EKOCOIL JA RECAIR 2017 HUHTIKUUSSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EKOCOIL JA RECAIR 2017 HUHTIKUUSSA"

Transkriptio

1 EKOCOIL JA RECAIR 2017 HUHTIKUUSSA Pääkaupunkiseudun LVI-yhdistykset järjestivät kotimaan bussimatkan tutustumaan Ekocoilin LTO-järjestelmään ja Recairin mitoitusohjelmaan torstaina Matka aloitettiin Business Bus Oy:n Ari Järvisen luotsaamana Kiesman pysäkiltä. Espoolaiset poimittiin mukaan Leppävaaran Läkkisepänkujan pysäkiltä. Osa tuli omilla autoillaan suoraan Turenkiin Ekocoilin tehtaalle Rastikaari 4, jossa tutustuimme aluksi Ekocoilin patterituotantoon nestejäähdyttimien kokoonpanoon. ja Oli hienoa nähdä omin silmin, kuinka alumiinista ja kuparista syntyi taitavin käsin valtavia ja hieman pienempiä pattereita eikä kenellekää jäänyt epäselväksi, mikä on esim. pinniputki ja miksi patteriden päädyissä olevat kupariputkimutkat ovat näennäisesti epämääräisessä järjestyksessä. Tästä epämääräisyydestä voimme kiittää suunnittelijaa, joka suunnittelee jokaisen reitityksen kulloisenkin patterin ominaisuuksien mukaan. Tehdaskierroksen jälkeen siirryimme bussilla Ekocoilin toiselle tehtaalla lähemmäs Turengin keskustaa. Tällä Leppäkuja 3:n tehtaalla valmistetaan alumiisista vastavirtavirtalevylämmönsiirtimiä. Tuotannossa käytetään toistuvissa työvaiheissa robotteja, mutta edelleen tarvitaan myös osaavia käsiä. Tehdastiloissa on myös tuotekehitys ja testaustilat. Tarkoituksena oli esitellä laboratoriossa LTOpatteriden käyttäytymistä käytännössä, mutta jäähdytyskompressoriongelman takia asiaa käsiteltiin nyt vain suullisesti. Kierrosta jatkettiin toisen kerroksen huokausten sillan takana olevassa kartanokalustein varustetuissa näyttely- ja esittelytiloissa. Konserni koostuu kolmesta yhtiöstä: Ekocoil Oy, Ekopatter Oy ja Eino Talsi Oy, joka valmistaa mm. ripaputkipattereita. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 9 miljoonaa euroa ja se työllistää Turengissa ja Lahdessa 80 henkilöä noin m2 kokoisissa tiloissa. Tuottekehitys ja suunnittelu tapahtuu alusta loppuun kotimaassa. Joustavien tuotantomenetelmien ansiosta ratkaisut ovat täysin optinoitavissa asiakkaiden vaatimuksiin ja niillä pystytään mitoittamaan tuotteita myös erikoisempiin ja vaativiin kohteisiin. Tuotteiden tyypillisiä käyttökohteita ovat rakennusilmastointi, eri teollisuuden alat (elintarvike ja energia), teollisuustilat, paperioteollisuus, tietokonesalit jne. Tuotteita ovat mm. lauhduttimet ja nestejäähdyttimet täydellisesti optimoituna Ekocoil Optmizervalintaohjelmalla, lamellipatterit, levylämmönvaihtimet, höyrystimet,ilmanjäähdyttimet, lämminilmakojeet ja rakennuslämmittimet. Esittelyn yhteydessä saimme nauttia Ekocoilin tarjoamat pulla- ja sämpyläkahvit. Esittelyn edetessä Pelkosen Keijo esitteli tekemänsä kirjoituksen, jossa käsiteltiin eri jäätymisenestoaineiden käyttäytymistä jäähdytys- ja lämmöntalteenottoprosesseissa. Isäntiä kiiteltiin ja jokainen sai kotiin vietäväksi uuden uutukaisen sateenvarjon. Reilun tunnin ajon jälkeen näimme edessämme jo Recairin Vantaan tuotantolaitokset. Tehdaskierroksella näimme, kuinka palasista kootaan Recairin ilmanvaihtokojeita. Osa komponenteista oli jo tuttuja kahden tunnin takaa Turengista. Koneiden kokoaminen on pääosin käsityötä ja laadusta pidetään tiukasti kiinni. Informatiivinen osuus käytiin läpi tehtaan toisessa kerroksessa ruuan ja juoman kera. Ensin esiteltiin Recairia ja sitten käytiin läpi ilmanvaihtokoneidenmitoitusohjelmaa ja opastettiin sen käyttöä

