Taidemuseon kulttuuriohjelma syksy 2017

Transkriptio

1 Taidemuseon kulttuuriohjelma syksy 2017 YHTEISIÄ HETKIÄ Voit valokuvata teoksia jatkotyöskentelyä varten koulussa. Jos jaatte kuvianne somessa muistakaa lisätä kuvien yhteyteen: #taiteilijannimi #teoksennimi #yhteisiähetkiä #lahdentaidemuseo #lahdenkaupunki. Yhteisiä hetkiä on moniääninen, mutta yhteen sointuva kokonaisuus täynnä tunnetta.yhteisiä hetkiä -näyttely tarjoaa erilaisia näkökulmia tämän päivän lahtelaisuuteen. Teosten kautta vieraillaan eri kaupunginosissa, seurataan ihmisten merkityksellisiä reittejä ja kohdataan lahtelaisia kasvokkain. Kuvat ja tarinat kertovat muistoista ja juurista, arjesta ja juhlasta. Maalauksista, valokuvista, installaatioista, piirroksista ja ääniteoksista koostuva näyttely käy vuoropuhelua Lahden historiallisen museon 100 askelta Lahdessa -näyttelyn kanssa. Siinä, missä Historiallisen museon näyttely on 100 vuoden mittainen Vesijärvenkatua pitkin etenevä aikamatka Lahden juna-asemalta satamaan, on Vesijärvenkadulla sijaitsevan Taidemuseon näyttely poikkileikkaus tämän päivän lahtelaisuuteen taiteilijoiden tulkitsemana. Kaikilla näyttelyn taiteilijoilla on yhteys Lahteen. He ovat Marja-Liisa Jokitalo, Susanna Judin, Aaro Matinlauri, Miss Kompro, Anna Rikkinen, Antti Salokannel, Johannes Wilenius sekä Anna Turunen ja Anne Roininen, joiden teoksen toteutukseen Ostoskatu 1:n asukkaat osallistuivat.

2 YLÄKERTA 1. JOHANNES WILENIUS Random 100 Itseään sekatyömieheksi kutsuva Johannes Wilenius on kuvannut Lahtea koko sen ajan, minkä on kaupungissa asunut, 25 vuotta. Hän laskee ottaneensa Lahdesta kuvaa. Niihin hän on ikuistanut ihmisiä, eläimiä, luontoa, rakennuksia ja kaikkea mahdollista. Mukana on purkutyömaakuvia, live-keikkakuvia, muotokuvia ja paljon muuta. Kamera on aina mukana, yöllä ja päivällä. Tähän näyttelyyn Wilenius on valinnut 100 kuvaa. Teemana on yksinkertaisesti Lahti, lahtelaiset. Kuvissa on kauneutta, rujoutta, huumoria ja miksei paniikkiakin. Moni otos jättää katsojan miettimään mitä kuvaushetkellä oikein tapahtuu. ALAKERTA 1. MARJA-LIISA JOKITALO Elämä heitteli, mutta en ole katkera yhtään, ääniteos (yläkerrassa) Mistä sinä olet syntyisin, öljymaalaus (alakerrassa portaiden vieressä)

3 Olen lahtelainen, oululaissyntyinen taidemaalari ja työskentelen pääosin öljyvärein maalaten. Viimeaikaisissa teoksissani olen tutkinut erityisesti valokuvan ja maalauksen rajapintaa. Maalausteni lähtökohtana ovat epäterävät valokuvat, joiden pohjalta maalaan lähes abstraktioiksi taipuvia valo- ja väritutkielmia. Keskeistä öljyvärein laseeraten maalaamissani kookkaissa teoksissa onkin värin ilmaisevuus ja maalauksen fyysinen läsnäolo yhdistettynä valokuvan muistonomaisuuteen. Maalatessani epätarkan valokuvan pohdin myös esittävän ja abstraktin maalauksen rajapintaa. Eihän yksikään rypäle ole koskaan ollut sitä, mitä se kaikkein esittävimmässä maalauksessa on, eikä yksikään maalaus, miten abstrakti tahansa, voi koskaan päästä eroon esittämisestä. Maalausta katsoessamme näemme vuorotellen joko maalauksen esittävän aiheen tai maalaamisen tavan, koska vain yksi asia kerrallaan voi olla silmiemme havainnon kohteena. Maalauksien esittävät aiheet rakentuvatkin epäselvistä siveltimen jäljistä kankaalla, ja lähelle katsoessamme näemme vain pelkkiä värikenttiä ja kimmellystä, valon ja varjon vaihtelua. Lopulta maalaus esittää aina vain itsensä muistot, tulkinnat ja merkitykset niihin liittyvine tunteineen heräävät teoksen vastaanottajassa, aina itse teoksen ulkopuolella. Teosten syntytausta Työskentelin Tukeva porras -hankkeen yhteisöntaiteilijana vuosina 2013 ja 2014 lahtelaisessa Mukkulan palvelutalossa. Työssäni kävin vanhusten kanssa kahdenkeskisiä keskusteluja ja kuuntelin heidän elämäntarinoitaan. Keskustelujen pohjalta kirjoitin vanhusten elämäkertoja ja toteutin heidän toiveidensa mukaisia maalauksia. Työpisteeni oli palvelutalon päivähuoneessa, jossa asukkaat ja henkilökunta pääsivät seuraamaan työskentelyäni ja keskustelemaan maalaamiseen liittyvistä valinnoista. Teoksissani, niin kirjoitetuissa kuin maalatuissa, kertojat ja kuvatut saattoivat uudelleen tunnistaa mahdollisesti jo unohtuneen itsensä, unelmansa ja elämänsä: taide tapahtui ja teki asioita näkyväksi yhteisön ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Syntyneet elämäkerrat, maalaukset ja valokuvaamani muotokuvat jäivät palvelutalon asukkaille, joiden ansiosta ne syntyivätkin. Ääniteos (yläkerrassa) Työjakson jälkeen käsikirjoitin elämäkertamuisteluista koosteen ja toteutin ääniteoksen, jota kuuntelemalla kuuntelija voi asettua siihen asemaan jossa yhteisöntaiteilijana sain vanhusten kanssa toimipisteessäni olla. Kaikki ääniteoksessa kuultava teksti on autenttista, muuttamattomana peräisin vanhuksilta kerätyistä muisteluista. Yksittäisiä henkilöitä ei teoksesta voi kuitenkaan tunnistaa yksityisyyden säilyttämiseksi. Ääniteos löytyy osoitteesta Maalaus (alakerrassa) Työjaksollani tein myös pienen tutkimuksen, jossa keräsin sekä työntekijöiden että asukkaiden kotipaikkatiedon. Kokosin tiedot isolle, seinällä olevalle Suomen kartalle, johon jokainen Mukkulan asukas tai työntekijä sai syntymaakuntansa kohdalle oman maakuntakukkansa. Keräsin tiedot 66 ihmiseltä, joista 27 oli kotoisin Päijät-Hämeestä. Tämän kerätyn aineiston pohjalta haluan maalata Yhteisiä hetkiä -näyttelyyn noin 110 x 150 cm kokoisen maalauksen. Maalauksen aiheena ovat maakuntakukat, joitten koko

4 maalauksessa on suhteessa kussakin maakunnassa syntyneisiin Mukkulan asukkaisiin. Eli mitä enemmän maakunnassa syntyneitä, sitä suuremmassa koossa ko. maakuntakukka maalauksessa kuvataan. Kukka-aiheet: suopursu, kanerva, pihlaja, karjalanruusu, lumme, tuomi, kissankello, Hämeen kylmänkukka, sinivuokko ja ruiskukka, valkovuokko, tammi, keltakurjenmiekka, kamomillasaunio, kangasvuokko, silkkiunikko, ruusu. Ulkomailla syntyneiden kohdalla käytän maalauksessa maan kansalliskukkaa. Maalaan teoksen öljyvärein kankaalle. Teoksessa kukat ovat ainakin viitteellisesti tunnistettavia. Näyttelyn jälkeen neuvottelen teoksen sijoittamisesta Mukkulan palvelutalon päivähuoneeseen. Mikäli teos on sinne soveltuva, lahjoitan sen kaupungin kokoelmaan sijoitettavaksi Mukkulaan. Syntymämaakunta maakuntakukka henkilöä maalauksen pinta-alasta Päijät-Häme ruiskukka 25 37,5% Varsinais-Suomi tammi 3 4,5% Pohjois-Pohjanmaa suopursu 3 4,5% Etelä-Savo pohjanlumme 2 3% Uusimaa valkovuokko 5 7,5% Kymenlaakso kurjenmiekka 5 7,5% Etelä-Karjala kangasvuokko 6 9% Pohjois-Savo pihlaja 3 4,5% Kanta-Häme Hämeen kylmänkukka 2 3% Pirkanmaa tuomi 2 3% Pohjois-Karjala Karjalanruusu 4 6% Kainuu kanerva 1 1,5% Etelä-Pohjanmaa kissankello 1 1,5% Puola silkkiunikko 1 1,5% Irak ruusu 1 1,5% Venäjä kamomillasaunio 1 1,5% Iso-Britannia ruusu 1 1,5% 2. MISS KOMPRO Reittimuotokuvia, 2017 Miss Kompro on lahtelainen kuvataiteilija, jonka työskentelyn painopiste on viime vuosina käännähtänyt yhä osallistuttavampaan ja sosiaalisesti sidoksisempaan suuntaan.

5 Miss Kompron maalausten toistuva teema on ihminen ja ihmisen kuvittelutaipumus välttämättömänä pakonomaisena ominaisuutenaan. Siinä olennaista on kyky yhdistää muistojen, tosiasioiden ja annettujen merkitysten fragmenteista eheää tarinaa kohdatusta ja havaitusta, elämästä tai itsestä, mikä lienee samaa asiaa. Miss Kompro eläytyy työhönsä kuin kirjailija, joka suhtautuu kiihkolla sanojen muotoon ja tavujen rytmiin. Juonen kustannuksella. Hän maalaa sitä. Kysyn: Miksi inhimillisen tiedon taso on niin ohut kuin on, vaikka teknologian avulla tiedon mahdollisuus on ulottuvillamme nopeammin ja helpommin kuin koskaan ennen? Nykyteknologia mahdollistaa meidän selata minkä näköisiä treffiehdokkaita lähistöllä liikkuu ja tsekkailla mahdollista lounasseuraa tarkastamalla mihin tuttavamme parhaillaan paikantuvat. Jaamme ajalla ja sykkeellä reittejämme suorituksina urheiluyhteisöissä ja tägäämme instagramissa itsemme mageisiin paikkoihin, joissa olemme käväisseet. Usein emme kuitenkaan jaa edes tuttavillemme tarinoita reiteiltämme tai motiivejamme niiden takaa. Jätämme mainitsematta kuinka olemme kyllästyneet Putiniin, itseemme, aviopuolisoon tai neljään seinään, joista maksamme liian kovaa hintaa. Tai kiertoteistä joilla välttelemme ihmisiä, jotka pirteydellään yllyttävät väsymyksemme voimattomuudeksi. Pidättäydymme paljastamasta, että tästä kuljin kuulemaan äitini sairaudesta tai miten Kiikunlähteellä parasta oli se, että matkan jälkeen oli yksi asia vähemmän, joka erottaa minut ja hänet johon hän jälkeeni rakastui. Vaikka vaikenemme, on reittejä joille astumme päästäksemme kotiin tai syliin, turviin. On niitä, joiden menomatkoilla olimme poikamiehiä ja takaisin tullessa tulevia aviomiehiä. Ja niitä, joille läksimme kaksin ja palasimme kolmin. On katujen kulmia, joissa sydän jyskyttää ihastuksesta, uteliaisuudesta, seikkailunhalusta, silkasta olemisen tunnusta. On reittejä, joissa tärkeintä on se, että ne eivät muistuta mistään. Reittimuotokuvia on tositapahtumiin perustuva teossarja, joka muodostaa näistä lahtelaisille merkityksellistä reiteistä kartastoa, jonka abstrakteihin muotoihin olen pyrkinyt taltioimaan sitä mitä aina maalaan, kun maalaan ihmistä ANNA TURUNEN, ANNE ROININEN JA OSTOSKATU 1:N ASUKKAAT Liipolan valoteos Yhteisiä hetkiä -näyttelyssä installaatio

6 Liipolan valoteos Kuvataiteilijat Anna Turunen ja Anne Roininen toteuttivat valotaideteoksen Ostoskatu 1:n kerrostalon asukkaiden kanssa. Teoksessa asukkaiden kodit valaistiin yhtäaikaisesti sisäpuolelta värivalojen, kuvien ja videoiden avulla. Yhtenä iltana yleisö kutsuttiin ihastelemaan kerrostalon kokoista valoinstallaatiota. Talon värikkääksi muuttunut ulkoasu keräsi paikalle suuren yleisön ja se sai osakseen paljon myönteistä palautetta sekä yleisöltä että medialta. Valoteos oli koettavissa noin kaksi tuntia ja sen saattoi nähdä myös ohikulkevan bussin ikkunasta. Teoksen toteutukseen osallistui yli 40 talon asukasta. Asukkaat tavoitettiin mukaan yhteisen valotaideteoksen toteutukseen kulkemalla kerrostalossa ovelta ovelle. Jokaisen osallistuvan asukkaan kotona suunniteltiin ikkunaan tuleva valaistus asukkaalle mieluisilla väreillä. Ikkunoihin heijastettiin myös heidän omia valokuvia ja videoita, joita myös kuvattiin kodeissa. Kuva-aiheet välittävät erilaisia tunnelmia sekä kertoivat asukkaiden kiinnostuksen kohteista ja harrastuksista. Valaisut levittäytyivät kodeista myös talon rappukäytäviin. Liipolan monitoimitalo Onnissa järjestettiin avoin työpaja, jonne saattoi lisäksi tulla kokeilemaan ja suunnittelemaan toteutusvaihtoehtoja. Talon kerhohuone aktivoitui uudelleen käyttöön ja siellä asukkaat toteuttivat teoksia yhteisvoiminkin. Liipolan valoteoksen jälkeen kerhohuoneessa on viikoittain kokoontunut kaikille talon asukkaille avoin kahvikerho. Valoteos toteutettiin yhteistyössä Liipolan asuinaluehankkeen kanssa, joka auttoi paikallisena toimijana asukkaiden tavoittamisessa ja tiedottamisessa sekä käytännön järjestelyissä. Lisäksi Launeen nuorisotalon nuoret vierailivat teoksessa toteuttamalla maalauksia yhden rappukäytävän ikkunoihin. Liipolan valoteos Yhteisiä hetkiä -näyttelyssä Liipolan valoteos oli julkinen, hetken aikaa kaikkien nähtävillä oleva teos, joka toteutettiin yksityisissä tiloissa, ihmisten kodeissa. Lyhytkestoista, kertaluontoista teosta edelsi suuri määrä kodeissa tapahtunutta taustasuunnittelua: portaissa kulkemista, ovien avautumista, jutustelua ja ikkunoiden suunnittelua, värien ja kuvien valitsemista ja suunnitelmien toteutusta. Ikkunoista välittyi yleisölle joskus pitkäänkin harkittu väri tai kuva. Lahden taidemuseoon rakentuu kerrostalomainen installaatio, jonka sisätila esittelee dokumentaatiota Liipolan valoteoksesta, teoksen toteutusprosessista ja teokseen osallistuneista asukkaista kuvien, videoiden, esineiden ja sanojen muodossa. Valoteoksesta on kulunut jo aikaa, mutta nyt Yhteisiä hetkiä -näyttelyn myötä Turunen on tavannut asukkaita uudestaan. Minkälaisia asukkaita Ostoskatu 1:ssä asuu ja miten he kokevat asuinalueensa? Asukkaat osallistuvat näyttelyyn välittämällä viestinsä, jakamalla ajatuksiaan ja mielenkiinnonkohteitaan tai tuomalla näyttelyyn esille jotain henkilökohtaista.

7 Valoteoksen ajan Ostoskatu 1:n talo kylpi erityisen värikkäässä valossa, Yhteisiä hetkiä -näyttelyssä valokeilaan pääsevät talo ja asukkaat arkiasussaan. Dokumentaatio valoteoksesta näyttäytyy kuin muistoina kotien seinillä. Astu sisään, ovi on auki. 4. ANNA RIKKINEN Vaihtuva muotokuvagalleria Teos on vieraskirja. Näyttelykävijä saa ikuistaa oman tai ystävänsä kuvan liidulla ovaaliin tauluun. Muotokuvista muodostuu kokonaisuus, perhe. Uudet kävijät tuovat oman lisänsä galleriaan pyyhkimällä aiemman kuvan pois ja piirtämällä uuden tilalle. Ovaali muoto vie ajatukset medaljonkeihin, mukana kannettaviin muotokuviin ja muistoihin. Muita mielleyhtymiä ovat vanhat valokuvat, sukupuu ja silhuetit, peilit ja peilaus. Taiteilijana minua kiinnostaa se miten muotokuvissa kuvataan henkilöä ilmeen ja asennon sekä vaatteiden ja esineiden kautta. Anna Rikkisen taiteellinen tuotanto koostuu koruista, pienoisveistoksista ja installaatioista. Ornamentiikka ja arjen esineistö toimii usein lähtökohtana hänen teoksissaan. Kauneuden määrittely ja koristautumisen muodot historiassa ja nykyajassa ovat tärkeä perusteema. Työprosessi etenee luonnoskirjamaisesti keräämällä muotoja, kuvia, esineitä, värejä ja luonnostelemalla materiaaleilla.

8 5. AARO MATINLAURI Kasvot, Olen Limingassa syntynyt, Lahdessa työskentelevä taidemaalari ja piirtäjä. Taiteeni etsii sitä, mikä ihmiselämässä on toistuvaa ja pysyvää. Keskipisteessä on ihminen, kuolevainen jonka arvokkuuden voi tavoittaa hetkessä, erityisessä silmänräpäyksessä, joka avaa suhteen olemisen ehtoihin, myös kuolemaan. Tutkin tätä mysteerin vyöhykettä maalauksen ja piirustuksen keinoin, realistisin havainnoin, ikään kuin realismin ja ekspressionismin leikkauspisteestä. Kartan nokkeluuksia ja toivon että työni ovat helposti lähestyttäviä, mutta teokseni ymmärtää parhaiten kohdatessaan ne yksin, oman mietiskelynsä kautta. Tällöin taide voi olla kommunikaatiota, kahden katseen tekijän ja katsojan yhteistyötä, jolla kummatkin pääsevät lähemmäs jotain muuten sosiaalisesti tavoittamatonta. Realistinen ihmiskuvaus ja ei-esittävä aines ovat töissäni yhtä aikaa läsnä. Kaiken alkuna on yksilön keho, etenkin kasvot; näiden fyysisten ja yksilöllisten erityisehtojen varaan rakentuu vähitellen metafyysinen kuva ihmisestä, olemistaan kysyvästä, olemisensa rajoja tunnustelevasta olennosta. Tavoitteeni: että konkreettinen ja arvoituksellinen kohtaavat maalauksessa, ei sormella osoitettavasti, mutta niin että yhteys on dynaamisesti läsnä taiteellisten keinojen yhteisvaikutuksena. Voiko ihmiskasvot olla kaikki, riittävätkö ne ilmaisemaan tarpeellisen? Koko maailma ihmiskasvoissa. Kasvot ovat täynnä kertomuksia. Kasvot-sarjassa olen kuvannut lahtelaisia ihmisiä, mutta laajentaisin sen mentaaliseksi lahtelaisuudeksi sillä Lahti on ollut monille paikka syntyä, käydä koulunsa ja lähteä, mutta myös paikka johon on tultu töihin, opiskelemaan jne.. Jokaisella on oma tarinansa Lahtelaisuudestaan. Kasvot-sarjassa olen hakenut merkitykset siitä, mikä on tässä, ihmiskasvot, niissä oleva toinen, raja, pyhä. Kuvatut kasvot nähdään yksin, itselleen läsnä olevina. Heidän yksinäisyytensä ei ole yksinäisyyttä. He ovat elämän ja inhimillisen vertailun valossa, eivät tuntemattoman hämärässä. Itsen ja toisen välillä on raja. Toinen on sitä mikä ei ole itseä. Mutta itsellemme olemme läsnä olevia vasta kun on toinen.

9 GALLERIA 2: ANTTI SALOKANNEL Evakkoarkku installaatio Sotien jälkeen Lahteen muutti paljon siirtolaisia Karjalasta. Näiden karjalaisten vaikutus hämäläiseen kaupunkiimme on ollut suuri. Toivathan he tänne mukanaan työnsä ja kulttuurinsa. Äitini, Onerva Salokannel os. Murtonen (s. 1915), muutti Lahteen Viipurista talvisodan jälkeen. Mummoni ja pappani tulivat evakkoina ensin Helsinkiin ja sieltä 1949 Lahteen. Minä synnyin Lahdessa vuonna 1950 karjalaisen äidin ja hämäläisen isän lapsena. Isäni kuoli ollessani alle kouluikäinen. Mummoni ja pappani asuivat kanssamme samassa talossa. Mummon ja papan kuoltua meille muutti vielä äitini täti Aino. Heidän myötään äidin suvun karjalaiset ihmiset ja karjalan kieli tulivat minulle tutuiksi jo lapsena. Kertomukset kotkarjalasta ja Viipurista olivat iso osa todellisuuttani ja niiden johdosta Viipuri tuntui miltei kotikaupungilta. Evakkoon lähdettäessä arkkuun pakattiin vain jokapäiväisen elämän kannalta välttämättömin. Se mikä oli tarkoitettu helpottamaan elämän alkua täällä vieraissa. Symbolisessa mielessä arkun sisällön rajatun avaruuden voi ajatella avautuvaksi laajaksi maisemaksi kasvua, kulttuuria ja työtä. Teoksessani kuvaan tätä evakkoarkun laajempaa merkitystä värikuvatulostein. Niissä esitän mm. koivikkoa, kevättä ja siitä alkavaa kasvua, ajan kiertoa, ristipistotyötä, joka on lievittänyt kipeää kaipuuta tai kelloon muuttanutta ja sieltä aikaa mittaavaa Karjalan käkeä. Vanhoista valokuva-albumeista ja perheen lasinegatiiveista olen löytänyt aineistoa kuvaamaan evakkoarkun rakennustyömaata. Kuvat olen liittänyt osaksi esine- ja videoinstallaatiota. Teokseni toinen osa on videoprojisointi, joka sisältää katkelmia äidilleni osoitetuista, yli kahdestasadasta kirjeestä vuosilta Niistä välittyy nuoren naisen, hänen perheensä ja ystäviensä elämä Viipurissa, vaiheita sotien aikana ja elämän aloittaminen muualla Suomessa ja täällä Lahdessa.

10 SUSANNA JUDIN Pesät Nests, Pesät on kuivaneulateosten ja linnunlaulun muodostama tutkielma kodista. Pesä on kodin ekologisin ja graafisin muoto. Kun aikamme on tullut, kuihdumme pois ja jätämme pesämme / kotimme lapsillemme. Lasten muuttaessa omiin koteihinsa sanomme: "He lensivät pesästä", ja puhumme "tyhjästä pesästä". Pesät on merkityksellinen tutkielma ikuisuudesta ja pysyvyydestä tässä ohuessa ja hektisessä nykyajassa. Teokseni tarkastelee lintukotoamme Suomea ja Lahtea. Lahti on toiminut uuden hauraan pesän paikkana aiemmin itsenäisyyden historiassa Karjalan evakoille ja nyt kauempaa tuleville maahanmuuttajille, pakolaisille, muuttolinnuille, jotka kaipaavat kotiin. Karjalan evakoilla on tapana sanoa, että he eivät ole mistään kotoisin, mutta he ovat muokanneet läsnäolollaan monen paikan ilmapiiriä. Lahti ei olisi tämä Lahti ilman tänne kaukaakin kulkeutuneita ihmisiä. Hämäläinen hitaus antaa rauhan rakentaa hiljalleen sitä uutta ja haurasta pesää, jota kodiksi kutsutaan. Yhdessä ihmiset luovat paikan hengen. Lintujen laulu on samaa niin Afrikassa kuin Suomessa, äänet luovat muistikuvia ja mielleyhtymiä, jotka kantavat läpi ajan. Lauluissa lauletaan "Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan" ja "Jo Karjalan kunnailla lehti puu, käki kukkuu siellä ja kevät on". Lintua on jo muinaisen Egyptin kulttuurista alkaen pidetty symbolina hengelle ja sen vapaalle liikkumiselle.

11 GALLERIA 1 Kulttuuriperintöä konservoimassa Jorma Lyytikäisen työsarka Yhteisiä hetkiä -näyttelyn kanssa samaan aikaan Taidemuseon sivugalleriassa on esillä konservaattori Jorma Lyytikäisen elämäntyötä esittelevä näyttely. Lahden kaupunginmuseon / Päijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon tuottama näyttely valottaa konservaattorin ammattia myös yleisesti. Esillä on tietojulisteiden lisäksi huonekaluja, maalauksia, konservaattorin työvälineitä ja valokuvia.