katkomisen lisäksi puita saatetaan vahingoittaa tekemällä kaiverruksia tai lyömällä runkoihin nauloja. Epävirallisten leiripaikkojen yhteydessä on tavallisesti myös nuotiopaikka. Nuuksiossa leiripaikat sijoittuivat suurelta osin vesistön läheisyyteen, mikä paloturvallisuuden kannalta on parempi kuin kaukana vedestä oleva nuotiopaikka. Monilla leiripaikoilla retkeilijät olivat rakentaneet nuotion ympärille suurenkin kivikehän, mikä omalta osaltaan rajoittaa tulen leviämistä. (Kiviharju 2001). Vaikka Nuuksiossa nuotiopaikat sijoittuvat lähinnä veden äärelle ja niiden ympärille on rakennettu kivikehiä, on maastopalojen syttyminen kuitenkin vaarana ja pieniä paloja Nuuksiossa on ollutkin. Luonnon monimuotoisuuden kannalta metsäpalot ovat hyvä asia, mutta kansallispuistoissa kulottaminen tulisi suorittaa valvotusti. Myös tahattomat metsäpalot tulisi pyrkiä havaitsemaan ja rajaamaan pienelle alueelle mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi Ruotsissa Tyrestan kansallispuistossa paloi yli 400 hehtaaria metsää, minkä vuoksi puisto jouduttiin sulkemaan osittain jopa pariksi vuodeksi. (Bergqvist ym. 2003). Leiripaikkojen ympäristössä voi ilmetä myös muita, kuin tallauksesta johtuvia kasvillisuusmuutoksia. Näitä muutoksia voi syntyä, kun käymälöiden osittain kompostoitunutta jätettä ei kuljeteta pois, vaan se joko jatkokompostoidaan käymälän vieressä tai levitetään maastoon. Epävirallisten leiripaikkojen yhteydessä ulosteet ja virtsa aiheuttavat rehevöitymistä, minkä lisäksi voi syntyä myös hygieniaongelmia, mikäli leiriytyjiä on paljon. 9.3 Häiriöt Nuuksion uusi luontokeskus tuo uusia kävijöitä kansallispuistoon ja sen lähiympäristöön. Kävijöiden määrän huomattava lisääntyminen kärjistää jo tällä hetkellä havaittavissa olevia ongelmia, kuten leiripaikkojen kuluneisuutta, uusien epävirallisten leiripaikkojen syntyä sekä erityisesti erämaisen tunnelman katoamista. Useimmat kävijät tulevat hakemaan kansallispuistosta luontokokemusta, johon kuuluu luonnontarkkailu, hiljaisuus ja rauha. Tämä ei ole mahdollista, kun puistossa on samoilla kohteilla pahimpina tai parhaimpina viikonloppuina satoja muitakin kävijöitä. Ihmisten aiheuttamat häiriöt ihmisiin ovat kuitenkin sosiaalisia vaikutuksia, eivät luontovaikutuksia. Ihmisistä aiheutuu melua, vaikkakin se olisi tahatonta. Tämä häiritsee sekä toisia retkeilijöitä, että tiettyinä vuoden aikoina myös häiriöherkimpiä eläinlajeja. Eläimet kokevat ihmisen vaaraksi, vaikka ihminen ei edes aiheuttaisi melua. Toisaalta monet muualla arat lajit ovat saattaneet puiston alueella sopeutua ihmisen aiheuttamaan häiriöön, eivätkä siksi häiriinny retkeilijöistä edes pesimäaikana. Melua syn- 35

37 tyy myös ihmisten käyttämistä kulkuvälineistä, vaikkakin moottoriajoneuvojen käyttö kansallispuiston alueella on kielletty varsinaisia teitä lukuun ottamatta. Kaavio 2. Luonnon häiriöherkkyys eri vuodenaikoina suhteessa nykyisten kävijöiden määriin perustuen vuosien kävijälaskuritietoihin Haukkalammelta. Luonnon ja retkeilystä aiheutuvan häiriön välistä suhdetta kuvataan kaaviossa 2. Luonnon häiriöherkkyys eli kantokyky vaihtelee vuoden aikojen mukaan; keväällä se on pienin ja talvella suurin. Keväällä kantokyky on pienin, koska silloin monet eläinlajit ovat pesimäpuuhissa ja alttiita