Ylöjärven kaupunki. Lähiliikuntapaikkaselvitys
|
|
- Aurora Melasniemi
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ylöjärven kaupunki Lähiliikuntapaikkaselvitys 2013
2 Sisällysluettelo 1 johdanto 3 lähiliikuntamääritelmä 4 lähiliikunta ja urheilupaikat 5 tarpeet 6 toimenpide-ehdotukset liikuntapaikkamestari Jyrki Tanhuanpää
3 2 Johdanto. Ylöjärven kaupunkistrategiassa painotetaan kuntalaisten hyvinvointia ja visiona onkin Ylöjärvi Hyvässä Kunnossa Kuntalaisten hyvinvointiin vaikuttavat useat tekijät, joista yksi merkittävimmistä on elinympäristö ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Liikunta on yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Liikuntapaikat ja varsinkin lähiliikuntapaikat tarjoavat kuntalaisille mahdollisuuden edistää omaa hyvinvointiaan liikkumalla joko ohjatusti tai omaehtoisesti. Liikuntalain ( 2 ) mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät. Ylöjärvellä liikuntapaikkatilanne on melko hyvä, mutta väestön kasvu ja alati lisääntyvä seuratoiminta lisäävät painetta myös liikuntapaikkojen lisäämiselle sekä olemassa olevien liikuntapaikkojen kunnossapidolle. Edellinen liikuntapaikkaselvitys on tehty Vuonna Edellisen selvityksen perusteella on toteutettu esim Soppeenharjun tekonurmi. Miksi lähiliikuntapaikat ovat tärkeitä? Nuorena saatu liikunnan kipinä säilyy läpi elämän. Oman erityistarpeensa liikuntapaikoille luo se että voimakkaimmin kasvaa yli 65-vuotiaiden määrä. Samaan aikaan on korostettu, miten tärkeää juuri ikäihmisten liikkuminen on. Huolimatta ikärakenteen muutoksista on edelleenkin pidettävä muistissa nuorten ikäluokkien suuruus Ylöjärvellä. Urheiluseurassa harrastaminen ei yksin riitä. Hyvä harjoittelu selvityksessä v on todettu 8-11 vuotiaista pojista liikkuvan terveytensä kannalta riittävästi vain 53 % ja vastaavasti samanikäisten tyttöjen vain 46 %. Useissa tutkimuksissa on todettu liikunnan edistävän kansalaisten terveyttä kaiken ikäisillä. Monipuolisilla liikuntapaikoilla luodaan edellytykset kuntalaisten terveysliikuntaan ja urheilutoimintaan. Liikuntapaikkojen suunnittelussa on entistä enemmän huomioitava myös ikääntyvät ihmiset ja myös lasten liikkuminen. Kaavoitussuunnittelussa varaudutaan kasvuun eri puolilla kaupunkia. Samalla tulisi huomioida väestön liikunnalliset tarpeet. Uudet asuinalueet tarvitsevat riittävästi lähiliikunta-alueita. Riittävät varaukset kaavoitettavilla alueilla antavat mahdollisuuden pitkäjänteiseen suunnitteluun ja hankkeiden toteuttamiseen silloin kun se on taloudellisesti mahdollista. Varaukset eivät takaa lähiliikuntapaikkojen toteutusta vaan riittävät rakentamiseen ja kunnossapitoon kohdistettavat määrärahat takaavat hyvät edellytykset lähiliikuntaverkoston luomiselle ja ylläpitämiselle.
4 3. Lähiliikuntapaikkamääritelmä Lähiliikuntapaikka on määritelty varsin väljästi. Lasten ja nuorten sekä yleiseen kunto- ja terveysliikuntaan tarkoitettuja liikuntapaikkoja, jotka sijaitsevat asuinalueella tai niiden välittömässä läheisyydessä. Lisämääritelmänä vapaakäytettävyys, laajat käyttäjäryhmät, ympärivuotisuus, maksuttomuus, rakentamisja käyttökustannusten edullisuus yms. Koulujen ja päiväkotien piha-alueet hyvin suunniteltuna ja toteutettuna täyttävät lähiliikuntapaikka määritelmän. Lähiliikuntapaikassa voi olla toimintoja kaiken ikäisille liikkujille. Lähiliikuntapaikaksi voidaan siis määritellä mikä tahansa liikuntapaikka, jos se on maksuton ja helposti saavutettavissa. Lähiliikuntapaikkojen ohella tulee luoda myös edellytyksiä lajikohtaisten liikuntapaikkojen suorituspaikoille, joista osa voi olla maksullisia. Lähiliikuntapaikkarakentaminen on ollut valtion liikuntapaikka-avustusten painopistealueena vuodesta 2000 alkaen. Mitä ja minkälaisia liikuntapaikkoja Ylöjärvellä on. Ylöjärvellä on valmiina melko kattava lähi- /liikuntapaikkaverkosto.oheisessa kartassa on merkittynä nykyiset lähiliikuntapaikat,urheilupaikat leikkikentät. Hannun ranta Länsiteisko luonnonranta. Toimii uimapaikkana jokamiehen oikeudella
5 4.Lähiliikunta ja urheilupaikat Ylöjärven kaupungissa Leikkikentät. Ylöjärven puistojen leikkikentistä ja puistoista on tehty erillinen hoitosuunnitelma, jossa on kerrottu varustetaso. Asuntila Jalokuja - Kuismakuja - Sammalkuja - Asuntomessualue Pihatanhua - Lehmustanhua - Haavisto Lähdevainiontie - Metsämiehentie - Koivumäentie - Keskusta Kirkkotanhuantie - Laaduntie - Rautatieläisentie - Siukolantie - Tiuraniementie - Räikäntie - Kuru Kirkkotie - Metsäkylä Haukkakuja - Aukustintie - Pehkutie - Ruusintie - Suoratie - Mettistö Mettistöntie - Siivikkala Laatokantie - Serlapuisto - Takotie - Soppeenmäki Ahvenistontie - Halmetie - Kerputie - Seijantie - Vihattula Vihattulantie - Viljakkala Paroninpolku - Keihästie - Kurjentie - Lepomäentie - Litukanrinne - Piuhalantie - Rihitie - Tuomonraitti - Mikontie - Vuorentausta Elämänlähteentie - Lähteentie - Pohjolantie - Pussikuja -
