Vehnän ATI-proteiinit voivat aiheuttaa tulehdusreaktion

Transkriptio

1 Vehnän ATI-proteiinit voivat aiheuttaa tulehdusreaktion Gluteenin terveyshaitat tunnetaan hyvin. Viime vuonna tutkijat havaitsivat, että vehnän ATI-proteiinit voivat aiheuttaa tulehdusreaktion kroonisissa autoimmuunitaudeissa, kuten mstaudissa ja reumassa. Vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit voivat pahentaa tulehduksellisten autoimmuunitautien oireita. Tutkijat havaitsivat, että vehnän ATI-proteiinit voivat aiheuttaa tulehdusreaktion kroonisissa autoimmuunitaudeissa, kuten ms-taudissa ja reumassa.

2 ATI-proteiinit selittävät myös toisen viljoihin yhdistetyn sairauden syntymekanismia: ei-keliakiaan liittyvä gluteeniyliherkkyys selittyy todennäköisesti juuri ATIproteiineilla. ATI-proteiineista uutisoi geeni- ja bioteknologiaan keskittynyt GEN (10/2016) ja siihen liittyvä tutkimus on julkaistu United European Gastroenterology Week julkaisussa. Wheat amylase trypsin inhibitors drive intestinal inflammation via activation of toll-like receptor 4 Wheat Proteins Known as ATIs May Worsen Inflammation in People with MS Your Wheat Sensitivity May Actually Have Nothing to Do With Gluten According to the scientists from the Johannes Gutenberg University, for some people, eating ATIs (which make up no more than 4% of wheat proteins) can trigger powerful immune responses in the gut that can affect other parts of the body, including the lymph nodes, kidneys, spleen, and brain. Vehnä Vuonna 2016 vehnää tuotettiin 749 miljoonaa tonnia hieman yli 220 miljoonan hehtaarin viljelysalalla, eli enemmän kuin kaikkia muita viljoja yhteensä. Riisin ja maissin ohella vehnä on yksi tärkeimmistä ravintokasveista ja tärkein kasvisproteiinien ravintolähde maailmassa. Vehnä on ihanaa. Sitko eli gluteeni tekee vehnällä leipomisesta helppoa. Olen noudattanut sekä gluteenitonta että vähähiilihydraattista (myös gluteenitonta) ruokavaliota ja kokeillut ruoanlaittoa gluteenittomilla jauhoilla sekä riisi-

3 ja maissijauhoilla ja psylliumilla, makustellut gluteenittomat pastat ja pizzapohjat, mutta eivät ne ole yhtä herkullisia kuin vehnästä tehdyt. Vehnän ylivoimaisista leivontaominaisuuksista huolimatta vapun jälkeen edessäni on jälleen vehnätön leipä ja gluteeniton pasta. Vehnä on sokerin ohella ensimmäisiä ravintoaineita, joista kannattaa terveyden ja painonhallinnan vuoksi luopua. Uskon vehnättömyyden kohentavan yleistä hyvinvointia, ja jos ei muuta, niin se voi auttaa pudottamaan muutaman kilon. Maissi- ja riisijauhot eivät sinänsä ole vehnää parempia vaihtoehtoja. Riisijauhoissa on korkeita arseenipitoisuuksia ja maissijauhot on valmistettu todennäköisesti geenimuunnellusta maissista. Niillä leipominen on haastavaa. Tattari- ja kaurajauhot kelvannevat vehnäjauhojen korvaajiksi, vaikka ei niilläkään vehnää todellisuudessa korvaa. Vehnän ravintoarvot Vehnä koostuu hiilihydraateista (noin 71 %), rasvasta (n. 1,5 %), proteiineista (10-13 %, joista % on gluteenia) sekä vedestä (n. 13 %). Sadassa grammassa vehnäjauhoja on energiaa 337 kcal. Täysjyvävehnässä on enemmän kuituja ja ravinteita kuin valkoisissa vehnäjauhoissa. Vehnästä saadaan mm. Bvitamiineja (tiamiinia, riboflaviinia, niasiinia ja pantoteenihappoa), E- ja K-vitamiineja, kalsiumia, rautaa, magnesiumia, sinkkiä, seleeniä, mangaania ja fosforia. Spelttivehnä on ravintoarvoiltaan leipävehnää parempi ja se sisältää runsaasti B-vitamiineja sekä kivennäisaineita, kuten magnesiumia, kaliumia, fosforia, kalsiumia, rautaa ja mangaania. Siitä löytyy myös kaikki elimistön tarvitsemat aminohapot. Sata grammaa spelttivehnää sisältää g proteiineja, noin 3 grammaa rasvoja (mm. linolihappo ja öljyhappo) ja 75 g hiilihydraatteja, josta 8,2 g kuituja.

4 Speltti sisältää kuitenkin myös gluteenia, joten se ei sovi keliakiaa sairastaville. Vehnän lyhyt historia Arkeologisen aineiston perusteella (emmer)vehnää on viljelty ravinnoksi jo n eaa. Lähi-idässä ja Turkissa sekä hieman myöhemmin Kiinassa. Spelttivehnä on noin vuotta vanha jalostamaton alkuvehnälajike, jota viljellään yhä jonkin verran. Maanviljely levisi Lähi-idästä Välimeren alueelle, Balkanille ja Eurooppan viimeistään pronssikaudella ja mahdollisti suurempien ihmisyhteisöjen, erilaisten ammattikuntien sekä järjestelmällisempien kulttuurien kehittymisen. Vehnä oli rahvaan ravintoa, mutta myös armeijoiden polttoainetta ja sellaisena se mahdollisti suurten valtakuntien kehittymisen. Vehnä ravitsi sekä Aleksanteri Suuren, että roomalaisten voitokkaat sotajoukot. Tyypillinen roomalainen sotilas söi päivässä kilon vehnäleipää. Miksi viljat terveysongelmia? aiheuttavat Viljat voivat aiheuttaa monenlaisia oireita vatsanväänteistä keliakiaan. Usein syynä on gluteeni ja viljojen sisältämät proteiinit. Gluteenin sisältämät prolamiinit (gliadiini, sekaliini ja hordeiini) aiheuttavat keliakiaa sairastavilla taudinkuvaan liittyviä oireita. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan myös vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit (ATIt) voivat aiheuttaa terveysongelmia ja pahentaa tulehduksellisten autoimmuunitautien ja allergioiden oireita. Gliadiini on glykoproteiini

5 Glykoproteiineja esiintyy suurimmalla osalla organismeista. Myös monet virukset sisältävät glykoproteiinia. Eräät hormonit, jotkut veriryhmätekijät ja melkein kaikki plasman proteiinit albumiinia lukuun ottamatta ovat glykoproteiineja. Solukalvon glykoproteiinin tarkoituksena on tunnistaa soluun saapuvia komponentteja ja samalla suojata solua. Verenkiertoon päästessään gliadiini voi aiheuttaa autoimmuunireaktion gliadiinin ja elimistön omien glykoproteiinien samankaltaisuusilmiön vuoksi. Keliakia Gluteenin sisältämien proteiinien vaikutukset ruoansulatuskanavan terveydelle ovat olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteina pitkään. Gliadiini on prolamiineista tunnetuin, ja sen merkitys keliakian synnyssä on kiistattomasti osoitettu. Sekaliinin ja hordeiinin vaikutusmekanismit ovat vähemmän tunnettuja, mutta myös ne aiheuttavat oireita keliakiaa sairastavilla. Keliakian esiintyvyys on kasvussa. Suomessa keliakiaa sairastavia on arvioiden mukaan 1-2 % väestöstä. Diagnoosi saadaan verikokeella (endomysiini- tai transglutaminaasivastaaineet) ja se varmistetaan ohutsuolinäytteellä. Varmistettu keliakia-diagnoosi on noin suomalaisella. Jos viljat aiheuttavat selviä oireita, mutta tutkimuksissa keliakiaa ei voida todentaa, voi kyseessä olla vilja-allergia tai ei-keliakiaan liittyvä gluteeniyliherkkyys. T-solujen vaikutus keliakiassa Keliakia on T-soluvälitteinen autoimmuunitauti, jossa gliadiini aktivoi ohutsuolen limakalvon efektori-cd4+t-soluja. Ulkoisilta taudinaiheuttajilta normaalisti suojaavat sytoksiset T-solut hyökkäävät keliakiassa elimistön omia kudoksia vastaan.

6 Terveillä sytoksinen T-solu tunnistaa vieraan antigeenin kohdesolunsa pinnalla. TC-reseptorien kasautuminen yhdessä muiden avustavien reseptorien, adheesiomolekyylien ja signaalivälitysproteiinien kanssa muodostaa immunologisen yhteyden vieraaseen antigeeniin. Tämän yhteyden kautta sytoksinen T-solu kohdistaa aktivaationsa taudinaiheuttajaan joko perforiinivälitteisesti vapauttamalla kohdesoluun apoptoosiin (solukuolemaan) johtavaa perforiinia tai Fasvälitteisesti, jolloin T-solun Fas-ligandi sitoutuu kohdesolun pinnan Fas-reseptoriproteiiniin; Fas-proteiinin aktivoituminen johtaa myös solun apoptoosiin eli ohjattuun solukuolemaan. Muun muassa näin terve elimistö taistelee verenkiertoon päässeitä vieraita taudinaiheuttajia vastaan, mutta autoimmuunitaudeissa immunologinen järjestelmä on villiintynyt ja tuhoaa tuntemattomasta syystä myös kehon omia soluja. Keliakian etiologia Keliakiaa on tutkittu paljon ja sen etiologia tunnetaan varsin hyvin. Sairastuvuuteen vaikuttaa monitekijäinen perinnöllinen alttius, joka liittyy vahvimmin kromosomissa 6 sijaitseviin antigeenin esittelyä säätelevien HLA-geenien DQ2- ja DQ8alleeleihin. HLA-geenit selittävät kuitenkin vain osan keliakian perinnöllisyydestä. Uusimmissa tutkimuksissa keliakiaan liittyvää geenialuetta on löydetty myös kromosomeista 2. ja 10. Sairastumisen laukaisee viljojen sisältämä prolamiineista ja gluteniineista muodostuva gluteeni. Sairastumisalttiilla gluteenin prolamiiniosa, eli vehnän gliadiini, rukiin sekaliini ja ohran hordeiini aiheuttavat immunologisen vasta-ainereaktion, jossa prolamiini kiinnittyy ohutsuolen limakalvossa sitä vastaan muodostuneeseen vastaaineeseen. Tämä aiheuttaa ohutsuolen limakalvolla suolinukkaa vaurioittavan tulehdusreaktion, mikä häiritsee ravintoaineiden imeytymistä.

7 Gluteeni ja prolamiinit: gliadiini, sekaliini ja hordeiini Vehnän gluteeni koostuu gliadiinista ja gluteniinista Rukiin gluteeni koostuu sekaliinista ja gluteniinista Ohran gluteeni koostuu hordeiinista ja gluteniinista Prolamiinit ovat prolamiini-aminohappoa sisältäviä peptidimolekyylejä. Prolamiineista gliadiini vaikuttaa mm. tsonuliiniproteiiniin, joka säätelee ohutsuolen limakalvon tiiviiden liitosten läpäisevyyttä. Sytokiinit Gliadiini aktivoi ohutsuolen limakalvon efektori-cd4+t-soluja. Aktivoinnin seurauksena vapautuu Th-1-yhteensopivia sytokiinejä, eli solujen välisen viestinnän välittäjäaineita, joilla on keskeinen merkitys keliakian patogeneesissä. Sytokiinejä kutsutaan usein tulehduksen välittäjäaineiksi, sillä osa sytokiineistä aiheuttaa tulehduksia ja allergioita ja osa vaimentaa niitä. Mikroskooppiset sytokiinit toimivat sitoutumalla kohdesolun pinnalla oleviin reseptoreihin. Ne aktivoituvat ja käynnistävät reaktiosarjan solun sisällä. Reaktiot toimivat signaaleina, jotka lopulta välittyvät solun tumaan ja siellä sijaitseviin kohdegeeneihin. Sytokiinit vaikuttavat siis geenien luentaan. Suoliston läpäisevyys Gliadiini voi myös lisätä ohutsuolen läpäisevyyttä tsonuliinin välityksellä, jolloin verenkiertoon kulkeutuu ohutsuolesta

8 erilaisia tulehduksia aiheuttavia patogeenejä ja osittain sulaneita proteiineja. Tsonuliini on monien solujen tuottama säätelyproteiini, jonka tehtävä suolistossa on säädellä solujen välisten tiiviiden liitoskohtien läpäisevyyttä. Vuotava suoli voi aiheuttaa mm. vatsakipua, kaasunmuodostusta, rintakipua, lihassärkyä, nivelkipua, kroonista väsymystä, mielialojen vaihtelua, muistihäiriöitä, atooppista ihottumaa, heikentynyttä vastustuskykyä, ja virtsatietulehduksia. Gliadin (a component of gluten) can free itself when gluten is digested and stimulate a receptor on enterocytes which then leads to the transcription of zonulin. After transcription, the zonulin becomes extracellular and binds to its receptor, which leads to the disassembly of the tight junction between enterocytes. This is an issue because the cells will separate lead to leaky gut syndrome. This mechanism occurs in 100 percent of humans and, while only percent will go on to develop celiac disease, another percent will become gluten sensitive. Even more compelling still is the fact that once that junction has become disruptive, proteins from the digestion of gluten and all other foods can gain access to the bloodstream and stimulate the immune system s macrophages and T-cells, thereby up-regulating inflammation. Gluteeni-tsonuliini inflammaatio häiritsee myös veriaivoesteen toimintaa. Tutkimuksissa on havaittu, että vuotavan suolen lisäksi myös aivoja suojaava veriaivoeste voi vuotaa. Itse asiassa Tri Marios Hadjivassilioun tutkimus (2010) osoitti, että pelkästään gluteeniyliherkkyys voi lisätä veriaivoesteen läpäisevyyttä niin, että aivojen valkoisessa aineessa voidaan havaita veriaivoesteen lisääntyneen läpäisevyyden aiheuttamia näkyviä muutoksia.

9 Tiiviit liitokset ja vuotava suoli Suolen limakalvon epiteelikerroksen solujen välissä on tiiviitä liitoksia, joita okludiini-, klaudiini yms. proteiinit pitävät koossa. Kun liitos pettää, alkaa suoli vuotaa ja päästää verenkieroon molekyylejä, joiden ei pitäisi verenkiertoon päästä. Ohutsuolen limakalvon läpi verenkiertoon kulkeutuu vieraiden aineiden pilkkoutuneita proteiineja. antigeenejä sekä osittain Lisääntynyt läpäisevyys johtuu siitä, että suolen epiteeliin syntyy suoliston vahingoittumisen ja/tai lisääntyneen tsonuliininerityksen vuoksi vuotavia rakoja. Terveen limakalvon epiteelisolujen välillä on tiivis proteiinien muodostama saumarakenne. Sen tarkoitus on estää liuenneiden aineiden kulkeutuminen solujen välistä. Tiiviit liitokset muodostavat terveessä suolistossa esteen, jonka läpi molekyylit eivät pääse kulkeutumaan. Ne estävät myös molekyylien kulkeutumisen solujen välistä, jolloin aineiden on kuljettava solujen läpi ja solut voivat säädellä niiden kulkua. Kun ohutsuolen limakalvon tsonuliinireseptoreita omaavat IEC6ja Caco2-solut altistuvat vehnän sisältämälle gliadiinille, solut vapauttavat tsonuliinia, joka säätelee ohutsuolen läpäisevyyttä. When exposed to gliadin, zonulin receptor-positive IEC6 and Caco2 cells released zonulin in the cell medium with subsequent zonulin binding to the cell surface, rearrangement of the cell cytoskeleton, loss of occludin-zo1 proteinprotein interaction, and increased monolayer permeability. Pretreatment with the zonulin antagonist FZI/0 blocked these changes without affecting zonulin release. When exposed to luminal gliadin, intestinal biopsies from celiac patients in remission expressed a sustained luminal zonulin release and increase in intestinal permeability that was blocked by FZI/0

10 pretreatment. Conversely, biopsies from non-celiac patients demonstrated a limited, transient zonulin release which was paralleled by an increase in intestinal permeability that never reached the level of permeability seen in celiac disease (CD) tissues. Chronic gliadin exposure caused downregulation of both ZO-1 and occludin gene expression. Based on our results, we concluded that gliadin activates zonulin signaling irrespective of the genetic expression of autoimmunity, leading to increased intestinal permeability to macromolecules. Lähde: PubMed Molecular mimicry autoimmuunitaudit ja Vehnän gliadiini voi altistaa vuotavan suolen oireyhtymälle, minkä seurauksena verenkiertoon päätyneet vieraat antigeenit ja osittain sulaneet proteiinit voivat tunnetun autoimmuunitautien patogeneesiä selittävän hypoteesin (Molecular mimicry) mukaan aiheuttaa autoimmuunireaktion verenkiertoon imeytyneiden antigeenien ja kehon omien antigeenien samankaltaisuuden vuoksi. Hypoteesin mukaan on mahdollista, että kehon omien ja vieraiden antigeenien sekvenssien samankaltaisuus ristiinaktivoi autoreaktiiviset T- ja B-solut hyökkäämään sekä vieraita antigeenejä, että niitä muistuttavia kehon kudoksia vastaan. Immuunijärjestelmä oppii tunnistamaan taudinaiheuttajia, mutta autoimmuunitaudeissa immuunijärjestelmä erehtyy pitämään myös kehon omia kudoksia vieraina taudinaiheuttajina niiden samankaltaisuuden vuoksi. Immune cells of the adaptive immune response are specifically activated, but the hallmark of autoimmunity is the dysregulation of the immune system, especially T and B cells recognizing self-antigens as foreign. The ability of T cells to evade central (thymic selection) and peripheral

11 (Tregs) mechanisms of tolerance is evident by the large number of T cell mediated human autoimmune diseases, such as type-1 diabetes, systemic lupus erythematosus, rheumatoid arthritis and multiple sclerosis (MS). Molecular mimicry has been implicated in the pathogenesis of many of these autoimmune diseases including MS, spondyloarthropathies, Graves disease, and diabetes mellitus. In the case of MS, it has been hypothesized that certain viruses, such as EpsteinBarr virus (EBV), share sequence homology with antigenic structures in the CNS. Arvostettu keliakiatutkija Alessio Fasano on esittänyt hypoteesin siitä, kuinka ohutsuolen vaurioituminen ja läpäisevyyden lisääntyminen ovat merkittävässä roolissa autoimmuunitautien, kuten tyypin 1 diabeteksen, keliakian, reuman ja ms-taudin patogeneesissä. Vehnän ATI-proteiinit autoimmuunitaudit & United European Gastroenterology Week (2016) julkaisi tutkimuksen vehnän ATI-proteiinien terveysvaikutuksista. Tutkimus osoitti, että amylaasi trypsiini inhibiittorit (ATI) aiheuttavat tulehdusreaktioita myös suoliston ulkopuolisissa kudoksissa, kuten imusolmukkeissa, munuaisissa, pernassa ja aivoissa. Vehnän amylaasi-trypsiini-inhibiittorit reuman, ms-taudin, astman, riippumattoman rasvamaksan voivat pahentaa lupuksen, alkoholista sekä tulehduksellisen suolistosairauden (IBD) oireita. Mitä amylaasi-trypsiini-inhibiittorilla tarkoitetaan? Trypsiini on proteaasi-entsyymi eli proteiineja (erityisesti arginiinia ja lysiinia) peptideiksi pilkkova entsyymi. Amylaasi on entsyymi, joka pilkkoo ruoansulatuskanavassa

12 tärkkelystä mm. maltoosiksi. Ihmisen elimistö tuottaa sekä trypsiiniä että amylaasia, joita tarvitaan ruoansulatuksessa. Inhibiittorit ovat aineita, jotka estävät entsyymin toiminnan joko osittain tai kokonaan. Inhibiittori voi kiinnittyä entsyymin aktiiviseen kohtaan, jolloin substraatti ei pääse kiinnittymään. Esimerkiksi antibiootit kiinnittyvät bakteerien aineenvaihdunnassa toimivien entsyymien aktiiviseen kohtaan, jolloin bakteerit kuolevat. Jotkin inhibiittorit muuttavat entsyymimolekyylin muotoa, jolloin substraatti ei pysty kiinnittymään sen aktiiviseen kohtaan. Esimerkiksi syanidi, tietyt hermokaasut ja arsenikki estävät tällä tavalla joidenkin elämän kannalta välttämättömien reaktioiden tapahtumisen soluissa. Soluissa on myös luonnollisia inhibiittoreita, jotka ylläpitävät soluissa tapahtuvien kemiallisten reaktioiden tasapainoa estämällä entsyymin tuotannon, kun entsyymireaktion lopputuotetta on riittävästi. ATIt siis estävät amylaasin ja trypsiinin toimintaa ruoansulatuskanavassa. Amylaasi-trypsiini-inhibiittorit Vehnän proteiineista korkeintaan 4 % on amylaasi-trypsiiniinhibiittoreita, mutta vaikka niitä on hyvin vähän, ne voivat laukaista suolistossa voimakkaan immuunireaktion, joka voi edelleen laajeta kehon muihin kudoksiin sytokiinien välityksellä. Saksalaisen Johannes Gutenberg yliopiston professori Detlef Schuppan kertoi, että ATIt altistavat ohutsuolen tulehdusten ohella myös suoliston ulkopuolisille tulehduksille. Eikeliakiaan liittyvän gluteeniyliherkkyyden aiheuttama tulehdustila eroaa Schuppanin mukaan keliakian aiheuttamasta tulehdustilasta siinä määrin, että sen todennäköisesti aiheuttaa jokin muu faktori, kuin gluteenin proteiinit. Tutkimuksessa voitiin osoittaa, että vehnän amylaasitrypsiini-inhibiittorit (ATIt) aktivoivat ohutsuolen immuunisoluja sekä ja kudoksia sekä pahentavat näin

13 mahdollisesti olemassa olevaa tulehdussairautta. Kliiniset tutkimukset Tutkimus on edennyt vaiheeseen, jossa kliinisiä tutkimuksia valmistellaan. Näin pyritään tutkimaan tarkemmin ATIen vaikutusta kroonisissa tulehdussairauksissa. Schuppanin mukaan lähitulevaisuudessa voidaan ehkä suositella ATI-vapaata ruokavaliota eräiden kroonisten tulehdussairauksien oireiden hoidossa. Ei-keliakiaan gluteeniyliherkkyys liittyvä Sen lisäksi, että ATIt pahentavat tulehduksellisten autoimmuunitautien oireita suoliston ulkopuolella, ne voivat selittää ei-keliakiaan liittyvän gluteeni yliherkkyyden syntyprosessia. Tämä on tutkimusten myötä lääketieteellisesti hyväksytty diagnoosi potilailla, jotka eivät sairasta keliakiaa, mutta saavat oireita gluteenista ja hyötyvät gluteenittomasta ruokavaliosta. Intestinal symptoms, such as abdominal pain and irregular bowel movements, are frequently reported, which can make it difficult to distinguish from irritable bowel syndrome. Suoliston ulkopuoliset oireet, kuten päänsärky, nivelkipu ja ihottuma voivat johtaa ei-keliakiasta riippuvan gluteeniyliherkkyyden diagnoosiin, jos potilas oireilee selvästi gluteenia sisältävän ravinnon jälkeen, ja jos oireet helpottavat nopeasti gluteenittomalla ruokavaliolla. Guteeni ei kuitenkaan ilmeisesti aiheuta näitä oireita. Professor Schuppan hopes that the research will also help to redefine nonceliac gluten sensitivity to a more appropriate term. He explains, Rather than nonceliac gluten sensitivity, which implies that gluten solitarily causes the inflammation,

14 a more precise name for the disease should be considered. Sokerittomat virvoitusjuomat heikentävät aivoja Sokerittomat virvoitusjuomat ovat jopa haitallisempia terveydelle, kuin sokerilla makeutetut virvoitusjuomat, kertoo CNN ja BostonMagazine. Framingham Heart Studyn aineistoon pohjautuvan Bostonin yliopiston tuoreen seurantatutkimuksen mukaan sokerittomien (makeutusaineilla makeutettujen) virvoitusjuomien päivittäinen kulutus kolminkertaisti sydänkohtausten ja dementian riskin 10 vuotta kestäneen seurannan aikana suhteessa niihin, jotka joivat vain yhden sokerittoman virvoitusjuoman viikossa tai vähemmän. Sokerittomat virvoitusjuomat heikentävät aivoja ja ovat myrkkyä aineenvaihdunnalle.

15 Päivittäinen virvoitusjuomien kulutus altistaa erilaisille

16 terveysongelmille. Tuoreen tutkimuksen mukaan sokerittomat virvoitusjuomat kasvattavat sydänkohtausten ja dementian riskiä. Makeutetut virvoitusjuomat ole terveysjuomia eivät Sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien runsaan kulutuksen tiedetään kasvattavan sairastumisen riskiä mm. lihavuuteen, aikuistyypin diabetekseen, alkoholista riippumattomaan rasvamaksaan ja metaboliseen oireyhtymään. Circulationlehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan sokeria sisältävät virvoitusjuomat saattavat aiheuttaa maailmanlaajuisesti ennenaikaista kuolemaa vuosittain. Nyt saadut tuoreet tutkimustulokset osoittavat, että myös sokerittomien virvoitusjuomien runsaaseen kulutukseen sisältyy terveysriskejä. Framingham Heart Study Framingham Heart Study on jo aiemmin osoittanut, että yhden tai useamman sokerilla makeutetun virvoitusjuoman päivittäinen juominen altistaa monille terveysriskeille. Tutkimuksessa havaittiin, että päivittäinen virvoitusjuomien kulutus: Lisää vyötärönympärysmittaa: 30 % Kohottaa verensokeria: 25 % Nostaa verenpainetta ( > 135/85): 18 % Kohottaa veren rasva- eli triglyseridiarvoja: 25 % Laskee hyvän HDL kolesterolin määrää: 32 % Kasvattaa metabolisen oireyhtymän riskiä: 44 %

17 Framingham Heart Study On yksi pisimpään jatkuneista sydänterveyttä kartoittavista seurantatutkimuksista maailmassa. Tutkimus aloitettiin Framinghamin kaupungissa jo vuonna 1948, jolloin seurantatutkimukseen valikoitui 5209 tervettä vuotiasta miestä ja naista. Nyt seurattavana on jo kolmannen sukupolven elintavat. Framingham Heart Study on johtanut yli 1000 lääketieteellisen tutkimusraportin julkaisuun. Seurantatutkimus on osoittanut, että ympäristötekijät, ruokavalio, liikunta ja perimä vaikuttavat sydän- ja verisuonitautien sairastumisriskiin. Itse asiassa seurantatutkimuksen yhteydessä sydänsairauksille altistavista tekijöistä alettiin käyttää riskitekijä käsitettä. Vielä 1950-luvulla sydän- ja verisuonitautien pääasiallisena syynä pidettiin ikääntymistä, mutta FHS osoitti, että sydänja verisuonitautien sairastumisriskiä voidaan laskea terveillä elintavoilla ja liikunnalla. Framingham havainnot: Heart Studyn tärkeimmät 1960-luku: Tupakointi, korkea verenpaine, kolesteroli ja ylipaino lisäävät sydäntautien riskiä. Liikunta suojaa sydäntaudeilta luku: Korkea verenpaine lisää sydänkohtauksen riskiä. Naisten riski sairastua sydäntautiin kasvaa vaihdevuosien jälkeen. Myös psykososiaaliset tekijät voivat lisätä sydäntautien riskiä luku: Korkeat sydäntautien riskiä 1990-luku: Sydämen HDL-kolesterolin vasemman kammion tasot laskevat liikakasvu (left

18 ventricular hypertrophy) lisää sydänkohtauksen riskiä. Korkea verenpaine voi johtaa sydänpysähdykseen luku: Niin kutsuttu korkea normaali verenpaine (prehypertensio) lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä (CVD). Prehypertensiossa systolinen paine on mm Hg ja diastolinen paine mm Hg; riski sairastua korkeaan verenpaineeseen on 90 %. Lihavuus lisää sydänpysähdyksen riskiä. Serum aldosterone levels predict risk of elevated blood pressure. Lifetime risk for obesity is approximately 50%. The SHARe project is announced, a genome wide association study within the Framingham Heart Study. Social contacts of individuals are relevant to whether a person is obese, and whether cigarette smokers decide to quit smoking. Four risk factors for a precursor of heart failure are discovered. 30year risk for serious cardiac events can be calculated. American Heart Association considers certain genomic findings of the Framingham Heart Study one of the top research achievements in cardiology. Some genes increase risk of atrial fibrillation. Risk of poor memory is increased in middle aged men and women if the parents had suffered from dementia. Lähde: Wikipedia Tutkimuksissa on myös havaittu, että sekä sokerilla että keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettujen virvoitusjuomien runsas kulutus korreloi yleisesti epäterveellisempien elämäntapojen kanssa; makeutettuja virvoitusjuomia kuluttavat syövät runsaasti nopeita hiilihydraatteja, huonolaatuisia rasvoja sekä vähemmän kuituja ja välttämättömiä ravinteita kuin vähemmän makeutettuja virvoitusjuomia juovat.

19 Sokerittomat virvoitusjuomat Keinotekoisilla makeutusaineilla makeutetut virvoitusjuomat saattavat olla kalorittomia, mutta viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että niiden kulutus on vahvasti yhteydessä lihomiseen ja korkeaan verenpaineeseen. Tämä on seurausta mm. siitä, että keinotekoiset makeutusaineet sekoittavat nälkää ja ruokahalua säätelevien hormonien toimintaa sekä normaalia glukoosiaineenvaihduntaa, mikä altistaa lihomiselle ja sairastumiselle. Lue aspartaamista tästä >> Sekä sokerilla että keinotekoisilla makeutusaineilla makeutetut virvoitusjuomat heikentävät aivojen toimintaa, altistavat kognitiivisille ongelmille sekä aivojen volyymin vähenemiselle, kirjoitti BostonMagazine torstaina viitaten kahteen hiljattain julkaistuun tutkimukseen. Bostonin lääketieteellinen yliopisto (Boston University School of Medicine) käytti molemmissa tutkimuksina vuosikymmeniä jatkuneen Framingham Heart Studyn (FHS) aineistoa. Tutkimukset esiteltiin erikseen Alzheimer & Dementia sekä Stroke julkaisuissa. Tutkimukset Bostonin yliopiston tutkimuksessa 2888 yli 45- ja 1484 yli 60vuotiaan ruokavaliota, magneettikuvia sekä kognitiivisia kykyjä seurattiin kymmen vuoden ajan. Seurantatutkimukseen osallistuneilta mitattiin mm. aivojen volyymia, päättelykykyä ja muistia. Yli 45-vuotiaiden ryhmässä seurattiin sydänkohtausten riskiä ja yli 60-vuotiaiden ryhmässä seurattiin dementian riskiä. Sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien tiedetään lisäävän mm. aikuistyypin diabeteksen, metabolisen oireyhtymän ja alkoholista riippumattoman rasvamaksan riskiä, mutta niiden ei

20 havaittu lisäävän dementian ja/tai sydänkohtauksen riskiä. The researchers analyzed how many sugary beverages and artificially sweetened soft drinks each person in the two different age groups drank, at different time points, between 1991 and Then, they compared that with how many people suffered stroke or dementia over the next 10 years. Compared to never drinking artificially sweetened soft drinks, those who drank one a day were almost three times as likely to have an ischemic stroke, caused by blocked blood vessels, the researchers found. They also found that those who drank one a day were nearly three times as likely to be diagnosed with dementia. Those who drank one to six artificially sweetened beverages a week were 2.6 times as likely to experience an ischemic stroke but were no more likely to develop dementia, Pase said. So, it was not surprising to see that diet soda intake was associated with stroke and dementia. I was surprised that sugary beverage intake was not associated with either the risks of stroke or dementia because sugary beverages are known to be unhealthy, Pase said. Lähde: CNN Tulokset Tutkimuksen tulos oli selvä: sokerittomat virvoitusjuomat heikensivät aivojen toimintaa ja volyymia, kun niitä juotiin enemmän kuin 1 päivässä.vastaavaa korrelaatiota ei löydetty sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien sydänkohtausten ja dementian väliltä. kulutuksen, Eniten sokerittomia virvoitusjuomia kuluttavilla mm. muistia säätelevä hippokampus oli verrokkeja pienempi. Säännöllisesti virvoitusjuomia juovat pärjäsivätkin verrokkeja huonommin muistikokeissa. 1-2 sokerilla makeutettua virvoitusjuomaa päivässä juovilla aivot ikääntyivät verrokkeja nopeammin ja näyttivät magneettikuvissa 1,6 vuotta todellista ikää vanhemmilta. Yli 2

21 virvoitusjuomaa päivässä juoneiden ikääntyminen oli vieläkin selvempää. aivojen ennenaikainen Vähintään yhden keinotekoisilla makeutusaineilla makeutetun virvoitusjuoman päivässä nauttineiden sydänkohtauksen ja dementian riski oli kolminkertainen verrattuna niihin, jotka joivat vain yhden virvoitusjuoman viikossa tai vähemmän. Molemmat tutkimukset olivat seurantatutkimuksia, jotka osoittavat korrelaation, mutta eivät kausaliteettia. Toisaalta tutkijat osoittivat koejärjestelyjä muokkaamalla, että korrelaatio makeutettujen virvoitusjuomien terveyshaittojen kohdalla ei ollut puhdas sattuma, vaan löytyi myös vaikka koeolosuhteita muutettiin. Future research will continue to elucidate the connection between beverages and your brain. But since many, many other studies have drawn lines between sugar-sweetened beverages and conditions including diabetes, obesity, and premature death, why not play it safe and choose water? Aiheeseen liittyen: London Imperial College osoitti aiemmin tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa, että kalorittomien/sokerittomien virvoitusjuomien ja sokerilla makeutettujen virvoitusjuomien välillä ei ollut eroja painonhallinnan suhteen. Ovatko sokerit haitallisia? terveydelle Näkökulma: Ovatko sokerit terveydelle haitallisia? Keskustelu sokerin terveyshaitoista on saanut viime vuosina kiitettävästi

22 näkyvyyttä myös suomalaisissa medioissa. Miksi lisätyn sokerin määrää ja laatua tulisi tarkkailla? Eräs syy sokerin haitallisuudelle on se, että sokeri on sataprosenttista energiaa, josta puuttuvat kaikki elimistön tarvitsemat välttämättömät ravintoaineet. Sakkaroosi eli pöytäsokeri koostuu tyhjistä kaloreista, jotka lihottavat. Sekä sakkaroosin sisältämä, että teollinen lisätty fruktoosi lihottavat ja sotkevat maksan ja elimistön normaalia sokeriaineenvaihduntaa. Emeritusprofessori ja sisätautien erikoislääkäri Jussi Huttunen on kirjoittanut Duodecimiin valaisevan artikkelin sokereista. Artikkelissaan Jussi Huttunen kirjoittaa mm: Sakkaroosin sisältämä hedelmäsokeri näyttää olevan terveydelle erityisen haitallista. Vapaaehtoisille koehenkilöille tehdyssä kokeessa hedelmäsokeri aiheutti epäedullisia muutoksia rasva-aineenvaihdunnassa, lisäsi maksan rasvoittumista ja suurensi veren glukoosi- ja

23 insuliinipitoisuutta. Havainnot sopivat siihen, että sakkaroosi ja sen sisältämä hedelmäsokeri voivat olla vyötärölihavuuden ( pömppövatsa ) ja siihen liittyvän metabolisen oireyhtymän tärkeä syy. Metabolinen oireyhtymä ja vyötärölihavuus diabeteksen tavoin ovat nopeasti yleistyneet teollistuneissa yhteiskunnissa, mahdollisesti juuri nopeasti kasvaneen sokerin kulutuksen seurauksena. Sokeri on nousemassa myös tärkeäksi sepelvaltimotaudin syyksi. Äsken julkaistussa tutkimuksessa sokerilimuja säännöllisesti juoneiden sepelvaltimotautivaara oli viidenneksen suurempi kuin niiden, jotka nauttivat vain keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuja juomia. Osa mutta vain osa muutoksesta näytti johtuvan lihomisesta ja sen seurauksista. Aivan uusi havainto oli sokerijuomien yhteys tulehdusmittareihin (mm. CRP). Sokerijuomat voivat tavalla tai toisella lisäävän ihmisten tulehdusalttiutta ja mahdollisesti sitä kautta myös sydänoireita. Lue koko artikkeli tästä >> Mitä hiilihydraatit sokerit ovat? ja Hiilihydraatteihin luetaan sokerit, tärkkelys ja ravintokuitu (selluloosa). Ne ovat välttämättömien rasvojen ja proteiinien ohella yksi kolmesta perusravintoaineesta. Hiilihydraateista saatava glukoosi on elimistön polttoaine. Se osallistuu hapen kanssa soluhengitykseen joka tuottaa energiaa. Usein ajatellaan, että hiilihydraatit ovat elimistölle välttämättömiä, koska myös aivot tarvitsevat glukoosista saatavaa energiaa. Kyllä ja ei. Aivot tarvitsevat glukoosia, mutta ihmisen elimistö on evoluution aikana kehittänyt mekanismeja, joilla se tuottaa glukoosia myös silloin, kun sitä ei ole ravinnosta saatavilla. Menetelmät ovat ketogeneesi

24 ja glukoneogeneesi. Näiden evoluution synnyttämien aineenvaihduntamekanismien ja veden avulla terve normaalipainoinen ihminen selviää ilman ravintoa ainakin kuukauden. Esimerkiksi Gandhi paastosi vielä 74-vuotiaana 21 päivää pelkällä vedellä. Ensimmäiset ihmiset saivat pääosan sokeristaan hunajasta, hedelmistä, kasviksista, juurista ja marjoista, mutta näistä saatavan sokerin määrä oli murto-osa siitä, mitä nykyihmiset kuluttavat. Sokerinlähteitä ei myöskään aina ollut saatavilla, joten elimistön piti syntetisoida solujen tarvitsemia sokereita mm. varastorasvasta ja proteiineista. Yhdysvalloissa sokerin kulutus on 40kertaistunut 250 vuodessa. Sokereiden kulutuksen merkittävin kasvupiikki alkoi 1970luvulla. Diabeteksen ja lihavuuden kasvukäyrät noudattavat melko täsmällisesti sokereiden kulutuskäyrää, mutta onko sairastuvuuden ja sokerin kulutuksen välillä kausaalisuhdetta? Hiilihydraatit ovat sokereita Hiilihydraatteihin lukeutuvat viljat ja perunat sisältävät runsaasti tärkkelystä ja pieniä määriä kivennäisaineita, proteiineja, rasvoja sekä vitamiineja. Tärkkelys muodostuu kymmenistä tai sadoista glukoosimolekyyleistä. Ruoansulatuksessa tärkkelys pilkotaan glukoosimolekyyleiksi. Hiilihydraattimolekyylit muodostuvat hiilestä, vedystä ja hapesta eli ne ovat hiilen hydraatteja. Yksinkertaiset hiilihydraatit tuottavat 3.87 kcal energiaa/g. Monimutkaisemmat hiilihydraatit tuottavat energiaa kcal/g. Hiilihydraatit ryhmitellään edelleen sokeriyksiköiden lukumäärän mukaan monosakkarideihin, joita ovat, glukoosi

25 fruktoosi galaktoosi sekä riboosi ja deoksiriboosi, jotka ovat RNA:n ja DNA:n rakennusaineita disakkarideihin, joita ovat, sakkaroosi maltoosi laktoosi trehaloosi sekä oligosakkarideihin ja polysakkarideihin. Tutuimmat monosakkaridit ovat glukoosi (rypälesokeri) ja fruktoosi (hedelmäsokeri). Disakkarideista tutuimmat ovat on glukoosista ja fruktoosista muodostuva sakkaroosi eli pöytäsokeri ja maitosokeri laktoosi. Laktoosi Vauvat saavat äidinmaidosta kaikki tarvitsemansa ravinteet, mutta joka kuudennen suomalaisen ohutsuoli ei enää varhaislapsuuden jälkeen tuota laktoosin pilkkomiseen tarvittavaa entsyymiä laktaasia, minkä vuoksi maitosokeri aiheuttaa erilaisia vatsavaivoja. Laktoosin sietäminen aikuisena on epigeneettinen muutos, jota esiintyy lähinnä eurooppalaistaustaisilla ihmisillä. Suurin osa maailman väestöstä ei juo maitoa imetysajan jälkeen, koska laktoosiintoleranssi on käytännössä vallitseva ominaisuus Aasiassa ja Afrikassa toisin kuin Pohjoismaissa. Uppsalan yliopiston ja Karoliinisen instituutin tekemän laajan seurantatutkimuksen mukaan runsas maidonjuonti voi ylläpitää kehon matala-asteista tulehdusta ja johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Lue tästä >> Suomalaiset asiantuntijat kiirehtivät heti tyynnyttelemään ihmisiä toteamalla, että useimmat tutkimukset osoittavat,

26 että maito on matala-asteisen tulehduksen suhteen neutraali vaikuttaja. Maidossa ongelmia voi laktoosin ohella aiheuttaa kuitenkin maitoproteiinit, kuten A1 ja A2 beetakaseiinit. A1beetakaseiini on ilmeisesti haitallista terveydelle. Research shows a strong association between the consumption of A1 casein and various health problems. Numerous studies, including data from the World Health Organization (WHO), have linked A1 with increased risk of heart disease, high cholesterol, type 1 diabetes, sudden infant death syndrome, and neurological disorders, such as autism and schizophrenia, and possibly allergies. But these health issues are not associated with consumption of A2 casein. Tutkimuksia aiheesta löydät täältä >> Sakkaroosi eli tavallinen sokeri sukroosi eli Sokerilla tarkoitetaan puhekielessä yleensä sakkaroosia (pöytäsokeri), jota valmistetaan teollisesti sokeriruo osta ja sokerijuurikkaasta. Sakkaroosi muodostuu yhtäläisestä määrästä tiukasti sitoutuneita glukoosi- ja fruktoosimolekyylejä (ts. sakkaroosia muodostuu, kun α-d-glukoosin 1-hiilen hydroksyyliryhmä sitoutuu β-d-fruktoosin 2-hiileen glykosidisidoksella). Sakkaroosia esiintyy yleisesti kasveissa. Erityisen paljon sitä on sokeriruo ossa, sokerijuurikkaassa, ananaksessa, maississa ja porkkanassa. Sokeria tuotetaan vuosittain noin 130 miljoonaa tonnia. Polysakkaridit Tavallisia polysakkarideja ovat kasveissa sokereiden

27 varastomuoto tärkkelys ja selluloosa. Ne ovat useista yhteen liittyneistä monosakkarideista muodostuvia hyvin suuria molekyylejä, joissa on tyypillisesti yli 20 monosakkaridiyksikköä joskus jopa satoja tai tuhansia. Polysakkaridit eroavat useimmista sokereista siinä, että ne eivät maistu makealta tai liukene veteen. Selluloosa eli kuitu muodostuu jopa miljoonista glukoosimolekyyleistä. Ihmisen suolistossa ei ole selluloosaa pilkkovaa entsyymiä. Kuitu on kuitenkin suoliston hyvinvoinnille tärkeä ravinne, sillä sulamaton kuitu eli ns. resistentti tärkkelys ravitsee suoliston hyvää mikrobikantaa, joka puolestaan osallistuu kemiallisesti geenien säätelyyn, immuunijärjestelmän ylläpitoon ja eräiden vitamiinien tuotantoon. Harvinaisempia sokereita ihmisen suolisto ei pysty pilkkomaan, vaan suoliston bakteerit käyttävät niitä ravintona. Esimerkiksi herneissä ja pavuissa on tällaisia oligosakkarideja, joissa sakkarideihin on sitoutunut myös aminohappoja. Glukoosi eli rypälesokeri Glukoosi (C6H12O6) on kasvien yhteyttämisen tärkein lopputuote ja useimpien eliöiden soluhengityksen lähtöaine yhdessä hapen kanssa. Glukoosi on ihmiselle elintärkeä sokeri, josta solut vapauttavat soluhengityksessä energiaa elimistön käyttöön. Glukoosia on monissa muissa sokereissa, kuten sakkaroosissa ja laktoosissa sekä varasto- ja rakennepolysakkarideissa (glukaanit) kuten tärkkelys, glykogeeni ja selluloosa. Glukoosi ja sen fosfaatit toimivat soluhengityksen lähtöaineina: glukoosi metaboloituu glykolyysin ja sitruunahappokierron seurauksena vedeksi ja hiilidioksidiksi ja tuottaa reaktiossa adenosiinitrifosfaattia eli ATP:ta. Yhdestä glukoosimolekyylistä vapautuu energiaa ATPmolekyylin verran.

