KESÄ 2017 KUVA: MAIKKI RANTALA.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESÄ 2017 KUVA: MAIKKI RANTALA."

Transkriptio

1 KESÄ 2017 KUVA: MAIKKI RANTALA KATUTAITEEN MAHDOLLISUUDET

2 STREETARTVANTAA a r t s i

3 a r t s i Seinähullu Vantaa tuo kahden vuoden aikana katutaidetta Myyrmäkeen, Hakunilaan, Koivukylään ja Länsimäkeen 12 suuren seinämaalauksen voimin ja monin pienin teoksin. Kesällä kansainvälistä muraalitaiteilijaa toteuttivat Myyrmäkeen, ja Hakunilaan kukin oman muraaliteoksensa. Kesällä 2018 kansainvälisten taiteilijoiden ja Seinähullun tiimin opissa 2017 olleet 5 suomalaista tekijää toteuttavat omat teoksensa Koivukylän ja Länsimäkeen. Kotimaisia taiteilijoita haki ohjelmaan 80. Vuonna 2017 Seinähullu Vantaa toteuttaa asukkaiden kanssa yhteisöllisiä katutaideteoksia Hakunilassa. Vuonna 2018 teoksia maalataan Koivukylän asukkaiden kanssa.

4 a r t s i ARTSI CREW Kati Huovinmaa Johtaja Marjo Poutanen (vs.) Anne Kaarna-Suomi Kuraattori Julkinen taide, Galleria K Maria Tjader-Knight Kuraattori, museoamanuenssi Näyttelyt, tiedotus Pauliina Kähärä museoamanuenssi Kokoelmat Julkisen taiteen kokoelma Vantaalla yli teosta näkyy eri puolilla kaupunkia. Julkisen taiteen vuosibudjetti taidemuseolla euroa. Restauroinnin vuosibudjetti 8000 euroa KATUTAIDE MAALAUKSESTA YLEISELLÄ ALUEELLA KIRJOITA TÄHÄN KANNEN ALAOTSIKKO yleisohje 2,5 m Päällyste suojataan. Ei maalaustarvikkeita kulkuväylälle. Jokaisen päivittäisen työrupeaman jälkeen työvälineet ja suojaukset tulee poistaa, vaikka projekti jatkuisi seuraavana päivänä. Selvitä ennen lupahakemusta: RISKEJÄ/TURVALLISUUS- OHJEITA Projektin vaatima tila. Laadi työsuunnitelma. Toimita ainakin pyydettäessä piirros tai kartta, johon merkitset tarvittavan aitauksen tai huomiokartioiden sijainnit. Mikäli sinulta pyydetään kirjallista työsuunnitelmaa, tulee siitä käydä ilmi myös jätesuunnitelmasi, tavaroiden säilytys/kuljetus/ lastausasiat, henkilösuojaimet ym. mahdollisesti erikseen pyydettävät selvitykset. Tunnelit yleensä pestään ja tarvittaessa töhrypuhdistetaan ennen tapahtuman aloittamista: Suojavaatetus maalauksen / lippusiimat aloittamista. / huomiokartiot Ota huomioon / pesun ja tunnelin kuivumisen lähin vesipiste / vesisäiliön riittävyys / vaatima tavaroiden aika. turvallinen kuljetus / lastaus /säilytys. Jo projektien varhaisessa suunnittelussa kannattaa laatia Ennen aloitusta käy työryhmän kanssa läpi, toteutukselle miten toimia sääolosuhteet mahdollisen huomioon ottava aikataulu. tapaturman sattuessa ja mistä hakea ensiapua. Tutustu kohteen valaistusolosuhteisiin. Valvoo, että luvassa annettuja Esim. tunneleissa lupaehtoja valot noudatetaan on ajastettu syttymään vasta illalla. Ajastusta voidaan mahdollisesti aikaistaa, mikäli olet Valvoo, asiasta että riittävän tilapäiset aikaisin liikennejärjestelyt yhteydessä. on toteutettu Tarkasta varusteiden kunto ja ajantasaisuus ennen projektin/ MAALIT Riskejä aiheuttavat: Syttyvyys Terveysriskit Virheellinen säilytys Ympäristövaarat Huolimaton työtapa Räjähtävä Syttyvä Vantaan kaupunki Hapettava Kuntatekniikan keskus Paineen alaiset kaasut Syövyttävä Välittömästi myrkyllinen Haitallinen/ ärsyttävä/ herkistävä/ Vakava vaarallinen Ympäristölle terveysvaara otsonikerrokselle vaarallinen Terveydellisiä haittoja aiheuttavat mm. Ilmaan haihtuvat liuotteet, jotka pääsevät hengitysteitse elimistöön. Maalisumun ja pölyn leviäminen ilmaan, jolloin sideaineita ja värijauheita eli pigmenttejä sisältävää ruiskutussumua pääsee hengityksen kautta elimistöön. Maaliroiskeet tai muu kosketus ihoon, jolloin iho ärtyy. Joissakin tapauksissa ihon läpi elimistöön imeytyy haitallisia aineita. Herkistävät aineet voivat aiheuttaa allergisen reaktion. VANTAAN KAUPUNKI / KUNTATEKNIIKAN VASTAA SEURAAVISTA ASIOISTA: laadittujen tyyppikuvien mukaisesti. Myöntää luvan alikäytävän sulkemiseen yleiseltä liiken laatii tarvittaessa kiertotiereitityksen yhdessä luvan ha kanssa. Tässä työskentelykohteena on esim. tukimuuri. Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus Vantaan kaupunki Kuntatekniikan keskus 6 Taiteilijalähtöisissä teoksissa voimana Myyrmäki-liike ja muut paikalliset asukasaktivistit Julkisten rakennusten teoksista sovitaan tilakeskuksen kanssa. Esim. Myrtsin asema. Yksityiset pinnat omistajan luvalla mm. tilausteokset Rakennusvalvonta on Vantaalla linjannut, että seinämuraalit eivät tarvitse toimenpidelupaa mikäli rakenteellisia muutoksia ei tehdä. Alikulkutunnelit sovitaan kuntatekniikan keskuksen kanssa, joka kuuluu maankäytön ja ympäristön toimialaan. Kuntatekniikan keskus tuottanut Katutaidemaalauksesta yleisellä alueella -ohjekirja Katualueen käyttö on luvanvaraista toimintaa. Haetaan sähköisen palvelun kautta. Kaupungin monialainen graffitityöryhmä: avoimien graffitiseinien sunnittelu- ja rakennusprojekti Rahoitusta: esim. kuntatekniikasta, aluerahalla, nuorisotoimen, OKM:n, Taiken, SKR:n jne. tuella

