Kuljetus- ja Nostokalusto Rak Seminaarityö
|
|
- Heli Hämäläinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuljetus- ja Nostokalusto Rak Seminaarityö Juho Vanhanen Olli Kuusela Joonas Korhonen 1
2 Sisällysluettelo Alkusanat Nostokalusto Nostosuunnitelma Kappaletavaranostimet Torninosturit Ajoneuvonosturit Kurottajat Trukki Kuorma-auton nosturit Henkilönostimet Mastolavat Saksilavat Nivel- ja teleskooppipuominostimet Nostolava-autot Työmaahissit Työmaan kuljetukset Kuljetusten koko Tavaratoimitukset Työmaan kuljetuskalusto Kuormaajat Lähteet
3 1 Alkusanat Nostot ovat aina olleet merkittävä osa rakentamista. Nykyaikainen koneellistettu nostokalusto on edellytys tehokkaalle ja taloudelliselle rakentamiselle. Konevoima on syrjäyttänyt orjatyövoiman. Rakentaminen on nopeutunut huomattavasti vuosituhansien kuluessa. Konevoima ei ole ollut edellytys suurien rakennelmien toteuttamiselle. Muinaisessa Egyptissä rakennettiin suuria pyramideja, mutta rakennusaikakin saattoi venyä vuosikymmeniin tai satoihin. Runkotyövaiheen kestoon voidaan vaikuttaa nostokaluston suorituskyvyllä ja toimintanopeudella. Nostokalusto sijoitetaan työmaasuunnitelmaan siten, että työmaatiet, nosto- ja varastointialueet sekä itse työkohde ovat edullisimmalla tavalla ulottuvissa. Nostokalustolla tulee olla riittävä nostokyky ja ulottuvuus. Rakennuksen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota toteutettavuuteen ja liian suuria elementtejä tulee välttää. Toteutettavuus korostuu erityisesti korjausrakentamisessa ja ahtaassa kaupunkiympäristössä. Kuva 1 Talvisodan meininkiä. Työmaan logistinen suunnittelu luo pohjan tehokkaalle ja taloudelliselle rakentamiselle ja auttaa työmaata pysymään aikataulussa. Tavarantoimitusten oikea-aikaisuus ja sujuvuus on tärkeää työmaan päivittäiselle toiminnalle. Sopivalla kalustolla tavaroiden siirto ja kuljetus onnistuu tehokkaasti. Kaluston määrä, laatu ja sopivuus riippuvat työmaan tarpeesta. 2 Nostokalusto 2.1 Nostosuunnitelma Nostosuunnitelma tehdään päätoteuttajan johdolla. Osapuolina myös au:t, rakennesuunnittelija ja koneen toimittaja. Työturvallisuuden vuoksi ainakin työnjohdon, nosturin käyttäjän ja työhön osallistuvien on tunnettava suunnitelma. 3
4 Nostosuunnitelma tulee laatia kirjallisena ainakin vaikeita nostotöitä varten ja käytettäessä samanaikaisesti useampaa kuin yhtä nosturia. Nostotyötä varten selvitetään aina nostotyön olosuhteet nostopaikat ja -suunnat nostettavan taakan nostokohdat ja käsiteltävyys nostomenetelmät tarvittaessa suunnittelijan kanssa tarvittavat maapohjan tai eri rakenteiden vahvistukset nostotyövaiheet turvallisuustoimenpiteet henkilöstön opastuksen ja ohjeiden tarve sekä vastuuhenkilöt. 2.2 Kappaletavaranostimet Isommilla työmailla torninosturi on työmaan päänostokone. Sillä hoidetaan pääosa työmaan nostoista ja siirroista. Lisäksi käytetään erilaisia ajoneuvonostureita sekä pienempää nostokalustoa, jolla hoidetaan työmaan vähäisiä ja keveämpiä nostoja. Nykyaikaisesta nostokalustosta löytyy teknisesti ja taloudellisesti sopiva nostokone työhön kuin työhön. Joskus on tehtävä valinta teknisen ja taloudellisen soveltuvuuden välillä. Liian suuren nosturin hankinta on kallista, mutta liian pieni voi käydä vieläkin kalliimmaksi. Oikein mitoitettu nostokalusto vähentää onnettomuusriskiä ja takaa suunnitellussa aikataulussa pysymisen. Nostureiden käyttöä yleisesti rajoittavana tekijänä on tuuli, koska pinta-alaltaan suurien taakkojen siirtäminen saattaa muuttua hallitsemattomaksi ja nosturien rasitukset voivat nousta yli sallitun. Kovalla tuulella (>10 m/s) on noudatettava erityistä varovaisuutta ja erittäin kovalla tuulella (>15 m/s) on työskentely lopetettava kokonaan Torninosturit Torninosturi on sähkökäyttöinen nostokone pitkäaikaiselle ja jatkuvalle nostotarpeelle. Torninosturit jaetaan koottaviin ja itsensä kokoaviin nostureihin. Koottavassa torninosturissa puomi- ja tornirakenteet kasataan ajoneuvonosturin avulla. Taivutuspuomillisessa nosturissa nostovaunu kulkee puomilla vaakasuunnassa, kun taas puristuspuomillisessa nostovaijeri kulkee puomin pään kautta. Nostoetäisyys säädellään puomia nostamalla tai laskemalla. Taivutuspuomilliset torninosturit ovat yleisimpiä nostureita talonrakennustyömailla. Itsensä kokoavan nosturin kokoaminen tapahtuu nosturin omalla koneistolla. Kyseinen konetyyppi ei ole Suomessa juurikaan käytössä ankaran talven vuoksi. Sekä koottavat että itsensä kokoavat torninosturit voidaan asentaa kiinteästi alustalleen tai radalle, jolloin se kykenee liikkumaan ja työskentelyalue on laajempi. Nostureissa käytetään tasapainotukseen vastapainoja. Taivutuspuomillisessa torninosturissa vastapainoja on sekä puomin päässä että tornin juurella. Puristuspuomillisessa nosturissa vastapainot sijaitsevat tornin juurella. Taivutuspuomilliset torninosturit soveltuvat työmaille, joissa nostettavat massat sijaitsevat keskitetysti nosturin ulottuvissa. Nosturin alusta on oltava vakaa, tarvittaessa 4