2 Recair Oy kuuluu Indutrade konserniin. Samaan konserniin kuuluvat mm. Labkotec Oy, Tecalemit Oy, Kontram Oy ja Lining Oy. Recair Oy:n liikevaihto oli vuonna m. Vuodesta 2010 on Lining Oy:n jäädytystoliminta ollut osa Recairia. Henkilökuntaa on 55, joista 42 on ilmanvaihtokoneissa ja loput 13 läähdutys- ja lämpöpumpputoiminnoissa. Omaa toutantoa ovat Rtecair ilmanvaihtokoneet ja maahantuojina edustetaan Stulzia, Daikinia, Climavenelaa,Sanbianaa ja Nordmannia. Tilaisuudessa keskusteltiin mm. komission asetuksista, lämmöntalteenoton vaatimustaen kiristymisestä ja hyötysuhdeprosenttien laskentatavoista. Recair toimittaa ratkaisuja energian säästöön, sisäilman laatuun ja järjestelmien käyttövarmuuteen. Nykyjan vaatimuksia ovat hyvät hyötysuhteet mitoituksessa, järjestelmän elinkaarikustannukset ja yksinkertainen toteutus. HeLVIn kotisivuilta on jossakin vaiheessa ladattavissa tilaisuudessa esiteltry materiaali pdf-muodossa. Lopuksi keskityttiin vielä Recairin valintaohjeman käyttöön ja selviteltiin myös, miten lämmöntalteenoton kiekon tyyppi vaikuttaa kosteuden palautumiseen ja jäähdytystarpeen mitoitukseen. Helsinkiin palattiin Espoon kautta hieman aikataulussa myöhässä, mutta reissuun tyytyväisenä. Ohessa muutama kuva matkan varrelta. Matkalla saatua sateenvarjoa tarvittiin heti bussin ovesta ulos tultaessa. Jossakin vaiheessa näille HeLVI:n kotisivuille ilmestyy myös Keijon teksti. Kiitämme Veikko ja Jouni Mäyrää sekä Janne Jokivuorta ja Lassi Viikiä vieraanvaraisuudestaan. Mukana ollut Ilkka Ilomäki, teksti ja kuvat Näkymää Ekocoilin esittelytilan katonrajasta Mitätän löytynee IV-koneen sisältä

3 Yllä patteritehtaan esittelykierros alkamassa. Alla on taustalla tehdasta.

4 Siirtyminen toiselle tehtaalle alkamassa. Saavumme huokausten sillan alitse toiselle tehtaalle.

5 Kalevi Veikon kanssa keskustelemassa, vierellä Jouni. Erilaisia esittelypattereita näyttelytilassa.

6 Pattereita ja siirtimiä moneen lähtöön. Esittelyn diaesitys menossa.

7 Jouni Mäyrä kertoo konsernista ja sen tuotteista. Nahkapenkeillä on mukava istuskella ja nautiskella.

8 Siirrymme vapaassa muodossa Ekocoilin tehtaalta kohti Recairin tehdasta ja toimistoa.

9 Janne Jokivuori kertoo aluksi konsernista ennenkuin siirrymme tehtaan puolelle.

10 Työajan jälkeen tehtaalla oli mukavan hiljaista. Iloisen näköistä toimintaa IV-koneen vierellä.

11 Välillä päästiin herkkupatojen äärelle. Lopuksi keskustelimme vielä koneista ja niiden mitoituksesta.

Ekocoil. Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet

Ekocoil. Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet Ekocoil Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet Täydellisesti optimoitu Kokemus Asiantuntemus Optimointi Ekocoililla on useiden vuosikymmenten kokemus nestejäähdyttimien ja lauhduttimien suunnitelusta sekä valmistuksesta.