28 Hiilihydraatit pilkotaan ruoansulatuskanavassa ja ne imeytyvät ohutsuolesta verenkiertoon. Glukoosi nostaa verenkiertoon imeydyttyään verensokeria, mikä saa haiman erittämään insuliinia. Insuliinia tarvitaan, että glukoosi pääsee kulkemaan rasva- ja lihassolujen solukalvon läpi. Insuliinireseptorit säätelevät glukoosin varastoitumista glykogeeniksi ja rasvahapoiksi sekä mahdollistavat glukoosista syntyvien aineenvaihduntatuotteiden käytön sitruunahappokierrossa ja elektroninsiirtoketjussa. Haiman insuliinin eritystä lisää pääasiassa pohjukaissuolen seinämästä verenkiertoon erittyvä GIP-hormoni, parasympaattinen hermosto sekä glukoosin määrä veressä. Insuliinin vastavaikuttajia ovat glukagoni ja adrenaliini. Insuliinireseptorit säätelevät glykogeeniksi ja rasvahapoiksi. glukoosin varastoitumista Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että ylimääräinen glukoosi varastoidaan glykogeeninä maksaan ja lihaksiin, josta glukagoni vapauttaa sitä nopeasti elimistön ja lihasten energiaksi. Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun glykogeenivarastot ovat täynnä, maksa ja rasvakudos ryhtyvät muuttamaan glukoosia lipogeneesissä triglyserideiksi eli rasvahapoiksi. Käytännössä se tarkoittaa lihomista. Fruktoosi eli hedelmäsokeri Fruktoosi eli hedelmäsokeri (C6H12O6) on sokeri, jota esiintyy marjoissa, hedelmissä ja hunajassa. Fruktoosi on maultaan noin kaksi kertaa makeampaa kuin glukoosi ja siksi sitä käytetään paljon makeutusaineena. Fruktoosi ei ravitse solujen energiantarvetta, sillä elimistö voi metaboloida fruktoosia ainoastaan maksassa. Tavallinen fruktoosi imeytyy osalla ihmisistä epätäydellisesti suolistossa ja se voi aiheuttaa runsaasti oireita ärtyvän suolen oireyhtymästä (IBS)

29 kärsiville. HS-artikkeli fruktoosista >> Fruktoosia on pidetty terveellisenä sokerina, koska sen glykeeminen indeksi eli vaikutus verensokeriin, on matalampi kuin glukoosilla. Fruktoosia on tästä syystä suositeltu erityisesti diabeetikoille. Viimeisimpien tutkimusten perusteella fruktoosi on glukoosia haitallisempi sokeri. Tämä johtuu siitä, että suolistosta fruktoosi kulkeutuu aina maksaan, jossa se metaboloidaan rasvahapposynteesissä eli lipogeneesissä triglyserideiksi, jotka lisäävät viskeraalista lihavuutta ja saattavat altistaa erilaisille sydän- ja verisuonitaudeille. Tutkimuksia aiheesta llöydät täältä >> Mitä viskeraalinen rasva on? Suuri vyötärönympärys kertoo sisäelinten ympärille kertyneestä rasvasta, joka on terveyden kannalta erityisen haitallista. Viskeraalinen, eli sisäelinten ympärille kertyvä rasva lisää huomattavasti enemmän terveysriskejä kuin esimerkiksi ihon alle reisiin, takamukseen tai käsivarsiin kerääntyvä rasva. Tutkimusten mukaan etenkin kakkostyypin diabeteksen vaara suurenee huomattavasti, jos henkilöllä on paljon viskeraalista rasvaa. Jos rasva kerääntyy vatsaontelon sisään, se asettuu myös sisäelinten, kuten maksan, munuaisten, haiman ja sydämen seutuun. Kun nämä aineenvaihdunnalle ja elämälle tärkeät elimet rasvoittuvat, terveys on uhattuna. Sokeriaineenvaihdunta häiriintyy ja seurauksena on nopeasti tyypin 2 diabetes. Myös verisuonet rasvoittuvat ja kalkkeutuvat. Sydänkohtaukset ja aivohalvaukset ovat vatsakkailla huomattavasti yleisempiä kuin hoikkavatsaisilla. Lue tästä >> Triglyseridit varastoituvat mm. maksaan ja altistavat

30 alkoholista riippumattomalle rasvamaksan kehittymiselle, metaboliselle oireyhtymälle ja aikuistyypin diabetekselle. Fruktoosi lihottaa ensinnäkin rasvahapposynteesin kautta, mutta myös siksi, että se ei lisää kylläisyyden tunnetta toisin kuin glukoosi. On myös viitteitä siitä, että runsas fruktoosinsaanti hidastaa oppimiskykyä ja heikentää muistia. Erityisen haitallisena pidetään fruktoosisiirappia (HFCS, maissisiirappi), joka on glukoosisiirapista teollisten entsyymien avulla fruktoosisiirapiksi muutettu teollisesti prosessoitu makeutusaine. Siinä fruktoosimolekyylit ovat suolesta verenkiertoon nopeasti imeytyvässä muodossa. Fruktoosimolekyylien energiapitoisuus on sama kuin glukoosilla (n. 4 kcal/g), mutta fruktoosisiirapin energia ei ravitse kehon energian nälkää, vaan se varastoidaan läskinä. Hedelmät ja marjat ovat terveellisiä ja niiden syömistä suositellaan. Hedelmissä fruktoosia on yleensä alle puolet hedelmän sokereista ja sekin esiintyy monimutkaisina muita sokereita, flavonoideja, ravintokuitua, mineraaleja ja vitamiineja sisältävinä komplekseina. Lisäksi hedelmän kuidut hidastavat fruktoosimolekyylien imeytymistä. Mutta edes tuorepuristettuja mehuja ei kaikissa lähteissä suositella, koska ne sisältävät monen hedelmän sokerimäärän yhdessä lasillisessa. Sakkaroosi on fruktoosia parempi vaihtoehto, koska se on disakkaridi, jossa glukoosi- ja fruktoosimolekyylejä sitoo vahva sidos. Se siis pilkkoutuu ja imeytyy fruktoosimolekyylejä hitaammin suolistossa. Resistentti tärkkelys Elimistön hyvää mikrobikantaa ravitsee resistentti tärkkelys. Se on siis suoliston hyvinvointia parantava prebiootti, joka ei imeydy suolistosta, vaan fermentoituu paksusuolessa mikrobien vaikutuksesta. Resistenttiä tärkkelystä saa

31 kokojyväviljoista hieman raaoista banaaneista ruskeasta riisistä pavuista ja muista palkokasveista maissista siemenistä raaoista perunoista keitetyistä ja jäähdytetyistä perunoista sekä riisistä Pronutritionist Reijo Laatikaisen mukaan resistentti tärkkelys saattaa muiden huonosti ohutsuolesta imeytyvien hiilihydraattien tapaan auttaa suolistoterveyden ylläpidossa, painonhallinnassa, estää sydänja verisuonisairauksia sekä infektioita. Pronutritionist >> FODMAP-hiilihydraatit (Fermentable Oligo-, Di-, and Mono-saccharides And Polyols) Harvemmin käsiteltyjä sokereita ovat paksusuolessa fermentoituvat lyhytketjuiset FODMAP-hiilihydraatit, jotka voivat aiheuttaa kipu- ja turvotusoireita ärtyvän suolen oireyhtymää sairastavilla. Terveillä FODMAP-hiilihydraatit aiheuttavat lähinnä ilmavaivoja. Fermentoituvat hiilihydraatit tuottavat lyhytketjuisia rasvahappoja, joilla on nykytietämyksen valossa terveyttä edistäviä vaikutuksia. Oligosakkaridit à Fruktaanit à FOS*(DP<10), Inuliini (DP>10), GOS (DP<10) Galaktaanit Raffinoosi *FOS = frukto-oligosakkaridi eli fruktaani *GOS = galakto-oligosakkaridi eli galaktaani *DP = degree of polymerization eli sakkaridimolekyylien määrä

32 Polyolit eli sokerialkoholit ovat isomalt ksylitoli laktitoli maltitoli sorbitoli Oligosakkarideja, joissa on fruktoosi-fruktoosi-sidoksia, kutsutaan fruktaaneiksi (frukto-oligosakkarideiksi). Fruktaaneja saa viljoista ja sipulista. Galaktooligosakkarideja eli galaktaaneja esiintyy mm. sienissä ja palkokasveissa. Raffinoosi on trisakkaridi, joka muodostuu glukoosista, galaktoosista ja fruktoosista. Raffinoosia on erityisesti kaaleissa, soijassa, pavuissa, kokojyväviljoissa ja parsassa. Inuliini on pitkäketjuinen fruktaani, jota on lisäty viime vuosina terveysvaikutteisiin jogurtteihin ja ravintolisiin prebioottisten ominaisuuksien vuoksi. Sokerialkoholit eli polyolit (ksylitoli, laktitoli, sorbitoli, maltitoli, mannitoli ja isomalt) ovat hiilihydraatteja, joissa hydroksiryhmä (-OH) esiintyy molekyylissä Inuliini, fruktaanit ja galaktaani ovat prebiootteja, jotka ravitsevat suolen hyvälaatuisia mikrobeja ja lisäävät lyhytketjuisten rasvahappojen syntyä. Lähde: Pronutritionist Glukagoni ja glykogeeni Kasveissa sokeri varastoituu tärkkelyksenä. Eläimillä ja ihmisillä sokeri varastoituu glykogeeninä lihaksiin ja maksaan, josta sitä vapautuu glukagonin vaikutuksesta vereen ja lihassoluihin. Glukagoni, jota erittyy haiman Langerhansin saarekkeiden alfasoluista, säätelee sokeriaineenvaihduntaa ja se toimii haiman Langerhansin saarekkeiden beetasoluista

33 erittyvän insuliinin vastavaikuttajana. Kun verensokeri on alhaalla, glukagoni lisää glukoosia vereen. Se stimuloi edelleen insuliinin eritystä yhdessä ruoansulatuskanavan entsyymien (GIP) kanssa. Glukagoni vapauttaa adrenaliinin avulla glukoosia maksan glykogeenivarastoista ja käynnistää myös glukoneogeneesin jo ennen glykogeenivarastojen ehtymistä. Tämä aineenvaihduntamekanismi tuottaa solujen tarvitsemaa sokeria myös silloin, kun ravinto ei sisällä hiilihydraatteja. Tarvitseeko elimistö saatavaa energiaa? sokerista Ravinto ei ole vain kaloreina mitattavaa energiaa, vaan laajemmin elimistöä ja aineenvaihduntaa ylläpitävä energiaa ja suojaravinteita sekä uusiutumisen tarvitsemia ravintoaineita sisältävä kokonaisuus. Solut uusiutuvat jatkuvasti noin 200 gramman päivävauhtia. Keho tarvitsee välttämättömiä ravintoaineita ylläpitämään solujen uusiutumista, aineenvaihduntaa ja immuunijärjestelmää. Ihmisen tarvitsema kalorimäärä on melko vakio. Mitä suurempi määrä kaloreista tulee sokereista, sitä vähemmän ihminen syö sellaista ruokaa, jonka tiedetään edistävän terveyttä. Terveysongelmat eivät siis välttämättä aiheudu suoraan sokerista vaan siitä, että muiden ruokien terveysvaikutukset jäävät saamatta, kun niiden sijaan syödään sokeria, Huttunen sanoo. HS Nälkä ei siis tarkoita vain energiavajetta, vaan se kertoo yleisemmin siitä, että elimistö tarvitsee ravintoaineita ylläpitämään kehon uusiutumista ja homeostaasia. Lienee melko yleistä, että päivittäisestä energiasta % saadaan lisätyistä sokereista. Tämä ei kuitenkaan tyydytä elimistön ravinteiden tarvetta, vaan ravinteet on välttämättä saatava

34 jostakin. Sokeri: Puolesta ja vastaan We have solid evidence that keeping intake of free sugars to less than 10% of total energy intake reduces the risk of overweight, obesity and tooth decay. Dr Francesco Branca, Director of WHO s Department of Nutrition for Health and Development. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm sanoo, ettei sokerinsaanti linkity tutkimuksissa lihomisen riskiin: Sakkaroosin lähteitä on niin monia, ja monet eri lähteet ovat eri tavoin yhteydessä lihavuuteen. Sama koskee hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiinia. Näillä ei ravintoaineina näytä olevan yhteyksiä painonmuutoksiin. Mikael Fogelholm / Iltalehti / Keventäjät / MTV Kaksi erilaista näkemystä sokereista. Maailman terveysjärjestön (WHO:n) suositus lisätylle sokerille on enintään 5-10 % päivittäisestä energiansaannista. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin mielestä 10 % päivittäisestä energiasta saa tulla lisätystä sokerista. Suomessa puhtaan sokerin kulutus on ravitsemussuositusten mukaisesti keskimäärin 10 % päivittäisestä kokonaisenergian saannista, eli karkeasti 50 g/päivä/hlö. Tosiasia on kuitenkin se, että osa väestöstä kuluttaa lisättyä sokeria selvästi suosituksia enemmän ja osa selvästi vähemmän kuin suositellaan. Sokerinkulutuksen keskiarvo kertookin vain väestön keskimääräisen kulutuksen. Ilmiöstä tekee huolestuttavan se, että eräs sokeria liikaa käyttävistä väestöryhmistä ovat kasvuikäiset lapset. Sokeria on lisätty jogurtteihin, mehuihin, kiisseleihin ja muroihin puhumattakaan virvoitus- ja energiajuomista tai makeisista. On oikeastaan vaikeaa löytää elintarvikkeita, joihin ei olisi lisätty sokeria tai jotakin muuta makeutusainetta. Esimerkiksi

35 monissa lihavalmisteissa ja ketsupeissa käytetään teollista fruktoosi- tai maissisiirappia. Ovatko sokerit haitallisia? terveydelle Researchers find strongest link yet between high sugar consumption and obesity. 22,000 cancer cases a year avoidable if we were all healthy weight. People who eat more sugar are much more likely to be obese than those who eat less, according to a landmark finding by University of Reading scientists. spx Readingin yliopiston tutkijat havaitsivat, että runsas sokerin (sakkaroosin) saanti korreloi lihomisen kanssa. Tutkijat Readingin, Cambridgen ja Arizonan yliopistoista vertasivat 1700 Norfolkissa asuvan henkilön sokerin kulutusta ja painoa kolme vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa. Tutkimukseen osallistuvia pyydettiin raportoimaan omasta sokerin kulutuksestaan ja raportteja verrattiin tutkimukseen osallistuneiden virtsanäytteistä saatuihin tuloksiin. Kolmivuotisen tutkimuksen lopuksi mitattiin osallistuneiden painoindeksi. Virtsanäytteiden mukaan eniten sokeria kuluttaneet olivat 54 % todennäköisemmin ylipainoisia kuin ne, jotka käyttivät virtsanäytteiden perusteella vähiten sokeria. Tutkimus osoitti myös, että ylipainoiset aliarvioivat oman sokerin kulutuksensa (oma raportointi vs. virtsanäyte). Ne, jotka raportoivat käyttävänsä paljon sokeria, olivat 44 % todennäköisyydellä laihempia, kuin ne, jotka kertoivat syövänsä vain vähän sokeria. Tämä on mielenkiintoista, sillä tutkimus kyseenalaistaa aikaisempien seurantatutkimusten

36 osallistuneiden omaan raportointiin ja kyselyihin perustuvien tulosten luotettavuuden. Kaikki valehtelevat, sanoisi Dr. House. Tohtori Giota Mitrou (Head of Research Funding and Science Activities at WCRF) huomautti tutkimusta kommentoidessaan, että on yhdeksän syöpätyyppiä, jotka ovat selvästi yhteydessä lihavuuteen ja että siksi on tärkeää tutkia, onko lihavuuden ja lisätyn sokerin välillä kausaalisuhde. Dr Gunter Kuhnle, nutritional scientist at the University of Reading, said: There have been heated discussions about the role of sugar in the war against obesity, with some claims that sugar doesn t have anything to do with putting on weight. These claims were based on research which showed that people who consume high amounts of sugar are not heavier than those who don t. However, these studies relied on the information about sugar consumption given by the participants. This turns out to be a big problem, as our study shows that people with a higher BMI tend to underreport the amount of sugar they consume. Association between sucrose intake and risk of overweight and obesity in a prospective sub-cohort of the European Prospective Investigation into Cancer in Norfolk (EPICNorfolk) Gunter GC Kuhnle, Natasha Tasevska, Marleen AH Lentjes, Julian L Griffin, Matthew A Sims, Larissa Richardson, Sue M Aspinall, Angela A Mulligan, Robert N Luben and Kay-Tee Khaw / Public Health Nutrition / Volume 18 / Issue 15 / October 2015, Tutkimuksen rahoittivat World Cancer Research Fund (WCRF), Medical Research Council (MRC) ja Cancer Research UK ja tutkimuksessa seurattiin vuosina 1993 ja 1995 pitkäkestoiseen ravinnon ja syövän suhteita kartoittavaan EPIC seurantatutkimukseen värvättyjä1700 henkilöä. EPIC tutkimushankkeessa on mukana yli tutkittavaa ja

37 tutkimusten tuloksiin voi tutustua oheisen linkin kautta: EPIC European Prospective Invesigation into Cancer and Nutrition. Entä sitten? Tällaisesta tutkimustuloksista voi olla tietenkin mitä mieltä haluaa. Herra Fogelholmia nämä eivät varmasti heilauta lainkaan, vaikka kyseisen tutkimuksen taustalla on arvostettuja yliopistoja ja merkittävä ravitsemuksen syöpien korrelaatiota kartoittava EPIC-tutkimushanke. ja Readingin tutkimusta tukee kuitenkin ihmisen aineenvaihdunnan biokemialliset reaktiot, kuten lipogeneesi. Ihmisen aineenvaihdunta noudattaa tiettyjä lainalaisuuksia asiantuntijoiden henkilökohtaisista mielipiteistä huolimatta. Sekä ylimääräinen glukoosi että fruktoosi muutetaan lipogeneesissä triglyserideiksi eli varastorasvaksi. Muita tutkimuksia Monien tutkimusten mukaan sokeri ja erityisesti fruktoosi saattavat altistaa lihomiselle, metaboliselle oireyhtymälle ja diabetekselle. Seuraavassa eräitä sokereiden terveysvaikutuksia selvittäviä tutkimuksia. Sugar-Sweetened Beverages and Risk of Metabolic Syndrome and Type 2 DiabetesA meta-analysis Vasanti S. Malik, SCD, Barry M. Popkin, PHD, George A. Bray, MD3, Jean-Pierre Després, PHD, Walter C. Willett, MD, DRPH and Frank B. Hu, MD, PHD RESULTS Based on data from these studies, including 310,819 participants and 15,043 cases of type 2 diabetes, individuals in the highest quantile of SSB (sugar sweetened beverages)

38 intake (most often 1 2 servings/day) had a 26% greater risk of developing type 2 diabetes than those in the lowest quantile (none or <1 serving/month) (relative risk [RR] 1.26 [95% CI ]). Among studies evaluating metabolic syndrome, including 19,431 participants and 5,803 cases, the pooled RR was 1.20 [ ]. CONCLUSIONS In addition to weight gain, higher consumption of SSBs is associated with development of metabolic syndrome and type 2 diabetes. These data provide empirical evidence that intake of SSBs should be limited to reduce obesity-related risk of chronic metabolic diseases. Sugar-Sweetened Beverages, Weight Gain, and Incidence of Type 2 Diabetes in Young and Middle-Agede Women, Matthias B. Schulze, DrPH; JoAnn E. Manson, MD; David S. Ludwig, MD; et al Results Those with stable consumption patterns had no difference in weight gain, but weight gain over a 4-year period was highest among women who increased their sugarsweetened soft drink consumption from 1 or fewer drinks per week to 1 or more drinks per day (multivariate-adjusted means, 4.69 kg for 1991 to 1995 and 4.20 kg for 1995 to 1999) and was smallest among women who decreased their intake (1.34 and 0.15 kg for the 2 periods, respectively) after adjusting for lifestyle and dietary confounders. Increased consumption of fruit punch was also associated with greater weight gain compared with decreased consumption. After adjustment for potential confounders, women consuming 1 or more sugarsweetened soft drinks per day had a relative risk [RR] of type 2 diabetes of 1.83 (95% confidence interval [CI], ; P<.001 for trend) compared with those who consumed less than 1 of these beverages per month. Similarly, consumption of fruit punch was associated with increased

39 diabetes risk (RR for 1 drink per day compared with <1 drink per month, 2.00; 95% CI, ; P =.001). Conclusion Higher consumption of sugar-sweetened beverages is associated with a greater magnitude of weight gain and an increased risk for development of type 2 diabetes in women, possibly by providing excessive calories and large amounts of rapidly absorbable sugars. A Prospective Study of Sugar Intake and Risk of Type 2 Diabetes in Women Sok-Ja Janket, DMD, MPH, JoAnn E. Manson, MD, DRPH, Howard Sesso, SCD, Julie E. Buring, SCD and Simin Liu, MD, SCD RESULTS Compared with the lowest quintile of sugar intake, the RRs and 95% CIs for the highest quintiles were 0.84 ( ) for sucrose, 0.96 ( ) for fructose, 1.04 ( ) for glucose, and 0.99 ( ) for lactose, after adjustment for known risk factors for type 2 diabetes. Similar findings of no association were obtained in subgroup analyses stratified by BMI. CONCLUSIONS Intake of sugars does not appear to play a deleterious role in primary prevention of type 2 diabetes. These prospective data support the recent American Diabetes Association s guideline that a moderate amount of sugar can be incorporated in a healthy diet. Potential role of sugar (fructose) in the epidemic of hypertension, obesity and the metabolic syndrome, diabetes, kidney disease, and cardiovascular disease Richard J Johnson, Mark S Segal, Yuri Sautin, Takahiko Nakagawa, Daniel I Feig, Duk-Hee Kang, Michael S Gersch,

40 Steven Benner, and Laura G Sánchez-Lozada Currently, we are experiencing an epidemic of cardiorenal disease characterized by increasing rates of obesity, hypertension, the metabolic syndrome, type 2 diabetes, and kidney disease. Whereas excessive caloric intake and physical inactivity are likely important factors driving the obesity epidemic, it is important to consider additional mechanisms. We revisit an old hypothesis that sugar, particularly excessive fructose intake, has a critical role in the epidemic of cardiorenal disease. We also present evidence that the unique ability of fructose to induce an increase in uric acid may be a major mechanism by which fructose can cause cardiorenal disease. Finally, we suggest that high intakes of fructose in African Americans may explain their greater predisposition to develop cardiorenal disease, and we provide a list of testable predictions to evaluate this hypothesis. Sugar consumption, metabolic disease and obesity: The state of the controversy KL Stanhope 2016 The impact of sugar consumption on health continues to be a controversial topic. The objective of this review is to discuss the evidence and lack of evidence that allows the controversy to continue, and why resolution of the controversy is important. There are plausible mechanisms and research evidence that supports the suggestion that consumption of excess sugar promotes the development of cardiovascular disease (CVD) and type 2 diabetes (T2DM) both directly and indirectly. The direct pathway involves the unregulated hepatic uptake and metabolism of fructose, leading to liver lipid accumulation, dyslipidemia, decreased insulin sensitivity and increased uric acid levels. The epidemiological data suggest that these direct effects of

41 fructose are pertinent to the consumption of the fructosecontaining sugars, sucrose and high fructose corn syrup (HFCS), which are the predominant added sugars. Consumption of added sugar is associated with development and/or prevalence of fatty liver, dyslipidemia, insulin resistance, hyperuricemia, CVD and T2DM, often independent of body weight gain or total energy intake. There are diet intervention studies in which human subjects exhibited increased circulating lipids and decreased insulin sensitivity when consuming high sugar compared with control diets. Most recently, our group has reported that supplementing the ad libitum diets of young adults with beverages containing 0%, 10%, 17.5% or 25% of daily energy requirement (Ereq) as HFCS increased lipid/lipoprotein risk factors for CVD and uric acid in a dose-response manner. However, un-confounded studies conducted in healthy humans under a controlled, energy-balanced diet protocol that enables determination of the effects of sugar with diets that do not allow for body weight gain are lacking. Furthermore, recent reports conclude that there are no adverse effects of consuming beverages containing up to 30% Ereq sucrose or HFCS, and the conclusions from several meta-analyses suggest that fructose has no specific adverse effects relative to any other carbohydrate. Consumption of excess sugar may also promote the development of CVD and T2DM indirectly by causing increased body weight and fat gain, but this is also a topic of controversy. Mechanistically, it is plausible that fructose consumption causes increased energy intake and reduced energy expenditure due to its failure to stimulate leptin production. Functional magnetic resonance imaging (fmri) of the brain demonstrates that the brain responds differently to fructose or fructose-containing sugars compared with glucose or aspartame. Some epidemiological studies show that sugar consumption is associated with body weight gain, and there are intervention studies in which consumption of ad libitum high-sugar diets promoted increased body weight gain compared with consumption of ad libitum low-

42 sugar diets. However, there are no studies in which energy intake and weight gain were compared in subjects consuming high or low sugar, blinded, ad libitum diets formulated to ensure both groups consumed a comparable macronutrient distribution and the same amounts of fiber. There is also little data to determine whether the form in which added sugar is consumed, as beverage or as solid food, affects its potential to promote weight gain. It will be very challenging to obtain the funding to conduct the clinical diet studies needed to address these evidence gaps, especially at the levels of added sugar that are commonly consumed. Yet, filling these evidence gaps may be necessary for supporting the policy changes that will help to turn the food environment into one that does not promote the development of obesity and metabolic disease. Sugar and Cardiovascular Disease A Statement for Healthcare Professionals From the Committee on Nutrition of the Council on Nutrition, Physical Activity, and Metabolism of the American Heart Association Barbara V. Howard, Judith Wylie-Roset As with most other dietary constituents, long-term trial data relating sugar consumption to the development of CVD events are unavailable. Longitudinal cohort studies relating sugar consumption to CVD are equivocal because of the many potential confounders that cannot be adequately controlled in the analyses. Shorter-term studies show consistent adverse effects of sugar consumption on HDL and triglyceride levels, which could accelerate atherosclerosis. High sugar consumption may worsen diabetes control, and the combination of sugar with protein and fats promotes formation of dietary AGEs, which may be especially detrimental to those with diabetes. Although increasing the amount of sugar in an isocaloric diet does not directly lead to changes in energy expenditure or weight gain in controlled feeding studies,

43 high-sugar foods, which are sweet and calorie dense, may increase calorie consumption and lead to weight gain. Furthermore, replacement of whole foods with high-sugar foods compromises attainment of adequate dietary vitamin and mineral intake from whole food sources. In the absence of definitive evidence, recommendations must rely on professional judgment. No data suggest that sugar intake per se is advantageous, and some data suggest it may be detrimental. The studies above, taken in total, indicate that high sugar intake should be avoided. Sugar has no nutritional value other than to provide calories. To improve the overall nutrient density of the diet and to help reduce the intake of excess calories, individuals should be sure foods high in added sugar are not displacing foods with essential nutrients or increasing calorie intake. Lipogeneesi Lipogeneesi eli rasvahapposynteesi on aineenvaihduntaprosessi, jossa hiilihydraatit muuttuvat triglyserideiksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että veren ylimääräinen glukoosi muutetaan (lihottavaksi) varastorasvaksi. Tämä rasvahapposynteesi on aktiivista erityisesti maksan, rasvakudoksen ja toimivan maitorauhasen soluissa. Lipogeneesin käynnistää insuliini, joka säätelee veren glukoositasoa. Rasvahapposynteesissä yhdestä glukoosimolekyylistä muodostuu ensin kaksi glyserolimolekyyliä, joihin liittyy edelleen glukoosin auenneesta renkaasta muodostunut pelkistynyt rasvahappoketju. On esitetty arvio, että 45 % syödyistä hiilihydraateista menee suoraan elimistön ravinnoksi ja noin 55 % osallistuu lipogeneesiin.

44 Rasva-aineenvaihdunta sisältää vielä yhden yllätyksen: osa rasvoista muutetaan glukoneogeneesissä edelleen glukoosiksi ja osa varastoidaan rasvasoluihin. Insuliini, insuliiniresistenssi ja IGF-1 (Insulin-like Growth Factor-1) Insuliini on sokeriaineenvaihduntaa säätelevä hormoni, jota tuottaa haiman Langerhansin saarekkeissa sijaitsevat beetasolut. Sen vastavaikuttajia ovat glukagoni ja adrenaliini. Insuliini ohjaa insuliinireseptoreiden säätelemää glukoosin kulkua rasva- ja lihassolujen solukalvon läpi soluihin, joissa glukoosista vapautetaan soluhengityksen reaktioiden avulla energiaa. Haima alkaa erittää insuliinia heti aterian jälkeen. Se kuljettaa glukoosia elimistön kaikkiin soluihin. Terveet insuliinireseptorit reagoivat insuliiniin herkästi ja ruokailua seurannut kohonnut verensokeri laskee insuliinin avulla normaaliksi. Reseptoreiden insuliiniherkkyyden heikentymisen seurauksena glukoosi ei pääse soluihin ja verensokeripitoisuus pysyy korkeana. Insuliiniresistenssi Insuliiniresistenssi johtaa solujen mitokondrioiden vaurioitumiseen ja lisää mm. metabolisen oireyhtymän, aikuistyypin diabeteksen ja Alzheimerin taudin riskiä. Nykytiedon mukaan insuliiniresistenssi johtuu endoteelin toimintahäiriöstä ääreisvaltimoiden areriolija kalpillaaritasolla. Endoteelin toimintahäiriö on varhaisin tapahtuma valtimonkovettumataudissa, mutta sitä voidaan ehkäistä ja hoitaa ortoglykeemisellä eli

45 vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Terveyden suurin vihollinen ei ole kolesteroli eikä ravintorasva, vaan lihavuus. Siinä vallitsee aina hiljainen krooninen tulehdustila, inflammaatio. Rasva ei yksin lihota, vaan myös liika hiilihydrattiien syönti. Lihomisen pääsyitä ovat tietyt geenivirheet sekä ihmisen itsensä erittämät hormonit: insuliini, kortisoli, leptiini, greliini ja oreksiinit sekä adiponektiinin puute. Ne voidaan saada tasapainoon liikunnan ja oikean ortoglykeemisen ruokavalion avulla. Se stimuloi kylläisyyshormonia, kolekystokiniiniä. Lähde: tritolonen Insuliiniresistenssissä haiman tuottaman insuliinin teho on heikentynyt ja lihaksisto sekä muut elimet ottavat glukoosia vastaan huonosti. Samaan aikaan verenkiertoon vapautuu liikaa glukoosia, jolloin verensokeripitoisuus kasvaa. Elimistö on siis tullut resistentiksi eli vastustuskykyiseksi insuliinille. Insuliiniresistenssin on osoitettu kasvattavan Alzheimerin taudin riskiä 65%. Insuliiniresistenssi johtaa suurella todennäköisyydellä glukoosi-intoleranssiin (heikentyneeseen sokerinsietokykyyn). Koholla olevat triglyseridit, insuliiniresistenssi, glukoosiintoleranssi, matala HDL-kolesteroli, venepainetauti ja tulehdussytokiinit kasvattavat sydän- ja verisuonitautien riskiä. Ruoansulatus: hiilihydraatteja entsyymit pilkkovat Suolisto on osa ruoansulatuselimistöä. Se alkaa mahalaukusta ja päättyy peräaukkoon. Suolistoon kuuluvat ohutsuoli,

46 paksusuoli ja peräsuoli. Sen tehtävä on pilkkoa ravintoaineita ja imeä nautitusta ravinnosta kaikki hyödyllinen: energiaravinteet kuten hiilihydraatit, joista imeytyy glukoosia energiaa tuottavan soluhengityksen lähtöaineeksi, suojaravinteet, eli vitamiinit ja hivenaineet sekä kasvulle ja solujen uusiutumiselle välttämättömät rasvat ja proteiinit. Suoliston ja suolistoflooran terveys on terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohta. Kun suolisto voi huonosti, myös ihminen voi huonosti. Se ei ole ihme, sillä suoliston limakalvo on pinta-alaltaan neliömetriä ja se joutuu tekemisiin päivittäin 1-2 kg ruokamäärän kanssa. Ihmisen elinaikana suoliston läpi kulkee keskimäärin 60 tonnia ravintoa. Joka minuutti suolistossa uusiutuu noin 55 miljoonaa solua ja joka päivä uusiutuu 200 grammaa soluja. Kaikki solut uusiutuvat 3-4 päivän välein. Uusia soluja muodostuu limakalvon pohjaosissa, joista ne työntyvät pintaa kohti korvatakseen vanhat solut, jotka irtoavat ja tuhoutuvat. Suolistofloora muodostuu miljardista mikro- organismista, jotka edustavat mikrobilajia. Aikuisilla mikrobimassa painaa n. 1-2 kiloa. Ihmisessä elää mikrobeja noin 10 kertaa enemmän kuin ihmisessä on soluja. Mikrobit osallistuvat ravintomassan jäännösten sulattamiseen ja tuottavat siinä yhteydessä aineenvaihduntatuotteita, jotka vaikuttavat positiivisesti elimistön ja immuunijärjestelmän toimintaan. Ruoansulatuskanavan hyödylliset bakteerit auttavat pilkkomaan ravinteita ja muodostamaan vitamiineja. Suoliston terveys ja suolistoflooran mikrobit ovat yhteydessä lukemattomiin sairauksiin, allergioihin ja autoimmuunitauteihin kuten keliakiaan, Crohnin tautiin ja diabetekseen. Vääränlainen ja yksipuolinen ravinto, antibiootit, reseptilääkkeet, ympäristömyrkyt ja runsas alkoholinkäyttö vaikuttavat suolistoflooraan tuhoavasti.