5 Seinähullu Vantaa ei syrji taiteen eri lajeja, vaan kiihdyttää meneillään olevaa suomalaisen katutaideliikkeen tuoretta aaltoa ja rakentaa siltoja eri taiteilijaryhmien välille. Hankkeeseen valitut kotimaiset taiteilijat edustavat visuaalisuutta, jonka voi luontevasti ajatella taipuvan muraalitaiteeksi. Valittujen taustasta löytyy mm: taidemaalari-, kuvataidepedagogi-, graffiti-, maalari-, tiede-, urbaani tutkimusmatkailu- ja valokuvaustaustaa. Viisikon tarkemmat esittelyt Hankkeen yksi tarkoitus on avata taiteiden väliset rajat ja mahdollistaa uudenlainen työskentely ja suurikokoisista maalauspinnoista oppiminen, ja sitä kautta syventää ja monipuolistaa julkisen tilan taiteellista laatua kuin myös hankkeeseen valittavien taiteilijoiden oman työn laatua ja osaamista. Se, että rakennus ymmärretään vapaampana mediana pinnoilla tapahtuvaan visuaaliseen viestintään, haastaa myös perinteistä arkkitehtonista julkisivutaidetta kehittymään. Hankkeemme avaa suurten seinäpintojen potentiaalin kuvataiteen työkaluna ja tuo muraalitaiteen muiden taiteen lajien rinnalle uskottavana, kehittyvänä ja elävänä julkisen taiteen muotona. Muraalitaide herättää ihmiset arvostamaan taidetta laajemmassa kontekstissa ja avaa kiinnostusta muille taiteen muodoille. Olemme sopineet Vantaan kaupunkisuunnittelun kanssa asukasyhteistyöstä Hakunilassa ja Koivukylässä alkavan kaavarunkotyön yhteydessä. Seinähullu mainitaan kaupungin kaavarungossa ja sitä tehdää yhteistyössä Hakunilan ja Koivukylän kaava-arkkitehtien sekä julkisen taiteen taidesuunnitelun rinnalla. Haluamme tehdä tämän nostamalla alueen asukkaiden osallistamisen ja asukasaktiivisuuden Seinähullulle tasolle niin, että asukkaat pääsevät toteuttamaan kaksi suurta muraalia ja osallistumaan pitkäjänteiseen työpajatoimintaan. Kehitämme muraalimaalauksen yhteisötaiteellista laatua ja metodeja.

