Lapsia, seikkailuja ja lohikäärmeitä Myry Voipio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsia, seikkailuja ja lohikäärmeitä Myry Voipio"

Transkriptio

1 Lapsia, seikkailuja ja lohikäärmeitä Myry Voipio Chantal Stewartin kuvitusta Margaret Mahyn teokseen The Dragon of an Ordinary Family

2 Sadun historia, kehitys ja tutkimus Sadun määrittely Sadun, fantasian, scifin ja myytin suhteista Kansansadusta taidesaduksi: kuuluisia esimerkkejä 1900-luvun sadun kehityksestä Satujen tytöt ja pojat Sadun tulkinta- ja tutkimuskonventioita Digitaalisuus ja sadut Kay Nielsenin satukuvitusta tarinaan Todellinen prinsessa (suomennettu myös nimellä Prinsessa ja herne).

3 Sadun määrittely Suomen kielen perussanakirja: Satu on todellisen elämän rajat ylittävä mielikuvitukseen vetoava, lapsille tarkoitettu kertomus jostakin epätodellisesta ihmeellisestä, ihmeen ihanasta. Sisko Ylimartimo: Sadut ja satukuvitustaide ovat vihkiytyneet hahmottamaan toista todellisuutta, mielikuvien maailmaa. Aistien tuolta puolen kotoisin oleva tulee kuvallisena ja sanallisena aistittavaksi. Satukuvien kohteena oleva maailma on abstraktiudessaan vailla selkeitä rajoja ja se on siten vaikea määritellä tarkasti. Se kuuluu irrationaalisen kokemuksen piiriin ja siinä sekoittuvat toisiinsa niin satu, myytti kuin uskonnollinen ja muukin katsomuksellinen aines. Sadut ovat kertomuksia, joissa on maagisia tapahtumia, esineitä ja yliluonnollisia olentoja Heli Hiedan kuvituksia:

4 Sadun määrittely Sadun aineksia Tyypillinen, konventionaalinen rakenne Rajoitettu kertoma-aika Vähäiseksi jäävä totuusarvo Päähenkilö ihminen tai ei-ihminen Ihmisen ja luonnon yhteys vahva Ajaton ja paikaton näyttämö Oma maailmansa Historiallinen aika ja paikka epämääräinen perspektiivinä menneisyys Ei irrallaan reaalimaailmasta, mm. yhteiskunnan toimintaan viittaavat aihelmat Luonnollisen maailman kausaliteetti merkityksetön Rudolf Koivun kuvitusta satuun Kultakala (Raul Roine: Satukirja, WSOY 1964, 5. painos)

5 Sadun, fantasian, scifin ja myytin suhde Satu Ei uskota, kyseessä tarina (fiktiota) Opettaa ja viihdyttää Myytit Tarina tai uskomus, johon joskus uskottu Vastauksia elämän tärkeisiin kysymyksiin Vastakohta tieteellisille selityksille Tyyppejä: esim. rituaalinen, sankarimyytti, pelastusmyytti, transformaatiomyytti Yhteistä: elementtejä ja hahmoja Esim. lohikäärme, feeniks-lintu Kuvat: ylävasen, Tove Jansson; alavasen, Rudolf Koivu

6 Lisää tietoa lohikäärmeen kesyyntymisestä saat tästä ilmaiseksi luettavasta artikkelista:

7 Sadun, fantasian, scifin ja myytin suhde Fantasia Limittyy ja pohjautuu satuun ja myyttiin, Englannissa oma kehityslinjansa Hyödynnetty keskiaikaista kuvastoa Toinen maailma (sekundaari ja primaari) Taikuus: loitsut, ihmeet, taikaolennot Science fiction Tieteellinen selitystapa asioille Tulevaisuuden utopiat, apokalypsit ja uusi maailmanjärjestys Laaja alalajikirjo ns. avaruusoopperasta yhteiskunnalliseen esitystapaan Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa niin satuja, YAdystopiaa kuin viihdettä

8 Kansansadut ympäri maailmaa: selityksiä Polygeneettinen teoria Ihmisten ja kansojen ajattelutavan samankaltaisuus Arjalainen teoria Sukupolvelta toiselle, yhteinen alkukoti Intialainen teoria Kahden tai useamman kansan sadut yhteisestä lähteestä Vaellusteoria Sadut kulkevat kulttuurin kanssakäymisen seurauksena Christel Rönnsin kuvitusta Kirsi Kunnaksen kokoelmateokseen Tiitäisen maan tarinoita (2004)

9 Satu lastenkulttuurin kivijalkana Saduista on tullut lastenkirjallisuuden keskeistä aineista Satuaihiot ja hahmot muuntuvat moneksi Satukulttuuri ja disneyfikaatio Disneyn versiot alkuperäisteksteistä, disneyttäminen Tuotteistaminen Satu kulttuurisena muistina Satu lastenkulttuurisena muistina Heli Hiedan kuvitusta Jaakko Hämeen-Anttilan kokoelmaan Tuhat ja yksi yötä (Otava 2010)

10 Kansansatu syntyy Aikuisten kertomaviihde, suullinen kansanperinne Esim yötä ja uskottomat vaimot Tyyliltään kaavamaisia ja yksinkertaisia, runsas toisto Saduissa usein opetus Kansansadun tyyppejä Eläinsadut, ihmesadut, novellisadut Legendat, tyhmä paholainen -variaatiot, pilasadut Kuvastaneet yhteisön arvoja ja normeja Eri kulttuureissa samantyyppisiä aiheita ja motiiveja