5 jopa paalutettava. Sen kokoaminen ja purku vievät aikaa pari päivää ja maksavat. Siksi torninosturit soveltuvat pitkäkestoisiin kohteisiin. Suurimpien torninostureiden nostokorkeus on noin 100 metriä, ulottuma noin 70 metriä ja nostokyky noin 350 tonnimetriä. Suurimpien itsensä kokoavien torninosturien nostokorkeus on n. 40 metriä, ulottuma alle 50 metriä ja nostokyky noin 150tonnimetriä. Ajoneuvonosturit ovat syrjäyttäneet itsensä kokoavat torninosturit Ajoneuvonosturit Kuva 2 Torninostureita Ajoneuvonosturit ovat pyörä- tai tela-alustaisia nostokoneita. Ne jaetaan alustansa perusteella tela-, vaunu- ja autoalustaisiin ajoneuvonostureihin. Tela- ja vaunualustaisissa on vain yksi ohjaamo, josta ajetaan laitetta sekä käytetään nostokoneistoa. Kyseiset nosturityypit pystyvät liikkumaan maasto-olosuhteissa ja ne voivat siirtyessään kantaa taakkaa. Autoalustaisissa ajoneuvonostureissa on hydraulinen teleskooppipuomi, johon voidaan liittää jopa useita kymmeniä metrejä pitkä ristikkojatko. Ajoneuvonosturit ovat erityisen käyttökelpoisia silloin kun nostetaan raskaita taakkoja, nostotarve on lyhytaikainen tai suoritetaan erikoisnostoja, sillä torninosturia ei kannata aina mitoittaa raskaimpien yksittäisten taakkojen tai vaikeimpien nostopaikkojen mukaan. Ajoneuvonosturin tyyppiä valittaessa on huomioitava työmaan maasto-olosuhteet. Vaikeaan maastoon valitaan vaunualustainen tai tela-alustainen nosturi, jotka myös pystyvät kantamaan taakkoja. Seuraavat seikat tulee muistaa nosturia tilatessa varsinaisen nostokyvyn ja ulottuvuuden lisäksi: nostoalustan oltava riittävän tasainen ja kantava työmaan suunnittelussa otettava huomioon nosturin tukijalkojen ja kääntymisen tilan tarve. sähkölinjat ja muut esteet on huomioitava nostoa suunniteltaessa ja kalustoa valittaessa. 5
6 Autoalustainen kaksi ohjaamoa ja monta akselia nostot tapahtuvat aina tukijalkojen varassa nostavat erittäin raskaita taakkoja nostokorkeus jatkopuomilla jopa 140m nostokyky lähietäisyydellä jopa 500tn Kuva 3 Autoalustainen Lokomo Vaunualustainen yksi ohjaamo ja kaksi akselia Kulkee autoalustaista vaikeammassa maastossa Kuorman kantokyky Nostokorkeus noin 50m Nostokyky noin 70tn 6
7 Kuva 4 Vaunualustainen nosturi Tela-alustainen Suuri kokoisia, kootaan yleensä työmaalla ristikkopuomillisia Suomen suurimman nostokyky 750tn muunneltavat vastapaino- ja puomiratkaisut maastokelpoinen kuorman kantokyky Kurottajat Kuva 5 Tela-alustainen nosturi Kurottajia käytettään työmailla yleistyökaluina, niihin voidaan kiinnittää kauhoja, työskentelytasoja sekä erilaisia nostotyökaluja; kuten koukkuja ja trukkipiikkejä. Parhaimmillaan kurottajat ovat työmaan sisäisten siirtojen työkaluna. Trukkipiikeillä varustettu kurottaja voi purkaa työmaalle tulleet kappaletavara toimitukset, kuljettaa 7
8 materiaalit työmaalla ja nostaa tarvittavat tavarat joko kerroksiin tai suoraan työtasoille tai telineille. Kurottaja koostuu pyöräalustaisesta rungosta, joissa on yleisesti nelipyöräohjaus ja neliveto. Näillä ominaisuuksilla se pystyy liikkumaan huonossa maastossa ja ahtaissa paikoissa. Nostavana osana on teleskooppipuomi. Puomin pää on usein varustettu liitäntälaitteistolla, johon voi kiinnittää useita työkaluja, jolloin kurottajan monitoimisuus lisääntyy. Suurin osa kurottajista on varustettu kiinteällä puomilla, eli se ei voi kääntyä runkonsa ympäri nosturin lailla. Tällainen ratkaisu pienentää kurottajan toimintaa ja sillä voi nostaa vain suoraan eteenpäin. Osassa uudemmista kurottajista rungon ja puomin väliin on asennettu kääntölevy, jolloin kurottaja pääsee kääntämään puomia runkoon nähden. Kyseinen ratkaisu lisää kurottajan toimintaa ahtaissa paikoissa Trukki Kuva 6 Kurottaja trukkipiikeillä Rakennustyömaalla trukit ovat harvemmin käytettyjä nostokoneita. Ne vaativat tasaisen alustan, joten ne eivät sovellu työmaalle. Trukit ovat ketteriä ja niillä on kokoon nähden suuri kuorman nostokyky. Trukeissa on vapaanosto- ja standardimastoja. Trukit ovat sähkö-, kaasu tai polttomoottorikäyttöisiä. Trukin koko ilmoitetaan nostokyvyn mukaan esim 4,5tn trukki. 8
9 2.2.5 Kuorma-auton nosturit Kuva 7 Uudenkarhea trukki Clark 5tn Nosturit ovat hydraulitoimisia, teleskooppipuomillisia kappaletavaranostimia. Kuormaauton nostureilla puretaan kuormia ja nostetaan esimerkiksi lavoja ja kattotuoleja suoraan kohteeseen. Suurempikokoisia nostureita käytetään asennustöissä. Nostokyky on jopa 70tm, nostokorkeus yli 20m ja jatkopuomilla yli 30m. 2.3 Henkilönostimet Kuva 8 Kuorma-auto Hiab-nosturilla Henkilönostimia käytetään työmailla yleisesti rungonpystytysvaiheen jälkeen. Henkilönostimien yhteinen piirre on niiden huono kyky nostaa painavia taakkoja, mutta antavat hyvän alustan työskentelyyn korkeissa paikoissa, joihin ei työvaiheen lyhyyden takia kannata tehdä telineitä. Henkilönostimia valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota työkohteen alustan muotoihin ja tarvittavaan nostokuormaan. Tehtäessä suuria pintaaloja, raskasta työtä ja pitkäaikaista työvaihetta, paras vaihtoehto on mastolava. Kun taas 9