6 Koulujen piha-alueet. Koulujen piha-alueiden tulee korjausten yhteydessä rakentua lähiliikuntapaikoiksi. Pihaalueisiin liittyy koulujen kentät ja luistinradat ja nämä muodostavat toimivan lähiliikuntapaikan. Asuntila - Veittijärven koulun erillisosa, pihalla varusteena keinut ja katos Karhe - 1-6lk keinut, kiipeilytelineet 2 kpl, hiekkalaatikko, liukumäki ja rekki Kaihari - 3-9lk Aitaus Keihäslahti - 1-9lk keinut, kiipeilyteline, puolapuut, palloseinä, maalit Moisio futishäkki Metsäkylä - 1-6lk keinut ja kiipeilytelineet Mutala - 1-6lk keinut ja kiipeilytelineet Siivikkala - 1-6lk valmistuu 2014 Soppeenharju ya) lk Takamaa - esikoulu ja 1-6lk lähiliikuntakenttä Topintupa - Veittijärven koulun erillisosa Vahanta 1-6lk Vanhakoulu 1-9lk Veittijärvi - esikoulu ja 1-6lk Viljakkala - esikoulu ja 1-9lk, piha-alue rakennettu 2003 lähiliikuntapaikaksi Vuorentausta - esikoulu ja 1-6lk Yhtenäiskoulu - esikoulu ja 1-9lk Päiväkotien piha-alueet. Ylöjärven päiväkotipihojen liikuntapaikoista Asuntila - Keinut, hiekkalaatikot, liukumäki, katos, kiipeilyseinä Kaihari - Keinut, hiekkalaatikot, liukumäki Kalliorinne - Piha lähiliikuntapaikkana Kangasniemi - Keinut hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilyteline, pelikenttä maaleineen Kaurasmäki - Keinut hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilyteline, kiikkulauta Keijärvi - Keinut, jousilelu Kissankello - Rakenteilla Kultakylä - Keinut, hiekkalaatikko, leikkimökki, puomi, jousileluja kaksi Kuru - Keinut, hiekkalaatikko, liukumäki, leikkimökki Kyläseppä - Keinut, hiekkalaatikko, kiipeilyteline/liukumäki Mikkola - Keinut, hiekkalaatikko, kiipeilyteline/liukumäki Metsäkylä - Keinut, hiekkalaatikko, liukumäki Mutala - Keinut, hiekkalaatikko, katos Rinne - Piha rakennettu lähiliikuntapaikaksi Salorinne - Keinut, palloseinä, hiekkalaatikot, liukumäki, kiipeilyteline Saurio -Keinut, hiekkalaatikot, keinuhevosia, kiipeilyteline, liukumäki Siivikkala - Keinut, palloseinä, vanha kiipeilyteline, hiekkalaatikot Siukolantie - Ei käytössä Soppeenharju -Keinut, hiekkalaatikot, liukumäki, palloseinä, kiipeilyteline Soppeenkataja - Keinut, hiekkalaatikko, liukumäki, kiipeilyteline Takamaa - Keinut, hiekkalaatikko, kiipeilyteline, liukumäki, jousileluja Tiikko - Keinut, hiekkalaatikko, kaksi liukumäkeä, leikkimökki Tähkätasku - Keinut, hiekkalaatikko, kaksi liukumäkeä Vahanta - Keinut, hiekkalaatikko, jousileluja Vuorentausta - Keinut, hiekkalaatikko, palloseinä
7 Kaukalot Tiuravuori Laaduntie. Hyväkuntoinen ja hyvä valaistus Asuntila Suolaniityntie. Hyväkuntoinen ja valaistus tyydyttävä Yhtenäiskoulu Koulupuisto 5. Hyväkuntoinen ja valaistus hyvä Soppeenharju Tornitie Minikaukalo, valaistus huono Vuorentausta Välimäenkuja Tyydyttävä kunto ja valaistus hyvä Siivikkala Siivikkalantie Hyväkuntoinen ja valaistus hyvä Metsäkylä Metsäkyläntie Hyväkuntoinen ja valaistus hyvä Vahanta Lempiäniementie Hyväkuntoinen ja valaistus hyvä Mutala Palsintie Hyväkuntoinen ja valaistus hyvä Ansomäki Pähkinämäentie Hyväkuntoinen ja valistus hyvä Manni Tyydyttävä kunto ja valaistus tyydyttävä Karhe Nopanperäntie Tyydyttävä kuntoja valaistushuono Luistinradat. Asuntila Suolaniityntie kaukalon sivussa Yhtenäiskoulu Koulupuisto 5 kaukalon sivussa Vuorentausta Välimäenkuja kaukalon sivussa Siivikkala Siivikkalantie kaukalon sivussa Vanhakoulu Rotikontie maalit ja laukaisuseinä Yhtenäiskoulu Koulutie luistelualue, hyvä valaistus Vuorentausta Välimäenkuja luistelualue, hyvä valaistus Yhteislaidun Siivikkala Laatokantie luistelualue, huono valaistus Honkasalo Siivikkala Farmitie luistelualue, huono valaistus Metsäkylä Metsäkyläntie luistelualue, hyvä valaistus Korte Rimpitie luistelualue, hyvä valaistus Haavisto Lähdevainiontie luistelualue, huono valaistus Moisio Moisiontie luistelualue, hyvä valaistus Veittijärvi Keskivainiontie luistelualue, hyvä valaistus Soppeenmäen kenttä Seijantie luistelualue, huono valaistus Mettistön pienkenttä, Jukolantie luistelualue, huono valaistus Kirkonkylän,Viljakkala, Ansatie luistelualue, huono valaistus Rinne Mikkolantie luistelualue, hyvä valaistus Kalliorinne Asuntilantie luistelualue, hyvä valaistus
8 Pallokentät. Edellä mainitut luistinradat ja kentät toimivat myös pallokenttinä. Kuntoilureitistöt. Kuntoradat / hiihtoladut (valot kytkettynä klo ) Lamminpää-Metsäkylä 15km -kaksisuuntainen, valaistu Soppeenmäki 2 km -yksisuuntainen Haavisto 4 km -valaistu Ansomäki 3 km -valaistu Karhe 2 km -valaistu Nisu 2 km -valaistu, kota Kuru 2.4 km -valaistu Topi 1,6 km -valaistu Valaistuja reittejä yhteensä 32 kilometriä. Muut ladut. Takamaa 1km koulun latu Siivikkala 1.3 km koulun latu Vuorentausta 1 km koulun latu Mutala 2 km koulun latu Vahanta 1 km koulun latu Pirkantaival. Patikointi- ja hiihtoreitit ylikunnallisina reitteinä Seitsemisen kansallispuistoon, Ikaalisiin, Hämeenkyröön ja Ruovedelle. Reittejä yhteensä 140 kilometriä. Kelkkareitistöt, joita ollaan kehittämässä.