11 Kansansatu kirjoiksi Giambattista Basile: Il Pentamerone (1634 & 1636; The Tale of Tales/ The Story of Stories) Charles Perrault: Contes de ma mére l Oye (1697), suom. Hanhiemon tarinoita Eurooppalaisten kansansatujen mukailtu valikoima: Punahilkka, Prinsessa Ruusunen, Tuhkimo ja Saapasjalkakissa Grimmin veljekset: kansansatuvalikoima Kinderund Hausmärchen ( sekä myöhemmät toimitetut painokset) Ensimmäinen painos: kansansatuperinteen ylöskirjaaminen lapsilukijoiden määrä yllätti Ranskalaisten mallien mukailu, juonien mutkistaminen Keskiluokkaistaminen, ydinperheen korostaminen Luonto ihailun kohde aidon romanttisessa hengessä

12 Taidesatu Taidesadun kirjoittaja tunnetaan H. C. Andersen, Z. Topelius Satukuvitusperinne: yläoikealla Harry Clarke, alaoikealla Edmund Dulac, toisen toy-book -kauden kuvittajia Taidesatuperinteessä romantiikan idealismia, henkisten arvojen korostaminen Suunnattiin lapsille Kansansadusta tutut motiivit, rakenteet ja aihelmat

13 Taidesatu Maija Karman kuvitusta Topeliuksen satuun Vattumato (Otavan painos vuodelta 1984) Runollinen luonnonkuvaus, luonnon elollistaminen, usein haikea (kertoja)ääni Luontosymboliikkaa, allegorisia elementtejä Kansansatuun verrattuna sankarit itsenäisempiä ja tunteikkaampia, osoittavat myös epävarmuutta Kuvauksellisuus ja kaunokirjallisuus: tarkka nimeäminen, miljöön luonnehdinta Ihmisen ja luonnon suhde tärkeä Käsittelee eksistentialistisia ja yksilön kehitykseen liittyviä moraalisia teemoja

14 Taidesatu: Andersen H. C. Andersen ( ) Tuotanto vajaat parisataa satua Kansansatujen lisäksi pohjatekstinä Tuhannen ja yhden yön tarinoita - kokoelma Tyyliltään varsin pessimistisiä, huumoriltaan sarkastisia Köyhiä, surullisia ja sivullisia lapsia, romanttista kurjuutta Eläinten, kasvien ja lelujen personifikaatio Tunnettuja satuja Pieni merenneito, Keisarin uudet vaatteet, Pieni tulitikkutyttö, Lumikuningatar

15 Taidesatu: Topelius Z. Topelius ( ) Tuotanto noin 300 satua, lastenkertomusta ja näytelmää Pohjateksteinä Raamattu, Kalevala, kansansadut ja rosvotarinat Andersenia realistisempi, lapsenomaisempi ja humoristisempi Korosti eläinten ja luonnon suojelua ja tyttöjenkin oikeutta urheilla ja leikkiä Lapsi pääosassa

16 Taidesatu: Topelius Topelius pitkäaikainen esikuva suomen- ja ruotsinkielisille kirjailijoille Aloitti lastenlehtikulttuurin (Eos), kirjoitti kaksi suosittua oppikirjaa (Naturens bok 1856; Boken om vårt land 1875) Tunnetuimpia satuja Koivu ja tähti; isänmaa, koti, luonto ja Jumala Adalminan Helmi; parempi olla nöyrä kuin kaunis ja rikas Rasistinen saamelaiskäsitys saduissa Sampo Lappalainen ja Tähtisilmä Topeliuksen saduista otetaan edelleen painoksia

17 Sadun muutoksia lukujen taitteessa: symbolismi Satu saa uusia synkempiä ja symbolistisia sävyjä Symbolismi liikkeelle Ranskasta (C. Baudelaire, S. Mallarmé, P. Verlaine) Symbolismille tyypillistä Vertauskuvallisen merkityksen tai tarkoituksen etsiminen; realismin sijaan uni, fantasia, myytti Suomessa mm. Anni Swan ( ) Suomensi, aloitti suomenkielisen taidesadun ja nuortenkirjallisuuden Ihme- ja seikkailusatujen pohjateksteinä kansansadut, joihin kietoutuu symbolis-dekadenttista ainesta Keskeisiä symboleita merenneidot, joutsenet, peikot ja haltijat, joiden kautta puhutaan rakastamisen ja seksuaalisuuden vaikeudesta

18 Satu 1900-luvulla: Suomi Nanny Hammarström: Två myrors äventyer (1907), Tibu-tipp och hans vänner (1913) eläinminäkertoja, eksoottiset miljööt ja eläimet Arvid Lydecken: Tähtimaailmassa seikkailuja. Nuortenkirjoja #33 (myös nimellätähtien tarhoissa) (1912) Aili Somersalo: Päivikin satu (1918), Mestaritontun seikkailut (1919) Laura Latvala/Soinne: Varjojen linnan prinssit (1918) Raul Roine, mm. Porsiiliniprinsessa teemoina itämaat, luonnon sielullistaminen Lastenlehdet ja -lukemistot, mm. Pääskynen (toimittajina Arvid Lydecken, Anni Swan, Helmi Setälä) Päivänpaisteisia tarinoita

19 Suomalaisia klassikoita: Aili Somersalo Olipa kerran pieni tyttö. Hänen nimensä oli Päivikki. Nimen hän oli saanut siksi, että hänen pitkät ja kauniit hiuksensa olivat kuin päivänpaiste. Päivikillä ei ollut isää eikä äitiä, sillä hän oli löytölapsi. Kasvatusisä oli kerran löytänyt hänet tien varrelta. Siellä lapsi nukkui pienessä ruskeassa vasussa. Ketään ei näkynyt lähettyvillä. Ja kun ilma oli kolkko ja kylmä, korjasi mies lapsen ja vei kotiinsa. Aili Somersalo 1918: Päivikin satu