häiriöille. Myös kasvillisuus on vasta nousemassa talven jäljiltä ja kestää tästä syystä huonommin tallausta. Nuuksion kansallispuistossa käyntikertoja on eniten juuri keväällä, minkä seurauksena luonnon kantokyky ylittyy. Myös syksyllä kävijöitä on paljon, mutta kantokyky on silloin korkeampi kuin keväällä. Keväällä kävijät ovat usein koulu- ja päiväkotiryhmiä, jotka eivät liiku polkujen ulkopuolella tai kovin etäälle Haukkalammelta. Yksi suosituimmista toiminnoista kansallispuistossa on eväsretkeily, josta syntyy ainakin jonkin verran jätettä. Valistuneet retkeilijät vievät eväidensä käärepaperit ja muut roskat kansallispuiston jätepisteisiin tai takaisin kotiin. Valitettavasti kaikki eivät toimi näin. Nuuskinta-tutkimuksen (Kiviharju 2001) perustella roskaantuminen ei ole Nuuksiossa kovin suuri ongelma. Suurempaa roskaantumista tutkimuksessa oli havaittu Vääräjärvellä ja Ruuhijärvellä, jossa roskia oli ollut paljon joillakin leiripaikoilla. Lisäksi roskaantumista oli Kaitlammen, Mustalammen, Kattilajärven, Valkialammen leiripaikoilla sekä Suolikkaan lähellä sijaitsevalla luolalla. Metsähallitus on vähentänyt taukopaikkojen sekajäteastioita ja keskittänyt jätehuollon reittien lähtöpisteissä sijaitseviin ekopisteisiin. Nuuksiossa ekopisteet sijaitsevat Haukkalammella ja Kattilassa. Loppukesästä ja alkusyksystä Nuuksio on erityisesti sienestäjien ja marjastajien suosiossa. Alueelta löytyykin hyviä sienestys- ja marjastusmaastoja. Kävijätutkimuksessa (Rasinmäki 2001) marjastajia oli 10 ja sienestäjiä vain 7 prosenttia kyselyyn vastanneista. Marjastajat ja sienestäjät aiheuttavat todennäköisesti jonkin verran maaston kulumista ja ehkä uusien polkujen syntymistä pääreittien ulkopuolella. On varsin todennäköistä, että monet satunnaiset poimijat pysyttelevät merkittyjen reittien lähellä, mutta aluetta paremmin tuntevat suunnistavat kauemmas. Marjastuksella ja miksei myös sienestyksellä voi olla paikallisesti merkitystä tiettyjen eläin- 36

38 ryhmien ravinnonsaantiin. On kuitenkin epätodennäköistä, että ahkeratkaan kerääjät saisivat tyhjennettyä metsiä kaikista marjoista tai sienistä. Luontokeskuksen yhteyteen on suunniteltu uusia polkureittejä, jotka kiertäisivät lähinnä Solvallan ympäristössä. Lisäksi on tarkoituksena muodostaa yhdysreitit luontokeskuksesta Haukkalammelle. Uudet reitit kulkevat pääosin vanhoja polunpohjia tai osittain jopa valaistua kuntorataa pitkin (esteetön polku). Muilta osin polkuja tuskin on tarkoitus valaista, joten uudet reitit eivät aiheuta lisää valosaastetta alueelle. Solvallan alueen suurin valon lähde lienee urheilukenttä ja sen ympäristö, sekä laskettelurinne suurine valonheittimineen. Kentän ja rinteen valaistukseen tulisikin kiinnittää huomiota, sillä suuritehoisten valoheittimien valo kajastaa pimeällä pitkiä matkoja. Tämä vähentää osaltaan erämaisuuden kokemusta etenkin lähinnä Solvallaa olevilla leiripaikoilla. Uusista polkureiteistä voi aiheutua häiriötä tietyille häiriöherkille lintulajeille niiden pesimäaikana. Näihin kuuluvat petolinnut sekä jossain määrin metsäkanalinnut. Metsäkanalintujen soidinpaikat ovat erityisen haavoittuvaisia. Lisäksi haudonta- ja poikasaikaan vapaana juoksevat koirat voivat aiheuttaa ongelman. Polkureittejä ei tule ohjata tunnettujen petolintujen