47 Hiilihydraatteja entsyymit pilkkovat Hiilihydraatteja pilkkovia entsyymejä on ruoansulatuskanavassa useita. Tärkkelyksen hydrolyysin aloittaa jo suussa amylaasi ja pilkkominen maltoosiksi jatkuu pohjukaissuolessa. Maltoosi pilkotaan kahdeksi glukoosimolekyyliksi maltaasin avulla. Laktaasi pilkkoo laktoosin eli maitosokerin glukoosiksi ja galaktoosiksi. Sakkaraasi pilkkoo sakkaroosin glukoosiksi ja fruktoosiksi. Glugagoni pilkkoo glykogeenin maksassa ja adrenaliini lihaksissa. Hydrolyysin sijaan glykogeeni pilkkoutuu fosforolyyttisesti, eli glukoosiyksiköiden väliin sitoutuu vesimolekyylin sijasta fosforihappo, jolloin saadaan glukoosi- 1-fosfaattia, jota voidaan käyttää glykolyysissä. Poly- ja oligosakkarideja elimistö ei pysty pilkkomaan hyödynnettävään muotoon, mutta ainakin osa niistä on suolistoflooran hyvinvointia parantavia prebiootteja. Ohutsuoli ja ravinnon imeytyminen Ohutsuoli on keskimäärin seitsemän metriä pitkä, mutkitteleva ja onteloinen suoliston osa, joka ulottuu mahalaukun mahaportista paksusuoleen. Sen pinnalla on nukkalisäkkeitä, joiden pinnalla on edelleen hermoja, imusuonia ja verisuonia. Ohutsuolen kolme osaa ovat: pohjukaissuoli, tyhjäsuoli ja sykkyräsuoli. Pohjukaissuoli koostuu edelleen neljästä osasta, joista yläosan alkupäässä on happamalta mahanesteeltä suojaavaa limaa erittäviä pohjukaissuolirauhasia. Tyhjäsuoli ja sykkyräsuoli muodostavat ohutsuolen loppuosan. Tyhjäsuolen limakalvo on poimuttuneempi ja siellä ravintoaineita imeytyy aktiivisesti. Ohutsuolessa entsyymit pilkkovat ravintoa, eli hiilihydraatteja, proteiineja sekä rasvoja imeytyvään muotoon kemiallisesti ns. kemiallisessa pilkkoutumisessa. Pilkkoutuneet ravintoaineet imeytyvät ohutsuolen seinämän läpi

48 verenkiertoon ja kulkeutuvat sitä kautta kaikkiin elimistön soluihin. Ravintoaineiden kuljettaminen tapahtuu verisuoniston ja imuteiden välityksellä. Ravintoaineet, joita ohutsuoli ei voi hyödyntää, kuten kuidut, kulkeutuvat paksusuoleen, jossa ne fermentoituvat ja tuottavat lyhytketjuisia rasvahappoja, joilla on terveydelle suotuisia ominaisuuksia. Ohutsuolen seinämässä on monta kerrosta. Uloin kerros koostuu lihassyistä. Niiden sisäpuolella on hermoja, verisuonia, rasvaa ja löyhää sidekudosta sisältävä kerros. Sisempänä on ohut limakalvon lihaskerros ja loput limakalvot. Limakalvo on poimuttunut, mikä lisää suolen sisäpinta-alaa. Se on tarpeen, jotta mahdollisimman paljon suolen läpi kulkevista ravintoaineista voidaan hyödyntää. Limakalvoissa on miljoonia pieniä ulokkeita, eli nukkalisäkkeitä (villus). Nukkalisäkkeiden kautta ravintoaineet imeytyvät elimistöön. Ohutsuolen epiteelisolujen pinnassa on mikrovilluksia, joiden korkeus on 1µm. Solua kohden niitä on Rengaspoimut laajentavat suolen imeytymispinnan kolminkertaiseksi, villukset kymmenkertaiseksi ja mikrovillukset kertaiseksi, joten ohutsuolen koko imeytymispinta-ala on neliömetriä. Suolen limakalvossa on runsaasti imukudosta, joka poistaa suolesta bakteereita ja muita haitallisia aineita. Imukudosta on erityisen paljon sykkyräsuolen loppupäässä. Limakalvossa on myös muita soluja, jotka erittävät limaa, hormoneja ja muita suolen toimintaan vaikuttavia aineita. Ruoka on ohutsuoleen tullessaan käynyt läpi mekaanisen muokkauksen ja alkanut mahalaukussa pilkkoutua pienempiin osiin. Ohutsuolessa entsyymit jatkavat ravintoaineiden pilkkomista pienemmiksi, imeytyviksi osiksi. Entsyymeitä syntyy ruoansulatuselimissä, kuten haimassa, josta ne kulkeutuvat ohutsuoleen tiehyitä pitkin. Myös ohutsuolen limakalvossa syntyy useita eri entsyymejä. Melkein kaikki pilkkoutuneet aineet imeytyvät limakalvon

49 nukkalisäkkeisiin. Monet aineet kulkeutuvat nukkalisäkkeiden solujen solukalvon läpi itsestään. Jotkut aineet tarvitsevat imeytymisprosessiin natriumia. Soluista kulkeutuu solukalvon läpi niitä ympäröivään kudosnesteeseen natriumioneja, jolloin soluihin syntyy natriumvajaus. Kun natriumionit palaavat soluihin, niiden mukana kulkeutuu tärkeitä ravintoaineita. Nukkalisäkkeeseen imeytyvät rasvat kulkeutuvat imusuoniston mukana lopulta verenkiertoon. Suuri osa ravintoaineista kulkeutuu maksaan. Sykkyräsuolessa imeytyy suuri osa sapesta ja B12 vitamiinista. Sulamaton massa kulkeutuu edelleen paksusuoleen, jossa se liikkuu suolenseinämän lihasten supistellessa. Ohutsuoli pystyy käsittelemään noin 10 litraa ruokaa päivässä. Tavallisesti ruoka kulkee ohutsuolen läpi kuudessa tunnissa. Ohutsuolen tyypillisiä sairauksia ovat pohjukaissuolen haavaumat sekä tulehdukselliset suoistosairaudet kuten ärtyvän suolen oireyhtymä, keliakia ja Crohnin tauti. Paksusuoli Paksusuoli on ohutsuolen jatke, joka alkaa vatsaontelossa oikealta alhaalta. Sen alkuosa on säkin muotoinen ja sitä kutsutaan umpisuoleksi. Umpisuolen kärjessä on ohut lisäke umpilisäke, siis se osa joka poistetaan umpilisäkkeen leikkauksessa. Heti umpisuolen yläpuolella ohutsuoli liittyy paksusuoleen. Ohutsuolen ja paksusuolen liittymäkohdassa on läppä, joka estää takaisinvirtauksen eräänlaisen venttiilin avulla. Paksusuolen ulkopintaa verhoaa vatsakalvo. Sen sisäpuolella on sidekudosta ja lihaksia. Näitä seuraa kudos, joka tukee koko suolta ja sisimpänä on poimuttunut suolen limakalvo. Paksusuoli on 1-2 metrin mittainen ja viiden sentin paksuinen suoliston osa, jossa elävät mikrobit myös huolehtivat suoleen tulevan materiaalin käsittelystä yhdessä suolen mekaanisten toimien kanssa. Paksusuolen eräs tärkeimmistä tehtävistä on

50 ottaa suolessa olevasta ravinnosta nestettä ja suoloja. Ruokaa työstetään suussa, mahalaukussa ja ohutsuolessa, joissa imeytyvät tärkeimmät ravintoaineet. Kun työstetty ravintomassa tulee paksusuoleen, siinä on runsaasti vettä, joka poistuu kehosta ulosteen mukana. Paksusuoli imee osan nesteestä. Paksusuoli voi bakteerien avulla muuttaa tietyt ruoassa olevat aineet siten, että elimistö voi käyttää niitä hyväkseen. Paksusuolessa elää bakteereita, jotka muodostavat suuren osan ulosteen määrästä ja kiinteydestä. Vesi suolat ja mikrobien valmistamat vitamiinit, K-vitamiini ja jotkut B-vitamiinit, imeytyvät paksusuolessa verenkiertoon. Myös selluloosaa (kuitua) pilkkoutuu paksusuolessa jonkin verran. Massa, jota suolisto ei voi hyödyntää, kulkeutuu peräsuoleen, josta se poistuu ulosteena. Paksusuolella on suuri pinta-ala, jotta se voi ottaa talteen nestettä. Suolen sisäpinnan limakalvo on poimuttunut ja nestettä läpäisevien solujen peittämä. Näiden solujen kautta neste, rasva ja ravintoaineet kulkeutuvat elimistön käyttöön. Paksusuolella on myös imusuonijärjestelmä, joka kerää solujen ulkopuolista nestettä ja kuljettaa sen takaisin kehon eri osiin. Imusuonissa kuljetetaan suuri osa ravinnosta saatavista rasvoista ja niillä on vasta-aineen muodostuksessa tärkeä rooli. Hiilihydraateista keskustelua käytyä Hiilihydraatit ovat kaikille tuttuja niiden ympärillä käydyn kiivaan keskustelun ja voimakasta kritiikkiä herättäneen karppausbuumin vuoksi. Matti Uusituvan karun ennustuksen mukaan karppauksen seurauksena sydänkuolemat lisääntyvät huomattavasti lisääntyneen voin kulutuksen seurauksena. Laitetaan tähän nostalgiannälkäisille vanha A-Talk-keskustelu karppauksesta:

51 Hiilihydraatteihin liittyy paljon muitakin värikkäitä väitteitä, vääriä uskomuksia ja virheellisiä oletuksia. Kommentoidaan ne alta pois ja sukelletaan sitten vaikeampaan aiheeseen soluhengitykseen. Virheelliset uskomukset väittämät ja Hiilihydraatit ovat elimistölle välttämättömiä Vaikka hiilihydraatit ovat elimistön tärkein energianlähde, hiilihydraatit eivät ole elimistölle välttämättömiä ravintoaineita. Rasvat (omega-3 ja omega-6), proteiinit (20 aminohappoa) sekä suojaravinteet (vitamiinit ja mineraalit) luetaan välttämättömiin ravintoaineisiin, koska elimistö tarvitsee niitä, mutta ei pysty niitä itse valmistamaan. Sen sijaan elimistö valmistaa soluhengityksen (energiantuotannon) tarvitsemaa glukoosia tarpeen mukaan glukoneogeneesissä, jossa mm. rasvojen glyseroleja ja aminohappoja muutetaan solujen tarvitsemaksi glukoosiksi. Aivot tarvitsevat glukoosia välttämättä hiilihydraateista saatavaa Toinen usein kuultu virheellinen oletus hiilihydraateista on se, että hiilihydraatteja tarvitaan, koska aivojen solut tarvitsevat välttämättä glukoosia. Aivot todellakin tarvitsevat glukoosia, eivätkä toimi ilman sitä, mutta elimistö valmistaa glukoosia tarpeen mukaan muista ravintoaineista, joten aivot eivät jää ilman välttämätöntä glukoosia silloinkaan, kun ravinto ei sisällä riittävästi hiilihydraatteja. Elimistö pystyy tyydyttämään kaiken glukoosintarpeensa ilman ravinnosta saatua glukoosia. Ihminen ei saa riittävästi energiaa ilman hiilihydraatteja

52 Kolmas virheellinen oletus on, että ihminen ei saa riittävästi energiaa ilman hiilihydraatteja. Elimistö osaa valmistaa sokereita ja ketoaineita ketogeneesin ja glukoneogeneesin avulla ja voi siten tuottaa soluhengityksen tarvitsemia sokereita. Useimmat urheilijat tankkaavat hiilihydraatteja glykogeenivarastoihin ennen urheilusuoritusta, mutta vähän liikkuville tällainen hiilihydraattien tankkaus kostautuu yleensä lihomisena. Elimistö siis saa aivan riittävästi energiaa, jos muiden ravintoaineiden (rasvat ja proteiinit) sekä veden saanti on turvattua. Elimistö pärjää jopa pelkällä vedellä pitkiä aikoja; silloin ketogeneesi ja glukoneogeneesi kuluttavat ensin elimistöön varastoituneet rasvat glukoosin ja ketoaineiden muodostamiseen. Jos ravinnottomuus jatkuu pitkään, elimistö ryhtyy syömään itseään lihaksista alkaen pitääkseen yllä välttämättömiä elintoimintoja, hengitystä ja sydämen toimintaa. kuten Glukoosi on elimistölle välttämätön sokeri. Se on niin tärkeä, että elimistö on kehityshistoriansa aikana oppinut valmistamaan sitä muista ravintoaineista. Hiilihydraattien paleosta historiasta ja Nykyihminen kehittyi noin vuotta sitten, mutta oppi viljelemään viljoja vasta noin vuotta sitten. Kehityshistorian aikana syödyn ravinnon laatu on muuttunut enemmän, kuin ihminen ja ihmisen aineenvaihdunta. Ennen maanviljelyn alkua metsästäjä-keräilijät saivat hiilihydraatteja mm. hunajasta, marjoista, hedelmistä, juurista ja pähkinöistä, mutta monilla varhaisilla ihmisillä ravinto koostui pääasiassa lihasta, kalasta, maidosta. rasvasta ja verestä. Inuiittien ravinnosta 50 % saatiin kalastamalla, 40 % metsästämällä ja 10 % keräilemällä (Robert

53 L. Kelly). Tähän kiteytyy kivikautisen (paleo-) ruokavalion idea; ts. pyritään syömään muinaisten esivanhempien tavoin puhdasta ja prosessoimatonta ruokaa ja välttelemään meijerituotteita, sokereita, teollisia elintarvikkeita ja viljoja. Varhaisilla ihmisillä hiilihydraattien saanti on kuitenkin vaihdellut hyvin paljon mm. asuinseutujen mukaan ja eräillä alkuperäiskansoilla hiilihydraatit ovat muodostaneet merkittävän osan syödystä ravinnosta. Kivikauden ruokavalioon sisältyy pari käytännön ongelmaa: 1) mitään yksiselitteistä kivikautista ruokavaliota ei voi määritellä, koska kullakin seudulla on pitänyt syödä sitä, mitä kyseisellä seudulla on ollut saatavilla: paikallista lihaa, kalaa tai hedelmiä, pähkinöitä ja juuria. 2) ajatus siitä, että koko ihmispopulaatio hylkäisi yllättäen viljat ja ryhtyisi noudattamaan metsästäjä-keräilijöiden mallia, on ihmispopulaation ravinnon saannin turvaamisen kannalta aivan mahdoton yhtälö. Realiteetit pitää huomioida. Sen sijaan kivikauden ruokavalion vastustajien usein kuultu argumentti siitä, että kivikautisten ihmisten alhainen keskiikä olisi johtunut hiilihydraattien vähäisestä saannista, on typerä. Lähes yhtä typerä on viranomaistahojen esittämä väite, että nykyinen korkea elinajanodote on seurausta teollisesta ravinnontuotannosta ja toimivista ravitsemussuosituksista. Molemmat argumentit unohtavat taitavasti muutaman tärkeän muuttujan: antibiootit, rokotteet, yleisen hygienian paranemisen, sairaudenhoidon kehittymisen, lapsikuolleisuuden vähenemisen, sosiaaliturvan, työturvallisuuden kehittymisen sekä köyhien ja vanhusten huollon. Muiden muassa nämä tekijät ovat yhdessä ravinnonsaannin, -puhtauden ja -laadun kohentumisen ohella lisänneet ihmisten odotettavissa olevaa elinaikaa erityisesti länsimaissa. Historiallisesti ajatellen maanviljelyn kehittyminen noin

54 vuotta sitten mahdollisti kyläyhteisöjen, kaupunkien ja lopulta kulttuurien ja kansakuntien synnyn. Soluhengitys ja energia Hiilihydraatit pilkotaan ruoansulatuskanavassa ensin mekaanisesti ja sitten kemiallisesti entsyymien avulla ohutsuolessa imeytyvään muotoon sokereiksi, vitamiineiksi, kivennäisaineiksi, aminohapoiksi ja rasvoiksi, joilla kullakin on omat tarkoituksensa aineenvaihdunnassa. Hiilihydraateista saatava glukoosi kulkeutuu veri- ja imusuonien välityksellä ja insuliinin ohjaamana soluihin, jossa se yhdessä hapen kanssa vapauttaa soluhengityksessä energiaa. Soluhengityksen tärkeimmät vaiheet ovat: Glykolyysi: Yksinkertaisesti soluhengityksen lähtöaineina ovat glukoosi ja happi ja lopputuotteena syntyy hiilidioksidia ja vettä. Reaktiossa vapautuu energiaa ATP-molekyylien sidoksien purkautuessa. Glykolyysi on solulimassa tapahtuva reaktioiden sarja, jossa glukoosi hajotetaan pyruvaatiksi: reaktiosta saadaan kaksi ATP-molekyyliä ja kaksi NADH-molekyyliä. Pyruvaateista saadaan mitokondrioissa tiettyjen entsyymien avulla edelleen oksidatiivisessa dekarboksylaatiossa asetyylikoentsyymi-a:ta, jos happea on riittävästi. Punasoluissa pyruvaatti pelkistyy mitokondrion ja hapen puutteen seurauksena maitohapoksi. Maitohappoon päättyvää glykolyysiä kutsutaan anaerobiseksi glykolyysiksi ja asetyylikoentsyymi-a:han päättyvää glykolyysiä aerobiseksi glykolyysiksi. Sitruunahappokierto, eli Krebsin sykli (TCA-kierto): on solujen mitokondrioissa tapahtuva monivaiheinen prosessi, jossa ravintoaineista saadut hiiliatomit hapettuvat hiilidioksidiksi ja samojen molekyylien sisältämät vedyt siirtyvät elektroninsiirtäjäkoentsyymeille. Prosessissa vapautuu

55 energiaa ja se on solujen pääasiallinen energianlähde. Ennen kuin hiilihydraatit ja rasvat päätyvät sitruunahappokiertoon, solussa tapahtuvien muiden prosessien on muutettava ne sopivaan muotoon asetyyliryhmäksi, joka sitoutuu koentsyymi-a:n kanssa aktiiviseksi etikkahapoksi eli asetyylikoentsyymi-a:ksi. Kierron eri vaiheissa sitoutuu vesimolekyylejä ja siinä vapautuu hiilidioksidia sekä vetyioneja ja elektroneja. Nämä siirtyvät hapetus-pelkistysreaktioissa elektroninsiirtäjäkoentsyymeille, joita ovat NAD+ ja FAD. Koentsyymeiltä vedyt siirtyvät edelleen elektroninsiirtoketjuun, jonka päätteeksi ne yhtyvät hengitysilmasta tulleen hapen kanssa vesimolekyyleiksi. Syklisessä reaktiossa sitoutuu myös yksi fosforihappomolekyyli, jolloin muodostuu yksi korkeanenerginen ATP-molekyyli GTP-välivaiheen kautta, ja neljä pelkistynyttä elektroninsiirtäjäkoentsyymiä (kolme NADH:ta ja yksi FADH2) kutakin pilkkoutunutta ja hapettunutta asetyylikoentsyymi-a:ta kohti. Sitruunahappokierto tapahtuu pääasiassa mitokondrion matriksissa, kun elektroninsiirtoketju tapahtuu puolestaan mitokondrion sisäkalvolla. Kiertoon kuuluu kymmenen vaihetta, joista jokaisessa jokinkrboksyylihappo joko sitoo jonkin molekyylin tai siitä irtoaa jotain niin, että se muuttuu toiseksi karboksyylihapoksi. Elektroninsiirtoketju: on mitokondrion sisäkalvolla tai solukalvon kalvoproteiineissa tapahtuva energiaa tuottava reaktiosarja, jossa sitruunahappokierrossa ja sitä edeltäneissä reaktioissa koentsyymeille NADH ja FADH2 siirtyneitä elektroneja siirrellään elektroninsiirtoketjun entsyymiltä toiselle, jolloin elektronin menettävät potentiaalienergiaansa vähitellen vapauttaen samalla energiaa. Vapautuvan energian avulla mitokondrion matriksista pumpataan protoneja mitokondrion kalvojen välitilaan, mikä aiheuttaa

56 elektrokemiallisen gradientin eli potentiaali- ja protonikonsentraatioeron matriksin ja välitilan välille. Muodostunut gradientti purkautuu ATP-syntaasientsyymin kautta, jolloin muodostuu suurenergiaista fosfaattiyhdistettä, ATP:tä. Tätä reaktiota kutsutaan oksidatiiviseksi fosforylaatioksi. Pelkistys elektroninsiirtoketjussa päättyy, kun vety siirtyy molekulaariselle hapelle, joka pelkistyy vedeksi. Hapen pelkistymistä vedeksi katalysoi elektroninsiirtoketjun viimeinen entsyymi sytokromi-c-oksidaasi. ATP, eli adenosiinitrifosfaatti on runsasenerginen yhdiste, jota mitokondriot tuottavat soluhengityksellä solulimassa tapahtuvassa glykolyysissä. ATP:ta käytetään energian siirtoon ja lyhytaikaiseen varastointiin. Elimistön solujen tarvitessa ATP-molekyyleihin sitoutunutta energiaa ATPaasi-niminen entsyymi pilkkoo runsasenergiaisia sidoksia fosfaattiryhmien väliltä. ATP muodostuu adeniinista, riboosista ja kolmesta fosfaattiosasta. Kun ATP:stä irtoaa yksi fosfaattiosa, siitä tulee adenosiinidifosfaattia (ADP) ja kahden osan irrotessa adenosiinimonofosfaattia (AMP). Ihminen käyttää arviolta painonsa verran ATP-molekyylejä vuorokaudessa; ts. yksi ATP-molekyyli kierrätetään vuorokaudessa kertaa. ATP on lihassoluissa lihassupistuksen ainoa energianlähde. Ketogeneesi ja glukoneogeneesi Veren insuliinipitoisuuden laskiessa ja glukagonipitoisuuden noustessa elimistö siirtyy ravintoaineiden varastoinnista varastojen purkuun. Käynnistyy glukoneogeneesi, jossa elimistö alkaa muodostaa glukoosia vapaista aminohapoista sekä rasvojen glyserolista että maitohaposta. Glukoneogeneesin rinnalla käynnistyy tarvittaessa ketogeneesi, joka vähentää glukoosin valmistustarvetta ja

57 näin ollen säästää aminohappoja, mikä on erityisen tärkeää pitkittyneessä ravinnottomuudessa. Pääasiassa maksa (mutta vähäisessä määrin myös muut kudokset kuten munuaisen kuorikerros) alkaa muodostaa vapaista rasvahapoista ketoaineita, joita mm. aivot ja sydänlihas sekä muu lihaksisto kykenevät käyttämään energianlähteenä palauttaen ketoaineet (asetoasetaatti, beeta-hydroksibutyraatti) asetyylikoentsyymi-a:ksi, joka on suoraan käytettävissä oksidatiiviseen energiantuotantoon Krebsin syklin kautta mitokondrioissa aivan samalla tavalla kuin tapahtuu glukoosinpoltonkin aerobinen osuus. Aivojen koko glukoosintarvetta ei voi kuitenkaan korvata ketoaineilla, ja maksa tuottaakin sekä ravinnon että omien varastorasvojensa glyserolista sekä ravinnon aminohapoista glukoosia glukoneogeneesillä. Maksan glukoneogeneesin tuotantokyky riittää kaikkiin elämälle välttämättömiin aina pakollisiin glukoosin tarpeisiin. Mm. punasolut tarvitsevat aina yksinomaan glukoosia energiantarpeisiinsa, koska punasoluissa ei ole mitokondrioita. Glukoosista ne käyttävät yksinomaan anaerobisen osuuden ja palauttavat jäljelle jääneen osan maitohappona edelleen muualla käytettäväksi. Aivot tarvitsevat aina täydellisen ketoaineadaptaationkin jälkeen yleensä vähintään % energiantarpeestaan glukoosina. Niillä on yleensä aina valmius käyttää ketoaineita noin % energiantarpeestaan. Wikipedia Katso sokeria käsitteleviä videoita Fed Up The Truth About Sugar

58 Sugar: The Kiss of Death Mitä vegaanit ajattelevat? Vähintään 6 miljoonaa amerikkalaista noudatti vegaanista elämäntapaa vuonna Ilmiö on ajankohtainen myös Suomessa, jossa yhä useampi nuori aikuinen valitsee eettisin perustein vegaanisen elämäntavan. Vegaanit eivät hyödynnä ravinnossa, kulutustuotteissa ja palveluissa mitään sellaista, minkä voidaan katsoa perustuvan eläinten riistoon. Mitä vegaanit ajattelevat? Kuinka vegaanit elävät ja mistä he saavat välttämättömät ravintoaineet? Mitä vegaani voi syödä ja mitä ei? Minkälaisia positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia vegaanisella ruokavaliolla on terveyden kannalta? Etsin vastauksia näihin kysymyksiin ja löysin jotain rehellistä, syvällistä ja aitoa.

59 Ensin perusteita Vegaaninen ideologia, on vahva eläinten oikeuksia puolustava kannanotto ja elämäntapa. Sen hyötyjä voidaan perustella eläinten oikeuksien ohella yhtä hyvin terveydellisillä ja sosiaalisilla syillä kuin kestävän kehityksen arvoilla. En tiennyt vegaanisesta elämäntavasta paljonkaan tätä artikkelia aloittaessani, joten päätin ensinnä referoida journalistina toimivan veganismista kirjan kirjoittaneen Mara Kahnin haastattelua. Mitä vegaanit saavat syödä? Viljatuotteita 6 11 annosta annos = viipale leipää, 1 dl puuroa, keitettyä riisiä tai pastaa tai 30 g aamiaismuroja Palkokasveja, pähkinöitä ja siemeniä 3 5 annosta annos = 1/2 1 dl keitettyjä papuja, lasillinen kalsiumrikastettua soijajuomaa, 100 g tofua tai tempehiä, 30 g lihankorviketta (esim. soijarouhe, seitan) tai 2 rkl pähkinöitä, pähkinä- tai siementahnaa Perunaa, juureksia, vihanneksia tai sieniä 3-5 annosta

60 annos = 2 dl raakoja kasviksia tai 1 dl keitettyjä kasviksia tai perunaa Marjoja ja hedelmiä 2-4 annosta annos = keskikokoinen hedelmä, lasillinen tuoremehua, 1 dl marjoja tai säilykehedelmiä tai ½ dl kuivahedelmiä Kasvirasvaa 2 annosta, annos = 1 rkl öljyä tai kasvimargariinia Tämän lisäksi vegaaniruokavaliota noudattavan henkilön tulisi kiinnittää huomiota seuraavien suojaravintoaineiden saantiin: B12- ja D-vitamiini sekä kalsium. Lähde: Vegaaniliitto.fi Mitä vegaanit ajattelevat? Historiallisesti tarkasteltuna veganismi on tuore ideologia. Donald Watson kehitti veganismin ideologisen perustan Englannissa vuonna 1944 sen jälkeen, kun hän 14-vuotiaana näki sian teurastuksen. Teurastuksen järkyttämä Watson lopetti välittömästi kaiken eläinperäisen ravinnon syömisen ja koki elämäntehtäväkseen levittää ideologiaansa mahdollisimman suurelle joukolle ihmisiä. Kahn muistuttaa, että Watsonilla ei ollut minkäänlaista ravitsemuksellista koulutusta, ja että veganismi perustui lähtökohtaisesti eettiseen ideologiaan, eikä ihmisen fysiologiaan tai biologiaan. Mara Kahn Vegan Betrayal: Love, Lies, and Hunger in a Plants-Only World Mara Kahn tutki vegaanista elämäntapaa kuusi vuotta ja kirjoitti kirjan Vegan Betrayal: Love, Lies, and Hunger in a Plants-Only World. Kirjassaan Kahn sukeltaa syvälle historiaan ja vegaanista elämäntapaa käsitteleviin tutkimuksiin tuoden esille omia kokemuksiaan sekä yllättäviä

61 historiallisia ja tieteellisiä faktoja. Even though my book is titled Vegan Betrayal, I do respect vegans and what they re trying to do. My own journey led me back to vegetarianism. I know that many vegetarians that became vegans are suffering from diminished strength and faltering health. I think this is a topic which has been swept under the rug and it s not being openly discussed in the vegan community. I think it s very important that we start this discussion. I hope this book will help kick-start that really important dialogue, Kahn says. Vegaanista elämäntapaa ei saa tuomita eettisenä, hengellisenä tai filosofisena valintana, mutta siihen liittyviä terveysargumentteja voidaan arvioida tieteellisen näytön perusteella. En tässä arvioi vegaanisen elämäntavan sosiaalista ja kulttuurista merkitystä, mutta minua kiinnostaa kuinka vegaanit elinvoimansa. käytännössä elävät ja mistä he saavat Myöhemmin artikkelissa esittelen Erin Janus -nimisen vegaanin videoita. Hänen näkemyksensä ovat hyvin argumentoituja, eettisesti kestäviä ja tieteellisesti uskottavia. Ne toimivat hyvänä vastapainona Mara Kahnin melko kriittiselle lähestymistavalle. Kyselytutkimusten mukaan eettinen kanta on ensimmäinen ja tärkein syy siirtyä vegetarismista veganismiin. Kahnin mukaan vegaaninen ruokavalio ei kuitenkaan ole ainoa eettinen ruokavalio. Kahn toteaa lisäksi, ettei vegaaniselle elämäntavalle ole historiallista tukea. Mara Kahn sanoo, että vegaanisen elämäntavan terveysväitteille ei ole historiallista tukea

62 Kahn löysi vegetaristisen elämäntavan kiertäessään 19vuotiaana Eurooppaa. Päätös vegetarismista syntyi yhdessä yössä, kun Kahn tapasi nuoren vegaani-naisen, jota hän kuvaa kirjassaan kauniiksi esimerkiksi humaanisuudesta sekä älyttömän terveeksi yksilöksi. (Kahnin kohtaama vegaani irtautui kuitenkin veganismista, koska hänen yleiskuntonsa oli romahtanut vegaanisen ruokavalion seurauksena.) Ennen vegetaristiksi kääntymistään Kahn oli syönyt amerikkalaisittain lihapainotteista ravintoa. Tuohon aikaan 1970-luvun puolivälissä vegetarismi oli harvinainen ja vegaaninen elämäntapa vielä käytännössä tuntematon eettinen alakulttuuri. Kirjaa kirjoittaessaan Kahn tutki kuusi vuotta vegaanista elämäntapaa ja ymmärsi, että historiasta ei löydy ainuttakaan täysin vegaanista elämäntapaa noudattanutta kulttuuria, joka olisi pärjännyt vain kasveihin perustuvalla ravinnolla. Sen sijaan on tosiasia, että esimerkiksi inuitit ja masait ovat historiansa aikana syöneet lähes yksinomaan eläinperäistä ravintoa (verta, lihaa ja rasvaa) pysyen terveinä ja elinvoimaisina. Tiedetään myös, että inuiteille länsimainen ruokavalio aiheutti ja aiheuttaa runsaasti terveysongelmia karieksesta diabetekseen ja alkoholismiin. I did a thorough research of the history of vegetarianism. In fact, I spent almost six years researching this book. I m a journalist I love to dig deep, Kahn says. At this point, it s really important that we distinguish between vegetarianism and veganism. Vegetarianism has a very long and honorable history. It goes back at least 2,500 years to Greece, and much further than that in the Indus Valley, India and that part of the world. It has proven itself to be a viable diet [Yet even] in the Northern parts of India, the Kashmir regions, they eat meat because the climate is so different in the mountainous

63 regions of North India. Vegetarianism has a very long and noble history with verified health results. However, veganism is a non-historical diet Its health benefits are not verified. There were scattered enclaves of religious people that lived cloistered lives who probably did follow a vegan diet but these were very, very tiny populations, and we have no idea if they were healthy and how long they lived. Historiallisesti vegetaristit ovat käyttäneet ravinnossa myös eläinperäisiä tuotteita, kuten munat, maito, juustot ja kala. Mara Kahn näkee terveyden optimoimisen intohimonaan. Hän on vakuuttunut, että merenelävät ovat ihmiselle terveellisintä ravintoa mm. solukalvojen tarvitsemien DHA- ja EPA-rasvojen vuoksi. Mara Kahn unohtaa kuitenkin sen, että omega-3-rasvahappojen todellinen lähde on meren mikrolevät, joita syömällä kalat saavat omega-3-rasvoja. Lisäksi hän erehtyy väittämään, että DHA-rasvahappoja ei saa kasviperäisestä ravinnosta. Erin Janus osoittaa artikkelin lopusta löytyvällä videolla, että mikrolevistä tuotetut omega-3-rasvahapot ovat jopa parempia kuin kalaöljystä valmistetut lisäravinteet.

64 Vegaanisella ruokavaliolla todennettuja terveyshyötyjä on Lyhyellä aikajänteellä vegaaninen ruokavalio on tutkimusten mukaan hyvin terveellinen. Se edistää laihtumista, sydän- ja verisuoniterveyttä ja verensokerin ja insuliinin tasapainoa. Monet seurantatutkimukset osoittavat vegaanisen ruokavalion terveyshyödyt kiistattomasti. Suorat terveyshyödyt ovat ehkä seurausta siitä, että prosessoitu ruoka korvataan kasvisperäisellä ravinteikkaammalla raakaravinnolla. Pitkään jatkuva vegaaninen ruokavalio muuttuu kuitenkin terveyden kannalta ongelmalliseksi, koska kasviravinnosta ei saada kaikkia välttämättömiä ravinteita. B12-vitamiinin puutos on hyvin tunnettu puhtaan kasvisperäisen ravinnon ongelma, joka koskettaa myös vegetaristeja. Wang, F. et al. Effects of Vegetarian Diets on Blood Lipids: A Systematic Review and Meta-Analysis of Randomized Controlled Trials. Journal of the American Heart Association, Vegetaristien ruokavalio laski kokonaiskolesterolia, LDL- ja HDL-kolesterolitasoja enemmän kuin tutkimuksessa verratut muut ruokavaliot. Loppupäätelmä: Kasvisruokavalio laskee tehokkaasti kolesterolia. Macknin, M. et al. Plant-Based, No-Added-Fat or American Heart Association Diets: Impact on Cardiovascular Risk in Obese Children with Hypercholesterolemia and Their Parents. The Journal of Pediatrics, Tutkimuksessa seurattiin 30 korkeasta kolesterolista ja ylipainosta kärsivää lasta ja heidän vanhempiaan. Tutkittavat jaettiin vegaaniruokaa tai American Heart Associationin (AHA) suosittelemaa ruokavaliota 4 viikon ajan.

65 Molemmissa ryhmissä kokonaisenergian saanti laski huomattavasti. Lapset, jotka noudattivat vegaaniruokavaliota laihtuivat neljän viikon aikana keskimäärin 3,1 kiloa, mikä oli 197 % enemmän kuin AHA-ryhmän lapsilla. Vegaaniryhmän lasten systolinen verenpaine, kokonaiskolesteroli ja LDL laskivat. AHA-ryhmässä verenpaineen ja kolesterolin laskua ei tapahtunut. Erot eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkittäviä. Tutkimuksen lopussa vegaaniryhmän lasten painoindeksi (BMI) oli laskenut enemmän kuin AHA-ryhmän lapsilla. Myös vegaaniryhmän aikuisten paino putosi enemmän kuin AHA-ryhmän aikuisilla. Mishra, S. et al. A multicenter randomized controlled trial of a plant-based nutrition program to reduce body weight and cardiovascular risk in the corporate setting: the GEICO study. European Journal of Clinical Nutrition, toimistotyöntekijää jaettiin satunnaisesti joko vähärasvaiselle vegaaniruokavaliolle tai verrokkiruokavaliolle, jossa noudattivat omia ruokailutottumuksia. Vegaaniruokavaliossa tutkittavien paino laski 18 viikon tutkimuksen aikana keskimäärin 4,3 kg, kun painonlasku omaa ruokavaliota noudattavalla ryhmällä oli keskimäärin 0,1 kg. Loppupäätelmä: Vegaaniryhmässä paino putosi ja koehenkilöiden kolesteroli- ja verensokeritasot paranivat. Barnard. N. D. et al. The effects of a low-fat, plant-based dietary intervention on body weight, metabolism, and insulin sensitivity. The American Journal of Medicine, ylipainoista vaihdevuodet ylittänyttä naista jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen oli vähärasvainen vegaaniryhmä ja toinen noudatti National Cholesterol

66 Education Program (NCEP) -suosituksia 14 viikon ajan. Kummassakaan ryhmässä ei ollut kalorirajoitteita, vaan koehenkilöitä ohjeistettiin syömään riittävästi. Molemmissa ryhmissä naiset söivät keskimäärin 350 kcal vähemmän kuin normaalisti. Vegaaniryhmä söi vähemmän proteiinia ja rasvaa ja enemmän kuituja kuin NCEP-ryhmä. Vegaaniryhmässä paino putosi keskimäärin 5,8 kg. NCEPryhmässä paino putosi keskimäärin 3,8 kg. Tulokset painoindeksin ja vyötärönympäryksen kohdalla olivat myös vegaaniryhmässä paremmat kuin verrokkiryhmässä. Kaikkien koehenkilöiden verensokeriarvot, paastoinsuliini ja insuliiniherkkyys paranivat huomattavasti. Lisää tutkimuksia löydät täältä >> Vegetaristit saavat osan välttämättömistä ravintoaineista meijerituotteista, munista ja joissain tapauksissa kalasta. Mistä vegaani saa tarpeeksi omega3-rasvoja (ALA, EPA, DHA), tai seuraavassa lueteltuja ravinteita: Karnosiini, jota saadaan liharuoasta, ja jota luontaisesti esiintyy lihaksissa, sydämessä, aivoissa ja hermostossa. karnosiini on voimakas antioksidantti, joka ehkäisee diabeteksen komplikaatioita sekä ikääntymisen aiheuttamia muutoksia elimistössä. Karnosiini estää proteiinien ristiinlinkittymistä ja glykaatiota eli sokeroitumista ja poistaa elimistöstä raskasmetalleja sekä vähentää sydän- ja verisuonitautien riskejä estämällä kolesterolin ja triglyseridien hapettumista. Monet kuntoliikuntaa harrastavat syövät karnosiiniä, koska se vähentää maitohapon kertymistä lihaksiin. Karnosiinistä tiedetään myös, että iän myötä sen määrä elimistössä vähenee, minkä vuoksi sille on annettu antiaging-ominaisuus. Karnosiiniä käytetään mm. autismin hoidossa ja sen uskotaan ehkäisevän myös Alzheimerin tautia, eli beetaamyloidiplakkien muodostumista aivoihin. Tutkimusten mukaan karnosiini:

67 alentaa verenpainetta suojelee sydän ja verisuonitaudeilta parantaa sydämen lyöntivoimaa vähentää tulehduksia hidastaa joidenkin syöpien etenemistä parantaa immuunijärjestelmän toimintaa ehkäisee mahahaavaa nopeuttaa haavojen paranemista hidastaa kaihin kehittymistä suojelee maksaa vähentää joidenkin solunsalpaajien haittavaikutuksia Vegaanit saavat karnosiiniä merilevästä, pavuista sekä useista alaniinia sisältävistä vihreälehtisistä kasveista. Elimistö syntetisoi alaniinista karnosiiniä. Karnitiini, jota saadaan liha- ja maitotuotteista. Karnitiini on aminohappo ja lysiinin johdannainen, jolla on kaksi peilikuvaisomeeriä. Nämä ovat L-karnitiini ja D-karnitiini. Karnitiinia muodostuu maksassa ja munuaisissa lysiinistä ja metioniinista. C-citamiini on välttämätön karnitiinin synteesille. Karnitiinilla on olennainen rooli rasvaaineenvaihdunnassa. Sen tehtävänä on kuljettaa aktiivisia rasvahappoja eläinsolun sytoplasmasta mitokondrioon, jossa ne pilkkoutuvat hengitysreaktiossa ja niistä saadaan energiaa. Lkarnitiinia on eniten punaisessa lihassa ja maitotuotteissa. Vegaanit saavat karnitiinia pähkinöistä, siemenistä, palkokasveista, pavuista, vihanneksista, hedelmistä ja viljoista. Karnitiinilla voidaan ehkäistä lihasväsymystä ja -heikkoutta, uni- ja muistihäiriöitä ja diabetesta. Sekä karnitiini että ubikinoni ovat tehokkaita ravintolisiä statiinien haittojen ehkäisyssä. Tauriini, jonka nimi perustuu härkään (taurus), jonka sapesta se eristettiin vuonna Tauriinia esiintyy ihmisen elimistössä vapaana aminohapona mm. aivoissa sekä silmän verkkokalvossa, sydän- ja luustolihaskudoksessa sekä sapessa.

68 Tauriinia on myös äidinmaidossa. Aikuiset eivät välttämättä tarvitse tauriinia, vaikka sitä on kehossa n. gramma painokiloa kohden. Imeväisikäisille lapsille tauriini on kuitenkin välttämätön ravintoaine, jota on saatava joko äidinmaidosta tai äidinmaidonkorvikkeesta. Energiajuomissa tauriinilla ei ole tutkimusten mukaan hyötyjä tai haittoja. Joillekin nisäkkäille, kuten kissoille, tauriinin saanti on välttämätöntä koko elämän ajan. Kissanpennuilla tauriininpuute voi aiheuttaa sokeutumisen ja emokissan tauriininpuute voi johtaa pentujen epämuodostumiseen. Koska myös apinoilla on havaittu tauriinin puutteen aiheuttamia vastaavia verkkokalvon muutoksia kuin kissoilla, oletetaan, että tauriinin puutos voi vaikuttaa myös ihmisen näkökykyyn. Aikuiset eivät välttämättä tarvitse tauriinia. Imeväisikäisille se on kuitenkin välttämätön ravinne, jota saadaan äidinmaidosta. Retinoli, eli A-vitamiinin yleinen rasvaliukoinen muoto, joka on tärkeä näkökyvylle ja luuston kasvulle. Retinoli on Avitamiinin tavallisin muoto, josta muodostuu elimistössä myös aldehydiä, retinaalia ja retinaalihappoa. Ravinnossa retinolin, A-vitamiinin esiasteiden, karoteenien ja kryptoksantiinien määrä ilmaistaan eretinolekvivalentteina. Retinoli on välttämätön hämäränäölle, koska silmän verkkokalvon sauvasoluissa on proteiinista ja retinaalista muodostuvaa rodopsiinia, joka reagoi herkästi valoon. Suurin osa A-vitamiineista saadaan lihasta, kasveista, ravintorasvoista ja maitovalmisteista. Vegaanit saavat A-vitamiineja mm. porkkanasta, lehtikaalista ja vähäisiä määriä persikoista. Omega-3-rasvahapot (ALA, EPA ja DHA) ovat monityydyttämättömiä rasvahappoja, joihin kuuluvat ihmiselle välttämätön afalinoleenihappo (ALA), dokosaheksaeenihappo (DHA ja eikosapentaeenihappo (EPA). Elimistö tuottaa jonkin verran DHA- ja EPA-rasvahappoja alfalinoleenihaposta.

69 Ravitsemussuositusten mukaan omega-3-rasvahappojen osuuden ravinnon kokonaisenergiamäärästä tulisi olla noin 1 %, eli kcal keskimääräisellä energiankulutuksella 2 3 grammaa omega-3-rasvahappoja. Joidenkin mukaan määrän pitäisi olla korkeampi, koska ravinnosta saadaan suhteessa liikaa omega-6rasvoja, mutta se on toinen juttu. Omega-3-rasvojen lähteet: alfalinoleenihappoa (ALA) saa runsaasti mm. pellavansiemenöljystä, hamppuöljystä, rypsiöljystä ja saksanpähkinöistä, pellavansiemenistä ja hampunsiemenistä. Eikosapentateenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA) syntyy mikrolevissä, joista ne leviävät kalojen kautta ravintoketjuun. Paras, jopa kalaöljyjä parempi EPA:n ja DHA:n lähde on ilmeisesti mikrolevistä valmistettu omega-3-lisäravinne. Rasvainen kala, kuten lohi, silakka ja makrilli sisältävät EPA- ja DHArasvahappoja. Viljellyn kalan rasvakoostumus on luonnossa eläviä kaloja huonompi. B12-vitamiini, eli kobalamiini on välttämätön nopeasti uusiutuvien solujen (veren valko- ja punasolujen sekä hermosolujen) toiminnassa. Molekyylitasolla sitä tarvitaan homokysteiinin metylaatiossa metioniiniksi sekä haaraketjuisten aminohappojen kataboliassa. Puutos aiheuttaa muun muassa megaloblastisiin anemioihin kuuluvaa pernisiöösiä anemiaa. Puutoksen eräs alkuoire voi olla kihelmöinti ja tunnottomuus ääreishermostossa, kuten sormenpäissä. Hermoston oireet voivat ilmetä myös lihasheikkoutena tai muistin häiriöinä. Harvinaisempia oireita ovat kielitulehdus, hedelmättömyys, verisuonitukokset ja ihon pigmentin lisääntyminen. Ihminen tarvitsee kobalamiinia mm. foolihapon valmistamiseen ja edelleen solut tarvitsevat B12-vitamiinia ja foolihappoa nukleiinihappojen (DNA) valmistamisessa. Sekaravinnon syöjä saa B12-vitamiinia eläinperäisestä

70 ravinnosta, kuten lihasta, kananmunasta, maitotuotteista ja kalasta. B12-vitamiinin saamiseksi vegaanien ja vegetaristien tulee turvautua lisäravinteisiin, sillä yleisestä uskomuksesta huolimatta idut, tempe ja merilevät eivät sisällä B12-vitamiinia. Poikkeuksena on nori-merilevä, mutta kuivaus tuhoaa senkin sisältämän Bvitamiinin. Proteiinit ja rasvat Vegaaneille suunnatussa ravintopyramidissa päivittäinen rasvasuositus oli vain ruokalusikallinen. Toki vegaanit saavat hyviä rasvoja mm. pähkinöistä ja siemenistä, mutta määrä tuntuu todella vähäiseltä, koska hormonit, aivot ja solut tarvitsevat rakennusaineeksi rasvoja. Lisäksi kolesteroli toimii välittäjäaineena aivoissa, joten kolesterolin vähäisyys voi aiheuttaa dementiaa ja muita kognitiivisia ongelmia jotka, kuten tiedetään ovat statiinien käytön yleinen sivuoire. While keeping your protein low is a wise move, excessively low protein can become a problem for vegans especially if your diet is also low in healthy fats. Some will get just 8 to 12 percent protein from plants in their daily diet, which can trigger muscle wasting. In that sense, vegans are consuming flesh after all their own if they re not eating enough protein, Kahn says. Low fat is another, and in my view, more concerning problem, among vegans. When you eat a high-net carb diet (total carbs minus fiber), you re essentially burning carbohydrates as your primary fuel. If you shift down to relatively low levels of net carbs, which is easy to do on a vegetarian diet since vegetables are so high in fiber, then your body starts burning fat as its primary fuel. This means you need to increase the amount of healthy fats in your diet in order to satisfy your body s fuel demands.