Lisätiedot

Oy Ekocoil Nestejäähdyttimet & lauhduttimet

Oy Ekocoil Nestejäähdyttimet & lauhduttimet Oy Ekocoil Nestejäähdyttimet & lauhduttimet Oy Ekocoililla on vuosikymmenten kokemus nestejäähdyttimien sekä lauhduttimien kehittämisestä ja valmistuksesta. Osaava tuotekehitys, ainutlaatuinen asiantuntemus

Lisätiedot

Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti

Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti Jäähdytyspalkkijärjestelmään yhdistetty Combi Cooler on helppo, toimintavarma ja sähkötehokas

Lisätiedot

EINO TALSI RIPAPUTKIPATTERIT TYYLIKÄSTÄ LÄMMÖNTUOTTOA

EINO TALSI RIPAPUTKIPATTERIT TYYLIKÄSTÄ LÄMMÖNTUOTTOA EINO TALSI RIPAPUTKIPATTERIT TYYLIKÄSTÄ LÄMMÖNTUOTTOA JOUSTAVAA SUUNNITTELUA MUKAUTUU ERI TILOIHIN Eino Talsi Oy on osa Ekocoil-konsernia. Se on useiden vuosikymmenien ajan erikoistunut ripaputkituotteiden

Lisätiedot

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista.

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista. Taloudellista ja vihreää energiaa Scancool-teollisuuslämpöpumput Teollisuuslämpöpumpulla 80 % säästöt energiakustannuksista! Scancoolin teollisuuslämpöpumppu ottaa tehokkaasti talteen teollisissa prosesseissa

Lisätiedot

Koja - ilman ammattilainen

Koja - ilman ammattilainen Koja - ilman ammattilainen Oasis of The Seas Luotettavat ja yksilölliset ratkaisut ilmankäsittelyyn Koja Oy tuottaa laadukkaita ja elinkaarikustannuksiltaan edullisia ilmankäsittelylaitteita ja prosessipuhaltimia

Lisätiedot

Energy recovery ventilation for modern passive houses. Timo Luukkainen 2009-03-28

Energy recovery ventilation for modern passive houses. Timo Luukkainen 2009-03-28 Energy recovery ventilation for modern passive houses Timo Luukkainen 2009-03-28 Enervent solutions for passive houses 2009 Järjestelmät passiivitaloihin Passiivitalo on termospullo. Ilman koneellista

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Tärkeimmät vaatimukset alkaen

Tärkeimmät vaatimukset alkaen TIETOPAKETTI IV-KONEIDEN EKOSUUNNITTELUVAATIMUKSISTA EKOSUUNNITTELUDIREKTIIVI ASTUU VOIMAAN 1.1.2016 Ekosuunnitteludirektiivin 2009/125/EY ilmanvaihtokoneita käsittelevä asetus N:o 1253/2014 astuu voimaan

Lisätiedot

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa

Lataa Lähde linturetkelle! Lataa Lataa Lähde linturetkelle! Lataa ISBN: 9789522403179 Sivumäärä: 372 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.58 Mb Helsingin ja lähialueiden linnusto on monipuolinen. Jo Helsingin kantakaupungista löytyy erilaisia

Lisätiedot

Naavatar yhteistyössä

Naavatar yhteistyössä Naavatar yhteistyössä Tuotekehitys ja tutkimus Lämmönsiirtimet Talteenoton keruuyksiköt ja puhaltimet Lämpöpumput ja varaajat Kiertovesipumput Myynti, toteutus, automaatio ja käyttöpalvelut Schneider Electric

Lisätiedot

Warla Trade INDUTRADE GROUP. Korkeatasoiset lämmitys- ja vesihuoltotarvikkeet

Warla Trade INDUTRADE GROUP. Korkeatasoiset lämmitys- ja vesihuoltotarvikkeet Warla Trade INDUTRADE GROUP Korkeatasoiset lämmitys- ja vesihuoltotarvikkeet 2 Warla Trade Toimitusvarmuuttaa ja asiantuntevaa palvelua Warla Trade Oy valmistuttaa, tuo maahan ja markkinoi korkeatasoisia

Lisätiedot

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Timo Luukkainen 2009-05-04 Ympäristön ja energian säästö yhdistetään parantuneeseen

Lisätiedot

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi

Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO. sponda.fi Kalkkipellontie 6 LEPPÄVAARA / ESPOO Muuntojoustavaa toimistotilaa kehittyvässä Leppävaarassa Tässä Leppävaaran Mäkkylän alueella sijaitsevassa toimistokiinteistössä on yhteensä 8 242 m² muuntojoustavaa

Lisätiedot

Frenger HKE kattosäteilijät - kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat

Frenger HKE kattosäteilijät - kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat Frenger HKE kattosäteilijät - kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat 1 2 Frenger comfortluokan kattosäteiljiä HKE Ely keskus Mikkeli HKE säteilijä sileällä pinnalla Kone Design Center,HKE reijitetyllä

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuustoimenpiteet kunnissa Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 SISÄLTÖ 1. Kuntien säästöt 2008-2015 (energiatehokkuussopimukset) 2.