pesien läheisyyteen aiheutuvan häiriön, mutta myös kävijöiden oman turvallisuuden, takia. Monet lajit voivat myös hyötyä polkureiteistä: suuremmat nisäkkäät voivat käyttää niitä kulkuväylinä ja lepakot voivat saalistaa polun yläpuolelle jäävässä vapaassa käytävässä. Luontokeskuksen myötä liikenne Nuuksiontiellä sekä Haukkalammelle johtavalla soratiellä todennäköisesti lisääntyy. Lisääntyvästä liikenteestä aiheutuu monenlaisia ympäristövaikutuksia, joista yksi mahdollinen ovat lisääntyneet luonnonvaraisten eläinten yliajot. On vaikea arvioida kuinka paljon eläimiä jää autojen alle. Useimmat nisäkkäät liikkuvat ilta- tai aamuhämärissä, jolloin liikenne on melko hiljaista. Kävijätutkimuksen mukaan (Rasinmäki 2001) suurin osa kansallispuiston kävijöistä saapuu alueelle päiväsaikaan klo 9 ja 15 välillä (yhteensä noin 70 % kävijöistä). Aamu- tai iltahämärän aikaan puistoon saapui noin 15 % kävijöistä. Liikenteen vaikutukset lajistoon jäänevät siis jatkossakin tältä osin melko vähäisiksi. 9.4 Rakennuksen ympäristö- ja maisemavaikutukset Rakennus liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon eikä siitä tämän ansiosta aiheudu vaikutuksia vesistöön. Muutos on parannus nykytilanteeseen, jos myös nykyinen rakennuskanta liitetään kunnallistekniikan piiriin. Hulevesien vaikutukset riippuvat tarkemman suunnittelun ratkaisuista. Luontokeskuksen aiheuttamat maisemavaikutukset jakaantuvat pääosin neljään: vaikutus rakennuspaikan lähimaisemaan, vaikutus tiemaisemaan, vaikutus järvimaisemaan sekä vaikutukset kansallispuiston ja ulkoilualueiden maisemaan. Vaikutukset rakennuspaikan lähimaisemaan Rakennuspaikka lähiympäristöineen ei ole neitseellinen. Alueella on nykytilanteessa maiseman ja toiminnan välisiä ristiriitoja, joiden merkitys kasvaa luontokeskuksen myötä, jollei parannuksia tehdä. Kallioiseen tai jyrkkään maastoon rakennetut urheilukentät ja -hallit ylittävät maiseman kantokyvyn. Ne ovat luontokeskuksen tavoitteiden näkökulmasta maisemavaurioita. Osa toiminnoista olisi joko siirrettävä muualle, tai maisemoitava sekä ohjattava luontokeskuksen uudet luontopolut ja näkymälinjat niiden ohi. Luontokeskuksen vaikutukset rakennuspaikan lähimaisemaan voivat olla positiivisia, jos maisemasuunnittelu otetaan hankkeessa lähtökohdaksi. 37

39 Kuva 16. Näkymä nykyiseltä tenniskenttäalueelta Pitkäjärvelle. Tuleva luontokeskus sijoittuu tenniskenttien yläpuolelle. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Kuva 17. Nykyinen pysäköintialue Solvallassa Nuuksiontien varressa. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Vaikutukset tiemaisemaan Suurin vaikutus kohdistuu Nuuksiontien tiemaisemaan. Uusi kevyen liikenteen reitti Brobackasta Solvallaan leventää väylän synnyttämää aukkoa maisemassa, muuttaa maastosuhteita, edellyttää uusia tienylityspaikkoja ja uusia liikennemerkkejä jne. Lisäksi luontokeskuksen rakennus laajennettavine pysäköintialueineen voi vaikuttaa tekemällä loven polveilevaan tiemaisemaan. Vaikutukset on huomioitava suunnittelussa ja maiseman hoidossa. Liikenneverkosto on sovitettava maisemaan. Luontokeskus voisi olla tiemaisemaa täydentävä maamerkki, jos se ratkaistaan mittakaavallisesti sopusoinnussa maiseman kanssa. Vaikutukset järvimaisemaan Valittu rakennuspaikka on komea, ja tarjoaa