Ruuvikompressorit SM-sarja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruuvikompressorit SM-sarja"

Transkriptio

1 Ruuvikompressorit SM-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,,5 m³/min, paine / / 5 bar

2 SM-sarja SM tuo pitkäaikaista säästöä Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta ja tehokkuutta. SM-ruuvikompressorit vastaavat erinomaisesti näihin odotuksiin. Ne eivät vain tuota enemmän paineilmaa vähemmällä energialla vaan täyttävät myös kaikki toiveet monipuolisuudesta sekä käyttäjä-, huolto- ja ympäristöystävällisyydestä. Hiljainen ja tehokas, vankkatekoinen ja luotettava Enemmän paineilmaa samalla rahalla SM-ruuvikompressorit ovat selvästi edeltäjämallejaan suorituskykyisempiä. Parantunut suoritusteho on saavutettu ruuviyksikön optimoinnilla ja sisäisten painehäviöiden minimoinnilla. Alhainen energiankulutus Koneen taloudellisuus on luettavissa sen elinkaarikustannuksista. Kompressorien kohdalla suurin yksittäinen kustannustekijä ovat energiakustannukset. Sen vuoksi KAESER on SM-mallien kohdalla panostanut erityisesti niiden energiatehokkuuteen. Lähtökohdan tälle luo optimoitu ruuviyksikkö, jonka roottoreissa on energiaa säästävä SIGMA-profiili. Energiaa säästävää käyntiä tehostavat tämän lisäksi Premium efficiency -moottorit (IE), Sigma Control -ohjaus sekä jäähdytysjärjestelmä, jonka tehokkuus perustuu tuulettimen aikaansaamaan jäähdytysilman kaksoisvirtaukseen. Loppuun saakka harkittu rakenne Uusien SM-mallien rakenne on käyttäjäystävällinen ja loppuun saakka harkittu. Vasemmanpuoleinen paneeli irtoaa muutamalla kädenliikkeellä, minkä jälkeen kaikkiin huoltokohteisiin on helppo päästä käsiksi. Suljettuna ollessaan tehokkaasti äänieristetty kotelointi pitää huolen siitä, että koneen käyntiääni pysyy miellyttävän alhaisena. Koteloinnissa on laitteiston tehokkaan jäähdytyksen varmistamiseksi neljä erillistä imuaukkoa: laitteiston, moottorin ja kytkentäkaapin jäähdytysilmalle kullekin yksi ja tämän lisäksi erillinen imuaukko kompressorin imuilmalle. Rakenteensa ansiosta SM-kompressorit ovat myös todellisia tilansäästäjiä. Moduulirakenteeseen perustuva laitteistokonsepti Lämmön talteenotolla saavutettavissa oleva energiakustannusten säästö Teknisen optimoinnin tuoma energiakustannusten säästö Paineilma-aseman hankintakustannukset Huoltokustannukset Energiakustannukset Energiakustannusten mahdollinen säästöpotentiaali Kuva: SM

3 SM-sarja vakuuttaa yksityiskohtia myöten SIGMA-profiililla varustettu ruuviyksikkö Jokaisen SM-laitteiston ytimen muodostaa energiaa säästävällä SIGMA-profiililla varustettu ruuviyksikkö. Se on virtausteknisesti optimoitu ja vaikuttaa oleellisesti siihen, että laitteistokokonaisuuksien ominaisteho saa aivan uuden mittapuun. SIGMA CONTROL -ohjaus SIGMA CONTROL ohjaa ja valvoo tehokkaasti kompressorin käyntiä. Sen näyttö ja RFID-lukija mahdollistavat tehokkaan kommunikoinnin ja parantavat toimintavarmuutta. Monikäyttöiset liittimet lisäävät joustavuutta, ja SD-korttipaikka helpottaa ohjauksen päivittämistä. Sähköä säästävät IE-moottorit KAESERin SM-ruuvikompressorien käyttäjät voivat hyötyä tehokkailla IE-moottoreilla saavutetusta energiansäästöstä jo kauan ennen kuin nämä moottorit tulevat EU:n alueella pakollisiksi (..05). Tehokas jäähdytys Tuulettimen aikaansaama jäähdytysilman kaksoisvirtaus ei jäähdytä pelkästään käyttömoottoria vaan myös koko laitteistoa. Tuulettimen sirpinmalliset siivet alentavat käyntiääntä. 5

4 SM T (SFC) -sarja Lisänä jäähdytyskuivain ja/tai nopeussäätö Energiaa säästävällä kuivaimella varustettu SM Paineilman jäähdytyskuivain on sijoitettu erilliseen koteloon. Näin kuivain on suojattu kompressorin säteilylämmöltä, mikä parantaa sen toimintavarmuutta. Jäähdytyskuivaimen katkaisutoiminto varmistaa energiaa säästävän käynnin. Optiona taajuusmuuttaja Tietyissä käyttökohteissa nopeussäätö voi olla tarkoituksenmukainen. Siksi SM -mallista on saatavissa myös nopeussäädetty versio. Taajuusmuuttaja on integroitu kompressorilaitteen kytkentäkaappiin. Kuva: SM T Entistäkin hiljaisempi Edistystä kaikessa hiljaisuudessa: Uudenlainen jäähdytysilmavirtaus mahdollistaa optimaalisen äänieristyksen ja entistä paremman jäähdytyksen. Käyvän SM-kompressorin vieressä voi vaivatta keskustella normaalilla puheäänellä. Huoltoystävällinen Kaikki huoltotyöt voidaan suorittaa koneen samalta puolelta. Kun vasemmanpuoleinen paneeli on irrotettu, ovat kaikki huoltokohteet helposti käsillä. 6 7

5 AIRCENTER Tilaa säästävä ja tehokas paineilma-asema Kytkentää vaille valmis Tämä kompakti pienoispaineilma-asema vaatii ainoastaan kytkennän sähkö- ja paineilmaverkkoon. Muita asennuksia ei tarvita. Pitkäikäinen paineilmasäiliö 70 litran säiliö on suunniteltu varta vasten AIRCEN- TER-laitteistoja varten. t ovat sekä sisä- että ulkopuolelta pinnoitettuja. Tämä korroosiosuoja takaa pitkän käyttöiän. Kuva: AIRCENTER Huoltoystävällinen rakenne Kun vasemmanpuoleinen paneeli on irrotettu, ovat kaikki huoltokohteet helposti esillä. Jäähdytysöljyn määrää ja käyttöhihnan kireyttä voidaan valvoa näyttölasien avulla koneen käynnin aikana. Huolto-osat vaivatta esillä Kaikkiin huolto-osiin on helppo päästä käsiksi. Tämä lyhentää huollon aiheuttamia seisokki- ja asennusaikoja, mikä omalta osaltaan parantaa paineilman saatavuutta ja alentaa käyttökustannuksia. 9

6 0

7 Varustus Laitteistokokonaisuus Käyttövalmis, täysautomaattinen, lisä-äänieristys, tärinävaimennettu, jauhepinnoitetut paneelit; soveltuu +5 C:n ympäristölämpötiloihin saakka. Ruuviyksikkö Alkuperäinen SIGMA-profiililla varustettu yksivaiheinen KAESER-ruuviyksikkö, jossa roottorien optimaalisen jäähdytyksen takaava jäähdytysöljyn ruiskutus. Sähkömoottori Premium Efficiency IE saksalaiselta merkkivalmistajalta, IP 5. Ilman ja jäähdytysöljyn kierto Kennorakenteinen imusuodatin, pneumaattinen imu- ja paineenpoistoventtiili, kolminkertaisesti erottava jäähdytysöljyn erotusjärjestelmä, varoventtiili, Kuvat minimipainetakaiskuventtiili, termostaattiventtiili ja jäähdytysöljyn suodatin jäähdytysöljykierrossa, jäähdytysöljyn ja paineilman yhdistelmäjäähdytin. Jäähdytyskuivain (T-versiossa) Elektronisesti ohjattu lauhteenpoistin. Kylmäkompressori, jossa energiaa säästävä katkaisutoiminto; kytketty kompressorimoottorin käyntiin valmiustilassa. Vaihtoehtoisena valintana myös jatkuva käynti. kalvonäppäimet; täysautomaattinen valvonta ja säätö. Valittavissa olevat ohjausvaihtoehdot: Dual-, Quadroja Vario-säätö sekä jatkuva käynti. Liitännät: Ethernet; lisäksi valinnaiset kommunikaatiomoduulit seuraaville: Profibus, Modbus, Profinet ja DeviceNet. Korttipaikka SD-muistikortille tietojen tallennusta ja päivityksiä varten. RFID-lukija, WWW-palvelin. Perusversio Näkymä edestä SM-ruuvikompressorien vaihtoehtoinen ohjaus: SIGMA CONTROL BASIC Sähkökomponentit Näkymä vasemmalta Näkymä oikealta Näkymä takaa Näkymä vasemmalta Näkymä oikealta Näkymä takaa Integroidulla jäähdytyskuivaimella varustettu versio Kytkentäkaappi IP 5; kytkentäkaapin ilmanvaihto, automaattinen tähtikolmiokontaktoriyhdistelmä; ylikuormitusrele, ohjausvirtamuuntaja. SIGMA CONTROL 00 Eriväriset LEDit (vihreä, keltainen, punainen) osoittavat käyntitilan; selväkielinen näyttö, 0 valinnaista käyttökieltä (myös suomi), kuvakkein varustetut Näkymä edestä Rakenne Jäähdytyskuivaimella ja nopeussäädetyllä käytöllä varustettu versio Perusversio Imusuodatin 00 Imuventtiili Ruuviyksikkö 07 Käyttömoottori 60 Öljynerotinsäiliö Näkymä edestä Näkymä vasemmalta Näkymä oikealta Näkymä takaa Näkymä edestä Näkymä vasemmalta Näkymä oikealta Näkymä takaa Paineilman jälkijäähdytin Jäähdytysöljyn jäähdytin Jäähdytysöljysuodatin AIRCENTER-sarja Tuuletin

8 Tekniset tiedot Perusversio AIRCENTER jäähdytyskuivaimella ja paineilmasäiliöllä varustettu versio Modell Malli pegel taso * Modell Malli Behältervolumen n tilavuus pegel taso * bar m³/min bar kw kw mm db(a) kg bar m³/min bar kw kw l mm db(a) kg SM 9 0 0,90 0,75 0,56 5 5,5 G / 60 x 76 x AIRCENTER 9 0 0,90 0,75 0,56 5 5,5 0, 70 G / 60 x 00 x SM 0,0,0 0,77 5 G / 60 x 76 x AIRCENTER 0,0,0 0,77 5 0, 70 G / 60 x 00 x SM 5 0,50,6 0, G / 60 x 76 x AIRCENTER 5 0,50,6 0, , 70 G / 60 x 00 x T integroidulla jäähdytyskuivaimella varustettu versio (kylmäaine R a) AIRCENTER SFC nopeussäädetyllä käytöllä varustettu versio Modell Malli pegel taso * Modell Malli Behältervolumen n tilavuus pegel taso * * bar m³/min bar kw kw mm db(a) kg bar m³/min bar kw kw l mm db(a) kg SM 9 T 0 0,90 0,75 0,56 5 5,5 0, G / 60 x 07 x AIRCENTER SFC 0 0,5 -, 0, -,0 0,0-0,7 5 0, 70 G / 60 x 00 x SM T 0,0,0 0,77 5 0, G / 60 x 07 x Koko laitteiston tuoton mittaus ISO 7: 009, Liite C: absoluuttinen tulopaine bar (a), ilman ja jäähdytysilman tulolämpötila 0 C. * ISO 5 -standardin ja ISO 96- -perusstandardin mukainen äänenpainetaso; toleranssi: ± db (A). SM 5 T 0,50,6 0, , G / 60 x 07 x T SFC nopeussäädetyllä käytöllä ja integroidulla jäähdytyskuivaimella varustettu versio Modell Malli pegel taso * bar m³/min bar kw kw mm db(a) kg SM SFC 0 0,5 -, 0, -,0 0,0-0,7 5 G / 60 x 76 x SM T SFC 0 0,5 -, 0, -,0 0,0-0,7 5 0, G / 60 x 07 x

9 Alasta ja käyttökohteesta riippuen voitte valita haluamanne jälkikäsittelyasteen: Jälkikäsittely jäähdytyskuivaimella (painekastepiste + C) Käyttöesimerkkejä: ISO 57- (00) -standardin mukainen jälkikäsittelyaste Puhdasilma- ja puhdastilatekniikka, meijerit, panimot Ravinto- ja nautintoaineiden valmistus Erityisen puhdas kuljetusilma, kemialliset laitokset Lääketeollisuus Pöly Vesi Öljy FE FD ACT G Asennus paineilman tarpeen vaihdellessa voimakkaasti Suodatus (valinnainen) T* ZK ACT AQUAMAT AT ECD FB/FC FD FE/ G FG T THNF ZK Lyhenteet Aktiivihiilitorni AQUAMAT-lauhteenerotin Adsorptiokuivain Paineilmaverkoston täyttöjärjestelmä Paineilmasäiliö ECO DRAIN -lauhteenpoistin Esisuodatin Jälkisuodatin Mikrosuodatin Mikro- ja aktiivihiilisuodattimen yhdistelmä Aktiivihiilisuodatin Jäähdytyskuivain Pussisuodatin Syklonierotin Kutomakoneet, valokuvalaboratoriot T* ECD Kompressori THNF ISO 57-:00 -standardin mukainen paineilman laatuluokitus Kiintoaineet/pöly Ruiskumaalaus, jauhepinnoitus Luokka Eri kokoisten hiukkasten määrä per m³ [d = µm]* Pakkaus, ohjaus- ja instrumentti-ilma FE 0 0, d 0,5 0,5 d,0,0 d 5,0 esim. puhdasilma- ja puhdastilatekniikka; lisätietoja KAESERiltä Paineilma yleiseen tehdaskäyttöön, erityiset laatuvaatimukset täyttävä hiekkapuhallus Kuulapuhallus 7 FC AQUAMAT ei määritelty ei määritelty ei määritelty ei määritelty ei määritelty Kuulapuhallus ilman erityisiä laatuvaatimuksia Jätevesijärjestelmät Ei erityisiä laatuvaatimuksia 5 6 X 7-X 7-X X X KAESER-ruuvikompressorit Muu laitteisto FB *Jäähdytyskuivaimessa, sarjoihin TG TI FE-mikrosuodatin saatavana valinnaisena lisävarusteena. Luokka Hiukkaspitoisuus C p [mg/m³] * 6 0 < C p < C p 0 X C p > 0 Vesi Luokka Painekastepiste [ C] Jos paineilmaverkostoa ei ole suojattu pakkaselta: Jälkikäsittely adsorptiokuivaimella (painekastepiste 70 C:seen saakka) Puhdasilma- ja puhdastilatekniikka, lääketeollisuus, meijerit, panimot Mikrosirujen valmistus, optiikka, ravinto- ja nautintoaineiden valmistus Maalauslaitteistot Prosessi-ilma, lääketeollisuus Valokuvalaboratoriot Erityisen kuiva kuljetusilma, ruiskumaalaus, hienosäätimet Pöly Vesi Öljy FE FD FG ACT FD Asennus paineilman tarpeen vaihdellessa voimakkaasti Suodatus (valinnainen) AT** FE ZK AT** FE ECD Kompressori THNF AQUAMAT ** Lämpöelvytteistä adsorptiokuivainta käytettäessä jälkijäähdytin saattaa olla tarpeen. 0 esim. puhdasilma- ja puhdastilatekniikka; lisätietoja KAESERiltä 70 C 0 C 0 C + C 5 +7 C 6 +0 C Luokka Nestemäisen veden osuus C W [g/m³ *] 7 C W 0,5 0,5 < C W < C W 0 X C W > 0 Öljy Luokka 0 Kokonaisöljypitoisuus (nesteen, aerosolin ja kaasun muodossa) [mg/m³]* esim. puhdasilma- ja puhdastilatekniikka; lisätietoja KAESERiltä 0,0 0,,0 5,0 X > 5,0 Standardiolosuhteissa (0 C, bar(a), ilmankosteus 0 %) KAESER Kompressorit Oy Tiilitie 070 Vantaa Puh. (09) 000 Faksi (09) 050 Sähköposti: info.finland@kaeser.com P-65/FI./ Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään.

Ruuvikompressorit SX-sarja

Ruuvikompressorit SX-sarja Ruuvikompressorit SX-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,26 0,81 m³/min, paine 5,5 15 bar SX-sarja SX pieni mutta tehokas Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SM-sarja

Ruuvikompressorit SM-sarja Ruuvikompressorit SM-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,,5 m³/min, paine / / 5 bar SM-sarja SM tuo pitkäaikaista säästöä Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ASK-sarja

Ruuvikompressorit ASK-sarja Ruuvikompressorit ASK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,79,65 m³/min, paine 5,5 5 bar ASK-sarja ASK entistä tehokkaampi Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit. SK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,53 2,70 m³/min, paine 5,5 15 baaria KOMPRESSORIT

Ruuvikompressorit. SK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,53 2,70 m³/min, paine 5,5 15 baaria KOMPRESSORIT KOMPRESSORIT Ruuvikompressorit SK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,53 2,70 m³/min, paine 5,5 baaria www.kaeser.com SK-sarja Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit CSD- ja CSDX-sarjat

Ruuvikompressorit CSD- ja CSDX-sarjat Ruuvikompressorit CSD- ja CSDX-sarjat Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto,07 6,6 m³/min, paine 5,5 5 baria Sarja CSD(X) CSD/CSDX uusi mittapuu CSD- ja CSDX-sarjojen uuden sukupolven kompressoreilla

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SX-sarja

Ruuvikompressorit SX-sarja KOMPRESSORIT Ruuvikompressorit SX-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,26 0,81 m³/min, paine 5,5 15 bar SX-sarja SX pieni mutta tehokas Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan

Lisätiedot

Ruuvikompressorit BSD-sarja

Ruuvikompressorit BSD-sarja Ruuvikompressorit BSD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto, 8,9 m³/min, paine 5,5 5 bar BSD-sarja Huoltoystävällinen BSD uusi mittapuu BSD-sarjan uuden sukupolven kompressoreilla

Lisätiedot

Ruuvikompressorit FSD-sarja

Ruuvikompressorit FSD-sarja Ruuvikompressorit FSD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 9, 5,3 m³/min, paine 5,5 5 ia FSD-sarja FSD oman luokkansa mittapuu FSD-sarjan kompressoreilla KAESER nostaa entisestään

Lisätiedot

Ruuvikompressorit DSD/DSDX-sarja

Ruuvikompressorit DSD/DSDX-sarja Ruuvikompressorit DSD/DSDX-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto,68 0,0 m³/min, paine 5,5 5 bar DSD(X)-sarja Tehokkuuden uusi määritelmä DSD/DSDX etumatka kasvaa DSD/DSDX-sarjan uuden

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ASK-sarja

Ruuvikompressorit ASK-sarja Ruuvikompressorit ASK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,79,65 m³/min, paine 5,5 5 bar ASK-sarja ASK entistä tehokkaampi Myös pienemmiltä kompressoreilta odotetaan toimintavarmuutta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit. SM-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,39 1,64 m³/min, paine 5,5 15 baaria KOMPRESSORIT

Ruuvikompressorit. SM-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,39 1,64 m³/min, paine 5,5 15 baaria KOMPRESSORIT KOMPRESSORIT Ruuvikompressorit SM-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 0,39 1,64 m³/min, paine 5,5 15 baaria www.kaeser.com SM-sarja Pitkäaikaista säästöä Myös pienemmiltä kompressoreilta

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SXC compact -sarja

Ruuvikompressorit SXC compact -sarja Ruuvikompressorit SXC compact -sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto,6, m³/min, paine / / bar SXC-sarja Kompakti kokonaisuus SXC-laitteistot ovat minimaalisen lattiapinta-alan vaativia

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ASD-sarja

Ruuvikompressorit ASD-sarja Ruuvikompressorit ASD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,87 6,6 m³/min, paine 5,5 5 bar ASD-sarja Huoltoystävällinen rakenne ASD tuo pitkäaikaista säästöä ASD-sarjan uuden sukupolven

Lisätiedot

Ruuvikompressorit BSD-sarja

Ruuvikompressorit BSD-sarja Ruuvikompressorit BSD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto, 8,9 m³/min, paine 5,5 5 bar BSD-sarja Huoltoystävällinen BSD uusi mittapuu BSD-sarjan uuden sukupolven kompressoreilla

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ASD-sarja

Ruuvikompressorit ASD-sarja Ruuvikompressorit ASD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,87 6,6 m³/min, paine 5,5 5 bar ASD-sarja Huoltoystävällinen rakenne ASD tuo pitkäaikaista säästöä ASD-sarjan uuden sukupolven

Lisätiedot

Ruuvikompressorit DSD/DSDX-sarja

Ruuvikompressorit DSD/DSDX-sarja Ruuvikompressorit DSD/DSD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto,68 0,0 m³/min, paine 5,5 5 bar DSD()-sarja Tehokkuuden uusi määritelmä DSD/DSD etumatka kasvaa DSD/DSD-sarjan uuden

Lisätiedot

Suodattimet ja syklonierottimet

Suodattimet ja syklonierottimet www.kaeser.com Suodattimet ja syklonierottimet Tilavuusvirta 0,8 8 m³/min Miksi paineilma suodatetaan? Jokaisen ilmakuutiometrin mukana kompressori imee miljoonia likahiukkasia, hiilivetyjä, viruksia ja

Lisätiedot

Ruuvikompressorit FSD-sarja

Ruuvikompressorit FSD-sarja Ruuvikompressorit FSD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 9, 5, m³/min, paine 5,5 5 ia FSD-sarja FSD oman luokkansa mittapuu FSD-sarjan kompressoreilla KAESER nostaa entisestään

Lisätiedot

Mäntäkompressorit AIRBOX / AIRBOX CENTER

Mäntäkompressorit AIRBOX / AIRBOX CENTER www.kaeser.com Mäntäkompressorit AIRBOX / uotto 0,25 0,90 m³/min, paine 7/10/12,5 baria Mitä vaatimuksia käyttäjät asettavat mäntäkompressorille? Vastaus kuuluu: ennen kaikkea taloudellisuutta ja luotettavuutta.

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ESD-sarja

Ruuvikompressorit ESD-sarja Ruuvikompressorit ESD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 3,0,0 m³/min, paine //5 ia ESD-sarja ESD oman luokkansa uusi mittapuu ESD-sarjan uuden sukupolven kompressoreilla KAESER

Lisätiedot

Mäntäkompressorit AIRBOX / AIRBOX CENTER

Mäntäkompressorit AIRBOX / AIRBOX CENTER www.kaeser.com Mäntäkompressorit AIRBOX / uotto,,9 m³/min, paine 7/1/1, baria Mitä vaatimuksia käyttäjät asettavat mäntäkompressorille? Vastaus kuuluu: ennen kaikkea taloudellisuutta ja luotettavuutta.

Lisätiedot

Paineilman jäähdytyskuivaimet SECOTEC Tilavuusvirta 0,6 25 m³/min

Paineilman jäähdytyskuivaimet SECOTEC Tilavuusvirta 0,6 25 m³/min Paineilman jäähdytyskuivaimet Tilavuusvirta 0,6 5 m³/min Energiansäästöä päivästä päivään SECOTEC-jäähdytyskuivain SECOTEC-sarjan jäähdytyskuivaimet kuivaavat paineilman luotettavasti ja energiatehokkaasti.

Lisätiedot

Ruuvikompressorit ESD-sarja

Ruuvikompressorit ESD-sarja Ruuvikompressorit ESD-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto,0,0 m³/min, paine //5 ia ESD-sarja ESD oman luokkansa uusi mittapuu ESD-sarjan uuden sukupolven kompressoreilla KAESER nostaa

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SK-sarja

Ruuvikompressorit SK-sarja Ruuvikompressorit SK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiii 0,5,70, paine 5,5 SK-sarja SK tuo pitkäaikaista säästöä Myös pieneitä kompressoreita odotetaan toimintavarmuutta ja tehokkuutta.

Lisätiedot

Kuivakäyvät ruuvikompressorit

Kuivakäyvät ruuvikompressorit Kuivakäyvät ruuvikompressorit Kaksivaiheinen puristus, tuotto 51 m 3 :iin/min saakka, paine /// baria Kuivan puristuksen uusi ulottuvuus Perinteistä KAESER-laatua edustavat kaksivaiheiset kuivakäyvät ruuvikompressorimme

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SK-sarja

Ruuvikompressorit SK-sarja Ruuvikompressorit SK-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiii 0,5,70, paine 5,5 SK-sarja SK tuo pitkäaikaista säästöä Myös pieneitä kompressoreita odotetaan toimintavarmuutta ja tehokkuutta.

Lisätiedot

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com

KAESER-tuotevalikoima. Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla. www.kaeser.com KAESER-tuotevalikoima Enemmän paineilmaa vähemmällä energialla www.kaeser.com Tuotteemme yhdellä silmäyksellä Kompressorit käsityöammattien ja verstaiden tarpeisiin CLASSIC-sarja Paineenkorotuskompressorit

Lisätiedot

www.kaeser.com Mäntäkompressorit EUROCOMP-sarja Tuotto 112 1050 l/min, paine 10 ja 15 bar

www.kaeser.com Mäntäkompressorit EUROCOMP-sarja Tuotto 112 1050 l/min, paine 10 ja 15 bar Mäntäkompressorit Tuotto 112 1050 l/min, paine 10 ja 15 bar EUROCOMP kestävä ratkaisu käsityöaattien tarpeisiin Kiinteästi asennettavia EUROCOMP-mäntäkompressoreja on jo vuosien ajan käytetty menestyksekkäästi

Lisätiedot

Alipaineruuvipumput ASV-, BSV- ja CSV-sarjat

Alipaineruuvipumput ASV-, BSV- ja CSV-sarjat Alipaineruuvipumput Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Imuteho 4,75 15,7 m³/min 99-prosenttinen alipaine, 10 mbar (abs) KAESER-alipaineruuvipumppu Jokaisen KAESER-vakuumiruuviyksikön roottoreissa

Lisätiedot

SECOTEC Paineilman jäähdytyskuivaimet

SECOTEC Paineilman jäähdytyskuivaimet www.kaeser.com ECOTEC Paineilman jäähdytyskuivaimet Tilavuusvirta 0,6 m /min Miksi paineilma pitää kuivata? ompressorin imemä ilma on kaasuseos, joka sisältää aina myös vesihöyryä. Ilman kyky imeä itseensä

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SXC-sarja

Ruuvikompressorit SXC-sarja www.kaeser.com Ruuvikompressorit SXC-sarja Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,6 0,0 m /min, paine //5 ia Mitä vaatimuksia Te asetatte paineilma-asemalle? Paineilmajärjestelmän tulisi

Lisätiedot

www.kaeser.com Paineilmasuodattimet KAESER FILTER Tilavuusvirta 0,60 14,20 m³/min

www.kaeser.com Paineilmasuodattimet KAESER FILTER Tilavuusvirta 0,60 14,20 m³/min Paineilmasuodattimet Tilavuusvirta 0,60,0 m³/min Puhdasta paineilmaa alhaisilla kustannuksilla -suodattimet ovat avainasemassa, kun paineilma halutaan puhdistaa ISO 857- -standardin mukaisia laatuluokkia

Lisätiedot

Ruuvipuhaltimet EBS- ja FBS-sarjat

Ruuvipuhaltimet EBS- ja FBS-sarjat Ruuvipuhaltimet Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 10 67 m³/min, paine-ero enintään 1,1 bar Katso sisään... Pura QR-koodi älypuhelimellasi ja katso, miltä KAESER-ruuvipuhallin näyttää

Lisätiedot

Roottoreissa OMEGA-profi ili

Roottoreissa OMEGA-profi ili Roottoripuhaltimet BB-, CB-, DB-, EB- ja FB-sarjat Roottoreissa OMEGA-profiili Tuotto 1,5 74 m³/min Ylipaine: 1000 millibaariin saakka, alipaine 500 millibaariin saakka COMPACT-puhaltimet All in one kaikki

Lisätiedot

Membraanikuivaimet KMM-sarja

Membraanikuivaimet KMM-sarja www.kaeser.com Membraanikuivaimet KMM-sarja Tulopuolen tilavuusvirta, m³:iin/min saakka Miksi paineilma pitää kuivata? Kompressorin imemä ilma on kaasuseos, joka sisältää aina myös vesihöyryä. Ilman kyky

Lisätiedot

Teollisuusmäntäkompressorit

Teollisuusmäntäkompressorit www.kaeser.com Teollisuusmäntäkompressorit Tuotto 6 4 l/min paine 7 35 bar Mitä odotuksia te asetatte teollisuuslaatua edustavalle mäntäkompressorille? Ratkaisevaa on taloudellisuus. Tämä pätee niin mäntäkompressoreihin

Lisätiedot

Teollisuusmäntäkompressorit

Teollisuusmäntäkompressorit www.kaeser.com Teollisuusmäntäkompressorit Tuotto 0,87 16,10 m³/min, paine 5,5 15 baria Mitä odotuksia Te asetatte teollisuuslaatua edustavalle mäntäkompressorille? Ratkaisevaa on taloudellisuus. Tämä

Lisätiedot

Mäntäkompressorit EUROCOMP-sarja

Mäntäkompressorit EUROCOMP-sarja www.kaeser.com Mäntäkompressorit EUROCOMP-sarja Tuotto 112 1050 l/min, paine 10 ja 15 baria Mitä vaatimuksia Te asetatte mäntäkompressorille? Työssä käytettyjen koneiden ja työkalujen ominaisuudet vaikuttavat

Lisätiedot

Paineilmasäiliöt Tilavuus l

Paineilmasäiliöt Tilavuus l Paineilmasäiliöt Tilavuus 90 10.000 l www.kaeser.com Paineilmasäiliö Ei huolta vuodoista! Kaikki yhdeltä toimittajalta Varastoina ja puskureina toimivilla paineilmasäiliöillä on tärkeä tehtävä paineilmajärjestelmässä:

Lisätiedot

Jäähdytyskuivaimet TG TI-sarjat

Jäähdytyskuivaimet TG TI-sarjat Jäähdytyskuivaimet Tilavuusvirta 30,8 90 m³/min Paineilman tehokas kuivaus Energiaa ja kustannuksia säästävät jäähdytyskuivaimet Useimmat paineilman käyttökohteet vaativat kuivattua paineilmaa, jonka painekastepiste

Lisätiedot

Kompressorin sisäinen ohjaus

Kompressorin sisäinen ohjaus Kompressorin sisäinen ohjaus Älykkäiden kompressoriohjausten uusin sukupolvi Täysin uuden moduulikonseptin ansiosta KAESERin kehittämä kompressorin sisäinen -ohjaus on valmis vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Lisätiedot

Siirrettävät rakennuskompressorit MOBILAIR M 114

Siirrettävät rakennuskompressorit MOBILAIR M 114 Siirrettävät rakennuskompressorit Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 7,5 9,7 m³/min Suorituskykyinen energiatehokas vähäpäästöinen Ympäristöystävällinen energiantuottaja SIGMA-profiililla

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Paineenkorotuskompressori

Paineenkorotuskompressori www.kaeser.com Paineenkorotuskompressori N-sarja Imupaine 3 baariin saakka, loppupaine 45 baariin saakka Tilavuusvirta,27 2,5 m³/min Mihin paineenkorotuskompressoria tarvitaan? Paineilma on todella monipuolinen

Lisätiedot

Yhdistelmäkuivain HYBRITEC

Yhdistelmäkuivain HYBRITEC Yhdistelmäkuivain HYBRITEC Tilavuusvirta 12,0 150,0 m³/min HYBRITEC Omaa luokkaansa Jatkuvasti kohoavat energiakustannukset huomioon ottaen on HYBRITEC-kuivain sanan varsinaisessa merkityksessä "cool":

Lisätiedot

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit ESM 7 22-sarjan ruuvikompressorit Ehdotonta luotettavuutta Paineilman käyttäjät tarvitsevat luotettavan, taloudellisen ja monipuolisesti varustellun kompressorin, joka vaatii vähän lattiatilaa. Gardner

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz

ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz ESN 160-250 Ruuvikompressorit 160-250 kw 50 Hz Raskaansarjan ammattilainen Paras valinta paineilman tuoton optimointiin ESN -sarjan ruuvikompressori on malliesimerkki nykyaikaisesta ruuvikompressorista.

Lisätiedot

ÖLJYTIIVISTETYT RUUVIKOMPRESSORIT GX 2 7 EP G 7-15 EL

ÖLJYTIIVISTETYT RUUVIKOMPRESSORIT GX 2 7 EP G 7-15 EL ÖLJYTIIVISTETYT RUUVIKOMPRESSORIT UUSI G-SARJA Uusimmassa G-sarjassa on vakiona Atlas Copcon tehokas ruuvielementti ja -mallissa pitkälle kehitetty elektroninen ohjain se tekee kaiken tarvittavan ja enemmänkin.

Lisätiedot

www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm

www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm www.almig.de RUUVIKOMPRESSORIT Ilman tuotto : 0.39 3.24 m 3 /min 13 120 acfm 2 MEILTÄ LÖYTYY TUOTE LÄHES KAIKKIIN TARPEISIIN ALMiG Kompressoren GmbH Nimi, joka takaa huipputeknologian paineilmaalalla.

Lisätiedot

Adsorptiokuivaimet DC-sarja Kylmäelvytys; tilavuusvirta 0,15 154,53 m³/min.

Adsorptiokuivaimet DC-sarja Kylmäelvytys; tilavuusvirta 0,15 154,53 m³/min. Adsorptiokuivaimet DC-sarja Kylmäelvytys; tilavuusvirta,5 54,53 m³/min www.kaeser.com Miksi paineilma pitää kuivata? Kompressorin imemä ilma on kaasuseos, joka sisältää aina myös vesihöyryä. Ilman kyky

Lisätiedot

Ruuvikompressorit SX HSD-sarjat

Ruuvikompressorit SX HSD-sarjat Ruuvikompressorit SX HSD-sarjat Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA-profiili Tuotto 0,6 6 m 3 /min, paine 5,5 bar KAESER KOMPRESSOREN maailmanlaajuisesti arvostettu järjestelmätoimittaja Sisältö KAESER

Lisätiedot

www.kaeser.com Paineilmatekniikka Paineilmatekniikan perusteet lyhyesti, ytimekkäästi ja helppotajuisesti

www.kaeser.com Paineilmatekniikka Paineilmatekniikan perusteet lyhyesti, ytimekkäästi ja helppotajuisesti www.kaeser.com Paineilmatekniikka Paineilmatekniikan perusteet lyhyesti, ytimekkäästi ja helppotajuisesti Tunnetteko Te paineilmakustannuksenne? Tarkat paineilmakustannuksenne saatte selville tilaamalla

Lisätiedot

Paineilmaverkoston täyttöjärjestelmät DHS-sarja

Paineilmaverkoston täyttöjärjestelmät DHS-sarja n täyttöjärjestelmät DHS-sarja Liitäntä DN 400:aan saakka DHS-sarja n elektroniset täyttöjärjestelmät n jälkikäsittelykomponentit on mitoitettu kuormituskäynnin aikaisille läpivirtausnopeuksille. Jos verkosto

Lisätiedot

MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille

MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille MEHRER -Öljyvapaat kompressorit paineilmalle ja kaasuille Öljyvapaa paineilma 100% öljyvapaata paineilmaa Puhdas ja ehdottoman öljytön paineilma on elintärkeä käyttöhyödyke sairaaloiden ja terveyskeskusten

Lisätiedot

Ruuvikompressorit. 2,2 11 kw. Energiaa ja Perinteitä

Ruuvikompressorit. 2,2 11 kw. Energiaa ja Perinteitä Ruuvikompressorit 2,2 11 kw Energiaa ja Perinteitä Tapaa Uusi Työkaverisi! BALMA loi pienikokoisen ruuvikompressorimalliston jossa on erittäin alhainen äänitaso. BALMA kompressorit ovat erittäin kompaktin

Lisätiedot

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7, Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7, Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 5,5 7,5 10 15 Varusteina SÄILIÖ ESISUODIN ILMANKUIVAIN PÄÄSUODIN JA ELEKTRONINEN LAUHTEENPOISTO 7 6 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 KOTELOITU VT-RUUVIYKSIKKÖ SÄHKÖMOOTTORI

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

MIKSI PAINEILMA KANNATTAA KUIVATA?

MIKSI PAINEILMA KANNATTAA KUIVATA? Jäähdytyskuivaimet MIKSI PAINEILMA KANNATTAA KUIVATA? Paineilma on tunnetusti yksi tärkeimpiä nykyaikaisen prosessin aputoiminnoista. Kuitenkin useissa tapauksissa paineilman laatuun ei kiinnitetä riittävästi

Lisätiedot

JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22

JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22 JÄÄHDYTYSKUIVAIMET FX 1 22 ILMANKÄSITTELYLAITTEISTO ON TÄRKEÄ INVESTOINTI ATLAS COPCON LAATUILMA ON ÄLYKÄS VALINTA TARVITSET LAADUKASTA ILMAA ATLAS COPCO FX: KUIVAA ILMAA LUOTETTAVASTI Paineilma voi sisältää

Lisätiedot

Your reliable partner. Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto. Vacumat Eco

Your reliable partner. Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto. Vacumat Eco Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

MOBILAIR M 118 / M 125. Siirrettävä rakennuskompressori Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Maksimitilavuusvirta 11,5 m³/min.

MOBILAIR M 118 / M 125. Siirrettävä rakennuskompressori Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Maksimitilavuusvirta 11,5 m³/min. MOBILAIR M 118 / M 125 Siirrettävä rakennuskompressori Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Maksimitilavuusvirta 11,5 m³/min www.kaeser.com MOBILAIR M 118 / M 125 SIGMA-profiililla varustettu tehokas

Lisätiedot

www.kaeser.com KAESER AIR SERVICE Huoltopalvelut

www.kaeser.com KAESER AIR SERVICE Huoltopalvelut KAESER AIR SERVICE Huoltopalvelut KAESER AIR SERVICE 10 pisteen arvoista palvelua Toimintavarmuus on yksi keskeisistä paineilmatuotannolle asetetuista vaatimuksista. Parhaat ja tehokkaimmat komponentit

Lisätiedot

www.kaeser.com Analyysit ja neuvonta

www.kaeser.com Analyysit ja neuvonta Analyysit ja neuvonta ADA ja KESS säästävät energiaa KAESER auttaa säästämään energiakustannuksia ADA-analyysi (Air Demand Analysis) ja KESS-järjestelmä (KAESER Energy Saving System) muodostavat perustan,

Lisätiedot

ESM 30 132-sarjan. ruuvikompressorit. Think Smarter. Think Gardner Denver.

ESM 30 132-sarjan. ruuvikompressorit. Think Smarter. Think Gardner Denver. ESM 30 132-sarjan ruuvikompressorit Think Smarter. Think Gardner Denver. Ratkaisu tuottavuuden maksimoimiseen Gardner Denverin ESM 30 132 sarjan ruuvikompressori toimii luotettavasti ja taloudellisesti

Lisätiedot

KRYOSEC-jäähdytyskuivaimet TAH-, TBH- ja TCH-sarjat

KRYOSEC-jäähdytyskuivaimet TAH-, TBH- ja TCH-sarjat -jäähdytyskuivaimet TAH-, TBH- ja TCH-sarjat Tilavuusvirta 0,35 4,50 m³/min Kompakti kooltaan Luotettava ja kompakti -jäähdytyskuivainten takeena on korkealaatuinen teollisuuslaatu made in Germany. Ne

Lisätiedot

EnviroAire sarjan

EnviroAire sarjan Enviroe 15 110-sarjan öljyvapaat ruuvikompressorit 100 prosenttisesti öljytön Think Smarter. Think Gardner Denver. Ruuvikompressorit vaativiin teollisuuskäyttöihin Gardner Denver ruuvikompressorit tuottavat

Lisätiedot

Ruuvikompressorit. 5,5 30 kw. Energiaa ja Perinteitä

Ruuvikompressorit. 5,5 30 kw. Energiaa ja Perinteitä Ruuvikompressorit 5,5 30 kw Energiaa ja Perinteitä Kuinka valitset si? mallisto on räätälöitävissä haluamallasi kokoonpanolla. Kiitos tilaa säästävän suunnittelun, korkealaatuinen paineilma tuotetaan minimaalisella

Lisätiedot

6. KOMPRESSORIT VAUNUKOMPRESSORIT KOMPRESSORIT PAINEILMA- JA LOUHINTAKALUSTO

6. KOMPRESSORIT VAUNUKOMPRESSORIT KOMPRESSORIT PAINEILMA- JA LOUHINTAKALUSTO . T VAUNUT T ILMA- JA LOUHINTAKALUSTO Katso lähin vuokraamo: ramirent.fi tai soita 0800 171 414 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 155 VAUNUT KAESER M2 Soveltuu paineilmatyökaluille ja kiinteiden kompressoriasemien

Lisätiedot

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv)

Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön. Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Atlas Copco Alumiiniset mäntäkompressorit ammattikäyttöön Automan-sarja Öljyvoidellut (1,5-7,5 kw / 2-10 hv) Kaikki mahdollisuudet, täysi vastuu Atlas Copco tarjoaa juuri asiakkaan liiketoimintaan sopivat

Lisätiedot

eco TOP PÄÄLTÄLIITETTÄVÄ LÄMMÖN TALTEENOTTOKONE Kompaktit ilmanvaihtokoneet Suunnittelijalounaat 2017

eco TOP PÄÄLTÄLIITETTÄVÄ LÄMMÖN TALTEENOTTOKONE Kompaktit ilmanvaihtokoneet Suunnittelijalounaat 2017 eco TOP PÄÄLTÄLIITETTÄVÄ LÄMMÖN TALTEENOTTOKONE Kompaktit ilmanvaihtokoneet Suunnittelijalounaat 2017 Pähkinänkuoressa eco Top eco TOP-SARJA 3 konekokoa ilmavirtaan 0,8 m³/s asti Soveltuu hyvin esim. toimistoihin,

Lisätiedot

Elektroniset lauhteenpoistimet ECO DRAIN -sarja

Elektroniset lauhteenpoistimet ECO DRAIN -sarja Elektroniset lauhteenpoistimet -sarja Kompressoreille, joiden tuotto on enintään 1700 m³/min -sarja Elektroniset lauhteenpoistimet Paineilmajärjestelmän käyttöhäiriöiden ja korroosion ehkäisemiseksi paineilmatuotannon

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus

www.kaeser.com SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Paineilman toimitussopimus SIGMA AIR UTILITY Osta vain paineilmaa Kuvitelkaa tilanne, jossa uusi paineilmajärjestelmä ei edellytä minkäänlaisia investointeja: hankinta ei vaadi sen paremmin

Lisätiedot

Sarja TF Varusteena latenttilämmön varaaja SECOPACK LS

Sarja TF Varusteena latenttilämmön varaaja SECOPACK LS SECOTEC-jäähdytyskuivaimet Sarja TF Varusteena latenttilämmön varaaja SECOPACK LS Tilavuusvirta 17,0 34,0 m³/min SECOTEC TF Uusi sukupolvi: entistä tehokkaampaa paineilman kuivausta Teollisuuslaatua edustavat,

Lisätiedot

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI

KIINTEISTÖSUOJAUS SISÄILMA. NÄYTTELIJÄNTIE HELSINKI SISÄILMA SAFETYCORE OY YRITYKSENÄ Safetycore Oy:n visio on tuottaa kumppaneilleen kustannustehokkain ja laadukkain kiinteistösuojausratkaisu sekä turvatekniikan että sisäilman osalta. Turvatekniikan osalta

Lisätiedot

GLIDER ULKOASENTEINEN ILMALAUHDUTTEINEN VEDENJÄÄHDYTIN

GLIDER ULKOASENTEINEN ILMALAUHDUTTEINEN VEDENJÄÄHDYTIN GLIDE GLIDER ULKOASENTEINEN ILMALAUHDUTTEINEN VEDENJÄÄHDYTIN JÄÄHDYTYS/LÄMMITYS Jäähdytysteho Lämmitysteho Kylmäaine Puhallintyyppi Mikroprosessori Vapaajäähdytys 190,0 1 613,0 187,0 1 078,0 ruuvi R134a

Lisätiedot

Täydelliseen puhdistukseen

Täydelliseen puhdistukseen T 12/1 eco!efficiency Täydelliseen puhdistukseen Tehokas, taloudellinen, hiljainen 40% energiansäästö hiljainen vain 56 db(a) Ei mikä tahansa imuri Uusi T 12/1 eco!efficiency on erilainen pölynimuri. Se

Lisätiedot

Kuivakäyvät ruuvikompressorit DSG-2-sarja

Kuivakäyvät ruuvikompressorit DSG-2-sarja Kuivakäyvät ruuvikompressorit DSG-2-sarja Kaksivaiheinen puristus, tuotto 30,1 m³:iin/min saakka, paineet 4,, ja baaria DSG-2-sarja Kuivan puristuksen uusi ulottuvuus Kaksivaiheiset kuivakäyvät KAESER-ruuvikompressorit

Lisätiedot

MOBILAIR M 81/M 82. Siirrettävät rakennuskompressorit Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 5,5 8,4 m³/min KOMPRESSORIT

MOBILAIR M 81/M 82. Siirrettävät rakennuskompressorit Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 5,5 8,4 m³/min KOMPRESSORIT KOMPRESSORIT MOBILAIR M 81/M 82 Siirrettävät rakennuskompressorit Roottoreissa energiaa säästävä SIGMA PROFIL Tilavuusvirta 5,5 8,4 m³/min www.kaeser.com MOBILAIR M 81/M 82 SIGMA-profiililla varustettu

Lisätiedot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot

Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Pienjännitetuotteet, Yhdistelmämerkkivalot FI 13_08 System pro M compact E219 LED-Yhdistelmämerkkivalot Paremmat ominaisuudet pienemmässä koossa Tehokas tilansäästö 9 mm:n levyiset ABB:n LED-merkkivalot

Lisätiedot

Paineilman käsittely jäähdytyskuivaimella. Paineilman käsittely adsorptiokuivaimella. meijerit, panimot, elintarviketeollisuus

Paineilman käsittely jäähdytyskuivaimella. Paineilman käsittely adsorptiokuivaimella. meijerit, panimot, elintarviketeollisuus Paineilman käsittely jäähdytyskuivaimella Asennusjärjestys kuivaimen ollessa ennen paineilmasäiliötä Jäähdytyskuivain P M SM AKC P-SR P-SR meijerit, panimot, elintarviketeollisuus erityisen puhdas siirtoilma,

Lisätiedot

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 7,

KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 7, KOTELOIDUT RUUVIKOMPRESSORIT HP 7,5 10 15 20 25 30 5 6 7 8 10 4 3 13 14 2 1 15 1 2 3 4 5 6 7 8 10 13 14 15 KOTELOITU RUUVIYKSIKKÖ TYYPPI BA51 I / BA6 I SÄHKÖMOOTTORI IP 55 ESISUODATINPANELI OHJAUSPROSESSORI*

Lisätiedot

Puhelin: +358 (0) Faksi: +358 (0) FlowExperts Oy Myyrmäentie 2 A 2 FIN VANTAA

Puhelin: +358 (0) Faksi: +358 (0) FlowExperts Oy Myyrmäentie 2 A 2 FIN VANTAA Maahantuonti ja myynti: FlowExperts Oy Myyrmäentie 2 A 2 FIN-01600 VANTAA Puhelin: +358 (0)20 792 0630 Faksi: +358 (0)9 454 4434 www.flowexperts.fi sales@flowexperts.fi Itseimevätpumput Vapaasti virtaavan

Lisätiedot

Ruuvikompressorit alle 37 kw. People. Passion. Performance.

Ruuvikompressorit alle 37 kw. People. Passion. Performance. Ruuvikompressorit alle 37 kw People. Passion. Performance. People. Passion. Performance. Määritä vain tarpeesi kattava t Laajasta alle 30 kw:n öljytiivistettyjen ruuvikompressorien valikoimastamme löydät

Lisätiedot

HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION

HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION FI UCS/HM-F7 UCS/HM-F7 HYGIENIAKASETTI TARJOAA KOLMINKERTAISEN INNOVAATION Olemme aina investoineet ilmanlaatuun ja huomasimme, että pelkkä hyvä ilmasuodatus ei aina riitä. Sairaalat, klinikat, hoitohuoneet,

Lisätiedot

PAINEILMAN JÄÄHDYTYSKUIVAIN BURAN

PAINEILMAN JÄÄHDYTYSKUIVAIN BURAN PAINEILMAN JÄÄHDYTYSKUIVAIN BURAN Kompakti rakenne Paineilma on muutakin kuin puristettua ilmaa Paineilma on kaikilla teollisuuden ja tuotannon aloilla välttämätön käyttö- ja prosessivoima. Paineilmaa

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

osa 6, sivut 108-115 kompressorit

osa 6, sivut 108-115 kompressorit Let s solve it OSA, SIVUT 108-115 kompressorit kompressorit vaunukompressorit u kaeser m2 Soveltuu ilmatyökaluille ja 498 kg 1,51 m 1,2 m 1,22 m 18, kw diesel 2, m³/min Jarrut kaeser m50 Soveltuu ilmatyökaluille

Lisätiedot

VIESMANN VITOCAL 200-S Ilma/vesi-lämpöpumppu, Split-malli 3,0-10,6 kw

VIESMANN VITOCAL 200-S Ilma/vesi-lämpöpumppu, Split-malli 3,0-10,6 kw VIESMANN VITOCAL 200-S Ilma/vesi-lämpöpumppu, Split-malli 3,0-10,6 kw Tietolehti Tilausnumero ja hinnat: ks. hintaluettelo VITOCAL 200-S Tyyppi AWB 201.B/ AWB 201.C Split-rakenteinen sähkökäyttöinen lämpöpumppu,

Lisätiedot

KAESER KOMPRESSORIT OY

KAESER KOMPRESSORIT OY KAESER KOMPRESSORIT OY Janne Heino Kaeser Kompressoren AG / www.kaeser.com / Sivu 1 1. The Company Parent site in Coburg, Germany Rotary screw and reciprocating compressors, approx. 1,600 employees, 150,000

Lisätiedot

SVE: Akustisen kääreen sisällä oleva linjaan asennettava hiljainen poistopuhallin

SVE: Akustisen kääreen sisällä oleva linjaan asennettava hiljainen poistopuhallin : Akustisen kääreen sisällä oleva linjaan asennettava hiljainen poistopuhallin /PLUS Puhallin: Ääntä absorboivalla materiaalilla pinnoitettu akustinen kääre. Turbiini suihkuturbiinilavoilla, lukuun ottamatta

Lisätiedot

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS. Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION

MAKING MODERN LIVING POSSIBLE. R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS. Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION MAKING MODERN LIVING POSSIBLE R404A/R507 R134a R407C OPTYMA PLUS Hiljainen koneikko Danfossilta REFRIGERATION & AIR CONDITIONING DIVISION OPTYMA PLUS Koneikko alhaisia äänitasoja ja nopeaa asennusta ajatellen

Lisätiedot

No Sweat. SIGMA KOJACOOL OY. SIGMA - sarjan mallit. KOJACOOL-SIGMA - suoritusarvot (nelirivinen puhallinpatteri)

No Sweat. SIGMA KOJACOOL OY. SIGMA - sarjan mallit. KOJACOOL-SIGMA - suoritusarvot (nelirivinen puhallinpatteri) Sigm KOJACOOL-SIGMA - suoritusarvot (nelirivinen puhallinpatteri) MALLIT Kokonaisjäähdytysteho kw Ilma C 0 % Vesi /7 C Tuntuva jäähdytysteho kw Ilma C 0 % Vesi /7 C Vesivirta l/h Painehäviö kpa Ilmamäärä

Lisätiedot

Vakioilmastointikoneet. Suorahöyrysteiset, liuoslauhdutteiset ja vesijäähdytteiset mallit 5 20 kw

Vakioilmastointikoneet. Suorahöyrysteiset, liuoslauhdutteiset ja vesijäähdytteiset mallit 5 20 kw Vakioilmastointikoneet Suorahöyrysteiset, liuoslauhdutteiset ja vesijäähdytteiset mallit 5 20 kw Vanha Nurmijärventie 62 01670 VANTAA Puh. 09 7771 750 Faksi 09 8786 087 Lentokentänkatu 7 PL351 33101 TAMPERE

Lisätiedot

SUODATINYKSIKKÖ PÖLYILLE JA LASTUILLE

SUODATINYKSIKKÖ PÖLYILLE JA LASTUILLE SUODATINYKSIKKÖ PÖLYILLE JA LASTUILLE Tmi Erkki Hämäläinen Pohjajärventie 43, 33430 VUORENTAUSTA Puh. 0400-234542, fax 03-483585 erkkihamalainen@kolumbus.fi www.hamalainenerkki.fi EUROFILTER Eurofilter-sarjan

Lisätiedot

FL suodatinyksikkö. Kompakti ja energiatehokas OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.fi

FL suodatinyksikkö. Kompakti ja energiatehokas OUREX OY Mäkirinteentie 3, Kangasala Puh. (03) ourex.fi 27.6.2017 Kompakti ja energiatehokas OUREX OY Mäkirinteentie 3, 36220 Kangasala Puh. (03) 212 8000 ourex.fi 1 FL suodatinyksiköt Kohdepoistojen kompakti suodatin- ja imuyksikkö, joka liitetään kanavistoon.

Lisätiedot

Korkean hyötysuhteen huippuimuri

Korkean hyötysuhteen huippuimuri Korkean hyötysuhteen huippuimuri Energiatehokas ja käyntiääneltään hiljainen toimisto-, liike-, julkis- ja asuinrakennusten poistopuhallin ILMAMÄÄRÄ JOPA 4,5 M³/S Hifek -huippuimurin moottoriin on sovellettu

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Energiatehokas paineilmajärjestelmä Osa 2/2

Energiatehokas paineilmajärjestelmä Osa 2/2 Energiatehokas paineilmajärjestelmä Osa 2/2 Paineilmajärjestelmän energiatehokas käyttö Koulutusmateriaali Olemassa olevan paineilmajärjestelmän energiatehokas käyttö Paineilmajärjestelmän energiatehokas

Lisätiedot