20 Modernisoituva satu Mirva Saukkola: Lapsuuden paratiisit (1997), The Eden of Dreams and the Nonsense Land (2001) Suomenkielisen sadun modernisoitumisen ja nousun yhteydet brittifantasian toiseen kultakauteen; vaikutuksia jo 1920-luvulta saakka Vrt. Nalle Puh, Karhuherra Paddington ja Uppo-Nalle Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia (1944) Kansansadun maailma, tarkka biologinen kuvaus Kehyskertomuksena sotaa käyvä Suomi Filosofis-lyyrinen luontosatu Marjatta Kurenniemi, mm. Oli ennen Onnimanni (1953)

21 Saturomaaneja ja -runoja Modernisoituva satu Tauno Koivukoski: Tik-Tak (1956) Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu (1956), Tiitiäisen tarinoita (1957), Kani Koipeliinin kuperkeikat (1979) Aikuistenkirjailijat satukirjailijoina Aila Meriluoto: Pommorommo (1956) Oiva Paloheimo: Tinaseppä ja seitsemän (1956), Tirlittan (1953) Feministisiä ja perinteillä leikkiviä tekijöitä Joan Aiken: Cooks and Prophesies (teoksessa All You ve Ever Wanted 1953)

22 Modernisoituva satu 1970-luku: sadun ja fantasian nousu Tolkienin rantautuminen Suomeen 1970-luvun puolivälissä suuri satukeskustelu onko Grimmiä sensuroitava? Ekologiset painotukset alkavat Helakisa: Elli-Velli Karamelli (1973) Intertekstuaalisuus (Hannu Mäkelä) Kaarina Helakisa 1960-luku: perinnesatujen parodia 1970-luku: saturomaaneja 1980-luku: ajan pohtiminen (Kellokukkakello 1981) 1987: Annan seitsemän elämää, sadun feministinen muuntelu Jukka Parkkinen Korppi-sarja luvuilla, eläinsadun uudistaminen; ekologinen painotus, huumoria intertekstuaalisuudella ja nonsensella Kalevi Korppi on myös runoilija: Kevätsää on kuulas Itää juuri inkiväärin. Ampua miks kuulas pitää juuri sun kiväärin? (Korppi ja korven veikot, 1979.)

23 Modernisoituva satu ja nykysatu Hannele Huovi Filosofiset ja elämäntaidolliset vireet (1980-luku) Urpo ja Turpo, keppostelevat karhut (1987-) Rakkausallegoria Höyhenketju (2002) Gepardi katsoo peiliin (2003), uudistaa faabeliperinnettä Ekologinen painotus, filosofia, perinteen ja modernin yhdistäminen Leena Krohn: Ihmisen vaatteissa (1976) Ihmisen ja elämän arvaamattomuus Krohnin tuotantoa tutkittu mm. ekokriittisyyden ja luonnon eri näkökulmista, esim. Lyytikäinen, Pirjo: Kun olin lintu. Perspektiivejä ihmiseen ja eläimeen Leena Krohnin romaanissa Ihmisen vaatteissa. Teoksessa Tapion tarhoista turkistarhoille (SKS 2012) Eeva Tikka: Virranhaltijan salaisuus (1987)

24 Nykysatu Nykysatu: sadun, arjen, fantasian ja scifin yhdistelmiä, maagista realismia, runoa, klassikkosatujen varioimista, huumoria, nonsensea Margaret Mahy Maria Vuorio Kari Hotakainen; Jukka Itkonen Sari Peltoniemi; Päivi Alasalmi Aikuisuuden parodiointi, anarkia, tasaarvokysymykset Roald Dahl; David Walliams Sinikka ja Tiina Nopola Hannele Lampela; Leena Parkkinen Favilli & Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille Minä en suostu. Pukeudu itse vanhoihin sukkiin ja rupea käärmeensyötiksi. Minä palaan kotiin. Haluatko sinä olla tieteen jarru? Joo, Pikkuveli sanoi - -. (Parkkinen 2017, 20.)

25 Allun isi oli maailman paras isi. Hän oli vain vähän hajamielinen. Joskus hän jätti laukkunsa vessaan, joskus taas heitti sen roskikseen ja lompsi asioille haiseva roskapussi kädessään. Kerran hän unohti kotiin jopa kokonaisen oman itsensä, niin että töihin käveli vain yksinäinen kassi. Koko perhe voivotteli, että jonain päivänä Allun isi hukkaa myös päänsä. Isi vain nauroi. Mutta eräänä iltapäivänä Allua odotti päiväkodissa outo ihmistynkä. Voi ei! Allu kauhistui. Nyt se siis tapahtui: isi hukkasi päänsä! (Salmela 2013: Päätön isi, 20. Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia)

26 Satujen tytöt ja pojat Ties mitä sängyssä olikaan! - - nyt on ruumiini ihan täynnä mustelmia. Toki tuosta kaikki ymmärsivät, että hän oli oikea prinsessa, kun oli kahdenkymmenen aluspatjan ja kahdenkymmenen untuvapatjan alta tuntenut herneen. H.C. Andersen, Todellinen prinsessa Tytöt Pikkutytöt, prinsessat ja muut nuoret neidot Pojat Pikkupojat, prinssit ja muut nuoret miehet Kansansaduissa hahmot ns. sukupuolittuneita aktoreita Päätee osin vielä taide- ja modernissa sadussa Ihanteelliset ominaisuudet Tyttö: kiltti, nöyrä, kuuliainen, rakastava, uskollinen, viaton (passiivinen) Poika: sisukas, rohkea, päättäväinen, aktiivinen

