Teijon kansallispuistosta kasvun eväät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Teijon kansallispuistosta kasvun eväät 2014-2015"

Transkriptio

1 Teijon kansallispuistosta kasvun eväät Matkailualan aamu Benchmarkauksen kokemuksia Teijon kansallispuistosta kasvun eväät hankkeen toimenpiteitä rahoitetaan Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahasta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Teijon kansallispuistossa ja sen vaikutusalueella olevien yritysten toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä.hanketta toteutetaan yhdessä Yrityssalon, Metsähallituksen luontopalveluiden, Salon kaupungin sekä yrittäjien kanssa.

2 Benchmarkauksen tavoitteet Millainen on puistokävijä? Mitä yritysten tarjoamia palveluita käytetään? Kaivataan? Miten yritykset kokevat kp:n tuomat hyödyt alueelle? Miten muualla yhteistyössä toimitaan? Mitä voimme oppia muilta? Yhteistyömallit Kohderyhmät Saavutettavuus Palveluvalikoima Markkinointi Miten voimme erottua? Miten etenemme?

3 Benchmarkaus Vertailtavat kansallispuistot Selkämeri, Repovesi, Nuuksio, Sipoonkorpi Kävijä- ja yritysvaikutustutkimusten sekä eri verkkoportaalien benchmarkaus Teijon retkeilyalue, kt 2008, yt ei tehty Nuuksion kansallispuisto, kt , yt ei tehty Repoveden kansallispuisto, kt 2007, yt 2014 (valmistumassa, Mirja Nylander, esitys ) Sipoonkorven kansallispuisto kt 2009, yt ei tehty Selkämeren kansallispuisto yt 2013, kt 2013 valmistumassa (Minna Uusiniitty-Kivimäki, esitys ) Opinnäytetyö Teijon kansallispuiston vaikutukset alueen matkailuun sekä matkailualan yrityksiin, Raeniemi Siina, Haaga Helia Yrityskyselyt Sipoonkorven, Selkämeren, Repoveden sekä Leivonmäen kansallispuistojen alueilla vaikuttaviin matkailualan yrityksiin Benchmarkausmatkat Nuuksion kansallispuisto Repoveden kansallispuisto yhdessä yrittäjien kanssa Selkämeren kansallispuisto yhdessä yrittäjien kanssa

4 Tuhatta Kävijämäärät kasvavat Selkämeren 2014 käyntimäärä elokuun lopussa ennustaa 15% kasvua. Luontokeskus Haltia avautui , jossa noin kävijää 1 vuoden aikana

5 Mistä puistoon tullaan? Lähialue Pääkaupunkiseutu Ulkomaat Muut Ulkomaalaisten osuus kaikissa kansallispuistoissa n. 7%. Luontokeskus Haltiassa n. 10%.

6 Miksi puistoon tullaan? Luonnon kokeminen Maisemat Yhdessäolo oman seurueen kanssa Rentoutuminen Poissa melusta ja saasteista Henkinen hyvinvointi Kuntoilu.. Repovesi 95% omatoimisia retkeilijöitä Kulttuuriperintöön tutustuminen Jännityksen kokeminen Tutustuminen uusiin ihmisiin Opastetut retket

7 Miten vieraillaan? Pääasiassa saavutaan omalla autolla lähialueelta Tyypillinen 2-5 hengen ystäväporukka tai oma perhe Päiväkävijät pääosassa, ka 2-3 h/käynti Nuuksio ja Sipoonkorpi yli 80% Repovesi 58% Teijo 69% Selkämeri 37% Yöpyjät majoittuvat yleisemmin omatoimimajoituksessa (laavussa, teltassa) Yleensä kansallispuisto matkan ainoa tai tärkein kohde Repovesi 77% Selkämeri n. 50% Nuuksio 84% Sipoonkorpi 93% Teijo 66% Vierailun muina kohteina yhdistetään Mökkeily Sukulaisvierailu Lähialueen muut merkittävät kohteet

8 Mitä palveluita koetaan tarpeellisiksi? Tarpeellisiksi palveluiksi kävijät kokevat Saunapalvelut Tarpeellinen/tarpeeton paljon hajontaa Kahvila Lähiruuan ja tuotteiden myyntipiste Matkailuinfo Virkistys- ja työhyvinvointipäivät Mökkimajoitus Suurin osa kävijöistä kokee tarpeettomiksi Opastetut luontoretket, ohjelmapalvelut Välinevuokraus Ravintola/maastoruokailu Kurssit Taksipalvelut Aamiaismajoitus Hotellimajoitus

9 Yritysten päätoimialat Päätoimiala (1 tai useampi) Repovesi Selkämeri Ohjelmapalvelut 83 % 43 % Ravitsemuspalvelut 58 % 39 % Välinevuokraus 50 % 0 % Majoituspalvelu 42 % 39 % Tapahtumat 42 % 7 % Kokous- ja juhlapalvelut 33 % 35 % Kuljetuspalvelut 25 % 35 % Matkatoimisto, matkanjärjestäjäpalvelut 17 % 22 % Ostospaikat - 9 % Nähtävyydet ja käyntikohteet - 28 % Muu (kalastus, vierasvenesatama, rakentaminen ja kiinteistönhuolto, risteilytoiminta, saunapalvelut) - 46 %