71 Sufficient dietary fat is also essential for maintaining healthy hormone levels, Kahn notes, including your sex hormones. Raw veganism in particular is associated with loss of menses (amenorrhea), due to low calorie and fat intake, increasing your risk for infertility and osteoporosis. Low fat is likely far more troublesome than low protein, because once you start burning fat for fuel, powerful protein-sparing processes start taking place, allowing you to get by with as little as 6 to 8 percent protein without risking muscle wasting. I only have 8 percent protein in my diet and I do not believe I m protein deficient. That s because fat is my primary fuel. If I were burning carbs, I would not fare well at all with such a low amount of protein. Positiivisen kuvan vegaanisesta elämäntavasta saa seuraavista videoista, joilla älykäs Erin Janus kertoo erittäin vakuuttavasti miksi hän on valinnut vegaanisen elämäntavan ja miksi muidenkin kannattaisi tehdä tämä eettinen harppaus. Erin Janus Lisää videoita löydät täältä >> Elina Hytönen: Aspartaami

72 Aspartaami on keinotekoinen makeutusaine, jonka useimmiten saa vatsaansa kun nauttii sokerittomia tai rasvattomia tuotteita. Näitä ovat light-virvokkeet ja mehut, kahvin ja teen makeuttajat (kuten Canderel, NutraSweet, Hermesetas Gold ja Pirkka-makeutus), monet makeiset ja purukumit, jugurtit, kaakao- ja muut instant-juomat, teolliset jälkiruoat jne., sokerittomat mutta makeat lääkkeet ja jopa jotkut vitamiinija hivenainevalmisteet. Aspartaamia on USA:ssa yli 9000:ssa valmisteessa, Englannisa monissa sadoissa ja meilläkin yhä useammassa tuotteessa. Se on käytössä yli 90:ssä maassa, mutta Itävalta, Ranska, Belgia, Kreikka, Italia ja Hollanti ovat sen kieltäneet (tieto vuodelta ). Aspartaamin läsnäoloon valmisteessa viittaavat aspartaamin lisäksi koodi E 951, maininta sisältää fenyylialaniinin lähteen sekä sana asparaatti. Aspartaamin uskomaton historia Diabetes-spesialisti tri H.J.Roberts, joka on maailmanlaajuisesti tunnettu aspartaamin tutkija, kertoo, että aspartaamista kaavailtiin alun perin mahahaavalääkettä, kunnes lääkekemisti nuolaisi sormeaan ja havaitsi sen makeaksi.

73 Vuonna 1974 aspartaami oli USA:ssa markkinoilla sadassa tuotteessa puoli vuotta, minä jälkeen se poistettiin myynnistä. Sen oli havaittu aiheuttavan ihmisille mm. näönmenetystä ja erilaisia hermostohäiriöitä sekä rottien aivoissa syöpää ja reikiä. V aspartaamia valmistavan jättiläisyrityksen Monsanton johtaja nimitettiin USA:n elintarvikeviraston (FDA) johtoon. Asia otettiin uudelleen käsittelyyn, eikä aspartaamia taaskaan hyväksytty. FDA:n johtaja kumosi yksin tämän kieltävän päätöksen. Monsanto saattoi taas valmistaa aspartaamia elintarvike- ja lääketeollisuudelle, jotka myös saattoivat sitä nyt käyttää. Koska aspartaamista on kertynyt runsaasti tutkimustietoa ja paljon karvasta käyttäjäkokemusta, sekä FDA:n että Monsanton täytyy olla tietoisia aspartaamin myrkyllisyydestä. Aspartaami on myrkky Aspartaami koostuu kahdesta aminohaposta, fenyylialaniinista (50%), aspargiinista (40%) sekä metanolista (10%). Aspartaamin puolustajat väittävät, että kaksi ensimmäistä komponenttia ovat täysin samanlaisia kuin ne, joita elimistössä syntyy proteiinipitoisen ruoan sulamisen jälkeen, ja että ne hajoavat ja katoavat itse nopeasti. Niitä esiintyy myös luonnonmukaisina, joten aspartaamikin on väitteen mukaan luonnollinen aine ja vaarallinen vain niille harvoille, jotka sairastavat fenylketonuriaa. Siksi aspartaamista on mainittava tuoteselosteessa joko sen omalla nimellä tai elintarvikekoodilla E951 tai maininnalla sisältää fenyylialaniinin lähteen.tosin etenkin vitamiinivalmisteissa aspartaami saatetaan jättää mainitsematta. Aspartaami on kuitenkin synteettinen valmiste ja näyttää elimistössä käyttäytyvän aivan omalla tavallaan. Synteettinen fenylalaniini ilmeisesti aiheuttaa muitakin ongelmia kuin vain hengenmenon mahdollisuuden fenylketonuriaa sairastaville (Roberts et al.). Mutta lisäksi fenylalaniinilla on taipumus muuntua metanoliksi, joka tunnetusti aiheuttaa mm. sokeutta ja

74 maksavaurioita. USA:n ympäristönsuojeluviraston suosittelee metanolin päivittäisen saannin rajoittamista 7,8 mg:aan/päivä, mutta jo yksi tölkki kevytvirvokejuomaa sisältää metanolia kaksinkertaisesti tämän määrän, ja litra Coca Cola Lightia 75 mg. Aspartaamia käyttävä diabeetikko saattaa päivän mittaan saada yli 30 kertaa tämän annoksen. Aspartaamin ADI-arvo on 40 mg painokiloa kohti. ADI-arvo tarkoittaa hyväksyttävää päivittäistä saantimäärää, jolle ihminen voi altistua koko ikänsä ilman terveydellisiä haittavaikutuksia. Esimerkiksi 60 kg painava henkilö voisi tämän mukaan turvallisesti juoda päivittäin 4 litraa kevytjuomaa, joka on makeutettu suurimmalla sallitulla määrällä aspartaamia. Tällä suosituksella pelkästään metanolin saanti on 300 mg päivässä. Suomen Elintarvikevirasto on tämän ADI:n kannalla. Aspartaamin metanoli muuntuu formaldehydiksi, tunnetuksi karsinogeeniksi, kun lämpötila saavuttaa tai ylittää 30 astetta. Tämä aine on paitis ruumiiden palsamoinnissa käytetty myös voimakas myrkky, joka jo pieninä annoksina voi aiheuttaa geneettisiä ja immuunijärjestelmän vaurioita. Formaldehydi taas muuntuu muurahaishapoksi, joka aiheuttaa aivoverisuonten laajentumista ja estää kudosten hapensaantia. Muurahaishappoa käytetään teollisuudessa aktivaattorina, kun irrotetaan epoksi- ja uretaanipinnoitteita. Persianlahden sodan jälkeen USA:n ja sen liittolaisten joukoissa ilmeni outoa sairautta, jota alettiin nimittää Persianlahden syndroomaksi. Joukoille oli toimitettu useita tuhansia autolavallisia dieettijuomia, jotka makasivat Arabian auringon alla, 50 asteen kuumuudessa viikkokausia. Palveluksesa olleet miehet ja naiset joivat niitä kaiken päivää. Kaikki heidän oireensa viittaavat aspartaamimyrkytykseen. Merkillistä kyllä FDA on hyväksynyt aspartaamin käytön monessa ruokavalmisteessa, joka vaatii kuumentamista. Toisaalta muuntuminen metanoliksi ja formaldehydiksi tapahtuu aivan normaalioloissakin varastossa ja kaupan hyllyllä jo 2-3

75 kuukauden kuluttua tuotteen valmistamisesta. Aspartaami on ollut Pentagonin kemiallisten aseiden listalla. Sillä on 92 virallisesti dokumentoitua haittavaikutusta sokeutta, MS-tautia, Alzheimeria, aivosyöpää ja kuolemaa myöten. Yli 75 prosenttia kaikista FDA:han tulleista, ruokaaineiden haitallisuutta koskevista raporteista koski aspartaamia v (Department of Health and Human Services, Report on All Adverse Reactions in the Adverse Reaction Monitoring System, 25-28). Vuonna 1997 kerrottiin ainakin 7.300:n amerikkalaisen valittaneen FDA:lle vakavista reaktioista (WDDTY, January 1997). Jotkut reaktioista olivat hyvin vakavia, jopa kuolemaan johtaneita. Aspartaamimyrkytyksen yleisiä ensioireita ovat jatkuva väsymys, ruuansulatusvaivat kuten pahoinvointi, turpoaminen, vatsakipu ja ripuli, muistin ja ajattelukyvyn huomattava heikentyminen, persoonallisuusmuutokset, käsien ja jalkojen tunnottomuus ja pistely, näköhäiriöt ja tajuttomuus. Muita tavallisia ovat allergiat, kouristukset, fibromyalgia-oireet, nivelsäryt, äkilliset kivut, lihominen, selluliitti, huimaus, päänsärky ja migreeni, tinnitus, ahdistus, masennus, paniikkihäiriöt, halvaus, sydämen verisuonten sairaudet, verenpaineen nousu, parkinsonismi ja puhehäiriöt. Aspartaami vahingoittaa etenkin aivoja ja muuta hermostoa Aspartaamin aspargiini ja fenylalaniini ovat neurotoksiineja. Ne pystyvät läpäisemään aivojen suojana olevan veriaivoesteen ja tunkeutumaan aivoihin, missä ne vaurioittavat neuroneja. Aivoissa aspartaami estää serotoniinin (säätelee aivojen vireystilaa ja mielialaa) muodostumista, mikä aiheuttaa ahdistuneisuutta, ärtyneisyyttä, huimausta, unettomuutta, masennusta, maanisdepressiivisyyttä, paniikkihäiriöitä, käytöshäiriöitä kuten raivoa ja väkivaltaisuutta, muistinmenetystä, sekavuutta ja tajuttomuutta sekä

76 kuukautisiin liittyviä mielen ja kehon ongelmia (PMS). Eräässä yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin aspartaamin vaikutusta mielentilaan tutkimuksella, jossa oli 40 masennuspotilasta ja 40 tervettä ihmistä. Koehenkilöt saivat aspartaamia 30 mg painokiloa kohden vuorokaudessa (sallittu enimmäismäärä on nykyään 40 mg/painokilo). Masennuspotilaiden oireet pahenivat ja heidän käytöksensä muuttui niin oudoksi, että tutkimus oli keskeytettävä. Tutkijat totesivat, että masennukseen taipuvat henkilöt ovat erityisen herkkiä aspartaamin haittavaikutuksille, ja heidän tulisi välttää sen käyttöä (Biological Psychiatry, 1993; 34: 13-7). Amerikassa tehdyssä, useita satoja lentäjiä koskeneessa tutkimuksessa lentäjät, jotka olivat kevytjuomien suurkuluttajia, valittivat muistinmenetystä ja sekavuutta, päänsärkyjä, epileptisiä kohtauksia, näköhäiriöitä ja mahalaukun ja suoliston vaivoja (Aspartame Consumer Safety Network). Nykyään USA:n ilma- ja merivoimien sekä useiden lentoyhtiöiden lentäjät eivät saa käyttää aspartaamia sen aiheuttamien vaaratilanteiden takia; koneita ja ihmishenkiä on menetetty. Toinen tutkimus osoitti aspartaamin nauttijoilla olevan huomattavasti muita enemmän päänsärkyjä (Neurology, 1995; 45: 1631). Washingtonin yliopiston professori John Olney analysoi USA:n Kansallisen syöpäinstituutin tilastoja vuosilta 1975-l992 ja havaitsi 10%:n nousun aivokasvainten (glioblastoomat) esiintymisessä kolme vuotta sen jälkeen, kun aspartaami oli tullut markkinoille (J Neuropathol Exp Neurol, 1996; 55: ). Olneyn mukaan syynä on aspartaamin aineenvaihduntaprosesseissa syntyvä diketopiperatsiini (DKP). Näitä aivokasvaimia on esiintynyt erityisen runsaasti juuri nuorilla ihmisillä. DKP:n määrä kasvaa sitä mukaa kun aspartaamilla makeutettu tuote vanhenee: jos sitä on kuuden kuukauden kuluttua tietyssä määrässä juomaa 135,66 mg, niin 30 kk:n kuluttua vastaava määrä on 173,28 mg (J Agric and Food Chem, 33 (4):734-8). Itselläni on ollut potilaana nuori mies, joka laihdutti vuoden kevyt-colalla, minkä jälkeen hänellä todettiin aivokasvain.

77 Kun laboratoriorotille ja hiirille syötettiin aspartaamia niiden koko elinkaaren ajan eli ne saivat aspartaamia jo ennen syntymää ja siitä eteenpäin kuolemaansa asti, niissä havaittiin maksan ja keuhkojen syöpää (Am J Ind Med, 2010; 53: ). Englannissa aspartaamilla makeutettua maitoa juoneet apinat saivat 218:n päivän jälkeen voimakkaita epileptisiä kohtauksia. Kohtaukset loppuivat, kun aspartaamista luovuttiin, eikä niitä esiintynyt enää kolmen kuukauden tarkkailuvaiheen aikana. Suuret annokset aspartaamia aiheuttavat epileptisiä kohtauksia myös aikuisilla ihmisillä, pienemmät lapsilla. Aspartaami lihottaa Ironista kyllä, laihduttajien suosima kevyen linjan makeuttaja lisää sokerin ja hiilihydraattien himoa (prof.r.wurtman, Massachusetts Institute of Technology; Wurtman on tutkinut aspartaamin vaikutuksia aivojen biokemiaan). Aspartaami on addiktoiva aine, siitä tulee riippuvaiseksi. Aspartaamin hajoamistuote formaldehydi varastoituu rasvasoluihin, etenkin lantion ja reisien alueelle. Tri Roberts kertoo potilaista, jotka ovat laihtuneet huomattavasti sen jälkeen, kun ovat lakanneet käyttämästä aspartaamia. Aspartaami on vaarallista diabeetikoille Aspartaami on lähes energiaton makeute, minkä vuoksi se ei nosta verensokeria. Sitä suositellaan siksi diabeetikoille, asesulfaami-k:n ohella. Sakariiniin ja syklamaattiin kohdistuu syöpäepäilyjä, ja niiden käyttöä on rajoitettu. Kun diabeetikko yrittää ruokavaliossaan välttää sokeria ja muita hiilihydraatteja, hänestä tulee helposti aspartaamin suurkuluttaja, jossa riskitkin moninkertaistuvat. Toisaalta aspartaamin tiedetään itsekin aiheuttavan diabetestä. Diabetes saattaa rappeuttaa verkkokalvon (retinan) ja aiheuttaa sokeutta; aspartaamin nauttiminen on siten diabeetikolle

78 leikkiä tulen kanssa, koska aspartaami vaikuttaa huomattavan haitallisesti silmiin, aiheuttaen mm. juuri retinopatiaa. Diabeetikot ovat myös alttiita aspartaamista johtuville akuuteille muistikatkoille ja lihomiselle. Aspartaami saa verensokerin heittelehtimään, niin että sokerin kontrolli vaikeutuu ja shokkitilan uhka kasvaa; näistä johtuvia kuolemantapauksia on raportoitu monia. Tietysti diabeetikkolapset ovat erityisen alttiita kaikille aspartaamin haittavaikutuksille, jo ikänsä ja sairautensa vuoksi ja siksi, että heille todennäköisesti tarjotaan tasaiseen tahtiin kemiallisia virvokejuomia ja makeisia. Monsanto, aspartaamin valmistaja, rahoittaa Amerikan Lääketieteellistä yhdistystä (American Medical Association), Amerikan Ruokavalioyhdistystä (American Dietary Association), Amerikan Lääkäriliiton konferenssia (Conference of the American College of Physicians) sekä Amerikan Diabetesyhdistystä (ADA): siksi näiltä tahoilta ei kuulu protesteja tai varoituksia. Mutta ei niitä ole kuulunut juuri Suomessakaan. Edessäni on Diabetes-lehti vuodelta 1998, jossa todetaan, että aspartaamia ja asesulfaami-k:ta voi turvallisin mielin nauttia suurehkojakin määriä (Diabetes 1-2/98). Sama lehti suosittelee aspartaamia myös raskaana oleville! Diabetes-liiton kanta ei tiettävästi ole tästä muuttunut. Aspartaami ja lapset Äidin nauttima aspartaami hedelmöityksen ja raskauden aikana voi aiheuttaa lapselle syntymävaurioita, esim. henkistä jälkeenjääneisyyttä (H.J.Roberts, kirjat Aspartame (NutraSweet): Is It Safe? ja Defense Against Alzheimer s Disease). Myrkky välittyy lapseen myös imetyksessä. Robertsin mukaan on tieteellistä näyttöä, että fenylalaniini ja metanoli kertyvät raskauden aikana istukkaan ja siirtyvät siitä sikiöön. Lisäksi aspartaamin hajoamistuote formaldehydi on myös geneettisiä vaurioita aiheuttava korkean luokan myrkky.

79 Odottava äiti, joka juo kevytjuomia välttääkseen lihomista, joutuu myös itse aliravitsemustilaan aspartaamista johtuvien vatsaongelmien ja ripulin vuoksi. Aspartaamin haittavaikutukset kärjistyvät lapsissa. Aikuisten oireiden lisäksi lapsilla voi esiintyä ihottumia, astmaa, painon putoamista tai nousua, ylivilkkautta, masennusta, epäsosiaalista käytöstä, ärtyneisyyttä sekä matalaa älykkyyttä ja huonoa koulumenestystä. Epileptisiä poissaolokohtauksia sairastavilla lapsilla on todettu aivosähkökäyrän muutoksia aspartaamin annon jälkeen. Vuoden 2001 lopulla lehdissä kerrottiin Norjan luonnontieteellisen ja teknisen yliopiston hyväksymästä tutkimuksesta, jonka mukaan aspartaami vaikuttaa lapsilla erityisesti siihen aivojen osaan, jossa oppiminen tapahtuu. Aspartaamilla näkyy olevan sama ominaisuus kuin fluorilla, molemmat alentavat lasten älykkyyttä. USA:ssa senaattori Howard Hetzenbaum teki muutama vuosi sitten lakialoitteen, joka tähtäsi lasten ja odottavien äitien varoittamiseen aspartaamin vaaroista. Aloite sisälsi myös ehdotuksen väestötutkimuksesta, jolla olisi kartoitettu aspartaamin aivokemian aiheuttamat sairastumiset (halvauskohtaukset, muutokset, hermostolliset muutokset ja käytöshäiriöt). Lääke- ja kemiallisia aineita markkinoivat lobbausryhmät estivät aloitteen hyväksymisen. Aspartaamia sisältävissä tuotteissa pitäisi ehdottomasti olla varoitus, että ainakaan raskaana olevien naisten, lasten ja diabeetikkojen ei tulisi sitä nauttia. Aspartaami vaurioittaa silmiä Sen raportoituja haittavaikutuksia ovat heikentynyt näkö, salamointi, tunnelinäkö, kaksoiskuvat, mustat täplät, kipu, kuivat silmät, näköhermon surkastuminen, harmaakaihi, retinopatia ja retinan ohentuminen ja irtoaminen. Aspartaamin metanoli on sokeuden aiheuttaja (lisää tietoa H.J. Robertsin kirjoista). Toisaalta aspartaamin aiheuttamat näköhäiriöt

80 saattavat korjautua, kun aspartaamin käyttö lopetetaan. Aspartaami luo uusia epidemioita Maailman ympäristökonferenssissa (EPA) v.2001 kerrottiin, miten USA:ssa MS-tauti ja systeeminen lupus erytematosis (SLE) ovat lisääntyneet epidemian luontoisiin mittasuhteisiin. Betty Martinin (kansainvälisesti toimiva aspartaamiasiantuntija) mukaan metanolimyrkytys voi muistuttaa multippeliskleroosia ja johtaa siten lääkärit harhaan. Kun tällainen MS-potilas luopuu aspartaamista, hänen oireensa katoavat. SLE, lupus-taudeista vaikein ja yleisin, taas on autoimmuunisairaus, jossa sidekudokset tulehtuvat; etenkin tauti kohdistuu ihoon ja nivelten ja sisäelinten kalvoihin (munuaiset, keuhkot, sydän tai mikä tahansa elin). Tunnusomaista on punainen ihottuma poskilla. Lupus-epidemian kohdalla voi olla kysymys aspartaamin ja fluorin yhteisvaikutuksesta, sillä fluori häiritsee kollageenin synteesiä ja johtaa kollageenin katoamiseen sidekudoksista, kuten ihosta, lihaksista ja jänteistä, luusta, keuhkoista, munuaisista, henkitorvesta, rustosta jne. (Toxicological Letters, 1982, Toxicol Euro Res, 1981). Näiden henkilöiden on varottava käyttämästä aspartaami- ja fluoripitoisia tuotteita missään muodosssa. Aspartaami voi myös aiheuttaa äkillisen, jopa kuolemaan johtavan hengenahdistuskohtauksen. Linkki aspartaamiin löytyi tutkimuksessa, joka koski 110:tä vakavaa hengenahdistusta potevaa henkilöä, joista useimmat olivat laihduttavia 20-40vuotiaita naisia. Oireet ja kohtaukset loppuivat, kun he lopettivat aspartaamin käytön. Eräällä 27-vuotiaalla naisella, joka menehtyi aspartaami-hengenahdistukseen, todettiin korkea verenpaine. Tutkijat esittävät, että hengenahdistusta potevien on elintärkeää luopua aspartaamista, etenkin jos heillä on korkea verenpaine tai he käyttävät tai aikovat käyttää verenpainelääkkeitä (H.J.Roberts, Aspartame Disease: An Ignored Epidemic, 2001).

81 Aspartaamia tulee vaihtoehtojakin on lisää mutta Suomessa kevytjuomien osuus vähittäiskaupan virvoitusjuomamyynnistä oli jo noin kolmannes huhtikuussa 2002 (HS ); vuonna 1998 se oli vielä 19 prosenttia. Yhdysvalloissa sokerittomat dieettijuomat olivat vastaavasti kokeneet jo myynnin laskun, 30 prosentista v prosenttiin v.1998, ilmeisesti juuri aspartaamin haittavaikutusten vuoksi. Kevytjuomien suurkuluttajia ovat erityisesti naiset ja nuoret. Ei voi välttää ajatusta, että nuorten käytöshäiriöt, sekoilu ja väkivaltaiset teot voidaan ainakin osittain laskea aspartaamin tiliin toinen tärkeä tekijä on liiallinen valkoisen sokerin käyttö makeisten ja muiden virvoitusjuomien muodossa, näiden erilaiset muut lisäaineet sekä huonon ravinnon aiheuttama aliravitsemustila. Kun esimerkiksi USA:n muutamassa nuorisovankilassa siirryttiin sokeriköyhään dieettiin ja annettiin vangeille vitamiinija hivenainevalmisteita, väkivaltainen käytös väheni huomattavasti. Yhdelläkään keinotekoisella makeutteella ei ole täysin puhtaita papereita. Myös 1998 lanseerattuun asesulfaamik:hon, jota käytetään usein aspartaamin makeutta korostamaan, kohdistuu syöpäepäilyjä. Valkoiseksi jalostettu sokeri ei ole hyvä vaihtoehto keinotekoisille makeille, koska silläkin on huomattavia terveyshaittoja säännöllisesti käytettynä. Jäljelle jää luonnollisia, pehmeämpiä vaihtoehtoja. Tärkeä luonnollinen makeutusaine on Stevia, jota saadaan Stevia rebaudiana kasvista. Se on noin 30 kertaa makeampi kuin ruokosokeri tai sakkaroosi, mutta siinä on vain 1/300-osa näiden kalorimäärästä. Se kestää kuumentamista ja käy kaikkeen ruuanlaittoonkin. Diabeetikoille se on oivallinen tuote, sillä se alentaa verensokeria eikä lihota (terveillä Stevia ei

82 alenna verensokeria, ihme kyllä). Se myös vahvistaa sydäntä ja ehkäisee haitallisten bakteerien ja mikrobien lisääntymisen ja kasvun. Kiinassa sitä käytetään painonhallintaan ja ruuansulatuksen edistämiseen, Paraguaissa ja Brasiliassa lääkärit määräävät sitä diabeetikoille. Japanilaiset ovat olleet Stevian suurkuluttajia, ilman raportoituja haittavaikutuksia. USA:n Elintarvikevirasto piti pitkään Steviaa pannassa, mutta hyväksyi sen yleisön käyttöön viime vuonna (2002). EU ei ole toistaiseksi hyväksynyt Steviaa alueelleen, mutta Norjassa sitä saa luontaistuotekaupoista. Luonnonmukainen makeuttaja on myös ruokosokerin mehusta kuivattu pulveri (jos sokeri on kidemäistä, se ei enää ole täysipainoinen) eli täysruokosokeri, jossa on runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Kiinalaisen lääketieteen termein se vahvistaa Perna-Mahalaukkua ja harmonisoi Maksaa, ts. sen syöminen kohtuullisesti on terveellistä. Stevian tavoin täysruokosokeri myös pitää hampaat terveinä. Tätä sokeria (Intiaanisokeria) saa Suomessa luontaistuotekaupoista maahantuojalta Matti Kuosmaselta, puh ja Jos epäilet, että oireesi johtuvat aspartaamista, tee koe: jätä aspartaami kokonaan pois ainakin kahdeksi-kolmeksi viikoksi. Useampi aspartaamioire saattaa kadota jo siinä ajassa. Toiset voivat vaatia kauemmin. Elina Hytönen Lisää tietoa aspartaamista saa seuraavista osoitteista, joista löytyy informaatiota oireista, asprtaamia koskevista tutkimuksista ja aspartaamin uhrien tukiryhmästä (myös joidenkin aspartaamin uhrien kotisivut):

83 Lähteet: What Doctors Don t Tell You, 1997, WDDTY e-news Ladyfit, 4/99.Diabetes 1-2/98. Net-tiedostot, WDDTY helmikuu Rasvateoria

84 Rasvainen juttu, eli tutkielma rasvoista ja rasvasodan taustoista Maailman kiusana on se, että typerät ovat ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä eäilystä. B. Russell Rasvainen juttu ei ole 1970-luvun saksalaisen alakulttuurin historiikki, vaan analyysi kaikkien aikojen rasvaisimmasta vedätyksestä. Tässä jutussa on kaikki b-luokan saippuasarjan kliseet: kähmintää ja lobbausta, hämäriä juonenkäänteitä, iljettävän ahneita pettureita ja narsisteja sekä teollisuuden ostamia tutkijoita. Vai onko sittenkään? Tämä artikkeli ei ole aivan niin jännittävä kuin Salatut elämät, mutta tarjoaa kattavan analyysin rasvoista sekä niiden ympärillä kiehuvasta debatista, jota on vuosikymmeniä käyty Atlannin molemmin puolin ja joka tunnetaan rasvasotana. Rasvasota on Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa sekä monissa muissa länsimaissa alkanut ja edelleen jatkuva julkinen keskustelu ravintorasvojen asemasta ruokavaliossa ja niiden terveysvaikutuksista. Keskustelun

85 ytimessä on kiista siitä, aiheuttavatko tyydyttyneet eläinperäiset ns. kovat rasvat ja kolesteroli sydän- ja verisuonitauteja. Suomessa keskustelu alkoi Pohjois-Karjalaprojektin seurauksena 1970-luvulla. Keskustelu on erityisen tärkeää, sillä sydän- ja verisuonitaudit tappavat eniten ihmisiä maailmassa. Vuosittain Yhdysvalloissa ihmistä kuolee sydäntauteihin ja ihmistä saa sydän- tai aivoinfarktin. Australiassa yksi ihminen kuolee sydäntautiin keskimäärin kahdentoista minuutin välein. Diabetes lisää merkittävästi sydäntautien riskiä ja 65 % 75 % diabeetikoista kuolee sydän- ja verisuonitautiin. Diabetes on lisääntynyt huimalla vauhdilla 1980-luvun jälkeen. Tätä suomalaista kansantautia sairastaa nyt noin 285 miljoonaa ihmistä ja erityisen yleinen se on Intiassa, Kiinassa, Meksikossa ja USA:ssa. Onngelmalliseksi ilmiön tekee se, että kolesterolilääkitys, eli sydäntautien ehkäisyyn käytettävät statiinit lisäävät aikuistyypin diabeteksen riskiä 46 %. Diabeteksessa sydäntautien riskiä kasvattavat mm. verenpaine, veren korkeat triglyseridi- ja kolesterolitasot, verensokerit (hyperglykemia) ja ylipaino. Diabeetikon riski saada sydänkohtaus tai sairastua sydän- ja verisuonitautiin on 2-4 kertainen muuhun väestöön nähden.kuolemansyytilastoja USA:sta.

86 Artikkelin ensimmäisessä osassa käsittelen rasvasotaa ja suurta kolesterolihuijausta. Artikkelin toisessa osassa kerron seikkaperäisesti rasvoista sekä niiden tarpeesta ja artikkelin lopussa voit esittää oman näkemyksesi rasvoista sekä kommentoida ja kritisoida juttua. Aineiston laajuuden vuoksi tämän lukeminen yhdeltä istumalta voi olla hyvin raskasta. Suosittelen, että selailet tekstiä ja luet sen mikä kiinnostaa. Rasvainen juttu sisältää myös erilaisia kyselyitä, joihin voit halutessasi vastata sekä rasvaisia anekdootteja, joiden tarkoituksena on keventää raskasta ja tietopainotteista tekstiä. The devil has put a penalty on all things we enjoy in life. Either we suffer in health or we suffer in soul or we get fat. Albert Einstein ikcx8oh.99 Luento: Donald W. Miller, Jr., M.D. Enjoy Eating

87 Saturated Fats: They re Good for You Kohti vähärasvaisia ravintosuosituksia Vaikka kaikki asiantuntijat olisivat yksimielisiä, he voivat hyvinkin olla väärässä. B. Russell Johtava kirurgi C. Everett Koop antoi 1988 lausunnon, joka vaikutti merkittävällä tavalla tulevien sukupolvien ravintosuosituksiin. Lausunnossaan hän totesi, että rasvaiset ruoat aiheuttavat sydän- ja verisuonitautien (CHD/CVD) lisäksi useita muita vakavia terveysongelmia ja siksi rasvaiset ruoat ovat yhtä epäterveellisiä, kuin tupakka. Suurin osa meistä luottaa yhä tähän teoriaan, koska meidät ehdollistettiin rasvakammoon tehokkaalla ja periksi antamattomalla valistuksella, joka alkoi jo 1970-luvulla Pohjois-Karjalaprojektin myötä. C. Everett Koop oli väärässä, mutta miksi? C. Everett Koop luotti dogmaattisesti edeltäneisiin tutkimuksiin, mikä johti hänet vääriin johtopäätöksiin. Virhe tutkimuksessa tai tutkimuksen virheellinen analyysi kertautuu kaikissa niissä tutkimuksissa, jotka asettavat virheellisen tutkimuksen uuden tutkimuksen lähtökohdaksi. Kuvio on yksinkertainen: Tutkimukseen eksyy virhe, sitä vääristellään, osa jätetään julkaisematta tai sitä tulkitaan väärin. Seuraavaksi uusi ryhmä tekee omaa tutkimustaan ja he käyttävät lähdeaineistona virheellistä tutkimusta. Kolmas tutkija uskoo löytäneensä tutkittavaan ilmiöön oikean selityksen, mutta korjaakin hypoteesiaan, koska luottaa kahden edellisen tutkimuksen tuloksiin enemmän kuin omaan tutkimukseensa. Analogiana: Tutkija havaitsee, että kaikki pallot ovat palloja, mutta tutkimuspapereihin eksyy virhe, jonka mukaan jokin pallo voi olla kuutio; seuraavassa tutkimuksessa tämä fakta esitetään niin, että useimmat pallot ovat palloja, mutta on kasvavaa näyttöä siitä, että jotkin pallot voivat olla kuutioita. Kolmannessa tutkimuksessa raja pallon ja kuution välillä hämärtyy entisestään: sen mukaan suurin osa palloista

88 on palloja tai kuutioita, mutta eron tekeminen nykytietämyksellä on mahdotonta. Ymmärrätte pointin. Hyvin pieni inhimillinen virhe tai väärintulkinta voi kertautua tutkimuksissa yhä uudestaan ja johtaa virheellisen tiedon leviämiseen tutkimuksesta toiseen. Virheellisestä teoriasta voi tulla jopa paradigma, eli vallitseva tieteellinen totuus. Näin vaikuttaa käyneen tyydyttyneiden rasvojen ja kolesterolin kohdalla. Lipid hypothesis on vahva, hyvin postuloitu ja vakuuttava paradigma, jota monikaan ei uskalla haastaa. Palataan C. Everett Koopin lausuntoon. Hän perusti näkemyksensä arvostettuun tutkimukseen, joka tunnetaan nimellä: Seitsemän maan tutkimus. Yksi tutkimukseen osallistuneista maista oli Suomi. Tutkimuksen toteutti arvostettu yhdysvaltalainen fysiologi ja ravitsemustieteilijä Ancel Keys (s.1904, k.2004), jonka kiinnostus sydäntauteihin heräsi maailmansotien jälkeisestä huomiosta: Yhdysvalloissa menestyneet ja hyvin ravitut (ylipainoiset) yrittäjät ja johtajat sairastuivat usein sydän- ja verisuonitauteihin, kun puolestaan sodasta toipuvassa ja ruokapulasta kärsivässä Euroopassa sydäntaudit olivat harvinaisia. Tämän havainnon perusteella Ancel Keys postuloi hypoteesin, jonka mukaan syödyn rasvan määrä korreloi sydän- ja verisuonitautien kanssa. Keys esitteli hypoteesin WHO:n asiantuntijakokouksessa Genovassa 1955, jossa sitä kritisoitiin ankarasti. Keys ei kuitenkaan lannistunut kritiikistä, vaan aloitti seitsemän maan tutkimuksena tunnetun projektin. Keys paneutui intohimoisen tutkijan tarmolla aiheeseen. Hän havaitsi, että koska Etelä-Italiassa eli väestönmäärään suhteutettuna eniten satavuotiaita, täytyi Välimeren vähän eläinrasvaa sisältävällä ruokavaliolla olla kausaalinen vaikutus sydänterveyteen. Tästä hän päätteli, että juuri eläinperäiset rasvat aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja. Palaan Ancel Keysiin hieman myöhemmin. Tarkastelen ensin häntä edeltänyttä ravitsemustieteen historiaa sydäntautien tutkimuksen osalta.

89 Sydäntautien tutkimuksen historia Rudolf Virchow ( ) Rudolf Virchow oli saksalainen patologi, lääketieteilijä ja biologi ja häntä pidetään yleisesti patologian isänä. Virchow tunnisti mm. leukemian ja selvitti solunjakautumisen (omnis cellula e cellula), jonka mukaan jokainen solu syntyy samanlaisesta solusta. Patologina Rudolf Virchow kuvasi lipidien kasaantumisen valtimoiden seinämiin. Nikolai Anitschkov ( ) The Response-to-Injury Rabbit Model Nikolai Anitschkov oli huomattava venäläistaustainen patologi ja tutkija, joka esitti teorian kolesterolin yhteydestä ateroskleroosin patogeneesiin vuonna 1958 (Annals of Internal Medicine). Tätä kutsutaan joskus myös kolesterolilla ruokitun jäniksen malliksi (cholesterol-fed rabbit model). William Dock vertasi Anitschkovin merkitystä tutkijana Robert Kochiin. joka löysi tuberkkelibakteerin. Vuonna 1913 Nikolai Anitschkov osoitti, että kolesterolilla ruokituille jäniksille kehittyi valtimoihin ateroskleroosia muistuttavia leesioita ja vuonna 1951 tunnustettiin, että vaikka aterooman, eli valtimorasvoittuman syy oli edelleen tuntematon, rasvan kasaantuminen verisuonten ja valtimoiden seinämiin ja seinämien sisäkerroksiin (intima) oli ateroskleroosin patogeneesin olennainen faktori. Anitschkov ei

90 pitänyt kolesterolia ateroskleroosin syynä, mutta välttämättömänä vaikuttajana taudin etiologiassa. Toisin kuin usein luullaan, Anitschkov ei koskaan väittänyt, että ravinnon sisältämä kolesteroli aiheuttaa ateroskleroosia. Sen sijaan hän kirjoitti: In human atherosclerosis the conditions are different. It is quite certain that such large quantities of cholesterin are not ingested with the ordinary food. In human patients we have probably to deal with a primary disturbance of the cholesterin metabolism, which may lead to atherosclerosis even if the hypercholesterinemia is less pronounced, provided only that it is of long duration and associated with other injurious factors. Kolesteroliteorian puolesta puhui Steinberg, joka on osoittanut, että veren kolesterolitasoa lisäämällä ateroskleroosi voidaan tuottaa paviaaneille, kissoille, kanoille, simpansseille, koirille, vuohille, marsuille, hamstereille, apinoille, hiirille, papukaijoille, sioille, kyyhkyille, jäniksille ja rotille. Entä mitä tämä todistaa? Se todistaa vain sen itsestäään selvän tosiasian, että minkä tahansa substanssin määrällisesti riittävä injektointi verisuoneen voi aiheuttaa vakavien tervesongelmien ohella kuoleman. Yhdysvalloissa 1950-luvulla sydäntautikuolemat olivat yleistyneet voimakkaasti vaurastuneen keskiluokan keskuudessa ja syytä etsittiin mm. sokerista ja rasvasta. Lopulta voimakkaan lobbauksen seurauksena Ancel Keysin edustama tyydyttyneiden rasvojen vastainen linja hyväksyttiin ja yleisiin ravintosuosituksiin se hyväksyttiin 1970-luvulla. Vuonna 1984 kolesteroli nimettiin Yhdysvalloissa syylliseksi sydänsairauksiin. Anitschkovin varhaisten ideoiden mukaan valtimoita kovettava arterioskleroosi, jonka spesifinen muoto ateroskleroosi on, oli seurausta verisuonten vahingoittumisesta. Vahingoittuminen saattoi johtua fyysisestä vammasta tai toksisesta myrkytystilasta; vamma saattoi Anitschkovin mukaan myös olla hermoradoissa. Tämän hypoteesin perusteella toteutettiin

91 useita eläinkokeita, joissa koe-eläinten: Verisuonia vahingoitettiin mm. suonia solmimalla, puristamalla, vetämällä ja leikkaamalla sekä polttamalla kuumalla johdolla sekä hopeanitraatilla. Verenpaine kohotettiin keinotekoisesti mm. ahtauttamalla aorttaa, jolloin verenvirtaus aortan läpi heikkeni tai munuaisia vahingoittamalla ja roikottamalla jäniksiä jaloista. Hermoja vahingoitettiin ja niitä ärsytettiin erilaisilla ärsykkeillä. Jäniksille injektoitiin adrenaliinia. Jäniksille injektoitiin erilaisia myrkyllisiä aineita, kuten raskasmetalleja, ergosteroleita, erilaisia suoloja, formaliinia, nikotiinia, kofeiinia, barium kloridia jne. Koe-eläimille injektoitiin erilaisia bakteerikantoja ja näiden myrkyllisiä sivutuotteita. Kokeiden seurauksena verisuonet vahingoittuivat ja kovenivat, mikä osoittaa, että valtimoiden muutosten aiheuttajina vammat ovat varmasti totta. Mikään kokeista ei kuitenkaan tuottanut ihmisellä esiintyvää ateroskleroosia muistuttavia oireita. Arterioskleroosi määrittelee verisuonten yleistä rappeutumista ja ateroskleroosi on yksi sen spesifimpi muoto. Siinä plakkiutuneet rasvatäytteiset valkosolut, kolesteroli, rasvahapot, kalsium ja erilaiset verisuoniin kertyvät jätökset (atheroma) kerääntyvät verisuonen seinämän osaan (intima), joka on endoteelin takana. Endoteeli on yksikerroksinen epiteeli, joka verhoaa sydämessä, veri- ja imusuonissa niiden sisäpintaa ja koostuu endoteelisoluista. Kuva: verisuonen rakenne.