27 Satujen tytöt ja pojat Yhteiset piirteet Nokkela, kekseliäs, viisas Tuhma-Jussi, Poika, joka kuninkaantyttären sanoissa solmi, Älykäs pikku räätäli, Nokkela nuorikko, Ali Baba ja 40 ryöväriä, Kateelliset sisaret, Prinsessa maitotyttönä Sisukas, rohkea, aktiivinen Satu Apo (1986): kansansadun tyttö- ja naishahmot aktiivisia, kun on pelastettava mies tai veli Uljas Finist-haukka, 12 veljestä, Lumikuningatar, Kuinka hirviöntappajneidosta tuli tsaarinpojan morsian Hohhoi! Täältä minä tulen! huusi Tuhma- Jussi. Aina vain pahenee! Hei vain! Tämä on mainiota! Mitä sinä nyt olet löytänyt? sanoivat veljet. Oijoi, ei sitä voi sanoakaan. Kyllä kuninkaantytär nyt ihastuu! Hyi! sanoivat veljet. Sehän on maantienojasta nostettua liejua. H. C. Andersen, Tuhma-Jussi

28 Satujen tytöt ja pojat Laiska, ahne, kateellinen, julma Tyttöjen rangaistukset ja opetukset Kopea tai laiska kuninkaantytär naitetaan köyhälle miehelle oppii tekemään työtä (Kuningas Rastasnokka, Laiska tsaarintytär) Siveetön tai tottelematon tyttö hylätään tai tapetaan (Sikopaimen, Kalastaja ja paholainen); pilasatujen uskoton vaimo -teema, Tuhannen ja yhden yön tarinoiden uskottomat tai uskottomiksi oletetut vaimot Ahne ja laiska sisar(puoli) köyhtyy, vammautuu tai kuolee (Yksisilmä, kaksisilmä ja kolmisilmä, Tuhkimo) Tyttöä voidaan rangaista vahinkojen takia (12 veljestä, Adalminan helmi) mutta myös muiden tekojen vuoksi (Uljas Finist-haukka) Myös poika/mies saa toisinaan rangaistuksen ahneudesta, mutta harvemmin kuin tyttö (Kuolema kummina)

29 Olipa kerran Puolassa salainen koulu. Sitä kutsuttiin nimellä Lentävä yliopisto. Siihen aikaan valtio oli hyvin tiukka siitä, mitä oli sallittua opiskella ja mitä ei. Tytöt eivät saaneet mennä yliopistoon ollenkaan. Marie ja hänen sisarensa opiskelivat salaisessa koulussa, mutta he olivat kyllästyneet piileskelemään. ( Marie Curie Tutkija Iltasatuja kapinallisille tytöille, 122.)

30 Sadun tulkinta- ja tutkimuskonventioita Psykoanalyysi: Freud, seksuaalisen tiedostamattoman tulkinta Bruno Bettelheim 1984: Satujen lumous (The Uses of Enchantment, 1975) Analyyttinen psykologia: C. G. Jung, eheytyminen, kasvu Jungin tulkinnan pohjalta jungilaisuus, mm. arkkityypit ja varjot Sisko Ylimartimo 2002: Lumikuningattaren valtakunta. H. C. Andersenin satu sisäisen kasvun kuvauksena Sirpa Kivilaakso 2008: Lumometsän syli. Anni Swanin satusymbolismi Rakenteen tutkimus Vladimir Propp, varhainen satututkimus Morphology of the Folk Tale (1928); ks. esim. Satu Apo 1986: Ihmesadun rakenne

31 Sadun tulkintaja tutkimuskonventioita Lukemisen merkitys, lukijuus, vastaanotto, kirjallisuusterapia Satu kantaa lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 1 (Duodecim 2009) Hilkka Ylönen 2000: Loihditut linnut. Satujen merkitys lapsille (Tammi) Historia, konteksti, laji, tekijät Maija Lehtonen 2002: Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita. Näkökulmia Topeliukseen (SNI) Suomalainen satu 1. Kehittäjiä ja kehityslinjoja (BTJ 2010) Suomalainen satu 2. Perinteitä ja moni-ilmeisyyttä (BTJ 2010) Jack Zipes 2012: The Irresistible Fairy Tale: The Cultural and Social History of a Genre

32 Sadun tulkinta- ja tutkimuskonventioita Ekokritiikki, luonto, luontosuhde: Tapion tarhoista turkistarhoille (2012) Haapala, Vesa: Metsän turvaajat. Luonto ja sen suojelu Zacharias Topeliuksen satudraamassa "Tapion ukko Melkas, Kukku: Arvoituksellinen luonto. Ihmisen ja luonnon oikukas rinnakkainelo Anni Swanin sadussa "Aaltojen salaisuus Nonsensen ja kielen tutkimus, monikulttuurisuuden kysymykset Kaikille lapsille. Lastenkirjallisuus liikkuvassa, monikulttuurisessa maailmassa (SKS 2013) Heikkilä-Halttunen, Päivi & Rastas, Anna: Lastenkirja maahanmuuttajana: kuinka etiopialaiset sadut ja tarinat kääntyvät suomalaiseen kulttuuriin Simola, Raisa: Yrjö Kokon Pessi ja Illusia: oman aikansa lapsi ja myös myöhempien aikojen

33 Sadun tulkinta- ja tutkimuskonventioita Feminismi ja sukupuolentutkimus Satujen uudelleenkirjoittaminen; rakenteiden ja asetelmien kääntäminen ympäri Nais- ja mieskuvauksen tulkinta ja analyysi, vastaluenta Don't Bet on the Prince: Contemporary Feminist Fairy Tales in North America and England (1987) McCallum, Robyn 2002: Masculinity as Social Semiotic: Identitity Politics ans Gender in Disney Animated Films (Ways of Being Male) Laakso, Maria 2012: Mies ja hänen saarensa. Sukupuolittuneet maisemat Tove Janssonin romaanissa Muumipappa ja meri (Tapion tarhoista turkistarhoille) Joosen, Vanessa 2006: Feminist criticism and the fairy tale. The emancipation of Snow White in fairy-tale criticism and fairy-tale retellings ( )