10 Yritysten tarjoamat tärkeimmät aktiviteetit Repovedellä Selkämerellä Selkeästi tärkeimmät: Yritysten virkistys- ja koulutuspäivät Opastettu retki Maastoruokailu Lisäksi: Melontakaluston vuokraus ja melonta Tilausvene- tai tilauslaivaliikenne Välinevuokraus Luonnon tarkkailu Lumikenkäkävely Kalastus Veneilykaluston vuokraus Rettivene- tai reittilaivaliikenne Tilausvene- tai tilauslaivaliikenne Reittivene- tai reittilaivaliikenne Opastettu retki Ruoka- tai ravitsemispalvelut Luonnon tarkkailu Lintuharrastus Muu Haltia kävijäryhmät: Lähimatkailijat Kokousvieraat Matkailijat osana matkaa

11 Kansallispuiston vaikutus palveluiden kysyntään Opinnäytetyö, Siina Raenniemi. Sipoonkorven, Selkämeren, Repoveden sekä Leivonmäen kansallispuistojen alueen yritykset.

12 Yritysvaikutukset / Selkämeri Perustettu 2011 Vastaukset vuoden 2012 kokemusten perusteella Paljon suhteellisen uusia yrityksiä

13 Kansallispuiston yhteistyöyrityksen palveluita käyttävä henkilö on todennäköisesti ryhmässä matkustava suomalainen aikuinen vapaa-ajanmatkustaja, joka saapuu yrityksen lähikunnista eikä yövy matkallaan. Opinnäytetyö 2014

14 Benchmarkauksen oppeja

15 Erilaisia yhteistyömalleja Espoo, Kouvola, Pori ja Rauma panostavat suhteellisen paljon matkailuun Kaikki tarjoavat perusnäkyvyyden yrityksille Verkkosivustot Matkailuneuvontapalvelut Matkailuesite nostot maksullisia Messuorganisointi maksulliset yrityksille Espoossa yritysrahoitus n. 20% 37 yrityksen markkinointiryhmä Vuotuinen yritysmaksu Kouvola ja Rauma - tuotteistus, tuotepakettien koonti ja niiden myynti yritysten vastuulla Repovesikeskus.com 10 yrityksen yhteinen yhteenliittymä liittymismaksu ja provisio n. 10% Yritysten yhteistyössä haasteita Maisa.fi matkailupakettien tuotteistus ja myynti provisio 20%

16 Kaikkien alueiden yhteisiä haasteita Pieniä ja sivutoimisia yrityksiä Ympärivuotisten palveluiden puute Viipymän pidentäminen Majoituskapasiteetin riittämättömyys ja taso Julkiset kulkuyhteydet heikot Saavutettavuus osassa ei luontokeskusta Uskallus nostaa kärkikohteet esiin yhteinen markkinointinäkemys Tuotteistuksen puute Myyntikanavan puuttuminen asiakkaan polku katkeaa Kielitaito ja kieliversiot Yhteistyötä voisi lisätä Yhteistyötä yritykset tekivät eniten kuljetus- ja ruokailupalveluissa ja markkinoinnissa Vähinten yhteistyötä tehtiin tuotteisiin ja tuotekehitykseen liittyen

17 Salon olemassa olevat vahvuudet Monipuolisuus - luontomatkailun ohella mahdollisuus yhdistää Ruukkihistoria Paikallisuus Kauppapalvelut Entuudestaan paljon matkailualan toimijoita alueella Sijainnillinen saavutettavuus Paljon mökkiasukkaita potentiaalia lähimatkailun kehittämiseen Kansallispuistossa hyvä infra Luontotalon ja sisäänkäyntien selkeys Valmis ja toimiva infra puistossa Tunnettu kansallispuistobrändi

18 Mitä meidän tulisi tehdä yhdessä?

19 Tarttua uusiin matkailun mahdollisuuksiin Kulttuurin ja luonnon yhdistäminen Hiljaisuus Ruoka Puhtaus Elämäntapa, perinteet Aito elämänmeno Tarinat Uudenlaisia ohjelmapalveluyrityksiä Ruukkihistorian ja kylän tarinoiden tuotteistaminen

20 Hakea uusia kohderyhmiä Ei vain extreme luontoelämyksiä Hiljaisuus, hyvinvointi Uudet luontokokemukset Erilaiset harrastajaryhmät (bongarit, kalastajat, luontokuvaajat, ) Sukellus-, erä- ja eloonjäämistaitojen kurssit Lapsiperheet ja lapsiryhmät Ulkomaalaiset