10 tehdään kevyttä yhdenmiehen työtä sisäpuolella tai julkisivulla paras työkone voi olla puominostin tai nostolava-auto. Alla on esitelty pääpiirteittäin yleisimmät henkilönostimet, jotka soveltuvat myös työtasoiksi Mastolavat Mastolavat ovat yleensä leveitä ja tukevia työtasoja, minkä vuoksi niitä käytetään paljon raskaissa asennustöissä ja julkisivu muurauksissa. Mastolavat ovat omiaan kohteissa, joissa haetaan laajaa työskentelyalaa ja pitkäaikaisempaa käyttötarkoitusta. Mastolava koostuu yhdestä tai useammasta pystysuorasta mastosta, jonka varassa työtaso nousee hammastankojen varassa. Mastot ovat neliön muotoisia ja kootaan lyhyistä paloista (n. 1m) pidemmiksi kokonaisuuksiksi. Alustana mastolavalla voi olla, joko pyöräalustainen jalusta, tai ns. mini-alusta. Minialustan etuina ovat ahtaat asennuspaikat ja mahdollisuus kiinnittää mastolava maahan. Mastolavat toimivat sähkömoottoreilla ja vaativat yleensä 16 tai 32 ampeerin virran. Työmailla niitä tapaa yleensä juuri julkisivu muurauksissa, ikkuna-asennuksissa ja erilaisten julkisivumateriaalien asennuksissa. Hyviä puolia mastolavoissa ovat niiden kattama suuri työskentelyala ja mahdollisuus kantaa useita työmiehiä ja paljon hyötykuormaa. Huonoja puolia ovat liikuteltavuus ja pystytys. Mastolavojen pystyttäminen vaatii aina työhön perehtyneen henkilön, eikä sitä voi pystyttää ihan kuka vaan Saksilavat Kuva 9 Mastolava Saksilavat ovat monimuotoinen nostinryhmä. Niitä on olemassa pieniä akkukäyttöisiä, jotka on tarkoitettu pieniin ja nopeisiin töihin sisällä tasaisella lattialla, sekä suuria 10
11 dieselkäyttöisiä, joiden nostokorkeus on yli 30 metriä ja kulkevat pahemmassakin maastossa. Saksilavoja on akkukäyttöisiä, sähkökäyttöisiä ja dieselkäyttöisiä. On myös olemassa saksilavoja, jotka ovat joidenkin edellä mainittujen sekamuotoja. Yhteinen piirre kaikille saksilavoille on niiden työkorin nostava mekanismi. Mekanismi koostuu toisiinsa nivelillä liitetyistä teräspalkeista jotka nostavat työkoria hydraulisen tunkin tai kuularuuvin avulla. Saksilavoja lajitellaan myös niiden liikuteltavuuden mukaan. Osa lavoista on perässä edettäviä, eli ne voidaan kiinnittää auton peräkoukkuun. Osa lavoista taas on itse kulkevia, eli ne vaativat pidemmillä siirroilla lava-auton, kun taas työmaalla niitä voi ajaa oikeaan kohtaan omalla ajomoottorilla. Saksilavoja käytetään alakatto asennuksissa, niiden suuren työtason ansiosta, sekä ulkopuolella muurauksissa ja raskaammissa julkisivuvarusteiden asennuksissa. Hyviä puolia saksilavoissa on niitten monimuotoisuus. On olemassa niin monenlaisia lavatyyppejä, joten hommaan kuin hommaan löytyy varmasti oikea. Huono puoli on sen vaatima tila suoraan nostokohdan alapuolella. Saksilava ei pysty toimimaan kuin pystysuorassa. Kuva 10 Saksilava Nivel- ja teleskooppipuominostimet Puominostimia käytetään työmailla enimmikseen pienten ja kevyiden varusteiden asennuksiin, työtasoina asennuksissa joissa kiinnitettävä kappale roikkuu suuremman nostimen varassa tai maalaustöissä vaikeissa paikoissa. 11
12 Perusidea kaikissa puominostimissa on sama; jalustaan on kiinnitetty kääntyvä ja joko teleskooppisesti pitenevä tai nivelellisesti aukeava puomi, sekä puomin päässä on työkori. Nivel ja teleskooppimallit eroavat toisistaan vain puomin pidentämismekanismin perusteella. Teleskooppimallissa puomi kostuu useista sisäkkäisistä ontoista putkista jotka pitenevät liikkuessaan toisiinsa nähden. Nivelpuomisissa nostimissa puomit eivät pitene, mutta ovat nivelillä asennettu toistensa päihin kiinni. Hydraulisilla tunkeilla puomit saadaan liikkumaan toisiinsa nähden. Nivelpuominostimet ovat yleensä kevyempiä malleja ja ovat ns. perässä vedettäviä malleja. Tällaisilla nostimilla päästään korkeimmillaan n. 30 metrin korkeuteen. Teleskooppinostimet ovat ylisesti huomattavasti raskaampia ja ylisin malli on ns. kuukulkija, joka on ajettava malli. Kuukulkijan siirtämiseen pidemmillä matkoilla tarvitaan lavettiauto ja työmaalla se kulkee oman ajomoottorinsa avulla. Maksimi nostokorkeus kuukulkijoilla on n. 40 metriä. Hyviä puolia perässä vedettävillä kevyillä nivel- ja teleskooppipuominostimilla on niiden laaja käyttöalue ja mahdollisuus ylettyä pahoihin paikkoihin, joiden alustan takia alle ei voi asentaa muuta nostinta. Huonoja puolia kevyissä nostimissa on niiden kantokyky. Yleisesti kori pystyy kantamaan 2 työmiestä puoleen väliin nostorajastaan ja yhden miehen maksimikorkeuteen tai ulottuvuuteen. Raskaammissa malleissa hyviä puolia kevyisiin nähden on niiden kyky siirtää alustaa samalla kun korissa on henkilöitä ja korkeampi ulottuvuus Nostolava-autot Kuva 11 Kuukulkija Nostolava-autot ovat toiminnaltaan samanlaisia kuin pyöräalustaiset nosturit, mutta puomin päähän on asennettu koukun sijasta työlava. Nostolava-autoja käytetään samoissa hommissa puominostimien kanssa, mutta kohteissa joissa ulottuvuuksissa sivulle tai ylös tarvitaan huomattavasti enemmän metrejä kuin 12
13 puominostimet pystyvät tarjoamaan. Parhaimmillaan nostolava-autoilla ylettyy yli 70 metrin korkeuteen. Huonoja puolia nostolava-autoissa on niiden suuri kustannus ja työn hitaus. Nostokorit ovat suhteellisen pieniä ja materiaalin mukana kuljettaminen on vaikeaa. Useat ylös-alas ajot vievät kallista työaikaa. Parhaimmillaan nostolava-autot ovat pienissä asennuksissa korkeilla julkisivuilla ja maalaustöissä Työmaahissit Kuva 12 Nostolava-auto Työmaahissejä rakennetaan korkeisiin rakennuksiin nopeuttamaan työntekijöiden kulkua rakennuksen eri kerroksiin. Hissit tehdään aina tilapäisiksi ja asennetaan yleisesti ulkopuolelle telineiden yhteyteen. Jos talossa ei ole ulkopuolella telineitä voidaan hissille rakentaa oma telinetorninsa, joka liittää hissin rakennukseen. Työmaahissejä on sekä pelkästään ihmiskuljetuksiin, että ihmisten ja tavaroiden kuljetuksiin. Tavaroita kuljetettaessa hissillä, pyritään viemään vain kevyimmät ja rikkoutuvimmat tavarat. Muut nostot on syytä suorittaa raskaammalla nostokalustolla. 3 Työmaan kuljetukset 3.1 Kuljetusten koko Kuljetusten ja purkauksen vaatima tila on huomioitava työmaan suunnittelussa. Ajoväylät on oltava kunnossa. Ajoväylien kantavuus ja leveys on huomioitava etenkin erikoiskuljetusten osalta. Tieliikennelain sallima ajoneuvoyhdistelmän enimmäispituus 13
14 on 25,25 m, leveys 2,55m ja korkeus 4,2m. Erikoiskuljetukset ilman erikoislupaa 30m, 3,5m ja 4,4m. Suuremmat erikoiskuljetukset vaativat tielaitoksen luvan. Enimmäismassat 5-akseliselle kuorma-autolle 38tn, puoliperävaunuyhdistelmälle 48tn, vähintään 7- akseliselle ajoneuvoyhdistelmälle 60tn ja suuremmat erikoisluvalla. 3.2 Tavaratoimitukset Kuva 13 Puoliperävaunuja ylipitkissä kuljetuksissa Tuleville ja meneville tavaroille oltava työmaasuunnitelmassa määritelty varastointipaikka, joka sijaitsee sopivassa paikassa. Purkua varten on oltava tilaa. Elementit nostetaan suoraan paikalleen jos se on mahdollista. Maa-aines pyritään saamaan suoraan tarvittavaan paikkaan, jotta vältytään ylimääräiseltä siirtelyltä. Poiskuljetettava aines kuljetetaan työmaalta kaivun yhteydessä, mikäli ainesta ei enää aiota käyttää. 3.3 Työmaan kuljetuskalusto Kuormaajat Työmaan sisäisissä maa-aines- ja tavaran siirroissa käytetään erikokoisia kuormaajia. Kuormaajan valintaan vaikuttaa sen vaatima tilantarve, nostokyky ja soveltuvuus maastooloihin. Pienkuormaajilla kuten Bobcatilla siirretään maa-ainesta ahtaissa tiloissa ja niillä voidaan kuljettaa lavatavaraa. Niihin on saatavilla useita lisälaitteita kuten kaivuulaite, harja ja trukkipiikit. Nykyisin on markkinoille tullut pienempiä kuormaajia, kuten kotimainen Avant, jotka soveltuvat myös sisätiloihin ja viherrakentamiseen. Raskaammilla pyöräkuormaajilla hoidetaan työmaan raskaammat siirrot. Pyöräkoneet ovat maastokelpoisia ja kokoonsa nähden ketteriä. Kaivurikuormaajassa eli mehumaijassa on kaivuri takana ja kuormaaja edessä. Sillä voidaan suorittaa monipuolisesti erilaisia kaivu-, nosto- ja kuljetustöitä. 14
15 Kuva 14 Uudenkarhea kuormaaja 4 Lähteet Nostokoneet, Otava 1930, Väinö Laurinen Ratu-kortisto www. ratu-hanke.fi/turvanet/nostotyo. tieliikennelaki 15
Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset
Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön
DINO 80R Pikaopas. Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä.
DINO 80R Pikaopas Nostimen rekisteriote ja käyttöohjeet sijaitsevat putkessa puomin tyvessä. Yhteystiedot: 040 6736064 Mikko Jokiranta 050 3171745 Jukka Jokiranta veljeksetjokiranta@gmail.com YLEISET TURVALLISUUSOHJEET
Työmaapalvelut. Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot. Hionnat Jyrsinnät Betonin purku. Brokk-työt Konetyöt
Työmaapalvelut Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot Hionnat Jyrsinnät Betonin purku Brokk-työt Konetyöt Käy katsomassa hinnat ja lisätiedot - www.gles.fi SOITA JA KYSY Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä
SISÄLLYSLUETTELO. Esittely 4 Nosturit 6 Kurottajat 58 Mininosturit 64 Henkilönostimet 70 Pinta-Liftit Oy Nostolava-autot 80 Elementtiasennus 100
SISÄLLYSLUETTELO Esittely 4 Nosturit 6 Kurottajat 58 Mininosturit 64 Henkilönostimet 70 Pinta-Liftit Oy Nostolava-autot 80 Elementtiasennus 100 3 4 Pirkkalassa toimipistettään pitävä Lamminsivu Oy tarjoaa
NOSTO- JA SIIRTOKALUSTO
NOSTO- JA SIIRTOKALUSTO NOSTO- JA siirtokalusto mininosturit Maeda MC305CRM MC 305CRM on keskiluokan mininosturi. Nosturia voidaan ohjata joko koneessa olevalta istuimelta tai kauko-ohjaimella. MC 305CRM
1300 x 3000 mm 1000 kg 12 m 12 m. 1300 x 3000 mm 1200 kg 12 m 12 m. 1390 x 3200 mm 1400 kg 6 m 12 m. 1390 x 3200 mm 2000 kg 4,5 m 9 m
Let s solve it OSA, SIVUT 58-71 työlavat, hissit ja nosturit työlavat, hissit ja nosturit henkilötavarahissit u Henkilötavarahissien nostokapasiteetti 1000-000 kg ja henkilökapasiteetti 10-4 henkilöä.
ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS
Asennusohje 1 (6) ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa kerros kerrallaan asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa
Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje. Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi
Suojatuote PROxA Sääsuojan asennusohje Suojatuote Pro Oy Rastaansiipi 15 D 10 90650 Oulu Suomi Yleisesti Sääsuoja on tilapäiseen suojaukseen tehty rakenne, jota ei ole mitoitettu täysille tuuli ja lumikuormille.
Kuormien turvallinen purku työmaalla
Kuormien turvallinen purku työmaalla Mikko Koivisto Tampere 14.5.2019 LSSAVI Työsuojelun vastuualue rakentamisen toimintayksikkö 15.5.2019 1 Elementtien asennussuunnitelma (Purkuun vaikuttavat asiat) Elementit,
Fingrid Oyj - Toimittajien työturvallisuusryhmä. Nostolaitteen käyttö asennusnostoihin Kimmo Honkaniemi / Caverion Suomi Oy
Fingrid Oyj - Toimittajien työturvallisuusryhmä Nostolaitteen käyttö asennusnostoihin 5.2.2018 Kimmo Honkaniemi / Caverion Suomi Oy Tarve aiheen käsittelyyn on tullut työmailta. Erityisesti työkoneiden
MOOTTORIAJONEUVOJEN JA TYÖKONEIDEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN TURVALLISUUSLUOKAT - ESIMERKKEJÄ
MOOTTORIAJONEUVOJEN JA TYÖKONEIDEN TURVALLISUUSLUOKAT - ESIMERKKEJÄ FA 127 B-liite Tämä liite korvaa FK-127:2012 ohjeen mukaisen B- liitteen. FK-127 ohjeen mukaisten järjestelmien luetteloa ei enää päivitetä.
Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160. Member of AVANT Group
Suomi Henkilönostimet Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160 Member of AVANT Group Leguan henkilönostimet on suunniteltu vaativaan ammatti- ja vuokrauskäyttöön. Leguanin kehittämä konsepti
Mika Maijanen NOSTOKALUSTON MÄÄRITTÄMINEN TYÖMAALLE
Mika Maijanen NOSTOKALUSTON MÄÄRITTÄMINEN TYÖMAALLE NOSTOKALUSTON MÄÄRITTÄMINEN TYÖMAALLE Mika Maijanen Opinnäytetyö Kevät 2014 Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma Oulun ammattikorkeakoulu TIIVISTELMÄ
Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm
Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Tuote-esite Kevyitä vaan ei höyhensarjalaisia Hiab T-nosturit Nostokapasiteetti 0,9 3,3 tm Kevyet ja tehokkaat T-nosturit Hiab T-nosturit ovat painoltaan kevyitä
Miten sääsuojaukset rakennetaan turvallisesti? RAMIRENT FINLAND OY Jani Bolotin
Miten sääsuojaukset rakennetaan turvallisesti? RAMIRENT FINLAND OY Jani Bolotin 2014 Ramirent Sääsuoja = usein telineiden varaan rakennettu väliaikainen katto. Runko alumiinia PVC -peite Ei pressuista
VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.
30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR
Siirreltävä teline. Zifa/Uniroll käyttöohje LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET
Siirreltävä teline LAYHER -TELINEJÄRJESTELMÄ Zifa/Uniroll käyttöohje RAKENNAMME TURVALLISET TYÖOLOSUHTEET . JOHDANTO Siirreltävät Layher-telineet asennetaan ja puretaan turvallisesti, nopeasti ja yksinkertaisesti.
Raskaat taakat helpota käsittelyä WP-nostovaunulla. [65] Nostovaunu. Petteri nostaa joka päivä 1200 litraa keittoa!
[65] Nostovaunu Petteri nostaa joka päivä 1200 litraa keittoa! Raskaat taakat helpota käsittelyä WP-nostovaunulla WP 65 on suunniteltu taakoille 65 kg saakka. Paino jakautuu tasaisesti neljälle kääntyvälle
2. MAANRAKENNUS- KONEET
30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Lastaukseen ja purkuun liittyvän taakkojen käsittelyn ergonomia Kuljettajat & taakkojen käsittely 1 taakkojen käsittelyyn
Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx)
Valtioneuvoston asetuksen 403/2008 muutokset (xx/xxx) Ylitarkastaja Harri Patrikainen 20.5.2019 1 Työturvallisuussäännöksiä valmisteleva neuvottelukunta (TTN) asetti työryhmän arvioimaan käyttöasetuksen
ASC-Alumiinitelineet
ASC-Alumiinitelineet ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ALUMIINITELINEILLE MALLIT: ASC JA EURO VAROITUS! Tämä ohje opastaa ASC-alumiinitelineiden oikeaan ja turvalliseen asennukseen. Käyttäjä on vastuussa ohjekirjan
Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita
Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR
Suomi. Henkilönostimet. Member of AVANT Group
Suomi Henkilönostimet Member of AVANT Group Leguan - edelläkävijä Leguan Lifts Oy toi vuonna 1994 markkinoille ensimmäisenä itsekulkevan tukijaloilla varustetun kompaktin henkilönostimen. Alusta alkaen
Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V
Vaijerivinssi DELTA 160-300 kg / 230V Käyttöohje (Mallit: CWS 160,230 ja 300) Maahantuoja Suomessa : Carl Stahl Oy Jonkankatu 2, 20360 Turku Puh: 02 2750060 e mail: myynti@carlstahl.fi 1. Teknisiä tietoja
KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT. TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit. Raskaat haarukkatrukit KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT
TEOLLISUUSNOSTURIT Ydinvoimalanosturit SATAMANOSTURIT Raskaat haarukkatrukit KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT KÄÄNTÖPUOMINOSTURIT 2 Konecranes Kääntöpuominosturit TYÖPISTEEN SELKÄRANKA
Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX
Suomi R-sarja Uudenlainen R-sarja Avantin R-sarja eroaa muista Avantin mallisarjoista ohjaustapansa vuoksi. R-sarjassa kuljettaja istuu kuormaajan takarungossa kun taas muissa Avantin mallisarjoissa istutaan
Rudus Step-betonikaiteen asennusohje
Rudus Step-betonikaiteen asennusohje Yleistä Ohje teräsbetonisen kaide-elementin käsittelemiseen ja asentamiseen. Rudus Step-betonikaiteet ovat törmäystestattu harmonisoidun standardin EN 1317-5:2010+A2:2012
Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.
Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino
Pinoamistrukkimallisto SPE10/12(i)/14(i)/16(i)/16s
Roclan ajotasolla varustetut Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon pidemmilläkin ajomatkoilla suunnitellut ulkomitoiltaan
Pinoamistrukkimallisto
Roclan käyden ajettavat Solid-pinoamistrukit lisäävät työn tuottavuutta ja sujuvuutta monikäyttöisyytensä ansiosta. Hyllyttämiseen ja lavansiirtoon tarkoitetut ulkomitoiltaan kompaktit ja ketterästi liikkuvat
BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA
BETONIVALMISOSIEN ASENNUSSUUNNITELMA Ohjeellinen malli, jonka sisältöä voidaan muokata projektikohtaisesti. Suunnitelma suositellaan laadittavaksi siten, että osan A lähtötiedot tulevat päätoteuttajalta,
Valmis 8 m alumiinitelinepaketti
Valmis 8 m alumiinitelinepaketti Ota peräkärry hinaukseen! www.ramirent.fi www.ramirent.fi Peräkärryn sisältö Telinepaketti koostuu Instant Span 300 7,9 m korkeasta alumiinitelineestä, joka on valmiiksi
RAMIRENTIN KUROTTAJAPALVELUT.
RAMIRENTIN KUROTTAJAPALVELUT Ota yhteyttä Pääkaupunkiseutu / Helsinki puh. 020 750 3745 Pirkanmaa / Tampere puh. 020 750 3172 Itä-Suomi / Kuopio puh. 020 750 3743 Keski-Suomi / Jyväskylä puh. 020 750 3742
Jännitteisten johtojen alla ja rinnalla työskentely
Jännitteisten johtojen alla ja rinnalla työskentely 7.2.2018 Jani Rintala / TMV Line Oy Sähkötyöt Kaikilla työtä johtavilla henkilöillä sekä sähkötöitä ja työtä sähkölaitteistojen läheisyydessä tekevillä
ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje
Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman
Nostetta kuormankäsittelyyn
Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.
Yhteystiedot: Kymenlaaksonkatu 2 A19 48100 KOTKA FINLAND Y-tunnus: 1227866-7. Ajotilaukset / yhteydenotot:
Yhteystiedot: Kymenlaaksonkatu 2 A19 48100 KOTKA FINLAND Y-tunnus: 1227866-7 Ajotilaukset / yhteydenotot: Antti Kallas 0400 829 707 Petri Kallas 0400 757 105 Jarkko Kallas 040 536 4595 TAI Internet: www.kallas.fi
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet
33. Valimohiekkojen kuljetuslaitteet Raimo Keskinen Pekka Niemi - Tampereen ammattiopisto 33.1 Hihnakuljettimet Hihnakuljettimet ovat yleisimpiä valimohiekkojen siirtoon käytettävissä kuljetintyypeistä.
Kuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2. Traktori Kramer Allrad 750... 3. Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4
KALUSTOKUVAUS 2016 Sivu 01 Sisällysluettelo Kuorma-auto ja nosturi (Hiab 2,3 tn Palfinder)... 2 Traktori Kramer Allrad 750... 3 Kaivinkone Yanmar Mini-excavator Vi038U... 4 Kuormaaja Avant 635... 5 Lahonetsintälaite
LÄNNEN LINE SYSTEMS TURVALLINEN HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN VERKONRAKENNUKSESSA
Luo mahdollisuuksia LÄNNEN LINE SYSTEMS TURVALLINEN HYVIN LIIKKUVA LÄNNEN MONITOIMIKONE ON TUOTTAVA JA YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLINEN VERKONRAKENNUKSESSA Lännen monitoimikone soveltuu sekä maakaapelointi- että
YL-RAPPU! A - O T S A I N A U T A I M D A J E O U S R J U O A I H H K N K O
! YL-RAPPU NOUDATA KASAUS- OHJEITA HUOMIO KIRJAN YL-RAPPU KASAUSKIRJA R Fox1-Teline On Suomalainen tuote joka on rakennettu ja suunniteltu EU-Normin EN1004:2004 mukaiseksi. R Johdanto 1.Yleistä YL-RAPPU
ASENNUSOHJE FLEXY PORRASTELINE NOPEA JA HELPPO PYSTYTTÄÄ
ASENNUSOHJE FLEXY PORRASTELINE NOPEA JA HELPPO PYSTYTTÄÄ FLEXY Steens Mekaniska-yhtiöllä on pitkäaikainen kokemus ja laaja osaaminen rakennusalalta ja alan tarpeista. Tämä ilmenee FLEXY-alumiinitelineiden
Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto
Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000
Onnettomuuksien ehkäisy / TP 4.3.2010
1 Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Itä-Uudenmaan pelastuslaitos;
Suomi. Henkilönostimet. Member of AVANT Group
Suomi Henkilönostimet Member of AVANT Group Leguan - edelläkävijä Leguan Lifts Oy toi vuonna 1994 markkinoille ensimmäisenä itsekulkevan tukijaloilla varustetun kompaktin henkilönostimen. Alusta alkaen
VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018
VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2018 Hinnat on ilmoitettava verottomina. Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset pyydetään jättämään 8.11.2017 klo 15.00
Hinnat voimassa toistaiseksi
Hinnat voimassa toistaiseksi Noja Yhtiöt Oy on rakennusalan yritys, joka tarjoaa monipuolisten rakennuspalveluiden lisäksi pienkoneiden ja työvälineiden vuokrausta edullisesti ja nopealla aikataululla.
Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous
Tekninen toimi VUOSITARJOUKSET KONEKALUSTO VUODELLE 2013 Hinnat on ilmoitettava verottomina Tilaaja pidättää itsellään oikeuden vapaasti hyväksyä tai hylätä tarjous Tarjoukset on oltava Nivalan kaupungin
Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm
Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Tuote-esite Lisää ulottuvuutta Hiab XS 422 Kapasiteettiluokka 34 41 tm Hiab XS 422 Hiabin XS 422 on luokkansa suorituskykyisin nosturi, jossa yhdistyy voima ja
ROBUSTA-GAUKEL GMBH & CO. KG Yksilölliset ja työmaakohtaiset ratkaisut
763 Weil der tadt -GUKEL GMBH & C. KG -kuormalava, rapoflex tyyppi "L" asennus- ja käyttöohjeet tekniset tiedot: leveys pituus käyttöpinta-ala nettopaino max. hyötykuorma max. pinta-ala kuorma max. pistekuorma
Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä
Scanian moduulijärjestelmä Scanian moduulijärjestelmä Scanian kattava moduulijärjestelmä mahdollistaa alustan optimaalisen sopeuttamisen eri käyttötarkoituksiin. Scanian jokaisen alustan varustelu on ainutkertainen,
ASENNUSNOSTURIT TEOLLISUUSNOSTURIT KULJETUKSET
ASENNUSNOSTURIT TEOLLISUUSNOSTURIT KULJETUKSET Koko maan Kurko Tunnettu ja luotettava nostoalan ammattilainen vuodesta 1961. Tarjoamme laadukkaita nostoalan palveluja koko Suomen alueella. Hyvän palvelumme
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.
VUOKRAA KUROTTAJA KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN.
VUOKRAA KUROTTAJA 8 KUROTTAJAPALVELUT KULJETTAJALLA TAI ILMAN www.ramirent.fi RAMIRENTILTÄ VOIT VUOKRATA KUROTTAJAT KULJETTAJALLA TAI ILMAN! Yksi kone - monta käyttötapaa Monipuolinen mallistomme takaa
ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT
ERIKKILA TEOLLISUUSNOSTURIT Kapasiteetti 20 000 kg:aan asti SILTANOSTURIT - Radan päällä kulkevat - Riippuvarakenteiset PUKKINOSTURIT I-PALKKISET KÄÄNTÖ- PUOMINOSTURIT NOSTOPUOMIT HUOLTO ERIKKILA Hyvässä
www.lamminsivu.fi (03) 3142 1100
www.lamminsivu.fi (03) 3142 1100 2 3 Pirkkalassa toimipistettään pitävä Lamminsivu Oy tarjoaa kattavan valikoiman nostureita, isojen kohteiden tela-alustaisesta nosturista ajoneuvonostureihin ja aina pienien
Suomi. Henkilönostimet. Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa Member of AVANT Group. Courtesy of Crane.Market
Suomi Henkilönostimet Edelläkävijä -125 Moderni -135 Vankka ja vakaa -160 Member of AVANT Group Leguan henkilönostimet on suunniteltu vaativaan ammatti- ja vuokrauskäyttöön. Leguanin kehittämä konsepti
Layher-kalustosta kokoat myös turvalliset nousutiet tikkaista porrastorneihin.
Nousutiet Layher-kalustosta kokoat myös turvalliset nousutiet tikkaista porrastorneihin. Kun telinekalustosi merkki on Layher, on Sinulla jo valmiiksi suurin osa nousuteiden rakentamiseen tarvittavista
Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm
Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS
Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A
Kuljetuslogistiikka, 15 Trukin käsittely- ja kuormaustehtävä, osio A Ka Umpikontti Trukin käsittely ja kuormaustehtävä, A: I Lastaus II Kuorman varmistaminen ja välitarkistus, III Kuorman purkaminen I
1.3.2014. alkaen osoitteessa Jasperintie 300 33960 Pirkkala
1.3.2014 alkaen osoitteessa Jasperintie 300 33960 Pirkkala SISÄLLYSLUETTELO Esittely 4 Nosturit 6 Kurottajat 58 Mininosturit 64 Henkilönostimet 72 Pinta-Liftit Oy Nostolava-autot 82 Elementtiasennus 100
ME/KSe/PH 1.7.2013 Allekirjoitetun asiakirjan sähköinen versio
OHJE 36/16/RIHOS 1 (7) Ohje on laadittu yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa PELASTUSTIEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS
Käsin- ja koneasennettavien ruuvipaalujen asennusohjeet
Käsin- ja koneasennettavien ruuvipaalujen asennusohjeet A) asennus rautakangella B) asennus polttomoottorikäyttöisellä pyöritysmoottorilla C) asennus kaivinkoneeseen kiinnitettävällä hydraulisella pyöritysmoottorilla
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm
Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.
Vettä ja lämpöä turvallista asumista
E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon
kaivinkoneet u volvo ec18
Let s solve it 3 3 OSA 3, SIVUT 72-81 maarakennuskoneet 3 maarakennuskoneet kaivinkoneet u volvo ec18 1760 kg 2,64 m 4,05 m Tela-alustainen minikaivinkone pieniin kaivuutöihin ja ahtaisiin tiloihin. Voidaan
Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet. Verkkoseminaari
Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet Verkkoseminaari 3.5.2018 Esityksen sisältö Käydään läpi osittain esimerkkien kautta XVII jakson kate yleisellä tasolla XVII jakson jaksohuomautuksia ja ensimmäinen lisähuomautus
-sarja. 14 metristä 20 metriin
T -sarja 14 metristä 20 metriin GSR:n T-sarjan henkilönostimet ovat tunnettuja niiden poikkeuksellisesta kestävyydestä ja jäykkyydestä sekä niiden käytön yksinkertaisuudesta ja intuitiivisyydestä. Tuotteiden
TYÖPUKIT Työtason korkeus cm
TYÖPUKIT Työtason korkeus 0-100 cm Kaksipuolinen rakennuspukki (KRP) /tuote/2-puoliset-rakennuspukit Tukeva ja pieneen tilaan kasaan menevä yleispukki rakennustyömaakäyttöön. Tämä useamman vuosikymmenen
Tilaukset:
www.lamminsivu.fi Tilaukset: 03 3142 1100 Pirkkalassa toimipistettään pitävä Lamminsivu Oy tarjoaa kattavan valikoiman nostureita, isojen kohteiden tela-alustaisesta nosturista ajoneuvonostureihin ja aina
160 henkilönostin. Vuokrahinnat
160 henkilönostin VAKIOVARUSTEET - Tela-alusta automaattijarruilla - Kubota 14 hv dieselmoottori - aktiivinen kuormanvalvonta 200 kg - hydrauliset tukijalat paineentunnistuksella - kolmipuomirakenne -
Case: läheltä piti. Viisaat kypärät yhteen - seminaari 7.5.2014 HSEQ-päällikkö Simo Kolehmainen Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamo
Case: läheltä piti Viisaat kypärät yhteen - seminaari 7.5.2014 HSEQ-päällikkö Simo Kolehmainen Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamo Kilpilahden teollisuusalue Pohjoismaiden suurin kemian alan keskittymä. Pinta-ala
Betoniteollisuus, betonielementit, kuormanpurku. Turvallisuustyöryhmän kokous Tuomo Haara
Betoniteollisuus, betonielementit, Turvallisuustyöryhmän kokous 9.10.2017 Tuomo Haara Kuljetukset / lait, asetukset, määräykset: Maantiekuljetuksia koskevia lakeja, asetuksia ja määräyksiä on paljon Kuorman
ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND
ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta
MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje
MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista
Metsätraktorinosturit Classic
Metsätraktorinosturit Classic Keskity kuormaukseen. Mesera huolehtii loput. Toiset kaipaavat nosturiltaan nopeutta, toiset tehokkuutta tai keveyttä. Jotkut etsivät ergonomiaa ja uusimpia innovaatioita.
Tuule200 tuulivoimalan 18 m maston maaperustuksen asennus
1.2018 Tuulivoimalan maaperustus Tuule200 tuulivoimalan 18 m maaperustuksen asennus Tuulivoimalan masto... 2 Tuulivoimalan perustustyön suunnittelu... 2 Maston perustuksen osat... 2 Asennuspaikan valmistelu...
Betonielementtien käsittelyohjeet
Betonielementtien käsittelyohjeet Seinäelementit, kampafakki... 2 Eristetyt elementit, A-pukki... 3 Väliseinä- ja kuorielementit, A-pukki... 4 Laattaelementit... 5 Pilari-ja palkkielementit... 6 Nosto-ohjeet...
1. Alkusanat. 2. Käyttötarkoitus. 3. Turvallisuusohjeet
Minikaivurit Tuotenumero Avant 200-sarjaan A33153 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 250 mm kauhalla A32393 Tuotenumero Avant 500- ja 600-sarjaan 400 mm kauhalla A32394 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy
Rakennusaineteollisuus TOT 25/01. Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Nosturinkuljettaja
TOT-RAPORTTI 25/01 Nosturinkuljettaja jäi alas pudonneen ontelolaattanipun alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Nosturinkuljettaja oli lastaamassa radio-ohjatulla siltanosturilla polystyreenillä
FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ
FYSIIKAN HARJOITUSTEHTÄVIÄ MEKANIIKKA Nopeus ja keskinopeus 6. Auto kulkee 114 km matkan tunnissa ja 13 minuutissa. Mikä on auton keskinopeus: a) Yksikössä km/h 1. Jauhemaalaamon kuljettimen nopeus on
Lisäksi tarjouspyyntö koskee kuorma-autojen kuljetuspalveluja, josta on erillinen lomake.
TARJOUSPYYNTÖ 24.09.2009 Tekninen osasto / Vesilaitos Toimitusaika 1.1.2010 31.12.2011 Toimitusehdot on ilmoitettava Hinnat on ilmoitettava verottomina Osatarjous hyväksytään Osatarjousta ei hyväksytä
Anna nostotarpeen ratkaista valintasi
Suomi Anna nostotarpeen ratkaista valintasi Viking on 25 vuoden tulos hoitotyön potilasnostoista saadusta kokemuksesta. Kaikki tieto erilaisista nostotarpeista, ergonomisista ja toiminnallisista vaatimuksista,
Aika koneita. PRO SARJA. Metsäperävaunut ja kuormaimet METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD
FOREST LINE Metsäperävaunut ja kuormaimet HK 5070 HK 5076 MV 1230 MV 1230HD MV 1330 MV 1330HD MV 1530 MV 1530HD PRO SARJA METSÄPERÄVAUNUT JA KUORMAIMET Aika koneita. 1 Aika koneita ja MV 1530 tai vetävä
Talonrakennus TOT 5/06. Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT
TOT-RAPORTTI 5/06 Laitosmies putosi kattotuoleja korjattaessa 4 metriä betonilattiaan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kiinteistöyhtiö saneerasi teollisuushallia. Meneillään oli kattotuolien vahvistaminen.
Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme
Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 11. huhtikuuta 2002 PE 301.518/Kompr.tark. 4-5 KOMPROMISSITARKISTUKSET 4-5 Mietintöluonnos (PE 301.518) Rainer Wieland
Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista
Määräys ajoneuvoyhdistelmien teknisistä vaatimuksista Trafin säädösinfo 27.11.2018 Otto Lahti Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. LVM:n hanke asetusmuutoksesta raskaiden ajoneuvon yhdistelmien pituuden
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla
Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.
HARJOITUS 4 1. (E 5.29):
HARJOITUS 4 1. (E 5.29): Työkalulaatikko, jonka massa on 45,0 kg, on levossa vaakasuoralla lattialla. Kohdistat laatikkoon asteittain kasvavan vaakasuoran työntövoiman ja havaitset, että laatikko alkaa
Sähköketjutalja DELTA 1000 kg / 230V
Sähköketjutalja DELTA 1000 kg / 230V Käyttöohje (Model: DU902) Maahantuoja Suomessa : Carl Stahl Oy Jonkankatu 2, 20360 Turku Puh: 02 2750060 e mail: myynti@carlstahl.fi 1. Teknisiä tietoja Mini sähköketjutalja
Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut
Metsjö MetaQ monitoimiperävaunut Metsjö perävaunutehdas on ollut uranuurtaja isoissa maatalousperävaunujen valmistuksessa. MetaQ perävaunuissa on huomioitu nykyaikaisten tilojen kasvaneet kuljetusvaatimukset.
MenSe -raivauspää. sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen. Käyttöpäivä 9.10.2014. Marja-Leena Mentula MenSe Oy 9.10.2014 www.mense.
MenSe -raivauspää sähkölinjojen tehokkaaseen ja turvalliseen raivaukseen Käyttöpäivä 9.10.2014 MenSe Oy Perustettu 1996 Tuotantotilat Kaakkois-Suomessa Taavetissa. Suunnittelu,valmistus ja myynti. Konepaja
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk PELASTUSTIEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS 4.3.2010
Ohje on laadittu yhteistyössä; Helsingin pelastuslaitoksen, Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa Pelastustie Pelastustie on ajotie
ERIKOISKULJETUKSET. 1. Yleistä
Liite 4 ERIKOISKULJETUKSET 1. Yleistä 1.1. Ulottumamitat ylittävien, ylimassaisten tai -mittaisten kuormien sekä suurkuormausvaunuissa kuljetettavien kuormien (jäljempänä erikoiskuljetusten ja suurkuormausvaunussa
Muurauspukin käyttöohje
Muurauspukin käyttöohje Muurauspukin käyttöohje SISÄLTÖ 1. Alkusanat ja ehdot. 2. Turvallisuus vaatimukset. 3. Muurauspukin pystytys. 4. Korotuskehän asennus. 5. Alumiinitason asennus. 6. Seinäkiinnikkeen
Sapa Korimanuaali - Korien käsittely
Sapa Korimanuaali - Korien käsittely Datum 2010-12-10 Senast uppdaterad av Hans Björk Dokumentägare Fabrikschef Vetlanda Revisio 0 Dok. nr 3511 Sivu 1 (8) 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAJOITUKSET 3 2
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE. BPW-tukijalka
ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE BPW-tukijalka Sisällysluettelo Sivu Yleiset turvallisuusohjeet...3 Käyttötarkoitus...4 Asennusohje...5 Käyttöohje...6 Voitelu- ja huolto-ohje...8 Tekniset tiedot...10 BPW-tyyppikilpi...11
HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014
Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu HYVÄT TURVALLISUUSKÄYTÄNNÖT 2014 VARASTOINTI 1 Betoniteollisuuden hyvät turvallisuuskäytännöt sisältävät n. 350 sivua erilaisia hyviä käytäntöjä. Kaikki eivät