varmasti elämykselliset puitteet luontokeskukselle (Espoon kaupunki 2008). On kuitenkin syytä harkita, kuinka voimakas maamerkki tähän maisemaan voidaan sijoittaa. Rakennuksen korkeus ei ole yhtä ratkaisevaa kuin rakennuksen välittömän ympäristön käsittely. Huoltoliikennereitit ja muu maastoon sovittaminen edellyttävät rakennuksen pohja-alaa huomattavasti laajempia maanmuokkaustöitä. Lisäksi rakennuksen ja pihaalueiden esteetön käyttö tulee aiheuttamaan haasteita jyrkällä tontilla. Järven suunnasta tarkasteltuna rakennus jää pääosin puuston suojaan, mikäli jatkosuunnittelussa turvataan puuston säilyminen eikä leveitä näkymälinjoja avata. 38

40 Kuva 18. Luontokeskuksesta tehty havainnekuva (vaihtoehto 1). Kuva: Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy (Espoon kaupunki 2008). Kuva 19. Luontokeskuksesta tehty havainnekuva (vaihtoehto 2). Kuva: Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy (Espoon kaupunki 2008). Vaikutukset kansallispuiston ja ulkoilualueiden maisemaan Luontokeskuksen rakentaminen vaikuttaa laajempaan maisemaan lähinnä lisääntyvänä kulutuksena ja uusien reittien rakentamisena. 39

41 : :145 1: Romvuoren jyrkänteelle at II : Nuuksiontie Kansallispuistoon Sähkö linja Nuuksion :876: : II Nuuksion Pitkäjärvi 10:36 10: kt 78K Tennis Tennis Järvinäkymä puuston läpi ar Nouxvägen NUUKSIO ar Nuuksio Noux Pumppaamo 10: II K LUONTOKESKUS Jä r vinäkymä puuston läpi Jäniskallion kalliomaalauksille Pki Nuuksiontie 60 paikalle Porrasyhteys 10:39 Solvallan päärakennus (148.00) vr : : : (123.50) : Nuuksiontie Kuntorata Nu u ksion t ie Puh.keskus Nuuksio Noux : Nouxväg Kuntorata : Esteetön polkuyhteys : Nuuksio Noux 10:51 Kalliokiipeily : :107 Kantakartan copyright Espoon kaupunki Kuntorata N MERKINNÄT: uuden ja vanhan polkuverkoston pääsuunnat vaarallinen tienylitys yhteys tietä pitkin yhteys polkua pitkin yhteys vettä pitkin ristiriitainen/maisemoitava alue Kartta 6: Vaikutukset maisemaan luontokeskuksen lähialueella (M M-M) Alueella on jo nykytilanteessa maiseman ja toiminnan välisiä ristiriitoja. Uusi rakennus, uudet toiminnot ja lisääntyvä kävijämäärä muuttavat nykytilannetta. Muutos on positiivinen jos maisema ja toiminta yhteensovitetaan huolellisella suunnittelulla.

42 10 Suositukset ja lieventämistoimenpiteet 10.1 Rakenteet Haukkalammen ympäristön kulumista voidaan vähentää ohjaamalla kävijöitä uusille reiteille Solvallaan ja useille lähtöpisteille. Ns. porttimallia, eli useita vierailun lähtöpisteitä, on esitetty luontokeskuksen selvityksessä (Kopu & Ylitalo 2005). Kohteiden houkuttelevuutta voidaan lisätä antamalla esim. reiteille kiinnostavat nimet Haukkalammen tapaisesti. Reitistön lisääminen ja linjaus tulee tehdä luontoarvojen ehdoilla. Tätä selvitystä tarkemmat sijaintitiedot tarvitaan mm. petolintujen pesäpaikoista, kanalintujen soitimista, liito-oravien pesäpuista, nisäkkäiden pesistä kuten luolista, lepakoiden saalistusalueista sekä päiväpiiloista ja talvehtimispaikoista, uhanalaisista kasvilajeista ja kulumisherkistä elinympäristöistä. Tietoja huomioimalla voidaan suunnitella reitit luontoarvojen ehdoilla. Näin luontovaikutukset saadaan mahdollisimman pieniksi. Kansallispuiston huollettujen taukopaikkojen ja muiden rakenteiden määrää voidaan lisätä, jolloin hallitsematon