92 Määritellään artikkelissa esiintyviä käsitteitä Kolestroliteoria (lipid hypothesis): Kolesteroliteoria viittaa lipidien (rasvojen, eli triglyseridien) ja kolesterolin oletettuun sydän- ja verisuonitaudeille altistavaan vaikutukseen verenkierrossa. Sitä kutsutaan myös nimellä rasva-kolesteroliteoria. Virallisen määritelmän mukaan plasman rasvoja vähentämällä hyperlipidemiaa sairastavien potilaiden sydän- ja verisuonitautien riski pienenee. Toinen määritelmä on, että veren kolesterolitasojen alentaminen vähentää merkittävästi sydän- ja verisuonitautien riskiä. Hypoteesin taustalla on ajatus veren kolesterolipitoisuuden ja valtimonkovettumataudin synnyn syyyhteydestä, alkaen Rudolf Virchovin kuvauksesta valtimoplakin

93 kolesterolikiteistä (1865). Nikolai Anitschkovin jäniskolesteroli-kokeisiin Pietarissa (1913). Anitschkov toisti kokeet muilla eläimillä, lihansyöjillä, mutta hän ei saanut samoja tuloksia. Valtimot eivät jäykistyneet, kovettuneet eivätkä ahtautuneet.usein kolesteroliteoriasta puhuttaessa viitataan myös ruokavalio-sydän hypoteesiin, jolla on hieman eri merkitys kuin kolesteroliteorialla. Ruokavalio-sydän hypoteesi perustuu kahteen periaatteeseen: 1) ravinnosta saatu tyydyttynyt rasva ja kolesteroli lisäävät plasman rasva- ja kolesterolitasoja, 2) ja altistaa siksi sydän ja verisuonitaudeille. Aterooma: Valtimonrasvoittuma. Aterooma on ateroskleroosille ominainen suuren tai keskisuuren valtimon sisäkalvon pullistuma, jonka syynä on rasva-aineiden, erityisesti kolsesterolin kertyminen suonenseinämään. Ateroskleroosi, eli valtimonrasvoittumatauti on verenkiertoelimistön sairaus. Sairaudelle on ominaista kolesterolin kertyminen valtimoiden seinämiin, paikallisten kohoumien (ateroomaplakkien) muodostuminen sekä valtimon ontelon kaventuminen. Sen kliinisesti merkittävimmät ilmenemismuodot ovat sepelvaltimotauti sekä aivoverenkierron sairaudet, jotka taas voivat komplikaatioihin, sydäninfarktiin johtaa akuutteihin tai aivohalvaukseen. Ateroskleroosi aiheuttaa myös perifeeristä valtimotautia. LDL-lipoproteiinit kuljettavat kolesterolia soluillerakennusaineiksi. Tämän seurauksena verisuonten endoteelin alla olevaan intimaan kertyy vähitellen LDLhiukkasia. Solujen muokkaustoiminta muuttaa ne suuriksi rasvapisaroiksi. Paikalle tulevat makrofagit fagosytoivat pisarat sisäänsä ja makrofagin solulima täyttyy LDL:n kolesterolista. Makrofagi muuttuu vaahtosoluksi, joiden kertyminen aiheuttaa verisuonten seinämään kellertäviä raitoja eli rasvajuosteita. Ne voivat kehittyä kohoumiksi eli plakeiksi. Veren suurentunut LDL-pitoisuus edistää rasvajuosteen kehittymistä plakiksi. Plakkien olemassaolo on

94 tunnusomaista ateroskleroosille, joka voi ajan kuluessa johtaa esimerkiksi sepelvaltimoissa verenvirtausta ja sydänlihaksen hapensaantia heikentävään suonen seinämien paksuuntumiseen. Seurauksena on sepelvaltimotauti. Diabetekseen kuuluva hyperglykemia edistää ateroskleroosin kehittymistä. Valtimonkovettumatautia voi olla missä tahansa valtimoissa, mutta erityisen hankalaa se on aivo- ja sepelvaltimoissa, joihin ei ole korvaavia reittejä hapen tuomiseksi. APO A-1 Milano -proteiinin on havaittu ehkäisevän valtimonkovettumistautialähde?. Tulehduksella on suuri merkitys valtimonkovettumataudin kehityksessä ja on ilmeistä, että bakteerit osallistuvat tulehduksen syntyyn. Ateroomaplakissa vallitsee krooninen tulehdus, joka vaikuttaa aterooman kasvumekanismeissa ja repeämisessä. Repeämälle alttiissa plakeissa on ohut sidekudoskatto ja usein paljon tulehdussoluja, jotka erittävät sidekudoskattoa heikentäviä matriksin metalloproteinaaseja (MMP). Valtimonkovettumatautiin liittyvistä bakteereista tunnetuimpia ovat keuhkoklamydia ja kariesia aiheuttavat bakteerit. Ihmisen elinaikanaan sairastamien infektioiden kokonaismäärä lisää valtimonkovettumataudin riskiä. Valtimon seinämän tulehdus ja mahdollisesti myös bakteeri-infektiot ovat yhteydessä valtimonkovettumataudin kehitykseen. Lähde: Wikipedia Kolesteroli ja statiinit: kolesteroliteorian kritiikki Kolesteroliteoria on hallinnut vuosikymmeniä lääkäreiden ja maallikoiden käsityksiä sydän- ja verisuonitautien syistä, mutta on tullut aika hylätä tämä käsitys, kirjoittavat ruotsalaiset tiedemiehet, sisätautiopin professori Lars Werkö, kirurgian professori Tore Schrestén ja elinsiirtokirurgian dosentti Ralf SundBerg. Sydänkohtaukseen sairastuneiden ja kuolleiden ihmisten

95 kolesterolilukemat ovat usein muita pienempiä. Matala seerumin kolesteroli liittyy suurentuneeseen kuoleman riskiin. Kiista kolesterolin merkityksestä vauhdittui 1990-luvulla, jolloin monet tutkijat (mm. Ruotsissa sisätautiopin dosentti Uffe Ravnskov) kyseenalaistivat syy-yhteyden korkeiden kolesteroliarvojen ja sydäntautien välillä. Tämä perustui suureksi osaksi 30 vuotta jatkuneeseen Framinghamin tutkimukseen. Se näet osoitti, ettei kohonnut kolesteroli ole sydäntaudin riskitekijä yli 47-vuotiailla ihmisillä. Asia oli pikemminkin niin päin, että kolesterolin aleneminen lisäsi kuolleisuutta verrattuna niihin, joiden kolesterolipitoisuus suureni. Lähde: Tohtori Tolonen Sachdevan työryhmä julkaisi tammikuussa 2009 jättitutkimuksen Amerikan Sydänliiton aloitteesta, jossa mitattiin veren kolesteroliarvot lähes sydänkohtauksen vuoksi sairaalahoitoa saaneelta potilaalta. Kaikki kolesteroliarvot olivat oletettuja pienempiä, jopa huomattavasti alle amerikkalaisten keskiarvon. Emeriusprofessorit Matti Järvilehto Oulusta ja Pentti Tuohimaa Tampereelta kritisoivat Medical Hypotheses-lehden artikkelissaan kolesterolihoitoja. Medialle lähettämässään tiedotteessa he esittävät näkemyksensä, joka tukee täysin Erkki Antilan, Pentti Raasteen ja Matti Tolosen vuosia esittämiä näkemyksiä: ravinnon rasvat ja kolesteroli eivät ole valtimotautien syy ja kolesterolin alentaminen lääkkein on enimmäkseen turhaa ja terveydelle haitallista. Statiinien käyttäjillä D-vitamiinin vajauksen yhteydessä lähes kaikilla esiintyy lihas- ja sidekudoskipuja. Statiinit saattavat lisäksi heikentää D-vitamiinin vaikutusta syrjäyttämällä hoitopitoisuuksilla D-vitamiinin reseptoristaan.

96 Etusivun uutiseksi päätynyt Oxfordin yliopiston professori Rory Collins myöntää salanneensa tutkimuksissaan statiinien sivuvaikutuksia. Statiineista voi olla vakavaa haittaa sydänlihakselle kirjoittavat japanilaiset sydänlääkärit yhdessä amerikkalaisen kardiologin Peter Langsjoenin kanssa julkaisemassaan artikkelissa. Vääristeltyjen tutkimusten perusteella miljoonat britit syövät statiineja turhaan. Collins johtaa vuonna 1994 perustettua Cholesterol Treatment Trialists (CTT) Collaborationia, jonka tutkimuksiin mm. Suomen Sydänliiton ylilääkäri Mkko Syvänne on vedonnut statiineja puolustaessaan. Yli 20 tutkimusta osoittaa, että pisimpään elävät ne ihmiset, joiden veressä on riittävästi kolesterolia. Siis enemmän kuin 5 mmol/l, jota lääkärit pitävät lääkehoidon rajana. Päivi Tirkkalan väitöskirjassa (2011)osoitettiin, että matalat kolesteroliarvot ovat yhteydessä kuolleisuuteen. Sen sijaan korkeat kolesterolitasot yli 74-vuotiailla eivät lisänneet sairastumisen tai kuoleman riskiä. Lisäksi kolesterolit ovat yhteydessä kognitiivisiin kykyihin. Matalat kolesterolitasot heikentävät muistia ja voivat aiheuttaa dementiaa. Norjan HUNT2-tutkimuksessa seurattiin yli vuotiasta

97 henkilöä. 1,0 mmol/l kokonaiskolesterolin nousu naisilla vähensi kuolleisuutta 6 %, kun alle 5 mmol/l tasot lisäsivät kuoleman riskiä. Miehillä kuolleisuus oli pienintä, kun kolesteroli oli 5,0-5,9 mmol/l. Naisten kuoleman riski on 28 % pienempi, kun kokonaiskolesteroli on yli 7,0 mmol/l verrattuna arvoon alle 4,9 mmol/l. Myös Pietarissa ja Honolulussa tehdyissä tutkimuksissa toistuu sama ilmiö: matala kolesteroli korreloi suurentuneen kuolemanriskin kanssa (Shestov ym. 1993, Schatz ym 2001). Myös Kelan autoklinikkatutkimus tukee näitä tutkimuksia: sen mukaan miesten optimaalinen kolesterolitaso on 5-7 mmol/l ja naisilla vastaava suositus on 6-9 mmol/l. Statiinit nostavat verensokeria ja lisäävät aikuistyypin diabeteksen riskiä keskimäärin 9-13 %, mutta naisilla riski kasvaa lähes 50 %. Suomalaiseen tutkimukseen osallistui henkilöä, joilla oli suurentunut diabeteksen riski. Rasvateoria on itsessään ristiriitainen, eikä loogisesti ateroskleroosin kehittymistä. Veren selitä korkea kolesteroli ei selitä plakin syntymistä syvälle verisuonen seinämään. Tämä on selitettävissä loogisesti vain verisuonen seinämää ravitsevien suonten (vasa vasorum) toiminnan perusteella. Viime vuonna tekijät julkaisivat teoriansa ravitsevien suonten toiminnallisesta happivajauksesta ateroskleroosin syynä. Näiden pienten päätevaltimoiden vaurio aiheuttaa makromolekyylien (kolesterolipartikkeleiden, mikrobien jne) vuotamisen ja kerääntymisen valtimon seinään. Kolesteroli ei siis ole syy ateroskleroosiin, vaan sen kertyminen on seurausta vasa vasorumien pintakalvon happipuutoksen aiheuttamasta vauriosta. Lähde: Tohtori Tolonen Sivuhuomautus: K-vitamiinit ja kalsium K-vitamiinista riippuvaiset proteiinit suojelevat soluja, siivoavat kuolleiden solujen jäännöksiä verestä ja ehkäisevät pehmytkudosten kalkkeutumista. Kun elimistö saa K-vitamiineja

98 riittämättömästi, niistä riippuvaiset proteiinit menettävät toimintakykynsä ja tarkoituksensa, jolloin niistä tulee verenkierron jäteainesta. Näyttää siltä, että K2-vitamiini, jota saadaan mm. eläinrasvoista ja fermentoiduista ruoista, on paljon tärkeämpi tekijä tässä yhtälössä kuin K1-vitamiini, jota saadaan mm. vihreistä kasviksista. Tällä on merkitystä erityisesti miljoonille diabeetikoille, joilla verisuonten kalkkeutuminen lisää sydän- ja verisuonitautien, sydänkohtausten ja pienten verisuonten tukkeutumisen aiheuttamien kuolioiden riskiä. Verisuonille aiheutetut vammat aiheuttavat paikallisen korjausprosessin, jossa solut kerääntyvät vahingoittuneen verisuonen osan ympärille ja siten aiheuttavat suonenseinämän paksuuntumisen. Adrenaliiniinjektiot tuottivat mielenkiintoisia tuloksia jäniksillä: ne aiheuttivat solujen nekroosin (kuoleman) ja lisäsivät kalkkeutumista suonessa. Vastaavia oireita esiintyy ihmisillä diabeteksen, munuaistautien ja ikääntymisen seurauksena. Kvitamiinin puutoksen oireet, kuten kalkkeutuminen jäykistyttävät valtimoita ja vaikuttavat sydämen toimintaan. Eräs merkittävä vaikuttaja tässä yhtälössä on K2 -vitamiini, joka puhdistaa verta. In the 1960s, you could eat anything you wanted, and of course, people were smoking cigarettes and all kinds of things, and there was no talk about fat and anything like that, and butter and cream were rife. Those were lovely days for gastronomy, I must say. Julia Child Ancel Keys Sankari vai konna?

99 Palataan siis Keysin ajatuksiin. Vuonna 1953 hän raportoi, että ravinnon rasva korreloi merkitsevästi seerumin kolesterolin pitoisuuteen ja sydänkuolemiin kuudessa maassa: Japanissa, Italiassa, Englannissa, Walesissa, Kanadassa ja USA:ssa. Tämän tutkimuksen ongelma oli, että Keys kelpuutti tutkintoaineistonsa 22 maasta mukaan vain kuusi maata, joiden aineisto tuki hänen kolesterolihypoteesiaan. Kun kaikkien 22 maan tutkimusaineisto analysoidaan, Keysin esittämää korrelaatiota ei enää löydy. Tutkimus on laadittu tukemaan ennalta asetettua hypoteesia ja koska suurin osa tutkimusaineistosta on tarkoituksella hylätty, ei tutkimus täytä tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Se on malliesimerkki tieteellisestä huijauksesta. Keysin toinen merkittävä raportti oli jo mainitsemani seitsemän maan tutkimus, jossa myös Suomi oli mukana. Se julkaistiin Circulation-lehdessä vuonna 1970 ja siinä Ancel Keys ja professori Martti Karvonen kertoivat todistaneensa maaeläinrasvan olevan vaarallista, koska se kohotti veren kolesterolipitoisuutta ja lisäsi sydänkuolleisuutta. Seitsemän maan tutkimus on osoitus siitä, kuinka kikkailemalla tilastot saadaan tukemaan omaa agendaa. Tutkimuksen arviointi on tehty liki mahdottomaksi, koska välillä raportoitiin seitsemän maan ja välillä kuuden maan tilastoja ja raportit muuttuivat matkan varrella siten, että välillä suomalaisia verrattiin hollantilaisiin, kreikkalaisiin ja italialaisiin, jotta saatiin haluttuja tilastollisia tuloksia. Seitsemän maan tutkimus ja sen metodologia on sittemmin useampaankin kertaan tyrmätty tieteellisessä yhteisössä.

100 Nykyinen virallinen käsitys tyydyttyneistä rasvoista ja kolesterolista perustuu kuitenkin tähän 1958 Jugoslaviassa alkaneeseen epidemiologiseen seurantatutkimukseen, joka julkaistiin Circulation-lehdessä vuonna Tämä on tärkeä osa rasvakeskustelua. Seitsemän maan tutkimus alkoi muodollisesti Jugoslaviassa syksyllä 1958 ja siinä seurattiin vuotiaan miehen elämäntapojen ja sydäntautien korrelaatioita. Tutkimuksessa otettiin mukaan 16 tilastollista kohorttitutkimusta seitsemästä maasta, joista: 1 Yhdysvalloista, 2 Suomesta, 1 Alankomaista, 3 Italiasta, 5 Jugoslaviasta, 2 kreikasta ja 2 Japanista. Tutkimuksen aineistoa seurattiin Epidemiologinen kohorttitutkimus on altistelähtöinen eli tutkitaan altisteen vaikutuksia valitussa väestössä. Yleensä voidaan tutkia yhtä altistetta kerrallaan. Joskus voidaan kohortti jakaa alakohortteihin, mutta tämä edellyttää että kohortti on tarpeeksi suuri ja että altistumistiedot ovat tarpeeksi hyviä. Kohorttitutkimus sallii kuitenkin usean sairauden yhtäaikaisen tutkimisen.keysin 22 maan tutkimus oli ensimmäinen monikansallinen epidemiologinen seurantatutkimus, jossa verrattiin elintapojen korrelaatiota sydäntauteihin ja sydäninfarkteihin. (Lähteet: Wikipedia, Tohtori Tolonen, jne.)

101 Framingham Heart Study Framinghamin sydäntutkimus on pitkäkestoinen seuranta, joka toteutetaan Framinghamissa, Massachusettsissa. Tutkimus alkoi jo 1948, jolloin seurantaan osallistui 5209 aikuista. Nyt tutkittavina on jo kolmas sukupolvi. Projektista vastaa National Heart, Lung and Blood Institute yhteistyössä Bostonin yliopiston kanssa. Framinghamin tutkimuksen seurauksena on julkaistu yli 1000 tutkimusraporttia ja saatu paljon arvokasta tietoa ateroskleroosin ja hypertension epidemiologiasta sekä ruokavalion, liikunnan ja esimerkiksi aspiriinin vaikutuksista sydänterveyteen. Tutkimuksesta suunniteltiin 20-vuotista, mutta vuonna 1968 tutkijat halusivat edelleen jatkaa projektia. Vuonna 1971 seurantaan osallistui jo toinen sukupolvi ja 2002 seurantaan otettiin kolmas sukupolvi. Vaikka Framinghamin sydäntutkimuksen on yleensä uskottu tukevan rasva- ja kolesteroliteoriaa, 30-vuotisseuranta yllätti tutkijat: siinä kävi ilmi, ettei kolesteroli ollutkaan yli 47vuotiaiden miesten riskitekijä, eikä myöskään minkään ikäisten naisten. Erityisen kiusallista kolesteroliteorian kannattajien kannalta oli se, että eniten oli kuollut niitä miehiä, joiden kolesterolitasot olivat vuosien mittaan laskeneet. Tutkijat kirjoittivat: Jokaista alentunutta kolesterolin milligrammaprosenttia kohti sydänkuolleisuus kasvoi 11 % ja kokonaiskuolleisuus 14 %. Amit Sachdeva ym. havaitsivat potilaan tutkimusaineisossa, että akuutin sydänkohtauksen saaneiden potilaiden kolesteroli oli merkittävästi matalampi kuin samanikäisten terveiden verrokkien (American Heart Journal 2009). Al-Mallah ym. totesivat, että pahan LDL-kolesterolin pioisuudet olivat tavallista pienempiä ja kuolleisuus kaksin verroin yleisempää matalien LDL-lukemien potilailla (Cardiology Journal 2009). Nämä tutkimukset osoittavat, että seerumin kohonneen kolesterolipitoisuuden ja sydänkuoleman välillä ei vallitse kausaalisuhdetta.

102 Rasva onkin ystävä Pohjoismaiden tunnetuin ja vaikutuvaltaisin ravitsemustieteilijä, tanskalainen professori Arne Astrup on muuttanut täysin mielipiteensä rasvoista ja kolesteroliteoriasta. Aikaisemmin hyvin kriittisesti tyydyttyneisiin rasvoihin suhtautunut Astrup kirjoitti vastattain maailman johtavan ravitsemuslääketieteen lehden pääkirjoituksessa, ettei tyydyttyneillä rasvoilla ole syyyhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin. Astrupin kanssa samoilla linjoilla on myös professori Heikki Karppanen, joka sai melkoisesti kuraa niskaansa puhuessaan kolesteroliteoriaa vastaan. Arne Astrup oli vannoutunut tyydyttyneiden rasvojen vastustaja ja hiilihydraattien puolestapuhuja. Vuonna 2013 Astrup siirtyi näkemykissään lähelle vähähiilihydraattisen ruokavalion periaatteita. Hän myönsi julkisesti, ettei rasva ole vaarallista, kuten vuosikymmeniä on opetettu. Samaa sanoi myös professori Jussi Huttunen Suomessa. Nykyisin tiedetään, että elintasosairauksien taustalla ei ole välttämätön rasva, vaan hiilihydraattien liiallinen painottaminen ruokavaliossa. Hiilihydraatit ovat sokereita ja niiden lisäksi syödään ja juodaan virvoitusjuomina valtavasti lisättyä sokeria. Tämä tiedettiin jo 1960-luvulla, jolloin professori John Yudkin puhui sokerien epäterveellisyydestä. Ikävä kyllä Yudkinin näkemykset tyrmättiin täydellisesti ja vaikka hän oli oikeassa, hänen maineensa kärsi valtavasti. Uudet suuret meta-analyysit (koontitutkimukset) osoittavat, ettei maaeläinrasvan syönti lisää sydän- ja valtimotauteja, eikä kuolleisuutta näihin. Rasvat kuuluvat välttämättömiin ravintoaineisiin ja niitä tarvitaan mm. solujen rakennusaineina ja steroidien lähtöaineina sekä rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen.

103 John Yudkin ( ) toimi vuosina Lontoon yliopiston ravitsemustieteen professorina. Hän esitti jo 1960-luvulla, ettei eläinrasva ole vaarallista terveydelle, mutta sitä vastoin sokeri on. Yudkin julkaisi vuonna 1972 sokerista kirjan Pure, White and Deadly, suomennettu nimellä Puhdasta valkoista ja tappavaa: kirja sokerista. Keysin ja Yudkinin välillä käytiin ankaraa kiistaa, ja lopulta valitettavasti Keysin kanta voitti, voi ja muu maaeläinrasva julistettiin pannaan, ja sokeria sai syödä. Vasta nyt myönnetään, että Yudkin oli oikeassa ja Keys väärässä (vaikka suomalaiset ravitsemustieteilijät, Fogelholm, Schwab ym. ja Pekka Puska, Matti Uusitupa ja monet muut lääkärit pelottelevat edelleen ihmisiä eläinrasvalla ja kolesterolilla). Lähde: Matti Tolonen

104 Tutkimuksia tyydyttyneiden rasvojen ja sydäntautien korrelaatiosta: A group of researchers from the Children s Hospital Oakland Research Institute in Oakland, California and the Departments of Nutrition and Epidemiology at Harvard School of Public Health in Boston, Massachusetts, performed a meta-analysis of prospective epidemiologic studies on saturated fatty acid intake and risk of coronary heart disease, stroke, or cardiovascular disease in general. In prospective epidemiologic studies a group of initially healthy people, a cohort, is followed over time to investigate if occurrence of disease is related to the exposure of certain factors e.g. dietary and other lifestyle factors. In a meta-analysis, results from different studies on a specific topic are collected and jointly analysed in order to reach a general conclusion based on the accumulated scientific data. Twentyone studies matched the inclusion criteria for the current meta-analysis. Together these comprised 347,747 individuals of which some 11,000 developed any cardiovascular disease. The results of the analysis showed no significant association between high intake of saturated fatty acids and an increased risk of coronary heart disease, stroke or cardiovascular disease. Age, sex, and study quality were factors taken into account in the analysis, but they did not impact on the outcome. tudy-no-association-dietary-saturated-fats-cardiovasculardisease-risk/ A meta-analysis of prospective cohort studies and randomized controlled trials examined the association between fatty acids and coronary disease. A total of 32 prospective cohort studies with data on dietary fatty acid intake were identified. The analysis included 530,525 participants with 15,907 incident coronary outcomes and an average follow-up of

105 5 to 23 years. The studies with data (i.e., fatty acids 25,721 participants authors also examined 17 observational on circulating fatty acid composition in the blood). These studies included with 5,519 incident coronary outcomes for whom the average follow-up was 1.3 to 30.7 years.1 Total saturated fatty acid intake was not associated with coronary disease risk (pooled relative risk of 1.02, 95% CI: ); Total circulating saturated fatty acids were not associated with coronary disease risk (pooled relative risk of 1.06, 95% CI: ); Individual circulating fatty acids, such as palmitic and stearic acids, were also not associated with coronary disease risk; Margaric acid (a saturated fatty acid found in dairy foods) was significantly associated with a lower risk of coronary disease; The authors concluded that the current evidence does not clearly support cardiovascular guidelines that encourage a low intake of total saturated fats. Another meta-analysis of 26 prospective cohort studies assessed the association between foods high in saturated fat and the risk of mortality.2 High intakes of milk, cheese, yogurt and butter were not associated with a risk of all-cause mortality compared to low intakes; High intakes of total dairy, milk and cheese were not associated with cardiovascular mortality. A 2010 meta-analysis of prospective cohort studies, which included the follow-up of 347,747 subjects over 5 to 23 years, provided the following evidence on the association between dietary saturated fat and coronary heart disease, stroke and cardiovascular disease:3

106 Saturated fat intake was not associated with an elevated risk of coronary heart disease, stroke or cardiovascular disease; The pooled relative risks were 1.07 (95% CI: , p = 0.22) for coronary heart disease, 0.81 (95% CI: , p = 0.11) for stroke, and 1.00 (95% CI: , p = 0.95) for cardiovascular disease; After adjustments for covariates such as age, sex and study quality, the results did not change, and no significant association was observed; No association between dietary saturated fat and disease prevalence was found after adjustment for other nutrients and total energy. In a 2009 systematic review, the following summary of evidence from prospective cohort studies and randomized controlled trials was provided:4 From the meta-analysis of cohort studies of saturated fat and coronary heart disease, intake of saturated fatty acids was not significantly associated with coronary heart disease death or events; The relative risks for the highest compared to the lowest category of saturated fat intake were 1.14 (95% CI: , p = 0.431) for coronary heart disease mortality and 0.93 (95% CI: , p = 0.269) for coronary heart disease events; There was no significant association between saturated fat and coronary heart disease death or events per 5% total energy increase in saturated fatty acids intake; From the meta-analysis of randomized controlled trials of dietary fat and coronary heart disease, the relative risk of fatal coronary heart disease was not reduced by fat-modified diets. Another systematic review of prospective cohort studies and randomized trials examined the evidence for dietary factors

107 in relation to coronary heart disease.5 Pooled analyses of cohort studies did not show any significant association between higher intakes of saturated fatty acids, meat or milk and coronary heart disease; The relative risks were 1.06 (95% CI: ) for saturated fatty acids, 1.23 (95% CI: ) for meat, and 0.94 (95% CI: ) for milk; After the dietary exposures were stratified by confounding variables such as dietary assessment tool, sex, geographic region, and type of prevention strategy, the association between saturated fatty acids and coronary heart disease in cohort studies remained statistically insignificant; There was no evidence from pooled analyses of randomized controlled trials to support a causal association between saturated fatty acids, meat or milk and coronary heart disease. In 2012, de Oliveira Otto et al. undertook a prospective cohort study to assess the association between the intake of saturated fat from different food sources and incident cardiovascular events in a multiethnic population. The participants consisted of 5,209 US adults aged 45 to 84 years, and together they represented 36,364 person-years of follow-up.6 After adjusting for potential confounders, a higher intake of dairy saturated fat was associated with a lower risk of cardiovascular disease, with a hazard ratio of 0.79 (95% CI: ) for every additional 5 g/d of dairy and 0.62 (95% CI: ) for every additional 5% of energy from dairy; The substitution of 2% of energy from meat saturated fat with energy from dairy saturated fat was associated with a 25% lower risk of cardiovascular disease.

108 In another prospective cohort study, the association between saturated fatty acid intake and the risk of cardiovascular disease mortality was investigated in 58,453 Japanese adults aged 40 to 79 years.7 Dietary saturated fatty acid intake was inversely associated with risk of total stroke, intraparenchymal hemorrhage and ischemic stroke; After adjustments for confounding variables such as potential cardiovascular disease risk factors and nutrients, the hazard ratios for the highest compared with lowest quintile were 0.69 (95% CI: , ptrend = 0.004) for total stroke, 0.48 (95% CI: , ptrend = 0.03) for intraparenchymal hemorrhage, and 0.58 (95% CI: , ptrend = 0.01) for ischemic stroke; There was no association between saturated fatty acids intake and subarachnoid hemorrhage and heart diseases such as ischemic heart disease, cardiac arrest and heart failure. Conclusions There is strong evidence to support a lack of association between dietary saturated fat and an increased risk of cardiovascular disease. Saturated fat derived from dairy has either no impact or a beneficial impact on cardiovascular disease risk. Further research, especially prospective cohort studies and randomized clinical trials, is needed to evaluate the relationship between different food sources of saturated fat and cardiovascular disease outcomes and mortality. aturated-fat-and-cardiovascular-disease-where-are-we

109 A new review of published evidence challenges current guidelines that suggest in order to reduce heart disease risk, people should generally restrict intake of saturated fats like those found in butter and dairy foods in favor of unsaturated fats such as in margarine and sunflower oil. The analysis, Medicine by an University of heart risk and published in the journal Annals of Internal international group led by a team at the UK s Cambridge, included 72 separate studies on intake of fatty acids. They found no evidence to support guidelines that say people should restrict saturated fat consumption to lower their risk of developing heart disease. They also found insufficient evidence to support guidelines that advise eating more foods containing polyunsaturated fats (such as omega-3 and omega-6) to reduce heart risk. And when they dug into the detail of specific fatty acids (such as different types of omega-3), the researchers found their impact on heart risk varied even within the same family of fatty acids. Findings guidelines question current The researchers say their findings call into question current guidelines that focus mainly on saturated versus unsaturated fat amounts, as opposed to concentrating on the food sources of the types of fatty acid. The study was part-funded by the British Heart Foundation, whose associate medical director, Prof. Jeremy Pearson, says: This analysis of existing data suggests there isn t enough

110 evidence to say that a diet rich in polyunsaturated fats but low in saturated fats reduces the risk of cardiovascular disease. Lead author Dr. Rajiv Chowdhury of the University of Cambridge, who describes the findings as interesting, says they could open new lines of enquiry that carefully question our current dietary guidelines, and adds: Cardiovascular disease, in which the principal manifestation is coronary heart disease, remains the single leading cause of death and disability worldwide. In 2008, more than 17 million people died from a cardiovascular cause globally. With so many affected by this illness, it is critical to have appropriate prevention guidelines which are informed by the best available scientific evidence. Researchers pooled data from 72 separate studies To arrive at their conclusions, Dr. Chowdhury and his colleagues pooled and re-analyzed data from 72 separate studies that included over 600,000 participants in 18 different countries. The studies had assessed total saturated fatty acid in two ways: one as a component in participants diet, and the other way was by measuring levels in the bloodstream. The results of the pooled analysis showed that whether measured in the bloodstream or as a component of diet, total saturated fatty acid was not linked to coronary disease risk. The analysis also found no significant link between heart risk and intake of total monounsaturated fatty acids, longchain omega-3 and omega-6 polyunsaturated fatty acids.

111 Totuus ostetaan rahalla kun tieteestä on tullut markkinoinnin väline Monet elävät yhä siinä harhaluulossa, että rasva lihottaa ja on epäterveellistä, koska meidät ehdollistettiin ajattelemaan niin vuosikymmeniä sitten, jolloin behaviorismiakin pidettiin merkittävänä psykologian suuntauksena. Joseph Goebbelsin sanoin: Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi. Valhe voi olla savuverho: ignoratio elenchi, jossa asian vierestä puhumisella johdetaan keskustelu sivupoluille ja varsinainen ongelma jää sivuhuomioksi. Vuosikymmeniä erityisesti tupakkateollisuus käytti näitä argumentaation muotoja, mutta nykyisin niitä sovelletaan hyvin yleisesti lääkeja elintarviketeollisuudessa. Näiden virheellisen argumentaation muotojen lisäksi nykyisin sovelletaan riskianalyysiä. lasketaan tuottoja ja verrataan voittoja mahdollisiin taloudellisiin sanktioihin. Lääketeollisuus maksaa vuosittain miljardeja erilaisina oikeudenkäynti- ja korvuskuluina vääristeltyjen ja peiteltyjen tutkimusten aiheuttamien joukkokanteiden kompensaationa, mutta maksetut sakot ja korvaukset ovat mitättömiä saatujen voittojen rinnalla. Totuus ostetaan rahalla ja tieteestä on tullut markkinoinnin väline. Kvartaalitalous etenee sijoittajien ehdoilla, ja siinä tärkeämpää on tulojen maksimointi ja taloudellisten sanktioiden minimointi; ihmiselämällä ei ole lääketeollisuudessa kuin välineellistä ja taloudellista arvoa. Valitettavasti raha menee kansanterveyden ja hyvinvoinnin edelle. Statiineja syö jo noin suomalaista. Oikeastaan vain harvat yli 40-vuotiaat eivät syö säännöllisesti lääkkeitä. Statiinien valmistajien toimintatapa, modus operandi on suunnitella, suorittaa ja analysoida kliinisiä tutkimuksia ja siten käyttää ammattimaisia haamukirjoittajia ja ostaa julkaisijoiden nimiksi tunnettuja akateemisia vaikuttajia: Key Opinion Leaders (KOLs).

112 Haamuraportteja kirjoittavat niiden tuottamiseen erikoistuneet organisaatiot (Contract Research Organizations, CROs). Haamukirjoituksista on tullut merkittävä osa lääkkeiden markkinointia. Todella taitavata markkinointivelhot toimivat kuin David Blaine, Chris Angel tai David Copperfield. He ovat sananmukaisesti silmänkääntäjiä. Ruotsissa julkaistu väestötutkimus käsitti lähes kaksi miljoonaa miestä ja kaksi miljoonaa naista. Vuosina määrätyt statiinit eivät olleet yhtään vähentäneet sydänkohtauksia eikä sydänkuolemia. Tulos on yhdenmukainen Ray ynnä muiden meta-analyysin kanssa (2010): Statiinien käyttö ei lisännyt elinikää satunnaistetuissa primaaripreventiotutkimuksissa, joihin oli osallistunut suuren riskin henkilöä. Analyysi käsitti henkilövuotta ja 2793 kuolemantapausta.[kelan ja Tilastokeskuksen tilastot kertovat samaa Suomesta: Statiinien jyrkästi lisääntynyt käyttö ei ole vähentänyt sydänkuolemia.] Amerikkalaiset lääkärit Hayward ja Krumholz kritisoivat LDLkolesterolin saamaa liaallista huomiota hoidossa. Heidän mielestään pitäisi hoitaa todellisia risikitekijöitä, ei LDL:ää. On aika jättää hyvästit tälle vanhalle, perusteettomalle ja harhaanjohtavalle kirjoittivat ruotsalaislääkärit. rasvateorialle, Lähde: Tohtori Tolonen Two strikingly polar attitudes persist on this subject, with much talk from each and little listening between. Henry Blackburn, 1975 Seitsemän maan tutkimuksen tulokset ja vaikutukset virallisesti Tutkimus osoitti populaatioiden ja yksilöiden kohdalla suoran korrelaation ja kausaalisuhteen veren kolesterolitasojen sekä sydän- ja verisuonitautien välillä. Lisäksi tutkimus löysi

113 korrelaation veren kolesterolitasojen ja sydän- ja verisuonitautiriskin (CHD) välillä 5-40 vuoden seurantatutkimuksessa. Kolesteroli ja lihavuus korreloivat myös syöpäkuolleisuuden lisääntymisen kanssa. Sydän- ja verisuonitautiriski osoittautui tutkimuksessa selvästi suuremmaksi Yhdysvalloissa ja Pohjois-Euroopassa, kuin Etelä-Euroopassa; tämän uskotaan liittyvän välimeren ruokavalioon. Tutkimuksessa kontrolloitiin mm. tupakointi, kolesteroli, liikuntatavat, ikä, verenpaine ja paino, jonka jälkeen merkittävimmäksi sydäntauteja alentavaksi muuttujaksi jäi välimerellinen ravinto. Pidempiaikaisessa seurannassa selvisi, että länsimaisten ruokailutottumusten omaksuminen, fyysisen aktiivisuuden väheneminen ja painon lisääntyminen lisäsivät myös Välimeren alueen ihmisten riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Suomessa Ancel Keysin tutkimustulokset otettiin vastaan yhtä innokkaasti kuin DDR:n huippu-urheilijoille suunnittelemat harjoitusohjelmat ja niitä tehostavat anaboliset steroidit. Seitsemän maan tutkimus sekä Framingham Heart Study, Nurses Health Study ja Women s Health Initiative osoittivat ruokavalion, liikunnan ja normaalipainon merkityksen hyvän terveyden ylläpitäjinä. Seitsemän maan tutkimus osoitti myös, että korkea verenpaine (hypertensio) lisää sekä sydän- ja verisuonitautien että sydän- ja aivoinfarktin riskiä. Tutkimukset ovat sittemmin vaikuttaneet merkittävällä tavalla ravintosuosituksiin lähes kaikissa länsimaissa. Suomessa mm. THL, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Duodecim ja Itä-Suomen yliopisto vetoavat näihin tutkimuksiin ravitsemussuosituksissaan. Kolesteroliteorian vannoutuneisiin puolustajiin kuuluvat mm. Pekka Puska, Mikael Fogelholm, Matti Uusitupa ja ursula schwab, joiden mukaan tuhat tutkimusta tukee kolesteroliteoriaa (yhtään ei ole Antti Heikkilän ynnä muiden kolesteroliteorian vastustajien julkisista pyynnöistä

114 huolimatta esitetty). Useilla Suomen ravitsemussuosituksista vastaavilla asiantuntijoilla on huomattavia sidonnaisuuksia lääke- ja elintarviketeollisuuteen. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on myöntänyt, että ravinnosta saatavat tyydyttyneet rasvat ja kolesteroli eivät aiheuta sydän- ja verisuonitauteja, mutta jo seuraavassa haastattelussa varoitellut tyydyttyneiden rasvojen vaarallisuudesta (huikea logiikka!). Englantilainen sydänkirurgi Shyam Kolvekar Lontoon yliopillisesta keskussairaalasta on ehdottanut voille täyskieltoa. Aamupalaksi Kolvekar suositteleekin paahtoleipää teollisella margariinilla. Kolvekarin ohjeen julkaisi KTB, Flora margariinia valmistavan Unileverin PR-yhtiö. Sydänkirurgilta outo lausunto ottaen huomioon, että kaksi paahtoleipäviipaletta vastaa viittä sokeripalaa ja kohonneen verensokerin tiedetään altistavan sydäntaudeille. Osa 2: Rasvat ja kolesteroli Rasvoihin liittyy paljon epäselvyyksiä ja myyttejä. Vasta viime aikoina rasvojen merkitys hyvinvoinnille on avautunut. Rasvahapot ovat välttämättömiä rakennuspalikoita mm. solukalvoille ja vaikuttavat siten suoraan solujen läpäisevyyteen ja erilaisten patogeenien aiheuttamiin tulehdusreaktioihin. Aivot tarvitsevat runsaasti rasvoja ja kolesterolia. Liian alhainen kolesteroli on yhteydessä moneen sairauteen (mm. dementia), jopa lisääntyneeseen kuolleisuuteen. Rasvahapot vaikuttavat elimistössä monin tavoin: Rasvat ovat osa solukalvojen (ja aivojen) rakennetta. Rasvat ovat elimistön tärkeä energian varastomuoto (rasvasolujen rasvavarastot ovat lähinnä rasvahappoja

115 triasyyliglyserolin muodossa). Kolesterolin kaltaiset rasva-aineet (hormonit) toimivat tärkeinä elintoimintojen säätelijöinä. Eräät vitamiinit ovat rasva-aineita. Eräät rasva-aineet voivat toimia myös solujen viestinvälityksessä, kuten diasyyliglyseroli ja sfingosiini-1-fosfaatti. Rasva lihottaa vain, kun veressä on insuliinia, joka osallistuu rasvakudoksen rakentamiseen. Yleensä rasva käytetään elimistön solujen uusimiseen, hormonien tuotantoon; osa ravinnon rasvoista voidaan muutaa sokereiksi, mutta yleensä ylimääräinen tulee luonnollista tietä ulos. Poikkeuksena on tilanne, jossa runsaiden hiilihydraattien (sokereiden) seurauksena haima erittää verenkiertoon runsaasti insuliinia, joka rupeaa varastoimaan glukoosin ja fruktoosin ohella myös rasvahappoja. Tästä syystä hiilihydraatit ja rasvat on hyvä syödä erikseen Rasvahapot ovat neutraaleja hiilivetyjä. Vaikka ovat yksi pääkomponentti solujen lipidirakenteissa, osa niistä esiintyy vapaina soluissa ja kudoksissa. kasveista ja mikrobeista on eristetty yli 100 rasvahappoa. rasvahapot vain pieni Eläimistä, erilaista Rasvan saanti turvaa elimistölle välttämättömien rasvahappojen ja rasvaliukoisten vitamiinien saannin. Onkin suositeltu, että rasvaa tulisi olla 30 % kokonaisenergiasta, kuitenkin vähintään %.

116 Kuvan lähde: Tohtori.fi Lipidi on yhteisnimi eliöiden solukoissa ja kudoksissa syntyneille rasvoille ja rasvamaisille yhdisteille, kuten rasvoille, öljyille, vahoille, kolesterolille, steroideille, rasvaliukoisille vitamiineille, monoglyserideille, diglyserideille, triglyserideille ja fosfolipideille. Vaikka nisäkkäiden elimistö voi sekä hajottaa että rakentaa lipidejä, joitakin lipidejä on saatava ravinnosta. Näitä ovat välttämättömät rasvahapot eli EFAt (essential fatty acids) eli omega-3 ja omega-6 rasvahapot. Välttämättömät rasvahapot Fatty Acids (EFA): Essential Rasvat ovat tehokas energianlähde. Gramma rasvaa sisältää n. 9 kcal (38 kj) energiaa. Rasvat sisältävät myös elimistölle välttämättömiä rasvahappoja (omega-3 ja omega-6) ja niitä tarvitaan rasvaliukoisten vitamiinien (A-, D-, E- ja Kvitamiini) hyödyntämiseen.

117 Ihmisen elimistö tarvitsee sekä omega-6 että omega-3 rasvahappoja. Näiden ideaalisen saantisuhteen tulisi olla 1:1 3:1, mutta saanti on länsimaisessa ruokavaliossa kallistunut voimakkaasti omega-6 rasvoihin, ja todellinen saantisuhde on 7-8:1. Perinteisessä kreetalaisessa ruokavaliossa ja varhaisten metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliossa suhde oli 1:1; perinteisessä japanilaisessa ja intialaisessa ruokavaliossa rasvatasapaino on myös hyvä. Omega-9 rasvahappoa elimistö syntetisoi itse, joten se ei kuulu välttämättömiin ravinteisiin. Välttämättömät rasvahapot ovat: α-linolihappo eli ALA, joka on omega-3 rasvahappo sekä linolihappo eli LA, joka on omega-6 rasvahappo α-linolihapon elimistö muuttaa pitkäketjuisiksi monityydyttämättömäksi rasvahapoiksi (long chained polyunsaturated fatty acids PUFA) eikosapentaeenihapoksi (EPA) ja dokosaheksaeenihapoksi (DHA). Linolihaposta elimistö syntetisoi monityydyttämätöntä arakidonihappoa (arachidonic acid, AA), joka on eikosanoidien (hormonien ja kudoshormonien) lähtöaine. EPAa elimistö käyttää solukalvojen ja hormonien rakennusaineena, alentamaan verenpainetta ja aivojen toimintaan. DHA on solukalvojen rakennusaine ja osallistuu sähköisten impulssien välittämiseen Dokosaheksaeenihaposta (DHA) muodostuu hermosoluissa. dokosanoideja, dokosatrieenejä ja neuroprotektiinejä sekä vapaiden radikaalien vaikutuksesta hapettumalla syntyviä myrkyllisiä isoprostaaneja. Hyviä omega-3 rasvojen lähteitä ovat rasvaiset kalat (makrilli, ankerias, nahkiainen, silli ja lohi). Välttämättömät rasvahapot löydettiin jo 1923 ja aluksi niitä pidettiin vitamiineina F, mutta tutkimus osoitti niiden olevan rasvahappoja eikä vitamiineja.1950-luvulla Arild Hansen osoitti, että rasvattomalla maidolla ruokituille lapsille kehittyi välttämättömien rasvahappojen puutostila, joka ilmeni iho-oireina ja kasvun hidastumisena ja lisääntyneenä ravinnontarpeena. Välttämättömät rasvat vaimentavat

118 inflammaatiota sekä sairaus- ja tulehdusgeenejä. Tyypillisesti lipideissä toinen pää on vesihakuinen (hydrofiilinen) ja toinen, pitkä hiilivetyketju, hydrofobinen. Lipidit eivät edusta rakenteeltaan yhtenäistä yhdisteryhmää, mutta niille on ominaista, että ne liukenevat hyvin orgaanisiin liuottimiin, kuten asetoniin, eetteriin, petrolieetteriin ja bentseeniin, mutta eivät veteen. Kun lipidit kudosnesteessä liittyvät proteiineihin, ne muuttuvat liukoisiksi. Lipidien ja proteiinien muodostamat makromolekyylit ovat lipoproteiineja. Hiilihydraattien ja lipidien muodostamat yhdisteet ovat glykolipidejä. Lipidien muodostuminen, lipogeneesi tapahtuu soluissa. Lähde: Wikipedia Sekä eläin- että kasvisperäiset rasvat muodostavat hiilihydraattien ja proteiinien ohella ravitsemuksemme ja hyvinvointimme perustan. Rasvat tuovat ruokavalioon paljon energiaa tiiviissä muodossa, mutta ne ovat välttämättömiä myös solujen ja hormonien rakennusaineina sekä elimistön lämmönsäätelyssä. Rasvoja tarvitaan myös kuljettamaan elimistössä rasvaliukoisia vitamiineja (A, D, E & K) ja muuttamaan karoteenia A-vitamiiniksi. Välttämättömiä rasvahappoja tarvitaan mm: Eikosanoidien lähtöaineiksi. Oksilipiineihin kuuluvissa eikosanoidi-molekyyleissä on kaksikymmentä hiiliatomia ja niitä muodostuu ravinnon rasvahapoista (dihomogammalinoleenihappo (DGLA), arakidonihappo(aa), eikosapentaeenihappo (EPA), dokosaheksaeenihappo (DHA) ja eikosatetraeenihappo (ETA). Tulehduksia aiheuttavia pahoja eikosanoideja syntyy etenkin arakidonihaposta ja transrasvahapoista. Eikosanoidit: kaksikymmentä hiiliatomia käsittäviä rasvahappoja, joilla on usein voimakkaita fysiologisia vaikutuksia (hormoneja tai kudoshormoneja), esim. prostaglandiinit, tromboksaanit, leukotrieenit.