21

22 Case Kolovesi 30% ulkomaalaisia kävijöitä Selkeä kohderyhmä asiakkaan tarpeen ymmärrys. 22

23 Tuotteistaa palvelu- ja omatoimipaketteja Kotimaan matkailijalle omatoimiaktiviteetteja välinevuokraus, valmiit reitit ja ohjelmat Ulkomaalainen matkailija odottaa valmiita tuotteistettuja paketteja (majoitus + aktiviteetti) Uudenlaiset luonto ja kulttuuri matkat - Ruukkihistoria Yhteistyö toimijoiden kesken Uudenlaisia ohjelmapalveluyrittäjiä

24 Pistää viestintä kuntoon Salon yhteinen matkailullinen profiili, yhteiset keihäänkärjet, iso kuva Kansallispuistobrändi näkyviin Yhteinen ja yritysten verkkonäkyvyys Resurssit hyötykäyttöön Luontokeskus Haltian hyödyntäminen /

25 Muistaa mobiliteetti Mobiiliratkaisujen hyödyntäminen Mobiilit sivustot Mobiilipalvelut Kartat ja reitti-infot selkeästi matkailijan saatavissa Varauspalvelut

26 Rakentaa myyntikanavat ja asiakkaan polku kuntoon

27 Hyödyntää Salon sijainti : Painotus viestinnässä Kulkuyhteydet Kuljetuspalvelut Meren hyödyntäminen esim. vesikuljetuspalvelut Saaristomerelle Portti Saaristomerelle

28 Kehittää liiketoimintaa Uudenlaisten varaus- ja avainpalveluratkaisujen hyödyntäminen Uudenlaisten hyvinvointi- ja luontomatkailutuotteiden kehittäminen Kannattavuuden parantaminen Älykkäät ratkaisut

29 Ajankohtaista

30 Tulevia tilaisuuksia yrityksille Luontoaktiviteetit kansainvälisille markkinoille seminaari Kasvun eväät tilaisuus Millaisia vaikutuksia tulevalla kansallispuistolla on alueelle? Mitä kuluttaja haluaa kokea luonto- ja elämysmatkailussa? Millaisia mahdollisuuksia ja kehittämistarpeita nämä luovat yrityksille palveluiden tuotteistamiseen? Tammi-helmikuu Kevät Kestävän luontomatkailun ja tuotteistuksen koulutus Opasteiden kehittäminen i-opasteet Kirjakkala, Teijo, Mathildedal kyläyhdistys Moottoritiopasteen haku Metsähallitus luontopalvelut Kohdeopasteet 1/2015 Lisätiedot toimenpiteistä ja tilaisuuksista:

31 Ota yhteyttä: Riikka Nurmi

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa

Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kesän luontomatkailutuotteiden kysynnän kasvupotentiaali ja ostomotivaatio Lapissa Kirsi Nikkola Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti Lapin yliopisto Tutkimusprojekti ja menetelmät Tutkin Lapin

Lisätiedot

Kyllä maalla on mukavaa!

Kyllä maalla on mukavaa! Kyllä maalla on mukavaa! Kotimaan vapaa-ajan markkinat Kotimaan matkailun nykytrendit ja tulevaisuuden näkymät Jyväskylä 1.9.2016 Kimmo Aalto Toiminnanjohtaja Lomalaidun Ry 15.12.2016 kimmo.aalto@lomalaidun.fi

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa

Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Kommenttipuheenvuoro luontomatkailun kehittämisestä Satakunnassa Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa seminaari 31.3.2016 Anne Savola Ympäristöasiantuntija Satakuntaliitto Satakunta luontomatkailun

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Neljä (+ yksi) strategista teemaa

Neljä (+ yksi) strategista teemaa Neljä (+ yksi) strategista teemaa Kulttuuri Hyvinvointi Kesä Talvi Kehittämisstrategiat 2014-2018 Kehittämisstrategiat ohjaavat Visit Finlandin tuotekehitystyötä ja linjaavat kansallisella tasolla koko

Lisätiedot

FinRelax Akatemia

FinRelax Akatemia FinRelax Akatemia 8.1.2016 Suomen luontokeskus Haltia Riikka Laatikainen Visit Espoo Visit Espoo Leisure Events Incentives Conferences Meetings Espoo Marketing Oy Visit Espoo Espoo Innovation Garden Omistajuus:

Lisätiedot

Mitä kulttuurimatkailu on?

Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailun kehittämisstrategia kansainvälisille markkinoille 2014-2018 Mitä kulttuurimatkailu on? Kulttuurimatkailussa tuotetaan alueellisia ja paikallisia kulttuurin voimavaroja arvostaen matkailutuotteita

Lisätiedot

JOHDANTO (1/3) JOHDANTO (3/3) JOHDANTO (2/3)

JOHDANTO (1/3) JOHDANTO (3/3) JOHDANTO (2/3) JOHDANTO (1/3) ESTEETTÖMYYS LIIKUNTA- JA LUONTOMATKAILUSSA Kyselytutkimus Lapin matkailuyrityksille Esteettömyydellä tarkoitetaan sellaista ympäristöä ja sellaisia palveluita, joita voidaan hyödyntää fyysisestä,

Lisätiedot

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Markus Björlin, Elämysaalto Jan Gäddnäs, Gaia Events Pertti Karttunen, Suomen Kanoottiliitto Pellervo Kokkonen, Savonlinnan Innovaatiokeskus Jukka

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi Vallisaaren ja Kuninkaansaari 2016 Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi 1 2013 Eräluvat Metsähallitus luontopalvelut Kansallispuisto 20 min Kauppatorilta - Helsinki: True Nature Capital

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan 1. tuotteistamistyöpaja 10.2.2014 Loma-Raiso, Karvia. Terttu Konttinen

Pohjois-Satakunnan 1. tuotteistamistyöpaja 10.2.2014 Loma-Raiso, Karvia. Terttu Konttinen Pohjois-Satakunnan 1. tuotteistamistyöpaja 10.2.2014 Loma-Raiso, Karvia Terttu Konttinen Alueen matkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset ja kapasiteetti Seutukunta/kunta Välitön matkailutulo milj. Matkailun

Lisätiedot

Matkailun tulevaisuus. Jaakko Lehtonen

Matkailun tulevaisuus. Jaakko Lehtonen Matkailun tulevaisuus Jaakko Lehtonen 1.9.2011 kansainvälinen matkailu kasvaa, 3-4% vuodessa, ellei mitään aivan järisyttävää tapahdu Aasia, etenkin Kiina, nousee vahvasti niin lähtöalueena kuin kohteenakin

Lisätiedot

POHJANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

POHJANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos POHJANMAA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

Matkailustrategia Kari Turunen Momentti Oy

Matkailustrategia Kari Turunen Momentti Oy Matkailustrategia 2016-2021 Kari Turunen Momentti Oy Taustaa Tämän strategiaprosessin tavoitteena on ollut löytää Savogrow Oy:n alueelle yhteinen visio alueen matkailun tulevaisuudesta, keinoja vision

Lisätiedot

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen

Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueprofiili Kulttuurimatkailufoorum 17.5.2011 Liisa Hentinen MEKin Strategia 2010-2015 ETENEMINEN Ulkomailla 1.Matkailumaabrändin rakentaminen 2.Alueiden strateginen profilointi

Lisätiedot

Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen

Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen Ohjelmallinen mainonta ja kohdentaminen Mitä on ohjelmallinen mainonta? Erilainen tapa ostaa ja myydä mediatilaa Datan hyödyntämistä kohdentamisessa Järjestelmä- ja teknologialähtöistä Ihmisten hallinnoimaa

Lisätiedot

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Metsähallituksen hanke Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi on toteutettu 1.8.2013-31.12.2014 Euroopan

Lisätiedot

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen Melontar eitti Vaellusreitti Maastopyöräilyr eitti Retkipyöräilyr eitti Sauvakävelyreitti Muut reitit ja polut 2. vaihe: Primääri tavoite

Lisätiedot

VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet

VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet VisitKarelia.fi & VisitKarelia.ru sähköiset mahdollisuudet Tilanne tänään matkailussa Maakunnan matkailuportaali VisitKarelia.fi uudistuu Pohjois-Karjalan matkailijamäärät kasvussa erityisesti Venäjältä

Lisätiedot

KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot

KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot KESKI-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 213 Itä-Suomen Yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo KESKI-SUOMI... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

KANSALLISPUISTOT LAPIN MATKAILUN KÄRKITUOTTEIKSI

KANSALLISPUISTOT LAPIN MATKAILUN KÄRKITUOTTEIKSI KANSALLISPUISTOT LAPIN MATKAILUN KÄRKITUOTTEIKSI Hanke 1.8.2013 31.12.2014 Tavoitteena lisätä kansallispuistojen käyttöä matkailun tuotekehityksessä ja markkinoinnissa kaikilla tasoilla. Luodaan kokemusten

Lisätiedot

YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN

YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN YLLÄKSEN JA LEVIN MATKAILIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KAIVOSTOIMINNASTA YLLÄS JAZZ-BLUES SEMINAARI 1.2.2013, ÄKÄSLOMPOLO Mikko Jokinen & Liisa Tyrväinen Metsäntutkimuslaitos, Kolari & Rovaniemi AINEISTO Kerättiin

Lisätiedot

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos SATAKUNTA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla

gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla gosaimaan yhteismarkkinointi - alueen matkailutoimijoiden ja yrityksien asialla Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta

Lisätiedot

Kansallinen hevosmatkailututkimus 2009

Kansallinen hevosmatkailututkimus 2009 Kansallinen hevosmatkailututkimus 2009 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS MEK Helsinki 2009 MEK A:165 ISBN 978-952-5682-28-1 (PDF) ISSN 0355-6204 MATKAILUN EDISTÄMISKESKUS MEK / KANSALLINEN HEVOSMATKAILUTUTKIMUS