6 HEPOKUJA LUMO PIPSQEAK WAS HERE!!! 2017 KUVAT: PIPSQEAK WAS HERE!!!

7 HIIRAKKOTIE MR. JUNE 2017

8 HAKUNILAN OSTOSKESKUS TANELI STENBERG 2017 KUVAT: TANELI STENBERG

9 VANTAAN ENERGIA MINTTU PYYKKÖNEN 2017 KUVAT: JESSE PASANEN

10 AVOIN PÄIVÄKOTI PIKKUHEPO Työpajatoteutus MAIKKI RANTALA KUVAT: JESSE PASANEN JA MAIKKI RANTALA

11 KIVIKIRVEENKUJA VAV ASUNNOT PSOMAN 2017 KUVA: HENRIK KETTUNEN KUVA: JESSE PASANEN

12 LAAJANIITYNKUJA M2-KODIT ARYZ 2017 KUVAT: PASI MARKKANEN

13 HAKUNILAN KÄSITYÖKESKUS IGOR MULTI 2017 KUVAT: MAIKKI RANTALA

14 HAKUNILAN KÄSITYÖKESKUS Työpajatoteutus MAIKKI RANTALA KUVAT: MAIKKI RANTALA

15 HAKUNILAN KÄSITYÖKESKUS Työpajatoteutus VON BOMB KUVAT:JENNI VÄISÄNEN JA MAIKKI RANTALA

16 VIRTAKUJA SATO DOURONE 2017 KUVAT:JESSE PASANEN

17 VANTAAN ENERGIA J-P KÖYKKÄ 2017 KUVAT:JESSE PASANEN

18 HAKUNILAN OSTOSKESKUS TANJA VALTA JA ANETTA LUKJANOVA 2017 KUVA: TANJA VALTA KUVAT: ANETTA LUKJANOVA

19 MULTICOLOURED DREAMS MIHIN KATUTAIDETTA VOIDAAN TEHDÄ? Talonpäädyt ja ulkoseinät Julkiset sisätilat ja - rakennukset Alueen hankalat pinnat Väliaikaiskohteet, rakennustyömaa-aidat Katupinnat Remontti- ja uudiskohteet Installaatiot ja interventiot G-REX Yllätyksellinen muutos

20 LA ROBOT DE MADERA MIHIN KATUTAIDETTA TARVITAAN? Taiteen vuoksi Ajatusten herättäminen Suunnitteluvirheiden paikkaaminen Turvallisuuden tunteen ja viihtyisyyden lisääminen KUVA: MAIKKI RANTALA Ihmisten liikkeen ohjaaminen ja turismi Vaikutus alueen identiteettiin Yhteisötaide ja sosiaalinen tarve

21 MITÄ KATUTAIDE ON? Katutaide on julkisissa tiloissa kehittynyt taiteenmuoto. Tekniikoihin kuuluvat esimerkiksi muraali, graffiti, sablonitekniikat, tarrat ja pintoihin liisteröidyt paperiset työt, neulegraffitit, installaatiot ja rakennusten pintoihin projisoidut valoteokset. Katutaiteilijat voivat olla taustaltaan esimerkiksi kuvittajia, arkkitehtejä, kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä tai graffitintekijöitä. KUVA: MAIKKI RANTALA Yhdistäviä tekijöitä kiinnostus ulkona, avoimessa tilassa maalaamista ja kolmiulotteista pintaa kohtaan ja osalle tekijöistä (kaupunki)aktivismi ja yhteiskunnan kommentointi

MURAALIT & UUDISRAKENTAMINEN

MURAALIT & UUDISRAKENTAMINEN Taiteilija Aryz, kuva Pasi Markkanen huhtikuu 2018 Street Art Vantaa Myyr York -katutaidekaupunginosa MURAALIT & UUDISRAKENTAMINEN www.instagram.com/streetartvantaa www.facebook.com/streetartvantaa KATUTAIDE