119 Terveyskirjasto Eikosanoideihin kuuluu useita hormoninkaltaisia yhdisteitä, jotka vaikuttavat lyhytaikaisesti kaikissa ihmisen elimissä: sydämessä, maksassa, munuaisissa, keuhkoissa, haimassa, ihossa, aivoissa sekä näiden lisäksi myös luustossa ja lihaksistossa. Eikosanoideja tunnetaa yli sata ja niihin kuuluvat mm. prostanoidit (prostaglaniidit, prostasykliinit ja troboksaanit), leukotrieenit, hydroksihapot, lipoksiinit, hydroksyloituneet rasvahapot, isoprstaanit, epoksieikosatrieeniset hapot, epoksieikosanoidihapot, endokannabinoidit, epilipoksiinit ja syklopentennoonit. Eikosanoideilla on tärkeä merkitys solujen hyvinvoinnille ja ihmisen terveydelle. Ne vaikuttavat tulehduksia aiheuttavina tai niitä ehkäisevinä ja säätelevät aivoissa mm. tunteita. Eikosanoidit jaetaan hyviin, pahoihin ja neutraaleihin. Hyvät ehkäisevät tulehdusta (inflammaatio) ja pahat aiheuttavat tulehduksia. Yleisperiaate on, että hyvät eikosanoidit toimivat pahojen leukotrieenien vastavikuttajina ja hillitsevät tulehduksia kudoksissa. Kaikki krooniset sairaudet ovat tulehdustauteja, joissa tulehdussytokiinit ovat koholla; eikosanoidit ovat mukana kroonisissa sairauksissa ja niiden on osoitettu liittyvän mm. lihomiseen, insuliiniresistenssiin, metaboliseen oireyhtymään, diabetekseen, masennukseen sekä sydän- ja syöpätauteihin. Rasvojen peruskemiaa lyhyesti On hyviä ja huonoja rasvoja. Jotta ymmärtäisimme niiden erot, on syytä tutustua rasvojen kemiaan ja ihmisen aineenvaihduntaan läheisemmin. Rasvat eli lipidit muodostuvat joukosta orgaanisia yhdisteitä, jotka eivät liukene veteen. Ruokavaliossamme on pääasiassa kolmenlaisia rasvoja: triglyseridejä, steroleja ja fosfolipidejä. Kehon rasvasta eli

120 läskistä 99 % muodostuu triglyserideistä. tunnetuin on kolesteroli. Steroleista Rasvahapot ovat yksinkertaisesti ketjuja, joissa on hiiliatomeita ja vetyatomeita. Elimistömme rasva sekä suurin osa syömästämme rasvasta koostuu triglyserideistä, jossa on kolme rasvahappoketjua yhdessä glyserolimolekyylissä. Nämä ketjut voivat olla eripituisia; 2-26 hiiliatomia pitkät ketjut ovat yleisimpiä ja niissä voi olla eri määrä kaksoissidoksia. Veren triglyseridi- eli rasvatasot ovat useimmille tuttuja Korkeat veren seerumin triglyseriditasot lisäävät sydäntautien riskiä. Tämä on varsin hyvin verifioitu fakta, eikä sitä ilmeisesti kyseenalaisteta missään. Ihmisen maksa tuottaa näitä triglyseridi-rasvahappoketjuja ylimääräisistä sokereista ja varastoi siten kehoon vararavintoa (siis: läskiä). Hiilihydraatit eli sokerit imeytyvät verenkiertoon glukoosina, joka on elimistömme tärkein energianlähde. Glukoosia ja ihmisen metaboliaa käsittelen tarkemmin tuonnempana. Rasvahapot luokitellaan niiden hiiliketjujen sisältämien kaksoissidosten määrän mukaan kolmeen luokaan: tyydyttyneisiin, monityydyttämättömiin kertatyydyttämättömiin rasvahappoihin. Näiden lisäksi ja on olemassa transrasvoja, joissa rasvoille tyypillinen cis-sidos on muotoa trans. Transrasvoja on suosittu elintarviketeollisuudessa erityisesti niiden hyvän säilyvyyden vuoksi. Transrasvojen on osoitettu aihettavan monenlaisia terveydellisiä ongelmia, kuten syöpiä. Transrasvoja muodostuu valmistettaessa mm. kekseihin, sipseihin, makeisiin ja uppopaistettuihin ruokiin. Kun kaksi atomia vaihtaa keskenään elektroneja, syntyy välille sidos, joka sanan mukaisesti sitoo atomit toisiinsa. Luonnon hiiliatomeissa on aina neljä sidosta atomeihin. Koska hiiliatomit ovat ketjussa, kuten nauhassa, ne liittyvät kahdella sidoksella kahteen hiiliatomiin, jolloin jää kaksi sidosta vapaaksi ja niiden kiinni muihin helmet muuhun niihin

121 liittyy tavallisesti kaksi vetyatomia. Jos kaksi vetyatomia sitoutuu jokaiseen ketjun hiiliatomin on rasvahappo tyydytetty, ja se sisältää maksimimäärän vetyä. Tyydytetyt rasvat ovat kemiallisesti hyvin stabiileja. Tyydyttymätön taas merkitsee sitä, että kullakin ketjun hiiliatomilla on keskenään kaksoissidos ja molekyylissä on vähemmän vetyä (kuin tyydytetyssä). Kerta- eli yksittäistyydytetyissä (tai tyydyttymättömissä) rasvahapoissa on yksi kaksoissidos, monityydyttymättömissä on kaksi tai useampia. Rasvojen kemiassa ei tunneta käsitteitä kovat ja pehmeät rasvat, joita monet asiantuntijat ahkerasti viljelevät. Rasvahappojen luokittelu: Tyydyttyneet rasvat Rasvahappo on tyydyttynyt, kun hiiliatomien välissä on vain yksinkertaisia sidoksia ja kaikissa sen hiilisidoksissa on vetyatomi. Tyydyttyneet rasvahapot ovat vakaita ja kestävät paistettaessa korkeita lämpötiloja tiiviin rakenteensa takia. Tyydyttyneet rasvahapot ovat suoria ketjuja, jotka huoneen lämmössä säilyttävät kiinteän olomuodon. Niitä kutsutaankin koviksi rasvoiksi.eläinrasvat ja kookosrasva kuuluvat tähän ryhmään. Voissa tyydyttyneitä rasvahappoja on 40-60% ja kookosrasvassa 92 %. Tyydyttyneet rasvat säilyvät hyvin härskiintymättä. Esimerkiksi kookosrasva säilyy huoneenlämmössä kaksi vuotta eltaantumatta. Lihan rasvahapoista tyydyttyneitä rasvoja on n. 50 %. Valtion ravitsemusneuvettelukunnan suositusten mukaan aikuisilla ja yli 2-vuotiailla lapsilla tyydyttyneiden rasvahappojen ja transrasvahappojen yhteenlaskettu osuus energiansaannista tulisi olla korkeintaan noin 10E%. Finnravinto 2007 tutkimuksen mukaan suomalaiset saavat tyydyttyneitä rasvahappoja ravintorasvoista, maitotuotteista (voi, juustot, maito) sekä lihatuotteista keskimäärin12% 13% päivittäisestä energiantarpeesta. Tyydyttyneet rasvat, joita on lihassa, siipikarjassa,

122 kanannahassa, voissa, laardissa, kermassa, maidossa ja maitotuotteissa (juustot ym.), kookosrasvassa ja palmuöljyssä. Näistä rasvoista meitä varoitellaan, koska ne voivat nostaa kolesterolia. Se ei kuitenkaan aiheuta valtimotauteja, kuten tähän asti on kuviteltu. Kookos- ja palmuöljyt ovat tyydytettyä rasvaa, jonka rasvahapot ovat pääasiassa keskimittaisia (6-8 hiiliatomia) ja niitä merkitään kirjainyhdistelmillä MCFA (medium-chain fatty acids) tai MCT (medium-chain triglycerides). Keskipitkät rasvapot eivät siirry kylomikroneissa verenkiertoon, vaan kulkeutuvat suoraan maksaan, jossa ne palavat energiaksi. Imettäväisten solukalvojen fosfolipideissä tyydytetyt rasvahapot ovat yleensä sn-1-asemassa, kun taas tyydyttymättömät omega-6- ja omega-3-rasvapot ovat sn-2-asemassa. Kertatyydyttymättömät rasvahapot Kertatyydyttymättömillä rasvahapoilla on yksi tuplasidos kahden hiiliatomin välillä ja sidoksista puuttuu vetyatomit. Tyydyttyneiden rasvahappojen tapaan myös kertatyydyttämättömät rasvahappoketjut ovat vakaita ja kestävät hyvin kuumennusta. Ne ovat nestemäisiä huoneen lämmössä. Oleiinihappo on elollisen luonnon yleisin rasvahappo; sitä on rypsiöljyssä n. 60 % ja oliiviöljyssä 55-80%. Oleiinihappoa on myös manteli-, pekaanipähkinä-, cashewpähkinä- ja maapähkinäöljyisaä sekä avocadoissa. Se on myös lihan rasvojen yleisin rasvahappo, jonka osuus vaihtelee 20-50% välillä. Oleiinihaposta käytetään myös nimiä cis-9-oktadekeenihappo, 9-oktadekeenihappo ja öljyhappo. Oleiinihapon kemiallinen kaava on C18H34O2 eli C17H33COOH. Yksittäis/kertatyydyttymättömiä rasvoja: oliiviöljy (sisältää yli 90 %), rypsiöljy (60 %). Alentavat LDL-kolesterolia; HDL ei laske eikä nouse. Monityydyttymättömät rasvahapot Monityydyttämättömillä rasvahapoilla on vähintään kaksi

123 kemiallista kaksoissidosta hiiliketjussa. Jokaista kaksoissidosta kohti molekyylissä on kaksi vetyatomia vähemmän kuin vastaavassa tyydyttyneessä rasvahapossa, jossa on yhtä monta hiiliatomia. Kaksi yleisintä ravinnosta saatavaa monityydyttämätöntä rasvahappoa ovat n-3 sarjan rasvahapot alfalinoleenihappo (ALA) ja n-6 sarjan rasvahappo linolihappo. Nämä kuuluvat välttämättömiin rasvahappoihin (EFA, Essential Fatty Acids), koska elimistö ei pysty itse tuottamaan niitä muista rasvoista. Monityydyttymättömiä rasvoja: maissi-, soija- auringonkukkaja saffloriöljyt. Nämä rasvat alentavat kokonais- ja LDL- ja nostavat HDL-kolesterolia. Rypsiöljyssä on 22 % näitä rasvahappoja. Myös kalaöljyn omega-3-rasvahapot (EPA ja DHA) kuuluvat tähän ryhmään. Transrasvat Nykyajan ravinto sisältää myös transrasvoja, joita ei ollut ihmisravinnossa juuri lainkaan 100 vuotta sitten. Ne lisäävät vaaraa sairastua mm. diabetekseen, sydänja verisuonitauteihin sekä syöpään. Transrasvoja on erityisesti kaulimiseen tarkoitetuissa margariineissa ja sitä myöten konditoriatuotteissa. Tanskassa on nyt poistettu transrasvat lähes kaikista elintarvikkeista ja Yhdysvalloissa ne pitää merkitä myyntipäällyksiin. Kolesteroli Kolesteroli C27H45OH on steroideihin kuuluva tyydyttymätön, rengasrakenteinen, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa, etenkin rasvakudoksissa, hermoissa, maksassa ja munuaisissa. Elimistö ei käytä kolesterolia polttoaineena, vaan soluseinämien rakenteissa, sappihapoissa (ruoansulatuksessa), sukuhormoneissa, hormoneissa ja D-vitamiinin esiasteena. Kolesterolia syntyy maksassa, sitä imeytyy elimistöön

124 ravinnosta ohutsuolen kautta, ja sitä erittyy sapen kautta suoleen. Synteesin ja imeytymisen välillä vallitsee tarkka tasapainotila siten, että mitä runsaampaa on imeytyminen, sitä vähäisempää on synteesi ja päinvastoin. Elimistö pyrkii pitämään kehon kolesterolimäärän vakiona. Nykyisen holistisen näkemyksen mukaan kolesteroli on ihmiselle elintärkeä aine. Sitä tarvitaan solukalvon rakentamisessa ja sappiyhdisteiden valmistuksessa. Aivojen kuivapainosta merkittävä osa on kolesterolia. Elimistön kaikesta kolesterolista 25 % on aivoissa. Lisäksi se on useiden hormonien (progestageenit, estrogeenit, androgeenit, glukokortikoidit, mineralkortikoidit) sekä D-vitamiinin esiaste. Äidinmaito sisältää kolesterolia enemmän kuin lähes mikään muu ravinto. 50 % äidinmaidon energiasta tulee rasvoista ja suurimmaksi osaksi tyydyttyneistä rasvoista. Sekä kolesteroli että rasvat ovat välttämättömiä lapsen kasvulle ja etenkin lapsen aivojen kehitykselle. Kolesteroli on elimistölle etenkin aivoille ja soluille välttämätön rakennusaine. 25 % elimistömme kokonaiskolesterolista piileskelee aivoissa, joissa sillä on äärimmäisen tärkeä rooli synapsien eli neuronien välisten yhteyksien toiminnassa. Alhaiset kolesterolitasot ja vähärasvainen ravinto on tutkimuksissa yhdistetty mm. Alzheimerin tautiin ja väkivaltaiseen käytökseen Kolesterolin puutoksen uskotaan heikentävän tiedonkulkua aivoissa sekä huonontavan muistia ja kognitiivisia kykyjä. Elimistö tarvitsee kolesterolia hormonien tuottamiseen ja Dvitamiinin valmistamiseen. Kolesterolisulfaatti, jota muodostuu kolesterolista ja rikistä, ohentaa verta ja näyttää pikemminkin ehkäisevän sydänkohtauksia kuin aiheuttavan niitä. Kolesterolia on sappinesteessä, jota maksa tuottaa ruoansulatuksen tarpeisiin. Se hajottaa rasvat pieniksi

125 pisaroiksi, jotta ruoansulatusentsyymit pääsevät vaikuttamaan niihin ja mahdollistaa rasvojen imeytymisen siten, että sappisuolat ja fosfolipidit sitoutuvat kolesteroliin ja muodostavat ohutsuolessa mikroskooppisia palloja eli misellejä, joihin ravinnon mukana tulleet rasvat tarttuvat. Haiman erittämä vesiliukoinen lipaasi-entsyymi pystyy hajottamaan näitä monoglyserideiksi ja rasvahapoiksi. Lipoproteiinit Veressä kolesterolimolekyyli on sitoutunut erityiseen kuljetusmolekyyliin, jollaisia ovat lipoproteiinit HDL (High Density Lipoprotein) ja LDL (Low Density Lipoprotein). Nämä jaetaan edelleen alaryhmiin, kuten apo A-1, Apo B48, Apo B100, IDL, HDL1, HDL3 jne. Sen mukaan mihin lipoproteiiniin kolesterolimolekyyli on sitoutunut, puhutaan HDL- ja LDL-kolesterolista. LDLlipoproteiini kuljettaa kolesterolia kudoksiin ja verisuonten seinämiin. HDL-lipoproteiini kuljettaa kolesterolia pois kudoksista ja verisuonten seinämistä. Fosfolipidejä elimistö pystyy tuottamaan itse ja käyttää niitä mm. solukalvoissa. Fosfolipidien toinen pää on vesihakuinen ja toinen vesipakoinen. Vedessä ollessaan fosfolipidit muodostavat kaksoiskalvon, jossa hydrofobiset päät ovat toisiaan vasten kalvon sisällä ja hydrofiiliset fosfaattipäät kalvon ulkopuolella. Soluterveyden kannalta on välttämätöntä, että uusiutuvien solujen raaka-aineiksi löytyviä hyviä rasvoja on saatavilla. Elimistö ei osaa muodostaa mm. transrasvoista kestäviä ja toimivia solukalvoja, jolloin solut altistuvat erilaisille patogeeneille. Aivot ja rasvahapot Aivot muodostuvat pääosin rasvahapoista. Aivojen kuivapainosta n. 60 % on rasvaa ja loput proteiineja sekä hiilihydraatteja. Ravinnon rasvojen ja valkuaisaineiden laadulla on huomattava

126 merkitys aivojen rakenteelle, normaalille toiminnalle, kuten oppimiselle, päättelykyvylle, muistille ja mielenterveydelle. Stanfordin yliopistossa on kuvattu aivojen synapseja ja laskettu, että ihmisen aivoissa on enemmän yhteyksiä kuin koko maailman tietokoneissa ja tietoverkoissa yhteensä kerrotaan Neuron-lehdessä. Aivoissa on noin 200 miljardia aivosolua. Jokainen niistä voi kytkeytyä toisiin aivosoluihin kymmenillä tuhansilla synapseilla, joita aivoissa voi olla yhteensä satoja biljoonia. Jokaisessa synapsissa on muistivarasto ja tiedon prosessoinnin osia. Yksi synapsi voi sisältää noin tuhat molekyylitason kytkintä. Psykiatrian apulaisprofessori Robert K. McNamaran työryhmä (University of Cincinnati College of Medicine, USA) mittasi ruumiinavauksen yhteydessä rasvahappojen pitoisuuden useilta aivojen etukorteksin alueilta, henkilöiltä, jotka olivat sairastaneet rasvahappojen vakavaa masennusta. Masennuspotilaiden pitoisuuksia verrattiin ei-masentuneiden samanikäisenä kuolleiden potilaiden vastaavien aivoalueiden rasvahappopitoisuuksiin. Masentuneiden aivojen DHA-rasvahapon pitoisuus oli 22 % pienempi kuin verrokeilla. Naisilla pitoisuus oli kaksi kertaa pienempi kuin miehillä. Vakavassa masennuksessa aivoissa vallitsee välttämättömien ravahappojen aineenvaihdunnan häiriö. DHA on tärkeä aine neurotransmissiossa.omega-3-rasvahappojen riittävä saanti on välttämätöntä aivojen normaaleille toiminnoille. Omega-3-rasvahapot, etenkin EPA on erittäin tärkeä aine mm. skitsofrenian ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa (Peet 2008). Omega-3-rasvahapot osallistuvat aivosoluissa SNARE-proteiinien aineenvaihduntaan ja auttavat niitä tuottamaan hermovälittäjäaineita, mm. serotoniinia, dopamiinia ja GABAa. Aivoissa omega-3-rasvahappoja on n. 14 %, suurimmaksi osaksi DHA:ta. Omega-6-rasvahappoja on n. 17 % ja siitä suurin osa on arakidonihappoa (AA). Omega-7-rasvahappoja on 7 %, omega-9-

127 rasvahappoja 19 % ja eniten (36 %) on tyydyttyneitä rasvahappoja. 5 % aivojen rasvoista on näiden rasvahappojen aineenvaihdunnan välituotteita. Omega-6/omega-3 suhteen tulisi olla enintään 3:1 ja sitä voidaan mitata analysoimalla veren AA/EPA-suhde. Länsimaissa suhde on paljon korkeampi 7-8:1 ja masentuneilla AA/EPA-suhde on usein jopa 11:1. Lähde: Matti Tolonen Linkit & lähdeaineisto s s keli=dlk keli=skr

128 Sami Raja-Halli Diabetes Saatanan sokeritauti suomalainen kansantauti! Valitsin tähän ilkeän pilakuvan, koska se kuvaa nykytendenssiä hyvin. Meistä on tulossa homo Diabeteksiä halusimme sitä tai emme. Tästä saamme kiittää piittaamattomia virkamiehiä ja ahneita elintarvike- ja lääketeollisuuden tuottajia. Diabetesyhtälössä on lukemattomia muuttujia. Avaan tässä artikkelissa

129 osan niistä. Diabetes ei ole suomalainen kansantauti, sanoi THL, Duodecim, Wikipedia tai Suomen diabetesliitto mitä tahansa. Sokeritauti on sokeritauti. käytän vain piruuttani humoristi, kun olen suomalainen kansantauti määritelmää artikkelissa siksi, että se on määritelmänä täysin perusteeton ja uskomattoman typerä. Mikä saatanan sokeritauti? Diabetes ja etenkin aikuistyypin diabetes on sukupolvemme merkittävin elämänlaatua ja elinvuosia vähentävä terveydellinen ja sosioekonominen tragedia sekä valtava uhka tulevien sukupolvien terveydelle ja riittävän huoltosuhteen säilymiselle (USAssa lasketaan jo, että pian yhteiskunnalla ei ole varaa muiden sairauksien, kuin diabeteksen hoitoon (Bought)). Suomessa vuoden 2013 lopussa lääkehoidettuja diabeetikkoja oli yhteensä Lisäksi suuri joukko diabetesta sairastavia ei ole tietoinen taudistaan, sillä tyypin 2 diabetes ei alkuvaiheessa aiheuta erityisiä oireita. Kaiken kaikkiaan tyypin 2 diabetesta sairastaa arviolta suomalaista (Duodecim). Diabeteksen hoidon yhteiskunnalliset kustannukset ovat arviolta 1,3 miljardia euroa vuodessa (THL). Vertailun vuoksi: Alkoholin aiheuttamat suorat terveyshaitat maksavat yhteiskunnalle 0,9-1,1 miljardia vuosittain, alkoholin verotuottojen ollessa noin 1,3 miljardia. Arviolta jopa 18 prosenttia Euroopan terveysmenoista kuluu diabeteksen hoitoon. Suomessa diabeetikkojen sairaanhoidon kustannukset olivat noin 9 prosenttia terveydenhuollon menoista vuonna Diabeteksen hoidon aiheuttamat lisäkustannukset olivat noin 833 miljoonaa euroa. Diabeteksesta aiheutuvat lisäsairaudet kasvattavat kustannukset moninkertaisiksi. (THL) Diabeteksen hoito ilman lisäsairauksia maksaa noin 1300 /henkilö/vuosi Diabeteksen hoito, kun siihen liittyy lisäsairauksia

130 maksaa n /henkilö/vuosi Diabeteksen hoidosta aiheutuvien suorien kustannusten lisäksi voidaan arvioida diabeteksesta johtuvia tuottavuuskustannuksia, joihin kuuluvat sairauspoissaolojen, ennenaikaisen eläköitymisen ja kuoleman aiheuttamat kustannukset. Vuonna 2007 näiden suuruudeksi arvioitiin yli miljoonaa euroa. en-kustannukset Suomalainen kansantauti maailmalla Maailmanlaajuisesti aikuistyypin diabetesta sairastavia on n. 250 miljoonaa, eli 6 % vuotiaista, mutta määrän uskotaan kasvavan 380 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä. Tilanne Suomessa ei tilastojen valossa ole juuri sen lohdullisempi, kuin muissakaan länsimaissa. Nuoruustyypin diabetes on meillä yleisintä maailmassa (sairastuneita ) ja aikuistyypin diabetekseen sairastuneiden määrissä olemme vahvaa Eurooppalaista keskikastia. Eniten suomalaista kansantautia esiintyy Kiinassa ja Intiassa, mutta väestön lukumäärään suhteutettuna Meksiko ja USA ovat omaa luokkaansa. Jos diabetes on suomalainen kansantauti, on se ylivoimaisesti kaikkien aikojen menestynein suomalainen vientituote.

131 Diabetesongelma on yleismaailmallinen. Tällä kansantautimääritelmällä annetaan ymmärtää aikuistyypin diabeteksen liittyvän suomalaisten hyvin persoonalliseen geeniperimään, kuten suomalaisten erityinen alkoholiherkkyys, josta ei niin ikään ole mitään tieteellistä näyttöä. Näin lyödään hanskat tiskiin ja sanotaan: mitä me geeneillemme voimme?. Geenejä tärkeämpiä diabeteksen määritelmässä ja hoidossa ovatkin sidonnaisuudet lääke- ja elintarviketeollisuuteen. Miksi syyttää sokereita, kun sokereita syyttämällä astutaan Mikael Fogelholmin Fazerilla toimivan vaimon varpaille (Fazer). Kuka hullu huutelisi sokeritaudista, jos samaan aikaan nostaisi korvauksia Nestléltä ja Danisko Sugar Oy:ltä lääke- ja elintarviketeollisuuden ohella (Matti Uusitupa). Tähän liittyen, miksi kukaan, joka hyötyy Monsanton omistamista yrityksistä taloudellisesti, haluaisi vastustaa transatlanttista talous ja investointisopimusta tai geenimuunneltuja organismeja. Ei, vaikka Monsanton yhteys lukemattomiin terveysongelmiin on ilmeinen. Kansantauti määritelmä on vain savuverho, jolla peitellään todellista ongelmaa: sairautta jota voitaisiin jopa hoitaa valistuksella ja mitättömillä ravitsemusmuutoksilla, sokeriverotuksen kiristyksellä ja viranomaisten korruptiota siis

132 sidonnaisuuksia vähentämällä, sen sijaa, että sitä hoidetaan kalliilla lääkityksellä. Jo sokerinkulutuksen puolittamisella useiden sairauksien riski pienenee (WHO). Number (in Millions) of People with Diabetes Aged 35 Years or Older with Self-Reported Heart Disease or Stroke, United States, From 1997 to 2011, the number of people aged 35 years or older with diabetes and with self-reported heart disease or stroke increased from 4.2 million to 7.6 million. In 2011, among people with diabetes aged 35 years and older and with selfreported heart disease or stroke, 5.0 million reported having coronary heart disease, 3.7 million reported having other heart disease or condition, and 2.1 million reported having stroke. Sekä Bloomberg että Business Insider ovat laskeneet sokerinkulutuksen maailmanlaajuisia kustannuksia oletuksena, että sokeri ja makeutusaineet aiheuttavat diabetesta ja lihavuutta, eli diabesitya. Kannattaa tutustua. Business Isider on sivustollaan julkaissut sokerinkulutuksesta seuraavan videon.

133 Year Coronary Heart Disease Other Heart Stroke Disease or Condition Heart Disease or Stroke

134 Sidonnaisuudet provosoivasti Suomessa ei esiinny korruptiota. Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Suomessa voi esiintyä hyväveliverkostoja, lehmänkauppoja ja ansaittuja teollisuuden tutkijoille ja viranomaisille maksamia apurahoja, jotka eivät mitenkään vaikuta kyseisten tutkijoiden ja viranomaisten objektiivisuuteen. Kuinka ne voisivatkaan vaikuttaa, koska meillä ei ole korruptiota ja suomalaiset ovat tunnetusti paitsi maailman viisain ja kaunein, myös ylivoimaisesti rehellisin ja sisukkain kansa? Tosin suomalaiset ovat myös auktoriteettija herrauskovaisin ja itsepäisin idioottiporukka, jota maa päällään kantaa. Anteeksi, jos tämä loukkaa, mutta täällä jaksetaan yhä palvoa ihanan 1950-luvun teorioita ravitsemuksesta ja terveydestä, vaikka kuluneiden 65 vuoden aikana on tapahtunut valtavasti kehitystä ja vanhat paradigmat on moneen kertaan kumottu. Suomalainen ravitsemusja terveyspolitiikka on vanha kuin Havannan autokanta. Se on sitä, että meille hehkutetaan suomalaista laatua, muotoilua ja kaiken ylittävää erinomaisuutta etenkin Itä-Suomen yliopiston ylivoimaisia tutkimuksia (joiden rinnalla Harvardin ja Cambridgen tieteelliset näytöt ovat vähintäänkin riittämättömiä pseudotutkimuksia). Se on toki helppo selittää. Suomalaisten aineenvaihdunta ja biologia eroavat kaikista muista maailman ihmisistä; niin erinomaisia ja ainutlaatuisia

135 me olemme siis jos luemme näitä asiantuntijoiden kommentteja. Tämä suomalaisten ainutlaatuinen perimä on myös se perustava syy, miksi meitä tulee hyvin tarkasti valvoa ja holhota. Mitä sitten ovat sidonnaisuudet? Ne ovat luentopalkkioita, maksettuja kongressimatkoja, tutkimusapurahoja yms. Tosiasia on, että lääketeollisuus lobbaa tuotteitaan hyvin aggressiivisesti lääkäreille ja tutkijoille. Aina kaikki ei mene putkeen. GlaxoSmithKlinen Avandia diabeteslääke kohotti sydänkohtausriskiä 43 % ja johti ainakin sydänkohtaukseen ja tuhansiin ennenaikaisiin kuolemantapauksiin. Näin siitäkin huolimatta, että GSK tiesi lääkkeen riskeistä jo vuosia ennen sen markkinoille tuloa. Lääkäreiden on siis luotettava lääketeollisuuden vakuutteluihin ja tutkimuksiin lääkkeiden toimivuudesta ja turvallisuudesta. Ikävä kyllä Avandia on vain jäävuoren huippu. Big Pharma käyttää vuosittain miljardeja väärennettyjen tutkimustulosten ja pimitettyjen lääkehaittojen aiheuttamien joukkokanteiden sopimiseen. On hyvin harvinaista, jos jollain lääkärillä, tutkijalla tai viranomaisella ei olisi sidonnaisuuksia lääke- ja elintarviketeollisuuteen. Fazer rahoittaa meitäkin jonkin verran, mutta ei säännöllisesti. Valio puolestaan ei ole rahoittanut omia tutkimuksiani, mutta tekee yhteistyötä laitoksemme muiden osastojen kanssa, sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen tohtori Mikael Fogelholm Helsingin Sanomien artikkelissa. Fogelholmin mielestä sokeri ei ole erityisen suuri uhka suomalaisten terveydelle; suola on. Luulisi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin ymmärtävän, että sokeri nostaa insuliinia, joka lisää insuliiniresistenssia ja riskiä aikuistyypin diabetekselle. Vielä huolestuttavampaa on se, ettei tämä professori tunnu ymmärtävän, että natrium on välttämätön ravintoaine ja sen vaikutusta verenpaineeseen on nykytutkimusten perusteella vahvasti liioiteltu. Ihminen ei tarvitse sokeria, mutta

136 natrium on aivan välttämätön ravintoaine. Tämän suomalaisen kansantaudin matemaattinen yhtälö on niin monimutkainen, ettei sitä ymmärrä kukaan elintarvike- ja lääketeollisuuden ulkopuolella. Kun tiedetään, että noin 75 % diabeetikoista kuolee sydän- ja verisuonitauteihin (THL) on outoa, että noin suomalaiselle syötetään statiineja sydäntautien ehkäisemiseksi, vaikka ne kasvattavat aikuistyypin diabeteksen riskiä jopa 46 % (Itä-Suomen yliopisto). Myönnän tyhmyyteni, mutta tämä yhtälö menee yli hilseen. Näyttää näet siltä, että statiinit jopa lisäävät sydän- ja verisuonitautien riskiä sen lisäksi, että ne lisäävät ainakin Parkinsonin taudin riskiä. Selitys on kuitenkin ilmeinen: Sen sijaan, että sokeritautia hoidettaisiin ravinnon sokerikuormaa vähentämällä, sitä hoidetaan mielumin lääkkeillä. Suomalainen kansantauti ei siis ole sokeritauti, vaan se on vahvasti suomalaiseen aineenvaihduntaan liittyvä oireyhtymä, jonka hoito vaatii valtavasti lääkkeitä. Käypähoitosuosituksia laatineen ryhmän sidonnaisuudet lääketeollisuuteen löytyvät tästä. Yhteiskunnalliset kustannukset Eettisesti voidaan piipittää alkoholin vaaroista ja vaatia keskioluen laimentamista ja siirtämäistä Alkoon, tai kieltää tupakointi kansanterveydelle koituvien kustannusten vuoksi. Molemmat ovat todellisia ongelmia; sitä ei kukaan kiistä. Mutta suhteutetaan näitä ongelmia hiukan. Alkoholin kansanterveydelliset kustannukset 2010 olivat 0,9-1,1 miljardia euroa ja verotuotot n. 1,3 miljardia. Tupakoinnin suorat kansanterveydelliset menot ovat 250 miljoonaa euroa (epäsuorasti se aiheuttaa toki paljon enemmän terveysmenoja, mutta suoran kausaalisuhteen vetäminen sairastumisen ja tupakoinnin välille ei ole aivan helppoa; tupakan verotuotot olivat 779 miljoonaa euroa vuonna Diabeteksen kansanterveydelliset menot ovat 1,3 miljardia, ja verotuotot onko niitä sokeri- ja ruoan arvonlisäveron lisäksi? Ei tietenkään ole. Diabetes on kansantauti, jota ei verotuksella

137 paranneta. Onhan suorastaan naurettava ajatus, että terveellisten elintarvikkeiden hintoja laskettaisiin ja epäterveellisten einesten ja makeisten verotusta nostettaisiin. Rasvaverosta on puhuttu, mutta siinäkin halutaan nostaa terveellisen voin hintaa ja tukea teollisia levitteitä. Mikä vittu tätä maata vaivaa? Ymmärrätte pointin. Sen sijaan, että näperrellään typerien keskiolutlakien kanssa, eiköhän keskitytä todelliseen kansanterveydelliseen ongelmaan sokeritautiin! Siihen on puututtava heti! Yhdysvalloissa aikuistyypin diabetes on yleinen myös lapsilla. Suomessa on jo muutamalla lapsella diagnosoitu aikuistyypin diabetes. Se on järkyttävä kehityssuunta. Tosiasia on, että nykyinen talouden kehitys ja tautitapausten nopea lisääntyminen johtavat ennen pitkää tilanteeseen, jossa yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa hoitaa kaikkia diabetespotilaita. Aikuistyypin diabetes ja nuoruustyypin diabetes Aikuistyypin diabetes oli viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla harvinainen sairaus. Se sai oman tautiluokituksensakin virallisesti vasta 1970-luvulla. Nyt joka neljäs amerikkalainen sairastaa diabetesta tai sen esiastetta, eli metabolista oireyhtymää. Diagnosoituja diabetespotilaita on USA:ssa yli 26 miljoonaa ja lisäksi noin 8 miljoonaa sairastaa diabetesta tietämättään (ADA). Aikuistyypin diabetes on elämäntapasairaus, jonka puhkeamisessa ravinto ja etenkin sokerit ovat aivan keskeisessä roolissa. Nuoruustyypin diabetes on autoimmuunisairaus, jolle on geneettinen alttius ja joka voi puhjeta esimerkiksi odottavan äidin alhaisten kalsidiolitasojen seurauksena. Nuoruustyypin diabeteksen puhkeaminen vaatii siis laukaisevan ympäristötekijän. Suomessa nuoruustyypin diabetesta esiintyy eniten maailmassa (sairastuneita , mikä selittänee kansantauti määritelmän). Ykköstyypin diabetes lisääntyi Suomessa valtavalla vauhdilla 1960-luvun jälkeen, kun D-

138 vitamiinisuosituksia ryhdyttiin leikkamaan. Aikuistyypin diabeteksen ja lihavuuden välillä on vahva korrelaatio, vaikka kausaalisuhteista ollaan eri mieltä. Yleinen näkemys on, että lihavuus altistaa aikuistyypin diabetekselle, mutta viime vuosina on yleistynyt näkemys, jonka mukaan sekä tyypin-2 diabetes että lihavuus ovat aineenvaihdunnan ja erityisesti sokeriaineenvaihdunnan häiriintymisen oireita; lihavuuskin on siis oire, ei syy. Aikuistyypin diabetes ei ole vain lihavien sairaus, vaikka lihavuus onkin metabolisten oireiden ja sairastumisriskin yleinen indikaattori. Taudin lyhyt historia Aikuistyypin diabetes oli harvinainen sairaus ennen 20. vuosisataa ja se oli tavallisesti ylempien sosiaalisten luokkien, keski-ikäisten ja ylipainoisten sairaus. Ero eri diabetestyyppien välillä ymmärrettiin jo 1930-luvulla, mutta tyyppiluokitus otettiin yleiseen käyttöön vasta 1970-luvulla. Aikuistyypin diabetesta hoidettiin ruokavaliolla 1950-luvulle asti, jonka jälkeen lääkehoito ruokavaliohoidon yhteydessä yleistyi nopeasti (mm. metformiini, sitagliptiini, vildagliptiini, eksenatidi, raglutidi, glitatsonit, glibenkamidi jne). Maailman myydyimpien lääkkeiden listalta

139 löytyy useita diabeteslääkkeitä. Jos statiinit ovat big pharman kultakaivos, diabeteslääkkeet tuottavat loputtomasti hopeaa. Taudin esiintyminen lisääntyi köyhemmissä väestönosissa elintason parantuessa maailmansotien jälkeen luvulla aikuistyypin diabetes kääntyi nopeaan kasvuun ja taudin esiintyvyyttä voidaan jo kutsua jo epidemiaksi. Tekijät, jotka korreloivat diabeteksen lisääntymisen kanssa ovat: high fructose corn syrup (maissitai fruktoosisiirappi), geenimuunneltu ravinto, Roundupkasvimyrkky, joka tuhoaa suolistoflooraa (kuten se tuhoaa kaiken muunkin, paitsi Roundup-resistentit gmo-lajikkeet) ja heikentää insuliinin toimintaa, valtavasti lisääntynyt sokereiden ja etenkin fruktoosi- ja maissisiirappien kulutus mm. makeisissa, virvoitusjuomissa ja jogurteissa sekä kalorittomat makeutusaineet (esim. aspartaami), jotka myös vaikuttavat sokeriaineenvaihduntaan ja heikentävät insuliinin toimintaa. USAssa esim. maissi-fruktoosisiirapin kulutus on lisääntynyt lyhyessä ajassa nollasta 26 kg/henkilö/vuosi. Suomalainen kansantauti Suomessa ja maailmalla Suomi Tapauksia Muu maailma tapauksia 1980 n n. 30 miljoonaa

140 1988 n miljoonaa 2000 n miljoonaa miljoonaa miljoonaa (arvio) 2006 n (Duodecim) Diabetes yleistyy nopeasti. Vuonna 2003 tyypin 1 diabetesta sairasti Suomessa n Nykyisin sairastuneita on , eli tautitapausten määrä on 1,3-1,6 kertaistunut vajaassa neljässä vuosikymmenessä. Se lisääntyy keskimäärin 2,8 % vuodessa. Erityisen nopeasti lisääntyy juuri aikuistyypin diabetes. Karkeasti ottaen 10 % sairastuneista sairastaa tyypin 1 diabetesta ja 90 % aikuistyypin diabetesta. Nuoruustyypin diabetes lisääntyi Suomessa räjähdysmäisesti 1960-luvun jälkeen, kun D-vitamiini-suosituksia laskettiin vähitellen 100µg:sta nykyiselle tasolle. On myös näyttöä siitä, että nuoruustyypin diabeteksen riskiin vaikuttaa merkittävästi äidin raskausaikaiset D-vitamiinitasot. Aikuistyypin diabetes on noin viisinkertaistunut Suomessa vajaassa neljässä vuosikymmenessä. Sitä ei geenit, kansanperimä tai kansantarut selitä. Diabetesta ei myöskään selitä tyydyttyneiden rasvojen käyttö, vaikka suomalaisissa diabetes-hoitosuosituksissa niitä aiemmin pidettiin yhtenä sairastumisen syypäänä ja siksi niitä edelleen kehotetaan välttämään. Tyydyttyneiden rasvojen kulutus on laskenut 1980luvulta näihin päiviin ja samaan aikaan diabetestapaukset ovat länsimaissa 5-7 kertaistuneet. Miksi tästä pitäisi huolestua? Diabetes lisää kuolleisuutta. Se aiheuttaa mm. silmien verkkokalvosairautta, munuaistenja ääreishermoston vaurioita, liikkumisongelmia, impotenssia, sydän- ja verisuonitauteja ja lisää monien muiden terveysongelmien lisäksi myös haimasyövän riskiä. Nuoruustyypin diabetekseen sairastuneiden kuolleisuuden mediaani 2002 oli 49 vuotta; ts. puolet sairastuneista kuoli alle 49 vuotiaina ja puolet yli 49 vuotiaina. Tyypin-2 kuolleisuuden mediaani oli 79 vuotta (tämä

141 johtuu siitä, että nimensä mukaisesti aikuistyypin diabetes puhkeaa yleensä keski-iässä; ongelma on nyt se, että aikuistyypin diabetesta esiintyy jo myös lapsilla ja nuorilla, mikä tulee laskemaan kuolleisuuden mediaania merkittävästi). Nuoruustyypin diabeteksessa yleisimmät kuolinsyyt vuosina olivat sydäninfarkti (35 %) ja iskeeminen sydänsairaus (22 %). Aikuistyypin diabeteksen vakavin seuraus on kohonnut sydän- ja verisuonitautiriski. Mikroalbuminuria on merkki kehittyvästä munuaisvauriosta (diabeettinen nefropatia). Tyypin 2 diabetes aiheuttaa myös silmänpohjan rappeumaa (diabeettinen retinopatia), joka usein johtaa sokeutumiseen sekä tunto- ja autonomisen hermoston vaurioita (diabeettinen neuropatia), joka pitkään jatkuvana voi johtaa raajan kuolioon ja amputaatioon. Aikuistyypin diabetes voi myös vaikuttaa kognitiivisiin kykyihin ja se aiheuttaa etenkin vanhuksilla Alzheimerin tautia ja dementiaa. Diabeetikoilla esiintyy aivoverenkierron häiriöitä 2-3 kertaa enemmän kuin muilla. Diabeteksen tavallisia lisäsairauksia ovat (THL): Retinopatia: sokeutumiseen. Diabetes on johtava syy aikuisten Nefropatia: Diabetes on johtava syy munuaissairauksiin. Neuropatia: Diabetes on johtava syy alaraajaamputaatioihin. Aivohalvaus: Diabeetikon riski on 2-4 kertainen. Sydän- ja verisuonisairaudet: 75 % diabeetikoista kuolee sydän- ja verisuonitauteihin. Diabetes lisää myös riskiä sairastua vanhuusiän muistisairauteen.