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos VARSINAIS-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 212 Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot...3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...4

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos

PÄIJÄT-HÄME. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos PÄIJÄT-HÄME Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 12 Itä-Suomen yliopisto, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos Sisältö 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

PETRA -hanke. Ruokapalveluyritysten prosesseja petraamalla tuottavuutta ja hyvinvointia hanke Loppuseminaari

PETRA -hanke. Ruokapalveluyritysten prosesseja petraamalla tuottavuutta ja hyvinvointia hanke Loppuseminaari PETRA -hanke Ruokapalveluyritysten prosesseja petraamalla tuottavuutta ja hyvinvointia hanke Loppuseminaari 29.11.2016 Merja Ylönen Hanke Ruokapalveluyritysten prosesseja petraamalla tuottavuutta ja hyvinvointia

Lisätiedot

JÄÄSKELÄN ALUEEN KÄYTTÖ. -kävijäkyselyn analyysi. Johdanto

JÄÄSKELÄN ALUEEN KÄYTTÖ. -kävijäkyselyn analyysi. Johdanto JÄÄSKELÄN ALUEEN KÄYTTÖ -kävijäkyselyn analyysi Johdanto Jyväskylän maalaiskunnan liikuntapalvelut toteutti syksyllä 24 kyselyn Touruvuoren, Savonmäen ja Jääskelän alueiden käytöstä. Kyselyssä sovellettiin

Lisätiedot

Katsaus Satakunnan matkailuun Satakuntavaltuuskunta

Katsaus Satakunnan matkailuun Satakuntavaltuuskunta Katsaus Satakunnan matkailuun 22.11.2016 Satakuntavaltuuskunta Matkailuala Satakunnassa 2015 Satakunnan majoitusliikkeissä yöpyi 393 049 matkailijaa (0,1% enemmän kuin vuonna 2014) 85% 15% kotimaisia ulkomaisia

Lisätiedot

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Merja Hart, TTE-The Travel Experience Matti Hirvonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Pasi Korhonen, Pyöräilykuntien verkosto ry Aleksandra Kitacheva,

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos ETELÄ-SAVO Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen Yliopisto, matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo ETELÄ-SAVO... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

PIRKANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

PIRKANMAA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos PIRKANMAA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo PIRKANMAA... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

Matkailun ohjelmapalvelut Susanna Jänkälä

Matkailun ohjelmapalvelut Susanna Jänkälä Matkailun ohjelmapalvelut 31.10.2016 Susanna Jänkälä ASIAKAS Elintarvike- tuotanto Liikunta ja urheilu Hyvinvointija terveyspalvelut PALVELUJEN TUOTANTO Ohjelmapalvelut, aktiviteetit tapahtumat, käyntikohteet/

Lisätiedot

Haltian koulutus EV

Haltian koulutus EV Haltian koulutus 29.4.2013.EV Kansallispuiston vaiheita Nuuksion kansallispuiston synty Tervalammin retkeilyalue 15.6.1989- Puistoehdotukset Arvostelu hakkuusuunnitelmista Nuuksion kansallispuisto 1.3.1994

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

VARSINAIS-SUOMI. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos VARSINAIS-SUOMI Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo VARSINAIS-SUOMI VARSINAIS-SUOMI... 3 1. Perustiedot...

Lisätiedot

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman

Matkailutoimijoiden toiveita museoille Raija Sierman Matkailutoimijoiden toiveita museoille 1 Matkailun toimiala Matkailuelinkeinoa on vaikea määritellä tarkasti, sillä useat alat ovat siihen yhteydessä. Matkailu kytkeytyy eri elinkeinoihin ja yhteiskuntaan.

Lisätiedot

Halutuin.

Halutuin. Halutuin. www.levi.fi Alueellinen yhteistyö matkailussa Levillä Levin historiaa Ensimmäinen hiihtohissi vuonna 1964 Ensimmäinen hotelli vuonna 1981, Hotelli Levitunturi Kittilän lentokenttä vuonna 1982

Lisätiedot

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti

Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Mafiat tulevat! Kulttuurimatkailun kehittäminen Lapissa ja valtakunnallisesti Lapin Matkailuparlamentti 27.9.2013 Anne Lukkarila / Haaga-Perho Sanna Kortelainen / CF Lappi&Koillismaa Kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano

Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Millainen on asiakkaan suhde luontoon; tunnistatko ekoturistin ja etnomaalaisen? 25.3.2014 Taulun Kartano Maisemasuunnittelija Jutta Ahro MKN Maisemapalvelut Sitra 2013: Luonnonlukutaito. Luo liiketoimintaa

Lisätiedot

Terveyttä. Suomen upeimmasta luonnosta. FinRelax Kickoff 30.10.2015. Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut

Terveyttä. Suomen upeimmasta luonnosta. FinRelax Kickoff 30.10.2015. Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut Terveyttä Suomen upeimmasta luonnosta FinRelax Kickoff 30.10.2015 Anneli Leivo Metsähallitus, luontopalvelut MMM YM Metsähallitus Liiketoiminnat - tulouttaa valtiolle voitostaan Luontopalvelut - Valtion

Lisätiedot

Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.

Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa. Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10. Hiljaisuus kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla sekä niiden hoito- ja käyttösuunnitelmissa Mikael Nordström Tieteiden talo 8.10.2015 Photo: Metsähallitus / Reijo Juurinen 2 Kansallispuistot ja

Lisätiedot

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Metsähallituksen hanke Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi on toteutettu 1.8.2013-31.12.2014 Euroopan

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tietovarannot

Matkailun alueelliset tietovarannot Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2012 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan tunnusluvut...

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa

Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Luontoliikunta ja reitistöt kustannustehokasta liikuntaa Sanna-Kaisa Rautio, Metsähallitus luontopalvelut 6.10.2016 Luontoliikunta kustannukset Luontoliikunta Liikkumista joko aidossa tai osittain rakennetussa

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston kuulumisia: Ajankohtaista 2013 Kävijätutkimus 2012

Selkämeren kansallispuiston kuulumisia: Ajankohtaista 2013 Kävijätutkimus 2012 Selkämeren kansallispuiston kuulumisia: Ajankohtaista 2013 Kävijätutkimus 2012 Selkämeren vesistöalueryhmä 21.3.2013 Merikarvia Minna Uusiniitty-Kivimäki Yleisölle 2 Tapahtumia ym Matkamessut tammikuussa,

Lisätiedot

Mitä keskeisiä uhkia mielestänne liittyy kaivoksiin?

Mitä keskeisiä uhkia mielestänne liittyy kaivoksiin? Mitä keskeisiä uhkia mielestänne liittyy kaivoksiin? prosenttijakaumat, N=1361 16 5,7 4,5 ympäristön saastuminen ja liikennehaitat 19,2 45,9 koskemattoman luonnon ja maiseman pilaantuminen melu, pöly ja

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto

Lapin matkailustrategia Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailustrategia 2011-2014 28.9.2011 Satu Luiro, Lapin liitto Lapin matkailun visio 2014 Lappi Puhdasta ELÄMÄNVOIMAA lähelläsi. Lappi on Euroopan johtava kestävän luonto- ja elämysmatkailun kohde

Lisätiedot

KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA

KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA Historiasta nykypäivään Hajalan kylän synty voidaan vanhojen veromerkintöjen pohjalta ajoittaa 1300-luvulle. 1700-luvulla kaksi yöpymis-, ravitsemus-

Lisätiedot

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

ETELÄ-SAVO. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos ETELÄ-SAVO Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo ETELÄ-SAVO... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot

PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k

PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k Lentoyhtiöiden tukeminen markkinointiresurssit matkan ideointi myynti matkan suunnittelu PALAPELIÄ RAKENTAMAAN: Matka- ja palveluketjut matkailussa k reittikehitys lentokapasiteetti täyttöaste Hanne Junnilainen

Lisätiedot

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti

Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti Ylläksen markkinointi uudistuu - suunnattu osakeanti 27.1. 29.4.2016 Tule osakkaaksi Ylläksen Markkinointi Oy:hyn - mukana olosi on tärkeää. mm. Kolarin kunta on jatkossa vahvasti mukana. Yhteismarkkinoinnista

Lisätiedot

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa

hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Selkämeren kansallispuisto i ja sen hyödyntäminen ilmastonmuutoksen t seurannassa Mikael Nordström Puh. 0400-445234, sähköposti: mikael.nordstrom@metsa.fi t 25.5.2011 Rauma Mikä on Metsähallitus? Metsähallituksen

Lisätiedot

Reitistöt luontomatkailun kehittämisessä

Reitistöt luontomatkailun kehittämisessä Reitistöt luontomatkailun kehittämisessä Mika Lehtolainen Luontomatkailun kasvuun uskotaan Luontomatkailua pidetään yhtenä nopeimmin kasvavista matkailun sektoreista. Suomessa luontomatkailuun liittyvän

Lisätiedot

Liite 1 b. Loimaan (7.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Loimaan (7.) tarjousalueet kartalla Liite 1 b. Loimaan (7.) kartalla Loimaa 10 Loimaa 9 Loimaa 8 Loimaa 1 Loimaa 3 Loimaa 2 Loimaa 6 Loimaa 7 Loimaa 4 Loimaa 5 Loimaa 14 Loimaa 11 Loimaa 13 Loimaa 12 Tarjousaluekarttojen mittakaavat: 1:

Lisätiedot

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Veera Tahvanainen ja Mikko Kurttila Luonnontuotealan tutkimusseminaari, Ruka, Kuusamo 11.11.2015 Taustaa Luonnontuotteisiin