leiriytyminen ei kasva nykyisellä vauhdilla. Tällöin taukopaikkojen kuluminen, roskaantuminen ja lisäksi metsäpalon vaara vähenee. Huoltoväliä tihentämällä vastataan myös kasvavaan käyttöpaineeseen. Ihmisten kokema häiritsevä tungos vähenee, kun taukopaikkoja on enemmän. Toisaalta häiriöt eläimistöön lisääntyvät, kun virkistyskäyttö laajenee suuremmalle alalle. Häiriöalueen laajuus vähenee sijoittamalla taukopaikkoja lähelle toisiaan Luontokeskus rakennuksena Luontokeskusrakennuksen ekologisuus viestii kokonaisvaltaisesti ympäristön kunnioitusta ja erämaatunnelmaa. Rakennukseen valitaan ympäristöystävälliset ratkaisut. Viestinnän kannalta keskeisintä on rakennuksen ulkonäkö, mutta nykyihmiset myös oivaltavat käytännön ratkaisujen ekologisuuden. Rakennuksen lämpötaloudessa voi hyödyntää lounaista ilmansuuntaa ja jyrkkää rinnettä. Jätevedet johdetaan tulevaisuudessa kunnalliseen viemäriin, mutta vaikutuksia voi vielä vähentää valitsemalla vettä säästäviä ratkaisuja. Tyrestan luontokeskuksessa on käytetty seuraavia ympäristöystävällisiä ratkaisuja: puurakennus ja luonnonmateriaaleja lähialueelta, kalliolämpö, itsesäätelevä muuttuvailmavirtainen ilmastointi, turvekatto, pellavaöljyä ja luonnonmaaleja sekä biologinen jätevedenpuhdistus Opastus Luontokeskuksen yhtenä tavoitteena tulee olla ympäristökasvatus. Kaikille kävijöille annetaan tietoa siitä, miten puistossa käyttäydytään. Tieto ei aina muuta käyttäytymistä, siksi taitojen opettamiseen ja asenteiden muuttamiseen tulee kiinnittää huomiota. Tyrestan kansallispuistossa roskaantumista ja ilkivaltaa ei yrityksistä huolimatta ole saatu vähenemään (Bergqvist ym. 2003). Ihmisten kulkua ohjataan parhaiten hyvin toimivilla opasteilla ja yksiselitteisillä viitoilla. Nykyisellään opastus ja viitoitus esimerkiksi Kattilassa eivät ole uudelle kävijälle riittävän selkeitä. Opasteita ja viittoja tulee huoltaa säännöllisin väliajoin, jotta ne ohjaavat oikein ilkivallasta huolimatta. 41

43 Kuva 19. Haukkalammen iso opastaulu sijaitsee aivan pysäköintialueen kupeessa. Kuva: Anu Luoto Selkeällä kartta- ja esitemateriaalilla saadaan kävijät käyttäytymään oikein. Karttaan on tärkeää koota tietoja koko järviylängöstä ja ohjeistaa eri alueiden eroista (vrt. ulkoilualue, kansallispuisto, luonnonsuojelu-alue). Järviylängön alueelta on vuonna 2008 ilmestynyt retkeilyopas (Ahola 2008), jossa esitellään kattavasti Nuuksion alueen nähtävyyksiä sekä muita vierailukohteita. Opaskirjan liitteenä on koko alueen kattava maastokartta (1:20 000) Uhkatekijät Kansallispuiston ja järviylängön alueella tulee varautua mahdolliseen laajaan katastrofiin, kuten voimakkaaseen metsäpaloon. Pieniä metsäpaloja on vuosittain, mutta toistaiseksi ne eivät ole levinneet laajemmalle. Laajassa metsäpalossa vaikutukset lajistoon ovat merkittävät, kun elinympäristöt muuttuvat vuosikymmeniksi. Paloalueen metsä kehittyy luontaisesti erilaiseksi kuin talousmetsänä ollut metsä, koska lehtipuuta on paljon ja aluskasvillisuudessa on enemmän heiniä. Ruotsissa Tyrestan kansallispuistossa paloi 450 ha metsää, eli 10 % pinta-alasta, voimakkaassa palossa vuonna 1999 (Bergqvist ym. 2003). Puiston onneksi eri viranomaiset olivat yhdessä neuvotelleet suurpalon toimintasuunnitelman valmiiksi, jota oli korjattu vuoden 1997 