9 Kuva harjun reitin opastaulusta Aronranta, pelikenttä ja soutuveneranta
10 Uimarannat (kuvaus ja varustelu) Isot EU-uimarannat: Räikkä, Keijärvi: Räikäntie -pukusuojat, sauna/wc (tilauksesta) ja uimalaituri Serlapuisto, Näsijärvi Koivutie -pukusermit, wc-tilat Kuusela, Näsijärvi Kuruntie - pukutilat, wc-tilat ja uimalaituri Haveri, Kyrösjärvi Haverintie - pukutilat, wc-tilat Aro, Keijärvi: Loilantie -pukutilat, wc-tilat Alle 100 kävijän yleiset uimarannat: Paijala, Kyrösjärvi Paijalantie Kurki, Kyrösjärvi Kurjentie Hevossaari, Keihäslahti Hevossaarentie Murron ranta, Keijärvi Keijärventie Karhenranta, Karhejärvi Kyrönlahdentie Hoppasten ranta, Näsijärvi Niemikyläntie Lepojärven ranta, Lepojärvi Vanhankouluntie Pohjankylän ranta, Näsijärvi Pohjantie - pukutilat, wc-tilat - pukutilat, wc- tilat - pukutilat, wc-tilat - pukutilat, wc- tilat - pukutilat, wc-tilat - pukutilat, wc-tilat - pukutilat, wc-tilat - pukutilat, wc-tilat Kuvassa liikuntapaikkahenkilöstön rakentamia pukusuojia rakentamisvaiheessa. Sijoitettiin Paijalan luonnonkauniille uimarannalle.
11 Kuvassa Räikän kenttä, ranta ja puisto. Alueella on käyttäjiä paljon ja alueen toimintoja tulee kehittää LIIKUNNAN SUORITUSPAIKAT Peliurmikentät Aron nurmikenttä Räikän nurmikenttä Soppeenharjun tekonurmikenttä - 60x 95m, hyvä nurmipintainen kenttä - 68x98m, hyvä nurmipintainen kenttä - 105x65m tai 2kpl 65x47m, valaistu kenttä Tenniskentät Kuru Vuorentausta tekonurmipinta massapinta Aron beach-volley kentät 2kpl Ansonmäen urheilukeskus jalkapallohiekkakenttä/jääkiekkokaukalo, ilmaammuntarata, pukutilat, sauna-neuvottelutila, suksien voitelutila
12 Räikän urheilukenttä 6 kiertävää kestopäällystettyä rataa, jalkapallonurmikenttä ja huoltorakennus: puku/wctilat ja sauna. Ylöjärven Urheilutalo Tarjoaa monipuolisen liikuntapaikan, joka on käytettävissä maksua vastaan. Kurun Urheilutalo Tarjoaa hyvän liikuntapaikan maksua vastaan. Koulujen liikuntasalit Tarjoavat monenlaiseen harrastustoimintaan mahdollisuuden ja ovat usein seudun kokoontumispaikka Karhe Keihäslahti Moisio ya Metsäkylä Mutala Lukio Siivikkala Soppeenharju ya Takamaa Vahanta Vanhakoulu Veittijärvi Viljakkala Vuorentausta
13 Pyörätiet Kaupungin hoidossa on n. 57 km kevyen liikenteen väyliä. Lisäksi väyliä on yleisten teiden yhteydessä mm. Vaasantien ja Kuruntien varressa. Ylöjärven yhteys Vaasantien vartta Tampereelle on yksi kaupunkiseudun seudullisia pääreittejä. Väylä on monin paikoin viihtyisä ja linjaus on looginen. Vähäisten risteämisten ansiosta reitti on nopea ja sujuva, mutta rantaväylällä autoliikenteen melu ja päästöt haittaavat jonkin verran. Kaupungissa on käynnistymässä kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman laatiminen. Työn tavoitteena on saada asutuksen kasvusta johtuva liikennemäärän kasvu ohjattua kävelyyn ja pyöräilyyn. Tärkeän osan työtä muodostaa ihmisten liikkumistottumuksiin vaikuttaminen. Kaikenikäisten hyöty- ja kuntoliikkumista pyritään tukemaan tekemällä pyöräilystä ja kävelystä helppoa, nopeaa ja turvallista. Työmatkaliikkumiseen ja kuntoliikkumiseen asennoidutaan Ylöjärven kaupungissa kannustavasti. Tavoitteena on jatkaa kuntoliikunnan hyödyistä tiedottamista ja henkilöstön kannustamista. Myös paikallisia yrityksiä kannustetaan opastamaan henkilöstöä työmatkapyöräilyyn. 5. Tarpeet. Vaikka Ylöjärvellä on kattava perusliikuntapaikkaverkosto, on monimuotoisten ei niin lajinomaisten lähiliikuntapaikkojen rakentaminen muuttuvassa liikuntakulttuurissa hyvin ajankohtainen. Lapset, nuoret ja nyt myös seniorit tarvitsevat entistä virikkeellisempää omaehtoiseen liikuntaan houkuttelevaa ympäristöä. Terveysliikuntaohjelmassa on yhdeksi teemaksi otettu senioripuistojen rakentamien. Käytännössä monitoimialueilla tulisi olla myös senioreille tarkoitettuja senioriparkkeja. Kuntoradoilla tulee olla kuntoiluvälineitä, jotka soveltuvat kaiken ikäisille. Nuorison suosimien skeittipaikkojen luominen tulee ottaa myös liikuntapaikkarakentamisen ohjelmaan. Julkujärven frisbee golf -aluetta tulee kehittää edelleen. Tarpeita on paljon, mutta hyvin rakennetut ja hoidetut liikunta-alueet toimivat kaupungin palveluimagon kehittäjänä.