Lisätiedot

KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA Vantaan kaupungin yleisohje. KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT Jyväskylä

KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA Vantaan kaupungin yleisohje. KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT Jyväskylä KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA Vantaan kaupungin yleisohje KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT Jyväskylä 12.5.2017 Jyrki Vättö kunnossapitopäällikkö Vantaan kaupunki Kielotie 13, 01300 VANTAA 12.5.2017 Katutaidemaalaus

Lisätiedot

KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA

KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA KATUTAIDEMAALAUS YLEISELLÄ ALUEELLA YLEISOHJE KIRJOITA TÄHÄN KANNEN ALAOTSIKKO VANTAAN KAUPUNGIN KUNTATEKNIIKAN KESKUS ON LAATINUT TÄMÄN YLEISOHJEEN OHJEELLISENA NOUDATETTAVAKSI JULKISEN KAUPUNKITILAN

Lisätiedot

Teos on kasvanut eli siitä pitää päivä päivältä enemmän. viihtyisyyttä ja turvallisuutta. elämyksiä.

Teos on kasvanut eli siitä pitää päivä päivältä enemmän. viihtyisyyttä ja turvallisuutta. elämyksiä. Maikki Rantala, Alppila, 2014. Teos on kasvanut eli siitä pitää päivä päivältä enemmän. G-REX: Yasmin Jaafar, Maikki Rantala ja Jukka Hakanen, Pärnun katutaidefestivaalit, 2015. ONKO talossanne päätyseinä

Lisätiedot

Piristävää, piristävää! Taide herättää halun huolehtia Taide tuottaa yhteisestä ympäristöstä. elämyksiä.

Piristävää, piristävää! Taide herättää halun huolehtia Taide tuottaa yhteisestä ympäristöstä. elämyksiä. Maikki Rantala, taloyhtiön muodonmuutos, Alppila 2014. Piristävää, piristävää! G-REX: Yasmin Jaafar, Maikki Rantala ja Jukka Hakanen, Pärnun katutaidefestivaalit 2015. ONKO talossanne päätyseinä tai asuinalueella

Lisätiedot

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa Minna Kangasmaa Lace Square - pylväitä ja silmukoita betoni 450 x 450 x 450 cm 2009 Kaakkurin tori, Oulu Julkinen

Lisätiedot

Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari

Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari Taidemuseon tervehdys Asemanrannan yleinen taidekilpailu, esittelytilaisuus 24.10.2017 Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari Julkinen taide Hämeenlinnassa pitkä historia julkisen taiteen parissa taidemuseolla

Lisätiedot

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta

Kodin vaaralliset jätteet talteen. Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Kodin vaaralliset jätteet talteen Materiaalitehokas jätehuolto hanke (A31559) saa Päijät-Hämeen liiton myöntämää EAKR -rahoitusta Ongelmajäte on nyt vaarallinen jäte Uudessa jätelaissa otetaan käyttöön

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Kokeellisen työskentelyn ohjeet Kalevan lukion kemian luokassa

Kokeellisen työskentelyn ohjeet Kalevan lukion kemian luokassa Kokeellisen työskentelyn ohjeet Kalevan lukion kemian luokassa 1 TURVALLINEN TYÖSKENTELY Turvallinen työskentely on keskeinen osa kemian osaamista. Kokeellisissa töissä noudatetaan kemikaali, jäte ja työturvallisuuslainsäädäntöä.

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

JULKISIVUMAALAUKSET OHJE

JULKISIVUMAALAUKSET OHJE OHJE Julkisivumaalaus eli muraali on seinään tai muualle rakennettuun ympäristöön yleensä maalaamalla toteutettu kuva, teksti tai niiden yhdistelmä. Laajempana käsitteenä puhutaan katutaiteesta. Tämä ohje

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

Mitä on vaarallinen jäte?

Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Mitä on vaarallinen jäte? Monet kotona käytettävät tuotteet, kuten puhdistusaineet ovat vaarallisia ja myrkyllisiä. Vaaralliset jätteet ovat vaarallisia ihmisten terveydelle tai

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea

Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea 1 ROVANIEMI Maankäyttö 7.3.2011 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan palloilu ja jääurheilualueella, Lapinaukea Julkinen nähtävilläpito 27.1. 25.2.2011 LAUSUNNOT Lapin ELY keskuksen lausunto 2.3.2011 Rakennustapaohjeiden

Lisätiedot

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a ANU TUOMI ANU VAISTO 1950 Kaarina Sillankorvantie 23a taidemaalari 21380 Aura www.anutuomi.fi 0449064950 Taidemaalariliiton jäsen Arte ry:n kunniajäsen Arten gallerioiden Joe s ja Titanik perustajajäsen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Vaaratilanteiden ehkäiseminen työympäristössä Sokos Hotel Lakeus, Seinäjoki Christer Lundström

Vaaratilanteiden ehkäiseminen työympäristössä Sokos Hotel Lakeus, Seinäjoki Christer Lundström Vaaratilanteiden ehkäiseminen työympäristössä Sokos Hotel Lakeus, Seinäjoki 27.10.2016 - Christer Lundström Vaarasta varoittaminen - varoitusmerkit Fysikaaliset vaarat DPD symboli VANHA Räjähtävät Itsereaktiiviset

Lisätiedot

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI

NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI NELJÄ ELEMENTTIÄ TEHTÄVÄMATERIAALI Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu alakouluryhmien omatoimisen museokäynnin tueksi. Materiaaliin voi tutustua jo ennen museokäyntiä ja tehtävät voi tehdä joko museokäynnin

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Aika 27.8.2015 klo 8.30 9.40 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Aika 27.8.2015 klo 8.30 9.40 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika klo 8.30 9.40 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2018-2019 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa 1. Luennon aiheesta yleistä 2. Käsiteltävät kemikaalit 3. Tuotantomäärät 4. Olemassa

Lisätiedot

Maalin koostumus. Esim: 5 % 25 % 40 % 30 % Liuote/vesi sideaine pigmentti apuaineet

Maalin koostumus. Esim: 5 % 25 % 40 % 30 % Liuote/vesi sideaine pigmentti apuaineet MAALIKEMIAA Maalin koostumus Esim: 5 % 25 % 40 % 30 % Liuote/vesi sideaine pigmentti apuaineet SIDEAINE Kiinteä tai nestemäinen polymeeri tai luonnonmateriaali, joka sitoo yhteen maalin aineosat tartuttaa

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Sisältö Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja

Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Aika klo 8.30 10.05 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Sirkka-Liisa Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.04.2017 Sivu 1 / 1 1790/2017 10.03.00 93 Purkamislupa-asia, 2017-233, Tontunmäentie 33 02200 ESPOO, Asunto Oy Riihitonttu c/o Talohallinta Oy Martinlaakso Päätöspäivämäärä 20.04.2017

Lisätiedot

Hienovarainen ympäristön puolustaja

Hienovarainen ympäristön puolustaja Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Hienovarainen

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio

Mindgames. Ilppo Alho & Marja Mali. galleria G12 Kuopio & galleria G12 Kuopio Mindgames maalauksia ILPPO ALHO & MARJA MALI 2 10.05. - 28.05. 2014 galleria G12 Minna Canthin katu 15, Kuopio Kuvataiteilijat ja ovat työskennelleet yli 20 vuotta yhteisissä työtiloissa.

Lisätiedot

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku

Asuinalueiden kehittämishanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku Asuinalueiden kehittämishanke 2013-2015 Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet vetovoimainen Turku 3.6.2013 Katariina Hilke 1 Turun hanke Hyvinvoivat, viihtyisät ja elinvoimaiset asuinalueet

Lisätiedot

Pöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa

Pöytäkirja 11 /2014 :t 55-59. Kaupunkikuvaneuvottelukunta 18.9.2014. Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Aika 18.9.2014 klo 8.35 9.50 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja, puheenjohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja Hannu Jaakkola,

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija TAITEEN EDISTÄMISKESKUS TAITEEN EDISTÄMISKESKUS Taiteen edistämiskeskus on valtion asiantuntija-

Lisätiedot

Pientä täydennystä SeutuRAMAVAn käyttö Vantaan pientaloprojektissa

Pientä täydennystä SeutuRAMAVAn käyttö Vantaan pientaloprojektissa Pientä täydennystä SeutuRAMAVAn käyttö Vantaan pientaloprojektissa HSY:n paikkatietoseminaari 22.3.2017 Anna-Karin Kyrönviita, kaavoitusinsinööri Maria Hyövälti, pientalokoordinaattori Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 26.06.2014 Sivu 1 / 1 2833/10.03.00/2014 98 Purkamislupa-asia, 2014-828, Länsituulentie 7 02100 ESPOO, Tapiolan Toimitalo Oy c/o Corbel Oy Päätöspäivämäärä 26.06.2014 Päätös annetaan