Lisätiedot

Frenger HKE kattosäteilijät -kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat

Frenger HKE kattosäteilijät -kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat Frenger HKE kattosäteilijät -kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat Frenger comfortluokan kattosäteiljiä HKE Kone Design Center,HKE reijitetyllä pinnalla FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena oli selvittää ilmanvaihtolaitteiden mahdolliset mineraalivillalähteet

Lisätiedot

Keuruu (Kotipaikka) Tornio Vieremä Vaasa Jyväskylä Tampere Kaarina Lappeenranta Elekmerk Oy, Keuruu Poznan, Puola

Keuruu (Kotipaikka) Tornio Vieremä Vaasa Jyväskylä Tampere Kaarina Lappeenranta Elekmerk Oy, Keuruu Poznan, Puola HT LASER OY HT Laser on vuonna 1989 perustettu teollisuuden järjestelmätoimittaja ja joustavasti palveleva kumppani. Erikoisosaamistamme ovat kokoonpanot ja komponenttivalmistus sekä tarpeiden mukaan optimoidut

Lisätiedot

RETERMIA-RUNKOON TOIMINNAN KUVAUS EDUT

RETERMIA-RUNKOON TOIMINNAN KUVAUS EDUT TOIMINNAN KUVAUS Neulalämmönsiirtimien neulat ovat alumiinia, putket ovat alumiinia tai kuparia ja jakotukit kuparia. Neulaputket on varustettu sisäpuolisilla turbulaattoreilla nestepuolen lämmönsiirron

Lisätiedot

EDINBURGH JANNE STELLBERG

EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH PALETTE Edinburgh Palette on tuo vieressä näkyvä rakennus. Se tarjoaa työskentelytiloja taiteilijoille ja pienille yrityksille. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee ei

Lisätiedot

Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä?

Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä? Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Merikeskus Vellamo 23.8.2018 Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä? Sami Markkanen Tekninen johtaja Kotkan Energia Oy Kotkan Energia

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi

Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO. sponda.fi Piispantilankuja 6 OLARI / ESPOO Valoisaa ja modernia työskentelytilaa bonuksena edustussauna Espoon Friisilässä sijaitseva kiinteistö on osa kolmen erillistalon muodostamaa harmonista kokonaisuutta. Toimistotalossa

Lisätiedot

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI ADMINISTER OY KUNTAMARKKINAT 2014 ADMINISTER ON SUOMEN ALPPI- JA FREESTYLEMAAJOUKKUEIDEN VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Administer Oy Taloushallinnon palvelut Suomalainen perheyritys Kasvaa vauhdikkaasti,

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta 13.5.2015 MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 2/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: keskiviikkona 13.5.2015 klo 14.05 16.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuonenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone (2. krs) Jäsenet:

Lisätiedot

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009

KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA. Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 Jukka Aho, Pekka Paaskunta 29.10.2009 KIINTEISTÖSALKUN JOHTAMINEN NUMEROILLA Pandia Oy Sinikalliontie 6, 02630 Espoo, Finland +358 9 549 194 69 www.pandia.fi contact@pandia.fi PANDIAN SEMINAARIPUHEENVUORO

Lisätiedot

AITOA ENERGIATEHOKKUUTTA RAKENTAMISEEN

AITOA ENERGIATEHOKKUUTTA RAKENTAMISEEN AITOA ENERGIATEHOKKUUTTA RAKENTAMISEEN Helsingin RakVv:n ajankohtaisseminaari 12.12.2016 Jouni Kivirinne Aitoa energiatehokkuutta rakentamiseen: - Energiatehokkuus: säästöä vai lisäarvoa - Paikallinen

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Ely keskus Mikkeli HKE säteilijä sileällä pinnalla Kone Design Center,HKE reijitetyllä pinnalla FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen alansa johtava yritys jonka päätuotteet

Lisätiedot

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017

Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa. Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 Säästöjen kannalta parhaat energiatehokkuus toimenpiteet kunnissa Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke 2017 SISÄLTÖ 1. Kuntien säästöt 2008-2015 (energiatehokkuussopimukset) 2.