14 6. Toimenpide-ehdotukset vuosille Pitemmällä aikavälillä ei kannata suunnitella liikunta-alueita, vaan suunnitelmia tulee tarkastella 3 vuoden välein. Nykyisistä urheilualueista Räikän kenttä tulee peruskorjata viipymättä. Keskusurheilukentän rakenteet ovat hoidosta huolimatta vanhentuneet. Kentän peruskorjaussumma nousee melko korkeaksi hankkeen vuodesta toiseen jatkuvan siirtämisen myötä. Lähiliikunta-alueiksi peruskorjataan osa nykyisistä kentistä pysyviksi rakennetuiksi lähiliikuntapaikoiksi. Osa kaukaloista hyödynnetään monitoimiareenoiksi. Rakentamisessa luodaan edellytykset leikkipaikkojen ja senioreille tarkoitettujen kuntoilumahdollisuuksien lisäämiseksi. Rakentamisessa ja peruskorjauksessa kiinnitetään enemmän huomiota kaikkien ikäryhmien lähiliikuntamahdollisuuksien lisäämiseen. Asumisalueiden sisällä oleva kävely- ja pyöräilyverkosto pidetään hyvässä kunnossa. Uuden rakennushankkeen suunnittelun yhteydessä pyydetään lausunto terveysliikuntatyöryhmältä. Luodaan verkosto, joka kattaa kaikki asuinalueet ja luo omaehtoiselle terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle hyvät edellytykset asuinalueesta riippumatta. Koulujen ja päiväkotien rakennushankkeiden yhteydessä suositaan myös lähiliikuntapaikkarakentamista siten että varataan rakennusurakkaan esim. väh lähiliikuntapaikkarakentamiselle kiinteistön pihapiiriin. Uusille lähiliikuntapaikoille tehdään myös aina hoitosuunnitelma. Rakentamisen yhteydessä kiinnitetään huomiota toimivien ja pitkäikäisten materiaalien valintaan. Yhden kentän kaukalon muuttaminen monitoimikentäksi maksaa arviolta 2013 hintatasossa euroa. Kuntoradoille rakennetaan kuntoilupisteitä. Hoitohenkilöstön osaamista tulee käyttää etenkin pienrakentamisessa. Lähiliikuntapaikkojen rakentaminen ei saa estää nykyisten urheilualueiden peruskorjauksia eikä myöskään ei niin lajinomaisten vapaa-ajan paikkojen korjauksia.
15 Kuva Soppeenharjun hyvätasoisen kentän rakentamisvaiheesta Esimerkkikuva Vepe-monitoimikentästä kesä- ja talvikäyttöön
16 Toteutusaikataulu lähiliikuntapaikoille täsmentyy vuosittain ja alustava kustannusarvio 2014 Räikän kentän peruskorjaus Seniorpark-paikan rakentaminen Räikän puiston ja rannan läheisyyteen Asuntilan kentän muuttaminen monitoimikentäksi Harjun kuntoreitille erillisen suunnitelman mukaan kuntoiluvälineet Harjun kuntoreitille wc-tilat Maunussuolle Vahannan ja Mutalan kenttien muuttamien monitoimikentiksi Kurun yhtenäiskoulun kentälle monitoimikenttä Monitoimikenttä Viljakkalaan Monitoimikenttä Vuorentaustaan Kaikkiin hankkeisiin tulee hakea Valtion liikunta-avustusta, jota haetaan Ely-Keskukselta. Ylöjärvi on saanut aikaisempiin hankkeisiin kohtalaisen hyvin avustuksia. Esim. tekonurmi euroa, Siivikkalan kenttä euroa, Hopeatien tunneli sekä monia muita vanhempia rakennushankkeita. Avustussumma voi olla maksimissaan 50 % rakentamiskustannuksista. Myöntämisessä kiinnitetään huomiota myös kohteiden tulevaan hoitoon ja myös hoitokoneisiin/-välineisiin. Kaikkien maksullisten liikuntapaikkojen taksat on pidettävä kohtuullisina, jotta niiden käyttö ei vähene. Hyvätasoiset salit ja muut liikuntapaikat houkuttelevat liikkumaan. 7. Lopuksi Ylöjärvellä liikkuvia ihmisiä on paljon ja liikuntatarjonta on hyvä. On yksityisiä kuntosaleja ja yhtiömuotoisia liikuntapaikkoja. Kaupungin liikuntastrategian tulee perustua siihen, että kaiken ikäiset ja -kuntoiset ihmiset löytävät liikuntatarjottimesta oman liikuntapaikan ja vielä käyttävät sitä mahdollisimman edullisesti. Rakentamisen laatuun tulee kiinnittää erityinen huomio. Liikuntapaikkojen hyvä ammattimainen hoito tulee myös olla itsestäänselvyys. Hoitohenkilökunnalla tulee olla hyvät työkoneet, joita huolletaan ja vaihdetaan säännöllisesti. Ylöjärvellä liikuntapaikkamestari Jyrki Tanhuanpää
MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015
Oheismateriaali / sivltk 12.5.2015 39 vapltk 26.5.2015 38 MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän Investointi,
MAPSTO KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE Matti Hursti , päivitetty
MAPSTO 2015-19 KOOSTE SEKÄ PÄIVITYSESITYKSEN VUOSILLE 2016-20 Matti Hursti 8.4.2015, päivitetty 29.4.2015 Kaupunginosa Asukasmäärän muutos Investointi, vuodet, Esitykset / huomiot Keskusta 950 Moision
MAPSTO Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma. Tiivistelmä / Sivistyspalvelut
MAPSTO 2014-2018 Maankäytön ja palvelujen toteutus- ja suunnitteluohjelma Tiivistelmä / Sivistyspalvelut Koulutuslautakunta 1.10.2013 Vapaa-aikalautakunta 8.10.2013 Matti Hursti 24.9.2013 Tiivistelmä Tiivistelmään
INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena
INVESTOINTIOHJELMA 2015-2019 Kaupunkikehitysjaoston 15.10.2014 MAPSTO-käsittelyn mukaisena Talonrakennusinvestoinnit uudiskohde Tiuraniemen ryhmäkoti Yksityin 0 0 - - Keskusta en saneeraus Moision koulu
Ylöjärven kaupungin salkutetut rakennukset Kaupunginvaltuusto ja päivitys
tekninen E = Erinomainen 1 = pidetään 6210 Terveysasema/Akuuttiosasto Mikkolantie 10, Terveydenhoito 10721 1 (1) 1979 / 2011 E/H 6211 Keskustan neuvola Mikkolantie 12, Terveydenhoito 505 1 (1) 1982 T Kaupunkirakenteen
MAPSTO Kaavoitus ja tontinluovutus
MAPSTO 2017-2021 Kaavoitus ja tontinluovutus Kaavoitushankkeet Nro Tyyppi Hanke v_2017 v_2018 v_2019 v_2020 v_2021 Alue 101 osayleiskaava Keskusta X Keskusta 102 asemakaava Ranta-Laatu asuinalue X X X
Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46
Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan
Ylöjärven kaupungin rakennukset
tekninen E = Erinomainen 1= pidetään 1 2 6210 Terveysasema/Akuuttiosasto Mikkolantie 10, Terveydenhoito 10721 1 1979 / 2011 E/H Perusturva 6211 Keskustan neuvola Mikkolantie 12, Terveydenhoito 505 1 1982
Ylöjärven kaupungin rakennukset
1 2 3 4 5 6 7 8 6210 Terveysasema/Akuuttiosasto Mikkolantie 10, Terveydenhoito 10721 1 1979 / 2011 E/H 6211 Keskustan neuvola Mikkolantie 12, Terveydenhoito 505 1 1982 T 6214 Kurun terveysasema Kisatie
Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista
Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista 1. Vastaajan sukupuoli 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 220 240 260 280 300 320 340 Mies Nainen 2. Vastaajan asuinalue 0 10 20 30 40 50 60 70
Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset. Ylöjärven kaupunki
Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset 2018 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kysely toteutettiin sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa toukokuussa
Ylöjärven kaupungin rakennukset
Ylöjärven kaupungin rakennukset Kaupunginvaltuusto 3.10.2016 Kaupunginvaltuusto päivitys 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto päivitys 3.9.2018 tekninen E = Erinomainen salkku, 1 = Pidetään kunto, lyhenteiden
Varhaiskasvatus/ Esimerkkejä tilastoista
Varhaiskasvatus/ Esimerkkejä tilastoista 20.9.2016 Lasten määrä 2014-2016 Lasten määrä Kunnallinen varhaiskasvatus Palveluseteli Yhteensä 2015 31.1.2015 2013 (+64) 149 2162 28.2.2015 2018 (+5) 155 2173
1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus
PERTUNMAAN KUNTA 1 johdanto...3 2 pertunmaan kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävänkuvaus ja toiminta-ajatus
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana
Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita
TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita
1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
PADASJOEN KUNTA. 4 pitkän aikavälin ehdotukset (1 10 vuotta)...5 4.1 Liikunta-alueet. 5 ehdotuksia kunnan liikuntapalvelujen kehittämiseksi...
PADASJOEN KUNTA 1 johdanto...3 2 lyhyen aikavälin tavoitteet (0 1 vuotta)...4 2.1 Lasten ja nuorten liikuntaharrastusten lisääminen 2.2 Liikunta-alueet 2.3 Ikääntyneiden liikuntamahdollisuuksien lisääminen
Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019
Teemakysely: Liikenneväylät, puistot, yleiset alueet ja liikuntapaikat, 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 128 1. Vastaajan ikä alle 20 2 1,56% 20-30 22 17,19% 30-40 30 23,44% 40-50 33 25,78% 50-60 23 17,97%
Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö
B i r g i t anpol ulle 1 ENSIMMÄISEN HANKKEVAIHEEN KUVAUS (2017-18 talvi): Alueellisen, seudullisen ja kansallisen matkailun ja luontoliikunnan kehittamiseen liittyva hanke, jonka tarkoituksena on luoda
KÄRKÖLÄN KUNTA. 4 liikuntatoimen tavoitteet ja tehtävät...7 4.1 Yleistä 4.2 Toimenpiteet. 5 Johtopäätöksiä liikuntatoiminnan kehittämiseksi...
KÄRKÖLÄN KUNTA 1 johdanto...3 2 yleiskuvaa kärkölän kunnasta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 kärkölän liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Hallinto
Liite 3. Hoito- Liikuntapaikka Luokitus Sijainti Kehittämistoimepide Aikataulu
Liite 3. Liikuntapaikka Luokitus Sijainti Kehittämistoimepide Aikataulu Urheilukentät 1 Keuruun keskusurheilukenttä Liikekeskus Radan uusiminen, 2018- nurmikentän uusiminen ja kastelujärjestelmän uusiminen
TYÖIKÄISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä
TYÖIKÄISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Sähköiseen kyselyyn vastasi 321 täysi-ikäistä pieksämäkeläistä, joista 67 prosenttia oli naisia ja 33 prosenttia
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2015 alkaen Sisäliikuntapaikkojen vuokrausohje sekä vuokrat: - Kurun urheilutalo - Koulujen liikuntasalit - Urheilutalo ja uimahalli Urheilutalon muut maksut ja tilavuokrat:
Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan
1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,
Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä. Viherseminaari Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut
Lähiliikuntaolosuhteet Jyväskylässä Viherseminaari 1.11.2012 Jyväskylä Ari Karimäki Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut Liikkuminen on luonnollista Leikki-ikäinen lapsi liikkuu luonnostaan, kuitenkin
Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle
Liikuntatoimen suuntaviivat liikuntapaikoille ja toiminnalle 2017 2020 Riittävä liikunta on yksi tärkeimmistä keinoista terveyden ylläpitämiseksi. Tästä syystä esimerkiksi lasten tulisi voimassa olevien
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018)
Imatran kaupungin hoidettavat liikunta-alueet, kentät ja kuntoradat (Vuosi 2018) Ukonniemen alue (1. prioriteetti) Liikuntakeskukset ja suuret kentät - Ukonniemen stadion (miehitetty kesällä, ampumaradalla
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan
Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN Sisäliikuntapaikkojen vuokrat Kuntosalien käyttömaksut Ohjaus- ja muut palvelut - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto
Sivistystoimentarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus
USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä
USKO = liikunta tekee terveeksi ja jokainen kansalainen on huolehdittava itsestään ettei koituu haitaksi yhteiskunnalle. terve sielu terveessä ruumissa TOIVO = maan paras liikuntapalvelu vuonna 2015. RAKKAUS
Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari 20.9. 2013, Lappeenranta
Lähiliikuntapaikkojen kuntakohtainen kartoitus ja kehittämissuunnitelma - Koulupäivän liikunnallistaminen seminaari 20.9. 2013, Lappeenranta Miksi lähiliikuntapaikkoja Riittämätön (päivittäinen) liikunta-aktiivisuus
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN
LIIKUNTA KUNNAN VETOVOIMATEKIJÄNÄ TERVEYSLIIKUNTA ASIKKALAN MALLIIN 23.9.2016 Matti Kettunen Vapaa-aikajohtaja Asikkalan kunnan toimenpiteet terveysliikuntaprosessissa 2005 2006 2008 2009 2011 Liikuntastrategian
LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO
1 LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO KIIMINKI Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka. Tarkemmat tiedot kuivatusjärjestelmien sijainnista toimitetaan urakoitsijalle ennen
Kuopion koulupihakartoitus
Kuopion koulupihakartoitus 1. PERUSTIEDOT Koulun nimi Vastaajan nimi Koulun rakennusvuosi Koulun oppilasmäärä 2. KOULUPIHAN KÄYTTÖ Toimiiko koulun yhteydessä aamu- tai iltapäiväkerhoja, jotka käyttävät
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan
Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa
KOKKOLA KARLEBY Kokkolan liikuntapoliittinen ohjelma vuosille 2003-2013 tiivistelmä Kokkolassa Parasta aikaa Kokkola Kaupunki luonnossa Sisällys 1 Liikuntapoliittisen ohjelman tarkoitus...2 2 Liikuntapoliittisen
Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle. Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki
Liikunta-aktiivisuuden seurannan haasteet kunnalle Marie Rautio-Sipilä Liikuntatoimenjohtaja Raahen kaupunki Asukkaita 25 507 (1.1.2014/Kuntaliitto) 75 km Oulusta etelään Perämeren rannalla Perustettu
Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari
Voimaa vanhuuteen tutuksi ja tavaksi-kärkiseminaari 8.2.2017 Johtaja Kristiina Poikajärvi Lapin aluehallintovirasto 1 Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomat 65 ja 75 vuotta täyttäneet Lapissa ja koko maassa
TUHAT JALKAA Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. www.ylojarvi.fi
TUHAT JALKAA Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma www.ylojarvi.fi 1 Eppukin pyöräilee Eppu Normaalista tuttu Juha Torvinen polkee tahdin lisäksi polkupyörällä hyvää kuntoa: Ylöjärvellä on hyvät mahdollisuudet
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu
Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus
Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen
Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen 1. Pieni muistutus liikunnan merkityksestä ja nykytilanteesta 2. Arkiympäristö ratkaisee 1. Lapsille
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta
Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka
Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin Hannu Tuuri, Marja Katajavirta
Selvitys eteläpohjalaisten liikunta-aktiivisuudesta ja tyytyväisyydestä liikuntapalveluihin ja -paikkoihin 2018 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta Sisällys Dian nro Taustoja tutkimukselle Tutkimuksen toteuttaminen
Osa-alueelle sijoittuu Kolmenkulman yritysalue, joka kehittyy jo lähivuosina merkittäväksi työpaikka-alueeksi.
Lounainen Ylöjärvi Lounainen osa-alue koostuu Vuorentaustan asemakaava-alueesta ja rakenteilla olevasta Kolmenkulman työpaikka-alueesta. Vuorentausta on Siivikkalan tapaan perinteistä 70 90 luvun pientaloaluetta.