Lisätiedot

VIIKKO- OHJELMA 1.6. 31.8. KESÄINEN SALO

VIIKKO- OHJELMA 1.6. 31.8. KESÄINEN SALO VIIKKO- OHJELMA 1.6. 31.8. 2016 KESÄINEN SALO Seikkailulle Saloon Lähde luontoon, landelle, kalaan, kartanoon, ruukkipolulle tai vaikka saunaan. Valitse suosikkisi opastetuista retkiohjelmista tai mieleisesi

Lisätiedot

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki

Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark: tavoitteet, toiminta ja tuloksia Toiminnanjohtaja Vesa Krökki Rokua Geopark Suomen ensimmäinen ja Maailman pohjoisin Geopark Rokua Geopark Jäsenyys lokakuussa 2010 Teema: Jääkauden perintö

Lisätiedot

Käyräsvaara-> Luostonloma - > Luosto, 10 km, porotilavierailu, mahd. ruokailu. Majoitus+kylpylä+hyvinvointipalvelut+illallinen Luostolla

Käyräsvaara-> Luostonloma - > Luosto, 10 km, porotilavierailu, mahd. ruokailu. Majoitus+kylpylä+hyvinvointipalvelut+illallinen Luostolla Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi / Metsähallitus Pyhä-Luosto / työpaja 5.6. / Ryhmässä käsiteltyjä Pyhiinvaellus 1. päivä Käyräsvaara-> Luostonloma - > Luosto, 10 km, porotilavierailu,

Lisätiedot

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013

WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 WILDLIFE MATKAILUTUOTTEIDEN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Jaana Keränen, Wild Taiga Eero Kortelainen, Erä-Eero Esa-Mikko Lappalainen, Haapaniemen Matkailu Reijo Lappalainen, Haapaniemen Matkailu

Lisätiedot

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen

Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Hyvinvoiva luonto, hyvinvoiva ihminen Soveltavan liikunnan seutufoorumi 29.11.2016 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Luontopalvelut Kuva: Juha Kalaoja Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa ja suojelee

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa. 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 12.11.2013 Hyvinkää Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin

Lisätiedot

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat

Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenranta strategia Lappeenranta Itä ja länsi kohtaavat Lappeenrannan kaupungin Kansainvälistymis- ja Venäjä 2015-16 Eloisassa, puhtaassa ja turvallisessa Lappeenrannassa on kaikenikäisten hyvä elää.

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 tilannekatsaus valtakunnallista hankkeista ja koordinaatiohankkeista Maa ja metsätalousministeriö Valtakunnalliset maaseudun kehittämishankkeet Tavoitteena

Lisätiedot

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta

2011-2014. Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun asukashankinnasta Onni kutsuu kylään -hanke toteuttaa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007 2013 ja sitä rahoittavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY - keskukset 2011-2014 Hankkeen oppeja ja ajatuksia maaseudun

Lisätiedot

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen ASIAKKAAN ODOTTAMA ARVO MAASEUTUMATKAILUN SEGMENTOINNIN JA TUOTEKEHITYKSEN PERUSTANA Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin 25.11.2011

Lisätiedot

Prime-Group. Ylä-Savon matkailututkimus Kevät 2012. prime group 31.7.2012 THE GLOBAL LEADER IN BUSINESS MENTORING

Prime-Group. Ylä-Savon matkailututkimus Kevät 2012. prime group 31.7.2012 THE GLOBAL LEADER IN BUSINESS MENTORING Prime-Group 1 Ylä-Savon matkailututkimus Kevät 2012 THE GLOBAL LEADER IN BUSINESS MENTORING 1. Kuinka tärkeänä pidät seuraavia osa-alueita matkailuliiketoiminnallesi? 2 Muut palvelut, mitkä Aktiviteetti-

Lisätiedot

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä 1 Kyselyn y sisältö 1. Etusivu, jolla tietoa alueen suunnittelusta ja kyselystä 2. Taustatiedot

Lisätiedot

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki

Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi. Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi Satakuntalainen ehtoo Terttu Hermansson Helsinki 22.11.2016 Geopark on UNESCOn myöntämä status alueille, joilla on kansainvälisesti merkittävä geologinen perintö 120

Lisätiedot

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön

Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke Ruoka matkailun keskiöön 2013-2014 Ruokamatkailun mahdollisuudet ja haasteet infotilaisuuden 25.9. ohjelma Eteläsavolaisen ruokamatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa

Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä. Forssa Hevosharrastuksen merkitys ja ratsastuskouluyrittäjän mietteitä kuntayhteistyöhön Minna Martin-Päivä Forssa 14.6.2010 Esityksen sisältö: Hevosharrastuksen merkitys Kunnalle Harrastajille/perheille Hevosyritys

Lisätiedot

OIVA matkailuyrittäjien koulutusohjelma

OIVA matkailuyrittäjien koulutusohjelma OIVA matkailuyrittäjien koulutusohjelma 2010-2012 Hämeen Matkailu Oy Kehittämiskeskus Oy Häme Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy Janakkalan kunta 13.10.2010 Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy Projektin

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista

Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista Terveyttä ja hyvinvointia kansallispuistoista Lapin Matkailuparlamentti Rovaniemi 24.-25.9.2014 Joel Erkkonen Erikoissuunnittelija Kuvittele uusi lääke, joka pitäisi sinut aktiivisempana ja terveempänä

Lisätiedot

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen

Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa Kotka Pirjo Räsänen Luonto- ja aktiviteettimatkailusta uutta liiketoimintaa 29.1.2014 Kotka Pirjo Räsänen Valmennuksessa opit: - kansainvälisen matkailun markkinoinnin peruskäsitteet - valmiudet aloittaa jakelukanaviin kohdentuvia

Lisätiedot

ARCTIC WELLBEING PARK Työn keskeiset kysymykset

ARCTIC WELLBEING PARK Työn keskeiset kysymykset Työn keskeiset kysymykset 1. miten Ounasvaaran alueelle keskitetään hyvinvointi ja liikuntamatkailu liiketoiminnalliseksi kokonaisuudeksi ja 2. miten liikunta sekä sosiaali ja terveysalan koulutus, tutkimus

Lisätiedot

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla Liite 1 b. Oripään (14.) kartalla Oripaa 1 Oripää 6 Oripaa 3 Oripaa 4 Tarjousaluekarttojen mittakaavat: 1: 50 000 1 ja 3-6 1: 70 000 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen liitto,

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa 1.8.2016-31.1.2018 VERKON VAIHTOEHDOT VOIMAVARAKSI- TYÖPAJA 3.11.2016 Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Matkailu nyt ja tulevaisuudessa. Pohjois-Pohjanmaan Matkailuparlamentti Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä

Matkailu nyt ja tulevaisuudessa. Pohjois-Pohjanmaan Matkailuparlamentti Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä Matkailu nyt ja tulevaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan Matkailuparlamentti 9.9.2016 Toimialapäällikkö Susanna Jänkälä ASIAKAS Liikunta ja urheilu PALVELUJEN TUOTANTO Ohjelmapalvelut, aktiviteetit tapahtumat,

Lisätiedot

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma

Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen. Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori Arja Kortesluoma Kulttuurista särmää matkailun kehittämiseen Tuottamalla kuntoon kulttuuri &matkailu seminaari Pori 13.10.2016 Arja Kortesluoma Matkailusta lisätuloa kulttuuritoimijoille Kulttuurista lisäarvoa matkailuun

Lisätiedot

Tourism Development in Co-opetion in Southern Finland and Baltic Region (TouNet)

Tourism Development in Co-opetion in Southern Finland and Baltic Region (TouNet) Tourism Development in Co-opetion in Southern Finland and Baltic Region (TouNet) TouNet Tourism Development in co-opetition in Southern Finland and Baltic Region Karoliina korpela Tourism Development in

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle

Kilpailun ohjeet. Culture Finland. Kärkituotekilpailu. Kenelle Kilpailun ohjeet Culture Finland Kärkituotekilpailu Kenelle Culture Finland (CF) on valtakunnallinen kulttuurimatkailun kehittämisohjelma. CF:n toimenpiteillä lisätään Suomeen suuntautuvaa ja Suomessa

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu

MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu MILLÄ TUOTTEILLA JA MILLE MARKKINOILLE? 28.11.2007 Ari Ålander Markkinointijohtaja Keski-Suomen matkailu K-S MATKAILUN KEHITTÄMISEN TAVOITTEET VUODELLE 2013 alueellisen matkailutulon kasvattaminen 5% vuodessa

Lisätiedot

JOHDANTO. Yritysten taustatiedot Toimialat (1/2)

JOHDANTO. Yritysten taustatiedot Toimialat (1/2) JOHDANTO ESTEETTÖMYYS LIIKUNTA- JA LUONTOMATKAILUSSA Hankkeessa suunnitellut koulutuskokonaisuudet Kyselytutkimuksen Esteettömyys liikunta- ja luontomatkailussa yhtenä tavoitteena oli saada tietoa matkailun

Lisätiedot

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat

Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi Aluekohtaiset kehittämissuunnitelmat Metsähallituksen hanke Kansallispuistot Lapin matkailun kärkituotteiksi on toteutettu 1.8.2013-31.12.2014 Euroopan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025

Yhdessä enemmän. kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Yhdessä enemmän kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun Matkailun tiekartta (matkailustrategia) 2015 2025 Omaperäinen Suomi matkailun monet mahdollisuudet Aineksia elämyksiin Luonto ja hiljaisuus, perusarvot

Lisätiedot

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo

Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Palvelut ja viihtyminen kuntaliitoskylissä - Salo Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Etunimi Sukunimi 29.8.2014 Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden

Lisätiedot

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos

SATAKUNTA. Matkailun alueelliset tietovarannot. Aineistonkeruuraportti Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos SATAKUNTA Matkailun alueelliset tietovarannot Aineistonkeruuraportti 2013 Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus ja tutkimuslaitos 2 Sisällysluettelo SATAKUNTA... 3 1. Perustiedot... 3 2. Matkailuliiketoiminnan

Lisätiedot