34 Digitaalisuus ja sadut E-kirja: teksti on digitaalisessa formaatissa (luetaan tietokoneelta, luku- tai mobiililaitteelta) Tällaisia ovat esimerkiksi -sivusto, joka tarjoaa iltasatuja ulkosuomalaisille sekä ja Digitaalinen kirja: hyödyntää laitteiden ominaisuuksia, esimerkiksi kameraa, paikannusta, liikettä ja liiketunnistusta sekä äänikirjamahdollisuuksia (esim. valinta lue kirja minulle ääneen vs. valinta luen kirjan itse ) ja musiikkia usein interaktiivinen eli osallistava

35 Digitaalisuus ja sadut Kirjan ylittäminen : Kun tarina on sijoitettu johonkin muuhun konkreettiseen fyysiseen esineeseen, kuten pussilakanaan Encanted Duvet liinvaatteet ja SpinTales-sovellus Mukana kolme tarinaa: Punahilkka, Jaakko ja pavunvarsi sekä Kolme pientä porsasta Pussilakanan kolme funktiota: sisustuselementti, se suojelee peittoa likaantumasta ja toimii tarinankerronta-alustana lapsi skannaa sovelluksella pussilakanaa by2xxwazmqk

36 Tiedätkö, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä? Sitä minä en tiedä, mutta ainakin se on tärkeää, että on kiltti muille ja syö aina välillä lättyjä. Lisäksi on tärkeää, että on ystävä, josta pitää huolta ja joka pitää huolta sinusta. (Lampela 2016: Prinsessa Pikkiriikki, 35.) Kiitos!

37 Lähteitä ja lisää tietoa Apo, Satu 2005, Topeliuksen Ruususen eurooppalaiset juuret. Teoksessa Topelius elää. Toim. Satu Apo ja Märtha Norrback Apo, Satu 2001, Klassinen satutraditio. Teoksessa Avaa lastenkirja! Johdatus lastenkirjallisuuden lajeihin ja käyttöön. Toim. Marja Suojala ja Maija Karjalainen Apo, Satu 1990, Kansansadut naisnäkökulmasta: suuren äidin palvontaa vai potkut Lumikille? Teoksessa Louhen sanat: kirjoituksia kansanperinteen naisista. Toim. Aili Nenola & Senni Timonen. Helsinki: SKS Apo, Satu 1986, Ihmesadun rakenne. SKS Ariés, Philippe 1962, The Centuries of Childhood. Käännös englanniksi Robert Baldick Avainsanat. 10 askelta feministiseen tutkimukseen Toim. Koivunen, Anu & Liljeström, Marianne. Vastapaino Beckett, Sandra L. 2002, Recycling Red Riding Hood. Routledge: New York, London Butler, Judith 2006, Hankala sukupuoli. Feminismi ja identiteetin kumous.(gender Trouble. Feminsm, and the Subversion of Identity, 1990.) Suom. Tuija Pulkkinen ja Leena-Maija Rossi. Helsinki: Gaudeamus Girls, Boys, Books, Toys. Gender in Children s Literature and Culture Toim. Beverly Lyon Clark ja Margaret R. Higonnet. Baltimore and London: The John Hopkins University Press Ihonen, Maria 2004, Lasten ja nuorten fantasian kerronnalliset keinot. Teoksessa Fantasian monet maailmat toim. Blomberg, Hirsjärvi & Kovala. BTJ Kirjastopalvelu Oy

38 Lähteitä ja lisää tietoa Haavio, Martti 1967, Suomalainen mytologia. WSOY Happonen, Sirke 2007, Vilijonkka ikkunassa. Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. WSOY Heikkilä-Halttunen, Päivi 2001, Kuningattaren selluliitti. Suomalaisen sadun teemoja ja mielenmaisemia. Teoksessa Kirjaseikkailu. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden opas. Toim. Tuula Korolainen Heikkilä-Halttunen, Päivi 2000, Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjan institutionalisoituminen ja kanonisoituminen luvuilla. SKS Hunt, Peter (ed.) 1995, Children s Literature. An Illustrated History. Oxford. Oxford University Press. Kivilaakso, Sirpa 2008, Lumometsän syli. Anni Swanin satusymbolismi Atena. Kivilaakso, Sirpa 2001, Lumometsän syli. Anni Swanin satufantasia symbolista naiskirjoitusta. Lisensiaatintutkimus. Helsingin yliopisto Lappalainen, Irja 1976, Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus. Weilin + Göös Lastenkirja aikansa kuvastimena Toim. Suojala & Volotinen. BTJ Kirjastopalvelu Oy Lehtonen, Maija 2002, Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita. Näkökulmia Topeliukseen. SNI: Tampere Lurie, Alison 2003, Boys and Girls Forever. Reflections on Children s Classics. London: Chatto & Windus

39 Lähteitä ja lisää tietoa Lurie, Alison 1990, Not in front of the Grown-Ups. Subversive Children s Literature. Sphere Books Ltd. Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia Toim. Huhtala, Grünn, Loivamaa & Laukka. Tammi Propp, Vladimir 1968, Morphology of the Folktale. (1928) University of Texas Press, Austin, Texas Saukkola, Mirva 2001, The Eden of Dreams of Nonsense Land. Characteristics of the British Golden Age Children s Fiction in the Finnish Children s Fantasy Literature of the 1950s. Saukkola, Mirva 1997, Lapsuuden paratiisit. Tyyris Tyllerö 4/1997. Suomalainen satu Toim. Kaarina Kolu. BTJ Kirjastopalvelu Oy Suomalainen satu Toim. Kaarina Kolu. BTJ Kirjastopalvelu Oy Trites, Roberta Seelinger 1997, Waking Sleeping Beauty. Feminist Voice in Children s Novels. University of Iowa Press Tatar, Maria 1987, The Hard Facts of the Grimm s Fairy Tale Todorov, Tzvetan 1975, The Fantastic. A structural Approach to a Literary Genre. Cornell University Press, Itacha, and New York Understanding Children s Literature Toim. Peter Hunt. Routledge Ways of Being Male. Representing Masculinities in Children s Literature and Film Ed. by John Stephens Ylönen, Hilkka 2000, Loihditut linnut: satujen merkitys lapselle Zipes, Jack 2006, Fairy Tales and the Art of Subversion. The Classical Genre for Chidrens and the Process of Civilization Zipes, Jack 2001, The Great Fairy Tale Tradition: From Straparola and Basile to the Brothers Grimm

Loitsuja & lohikäärmeitä

Loitsuja & lohikäärmeitä Loitsuja & lohikäärmeitä SATU OPETUSMATERIAALINA Myry Voipio 1 2 Teksti: Taitto ja kuvitus: Menetelmäopasta Taikalamppu-menetelmäoppaat - - - - - - - - Kirjoittajan esittely - - - - Ylipainoinen yksisarvinen

Lisätiedot

Satuja. Melina Salmi 6c

Satuja. Melina Salmi 6c Satuja Melina Salmi 6c Peukaloliisan ja Viisaan keskustelu -Anteeksi! Kasvaako täällä lähellä ruusupensaita? -Oletpa sinä pieni, vielä lyhyempi kuin minä! No, kyllä täällä tietääkseni kasvaa ruusupensas

Lisätiedot

Satuhahmojen keskustelu

Satuhahmojen keskustelu Reetan satutehtävät Satujen maailma 1. Adalminan helmi, Sakari Topelius 2. Lumikki, Grimmin veljekset 3. Prinsessa Ruusunen, Grimmin veljekset 4. Pieni Merenneito, H. C. Andersen 5. Pieni Tulitikkutyttö,

Lisätiedot

PIENI SUURI MAAILMA. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET. Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka

PIENI SUURI MAAILMA. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET. Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka PIENI SUURI MAAILMA Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia TOIMITTANEET Liisi Huhtala Karl Griinri Ismo Loivamaa Maria Laukka Kuva: Rudolf Ki KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI HELSINKI Sisällys

Lisätiedot

Maija Karma VATTUMATO

Maija Karma VATTUMATO Maija Karma VATTUMATO Maija Karma 1914 1999 Maija Karma syntyi ja vietti lapsuutensa Mikkelissä. Hänen isänsä työskenteli lennätinteknikkona, ja äiti oli työskennellyt rautateillä ennen kuin jäi kotiäidiksi.

Lisätiedot

Loitsuja & lohikäärmeitä

Loitsuja & lohikäärmeitä Loitsuja & lohikäärmeitä SATU OPETUSMATERIAALINA Myry Voipio 1 2 Teksti: Myry Voipio 2011 Taitto ja kuvitus: Johanna Taskila Menetelmäopasta voi ladata kulttuuritalo Valveen internetsivuilta: www.kulttuurivalve.fi

Lisätiedot

Kolmasluokkien lukudiplomivihko

Kolmasluokkien lukudiplomivihko Kolmasluokkien lukudiplomivihko Lukudiplomiin luetaan yhteensä viisi kirjaa: kirjaa lasten 2 kertomakirjallisuudesta satu tai satukirja runokirja vapaavalintainen tietokirja Oma nimi :... Luokka :... H

Lisätiedot

Lapsen oma satupuu Satu, saturunous ja satusanat lapsen mielikuvittelun ja tarinankeksimisen tukena

Lapsen oma satupuu Satu, saturunous ja satusanat lapsen mielikuvittelun ja tarinankeksimisen tukena Lapsen oma satupuu Satu, saturunous ja satusanat lapsen mielikuvittelun ja tarinankeksimisen tukena Myry Voipio myry.voipio@gmail.com 21.11.2017 Lapin ja Pohjois-Suomen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja

Lisätiedot

7.1.2016. Ypäjän kunnankirjasto

7.1.2016. Ypäjän kunnankirjasto YPÄJÄN KUNNANKIRJASTO UUTUUSLUETTELO 1 / 5 7.1.2016 Uutuusteokset ajalta: Uutuuksia: Pisteryhmä: 01.12. - 31.12. 53 nimekettä Ypäjän kunnankirjasto 2 / 5 Aikuisten tietokirjallisuus 3 Yhteiskunta 36.13

Lisätiedot

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail.

This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. This is an electronic reprint of the original article. This reprint may differ from the original in pagination and typographic detail. Author(s): Voipio, Myry Title: Metsän rauhaa, luonnonsuojelua, ekokritiikkiä

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

Daniel leijonien luolassa

Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa

Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Haapaveden Opisto. Anita Arppe SATUTUNTIEN KARTOITUSTARVE LAPINLAHDEN KIRJASTOSSA

Haapaveden Opisto. Anita Arppe SATUTUNTIEN KARTOITUSTARVE LAPINLAHDEN KIRJASTOSSA Haapaveden Opisto Anita Arppe SATUTUNTIEN KARTOITUSTARVE LAPINLAHDEN KIRJASTOSSA Satutuntien kartoitustarve Lapinlahden kirjastossa Anita Arppe Opinnäytetyö Haapaveden Opisto tieto-ja kirjastopalvelujen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 3. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Cupido, Psyche ja karjalainen Käärmesulhanen 61

Cupido, Psyche ja karjalainen Käärmesulhanen 61 Sisällys Kiitokset 10 Johdanto 12 Tutkimuksen lähtökohdat, esitystapa ja rakenne 12 Eurooppalainen ihmesatu Vienassa 1968 15 Satujen lajit ja nimitykset 16 Saduilla oli huono maine 18 Satujen alkuhämärä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

MYYTIT Totta vai tarua?

MYYTIT Totta vai tarua? MYYTIT Totta vai tarua? MYYTTI ON TARINA Arkikielessä myytti merkitsee usein epätotta, satua, juttua vain. Tämä on myytin todellisen olemuksen sivuuttamista ja vähättelyä! Maailmassa on muitakin totuuksia

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 2. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 3. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista JA / TAI lasten- ja nuortenkirjoista

Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista JA / TAI lasten- ja nuortenkirjoista 3. LUOKKA Luetaan yhteensä seitsemän kirjaa: yksi sarjakuvakirja, yksi runokirja ja yksi tietokirja. Helppolukuisista tai lasten- ja nuortenkirjoista luetaan neljä. Helppolukuiset Lue neljä helppolukuisista

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Millainen satu on sinusta hyvä satu?

Millainen satu on sinusta hyvä satu? Millainen satu on sinusta hyvä satu? Hyvä satu on lyhyt. Hyvä satu on pitkä. Hyvä satu tapahtui kauan sitten. Hyvä satu kertoo nykyajasta. Hyvä satu tapahtuu satumaailmassa. Hyvä satu tapahtuu meidän maailmassamme.

Lisätiedot

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 6. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Elma Saarelainen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA

SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA SUURPÄÄNOMA BIBLIOGRAFIA MATTI SUURPÄÄN TUOTANNOSTA SEKÄ HÄNEN TUOTANTOAAN TAI HÄNTÄ ITSEÄÄN KÄSITTELEVISTÄ ARTIKKELEISTA Juhlajulkaisu Matti Suurpäälle hänen täyttäessään 60 vuotta 3. marraskuuta 1997

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

5. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

5. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Ella Ahola Pirkanmaan lukudiplomi 5. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 4. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Petra iltunen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 5.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät

3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 3. luokan lukudiplomikirjat ja -tehtävät Kuva: Tuija Sinkko diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

Nelosluokkien lukudiplomivihko

Nelosluokkien lukudiplomivihko Nelosluokkien lukudiplomivihko Lukudiplomiin yhteensä viisi luetaan kirjaa: kirjaa lasten 3 kertomakirjallisuudesta runokirja vapaavalintainen sarjakuva - tai tietokirja Oma nimi :... Luokka :... H E I!

Lisätiedot

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi

Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Pirkanmaan mukautettu lukudiplomi Luokat 3 ja 4 lukudiplomikirjat ja -tehtävät 2019 Kuva: Jani Ikonen diplomin suorittajan nimi ja luokka Tampereen kaupunki Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi,

Lisätiedot

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod.

KUVITUSPALVELU. Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi. www.bod. KUVITUSPALVELU Taitto- ja kustannustoimitustiimimme neuvoo sinua: Puh. +358(0)9 2516 6349 Faksi +358(0)9 2516 6100 S-posti layout@bod.fi www.bod.fi Hyvä kirjailija, mukavaa, että olet päättänyt julkaista

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1. Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 24 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE 58.9 Dods, Emma, Ihmeelliset eläimet Kirjat LI L 1 7 TAITEET. LIIKUNTA 78.3112 Karén, Veli-Matti,

Lisätiedot

ENSIMMÄISEN LUOKAN LUKUDIPLOMI

ENSIMMÄISEN LUOKAN LUKUDIPLOMI ENSIMMÄISEN LUOKAN LUKUDIPLOMI Valitse yksi kirja joka kirjaryhmästä. Kirjat voit lukea joko yksin tai yhdessä vanhempiesi kanssa vuorolukuna. Jos kirjasta on olemassa äänikirja, voit myös kuunnella kirjan.

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni Nuorten laulukirja III, op. 134B Lauluäänet ja piano Sävelletty 1928 tai aikaisemmin Ensijulkaisu Valistus, Helsinki 1928 Lisäjulkaisut Valistus, Helsinki 1928 (yksiääninen painos, ilman opusnumeroa) Nuorten

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 23 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65.42 Bull, Jane, 69.63 Myllyneva, Mika, kirjoittaja,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet

Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Grimm Satuja. Free Download GRIMM SATUJA

Grimm Satuja. Free Download GRIMM SATUJA Grimm Satuja Free Download GRIMM SATUJA [PAPER] Complete List : Grimm Satuja [FREEMIUM] Access. RUUSUNEN JA MUITA SATUJA (GRIMMIN SADUT 1) BY JACOB GRIMM Mon, 30 Jul 2012 23:56:00 GMT ruusunen ja muita

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia

Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 5.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet 1 / 2 Uutuuksia: 33 nimekettä Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE 65 Crexells, Cristina. Siemenet Kirjat LI L 1 68.2

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Dyson, Nikki. 1000 erilaista eläintä Kirjat PIK L 1

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Dyson, Nikki. 1000 erilaista eläintä Kirjat PIK L 1 Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 11.8.2014 Uutuudet ajalla 1.6.2014-30.6.2014 Uutuuksia: 38 nimekettä Yksikkö: Piikkiön kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Helppolukuiset kirjat on kaupunginkirjaston lastenosastolla merkitty oranssilla ja tietokirjat keltaisella lapulla.

Helppolukuiset kirjat on kaupunginkirjaston lastenosastolla merkitty oranssilla ja tietokirjat keltaisella lapulla. TOINEN LUKUDIPLOMI KIRJASARJAT: Aurinko Kirjava kukko Keltanokka Luen jo itse Minäpä luen itse Werner Vihreä varis Helppolukuiset kirjat on kaupunginkirjaston lastenosastolla merkitty oranssilla ja tietokirjat

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät

2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Pirkanmaan lukudiplomi 2. luokan lukudiplomikirjat ja - tehtävät Kuva: Milla Kulmala diplomin suorittajan nimi ja luokka Tervetuloa Pirkanmaan lukudiplomin suorittajaksi, arvoisa kirjojen ystävä! Lukudiplomia

Lisätiedot

TOINEN LUKUDIPLOMI. KK=Keskustan koulun käsikirjasto OK= Keskustan koulun oppilaskirjasto

TOINEN LUKUDIPLOMI. KK=Keskustan koulun käsikirjasto OK= Keskustan koulun oppilaskirjasto TOINEN LUKUDIPLOMI KK=Keskustan koulun käsikirjasto OK= Keskustan koulun oppilaskirjasto KIRJASARJAT: Aurinko -sarja (KK) Kirjava kukko -sarja (KK) (OK) Keltanokka -sarja Luen jo itse -sarja Minäpä luen

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina Suomen Kirjailijaliitto Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949 2018 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien ansioituneelle

Lisätiedot

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Packham, Chris Eläinten ällistyttävät muuttomatkat Kirjat LI L Peuple, Alice, kirjoittaja.

Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet. 58 Packham, Chris Eläinten ällistyttävät muuttomatkat Kirjat LI L Peuple, Alice, kirjoittaja. Kaarina 1 / 2 Uutuusluettelo 10.8.2016 Uutuudet ajalla 1.6.2016-30.6.2016 Uutuuksia: 21 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 5 LUONNONTIETEET. MATEMATIIKKA. LÄÄKETIEDE

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken

Nettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 6.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

SATUPRINSESSA ITSENÄISTYY?

SATUPRINSESSA ITSENÄISTYY? Tampereen yliopisto Anniina Kuhmonen SATUPRINSESSA ITSENÄISTYY? Feministisyys Kaarina Helakisan sadussa Kuninkaantyttären siivet ja Hannu Mäkelän sadussa Kaksi prinsessaa Suomen kirjallisuuden pro gradu

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja

Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

Suvi Kauranen. Kirjanäyttely Lastenkirjainstituutille

Suvi Kauranen. Kirjanäyttely Lastenkirjainstituutille Suvi Kauranen Kirjanäyttely Lastenkirjainstituutille Piilomaasta Karhumäkeen kotimaisia satuja 1960-luvulta tähän päivään Opinnäytetyö Kevät 2011 Kulttuurialan yksikkö Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutusohjelma

Lisätiedot

SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA. Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011. Pälvi Rantala

SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA. Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011. Pälvi Rantala SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011 Pälvi Rantala NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEE VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa elämässä meidän

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012

Lisätiedot

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen

TARINALLISTAMINEN Jari Nieminen TARINALLISTAMINEN 11.12.2018 Jari Nieminen Tarinallistaminen Brändi Tarinankerronta Yrityskulttuuri Identiteetti BRÄNDI Brändi on tuote tai tuotemerkki, yritys, henkilö tai muu vastaava, jolle on syntynyt

Lisätiedot

Kuutosluokkien lukudiplomivihko

Kuutosluokkien lukudiplomivihko Kuutosluokkien lukudiplomivihko Lukudiplomiin yhteensä 3 viisi luetaan kirjaa: kirjaa lasten kertomakirjallisuudesta runokirja vapaavalintainen sarjakuva tai tietokirja Oma nimi :... Luokka :... H E I!

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Puroja ja rapakoita. Elina Viljamaa. Varhaiskasvatuksen päivä Oulun yliopisto SkidiKids/TelLis, Suomen Akatemia

Puroja ja rapakoita. Elina Viljamaa. Varhaiskasvatuksen päivä Oulun yliopisto SkidiKids/TelLis, Suomen Akatemia Puroja ja rapakoita Loviisa Viljamaa & Elina Viljamaa Varhaiskasvatuksen päivä 10.5.2012 Elina Viljamaa Oulun yliopisto SkidiKids/TelLis, Suomen Akatemia Kertominen on kaikilla ihmisillä olemassa oleva

Lisätiedot

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Tarinat matematiikan opetuksessa. Koulun opettaja. Olipa kerran pieni kyläkoulu. koulu

Dia 1. Dia 2. Dia 3. Tarinat matematiikan opetuksessa. Koulun opettaja. Olipa kerran pieni kyläkoulu. koulu Dia 1 Tarinat matematiikan opetuksessa merkityksiä ja maisemia matemaattiselle ajattelulle Dia 2 Olipa kerran pieni kyläkoulu koulu Dia 3 Koulun opettaja Laskehan kaikki luvut yhdestä sataan yhteen Dia

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus

Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet

6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA METSÄTALOUS KOTITALOUS. LIIKETALOUS. LIIKENNE Luokka Tekijä Nimeke Materiaali Niteet Kaarina 1 / 3 Uutuusluettelo 14.10.2015 Uutuudet ajalla 1.9.2015-30.9.2015 Uutuuksia: 48 nimekettä Yksikkö: Littoisten kirjasto Osasto: Lapset TIETOKIRJALLISUUS 6 TEKNIIKKA. TEOLLISUUS. KÄSITYÖ. MAA- JA

Lisätiedot

Jeesus, suuri Opettaja

Jeesus, suuri Opettaja Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina Suomen Kirjailijaliitto Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949 2019 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien ansioituneelle

Lisätiedot

Asiasanat: käsitteet, käsitteiden oppiminen; laji; satu, saturomaani, kuvakirjat, lastenkirjallisuus

Asiasanat: käsitteet, käsitteiden oppiminen; laji; satu, saturomaani, kuvakirjat, lastenkirjallisuus Lastenkirjallisuuden lajikysymyksiä Kaisu Rättyä Asiasanat: käsitteet, käsitteiden oppiminen; laji; satu, saturomaani, kuvakirjat, lastenkirjallisuus (Editoimaton versio artikkelista, joka on julkaistu

Lisätiedot