palon sammutuksen kokemusten perusteella. Vaikutukset virkistyskäyttöön olivat mittavat: tuulenkaadot lisääntyivät ja reitit muuttuivat vaarallisiksi, raivaustyöt kestivät pitkään ja reittejä jouduttiin muuttamaan. Vaikutukset luontoon olivat niin ikään mittavat ja pitkäkestoiset: metsokanta romahti parhaiden soidinten hävittyä, mutta palosta hyötyvä, paljolti uhanalainen, lajisto lisääntyi voimakkaasti. Yhtenä uhkatekijänä voidaan pitää harvinaisten kasvien tai linnun munien keräilijöitä. Tästä syystä harvinaisten kasvien kasvupaikkoja ei tulisi ilmoittaa missään lähteessä neliökilometriruutua tarkemmin. Sama koskee myös esimerkiksi petolintujen pesiä, jotka voivat kiinnostaa ulkomaisia linnun munien keräilijöitä. 42

44 10.5 Maisematekijät Solvallan nykyinen rakennuskanta Solvallan urheiluopiston v rakennetulla päärakennuksella pihapiireineen on oma maisemallinen arvonsa, jota on syytä kunnioittaa. Viimeaikaiset lisäykset kuten rantasaunat, tenniskenttien laajennus rinnettä kaivamalla, huoltoajoreitit ja vesitekniikka (mm. pumppaamo) osoittavat, kuinka haastavaa on samanaikaisesti hallita sekä toiminnallista että maisemallista kokonaisuutta. Osa urheilutoiminnoista on joko siirrettävä muualle tai maisemoitava ja ohjattava luontokeskuksen uudet luontopolut ja näkymälinjat niiden ohi. Järven ja tontin ylittävä sähkölinja tekee maisemaan viillon, mikä kannattaa huomioida luontokeskuksen päänäkymien suuntaamisessa. Kuva 20. Solvallan ylempi pysäköintialue on urheiluhallin ja asuntojen ympäröimä. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Kuva 21. Maisemoitava tenniskenttäalue sijoittuu tulevan luontokeskuksen alapuolelle. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. 43

45 Kuva 22. Solvallan urheiluopiston pihapiiri Nuuksiontieltä päin kuvattuna. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Kuva 23. Voimalinja Nuuksion Pitkäjärven ylitse tekee maisemaan viillon. Kuva: Meri Mannerla-Magnusson. Rakennuspaikan maisemointi Maisemoinnissa tulee suosia luonnonmukaista kasvillisuutta ja olemassa olevan kasvillisuuden säilyttämistä. Luontokeskusrakennuksen alta kuorittavia maita olisi hyvä käyttää tontin alaosan maisemoimiseen. Näin saataisiin siirrettyä rinteen yläosan lehtokasvillisuutta siemenpankin avulla entisöitävälle alueelle. Uusia toimintoja tulisi ensisijaisesti sijoittaa jo rikotuille alueen osille, ja jättää mahdollisimman suuri yhtenäinen tontin osa metsäpeitteiseksi. Maiseman kannalta puuston harvennuksissa tulisi suosia mäntyä, jonka runkojen lomasta järvi näkyy. Luontokeskusrakennuksen vaikutus järvimaisemassa on huomioitava tontin kasvillisuutta suunniteltaessa. Luontokeskus-hankkeen rahoituksessa tulisi varautua korjaavan ja ennallistavan maisemarakentamisen sekä maisemanhoidon kustannuksiin rakennuspaikalla ja sen läheisyydessä. Luontokeskuksen tuleva päärakennus Arkkitehdin esittämiä vaihtoehtoisia ratkaisuja punnittaessa tulee arvioida paitsi rakennuksen massiivisuutta, ennen kaikkea pihajärjestelyjen vaikutus rakennuspaikan maastosuhteisiin ja puuston säilymismahdollisuuksiin kunkin vaihtoehdon kohdalla. Välitön vaikutus maisemaan ratkaistaan lopullisesti pihan tasaussuunnittelun yhteydessä. Pihapiirin maisemointiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. 44