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät kaukojäähdytyksen

Lisätiedot

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade

CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon. by cooltrade CoolLine on kestävä jäähdytysratkaisu lämmönsiirtoon by cooltrade by cooltrade CoolLine by Cooltrade CoolLine -tuotteet edustavat uuden sukupolven lamellilämmönsiirtimiä laadukkaasti, luotettavasti ja

Lisätiedot

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa

Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Hybridilämmitys kiinteistökohteissa Scanoffice Oy 25 m, v. 2016 35 henkilöä perustettu 1984 toimitilat Espoossa Mitsubishi Electricin virallinen maahantuoja Scanofficen menestystekijät: tuotteet Testaus

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke

Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke Ekokemin Salon Jätevoimala-hanke KOHTI KIERTOTALOUTTA ketterästi ja kunnianhimoisesti Ekokemin liiketoiminta-alueet Mitä Ekokem tekee? 1 Kehitämme jätteitä vähentäviä ja hyödyntäviä ratkaisuja asiakkaidemme

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31.

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31. [1] Erittäin hiljaisia ja huippulaatuisia puhallinpattereita vaativiin kohteisiin. Pemco Oy on ottanut omia tuotteitaan täydentämään saksalaiset Roller puhallinpatterit. Niiden äänenpainetaso on alhaisimmillaan

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Juvantie 4, Espoo Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää?

Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää? Milloin teillä viimeksi nostettiin yhtiövastikkeita? Energialasku on yksi taloyhtiöiden suurimmista kulueristä. Miten siitä voisi säästää? Haluatteko nostaa kiinteistön arvoa ja parantaa asukkaiden viihtyvyyttä?

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

Seisoa vai istua? Sekä että. Pääasia, että hyvin.

Seisoa vai istua? Sekä että. Pääasia, että hyvin. Seisoa vai istua? Sekä että. Pääasia, että hyvin. Tuottavuus riippuu asenno(itumise)sta. Tiesitkö, että joka toinen työntekijä joutuu seisomaan työssään usein tai jatkuvasti. Se on ongelma kaikissa ammattiryhmissä,

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

3. Leiriläiskokous

3. Leiriläiskokous 3. Leiriläiskokous 5.7.2018 AIHEET Matkustus Ohjelma Teema Majoitus Ryhmät Varusteiden jakoa ja Gordionin solmuja MATKUSTUS MATKUSTUS - LÄHTÖ Bussi tulee Tupoksen Salen kautta sunnuntaina 7.05 Ole paikalla

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo

Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta klo Raportti Eläimet puutarhassa tapahtumasta 5.8.2017 klo. 12-15. Saimme keväällä avustuksen Eläimet puutarhassa tapahtumaan Alli Paasikiven säätiöltä. Aloimme heti suunnitella tapahtuman toteuttamista. Päätimme

Lisätiedot

Ominaissähköteho FINVAC Ominaissähköteho. - rakentamismääräysten mukaan - ekosuunnitteluasetuksen mukaan. Pekka Mäkinen

Ominaissähköteho FINVAC Ominaissähköteho. - rakentamismääräysten mukaan - ekosuunnitteluasetuksen mukaan. Pekka Mäkinen Ominaissähköteho FINVAC 2017 Ominaissähköteho - rakentamismääräysten mukaan - ekosuunnitteluasetuksen mukaan Pekka Mäkinen Puhaltimien ominaissähköteho Kansallinen SFP-määrittely Rakentamismääräysten mukaan

Lisätiedot

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP

RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille. Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP RCV-säätöventtiilit kaasuille ja nesteille Räätälöityjä ratkaisuja myös haastaviin olosuhteisiin. YTM-Industrial INDUTRADE GROUP YTM - Yhden Toimittajan Mahdollisuus YTM-Industrial Oy on teknisten laitteiden,

Lisätiedot

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi)

Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Uusi reittiopas otettu käyttöön huhtikuussa 2015 (reittiopas.foli.fi) Muutamia kymmeniä pysäkkinäyttöjä asennettu Föli alueelle Mobiililiput luetaan sähköisesti samalla lukijalaitteella kuin bussikortitkin.

Lisätiedot

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi

Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Conorin Monitoimitilat - Juvanmalmi Juvantie 4, Espoo Varaa nyt omat tilasi ja vaikuta tilan varusteluun! Konsepti Conorinin luoma monitoimitilakonsepti perustuu helposti räätälöitävien ja asiakaslähtöisten

Lisätiedot

MATKARAPORTTI POZNAN PUOLA

MATKARAPORTTI POZNAN PUOLA MATKARAPORTTI POZNAN PUOLA 17.4.-1.5.2015 DEMOKAM 3 IV-kausi Marko Hannus Kalajoen ammattiopisto ja Kauko Kurvinen Nivalan ammattiopistosta 17.4 Lähtö ylivieskasta junalla 18.4 Lento Poznaniin 19.4 Tutustumista

Lisätiedot

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ

EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ EDULLISTA ENERGIAA KAUKOLÄMMÖSTÄ Paavo Knaapi Jyväskylän Energia Oy 3.12.2010 www.jenergia.fi Sisältö Muutama sana Jyväskylän Energia yhtiöistä Kaukolämmityksen asema Suomessa Kaukolämmön tuotanto Jyväskylässä

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, toimistotilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT

JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT JAKELUKISKO- JÄRJESTELMÄT LÄNSIMETRO 2 REFERENSSIESITE ESPOON SAIRAALA KONESALI- TOTEUTUKSET 3 4 2 Länsimetro SKS Connecto toimittaa ja asentaa kiskosiltoja Länsimetroon. Kaikki kiskot valmistetaan Hyvinkäällä

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut Euroopassa ja USA:ssa, Suomessa niukemmin 2.5.2017 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Bruttokansantuotteen kasvu Euroalueella on voimistunut viime kuukausina Teollisuuden

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua.

Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Oikea jäähdytys on osa ruoan laatua. Pikajäähdytys- ja pikapakastuslaitteet Porkka teki oikean jäähdytyksen helpoksi Porkan uuden sukupolven edistykselliset pikajäähdytys- ja pikajäähdytys-pakastuslaitteet

Lisätiedot

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0) Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille 16.-20.10.2016 Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa. osallistujat: Timo Väänänen, Porokylän Leipomo Oy Ari Kukkonen, Porokylän

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Esimerkkejä kuvasarjan piirtämisestä

Esimerkkejä kuvasarjan piirtämisestä Esimerkkejä kuvasarjan piirtämisestä Tässä esimerkki kuvasarjasta, joka on piirretty 20 minuutissa (jäänyt lopusta keskeneräiseksi) Kokeessa design-tehtävän kuvasarjan piirtämistä varten kannattaa varata

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Ilmanvaihtolaitteistojen huolto- ja käyttöohjeistus Porin kaupunkiorganisaatiolle. Aleksi Vihtilä

Ilmanvaihtolaitteistojen huolto- ja käyttöohjeistus Porin kaupunkiorganisaatiolle. Aleksi Vihtilä Ilmanvaihtolaitteistojen huolto- ja käyttöohjeistus Porin kaupunkiorganisaatiolle Aleksi Vihtilä Tavoite Tarkoituksena on luoda yksinkertainen ja tiivistetty ohje Porin kaupungin hallinnassa olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ

PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ Pelimannin ala-aste ja päiväkoti ILMANVAIHDONSELVITYSTYÖ 4.6.2013 1(4) Pelimannin ala-aste ja päiväkoti Pelimannintie 16 Helsinki PERUSKORJAUSSELVITYKSIÄ, ILMANVAIHDON SELVITYSTYÖ 1. TEHTÄVÄ Tarkoituksena

Lisätiedot

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat

POHJAKUVAT. Uudet. Smart Premises. toimitilat POHJAKUVAT Smart Premises Uudet toimitilat Joustavasti erilaisia tiloja Toimistotila on mahdollista remontoida täysin yrityksen tarpeiden mukaan: Avotoimisto parilla neuvotteluhuoneella Huonetoimisto,

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Tapio Tarpio Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Air Termico/Air Kameleontti -tuloilmaikkuna on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus.

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka -

Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen. - Älykäs, hallittu talotekniikka - Merkittävä energiansäästö & Mukavan huoleton ja turvallinen asuminen - Älykäs, hallittu talotekniikka - Agenda Mistä on kyse? Hyödyt Älykäs talotekniikan ohjaus käytännössä Miksi HomeSoft? Tekninen ratkaisu

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI. sponda.fi

Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI. sponda.fi Ratapihantie 11 ITÄ-PASILA / HELSINKI Hyvät yhteydet ja sujuva arki Itä-Pasilassa sijaitseva kiinteistö on sijainniltaan keskeisellä paikalla. Tänne on helppo saapua miltei mistä ja millä vain. Välittömässä

Lisätiedot

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI

SORVAAJANKATU 15, HELSINKI SORVAAJANKATU 15, HELSINKI Kiinteistö KOY Sorvaajanalue hallitsee vuokrasopimuksen nojalla 4386 m² suuruista vuokratonttia katuosoitteessa Sorvaajankatu 15. Tontilla sijaitsee vuonna 1991 rakennettu toimisto-

Lisätiedot

Frenger kattosäteilijät - kun laatu ja tehokkuus ratkaisevat

Frenger kattosäteilijät - kun laatu ja tehokkuus ratkaisevat Frenger kattosäteilijät - kun laatu ja tehokkuus ratkaisevat Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Ely keskus Mikkeli HKE säteilijä sileällä pinnalla Kone Design Center,HKE reijitetyllä pinnalla FRENGER

Lisätiedot

VEDENJÄÄHDYTTIMET kW

VEDENJÄÄHDYTTIMET kW EKP 20 VUOTTA JÄÄHDYTYS- TEKNIIKKAA VEDENJÄÄHDYTTIMET 120-1200kW Ruuvikompressorein varustettu RWW - malli, 220-1200kW KOTIMAISTA LAATUA HELPOSTI SAATAVAT VAKIOKOMPONENTIT vähemmän osia vähemmän ääntä

Lisätiedot

Mainiot matkailukysymykset

Mainiot matkailukysymykset Mainiot matkailukysymykset Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat, keksi uusia ja pyydä osallistujia nappaamaan Mainio matkailukysymys. Kannusta keskustelemaan matkailuaiheesta ja aiheen vierestä.

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

TEKNOCALOR TUO MARKKINOILLE UUDET IV-KONEET

TEKNOCALOR TUO MARKKINOILLE UUDET IV-KONEET IV-KONEET TEKNOCALOR TUO MARKKINOILLE UUDET IV-KONEET Korkealaatuiset ja moniin eri käyttökohteisiin soveltuvat ilmakäsittelykoneet. Käyttökohteina mm. teollisuus, toimistotilat, sairaalat, hotellit, päiväkodit,

Lisätiedot

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä

Frenger comfortluokan kattosäteiljiä Frenger comfortluokan kattosäteiljiä FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen alansa johtava yritys jonka päätuotteet ovat kattosäteilyelementit sekä lämmitykseen että jäähdytykseen. Yrityksellä on kokemusta

Lisätiedot

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta ITSEARVIOINTILOMAKE Nimi: Päivämäärä: Purkupäivämäärä ja puumerkki Paja: Aloituspvm: Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi Kuntouttava työtoiminta Työkokeilu Valitse numeroista eniten tilannettasi

Lisätiedot

Ilmanvaihdon tarkastus

Ilmanvaihdon tarkastus Karhuvuorentie 1, 48300 Kotka Tarkastuspäivä 23.5.2016 Sivu 2 / 7 1. ESIPUHE Tämä ilmanvaihdon tarkastusraportti on tehty Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimesta kiinteistössä tehdyn tarkastuksen perusteella.

Lisätiedot

Recair Booster Cooler. Uuden sukupolven cooler-konesarja

Recair Booster Cooler. Uuden sukupolven cooler-konesarja Recair Booster Cooler Uuden sukupolven cooler-konesarja Mikä on Cooler? Lämmön talteenottolaite, joka sisältää jäähdytykseen tarvittavat kylmä- ja ohjauslaitteet LAUHDUTINPATTERI HÖYRYSTINPATTERI 2 Miten

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne

Vuosikatsaus Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne Vuosikatsaus 2016 Vuosikatsaus ja lainaportfolion tilanne 31.12.2016 26.5.2017 2 Sisältö Yritysesittely Sijoittajat ja lainat Tunnusluvut Tulevaisuuden näkymät 3 5 6 7 Temply Annual Report 2015 GF Money

Lisätiedot

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri

Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri Valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 2019 Ossi Porri Esitysmateriaalit Leanheat-yritys kahdella sivulla Tekoälysäädön toimintaperiaate Mitä tehdään ja mitä on saatu aikaiseksi? Yhteenveto ja käytännön

Lisätiedot

Hiilineutraali kiertotalous

Hiilineutraali kiertotalous Helsinki, Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Hiilineutraali kiertotalous Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. KESTÄVYYS- KRIISI NYT!