Yleiset alueet korjausvelkaselvitys. Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula
1 Yleiset alueet korjausvelkaselvitys Päivitys 12/2018 Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula 2 Sisällys 1. TYÖN LÄHTÖKOHTA: PÄIVITYS 12/2018... 3 2. JOHDANTO... 4
Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU
1 Ohjausryhmän hyväksymä päivitys 11.12.2014 1. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Kouluikäisten liikunnan lisääminen Suositus: Koululaiset kulkevat koulumatkat pyörällä tai kävellen Sivistyslautakunta antaa
ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU
ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja
Metsäkylän kaavoitushankkeet
Metsäkylä Metsäkylä on ollut vanhahko perinteinen pientaloalue. Viimeisen 20 vuoden aikana Metsäkylää on kehitetty merkittävästi asemakaavoittamalla uusia pientaloalueita. Tätä kautta asukasmäärä on noussut
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa Ismo Hannula
Pyöräilyn edistäminen Hämeenlinnassa 21.11.2017 Ismo Hannula Kuvaaja: Tuntematon Miksi edistämisohjelma? Keskeistä pyöräilyolosuhteiden kehittämisessä eri puolilla Eurooppaa ovat olleet: Olemassa oleva
Vuoksenniskan koulukeskus ulkoliikuntaselvitys. Hyvinvointilautakunta
Vuoksenniskan koulukeskus ulkoliikuntaselvitys Hyvinvointilautakunta 17.4.2018 Opaskartta Vuoksenniska K A U P U N K I S U U N N I T T E L U Ulkoliikunnan opetusjärjestelyt Vt. Johtava rehtori Janne Rautiainen
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille
Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen
LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ
2011 LIIKUNNAN ARVOSTUS PIEKSÄMÄELLÄ 12.10.2011 Liikunnan arvostus Pieksa ma ella ja sen jäsenseurat(33 kpl) ovat huolissaan Pieksämäen liikunta ja urheilutoiminnan näivettymisestä ja kaupungin liikuntaorganisaation
Koulupihat kuntoon. Imatra Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Koulupihat kuntoon Imatra 15.4.2016 Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Lähiliikuntapaikka Liikuntapaikkarakentamisen painopisteenä vuodesta 2000 Korotettu valtionavustusmahdollisuus
Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO
Vapaa-aikalautakunta 47 12.09.2017 Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2018-2022 VAPLTK 12.09.2017 47 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparisen valmisteluohje: Maankäytön ja palvelujen
1 johdanto...3 2 kuhmoisten kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus
KUHMOISTEN KUNTA 1 johdanto...3 2 kuhmoisten kunta...4 2.1 Sijainti 2.2 Luonto ja ympäristö 2.3 Väestörakenne 2.4 Elinkeinorakenne 2.5 Koulutus 3 liikuntatoimen nykytilanne...5 3.1 Tehtävän kuvaus ja toiminta-ajatus
LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET. TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja
LÄHIÖLIIKUNNAN EDELLYTYKSET JA MAHDOLLISUUDET TUL:N SEURANTAPÄIVÄT 23. - 24.11.2013 TAMPERE Ari-Pekka Juureva toiminnanjohtaja VEHMAISTEN URHEILIJAT Vehmaisten Urheilijat urheilutoiminta Vehmaisten Urheilijoilla
HE 190/2014. Paikallisella yhteistyöllä tarkoitetaan kunnan viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä.
Kari Sjöholm 21018 2 Kari Sjöholm 2018 Kari Sjöholm [pvm] 3 Kari Sjöholm 2018 HE 190/2014 Hallintokuntarajat ylittävä yhteistyö on keskeistä liikunnan edistämiseksi. Kunnan eri toimialojen poikkihallinnollinen
KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä
KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.
Lähiliikunta kaavoituksessa Timo Saarinen, ympäristöministeriö
Lähiliikunta kaavoituksessa 28.5.2015 Timo Saarinen, ympäristöministeriö Taustaa: lähiliikuntaa on monenlaista Lähiliikuntaa kävely- ja pyöräteillä kuntopoluilla, ulkoilupaikoilla pelikentillä, puistoissa,
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen
Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen Liikunta oppimisen tukena seminaari Virpiniemen liikuntaopisto 30.1.2013 31.1.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Vastuualueet: Liikenne Ympäristö Elinkeinot Toimipaikka:
J.Kinnunen / Kuntavaalit 17
J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät
Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.
Vastaajat Yhteensä 351 vastaajaa. vähintään. Vierailut Laajavuodessa viimeisen vuoden aikana Vastaajat 24 % 8 % 1 % 41 % Jyväskyläläinen Muu Jyväskylän seudun asukas (Laukaa, Muurame, Uurainen, Petäjävesi,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 3
18.02. Sivu 1 / 1 465/ 10.03.02 3 Leppävaaran urheilupuiston puku- ja pesutilojen (ent. Leppävaaran urheilupuiston huoltorakennus ja tekojää) tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh.
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä Harri Vaarala Liikenneinsinööri
Yhteistyöllä kävelyä ja pyöräilyä 13.11.2018 Harri Vaarala Liikenneinsinööri Aikuisväestön tärkein liikuntapaikka? Tutkimusten mukaan kävely- ja pyöräilyväylät on aikuisväestön tärkein ja eniten käytetty
LOHJAN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
LOHJAN LÄHILIIKUNTAPAIKKOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Sisällysluettelo KEHITTÄMISSUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT... 1 Lähiliikuntapaikkojen käyttötarkoitukset ja visio... 1 Miksi lähiliikuntapaikkoja tarvitaan...
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso
Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014
VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS
kate 2.11.2016 71 liite 25 PROJEKT KUUBIS OÜ VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS ALUSTAVA Nietoinkuja 1, 03400 Vihti Arkkitehti: Projektinjohtaja: Katrin Männik Jarmo Nikland 07.10.2016 Tatari
Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja. FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo
Liikuntalain kuluneet 14 vuotta - 33 vuotta liikuntalakeja FT, erikoistutkija Jouko Kokkonen Suomen Urheilumuseo Työnjako: Yleisten edellytysten luominen ensisijassa valtion ja kuntien tehtävä. Toiminnasta
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus
AJANKOHTAISTA MUIDEN ALOJEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ Varkaus 21.4.2015 Matti Ruuska Johtaja Opetus- ja kulttuuritoimi vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.4.2015 1 Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos Toimialan
GIS-selvitykset liikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja sijoittamisesta suunnittelutyökaluna
1 GIS-selvitykset liikuntapaikkojen saavutettavuudesta ja sijoittamisesta suunnittelutyökaluna Ossi Kotavaara, (Virpi Keränen) ja Jarmo Rusanen Liikuntakaavoitus suosituksia liikuntaa suosivan elinympäristön
- Maikkulan koulun kenttä osoitteessa Jatulikivenkatu (kentän koko 4000 m 2 )
LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO MAIKKULA MADEKOSKI KAAKKURI Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka, lievealueet, pysäköintipaikat, ajoväylät yms. kunnossapidettävät alueet,
Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?
Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset
1000 Arvopaperit Menot , Rahoitusosuudet 0, Käyttöomaisuuden myynti 0, Netto ,
TP TA TA TS TS 2015 2_2016 2017 2018 2019 1000 Arvopaperit Menot -23 211,44-890 000 0 0 0 Netto -23 211,44-890 000 0 0 0 2000 Kiinteä omaisuus Menot -77 000,00 0-500 000-500 000-500 000 Käyttöomaisuuden
Alueelle kohdistuvat suunnittelukaudella 2014-2018 seuraavat kaavoitushankkeet: Hanke Toteutusaika Toteutustapa Kustannusarvio
Asuntila Asuntilasta on rakentunut 1990-luvun loppupuolesta alkaen vajaan 3 000 asukkaan pientaloalue. Alue on laaja, yhtenäinen ja monipuolinen pientaloalue, jossa on lähipalvelut. Asuntila ei kasva enää
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?
Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien
PARIKKALAN LIIKUNTASTRATEGIA 2013-2016
PARIKKALAN LIIKUNTASTRATEGIA 2013-2016 PARIKKALAN KUNTA Liikuntatoimi Sivistyslautakunta 30.08.2012 45 SISÄLTÖ: 1. JOHDANTO.. 3 2. LIIKUNTATOIMEN LÄHTÖKOHDAT / TAUSTA.. 4 3. NYKYTILAN ANALYYSI... 4 3.1.
Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari
Liikunnan asema Tulevaisuuden kunnassa ja rajapintayhteistyö Lounais-Suomen kuntien liikuntaseminaari 22.-23.9.2016 ylitarkastaja Sari Virta Alustuksen rakenne Tiedolla johtaminen Hyvinvoinnin edistäminen
Uimahallit liikuntapolitiikassa
2.10.2014 Uimahallit liikuntapolitiikassa Risto Järvelä Rakennusneuvos Liikunnan vastuualue Liikuntapolitiikan tausta Liikuntalaki 1054 / 1998 ja sen muutos 2014 Hallitusohjelma Valtion talousarvio MUUTOSTA
VITAPOLIS. Alue- ja hankekehityssuunnitelma
VITAPOLIS Alue- ja hankekehityssuunnitelma Vitapolis Uudenlainen palveleva asuinalue Vitapolis on ainutlaatuinen palvelu- ja asumisympäristö Muuramessa lähellä Jyväskylää, jossa yhdistyvät kaikki elämälle
Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi
Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin
Orimattilan liikuntapaikat 2011. 22.11.2011 Orimattilan kaupunki Liikuntatoimi
Orimattilan liikuntapaikat 2011 22.11.2011 Orimattilan kaupunki Liikuntatoimi 1. Orimattilan urheilupuisto: Urheilutie 15, 16300 Orimattila 1.1. Keskusurheilukenttä Aukioloajat touko-syyskuussa ma - to
IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä
IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin
KANGASALAN KUNTA. TILAVUOKRAT Liikunta. Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana
KANGASALAN KUNTA TILAVUOKRAT Liikunta Voimassa 1.9.2015 alkaen tai erikseen ilmoitettuna aikana HINNASTON OHJEET HINNASTON OHJEET JA MAKSUET RYHMÄ LUOKITUS Paikalliset kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoyhdistykset
Kiireellisimmät 3a Vaasantie X Ravitie Kameratolpan korjaaminen /1/4060 1
TOIMENPIDEOHJELMA, YLÖJÄRVI Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Toimen- Tierekisteriosoite Kiireellisyys Tienpitaja 1 Siivikkalantie X Vasamantie Liittymäalueen jäsentäminen reunakivellä
Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen
Tekninen lautakunta 56 26.03.2015 Yhdyskuntatekniikan ja tilakeskuksen viranhaltijapäätökset TEKLTK 26.03.2015 56 Kuntalain 51 :n sekä hallintosäännön 32 :n ja 33 :n mu kaan sekä teknisen lautakunnan päätöksen
Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kevät 2019
Ylöjärven varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset Kevät 2019 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely Kysely toteutettiin sekä kunnallisessa että yksityisessä varhaiskasvatuksessa 6.5.
Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.
Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt
Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura
Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma
Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA
RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki
Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri
Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä
Liikunnan avustusten uudistaminen. Alustava valmisteluluonnos
Liikunnan avustusten uudistaminen Alustava valmisteluluonnos Tampereen kaupungin strategiset tavoitteet Kaupunkistrategia Strategiset painotukset ja tavoitteet on ryhmitelty viiteen näkökulmaan yhdessä
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko
Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.
Espoo Active City Liikuntapalvelut
E A ti Cit Espoo Active City Liikuntapalvelut Espoo-strategia 2010 2013 (Kv 7.9.2009 /elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki) Tieteen, taiteen ja talouden sekä liikunnan yhdistämisen vetovoima Liikuntavisiosta