Lisätiedot

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 KALASATAMA 7.2.2014 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 Kalasatama numeroina 20 000 asukasta 8 000 työpaikkaa noin 1 100 asuntoa valmistunut noin 1 700 asukasta 7.2.2014 Hannu Asikainen 2 Sörnäistenniemi 7.2.2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (6) 490 V Ryj / Vt Emma Karin aloite Kulosaaren melumuurin avaamisesta katutaiteelle päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet)

Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet) Yritysneuvojakoulutus Gardenia 28.2.2008 Ympäristötarkastaja Hannu Arovaara Kemikaalit jätteinä (Ongelmajätteet) Ongelmajätteet Jätelaki (1072/1993) Jäte: aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut

Lisätiedot

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986

PÄIVI SAARELMA. Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi 1984-85 Viittomakielen tulkki 1986 PÄIVI SAARELMA Kuvataiteilija kuvataiteen opettaja Saaristotie 26a Pesolansaari 83160 Tutjunniemi 050-5767 257 amleraas@hotmail.com s. 1965 Aikaisempi koulutus Ylioppilas 1984 Luovan toiminnan peruskurssi

Lisätiedot

Lahden arkkitehtuuripoli0ikka ja taide kaupunki0lassa

Lahden arkkitehtuuripoli0ikka ja taide kaupunki0lassa Lahden arkkitehtuuripoli0ikka ja taide kaupunki0lassa Päivi Airas 12.5.2015 JULKISEN TAITEEN TYÖRYHMÄ NYT - julkisessa tilassa olevien teosten kunnossapito - virkamiestyöryhmä - ei budjetoituja resursseja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 3.9.2008 EP-PE_TC1-COD(2007)0121(PAR07) ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 3. syyskuuta 2008 Euroopan

Lisätiedot

Valukappaleen ja valimoprosessin suunnittelu työsuojelun näkökulmasta. 6.2.2015 Jorma Aronen Metso Minerals Oy Tampereen valimo (Tevo Lokomo)

Valukappaleen ja valimoprosessin suunnittelu työsuojelun näkökulmasta. 6.2.2015 Jorma Aronen Metso Minerals Oy Tampereen valimo (Tevo Lokomo) Valukappaleen ja valimoprosessin suunnittelu työsuojelun näkökulmasta 6.2.2015 Jorma Aronen Metso Minerals Oy Tampereen valimo (Tevo Lokomo) Metson vähimmäisturvallisuusvaatimusten kattamat aiheet INTERNAL

Lisätiedot

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi 18 Komponentit, ulkoasu ja visuaalisuus Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Pelikomponentit 2. Ulkoasu ja visuaalisuus 3. Esimerkkejä Työskentelyä Pelikomponenttien suunnittelu Visuaalisuuden

Lisätiedot

Ideakilpailusta esitetyt kysymykset ja vastaukset kysymyksiin

Ideakilpailusta esitetyt kysymykset ja vastaukset kysymyksiin Kysymykset ja vastaukset 8.9.2017 Ideakilpailusta esitetyt kysymykset ja vastaukset kysymyksiin Infotilaisuus ideahausta 7.9.2017 Esittelytilaisuus järjestettiin ravintola Taivaanrannassa, jossa paikalla

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia

Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia Kaupunkilaisista ympäristökansalaisia Testattuja malleja ja menetelmiä Tuija Hyyrynen ja Katja Viberg Kaupunkitutkimuksen päivät 6.5.2010 4V-hanke 1.4.2008-31.3.2011 Etelä-Suomen EAKR-ohjelma, toimintalinja

Lisätiedot

KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA

KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA 22.2.2017 SUUNNITTELIJAT, ASIANTUNTIJAT 0 RAKENNUSKOHTEEN TIEDOT 0.1 Rakennuskohde ja -paikka Kihniön kunta, Kihniön yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA

TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA TILKONMÄEN LÄHIMETSÄ PELTOLAMMILLA PU I D E N TAI M I E N O S ALLI S TAVA I S TU TTAM I N E N 24. 5. 20 16 1. Johdanto Hankkeen taustalla on havainto, että lähimetsiä ei ole tunnistettu kaupunkisuunnittelussa