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Lämmöntalteenoton kuntotutkimusohje 16.1.2014 1 (9) Ohjeen aihe: Lämmöntalteenottolaitteet

IV-kuntotutkimus. Lämmöntalteenoton kuntotutkimusohje 16.1.2014 1 (9) Ohjeen aihe: Lämmöntalteenottolaitteet Lämmöntalteenoton kuntotutkimusohje 16.1.2014 1 (9) IV-kuntotutkimus Ohjeen aihe: Lämmöntalteenottolaitteet Tämä IV-kuntotutkimusohje koskee ilmanvaihdon lämmöntalteenottolaitteita. Näitä ovat lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Puistomuuntamot. Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot. Yhdelle muuntajalle HEKA1SB. Kahdelle muuntajalle HEKA2SB

Puistomuuntamot. Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot. Yhdelle muuntajalle HEKA1SB. Kahdelle muuntajalle HEKA2SB Puistomuuntamot Tehtasvalmisteiset, sisältäohjattavat betonimuuntamot Yhdelle muuntajalle HEKA1SB Kahdelle muuntajalle HEKA2SB Muuntamot HEKA1SB ja HEKA2SB kuuluvat AS Harju Elekter monipuoliseen puistomuuntamojen

Lisätiedot

Putki- ja energiaremontti Koulutustilaisuus 15.2.2012 Harjalämmönsiirtimet lämmöntalteenotossa Tomi Anttila

Putki- ja energiaremontti Koulutustilaisuus 15.2.2012 Harjalämmönsiirtimet lämmöntalteenotossa Tomi Anttila Lämmöntalteenoton asiantuntija Putki- ja energiaremontti Koulutustilaisuus 15.2.2012 Harjalämmönsiirtimet lämmöntalteenotossa Tomi Anttila Oy Hydrocell Ltd perustettiin vuonna 1993 Toimipaikka Järvenpäässä

Lisätiedot

ILMANKÄSITTELYKONEET. tekninen esite. Pienet pakettikoneet 0,15-1,5 m3/s

ILMANKÄSITTELYKONEET. tekninen esite. Pienet pakettikoneet 0,15-1,5 m3/s ILMANKÄSITTELYKONEET tekninen esite Pienet pakettikoneet 0,15-1,5 m3/s Kesair ilmankäsittelykoneet on tarkoitettu liike- toimisto päiväkoti ym. muiden julkisten rakennusten ilmanvaihtokoneeksi Koneet on

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön keskitetään koko kunnan aterioiden

Lisätiedot

Alfa Laval. Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella. 04.05.2009/Jarmo Rissanen

Alfa Laval. Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella. 04.05.2009/Jarmo Rissanen Alfa Laval Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella 04.05.2009/Jarmo Rissanen Alfa Laval konserni Alfa Laval on johtava maailmanlaajuinen erikoistuotteiden ja teknisten ratkaisujen

Lisätiedot

VEM MOTORS FINLAND OY VAIHDEVALIKOIMA. Vakio- ja erikoisratkaisut voimansiirtoon

VEM MOTORS FINLAND OY VAIHDEVALIKOIMA. Vakio- ja erikoisratkaisut voimansiirtoon VEM MOTORS FINLAND OY VAIHDEVALIKOIMA Vakio- ja erikoisratkaisut voimansiirtoon VEM tuntee vaihteet VEM MOTORS FINLANDin valikoimissa on erilaisia vaihtoehtoja teollisuuden voimansiirtoon aina 4 500 000

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY SUOMALAINEN Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot OTA YHTEYTTÄ Email: info@pilaster.fi Gsm: +358 10 58 34 100 www.pilaster.fi

Lisätiedot