142 Biologisesti ja metabolisesti ravinnon rasva (riippumatta siitä onko se eläin- vai kasviperäistä) ei aktivoi suoliston GIP-hormonia, joka viestittää haiman Langerhansin saarekkeiden beetasoluille, että nyt pitää erittää insuliinia kuljettamaan glukoosia solujen ravinnoksi. Niin ei vain tapahdu; se sotii luonnonlakeja ja tervettä järkeä vastaan. Useimmat ihmiset eivät tätä tiedä, joten heille voidaan helposti valehdella, että diabetes on kansantauti. On myös tärkeää ymmärtää, että fruktoosi ei ravitse soluja, vaan metaboloituu maksan de novo lipogeneesissä varastorasvaksi, eli triglyserideiksi. Fruktoosi myös sotkee glukoosiaineenvaihduntaa ja siten lisää riskiä sairastua diabetekseen. Sokerit, eli myös hiilihydraatit, aktivoivat suoliston erittämään GIP-hormonia, joka puolestaan viestittää haimalle, että verenkierrossa on glukoosia, jolle pitäisi löytyä kuljetusapua. Insuliini kuljettaa glukoosin esimerkiksi lihassoluihin, elimiin ja aivoihin energianlähteeksi. Ylimääräinen glukoosi varastoidaan nopeaksi varastotärkkelykseksi lihaksiin ja maksaan, mutta kun nämä glykogeenivarastot ovat täynnä, täytyy ylimääräiselle glukoosille keksiä jokin muu säilytystapa. Nerokas ja taloudellinen elimistö muuttaa myös ylimääräisen glukoosin maksan de novo lipogeneesissä varastorasvaksi, eli

143 triglyserideiksi, joita voidaan tarpeen vaatiessa muuttaa mm. glukoneogeneesissä solujen tarvitsemiksi sokereiksi. Erinomaista, eikö totta! Länsimaiset vain harvakseltaan kärsivät sellaisesta glukoosin puutteesta, että varastorasvoja olisi syntetisoitava sokereiksi; pikemminkin päinvastoin. Jatkuvasti korkean sokerikuorman seurauksena rasvakudos lisääntyy. Kun insuliinitasot ovat koko ajan koholla, myös ravinnosta saatua rasvaa ruvetaan varastoimaan ja insuliini osallistuu rasvakudoksen rakentamiseen. Niin ei pitäisi tapahtua. Sitä tapahtuu silloin kun aineenvaihdunta on mennyt rikki. Ongelmaa pahentaa edelleen se, että rasvasolut erittävät kylläisyyshormoni leptiiniä, joka ilmoittaa aivoille elimistön energiavarastojen olevan täynnä. Kun aineenvaihdunta sekoaa, aivot eivät enää reagoi leptiiniin ja nälästä tulee pysyvä olotila siitäkin huolimatta, että elimistöllä on ravintoa enemmän kuin tarpeeksi. Ihmiset lihovat ja sairastuvat, koska he syövät liikaa sokereita (olivat ne sitten ruisleivän tai makeisen muodossa; ne ovat sokereita yhtä kaikki). Mitä enemmän veressä on sokereita (hyperglykemia) ja insuliinia, sitä todennäköisempää on sairastua aikuistyypin diabetekseen. Insuliini on vahva hormoni, mutta myös tappava myrkky, joka tuhoaa sekä verisuonia että elimiä. Kun insuliinitasot ovat jatkuvasti koholla, myös ravinnon rasvoista rakennetaan rasvakudosta. Tällöin aineenvaihdunta on jo vioittunut ja ihminen lihoo; normaalitilassa ravinnon rasvat käytetään elimistön rakennusaineina (solukalvot, aivot, hormonit jne.), osa muutetaan glukoneogeneesissä sokereiksi (jos ravinnosta ei muuten saada riittävästi glukoosia solujen ravinteiksi) ja loput tulevat luonnollista tietä ulos. Lihavuus ei aiheuta aikuistyypin diabetesta. Se on oire niistä metabolisista häiriöistä, jotka johtavat yleensä aikuistyypin diabetekseen. Lihavuus yleensä (ei aina) aivan kuten diabeteskin kertoo, että aineenvaihdunta on mennyt rikki ja se pitää korjata.

144 Kuinka diabetestyypit eroavat toisistaan Diabetes jakautuu useampaan alatyyppiin: nuoruustyypin diabetes (E10), aikuistyypin diabetes (E11), aliravitsemukseen liittyvä diabetes (E12), muu diabetes (E13) ja määrittämätön diabetes (E14). Nuoruustyypin- eli tyypin 1 diabetes (DM1, E10) Nuorena todettava diabetes on yleensä tyypin-1 eli nuoruustyypin diabetes (diabetes mellitus juvenalis, tautiluokitus E10). Tämä on ns. autoimmuunisairaus ja sairastumiselle on geneettinen alttius, jonka jokin ulkoinen tekijä laukaisee. Nuoruustyypin diabeteksessa elimistön immuunijärjestelmä toimii virheellisesti ja tuhoaa haiman Langerhansin saarekkeiden beetasolut, jotka tuottavat sokeriaineenvaihdunnalle tärkeää insuliinia. Suomessa tyypin-1 diabetes kääntyi voimakkaaseen kasvuun 1960-luvun jälkeen, jolloin D-vitamiinisuosituksia laskettiin vähitellen 100µg tasolta alaspäin. Nuoruustyypin diabetekselle on perinnöllinen alttius, mutta sairastuminen vaatii laukaisevan ympäristötekijän. Yleinen teoria joskaan ei aukottomasti

145 osoitettu on, että laukaisevana tekijänä toimisi enterovirustartunta. Tämä (kuten D-vitamiinin puutos) selittäisi sen, että diabeteksen puhkeaminen on yleisintä syksyllä ja talvella. Lapsena päivittäin saatu D-vitamiini vähentää sairastumisriskiä. Tyypin-1 diabetekseen sairastutaan tavallisesti 0 20 vuoden iässä. Sairauden ensimmäisiä oireita ovat yleensä laihtuminen sekä janon ja virtsaamistarpeen lisääntyminen. Taudin puhkeamista seuraavassa remissiovaiheessa haima tuottaa vielä hieman insuliinia ja sairautta voidaan hoitaa hyvin pienillä insuliiniannoksilla. Insuliinintuotanto kuitenkin loppuu täysin muutamassa vuodessa, jonka jälkeen insuliinilisästä tulee välttämätön osa elämää (insuliinikynä, -ruisku, tai insuliinipumppu). Nuoruustyypin sairaus, jossa verensokereita diabetes on parantumaton ja insuliininsaantia on tarkkailtava yleensä monta kertaa päivässä. Ruokavaliossa tulee kiinnittää ensisijaisesti huomiota verensokereita nostaviin hiilihydraatteihin. Normaalisti veren glukoosipitoisuus (verensokeri) on 4-7 millimoolia litrassa. Tyypin 1 diabeteksessa verensokerin tavoitearvot ovat: ennen ateriaa 4-7 mmol/l, 1,5-2 h aterian jälkeen 8-10 mmol/l, nukkumaan mentäessä 6-8 mmol/l ja yöllä 4-7 mmol/l. Vuonna 2011 diagnosoitiin 57,6 uutta, alle 15-vuotiasta tyypin 1 diabeetikkoa :tta lasta kohden. Tämä on kärkitulos 88 maan vertailussa. Naapurimaa Ruotsi on listalla kakkosena, siellä vastaava luku on 43,1 tapausta. American Journal of Epidemiologyssa julkaistussa tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että veren suuri Dvitamiinipitoisuus (yli 100 nmol/l) pienensi sairastumisriskiä ja vastaavasti alhainen pitoisuus (alle 75 nmol/l) lisäsi riskiä sairastua tyypin 1 diabetekseen. Havainto perustui aktiivisotilaiden verinäytteisiin ja koski vain valkoihoista väestöä. Euroopassa tehdyn tapaus-verrokkitutkimuksen mukaan varhaislapsuudessa saatu D-vitamiinilisä saattaa suojata

146 tyypin 1 diabetekselta Tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys pääkaupunkiseudun somalitaustaisilla lapsilla on samaa luokkaa kuin suomalaisessa taustaväestössä, jossa myös sen ilmaantuvuus on maailman suurinta. Tämä kävi ilmi tutkimuksessa, jonka tiedot perustuivat yhteensä 15 helsinkiläisen somalitaustaisen lapsen potilasasiakirjoihin ja verinäytemäärityksiin sekä Helsingin tietokeskuksen tilastotietoihin. Vuoden 2007 alussa kymmenen somalitaustaista (yhdeksän syntynyt Suomessa) ja 310 muuta alle 16-vuotiasta lasta ja nuorta oli HYKS:n lastenklinikan seurannassa diabeteksen vuoksi. Tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys ei poikennut somalitaustaisten ja kantaväestön välillä (40 vs 37/10 000). Somalitaustaisilla lapsilla ja nuorilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat selvästi kantasuomalaisia diabeetikkoverrokkeja pienemmät (31,8 vs 51,4 nmol/l). Taustaväestöä vastaavasta tyypin 1 diabeteksen esiintyvyydestä huolimatta havainto somalitaustaisten lasten erilaisesta geneettistä riskiprofiilista korostaa ulkoisten tekijöiden merkitystä diabeteksen patogeneesissä. Somaliasta ei ole olemassa yhtään tyypin 1 diabetesta koskevaa epidemiologista tutkimusta, mutta muista Afrikan maista saatujen tulosten (Sudanissa, Nigeriassa ja Algeriassa esiintyvyydeksi on saatu 2,7 9,5/10 000) perusteella voidaan olettaa, että taudin esiintyvyys on selvästi pienempi kuin Suomessa. Eräissä muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa on myös havaittu, että maahanmuuttajien lapsilla tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus muuttuu samankaltaiseksi kuin kohdemaassa. Duodecim 2012;128: Ykköstyypin diabeteksen riski on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti, kertoivat tiedotusvälineet. Riski on yli kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Tiedot perustuvat uuteen THL:n Lancetissä julkaistuun tutkimukseen Time trends in the incidence of type 1 diabetes in Finnish children: a cohort study. Erikoistutkija Valma Harjutsalon

147 johtamasta tutkimuksesta ovat kertoneet niin Finfood, Mediuutiset, Helsingin Sanomat kuin monet ulkomaisetkin lääketieteellisiä uutisia välittävät sivustot. On ilmeistä, että lasten D-vitamiinisuositusten tuntuva kohottaminen tulisi mitä todennäköisimmin vähentämään radikaalisti ykköstyypin diabeteksen riskiä. Aiempi suomalainen Lancetissä julkaistu syntymäkohorttitutkimus nimittäin osoitti, että 1960-luvulla tuolloisten lasten D-vitamiinisuositusten noudattaminen vähensi ykköstyypin diabeteksen riskiä todella dramaattisesti. Silloinen lasten D-vitamiinisuositus oli 2000 IU:ta eli 50 µg päivässä. Tuon verran D-vitamiinia saaneilla lapsilla oli tutkimuksen mukaan lähes 88 % alempi ykköstyypin diabeteksen riski verrattuna lapsiin, jotka olivat saaneet D-vitamiinia vähemmän. Nykyisin lasten D-vitamiinisuositus on vain 10 µg. en-torjuntaan.html Aikuistyypin diabetes (DM2, E11) Aikuistyypin diabetes on erityisesti sokeriaineenvaihdunnan sairaus, jossa veren glukoosipitoisuus on suurentunut (pahimmillaan hyperglykemia). Sairaudelle ominaista on veren

148 korkea glukoosipitoisuus ja glukoosin erittyminen virtsaan, jotka aiheutuvat insuliinin heikentyneestä vaikutuksesta soluihin ja insuliinin erittymisen häiriöstä. Aikuistyypin diabeteksessa insuliinin eritys haiman endokriinisesta osasta on heikentynyt pitkittyneen insuliinin ylituotannon seurauksena. Samalla insuliinin vaikutus soluihin on heikentynyt (insuliiniresistenssi), minkä vuoksi haiman Langerhansin saarekkeiden betasolut alkavat aluksi tuottaa liikaa insuliinia. Solut kuitenkin väsyvät, jolloin tuotanto vähenee ja se heikentää glukoosin ottoa soluihin ja pitää yllä veren korkeaa glukoosipitoisuutta (verensokeria). Wikipedian mukaan suurimpia riskitekijöitä ovat mm. tupakointi, keskivartalolihavuus ja runsaasti tyydyttyneitä rasvoja sisältävä ruokavalio. Siis mitä helvettiä! Jos tyydyttyneiden rasvojen kulutus on laskenut samaa vauhtia kuin aikuistyypin diabetes on lisääntynyt, yhtälössä on jokin ongelma. Toinen ongelma on se, että rasvat eivät vaikuta insuliinineritykseen. Eli tällaista höpönlöpä wikipedia syöttää, mutta samaa paskaa syötetään myös Suomen diabetesliiton, THL:n ja Duodecimin sivuilla. Jos tyydyttynyt rasva olisi merkittävä altistaja aikuistyypin diabetekselle, mitään epidemiaa ei olisi. Rasvojen kokonaiskulutuksen lasku on melkein käänteisesti verrannollinen sokereiden ja makeutusaineiden kulutuksen kasvun kanssa. Raivostuttaa! Syy ei ole rasvoissa, eikä edes tyydyttyneissä rasvoissa. Myös rasvat kuuluvat välttämättömiin ravintoaineisiin. Sokerit eivät kuulu. Edes hiilihydraatit eivät ole välttämättömiä, sillä elimistö osaa glukoneogeneesissä tuottaa muista ravintoaineista sokereita solujen energiatarpeeseen. Sokerit ovat elimistölle turboenergiaa. Aikuistyypin diabetes johtuu jatkuvasti koholla olevasta veren glukoosi- ja insuliinipitoisuudesta. Kerrataan tämä nyt niin että Fogelholmit ja muutkin valehtelijat ymmärtävät:

149 Ihminen syö hiilihydraatteja, jotka pilkotaan ruoansulatuskanavassa ravinteiksi, lähinnä sokereiksi, eli glukoosiksi ja fruktoosiksi, jotka imeytyvät ohutsuolesta verenkiertoon. Sokerit aiheuttavat suolistossa GIP-hormonin erittymisen: se viestittää haimalle, että verenierrossa on glukoosia, joka pitää kuljettaa solujen energiaksi. Fruktoosi ei ravitse solujen energiantarvetta, vaan muuttuu maksassa triglyserideiksi, varastorasvaksi, joka on elimistön toinen tapa varastoida energiaa pahan päivän varalle. Tavallinen pöytäsokeri sakkaroosi muodostuu glukoosista ja fruktoosista, joita sitoo tiukka kemiallinen sidos. Fruktoosisiirapeissa glukoosi on kemiallisten entsyymien avulla muutettu fruktoosimolekyyleiksi, jotka yksittäisinä molekyyleinä imeytyvät paljon nopeammin kuin sakkaroosi. Fruktoosi on myös makeampaa kuin glukoosi ja se tuotetaan teollisesti maissinjämistä, kuten varsista; siksi se on myös hyvin halpaa. Hiilihydraatit, eli sokerit nostavat veren glukoosipitoisuutta, joka puolestaan saa haiman erittämään insuliinia. Jatkuvasti koholla olevat glukoosi- ja

150 insuliinitasot eivät aiheuta pelkästään insuliiniresistenssiä, vaan ne myös tuhoavat verisuonia ja elimiä. Suomessakin yleistyy vauhdilla alkoholista riippumaton rasvamaksa, jossa liika glukoosi ja fruktoosi syntetisoidaan maksan de novo lipogeneesissä triglyserideiksi, jotka varastoituvat elimiin (maksaan) ja keskivartalolihavuutena. Se johtuu sokereista, ei rasvoista! Ravinnon rasvat varastoituvat elimistöön vain kuin veressä on runsaasti insuliinia rakentamassa rasvakudosta. Oireet voivat olla lievät tai puuttua kokonaan, jolloin tauti yleensä todetaan yleisen terveystarkastuksen yhteydessä. Tyypillisimpiä oireita ovat suun kuivuminen, lisääntynyt virtsan eritys ja siitä johtuva janon tunne, jatkuva väsymys ja tahaton laihtuminen. Miksi sokerit koukuttavat. Sokerit aktivoivat aivoja siten, että aivojen palkitsemiskeskus vapauttaa hyvän olon hormonia, dopamiinia. Lähes 30 % maailman väestöstä on ylipainoisia tai lihavia (BMI yli 30). Robert M. Lustig Kalifornian yliopistosta on sokeriaineenvaihdunnan johtava asiantuntija maailmassa. Lainaan tähän pidemmän otteen: Fructose Is #1 Driver of Obesity and Diabetes, Analysis Confirms Dr. Robert Lustig, Professor of Pediatrics in the Division of Endocrinology at the University of California, has been a pioneer in decoding sugar metabolism. He was one of the first to bring attention to the fact that processed fructose is far worse, from a metabolic standpoint, than other sugars, including refined sugar. Fructose is actually broken down very much like alcohol, damaging your liver and causing mitochondrial and metabolic dysfunction in the same way as ethanol and other toxins. It

151 also causes more severe metabolic dysfunction because it s more readily metabolized into fat than any other sugar. Other researchers are now backing up these claims. Most recently, a meta-review published in the Mayo Clinic Proceedings2 confirms that all calories are not equal, which is precisely what Dr. Lustig has been telling us. The dogmatic belief that a calorie is a calorie has significantly contributed to the ever-worsening health of the Western world. It s one of the first things dieticians learn in school, and it s completely false. In reality, the source of the calories makes all the difference in the world when it comes to health. In the featured review 3,4,5 the researchers looked at how calories from the following types of carbohydrates which include both naturally-occurring and added sugars affected health: Starch Pure glucose Lactose (natural sugar found in dairy) Sucrose (table sugar) Fructose, found both in fruit and in processed highfructose corn syrup As reported by Time Magazine:6 What they found was that the added sugars were significantly more harmful. Fructose was linked to worsening insulin levels and worsening glucose tolerance, which is a driver for pre-diabetes. It caused harmful fat storage visceral fat on the abdomen and promoted several markers for poor health like inflammation and high blood pressure.

152 We clearly showed that sugar is the principal driver of diabetes, says lead study author James J. DiNicolantonio, a cardiovascular research scientist at Saint Luke s Mid America Heart Institute. A sugar calorie is much more harmful.' Diabetesta sairastavista % sairastaa aikuistyypin diabetesta, joka on lähes täysin parannettavissa toisin kuin nuoruustyypin diabetes. Aikuistyypin diabeteksessa haima tuottaa insuliinia, mutta soluista on tullut insuliiniresistenttejä, minkä vuoksi verensokeri ja veren korkeat insuliinitasot aiheuttavat monenlaisia ongelmia. Aikuistyypin diabetes on insuliini- ja leptiinivasteen häiriö. Insuliinin toimiva sääntely on terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Korkeat insuliinitasot liittyvät diabeteksen ohella sydäntautiin, verisuonten sairastumiseen, sydänkohtaukseen, korkeaan verenpaineeseen, lihavuuteen ja useisiin syöpiin. Maailman vanhimpia ihmisiä yhdistää erityisesti yksi tekijä: kaikilla on hyvin alhaiset veren insuliinitasot. Leptiini on hormoni, jota rasvasolut tuottavat. Sitä kutsutaan myös kylläisyyshormoniksi, koska se viestittää aivoille kun elimistön energiavarastot ovat täynnä ja osallistuu näin ruokahalun sääntelyyn. Kun leptiiniä erittyy runsaasti, aivojen kyky reagoida siihen heikkenee. Leptiiniresistenssi on tila, josta monet sairaalloisen lihavat kärsivät. Siinä aivot eivät tunnista leptiinin viestiä lainkaan ja siten näläntunne ei katoa. Leptiini ilmaisee aivoille, että tankki on täynnä. Yleinen oletus on, että insuliinin ensisijainen tehtävä on säädellä verensokeria. Se ei kuitenkaan ole insuliinin tärkein ja ainoa tehtävä. Insuliinin tehtävänä on varastoida energiaa glykogeeneihin ja rasvakudokseen. Se on ollut elintärkeää kaukaisille esi-isillemme, joiden ruoansaanti ei ollut itsestäänselvyys.

153 Tehokas hoito: 1. Liikunta: Liikunta parantaa häiriintyneen aineenvaihdunnan. Hyvästä kunnosta ei liene muutenkaan haittaa. 2. Vältä viljoja ja sokereita sekä erityisesti teollisesti valmistettua fruktoosia, joka elimistössä metaboloituu myrkyllisiksi yhdisteiksi ja varastorasvaksi. Diabeteshoidot eivät toimi, jos hiilihydraattien eli sokereiden määrää ei tuntuvasti rajoita. Muista, että juuri sokerit aiheuttavat insuliininerityksen ja kun solut sairastavat insuliiniresistenssiä, insuliini ei saa glukoosia vietyä soluihin, vaan osallistuu lähinnä rasvakudoksen rakentamiseen ja verisuonten sekä elinten tuhoamiseen. Vältä myös tärkkelyksiä, kuten perunoita sekä muita hiilihydraatteja (pastat, maissi, riisi jne.) ja korvaa ne maanpäällisillä kasviksilla. Viljoissa (kauraa paitsi) on gluteenia, joka suolistossa aktivoi zonuliinin erityksen ja se puolestaan avaa suoliston seinämiä, jolloin patogeenit ja makromolekyylit pääsevät verenkiertoon aiheuttamaan tulehduksia. Hedelmien kanssa tulee olla varovainen. Hedelmissä fruktoosi esiintyy kompleksina, jossa on mukana ravinteita, kuten vitamiineja,.. mutta fruktoosi on fruktoosia ja se muuttuu läskiksi. 3. Huolehdi riittävästä rasvansaannista. Omega-3 ja omega-6 rasvat ovat välttämättömiä ravintoaineita, jotka osallistuvat mm. solujen uusiutumiseen, hormonien tuotantoon ja rasvaliukoisten vitamiinien imeytymiseen. Muista, että rasvojen välttäminen 1980-luvulta johti lopulta lihavuusepidemiaan. Kolesteroli on elimistön kuljetusyksikkö ja korjaussarja. Kolesterolia esiintyy suonissa, jotka ovat vahintoittuneet. Maksa tuottaa kolesterolia skvaleenista, joka on kaikkien steroidien lähtöaine ja sen rinnalla ravinnosta saadaan vainmikroskooppinen määrä kolesterolia verenkiertoon. Luovu margariineista sekä rypsi- ja rapsiöljyistä.

154 Margariini sisältää mm. raskasmetallijäämiä ja sen rasvakoostumus on prosessoinnissa muuttunut sellaiseksi, ettei elimistö pysty sitä optimaalisesti hyödyntämään. Rypsi- ja rapsiöljyt (canola) kehitettiin alunperin koneöljynä käytetystä rypsiöljystä, josta prosessoinnilla on saatu paha haju ja maku poistettua, kuten myös kaikki hyvät rasvahapot. Vältä muutenkin kaikkea vähärasvaista. 4. Syö probiootteja, kuten piimää, maustamattomia jogurtteja ja viilejä, joista saat hyviä suolistobakteereita. 5. V ä l t ä makeutusaineita, sillä ne sekoittavat glukoosiaineenvaihduntaa, lihottavat ja altistavat diabetekselle. 6. Pese Roundup-myrkytetyt kasvit erittäin huolellisesti. Roundup tappaa kaiken Roundup-resistenttejä gmo-lajeja paitsi. Se tuhoaa suolistoflooran ja vaikuttaa solujen insuliiniherkkyyteen. 7. Syö vähintään 100 µg D-vitamiinia. Huolehdi muidenkin vitamiinien ja mineraalien riittävästä saannista. 8. Välttämättömiin ravintoaineisiin kuuluvat: omega-3 ja omega-6 rasvat, suojaravinteet, aminohapot (proteiinit), vesi ja eli vitamiinit ja mineraalit. Hiilihydraatteja elimistösi ei tarvitse, vaikka se voi sokereita himoita. Voit turvallisesti rajoittaa hiilihydraattien saantia ja elimistösi kiittää sinua siitä. Muokattu Video vaihdettu. Perustavanlaatuisia virhearvioita on esitetty suomalaisessa ravintokeskustelussa paljon. Alla on listattu muutamia. Suomalaisia on kusetettu, mutta sovitaanko, että biologiaa, kemiaa ja aineenvaihduntaa ei puhumalla muiksi muuteta. Ne toimivat, miten toimivat riippumatta Uusituvan, Fogelholmin,

155 Puskan, Schwabin tai muiden mielipiteistä. Me toimimme symbioosissa biljoonien mikrobien kanssa. Aineenvaihdunta ja suoliston toiminta ovat terveyden kannalta ratkaisevassa asemassa. Valitettavasti suolistofloora on herkkä ja muutokset voivat johtaa mm. suoliston läpäisevyyden lisääntymiseen, kroonisiin tulehduksiin ja autoimmuunitauteihin, kuten nuoruustyypin diabetes, ms-tauti, reuma, keliakia ja crohnin tauti. 1. Rasva lihottaa! Ei lihota, ellei verenkierrossa ole insuliinia rasvakudosta rakentamassa. USAssa syödään suhteellisesti eniten kevyttuotteita ja joka kolmas amerikkalainen on lihava. Tähän olen listannut asiaa lihavuudesta. 2. T y y d y t t y n e e t rasvat aiheuttavat sydänja verisuonitauteja ja diabetesta. Ei pidä paikkaansa: Ranskassa ja Sveitsissä syödään suhteessa eniten tyydyttyneitä rasvoja, mutta sydän- ja verisuonitaudit ovat harvinaisia. Sen sijaan maissa, joissa syödään runsaasti teollisia kasvisrasvalevitteitä, sydän- ja verisuonitautikuolemat ovat yleisiä. 3. Tyydyttyneet rasvat aiheuttavat diabetesta. Eivät aiheuta. Sokerit ja erilaiset aineenvaihduntaa sekoittavat makeutusaineet aiheuttavat sokeritautia. 4. Erityisen lihottavaa on fruktoosi, joka automaattisesti metaboloituu varastorasvaksi siis läskiksi. 5. Tyydyttyneet rasvat ovat vaarallisia. Eivät ole. Ihmiskunta on käyttänyt tyydyttyneitä rasvoja ravintona aikojen alusta ja elimistömme on sopeutut evoluution aikana hyödyntämään niitä. Ei ole sattumaa, että äidin maidossa on eläinrasvaa ja valtavasti kolesterolia. Ne auttavat vauvan aivoja kehittymään. Tässä on lueteltu useita tutkimuksia, jotka osoittavat, ettei tyydyttyneet rasvat aiheuta sydän- ja verisuonitauteja. 6. K o l e s t e r o l i o n v a a r a l l i s t a. E i o l e. E l i m i s t ö n kolesterolista suurimman osan tuottaa maksa ja siitä 25 % on aivoissa; lipoproteiinit vastaavat aivojen

156 synapsien ja neuronien viestinnästä. Jos kolesterolitasot ovat hyvin alhalla, seurauksena on kognitiivisia ongelmia µg D-vitamiinia päivässä on riittävästi. Ei ole luvulle asti Suomessa lapsillekin suositeltiin 112,5 µg vuorokaudesssa. Kalsidiolitasot 50 nmol/l tai alle kertovat D-vitamiinin puutoksesta. Kalsidiolitasojen tulisi olla ainakin nmol/l. Yliannostuksen vaara. Jep. Minä ms-potilaana olen syönyt µg vuorokaudessa jo vuosia. Viimeisin iherbistä tilattu D-vitamiini olikin sattumoisin IU, eli 250 µg kapseleita; olen siis lyhyen ajan syönyt huolimattomuuttani µg vuorokaudessa ilman mitään sivuoireita. Päin vastoin: ei ole influenssaa näkynyt, vaikka sairastuneita ollaan tavattu. Briteissä monet sydänlääkärit pitävät alhaisia kalsidiolitasoja suurimpana sydän- ja verisuonitauteja aiheuttavana yksittäisenä syynä. Myös American Heart Association painottaa riittävää D-vitamiinin saantia sydänterveyden ylläpitäjänä. D-vitamiinista olen kertonut tarkemmin täällä. Kansanterveydelle ja kansantaloudelle olisi edullista, jos jokainen suomalainen söisi µg Dvitamiinia vuorokaudessa. D-vitamiini, eli kolekalsiferoli muuttuu elimistössä ensin kalsidioliksi, joka kuljettaa kalsiumia verenkierrosta luustoon; näin se pitää verisuonet puhtaina, ehkäisee valtimoiden kalkkeutumia ja lisää luuston kestävyyttä. Kalsidioli muuttuu edelleen kalsitrioliksi, joka on n. 300 geenin toimintaa säätelevä sekosteroidi. D-vitamiini on todella tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Lopuksi: Kaikkien diabetesta sairastavien ja sairastuneiden omaisten on hyvä tutustua Marjut Janhusen Facebookissa ylläpitämään Tottelemattomat diabeetikot -ryhmään. Se tarjoaa paljon vastauksia, vertaistukea ja neuvoja diabeteksen hoitoon oikeanlaisella ravinnolla.

157 Keskustele diabeteksesta Ruokasodan foorumilla! Sami Raja-Halli 2015 Painavaa asiaa lihavuudesta Syöpä koskettaa tavalla tai toisella jokaista suomalaista jossakin elämänvaiheessa. Ylipaino ja lihavuus heikentävät lähes joka kolmannen ihmisen elämänlaatua maailmassa. Lihavuus voi ennakoida syöpää, sillä se on oire jostakin aineenvaihdunnan ja elämäntapojen häiriötilasta sekä elimistöä kalvavasta tulehduksesta. Syöpään sairastumiselle altistaa kolme seikkaa: elämäntavat (ravinto, tupakka ja alkoholi), geneettinen alttius sairastua (laukaisijoina ympäristötekijät ja elämäntavat) sekä huono tsägä. Viimeisimmässä tapauksessa tutkijat eivät ole löytäneet selvää kausaalista syytä solujen poikkeukselliselle jakautumiselle ja syövän kehittymiselle. Vuosittain todettavista syöpätapauksista noin puoli miljoonaa (maailmanlaajuisesti) selittyy ylipainolla sekä niillä ruokaja aineenvaihduntatekijöillä, joiden oire myös ylipaino on.

158 Keskityn tässä ensisijaisesti lihavuuteen, koska se on johtava elämäntapamuutoksilla ehkäistävissä oleva tappaja maailmassa yhdessä tupakoinnin kanssa, sekä toissijaisesti lihavuuteen liittyviin terveysriskeihin, joita vähäisilläkin elämäntapamuutoksilla voi huomattavasti pienentää. Jos ylipainoon liittyvät terveysriskit ja painonhallinta askarruttavat, toivon, että tämä artikkeli antaa vastauksia aihepiiriä sivuaviin kysymyksiin, ylipainoon liittyviin terveysriskeihin sekä menetelmiä painon- ja terveysriskien hallintaan. Ehkä tämä motivoi terveitä elinvuosia lisäävään elämäntaparemonttiin. Why We Get Fat Gary Taubes Lihavuuden ja ylipainon määritteleminen Lihavuus voidaan määritellä monin tavoin, mutta yleisimmän standardin mukaan ihminen on lihava, kun painoindeksi (BMI, Body Mass Index) on yli 30. BMI arvioi ihmisen pituuden ja painon suhdetta ja se lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä (esim. 70 kg / (1,75 m * 1, 75 m) = 22,85..=> 23). Painoindeksi ei kuitenkaan aina ole täsmällinen tapa mitata lihavuutta, sillä lihakset painavat enemmän kuin elimistön rasva ja siksi indeksin keskivaiheilla tulokset liioittelevat lihavuutta lihaksikkailla ja vähättelevät lihavuutta vähemmän lihaksikkailla. Vaikea alipaino < 16.0 Merkittävä alipaino Lievä alipaino Normaali paino Lievä lihavuus Merkittävä lihavuus Vaikea lihavuus Sairaalloinen lihavuus 40.0 >= Lähde: WHO

159 Lihavuuteen liittyviä terveysongelmia Lihavuus lisää sairastumisen riskiä mm. sydän- ja verisuonitauteihin, moniin syöpiin, aikuistyypin diabetekseen, uniapneaan jne. Mielestäni on tosin osoitettu, että lihavuus ei ole varsinainen syy sairastumiseen, kuten aikuistyypin diabetekseen (tällainen väärinkäsitys on varsin yleinen), vaan yksi oire niistä aineenvaihdunnan häiriöistä, jotka lopulta johtavat sairastumiseen. Lihavuus altistaa sairastumiselle pitäisi tulkita siten, että ne aineenvaihdunnan ja elämäntapojen tekijät, jotka aiheuttavat lihavuutta lisäävät myös yleistä sairastumisen riskiä. Aikuistyypin diabetes Haluan korostaa, että aikuistyypin diabetes ei ole lihavuuden aiheuttama sairaus, vaan liiallisen sokerikuorman aiheuttaman insuliinierityksen ja insuliinivasteen häiriön, eli insuliiniresistenssin aiheuttama aineenvaihduntasairaus. Siinä insuliinin eritys haiman endokriinisesta osasta on heikentynyt pitkittyneen insuliinin ylituotannon seurauksena ja sen lisäksi insuliinin vaikutus soluihin on heikentynyt. Vähentyneen insuliinin seurauksena veren glukoosipitoisuus kasvaa, mikä altistaa myös verisuonet kovemmalle rasitukselle ja vaurioitumiselle. Insuliiniresistenssi vaikuttaa myös GIPhormonin toimintaan rasvakudoksessa ja lipoproteiini lipaasi entsyymin kykyyn pilkkoa kolmesta glyserolimolekyyliin esteröityneestä rasvahappoketjusta muodostuvia triglyseridejä hydrolyysissä vapaiksi rasvahapoiksi ja monoglyseroleiksi. Yksipuolinen hiilihydraatti- eli sokeripainotteinen ravinto, liikkumattomuus, geneettinen alttius ja muut huonot elämäntavat sairastuttavat myös normaalivartaloisia ja laihoja aikuistyypin diabetekseen. Yhteys lihavuuden ja aikuistyypin diabeteksen välillä on se, että samat huonot ravitsemustottumukset aiheuttavat molempia sairauksia sanalla sanoen: diabesitya. Aikuistyypin diabetes on valtava sosioekonominen ja

160 terveydellinen tragedia, ja se on elintaso- ja elintapasairaus. Vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla aikuistyypin sokeritauti oli äärimmäisen harvinainen sairaus. Nykyisin todetuista diabetes-tapuksista 90 % 95 % kuuluu aikuistyypin eli tyypin-2 diabetekseen. Yksistään USA:ssa diagnosoituja on 29,1 miljoonaa ja sen lisäksi arvellaan, että 8,1 miljoonaa sairastaa aikuistyypin diabetesta ilman diagnoosia. Sairastuneiden määrä kasvaa kohisten ja vuonna 2012 Yhdysvalloissa diagnosoitiin 1,7 miljoonaa uutta aikuistyypin diabeetikkoa. Kaksi viidestä amerikkalaisesta sairastuu aikuistyypin diabetekseen elämänsä aikana (The Lancet Diabetes & Endocrinology). Maailmanlaajuisesti sairastuneita on 382 miljoonaa, eli n. 90 % kaikista diabeetikoista (WHO). Aikuistyypin diabetes oli nimensä mukaisesti aikuisiässä kehittyvä sairaus, mutta ei ole enää; yhä useampi lapsi ja nuori sairastuu diabetekseen.1980-luvulla lihavuudelle ja tyypin-2 tyypin-2 diabetekselle annettiin oma nimi: Diabesity. Aikuistyypin diabetes altistaa sydän- ja verisuonitaudeille sekä syövälle. Monikansallisen tutkimuksen mukaan 50 % diabetesta sairastavista kuolee sydän- ja verisuonitautien aiheuttamaan sydänkohtaukseen. Sairaus heikentää ääreisverenkiertoa, sillä jatkuvasti koholla oleva glukoosi (hyperglykemia) ja insuliini tuhoavat verisuonia; tämän seurauksena potilailta joudutaan usein amputoimaan, varpaita, sormia ja jopa jalkoja. Diabeettinen retinopatia on merkittävä sokeuttava tauti, jonka syntyy kun verkkokalvon pienet verisuonet tuhoutuvat diabeteksen seurauksena. Diabetes johtaa usein myös munuaisten vaurioitumiseen ja niiden toiminnan häiriintymiseen. Diabeetikoiden riski kuolla ennenaikaisesti on kaksinkertainen ei-diabetesta sairastaviin verrattuna. Syöpä ja aikuistyypin diabetes eivät ole ainoita

161 sairaalloiseen lihavuuteen ja ylipainoon liittyviä sairauksia. Ylipainoisen riski sairastua johonkin seuraavista taudeista on huomattavasti korkeampi, kuin normaalipainoisella. Ylipaino lisää näiden tautien riskiä, mutta ei ole näiden tautien syy. Lihavuus kertoo, että aineenvaihdunnassa ja/tai elämäntavoissa on jotakin pielessä. Yleensä metaboliset ongelmat ovat seurausta insuliiniresistenssistä, jonka aiheuttaa jatkuvasti koholla oleva verensokeri. Type 2 diabetes Sleep disorders (including sleep apnea) Polycystic ovarian syndrome Hernia Gout Depression Cancer (especially breast, endometrial, colon, gallbladder, prostate, and kidney8) Gallbladder disease Pulmonary embolism Heart disease and enlarged heart Gastro-esophageal reflux disease Hypertension Non-alcoholic fatty liver Urinary incontinence Erectile dysfunction Cellulitis Chronic renal failure Dementia Pickwickian syndrome Stroke Lymph edema Lipid problems Osteoarthritis Asthma disease (NAFLD) Kaikkiaan ylipaino ja sairaalloinen lihavuus on yhdistetty 5.4 prosenttiin kaikista naisten syöpätapauksista (koko maailma / 2012) ja 1.9 prosenttiin miesten syöpätapauksista. Ero länsimaiden ja kehittyvien maiden syöpätilastoissa on dramaattinen ja se tukee käsitystä elämäntapojen ja ruokavalion vaikutuksesta riskiin sairastua. Monet syövät ovat elintaso- ja elämäntapasairauksia. Kahdeksan prosenttia kaikista länsimaissa todetuista naisten syövistä liittyy ylipainoon. Kehittyvissä maissa ylipaino on

162 osallisena 1.5 prosenttia naisten syövistä. Miesten kohdalla luvut ovat pienempiä: länsimaissa lihavuus on osallisena 3 prosentissa kaikista miesten syövistä sekä 0.3 % kaikista miesten syövistä kehittyvissä maissa. Naisten korkeampaa riskiä sairastua ylipanon aiheuttamiin suolistosyöpiin selittää ainakin liiallinen estrogeenien tuotanto. Näitä naishormoneja muodostuu maksassa, munasarjoissa, lisämunuaisissa sekä rasvakudoksessa. Ylipainon hinta: raskaita tilastoja (Dr. Mercola & WHO) Ylipainon kanssa korreloivien terveydellisten ongelmien arvioidaan maksavan maailmanlaajuisesti $ 2 biljoonaa ( dollaria) vuodessa, tupakoinnin aiheuttamien terveyskulujen hinta on hieman korkeampi, $ 2,1 biljoonaa ja väkivallan, sotien ja terrorismin maailmalaajuisesti on laskettu myös kokonaishinnaksi $ 2,1 biljoonaa. Elämäntapojen merkitys taloudelle on siis huomattava. Yhdysvalloissa lihavuuteen liittyvien terveysongelmien suorat ja epäsuorat menot ovat $75-$125 miljardia joka vuosi (National Institute of Health). Kirjassaan Fast Food Nation Eric Schlosser arvioi vuotuisten ylipainoon liittyvien terveydenhoitomenojen lähentelevän jo $240 miljardia. Ylipaino ja lihavuus terveysongelmineen lisääntyvät etenkin lapsilla. Yhdysvalloissa lihavien lasten määrä on kolminkertaistunut vuoden 1980 jälkeen ja nykyisin jo yksi viidestä lapsesta on ylipainoinen kuusivuotiaana. 17 % lapsista ja nuorista on lihavia (BMI yli 30). 42 miljoonaa alle 5-vuotiasta oli lihavia vuonna Lasten ja nuorten lihavuus on nopeasti kasvava ongelma etenkin urbaaneissa pienituloisissa sosioekonomisissa ryhmissä ja kehittyvissä maissa. Nykyistä tilannetta voi pitää jonkinlaisena sosiaalisena ja terveydellisenä kriisinä, mutta jos lasten ja