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA

ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA. APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA ESIMERKKEJÄ OSALLISTAVASTA KAUPUNKISUUNNITTELUKONSEPTISTA APOLI, MÄNTSÄLÄ 4.5.2015 Emma Johansson, arkkitehti SAFA UUSI KAUPUNKI ON NUORTEN ARKKITEHTITOIMISTOJEN MUODOSTAMA KOLLEKTIIVI + uudet jäsenet

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija

Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija LEILA TANSKANEN CV Ylä-kolintie 14 as 2 83960 Koli leila.tanskanen@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi TAIDEOPINNOT Saimaan ammattikorkeakoulu, Ylempi amk tutkinto, kuvataiteilija 2009-2011 Kuvataiteilijan

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro

Lisätiedot

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi

KUVATAIDE. Anne Ervast Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi KUVATAIDE Lapin yliopiston harjoittelukoulu anne.ervast@ulapland.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilasta tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaan identiteetin

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski

Asemakaavan muutos nro sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Asemakaavan muutos nro 002114 sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, Havukoski Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Viistoilmakuva vuodelta 2007. Hakija Asemakaavan

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014

Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014 Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014 Ympäristötaiteen säätiö Perustettu 1990 OKM ja RAKLI Suomalaisen rakennetun ympäristön parantaminen edistämällä

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola

Vantaan yleiskaavan kehityskohteet. 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaan yleiskaavan kehityskohteet 4.8.2015 / Mari Siivola Vantaata on rakennettu yleiskaavoilla Helsingin maalaiskunnan yleiskaavaehdotus 1968: aluerakentaminen Yleiskaavallinen suunnitelma 1976: kasvun

Lisätiedot

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet

6.17 Kuvataide. Opetuksen tavoitteet 6.17 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Poolissa mukana 16 toimijaa: Aaltoyliopisto Aboa Vetus & Ars Nova Designmuseo Helsingin yliopisto Hiekan taidemuseo Jyväskylän taidemuseo Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus

Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus 1.2.2017, Espoo https://www.linkedin.com/pulse/social-media-data-analysis-its-industrial-impact-shivam-bansal Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus 1.2.2017, Espoo Miten

Lisätiedot

O PAS TAITEILIJOILLE JA TAITEEN KÄYTTÄJILLE

O PAS TAITEILIJOILLE JA TAITEEN KÄYTTÄJILLE O PAS TAITEILIJOILLE JA TAITEEN KÄYTTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TEKIJÄNOIKEUS Tekijänoikeus

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Katja-Maaria Vilén ART

Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Taideakatemia/täydennyskoulutus, CURRICULUM VITAE Anastasia HELMI Maria LEPPÄKOSKI GSM 0400 444499 helmi2.leppakoski@gmail.com www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2555 Syntymäpaikka: Impilahti OPINNOT Taideakatemia/täydennyskoulutus,

Lisätiedot

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola

Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola Mitä lähiöstrategian tulisi olla? 10.2.2015 / Tiekartta hyviin lähiöihin Yleiskaavapäällikkö Mari Siivola STRATEGINEN KEHITTÄMINEN OLEMASSA OLEVILLA ALUEILLA Pitkäjänteisen kehittämisen tavoite hyvä, koska

Lisätiedot

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE SEINÄJOEN KAUPUNKI TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE 15.2.2016 Tämä asiakirja koskee Seinäjoen Kaupungin Törnävänsaaren sillan rakennustöitä. 1 (5) TYÖTURVALLISUUSLIITE 0. YLEISTÄ 0.1 TURVALLISUUSLIITTEEN

Lisätiedot

Onko kemikaalivarastosi kunnossa? Kemian opetuksen päivät 13. 14.4.2012 OuLUMA Elsi Torn

Onko kemikaalivarastosi kunnossa? Kemian opetuksen päivät 13. 14.4.2012 OuLUMA Elsi Torn Onko kemikaalivarastosi kunnossa? Kemian opetuksen päivät 13. 14.4.2012 OuLUMA Elsi Torn Oliko tässä muutoksen alku?? että MIKÄ???? Lyhenteet sanoiksi REACH Lyhenne REACH tulee sanoista Registration, Evaluation,

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot