HISTORIAA, TOIMINTAA JA YRITTÄJYYTTÄ KULTTUURIMAISEMASSA
|
|
- Tapani Turunen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HISTORIAA, TOIMINTAA JA YRITTÄJYYTTÄ KULTTUURIMAISEMASSA
2 Kuva Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kuninkaan Kartasto Suomesta
3 Opastus-, virkistyskäyttö- ja asiakaspalveluita yllin kyllin Kulttuuriympäristön ja luonnon sopusointu henkinen hyvinvointi erityisesti juuri nyt - Salo - Nokia LUONTOKESKUS, N KÄVIJÄÄ / V. KALAMAJAT SSS INVALAITURI
4 SAARISTOMERELTÄ MATHILDEDALIIN, TEIJOLLE JA SALOON Teijon kansallispuisto veturituote olevien ja uusien yritysten perustana kasvavan pääkaupunkiseudun läheisyydessä Kuva Olli Lehti
5 Kansallispuistot ovat kansallisesti ja kansainvälisesti arvokkainta osaa luonnostamme. Eliölajisto ja maisemalliset erityispiirteet pyritään säilyttämään mahdollisimman luonnontilaisina. Puistot ovat yleisölle avoimia luonnonnähtävyyksiä, jotka muodostavat pohjan ympäristön ja kulttuurin tutkimukselle, opetukselle, henkiselle hyvinvoinnille, virkistyskäytölle, retkeilylle ja matkailuelinkeinoille. Kuva Salon kaupunki
6 Kansallispuistot toimivat sekä luonnonsuojelualueina että retkeilyä ja luontomatkailua varten. Siellä voi toimia monipuolisesti erilaisia harrastusmuotoja: suunnistusta, pyöräilyä, ratsastusta, geokätköilyä, valokuvausta, hiihtoa jne. Marjastus ja sienestys kuuluvat suosituimpiin aktiviteetteihin. Kuva Olli Lehti
7 KANSALLISPUISTON ALUETALOUDELLISIA VAIKUTUKSIA Metsähallituksen ja Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksen perusteella kansallispuistoihin ja retkeilyalueisiin sijoitetut eurot palautuvat yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin paikallisen yritystoiminnan ja työpaikkojen välityksellä. Teijon retkeilyalueen aluetaloudelliset vaikutukset 3,7 milj. v henkilötyövuotta. Suosituimmissa kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö voi tuoda lähialueille 20 jokaista puiston palvelurakenteisiin sijoitettua euroa kohti (retkeilyalueilla 10 ). Metsähallituksen luontopalvelut ylläpitää valtion rahoituksella mm. pysäköintialueet, luontopolut, nuotiopaikat, laavut ja kuivakäymälät tarjoaa yrityksille toimintaympäristöjä. Teijon retkeilyalueella kävijää v (laskenut hieman vuodesta 2008) Kansallispuistojen kävijämäärät kasvavat, retkeilyalueilla eivät. (ks. taulukko) Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa v yli kaksi miljoonaa käyntiä 2,5 kertaa enemmän kuin v Kansallispuisto koetaan vetovoimaisena tekijänä ja laadun takeena verrattuna retkeilyalueeseen, jossa harjoitetaan metsätaloutta. Kansallispuisto on kansainvälisesti tunnettu brändi, joka vaikuttaa palvelujen kysyntään / kehittämiseen, viipymiin sekä alueen läheisyydessä mm. uudisrakentamishalukkuuteen ja verotuottojen kasvuun. Puhdistettuja jätevesiä Halikonlahteen - uusi yhdysputki Teijolta Salon keskuspuhdistamoon valmistui v Merenrantavyöhykkeellä sijaitsee runsaasti kaavoitettuja rakennuspaikkoja aluevarauksia tulevaisuuden tarpeisiin.
8
9 MATHILDEDALIN RUUKKIKYLÄ Kuva Olli Lehti
10 1984 Karl Ekman 1937, Herraskartanon vanhan tehtaan historia
11 RUUKIN KOKO RAKENNUSKANTA OLI TUHOUTUMASSA KYMMENIEN RAKENNUSTEN ENTISÖINTI JA KUNNALLISTEKNIIKAN RAKENTAMINEN ALOITETTIIN VIIME HETKELLÄ 1984 PAJA ANTTIPOFFI POSTI HEVOSHAKA TALLI
12 KIRKASVETISEN MATILDANJÄRVEN UIMARANTA 1984 KANADANHANHIPOIKUE KIINTEÄN PADON RAKENTAMISEN SEURAUS - MUTARANTA
13 KIRJOLOHEN UISTELUA MATILDAN TAMMELLA 1984 MATILDANJÄRVEN UIMARANTA 1984 ISKUKOUKKUKALASTUSTA MATILDANJÄRVELLÄ 1984
14 Kansallispuistossa palvelujen kehittäminen erityisesti lapsille TIKKUPULLAA PAISTAMASSA - SSS
15 SSS SSS
16 MATHILDEDAL TERHO: INFOKESKUS, PUBI, MAJOITUS-, HUOLTOPALVELUT
17 MATHILDEDAL: VIERASVENESATAMA, KAHVILA, RAVINTOLA, KOKOUSTILAT, PIENHOTELLI Yhteisöllisiä tapahtumia järjestetään nykyisin kaikkina vuodenaikoina; sekoitus kansanperinnettä, kansainvälisiä vaikutteita ja nykypäivän uusia luontoon liittyviä arvostuksia. Salolaisella led-teknologialla näytönpaikka kaamospimeyden vallitessa. SSS
18 MERI-TEIJO SKI - RINNEAUTOKESKUS, MERI-TEIJO GOLF SSS SSS Kuva Salon kaupunki
19 SSS
20
21 TEIJON RUUKKIKYLÄN YDIN Kuva Olli Lehti
22 Karl Ekman, Herraskartanon vanhan tehtaan historia
23 Karl Ekman, Herraskartanon vanhan tehtaan historia
24 TEIJON RUUKKI 300 VUOTTA KAVALKADI 1984
25 LUISTELUA SAHAJÄRVELLÄ 1984 Vuodenaikojen vaihtelu on rikkauttamme. Vuodenaikojen vaihtelu rikkauttamme
26 TALONPOJANTEIJON TALLI
27
28 KYLÄKOULU, LASTENTARHA, KAUPAT, SAUNA, MASUUNI, PIENVENESATAMA
29 VILNIEMEN VALINTA ILO LUOMUELINTARVIKKEIDEN ERIKOISKAUPPA - POSTI
30 Western Shipyard Oy Ltd Kuva MA
31 KIRJAKKALAN RUUKKIKYLÄ Kuva Olli Lehti
32 KADONNUTTA KIRJAKKALAA Karl Ekman, Herraskartanon vanhan tehtaan historia
33 MAJOITUS, SAUNA, LEIRIKESKUS, URHEILUKENTTÄ, KIRJOLOHEN ONGINTA
34 Ravintoloissa ruokitaan eri aisteja ja koetaan elämyksiä. Kala-annokset voi itse onkia pienestä purolammesta. Asiakkaat voivat mennä piknikille lähiniitylle kokemaan luonnonääniä, tuulenhavinaa, tarkkailemaan kulttuuriympäristöä ja niiden läpi virtaavaa vettä. Jälkiruokahedelmät ja marjat poimitaan ravintolan puutarhasta. Luonto- kulttuurielämykset voimistuvat teknologisten sovellusten avulla kokemuksia syventäviin sensoreihin ja paikkatietoihin. Maisemarakenne, opastus, reitistöt, valmennus-, terapia- ja kuntoutuspalvelut, majoitusvaihtoehdot laavuista hotelleihin, ruokailumahdollisuudet tulisilta lähi- ja luomukulinarismiin, luontoseikkailut, veden, ilman ja hiljaisuuden tarkkailu, oman hyvinvoinnin seuranta, tarinat jne. selviävät mobiilisovelluksilla hetkessä.
35 PARTIOLEIRI ONNELANNUMMELLA SSS
36 Luonnosta hyvinvointia Sitra rakentaa huomisen menestyvää Suomea Laajoihin kansainvälisiin tutkimustuloksiin ( ) perustuvia johtopäätelmiä (Sitra, Green Care Finland) mm.: - Luonnossa liikkumalla kohollaan oleva verenpaine, syke ja lihasjännitys alenevat. Vastustuskykyä parantavien valkosolujen määrä veressä nousee ja stressihormoni kortisolin määrä vähenee. Jo 20 minuutin luonnossa olon jälkeen havaitaan mittavia i hyödyllisiä iä vaikutuksia, kuten kohonneen verenpaineen laskua. Maksimivaikutus saavutetaan noin kahdessa tunnissa, ja se kestää useita päiviä. - Luonnossa käveleminen laukaisee tehokkaasti stressiä, joka on usein nykyajan sairauksien taustalla. Lukemattomine yksityiskohtineen luonto auttaa johdattamaan huomion pois ajatuskehistä, jolloin ihminen on enemmän läsnä hetkessä ja kielteiset tunteet sekä levottomuus vähenevät. Myös konfliktit helpottuvat ja asiat saavat uudet mittasuhteet. Luonnossa oleskelun jälkeen ihminen kokee itsensä terveemmäksi ja toipuu nopeammin psyykkisistä kriiseistä. - Luonnonympäristöt tarjoavat monipuolisen kuntoutusympäristön, josta löytyy mielekkäitä ja motivoivia harjoittelutehtäviä monen ikäryhmän ihmiselle ja erilaisiin fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen puolen ongelmatilanteisiin. - Luontokokemukset lisäävät suvaitsevaisuutta, avuliaisuutta ja tyytyväisyyttä elämään. Luonto terävöittää aisteja ja lisää tarkkaavaisuutta. - Erityisesti kasvavan lapsen aistit kehittyvät luonnossa. Katsetta joutuu ohjaamaan jatkuvasti eri etäisyyksille. Luonnon ääniä kuunneltaessa kuulo kehittyy tunnistamaan ääniä laajemmalla skaalalla kuin jos samoja ääniä kuunnellaan digitaalisesti. Epätasaisessa maastossa kulkiessa tasapaino kehittyy. Myös haju- ja tuntoaisti saavat monipuolisesti impulsseja. PYÖKKI - Lapsuuden luontokokemukset ovat erittäin merkittäviä: ne muistetaan huippukokemuksina läpi elämän.
37 NOORA ACHREN DIRK SERLIPPENS MASSUUNICAFE TOINEN KEKSI, NOORA ACHREN ja uutta palveluliiketoimintaa Maiseman ja paikan markkinoinnin kriittiset menestystekijät, otteita: (Minna Komulainen, 2013, Maiseman tarina) - Historiallinen kerroksisuus ja alueen vanhin historia ja vanhimmat kerrostumat voidaan nähdä mahdollisena uutena nousevana trendinä. - Kohteiden sisäinen saavutettavuus, toimiva palveluketju, tiedon välittäminen ja yhteistyön halukkuus yritysten välillä ovat kriittisiä menestystekijöitä. - Yllätyksellisyys; kun koko maisema ei näy heti, elämys syvenee. - Luonnonresursseja hyödyntävän matkailun on varmistettava luonnon häiriintymättömyys. - Hiljaisuus, tilan tuntu, erämaisuus, maisema ilman vaatimuksia, irrottaa arjesta ja on paikka, jossa on helppo olla. - Luontoon sulautumisen kokemukset, lumoutuminen auttaa unohtamaan ajan ja toimii voiman lähteenä. - Tieto syventää maiseman kokemisen tasoa. - Sääolosuhteiden ja vuodenaikojen mukaan hetkellisesti muuttuva maisema tuo lisäsävyjä, ä siihen ei helposti kyllästy, kun tarkkailtavaa riittää. - Yritykset, jotka yhdistävät vihreän strategian tuotekehitykseen ja käytännön aktiviteetteihin, löytävät uusia mahdollisuuksia kilpailuedun määrittelemiselle. - Yritysten välinen yhteistyö tuo enemmän tulosta. Seudulliseen yhteistyöhön kannattaa rakentaa yhteistoimintamalleja: Yhdessä olemme enemmän. - Jokainen yritys vaikuttaa brändin rakentumiseen ja paikkamielikuviin. - Maiseman ympärille rakennetun palvelukokonaisuuden tulee olla konkreettinen ja selvästi hahmoteltavissa ja myös hinnoiteltavissa. - Erilaisuus irrottaa arjesta ja houkuttelee maksavaa asiakasta. - Maiseman tuotteistaminen voi jatkua lähiruuan kautta. - Media vahvistaa paikallista identiteettiä. - Jämäkästi määritellyn ulkoisen viestinnän kautta kunnat ja matkailualueet saavat suuntaviivoja toiminnalleen. - Toiminta tulisi olla yritys- ja yhdistysvetoista. - Oman alueen fokusoitu, omiin vahvuustekijöihin nojaava toiminta seuraa yhteisiä pelisääntöjä. - Paikan tarina sitoo tuotteen eri elementit kokonaisuudeksi.
38 Yhteenveto Sitran ja MTT:n poikkitieteellisen asiantuntijaryhmän ehdotuksista toimenpiteiksi, joilla voitaisiin edistää luontolähtöistä hyvinvointitoimintaa Suomessa: Yksilöllisille palveluille yhä suurempi kysyntä, käyttäjien tarpeet täytyy tunnistaa. Luontolähtöisiä hyvinvointipalveluita tuottavat yritykset ovat pieniä ja tekevät hyvin erityyppisiä asioita. Yritysten markkinointiresurssit ovat pienet, et, joten ne hyötyisivät huomattavasti yhteistyöstä ja verkottumisesta. Tarvitaan myös isoja veturiyrityksiä, jotka tuovat alalle vaikuttavuutta ja näkyvyyttä. Teijon kansallispuisto on juuri Teijon kansallispuisto on juuri tällainen kansainvälisen statuksen omaava veturi.
39 Puhtaan veden arvo maailmanmarkkinoilla nousee kiihtyvällä vauhdilla. Vesiympäristöillä ja vihreällä luonnolla on runsaasti myönteisiä terveysvaikutuksia.
40 Tulevaisuudessa Salon kaupungin alueet Vartsalan- ja Vuohensaaressa sekä Vaisakon luonnonsuojelualue askelmerkkeinä laajentuvalle puistolle Salon keskustan tuntumaan.
41 TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 HANNU PAUNILA
Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa
Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa
TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014
TEIJON KANSALLISPUISTO 2014 MAISEMARAKENTEEN AARREAITTA HANNU PAUNILA 17.1.2014 / 21.11.2014 TEIJON KANSALLISPUISTOPROSESSI Meri-Teijo vapaa-ajankeskuksen alueidenkäytön yleissuunnittelu 1980 Lomarakennusoikeuden
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015. Toteutusaika 1.10.2014-31.5.2015
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Toteutusaika 1.10.2014-31.5.2015 Ohjelma 8:45 Hankkeen esittely miksi, mitä ja kenen kanssa? Maija Pirvola, Yrityssalo 9:00 Teijon kansallispuiston erityispiirteet
Kansallispuistojen käyttö yritystoiminnassa. Konnevesi Maija Mikkola
Kansallispuistojen käyttö yritystoiminnassa Konnevesi 14.3.2017 Maija Mikkola 2 Mikä on Metsähallitus? valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkisia hallintotehtäviä liiketoimintaa Metsähallitus
Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset
Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkysely (2. 23.5.2017) toteutettiin osana Salon kaupungin retkeily ja luontomatkailukohteiden
Green care luonto hoitotyössä. Kukkiva kaupunki , Kerava Dos. Erja Rappe
Green care luonto hoitotyössä Kukkiva kaupunki 15.6.2017, Kerava Dos. Erja Rappe Al Sisältö Viherympäristöjen terveys- ja hyvinvointivaikutukset Green care luontolähtöiset palvelut Suhteellisen terveyden
Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla. Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut
Vesistöjen virkistyskäyttö Koillismaalla Sinistä biotaloutta luontopääkaupunkiin 17.4.2015 Matti Hovi Metsähallitus/Luontopalvelut Suomalaiset viihtyvät veden äärellä Lähes joka toinen suomalainen veneilee
Kansallispuistoissa on vetovoimaa!
Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa
Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin
Green Care paketoi luonnon ja hyvinvoinnin Green Care -laatumerkillä selkeyttä palvelutarjontaan Lapin Matkailuparlamentti 6.10.2016 Sanna Vinblad Lapin ammattikorkeakoulu Green Care koordinaatiohanke
Luontomatkailu ja kansallispuistot Suomen matkailun vetovoimatekijänä Harri Karjalainen Puistonjohtaja Metsähallitus/Rannikon Luontopalvelut
Luontomatkailu ja kansallispuistot Suomen matkailun vetovoimatekijänä Harri Karjalainen Puistonjohtaja Metsähallitus/Rannikon Luontopalvelut Metsähallituksen Luontopalvelujen tehtävät Suojelemme arvokkainta
Kansallispuistojen merkitys maaseutumatkailulle. SMMY seminaari
Kansallispuistojen merkitys maaseutumatkailulle SMMY seminaari 19.4.2017 Kansallispuistofaktat 39 kansallispuistoa ( 17.6. alkaen 40 kpl) Kävijöiden aluetaloudelliset vaikutukset 2016 178,9 milj. euroa
Kansallispuistojen merkitys matkailun vetovoimatekijöinä
Kansallispuistojen merkitys matkailun vetovoimatekijöinä Kymenlaakson matkailuparlamentti 17.10.2017 Matti Hovi Puistonjohtaja Luontopalvelut Suomen kansallispuistot 2017 40 kansallispuistoa (Hossa ei
Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen
Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee
Maiseman tuotteistamisen infotilaisuus 16.1.2014 Maiseman tuotteistaminen Vihreällä Väylällä
Maiseman tuotteistamisen infotilaisuus 16.1.2014 Maiseman tuotteistaminen Vihreällä Väylällä Maisemasuunnittelija Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut, ProAgria Etelä-Suomi ry Maisema Maisema on aistein havaittu
Metsien hyvinvointivaikutuksista. Terttu Konttinen 6.11.2014 Pori
Metsien hyvinvointivaikutuksista Terttu Konttinen 6.11.2014 Pori Hyvinvointia metsästä Fyysistä Psyykkistä Sosiaalista Taloudellista Esityksen lähteet: Viljo Kuuluvainen/Metsähallitus, Metsähallituksen
Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta
Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014, Valtuustotalo Kati Vähäsarja, projektipäällikkö Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut Luontopalvelut luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin
Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.
Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.2014 Ähtäri Jaana Rintala, projektikoordinaattori MATKO3-hanke SeAMK Elintarvike
Matkailun kestävyyden arviointi kansallispuistoissa - esimerkkinä Hossa Heidi Lumijärvi Metsähallitus, Luontopalvelut
Matkailun kestävyyden arviointi kansallispuistoissa - esimerkkinä Hossa Heidi Lumijärvi Metsähallitus, Luontopalvelut 15.11.2018 Luontopalvelut 2018 Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa ja suojelee Suomen
Green care. Hyvinvointia luonnosta. Jami Green care / Heli Hämäläinen
Green care Hyvinvointia luonnosta Jami Green care / Heli Hämäläinen 5.5.2017 Mitä on green care? Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää ammatillista toimintaa, jolla edistetään ihmisten
Terveyttä. Suomen upeimmasta luonnosta. FinRelax Kickoff 30.10.2015. Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut
Terveyttä Suomen upeimmasta luonnosta FinRelax Kickoff 30.10.2015 Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut MMM YM Metsähallitus Liiketoiminnat - tulouttaa valtiolle voitostaan Luontopalvelut - Valtion
Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen 13.6.2011
Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa Raimo Itkonen 13.6.2011 Mikä on Metsähallitus? Luonnonvara-alan palveluja tuottava valtion liikelaitos, jolla on liiketoimintaa ja julkisia palveluja
YRITYSPALVELUJA VAKKASUOMALAISILLE MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA
MONIALAYRITTÄJYYDEN UUDET TRENDIT MAASEUDULLA GREEN CARE BIOTALOUS LUONNON- JA MAISEMANHOITO HYÖTYHAMPPU SITRA Ulla Kallio GREEN CARE LÄHDE: http://www.gcfinland.fi Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön
Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija
Kestävän matkailun periaatteet apuna matkailun edistämisessä Liisa Kajala Erikoissuunnittelija Metsähallitus / Petri Jauhiainen Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa kansallisomaisuuttamme Hoidamme kaikkia
Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa
Vapaaehtoistoiminta Metsähallituksen luontopalveluiden strategioissa Kehitysjohtaja Arto Ahokumpu Vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus seminaari Vanha ylioppilastalo 28.11.2012 1 Esityksen sisältö Mikä on
Opastetilaisuus 8.10.2014. Kankirautavarasto, Mathildedal Yhteenveto
Opastetilaisuus 8.10.2014 Kankirautavarasto, Mathildedal Yhteenveto Teijon kansallispuistosta kasvun eväät hanke 2014-2015 Opastetilaisuuden yhteenveto 8.10.2014 Tilaisuudessa keskusteltiin saavutettavuudesta
Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1
Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia www.outdoorsfinland.com Lisätietoja: Pirjo Räsänen pirjo.rasanen@lamk.fi 044 708 1242 Skype: pirjorasanen1 1 2 3 21.10.2015 2 21.10.2015 3 Liiketoimintapoten tiaali
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet
Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut
Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen
Kestävä matkailu suojelualueilla Matti Tapaninen METSÄHALLITUS 160 VUOTTA METSÄHALLITUS - MONIALAINEN OSAAJA VASTUUTA IHMISISTÄ, YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion
Lataa Green Care - hyvinvointia pohjoisen luonnosta. Lataa
Lataa Green Care - hyvinvointia pohjoisen luonnosta Lataa ISBN: 9789525923254 Sivumäärä: 108 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.34 Mb Julkaisu osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun luontoon ja maaseutuun
Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi
Green Care mitä se on? Sanna Vinblad Green Care Lapland alajaosto Omavarainen Lappi 4.11.2014 Mistä nyt puhutaan? Taustaa luontolähtöiselle hyvinvointitoiminnalle Taustaa ja tutkimuksia Tarve ja kysyntä
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Matkailualan aamu Benchmarkauksen kokemuksia Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 -hankkeen toimenpiteitä rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton
Metsän aineettomat arvot. Leena Sikkilä Tietometsä-hanke
Metsän aineettomat arvot Leena Sikkilä Tietometsä-hanke Aineettomat arvot ovat usein sellaisia, joiden rahallista arvoa on joskus hankala määrittää. Aineettomia arvoja ovat mm. Metsien virkistyskäyttö,
Green care. Kuva: Hannele Siltala
Green care Kuva: Hannele Siltala Ihmisen ja ympäristön vuorovaikutus - Perinteinen elämäntapa: luonnonläheisyys, riippuvuus luonnon antimista - Teknistyminen: elämäntavan irtaantuminen luonnosta - Ympäristöongelmat
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti
Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit
Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi
Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä. 17.9.2013 Lea Konttinen
Luontoliikuntalähtöiset palvelut hyvinvoinnin edistämisessä Vihreää hyvinvointia: Testi luonnon hyvinvointivaikutuksista N=33 Hyvinvointia, mutta miten? Teknologialla? Lääkkeillä? Luonnolla? Ihminen edellä
Kokemuksia kansallispuistokäynneistä
Kokemuksia kansallispuistokäynneistä Lataa luontoa seminaari Hyvinkää, Hyria 24.9.2015 Martti Aarnio, erikoissuunnittelija Metsähallitus, luontopalvelut Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee
Mitä kansallispuisto merkitsee lähialueen yrittäjille ja asukkaille
Mitä kansallispuisto merkitsee lähialueen yrittäjille ja asukkaille Ashley Selby, Leena Petäjistö, Tuija Sievänen & Marjo Neuvonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Metla/TUK seminaari 3.9.2010 1 Suojelualueet
Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu
Kansallispuistot ja kestävä luontomatkailu Kestävä luontomatkailu Metsähallituksessa Metsähallitus edistää Kestävän luontomatkailun periaatteita kaikessa omassa toiminnassa sekä yhteistoiminnassa matkailuyrittäjien
Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.
Mitä tiedämme luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista? Kati Vähäsarja, tutkija, LitM Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin, 29.10.2015, Kuopio Sisältö 1. Miksi out on in? 2. Luonnon terveysvaikutukset
Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi
Vallisaaren ja Kuninkaansaari 2016 Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi 1 2013 Eräluvat Metsähallitus luontopalvelut Kansallispuisto 20 min Kauppatorilta - Helsinki: True Nature Capital
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015. Kasvun eväät pe 9.1.2015
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Kasvun eväät pe Kasvun eväät OHJELMA 8:30 Aamukahvi 8:45 Tervetuloa Kirjakkalaan! Risto ja Eeva Elo 9:00 Benchmarkauksen oppeja mitä kehitettävää? Riikka
UNELMIESI KOTI PICKALAAN
UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Kansallispuistojen matkailukäytön nykytila, haasteet ja tulevaisuuden mahdollisuudet
Kansallispuistojen matkailukäytön nykytila, haasteet ja tulevaisuuden mahdollisuudet Outdoors Finland -hankkeen päätösseminaari 23.5.2018 Sakari Kokkonen Päällikkö, Metsähallitus Luontopalvelut 1 Metsähallituksen
Luonnosta hyvinvointia
Psykologi Kirsi Salonen Luonnosta hyvinvointia Psykologipalvelut Hyvän MielenTila www.psykologihyvanmielentila.fi Luonto psykologin työssä Elämää maaseudulla eläin-ja ihmisperheen kanssa Elämäntapa Psykologiliiton
Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa
Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa seminaari 31.3.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunta luontomatkailun
SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA
SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta
Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen. www.kehy.fi
Saimaa Geopark valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava järvialue - esimerkiksi Lonely Planet
Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta
Monta tapaa tuotteistaa luontoliikunta Luontoliikunnasta terveys- ja hyvinvointipalveluja, osa II Palveluiden hinnoittelu ja kannattavuus Kati Vähäsarja, projektipäällikkö, Metsähallitus 28.3.2014 Terveyttä
Suojelualueiden virkistyskäytön aluetaloudelliset vaikutukset
Suojelualueiden virkistyskäytön aluetaloudelliset vaikutukset MOSSE-seminaari 5.9.2006 Maija Huhtala Helsingin Maija Huhtala yliopisto / HY Taustaa Kasvavasta luontomatkailusta toivotaan taloudellista
Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde
Suomi luonnollisen hyvinvoinnin lähde Hyvinvointimatkailun kehittämisstrategia 2014-2018 Otteita tutkimuksesta Suomi hyvinvointimatkailun kohdemaana (Itä-Suomen yliopisto) Liisa Renfors 04.12.2014 Haikon
Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista
Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista Lapin Matkailuparlamentti Rovaniemi 24.-25.9.2014 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Kuvittele uusi lääke, joka pitäisi sinut aktiivisempana ja terveempänä
Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.
Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.2015 Photo: Metsähallitus / Reijo Juurinen 2 Kansallispuistot ja
Kansallispuistojen vaikutukset kävijöiden terveyteen ja paikallistalouteen
Vastavalo/Matti Koutonen Kansallispuistojen vaikutukset kävijöiden terveyteen ja paikallistalouteen Ympäristöpäivät Helsinki, Finlandia-talo, 23.5.2018 Joel Erkkonen Kehityspäällikkö Metsähallitus, Luontopalvelut
Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa
15.02.2017 Ylläksen Matkailuyhdistys Ry Toiminnanjohtaja, Hanna Ylipiessa Ylläksen matkailu on luontomatkailua Luontomatkailu ei rajoitu pelkästään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueelle Luonto,
Green Care -toimintatapa
Green Care -toimintatapa Kirsi Jokela 16.11.2017 Green Care toiminnan ydin paluu vanhaan kiinnostus maaseutuympäristön ja terveyden väliseen suhteeseen lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien GC on aktiivinen
Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk
Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle
Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen
Green Care-seminaari 8.9. Ihminen on luontoa. Luonnon hyvinvointivaikutukset. Psykologi Kirsi Salonen Luonto psykologin työssä Luonto on kumppani (työkaveri) ei pelkästään apuväline, lisuke tai hyödyke
Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät
Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015
Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 Innomohub Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015 -hankkeen toimenpiteitä rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahasta. Hankkeen
MATKAILUSATSAUKSET 2015. Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi
MATKAILUSATSAUKSET 2015 Benjamin Donner benjamin.donner@kimitoon.fi Maija Pirvola maija.pirvola@yrityssalo.fi Miksi aasia? 2 Matkailuelinkeinon toimintasuunnitelma Määrittellään visio, siitä missä voimme
INARIN RETKEILYALUEEN KEHITTÄMINEN Pirjo Seurujärvi
INARIN RETKEILYALUEEN KEHITTÄMINEN 11.6.2009 Pirjo Seurujärvi 2 Inarin retkeilyalue pähkinänkuoressa - Pinta-ala 121 820 ha - Vettä 68 450 ha - Maata 35 440 ha - Retkeilyn rakenteita - Tuvat yht. 12 -
Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma
Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta
Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA
Kimmo Levä Museonjohtaja FM, MBA Luovat toimialat: taiteet ja muu kulttuurituotanto, matkailu, arkkitehtuuri, mainonta ja viestintä, muotoilu Luova talous: luovuutta tuotteissaan ja tuotannossaan hyödyntävät
Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen
Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi
Terveysmetsä luonto hyvinvoinnin edistäjinä
Terveysmetsä luonto hyvinvoinnin edistäjinä Janne Laitinen, biologi, KeHO/ JAMK Tiina Savolainen, yhteisöpedagogiopiskelija, HUMAK, KSSHP/ Meijän Polku SYKE (2008). Ympäristön tila ja suojelu Suomessa
Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen
Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi
Polku luontoon. Liikuttava luonto, luontoliikunnan suunnittelutyökalu. Näkökulmia yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämiseen
Polku luontoon Liikuttava luonto, luontoliikunnan suunnittelutyökalu Näkökulmia yhdenvertaisen luontoliikunnan edistämiseen Luontoliikunnan suunnittelutyökalu Liikuttava luonto, Metsähallitus, Vantaa,
Kansallispuistoissa on vetovoimaa!
Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa
Pohjois-Satakunnan 1. tuotteistamistyöpaja 10.2.2014 Loma-Raiso, Karvia. Terttu Konttinen
Pohjois-Satakunnan 1. tuotteistamistyöpaja 10.2.2014 Loma-Raiso, Karvia Terttu Konttinen Alueen matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset ja kapasiteetti Seutukunta/kunta Välitön matkailutulo milj. Matkailun
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu
Jaana Ruoho Satakunnan ammattikorkeakoulu Kartoitetaan olemassa oleva Green Care -toiminta Levitetään tietoa Green Care toiminnasta Lisäksi: Kartoitetaan tutkimus- ja koulutustarjonta Selvitään tutkimus-
Kansallispuistokävijät matkailijoina
Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Seitsemisen Luontokeskus 18.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Tutkimuksen
Ärjä Masterplan FT Anni Koskela Metsähallitus, Pohjanmaan Luontopalvelut , MetsäBio-seminaari
Ärjä Masterplan 2020 FT Anni Koskela Metsähallitus, Pohjanmaan Luontopalvelut 10.10.2017, MetsäBio-seminaari Esityksen sisältö Metsähallituksen Luontopalvelut Ärjänsaari Kainuun meren paratiisisaari Ärjä
VAIHTOEHTOISET KEHITYSMAHDOLLISUUDET
VAIHTOEHTOISET KEHITYSMAHDOLLISUUDET Hanhikivi Kunta Seutukunta Yleisötilaisuus Pauhasalissa 16.1.2009 MAAKUNNALLINEN JA SEUTUKUNNALLINEN TASO Luontomatkailu Perämerenkaaren luontokeskusten verkosto Energiatalous
Ajankohtaista Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Jari Ylläsjärvi
Ajankohtaista Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Jari Ylläsjärvi Lapin Luontopalvelujen hoitamien kansallispuistojen käyntimäärät 2017 Kansallispuisto Käyntimäärä Muutos % Pallas-Yllästunturi 553
Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia. Luonto-ja eläinavusteinen toiminta Sanna Peltola
Tyky- ja virkistystoiminnan palveluvaatimuksia Luonto-ja eläinavusteinen toiminta 22.11.17 Sanna Peltola Virkistys- ja hyvinvointipalvelut -palveluvaatimuksia Miten palvelussani toteutuu Green Care toiminnan
Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan. Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano
Metsän hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tutkimusten mukaan Eira-Maija Savonen Metsäntutkimuslaitos/ Parkano Luontoympäristö vaikuttaa positiivisesti terveyteen Psyykkiset vaikutukset: Vihreä ympäristö
Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla hanke
Luontoa elämään! Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja palveluilla hanke (1/2015-12/2017) HANKKEEN TOTEUTTAJAT Lapin ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalveluiden osaamisala (3 osa-aikaista
TAHKO ACTION PLAN. 1. Markkinointi. 2. Tapahtumat. 3. Harrasteet ja tekemiset. Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen:
TAHKO ACTION PLAN Tahkon kehittämisen painopisteet on jaettu kahdeksaan osa-alueeseen: 1. Markkinointi Tahkon yhteismarkkinoinnista vastaa Kuopio-Tahko markkinointi Oy. Yhtiön vuotuinen markkinointibudjetti
Katsaus Satakunnan matkailuun Satakuntavaltuuskunta
Katsaus Satakunnan matkailuun 22.11.2016 Satakuntavaltuuskunta Matkailuala Satakunnassa 2015 Satakunnan majoitusliikkeissä yöpyi 393 049 matkailijaa (0,1% enemmän kuin vuonna 2014) 85% 15% kotimaisia ulkomaisia
Luonto lisää liikettä
Luonto lisää liikettä LUONTOLIIKUNTA, HYVINVOINTI FORSSAN SEUTUKUNNAN MATKAILUN MASTERPLAN LUONTO JOKA LIIKUTTAA SINUA Metsähallituksen ja Eerikkilän strateginen tahtotila Kehittää toimintamalli lasten
Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012
Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä
Kansallispuistokävijät matkailijoina
Kansallispuistokävijät matkailijoina Tuija Sievänen ja Marjo Neuvonen Luontokeskus Oskari 15.3.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Linnansaaren
Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista
Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa
Green Care mahdollisuudet Suomessa
Green Care mahdollisuudet Suomessa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kuva: Hannele Siltala GREEN CARE - luonnon ja maaseutuympäristön (kasvit, eläimet, maisema, arkirutiinit, yhteisöllisyys, hiljaisuus
Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010)
METSÄ HYVINVOINTI- MATKAILUN KOHTEENA Arja Kinnunen Metsään mieltymään! Matkailijoiden matkustusmotiiveissa luonto keskeinen Toivotaan miellyttäviä maisemia ja luontokokemuksia (Metla 2010) Luonto voi
MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ
MONIPUOLISEN BIOTALOUDEN EDELLÄKÄVIJÄ ME OLEMME METSÄHALLITUS VASTUUTA YMPÄRISTÖSTÄ JA YHTEISKUNNASTA Metsähallitus on valtion liikelaitos, joka tuottaa luonnonvara-alan palveluja monipuoliselle asiakaskunnalle
Kyllä maalla on mukavaa!
Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi
Hyvinvointia ja aluetaloudellisia vaikutuksia valtion mailta
Hyvinvointia ja aluetaloudellisia vaikutuksia valtion mailta Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Mikko Rautiainen Erikoissuunnittelija, Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita Talouden alamäki, maaseudun
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä
SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio
KALASTUS TYÖVÄLINEENÄ
FANTASY FISHING on suomalainen kalastusohjelmapalveluihin ja ka sintehtyihin perhoihin erikoistunut yritys, joka tarjoaa kalastusaktiviteetteja ja sen oheispalveluja yrityksille ja yksityisille henkilo
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?
Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita
YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN
YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KAIVOSTOIMINNASTA YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen & Liisa Tyrväinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari & Rovaniemi AINEISTO Kerättiin
Suunnittelutarve ja säädökset
Kaupunkisuunnittelulautakunta 121 14.06.2016 Suunnittelutarveratkaisu, Kirjakkala 734-574-1-2, määräala 893/10.03.00.04/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.06.2016 121 Valmistelija: kaavoitusinsinööri
Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus
PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:
Puutarhan hyvinvointivaikutukset. Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos
Puutarhan hyvinvointivaikutukset Viherlandia Leena Lindén Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Miksi viljelet puutarhapalstaa? juuret maatalossa ruumiillinen työ palstalla ylläpitää kuntoa ja
TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT
PÄIJÄNNE - BIOSFÄÄRIALUEEKSI TULEVAISUUDEN VETONAULA TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT Ihmistoiminta keskiössä: Toiminta perustuu ammatinharjoittajien, tutkijoiden,
Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark valmisteluhanke
Saimaa Geopark valmisteluhanke Geopark Saimaalle -seminaari 4.11. 2014 projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Saimaa geomatkailukohteeksi - miksi? Saimaalla on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuinen
Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams. Lataa
Lataa Metsän parantava voima - Florence Williams Lataa Kirjailija: Florence Williams ISBN: 9789523124776 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.74 Mb Palkitun tietokirjailijan kiehtova teos selvittää, miksi
Polku luontoon Retkeilyreittien matkailukäyttö -seminaari, Petäjävesi. Riikka Mansikkaviita, Metsähallitus Luontopalvelut
Polku luontoon 19.6.2018 Retkeilyreittien matkailukäyttö -seminaari, Petäjävesi Riikka Mansikkaviita, Metsähallitus Luontopalvelut Polku luontoon (2017 2019) Toteuttaja Metsähallitus Luontopalvelut Pääyhteistyökumppani