163 nuorten lisääntyvään ylipainoisuuteen ei puututa ajoissa, on edessä myös kasvava taloudellinen ongelma. Maailmanlaajuisesti ylipainoisten määrä on kaksinkertaistunut vuoden 1980 jälkeen. Yli 20 -vuotiaista 35 % oli ylipainoisia ja 11 % lihavia vuonna % maailman väestöstä asuu maissa, joissa lihavuus tappaa enemmän ihmisiä kuin aliravitsemus. Joka vuosi n. 3,4 miljoonaa aikuista menehtyy lihavuuteen liittyviin sairauksiin ja lihavuus tappaa nykyisin enemmän ihmisiä kuin aliravitsemus. 44 % diabetesta sairastavista, 23 % iskeemistä sydäntautia sairastavista ja 7-41% syöpää sairastavista on ylipainoisia tai lihavia. Tilastot: WHO. Britanniassa lihavia oli miehistä 13 % ja naisista 16 % vuonna 1993 ja 24 % miehistä ja 25 % naisista vuonna Ylipainoisia miehiä oli 42 % ja naisia 32 % vuonna 2012 (patient.co.uk). Ylipainoon liittyvien terveysongelmien kustannukset olivat 5,1 miljardia puntaa vuosina , kun samaan aikaan tupakoinnin aiheuttamien terveysmenojen laskettiin olevan n. 3,3 miljardia puntaa. Britanniassa ennustetaan, että vuonna 2050 lihavuuteen liittyvien sairauksien hoito maksaa yhteiskunnalle jo 50 miljardia puntaa. Ravinto ja liikunta vs. lihavuus Ensimmäinen askel diabetes- ja ylipainoepidemian hoitoon on elämäntaparemontti, johon sisältyy ravinnerikas, monipuolinen ja pienen glykeemisen indeksin omaava ravinto. Pakkomielteisen kaloreiden laskemisen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota ruoan laatuun ja siihen mitä syö. Mitään maagista laihduttavaa ruokavaliota ei ole olemassa, koska jokaisen ihmisen metabolia toimii yksilöllisesti (osa ihmisistä voi syödä tuplamäärän kaloreita ja pysyä edelleen hoikkina), mutta monet trendikkäät ruokavaliot (5-2, paleo, LCHF jne.) tukevat laihtumista, koska ne perustuvat ihmisen biologiaan ja aineenvaihduntaan. Tärkeintä ravinnossa on se, että saa välttämättömät

164 ravintoaineet, eli ne ravinteet, jotka pitävät elimistön koneiston toiminnassa ja se, että välttää liiallista sokerikuormaa (etenkin maissi- eli fruktoosisiirappia), transrasvoja ja voimakkaasti prosessoituja ravintoaineita, keinotekoisia makeutusaineita ja GMO-tuotteita (joiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei ole tutkittua tietoa). Valmiselintarvikkeet kannattaa korvata tuoreilla tuotteilla ja lihat käyttää ilman marinadeja. Valkoiset vehnäjauhot eivät ole laihduttajan tai kenenkään muunkaan terveysruokaa, mutta itseleivottu leipä on varmasti terveyden kannalta edullisempi vaihtoehto kuin valmiit säilöntäaineita, transrasvoja, sokereita ja/tai fruktoosisiirappia sisältävät leivät. 23 tutkimusta, hiilihydraattien laihtumista. jotka osoittavat vähentämisen, sokerikuorman, tehostavan siis merkittävästi at-diets/ Laihduttaminen on järkevintä aloittaa ruokavaliomuutoksella, sillä perusaineenvaihdunta kuluttaa 66 % ja liikunta 33 % terveen ihmisen elimistön tarvitsemasta energiasta. Liikunnan merkitystä terveydelle ei voi väheksyä, mutta se yksin ei ole tehokas tapa laihtua. Jotta laihtuminen lähtee käyntiin, elimistön on opittava muuttamaan kertynyttä rasvaa energiaksi. Tämä tehostuu, kun elimistön tärkeimmän energianlähteen, eli hiilihydraattien määrää vähentää vaikka 50 %. Glukoneogeneesi alkaa heti, kun glykogeeneihin varastoitu glukoosi on käytetty. Jo pelkästään jauhoista ja sokerista (sekä muilla makeutusaineilla makeutetuista herkuista) luopuminen laihduttaa tehokkaasti. Paras tapa laihtua on yhdistää terveellinen ruokavalio ja liikunta pysyväksi elämäntapamuutokseksi. We hear a lot that a little exercise is the key to weight loss that taking the stairs instead of the elevator will make a difference, for instance. But in fact it s much more

165 efficient to cut calories, says Samuel Klein, MD at Washington University s School of Medicine. Decreasing food intake is much more effective than increasing physical activity to achieve weight loss. If you want to achieve a 300 kcal energy deficit you can run in the park for 3 miles or not eat 2 ounces of potato chips Laihduttaminen liikuntaa lisäämällä on toki järkevämpää, kuin olla liikkumatta, Tunnin nopea kävely kuluttaa 400 kcal, mutta jos ei kiinnitä ravinnon laatuun huomiota, liikuntasuorituksen herättämään nälkään syö huomaamatta enemmän kuin on kävelysuorituksessa kuluttanut. Se ei edistä laihtumista. Liikunnan merkitys piileekin energiankulutuksen sijaan toisaalla: liikunta korjaa häiriintynyttä aineenvaihduntaa (James Hill, PhD, University of Colorado). Perusaineenvaihdunta kuluttaa terveillä ja normaalipainoisilla 66 % elimistön saamasta energiasta. Entä ylipainoisilla tai diabeetikoilla, joilla aineenvaihdunta on häiriintynyt? Rasvat vs. sokerit Tyydyttyneet eläinrasvat sekä kolesteroli kuuluvat ihmisen luontaiseen ravintoon; elimistö on siis evoluution myötä

166 sopeutunut hyödyntämään rasvoja sekä ravinto- että rakenneaineina. Rasvat eli lipidit kuuluvat välttämättömiin ravintoaineisiin. Sen sijaan elimistö ei osaa hyödyntää voimakkaasti raffinoituja teollisia rasvoja (margariinit, rypsi-, maissi- ja auringonkukkaöljyt), joissa prosessointi on rikkonut rasvahappoketjuja, ja jotka ilmestyivät ruokapöytään vasta 1950-luvulla. Kolesterolia ihminen saa ravinnosta, mutta valtaosan tuottaa maksa, sillä lipoproteiinit ovat tärkeitä aivoille, ruoansulatukselle, hormonien tuotannolle ja solujen väliselle viestinnälle etenkin aivoissa, joissa elimistön kolesterolista on peräti 25 %. Liian alhaiset kolesterolitasot aiheuttavat dementiaa ja Alzheimerin tautia sekä monia muita terveysongelmia. Yksinkertaistaen kolesterolin tuotantoprosessi on seuraava: ihon skvaleeni muuttuu auringon UVB-säteilyssä kolekalsiferoliksi (D3-vitamiini) ja edelleen kalsidioliksi (D-vitamiinin varastomuoto) ja kalsitrioliksi (D-vitamiinin aktiivinen hormoninkaltainen muoto, sekosteroidi). Skvaleeni on kaikkien steroidien, myös kolesterolin ja kalsitriolin, eli D-vitamiinin aktiivisen sekosteroidimuodon esiaste. Kun auringon UVB-säteily on riittämätön D-vitamiinin synteesiin, muodostaa maksa elimistön skvaleenista mm. kolesterolia. Skvaleeni on ristiriitainen hiiliyhdiste, sillä sen tiedetään alentavan syöpiä eläinkokeissa ja sitä saa mm. terveellisestä oliiviöljystä; kuitenkin skvaleenin käyttäminen rokotteiden adjuvanttina voi joidenkin arvioiden mukaan lisätä erilaisia neurologisia ongelmia; tästä ei toisaalta ole varsinaisia tutkimusnäyttöjä. Skvaleeni on välttämätön aine kasvien biosynteesissä sekä eläinten steroidien tuotannossa. Jopa ihmisten sormista erittyvässä rasvassa on skvaleenia. Rasvasota Rasvasota puhkesi Yhdysvalloissa , jolloin Ancel Keysin rasva-kolesteroliteoria (lipid theory) lobattiin FDA:n ravitsemussuosituksiin. Se johti ensinnäkin eläinperäisten tyydyttyneiden rasvojen demonisoimiseen, sillä teorian mukaan

167 tyydyttynyt rasva ja kolesteroli olivat syypäitä ateroskleroosiin ja sydäntautikuolemiin. Eläinperäisten rasvojen käyttöä suositeltiin vähentämään ja suosimaan terveellisiä kevyttyotteita, kasviöljyjä ja margariineja. Yhdysvalloista suositukset levisivät Eurooppaan ja myös Suomeen, jossa yhä noudatetaan Keysin hypoteesia kiveenkirjoitettuna jumalaisena totuutena. Ancel Keysin teoriat on sittemmin osoitettu virheellisiksi ja tutkimusten metodologiaa pidetään vähintäänkin arveluttavana. Mitä näiden suositusten jälkeen tapahtui? Suositukset toimivat ja ihmisten tyydyttyneistä rasvoista saama energia laski tasaisesti. Laskiko sydänkuolleisuus? Jonkin verran, mutta nykyään syynä pidetään tupakoinnin vähentymistä, muuten terveellisempiä elämäntapoja sekä terveydenhoidon kehittymistä jne. Samaan aikaan, kun kovien tyydyttyneiden ja pahojen eläinrasvojen kulutus väheni, aikuistyypin diabetes ja lihavuus lisääntyivät räjähdysmäisesti. Kuinka se oli mahdollista? Rasvahan aiheutti lihavuutta vai aiheuttivatko! Sitä on perusteltu ja perustellaan yhä sillä, että ihmiset eivät noudata ravintosuosituksia. Paskat. Tyydyttyneiden rasvojen kulutus väheni ja lihavuus sekä aikuistyypin diabetes lisääntyivät. Sama ilmiö on toistunut jokaisessa rasvakolesterolihuijaukseen sortuneessa maassa Suomi mukaan lukien Suomessa oli n diabetesta sairastavaa, nyt puoli miljoonaa. Yhdysvalloissa ylipainoisten määrä kolminkertaistui ja diabetesta sairastavien määrä seitsenkertaistui. Hieno kansanterveyttä parantava ohjelma kaikenkaikkiaan ainakin lääketeollisuuden näkövinkkelistä! Rasvasota jatkuu yhä. Monet suomalaiset viranomaiset pitävät yhä yllä myyttiä tyydyttyneiden rasvojen ja kolesterolin haitallisuudesta. Sokerit ja makeutusaineet Syy vähärasvaisen ruokavalion aiheuttamaan terveyskatastrofiin on oikeastaan aika selvä: rasvat korvattiin sokereilla (ja nykyään yhä useammin fruktoosi-maissisiirapilla, joka on

168 aineenvaihdunnalle ja maksalle myrkkyä) ja alkuvaiheessa huonoilla teollisilla transrasvoilla. Transrasvoja ei nykyisin Euroopassa lisätä levitteisiin, mutta niitä saa mm. leivistä, snackseistä ja makeisista, joihin niitä syntyy tuotantoprosessissa. Transrasvat aiheuttavat syöpää. Raffinoitujen rasvahappojen ketjut myös tuhoutuvat tuotantoprosessissa niin, ettei elimistö pysty niitä juurikaan hyödyntämään. Huonot rasvat ja jatkuvasti koholla olevat insuliinitasot ja verensokeri (hyperglykemia) johtaa nopeasti aineenvaihdunnan häiriöihin ja erilaisiin tulehduksiin; tulehdukset puolestaan lisäävät lihomisen riskiä. Hyperglykemia aiheuttaamyös ateroskleroosia, eli valtimonkovettumatautia luvulta ravinnon sokerikuorma on kasvanut valtavasti, eikä elimistö ole näin lyhyessä ajassa oppinut prosessoimaan kasvanutta sokerikuormaa. Monet kuvittelevat, että sokeria on vain makeisissa, virvoitusjuomissa, kekseissä ja leivonnaisissa, mutta kaikki hiilihydraatit ovat sokereita. Viljat, perunat, pasta, riisi jne. pilkotaan ruoansulatuskanavassa sokereiksi, jotka imeytyvät verenkiertoon glukoosina ja fruktoosina ihan niin kuin pöytäsokerikin. Jopa terveellisen ruisleivän glykeeminen indeksi on korkeampi kuin pöytäsokerilla, eli se kohottaa verensokerin nopeammin kuin pöytäsokeri. Sokerit aiheuttavat lihavuutta, koska sokereiden toinen varastomuoto, maksan lipogeneesin tuottamat triglyseridi on läski, joka kertyy vatsan seutuville, elimiin ja elinten ympärille aiheuttaen mm. alkoholista riippumatonta rasvamaksaa. Jatkuvasti koholla oleva insuliini kasvattaa rasvakudoksen määrää ja ohjaa veren triglyseridejä varastorasvaksi. Mitä enemmän elimistössä on rasvakudosta, sitä enemmän rasvakudos erittää kylläisyyshormoni leptiiniä, joka kertoo aivoille, että energiavarastot ovat täysiä ja syömisen voi lopettaa. Kun leptiiniä on verenkierrossa runsaasti, aivot tulevat immuuneiksi sen välittämälle viestille, eli tieto kylläisyydestä ei saavuta aivoja.

169 Leptiini Leptiiniä syntyy ihmisen ja nisäkkäiden rasvasoluissa ja se välittää aivojen hypothalamukselle tietoa elimistön rasvavarastojen määrästä. Se säätelee mm. talviunta nukkuvien eläinten aineenvaihduntaa, energiankulutusta ja rasvakerroksen määrää. Leptiini lisää kudoksissa olevien rasvahappojen hapettumista (härskiintymistä), joka puolestaan tuottaa vapaita radikaaleja ja aiheuttaa sekä pitää yllä tulehdustilaa elimistössä. Leptiini osallistuu aivoissa hermosignaalien kulkuun ja se on välttämätöntä myös oppimisessa ja tiedonkäsittelyssä sekä muistin toiminnassa. Rasvasolut tuottavat leptiiniä unen aikana. Vuorotyötä tekevät lihovat herkemmin, koska leptiinintuotanto on epäsäännöllistä. Leptiiniä siis tarvitaan, mutta jos rasvasolut tuottavat sitä liikaa, se aiheuttaa tulehdustilan ja sen vaikutus kylläisyyshormonina lakkaa. (Lähde: Tohtori Tolonen) Välttämättömät ravintoaineet ja nälkä Ihminen tarvitsee välttämättä eräitä ravintoaineita. Näihin kuuluvat rasvat (omega-3 ja omega-6 mielellään lähes samassa suhteessa), proteiinit (aminohapot) ja suojaravinteet, eli vitamiinit ja mineraalit sekä vesi. Näitä ravinteita tarvitaan

170 solujen uusiutumiseen, hormonien lähtöaineiksi, solukalvoihin, luuston ja lihaksiston sekä kudosten ja elinten rakennusaineiksi, immuunijärjestelmän ylläpitämiseen, solusignaalien kuljettamiseen jne. Hiilihydraatit ovat elimistön tärkein energianlähde, mutta ei välttämätön ravintoaine, sillä maksa psytyy tuottamaan lihasten, elinten ja aivojen tarvitseman glukoosin muista ravintoaineista glukoneogeneesissä. Yhdenkin välttämättömän ravintoaineen pitkäaikainen puutos sairastuttaa ja voi johtaa kuolemaan. Elimistömme on kuitenkin kehittynyt hyvin älykkääksi ravinteiden suhteen: se pystyy syntetisoimaan monia tarvitsemiaan aineita muista aineista ja osaa vaatia sellaisia, joita se ei pysty itse valmistamaan: sitä kutsutaan näläksi. Toki näläntunteen päällimmäinen syy on energiantarve, mutta myös rasvasolujen erittämään kylläisyyshormoni leptiiniin kehittyvä resistenssi voi pitää jatkuvaa näläntunnetta yllä. Kun elimstön rasvasolujen määrä on suuri, erittyy leptiiniä liikaa. Ruoka ei ole pelkästään energianlähde, vaan koko fyysisen olemuksemme ja solujen uusiutumisen ylläpitäjä. Energialtaan rikas, mutta ravintoköyhä ruoka täyttää kyllä vatsan, energiantarpeen ja glykogeenit hetkeksi, mutta ei tarjoa elimistön solujen uusiutumisen ja aineenvaihdunnan vaatimia ravinteita. Kun ravinto koostuu voimakkaasti prosessoiduista raaka-aineista ja sisältää lähinnä hiilihydraatteja, se ei täytä elimistön ravintovaatimuksia, vaan lisää veren sokerija insuliinikuormaa, joka rasittaa haimaa, maksaa, verisuonia, sydäntä ja soluja. Hiilihydraatit ovat sokereita. Ne pilkotaan ruoansulatuskanavassa glukoosiksi, fruktoosiksi ja ravintokuiduiksi. Viljojen ravintokuidut ovat sulamatonta ja imeytymätöntä selluloosaa. Glukoosi imeytyy ohutsuolesta verenkiertoon ja haiman erittämä insuliini kuljettaa sen lihaksiin ja energiavarastoihin, eli glykogeeneiksi. Fruktoosi ohjautuu suoraan maksaan ja muuttuu triglyserideiksi, jotka jatkavat verenkiertoon tai varastoituvat maksaan sekä elinten

171 ympärille keskivartalolihavuutena. Myös glykogeeneihin mahtumaton glukoosi muuttuu lipgeneesissä triglyserideiksi, eli läskiksi. Itse rasva ei yleensä varastoidu rasvana, vaan elimistö käyttää sitä uusiutumiseen, hormonien tuotantoon sekä lämmön- ja energian tuottamiseen; yleensä ylimääräinen rasva poistuu luonnollista tietä. Veren koholla oleva insuliini voi täyttää myös rasvasoluja veren triglyserideillä. Insuliini ja glukagoni Insuliini on vahva anabolinen hormoni, jota jotkut urheilijat piikittävät palautumisen nopeuttamiseksi ja lihasvoiman kasvattamiseksi. Insuliini myös lihottaa rakentamalla rasvakudosta (tämä on tuttua monille diabetespotilaille). Insuliinilla on huomattava merkitys lihomisessa; se rakentaa rasvakudosta ja ohjaa hiilihydraateista muodostuneita triglyseridejä rasvasoluihin varastoenergiaksi. Ikävä kyllä, rasva, joka ei yleensä varastoidu rasvana, varastoituu läskiksi, kun veren insuliinitaso on riittävän korkea; insuliini, jolla on tärkeä tehtävä energian ohjaamisessa lihassoluihin, ohjaa myös rasvaa rasvasoluihin. Vähentämällä elimistön ravinnosta saamaa sokerikuormaa, voi vähentää myös verenkiertoon erittyvän insuliinin määrää ja siten ehkäistä rasvakudoksen muodostumista ja veren triglyseridien varastoitumista rasvasoluihin. Kuullostaako tämä järkevältä? Minusta kuullostaa. Tämän lisäksi tiedetään, että runsas glukoosi aktivoi pohjukkaissuolen erittämään GIP-hormonia vereen (Gastric inhibitor polypeptide, joka tunnetaan nykyään nimellä glucose-dependent insulinotropic peptide): GIP-hormoni stimuloi haiman Langerhansin beeta-soluissa sijaitsevia reseptoreja erittämään enemmän insuliinia. GIP vaikuttaa myös rasva-aineenvaihduntaan stimuloimalla lipoproteiini lipaasia, entsyymiä, joka katalysoi lipoproteiinin hydrolyysiä, eli kemiallista reaktiota, jossa vesimolekyylin osat (-H ja OH) liittyvät pilkkoutumisosiin. Lipoproteiini lipaasi on vesiliukoinen entsyymi, joka hydrolysoi lipoproteiinien triglyseridejä kahdeksi vapaaksi rasvahapoksi ja yhdeksi

172 monoglyseroli-molekyyliksi. Insuliiniresistenssi vaikuttaa rasvakudoksessa lipoproteiini lipaasin sääntelyyn, mikä voi vaikuttaa siihen, että rasvahapot jäävät elimistöön varastomuodossa, eli triglyserideinä. Haiman Langerhansin saarekkeiden alfasolut erittävät toista sokeriaineenvaihduntaa säätelevää hormonia, glukagonia. Glukagoni on insuliinin vastavaikuttaja. Siinä missä insuliini johtaa energiavarastojen rakentamista maksaan, lihaksiin, elinten ympärille ja keskivartaloon, glukagoni purkaa näitä rakennelmia. Glukagoni on kuitenkin täysin aseeton, jos veren insuliini pysyy korkeana. Kun verensokeri on alhaalla, glukagoni vapauttaa adrenaliinin avustamana glykogeenivarastoista glukoosia vereen ja stimuloi insuliinin eritystä yhdessä pohjukkaissuolesta erittyvän GIP-hormonin kanssa. Glukagoni myös käynnistää glukoneogeneesin jo ennen glykogeenivarastojen ehtymistä, jolloin varastorasvoista muodostuu vereen glukoosia; elimistön tämä takaa lihasten, elinten ja aivojen toiminnan silloinkin ravinnosta ei saa lainkaan hiilihydraatteja. kun Lopuksi Ravintoon ja ravinnon laatuun sekä sen sisältämiin ravinteisiin on syytä kiinnittää huomiota. Sokereita, makeutusaineita ja erityisesti fruktoosi-maissisiirappia (HFCS) tulee välttää. Jo leivän (viljojen) ja makeisten sekä erilaisten snacksien poistaminen ruokavaliosta sekä kasvien ja juuresten lisääminen kohentaa aineenvaihdunnan toimintaa, vähentää tulehdustiloja, pienentää riskiä sairastua tyypin-2 diabetekseen sekä sen aiheuttamiin sydänja verisuonitauteihin ja erilaisiin syöpiin. Elintarviketeollisuuteen voimme vaikuttaa sekä aktiivisella ja tiedostavalla toiminnalla terveellisemmän ravinnon puolesta sekä omilla kulutustottumuksillamme. Keskustele tai kommentoi keskustelufoorumilla! artikkelia Ruokasodan

173 ] Sami Raja-Halli 2015 Myrkyllisen makea HFCS HFC S High Fructose Corn Syrup, eli maissitai fruktoosisiirappi eli isoglukoosi eli glukoosi-fruktoosisiirappi: myrkyllisellä lapsella on monta nimeä! Halpa teollisesti tuotettu maissisiirappi eli fruktoosisiirappi tai isoglukoosi (HFCS) on vaivihkaa syrjäyttänyt sakkaroosin tärkeimpänä makeutusaineena USAssa ja sen kulutus lisääntyy myös Euroopassa. Sitä käytetään niin yleisesti prosessoiduissa ruoissa, että on vaikeaa löytää sellaista ruokaa, johon fruktoosisiirappia ei olisi lisätty. Ongelma on se, että tämä nestemäinen prosessoitu makeuttaja sisältää elohopeaa sekä kemikaaleja, joita tutkijat eivät ole edes tunnistaneet. HFCS on tutkimuksissa yhdistetty lihavuus-

174 ja diabetesepidemioiden lisäksi alkoholista riippmattomaan rasvamaksaan, munaiskiviin ja kihtiin sekä lukemattomiin muihin sairauksiin ja sen tiedetään puhkovan suoliston seinämiä. Tämä johtuu siitä, että fruktoosin aineenvaihdunta poikkeaa huomattavasti glukoosin aineenvaihdunnasta ja HFCS voi sisältää fruktoosia jopa 90 %. Prosessoitu fruktoosisiirappi eroaa luonnollisesta hedelmien ja marjojen sisältämästä fruktoosista, joka esiintyy monia ravinteita ja kuituja sisältävänä kompleksina. Teollisessa maissisiirapissa fruktoosi on vapaana nopeasti imeytyvänä sokerimolekyylinä. Maissisiirappi eli glukoosi-fruktoosisiirappi (high fructose corn syrup (HFCS) on tärkkelysmakeuttaja, jota valmistetaan glukoosisiirappi -nimisestä tärkkelyksestä kemiallisesti. Siinä osa glukoosista on entsyymien avulla muunnettu fruktoosiksi. Elintarviketeollisuus käyttää tätä (isoglukoosia) lähes kaikessa, sillä sitä on nestemäisenä helppo kuljettaa ja käyttää. Normaalissa pöytäsokerissa on kaksi sokerimolekyyliä (fruktoosi ja glukoosi), joita sitoo vahva sidos. Maissisiirapissa suhde on yleensä 55 % fruktoosia ja 45 % glukoosia ilman sidosta, jolloin ruoansulatuskanavan ei erikseen tarvitse pilkkoa sitä, vaan se imeytyy selvästi nopeammin. Fruktoosin ja glukoosin suhde voi olla jopa Sekä tavallisessa pöytäsokerissa että maissisiirapissa on 4 kaloria grammassa, mutta aineenvaihdunnassa ne toimivat eri tavoin.

175 Historia ja prosessointi Richard O. Marshall ja Earl R. Kooi kehittivät fruktoosimaissisiirapin (HFCS) jo 1957, mutta massatuotanto epäonnistui, koska makeuttajan tuottaminen vaati katalyytiksi fosfaatteja muistuttavaa arsenaattia, joka on äärimmäisen myrkyllinen arsenkkihapon suolo tai esteri. Teollinen tuotantoprosessi kehitettiin Japanissa (Yoshijuki Takasaki, Agency of Industrial Science and Technology of Ministry of International Trade and Industry of Japan). Tuotatoprosessissa keitetään maissista tärkkelystä, josta saadaan glukoosipitoista maissisiirappia, johon lisätyt entsyymit muodostavat glukoosista fruktoosia. HFCS 42 sisältää 42 % fruktoosia ja HFCS 90 sisältää 90 % fruktoosia. Prosessissa käytettyjä entsyymejä ovat: alfa-amylaasi, glukoamylaasi ja xyloosi isomeraasi. Vaikka sekä ihmisten että eläinten elimistö pystyy tuottamaan molempia amylaaseja, tuotetaan teolliset amylaasit mikrobifermentaatiolla. Xyloosi isomeraasi on ihmiskeholle tuntematon entsyymi. Muutamassa vuosikymmenessä fruktoosi- eli maissisiirapin (HFCS) kulutus Yhdysvalloissa on kohonnut asukasta kohden nollasta yli 27 kiloon vuodessa. Vastaavana ajanjaksona lihavien lukumäärä on kolminkertaistunut ja aikuistyypin diabetes seitsemänkertaistunut. Sama ilmiö on nähtävillä myös

176 Suomessa luvun alussa diabetesta sairasti n suomalaista, kun nyt sairastuneita arvioidaan olevan puoli miljoonaa. Fruktoosisiirappi ei ole ainoa selittävä tekijä, mutta sen kulutus korreloi vahvasti sekä diabetes- että lihavuusepidemioiden kanssa. Tämä halpa makeuttaja ilmestyi ruokavalioomme 1970-luvulla ja nykyään on äärimmäisen vaikeaa löytää elintarvikkeita, joihin sitä ei olisi lisätty. Syinä HFCS:n lisääntyneeseen kulutukseen ovat ensinnäkin sen halpa hinta elintarviketuottajille ja toiseksi valtava kuluttajille, terveydenhoidonsekä ravitsemuksen ammattilaisille suunnattu markkinointi- ja lobbauskampanja, johon Corn Refiners Association on ryhtynyt. Kampanjaan kuluu virheellistä tietoa välittävät verkkosivut ( lobbaus alan ammattilaisille sekä tv- ja internetmarkkinointi. Lobbaamisen aggressiivisuudesta antaa hyvän kuvan se, että Yhdysvalloissa arviolta lääkäriä sai Corn Refiners Associationilta 12-sivuisen HFCS:n propagandakirjelmän. hyviä ominaisuuksia esittelevän Euroopan Unioni Euroopan Unioni on rajoittanut isoglukoosin (HFCS) käyttöä tonniin vuodessa ja sokeri on yhä ykkösmakeuttaja täällä (sokeria tuotettiin Euroopassa keskimäärin 18,6 miljoonaa tonnia vuosittain välisenä aikana). glukoosifruktoosisiirappi (GFS) sisältää vain 42 % fruktoosia. Fruktoosi-glukoosisiirappi (FGS) sisältää fruktoosia vähintään 55 %.Nimet hämmentävät, mutta sekä fruktoosisiirappi että maissisiirappi ja isoglukoosi ovat maissista prosessoituja nestemäisiä makeutusaineita, jotka saattavat erota fruktoosipitoisuuden suhteen.

177 Fruktoosi ja glukoosi Fruktoosi ja glukoosi ovat molemmat sokereita, joita saadaan, kun hiilihydraatit pilkotaan ruoansulatuskanavassa ohutsuolessa verenkiertoon imeytyvään muotoon. Glukoosi on elimistön tärkein energianlähde. Haiman erittämä insuliini kuljettaa glukoosin verenkierrosta soluihin ja elimiin; ylimääräinen glukoosi varastoituu glykogeeneiksi. Kun glykogeenivarastot täyttyvät, verenkiertoon jäänyt glukoosi kulkee maksan läpi ja muuttuu lipogeneesissä triglyserideiksi, joka on toinen energian varastomuoto, eli läski. Glukoosia käyttävät solut, elimet ja aivot energiantuotantoon, mutta toisin kuin yleensä oletetaan, hiilihydraatit/glukoosi eivät ole välttämätön ravintoaine, vaan maksa pystyy tuottamaan tarvittavan energian glukoneogeneesissä. Soluissa glukoosi muuttuu ATP:ksi (adenosiini trifosfaatti-koentsyymiksi), josta mitokondriot tuottavat solun tarvitsemaa energiaa. ATP osallistuu mm. fermentaatioon ja soluhengitykseen ja se muodostuu kolmesta fosfaattiryhmästä, joita entsyymit käyttävät. Tavallisessa sakkaroosissa eli pöytäsokerissa on yksi fruktoosi ja yksi glukoosimolekyyli, joita yhdistää vahva sidos. Fruktoosi kulkeutuu suoraan maksaan, jossa se metabolisoituu triglyserideiksi. Tämä lisää veren triglyseriditasoja ja kasvattaa alkoholista riippumattoman

178 rasvamaksan riskiä. Fruktoosi vaikuttaa näläntunteeseen eri tavoin kuin glukoosi: se ei poista näläntunnetta, mikä johtaa helposti ylensyömiseen ja keskivartalolihavuuden kehittymiseen. Maksaan kerääntyvä fruktoosi lisää virtsahapon tuotantoa ja aiheuttaa kihtiä. Maksassa fruktoosi heikentää myös glukoosin aineenvaihduntaa, mikä johtaa lopulta insuliiniresistenssiin ja aikuistyypin diabetekseen. Tämä on osoitettu mm. tutkimuksessa, jossa joukko terveitä nuoria miehiä jaettiin kahteen ryhmään ja toiselle ryhmälle syötettiin runsaasti glukoosia sisältävää ravintoa ja toiselle runsaasti fruktoosia sisältävää ravintoa. Jo viikon jälkeen ero ryhmien insuliinisensitiivisyydessä oli huomattava. Fruktoosia saanut ryhmä osoitti insuliiniresistenssin merkkejä, kun taas glukoosia saaneella ryhmällä muutoksia insuliinivasteessa ei todettu tehdyssä korrelaatiotutkimuksessa verrattiin prosessoitujen hiilihydraattien kulutusta diabeteksen esiintyvyyteen vuosien 1909 ja 1997 välillä. maissisiirappipohjaisten Tänä aikana erilaisten makeutusaineiden määrä elintarvikkeissa kasvoi 2100 %. Tutkimuksessa kontrolloitiin rasvojen ja proteiinien vaikutus, jolloin korreloivaksi tekijäksi lisääntyneen diabeteksen kanssa jäi vain lisääntynyt maissisiirapin kulutus ja vähentynyt kuidunsaanti.

179

180

181 HFCS hiipi vaivihkaa amerikkalaisen elämään jokaisen 1970-luvulle asti yleisin makeutusaine oli pöytäsokeri eli sakkaroosi. Maissisiirapin keksimisen jälkeen tilanne muuttui, ja edullista teollista makeutusainetta ryhdyttiin lisäämään lähes kaikkeen kuviteltavissa olevaan leivistä virvoitusjuomiin, makeisista leivonnaisiin, leikkeleistä leipiin, valmisruoista jogurtteihin ja jopa hammastahnoihin. Vuosien 1970 ja 1990 välillä HFCS:n käyttö on lisääntynyt enemmän kuin 1000 %.

182 Suurimman osan historiastamme olemme saaneet fruktoosia hedelmistä ja marjoista 15 grammaa päivässä, kun sen saanti vuonna 1997 oli jo 81 grammaa päivässä. Merkittävä ero HFCS:N ja hedelmistä saatavan fruktoosin kesken on siinä, että hedelmistä saatava fruktoosi on monista ravinteista ja kuiduista muodostuva kompleksi, kun taas maissisiirapissa fruktoosi on vapaina nopeasti imeytyvinä molekyyleinä. Sen jälkeen, kun HFCS tuli ruokapöytiin lihavuus, aikuistyypin diabetes, munuaistaudit ja alkoholista rippumattomasta rasvamaksa ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. HFCS tutkimus ja terveysongelmat HFCS:n yhteyttä moniin terveysongelmiin tutkitaan ja on jo selvinnyt, että se on merkittävä kausaalinen vaikuttaja metabolisen oireyhtymän kehittymisessä, joka puolestaan on huomattava riskitekijä sydän- ja verisuonitautien sekä

183 aikuistyypin diabeteksen kehittymiselle. Monissa tutkimuksissa on myös osoitettu, että runsaasti maissisiirappia sisältävä ravinto korreloi lihavuuden ja insuliiniresistenssin kanssa ja aiheuttaa munuaiskiviä, kihtiä sekä alkoholista riippumatonta rasvamaksaa. Princetonin yliopiston tutkimuksissa on havaittu, että erilaiset makeuttajat vaikuttavat samoilla kalorimäärillä eri tavoin painon lisääntymiseen. Rottakokeissa havaittiin, että rotat, joita ravittiin maissisiirapilla lihoivat huomattavasti nopeammin ja enemmän, kuin rotat joita ruokittiin tavallisella pöytäsokerilla. Lisäksi havaittiin, että maissisiirapilla ravituilla rotilla rasva kerääntyi epänormaalisti vatsan alueelle ja verenkiertoon jäi enemmmän triglyseridejä. Oxfordin ja Etelä-Kalifornian yliopistojen tutkijat puolestaan ilmoittivat löytäneensä selkeän korrelaation eri maiden maissisiirapin ja diabetes-esiintyvyyden väliltä; ts. mitä enemmän maissisiirappia käytetään, sitä enemmän maassa esiintyy aikuistyypin diabetesta. Runsaasti maissisiirappia käyttävissä maissa aikuistyypin diabeteksen esiintyvyys oli tutkimuksen mukaan n. 20 % korkeampi. 40 vuodessa lihavien ja sairaalloisen lihavien määrä on 2-3 kertaistunut. Vuonna 1970 lihavia oli väestöstä vajaat 15 %, kun nyt amerikkalisista karkeasti kolmannes on sairaalloisen lihavia (Centers for Disease Control and Prevention). Kalifornian yliopiston UCLA:n tutkijoiden mukaan maissisiirapin ainesosana oleva fruktoosi eli hedelmäsokeri voi runsaasti käytettynä vaikeuttaa aivotoimintaaan heikentävästi jo kuudessa viikossa (Journal of Physiology).

184 HFCS on merkittävä yhteinen nimittäjä sydän- ja verisuonitaudeissa, ylipainossa, eräissä syövissä (mm. haimasyöpä), dementiassa, alkoholista riippumattomassa rasvamaksassa ja maksatulehduksissa, hampaiden reikiintymisessä jne. Se ei varmasti ole ainoa sairastuttava aine, mutta ei sen syömiselle mitään perusteluja ole. Dr. Mark Hyman, Dr. Bruce Ames (maailman johtavia ravitsemustutkijoita) sekä Jeffrey Bland (Linus Paulingin oppilas, ravitsemukseen erikoistunut biokemisti) keskustelivat HFCS:n vaikutuksista terveyteen. Heidän mukaansa tuoreet tutkimukset osoittavat, että HFCS voi laukaista laajan koko elimistön tulehdusreaktion. 1. Sokerit ovat terveydelle haitallisia suurina määrinä. Ruokosokeri ja HFCS vaikuttavat molemmat negatiivisesti terveyteen, etenkin kun sokereiden kulutus on 64 kiloa / henkilö / vuosi / Yhdysvallat. Sokereiden kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti muutamassa vuosikymmenessä yhdessä virvoitusjuomien, makeisten, leivonnaisten yms. kulutuksen kanssa. Virvoitusjuomissa on n. 17 teelusikallista sokeria. Elimistömme ei ole sopeutunut hyödyntämään tällaista sokerikuormaa. Kun muinaiset esiisämme saivat sokereita luonnollisista lähteistä (esim. hunaja) n. 20 teelusikallista vuodessa, lapsetkin kuluttavat moninkertaisen määrän sokeria päivässä. HFCS

185 mudostaa jo % amerikkalaisten päivittäisestä energiasaannista. 2. HFCS ja pöytäsokeri eroavat valmistusprosesseiltaan, biokemiallisilta ominaisuuksiltaan ja molekyylirakenteiltaan. Elimistö käyttää niitä eri tavoin. HFCS on teollisesti tuotettu makeutusaine, joka valmistetaan maissinvarsista, ruoista ja kannoista prosessissa, jota ei oikeastaan edes tunneta, koska valmistustapa on salainen. Sen verran tiedetään, että sokerit erotellaan kemiallisilla entsyymeillä kasvinvarsista yms. arvottomista osista. Biokemiallisesti pöytäsokeri, eli sakkaroosi muodostuu kahdesta sokerimolekyylistä (glukoosia ja fruktoosia on yhtäläinen määrä), joiden välillä on vahva sidos. Ruoansulatuskanavan entsyymit pilkkovat sokerin glukoosiksi ja fruktoosiksi, jotka imeytyvät ohutsuolesta verenkiertoon. HFCS 55:n biokemiallinen koostumus on 55 % fruktoosia ja 45 % glukoosia. sidoksettomassa muodossa. Koska kemiallista sidosta ei ole, imeytyminen on nopeampaa. Fruktoosi päätyy verenkierrosta suoraan maksaan ja laukaisee lipogeneesin, jossa sokereista muodostuu triglyseridejä ja kolesterolia. Triglyseridit varastoituvat maksaan ja muihin elimiin sekä elinten keskivartalolihavuutena. Tämä aiheuttaa ympärille alkoholista riippumatonta rasvamaksaa, jota USAssa sairastaa jo 70 miljoonaa ihmistä. Nopeasti imeytyvä glukoosi johtaa verensokerin äkilliseen nousuun, jolloin haima erittää insuliinia kuljettamaan sokerimolekyylejä soluihin. Verensokerin kiivas heittelehtiminen pitää nälkää yllä. Fruktoosi on makeampaa kuin glukoosi ja HFCS on halvempaa kuin perinteinen sokeriruosta tai juurikkaasta valmistettu sokeri. Tästä syystä myös HFCS-makeutusaineella makeutetut tuotteet ovat halvempia ja makeampia kuin perinteisellä sokerilla makeutetut tuotteet. Käytännössä tämä on johtanut mm. virvoitusjuomien koon kaksinkertaistumiseen hinnan

186 pysyessä miltei ennallaan (pikaruokaravintolat jne.). Lisääntynyt sokerien kulutus puolestaan näkyy diabetesja lihavuusepidemioina: elimistö käyttää sokereita energialähteinä, mutta kun glykogeenivarastot ovat täynnä, muuttaa maksa ylimääräisen glukoosin triglyserideiksi, eli läskiksi, joka on toinen varastoenergian muoto. Jatkuvasti koholla olevat verensokeri ja insuliinitasot johtavat insuliiniresistenssiin, metaboliseen oireyhtymään ja aikuistyypin diabetekseen. Dr. Bruce Ames (Children s Hospital Oakland Research Institute) on tutkimusryhmineen havainnut, että vapaiden HFCSfruktoosimolekyylien imeyttäminen suolistossa vaatii enemmän energiaa ja siksi sen imeytyminen vaatii kahden fosfaattimolekyylin lainaamista ATP:stä (adenosiini trifosfaatti, tml), joka on eräänlainen solujen energiavarasto. Tämä kuluttaa ja vaurioittaa suoliston seinämiä, josta näin tulee vuotava; ts. suolisto päästäää patogeenejä verenkiertoon. Tutkimuksissa on havaittu, että suuri määrä vapaita fruktoosimolekyylejä puhkoo suolenseinämiin pieniä reikä, jolloin suolistobakteerit. proteiinit ja erilaiset patogeenit pääsevät vapaasti verenkiertoon aiheuttaen tulehdusreaktioita, jotka lisäävätsyöpien riskiä, ylipainoa, diabetesta, sydän- ja verisuonitauteja, dementiaa jne. Hedelmissä fruktoosi on osa ravinnekompleksia, johon kuuluu myös mm. kuituja, ja siksi se ei aiheuta vastaavaa reaktiota elimistössä. 3. HFCS sisältää jäämiä erilaisista myrkyistä (mm. elohopea). FDA:n tutkija yritti saada HFCS:a tutkittavaksi, mutta tästä kieltäydyttiin. Vasta, kun tutkija esittäytyi uuden virvoitusjuomatehtaan edustajaksi, hän sai tutkittavaksi HFCS-makeutusainetta. Tutkimus osoitti sen sisältävän myrkyllisiä määriä mm. elohopeaa, jota siihen oli jäänyt valmistusprosessissa. Kun HFCS ajettiin kemiallisen analysaattorin läpi

187 (chromatograph) outoja kemikaaleja ilmaisevia piikkejä tuli näkyviin; ne eivät olleet glukoosia tai fruktoosia, eivätkä tutkijat tiedä mikä kemikaali piikit aiheutti. Vain valmistajat tietävät. Keskustele aiheesta Ruokasodan foorumilla: Diabetes!